Ruutuaika, tunteita ja eri mielipiteitä herättävä käsite – puolesta ja vastaan. Monenlaiset mediat ovat käsitelleet aihetta monesta eri näkökulmasta ja aiheen tiimoilta on tehty paljon eri tutkimuksia. Nykyään ruutuaika käsitteenä on vanhanaikainen, mutta onko se hyvä vai paha asia?
Elämme digitalisaation yltäkylläisessä länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa monella lapsella on fantastiset oltavat verrattuna esimerkiksi 90-luvun lamavuosiin. Ruutuajan käyttö vaihtelee paljon perheittäin. On myös paljon lapsia matalan sosioekonomisen aseman perheissä, joille pienimpiä murheita on ruutuaika. Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään, esimerkiksi päihteisiin. On tehty tutkimuksia siitä, että peruskouluikäisten kaukonäkö on huonontunut liiasta digilaitteiden käytöstä, ei enää suunnata katsetta kauas; vaan lähelle, ruutuun. Lasten liikunta, mahdollisesti yöunet ja mielenkiinto leikkeihin sekä sosiaalinen vuorovaikutus kärsii ja vähenee, jos ollaan enemmän yksin ruudun ääressä, kuin perinteisellä tavalla yhdessä. Perinteiset arvot katoavat hiljalleen ja yhteiskunta ajautuu kohti digimaailmaa, jossa robotitkin korvaavat osan hyvistä eläkeikää lähestyvistä ihmistyöntekijöistä.
Varhaiskasvatuksessa digitalisaatio ei ole onneksi vielä vallannut kaikkea tekemistä. Tietysti digilaitteista on paljon hyötyä kouluissa ja varhaiskasvatuksessa, mutta henkilökunnan koulutukseen ja laitteiden laatuun tulisi satsata enemmän euroja, että digilaitteiden käyttö olisi tasa-arvoista, kehittävää ja monipuolista lasten kasvun sekä taitojen kehittymisen kannalta. Olen hieman kriittinen digilaitteiden käytöstä varhaiskasvatuksessa jo alle kolmivuotiaiden ryhmässä, mutta mielenkiintoni on herännyt tämän Kohti tutkivaa työtapaa-kurssin myötä.
Kaikki meidän ryhmästä ei jaa kanssani samaa ajatusmaailmaa digilaitteiden käytöstä. Omasta kokemuksestani omalle taiteelliselle 10-vuotiaalle lapselle parasta tekemistä digilaitteiden vastapainoksi on taide, luonnossa liikkuminen, muut liikuntapainotteiset harrastukset ja legoilla rakentelu sekä suunnittelu. Yhdessä tekeminen perheenä on kaiken hyvän lähde, vaikka yhteinen metsäretki tai hyvän elokuvan katseluhetki. Toki digilaitteet ovat läsnä arjessamme, mutta en halua niiden valtaavan liian suurta osaa meidän perheen elämän palapelissä. Meillä on ollut välillä kokeiluna kahden viikon mediakielto, kun esimerkiksi pelaaminen on vienyt lapsen mennessään ja aiheuttanut esimerkiksi levottomuutta sekä aggressiota. Eron huomaa selkeästi lapsen käytöksessä ja mielialassa, jos teknologialaitteiden käyttö pysyy kohtuuden rajoissa – silloin ei tarvitse kytätä ruutuaikaa, kun omatoimisesti lapsi tekee muutakin kuin rakastaa ruutua. Esimerkiksi pelaaminen pleikkarilla tai älypuhelimella addiktoi eri lapsia eri tavalla. Tämä kurssi on minulle myös henkisen kasvun ja kehittymisen paikka, mitä tulee digimaailmaan, laitteisiin ja teknologian kehittymiseen tässä meidän ”robotiikka-teknologia” väritteisessä yhteiskunnassa.
Katja Tuusinen. ? DIGITTÄJÄT, ryhmä 5.
Olipa kauheaa lukea teidän vertaavan matalan sosioekonomisen tason väestönosaa päihteidenkäyttäjiin. Suora lainaus: ”On myös paljon lapsia matalan sosioekonomisen aseman perheissä, joille pienimpiä murheita on ruutuaika. Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään, esimerkiksi päihteisiin.”
Alkoholismia esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa. Ei ole myös mitään tutkimuksellista yhteyttä siihen, että matalan tulotason perheet käyttäisivät enemmän alkoholia. Kyseessä on Kasvatussosiologia -kirjassakin mainittu ennakkoluulo. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään. Huono-osaisuus sosioekonomisesti taas on tutkitusti sukupolvelta toiselle periytyvä ilmiö. Juuri sen tyyppiset ennakkoluulot kuin tekstistänne heijastuvat, ruokkivat tätä negatiivista kierrettä. Myös varhaiskasvatuksen opettajan työssä tulisi toimia ennakkoluulottomasti kaikista sosiaaliluokista tulevien lasten perheiden kanssa.
Toni / Arvotyhjiö
Hyvä Toni / Arvotyhjiö
Tarkoitus oli herättää keskustelua aiheen tiimoilta, ehkä turhankin voimakkaalla tekstillä. Eikä ollut tarkoitus väittää, että matalan sosioekonomisen aseman perheissä käytettäisi enemmän päihteitä, kuin muiden. Pohdinta oli digilaitteiden käytön ja ruutuajan näkökulmasta tarkoitettu, että monilla matalan sosioekonomisen aseman perheillä ei ole välttämättä varaa digilaitteisiin, koska varat menevät peruselinkustannuksiin (asunto, ruoka, harrastukset, vaatteet, terveydenhuolto yms.). Silloin ns. pienin murhe on joku ruutuaika, jos ei ole laitteita kotona (tai vanhoja tms.) mitä voisi käyttää. Verrattuna ns. ”pahin skenaario”, että rahat menevät esimerkiksi päihteisiin, niin silloin ei ole varaa digilaitteisiin. Pahoittelut, jos asia oli epäselvästi ilmaistu. Me digittäjät emme väitä, että matalan sosioekonomisen aseman perheissä käytettäisi enemmän päihteitä kuin muissa yhteiskuntaluokissa, eihän siitä ole edes mitään tutkimuksellista näyttöä olemassa.
Olen samaa mieltä siitä, että digilaitteiden käytössä on omat vaarapuolensa. Nykyään yhä useimmin näkee (esim. bussissa) vanhempien työntävän kännykän itkevän tai rauhattoman lapsen käteen saadakseen hänet rauhottumaan. Sen sijaan tavallisia leluja näkee yhä harvemmin. Jos lapsi oppii jo pienestä pitäen tuijottamaan ruutua ja leikkimään vain sillä, mihin tämä voi johtaa hänen kasvaessaan? Kehittyykö hänen mielikuvituksensa samalla tavalla kuin leluilla leikkivän? Oppiiko hän vuorovaikutustaitoja?
Vaikkakin lastentarhoissa ollaan vielä enimmäkseen pidättäydytty perinteisissä leluissa ja kirjoissa, joissakin on jo alettu kokeilemaan digilaitteiden käyttöä lasten keskuudessa. Voi vain arvailla, mihin tämä johtaa tulevaisuudessa. Tietysti digilaitteilla voi olla nopeampi harjoitella vaikkapa kirjaimia. Mutta miten käy sitten fyysisten kirjojen? Digilaitteilla voi pelata opetustarkoitukseen olevia pelejä. Miten käy sitten lautapelien, korttipelien ym.?
Joku voi sanoa lelujen, lautapelien ja perinteisten ulkoleikkien olevan vanhanaikaisia. On aika siirtyä eteenpäin. Mutta onko vaarana, että siirryttyämme tarpeeksi kauas, päädymmekin umpikujaan? Ilman ulospääsyä?
Anna-Maria/ryhmä9
Hyvä ryhmä 9,
Mielenkiintoinen pohdinta. Siirtyvätkö tosiaan leikit, lautapelit, ulkoleikit yms. perinteiset hyväksi todetut ja koetut toimintatavat historiaan, kun ”digivaltaus” iskee totaalisesti tähän yhteiskuntaan?
Olen samaa mieltä siitä, että digilaitteiden käytössä on omat vaarapuolensa. Nykyään yhä useimmin näkee (esim. bussissa) vanhempien työntävän kännykän itkevän tai rauhattoman lapsen käteen saadakseen hänet rauhottumaan. Sen sijaan tavallisia leluja näkee yhä harvemmin. Jos lapsi oppii jo pienestä pitäen tuijottamaan ruutua ja leikkimään vain sillä, mihin tämä voi johtaa hänen kasvaessaan? Kehittyykö hänen mielikuvituksensa samalla tavalla kuin leluilla leikkivän? Oppiiko hän vuorovaikutustaitoja?
Vaikkakin lastentarhoissa ollaan vielä enimmäkseen pidättäydytty perinteisissä leluissa ja kirjoissa, joissakin on jo alettu kokeilemaan digilaitteiden käyttöä lasten keskuudessa. Voi vain arvailla, mihin tämä johtaa tulevaisuudessa. Tietysti digilaitteilla voi olla nopeampi harjoitella vaikkapa kirjaimia. Mutta miten käy sitten fyysisten kirjojen? Digilaitteilla voi pelata opetustarkoitukseen olevia pelejä. Miten käy sitten lautapelien, korttipelien ym.?
Joku voi sanoa lelujen, lautapelien ja perinteisten ulkoleikkien olevan vanhanaikaisia. On aika siirtyä eteenpäin. Mutta onko vaarana, että siirryttyämme tarpeeksi kauas, päädymmekin umpikujaan? Ilman ulospääsyä?
Anna-Maria/ryhmä9
Hei,
Yksi ongelma on varmasti se, mihin digilaitteita käytetään. Niitä kun voi hyödyntää niin monella eri tavalla esim. opettavaan tarkoitukseen ajanvietteen sijaan. Mutta vastapainoksi pitää olla muutakin eli näitä perinteisiä toimintapoja 🙂
Hei,
Hyvä ja tärkeä pointti. Sai pohtimaan asiaa enemmän. Tietysti opettavassa tarkoituksessa digilaitteet voivat olla hyödyllisiä jos noudatetaan tiettyä varovaisuutta. Täytynee tarkkailla jos asiasta tulisi pian lisätutkimusta varsinkin varhaiskasvatuksen suunnalla.
Anna-Maria/ryhmä 9
Hei,
Olen samaa mieltä siitä, että digilaitteet voivat olla hyödyllisiä opettavassa tarkoituksessa. Ongelmakohtana usein käytännön varhaiskasvatustyössä esiintyy se, että koko henkilökunta ei osaa käyttää niitä kehittävästi ja monipuolisesti tai eivät ole saaneet riittävää koulutusta asiaan mahdollisen resurssipulan vuoksi. Esimerkiksi pelkän ekapelin pelaaminen ei mielestäni aja lasten etua monilukutaidon ja digitaitojen kehittymisen kannalta.
Katja Tuusinen/ Digittäjät
Hei,
Näin on.
T. Katja / Digittäjät 🙂
Moikka!
On hienoa kuulla, että olet voinut ammentaa aiheeseen myös omista kokemuksistasi oman lapsesi kanssa ja tätä kautta olet myös oppinut jotain!
Lisäksi oli mielenkiintoista (ja huolestuttavaa) kuulla tutkimustuloksista lasten huonontuneesta kaukonäöstä digilaitteiden käytön seurauksena. Onko sinulla antaa mitään tarkempaa linkkiä tätä aihetta käsittelevään tukimukseen/tutkimuksiin?
Moikka,
Kiitos! Omista kokemuksista reflektoiminen on minulle hyvin luontaista asiassa kuin asiassa. Pidän asioiden pohtimisesta ja analysoimisesta sekä eri-ikäisten ihmisten toiminnan ja käytöksen tarkkailusta esimerkiksi lähijunassa ruuhka-aikaan tai taloyhtiön täydessä hississä. Isäni ei enää muistanut mistä kyseisen tutkimuksen löysi (josta aiemmin keskustelimme), mutta itse googlettamalla löysin äkkiseltään aiheesta esimerkiksi mtv.uutiset.fi julkaistu 04.09.2017 klo 19.30.
Katja Tuusinen / Digittäjät 😉
Heippa kaikki,
Lueskelin äsken Valtioneuvoston suosituksia lasten fyysisestä aktiivisuudesta ja mieleeni tuli tämä lause tästä blogipostauksesta: ”Ei välttämättä ole olemassa edes mitään teknologisia laitteita kotona, koska niihin ei yksinkertaisesti ole varaa tai varat käytetään johonkin muuhun ns. tärkempään”. Suosituksissa kerrottiin, että yllättävää kyllä tutkimukset osoittavat, että alemman tulotason perheissä on lasten käytössä enemmän viihde-elektroniikkaa, kuin muilla lapsilla.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?
Laura/digittäjät