Helsingin yliopisto
Puhumme tässä jaksossa erilaisista oppijoista yliopistossa. Minkälaisia oppiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Kuinka hyvin yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet? Miten erilaisten oppijoiden tukea pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistossa opiskelusta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 9. jakson vieraana on Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja. Erilaisten oppijoiden liitto (EOL) on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Liittoon Heli tuli kehittämään aikuisten oppimisen tukea valtakunnallisen ESR-hankkeen Taitotuunaajat projektipäällikkönä syksyllä 2016. Aiempaa hankekokemusta Helillä oli muun muassa Helsingin yliopiston koordinoimasta VALOA-hankkeesta, missä edistettiin korkeakoulujen kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ura-aloitusmahdollisuuksia Suomessa. Turja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hänellä on ammatillisen opettajan pätevyys.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 41. ja kolmannen tuotantokauden 9. jakso.
Jakson aiheena ovat erilaiset oppijat yliopistossa. Vieraana Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja.
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 21.3.2024. Jakson pituus 53 minuuttia.
Eric Carver [00:00:00]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden yhdeksännen jakson vieraana on Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja. Erilaisten oppijoiden liitto, EOL, on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Liittoon Heli tuli kehittämään aikuisten oppimisen tukea valtakunnallisen ESR-hankkeen Taitotuunaajat projektipäällikkönä syksyllä 2016. Aiempaa hankekokemusta Helillä on muun muassa Helsingin yliopiston koordinoimasta Valoa-hankkeesta, jossa edistettiin korkeakoulujen kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden uranaloitusmahdollisuuksia Suomessa. Turja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hänellä on ammatillisen opettajan pätevyys. Tervetuloa mukaan keskusteluun, Heli.
Heli Turja [00:01:26]: Kiitos, että sain tulla.
Eric Carver [00:01:28]: Puhutaan tänään tässä jaksossa Helin kanssa erilaisista oppijoista yliopistossa. Minkälaisia oppimiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Kuinka hyvin yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet? Miten erilaisten oppijoiden tukea tulisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Mutta aloitetaan tästä Erilaisten oppijoiden liitosta, joka ei ole välttämättä tuttu kaikille kuulijoille. Minkälaisia asioita Erilaisten oppijoiden liitto tekee ja mitä tukea se tarjoaa yliopisto-opiskelijoille ja yliopistoille?
Heli Turja [00:02:11]: Erilaisten oppijoiden liitto, niin kuin sanoitkin, on kansalaisjärjestö. Liitto on 2001 perustettu, mutta Suomessa on tehty kapea-alaisten oppimisvaikeuksien kanssa töitä kolmannella sektorilla jo aiemmin. Liiton syntyhistoria on, voisiko sanoa vähän sellainen, että ensin oli muna ja sitten kana ja toisinpäin. 80-luvun puolivälissä suurin piirtein liiton ja meidän jäsenyhdistyksemme Helsingin seudun erilaisten oppijoiden kunniapuheenjohtaja Airi Valkama teki TV1:n koulutusohjelmille ohjelman oppimisvaikeuksista. Siihen aikaan puhuttiin sanasokeudesta. Ja kun se ohjelma oli tullut ulos, niin sen jälkeen Yleisradion yleisöpuhelimet, linjat olivat tukossa. Siitä Airi teki sen johtopäätöksen, että tämä oli ilmeisesti aihe, joka vaatii vähän lisää, enemmän tutkimista. Ja näin ollen perustettiin sitten Helsinkiin HERO eli Helsingin seudun erilaiset oppijat, joka on nyt yksi meidän jäsenyhdistyksistämme. Ja vähitellen sana levisi siitä, ja näin ollen hyvin paljon eri puolilta Suomea tuli yhteydenottoja HEROon. Ja lopulta tilanne oli tuossa 2000-luvun alussa sellainen, että katsottiin, että on parempi muita yhdistyksiä ja eri puolilta Suomea tulevia yhteydenottoja varten eriyttää liitto. Ja liitossa on tällä hetkellä 11 jäsenyhdistystä, joista HERO ja Varsinais-Suomen Dysleksia juhlivat tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään. Vaasassa oleva Datero ry, joka on vähän erilainen jäsenyhdistys kuin nämä muut, eli heillä on oppimisen tukivälineisiin liittyviä muita yhdistyksiä jäseninä, eikä henkilöjäseniä niin kuin meidän muilla jäsenyhdistyksillämme, he viettävät 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Eli liitto on ollut jo aika pitkään toiminnassa. Koko ajan Erilaisten oppijoiden liitolla on ollut se tulokulma, että tehdään paljon yhteistyötä eri tutkimuslaitosten kanssa. Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Niilo Mäki Instituutti, Kuntoutussäätiö täällä Helsingissä. Mutta liitossa on tämä erilaisen oppijuuden kokeminen eli erilaiset oppijat itse. Tällä hetkellä liitto on keskittynyt enemmän aikuisten oppimisen tuen asioihin. Me järjestetään koulutuksia, tapahtumia ja ohjausta ja neuvontaa. Meillä on muun muassa kerran viikossa avoin neuvontapuhelin. Nettineuvojalle voi tietysti aina laittaa ajankohtaan katsomatta kysymyksiä. Meillä on oppimisen apuvälinekeskus, joka on myös lähtenyt tällaisena hanketoimintana liikkeelle, mutta tällä hetkellä osana liiton toimintaa. Ja he seuraavat hyvin tarkkaan sitä, että mitä kehitystä oppimisen tuen välineissä on, niin manuaalisissa kuin digipuolellakin, jonne nyt koko ajan yhä enemmän mennään. Tällä hetkellä myös niissä tämä tekoäly nostaa päätään, miten se sitten voi olla hyödyksi. Ja miten myös siinä henkilöt, joilla on oppimisen haasteita, oppivat niitä karikoita väistämään. Erittäin keskeinen osa liiton toiminnassa on tietysti vaikuttamistyö. Viimeaikaisempia, mitä on saatu aikaiseksi, on muun muassa tämä, että eduskunnassa on Erilaisten oppijoiden tukiryhmä. Ja siellä on viety asioita eteenpäin ja on saatu myös lauselmaa, että mitä pitäisi tehdä aikuisten oppimisen tuen lisäämiseksi. Tällä hetkellähän kapea-alaisen oppimisen vaikeuksien kohdalta lakisääteisesti se tuki on tuolla perusopetuksessa. Nyt kun perusopetuksen ikää nostettiin 18 vuoteen, niin se tulee sieltä myös toisella asteella, eli lukio ja ammatillinen koulutus. Siellä on myös jo havaittavissa, että siinä vaiheessa, kun koulutuksen aikana opiskelija täyttää sen 18 vuotta, niin miten se tuki siellä toteutuu. Korkeakouluissahan se on tällä hetkellä suosituksena, niin ammattikorkeakouluissa kuin tiedeyliopistoissa.
Eric Carver [00:07:00]: Yksilölliset järjestelyt, niin nehän ovat kai kuitenkin ihan lakisääteinen oikeus.
Heli Turja [00:07:06]: Yksilölliset järjestelyt ovat, ja nythän se on siinä vaiheessa, kun opiskelijahaut ovat, niin aika hyvin korkeakoulut tuovat sen esille siellä hakusivuilla, että miten opiskelija saa yksilölliset järjestelyt pääsykokeisiin. Ja se on myös esimerkiksi semmoinen, missä liittoon otetaan yhteyttä, että mistä saan esimerkiksi lukilausunnon. Jos on se tilanne, että ei ole enää esimerkiksi lukiossa, vaan on vaikka välivuosi siinä alla ja lähdetään jatkamaan. Ja tällä hetkellä esimerkiksi aikuisten kohdalla lukilausunnon saaminen, jos et ole opiskelija- tai työterveydenhuollon piirissä, niin on aika paljon kolmannen sektorin ja yksityisen terveydenhuollon varassa.
Eric Carver [00:08:02]: Jos me ajatellaan tavallista yliopisto-opiskelijaa tai vaikka opettajaa yliopistolla, niin mitä se tuki käytännössä on, mitä te tarjoatte?
Heli Turja [00:08:14]: Meillä opettajat ottavat yhteyttä usein sellaisissa tilanteissa, että he ovat ehkä kohdanneet ensimmäisen kerran opiskelijaryhmässä henkilön, joka on tuonut esille, että hänellä on oppimisen vaikeuksia. Se on heille uusi asia. Meillä on opettajille koulutuksia siitä, mitä ovat kapea-alaiset oppimisvaikeudet. Lukivaikeus on se meidän tulokulmamme ja kärki, jolla tullaan. Lukivaikeutta kokee noin joka kymmenes henkilö. Mutta jos puhutaan oppimisvaikeuksista, niin prosenttiluku voi mennä sinne 20:een. Eli joka viides vastaantulija voi kokea jonkinlaisia oppimisen haasteita. Ja oikeastaan se kimurantein tilanne tulee, koska se on jokaisella yksilöllistä. On kyse neuroepätyypillisestä asiasta. Eli se, miten se ilmenee kelläkin, niin se on vähän niin kuin ominaisuus. Ja voi olla, että esimerkiksi lukilausunto on kahdella henkilöllä, ihan tismalleen samoja asioita, oireita on siellä kartoitettu. Se miten ne ilmenevät heidän toiminnassaan ja tavassaan oppia, niin ne voivat olla jopa ihan melkein päinvastaisia. Eli opettajille tietoa, mistä on kyse silloin, kun henkilö, opiskelija tulee sanomaan, että minulla on oppimisen haasteita. Ja miten sitä voi kohdata. Tämä kohtaamiskoulutus on myös aika kysyttyä, koska siinäkin tulee vähän sellainen, että kun jollekin sanoo, että hei, minulla on lukivaikeus tai kapea-alaisia oppimisvaikeuksia, niin ilmaan jää semmoinen äänetön nuotti soimaan. Ja tulee vaivautunut hiljaisuus ja sitten, aivan. Mutta tässä on meidän kurssiaineistomme. Kyllä, mutta miten voin saada tukea. Ja miten tällä hetkellä esimerkiksi korkeakoulujen puolella opettajilla se tietous, että saavutettavuuskirjasto Celia, sieltä myös muut kuin näkövaikeuksien kanssa saavat korkeakoulun materiaaleja hyvin paljon jo äänikirjoina. Ja jos on joku uusi, tuore materiaali, niin se on aika lyhyt aika, kun he pystyvät sen tuottamaan ääniversiona. Ja tietysti tenttijärjestelyt myös sen pääsykokeen jälkeen. Eli tällä hetkellä aika paljon on vielä korkeakouluissa, että oikeasti se yksilöllinen mahdollisuus suorittaa tutkintoja ja saada niitä vaihtoehtoja, niin on aika paljon siellä henkilöstön tietoudesta kiinni. Eli voi olla, että esimerkiksi samassa tiedekunnassa jollain kurssilla luennoitsijat ovat hyvinkin tietoisia ja tarjoavat vaihtoehtoista suoritustapaa tai materiaalia. Toisella kurssilla voi olla, että luennoitsijat eivät ehkä vielä ole niin tietoisia. Eli korkeakoulupuolella se tietoisuus ja miten sen pystyy suorittamaan on vähän vielä henkilösidonnaista. Eli tätä tietoa aika paljon korkeakouluihin. Mutta nyt on onneksi ollut ilahduttavaa huomata semmoinen trendi, että korkeakouluissa on havahduttu tähän. En tiedä, oliko se jopa tämän pandemian tuoma herätys siihen, että asioita voi tehdä eri tavalla. Ja silloin kun puhutaan kapea-alaisista oppimisvaikeuksista, eli lukivaikeudesta, matematiikan tai kirjoittamisen vaikeudesta tai hahmottamisen haasteista, niin jos opiskelijalla on se lausunto, se ei se tarkoita sitä, että hänen oppisuoritustaan mitenkään helpotettaisiin tai materiaalia vähennettäisiin. Kyse on siitä, että etsitään toinen vaihtoehto, toinen formaatti tehdä. Mitä on kuullut sellaisia hyviä käytänteitä, niin esimerkiksi esseen on voinut suorittaa haastatteluna tai podcastina.
Eric Carver [00:12:51]: Kyllä. Mennään näihin käytännön juttuihin tästä seuraavaksi. Puhuit tässä lukihäiriöstä jo ja että se voi tarkoittaa vähän eri asioita käytännössä. Minkälaisia oppimiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Ymmärrän, että tämä on laaja kysymys. Mitkä ovat pääasialliset haasteet, joita haluaisit nostaa esiin?
Heli Turja [00:13:20]: Silloin kun me kehitimme tätä Oppimisen olohuone -mallia, matalan kynnyksen mallia, joka nyt tällä hetkellä löytyy meidän liittomme sivustolta aikuisten oppimisen tukena. Tämä yksilöohjausmalli on osa sitä. Siinä kohdatuissa ja ohjatuissa henkilöissä oli todella paljon korkeakouluopiskelijoita mukana. Lähes kaikilla kysymys, joka sai heidät ottamaan meihin yhteyttä, oli se, että miten saan suuren materiaalimäärän hallintaan. Miten löydän sieltä sen oleellisen. Tai toinen oli tämä ajanhallinta. Eli siinä hankkeessa me kohdattiin yli 300 henkilöä. Heistä nuorimmat oli 17-vuotiaita ja vanhimmat 62. He olivat erilaisilla taustoilla. Ja jokaisen kanssa, nyt myös jälkeenpäin, tätä mallia on jäänyt eri puolilla Suomea käyttöön, niin kaikkien asiakkaiden kanssa keskustellaan siitä ajanhallinnasta. Se on jotenkin tässä ajassa, joka varsinkin korkeakouluopiskelijoilla on se haaste. Korkeakoulussa tietysti se on luonnollista, että itsellä on se vastuu siitä, että miten ottaa kursseja, miten opinnot edistyvät. Mutta muutoinkin se, että se itsenäinen työskentely, projektityöt, etäopiskelu, niin se on aika haastavaa. Toisethan sitten taas, jotka pitävät siitä itsenäisestä työskentelystä, niin toisille se sopii. Mutta jos esimerkiksi siellä vaikka lukivaikeuden yhteydessä on vähän vaikka add:tä. Adhd on enemmän tiedetty, että ollaan vähän levottomia ja ei pystytä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Add on se, että koskaan ei oikein ole sopivaa aikaa. Jos minun pitäisi lukea vaikka kymmenen sivua, niin onko minulla nyt riittävä aika. Eli he tarvitsevat itselleen turvallisen tilan siihen, että voin tehdä tämän tehtävän. Kun niitä tehtäviä alkaa kasaantua, niin ei enää oikein löydetä lankakerän päätä, mistä sitä lähtisi purkamaan. Aika monilla myös korkeakouluopiskelijoilla on se, että ei niinkään mitä opiskelen vaan miten opiskelen. Ja sen oman tyylin, itselleen sopivan opiskelumallin löytämisessä on se haaste. Ja se tulee vähän sen jälkeen, kun on se uutuuden viehätys siitä lähtenyt pois, eli opinnot ovat edenneet vähän pidemmälle. Ja se ei myös ole ollenkaan harvinaista, että esimerkiksi korkeakoulussa vasta havaitaan, että hei, tarvitsisin ehkä nyt sen lukitestauksen, että minulla on mahdollisesti oppimisvaikeuksia. Siinä vaiheessa, kun on lähdetty korkeakouluun, niin varsinkin jos ajatellaan esimerkiksi Helsingin yliopistoa, niin tänne tulee paljon opiskelijoita, jotka muuttavat toiselta paikkakunnalta. Ja siinä sen ensimmäisen lukukauden alussa on valtava elämänmullistus. On uusi kotipaikkakunta, opiskelupaikka, asunto. Ehkä ensimmäisen kerran ollaan siinä tilanteessa, että sinne opintoihin aamulla lähdetäänkin itsenäisesti. Siellä ei olekaan höyryävä tee- tai kahvikuppi odottamassa keittiön pöydällä, kun herää. Ja kaikki se, uudet parisuhteet, uudet ystävät. Se on valtava mullistus. Ja jos on ollut tunnistamattomia oppimisen vaikeuksia, joihin on ollut vahvat kompensointikeinot, vahva struktuuri siellä lapsuuden kodissa vielä lukioaikoina opiskeluissa, niin se hajoaa siitä ympäriltä ja ollaankin uuden edessä.
Eric Carver [00:17:44]: Sitä omaa toimijuutta tarvitaan aika paljon.
Heli Turja [00:17:47]: Sitä tarvitaan paljon. Ja löytää se, että miten kaiken sen sovittaa. Opiskelut, harrastukset, ystävät, perhe, työ. Osa tarvitsee, ei niinkään sitä nepsy-puolelle menevää tukea, vaan myös, että osa vielä ajattelee opiskelun olevan sitä, että kaikki pitää oikeasti oppia lukemalla. Ja on ollut henkilöitä vastassa, jotka esimerkiksi, kun on käyty sitä vanhaa koulupolkua sieltä, on päästy sinne korkeakouluvaiheeseen lävitse, että miten aiemmin olet näitä asioita tehnyt, niin on tullut ihan sellaisia, että jopa lukiovaihe on menty ulkoa opettelulla läpi. Ja korkeakoulussa se uuden tiedon määrä on niin valtava, että se metodi ei enää siellä toimi.
Eric Carver [00:18:46]: Se ei ole mahdollinen.
Heli Turja [00:18:47]: Se ei enää toimi.
Eric Carver [00:18:48]: Eli siellä voi olla se lukihäiriötausta tai voi olla juuri add, adhd tai autismin kirjo, mutta käytännössä ne vaikeudet ja haasteet liittyvät nimenomaan siihen, että miten niistä lähtökohdista ja sillä rakenteella, mikä on nyt olemassa, niin otetaan haltuun niitä materiaaleja ja löydetään se aika ja se rytmi.
Heli Turja [00:19:18]: Kyllä. Ja myös miten opitaan käyttämään uusia opiskelualustoja, esimerkiksi sähköisiä opiskelualustoja. On ollut asiakkaita, jotka ovat ottaneet yhteyttä siinä vaiheessa, kun Kelalta on tullut, että sinun opintosi eivät ole enentyneet, että on tullut taloudellinen puoli vastaan. Ja on käynyt ilmi, että on eksynyt sinne opiskelupohjalle. Eli on tehnyt kyllä valtavasti töitä koko lukuvuoden ajan, mutta ei ole saanut yhtään kurssia loppuun saakka. Eli on eksynyt sinne, ei ole hahmottanut sitä, että miten ne kurssit siellä sähköisessä ympäristössä menevät. Ja kun kysyit sitä, että miten opettajat voivat auttaa, niin sellaisen struktuurin luominen myös vielä siellä ihan luennoilla. Eli avata luentojen alussa sitä, että tämä luentosarja kuuluu tähän opintokokonaisuuteen. Tänään käsitellään tätä aluetta. Ja seuraavan kerran luento liittyy tähän. Vähän sitä, että missä kohtaa ollaan siinä aikajanalla menossa. Ja jos siellä kurssissa on jotain itsenäisiä tehtäväkokonaisuuksia, niin vähän myös muistuttaa siitä, että se palautus on silloin ja se oli näin laaja. Aivotutkimuksen puolella on kuitenkin tullut aika monta kertaa meillä yhteistyössä se esille, että vasta noin 26-vuotiaana henkilö pystyy hahmottamaan aikaa kolme kuukautta suhteellisen realistisesti eteenpäin. Ja se on toisaalta meillä jo se ihanneikä, että ajatellaan, että sinä olisit jo valmistunut sieltä korkeakoulusta.
Eric Carver [00:21:09]: Kyllä, jos valtiovallalta kysytään, niin jo aikaa sitten. Näinhän se on. No, sinä olet tähän jo viitannutkin ja tuonut näitä esiin, mutta kerrataan ja syvennytään tähän vielä enemmän. Kuinka hyvin sinun mielestäsi yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet tällä hetkellä?
Heli Turja [00:21:32]: Se osataan ottaa koko ajan paremmin. Eli kehitystä tapahtuu ja on myös havahduttu siihen, että eri vaiheita, niitä nivelvaiheita, tulee. Viime syksynä Turun yliopistosta, niin muun muassa siellä esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta saavutettavuustyöryhmässä lähdettiin pohtimaan sitä, että mitä jos opiskelija on saanut sitä tukea sen korkeakoulupolkunsa ajan. Ja hän pääsee siihen vaiheeseen, että hänen on aika tehdä kandin tai pro gradu -tutkielma. Ja niissähän on sisäänkirjoitettuna akateeminen osaaminen ja tekstin oikeellisuus, jotka esimerkiksi lukihäiriössä ja -vaikeudessa ovat haaste. Ja he tällä hetkellä pohtivat sitä, että miten se pitäisi huomioida. Tai pitäisikö se huomioida siinä kohtaa, koska se on kuitenkin osa sitä tutkielman tuloksellisuutta. Onko tällaisella henkilöllä, jolla on oppimisen vaikeus, ja se näkyy esimerkiksi siellä oikeinkirjoituksen puolella, niin onko hänellä mahdollisuutta siinä näyttää se oma potentiaalinsa. Helsingin yliopistossakin esimerkiksi ollut pro gradu -tutkielmia, joissa arvioitsija on pohtinut, jos hänellä on ollut tiedossa, että opiskelijalla on ollut oppimisen vaikeuksia, miten paljon se vaikuttaa siihen, miten on tuonut itse sitä sisältöä esille ja käsitellyt sitä aihetta. Ja kuinka monta kertaa esimerkiksi jostain kankeista lauserakenteista voi katsoa, että se vaikuttaa. Ja nämä eivät ole mitenkään helppoja asioita miettiä, mutta se on todella hyvä, että niitä on ruvettu miettimään.
Eric Carver [00:23:55]: Niin milloin se kielellinen ilmaisu on se osaamistavoite itsessään ja milloin se on väline. Ja pitäisikö se ottaa huomioon siinä arvioinnissa.
Heli Turja [00:24:10]: Välineellinen, opiskelijoillahan on esimerkiksi tämä Office 365 Word -kirjoitusohjelma. Aika monessa korkeakoulussa he saavat sen oppilaitoksen puolelta käyttöönsä. Mutta en tiedä, kuinka paljon opiskelijoilla ja henkilöstöllä on tiedossa, että syvälukuohjelman puolelta voi saada täysin, kun hieman harjoittelee, niin pystyy kirjoittamaan kaiken sanelemalla. Eli meillä on periaatteessa näissä meidän älylaitteissamme, koneissa, tableteissa, älypuhelimissa, niin voisiko sanoa, siellä on oma sihteeri, joka voi tehdä tämän tyyppistä kielenhuoltoa puolestasi ja helpottaa sitä kirjoittamista. Yhtä lailla kuin äänikirjat helpottavat materiaalin käsittelyä ja kuuntelua. Ja nämä ominaisuudet, että pystytään kuuntelemaan. Mutta kuitenkin kyllähän se prosessi on opiskelijan itsensä työstettävä.
Eric Carver [00:25:12]: Kyllä. Niin ja se on tietysti tärkeä yhdenvertaisuuden kannalta, että ne osaamistavoitteet ovat samat.
Heli Turja [00:25:19]: Osaamistavoitteet ovat kapea-alaisissa oppimisvaikutuksissa aina samat. Niissä ei ole sitä. Se on vähän semmoinen asia, joka vielä osittain on epäselvää. Ajatellaan, että pääsee helpommalla. Esimerkiksi korvaaviin tehtäviin lisätään materiaalia, mikä on vähän nurinkurista.
Eric Carver [00:25:38]: Kyllä.
Heli Turja [00:25:39]: Koska kyse ei ole siitä. Se ei ole helpompaa sanella tekstiä tai kuunnellen painaa mieleensä asioita, mutta se on vaihtoehtoinen tapa. Ja opiskelijallekin, jos siihen lähtee, niin se ei heti onnistu, eli sitä pitää… Näissä meidän esimerkiksi opiskelijoille suunnatuissa työpajoissamme heillä on mahdollisuus harjoitella sitä, että miten vaiheittain harjoittelee sen uuden työkalun käyttöönottoa.
Eric Carver [00:26:11]: Kyllä. Niin nythän meillä teknologia kehittyy aivan valtavasti vaikka sanelun tai tekstin kirjaamisen osalta. Siinähän on meillä paljon mahdollisuuksia, myös tämmöinen tukiäly.
Heli Turja [00:26:26]: Kyllä.
Eric Carver [00:26:26]: Juuri näihinkin asioihin. Miten erilaisten oppijoiden tukea pitäisi tulevaisuudessa kehittää? Mitä sinä haluaisit nostaa esiin?
Heli Turja [00:26:37]: Minun mielestäni se olisi hyvä, että jossain vaiheessa esimerkiksi korkeakouluissa se olisi sisäänkirjoitettu sinne rakenteisiin. Ja että se ei olisi henkilösidonnaista, mitä se on tällä hetkellä. Tosin siihen varmaan siinä vaiheessa, että jos se on siellä rakenteissa sisällä, niin se olisi ihan lakisääteistä eikä vain suosituksena. Mutta se on varmaan se tavoite, joka mahdollistaisi yhdenvertaisuuden toteutumisen myös aidosti. Siellä olisi tieto kaikissa korkeakouluissa ja jokaisessa tiedekunnassa. Kun sinulle tulee näitä haasteita, niin kehen otan yhteyttä, miten otan yhteyttä ja minkälaisen ajan kuluessa voisin saada mahdollisesti sitä tukea tai apua. Eli tässä pandemian kohdalla esimerkiksi Kuopion Oppimisen olohuone teki yhteistyötä joidenkin korkeakoulujen kanssa omalla alueellaan, mistä otettiin yhteyttä, koska opiskelijaterveydenhuollossa akuutit tapaukset olivat lisääntyneet. Totta kai esimerkiksi lukitestiin pääseminen ei ole niin akuuttia ja testien pääsyajat venyivät puolesta vuodesta vuoteen. Jos opinnot ovat jumissa, että oikeasti tarvitsisi erityisjärjestelyitä, että pääsee tenteistä lävitse tai saa kursseja suoritettua, niin puoli vuottakin on aika pitkä aika odottaa lausuntoa, jolla saa erityisjärjestelyitä itselleen. Ja siinä tietysti voi itse myös metodeja muokata. Jos se on siellä järjestelmässä, ehkä se myös opiskelijoilla voisi helpottaa sitä. Tällä hetkellä korkeakouluissa se on opiskelijan vastuulla viedä erikseen jokaiselle kurssin pitäjälle, luennoitsijalle, professorille se tieto, että hei, minä olen erilainen oppija. Ja se omalla tavallaan tuo vähän lisärasitetta. Se on myös nuorilla, että he eivät välttämättä ajattele sitä niin. Kyllä minä nyt tämän kurssin sinnin lävitse. Ei minun tarvitse tällä kertaa sitä mennä sanomaan. Eli se stigma siinä erottua joukosta, myöntää, että tarvitsen lisäaikaa tenttiin tai tarvitsen vähän pidemmän ajan projektityön palauttamiseen tai jotain muuta vaihtoehtoista materiaalia. Mikä lähde se voisi olla, mitä voisin käyttää kurssilähteiden rinnalla. Se on aikamoinen kynnys mennä joka kerta sinne sanomaan, että hei, minä olen vähän erilainen.
Eric Carver [00:29:54]: Joo, tässä aikaisemmassa jaksossa puhuttiin meidän opintopsykologitiimimme Anu Lehtisen kanssa juuri, että kun meillä ei ole ainakaan vielä, enkä tiedä onko muissakaan korkeakoulussa, tämmöisiä järjestelmiä, johon yksilöllisen tuen tarpeet voitaisiin kirjata ja opiskelijan suostumuksella se tieto voitaisiin jakaa vaikka kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä opettajille. Joissain yliopistossa maailmalla tällaisia malleja on, jolloin tavallaan sen viestinviejän rooli viedään opiskelijalta pois. Hänellä ei ole sitä taakkaa, vaan hän voi sen järjestelmän kautta viestiä. Mitä mieltä sinä olet tämmöisestä?
Heli Turja [00:30:32]: Mun mielestä se olisi ehdottomasti hyvä vaihtoehto, jos se voisi toteutua .Koska siinä vaiheessa, kun opiskelijalle se alkaa tuntua taakalta, niin hän alkaa olla jo aika uupunut. Ja riippuen vähän jokaisen siitä yhdistelmästä, niin se voi olla joillekin jo yksistään se, että jos olet esimerkiksi siellä kirjolla jonkin verran, niin että sinä otat tällaisen erillisen kontaktin, niin se voi olla jo sinulla se kynnys. Se kurssi voisi mennä itsessään, mutta että sinä joudut tekemään siitä tämmöisen erillisen ulostulon. Mutta esimerkiksi kurssiopiskelijan ilmoittautumislistassa olisi se merkintä, että täällä on nyt erilaisia oppijoita joukossa, niin se myös edellyttäisi sitä, että jokainen kurssin vetäjähenkilökunta olisi myös tietoinen, että mitä se merkintä tarkoittaa. Jos on, että täällä on nyt kaksi kirjolla, yksi adhd ja kolme lukivaikeuksista. Yhden korkeakouluopettajien hankkeen kanssa sitä työstettiinkin, että he englannin opetukseen halusivat ja etsivät, että miten englannin opettajia neuvotaan kohtaamaan erilaisia oppijoita. Siinä juuri se, että ehkä ei olekaan paras tapa tulla se diagnoosi edellä, vaan se tieto siitä, että siellä on nyt eri tavalla tietoa prosessoivia henkilöitä. Eli alun perin se materiaali olisi valmisteltu sillä tavalla, että olisi sitä struktuuria hieman huomioitu siinä aineluennossa ja samoin siellä sähköisessä ympäristössä ja myös, että siellä olisi esimerkiksi vaihtoehtoisia materiaaleja tai suoritustapoja. Yksi suoritustapa, joka aina nousee korkeakouluopiskelijoiden kanssa keskustelussa, on aika vähän nykyisin käytössä, mutta hyvin perinteinen, eli suullinen tentti. Ja kun ollaan henkilöstön ja opettajien kanssa puhuttu, miksi he tarjoavat sitä vähemmän, niin hekin tarvitsisivat vähän lisätietoa, että miten suullinen tentti otetaan vastaan. Ja miten se arvioidaan siinä verrattuna kirjalliseen tenttiin.
Eric Carver [00:33:06]: Kyllä, ja tietysti se on myös vähän työaikakysymys, jos on iso kurssi.
Heli Turja [00:33:10]: Se on myös työaikakysymys tai pienryhmä suullinen tentti tai näitä. Ja usein opiskelijat juuri sanovat, kun ottavat yhteyttä, että heille ei ole annettu näitä. Jos he eivät ole saaneet yksilöllistä suoritustapaa, niin silloin on vedottu resursseihin. Se on korkeakoulupuolella suositus, niin vielä voidaan vedota tähän resurssipulaan. Jos se olisi lakisääteinen, niin se ei olisi mahdollista, vaan olisi mietittävä, että miten se saataisiin sinne. Ja sen vuoksi se olisi, että jos olisi siellä rakenteissa, niin silloin se ei olisi niin henkilöstöä rasittava, kun se olisi sisäänrakennettu se menetelmä jo.
Eric Carver [00:34:06]: Kyllä. Niin yksi teema, josta on nyt tämän tuotantokauden aikana paljon keskusteltu, on, että jos me puhutaan yliopistokoulutuksen yhdenvertaisuuden tai inkluusion vahvistamisesta, niin meillä on kaksi rinnakkaista polkua, jotka eivät ole poissulkevia vaan toisiaan tukevia. Ja yksilölliset järjestelyt, yksilön tarpeen ymmärtäminen, niihin reagoiminen, tämmöisten kohtuullisten sopeutusten tekeminen on tosi tärkeää. Mutta yhä enemmän, kun koulutusmäärät kasvavat ja se opiskelijapopulaation moninaisuus kasvaa, niin me mennäänkin itse asiassa rakenteita tarkastelemaan. Minkälaiset toimintatavat ovat kaikille tai valtaosalle hyviä. Ja esimerkiksi tämä koulutuksen rakenteen avaaminen, mitä tällä kurssilla tehdään, mitä se työllistää, mitä ne materiaalit ovat, ja näiden asioiden etukäteen mahdollisimman selkeä kertominen, niin palvelee itse asiassa aika monia opiskelijaryhmiä. Se ei ole vain erilaisten oppijoiden etu.
Heli Turja [00:35:10]: Ei. Ja silloin voitaisiin luopua tästä erilainen oppija -nimikkeestä. Voitaisiin mennä siihen, että meidän oppiminen on monimuotoista. Ja se myös tukisi sitä, kun opiskelijat siirtyvät. Sieltä jää noin kymmenesosa korkeakouluihin tähän tutkimuspuolelle tai menee johonkin yksityisiin tutkimuslaitoksiin. Mutta siirrytään myös muihin työtehtäviin, jotka vaativat sen korkeakoulutaustan ja -pohjan, niin heillä olisi tämä monimuotoajattelumalli. Ja myös, kun puhut tuosta tekoälystä, se tulee, niin monimuotoinen tiedonkäsittely, monimuotoinen lähdekritiikin tarve. Se kasvaa koko ajan ja se myös tukisi sitä ja valmistaisi opiskelijoita sinne työelämän puolelle. Ja silloin kun se olisi rakenteisiin mietitty, niin tämän tyyppiset, mitä tulee siinä opiskelun aikana, näitä pieniä nivelvaiheita, että päästään sieltä fuksivuodesta sinne syventäviin opintoihin ja lähdetään niihin opinnäytetöihin ja mahdollisiin jatko-opintoihin. Ne ovat aina niitä niveliä, joissa sitten opiskelija voi huomata, että hän tarvitseekin enemmän tukea, mitä aiemmin. Koska se aina muuttaa ja vie syvemmälle sitä metodiikkaa. Ja myös tulee tämä vaihe, että kun sieltä siirrytään, valmistutaan. Ja se on tällä hetkellä meillä vähän kuin kiviseinä, toisella asteella, ammattikorkeakoulu- ja korkeakoulupuolella. Eli sitä tukea tulee siellä opintojen aikana, mutta kun lähdetään sinne työelämään, niin se tuki päättyy. Eli jos olisi ollut se monimuotoinen mahdollisuus, niin hekin, jotka eivät välttämättä ole itse, niin voisivat hyötyä siitä. Ajatellaan, että miten nyt siellä työelämässä näitä asioita, mitä voi pyytää esimerkiksi työnantajalta tai mitä voi tuoda esiin, että olen vahvimmillani tiimityöskentelijänä tai tällaisena, joka tekee itsenäisiä tehtäviä.
Eric Carver [00:37:27]: Niin tässä tavallaan lainsäädäntö on nyt siellä perusasteella ja toisella asteella vahva ja se tuen ja yksilöllisten järjestelyiden kyvykkyys ja näiden rakenteiden kehittämisen kyvykkyys kehittyvät meillä korkea-asteella. Mutta tosiaan, miten se työelämä?
Heli Turja [00:37:45]: Niin, se vaatii hyvin paljon työtä tällä hetkellä. Suomessakin tietyt, muutamat työnantajat ovat huomanneet, että he suosivat esimerkiksi autismin kirjolla olevia henkilöitä rekrytoinneissaan, koska heillä on tiettyjä ominaisuuksia. He ovat joissain työtehtävissä todella vahvoja. Mutta jos oletkin autismin kirjolla, etkä olekaan niistä työtehtävistä kiinnostunut. Ja olet saanut ehkä siellä korkeakoulupuolellakin sitä tukea ja valmistut, niin ensinnäkin siinä hyvin paljon nyt pohditaan sitä, että siinä vaiheessa, kun on rekrytointiprosessissa, niin kannattaako tuoda esille vai ei. Ja vähän sama tilanne on silloin, kun tullaan sinne korkeakouluopiskelijoiksi. Osa opiskelijoista ei esimerkiksi halua siinä vaiheessa kertoa sitä, että olen aiemmissa opinnoissa saanut tukea. Halutaan lähteä yrittämään itsenäisesti.
Eric Carver [00:38:56]: Puhtaalta pöydältä.
Heli Turja [00:38:57]: Puhtaalta pöydältä juuri sen vuoksi, kun tuossa alussa puhuttiin, että kun ollaan uudessa paikassa, kaikki on uutta, niin halutaan kokeilla sitä, että mitä jos en tarvitsisikaan sitä tukea. Voi olla, on niitä tarinoita myös tullut vastaan. Se korkeakoulutapa työskennellä ja opiskella on ollut heille se sopiva ja heidän ei ole tarvinnut tuoda asiaa esille. He ovat hyvin menestyneet ja menneet hyvin eteenpäin. Mutta on ollut niitä, että siinä alun jälkeen on jouduttu katsomaan, että okei, nyt tarvittaisiin sitä tukea ja mistä sitä tukea saa, jos ei ole sattunut sitä olemaan omassa tiedekunnassa tarjolla.
Eric Carver [00:39:45]: Tähän me nyt jo viitattiinkin, mutta mennään siihen vielä syvemmin. Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistokoulutuksesta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota?
Heli Turja [00:40:09]: Se, miten siitä tulee saavutettavampaa kaikille, niin se on varmaan se struktuurin luominen niihin lähi-, hybridi- ja verkkokoulutustilanteisiin. Oli se koulutustilanne missä muodossa tahansa. Ja se, että me ollaan huomattu, että erilaisilla oppijoilla on vähän, voisiko sanoa, sellainen kuudes aisti. Eli he ovat hyvin herkkiä sille, jos se oppimisympäristö ei ole turvallinen. Tai siellä on jotain sellaista, mitä he eivät osaa ihan suoraan nimetä. Eli varmaan, jos ajatellaan, mistä voisi lähteä liikkeelle, niin esimerkiksi verkkokursseilla tuoda selkeästi kurssien alussa esille se, että tämä on turvallinen kurssiympäristö. Ja jos ei ole, niin luoda vaikka sen ryhmän kanssa yhdessä turvallisen kurssin pelisäännöt. Ja samoin kaikkien kurssien alussa. Se ehdottomasti auttaa kaikenlaista tällaista hyvinvointia ja tuo uskallusta, riippumatta siitä oletko erilainen oppija vai et, esimerkiksi tällaisissa interaktiivisissa oppimistilanteissa lähteä mukaan ja tuoda sitä omaa osaamista esille. Se on sellainen, mitä voisi ajatella. Ja myös se, että nyt tällä hetkellä tekoäly tuo niin ison murroksen nyt joka tapauksessa meillä oppimiseen ja työelämään ja kaiken kaikkiaan yhteiskunnalliseen toimimiseen. Eli sen myötä myös tätä moninaisuuden miettimistä, että miten se olisi siellä rakenteissa. Se todennäköisesti voi olla, että tekoäly mahdollistaisi sen, että tämmöinen moninainen oppimismahdollisuus olisi siellä rakenteissa jo kiinni. Sieltä voi valita, että miten esimerkiksi jonkun kurssin suorittaa. Nythän on jo kurssikokonaisuuksia, joissa voi valikoida, että esimerkiksi osan kursseista, ottaako luentosuorituksena vai tenttiikö kirjapakettina koko kurssin tai tekeekö verkossa verkkokurssina. Eli sitä valikoimaa on tullut, mutta myös, että kurssitilanteissa itsessään olisi semmoinen olo, että tämä on hyvä, turvallinen paikka osallistua.
Eric Carver [00:43:08]: Niin, tuo on jännä ajatus tuo kuudes aisti. Liittyykö se enemmän siihen, että onko se jotenkin arvaamaton se ympäristö tai se ei suvaitse erilaisuutta vai mitä se voi käytännössä tarkoittaa se turvattomuus?
Heli Turja [00:43:28]: On huomattu, että silloin kun lukivaikeutta tai jotain muuta oppimisen vaikeutta kokeva henkilö ei ihan pysy siinä kurssitilanteen vauhdissa. Tai joillain on esimerkiksi, että äänteitä ei ihan erota. Eli tulee vähän semmoinen ylikuormittuva tilanne ja et saa ihan kaikkea viestiä prosessoitua siinä vauhdissa. Silloin nämä henkilöt, sitä ei ole vielä saatu ihan selville, että minkä vuoksi, mutta he rupeavat lukemaan enemmän sitä ilmapiiriä ja esimerkiksi puhujan mimiikkaa. Ja siinä vaiheessa he lähtevät aistimaan sen. Esimerkiksi joku neuvottelutilanne työpaikalla, niin jos siellä on jotain kireyttä tai tällaista ilmapiirissä, niin he aistivat sen hyvin nopeasti. Eli voisi sanoa, että kun henkilö, jolla on oppimisen haasteita, voi kurssitilanteessa, oppimis- tai työympäristössä hyvin, niin silloin se työ- ja opiskeluilmapiiri on kunnossa.
Eric Carver [00:44:45]: Niin me mennään ehkä tähän pedagogisen hyvinvoinnin käsitteeseen. Tämän tuotantokauden keskustelun valossa näyttää aika tärkeältä, että silloin kun me lähdetään yliopistokoulutusta kehittämään inklusiivisempaan, saavutettavampaan suuntaan, niin se ei voi tapahtua niin, että opettajat uupuvat tai väsyvät tai kokevat riittämättömyyttä, koska silloin se näkyy ja kuuluu. Vaikka he eivät sitä haluaisi .Myös näissä tilanteissa. Eli se, että on niitä voimavaroja ja resursseja kehittää opetusta ja ohjausta inklusiivisempaan suuntaan ja tuottaa myös sitä hallinnan ja toimijuuden tunnetta opettajiin ja muihin henkilökuntaan, jotka tätä muutosta ovat tekemässä, niin se on myös tosi tärkeää.
Heli Turja [00:45:30]: Kyllä, ja juuri tämä, että puhutaan tässä nyt, että miten opiskelija, niin se monimuotoisuus ei välttämättä tarkoita sitä, että se opettaja jäisi paitsi. Itse tein yhden, hän oli lukio-opettaja. Ja hän oli sellaisessa tilanteessa, että hän oli vähän työuupunut. Ja hän oli työterveydessä testauttanut itsensä. Hänellä oli muutama vuosi eläkeikään ja siinä vaiheessa hänellä oli todettu, että hänellä on lukivaikeus. Hän ajatteli, että hyvänen aika, hän on näin pitkään tehnyt töitä.
Eric Carver [00:46:19]: Se on aika hurja tarina kyllä.
Heli Turja [00:46:20]: Nyt tuli vastaan tämä. Siinä oli käynyt se, että siinä elämänpiirissä oli hänen työnkuvassaan oli tapahtunut muutoksia. Ja siellä oli tullut myös tätä tekniikkaa, eli hänelle oli tullut lähiopetuksen lisäksi nettikursseja. Ja se tekniikka tietysti vei aluksi sitä huomiota häneltä. Ja hän halusi yhtä pedantisti antaa opiskelijoille muun muassa esseepalautukset .Kirjoittaa ihan kunnon vastaukset sinne. Ja siinä vaiheessa häneltä loppui se aika. Ja sitten käytiin sitä hänen käyttämäänsä opiskeluympäristöä lävitse ja leikittiin sillä ajatuksella, että mitä jos hän antaisikin suullisen palautteen. Vaikka opiskelija kirjoittaa hänelle esseen, niin hän antaa suullisen palautteen. Ja häntä jännitti hyvin paljon se ja hän testasi sitä. Ja kun tavattiin sen jälkeen, kun hän oli sen testin tehnyt. Hän sanoi, että hän sai valtavan positiivisen vastaanoton opiskelijoilta. Yhtäkkiä siellä sähköisessä ympäristössä sen sijaan, että siellä olisi muutaman rivin kertomus, miten oli kurssitehtävä mennyt. Niin siellä oli, että hei. Sinä sait kolmosen. Tässä oli se ja se hyvää. Tai sinä sait kolmosen, mitä on tapahtunut. Eli opiskelija heti kuuli siitä opettajan äänestä, että mihin suuntaan oli kehitys tapahtunut. Ja opiskelijat myös rupesivat sinne työalustalle osallistumaan monipuolisemmin sen jälkeen. Ja hän sai pidettyä sen ajan kurissa, eli ei tarvinnut lähteä kirjoittamaan tai sanelemaan niitä tekstejä, vaan hän pystyi tekemään sinne pienen äänitiedoston.
Eric Carver [00:48:06]: Niin, tämä muutos, tietenkin, kun sitä otetaan haltuun ja pyritään tekemään paremmin. Ja mitä minä nyt opettajia vaikka tässä talossa tunnen, niin halutaan tehdä hyvää. Halutaan tehdä saavutettavaa, inklusiivista, pedagogisesti linjakasta, hyvää opetusta. Mutta tietenkin halutaan myös se aika ja resurssi tehdä se hyvin. Niin missä määrin nyt nämä kehitysaskeleet, mitä meillä on edessä, niin ovat myös mahdollisuuksia opettajalle keventää tai ainakin tehdä eri tavalla ja ehkä myös vähentää kuormitusta.
Heli Turja [00:48:44]: Kyllä, eli ihan yhtä lailla se antaa myös opettajille mahdollisuuden ja luvan tehdä monipuolisesti. Aika paljon vielä on se tilanne, että jotain toisten lähdeaineistoa ladataan sinne sähköiselle. Ehkä sitä omaa ei tuoteta. Vielä ei olla ehkä uskallettu lähteä siihen, että se voi olla ihan yhtä lailla tehokasta ja vaihtelevaa sinne opiskelijoidenkin suuntaan saada sitä. Ja myös kannustaa heitä tekemään eri tavalla. Esimerkiksi juuri, että voisiko pro gradun tehdä vaikka tieteellisenä podcast-sarjana tai jotain tällaista. Suoritusmahdollisuuksia isompiinkin opintokokonaisuuksiin erilaisia.
Eric Carver [00:49:41]: Niin, siinä on mietittävää. No, ehkä me emme käy kaikkia mahdollisia tulevaisuuksia tässä läpi, mutta paljon ajatuksia tässä herää. Mennään viimeiseen kysymykseen, joka on kaikille vieraille sama. Lukuvinkki, saa olla aiheesta tai sen vierestä. Mitäs Heli suosittelee?
Heli Turja [00:50:05]: Minä suosittelen nyt pikkaisen aiheesta ja hieman vierestä.
Eric Carver [00:50:08]: No niin.
Heli Turja [00:50:10]: Jotpa, tämä uusi jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. He noin vuosi sitten tekivät kyselytutkimuksen, mitä työikäiset ihmiset ajattelevat jatkuvasta oppimisesta 2023. Ja se on aika mielenkiintoinen. Ja jos sitä ei ole vielä käynyt Jotpan sivuilta lukemassa, niin suosittelen. Siihen on sisällytetty korkeakouluopiskelijoiden tai korkeakouluopinnot tehneiden, nyt tällä hetkellä työelämässä olevien, erilaisten oppijoiden kokemuksia. Myös siitä, että mitä he ajattelevat tästä jatkuvasta oppimisesta sen jälkeen, kun lähdetään sieltä opinto-osuudesta eteenpäin. Ja tuon kyselytutkimuksen pohjana, tuloksena tuli se, että tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia työelämässä olevista aikuisista tiedostaa, että heillä on oppimisen haasteita. Noin 11 % ei mielellään lähtenyt työnantajien tarjoamiin koulutuspäiviin mukaan. Kun sitä vähän raaputettiin pidemmälle, niin he kokevat oppimisen haasteita, mutta heillä ei ole sitä tutkittu eikä tunnustettu vielä. Eli siinä mennään lähemmäs sitä 20 %:a, eli joka viides. Tämä on iso potentiaali. Jos ajatellaan meidän tulevaisuuttamme ja sen kehitystä, koska jatkuva oppiminen tulee olemaan meillä jollain tavalla siellä mukana. Ja jos sieltä viidennes ei halua lähteä siihen tai kokee sen jotenkin liian haastavaksi olla mukana siinä jatkossa.
Eric Carver [00:52:19]: Kyllä. Iso yhteiskunnallinen kysymys, kun puhutaan työikäisestä väestöstä ja sen osallistumisesta työelämään.
Heli Turja [00:52:27]: Kyllä, ja muuhun yhteiskuntaan.
Eric Carver [00:52:29]: Kiitos paljon, Heli.
Heli Turja [00:52:30]: Kiitos.