Kirjoittajan arkistot:Deleted User

Tietoja Deleted User

Special user account.

4 oppimistehtävä Ryhmä 12

2 vastausta

Tenteistä on selvitty ja niistä ehkä jotain opittu. Pakkanenkin on vain hidasteena, kun tulinen ryhmämme pääsee tositoimiin. Nyt onkin aika tarkentaa tutkimuksemme pääkohtia.
Sintonen keräsi itse aineiston tutkimustaan varten. Hänen apunansa toimi tutkimusavustaja, joka videoi tutkimussessiot. Aineisto on hankittu vuosina 2017-2018. Aineisto hankittiin kahdesta eri ryhmästä: toinen ryhmä oli esikoululaisia ja toinen oli ekaluokkalaisia. Tutkimukseen osallistui koko ryhmä, taustoista riippumatta. Sintonen ei halunnut saada iän lisäksi muita ennakkotietoja tutkimukseen osallistujista. Tutkimus suoritettiin koulun omissa tiloissa kesken koulupäivän. Tutkimukseen valittiin 11 ihmistä, mutta itse tutkimukseen osallistui useampia. Lapsille annettiin tutkijan keksimä soitin nimeltä tipsit. Lapset laittoivat sormeensa tipsit-soittimen ja saivat sen avulla luoda ääniä koputtamalla tipsiä sormensa päässä johonkin luokan pintaan. Sen jälkeen heidän tuli kirjoittaa oma keksimänsä soitto-ohje paperille. Lapset suoriutuivat tehtävästään odotettua paremmin ja saivat aikaiseksi tehtyä omia musiikillisia kuvioitaan paperille.

Tässä tutkimuksessa pyrittiin vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
1. Minkälaisia ratkaisuja lapset keksivät itsenäisesti luomiinsa äänijaksoihin?
2. Miten hyvin merkit ja symbolit resonoi monilukutaidon kanssa?
Tutkimuskysymyksiin saatiin vastaukset.

Tutkimus selvitti varsin kattavasti vielä lukemaan ja kirjoittamaan opettelevien lasten merkityksen muodostamista moninaisten symbolien ja merkkien avulla. Tutkimuksessa ilmeni, että lapset ovat varsin taitavia ilmentämään musiikillisia kuvioita ja sarjoja paperille.
Tutkimus antaa kuitenkin viitteitä, että lisätutkimusten tarve on olemassa ja tutkimuksessa kerätyn aineiston (videointi) mutta tässä käyttämättömäksi jäänyt materiaali olisi hyvä hyödyntää. Lisäksi artikkeliin valittiin tutkimusaineistosta vain 11 lapsen tuotokset, joten laajemmalle tutkimukselle olisi myös käyttöä paremman kattavuuden saavuttamiseksi.

Tutkimuksen aineiston hankinnassa käytettiin instrumentteina kameraa tutkimustilanteen tallentamiseen. Videomateriaalia ei kuitenkaan hyödynnetty lopullisessa versiossa. Lapset käyttivät tutkijan kehittämää tipsitiä äänen aikaansaamiseksi. Tämän jälkeen lapset käyttivät kynää ja paperia soitto-ohjeiden luomiseen.

Tehdyn tutkimuksen kannalta käytetty aineisto oli riittävää. Mielestämme olisi kuitenkin ollut mielekästä vielä nähdä lasten luomien graafisten ohjeiden käyttöä käytännössä; olisiko niiden sisältöä ollut mahdollistaa toistaa? Tutkimuksessa olisi voitu myös haastatella lapsia heidän tekemiensä soitto-ohjeiden jälkeen tiedustelemalla, miten lapset selittäisivät luomiansa soitto-ohjeita.

Emil, Keshika, Samuli, Aida, Minna, Haini, Jesse, Sari ja Antti

Syventyminen tutkimukseen

4 vastausta

Ryhmä 6

Tapasimme tutkija Alisa Alijoen 2.10. Kaisa-talon kahvilassa. Tapaaminen oli mukava ja rento, ja kysymyksiä esitettiin vastavuoroisesti. Alijoki tutki muun tutkimusryhmänsä kanssa temperamentin ja tuen tarpeiden merkitystä lapsen kognitiiviseen suoriutumiseen integroiduissa ja erityisryhmissä. Saimme vastauksia kysymyksiimme, jotka olivat askarruttaneet mieltämme. Esittelimme hänelle myös ryhmämme ajatuksia ja lähtökohtia tutkimuksen toteuttamiseen, jotka myös esittelimme lähitapaamisissa. Näin pääsimme vertailemaan toteutettua tutkimusta oman hypoteettisen tutkimuksemme kanssa. Ehkä isoimpana kriittisenä kysymyksenä meille nousi poikien suuri lukumäärä erityisryhmissä ja tutkimuksessa. Heitimme ilmoille kysymyksen, onko todella niin että pojilla ilmenee enemmän tuen tarpeita kuin tytöillä. Ja kyllä se tässä kyseisessä tutkimuksessa oli näin. Tutkijoiden mukaan poikia diagnosoidaan enemmän, pojilta siedetään vähemmän huonoa käytöstä kuin tytöiltä ja tytöillä erityistuen tarpeet näkyvät enemmän hiljaisuutena ja syrjäänvetäytyvyytenä. Oli myös mielenkiintoista saada tietää, että Alijoen tutkimus on osa isompaa tutkimushanketta. Tämä antaa meille laajemman näkökulman tutkimuksen ja sen tarkoituksen tarkastelemiseen.

Tutkijatapaamisen jälkeen syvennyimme pohtimaan varsinaisen tutkimuksen toteutusta ja keskeisimpiä käsitteitä. Tutkimuksessa oli selkeästi esillä kolme tärkeää käsitettä: kognitiiviset toiminnot, temperamentti ja tuen tarpeet. Pohdimme lisäksi vielä tutkimuksen teoreettista näkökulmaa, käsitteiden muokkausta havainnoitavaan muotoon sekä näkökulman rajausta. Teoreettinen näkökulma meinasi aiheuttaa meille vähän harmaita hiuksia, mutta löysimme sen pienen etsinnän jälkeen. Tässä tutkimuksessa se keskittyi erityistuen tarpeessa olevien lasten kognitiiviseen suoriutumiseen.

Viime kerralla oli mielenkiintoista päästä katsomaan ja kuuntelemaan muiden esityksiä. Esitykset olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia, ja opetuskerralla saatiin aikaan paljon rakentavia keskusteluja. Mielestämme konferenssimainen järjestely toimi hyvin, ja oli mukavaa saada kiertää huoneesta toiseen kuuntelemassa erilaisia esityksiä. Oli myös mielenkiintoista pohtia, miten voisimme soveltaa omaa nimikkotutkimustamme muiden ryhmien aihepiireihin. Se avasi silmät sille, miten monesta eri näkökulmasta näitäkin ilmiöitä olisi mahdollista lähestyä.

Ryhmässämme on mahtavaa osaamista ja kaikki ovat olleet täysillä mukana alusta saakka. Tehtävät on hoidettu yhteistyöllä ja jokaisen panos on ollut tärkeä. Välillä jopa intoudumme ylianalysoimaan asioita. Varsinkin temperamentti ja sen tutkiminen tuntuu kiinnostavan meitä kaikkia hyvin paljon. Innostavan aiheen ja hyvän ryhmähengen ansiosta on ollut mukava opiskella tämän porukan kanssa. Asioita tehdään hymyssä suin, sopivan leikkimielisellä asenteella, mutta kuitenkin kunnolla ja ahkerasti.

Kuitenkin kymmenen hengen ryhmässä on välillä sekaannuksia liittyen tutkimuksen käsitteisiin ja tehtävänantoihin. Tehtävien selkeä delegoiminen on ollut paikoittain haastavaa varsinkin, kun yhteisiä tekstejä on muokattu kotoa käsin. Haasteista huolimatta ryhmämme on pysynyt kasassa ja tehtävät on suoritettu ajoissa.

 

Anni Ilkka, Jenna Lepistö, Ella Halkosalmi, Rosa Schmelzer, Tuula Vilva, Jasmiina Heikkinen, Saara Kekkonen, Julia Lind, Vilma Rissanen, Jonna Kaffka

Koulutuspoliittisen paradoksin jäljillä

5 vastausta

Miten ja miksi on päädytty tilanteeseen, jossa lastentarhanopettajan tehtävissä toimivista vähemmistöllä on lastentarhanopettajan koulutus ja enemmistöllä sosiaalialan koulutus? Tätä pohtivat Eeva-Leena Onnismaa, Marjatta Kalliala ja Leena Tahkokallio artikkelissaan Koulutuspoliittisen paradoksin jäljillä -Miten varhaiskasvatus muotoutui sosiaalialan koulutuksia suosivaksi. Artikkelissa keskitytään tutkimaan henkilöstörakenteen muotoutumista peilaten sitä lainsäädännön muutoksiin, hallinnollisiin ratkaisuihin ja kehittämishankkeisiin, joiden avulla tutkijat ovat hakeneet vastaksia tähän tutkimuskysymykseen.

Tutkimuskysymys on ohjannut sekä lähteiden valintaa että tutkijoiden käyttämää analyysitapaa. Heidän käyttämänsä aineisto koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä kokonaisuudesta. Näistä ensimmäinen muodostuu päiväkodin henkilöstörakenteeseen vaikuttaneista säädöksistä ja asiakirjoista sekä varhaiskasvatuksen ja sosiaalialan arviointia ja kehittämistä koskevista raporteista ja lehtikirjoituksista, merkittävimpänä Eeva Hujalan, Elise Lujalan, Johanna Heikan ja Riitta-Liisa Korkeamäen Varhaiskasvatuksen ydinosaaminen -Opetussuunnitelmien sisältöalueiden analyysi kasvatustieteen kandidaattien ja sosionomien koulutuksista (OAJ, 2003). Toinen aineistokokonaisuus muodostuu kehittämishankkeiden raporteista, jotka aikaisemman tutkimuksen (esim. Pirkko Niiranen ja Jarmo Kinos, Suomalaisen lastentarha- ja päiväkotipedagogiikan jäljillä (2001)) mukaan ovat merkittävällä tavalla muokanneet suomalaista varhaiskasvatusta.

Artikkelissa on analyysimenetelmänä käytetty laadullista tekstianalyysia, jolla on haettu aineistona käytetyistä teksteistä lausumia, joissa perustellaan sosiaalialan koulutuksen soveltuvuutta lastentarhanopettajan tehtäviin. Tutkijat ovat myös haastatellet Opetusalan ammattijärjestön edustajana erityisasiantuntija Auli Setälää ja Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan edustajana koulutussuunnittelija Tanja Steineria. Haastattelut on saatu vuonna 2017, joten näkökulma on edelleen ollut tuore ja relevantti.

Pidämme tutkimustavan valintaa erinomaisena, koska tutkimus on kattava, eikä objektiivisen tai arvottamattoman aineiston kerääminen varhaiskasvatuksen kenttätyön tekijöiltä itseltään olisi ollut mahdollista. Tutkijat ovat löytäneet samansuuntaista sisältöä useista eri lähteistä ja aineistoista, joka lisää tutkimuksen luotettavuutta ja vahvistaa tutkimushypoteesia. Tavattuamme nimikkotutkijamme Eeva-Leena Onnismaan saimme tietää, että lakimuutosta suunniteltaessa artikkelin kirjoittamiseen oli varhaiskasvatuksen tiedeyhteisössä sisäsyntyinen motivaatio, ja hän henkilökohtaisesti luonnehtiikin kysymystä sosiaalialan koulutusten suosimisesta lähes puhtaasti järjestöpoliittiseksi.

Ryhmä 14 blogiviikko osa 4

Vastaa

Heippa ja ihanaa torstaita kaikille!

Tänään meidän blogikirjoituksemme koskee kurssilla tähän mennessä tehtyjä oppimistehtäviä ja miten olemme ne toteuttaneet. Kurssi on luonteeltaan hyvin itsenäisesti suoritettavaa ja ryhmässä pitää lähes kaikki tieto selvittää itse ja se auttaakin asioiden oppimista paremmin.

Kuten ryhmämme blogiviikon ensimmäisessä postauksessa kerrottiin, meidän piti ensimmäisenä tehtävänä miettiä ja suunnitella miten toteuttaisimme tutkimuksen lööpin pohjalta. Meidän tutkimussuunnitelmamme olisi ollut haastava toteuttaa, joten nyt tutkijatapaamisen ja uusien oppien perusteella lähtisimme toteuttamaan tutkimusta yksinkertaisemmin parempien tulosten saavuttamiseksi.

Toisessa oppimistehtävässä tuli syventyä tutkimukseemme ja sen perusteella kehittää kysymyksiä tulevaa tutkijatapaamista varten. Saimme helposti kasaan yli 15 kysymystä, sillä tutkimuksemme on englanniksi, joten epäselviä kohtia oli yllättävän paljon. Tässä vaiheessa saimme tietää, että tutkijamme on kiireinen uuden tutkimuksen parissa, emmekä sen takia ehdi tavata häntä ennen seuraavaa lähitapaamista. Tutkijamme uusi tutkimus sai mielenkiintomme heräämään, ja halusimmekin myös kysyä mitä hänen uusi tutkimuksensa käsittelee.

Saimme kolmannen oppimistehtävän ennen tutkijatapaamistamme. Tehtävässä tuli pohtia tutkimuksen keskeisiä käsitteitä ja tutkimuksen teoreettista näkökulmaa. Saimme näihin kysymyksiin vastaukset seuraavan päivän tutkijatapaamisesta. Tutkijamme antoi meille myös väitöskirjansa suomenkielisen tiivistelmän tutkimuksestaan ja se helpotti tutkimuksen yksityiskohtien ymmärtämistä. Tutkijatapaamisessa saimme todella paljon uutta tietoa tutkimuksen tekemisestä ja sen avulla pystyimme helposti lähteä tekemään seuraavia tehtäviä.

Neljäntenä oppimistehtävänä tuli selvittää tutkimuksen aineiston hankintaa ja aineiston sisältöä. Tutkimuksessa oli selkeästi kerrottu, miten aineisto on hankittu sekä tutkijatapaamisessamme syvensimme tietämystämme asiasta. Tehtävän tekeminen sujui nopeasti, koska kaikki tieto oli helposti saatavilla ja ryhmädynamiikkamme toimii loistavasti.

Tarkempaa tietoa tutkijatapaamisesta ja tutkimuksesta löytyy aikaisemmista blogipostauksistamme (osa 2 ja 3).

Kivaa loppuviikkoa!

–  Julia ja Katri/Ryhmä 14

”Tavallaan ylipainoisten” pohdintaa aineistosta

Vastaa

Meidän tutkimuksemme eroaa hieman muista tutkimuksista, sillä tutkimuksemme kasvatuksellinen näkökulma perustuu liikunnan tuottamaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jonka toteutuksesta varhaiskasvatuksen ammattilaiset ja vanhemmat ovat vastuussa.

Tutkimuksemme on Sari Slotten tekemä Eight-year-old children with high cardiorespiratory fitness have lower overall and abdominal fatness -tutkimus. Tämä tutkimus pohjautuu aikaisempiin muualla maailmassa tehtyihin tutkimuksiin, joiden kohteena olivat vanhemmat lapset. Tämä oli ensimmäinen tämänkaltainen tuotettu tutkimus Suomessa.

Tutkimuksen aineisto hankittiin vuosina 2005 ja 2006 Tamperelaisilta vuonna 1997 syntyneiltä lapsilta, heidän ollessaan kahdeksan vuotiaita. Tutkimukseen kutsuttiin 750 lasta, joista 304 osallistui (151 tyttöä ja 153 poikaa). Tutkijamme Sari Slotte keräsi aineiston ja työsti sekä lähetti tutkimuslomakkeet itse, poislukien DXA-mittaus, minkä saa suorittaa vain siihen koulutettu henkilö (tässä tutkimusprojektissa UKK- instituutin tutkimushoitaja). Aineiston analysointi tapahtui yhdessä tutkimusryhmän kanssa käyttäen apunaan SPSS- ohjelmaa (tilastojenlukuohjelma).

Tutkimuksen aineisto muodostui erinäisistä mittaustuloksista:

-SRT (20m piip-testi)
-DXA-laite (kehonkoostumus)
-kyselylomakkeet (perheen liikuntatottumukset, ruutuaika)
-painoindeksi (paino&pituus)
-vyötärönympäryysmitta

Tutkimusongelmia nousi esiin kaksi; sydän- ja hengityselinten kunnon yhteys vyötärön ympäryysmittaan, liikalihavuuteen ja keskivartalon rasvoihin 8-vuotiailla lapsilla sekä lasten korkea sydän- ja hengityselinten kunnon yhteys pienempään vyötärön ympäryysmittaan, ylipainoon ja keskivartalon liikalihavuuteen samassa painoindeksissä kuin niillä, joilla sydän- ja hengityselinten kunto on matalampi/huonompi.

Aineistossa käytettiin kyselylomaketta, joka piti sisällään yhteensä neljä kysymystä koskien suunniteltua ja ei-suunniteltua fyysistä aktiivisuutta (kesto&aika/vko). Lisäksi lomakkeessa esitettiin kaksi kysymystä koskien ruutu-aikaa.

DXA-laitetta käytettiin aineistossa saamaan tarkka kuva kehonkoostumuksesta erotellen lihas-, luu-  ja rasvamassan sekä nestetasapainon ja sisäelinrasvan. Laite läpivalaisee kehon röntgen säteellä.

Artikkeli tuo hyvin tutkimustulosten kautta ilmi tutkimusongelmien paikkansa pitävyyden. Ulkonäkö ei kertonut kaikkea, jonka DXA-laiteen käyttö havainnollisti.

Ryhmä 1/ Julia, Laura, Elisa, Anna, Milena, Johannes, Nea, Emilia, Lotta, Maria

Digitekemisestä aineistoa

2 vastausta

Ensimmäisestä periodista on selvitty, joulutuotteet ovat täyttäneet kauppojen hyllyjä ja ensilumikin on jo saatu – tosin hyvin vähäisessä ja märässä muodossa. Digittäjät eivät kuitenkaan kylmästä kelistä ja pimenevistä päivistä ole moksiskaan; meneehän kaikki aika sinisen valon pauloissa – monilukutaitotutkimuksia lukiessa tietenkin! Ei suinkaan Suomen Ladun (tai muiden palveluiden) seuranhakuilmoituksia lukiessa!

Nimikkotutkimuksemme toteutettiin Helsingin esikaupunkialueella sijaitsevassa päiväkodissa vuonna 2017. Kyseinen päiväkoti valikoitui tutkimuskohteeksi maantieteellisen sijaintinsa takia; tutkimus nimittäin haluttiin toteuttaa kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisella sekä matalan sosioekonomisen aseman omaavalla alueella. Tutkimusalueella perheiden riippuvuus sosiaaliturvasta ja sosiaalinen vähäosaisuus ovat suuremmat kuin missään muualla Helsingissä. Päiväkodin lapsista monilla oli myös erityistarpeita. Taka-ajatuksena haastavan ryhmän valitsemisessa oli se, että jos tutkimuksen työpajat on toteutettavissa erityistarpeisen lasten kanssa, onnistuvat pajat myös muissa ryhmissä.

Kuten ehdimme jo nopeasti mainita, tutkimuksen toteutus koostui työpajoista, joita oli yhteensä kuusi kappaletta. Pajakokonaisuuden ideaan pääsee halutessaan tutustumaan tarkemmin täältä ja tuokiosuunnitelmat löytyvät täältä. Pajat toteutettiin pienryhmille aamupäivisin kuuden viikon aikana; jotta kaikki pajat saatiin tehtyä kaikkien lasten kanssa, toteutettiin jokainen paja useita kertoja mukauttaen paja jokaisella kerralla lasten erityistarpeille. Työpajojen kulku nauhoitettiin äänitteenä puhelimelle, sekä ryhmän varhaiskasvattajat haastateltiin tutkimuksen rajaamista varten. Haastattelut myös nauhoitettiin. Haastattelutyyppejä on monia erilaisia, mutta artikkelista itsestään ei käy tarkemmin ilmi käytetty haastattelutekniikka (Ronkainen, S. Pehkonen, L. Lindblom-Ylänne, S. & Paavilainen, E., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s.116).

Vaikka aineistoa kerättiin useammasta lapsesta, rajattiin tutkimus käsittelemään seitsemäätoista 4-5-vuotiaasta lasta. Tähän rajaukseen päädyttiin, koska kyseinen lapsiryhmä oli ainoa, jonka kanssa tehtiin kaikki kuusi eri pajakokonaisuutta. Tutkimuksessa on siis kyseessä tyypillisestä tapaustutkimuksesta, jossa osallistujien havainnot, haastattelut ja erilaiset asiakirjat ja arkistoasiakirjat ovat käytetty yhdessä. Asiakirjoilla tarkoitetaan tutkimuksen taustateoriaa. Tapaus- eli case-tutkimuksissa keskitytään hyvin pieneen kohderyhmään, mutta kyseiseen otantaan paneudutaan syvällisesti eri näkökulmista. Kyse on siis laadullisesti tutkimusmenetelmästä.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten uusi teknologia toimii välittäjänä ja mahdollistaa sosiaalista kanssakäymistä. Samalla selvitettiin, mikä johtaa lapset tekemään yhteistyötä tai työskentelemään itsenäisesti luodessaan digitaalista materiaalia. Kaikki pajat eivät sisältäneet digitaalista tekemistä, joka kuitenkin oli tutkimuksessa keskiössä; onhan tutkimusongelmana digitaalisen tekemisen käyttö sosiaalisen vuorovaikutuksen luomisessa. Ei-digitaaliset pajat olivat kuitenkin hyödyllisiä lapsiin tutustumisessa ja sitä kautta erityistarpeiden huomioon ottamisessa. Jos lapsi esimerkiksi käyttäytyy samalla tavalla ei-digitaalisessa ja digitaalisessa tekemisessä, voidaan päätellä, ettei syynä tietynlaiselle käytökselle välttämättä ole tietynlainen laite.

Mielestämme valitulla tutkimusmenetelmällä päästiin hyvin konkreettisesti kiinni digitaalisen sisällön tuottamisen haasteisiin. Materiaalista nousi hyvin esille ryhmän haasteet, mutta myös tekemisen tuoma oppimisen ilo. Meitä on kuitenkin jäänyt mietityttämään, minkälaista materiaalia olisi tullut jonkin toisen päiväkodin tai maantieteellisen alueen kohdalla. Valittu päiväkoti saattoi ainakin osittain olla jopa liian haastava. Kriittisesti ajatellen vaarana on se, että tulokset ovat liian heikot ja tämän vuoksi tulokset eivät anna todellista kuvaa (Ronkainen, ym., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s. 117). Olisi mielenkiintoista nähdä millaisia tuloksia olisi saatu erityyppisen ryhmän kanssa; aineiston alkuperällä on kuitenkin väliä (Ronkainen, ym., 2014, Tutkimuksen voimasanat, s. 111). Toinen kiinnostava seikka on, miten dokumentointivalinta vaikuttaa lopputulokseen? Mitä, jos pelkän ääninauhoituksen sijaan tuokiot olisi videoitu? Tutkimusen voimasanat (2014, s. 119) huomioi, että litteroinnin tarkkuus on tärkeä ottaa huomioon.  Artikkelista ei kuitenkaan käy ilmi, miten tämä on huomioitu. Tunteita ei aina välttämättä ilmaista verbaalisesti; varsinkin kun kyse on erityistarpeisista lapsista, joista osalla on kielellisen kehityksen viivästymistä.

Sydämellisin terkuin,

Digittäjät/Ryhmä 5

Kuka opettaisi opettajaa?

3 vastausta

Digitaalisuus tuli varhaiskasvatukseen ja jäi sinne!

Jo ”kohti tutkivaa työtapaa”-kurssin alkupotkaisussa lööppi: ”Digilaitteiden käyttö päiväkodissa edellyttää hyvää pedagogista suunnittelua” sai meissä jo jonkin aikaa työkokemusta kentällä hankkineissa, aikaan moninaisten ajatusten virran. Toisaalta tiedämme käytännön tasolla, mitkä ovat ”kentän” valmiudet digilaitteiden käyttöön ja kuinka pedagogisesti suunniteltua digilaitteiden käyttö tällä hetkellä on (tai ei ole). Toisaalta tiedostamme nykymaailman odotukset ja velvoitteet suhteessa yhteiskunnan digitalisoitumiseen.

Ryhmämme artikkelissa kuvattiin työpajoja, joissa lapsia opetettiin käyttämään digitaalisia laitteita. Kun mietin omia taitojani ja artikkelin kirjoittajien käyttämää tekniikkaa, jouduin toteamaan, etten olisi itse osannut opettaa lapsille näitä taitoja.

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa yhtenä laaja-alaisen osaamisen osa-alueena monilukutaitoa sekä tieto-ja viestintäteknologista osaamista. Tässä varhaiskasvatushenkilöstön tehtävänä on tukea taitojen kehittymistä ja ohjata lapsia tieto- ja viestintäteknologian monipuoliseen ja turvalliseen käyttöön. Herää vain kysymys, onko opettajien osaaminen vaadittavalla tasolla? Tähän tiedämme vastauksen: Ei ole!

Kuka opettaisi opettajaa?

Monellakaan työntekijällä ei ole digitaalisia valmiuksia ohjata monipuoliseen laitteiden käyttöön eli ihan käytännön tieto- taito puuttuu. Eikä tilanteeseen ole odotettavissa muutosta. Ainakaan vielä digitaalisuutta ei opeta koulutuksessa, eikä aiheeseen liittyvä koulutus keskity laitteiden hallintaan tai niiden monipuoliseen käyttöön. Kuinka me siis kykenemme opettamaan diginatiiveiksi uuden sukupolven, kun itseltämmekin puuttuu tieto- taitoa aiheesta?

Kentällä työskentelee paljon varhaiskasvatuksenopettajia, joiden tutkintoon ei ole alun perinkään liittynyt digitaalisuuteen liittyvää opetusta. Työ-elämässä on omasta aktiivisuudesta kiinni, kuinka paljon tietoa haluaa ja ehtii aiheesta hankkia. Eli kentällä on paljon väkeä, joilla ei ole tarvittavaa tieto- taitoa. Eikä kaikkien kiinnostus riitä siihen, että hankkisi kyseisiä taitoja vapaa-ajallaan.

Kursseja tälle saralle ei ole juurikaan valittavissa. Mennään peppu edellä puuhun, kun ensin hankitaan tabletteja ym. laitteita ja sitten huomataan, että niitä ei osata käyttää. Tai käyttö on enintään tabletilla pelaamista. Parhaimmillaan digitaalisuus kuitenkin monipuolistaa oppimista ja opetusta, mutta kuka opettaisi opettajaa??

 

-Digittäjät

Jalkoihin jäivät sosionomit

6 vastausta

Sivuraidejengi polkaisi blogaamisen käyntiin raflaavasti ensimmäisessä postauksessaan. Luettuani ensin muutaman muun ryhmän melko geneerisiä, mutta sitäkin polveilevampia kuvauksia ruokalan jonoista ja luennoitsijoiden svengaavasta retoriikasta, Sivuraide sivalsi raikkaalla avokämmenellä saaden minut esittämään mielessäni ajallemme varsin tyypillisen kysymyksen: ”MITÄ MÄ JUST LUIN?” Järkytystäni syvensi parilla asteella tieto siitä, että olin kuin olinkin tuon ryhmän tasa-arvoinen tutkijajäsen.

Ensimmäinen ajatukseni oli antaa näppäimistöni laulaa välittömästi: MITEN kukaan voi väittää, että paitsi vanhan, myös hiljattain uudistetun varhaiskasvatuslain  (75. pykälä) mukaan täysin pätevä, korkeakoulutettu opettaja (joskin sosionomi) olisi vähemmän, kuin varhaiskasvatuksen asiakas ansaitsee? KUINKA ammattiryhmän, jota julkisessa keskustelussa pidetään arvoasteikolla kutakuinkin metron siivoajista seuraavana, SISÄLLÄ lähdetään arvottamaan tulevan kollegan osaamista koulutustaustan perusteella? MIKSI tällaista on julkaistu MEIDÄN ryhmämme nimellä? ENTÄ KUN MÄ OLEN ERI MIELTÄ?!?

Vaikka purinkin kynteni lähes niveleen asti ja teepaitani tuntui kaulan kohdalta vähintään kaksi kokoa liian pieneltä, hillitsin itseni ja lähestyin ensin tutkijatovereitani whatsappissa ryhmäkurin nimissä: vaikka pyytämättä ja yllättäen, olin joka tapauksessa ainakin teoreettisessa vastuussa julkaisun sisällöstä itsekin. Nostin tietysti käteni virheen merkiksi: en ollut paikalla tapaamisessa, jossa teksti oli ammuttu eetteriin. Postauksessa hyvän maun raja silti mielestäni rikottiin, enkä voinut vaieta!

Kaikki ryhmän jäsenet eivät kuitenkaan suhtautuneet pyrkimyksiini suopeasti, ja lukijoilta saadut kommentit tukivat näiden tovereiden linjaa: kukaan ei ollut noussut puolustamaan mielestäni vääryydellä poljettua sosionomipohjaisen varhaiskasvatuksen opettajan ammattikuntaa, vaan postausta kiiteltiin värikkäänä keskustelunavauksena. Sitä se toki olikin, enhän voinut itsekään olla purkautumatta tutkijaryhmälleni edes lauantai-iltana, vaikka julkisesti jouduinkin suuni suitsimaan. Istahdin siis käsieni päälle ja toivoin, että joku raivoisan oikeamielinen opiskelijatoveri vielä lukisi tekstin minun silmälaseillani ja antaisi kommenttikentän sauhuta häshtägillä someraivo.

Ajalla on kuitenkin helpotuksekseni loppumattomasti dimensioita: samalla, kun se asettaa paineita muun muassa tiettyjen annettujen tehtävien täyttämiseen, voi sen kuluminen suojella tehokkaasti niinkutsutulta ”kärpäsestä härkänen” -ilmiöltä. Kun koitti ryhmämme seuraavan tapaamisen aika, löytyi yhteinen nuotti tekemiseen kaikesta huolimatta nopeasti, teepaitani istui jälleen kaulankin kohdalta ja viikonlopun wapissa käydyt keskustelut nostivat ryhmämme tärkeiden aiheiden ääreen: miten julkaisut allekirjoitetaan, kuka ne hyväksyy vai hyväksyykö? Kuka saa julkaista ja kenen nimissä? Ollaan Hilpön & Lipposen (2019) päämäärien ytimessä; ryhmämme on ajautunut tutkimaan tutkijaryhmän etiikkaan menetelmistä perinteisimmällä, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tavoite siis saavutettiin, juuri niin kuin pitikin. Osa ryhmästämme oppi ehkä hillitsemään itseään julkisessa ilmaisussa, osa taas tarkistamaan faktoja ja arvioimaan konteksteja. Nämä taidot ovat akateemisessa maailmassa olennaisia, eikä tutkijan etiikasta voida puhua, ennen kuin ne ovat räpylässä.

Jalkoihin jäivät sosionomit, mutta joskus olen kuullut ilmauksen ”to take one for the team”. Ryhmässämme virinnyt keskustelu varmasti muistutti jokaista työtoverin ammatillisesta arvostamisesta koulutustaustasta huolimatta. Arvokkaana voidaan pitää tätä opetusta myös muiden kuin sen saaneiden tulevaisuuden vakaopejen näkökulmasta: opettaja johtaa tiimiään, eikä itsensä nostaminen sen yläpuolelle ole kestävä tie hedelmälliseen yhteistyöhön. Pedagogiikka, sivuraiteilla tai ei, on opettajan vastuulla, mutta sen jalkauttamiseen kokopäiväiseksi tarvitaan koko yhteen hiileen puhaltavan tiimin ponnistus.

Analyyttista alkavaa työviikkoa toivottaen,

Mirva/ Sivuraiteilla

Kohti hutkivaa työtapaa?

5 vastausta

Sekavaa, outoa, ihmeellistä, uutta. Ryhmätyömme on edennyt alun kaaoksesta työskentelyvaiheen kaaokseen. Valitsimme aiheeksi lööpin ”Opiskelijat hämmentyneitä tutkijan väitteestä – maa ei sittenkään ole pallo”. Aiheen valitseminen sujui yhteisymmärryksessä, koska tuo kyseinen lööppi oli kaikkien ryhmäläisten mielestä sopivan humoristinen ja kiinnostava. Tutkimussuunnitelma saatiin kasaan ryhmätapaamisessa alun sekasorron ja ajatusten pallottelun (pun intended) jälkeen, ja menetelmäksi valikoitui muutamien vaihtoehtojen kautta kenttätutkimus. Halusimme tarttua itse lööppiin ja todistaa väitteen vääräksi – vaikka väkisin!

Koko työtavan lisäksi myös blogin kirjoittaminen oli meille uutta. Tehtävään lähdettiin uteliaasti, vaikka ryhmäblogin tekeminen vaatiikin henkilökohtaista blogia enemmän suunnittelua ja työnjakoa. Aihetta pohdittiin ensin isona ryhmänä, tekstin sisältö jaettiin aihealueiden mukaan karkeasti kappaleisiin ja ideoita heiteltiin brainstorming-tyylisesti. Selkeät ohjeet toki helpottivat työtä ja toimivan suunnitelman sekä hyvän yhteistyön pohjalta kirjoittaminen lähti etenemään hyvin. Toiseen blogiin ei ollut selkeää aihetta, mikä tavallaan vaikeutti hommaa, mutta myös jätti tilaa lentäville ajatuksille. Vastuun ja vapauden tematiikka jatkui siis tässäkin. Ensimmäistä blogia löyhemmän rajauksen sisällä toimiminen antoi kuitenkin hienon tilaisuuden päästä harjoittelemaan yhteistyötä ja ryhmässä työskentelyä.

Tavoitteena Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla on kehittyä tutkimuksen suunnittelussa ja tekemisessä. Toistaiseksi tutkiva työtapa tuntuu pikemminkin hutkivalta työtavalta. Kehitystä kuitenkin tapahtuu – hitaasti, mutta epävarmasti. Keskustelimme siitä, millaisin keinoin ryhmätyötä voidaan parantaa kulkiessamme kohti tutkivaa työtapaa ja jättäessämme sen hutkimisen vähemmälle. Näitä keinoja on ainakin tehtävänannon huolellinen lukeminen, yhteisen sävelen löytäminen ja aiheessa pysyminen sekä ryhmän jäsenten erilaisten vahvuuksien tehokkaampi hyödyntäminen. Lähiopetuskerroilla opimme koko ajan uusia menetelmiä ja työtapoja, joita voimme kukin tahoillamme hyödyntää myöhempien opintojen aikana esim. kandityötä tehdessä. Tärkeää on myös oppimaan oppiminen, joka mahdollistaa itsenäisen kehittymisen akateemisten tekstien ja tutkimusten parissa.

Päivä päivältä karttuu ymmärryksemme siitä, mitä tieteellinen tutkimus on ja mitä se meiltä vaatii. Matkaa on, mutta ryhmässä sen taittaminen on hetkittäin jopa sangen mukavaa.

Ryhmä 8: Jyrki, Suvi, Katriina, Elli, Vieno, Vilhelmiina, Roosa, Taru, Samu ja Mikko.

Ensimmäisen ryhmätehtävän kimpussa

7 vastausta

Moi, yliopistokaverit!

Aiheemme on lasten ylipaino ja sen vaikutus sydämen- ja hengityselinten kuntoon. Mielenkiinnon aiheeseen herättivät ylipainon yleisyys ja siihen vaikuttavat tekijät. Liikunta ja terveelliset elämäntavat olivat myös vaikuttavia tekijöitä aiheen valinnassa.

Koska tutkimusaiheemme on laaja, rajasimme aihetta hieman. Suljimme pois vitamiinien ja lisäravinteiden vaikutukset, sekä mahdollisuuden ylipainon periytymisestä.

Päätimme tehdä tutkimusta syksyisin ja keväisin oppilaiden ensimmäisenä ja kolmantena lukuvuotena. Myös lasten vanhemmille lähetetään kyselylomake koskien perheen elintapoja. Koimme, että tutkimalla kyseisiä luokkia, saisimme tarkempia tuloksia. Vertailemme esimerkiksi miten iltapäivätoiminta vaikuttaa lasten elintapoihin. Oletamme suurimman osan ensimmäisen luokan oppilaista käyvän iltapäiväkerhoa, josta he saavat säännöllisesti välipalan sekä mahdollisuusuuden erilaisiin leikkeihin ja urheiluun. Koska kolmannella luokalla oppilaat eivät käy enää iltapäiväkerhossa, tarkastelimme millaista välipalaa lapset syövät vai syövätkö he ollenkaan. Pohdimme myös, mitä lapset tekevät koulupäivän jälkeen. Kokemustemme perusteella osa vanhemmista oppilaista suuntaa koulupäivän jälkeen kauppaan ja ostaa herkkuja välipalaksi. Vapaa-aikaa vietetään usein esimerkiksi elektroniikkalaitteiden parissa. Emme voi yleistää sitä koko ikäluokkaan, mutta verratessa ensimmäisen luokan oppilaisiin heitä on huomattavasti enemmän.

Toisella ryhmäkerralla jaoimme tehtävät. Osa ryhmästä kirjoitti blogitekstiä ja loput työstivät seuraavan viikon powerpoint-esitystä, jotta saisimme tehtävät aikataulun mukaisesti valmiiksi.

Ryhmä 1 / Julia, Laura, Elisa, Emilia, Johannes, Milena, Anna, Lotta, Nea & Maria