Avainsana-arkisto: tutkijatapaaminen

Digittäjät tutkijatreffeillä Satu Valkosen kanssa

On perjantai, lokakuun 4.päivä kello 8.15. Luulisi, että Minervassa olisi hiljaista ja rauhallista, mutta ei.. Digittäjät ovat saapuneet innoissaan tapaamaan nimikkotutkijaansa Satu Valkosta haastattelun merkeissä. Mediaeksperttimme Ilmari etsi kuumeisesti haastattelutilaa, ja löysi aiheeseen sopivasti Caledonian. Tila oli meille oivallinen, koska siihen oli panostettu digitaalisesti huomattavasti enemmän kuin muihin tiloihin, ja kaupan päälle saimme vielä tilaesittelyn. Voiko aamu enää paremmin alkaa ?Odottavin tunnelmin istuimme kuulemaan, millainen henkilö tehtäväartikkelimme kirjoittaja ja tutkija Satu oikein on.  

Satu on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kasvatustieteiden maisteri. Hän on ollut 2000-luvun alusta asti kiinnostunut digitaalisuuteen liittyvästä tutkimustyöstä, ja kaikki lähti siitä, kun hän järjesti kyselytutkimuksen lapsille liittyen television käyttöön. Nyt hän keskittyy pääosin varhaiskasvatuksen kaupallistumiseen ja markkinointiin, digikasvatuksen kulkiessa edelleen sivussa. Tällä hetkellä käynnissä on tutkimus kestävästä elämäntavasta. Satu työskenteli yliopistovuosien välillä vuosia MLL:ssa, joka tarjosi hänelle haasteita ja mielenkiintoisia tehtäviä uralla. Siellä hän toimi mediakasvatuksen kehittäjänä, sekä “kentällä” mm. lasten sijaishuollossa. 

Käytimme aikaa runsaasti keskusteluun koskien tutkimusartikkelia, joka oli pieni pätkä kokonaisuutta. Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli saada koostettua opas, miten käyttää digilaitteita. Tutkimus oli osa MOI-hanketta, jossa tarkoituksena oli myös avata monilukutaidon pedagogiikkaa. Tutkimuksen rakenne ja runko määräytyivät ulkopuolelta. Tällä hetkellä päiväkotien ongelmana on, ettei jakseta kehittää uusia toimintatapoja, koska kaikki energia ja aika menee selviytymiseen päiväkodin arjessa. Ajatuksen tasolla asioita pystyisi muuttamaan, mutta motivaatiota siihen ei riitä käytännön ongelmien tasolla. Satu kertoi, ettei tutkimuksen ollut tarkoituksena jäädä vain yksivaiheiseksi. Tarkoitus oli jatkaa toisessa vaiheessa kenttätyötä, mutta se ei ole mahdollista ilman alkuperäisiä tutkijoita. Tämä viittaa vahvasti myös aiemmin mainittuun tutkimusten juurtumisen puutokseen. Kun ei ole mahdollista jatkaa tutkimusta, monet tutkimukset jäävät vain pintaraapaisuksi ja pilottitasolle.  

Tapaamisen loppupuolella keskustelimme mediakasvatuksen nykytilasta. Satun mielestä opettajankoulutuksessa pitäisi olla enemmän mediakasvatusta, sekä välillistä, että varsinaisia kursseja aiheesta. Opetuksen tulisi sisältää opetusta laitteiden pedagogiseen käyttöön, niin että opitun voisi siirtää työelämään suunnitelmallisemmin. Korkeakouluissa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi digiopintoja ja se pienikin osa on ripoteltu sinne tänne. Ymmärsimme, että avoimessa yliopistossa tai muualla, josta opiskelija ei opintopistekannalta hyödy, on kursseja, mutta niihinkin hakee ne, jotka ovat valmiiksi kiinnostuneita aiheesta. Satu muistutti keskustelussa, ettei digilaitteita tule käyttää ihan jokaisessa hetkessä. Pitäisi lähteä liikkeelle pienissä ryhmissä ja tarpeeksi helpoista ja realistisista harjoitteista tai leikeistä. Kun perustaidot on saatu kuntoon, voidaan lähteä haastamaan lapsia vaikeammilla projekteilla. 

Yleisiä keskustelussa tulleita ajatuksia Satun puolelta; Keskustelussa tuli muutaman kerran ilmi, etteivät tutkimukset digikasvatuksesta juurru ihmisiin, eikä niitä tuoda tarpeeksi esille. Tätä kautta tutkimukset eivät siirry käytännönkään tasolla ja tämä on Satun mielestä huolestuttavaa. Hän ajattelee digilaitteista siten, ettei niitä tarvitse ajatella joko hyvänä tai huonona, vaan välineenä. Laitteiden avulla pystymme syventämään lapsen ajatusmaailmaa eri tavoilla. 

Lopuksi Satu vielä korosti aikuisen roolin tärkeyttä. Lasten kanssa pitää tehdä muutakin kuin olla vain laitteilla. Luetaan yhdessä kirjoja, tarinoidaan ja leikitään tarinallisia leikkejä. 

Haastattelumme olisi jatkunut vielä pidempäänkin, mutta kunkin omat aikataulut eivät sitä enää sallineet. Siispä jatkoimme perjantaipäivää kukin tahoillammeJokaiselle varmasti jäi kuitenkin edelleen odottava mieli jatkosta; mitä keksimmekään tutkijatenttiin….sitä odotellessa?. 

Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!

– Digittäjät

 

Ajatuksia ja tunnelmia tapaamisesta nimikkotutkijan kanssa

Heippa Arvotyhjiöiltä!  

Pääsimme vihdoin tapaamaan nimikkotutkijaamme Saila Poulteria, jonka yhteistyössä Arniika Kuusiston ja Heidi Harju-Luukkaisen kanssa tekemään tutkimukseen Worldviews and ‘National Values’ in SwedishNorwegian and Finnish Early Childhood Education and Care Curricula perehdymme lähemmin tällä opintojaksolla. Rustailimme tapaamisenjälkeisistä tunnelmista ajatuksia tähän välipostaukseen.  

 Kun toinen lähitapaamiskerta eteni siihen pisteeseen, että nimikkotutkijat ja orientaatiotekstit julkaistiin meidän tietoomme, oli ensimmäinen tunne vatsanpohjaa kutitteleva jännitys. Mitä, jos en ymmärrä? Mitä, jos en keksi yhtään järkevää kysymystä? Mitä jos. Kuitenkin nämä tunteet osin väistyivät, kun olin lukenut artikkelin ja pääni täyttyi kysymyksistä. Viimeisetkin epävarmuuden rippeet karisivat, kun nimikkotutkijamme Saila Poulter avasi kahvilassa nauhurin ääressä näkemyksiään katsomuskasvatuksesta varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmassa. Tutkijatapaaminen oli todella antoisa ja mielenkiintoinen ja olisin voinut kuunnella vielä toisenkin tunnin verran ajatuksia siitä, kuinka arvot ja katsomukset näkyvät ja kuinka niiden opetusta voidaan toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Tapaamisesta jäi kaikin puolin positiivinen olo ja tunne siitä, että on oppinut jotain uutta. 

 / Jasmin 

 Tapaamisessa oli useita mielenkiintoisia puolia. Ensinnäkin keskustelimme aiheen valinnasta, ja tutkija pohti, valitseeko aihe tutkijan vai tutkija aiheen. Tässä tapauksessa tutkija oli kiinnostunut vasuista ja niiden pohtimisesta Pohjoismaisessa kontekstissa. Tämän vuoksi päädyttiin kolmen tutkijan yhteistyöhön, jossa yksi otti tutkittavakseen Ruotsin, toinen Norjan ja nimikkotutkijamme Suomen vasut. Tästä oli seurauksena se, että tutkimus oli moniääninen. Moniäänisen tutkimuksen negatiivisena puolena oli se, että kaikki tutkijat eivät tutustuneet samaan teoriaan, kuten esimerkiksi tutkimuksessa viitattaessa Habermasiin. Toisaalta tutkimuksen positiivisena puolena oli se, että eri Pohjoismaiden vasujen arvosisältöjä pystyttiin laadullisesti pohtimaan ja vertailemaan. Nimikkotutkijamme totesikin, että tutkimuksen arvoa pohdittaessa tärkeää on se, että vasut ohjailevat ylhäältä päin valuen toimintaa esim. päiväkodeissa. Tutkijan kanssa pohdimme, että mahdollinen jatko tutkimukselle olisi kenties juuri oman ryhmämme tutkimussuunnitelman tapainen päiväkodissa tapahtuva tutkimus, jossa käytettäisiin avoimia kysymyksiä, haastatteluita ja havainnointia tutkien sekä lasten vanhempia, että päiväkodin henkilöstöä. Toinen mahdollisuus olisi etnografinen tutkimus, jossa tutkija olisi esim. puoli vuotta työssä päiväkodissa havainnoiden, mitä siellä tapahtuu. Yksi hyvä tutkimusmenetelmä etnografisessa tutkimuksessa olisi videointi.  

 / Toni  

 Nimikkotutkijamme Poulter muistutti meitä katsomus-käsitteen merkityksestä. Hän osasi hyvin selittää käsitteen kattavan sekä uskonnollisen vakaumuksen että uskonnottoman katsomuksenkin. Katsomus on siis kaikille kuuluva kattokäsite. Poulter myös kertoi, että päiväkodissa lapsille ei tehdä jakoa uskonnollisen vakaumuksen mukaan, vaan kaikki lapset ovat yhdessä samassa ryhmässä. Hän kertoo, että nimenomaan uusimpaan vasuun on kirjattu uskontokasvatus katsomuskasvatukseksi. Päiväkodeissa tutustutaan nykyään erilaisiin uskontoihin ja katsomuksiin sekä käydään vierailemassa esimerkiksi islamuskoisten moskeijassa ja jehovantodistajien valtakunnansalissa. Oli kiinnostavaa kuulla nykyisistä päiväkotikäytänteistä, ja verrata sitä omiin muistoihin niiltä ajoilta. Varhaiskasvatus on mennyt ison harppauksen kohti yleissivistämpää kasvatusta. Poulterin kanssa keskusteltuamme ymmärsin myös paremmin, mitä katsomus termillä tarkoitetaan ja millaisissa konteksteissa sitä on soveliasta käyttää.  

  / Aino L  

 Jostain syystä tutkijatapaaminen jännitti minua tosi paljon. Pelkäsin varmaan, että en saa sanotuksi mitään järkevää ja uusien ihmisten tapaaminen jännittää muutenkin. Ryhmän kanssa olimme miettineet kysymyksiä valmiiksi mutta en oikeastaan tiennyt myöskään mitä odottaa tältä tapaamiselta. Tapaaminen oli yllättävän antoisa ja nimikkotutkijamme todella mukava. Minusta oli hienoa, että tutkimuksen lisäksi keskustelimme myös ihan arkipäivän haasteista, mitä tulemme kentällä kohtaamaan. Keskustelimme tutkimuksen lisäksi paljon siitä miten muun muassa eri uskonnot näkyvät päiväkodin arjessa. Rupesin ajattelemaan sitä, miten asiat ovat muuttuneet siitä, kun itse on ollut päiväkoti-ikäinen. Keskustelimme myös siitä, miten varhaiskasvatuksessa kaikki uskontoon vähänkin liittyvä toiminta ulkoistetaan usein seurakunnalle. Poulter laittoikin ajattelemaan, että miksi näin toimitaan, eihän mitään muutakaan opetusta ulkoisteta. Tutkijatapaaminen oli parhaimpia juttuja tähänastisissa opinnoissa ja aika meni todella nopeasti ja juttua olisi riittänyt vielä toisenkin tunnin ajan. 

 / Veera 

 Odotin mielenkiinnolla nimikkotutkijamme tapaamista. Aihetta arvot ja katsomukset varhaiskasvatuksessa oli tullut pohdittua ryhmämme kesken jo niin monelta eri kannalta, että teki hyvää kuulla vahvistusta oikean suuntaisista mietteistä myös aiheeseen perehtyneeltä tutkijalta. Keskustelu Saila Poulterin kanssa avasi paljon uusia näkökulmia ja jo pelkästään katsomuksen käsitteen selittäminen tarkemmin sai lampun syttymään päässä ja yhtäkkiä ymmärsikin aiheesta taas paljon enemmän. Vaikka Poulterin ym. artikkeli oli tullut luettua etukäteen läpi, olin hieman jännittänyt tulenko pysymään tapaamisen keskusteluissa mukana. Huoleni kuitenkin osoittautui turhaksi keskustelun edetessä mielenkiintoiseen suuntaan sen pysyessä myös hyvin käytännönläheisenä konkreettisine esimerkkeineen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin aiheen parissa työskentelyä. 

 / Aino O 

 Opintojakson alkua leimasi yleinen epätietoisuuden ilmapiiri: kuka on nimikkotutkijamme ja mitä hän on tarkalleen ottaen tutkinut. Muutaman viikon odottelu palkittiin viime viikolla, kun ryhmämme sai vihdoin tutkimuspaperit tarkasteluun. Tiistaina pääsimme jo tapaamaan nimikkotutkijamme Saila Poulterin ja kyselemään tutkimuksen taustasta, merkityksestä ja menetelmistä. Pohjoismaisiin varhaiskasvatussuunnitelmiin perehtynyt ja niitä tutkimuksessaan vertaillut Poulter valotti meille uskontojen ja katsomusten muuttunutta asemaa Suomen varhaiskasvatuksessa. Erityisen antoisaa oli kuulla uuden vasun käynnistämästä myllerryksestä sen ympärillä, mikä varhaiskasvatukseen oikeastaan kuuluu ja mikä ei, ja henkilöstönkin keskuudessa nousseesta hämmennyksestä ja jopa väärinymmärryksistä koskien muutosten todellista vaikutusta päiväkodin arkeen. Eikö uskontoja saa enää sanallakaan mainita päiväkodissa? Perutaanko vierailu kyläkirkkoon, miten käy joulun? Keskustelimme siitä, miten Suomessa päätettiin lähteä muokkaamaan päiväkotia inklusiiviseen suuntaan katsomusten ja uskonnon näkökulmasta. Aiemmin aihetta oli lähestytty eri suunnilta: Ruotsin vasussa uskonnon roolia oli pyritty pienentämään, kun taas Isossa-Britanniassa erilaisia katsomuksia ja uskontoja on tutkailtu päiväkodissa esimerkiksi kalenterijuhlien kautta. 

  Keskustelut veivät mukanaan, antoivat valtavasti uutta tietoa käsitteistä, historiasta, tutkimuksesta ja tutkimisesta, ja olisivat voineet venähtää vielä paljon pidemmiksi. Ensimmäinen tapaaminen nimikkotutkijamme kanssa oli antoisa! 

 / Emmi 

 Jokaisella lienee kokemuksia siitä, kuinka ihanne ja käytäntö eivät kohtaa? Ajatuksen tasolla meillä voi olla selkeä käsitys hyvästä ja vähän huonommasta toiminnasta, mutta toiminnan tasolla monesti päädytään sitä huonompaa vaihtoehtoa kohti. Tehtävien suorittamista lykätään tuonnemmaksi, vaikka ollaan tietoisia siitä, että näin vaikeudet kasaantuvat. Aina on isi mielessä: tulisi, voisi ja pitäisi, mutta katsotaan myöhemmin. Aina voidaan keksiä syitä käydä nautiskelemassa vain kaksi tai kaksitoista olutta, vaikka seuraavana päivänä on tärkeä tentti. Lastenkirjassa Sulo-niminen koira ymmärtää kyllä yksin kotiin jäätyään, että ei ole soveliasta syödä kakkua ja tonkia multaa, mutta hän ei vain voi vastustaa kiusausta, kun kukaan ei ole näkemässä. Voi sinua, Sulo!
 

Varhaiskasvatuksessa työskennellessämme meillä tulee olla sisäistettynä alamme viralliset ihanteet ja olemme velvollisia toimimaan niiden mukaisesti. Varhaiskasvatuslaki ja -suunnitelma ovat normiasiakirjoja, jotka ohjaavat varhaiskasvatusta ja sen pedagogista sisältöä. Saila Poulterin ym. mielenkiintoisessa tutkimuksessa vertaillaan Ruotsin, Suomen ja Norjan varhaiskasvatussuunnitelmia kansallisten arvojen sekä katsomuksellisten ja uskonnollisten painotusten näkökulmasta. 
 

Tutkittaessa vasuja keskitytään ihanteiden tarkasteluun, mutta miten nämä ihanteet ja arvot näkyvät käytännön tasolla? Onko uuden lain implementoinnissa onnistuttu? Miten tätä voisi tutkia? Kuulemani mukaan ainakin Suomessa varhaiskasvatuksen kentällä on meneillään jonkinlainen kaaos. Nykyiset lastenhoitajat on koulutettu vanhaan kaikki tekevät kaikkea -toimintatapaan, mutta yhtäkkiä heidän pitää omaksua uusi rooli. Onko muutoksen toteuttamiseen varattu tarpeeksi aikaa ja resursseja? Onko meillä tulevilla opettajilla kyky toimia vaadittujen arvojen mukaisesti? 

 / Arttu