Tavallaan sivuraiteilla

Pedagogiikka SIVURAITEILLA varhaiskasvatuksessa!

Jos kokenut ja taitava sairaanhoitaja ei saa työskennellä lääkärin työtehtävissä, miksi on enemmän poikkeus kuin sääntö, että viime vuosina lastenhoitajat ja sosionomit ovat työskennelleet varhaiskastavuksen opettajan vaativassa työssä. Haluamme haastaa yhteiskunnan ajattelemaan, voimmeko vähätellä varhaiskasvatuksen asiakaskuntaa niin, että heille tulee riittää jatkuvasti vähempi kuin mitä he ansaitsevat.

Valitsemamme aihe puhututtaa paljon mediassa ja sitä ollaan sivuttu ensimmäisillä luennoillamme. Huomasimme ryhmäämme hakeutuneen ihmisiä, joille tämä aihe on lähellä sydäntä. Ensimmäisellä tapaamisella pohdimme aihetta eri näkökulmista ja huomasimme ajautuvamme keskustelussamme sivuraiteille useampaankin otteeseen. Monilla meistä on jo kokemusta varhaiskasvatuksen kentältä ja kenties siksi työn laadun vaihtelevuus herätti vahvoja tunteita. Keskustelimme paljon siitä, mikä oikeastaan on varhaiskasvatuksessa vasun mukainen laadukas pedagogiikka eli ”pääraide” ja mitä taas lööpin esittelemä ”sivuraide”. Onneksi Minervatorilla kokoontui kova ammattilaisjengi, joka ei hyssyttele eikä jousta liiallisuuksiin vaan tuntee oman arvonsa ja aikoo  palauttaa varhaiskasvatuksen Suomessa laadukkaaksi ja eettistä pedagogiaa noudattavaksi turvallisesti ja ammattitaitoisesti.

Palaammekin tässä viikonlopun kynnyksellä nyt tämän tärkeän aiheen pariin ja palaamme, kunhan saamme ryhmän jäsenet toipumaan flunssasta ja Conduksen fuksiseikkailuista!

Sivuraiteilla huiskien, hyvää viikonloppua!

 

5 thoughts on “Tavallaan sivuraiteilla

  1. Erja-Liisa H Hämäläinen

    Suorastaan: wau!!! Jopa alkoi vahvasti ryhmänne blogikirjoitus. Ei tosiaan mitään hyssyttelyä vaan suorin sanoin täyttä asiaa. Aiheen tärkeys ja vahvat motiivit ja tavoitteet – tutkimuksen edellytykset ja oikeutus eivät jää epäselviksi:

    ”Haluamme haastaa yhteiskunnan ajattelemaan, voimmeko vähätellä varhaiskasvatuksen asiakaskuntaa niin, että heille tulee riittää jatkuvasti vähempi kuin mitä he ansaitsevat.”

    – Tällainen asenne tutkimuksen motiivina ja selkeänä tavoitteena saada tutkimuksen kautta tietoa varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi – barrikaadeilla varhaiskasvatuksen asiakaskunnan puolesta – vahvalla ammatti-identiteetillä tavoitteena ”palauttaa varhaiskasvatuksen Suomessa laadukkaaksi ja eettistä pedagogiaa noudattavaksi turvallisesti ja ammattitaitoisesti.”

    Peilasitte keskustelussa tutkimussuunnitelman pohjalla olevan lööpin esittämää ajatusta varhaiskasvatuksen vasun mukaiseen laadukkaaseen pedagogiikkaan – loistavaa ajattelua ja pohdintaa tutkimuksen taustaksi ja perustaksi niin teoreettisesti kuin tutkimuksen tekemiseen käytännössä niin, että tutkimuksella saadaan sellaista tietoa minkä avulla saadaan tutkimuksen tavoitteet toteutumaan.

    Jäämme odottamaan jatkoa mielenkiinnolla… mikä raide, reitti ja tutkimusmenetelmä?
    Erja-Liisa/Ryhmä 11

    Vastaa
  2. Sofia Saukkonen

    Hieno aihe tutkimukselle! En voi olla peilaamatta tätä Eeva-Leena Onnismaan, Marjatta Kallialan ja Leena Tahkokallion tutkimusartikkeliin Koulutuspoliittisen paradoksin jäljillä – Miten varhaiskasvatus muotoutui sosiaalialankoulutuksia suosivaksi. Samat mietteet tuosta toiseen alaan vertaamisesta nimittäin heräsivät itsellä artikkelia lukiessa. Voisiko vastaavaa tapahtua alalla, jossa asiakas ei olisikaan lapsi, vaan oikeuksistaan tietoinen aikuinen?

    Sen lisäksi, että aiheessa on tekstissännekin esiin nostamaa koulutuspoliittista sävyä, nousee tässä blogitekstissä hienosti esiin vuosikurssiimme jo nyt iskostettu opettajuuteen kasvu. Meistä kasvaa tulevan kolmen vuoden aikanaa varmasti osaamisestaan ja ammatistaan ylpeitä opettajia, kun lähtökohdat on näin hienot!

    Sofia/Ilmiöoppijat

    Vastaa
    1. Laura

      Sofia!
      Kiitos kommentistasi 🙂
      Niinhän siinä kävi, että lööppimme oli juuri mainitsemastasi artikkelista ja siihen peilaamme tutkimustamme jatkossakin, sillä tutkijamme on Eeva-Leena Onnismaa. Olemme innoissamme ja motivoituneita päästessämme käsittelemään hänen tutkimustaan ja syventymään aiheeseen tarkemmin!

      Terkuin Laura/Sivuraiteilla

      Vastaa
  3. Kaisa Mäki

    Hyvin kirjoitettu, sopivan jämptisti ja perusteltu teksti! Aihe herätti meidänryhmässä paljon ajatuksia ja keskustelua, sillä nyt puhutaan ajankohtaisesta ja tärkeästä asiasta.

    Esimerkki sairaanhoitajasta ja lääkäristä oli meidän mielestä osuva ilmaisu tämän hetken tilanteesta. Aihetta ei ole vain sivuttu vaan siihen on paneuduttu niin luennoilla kuin ryhmätunneilla ja artikkelien avulla.

    Tsemppiä ryhmätyöskentelyyn ja jatkakaa samalla mallilla. Jäämme innolla odottamaan työnne tuloksia.

    – Ryhmä 14

    Vastaa
  4. Päivitysilmoitus: Jalkoihin jäivät sosionomit | Kohti tutkivaa työtapaa (VO) 2019

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *