Kuukausi: helmikuu 2022

Jaksossa keskustellaan siitä, miten opiskelijoiden hyvinvointia voidaan tukea yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä. Minkälaisia asioita opetetaan opiskelijoiden hyvinvoinnin tueksi Helsingin yliopistossa kehitetyllä Kohti parempaa opiskelua –kurssilla? Miten tuemme opiskelijoiden paluuta yliopistokampuksille koronapandemian hiipuessa?

Jakson vieraina ovat Henna Asikainen ja Nina Katajavuori.  He ovat pedagogisia yliopistonlehtoreita eli pedalehtoreita Helsingin yliopiston Yliopistopedagogiikan keskuksesta HYPEstä.

Henna Asikainen työskentelee erityisesti bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan ja Nina Katajavuori puolestaan eläinlääketieteellisen ja farmasian tiedekuntien koulutusohjelmien kanssa.

Asikainen ja Katajavuori johtavat yhdessä WELLS-tutkimusprojektia (Promoting students wellbeing and studying). Projektissa on kehitetty tutkimusperustaisesti HY:ssä kaikille opiskelijoille avoinna oleva kurssi, joka tähtää opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelun edistämiseen. Tutkimusprojektissa on tutkittu opiskelijoiden hyvinvointia ja sen edistämistä, ja nyt tutkimusprojekti laajenee myös opettajien hyvinvoinnin edistämiseen ja tutkimiseen. Lisäksi Asikainen ja Katajavuori vetävät Helsingin yliopiston Viikin kampuksella Hyvinvoiva Viikki -projektia, jossa tavoitteena on tukea kampuksen opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 7. jakso.

Aiheena on  hyvinvoinnin tukeminen yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä. Vieraina ovat Henna Asikainen ja Nina Katajavuori.  He ovat pedagogisia yliopistonlehtoreita eli pedalehtoreita Helsingin yliopiston Yliopistopedagogiikan keskuksesta HYPEstä.

Jakson kesto 44  minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 24.2.2022.

Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjausten valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.

Tämän jakson vieraana ovat Henna Asikainen ja Nina Katajavuori. He he ovat pedagogisia yliopistonlehtoreita eli pedarehtoreita Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksesta HYPEstä. Henna Asikainen työskentelee erityisesti bio-ympäristötieteellisen tiedekunnan ja Nina Katajavuori eläinlääketieteellisen ja farmasian tiedekunnan koulutusohjelmien kanssa. Asikainen ja Katajavuori johtavat yhdessä WELLS-tutkimusprojektia, joka on englanniksi Promoting Student Wellbeing Study. Projektissa on kehitetty tutkimusperustaisesti Helsingin yliopistossa kaikille opiskelijoille avoinna olevaa kurssia, joka tähtää opiskelijan hyvinvoinnin ja opiskelun edistämiseen. Tutkimusprojektissa on tutkittu opiskelijan hyvinvointia sen edistämistä ja nyt tutkimusprojekti laajenee myös opettajien hyvinvoinnin edistämiseen ja tutkimiseen. Lisäksi Asikainen ja Katajavuori vetävät Viikin kampuksella Hyvinvoiva Viikki -projektia, jossa tavoitteena on tukea kampuksen opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia. Tervetuloa mukaan Henna ja Nina!

Henna: Kiitos.

Nina: Kiitos paljon.

Eric: Tänään puhutaan siitä, että miten korona-aika on vaikuttanut yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointiin ja siitä, miten opiskelijan hyvinvointia voidaan tukea muun muassa opetusjärjestelyillä tai pedagogiikan kehittämisellä tai tällaisella erillisellä hyvinvointikurssilla, jota vieraat on kehittämässä. Alotetaan tällä tilannekuvalla. Me ollaan oltu nyt kohta kaksi vuotta tässä koronaviruspandemian poikkeusoloissa. Yliopistot on ollu pääosin tai merkittävin osin etäopintoina, opiskelut toki alakohtaiset ja yliopistokohtaiset erot huomioiden. Minkälaisia vaikutuksia tällä korona-ajalla on ollu opiskelijoihin ja minkälaisia erilaisia kokemuksia opiskelijoilla on ollut poikkeusoloista ja miten esimerkiksi Helsingin yliopiston näissä HowULearn-kysleyissä näkyy tää poikkeusaika? Kumpis teistä haluais alottaa?

Nina: No mä voin vaikka alottaa ja Henna sitte täydentää. No ensinnäki tää opiskelijoitten kokema uupumus tai riski sairastua uupumuksee, ni sehän oli aika korkealla jo tossa ennen tätä koronapandemiaa. Ja kyllähän nyt näyttää siltä tutkimusten valossa, että tää koettu uupumus on kasvanut tän korona-, näitten korona pandemian aikana ja poikkeusoloissa. Se mikä näissä meijän tutkimuksissa on ollut havaittavissa on se, että opiskelijoitten kokemukset vaihtelee aika paljon. Et osa opiskelijoistahan suorastaan nauttinut tästä tilanteesta ja kokee, että on ollu parasta ikinä ja heille sopii paljon tämmönen itseohjautuvuus ja se, että saa itsenäisesti opiskella ja ite aikatauluttaa opinnot ja sovittaa työn ja opiskelu. Mut sitte taas osa kärsii tosi paljon ja on kokenut todella raskaana tän ajan ja kokeneet, että hyvinvointi on huonontunut ja kaipaa todella paljon vertaisiaan ja vuorovaikutusta. Sit on tietenkin näitä opiskelijoita myös paljon, jotka tunnistaa ne hyvät hyvät puolet tästä poikkeusajan opinnoista, etäopiskelusta ja tunnistaa myös nää huonot puolet. Ja se mitä on hyvinä asioina nostettu esiin näissä tästä ajasta niin, ja etäopinnoista, on ollu se, että juuri tai minkä sanoinki, että tää on hyvin joustavaa, et voi ite aikatauluttaa opintoja ja voi kuunnella. Opiskelijat on kehunu tosi paljon näitä tallenteita, eli joita voi sit kuunnella silloin, ku itelle sopii. Eli on vapaus siihen aikataulutukseen ja pystyy sovittamaan työtä ja esimerkiksi työtä ja opiskelua. Säästyy aikaa siltä, ettei tarvi kulkea kampuksille. Tätä on nostettu tosi paljon näissä opiskelijoitten palautteissa, mut sitten se mikä koetaan haastavana on se, että kaivataan sitä vertaisia. Kaivataan sosiaalista vuorovaikutusta ja tukea sekä opiskelijoitten kesken, mutta myös opettajien, et opiskelijat kaipaa myös sitä vuorovaikutusta opettajien kanssa ja osa kokee todella paljon yksinäisyyttä ja sitä, että oma hyvinvointi heikentyy. Sitten taas osalle tämmönen vapaus aikatauluttaa omaa opiskeluaan niin ei sovi ja osa opiskelijoista kokee paljon hankaluuksia aikatauluttamisessa ja opintojen suunnittelemisessa ja kokee, että oppiminen kärsii ja yksi haastava mikä varmaan monikin tunnistaa, että se opiskeluaika tai työaika ja vapaa-aika sekoittuu hirveen helposti.

Eric: Kiitos.

Henna: Joo. Joo mä aattelin, et mä voin jatkaa tosta HowULearnista nyt vielä enemmän. Niin yleisellä tasolla, ku ollaan tehty niistä datoista tutkimustakin, siellä näkyy, että opiskelijoiden kokemukset siitä ympäristöstä tai opetuksesta selkeästi laskee ihan kaikilla opiskelijaprofiileilla, et eli kokemukset vaikka vertaistuesta tai opetuksen linjakkuudesta tai palautteen saamisesta tai innostuksessa opinnoissa siis ylipäätään kokemuksista, ni kaikki ne on korona-aikana aika paljon laskenu. Ja sitten opiskeluje suunnitelmallisuus on myös yleisellä tasolla aika paljon laskenu, minkäs nyt ymmärtää, kun on täytyny olla enemmän itse johtaa sitä opiskeluprosessia, kun ollaan oltu kotona. Mut me ollaan myös tehty siis erilaisia opiskelijaryhmiä ja katottu vähän, et miten eri ryhmät kokee, että samanlaisia kokemuksia näil ryhmillä myös on, mut selkeesti näkyy myös eroja näis kokemuksissa tästä etäopiskelusta, et esimerkiks tämmöset opiskelijat, jotka on tosi suunnitelmallisia ja itseohjautuvia ni heillä on ollut paljon enemmän positiivisia kokemuksia tästä opetuksesta ja opiskelusta ja he kokee paljon vähemmän haasteita. Et jos on tämmösiä niin sanotusti syväsuuntautuneita tai pyrkii siihen syvälliseen ymmärrykseen ja eri näkökulmien hahmottamiseen ja osaa suunnitella omia opintoja ni sillo niit haasteita on paljon vähemmän. Mut sitte tämmönen ongelmaryhmä mikä me, tai ongelmaryhmä, tai semmonen ryhmä jolla oli haasteita nimenomaan täs suunnitelmallisuudessa, mutta vaikka he olikin tämmösiä tosi tunnollisia tai pyrki siihen ymmärrykseen ja oli motivoituneita opiskeluu, mutta suunnitelmallisuuden taidot oli vähän heikommat ni heil oli selkeesti enemmän negatiivisia kokemuksia opiskelusta nyt etäopintojen aikana, että he koki nimenomaan aikatauluhaasteita ja just tota vapaa-ajan ja työajan erottamisen vaikeutta ja erilaisia haasteita siin oppimisessa ja myös raportoi prokrastinaatiota eli tämmöstä aikaansaamattomuutta opinnoissaan. Et selkeästi niinkun Nina jo sano, et kokemukset on tosi eri lail laidasta laitaan, niin joitain eroja kumminki niissä profiileissa on.

Eric: Kuinka hyvin me osataan nähdä tää kirjo? Näiden kokemusten kirjo ja myös niinku tukea eri lailla tän ajan kokeneita opiskelijoita?

Henna: Siis ohan tämmönen kirjo ollu ennen jo koronaa, et opiskelijat on tosi erilaisia ja totta kai sillä oppimisympäristöllä voi vaikuttaa tosi paljon siihen, et minkä, miten esimerkiks tukee tota itseohjautuvuutta tai tukee sitä syväsuuntautunutta opiskelua esimerkiks aktivoivilla menetelmillä, että tuoda sitä vuorovaikutusta siihen opetukseen sun muuta, että on, musta tuntuu, että ne aika pitkälti on vähän niin kuin niitä samojakin keinoja mitä ennen koronaakin oli, et millä voidaan erilaisia opiskelijoita tukea.

Nina: kyllä juuri näin. Tää on vaan ehkä korostanu sitä vielä entisestään.

Eric: Nii et se on tämmönen tavallaan tietynlainen katalyytti tai semmonen joka vahvistaa niitä olemassa olevia ilmiöitä. No ku meil on nyt tää pitkä etäopiskeluaika, joka nyt valtaosa opiskelijoita koskee, ei kaikkia, et kyl meil on Helsingin yliopistossa paljolla näitä kliinisiä kursseja tai laboratoriokursseja, joissa on pienopetusta ollu pandemian aikana, mut et iso osa opiskelijoista suomalaisella yliopistokentällä on ollu etänä paljon. Niin mikä siinä etäopiskelussa erityisesti kuormittaa? Minkälaiset asiat siellä sitä opiskelijan hyvinvointia laskee?

Henna: No se on oikeastaan vähän samaa mitä tossa aikasemminki tuotiin, että mehän on Viikin kampuksella enemmänki tätä HowULearnin osana tutkittu ja ihan suoraan kysyttykin opiskelijoilta, et mitä, mikä, miltä se etäopiskelu tuntuu ja mikä kuormittaa, mut selkeesti siis suurimmaksi- tai just tämän nimenomainen tai vertaistuen puute tai yksinäisyys opinnoissa, se varmasti on ollu tosi iso asia, et on ollu esimerkiksi ekan, tokan vuoden opiskelijoita jotka ei tutustunu vaikka kehenkään toiseen opiskelijaan sen aikana. Et se selkeesti se integroituminen opiskelijayhteisöön on kärsinyt tässä tosi paljon, et meijän pitäs se ottaa nyt, se ottaa nyt jatkossa huomioon. Totta kai Zoomissa istuminen versus lähinä oleminen on myös semmonen asia, joka kuormittaa, että me ei ehkä jakseta kuunnella, ku joku puhuu kotona tietokoneen ääressä niin hyvin, ku lähinä. Ja tietysti se semmonen ei-formaali vuorovaikutus jää tosi vähäiseksi, eli se vaikuttaa tosi paljon siihen just nimenomaan siihen integroitumiseen. Mutta selkeästi siis tää itseohjautuvuus on ollu tosi tärkeetä tässä, että tämmöset ajanhallintataitojen puute näkyy selkeesti, et se kuormittaa opiskelijoita tai sitte kursseilla epäselvät ohjeistukset on noussu kans. Semmonen yksi teeman tähän nostanu, et jos ei tiedä heti alusta asti mitä kursseil tehää ni se kuormittaa ja vaikeuttaa aikatauluttamista, niin se on yksi juttu. Mutta sit tietysti nää perus konstruktiivinen linjakkuus, että meijän tavotteet ja menetelmät ja arviointi on linjassa keskenään ja selkeetä opiskelijoille, että minkälaista osaamista tuetaan ja miten sitä arvioidaan. Niin neki korostuu tietysti. Joo, mutta niinku mä sanoinkin, et etäopetus ylipäätään koetaan aika kuormittavaksi, että siinä varmasti Zoomin ääressä ollessa, ja me ollaan Hesarissakin nähty juttuja siitä opiskelijoist jotka istuu pimeässä siellä siellä omalla sängyllä ja yrittää pysyä hereillä ja jos se opetus on semmosta liian yksipuolista ni seki tota tietysti kuormittaa paljon.

Eric: No meillä pedalehtorit ympäri yliopistoo on ollut tukemassa koulutusohjelmien opettajii tän etäopetuksen kehittämisessä ja myös sen kuormituksen hallinnassa. Ni mitä konkreettisia asioita, jos me puhutaan nyt sen etäopetuksen sisällä, niin minkälaisia neuvoja tai vinkkejä te ootte antanu opettajille, et mitä sitä kuormitusta pystys sen etäopetuksen aikana vähentää?

Nina: No joo tätäkin me ollaan tuolla Viikissä kysytty osana HowULearnia, että mitä opiskelijoitten kokemuksia siitä, että miten he toivoisivat koulutusohjelmat ja opetus vois tukee heijän hyvinvointiaan. Ja yks tosi tärkee minkä Henna jo tossa mainitsi niin sieltä tulee se, että tiedotuksen pitäs olla tosi selkeetä ja sitten korostuu just tämä konstruktiivisen linjakkuuden merkitys. Eli ne osaamistavoitteet, et mitä opiskelijoilta odotetaan nii jotenki sen alleviivaaminen opiskelijoille etäopiskelun aikana on tosi tärkeetä ja sitten, että ne opetusmenetelmät ja opetuksen sisältö ja erityisesti arviointi tukis linjakkaasti näitten osaamistavotteitten saavuttamista. Jotenkin etäopetuksen aikana opiskelijat tarvii ehkä vielä enemmän sen alleviivaamista, et mitkä on nyt nää keskeiset asiat tällä kurssilla ja mitä pitäs osata. Niin tähän panostaminen on tärkeetä. Ja sitten tää mistä Henna jo tossa mainitsi, tää vuorovaikutuksen tukeminen opiskelijoiden ja opettajien välillä, että vaikka oltais etäopetuksessa ja Zoomissa ni sielläkin voi käyttää erilaisia breakout roomeja ja jotain pieniä semmosia tilanteita missä opiskelijat pääsee keskenään keskustelee jostain opiskeltavasta asiasta ja missä ollaan vuorovaikutuksessa, käytetään chattia tai käydään keskustelua, että tuetaan sitä semmosta, et se ei oo pelkkää monologia ja yksinpuhelua, vaan vuorovaikutusta. Tai se, että käytetään opetuksessa jotain ryhmätöitä tai projektitöitä mitä opiskelijat sitten ohjatusti tekevät. Eli opiskelijat toivoo tämmöstä aktivoivaa opetusta. Myös mielekkäät arviointimenetelmät nostetaan esiin, että ei ois aina vaan pelkästään ehkä lopputenttejä, vaan et me käytettäs vähän erilaisia tapoja toteuttaa arviointia. Opiskelijat myös on toivonu sitä, et millä heijän hyvinvointia voitas edistää, koska kaikilla opiskelijalla ei selkeästi oo kauheen hyvät nää suunnitelmallisuuden ja ajanhallintataidot, että opetuksessa sitten tavallaan tuettais sitä aikatauluttamista. Eli että se opiskelu ois niinku siinä opetuksen aikana rytmitystä, erilaisia tehtäviä tai deadlineja kurssin aikana, et se opiskelu tapahtuis sen kurssin aikana, eikä vaan just vähä ennen tenttiä. Lisäks se, että on sit riittävästi aikaa asioitten omaksumiseen. Eli etäopetus on kuormittavaa, niinku Henna jo sano, niin tavallaan, että jätetään aikaa sit myös sille asioitten työstämiselle.

Henna: Joo niin siis täähän oli, tai haluun tuoda esiin sen, ku mehän kysyttiin Viikin kampuksen kaikilta koulutusohjelman opiskelijoista, et miten koulutusohjelmassa voitaisiin tukea sitä teijän hyvinvointia ni siis 95% oli nimenomaan näit pedagogisia asioita. Eli opetuksen vuorovaikutusta tai just nää asiat mitä just tuotii esiin, että selkeesti mun mielest on hyvä muistaa se, et pedagogisil ratkaisuil voidaan vaikuttaa nimenomaan myös hyvinvointii.

Nina: Kyllä juuri näin. Ja sitten tämmösiä kommentteja tuli kans, et ei ne tarvi olla niin isoja asioita. Jos opettajana kysyi, et hei mitä teille kuuluu tai hymyilee niin nekin opiskelijat koki tosi tärkeeks, et ei ne nyt on hirveen isoja asioita millä voisi kuitenkin tehä, tuoda, tukee sitä hyvinvointii.

Eric: Joo nyt ei Helsingin yliopistossa työskenteleville tai opiskelijoille kerrotaan vielä Viikin kampuksen tiedekunnat. Eli siel on bio- ja ympäristötiede, maatalous-metsätiede ja sitten eläinlääketiede ja farmasia. Farmasia näille kuulijoille, mutta kuulostaa Henna kovasti, ja Nina, siltä, että ku te puhutte asioista mitkä on ollu tärkeetä etäopiskeluaikana ne on itseasias aika paljon semmosia asioita mitä hyvä yliopistopedagogiikka on muutenkin. Ymmärränkö mä oikein?

Nina: Joo, kyllä. Juuri näin.

Henna: Kyllä juuri näin.

Eric: Joo, et on vaan niinku korostanut just selkeyttä miten rakennetaan kurssi, oppimistavoitteet, arviointi, arviointi läpi kurssin ja erilaiset opetusmenetelmät, et tää on varmaan semmosia asioita mitä ei oo koronan aikana keksitty ollenkaan vaan nää on pidemmän ajan.

Nina: Nimenomaan. Joo kyllä.

Eric: No hei mennään nyt siihen teidän kehittämään kurssin. Eli puhutaan nyt siitä, että tästä kurssista jossa on siis ollu tavotteena opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelutaitojen tukeminen. Kurssin nimi on siis Kohti parempaa opiskelua. Kertokaa Henna ja Nina, et mitä siel kurssilla, mitä ne sisällöt on, mitä siellä opetetaan, millasii pedagogisii ratkaisuja siellä käytetään? Miten voidaan hyvinvointia tukea kurssimuotosesti? Kumpi haluaa alottaa?

Nina: Mä voi alottaa Henna voi sitten taas jatkaa. Joo tosiaan me ollaan tää kurssi on kehitetty tutkimusperustaisesti ja tästä keskeinen teema on psykologinen joustavuus ja psykologisen joustavuuden harjotteleminen tämän kurssin aikana. Tää kurssihan tehdään verkossa itsenäisesti, mut meil on siellä vertaisryhmätyöskentely kyllä kiinteästi kytketty tähän koko kurssiin. Mut tosiaan keskeinen teema on se psykologisen joustavuuden harjoitteleminen ja ihan sen takia, että tutkimusten mukaan tää psykologinen joustavuus on tosi tärkee ja keskeinen elementti niinku hyvinvoinnin edistämisessä ja monenlaisen niinku eri ulot- eri hyvinvoinnin ulottuvuuden osa-alueitten tukemisessa. Ja siksi se on se keskeinen mihin tällä kurssilla keskitytään. Lisäks me ollaan integroitu sinne myös tämä opiskelutaitoja, eli tällasta suunnitelmallista opiskelua ja oppimista. Pyritään sitä myös harjoittelee ja tukee sen kurssin aikana ja lisäks sivutaan myös vähän laajemmin hyvinvointia kokonaisuudessaan vähän unesta ja ravinnosta ja liikkumisesta, koska ne on tosi tosi tärkeä osa myös hyvinvointia. Ja se, että mitä asiasisältöjä siellä on niin tämä psykologinen joustavuus, se se siis tarkoittaa sellasta omien arvojen, itselle merkityksellisten asioitten mukaisesti elämistä ja niihin sitoutumista omista vaikeista tunteista ja ajatuksista huolimatta, ja kykyä sitoutua sellaseen itselle tärkeän elämän toteuttamiseen. Meillä kaikillahan on negatiivisia ajatuksia ja tunteita jotka estää meitä tekemästä sitä mitä me oikeasti haluttais. Ensiks meijän täytyy tietenkin tunnistaa se, et mikä meille on merkityksellistä ja tärkeetä ja mistä me oikeasti saadaan sitä innostusta ja merkityksellisyyttä meidän elämään. Mut se et me tän kurssin aikana tunnistetaan näitä itselle merkityksellisiä asioita ja arvoja ja sit siellä harjotellaan ajatusten tunnistamista. Eli et me ensinnäkin opitaan tunnistamaan meidän päässä risteileviä ajatuksia, mutta et me opetellaan myös ottamaan etäisyyttä näihin ajatuksiin. Eli jos me ollaan aina meidän negatiivisten ajatusten vietävänä niin meijän voi olla tosi vaikea elää meidän arvojen mukaisesti. Esimerkiksi, jos meillä on ajatus siitä, että mä oon kauheen huono ja kukaan ei musta tykkää niin silloinhan mä tosi helposti vaikka syrjäydyn ja en ota yhteyttä mun opiskelukavereihin, koska mul on ajatus, että no mä oon niin huono, ettei ne tykkää musta kuitenkaan. Sen sijaan sit ku tän kurssin aikana harjoitellaan sitä, että nää ajatukset on vaan ajatuksia, että kannattaaks mun uskoa tätä ajatusta? Vai voinko mä suhtautuakki siihen, että hei nyt mul on ajatus, et noi ei tykkää musta kuitenkaan, mut mitäs jos mä silti ottaisin heihin yhteyttä, koska mä haluan nyt tutustua mun opiskelukavereihin. Eli harjotellaan tällasta ja harjotellaan oleen tässä hetkessä myös. Eli jos me ei koskaan olla tässä hetkessä, jos me ollaan aina menneisyydessä tai aina tulevaisuudessa ni tää hetki menee meiltä ohi. Ja silloin me menetetään ne toiminnan ne tilanteet jossa meidän pitäs oikeasti ehkä miettii miten meidän kannattaa toimii niin, että me elettäs meijän arvojen mukaisesti. Ja kun näitä taitoja sit harjotellaan niin tää, näil on ihan valtava merkitys ja helpotus hyvinvoinnin näkökulmasta, et kun itselle tärkeät asiat kirkastuu ja sit ajatuksiin suhtautuminen, et me osataan nähdä ajatukset ajatuksina. Niin täl on tosi iso merkitys meijän hyvinvoinnille ja myös siihen, et meijän toiminta voi muuttua ja se voi muuttua nimenomaan meille hyväksi, hyvään suuntaan. Jatka sä Henna tästä.

Henna: Joo ei mä mietin vaan, et jos sitä tutkimuksen näkökulmaa vähäsen tuo esiin, et mitä me ollaan tosi paljon haluttu kehittää tän nimenomaan tutkimuksen perusteella, niin ylipäätänsä yksi syy siihen miksi lähdettiin tota kehittää oli se, että se psykologinen joustavuus näyttäytyy tosi tärkeenä yliopisto-opinnoissakin ja se, et etenee opinnoissa tai menestyy tai-, se oli yhteydessä tosi moneen vaikka integraatioon, opintoihin ja tota erilaisiin aspekteihin. Ja se selitti itse asiassa etenemistä paremmin, ku tämmönen itsesäätely oppimisessa. Siitä nousi tarve, et tää on nyt tämmönen juttu, mitä meidän pitää pitää opinnoissa tukea, mutta siis, mutta näyttää siltä, et meijän tuloksista on olleet tosi lupaavia, että me ollaan tehty paljon sitä kvantitatiivist tutkimusta tästä ja näyttäytyy siltä, et opiskelijoide uupumus ja stressi vähenee siellä kurssilla ja hyvinvointi ja tää joustavuus, psykologinen joustavuus lisääntyy. Ja ollaan tehty myös nyt tällä FirstBeat analyysillä mitattu sykevälivaihtelua, ni siitäkin nyt näyttää siltä, että se fysiologisellaki tasolla pikkusen näkyy se, että kun tää kurssi loppui jouluun, että siinä on ollu tota vähän sillai stressaava aika muutenkin, kun mennään, tai niinku ei ku ei se loppunukkaan jouluun ko alkoi kesäloman jälkeen ensimmäisen periodin ajan niin sitte, et siin oli oletuski et stressi kasvaa, mut selkeesti niinku tällä-, opiskelija jotka oli tässä kurssilla ni se stressi vaan laski vähän ja sitten kontrolliryhmällä laski paljon enemmän. Siis stressi, kun siis sykevälivaihtelu anteeksi. Eli siis se kertoo sen, et sitä parempi mitä isompi sykevälivaihtelu on. Ja sitte vaikka meille ei ollu sellanen opintojen tehostaminen tässä tavoitteena vaan enemmänkin hyvinvoinnin näkökulma, ni selkeesti opiskelijat sit raportoi näissä kvalitatiivisesti mitä ollaan tehty näistä, et opiskelut selkeesti tehostuu ja heil oli enemmän motivaatiota ja intoa opintoihin, että vaikka, et ennen on ollut opinnot ahdistavia ja nyt mä sain tämmöstä intoo siihen opintoihin ja sitte ylipäätään itsereflektio ja myötätunto itseään kohtaan lisääntyy. Et akateemisil opiskelijoil on tosi paljon semmosta, voisko sanoo perfektionismia, et pitää kaikista suoriutua täydellisesti ni sitte saa enemmän tästä semmosta, et okei et mä oon riittävän hyvä. Mä oon nyt riittävän paljon opiskellu, et tää riittää, että sekin on ollu kiva huomata. Mutta ylipäätänsä siis opiskelutaidotki on selkeesti parantuneet sil kurssilla, et me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ja iloisia siitä, et mitä tuloksia ollaan saatu. Tää oli nyt aika pitkä vastaus. [Naurahdus].

Nina: Paljon hyviä tuloksia.

Eric: Tosi mielenkiintosta ja tietysti tosi lupaavaa, että tosiaan jos sitä stressiä vähenee ja sitten tavallaan se tuntemus, omat tavoitteet, arvot, miksi tätä teen ja se tapa jolla sitä teen on riittävän hyvä, niin nehä kuulostaa aika paljon semmosella hyvän elämän edellytyksiltä. Että semmonen tietynlainen armeliaisuus itseä kohtaan nyt kai yleensä on hyödyksi meille erilaisissa tilanteissa.

Nina: Kyllä.

Eric: No, jos me mennään nyt tota tähän meidän tän hetkiseen tilanteeseen. Eli ollaan tässä nyt tota alkuvuodessa ja hiljalleen alkaa yliopistot sitten ympäri Suomee valmistautuu siihen, että opiskelijat palaa tavalla tai toisella kampukselle. Niin millasiin asioihin pitäs nyt teidän mielestä kiinnittää huomiota täs paluussa? Huomioidaan se, et meil on erilaiset opiskeluko- erilaiset kokemukset koronasta erilaisilla opiskelijoilla, niin mitä te toivositte?

Henna: Joo siis, jos me mietitäänkö hyvinvoinnin näkökulmaa vai ylipäätään?

Eric: Ehkä hyvinvoinnin näkökulma, mut saatte toki laajemminkin toiveita asettaa.

Henna: Joo sehän nyt ylipäätänsä on tosi iso kysymys, et mihin me nyt palataan ja ainakin se keskustelu on semmost mitä pitää käydä ja varmaan kellään ei oo viel vastausta siihen, et mikä on nyt se mihin palataan tai minkälainen on nyt se normaali opetukseen liittyen, että pitääkö meidän olla, koska toiveita opiskelijoiltakin on tosi moneen suuntaan. Jotkut ei halua tulla kampukselle ollenkaan ja jotkut oikein palaa halusta tulla sinne. Ja paljon on ollut myös sitä nytte esillä, että opiskelijat jännittää tulla takasin. Niinku henkilökuntaaki jännittää, et on ollu siellä jossain maaseudulla tai kotipuolessa nyt kaks vuotta ja sit pitäis palata tänne missä ei oo koskaan vaikka ollukkaa aikasemmin. Niin se on tosi tärkeet, että siitä se tehdään asia, tehdään se näkyväksi ja keskustellaan siitä. Eli et se on ihan ookoo, jos jännittää ja meitä kaikkia varmasti jännittää, että siihen ryhmäytymisee ja tutustumiseen pitää antaa aikaa. Mäkin opintopsykologin kanssa tässä juttelin niin sekin toi esiin tämmöstä näkökulmaa, et pehmee lasku ois-, mitä pehmeämpi lasku niin sen parempi, että moni opiskelija ei oo koskaan vaikka ehkä ollu kampuksella, et ei se yhtään edes tiedä, että miten niinku, mikä on normaali tai miten ylipäätään käyttäydytään tai miten ollaan normaalisti yliopistolla, et minkälaisia luennot on tai tentit tai ryhmätyöt. Voi vähän ajatella sitäkin, että mitä se tuutorointi on silloin, kun uudet opiskelijat tulee, että siitäkin näkökulmasta sitä. Mut ylipäätänsä yhteisöllisyyden tukeminen on siinä tosi keskeistä, että esimerkiks Nyyti ry on tehnyt tästä semmosen ohjeistuksenkin missä on, oliks siellä 500 kohtaa vai kuinka monta, et mitä kaikkee voidaan tehä, et siel on aika hyviä konkreettisiakin näkökulmia esmes myös opettajille, et miten sitä yhteisöllisyyttä voi lisätä. Yks pointti minkä opintopsykologiki itseasias nosti, että on tärkeää, että opettaja tukee sitä ryhmäytymistä, et esimerkiks et opettaja tekis niitä ryhmäjakoja, eikä niinkun, opiskelijoiden puolesta ja tukis sitä, että opiskelijat tutustuu toisiinsa ja et he saa mahdollisuuden tutustua niihin opiskelukavereihin, että moni opiskelija ei oo löytäny, ei oo löytäny mitään omaa porukkaa, et jotenkin sitä ryhmäytymistä pitäs tukea.

Nina: Ja tästä varmaan voi jatkaa just siihen, että kun sitä ryhmäytymistä ja tämmöstä tuetaan ja-, tai toivotaan ja sitä ryhmässä olemista, niin tosiaan opettajiltakin kaivataan semmosta monipuolista vuorovaikutusta opetustilanteissa, et se ei ois pelkkää sitä monologia tai yksinpuhelua. Et luentotallenteitahan opiskelijat on paljon kiitelleet ja jotain tällasia mitä nyt on tehty niin varmasti kannattaa jatkossakin hyödyntää, et mitä opiskelija voi itse kuunnella, mut sit ku tullaan siihen opetustilanteeseen ja kohdataan niin se aika kannattaa käyttää sitten vuorovaikutukseen, kysymysten esittämiseen ja kysymyksistä keskusteluun ja just esimerkiks ryhmässä asioitten käsittelyyn. Miten opettaja jakaa näitä ryhmiä ja laittaa opiskelijat tätä kautta työskentelemään yhdessä, et ne voi olla lyhyitäkin keskustelutehtäviä siinä vuoro- sen opetuksen lomassa. Ja vois olla, opettajat vois myös sisällyttää tämmösiä lyhyitä hetkiä ja kertoo vähän, että miten ihmisiä voidaan huomioida ja vois puhua näitä ryhmätyötaitoja, mitä on tärkeetä kun työskennellään ryhmässä. Eli hyvät ohjeistukset myös siihen, et jos annetaan joku ryhmätehtävä niin annetaan hyvät ohjeet siihen, että miten ryhmä toimii hyvin ja mitä on tärkeää huomioida, että ryhmä voi toimia hyvin ja annetaan vinkkejä siihen vuorovaikutustilanteisiin. Ja jos näitä sillee sidotaan osaks opetusta. Eli se, että näähän on hirveän tärkeitä työelämätaitojaki, että miten me toimitaan tiimeissä ja miten me huomioidaan toisia ihmisiä, miten me ollaan vuorovaikutuksessa. Niin nää on tosi tärkeitä asioita, et niitä kannattaa tuoda sinne opetuksen yhteyteen. Eikä se vaadi välttämättä paljoa aikaa vaan selkeät struktuurit ja ohjeet ja asioista keskustelu, kunnioittava keskustelu ja toisten kuuntelu ja asioitten sellanen rakentava keskustelu. Ja sitä voi kans sit miettiä, et miten tällasta yhteisöllisyysteemaa vois sitoo opetukseen. Eli hyvinkin pienillä asioilla voi luoda sitä tunnelmaa. Eli sitä, et miten opettaja on opiskelijoitten puolella ja halu auttaa ja tukee, et me ollaan nyt yhdessä tässä näin vaikka opettelemassa taas paluuta arkeen ja voi nostaa sitä keskustelua, et mitkä asiat on opiskelijoille tärkeitä ja mitä opettaja toivoo ja tämmösellä yhteisellä keskustelulla voidaan luoda sitä yhteisöllisyyttä, et miten toimitaan. No sitten tietenkin tärkeä on tosiaan tää mikä tuli jo tossa alussa esille, eli opettajana tunnistetaan ja tiedostetaan se, että opiskelijoita on hyvin erilaisia. Niin pyrkiä heitä, ei aina tietenkään pysty kaikkia toiveita toteuttamaan, eikä se oo tarkotuskaan, mut se, et kuitenki ymmärtää sen ja huomioi sen jollain tavalla. Et miettii semmosta opetuksen jotenkin monimuotoisuutta ja joustavuutta, että miten sitä jatkossa sitten tullaan toteuttamaan. Eli varmaan jotain uudenlaista on ehkä tulevaisuudessa tulossa. Ei me oikein kukaan vielä sitä tiedetä, mutta tää on hyvä pitää mielessä, että varmasti tämmöstä joustavuutta ja monimuotoisuutta, sille on varmasti tilausta jatkossakin. Valmiita ratkaisuja ei vielä ole, eikä helppoja ratkaisuja, mutta tämän mielessä pitäminen joka tapauksessa.

Eric: Kuulostaa siltä, että se olis teidän mielestä hirveen arvokasta, jos vaan tos nöyrästi sen äärellä, että nyt alkaa tavallaan asiat alusta.

Nina: Niin.

Eric: Et me ei semmost maailmaa mist lähettii, ni sitä ei sellasenaa enää ole vaan, se on tavallaan se koronakokemus, se miten me on opiskeltu, miten me ollaan oltu yhteydessä toisiimme korona-aika, ni se on osa sit meitä. Ja tavallaan nyt sitten mennään uuteen vaiheeseen, niin silloin meidän pitäis yhdessä pystyy avoimesti keskustelemaan, et mitä se tarkoittaa.

Nina: Kyllä kyllä.

Eric: No mä en tiä tota onko liian aikaista kysyä tätä kysymystä, mutta kysynpä kuitenkin. Mitä te ootte Nina ja Henna oppinu opiskelijoiden hyvinvoinnista tän koronan aikana?

Henna: Jaa-a, varmasti ollaa opittu se, et se on hyvin yksilöllistäkin, että me, opiskelijat kaipaa hyvin erilaisia asioita, mutta ehkä se yks pointti mikä jo sanoin on se, et mitä mä olen oppinut, että pedagogisilla ratkaisuilla pystytään tukemaan sitä hyvinvointii jo tosi pitkälle. Ja sit tietysti se, että me kaivataan vuorovaikutusta. Me ihmisinä kaivataan vuorovaikutusta ja jotenki toisia ihmisiä ja jotenkin se semmonen, niinku itse asiassa tänään yhdessä kokouksessa tuli esiin, et ei me oikeestaan tiedetykkään siitä ennen, ku me menetettiin se, et kuinka paljon niin tämmöinen informaali vuorovaikutus sillai vaikuttaa meijän hyvinvointii ja meijän työhön. Että jotenkin se vertaistuen merkitys nyt, ku sen on menettänyt sen lähi- tai niin kuin koettiin tämä pitkä aika, kun ei sitä ollut. Niin sitte sen ymmärtää sen merkityksen, et mikä merkitys sillä on. Mutta siis esimerkiksi perheellisille, perheelliset on ollut todella tyytyväisiä esimerkiksi, jos on ollu vaikka lapsiperheitä niin tästä etäjärjestelyistä ja jotenkin se, että voi sanoa, että jopa hyvinvointi on kohoontunut joillakin tämän mahdollisuuksien aikana ja sit toisilla taas on menny tosi huonoo suuntaa ja esimerkiksi yksinäisyys on kans lisääntynyt tosi paljon, et tää tulee jatkossa olemaan nimenomaan haaste, ku me puhutaan siitä, et minkälaista se opetus pitäs olla, että pitääkäs meitä huomioida kaikki opiskelijat koko ajan opetuksissa, et mikä se välimuoto sit on. Me ollaan paljon puhuttu siit semmosesta monimuoto-opetuksesta, et ehkä se vois olla yksi. Mut opiskeluprosessit on tietysti yksi vielä, sekin tota tuli meillä tutkimuksissa esiin, että tämmöset ei-reflektiiviset opiskelutaidot tai jos sulla on haasteita opiskelun kanssa, nii sekin vaikuttaa- opiskelutaitojen kanssa, niin sekin vaikuttaa hyvinvointii, et niidenkin tukeminen on tosi tärkeet. Täst tuli nyt aika monta pointtia mut Nina voi vielä.

Nina: Ei mun tarvii sä vastasit niin kattavasti.

Henna: Joo.

Eric: No nyt niillä opeilla mitä meillä on ja toki niitä  oppeja on paljon ennen koronaa niinku täs puhuttiin, et tietyt asiat ehkä nähdään nyt vieläkin kirkkaammin tai ymmärretään just joidenkin asioiden poissaololla. Vuorovaikutuksen tai yhteisöllisyyden poissaolo. Mitä ne vaikutukset on ja nii edellee, mut katotaan vähän pidemmälle yliopisto-opiskelua niin millasii asioita pitäis kiinnittää huomiota pitkällä aikavälillä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen? Monta asiaa on tavallaan on, halusitteks te viel lopuks kiteyttää, et mitä te haluisitte nyt, kun mennään eteenpäin, et mihin pitäs katse kiinnittää? Haluuko Nina vaikka alottaa?

Nina: Joo, mä voi vaikka tästä alottaa. Tosiaan niinku tässä on tullut esiin niin tosi tosi moniin asioihin voi pedagogisilla ratkaisulla vaikuttaa ja sen takia tää, et panostetaan edelleen siihen yliopistopedagogiseen kouluttautumiseen ja me HYPE tarjoaa paljon hyviä kursseja sen oman osaamisen kehittämiseen, pedagogisen osaamisen kehittämiseen. Et tavallaan, et annetaan sille aikaa ja arvostetaan sitä, koska se on tosi tärkeetä siinä, että paitsi opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisessä, niin ylipäänsä opiskelijoitten oppimisen laadun parantamisen edistämisessä. Niin tosiaan pedagogiikka on tosi tärkee ja ja siihen kannattaa satsata jatkossa todellakin. Ja toinen mikä on tullut esiin, niin tää psykologinen joustavuus ja sen harjoittaminen. Se on näyttänyt tosi tärkeeks niin hyvinvoinnin, ku opiskelun tukena ja tosiaan kaikkea tätä psykologisen joustavuuden taitoja ja stressinhallinnan ja hyvinvoinnista huolenpitämisen taitoja, oman toiminnan ohjaamista, niitä voi harjoitella. Niitä voi oppia ja ois tosi tärkee oppii niitä yliopisto-opintojen aikana, et sit ku mennään työelämään niin olis valmiuksia ja osaamista pärjätä työelämässä. Eli todella paljon tarvitaan työelämässä kykyä pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja sen takia tää Kohti parempaa opiskelua, vaikka sitä nyt tässä mainostetaan, mut että kyllä sitä kannattaa harkita, että miten sitä vois opiskelijoille mainostaa tai voisko se jopa näkyä opetusohjelmassa jollakin tavalla eli sitä kannattaa hyödyntää, koska siitä on tutkimustulosten mukaan mitä niinku Henna tossa aikasemmin jo kerto, ni on tosi vahvaa hyvää näyttöä. Mut sitten tietenkin tosi tärkee on se, että myös opettajien hyvinvointi ja jaksaminen on ollut kortilla ja opettajat on monet uupuneita, niin myös opettajien hyvinvointiin tulee panostaa ja siihen, että jos opettajat voi hyvin he myös jaksaa sit opettaa opiskelijoita. Eli se on myös sellanen myönteinen kehä, jos molemmat voi hyvin ja tota sellanen mainospala, et me ollaan nyt tästä kehittämässä Hennan kanssa opettajille ja tai yliopistohenkilökunnalle oma versio tästä hyvinvointikurssista niin toivotaan, että siitäkin vois sitten olla hyötyä henkilökunnalle ja opettajille.

Eric: Niin toi yhteisöllinen näkökulma on tietysti hirveen tärkeä koska tää pandemia on kuitenkin, vaikka ne kokemukset on vähän erilaisia erilaisissa rooleissa ni se on kuitenki ollu iso yhteinen jaettu kokemus.

Nina: Kyllä.

Eric: Niin sil on myös se, että huomataan ja nähdään se, että sitä kuormitusta on aika laajasti yliopistokentällä, myös siellä opetus- ja tutkimushenkilökunnssa. Oisko sul ollu Henna vielä jotain pitkän aikavälin asioita mitä halusit nostaa ihan lopussa, ton mitä Nina sano, niin sen lisäks?

Henna: Must tuntuu, et me ollaan tuotu niin paljon asioita esiin. Mä mietin, et mitä ois semmosta mitä ei vielä, mut ensinnäkin toi mikä tos Hyvinvoivassa Viikissä meillä on tavoitteena nimenomaan, et koko yhteisön hyvinvointi, että eikä pelkästään opetus- ja tutkimushenkilökunta, kun kaikki. Koko henkilökunta, että jotenki se ajatus, että jos joku ryhmä meistä voi huonosti niin sitten se vaikuttaa meihin kaikkiin. Elikkä et jotenki ottais sen näkökulman, että vaikka opiskelijoiden, varsinkin opiskelijoiden hyvinvointi panostetaan tosi paljon, et jotenki me halutaan myös panostaa siihen henkilökunnan hyvinvointiin, että otettaisiin huomioon se koko koko yhteisö ja opiskelijat osana sitä yhteisöä. Ehkä se ajatus vielä sen voi tuoda esiin.

Eric: Niin kyllä kai yhteisön resilienssi ja kestävyys on sitten lopulta kaikkien yksilöiden etu myös kaikis tilanteissa.

Nina: Kyllä.

Eric: Hei tosi paljon kiitoksii Henna ja Nina et tulitte vieraaks. Viel ois yks kysymys mitä jokaiselta vieraalta kysyn, eli aiheeseen liittyen, ni oisko teillä joku lukuvinkki? Saa olla aiheen vierestä myös.

Nina: Alota sä Henna.

Henna: Mä okei joo, no me ajateltiin, kun tota Arto Pietikäinen on siis tämmönen HOT- terapian tai siis tää, perustuuhan tää psykologinen joustavuus käsite periaattees terapiaan, vaikka ei tää meijän kurssi nyt suoraan terapiaa ole tietenkään, mutta hän on auttanut meit myös kurssin kehittämisessä ja tota käytetään paljon hänen harjoitteita niin se Arto Pietikäisen Oiva mieli -kirjat on ainaki semmosia missä saa vähän käsitystä siitä, et mikä se on se ajatus siellä meidän kurssin taustalla ja sielt voi itsekin löytää jotain hyödyllisiä harjoitteita, jos haluaa omaa hyvinvointia parantaa.

Nina: Kyllä mä kanssa niitä suosittelisin, mut sen lisäks sit mä haluaisin antaa vähän toisenlaisen näkövinkkelin liipaten vähän tätä samaa asiaa ja tossa puhuttiin tästä joustavuudesta ja niistä arvoista ja itselle merkityksellisten asioitten niinkun niitten tunnistamisesta ja niitten mukaan elämisestä, niin tosi semmonen, jos halua vähän erilaisen lähestymistavan asiaan niin suosittelen Aki Hintsan Tänään olen elossa -kirjaa. Ja se on tosi koskettava kuvaus. Aki Hintsahan kehitti tän hyvinvointimallin, jossa on, tää perustuu sellaseen coreen, jossa on kolme kysymystä, että tiedätkö kuka, olet tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko itse omaa elämääsi? Ja nää liippaa itse asiassa aika lähelle tätä meijänki kurssia. Eli ollaanko me meijän omien arvojen mukaan vietäviä vai viekö joku muu meitä. Viekö esimerkiks työelämä meitä niin, ettei me ehitä ollenkaan satsata siihen mikä on tärkeetä. Ja tää Tänään olen elossa -kirja kuvastaa tosi hyvin sitä, että me usein unohdetaan arjen pyörityksessä se, että elämä ei oo itsestäänselvyys ja se voi päättyä minä hetkenä hyvänsä ja ollaanko me sit eletty sitä meidän elämää sen mukaisesti, mikä meille oikeasti on tärkeetä. Niin sen asian äärelle pysähtyminen on oikeesti tosi tärkeetä ja tää lukukokemus ainakin mulle oli tosi pysäyttävä ja haluan sitä suositella kyllä, että ei oltais hukassa itse itseltämme, vaan elettäs itsemme näköistä elämää niin se on tosi tärkeetä.

Eric: Mitään näin viisasta ei pysty sanomaan tähän on hyvä lopettaa jakso. Tosi paljon kiitoksii Henna ja Nina. Ja kiitos hienosta työstä mitä ootte tällä alueella tehny.

Nina: Kiitos tosi paljon.

Henna: Kiitos kun saatiin tulla kiitos.

Nina: Kiitos.

Jaksossa puhutaan siitä, miten korona-aika on vaikuttanut yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointiin.  Mitä yliopistoissa pitäisi nyt tehdä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi? Miten edistetään opiskelijoiden hyvinvointia pitkällä aikavälillä?

Aiheesta jaksossa keskustelevat Suvituuli Lundmark ja Marjo Siltanen.

Suvituuli Lundmark on Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n hallituksen jäsen. Hänen vastuualueenaan ovat vuonna 2022 sosiaalipolitiikka, ja siinä erityisesti terveydenhuolto, hyvinvointi, yhdenvertaisuus sekä kehityspolitiikka ja ilmastoasiat. Suvituuli opiskelee Turun yliopistossa.

Marjo Siltanen on Nyyti ry:n Takaisin opintohiin hankkeen hankepäällikkö. Hanke tarjoaa vertaistukea, koulutusta ja tietoa, jotta korkeakouluopiskelijan olisi helpompaa jatkaa mielenterveyden haasteiden vuoksi jumiutuneita tai keskeytyneitä opintojaan. Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä valtakunnallinen ja yleishyödyllinen yhdistys.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 6. jakso.

Aiheena opiskelijoiden hyvinvointi korona-aikana. Vieraina hallituksen jäsen Suvituuli Lundmark Suomen ylioppilaskuntien liitosta (SYL)  ja hankepäällikkö Marjo Siltanen on Nyyti ry:stä.

Jakson kesto 36 minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 17.2.2022.

Juontaja: Eric Carver

Vieraat: Marjo Siltanen ja Suvituuli Lundmark

Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus Yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja.

Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.

Tämän jakson vieraina ovat Suvituuli Lundmark ja Marjo Siltanen. Suvituuli Lundmark on Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n hallituksen jäsen ja vastuu-alueena ovat 2022 sosiaalipolitiikka ja siinä erityisesti terveydenhuolto, hyvinvointi, yhdenvertaisuus sitten kehityspolitiikka ja ilmastoasiat. Suvituuli opiskelee Turun yliopistossa. Marjo Siltanen on Nyyti ry Takaisin opintoihin -hankkeen hankepäällikkö. Hanke tarjoaa vertaistukea, koulutusta ja tietoa, jotta korkeakouluopiskelijoiden olisi helpompi jatkaa mielenterveyden haasteiden vuoksi jumittaneita tai keskeytyneitä opintojaan. Nyyti ry on opiskelijoiden mielenterveyttä edistävä valtakunnallinen yleishyödyllinen yhdistys. Tervetuloa mukaan Suvituuli ja Marjo!

Me puhutaan tänään siitä, että miten korona-aika on vaikuttanut yliopisto-opiskelijoiden hyvinvointiin ja siitä miten yliopistoissa pitäisi nyt tehdä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Alotetaan tätä tilannekuvan muodostamista yhdessä, niin me ollaan oltu nyt kaks vuotta tässä koronaviruspandemian poikkeusoloissa kohta ja yliopistossa tää on tarkottanut sitä, että merkittävin osin opiskelijoiden opinnot on ollu etäopintoja. Toki on ollut alakohtasia, yliopistokohtasia eroja. Mitä te arvioitte, et miten tää korona-aika on yleisesti vaikuttanut opiskelijoiden ja minkälaisiin erilaisiin kokemuksia opiskelijoilla on ollu poikkeusoloista? Olkoon vaikka Suvituuli aloittaa.

Suvituuli: Joo mä voin aloittaa. Tota… Yli kolmanneksella on todettu mielenterveysongelmii viimesen vuoden aikana. Eli se on aika suuri luku ja se on aika semmonen iso yksittäinen vaikutus, mitä me ollaan niin kun huomattu tässä (kanssa) koronakriisin niin kun aikana tai emmä nyt voi sanoa vielä jälkeisenä aikana ja toisaalta sit taas moni on saanut suoritettuu opintoja tosi hyvin, et toiset voivat pahoin ja toiset voi tosi hyvin ja sit se välillekin mahtuu niin kun hirvee skaala mihin mahtuu ihmisiä ja ehkä meillä on semmonen huoli siitä miten tää on vaikuttanut opiskelijoihin, että et opiskelijoita puuttuu se semmonen niin kun muutakin kun lähiopetus. Puuttuu sosiaalisetkontaktit ja yhteisöllisyyden kokemuksia ja puuttuu esiintymiskokemusta ja ehkä monelta puuttuu vielä turvaverkkokin uudessa opiskelukaupungissa ja sit pitäis aikuistuu yksin, että kyl mä niin kun näen, että tää on vaikuttanut aika laajastikin opiskelijoihin ja varmasti kaikkii joissain määrin, että tosi erilaisii vaikutuksia, erilaisii kokemuksii opiskelijoilla varmasti on, mutta kaikkiin se on väistämättä jotenkin vaikuttanut.

Eric: Mitäs Marjo haluut täydentää?

Marjo: Joo ihan samaa, kun Suvituuli sanoi siitä niin kun monenlaista tilannetta, tilannetta on ja hyvin osa selkeesti pystyy nimeämään mulle, että se korona on vaikuttanut opintoihin ja opiskelukykyyn ja mielenterveyteen heikentävästi ja sitten osa taas, että on auttanutkin, auttanut asioita, et jos mietitään, että laitettais semmonen… jotkut opiskelijat samaistumaan semmosiin kahteen vaihtoehtoseen tarinaan, että opiskelijalla on mennyt hyvin opinnot ja opiskelukyky on ollut hyvä korona-aikana ja sitten taas toinen vaihtoehto, että ei ole mennyt, et mitä selittäviä tekijöitä löytäis sit näihin, niin kyllä niihin molempiin listausta tulee.

Sit just tosiaan osa on jopa kokenut semmosen etäopintoihin jos on vaikka ollut poissa opinnoista ja on korona-aikana tullut etäopinnot ja palaa, niin niihin oli paljon helpompi niin kun liittyä ja alottaa. Ei oo tarvinnut mennä sinne yhteisöön heti, niin kun meidän hankkeessa: Takaisin opintoihin -hankkeessa näkyy tämmönen, että se on helpottanut ja myös semmonen, että on pystynyt kertaamaan tallennusten myötä, jos oppimiskyky on vähän madaltunut tai sen tiedon sisäistäminen on madaltunut. Tämmösiikin niin kun, mut sitten taas toisaalta se, että kaikki pyörii siinä niitten kuormittavien tekijöitten, kaikki pyörii siinä samassa ympäristössä ja kaikki tapahtuu kotona ja jotenkin se on vaikuttanut sitten tosi merkittävästi siihen aikaansaamiseen ja ei oo niitä semmosia luontevia tilaisuuksia kysyä saman tien joltakulta. Ne on niitä kuormittavia.

Eric: Niin täs on selkeesti tää kokemusten ja tarinoiden kirjo aika laaja. Miten sä Suvituuli koet sen nyt opiskelijoiden edunvalvojana, että miten nää eriliset todellisuudet pitäis teillä huomioida, että pystytte sekä olee heidän äänitorvi, joilla on ollut vaikeeta korona-aikana ja tää on ollut raskasta ja toisaalta huomoida ne, joille jotkut asiat tässä esimerkiksi etäopinnot on ollu positiivinen asia?

Suvituuli: No kyl me pyritään huomioimaan nää molemmat. Toki se on haastaavaa niin kun sanoit, niin nää on tosi ehkä vastakkaisilta puolilta, että osa haluaa lähiopetuksen ja osa haluaa pysyy etäopetuksessa, että se on haastava tilanne meille, mutta ennen kaikkee pyritään siihen, että se lähiopetus ois realistinen vaihtoehto, että tällä hetkellä tosi moni korkeakoulu on pelkästään etäopetuksen varassa ja se ei oo meidän mielest toivottavaa, että opiskelijal vois olla aito mahdollisuus valita tai et ois hybriditoteutus tai, että osa opinnoista olis lähinä, niin se ois meidän mielestä toivottavaa, et ei niin et joko kaikki tai ei mitään, vaan ehkä joku kultainen keskitie tässä ja tässä mä niin kun uskon myös siihen, että me tehdään hirveesti hyvää työtä korkeakoulujen kaa yhdessä, että me löydettäis yhdessä ne mahdollisimman hyvät ratkasut, että et yksin tässä kukaan ei tätä ratkaise.

Eric: Te molemmat nostitte esiin sen yksinäisyyden tai yhteisön ulkopuolella olemisen. Jos miettii semmosta opiskelukokemusta, vaikka ensimmäisiä vuosia. Jos nyt pienen henkilökohtaisen reflektion sallitte, niin jos mä mietin mun ihan läheisimpii ystäviä tällä hetkellä, niin monet niistä mä oon tavannut ekana tai tokana iltana, kun mä opiskelin. Minkälaisii ajatuksii tavallaan nää kadotetut vuodet teissä herättää vai onko nää kadotettuja vuosia? Onks se väärä tapa nähdä tää poikkeusaika tällee sosiaalisessa mielessä?

Marjo: No mä en haluis nähä kadotetut vuo- vuodet ehkä niin kun jotenkin ehkä koko ihmiselämässä ja siinä kun niin kun varsinkin nuoriaikuinen tulevaan suuntaan, että jotenkin se että ei ois [huokaisu] se tuo aika sellaisen raskaan taakan siihen ja vähän sitä lisää sitä epävarmuutta tulevaan myös semmonen ajatus, että se ois jotenkin kadotettua, mutta se että on tossa just jokunen viikko juttelin opiskelijan kanssa, joka on oikeesti opiskellut kokoajan vaan etänä ja tosiaan eipä juuri oo sitten kertynyt niitä kontakteja ja ei oo ketään kelle laittaa niitä viestejäkään, niin että hei tehtäiskö yhdessä tai jotain tällasta niin kun semmosta normaalia opiskelijoiden kanssakäymistä, mitä varmasti lähiopetuksessa tulee. Kyl se on pysäyttävää ja jotenkin se että pitäis miettiä sitten, että sit täytyy luoda taas niitä uusia mahdollisuuksia. Sitä ei oo menetetty tai kadotettu, mutta sitä ei ole ollut sitä tutustumisen mahdollisuutta. Se pitää antaa myös niille… uudelleen mahdollisuuksia siihen sitten.

Eric: Niin uusia alkuja pitäis rakentaa?

Marjo: No joo kyllä.

Eric: Haluuks sä Suvituuli kommentoida tätä?

Suvituuli: No siis tosi paljon hyviä juttuja Marjo sano ja jotenkin niin kun just se yhteisöllisyys pitää jotenkin luoda sinne se, et miten se tehdään, niin siihen mulla ei oo vielä vastausta, mutta mä toivon että yhdessä se löydetään, että kun otetaan opiskelijat ja korkeakoulu yhteen ja keskustellaan, niin varmasti löytyy hyviä ratkasuja, että siinä on paljon fiksuja ihmisiä, niin mulla on kaikki luotto siihen, et se mahdollisuus siihen yhteisöllisyyteen löytyy kyllä. Se jotenkin se, et se ois menetetty aika kuulostaa kauheen lopulliselta, että ite ehkä toivoisin, et semmosta… mä ymmärrän sen sanakuvan ja mä ymmärrän mistä se tulee, mut jotenkin ite toivoisin, et puhuttais sitten myös siitä et kaiken voi saada takasin ja ne vuodet ei määritä koko loppuelämää, et se et sä oot nyt yksin siellä yksiössäs, niin sun loppuelämä ei välttämättä ole sitä, että tää pandemia ei kestä ihan hamaan tappiin asti ja täst selvitään ja tästä tullaan ulos, et luodaan ehkä myös semmost positiivist kuvaa siihen, että tää ei oo sun koko elämä, vaikka se nyt tuntuu siltä, niin se on mun mielestä tärkee sanottava.

Eric: Ja niinhän nois jos on… aattelee vaikka lehtijuttuja mitä on kirjotettu opiskelijoiden kokemuksista, niin sieltä varmaan tää menetetyt vuodetkin käsitteen tuli jostain alitajunnasta mieleen, mut jos tossa on tavallaan se, että loppuuko tää ja millon tää loppuu ja minkälainen se uusi alku just on, niin on varmaan tosi tärkeitä juttuja nyt koko yliopistoyhteisölle. Tietysti opetus- ja tutkimushenkilökunta ja me tukipalvelussa työskentelevät myös kuulutaan, että se on tosi tärkee. No millasii pidemmän aikavälin vaikutuksii te arvioitte, että tällä meidän poikkeusajalla on? Me ollaan näistä lyhyen aikavälin vaikutuksista tässä jo puhuttu. Minkälaisia jälkiä tästä ehkä jää? Haluuko Marjo aloittaa?

Marjo: Öö… toki vaikee tota nähdä tällaisessa ajassa, mikä on meille täysin uus ja jokainen on sopeutunut, joutunut sopeutumaan ja jotenkin se katse mitä se sitten onkaan tulevaisuus ja minkälaisia jotenkin semmonen on hyvin… kaikki on ennusteita ikään kuin. Nyt nääkin myös semmosii, mut jos mietin yleisesti mielenterveyden kuormittumisesta ja mielenterveyden häiriöistä eihän ne… kyllähän puhutaan vaikutuksista mielenterveyden kriisi jatkuu ja näin, niin eihän ne jos korona on heikentänyt mielenterveyttä ja on ihan häiriökin puhjennut, niin tota eihän se sillä tavalla sitten vain noin vain poistu se, mikä on aiheutunut, et kun korona on takanapäin ja rajotukset on poistunut ja näin päin, niin täytyyhän se tilanne huomioida, että se vaikuttaa kuitenkin niin kun tota ihmisen elämään sitten se kuormitus, et eihän se sieltä lähde sillee noin vaan saman tien se tilanne siitä. Et tällasen vaikutuksen ainaki ja kyl varmaan vähän sellasta, mitä joutuu sit kannettelemaan varmaan siellä korkeakoulu yhteydessä opiskelijoiden ehkä sellasta huolta, niin (työn tehoon) nyt puhuttiin tästä, et onko menettänyt näitä mahdollisuuksia opiskelukavereihin, mut semmonen huoli opiskelijoilla on myös, että ovatko he menettäneet jotain… ovatko he saaneet esimerkiks huonompaa opetusta kuin tota lähiopetuksessa olevat ja ovatko he jotenkin huonompia tulevaisuuden ammattilaisia, kun he ovat näitä korona-ajan etäopiskelijoita. Nää on varmaan semmosii, mitkä myös kantaa koko vielä tulevien vuosien ajan tällasetkin pohdinnat väistämättä, koska se on ollut vahva kokemus se että on siellä etänä. Joo…

Eric: Mites Suvituuli? Mimmosii ajatuksii täl on SYL:ssä siitä, että millasii mahdollisesti pitkän aikavälin vaikutuksia tällä voi olla opiskelijoiden hyvinvointiin?

Suvituuli: No siis pitkän aikavälin vaikutuksia voi olla hankala tietää vielä, mut kyl me ollaan nähty jo se et mielenterveysongelmat on kasvussa ja mielenterveysperäiset sairaseläkkeet on kasvussa ja se on tosi huolestuttava suunta ja me ollaan tosi huolissamme siitä. Se mitä me ollaan mietitty on myös korkeakoulupudokkaat, et niistä ei oo tarkkaa dataa, mutta etäaikana voi olla paljon helpompaa jättäytyä sivuun ja ikään kuin pudota kelkasta ja se on semmonen huolenaihe, mikä meillä myös on ja tää ehkä opiskelijoilla semmonen jatkuvan epävarmuuden vaikutus mielenterveyteen ja semmoseen yleiseen tulevaisuuden uskoon ja järjestelmän uskoon, niin se on semmonen mitä voi olla vaikee havainnoida just nyt, että miltä se näyttää tulevaisuudessa. Mitä tää jatkuva epävarmuus ja sen vaikutus mielenterveyteen on 5-10 vuoden päässä. Sitä on mahdoton sanoo, mutta varmasti tää aika jättää jälkensä ja myös toinen näkökulma, mikä meillä on se, että just liittyy tohon tulevaisuuden työllistymiseen ja etäopiskeluun, että opiskelijalla on vähemmän tämmöstä esiintymistä, vähemmän kontakteja omalla alalla, vähemmän tämmöstä poikkitieteellistä yhteisöllisyyttä ja ne kaikki varmasti ihan yhtälailla jättää jälkensä ja näkyy jälkikäteen, vaikka opetus olis kuinka laadukasta ja vaikka se opiskelun tuki olis kuinka laadukasta, niin se on ollut erilaista se oppi, mitä he on saaneet ja se varmasti näkyy se, että näkyykö se sitten hyvässä vai pahassa vai vähän molemmissa, niin sitähän me ei vielä tiedetä, et sen näyttää aika.

Eric: Niin kyllähän tässä on tietysti korkeakouluissa, yliopistoissa tehty hirveen paljon työtä sen pedagogiigan kehittämiseen ja muovaamiseen tässä pakkoraossa ja siellä on tehty aika pitkää päivää [naurua] tiedän meidän opetus ja tutkimushenkilökunta, mutta tää on varmaan vähän meillä kaikilla siellä takaraivossa, että mitä, onko jotain jäänyt pois. Siis ymmärrettävästi vuorovaikutus just se verkostoituminen ja muu se on ollut ainakin vähäisempää, mutta et mitä muuta mahdollisesti on, niin se on tietysti sellanen, mikä on tosi tärkee kysymys sitten kun eteenpäinkin mennään.

No kysytään sitten vähän teidän arvioita siitä, että mitä nyt sitten yliopisto sektorilla on tehty tän aikana eli siellä on, mitä jo tossa äsken mainitsin, niin on tietysti tää etäopiskeluun siirtyminen, sen pedagogiigan kehittäminen, etäopiskelun pedagogiigan kehittäminen ja sitten on erilaiset hyvinvointi ja opiskelijoiden hyvinvointia ohjausta tukevat toimet. Opetus- ja kulttuuriministeriö on rahottanut pariinkin kertaan, on ollut tämmösiä hankehakuja. Miten te arvioitte näitä toimenpiteitä? Millälailla siellä on onnistuttu ehkä ja onks siel jotain sellasii mitä te haluaisitte nähdä lisää? Haluutko sä vaikka Marjo alottaa?

Marjo: Hmm, tarkotatko sä täs korona-aikana vai vielä laajemmin?

Eric: No ehkä laajemmin, korona-aikana tai laajemmin. Mitä sä näkisit ehkä keskeisenä ehkä tän koronan näkökulmasta?

Marjo: Joo no nyt tossa tota nythän siis (OKM):n myönti niitä tähän korona-aikaan rahotusta ja niillä on hankkeita korkeakouluissa toteutetaan just hyvinvoinnin opiskelijoiden… hyvinvointiin kohdistuvia hankkeita ja ne on tietysti moni keskenkin, niin silleen mä en voi niitä arvioita, mutta niissähän on sisältöinä ilahduttavasti näkyny vertaistuki, kun kattoo sitä listausta mistä on myönnetty [17:23, audio pätkii] OKM:n sivuilta, niin niissä vertaistuki ja tää on mun mielestä semmonen liian vähän hyödynnetty keino siinä opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamisessa ja meillähän on Takaisin opintoihin -hankkeessa Helsingin ylopistokin yhteistyössäkin tätä vertaismentoria eli toinen opiskelija, koulutettu opiskelija Helsingin yliopistossa toimii lukukauden ajan toisen opiskelijan mentorina ja siinä just opintoihin jumiutunut tai on ollut tauolla, niin siinä palaamisessa, et siitä me ollaan saatu tosi hyviä kokemuksia. Ihan sen käytännön opiskeluiden jakamisessa ja näitä on näkynyt tosiaan noissa OKM:n hankkeissa vertaistuen lisäämistä.

Sitten on tota… sit mä jotenkin näen just sen opintojen ohjauksen, mikä on varmaan sulleki tuttua jo työstä, mut jotenkin sitä kokonaisrakenteet, miten se opiskelija kulkee siellä ohjauksessa ja tuen saannissa, nimenomaan siellä opiskeluyhteisössä, että sen ei tarvii lähtee jonnekin muualle ikään ku hakee sitä, niin ne on mun mielestä tosi tärkeitä ja ne näkyy kans näis hankkeissa, että jotenkin sitä selkeytetään sitä mallia ja sillä luodaan sitä verkostoa, et miten tätä tehdään opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemista.

Eric: Mites Suvituuli, mikä teidän arvioi SYL:ssä on yliopistojen onnistumisessa tässä? Minkälaisii asioita haluut nostaa esiin?

Suvituuli: No meidän mielestä nää hankkeet on tietenkin kivoja juttuja ja meidän mielestä on hyvä, että tehdään jotain konkreettista tän tilanteen edesauttamiseksi, et opiskelijat sais apua, että ja vois paremmin, niin tottakai se on hyvä juttu, että sen eteen tehdään asioita. Tehdään ne sitten hankerahotuksella tai ei, et kunhan tehdään. Se pitää pitää huoli, että hyvän hankkeen opit otetaan käyttöön ja tehty työ ei mee hukkaan ja et se sit kohdistuu oikeeseen paikkaan ne toimet, mutta esimerkiks Turussa missä mä opiskelen, niin meillä on ollut siellä tämmönen Mielen päällä -hanke ja se on ainakin lähtenyt tosi kivasti käyntiin, et siinä on tämmönen vertaistukitoiminta just ideana, että ois tukioppilaita ja heitä on koulutettu ja se lähti viime vuonna hyvin käyntiin ja on saanut jatkoa tälle vuodelle, että kyl mä näen et näis on paljon hyvääkin ja ei ne hukkaan mee, kun ne kohdistetaan niihin oikeisiin paikkoihin.

Eric: No jos me aatellaan sitten tätä hetkeä ja tästä eteenpäin millasia asioita pitäisi tehdä niin jos Suvituuli jatkat, niin millasiin asioihin te toivoisitte SYL:ssä nyt, että yliopistossa keskityttäis ja kiinnitettäis erityisesti huomioo nyt opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseks?

Suvituuli: No mulla on täällä pitkä lista itsellä mielessä, mutta alotetaan nyt siitä yleisimmästä, että terapitakuusta, et se ylipäätänsä ois et ihmiset sais oikeaikasta riittävää apua terapian muodossa, niin se ois hyvä ja sit muutenkin, niin ylipäätänsä opiskelijat ansaitsee oikeaaikasta ja riittävää apua opinnoissa jaksamieen ja pärjäämiseen ja oppimisvaikeuksiin ja näille tukipalveluille pitää olla riittävä rahotus, et niistä ei saa leikata, eikä voi aatella että kyllä ne pärjää, että ne on etuoikeutettuja, kun he on korkeakouluun päässyt, vaan pitää ymmärtää että nyt ollaan uuden tilanteen ääressä ja noille tarvitaan se rahotus ja turva ja ehkä se mitä yliopistojen tulis tukee erityisesti tukipalveluiden (lisenssois) sitä yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä, että ei leikata ryhmätyötiloista eikä kirjastoista ja järjestetään sille yhteisöllisyydelle aikaa ja arvostetaan sitä opiskelijoiden luomaa opiskelijakulttuuria ja sitten tehdään ihan konkreettisia, että tehdään kuntotuspsykoterapiasta maksutonta alle 29-vuotiaille ja korkeakouluopiskelijoille. Parannetaan opiskelijoiden toimeentuloa ja siis et on valtavasti keinoja mitä vois tehdä, että ois asiat paremmin.

Eric: Ja tais olla osa valtiovallankin suuntaan näistä toiveista sitte.

Suvituuli: Joo nää tuli nyt vähän tällasenä ryppäänä kaikki, että mitä vois korkeakoulut ja mitä vois valtiovalta tehdä, niin mitä keinoja löytyy ja niistä SYL aina mielellään puhuu.

Eric: Kyllä, mut et jos aatellaan sitä yliopistokenttää, niin siellä nimenomaan tavallaan se palvelu, yhteisöllisyys ja tila sille yhteisöllisyydelle ja sit toisaalta kun puhutaan valtionvallasta, niin siellä nimenomaan tää jos mielenterveyteen liittyvien ongelmien palveluihin lisää resursseja niin kun summaten ja sitten tietysti se opiskelijoiden toimeentulon kysymykset.

No sitten kysytään Marjolta Nyyti Ry:llä muistanko oikein, että 80-luvun sieltä alku ajoista, 80-luvun alusta Nyyti ry ollut tässä mielenterveystyössä opiskelija sektorilla mukana, niin minkälaisii ajatuksii teillä on tällä hetkellä siitä, et mitä te suosittaisitte yliopistoille nyt opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseks? Onks siel jotain hyviä semmosia käytänteitä mitä te haluaisitte just nyt nostaa esiin?

Marjo: No tota kyllä tossa… kyllä jotenkin tämmöset matalan kynnyksen, viitaten tohon kun puhuttiin noista kehittämishankeista ja niissä myös näkyy nää matalan kynnyksen tukit siellä nimenomaan arkiympärisössä ja niitä on. On kaikkee Walk-in pisteitä ja on tämmösii Zoom-tuokioita, voi tulla… nyt tietysti etäaikana, mutta et vastaavia sit ollu tota ihan yliopiston tiloissa ja semmosii missä voi pistäytyä hyvin… aina puhutaan siitä matalasta kynnyksestä, mutta oikeesti se matalakynnys koostuu siitä, että se on kuvattu, että mitä täältä voit saada ja minkälaisissa asioissa voit tulla ja sitä myös, että se on kerrottu sellasilla sanoilla, mitkä löytyy opiskelijoille helposti.

Näitä kyllä ja tota sit sellanen… kyl semmonen kohtaamisen mahdollisuus semmonen mitä tossa Suvi tuolki puhu siitä yhteisöllisistä, että niistä ei karsita, et niitä vaalitaan, arvostetaan ja sitten toki se, että palvelut… ja sit kun mielenterveyteen tarvitsee apua, niin et sitä on saatavilla, mut sitten tietysti pitää näitä myös sillee, että me ollaan aina… et ei voi olla aina tarjoamassa palvelua palvelua palvelua ja näitä siellä ongelmapäässä, vaan pitää palata sinne alkusyihin ja juurisyihin, että mistä nää asiat oikeesti johtuu. Tossa joulukuussa julkastussa korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessakin nyt siinä… tässä uusimmassa versiossa oli mukana se vertailua aikuisväestöön, että opiskelijoilla esiintyy enemmän psyykkisiä oireita ja kuormittuneisuutta, kun sitä verrataan koko aikuisväestöön, et jotain siinä opiskelijuudessa on ja siinä tapahtuu (jo) siinä vaiheessa mihin on pureuduttava ja mitkä on niitä kuormittavia tekijöitä ja jotenkin semmonen myös paljon puhutaan tästä suorituskeskeisestä ilmapiiristä, mut se on mun mielestä semmonen myös mihin on hyvä pysähtyä korkeakouluissa miettimään, että millä tavalla me ylläpidetään sitä ja minkälaista kuvaa me luodaan siitä sujuvasta opiskelijuudesta. Sallitaanko me sitä puhetta, että siihen voi tulla myös haasteita ja vaikeita aikoja ja vaikeita hetkiä. Tottakai tässä on myös tämmöstä koulutuspoliittiset opintoaika kaikki nää rajotteet, mitkä ei mahdollista, kun omina yliopistoaikoina oli ikuinen opiskeluoikeus, mut jollain tapaa myös sitä puhetta siitä, että minkälaista opiskelijuutta todellisuudessa on. Tämmösii mä nostasin tähän.

Eric: Tuleeko sulle Suvituuli mieleen jotain siitä, mitä Marjo äsken sanoi?

Suvituuli: No siis joo ehkä tää tämmöne putkitutkinto kulttuuri missä me helposti eletään, mikä osittain johtuu siit opiskelijan toimeentulosta, että se vaarantuu jos ei suorita tiettyy määrää opintoja, mut myöskin oletetaan että sä menet kouluun ja teet opinnot ja valmistut sieltä ja siihen väliin ei oikein paljoo elämää mahdu, että se koulu pitää suorittaa ja on tämmösen suorittamisen kulttuuri, niin kyllä mä näen siinä sen ongelman ja ehkä just se et ei se oo oikein et meillä on lukioikäsii, jotka on burn outissa, että tää niin ku… siinä systeemis täytyy olla jotain muutakin vikaa, kun se että meillä ei oo terapiatakuuta, että kyl ne ongelmakohdat on silloin joissain muuallakin.

Eric: Niin se on tässä tietysti jos puhutaan ohjauksen tai hyvinvoinnin työn kentästä laajemmin, niin se ei oo joko-tai, että se ei oo että mietitään vaan sitä, että mitkä asiat tuottaa kuormitusta tai esimerkiks mielenterveyden kuormaa ja mitä ne tukipalvelut on, (vaan) pitäs molempii katsoo rinta rinnan, että se… ne ympäristöt missä meiän nuoret ja muut opiskelee, toimii, että siellä voitaisiin hyvin. Sehän on tosi tärkeää työtä ja se ei koskaan oo sitten, että no jos sit tähän panostetaan niin sitten ei terapiatakuuta [naurua]. En mä niin selosta tätä niin kun tämmösiä vaihtoehtoja, vaan nää on yleensä sitten joko… sekä-että eikä joko-tai.

No katsotaan vähän pidemmälle nyt tota. Me toivotaan, että tää korona on ohi tai nykymuotoinen korona, se pandemia poikkeustila tässä kohta loppuu, niin katotaan pikkasen kauemmas. Millasia asioita te toivositte tässä, siellä yliopistossa tai jos haluutte laajemmin, niin mitä asioita pitäis tehdä pitkällä aikavälillä, että opiskelijat vois paremmin eli opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseksi? Haluuks sä vaikka Suvituuli alottaa?

Suvituuli: Joo mun mielest ne ennaltaehkäsevät toimet täytyy olla kunnossa tai olla riittävä tuki ja ohjaus ja hoito siel ihan perus asteella, että ei oo niin että on lukioikäsiä burn out potilaita, vaan se apu löytää sinne ja siellä on myös rahkeet ottaa sitä apuu vastaan, eikä liian kiire opiskella ja sit ehkä nimenomaan toisen asteen opiskelijoiden tukeminen, mielenterveyden haasteessa on tosi tärkeetä, että ei käy niin, et sit ne korkeakouluun siirtyessä kriisiytyy ja sit me lyödään laastaria päälle terapiatakuulla, vaan kyllä sinne rakenteisiin täytyy saada muutosta ja sit ehkä ite toisin taas täs esiin sen, että opiskelijat on tosi moninainen joukko, että opiskelijat täytyy ottaa mukaan tähän kehittämiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen, et myös opiskelijoita itseltään voi tulla paljon ajatuksia, mikä heitä auttais, tukis arjessa ja tää on ehdottomasti sinne korkeakouluille lähtevä toive, että kun mietitte niitä hankkeita, niin ottakaa opiskelijat mukaan suunnittelemaan niitä ja kertomaan.

Eric: Marjo?

Marjo: Joo mä heti nappaan tohon mukaan tota opiskelijat. Mulla olis ollu tota samaa kans, et tota jotenkin ihan semmosessa opiskelijat voi olla ihan katsomassa jotain ihan niin kun miten julkaistaan nettisivuille tietoa palveluista tai ihan tämmösissä, että onko se ymmärrettävää ja selvää ja puhutteleeko se opiskelijoita. Ihan siis tämmösii, tämmösissäkin asioissa ja jotka voi tuntua pieniltä ja aika semmosilta itsestäänselvyyksiltäkin, mutta kuitenkin sit tosi merkittäviä myös siinä palvelun kohdentamisessa, kun niitä kehitetään ja sit jotenkin sellasia myös ihan sanoja mitä käytetään, et ne on… kun tullaan myös korkeakouluun ja ei jotenki oleteta että ne on heti hallussa ja se jotenkin se kasvu siihen yhteisöön myös nähdään tärkeenä, mutta tota just se mukaan ottamisen kautta kyllä ja sitten jotenkin ehkä kyllä meiltä Suomessa puuttuu tämmönen myös tämmönen suunnitelmallinen opiskelijoille mielenterveyden tota ja opiskelukyvyn jotenkin tämmönen edistämisen joku toimenpidekokonaisuus tai strategia tai joku tämmönen, missä voitais vähän myös tuoda semmosia laajempia rakenteita ja sit jotenkin se, et miten hyvinvointi, mielenterveys huomioidaan kaikissa niissä korkeakoulujen ratkaisussa, opetuksis, tän tyyppisissä ja jotenkin semmosta myös, et ei se… kun helposti nyt voi olla se tilanne, että se opiskelijoita tukeva työ kuormittaa.. kohdistuu et jotkut tekee sitä, mut sit saattavat tehdä aika yksinkin sitä, et just sellaset yhteistyömuodot ja tällaset, et luodaan tämmösiä palvelupolkuja, et miten voidaan opiskelijaa ohjata ja tarjota sitä tukea. Myös tän tyyppisiä mä nostaisin.

Eric: Meil on ens jaksossa aiheena just nää hankkeet ja niitä tarkotus käsitellä sitten vieraiden kanssa ja toi on tietysti yks asia mitä voisin heiltä ihan kysyä, että onko meillä tarpeeks hyvin tämmönen kokonaisvaltanen hyvinvoinnin edistämisen toimenpideohjelma tai strategia tai ajattelu. Kyllä meillä tietysti papereita aina on, näin jos kauniisti sanoo, mut että onko se kokonaisvaltasesti riittävän systemaattista se työ sitten jos me ajatellaan näitä pitkän aikavälin toiveita.

Kiitos tosi paljon. Aihe oli iso. Tästä olis voinu varmaan jatkaa aika paljon. Nyt tuli paljon ajatuksen aihetta ja tosiaan podcastissa olis tarkotus nyt seuraavan muutaman jakson aikana keskittyy tähän hyvinvointi teemaan ja tosi paljon kiitoksii Marjo ja Suvituuli, että tulitte avaamaan tätä keskustelua tässä podcastissa.

Mä aina lopuks kysyn vierailta, että olisiko teillä joku lukuvinkki kuulijalle aiheesta tai vähän sen vierestä? Kumpis teistä haluais jakaa ensin vinkin? Ottaako Marjo vaikka ensin?

Marjo: Joo mä voisin tota nostaa tämmösen… tää menee aika aiheeseen kyllä, mutta ehkä mä taisin tän kuunnella viimeks äänikirjana tossa syyslomalla, Arto Pietikäisen Joustava mieli, missä on aika paljon harjotuksia ja tämmöstä stressin hallintaa ja myös ihan tämmöstä murehtimisajatteluun tota sen helpottamisen keinoja, mut sen takia noustan tän Joustava mieli, koska sitä me tarvitaan ja sitä kannattaa harjaannuttaa ja olen itse muistanut opiskeluajoista, niin valtavasti sitä kasvattanut ja sitä me onneks, meillä on tää mahdollisuus, et me voidaan kasvaa ihmisinä ja meidän mieli voi joustaa ja löytää uusia mahdollisuuksia.

Eric: Kiitos Marjo. Entäs Suvituuli, minkälaisen lukuvinkin haluaisit antaa?

Suvituuli: No mä annan tämmösen vähän toisenlaisen lukuvinkin, et jos haluu hypätä toiseen todellisuuteen ja ihan irtautua omasta arjestaan ja nauttia tämmösestä ehkä luita värisyttävästä elämyksestä [naurua] nyt mä pitsasin tän ehkä vähän huonosti, mutta tämmönen romaani kun Me täytytään valosta kirjottaja on Annastiina Storm, löytyy tota E-kirjana monista palveluista ja tota mä jotenkin ite tykkäsin tästä sen takia, että tää irrotti minut arjesta ja sain jotenkin tuntemaan ja kokemaan monenlaisia skaaloja, niin tää oli kiva.

Eric: Kiitos paljon hei teille molemmille kirjavinkeistä ja  tästä koko haastattelusta ja myös siitä tärkeestä työstä mitä opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen teette. Kiitos kun tultte vieraaksi.

Suvituuli: Kiitos.

Marjo: Kiitos.

Jaksossa tutustutaan siihen, miten Oxfordin yliopistossa ohjataan opiskelijoita. Mitä tekee Junior Dean? Mikä on vertaistuen merkitys ohjauksessa Oxfordissa? Onko suomalaisilla yliopistoilla jotain opittavaa Oxfordin yliopiston tavasta ohjata opiskelijoita?

Oppaana Oxfordin yliopiston ohjausmalliin toimii Katri Eeva, joka toimi väitöskirjaopintojensa ohella Junior Dean –tehtävässä kahdessa Oxfordin yliopiston collegessa vuosina 2014-2019. Junior Deanin työkenttään kuului muun muassa opiskelijoiden ohjaus ja hyvinvointi.

Tällä hetkellä Katri Eeva työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan poikkikansallisia tiedon verkostoja ja niiden toimintaa korkeakoulupolitiikassa Suomen ja EU:n kontekstissa. Aiemmin hän toimi Aalto yliopistossa tohtorikoulutuksen asiantuntijana.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin  5. jakso.

Aiheena ohjaus Oxfordin yliopistossa. Vieraana tutkijatohtori Katri Eeva Tampereen yliopistosta.

Jakson kesto 41 minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 10.2.2022.

Eric Carver: Tervetuloa opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan siellä opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Tässä jaksossa vieraana on tutkijatohtori Katri Eeva Tampereen yliopistosta. Katri työskentelee Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan poikkikansallisia tiedon verkostoja ja niiden toimintaa korkeakoulupolitiikassa Suomen ja EU:n kontekstissa. Katri Eeva on kuitenkin tämän jakson vieraana puhumassa erityisesti kokemuksestaan opiskelijoiden ohjauksesta Oxfordin yliopistossa. Hän työskenteli Oxfordissa väitöskirjaopintojensa ohella Junior Dean -tehtävässä kahdessa yliopisto-collegessa vuonna 2014 2019. Junior Deanin työkenttään kuuluu opiskelijoiden ohjausta ja hyvinvointia muun muassa. Tervetuloa mukaan, Katri.

Katri Eeva: Kiitos.

Eric Carver: Puhumme siis tänään opiskelijoiden ohjauksesta Oxfordin yliopistossa. Kerroks sä, Katri, että mitä sun työtehtäviin konkreettisesti kuulu tässä Junior Dean -tehtävässä? Millast ohjausta sä teit?

Katri Eeva: No on varmaan hyvä heti tähän alkuun vähän selventää sitä, et mikä ero on Junior Dean -tehtävillä ja ja opiskelijoiden ohjauksella, kuten me se ehkä perinteisessä mielessä ymmärretään. Että toi Junior Dean -rooli on vähän niinku yhdistelmä perinteistä korkeakoulujen opinto- ja uraohjausta, ja mitä usein suomalaisessa yliopistokontekstissa tunnetaan opintopsykologin palveluina. Mut näiden elementtien lisäksi siihen rooliin kuuluu paljon muutakin, ja mä voin eritellä tätä tehtäväkenttää tarkemmin kohta. Mutta ehkä on myös hyvä ymmärtää vähän sitä taustaa ja sen, et missä kontekstissa se Junior Dean -rooli tehtäväkenttä toimii, koska se Oxfordin yliopistohan on rakenteeltaan jo niin erilainen ku esimerkiks suomalaiset yliopistot ja siel taustalla vaikuttaa aika vahvasti se college-järjestelmä, mikä tarkottaa sitä, että opetus on jakaantunut sekä collegejen että tiedekuntien vastuulle, erityisesti just kandidaattitason opiskelijoiden osalta. Ja collegejahan on tällä hetkellä 39 Oxfordin yliopistossa. Ne on kaikki eri kokoisia, eri näköisiä, ja osa on sellasia collegeja, joissa on kaikki tasot. Eli on kandi-, maisteri- ja tohtoritasot. Ja sit on osa, jossa on vaan näitä graduate student -opiskelijoita eli maisteri- ja tohtoriopiskelijoita. Ja se sellanen yhteisöllisyys on se collegen paras resurssi, ja siihen just liittyy tää Junior Dean t-tehtävä. Ja tietääkseni Oxfordin yliopisto on ainoa yliopisto, jossa on tällanen rooli olemassa. Toki Amerikassa, Pohjois-Amerikassa on näitä dormitory- eli näit asuntolavastaavia, joil on vähän niinku osittain samanlaisia tehtäviä, ja varmaan varmaan muissakin maissa ja yliopistoissa on tän tyyppisiä just ehkä siihen opiskelijoiden asuntolaolemiseen ja -käyttäytymiseen liittyvii tehtäviä. Mutta tää Junior Dean on erityislaatunen juuri sen hyvin laaja-alasen tehtäväkentän osalta ja sit myös sen ohjauksen, joka tosiaan on vähän erilaista kun me se ehkä nähdään täältä meidän suomalaisesta korkeakouluperspektiivistä katsottuna.

Eli lyhyesti sanottuna se Junior Dean -tehtäväkenttä on yhdistelmä kandidaatti-, maisteri- ja tohtoritason opiskelijoiden hyvinvointia ja akateemisia opintoja tukevia tehtäviä sekä hallinnollisia ja järjestyksen ylläpitoon liittyviä vastuutehtäviä. Ja siellä opiskelijallehan siis, oli sitten kandi-, maisteri- tai tohtoriopiskelija, niin heille on tarjolla sen akateemisen ohjauksen lisäksi opinto-ohjausta myös collegen puolesta, ja sit on yliopiston tuottamaa ohjauspalvelua, kuten juuri urapalvelut ja opintopsykologit. Toki sit on viel erikseen terveydenhuolto ja näin. Mut ehkä se Junior Deanin sellanen erikoisuus oli tosiaan se collegen tarjoama tuki ja ohjaus, ja se saatto olla monelle opiskelijalle mieluinen ja semmonen turvallinen tuen lähde. Ehkä senkin takia, että me kaikki Junior Deanit oltiin väitöskirjatutkijoita, ja se meidän antama ohjaus saatto tuntua ehkä enemmänki vertaistuelta kuin vaikka, jos meni sinne yliopiston tarjoamiin palveluihin niin sanotusti. Et ehkä mä oon itse kokenu, ja moni opiskelija on sanonukin, et meihin oli varmaan matalampi kynnys ottaa yhteyttä kuin vaikka omaan professoriin tai akateemiseen ohjaajaan, jotka usein saattoi olla kiireisiä. Ja siin oli tietenkin enemmän ehkä myös sitä hierarkiaa välil. Et ei se ehkä tuntunu niinkään vertaistuelta.

Ja jos sit pohtii yksityiskohtasemmin niitä meidän tarkkoja tehtäviä, niin jos mä alotan tosta hallinnollisesta puolesta, niin meillähän oli tosiaan semmonen hallinnollinen rolli sen dekaanin apuna ja varahenkilönä. Eli me edustettiin useissa collegen virallisissa hallintoelimissä. Ja meillä oli myös tällanen welfare meeting tai (-) [0:06:18] kokous, jossa oli edustajia muilta ohjausta tekevistä tahoista, ja voin kertoo siitä sit vähän myöhemmin lisää. Ja ehkä täs kotaa on hyvä sanoo myös se, että collegesta riippuen ja siit, kuinka paljon oli opiskelijoita, niin ne Junior Deanien määrä vaihteli suuresti. Et mä olin ensin töissä Oxfordin yhdessä, tai sillon ainakin oli yks pienimmistä collegeista, niin meitä oli kaks Junior Deania. Ja sit meil oli vielä apuna muutama tavallaan assistentti, jotka saatto olla maisteriopiskelijoita tai tohtoriopiskelijoita. Ja sit viimeks mä oon ollu hyvin suuressa collegessa, ja meitä oli sit sen vuoks sit neljä Junior Deania. Eli meillä oli semmonen kiva tavallaan ryhmä. Et noi hallinnolliset roolitkin me pystyttiin jakamaan tavallaan siten, et meil oli se pieni oma vertaistukiporukka siinäkin sitten.

Mut ehkä se suurin työmäärä oli just tossa tollasena fasilitoijana. Et se ohjauksessakin, et se fasilitoijan rooli ja tehtävät. Tukee niitä opiskelijoiden sitä hyvinvointia ja akateemisia opintoja mut ehkä ennemmin hahmottaa, et mistä on kyse, kun se opiskelija otti meihin yhteyttä, ja tunnistaa, et millasta tukea hän tarvitsee ja millasest prosessista on kyse. Ja kuten mä mainitsinkin, niin se ohjaukseen liittyvä työnkuva oli aika laaja-alanen. Et usein ne oli tämmösii yksilötapaamisia sen opiskelijan kanssa, mutta joskus oli opiskelijajoukko tai opiskelijaryhmä, jonka kans me tehtiin yhteisesti ohjausta tai fasilitointia. Ja toki siinä ymmärrettävästi se prosessi on vähän erilainen, et onks sul yks opiskelija vai kaks opiskelijaa. Ja siin oli tosi tärkeetä ottaa huomioon myös se opiskelija ja sen opiskelijan tilanne mutta myös heidän taustansa, mikä tarkottaa sitä, et piti ottaa huomioon se kunkin opiskelijan henkilökohtaset opintojärjestelyt, joiden taustalla saattoi usein olla vaikka joku oppimisvaikeus tai mielenterveyden haasteita. Ja lähinnä, kun mä täs pohdin, niin se oli ehkä semmosta oppimisen ohjausta eli esimerkiks ajanhallintakysymyksiä, et miten esimerkiksi edetään esseen kirjottamisen kanssa. Mistä aloitan? Miten etenen?  Miten toimin, kun en enää pääse siinä kirjotusprosessissa eteenpäin? Sit se saatto olla tällast akateemisten opintojen ohjausta ja osaamisen kehittämistä. Esimerkiks opinnäytetyöhön liittyvä stressi oli hyvin yleinen. Tai sit oli, opiskelija koki, että vuorovaikutus hänen ohjaajansa kanssa, eli akateemisen ohjaajan kanssa, oli ongelmallinen, niin me saatettiin käydä sitä prosessia läpi ja katsoo, et tarvitaanko lisätukea, pitääkö alottaa joku prosessi siihen, että vaihdetaanko ohjaaja. Et miten edetä sen kanssa. Ja tavallaan tukea, vertaistukea sitä opiskelijaa siinä. Auttaa häntä eteenpäin ja tehdä tavallaan, vahvistaa hänen toimijuutta siinä esimerkiks ongelmassa tai ongelmatilanteessa. Ja joskus se oli neuvontaa. Eli viittaan tässä tavallaan käytäntöön. Eli oli sellast akateemisten käytäntöjen ja prosessien opettamista, kuten esimerkiks koestressi, joka oli aika keskeinen osa sitä opintoja. Ja siellähän oli, siis Oxfordissa on hyvin tiivis koeviikko, mikä eroaa suomalaisesta systeemistä esimerkiksi. Niin me pidettiin tästä heille yhteistä ohjausta koko opiskelijayhteisölle ja heille, jotka osallistu esimerkiks kokeisiin tietyn lukuvuoden aikana, mut sit oli myös yksilöohjausta. Ja tavallaan se oli se kokeet ja koejärjestelmä oli tavallaan osa sitä akateemista käytäntöä. Niin me tavallaan ohjattiin sitäkin tarpeen tullen. Ja kuten sanoin, niin meil oli semmosii myös massaohjausta jollain tasolla, ja sit se saatto johtaa yksilöohjaukseen. Ja sit oli tietenkin, aika suuri osa oli sellast hyvinvointia tukevaa fasilitointia. Et se saatto olla joku uravalintoihin liittyvä dilemma tai yksityiselämän huoli tai opiskelijayhteisöstä nouseva hyvinvointia haittaava tekijä. Et niiden asioiden kanssa aika paljon, mikä nyt tietenkään ei oo mikään ainut Oxfordia koskeva nää tömmöset hyvinvointiin liittyvät tekijät tai mielenterveydelliset ehkä huolet, niin se tietenkin vei aika paljon aikaa siinä. Tai oli suuri osa sitä omaa tehtäväkenttää kyllä. Ja jos tiivistäen tämän tässä sanon, niin se oli just tällast opiskelijan oman toimijuuden aktivoimista ja sellast itsehallintataitojen fasilitoimista. Ja kuten sanoin, niin välil se oli sellast vertaistukea. Nää oli nuoria aikuisia, varsinkin ne kandidaattiopiskelijat, niin tavallaan sitä myös sitä aikuistumiseen liittyvää ehkä jonkinlaista kipuilua ja siin opintojen kanssa. Ja välil oli monitahoisia taustasyitä, joiden ratkomiseks tarvittiin useampikin henkilö eri rooleissa, ja se oli mun tehtävä, et mä ohjasin sit nää opiskelijat eteenpäin ja katsoin, et tarviinko mä siihen mun tueksi jonkun toisen auttamaan siinä fasilitoinnissa ja ohjauksessa. Ja tällön tärkee oli mun roolissa tehdä se ratkaisu siitä, et millanen tuki on sopivaa just siihen tapaukseen. Ja sit tietenkin yks semmonen keskeinen osa sit Junior Dean -tehtävää oli se, et mä toimin opiskelijoiden ja akataamisen opettajakunnan yhteyshenkilönä. Et professorit saatto olla muhun suoraan yhteydessä, jos heil oli huoli jostain heidän opiskelijastaan. Et nyt esimerkiks opiskelija ei oo tullut näihin tutorials-tapaamisiin tia ei oo tullu luennolle, ei oo palauttanut tehtäviä, esseetä. Ja myös toisinpäin. Et jos mul oli ollu opiskelijan kanssa joku ohjauskeskustelu, niin tietenkin nää oli kaikki luottamuksellisia, mut (-) [12:55, nauha pätkii] opiskelijan toiveesta, niin mä saatoin lähestyy sitä tavallaan sit sitä opetushenkilökuntaa myös. Ja mehän nähtiin lähes päivittäin, mikä oli hienoa, ja se autto siinä roolissa toimimista ja tavallaan niitten prosessien eteenpäin viemistä, kun käytäväl oli helppo tarttua hihasta puolin ja toisin, koska se college oli kuitenkin sit loppujen lopuks niin pieni sellanen yhteisö.

Ja sitten viimeinen osa ehkä tota tehtäväkenttää oli sit järjestyksenpidollinen. Että dekaani, joka, tai Dean, jonka tehtävät on aika erilaiset Oxfordissa kuin vaikka esimerkiks suomalaisessa yliopistokontekstissa, niin dekaani oli siellä vastuussa collegen yleisestä järjestyksen ylläpidosta siin opiskelijayhteisössä. Ja senpä vuoksi myös Junior Deanit oli usein edustamassa dekaania collegen opiskelijatapahtumissa. Ja niissäkin kyllä se meidän rooli oli siel luoda sellast yhteisöllisyyttä ja sellanen tervehenkinen kulttuuri sinne collegeen, jossa kukin opiskelija kokee, että colleges on hyvä olla. Ja tavallaan, et ongelmakohtiin tartutaan. Et luoda sellanen luottamuksellinen vuorovaikutuksellinen kulttuuri. Et mua on helppo lähestyä ja mua saa lähestyä, jos on joku ongelma vaikka siellä collegen käytävillä tai collegen pihalla. Ja et me tartutaan ongelmakohtiin ja niitä ratkotaan yhdessä, ja et tavallaan me pidetään yllä yhteisii pelisääntöjä, mikä oli siis tosi tärkeä osa sitä pientä opiskelijayhteisöä tavallaan, kun kaikki, siel ei vaan opiskeltu, siel myös asuttiin. Siin yhdisty kaikki. Et sen takia se college on niin erityislaatunen. Ja se meidän tehtävä oli mahdollistaa se, et se opiskelijoiden perustehtävä, se opiskelu, onnistuu siinä sen kaiken muun ympärillä.

Eric Carver: Katri, mun pitää olla ihan rehellinen. Mä vähän hengästyn, koska toi tuntuu tosi laajalta tehtäväkentältä.

Katri Eeva: Se oli.

Eric Carver: Maasta taivaaseen niin sanotusti, joo. Mitä, onks se oikea mielleyhtymä nyt se semmonen opiskelijan ensimmäinen kontakti tai tämmönen ohjauspolun alkupää? Millasel mielikuvalla sä haluisit auttaa suomalaist kuulijaa ymmärtää, et mikä se sun rooli on? Oli sillon Junior Deanina.

Katri Eeva: No kyl se varmaan oli semmonen, voisin kuvailla englanniks, et first point of contact. Et kuten sanoin, niin meihin oli varmaan helpompi, meitä oli helpompi lähestyä. Tai oli se matalampi kynnys. Kun me oltiin tavallaan opiskelijoita. Et me oltiin väitöskirjatutkijoita. Et siit lähti se kaikki sellanen huoli siitä, että me jotenkin ehkä, miten sen nyt sanois? Et opiskelija pelkäisi sitä, et me jotenkin sanktioidaan sitä, et he ei oo vaikka edennyt opinnoissa yhtä paljon kun heidän on pitänyt. Et tavallaan kaikki se tippu pois, kun me ei oltu se akateeminen ohjaaja, se professori. Niin tavallaan he sai lähestyy meitä omana itsenään ja sanoo, et täs on nyt tää mun huoli. Et mitä mä voin tehdä. Et mitä tukee on tarjolla. Välillähän se, riippuen henkilöstä ja siitä kunkin opiskelijan taustasta, niin se tilanne oli voinu edetä jo pitkälle. Että (-) [16:40] ei oltu käyty luennoilla tai ei oltu pystytty etenemään opinnoissa, kuten oli suunniteltu, niin sit oli jo siinä vaiheessa, kun mua lähestyttiin, niin se tilanne oli jo semmonen aika kriittinen.

Eric Carver: Niin niin.

Katri Eeva: Et piti toimii heti. Ja sen takii sen opiskelijan aktivoiminen siihen, et okei, et on olemassa apua, on olemassa tukia, ja et ei tää tilanne oo niin paha ku miltä se ehkä sulle näyttäytyy. Et hei pohditaan yhdessä. Et mä oon tässä. Mä kuuntelen, ja mä en arvostele esimerkiks sitä esseen laatua tai näin. (Ja riippuen) siit opiskelijasta, niin luottamuksellisesti, et aina se lähti sielt opiskelijasta, et hän sai päättää, et minkälaista tukee hän haluu ja kuinka pitkälle hän on siis valmis siin menemään. Et tietenki omasta opiskelutaustasta riippuen jonkun verran pysty tietenkin antamaan sitä akateemista tai psykologista ohjaustakin siinä, mut enhän mä mikään psykologi ole tai psykiatri. Mut en mä myöskään ollu se professori. Et totta kai siin oli vähän sellast omien rajojenki hakemista siin tilanteessa, ja sillon piti osata tai pystyy tekee se päätös, että no okei, et nyt seuraavaks kannattais mennä ehkä juttelemaan tai puhumaan tai hakemaan sitä ohjausta täältä. Että mitä mieltä olet.

Eric Carver: No sä oot tavallaan vähän vastannuki tähän, mut et mitä rooleja, jos nyt ajatellaan sitä suomalaista yliopistoo, tietyst suomalaiset yliopistot on erilaisia, jois on erilaisia ohjausmalleja, mut et noin yleisel tavalla, mitä rooleja, mitä suomalainen kuulija ehkä tunnistas tosta, se Junior Dean teki, ja millä lailla sä teit yhteistyötä sitten näiden muiden, sä oot jo vähän niitä puhunukin, mut et muiden siihen ohjauksen kokonaisuuteen liittyen kanssa?

Katri Eeva: No kyl mä kokisin, että se on yhdistelmä kaikkia niitä perinteisiä ohjausrooleja. Opinto-ohjausta, uraohjausta, opintopsykologista ohjausta ja välillä sitä akateemisten ehkä enemmänkin käytäntöjen ohjausta. Toki välillä siis, jos opiskelija toivoi, niin me saatettiin, mähän en koskaan siis sisällöllisesti mihinkään ottanut kantaa, mihinkään esseeseen tai näin, mutta sitä on vaikee sanoo ehkä näin suomalaisten termejä käyttäen. Mutta ehkä just keskeistä oli tunnistaa, et minkälaista tukea se opiskelija tarvitsee ja arvioida sen tilanteen kriittisyys ja vakavuusja määrittää ne tukitoimet jatkossa ja ohjata sitä opiskelijaa eteenpäin, jos hän itse halusi. Joskushan mä saatin tavata, meil oli pidempi ohjaussuhde sen opiskelijan kanssa tai opiskelijayhteisön kanssa. Et mä kuuntelin, et mitä he toivoo, ja sitten katsoin, et auttaako tämä enää eteenpäin ja kysyin opiskelijalta, et tuntuuko susta siltä, että nyt sä voisit tarvitakin jonkunlaist toisenlaista tukea kuin ehkä mitä mä pystyn sulle antamaan.

Eric Carver: Aivan. No kun tää olin niin aika haastava rooli, tai siin oli niin montaa (-) [19:46] ohjausroolia, niin millast tukee tai koulutusta sä sait tai ylipäätään Junior Dean saa Oxfordissa tohon tehtävään?

Katri Eeva: No, meillähän on tietenkin se collegen tukiverkosto. Kuten  mä mainitsin, niin meillä oli tää tällanen hallinnollinen elin, jossa kokoonnuttiin, siis me kaikki tukitoimia tavallaan antavat tahot. Eli siel oli collegesta oli Dean mukaan siellä, ja sit meil on (-) tutor, jotka on tavallaan tätä, vastaa opetuksesta. Siellä oli opetus- ja tutkimushenkilökunnan edustajia. Siel oli myös collegen hallinnossa opiskelijayhteisöä koskevien asioiden parissa työskenteleviä henkilöitä, esimerkikis opintoasioiden päällikkö, opiskelijoiden asumisesta vastaavat henkilöt. Opintopsykologit oli paikalla. Yliopiston councelling servicesta, joka tarjoaa muun muassa näit opintopsykologipalveluita mut paljon myös muuta. Sit oli opiskalijajärjestöjen edustajat kandi-, maisteri- ja tohtoritasolta. Sit oli tämmöset peer supporters elikkä vertaistukea antavat kandi- ja maisteritason opiskelijat. Sit oli collegen oma lääkäri, oli terveydenhuollon ammattilaisena mukana siinä. Sit saatto olla collegen pappi, jos oli pappi collegessa. Ja sit oli välillä myös ehkä urapalvelujen edustaja. Se vähän riippu. Eli tää korostaa sitä toimintakulttuurii, et oli hyvin tällast yhteisöllistä. Et me kokoonnuttiin yhdessä pohtimaan, et mitä se on. Et mitä asioita on on vaikka noussu esille meidän collegen opiskelijayhteisöstä. Ja sen takia meillä ne opiskelijaedustajat oli siellä myös ja nää vertaistukea tekevät, koska he oli vielä enemmän kontaktissa opiskelijoiden kanssa siel tavallaan ruohonjuuritasolla. Niin tää oli semmonen foorumi, missä me kuunneltiin ja pohdittiin, et miten edetä ja mikä on nyt, et onko jotain noussu ongelmaksi. Et me pidettiin kaikki ajan tasal, et missä mennään. Ja se oli ehkä se tärkein, jos miettii (-) [21:55] koulutusta tai näin, mut se oli semmonen tosi tärkee tuki myös meille Junior Deaneille. Ja sithän meil oli tietenkin collegen muut säännökset ja säädökset, jotka ohjas tietenkin meidän toimintaa mut myös sitä, että mitkä ne pelisäännöt oli siellä collegessa. Mut sit meil oli myös kaikilla Junior Deaneilla 30 tunnin tällanen spesifi Junior Dean -tehtäviin kohdistettu koulutus, jonka yliopiston councelling services järjesti. Ja kuten sanoin, tää kääntyy vähän huonosti englannista suomeen. Tää councelling services pitää sisällään opintopsykologin palvelut myös, mutta myös paljon muuta. Ja osana heil on siis vastuulla tää Junior Deanin koulutus mutta myös näitten peer supportersien koulutus, elikkä kaikkien muiden, jotka tekee minkäänlaista vertaistukea täällä yliopistossa.

Eric Carver: Joo.

Katri Eeva: Ja tää koulutus oli aika sellanen rankka suoraan sanoen. Siel käytiin tämmöst, ohjattiin luottamuksellisen vuorovaikutuksen ja keskustelukulttuurin rakentamista ja yritettiin huomioida just näit herkkyyksiä, oppimisvaikeuksia ja kaikkee, mitä siel taustalla saatto vaikuttaa. Pohdittiin kuuntelemisen ja vastaamisen taitoja. Siis ihan tällasii perus jopa psykologisia elementtejä siinä. Ja sit osana tätä koulutusta meil oli tällanen vertaistukiryhmä, koska välillä saatto olla sellasia vähän niinku ehkä vakavampiakin keissejä ja prosesseja. Niin tää oli sellanen tärkee tuki, mutta se oli tavallaan myös sellast meidän roolin kehittämistä ja myös koulutusta. Et me opittiin toisiltamme. Et sitä parhaimpien käytäntöjen vaihtoa ja toiselta oppimista, ja se oli ehkä just yks tärkee anti sitä koulutusta. Ja sithän meil oli myös tällanen oma foorumi kaikkie Oxfordin Junior Deanien kesken, missä me sit enemmän vaihdettiin kokemusta ja yritettiin oppii toisiltamme ja vähän pidettiin yllä myös sitä Junior Dean -järjestelmää. Ja sit myös yks osa tätä koulutust oli tällanen ensiapukoulutus työpaikalla. Et sellasiiki tilanteita välillä tuli, että sitäkin taitoa tarvittiin. Siinäkin hyvin tämmönen laaja-alanen koulutuspohja myös.

Eric Carver: No kyllä. Kyllä. Kun sä teit aika pitkään tota tehtävää, niin riittiks toi 30 tuntia? Vai oliks se enemmän vaan sit, et sit ku sul oli se ammatillinen tukiverkosto ja ne muut palvelut siinä, niin sitä kautta tavallaan se ammatillinen kehittyminen sit eteni? Miten sä koet nyt ton osaamisen kehittymisen näkökulmasta ton, et mitä sä sait sen tuen?

Katri Eeva: No, tietenkin mulla siis oman opiskelutaustan kautta on sitä. Näin kasvatustietelijänä on tietenkin näitä asioita pohtinu ja on jonkun verran ehkä syvällisemminkin pohtinu näitä ohjauksen prosesseja ja aikuiskoulutusta. Ja samoin psykologian opintoja taustalla. Mutta siis toki, olihan tilanteita, et koki itsensä riittämättömäksi, ja sillon, kun tuli se tilanne, niin piti vaan tunnistaa se ja hakea itselleen tavallaan lisäohjausta tai ohjata se opiskelija sellaseen suuntana, että hän sai sitä oikeaa, sopivaa ohjausta. Et jos mä koen, et mä en pysty. Et eihän me, meil oli ne omat väitöskirjaopinnot, ja sit saatto olla omia tutkimusprojekteja siinä taustalla. Että kun täähän ei ollu mikään täyspäivänen rooli. Et tavallaan osa-aikasta. Niin eihän, kyllähän siinä välillä koki itsensä riittämättömäksi. Mut tärkeintä oli se, että pysty viemään sitä prosessia eteenpäin ennemminkin kuin se, että enhän mä voi tuol mitenkään olla opintopsykologi ja tarjota urapalveluita. Et nehän on kuitenkin jo itsessään niin laaja-alaisia ja asiantuntijuutta vaativia tehtäviä, että eihän tää tietenkään mitenkään tää Junior Dean pysty niin syvällistä ja ammattitaitoista ohjausta antamaan.

Eric Carver:  Kyllä. Ja sehän on tietysti tärkee keskustelu ohjauksen kentällä laajemmin yliopistoissa, että kunkin ohjausroolin rajat ja se oikeus ja oikeastaan velvollisuus rajata sitä omaa roolia, ettei ota sen tyyppisiä ohjausprosesseja tai tehtäviä, mitkä ei kuulu siihen omaan rooliin tai johon se oma osaaminen ei myöskään riitä. Ja sillonhan se just toi, mitä sä kuvailet, siel on taustalla ne erikoisohjauspalvelut ja se yhteistyö ja eteenpäin ohjaus ja ohjauspolut toimii, niin se on hirveen tärkeetä.

Katri Eeva: Kyllä. Just näin. Kyllähän se oli semmonen jo taito sinällään, et pysty vetämään ne omat rajansa ja ymmärtämään  myös ne. Et tää ei oo mun vastuulla, eikä sen kuulu olla mun vastuulla, ja se on sen opiskelijalle parhaaksi, et nyt mä en enää tätä asiaa ehkä hoida, vaan et me haetaan sitä tukea muualta.

Eric Carver: Niin. Kyllä. No, nyt tommonen henkilökohtanen reflektointi, kun sul on nyt muutama vuos kuitenkin aikaa tosta tolla pelipaikalla työskentelystä, niin oliks se sun mielest mielenkiintonen tehtävä? Mitä sä pidit siinä? Minkälaisist asioist sä tykkäsit? Ja oliko jotain asioista, mistä sä et suuremmin tykänny?

Katri Eeva: No siis olihan se haastava ajoittain viedä eteenpäin sitä oma väitöskirjatyötä ja tehdä tän tyyppistä työtä ja sit tehdä viel tutkimustyötä siihen päälle. Ja se oli aikaavievää ja välillä siin pitki olla ne omat itsehallintataidotkin aika hyvät, että pysty fokusoimaan sitä omaa tekemistä. Mutta siis kyllä se oli siis niin antoisa se rooli. Et se vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa ja se, mitä oppi niistä keskusteluista opiskelijoiden kanssa. Ja se, kuinka tärkeeks he koki sen Junior Dean -roolin collegessa. Ja se, kun pysty rakentaa sitä luottamusta, niin se oli tosi palkitsevaa. Ja näin korkeakoulutusta itse jo jonkin aikaa tutkineena ja sen parissa möys työskennelleenä onhan se hienoo päästä näkemään ruohonjuuritasolla sitä opiskelijoiden ja tutkimushenkilökunnan ja hallinnon arkea Oxfordin yliopistossa. Kun se on sit kuitenkin aika omanlaatuisensa paikka monessa mielessä. Että kyllä, kyl se oli se ilo siitä, että kun pystyy auttamaan sitä opiskelijaa eteenpäin heidän omalla polullaan, niin se oli kyl varmasti se sellanen antoisin ja mieluisin osa sitä roolia. Ja tietenkin osaa tätä työtä, meil oli myös tämmönen senior common room, mitä sanois, oikeudet. Eli me oltiin osa opetus- ja tutkimushenkilökuntaa. Oltiin tavallaan osa heitä. Päästiin niihin keskusteluihin mukaan. Saatiin asua ylioipistossa, suoraan siel collegessa, ja päästiin täysin osaksi siihen Oxfordin erikoisuuteen eli college-elämään. Et nuorelle maisteri- ja tohtoriopiskelijalle se college saatto ehkä jäädä vähän vieraaksi just sen takia, kun siellä ei se opetus enää esiemerkiks tohtoriopintojen aikana tapahtunu. Mutta siis itselle se kokemus oli hyvin ainutlaatunen. Se, että pääsi näkemään, sitä collegen arkea ja elämää. Ja siis olihan tää rooli hyvin arvostettu. Et tehtäviin pääsyyn oli kova kilpailu. Nää oli siis avoimia hakuja. Ja siis siinä mielessä se oli, et sais tavallaan myös sit sen arvostuksen siitä, joka vastas sitä hyvin laaja-alaista roolia.

Eric Carver: Eli kuulostaa siltä, että sä olit aika tyytyväinen siihen.

Katri Eeva: Kyllä se oli hieno kokemus.

Eric Carver: Joo.

Katri Eeva: Ja opettava kokemus.

Eric Carver: Et vaihtais pois?

Katri Eeva: En.

Eric Carver: Joo. Saanko kysyy viel, et miten suunnilleen, kuinka paljon siinä oletettiin sitten vaikka viikossa työtä siinä roolissa? Vai oliks se sit jotenkin vuoteen tai kuukauteen sidottu? Miten sitä työpanosta mitattiin?

Katri Eeva: No se oli, miten mä sanoisin, 25 % ehkä. Et se riippu viikosta hyvin paljon. Siis termin aikana, Oxford (-) [30:28] kolmeen eri termiin eli lukukauteen, niin ne oli hyvin intensiivisiä.

Eric Carver: Joo.

Katri Eeva: Ne yhdeksän viikkoa, kun se kesti se yks term. Ja sit jos oli koekausi ja koeviikot, niin se saatto olla siis päivittäistä tavallaan se avun ja tuen tarve. Ja sillon se oli kellonajasta, kellonaikaa ei kysytty. Mut sit tietenkin termien ulkopuolella ne opiskelijat ei asunu collegessa, suurin osa. Osa tietenkin asu. Niin sillon oli rauhallisempaa, et pysty paremmin keskittyy siihen omaan väitöskirjatyöhönki niiden hallinnollisten tehtävien lisäksi.

Eric Carver: Aivan. Eli se on hyvin tarkkaan siihen tavallaan lukukausirytmiin sidottu myös se työn kuormitus sitten.

Katri Eeva: Kyllä. Vaikka osaa opiskelijaa mä näin useamman vuoden.

Eric Carver: Joo. Joo.

Katri Eeva: Joo.

Eric Carver: Aivan. Nä, sä oot tehny kandin ja maisterin tutkinnon Turun yliopistossa ja tosiaan sen tohtorin tutkinnon siel Oxfordissa ja tosiaan sit viel Oxfordin tän jakson jälkeen ollu tuolla Aalto-yliopistossa tohtorikoulutuksen asiantuntijana, niin sul on Suomesta ja sitten sieltä Oxfordista tähän ohjaukseen aika paljon kokemusta ja näkemystä. Niin miten sä vertaisit tätä ohjausta, mitä perustutkinto-opiskelijat tai väitöskirjatutkijat saa Suomessa eri konteksteis, mistä sul on kokemusta, ja sitten tuolla Oxfordissa? Minkälaiset asiat ois sellasii, mitkä on samanlaisia, ja onks jotain semmosii selkeitä eroja?

Katri Eeva: No joo. Siis kaikkihan voi aina oppii kaikilta ja vaihtaa kokemuksia, et vertailu siinä mieles ei välttämät oo kovin hedelmällistä. Varsinkin, kun pelkästään jo se opetuksen järjestäminen ja ne perinteet on niin erilaiset Oxfordissa kuin vaikka esimerkiks, no sanotaan Suomessa, suomalaisyliopistoissa. Mutta siis toki jotain piirteitä nousee siel Oxfordissa, mitkä on sellasii, mitä ei ehkä oo niin paljon tääl Suomen kontekstissa, ja se on just toi vertaistuki eli peer support. Et siin Oxfordin mallissa se on sellanen tosi vahva osa sitä tukitoimia. Ja se on osa ohjausta, ei niinkään sitä akataamista ohjausta. On sekin enemmän, koska on se Tutorials-malli. Eli toki sekin on enemämn sellast vertaistukea siinä mielessä. Ja kun se tosiaan se pedagoginen malli on sellanen yksilöopetukseen perustuva tai pienryhmiin perustuva, niin ehkä siinä mielessä se opiskelija saa tukea monelta eri taholta aika helposti. Just kun on se college olemassa. Et siel on helppo lähestyy näit omaa sitä akateemista ohjaajaa mutta myös Junior Deaneja ja muuta henkilökuntaa. Ja ehkä se erityislaatuisuus tän roolin suhteen oli just siinä, että me ollaan läsnä siellä opiskelijan arjessa paljon enemmän kun ehkä monessa muussa yliopistossa.

Eric Carver: No onks jotain sellasta, mitä, mä tiedän, että sä just äsken sanoit, että vertailut ei välttämät oo hedelmällisii, ja tietysti, jos mietitään Oxfordin vaikka resursseja suhteessa moniin suomalaisiin yliopistoihin tai yliopistokenttään laajemmin, niin sekin pitää huomioida näis vertailuis. Mut onks siel jotain siinä Oxfordin tavassa ohjata, josta sä haluaisit, et suomalaiset yliopistot ottas erityisesti oppia, tai mistä ne erityisesti vois hyötyy, jos vaikka benchmarkkaa sitä Oxfordia?

Katri Eeva: No tietenkin se siitä tavallaan siit rakenteesta johtuen se vertaistuki on semmonen, mikä varmaan puuttuu näist suomalaisesta kontekstista. Et se on kyl koettu siel Oxfordissa hyvin arvokkaaks ja toimivaks malliksi. Et usein ne opiskelijat koki, että se, että saatto ottaa yhteyttä, kun tuli se ongelmatilanne, johonkin vertaiseen, et se toimi paremmin tai oli tehokkaampi tapa. Mutta siit toki eihän se aina toiminu. Ja toki jos mietitään, mikä täs suomalaises kontekstissa on hyvä, niin se voi olla joskus parempi ratkaisu, että se opinnot ja esimerkiks opiskelijaelämä tavallaan jakaantuu tai toimii eri tiloissa. Et en mä sitäkään sano, että vaikka se yhteisöllisyys oli tosi vaihva siel Oxfordissa, niin toki joillekin voi sopii paremmin tää suomalainen systeemi, missä on selkeempi jako sen akateemisten opintojen ja sit sen vaikka opiskelijaelämän tai yksityiselämän kesken. Ja se ohjaus, niin ku sanot, niin se on siinä mieles, ne resurssit on eri, mut myös sit, kun se pedagoginen malli on se Tutorials, niin se on jo, se lähtökohta on niin erilainen, et sen takii sitä on aika vaikeeta verrata suoraan siihen, et miten vois toimii sit täällä meillä. Mut ehkä yks semmonen asia on just toi tommonen vertaistuki. Ja kuten mä oon muutaman kerran maininnukin aiemmin, niin se on myös semmonen hyvä tapa ehkä sitten väitöskirjatutkijalle myös rahoittaa opintoja tai tutkimusta tai maisteriopiskelijalle. Et sehän tietenki oli siinä, et nää oli siis palkallisia paikkoja.

Eric Carver:  Kyllä kyllä. Joo. Niin ja onhan meillä tietysti, meil on tuutorointi. Mutta se on tietysti ajallisesti aika rajotettu aihe, joka on siellä usein siellä tutkinnon alkuvaiheessa, ja se sitten loppuu enemmän tai vähemmän sen jälkeen.

Katri Eeva: Kyllä. Ja itsekin oon toiminu aikaisemmin tuutorina täällä. Et se on sit, siin on vähän jotain samoja piirteitä, mut se on kuitenkin sit loppujen lopuks aika erilainen.

Eric Carver: Niin. Niin, ja siin on alku ja loppu, ja se on tavallaan, niinhän se myös markkinoidaan. Että ei tuutoreita rekrytoida silleen, että oot sen ryhmän kanssa vuoden tai kaks tai kolme, vaan niin, että se sitten on siinä opintojen alussa sitten.

Katri Eeva: Joo. Eikä se ainakaan ymmärtääkseni oo palkallinen rooli.

Eric Carver: Niin no siin on varmaan nyt sitten erilaisii malleja. Joo.

Katri Eeva: (–) [36:32].

Eric Carver: Kyllä. No onks jotain sellasta, mitä sä veit Oxfordiin, tai oliko jotain semmosia ajatuksia siitä, mitä suomalaisessa yliopistokontekstis ohjataan, mistä sun mielest Oxford ois voinu oppia?

Katri Eeva: Tää on kinkkinen kysymys. Toki siis. Meilläkin on siis, jotenkin se kulttuuri, se on niin erilainen. Mutta kyl meil on sellanen tietynlainen se lähestymistapa ehkä siihen opintoihin. Et joo se sellanen, kilpailu on kovaa kaikkialla. Sitä mä en sano. Mutta ehkä se, et ois sellanen, se semmonen inhimillinen lähestymistapa vaikka esimerkiksi koejärjestelyihin tai siihen, että sä voit tehdä kokeen uudestaan, ettei sul oo semmosta painetta, et on vaan tää yks ainut kerta, kun mä voin tehdä sen, ja se varmaan näky myös siel ohjauksessakin, akateemises ohjauksessakin. Et tavallaan, et tehdään tätä nyt yhdessä. Et ei tuu sellanen epäonnistujafiilis, jos ei se heti ekaks toimikaan (-) [37:53, nauha pätkii]. Et eihän sitä oo tutkimuksenkaan teko. Niin ehkä se on semmonen hieno piirre meijän suomalaisyliopistoissa. Tai ainakin se on se mun tulkinta siitä ajalta, kun mä oon ollut, ja mitä mä nyt oon ollu. Et toki enhän mä Oxfordissakaan ollu mukana niissä tutorialseissa, siis kandidaattitasolla. Et en mä niin tarkkaan osaa sitäkään prosessia kuvata. Tai en ehkä oo tietonen siitä niin paljon. Mut se on mun näkemys siitä, et mikä on hyvä tääl Suomessa. Et opiskelu, no, miten kukin sitä kutsuu, tää elinikänen oppiminen, niin kyl mä siihen jollain tasolla uskon. Et hei, et tehdään yhdessä ja ollaan inhimillisiä. Ja et jos mokataan, niin sit siitä me sit jatketaan. Siit voi oppia.

Eric Carver: Kyllä. Niin suomalainen yliopistojärjestelmä on sillä lailla, en mä tiedä, tunnistasko opiskelijat sanaa armo varsinkaan nyt koronan aikana, mutta sillä lailla armeliaampi, et aina on toinen mahdollisuus. Tai kolmaskin. Tai neljäskin. Jonkun kurssin suorittamiseen tai tentin tekemiseen. Et se ei oo sillä lailla niin paineistettua ehkä kun esimerkiks Oxfordissa.

Katri Eeva:  Kyllä, ja ehkä se just se sellanen, se oppimisen konsepti on vähän erilainen. Et miten me nähdään oppiminen. Niin kyl mä tykkään täst meidän suomalaisesta oppimisen ajatusmallista. Just siinä, niin kun sanottu, ehkä se on armollinen, tai miten sitä kukin sit kuvaa.

Eric Carver: Kyllä. No, tosi mielenkiintosta oli kuulla Oxfordin ohjausmallista ja tosta sun Junior Dean -kokemuksesta, ja se kyl herätti ites heti monenlaisii ajatuksii siitä, et minkälaisii ehkä erilaisia asioita siitä vois oppia. Viimenen kysymys on kaikille vieraille sama: eli oisko sulla joku tähän aiheeseen tai aiheen vierestä joku lukuvinkki kuulijoille?

Katri Eeva: No ehkä tän keskustelun pohjalta nyt täs ohjauskontekstissa, jossa siis tosiaan toimi osana tää Junior Deankin, niin sitä selittää paljolti just tää Oxfordin Tutorials-malli. Eli opetus on hyvin erityislaatuista just sen vuoksi, et se opetus on siel pienryhmissä, ja ehkä ne tuen tarpeet voidaan tunnistaa vähän aikasemmin ku vaikka massaluennoilla. Niin mä aattelin, et tätä avaa kivasti ja käytännönläheisesti The Oxford Centre For Higher Education Policy Studiesin teos The Oxford Tutorial: Thanks, you taught me how to think. Ja mä suosittelisin sitä niille, joita kiinnostaa Oxfordin järjestelmään tutustuminen.

Eric Carver: Niin, tai joilla on paljon pienryhmäopetusta. Sehän voi olla sitten ihan sillä lailla sovellettavissa myös.

Katri Eeva: Kyllä näinkin. Et se on tämmöst kivaa case study -tyyppistä lukemista. Eli semmonen hyvin kevyt luetteva.

Eric Carver: Joo. Hei, kiitos paljon, Katri, kun olit vieraana.

Katri Eeva: Kiitos Eric.

Jakson aiheena on Oulun yliopiston omaopettaja-järjestelmä. Minkälaista opiskelijoiden ohjausta omaopettajat tekevät? Mikä on heidän roolinsa Oulun yliopiston ohjauksen kokonaisuudessa? Miten omaopettajia tuetaan heidän työssään? Millaista palautetta vuodesta 2009 käytössä ollut ohjausmalli on saanut opiskelijoilta ja omaopettajina toimineilta?

Aiheesta jaksossa keskustelevat Kaisa Karhu ja Tiina Kemppainen.

Kaisa Karhu työskentelee Oulun yliopiston Koulutuspalveluissa Ohjauspalveluiden kehittämispäällikkönä. Vastuualueena ovat työelämäpalvelut, opiskelu- ja uraohjaus, opintopsykologitoiminta sekä liikuntapalvelut.

Opinto-ohjaaja Tiina Kemppainen toimii suunnittelijana Oulun yliopiston Koulutuspalveluissa ohjauspalvelut-tiimissä. Kemppaisen työtehtävät liittyvät ohjaamiseen ja opiskelun tukitoimiin.

Kuuntele jakso Soundcloudissa