Kuukausi: maaliskuu 2024

Mitä toiveita opiskelijoilla on yliopistokoulutuksen kehittämiseksi yhdenvertaisemmaksi, saavutettavammaksi ja inklusiivisemmaksi? Minkälaisia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia yliopistoissa on? Mitä keinoja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi on? Minkälaisen yliopistokoulutuksen tulevaisuuden eteen opiskelijat haluavat tehdä työtä?

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 10. jakson vieraana ovat Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Akseli Tiitta ja Students of Color ry:n Socon hallituksen jäsen Katri Onali. SYL on ylioppilaskuntien keskusjärjestö. SOCO on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Tiitta opiskelee taloustiedettä Turun yliopistossa ja Onali opinto- ja uraohjausta Itä-Suomen yliopistossa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 42. ja kolmannen tuotantokauden 10. jakso.

Jakson aiheena on opiskelijoiden näkemykset yhdenvertaisuuden kehittämisestä yliopistoissa.  Vieraina Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Akseli Tiitta ja Students of Color ry:n Socon hallituksen jäsen Katri Onali.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 28.3.2024. Jakson pituus 41 minuuttia.

Eric Carver [00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotasolinjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanoseurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 10. jakson vieraana ovat Suomen ylioppilaskuntien liiton Syllin puheenjohtaja Akseli Tiitta ja Students of Color eli Socon hallituksen jäsen Katri Onali. Syl on ylioppilaskuntien keskusjärjestö ja Soco on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö, etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Tervetuloa mukaan Katri ja Akseli.

 

Katri Onali [00:01:01]: Kiitos.

 

Akseli Tiitta [00:01:01]: Kiitos paljon. Mukava olla täällä.

 

Eric Carver [00:01:03]: Puhutaan tänään Akselin ja Katrin kanssa siitä, että mitä toiveita opiskelijoilla on yliopistokoulutuksen kehittämiseksi yhdenvertaisemmaksi, saavutettavammaksi ja inklusiivisemmaksi. Minkälaisia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia yliopistoissa on? Mitä keinoja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi on? Minkälaisen yliopistokoulutuksen tulevaisuuden eteen opiskelijat haluavat tehdä työtä? Helppoja aiheita meillä tänään. Suomen ylioppilaskuntien liitto Syl on varmaan useammille podcastin kuulijoille tuttu toimija, mutta Students of Color ry ei välttämättä ole. Miksi tämä Soco ry aikanaan perustettiin ja minkälaisia tavoitteita sillä on, Katri?

 

Katri Onali [00:01:48]: Soco on perustettu vuonna 2019, eli me olemme varsin nuori opiskelijajärjestö. Ja alun perin tämä on lähtenyt liikkeelle siitä, että on koettu, että yliopisto on valkoinen ja keskiluokkainen paikka. Koettiin ehkä, että ei löytynyt omaa yhteisöä ruskeille opiskelijoille. Sitten luotiin tämmöinen oma yhteisö, jossa pystyttiin jakamaan vertaistukea, mutta pystyttiin myös edistämään meille tärkeitä asioita. Ja ehkä se lähti enemmän siitä, että koettiin tarvetta löytää yhteenkuuluvuutta, ympärille omanlaisia ihmisiä. Se lähti ehkä myös siitä, että haluttiin edistää antirasistista vaikuttamistoimintaa ja haluttiin olla osana siinä. Koen, että tämänhetkinen Soco pyrkii siihen, että me edistämme sitä vaikuttamistoimintaa ja erityisesti ruskeiden opiskelijoiden näkökulmasta.

 

Eric Carver [00:03:05]: Oliko se niin, että sinä opiskelet kuitenkin Itä-Suomen yliopistossa?

 

Katri Onali [00:03:08]: Joo, opiskelen. Eli opiskelen opinto- ja uraohjausta Itä-Suomen yliopistossa.

 

Eric Carver [00:03:14]: Hieno ala.

 

Katri Onali [00:03:15]: Kyllä, ihan paras ala. Ja minä koenkin, että ehkä pystyn tuomaan tähän keskusteluun Socon näkökulmaa, mutta myös sitä ohjauksen näkökulmaa.

 

Eric Carver [00:03:27]: Miten päädyit Socon jäseneksi, vaikka olet toisessa yliopistossa opiskelijana? Mielenkiinnosta kysyn.

 

Katri Onali [00:03:31]: Olen seurannut Socon toimintaa aika lailla sieltä alkuajoista lähtien. Ja olen ollut jäsen tosi pitkään, mutta vasta viime syksynä päätin lähteä tähän hallitukseenkin mukaan. Ja ehkä syy on ollut se, että kun itse olen opiskellut Joensuussa, mutta Soco on aika lailla täällä Helsingissä kuitenkin. Se on ollut ehkä se yksi syy, miksi nyt vasta myöhemmin olen pystynyt lähtemään mukaan näihin hallitushommiinkin.

 

Eric Carver [00:04:06]: No mennään sitten Syllin tavoitteisiin ja puhutaan tietysti, kun on ylioppilaskuntien kattojärjestö ja valtava koneisto. Itsekin siellä Syllin liittokokouksessa aikoinaan niitä tavoitteita olen ollut tekemässä vuosia sitten. Mitkä ovat Syllin tärkeimmät tavoitteet yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen?

 

Akseli Tiitta [00:04:31]: Ihan ensimmäisenä taustaksi, niin Syllin linjapaperin mukaan kaikilla tulee Suomessa olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet toteuttaa itseään ja vaikuttaa yhteisönsä asioihin kykyjensä mukaan ja taustoistaan riippumatta. Ja Syl on linjannut olevansa feministinen ja antirasistinen järjestö. Meidän tavoitteena tai opiskelijaliikkeen tavoitteena on edistää yliopistojen inklusiivisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tätä työtä tehdään tietysti paljon yhteistyössä ylioppilaskuntien kanssa. Iso osa siitä työstä syntyy ja tehdään ylioppilaskunnissa. Ja semmoisia konkreettisia asioita, miten esimerkiksi yhdenvertaisuutta edistetään, niin tiedostetaan normeja ja rakenteita, jotka vaikuttavat esimerkiksi kaikkeen, mitä yliopistossa tapahtuu. Opiskelijavalinnat, opiskelijaksi hakeutuminen, opintojen eteneminen ja suoritustavat, korkeakoulujen sisällä osallisuuden teema ja vähemmistöryhmien kuulluksi tuleminen. Eli hyvin laajoja kokonaisuuksia ja monipuolisesti erilaisia näkökulmia.

 

Eric Carver [00:05:50]: Onko jotain erityistä, mitä edistätte juuri nyt näistä tavoitteista?

 

Akseli Tiitta [00:05:55]: Ei varmaan tällä hetkellä ole yhtä painopistettä. Kaikki ovat sellaisia, mistä aktiivisesti puhutaan. Toki riippuen myös yliopistoista. En osaa ottaa kantaa siihen, mikä esimerkiksi eniten puhututtaa tällä hetkellä. Se on varmasti kaikissa ylioppilaskunnissa ja yliopistoissa aika omanlaisensa kokemus. Toisaalla voi olla asiat enemmän edistyneitä, kuin jossain toisessa paikassa.

 

Eric Carver [00:06:25]: Eli sen lähtötilanteen mukaan ja kontekstin mukaan.

 

Akseli Tiitta [00:06:27]: Juuri näin.

 

Eric Carver [00:06:29]: Minkälaisia yhdenvertaisuuteen liittyviä ongelmia yliopistoissa on? Tiedostan kysymyksen olevan aika laaja eli haetaan nyt niitä keskeisiä, mitä teillä tulee mieleen.

 

Katri Onali [00:06:39]: No ehkä se, mikä itsellä tulee heti ensimmäisenä mieleen, Soco-näkökulmasta, on se, että Soco on perustettu juuri sen takia, että ei olla löydetty sellaista omaa yhteisöä. Ja koen, että yliopisto voi olla joillekin juuri sellainen paikka, että kokee ulkopuolisuutta. Kuten juuri sanoinkin, että se on aika valkoinen paikka se yliopisto. Kun miettii esimerkiksi omaa opintopolkua, kaikki koulut ja lukiot, mitkä olen käynyt, niin siellä on ollut tosi paljon ruskeita ihmisiä minun ympärilläni. Sitten, kun menee ensimmäistä kertaa yliopistoon opiskelemaan, niin huomaat yhtäkkiä, että oho, täällä onkin enemmistönä valkoisia ihmisiä. Se tavallaan luo yksinäisyyden kokemuksen tosi monelle ruskealle opiskelijalle. Ja tästä me olemmekin puhuneet. Koen, että yhteisöllisyys ja osallisuus ovat tärkeitä asioita, joita pitää edistää. Ja me yritämmekin koko ajan edistää näitä asioita Socossa. Se on ehkä se, mikä tulee ensimmäisenä mieleen, että kenelle yliopisto näyttäytyy mahdollisena opiskelupaikkana. Tosi monelle voi olla iso kynnys lähteä opiskelemaan yliopistoon, jossa näet, että siellä ei ole samannäköisiä ihmisiä. Se representaatio on aika tärkeä asia. Luulen, että tosi moni nuori miettii juuri sitä, että onko siellä minun näköisiä ihmisiä siellä yliopistossa.

 

Eric Carver [00:08:09]: Kyllä. Akseli.

 

Akseli Tiitta [00:08:12]: No joo, ehkä tästä on hyvä jatkaa myös. Ensimmäisenä tuli mieleen viime syksyltä, Ylen uutisoinnin perusteella. Uutisoitiin siitä, että miten paljon yliopistoissa opiskelevat kokevat ihan suoraa rasismia erilaisissa yhteyksissä. Ja ihan siis suoraa häirintää, mikroaggressioita, syrjiviä asenteita, tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä. Ehkä se on yksi suuri ongelma, mikä meillä on. Sen lisäksi myös saavutettavuuteen liittyviä kysymyksiä, ihan siis fyysistä ja myös digitaalista, että miten pystytään tämmöisiä edistämään. Niissä on varmasti tehtävää paljon. Tämmöiset teemat puhututtaa.

 

Eric Carver [00:09:11]: Aivan. Tämä valkoisuus ja keskiluokkaisuus ovat varmaan semmoisia asioita, että ne eivät ole ehkä yliopistoyhteisön itseymmärryksessä hirveän vahvoja. Jos sinä kysyt täältä, että onko meillä rasismia, onko meillä syrjintää? Ei ole! Ja jos ajatellaan tieteen kansainvälisyyttä ja sitä vahvaa arvopohjaa, mikä siellä alla on, niin voisi ajatella äkkiseltään, että no eihän tässä mitään. Oikeat arvot, oikeamielistä toimintaa, mutta kuitenkin se kokemus monilla on, että nämä eivät ole näin. Otatko  kiinni Katri, onko tässä joku arvot ja eletty elämä, onko tässä joku ristiriita välillä?

 

Katri Onali [00:09:53]: No joo, on, koska kun miettii esimerkiksi hakijanoppaita ja näiden oppilaitosten esitteitä, niin tosi monessa näkyy ruskea ihminen. Mutta sitten kun menet sinne paikan päälle, sinne oppilaitokseen, niin sitten se on ihan eri asia. Ja siinä tuntuu, että siinä on se ristiriita. Mainostetaan yliopistoa tosi kansainvälisenä, monikulttuurisena paikkana. Mutta tosiasiassa se ei ole niin. Ja tavallaan, yliopisto ei ole irrallaan maailmasta. Rakenteellinen rasismi on todellinen asia ja se näkyy myös yliopistoissa. Koen, että aika monella opettajalla ei ehkä ole välineitä huomioida sitä esimerkiksi opetuksessa.

 

Eric Carver [00:10:43]: Millaisia keinoja teillä on mielessä siinä, että miten yhdenvertaisuutta voitaisiin vahvistaa? Ja taas kerran tiedostan kysymyksen laajuuden, mutta otetaan joitain asioita esiin, mitä teille tulee mieleen.

 

Akseli Tiitta [00:10:57]: Eli ylipäätään kokonaisuudessaan yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi. No jos mietitään rasismin kaltaisia ongelmia, tämmöisiä hyvin vakavia, niin korkeakouluilla on oltava selkeät toimenpidesuunnitelmat, että miten asioita käsitellään ja kuinka tuetaan erilaisissa tilanteissa. Mutta ehkä Syllin näkökulmasta moni asia liittyy tietoisuuden lisäämiseen. Esimerkiksi viime syksynä Syl tuotti tietopaketin neuromoninaisten opiskelijoiden huomioimiseksi korkeakouluopintojen suhteen. Pyritään lisäämään tietoa siitä, miten pystytään ottamaan erilaisia yksilöllisiä järjestelyjä ja mitä yliopistossa pitäisi tehdä, niin semmoisia huomioon. Ja ylipäätään ehkä erilaiset toimenpide-ehdotukset, suositukset ovat semmoisia, mitä opiskelijaliikkeen näkökulmasta pystyy tarjoamaan yliopistolle. Niillä on suuri merkitys.

 

Eric Carver [00:12:10]: Että on tavallaan työkaluja ja sitten myös niin sanotusti politiikkaa, eli otetaan kantaa ja panostetaan niihin asioihin.

 

Akseli Tiitta [00:12:17]: Joo, koska ne voivat hyvin olla sellaisia asioita, mitä välttämättä yliopistolla ei ole mietitty. Sellaisia, mitä ei ole tiedostettu. Se on mielestäni tärkeää, että opiskelijat ovat itse niiden suhteen myös aktiivisia, että tulee esille niitä asioita. Ja paras tilanne toki se, että jos on joku ratkaisuehdotuskin.

 

Katri Onali [00:12:41]: Tuli vain tuosta Akselin puheesta mieleen, että tuntuu, että ehkä se keskustelu yhdenvertaisuuden ympärillä jää tiettyjen ihmisten harteille. Se on kaikkien asia kuitenkin edistää sitä. Jotenkin ehkä voisi lisätä keskustelua yliopiston ja opiskelijoiden välillä enemmän ja osallistaa opiskelijoita enemmän myös.

 

Eric Carver [00:13:05]: Niin tuntuuko sinusta, että yhdenvertaisuus on välillä vielä sellainen spesialistien asia?

 

Katri Onali [00:13:09]: Joo, semmoinen tunne tulee välillä. Erityisesti jos puhutaan antirasismista ja rasismista, niin tuntuu, että se jää välillä tiettyjen vähemmistöryhmien harteille se asia. Ja se kuitenkin koskettaa kaikkia valkoisia myös, miten he voivat toimia liittolaisina.

 

Eric Carver [00:13:28]: Aivan. THL tuotti tämmöisen materiaalin antirasismista ja erilaisissa organisaatioissa. Ja jos ette ole sitä katsoneet, niin siinä on siis tämmöisiä lyhyitä 20 minuutin luentoja. Ja siellä on kyllä hyvin avaavia esimerkkejä. Esimerkiksi poliisi puhuu siitä, että etnisen profiloinnin määritelmä ei ole intentiossa, vaan siinä, että tehtiinkö sitä vai ei. Eli on mahdollista, että hyvää tarkoittava ihminen toimii väärin. Se, että enhän minä halunnut sanoa jotain syrjivää tai enhän minä halunnut olla ottamatta huomioon, niin se ei vaikuta siihen, että tapahtuiko niin vai ei. Mutta usein ihminen puolustautuu helposti, että enhän minä halunnut, kun ehkä pitäisi vain kuunnella, että no, mitäs tässä nyt tapahtui. Nämä ovat hankalia tilanteita, jos ei ole niitä työkaluja tällaisten tilanteiden kohtaamiseen.

 

Katri Onali [00:14:32]: Joo. Tosi moneen pitäisi ehkä reflektoida omia toiminta- ja ajattelutapoja, että miksi minä toimin näin.

 

Eric Carver [00:14:43]: Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yhdenvartaisempaa yliopisto-opiskelusta ja saavutettavampaa ihan kaikille opiskelijoille? Minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota?

 

Katri Onali [00:14:59]: Minun mielestäni opettajia pitäisi kouluttaa näihin asioihin liittyen. Se on mielestäni tärkein asia. Koen, että kaikilla opettajilla ei ole työkaluja yhdenvertaisuuden käsittelyyn, niin tämmöisessä asiassa pitäisi kouluttaa heitä. Ja kyllä minä koen, että se yhdenvertaisuus pitää ottaa myös ihan opetussuunnitelmiin asti mukaan ja sen pitää näkyä opetuksessa. Ja opettajan pitää tiedostaa, että miten hän itse edistää sitä omassa opetuksessaan, sitä yhdenvertaisuutta.

 

Eric Carver [00:15:32]: Onko se tieteenalakohtaista substanssin kautta vai onko se sitä, miten opetustapahtuma ja organisoidaan kurssikuvauksetkin. Mitä kaikkea siihen liittyy?

 

Katri Onali [00:15:45]: No tavallaan, että miten pystytään ottamaan kaikki huomioon siinä opetuksessa. On tosi erilaisia oppijoita. Minulla esimerkiksi on lukihäiriö, niin miten semmoinen ihminen otetaan huomioon. Mutta myös se, että jos siellä on vähemmistöedustaja siellä sinun luennollasi, niin miten otat hänet huomioon. Mutta myös toteutustavoissa, että miten otetaan se huomioon, että luennot, seminaarit toimii joillekin, mutta sitten sellainen itsenäinen työskentely, esseiden kirjoittaminen, toimii taas toisille. Että pystyttäisiin tarjoamaan erilaisia mahdollisuuksia suorittaa niitä opintojaksoja, niin sekin olisi tärkeää.

 

Eric Carver [00:16:22]: Niin, että tavallaan niiden yksilöllisten lähtökohtien huomioiminen, myös niissä suoritustavoissa.

 

Katri Onali [00:16:25]: Joo, juuri se. Kun opiskelijat ovat niin moninaisia. Kaikilla on niin erilaiset elämäntilanteet ja lähtökohdat, niin miten se voitaisiin ottaa paremmin myös siinä opetuksessa huomioon.

 

Eric Carver [00:16:37]: Aivan. Akseli.

 

Akseli Tiitta [00:16:40]: No, minun mielestäni tuossa oli paljon hyvää äskeisessä puheenvuorossa, että kyllä yhdenvertaisuustyötä on tärkeää tehdä ihan joka tasolla, tietyllä tavalla. Se on joka yliopistossa, tiedekunnissa, eri tutkintoaloilla. Toki yliopistojen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ovat tärkeä osa myös sitä yhteistyötä ja sitä kokonaisuutta. Mutta eihän se tietenkään voi pelkästään jäädä millään tasolla erilaisten suunnitelmien laatimiseksi, vaan sen täytyy näkyä siellä opiskelijoiden arkipäivässä ja siinä, että miten se toteutuu. Erilaisia keinoja, siis erilaisia tapoja, niin mielestäni tärkeää on tiedostaa ja puhua erilaisista kirjoittamattomista säännöistä ja tavoista ja tottumuksista, mitkä eivät välttämättä ole täysin selkeitä kaikille. Pyrkiä ottamaan tämmöisissä kaikki huomioon. Toisaalta koulutuksen suunnittelunäkökulma on mielestäni tosi tärkeä opetussuunnitelmatyössä, että opiskelijoiden ääni kuuluu siinä. Mutta sitten ihan semmoinenkin näkökulma, että siis riittävät resurssit yliopistoissa opiskelijoiden tukemiseen, yksilöllisten järjestelyiden laatimiseen ja myös ohjaukseen. Ne ovat minun mielestäni todella tärkeitä. Ja sehän on tosi vaikea asia, kun kuitenkin tiedetään, että ei missään yliopistossa ole resurssien kannalta kovin hyvä tilanne. Monissa paikoissa on taloushaasteita ja muita. Tämä on minun mielestäni tärkeä asia. Ja myös sellainen, mitä viestiä opiskelijaliikkeestä viedään päättäjien ja poliitikkojen suuntaan. Kyllä korkeakoulujen rahoitusvaje on ihan aito ongelma ja näkyy mielestäni tällaisissa asioissa, että ei ole riittäviä resursseja. Sitten sen lisäksi, kaikki tämmöiset korkeakoulujen omat koulutukset moninaisuuden huomioimiseksi, niin ne ovat tärkeitä. Ja viimeisenä vielä mainitsen, niin palautejärjestelmä on aina tärkeä kaikkialla. Pystytään keräämään joko nimellä tai anonyymisti palautetta opiskelijoilta yhdenvertaisuuteen ja inklusiivisuuteen liittyvistä kehittämistarpeista ja myös se, että palautteen perusteella toimitaan. Se on äärimmäisen tärkeää.

 

Eric Carver [00:19:36]: Tässä oli aikaisemman jakson vieraana Anu Lehtinen, joka vetää opintopsykologitiimiä Helsingin yliopistossa. Puhuimme yksilöllisistä järjestelyistä ja opetuksen saavutettavuudesta. Siinäkin yhteydessä toin esiin sen, että tietysti jos puhutaan vaikka isojen kurssien, siis opiskelijamäärältään isojen kurssien, vaikka erilaisten suoritustapojen luomisesta, niin puhutaan aika paljon myös resursseista. Jos tuodaan vaikka suullinen tentti suoritusmahdollisuudeksi tai jotain tällaista, jossa sitten selkeästi on myös työmäärävaikutus. Tai lähdetään tekemään erilaisia oppimateriaaleja, huomioiden erilaisia oppimisvaikeuksia. Tai vaikka luodaan joku polku, jolla voi vähän vähemmän tehdä ryhmätöitä, jos on vaikka autisminkirjolla tai jotain tällaista. Ne aika paljon vaativat ihan työaikaa, resursseja ja osaamista, kun lähdetään sitä yliopiston ekosysteemiä muuttamaan saavutettavammaksi. Mistä resurssit ja osaaminen siihen, niin se on iso kysymys.

 

Akseli Tiitta [00:20:41]: Juuri näin. Toisaalta tuntuu välillä, että akateemisessa maailmassa, niin ollaanko tietyllä tavalla myös konservatiivisia joidenkin järjestelyjen suhteen, että paperi ja kynä voivat olla kovinta kamaa edelleen, mitä tentissä voi olla. Jotenkin, että kuinka avoimia ollaan muille vaihtoehdoille ja kuinka pyritään sitä kehittämään. Ja myös ehkä miettimään sitä, että millainen on se opiskelijan kokemus siitä kurssista.

 

Katri Onali [00:21:18]: Kyllä minä koen, että ollaan edistytty jollain tapaa, koska kyllä se korona muutti tosi paljon se opetuksen luonnetta, että nyt tosi paljon hybridimahdollisuuksia. Ja tällä tavalla nyt, kun asuu muualla, eikä siellä Joensuussa, niin se on kyllä mahdollistanut tosi hyvin sen opiskelun sujuvoittamisen. Kyllä minä koen ohjauksen kannalta, miten minä ehkä lähtisin kehittämään, niin enemmän pienryhmäohjausta. Sille olisi jotenkin tarvetta. Minulle tulee mieleen ruskeat opiskelijat tai perheelliset opiskelijat, että he pääsisivät yhdessä käsittelemään niitä aiheita, mitkä koskettavat heitä. Ja sitten sen ohjauksen kautta saisi vertaistukea siihen omaan elämäntilanteeseen. Kyllähän se tuo haasteita, jos sinulla on vaikka perhe, niin miten tasapainoilet sen perheen ja opiskelun kanssa. Koen, että se olisi hyvä, että pääsisi puhumaan muiden kanssa, jotka ovat siinä samassa tilanteessa. Pienryhmäohjaus voisi olla yksi keino.

 

Eric Carver [00:22:25]: Että tuodaan sitä vertaistukea enemmän sen henkilön oman tilanteen kautta, kuin sen kautta, mitä se nyt sattuu just opiskelemaan.

 

Katri Onali [00:22:34]: Joo. Tosi paljon mielestäni ohjaus on yksilöohjausta yliopistoissa. Ja minusta se olisi hyvä, että hyödynnettäisiin enemmän sitä pienryhmäohjausta myös.

 

Eric Carver [00:22:47]: Niin, me varmaan yliopistot ja korkeakoulukenttä laajemminkin mietimme, että milloin kyse on resursseista, milloin kyse on osaamisesta ja milloin sitten lopulta asenteista. Ja näiden erotteleminen ei ole aina ihan yksinkertainen kysymys, koska periaatteessa kai meillä on riittävä tieto ja osaaminen tässä maassa näiden asioiden taklaamiseen. Mutta onko meillä tarpeeksi resursseja, onko meillä hyvät prosessit, onko joka paikassa sitä osaamista ja saadaanko se osaaminen sinne tueksi silloin, kun tehdään vaikka koulutusohjelman uudistusta tai opetuksen kehittämistyötä riittävällä tavalla. Siinä on paljon kysymyksiä.

 

Akseli Tiitta [00:23:28]: Kyllähän moni asia lähtee asenteesta. Toisaalta ennen asennetta täytyy tiedostaa asioita ja olla jotenkin perillä siitä, että miten asiat ovat.

 

Eric Carver [00:23:44]: Tosiasioiden tunnistaminen on viisauden alku. Vai miten se nyt menikään? Tämä on nyt opiskelijoille hyvä kysymys. Päästään vähän irti juuri tästä hetkestä ja tästä resurssitilanteesta ja mietitään vähän pidemmälle tulevaisuuteen. Kun te katsotte yliopistokoulutuksen tulevaisuutta pidemmälle, sanotaan 5-10 vuoden päähän, niin minkälaisia asioita te haluaisitte nähdä yliopisto-opetuksen ja ohjauksen kehittämisen agendalla? Ja minkälaisen yliopisto-opetuksen tai yliopistokoulutuksen tulevaisuuteen eteen te haluatte itse tehdä työtä? Ja kun Akseli on päätynyt Syllin pj:ksi, niin minä ajattelin, että se on ihan reilua sinulta tämmöinen kysymys myös kysyä.

 

Akseli Tiitta [00:24:31]: Hyvä kysymys. Minulla on montakin pointtia. Ei ole kolme pointtia, mutta monta pointtia. Ensinnäkin yliopistoyhteisön tulisi yhä vahvemmin edistää sellaista ilmapiiriä, joka ymmärtää moninaisuutta ja myös sopeuttaa omia toimintojaan huomioimaan erilaiset opiskelijat. Esimerkiksi tuutorointi ja opiskelijayhteisöjen toiminnan tukeminen vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vähentää opintojen aloittamiseen liittyvää epävarmuutta. Se on tärkeää työtä niin suomalaisten kuin kansainvälistenkin opiskelijoiden kokeman yhteisöllisyyden lisäämisessä. Ihan vain esimerkkinä sille, miten voidaan edistää ja lisätä. Jos miettii kansainvälisyyttä ja kulttuurien moninaisuutta, niin niiden täytyy olla vahvempi osa korkeakouluyhteisön toimintaa koko Suomessa. Ja kansainvälisten opiskelijoiden huomioiminen opetuksessa ja myös siis korkeakoulun toiminnan kehittämisessä, niin se on olennaista, koska kuitenkin jatkuvasti me Suomessa puhumme siitä, että me haluamme tänne lisää opiskelijoita muualtakin maailmasta. No sitten muita yksittäisiä asioita, kuten aikaisemmin mainitsin palautejärjestelmästä ja sen tärkeydestä, niin kyllä tämmöisen palautekulttuurin kehittäminen on mielestäni tärkeää. Liian monesti opiskelijat saavat aika heikosti palautetta omasta oppimisestaan. Aina pitäisi myös kurssipalautteesta antaa vastapalaute. Ihan tämmöisiä perusjuttuja. Minulla on hauska anekdootti tästä, kun olin tekemässä tuolla Maanpuolustuskorkeakoulussa auditointia, olin opiskelijajäsenenä siinä tiimissä. Siellä oli niin viimeisen päälle rasvattu palautekulttuuri, että en ole ennen nähnyt vastaavaa. Ja se homma toimi sen takia, että siellä oli pakko antaa kurssipalaute ja sitten tuli vastapalaute. Minun mielestäni muiden korkeakoulujen pitäisi oppia sieltä, että miten hyvä palautekulttuuri kehitetään. No, takaisin tähän opiskelijajoukon ja yliopisto-opiskelijoiden moninaisuuteen. Minun mielestäni suuri ongelma on se, että kun me puhumme korkeakouluopiskelijoista tai yliopisto-opiskelijoistakin, niin monien mielessä se on vain yksi sellainen yhdentyyppinen opiskelija, johon liittyy tietynlaisia stereotypioita ja muita. Mutta kuitenkin, tälläkin hetkellä opiskelijat ovat todella moninainen joukko ja ehkä sitä käsitystä pitäisi enemmän ymmärtää yhteiskunnassa laajemmin. Sitä myötä korkeakouluissa tuen ja pedagogiikan tarpeet myös moninaistuvat. Ja se on mielestäni jatkuvaa semmoista, mitä täytyy nyt reflektoida paljon, mutta myös tulevaisuudessa entistä enemmän. No tämmöisiä ajatuksia.

 

Eric Carver [00:28:09]: Mitä ajatuksia Katrilla on?

 

Katri Onali [00:28:10]: Joo, tuli vaan tuosta mieleen, kun Akseli sanoi, että opiskelijat ovat niin moninainen joukko, niin se pitäisi jotenkin näkyä myös siinä yliopisto-opetuksessa ja ohjauksessa. Ja se lähtee kyllä ihan siitä pedagogiikasta, siitä, että se näkyy opetussuunnitelmassa, siinä, miten suunnittelet sinun kurssisi, miten suunnittelet opetustunnit. Se pitää näkyä jotenkin siinä, että se ei saa jäädä vaan sanojen tasolle, että konkreettisia tekoja tarvitaan myös. Ja miten pystytään ottamaan hyvin huomioon kaikki. Kaikki ovat niin erilaisissa elämäntilanteissa. Kaikki oppivat ihan eri tavoin. Sekin pitäisi paremmin ottaa huomioon opetuksessa suunnittelusta lähtien.

 

Akseli Tiitta [00:29:04]: Jos saan lisätä tähän. Tällä hetkellä tukea oppimiseen tarvitsee, riippuen vähän selvityksestä, että mitä katsotaan, mutta noin 6-14 prosenttia yliopisto-opiskelijoista tarvitsee tukea oppimiseen. Ja tämä luku tulee vielä kasvamaan tulevaisuudessa aloituspaikkalisäysten ja ensikertalaispainotusten myötä. Kuitenkin samaan aikaan yliopistoissa yksilöllisten järjestelyiden käyttöaste ei vastaa tätä. Tämän takia tuen kattavuutta tulee lisätä ja opetushenkilökuntaa myös kouluttaa erilaisten oppijoiden tarpeiden tunnistamiseen. Tämmöisiä konkreettisia asioita. Minun mielestäni opiskelijaporukan moninaisuus, sen vaan täytyy olla entistä enemmän olennainen osa kaikkia päätöksiä, mitä yliopistoissa tehdään.

 

Eric Carver [00:30:13]: Onko Katri Socolla jotain semmoista visiota tai kuvaa, mitä kohti te teette työtä tai mitä asioita te haluatte nähdä tulevaisuudessa?

 

Katri Onali [00:30:26]: Yliopistokontekstissa?

 

Eric Carver [00:30:27]: Niin.

 

Katri Onali [00:30:30]: Kyllä me haluamme edistää asioita siihen suuntaan, että yliopisto on kaikkien paikka. Ei vain tietyille ihmisille, tietynlaisille ihmisille, että ei esimerkiksi ruskean nuoren tarvitse miettiä, että voinko minä hakea yliopistoon. Joillekin voi olla iso kynnys ja sitä pohtii tosi moni. Minäkin olen itse asiassa nuorena pohtinut sitä. Miten saataisiin siitä yliopiston kulttuuristakin sellainen hyväksyvämpi, että se hyväksyy kaikenlaiset ihmiset. Koska nyt ehkä oletusarvona on, että se yliopisto-opiskelija on valkoinen ja nainen ja keskiluokkainen. Ja se kaikki ei sovi siihen samaan muottiin. Miten me voidaan lähteä laajentamaan sitä? Se on ehkä yksi tärkeä asia. Ja sitten mikä toinen tulee mieleen on, että Socoon on liittynyt tosi paljon myös kansainvälisiä opiskelijoita. Koen, että he jäävät jotenkin tosi yksin sitten, kun he valmistuvat. Enemmän laittaisin resursseja siihen ohjaukseen, että sitten kun siirrytään sieltä opiskelijamaailmasta sinne työelämään, niin miten pystyttäisiin paremmin tukemaan näitä kansainvälisiä opiskelijoita, koska työelämä, sielläkin se rakenteellinen rasismi näkyy. Ja minusta tuntuu, että tosi moni jää yksin siinä vaiheessa. Siihen ehkä laittaisin enemmän resursseja siihen kohtaan kyllä.

 

Eric Carver [00:32:02]: Niin, jos olen Katri sinua oikein ymmärtänyt ja Socon toimintaa ja tavoitteita, niin te näette kuitenkin, että ne rasistiset rakenteet ja ongelmat, mitä yliopistossa on, niin ne ovat yhteiskunnassa läsnä olevia ongelmia. Ja teillä tietysti fokus on täällä, mutta myös siellä, mistä ne tulevat.

 

Akseli Tiitta [00:32:24]: Kyllähän se näkyy myös siinä, että viime syksynä, kun paljon puhuttiin kansainvälisistä opiskelijoista ja muista, niin kyllähän monet kansainväliset opiskelijat kertoivat siitä, että yksi syy olla jäämättä Suomeen on se semmoinen yhteiskunnan rasistisuus ja semmoinen, mitä täällä monessa paikassa piilee.

 

Eric Carver [00:32:52]: Joo, itse asiassa tällä tuotantokaudella tullaan käsittelemään ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajataustaisten koulutus- ja ura-asioita vähän myöhemmin. Me varmaan, minusta tuntuu, niin koko yhteiskunnassa nyt ollaan pikkasen hukassa sen intersektionaalisuuden ymmärtämisen kanssa. Eli sen kanssa, että kun me yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistämme, niin on monia asioita, mitä meidän pitää ottaa huomioon. Se ei ole vaan vaikka rasismi tai vaikka vammaisten tai neuroepätyypillisten kokema syrjintä tai rakenteelliset esteet. Ihmiset voivat kuulua useampaankin vähemmistöön, vaikka ei olisi näkyvä vähemmistön osa. Että miten me luomme sen tyyppisiä toimintatapoja ja rakenteita esimerkiksi yliopistokontekstiin, jotka olisivat kaikille hyviä. Sen sijaan, että me juoksemme sen perään, jonkun yhden asian perässä. Ja sitten kun samalla on kuitenkin niin, että jokainen ongelma pitäisi pystyä kohtaamaan siinä, kun se on. Jos meillä on rasistisia rakenteita, meidän pitää voida puhua siitä ilman, että tulee [?? 00:34:07] kehä, että no, entäs syrjäytyneet miehet Pohjois-Karjalassa? Joo, tärkeä asia, mutta nyt puhutaan tästä. Nyt puhutaan tästä rasismista. Eli se, että miten pystytään yhdistämään kaikille inklusiivisen ja saavutettavien rakenteiden, organisaatioiden ja yhteisöiden luominen siihen, että myös kohdataan yksilö ja ne yksittäiset ongelmat. Mitä te ajattelette tästä? Tämä oli vähän tämmöinen metakysymyssarja teille, pommitin muuten. Tämä on minusta vähän vaikeaa. Meillä muutenkin yhteiskunnassa mielestäni kompasteltu nyt kovasti.

 

Akseli Tiitta [00:34:43]: Mä oon täysin samaa mieltä sun kanssa siitä. Mielestäni aikaisemmin puhuttiin siitä, että monet asiat lähtee asenteista, asennetasolta. Toisaalta, ennen kuin on joku asenne, niin täytyy olla faktat hallussa. Minä ajattelen, että kaikkien tässä yhteiskunnassa pitäisi olla avoimia keskustelulle ja tietyllä tavalla uteliaita kuulemaan, että minkälaisia kokemuksia muilla ihmisillä on erilaisista asioista. Ja se, että jos minulla on joku kokemus vaikka yliopistossa opiskelusta, niin se ei ole absoluuttinen totuus. Tämä pätee minun mielestäni moneen eri yhteiskunnan osa-alueeseen, niin täytyisi olla jotenkin avoin sille, että mitä ympärillä tapahtuu.

 

Katri Onali [00:35:40]: Joo, ihan samaa mieltä, että kohdataan ihminen ihmisenä. Ollaan avoimia sen toisen ihmisen ajattelulle. Ja tuntuu, että tosi moni on jotenkin niin kiinni siinä omassa ajattelutoiminnassaan, että kaikki eivät ole välttämättä valmiita hyväksymään erilaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Niin tavallaan, että pystyy kuulemaan sen toisen ihmisen kokemuksia ja tarinoita. Sille pitäisi olla enemmän avoin.

 

Eric Carver [00:36:14]: Minä fanitan semmoista teksaslaista sosiaalitieteilijää, kun Brené Brown. Ja hän sanoi, että kun hän opiskeli sosiaalitiedettä ja opettikin sitä pitkään, niin hänen ensimmäinen paradigma oli se, että meidän pitää oppia ymmärtämään toisia. Millaista on olla toisen ihmisen kengissä? Ja nykyään hän ajatteli niin, että ei, me emme voi sitä tehdä. Ainoa asia, mitä me voimme tehdä, me voimme kysyä, kuunnella ja uskoa sen toisen ihmisen kokemus. Mitä ajattelette tästä?

 

Akseli Tiitta [00:36:51]: Niin, varmaan tähän tietyllä tavalla, jos miettii yleisiä trendejä, mistä puhutaan, viime aikoina puhuttu vaikka polarisaatiokehityksestä. Se varmaan tietyllä tavalla estää sitä, että pystytään toisten näkökulmia kuuntelemaan ja ymmärtämään. Jo lähtökohtaisesti pistetään jarrut päälle ja heti kättelyssä hylätään toisen kokemus. Mutta minä ajattelen, että näinhän se on, että ihmisten pitäisi olla empaattisia olentoja ja sillä pääsee aika pitkälle.

 

Katri Onali [00:37:35]: Ja pitäisi luoda enemmän turvallisia tiloja, joissa näistä asioista voidaan keskustella avoimesti ja rehellisesti. Yliopisto voisi enemmän luoda turvallisia tiloja ja paikkoja, missä näistä asioista voidaan yhdessä keskustella.

 

Eric Carver [00:37:56]: Pystytään oppimaan toisiltamme, olemaan kunnioittavia ja arvostavia toisiamme kohtaan. En heitä enää jokerikysymystä teille, Akseli, Katri. Nämä ovat vaikeita aiheita. Minä arvostan tosi paljon, kun tulitte juttelemaan näistä. Mutta yhden kysymyksen vielä teille heitän, koska se on kaikille vieraille sama. Yhdenvertaisesti sama. Eli lukuvinkki kuulijoille. Saa olla aiheesta tai sen vierestä. Jos Katri aloittaa.

 

Katri Onali [00:38:23]: Joo. Mikä itselle tulee nyt ensimmäisenä mieleen on Suvi Keskisen ja kumppaneiden toimittama teos, semmoinen kuin Rasismi, valta ja vastarinta. Se on tosi hyvä teos, suosittelen sitä ihan kaikille. Tällä hetkellä itse asiassa aloitin lukemaan semmoista kirjaa, kuin Miksi en puhu valkoisille rasismista. Ja olen kyllä tykännyt siitä tosi paljon, mitä olen nyt ehtinyt lukea sitä ja sitäkin voin suositella. Mutta kyllä ehkä itselle merkityksellisin teos, minkä olen itse lukenut, on Koko Hubaran Ruskeat tytöt. Se on ollut ensimmäinen kirja, johon olen pystynyt jotenkin samaistumaan ja jotenkin kokenut, että minä tulen kuulluksi, että muitakin ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Se on ehkä ollut semmoinen käänteentekevin kirja mun elämässä.

 

Eric Carver [00:39:23]: Mitäs Akseli suosittelee?

 

Akseli Tiitta [00:39:24]: No täytyypä pistää lukulistalle nämä, mitä Katri mainitsi. Minulla on todella ohi aiheen, minun lukusuositukseni. Minulla oli myös vaikeaa miettiä tätä kysymystä, koska olen aika monipuolinen lukija, että mä luen vähän sitä, mitä käteen sattuu kirjakaupasta tai kirjastosta tai antikvariaateista. Antikvariaatit ovat Helsingissä ihan parhaita. Mietin vaikuttavia kirjoja, mitä olen menneinä vuosina lukenut. Olen itse, opiskelen taloustiedettä ja julkinen talous on aina ollut minulle kiinnostava ja toki myös ajankohtainen aihe tällä hetkellä. Minä suosittelisin Sixten Korkmanin kirjoja kaikille, muun muassa Väärää talouspolitiikkaa ja Talous ja utopia ja viimeisimpänä Talous ja humanismi. Ne ovat ihan mahtavia, eikä tarvitse olla taloustieteilijä tai taloustieteen opiskelija, että niitä voi lukea, vaan ne on hyvin selkeästi kirjoitettuja, mutta vaikeista ja monimutkaisista asioista. Ehkä tämä on minun päivän lukusuositukseni.

 

Eric Carver [00:40:44]: Tässä nämä kuusi kirjaa jos lukee, niin varmaan tulee aika paljon viisaammaksi. Olen myös Koko Hubara fani ja kyllä Sixteniäkin. Aina odotan, että mitähän sieltä tulee seuraavaksi. Humaania sivistystä, semmoista arvostavaa tapaa puhua. Ei valitettavasti ole liikaa sitä meillä tällä hetkellä. Hei, tosi paljon kiitoksia Akseli ja Katri, kun tulitte vieraksi.

 

Akseli Tiitta [00:41:07]: Kiitos paljon.

 

Katri Onali [00:41:07]: Kiitos paljon.

 

 

[äänite päättyy]

Puhumme tässä jaksossa erilaisista oppijoista yliopistossa. Minkälaisia oppiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Kuinka hyvin yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet? Miten erilaisten oppijoiden tukea pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistossa opiskelusta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille?

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 9. jakson vieraana on Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja. Erilaisten oppijoiden liitto (EOL) on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Liittoon Heli tuli kehittämään aikuisten oppimisen tukea valtakunnallisen ESR-hankkeen Taitotuunaajat projektipäällikkönä syksyllä 2016. Aiempaa hankekokemusta Helillä oli muun muassa Helsingin yliopiston koordinoimasta VALOA-hankkeesta, missä edistettiin korkeakoulujen kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden ura-aloitusmahdollisuuksia Suomessa. Turja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hänellä on ammatillisen opettajan pätevyys.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 41. ja kolmannen tuotantokauden 9. jakso.

Jakson aiheena ovat erilaiset oppijat yliopistossa.  Vieraana Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 21.3.2024. Jakson pituus 53 minuuttia.

Eric Carver [00:00:00]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden yhdeksännen jakson vieraana on Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja. Erilaisten oppijoiden liitto, EOL, on vuonna 2001 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää erilaisten oppijoiden oppimisen, opiskelun ja työllistymisen mahdollisuuksia sekä yhteiskunnallista osallisuutta. Liittoon Heli tuli kehittämään aikuisten oppimisen tukea valtakunnallisen ESR-hankkeen Taitotuunaajat projektipäällikkönä syksyllä 2016. Aiempaa hankekokemusta Helillä on muun muassa Helsingin yliopiston koordinoimasta Valoa-hankkeesta, jossa edistettiin korkeakoulujen kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden uranaloitusmahdollisuuksia Suomessa. Turja on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hänellä on ammatillisen opettajan pätevyys. Tervetuloa mukaan keskusteluun, Heli.

 

Heli Turja [00:01:26]: Kiitos, että sain tulla.

 

Eric Carver [00:01:28]: Puhutaan tänään tässä jaksossa Helin kanssa erilaisista oppijoista yliopistossa. Minkälaisia oppimiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Kuinka hyvin yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet? Miten erilaisten oppijoiden tukea tulisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Mutta aloitetaan tästä Erilaisten oppijoiden liitosta, joka ei ole välttämättä tuttu kaikille kuulijoille. Minkälaisia asioita Erilaisten oppijoiden liitto tekee ja mitä tukea se tarjoaa yliopisto-opiskelijoille ja yliopistoille?

 

Heli Turja [00:02:11]: Erilaisten oppijoiden liitto, niin kuin sanoitkin, on kansalaisjärjestö. Liitto on 2001 perustettu, mutta Suomessa on tehty kapea-alaisten oppimisvaikeuksien kanssa töitä kolmannella sektorilla jo aiemmin. Liiton syntyhistoria on, voisiko sanoa vähän sellainen, että ensin oli muna ja sitten kana ja toisinpäin. 80-luvun puolivälissä suurin piirtein liiton ja meidän jäsenyhdistyksemme Helsingin seudun erilaisten oppijoiden kunniapuheenjohtaja Airi Valkama teki TV1:n koulutusohjelmille ohjelman oppimisvaikeuksista. Siihen aikaan puhuttiin sanasokeudesta. Ja kun se ohjelma oli tullut ulos, niin sen jälkeen Yleisradion yleisöpuhelimet, linjat olivat tukossa. Siitä Airi teki sen johtopäätöksen, että tämä oli ilmeisesti aihe, joka vaatii vähän lisää, enemmän tutkimista. Ja näin ollen perustettiin sitten Helsinkiin HERO eli Helsingin seudun erilaiset oppijat, joka on nyt yksi meidän jäsenyhdistyksistämme. Ja vähitellen sana levisi siitä, ja näin ollen hyvin paljon eri puolilta Suomea tuli yhteydenottoja HEROon. Ja lopulta tilanne oli tuossa 2000-luvun alussa sellainen, että katsottiin, että on parempi muita yhdistyksiä ja eri puolilta Suomea tulevia yhteydenottoja varten eriyttää liitto. Ja liitossa on tällä hetkellä 11 jäsenyhdistystä, joista HERO ja Varsinais-Suomen Dysleksia juhlivat tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään. Vaasassa oleva Datero ry, joka on vähän erilainen jäsenyhdistys kuin nämä muut, eli heillä on oppimisen tukivälineisiin liittyviä muita yhdistyksiä jäseninä, eikä henkilöjäseniä niin kuin meidän muilla jäsenyhdistyksillämme, he viettävät 25-vuotissyntymäpäiväänsä. Eli liitto on ollut jo aika pitkään toiminnassa. Koko ajan Erilaisten oppijoiden liitolla on ollut se tulokulma, että tehdään paljon yhteistyötä eri tutkimuslaitosten kanssa. Helsingin yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Niilo Mäki Instituutti, Kuntoutussäätiö täällä Helsingissä. Mutta liitossa on tämä erilaisen oppijuuden kokeminen eli erilaiset oppijat itse. Tällä hetkellä liitto on keskittynyt enemmän aikuisten oppimisen tuen asioihin. Me järjestetään koulutuksia, tapahtumia ja ohjausta ja neuvontaa. Meillä on muun muassa kerran viikossa avoin neuvontapuhelin. Nettineuvojalle voi tietysti aina laittaa ajankohtaan katsomatta kysymyksiä. Meillä on oppimisen apuvälinekeskus, joka on myös lähtenyt tällaisena hanketoimintana liikkeelle, mutta tällä hetkellä osana liiton toimintaa. Ja he seuraavat hyvin tarkkaan sitä, että mitä kehitystä oppimisen tuen välineissä on, niin manuaalisissa kuin digipuolellakin, jonne nyt koko ajan yhä enemmän mennään. Tällä hetkellä myös niissä tämä tekoäly nostaa päätään, miten se sitten voi olla hyödyksi. Ja miten myös siinä henkilöt, joilla on oppimisen haasteita, oppivat niitä karikoita väistämään. Erittäin keskeinen osa liiton toiminnassa on tietysti vaikuttamistyö. Viimeaikaisempia, mitä on saatu aikaiseksi, on muun muassa tämä, että eduskunnassa on Erilaisten oppijoiden tukiryhmä. Ja siellä on viety asioita eteenpäin ja on saatu myös lauselmaa, että mitä pitäisi tehdä aikuisten oppimisen tuen lisäämiseksi. Tällä hetkellähän kapea-alaisen oppimisen vaikeuksien kohdalta lakisääteisesti se tuki on tuolla perusopetuksessa. Nyt kun perusopetuksen ikää nostettiin 18 vuoteen, niin se tulee sieltä myös toisella asteella, eli lukio ja ammatillinen koulutus. Siellä on myös jo havaittavissa, että siinä vaiheessa, kun koulutuksen aikana opiskelija täyttää sen 18 vuotta, niin miten se tuki siellä toteutuu. Korkeakouluissahan se on tällä hetkellä suosituksena, niin ammattikorkeakouluissa kuin tiedeyliopistoissa.

 

Eric Carver [00:07:00]: Yksilölliset järjestelyt, niin nehän ovat kai kuitenkin ihan lakisääteinen oikeus.

 

Heli Turja [00:07:06]: Yksilölliset järjestelyt ovat, ja nythän se on siinä vaiheessa, kun opiskelijahaut ovat, niin aika hyvin korkeakoulut tuovat sen esille siellä hakusivuilla, että miten opiskelija saa yksilölliset järjestelyt pääsykokeisiin. Ja se on myös esimerkiksi semmoinen, missä liittoon otetaan yhteyttä, että mistä saan esimerkiksi lukilausunnon. Jos on se tilanne, että ei ole enää esimerkiksi lukiossa, vaan on vaikka välivuosi siinä alla ja lähdetään jatkamaan. Ja tällä hetkellä esimerkiksi aikuisten kohdalla lukilausunnon saaminen, jos et ole opiskelija- tai työterveydenhuollon piirissä, niin on aika paljon kolmannen sektorin ja yksityisen terveydenhuollon varassa.

 

Eric Carver [00:08:02]: Jos me ajatellaan tavallista yliopisto-opiskelijaa tai vaikka opettajaa yliopistolla, niin mitä se tuki käytännössä on, mitä te tarjoatte?

 

Heli Turja [00:08:14]: Meillä opettajat ottavat yhteyttä usein sellaisissa tilanteissa, että he ovat ehkä kohdanneet ensimmäisen kerran opiskelijaryhmässä henkilön, joka on tuonut esille, että hänellä on oppimisen vaikeuksia. Se on heille uusi asia. Meillä on opettajille koulutuksia siitä, mitä ovat kapea-alaiset oppimisvaikeudet. Lukivaikeus on se meidän tulokulmamme ja kärki, jolla tullaan. Lukivaikeutta kokee noin joka kymmenes henkilö. Mutta jos puhutaan oppimisvaikeuksista, niin prosenttiluku voi mennä sinne 20:een. Eli joka viides vastaantulija voi kokea jonkinlaisia oppimisen haasteita. Ja oikeastaan se kimurantein tilanne tulee, koska se on jokaisella yksilöllistä. On kyse neuroepätyypillisestä asiasta. Eli se, miten se ilmenee kelläkin, niin se on vähän niin kuin ominaisuus. Ja voi olla, että esimerkiksi lukilausunto on kahdella henkilöllä, ihan tismalleen samoja asioita, oireita on siellä kartoitettu. Se miten ne ilmenevät heidän toiminnassaan ja tavassaan oppia, niin ne voivat olla jopa ihan melkein päinvastaisia. Eli opettajille tietoa, mistä on kyse silloin, kun henkilö, opiskelija tulee sanomaan, että minulla on oppimisen haasteita. Ja miten sitä voi kohdata. Tämä kohtaamiskoulutus on myös aika kysyttyä, koska siinäkin tulee vähän sellainen, että kun jollekin sanoo, että hei, minulla on lukivaikeus tai kapea-alaisia oppimisvaikeuksia, niin ilmaan jää semmoinen äänetön nuotti soimaan. Ja tulee vaivautunut hiljaisuus ja sitten, aivan. Mutta tässä on meidän kurssiaineistomme. Kyllä, mutta miten voin saada tukea. Ja miten tällä hetkellä esimerkiksi korkeakoulujen puolella opettajilla se tietous, että saavutettavuuskirjasto Celia, sieltä myös muut kuin näkövaikeuksien kanssa saavat korkeakoulun materiaaleja hyvin paljon jo äänikirjoina. Ja jos on joku uusi, tuore materiaali, niin se on aika lyhyt aika, kun he pystyvät sen tuottamaan ääniversiona. Ja tietysti tenttijärjestelyt myös sen pääsykokeen jälkeen. Eli tällä hetkellä aika paljon on vielä korkeakouluissa, että oikeasti se yksilöllinen mahdollisuus suorittaa tutkintoja ja saada niitä vaihtoehtoja, niin on aika paljon siellä henkilöstön tietoudesta kiinni. Eli voi olla, että esimerkiksi samassa tiedekunnassa jollain kurssilla luennoitsijat ovat hyvinkin tietoisia ja tarjoavat vaihtoehtoista suoritustapaa tai materiaalia. Toisella kurssilla voi olla, että luennoitsijat eivät ehkä vielä ole niin tietoisia. Eli korkeakoulupuolella se tietoisuus ja miten sen pystyy suorittamaan on vähän vielä henkilösidonnaista. Eli tätä tietoa aika paljon korkeakouluihin. Mutta nyt on onneksi ollut ilahduttavaa huomata semmoinen trendi, että korkeakouluissa on havahduttu tähän. En tiedä, oliko se jopa tämän pandemian tuoma herätys siihen, että asioita voi tehdä eri tavalla. Ja silloin kun puhutaan kapea-alaisista oppimisvaikeuksista, eli lukivaikeudesta, matematiikan tai kirjoittamisen vaikeudesta tai hahmottamisen haasteista, niin jos opiskelijalla on se lausunto, se ei se tarkoita sitä, että hänen oppisuoritustaan mitenkään helpotettaisiin tai materiaalia vähennettäisiin. Kyse on siitä, että etsitään toinen vaihtoehto, toinen formaatti tehdä. Mitä on kuullut sellaisia hyviä käytänteitä, niin esimerkiksi esseen on voinut suorittaa haastatteluna tai podcastina.

 

Eric Carver [00:12:51]: Kyllä. Mennään näihin käytännön juttuihin tästä seuraavaksi. Puhuit tässä lukihäiriöstä jo ja että se voi tarkoittaa vähän eri asioita käytännössä. Minkälaisia oppimiseen liittyviä vaikeuksia tai haasteita yliopisto-opiskelijoilla on? Ymmärrän, että tämä on laaja kysymys. Mitkä ovat pääasialliset haasteet, joita haluaisit nostaa esiin?

 

Heli Turja [00:13:20]: Silloin kun me kehitimme tätä Oppimisen olohuone -mallia, matalan kynnyksen mallia, joka nyt tällä hetkellä löytyy meidän liittomme sivustolta aikuisten oppimisen tukena. Tämä yksilöohjausmalli on osa sitä. Siinä kohdatuissa ja ohjatuissa henkilöissä oli todella paljon korkeakouluopiskelijoita mukana. Lähes kaikilla kysymys, joka sai heidät ottamaan meihin yhteyttä, oli se, että miten saan suuren materiaalimäärän hallintaan. Miten löydän sieltä sen oleellisen. Tai toinen oli tämä ajanhallinta. Eli siinä hankkeessa me kohdattiin yli 300 henkilöä. Heistä nuorimmat oli 17-vuotiaita ja vanhimmat 62. He olivat erilaisilla taustoilla. Ja jokaisen kanssa, nyt myös jälkeenpäin, tätä mallia on jäänyt eri puolilla Suomea käyttöön, niin kaikkien asiakkaiden kanssa keskustellaan siitä ajanhallinnasta. Se on jotenkin tässä ajassa, joka varsinkin korkeakouluopiskelijoilla on se haaste. Korkeakoulussa tietysti se on luonnollista, että itsellä on se vastuu siitä, että miten ottaa kursseja, miten opinnot edistyvät. Mutta muutoinkin se, että se itsenäinen työskentely, projektityöt, etäopiskelu, niin se on aika haastavaa. Toisethan sitten taas, jotka pitävät siitä itsenäisestä työskentelystä, niin toisille se sopii. Mutta jos esimerkiksi siellä vaikka lukivaikeuden yhteydessä on vähän vaikka add:tä. Adhd on enemmän tiedetty, että ollaan vähän levottomia ja ei pystytä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Add on se, että koskaan ei oikein ole sopivaa aikaa. Jos minun pitäisi lukea vaikka kymmenen sivua, niin onko minulla nyt riittävä aika. Eli he tarvitsevat itselleen turvallisen tilan siihen, että voin tehdä tämän tehtävän. Kun niitä tehtäviä alkaa kasaantua, niin ei enää oikein löydetä lankakerän päätä, mistä sitä lähtisi purkamaan. Aika monilla myös korkeakouluopiskelijoilla on se, että ei niinkään mitä opiskelen vaan miten opiskelen. Ja sen oman tyylin, itselleen sopivan opiskelumallin löytämisessä on se haaste. Ja se tulee vähän sen jälkeen, kun on se uutuuden viehätys siitä lähtenyt pois, eli opinnot ovat edenneet vähän pidemmälle. Ja se ei myös ole ollenkaan harvinaista, että esimerkiksi korkeakoulussa vasta havaitaan, että hei, tarvitsisin ehkä nyt sen lukitestauksen, että minulla on mahdollisesti oppimisvaikeuksia. Siinä vaiheessa, kun on lähdetty korkeakouluun, niin varsinkin jos ajatellaan esimerkiksi Helsingin yliopistoa, niin tänne tulee paljon opiskelijoita, jotka muuttavat toiselta paikkakunnalta. Ja siinä sen ensimmäisen lukukauden alussa on valtava elämänmullistus. On uusi kotipaikkakunta, opiskelupaikka, asunto. Ehkä ensimmäisen kerran ollaan siinä tilanteessa, että sinne opintoihin aamulla lähdetäänkin itsenäisesti. Siellä ei olekaan höyryävä tee- tai kahvikuppi odottamassa keittiön pöydällä, kun herää. Ja kaikki se, uudet parisuhteet, uudet ystävät. Se on valtava mullistus. Ja jos on ollut tunnistamattomia oppimisen vaikeuksia, joihin on ollut vahvat kompensointikeinot, vahva struktuuri siellä lapsuuden kodissa vielä lukioaikoina opiskeluissa, niin se hajoaa siitä ympäriltä ja ollaankin uuden edessä.

 

Eric Carver [00:17:44]: Sitä omaa toimijuutta tarvitaan aika paljon.

 

Heli Turja [00:17:47]: Sitä tarvitaan paljon. Ja löytää se, että miten kaiken sen sovittaa. Opiskelut, harrastukset, ystävät, perhe, työ. Osa tarvitsee, ei niinkään sitä nepsy-puolelle menevää tukea, vaan myös, että osa vielä ajattelee opiskelun olevan sitä, että kaikki pitää oikeasti oppia lukemalla. Ja on ollut henkilöitä vastassa, jotka esimerkiksi, kun on käyty sitä vanhaa koulupolkua sieltä, on päästy sinne korkeakouluvaiheeseen lävitse, että miten aiemmin olet näitä asioita tehnyt, niin on tullut ihan sellaisia, että jopa lukiovaihe on menty ulkoa opettelulla läpi. Ja korkeakoulussa se uuden tiedon määrä on niin valtava, että se metodi ei enää siellä toimi.

 

Eric Carver [00:18:46]: Se ei ole mahdollinen.

 

Heli Turja [00:18:47]: Se ei enää toimi.

 

Eric Carver [00:18:48]: Eli siellä voi olla se lukihäiriötausta tai voi olla juuri add, adhd tai autismin kirjo, mutta käytännössä ne vaikeudet ja haasteet liittyvät nimenomaan siihen, että miten niistä lähtökohdista ja sillä rakenteella, mikä on nyt olemassa, niin otetaan haltuun niitä materiaaleja ja löydetään se aika ja se rytmi.

 

Heli Turja [00:19:18]: Kyllä. Ja myös miten opitaan käyttämään uusia opiskelualustoja, esimerkiksi sähköisiä opiskelualustoja. On ollut asiakkaita, jotka ovat ottaneet yhteyttä siinä vaiheessa, kun Kelalta on tullut, että sinun opintosi eivät ole enentyneet, että on tullut taloudellinen puoli vastaan. Ja on käynyt ilmi, että on eksynyt sinne opiskelupohjalle. Eli on tehnyt kyllä valtavasti töitä koko lukuvuoden ajan, mutta ei ole saanut yhtään kurssia loppuun saakka. Eli on eksynyt sinne, ei ole hahmottanut sitä, että miten ne kurssit siellä sähköisessä ympäristössä menevät. Ja kun kysyit sitä, että miten opettajat voivat auttaa, niin sellaisen struktuurin luominen myös vielä siellä ihan luennoilla. Eli avata luentojen alussa sitä, että tämä luentosarja kuuluu tähän opintokokonaisuuteen. Tänään käsitellään tätä aluetta. Ja seuraavan kerran luento liittyy tähän. Vähän sitä, että missä kohtaa ollaan siinä aikajanalla menossa. Ja jos siellä kurssissa on jotain itsenäisiä tehtäväkokonaisuuksia, niin vähän myös muistuttaa siitä, että se palautus on silloin ja se oli näin laaja. Aivotutkimuksen puolella on kuitenkin tullut aika monta kertaa meillä yhteistyössä se esille, että vasta noin 26-vuotiaana henkilö pystyy hahmottamaan aikaa kolme kuukautta suhteellisen realistisesti eteenpäin. Ja se on toisaalta meillä jo se ihanneikä, että ajatellaan, että sinä olisit jo valmistunut sieltä korkeakoulusta.

 

Eric Carver [00:21:09]: Kyllä, jos valtiovallalta kysytään, niin jo aikaa sitten. Näinhän se on. No, sinä olet tähän jo viitannutkin ja tuonut näitä esiin, mutta kerrataan ja syvennytään tähän vielä enemmän. Kuinka hyvin sinun mielestäsi yliopistoissa osataan ottaa huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet tällä hetkellä?

 

Heli Turja [00:21:32]: Se osataan ottaa koko ajan paremmin. Eli kehitystä tapahtuu ja on myös havahduttu siihen, että eri vaiheita, niitä nivelvaiheita, tulee. Viime syksynä Turun yliopistosta, niin muun muassa siellä esteettömyyden ja saavutettavuuden osalta saavutettavuustyöryhmässä lähdettiin pohtimaan sitä, että mitä jos opiskelija on saanut sitä tukea sen korkeakoulupolkunsa ajan. Ja hän pääsee siihen vaiheeseen, että hänen on aika tehdä kandin tai pro gradu -tutkielma. Ja niissähän on sisäänkirjoitettuna akateeminen osaaminen ja tekstin oikeellisuus, jotka esimerkiksi lukihäiriössä ja -vaikeudessa ovat haaste. Ja he tällä hetkellä pohtivat sitä, että miten se pitäisi huomioida. Tai pitäisikö se huomioida siinä kohtaa, koska se on kuitenkin osa sitä tutkielman tuloksellisuutta. Onko tällaisella henkilöllä, jolla on oppimisen vaikeus, ja se näkyy esimerkiksi siellä oikeinkirjoituksen puolella, niin onko hänellä mahdollisuutta siinä näyttää se oma potentiaalinsa. Helsingin yliopistossakin esimerkiksi ollut pro gradu -tutkielmia, joissa arvioitsija on pohtinut, jos hänellä on ollut tiedossa, että opiskelijalla on ollut oppimisen vaikeuksia, miten paljon se vaikuttaa siihen, miten on tuonut itse sitä sisältöä esille ja käsitellyt sitä aihetta. Ja kuinka monta kertaa esimerkiksi jostain kankeista lauserakenteista voi katsoa, että se vaikuttaa. Ja nämä eivät ole mitenkään helppoja asioita miettiä, mutta se on todella hyvä, että niitä on ruvettu miettimään.

 

Eric Carver [00:23:55]: Niin milloin se kielellinen ilmaisu on se osaamistavoite itsessään ja milloin se on väline. Ja pitäisikö se ottaa huomioon siinä arvioinnissa.

 

Heli Turja [00:24:10]: Välineellinen, opiskelijoillahan on esimerkiksi tämä Office 365 Word -kirjoitusohjelma. Aika monessa korkeakoulussa he saavat sen oppilaitoksen puolelta käyttöönsä. Mutta en tiedä, kuinka paljon opiskelijoilla ja henkilöstöllä on tiedossa, että syvälukuohjelman puolelta voi saada täysin, kun hieman harjoittelee, niin pystyy kirjoittamaan kaiken sanelemalla. Eli meillä on periaatteessa näissä meidän älylaitteissamme, koneissa, tableteissa, älypuhelimissa, niin voisiko sanoa, siellä on oma sihteeri, joka voi tehdä tämän tyyppistä kielenhuoltoa puolestasi ja helpottaa sitä kirjoittamista. Yhtä lailla kuin äänikirjat helpottavat materiaalin käsittelyä ja kuuntelua. Ja nämä ominaisuudet, että pystytään kuuntelemaan. Mutta kuitenkin kyllähän se prosessi on opiskelijan itsensä työstettävä.

 

Eric Carver [00:25:12]: Kyllä. Niin ja se on tietysti tärkeä yhdenvertaisuuden kannalta, että ne osaamistavoitteet ovat samat.

 

Heli Turja [00:25:19]: Osaamistavoitteet ovat kapea-alaisissa oppimisvaikutuksissa aina samat. Niissä ei ole sitä. Se on vähän semmoinen asia, joka vielä osittain on epäselvää. Ajatellaan, että pääsee helpommalla. Esimerkiksi korvaaviin tehtäviin lisätään materiaalia, mikä on vähän nurinkurista.

 

Eric Carver [00:25:38]: Kyllä.

 

Heli Turja [00:25:39]: Koska kyse ei ole siitä. Se ei ole helpompaa sanella tekstiä tai kuunnellen painaa mieleensä asioita, mutta se on vaihtoehtoinen tapa. Ja opiskelijallekin, jos siihen lähtee, niin se ei heti onnistu, eli sitä pitää… Näissä meidän esimerkiksi opiskelijoille suunnatuissa työpajoissamme heillä on mahdollisuus harjoitella sitä, että miten vaiheittain harjoittelee sen uuden työkalun käyttöönottoa.

 

Eric Carver [00:26:11]: Kyllä. Niin nythän meillä teknologia kehittyy aivan valtavasti vaikka sanelun tai tekstin kirjaamisen osalta. Siinähän on meillä paljon mahdollisuuksia, myös tämmöinen tukiäly.

 

Heli Turja [00:26:26]: Kyllä.

 

Eric Carver [00:26:26]: Juuri näihinkin asioihin. Miten erilaisten oppijoiden tukea pitäisi tulevaisuudessa kehittää? Mitä sinä haluaisit nostaa esiin?

 

Heli Turja [00:26:37]: Minun mielestäni se olisi hyvä, että jossain vaiheessa esimerkiksi korkeakouluissa se olisi sisäänkirjoitettu sinne rakenteisiin. Ja että se ei olisi henkilösidonnaista, mitä se on tällä hetkellä. Tosin siihen varmaan siinä vaiheessa, että jos se on siellä rakenteissa sisällä, niin se olisi ihan lakisääteistä eikä vain suosituksena. Mutta se on varmaan se tavoite, joka mahdollistaisi yhdenvertaisuuden toteutumisen myös aidosti. Siellä olisi tieto kaikissa korkeakouluissa ja jokaisessa tiedekunnassa. Kun sinulle tulee näitä haasteita, niin kehen otan yhteyttä, miten otan yhteyttä ja minkälaisen ajan kuluessa voisin saada mahdollisesti sitä tukea tai apua. Eli tässä pandemian kohdalla esimerkiksi Kuopion Oppimisen olohuone teki yhteistyötä joidenkin korkeakoulujen kanssa omalla alueellaan, mistä otettiin yhteyttä, koska opiskelijaterveydenhuollossa akuutit tapaukset olivat lisääntyneet. Totta kai esimerkiksi lukitestiin pääseminen ei ole niin akuuttia ja testien pääsyajat venyivät puolesta vuodesta vuoteen. Jos opinnot ovat jumissa, että oikeasti tarvitsisi erityisjärjestelyitä, että pääsee tenteistä lävitse tai saa kursseja suoritettua, niin puoli vuottakin on aika pitkä aika odottaa lausuntoa, jolla saa erityisjärjestelyitä itselleen. Ja siinä tietysti voi itse myös metodeja muokata. Jos se on siellä järjestelmässä, ehkä se myös opiskelijoilla voisi helpottaa sitä. Tällä hetkellä korkeakouluissa se on opiskelijan vastuulla viedä erikseen jokaiselle kurssin pitäjälle, luennoitsijalle, professorille se tieto, että hei, minä olen erilainen oppija. Ja se omalla tavallaan tuo vähän lisärasitetta. Se on myös nuorilla, että he eivät välttämättä ajattele sitä niin. Kyllä minä nyt tämän kurssin sinnin lävitse. Ei minun tarvitse tällä kertaa sitä mennä sanomaan. Eli se stigma siinä erottua joukosta, myöntää, että tarvitsen lisäaikaa tenttiin tai tarvitsen vähän pidemmän ajan projektityön palauttamiseen tai jotain muuta vaihtoehtoista materiaalia. Mikä lähde se voisi olla, mitä voisin käyttää kurssilähteiden rinnalla. Se on aikamoinen kynnys mennä joka kerta sinne sanomaan, että hei, minä olen vähän erilainen.

 

Eric Carver [00:29:54]: Joo, tässä aikaisemmassa jaksossa puhuttiin meidän opintopsykologitiimimme Anu Lehtisen kanssa juuri, että kun meillä ei ole ainakaan vielä, enkä tiedä onko muissakaan korkeakoulussa, tämmöisiä järjestelmiä, johon yksilöllisen tuen tarpeet voitaisiin kirjata ja opiskelijan suostumuksella se tieto voitaisiin jakaa vaikka kurssi-ilmoittautumisen yhteydessä opettajille. Joissain yliopistossa maailmalla tällaisia malleja on, jolloin tavallaan sen viestinviejän rooli viedään opiskelijalta pois. Hänellä ei ole sitä taakkaa, vaan hän voi sen järjestelmän kautta viestiä. Mitä mieltä sinä olet tämmöisestä?

 

Heli Turja [00:30:32]: Mun mielestä se olisi ehdottomasti hyvä vaihtoehto, jos se voisi toteutua .Koska siinä vaiheessa, kun opiskelijalle se alkaa tuntua taakalta, niin hän alkaa olla jo aika uupunut. Ja riippuen vähän jokaisen siitä yhdistelmästä, niin se voi olla joillekin jo yksistään se, että jos olet esimerkiksi siellä kirjolla jonkin verran, niin että sinä otat tällaisen erillisen kontaktin, niin se voi olla jo sinulla se kynnys. Se kurssi voisi mennä itsessään, mutta että sinä joudut tekemään siitä tämmöisen erillisen ulostulon. Mutta esimerkiksi kurssiopiskelijan ilmoittautumislistassa olisi se merkintä, että täällä on nyt erilaisia oppijoita joukossa, niin se myös edellyttäisi sitä, että jokainen kurssin vetäjähenkilökunta olisi myös tietoinen, että mitä se merkintä tarkoittaa. Jos on, että täällä on nyt kaksi kirjolla, yksi adhd ja kolme lukivaikeuksista. Yhden korkeakouluopettajien hankkeen kanssa sitä työstettiinkin, että he englannin opetukseen halusivat ja etsivät, että miten englannin opettajia neuvotaan kohtaamaan erilaisia oppijoita. Siinä juuri se, että ehkä ei olekaan paras tapa tulla se diagnoosi edellä, vaan se tieto siitä, että siellä on nyt eri tavalla tietoa prosessoivia henkilöitä. Eli alun perin se materiaali olisi valmisteltu sillä tavalla, että olisi sitä struktuuria hieman huomioitu siinä aineluennossa ja samoin siellä sähköisessä ympäristössä ja myös, että siellä olisi esimerkiksi vaihtoehtoisia materiaaleja tai suoritustapoja. Yksi suoritustapa, joka aina nousee korkeakouluopiskelijoiden kanssa keskustelussa, on aika vähän nykyisin käytössä, mutta hyvin perinteinen, eli suullinen tentti. Ja kun ollaan henkilöstön ja opettajien kanssa puhuttu, miksi he tarjoavat sitä vähemmän, niin hekin tarvitsisivat vähän lisätietoa, että miten suullinen tentti otetaan vastaan. Ja miten se arvioidaan siinä verrattuna kirjalliseen tenttiin.

 

Eric Carver [00:33:06]: Kyllä, ja tietysti se on myös vähän työaikakysymys, jos on iso kurssi.

 

Heli Turja [00:33:10]: Se on myös työaikakysymys tai pienryhmä suullinen tentti tai näitä. Ja usein opiskelijat juuri sanovat, kun ottavat yhteyttä, että heille ei ole annettu näitä. Jos he eivät ole saaneet yksilöllistä suoritustapaa, niin silloin on vedottu resursseihin. Se on korkeakoulupuolella suositus, niin vielä voidaan vedota tähän resurssipulaan. Jos se olisi lakisääteinen, niin se ei olisi mahdollista, vaan olisi mietittävä, että miten se saataisiin sinne. Ja sen vuoksi se olisi, että jos olisi siellä rakenteissa, niin silloin se ei olisi niin henkilöstöä rasittava, kun se olisi sisäänrakennettu se menetelmä jo.

 

Eric Carver [00:34:06]: Kyllä. Niin yksi teema, josta on nyt tämän tuotantokauden aikana paljon keskusteltu, on, että jos me puhutaan yliopistokoulutuksen yhdenvertaisuuden tai inkluusion vahvistamisesta, niin meillä on kaksi rinnakkaista polkua, jotka eivät ole poissulkevia vaan toisiaan tukevia. Ja yksilölliset järjestelyt, yksilön tarpeen ymmärtäminen, niihin reagoiminen, tämmöisten kohtuullisten sopeutusten tekeminen on tosi tärkeää. Mutta yhä enemmän, kun koulutusmäärät kasvavat ja se opiskelijapopulaation moninaisuus kasvaa, niin me mennäänkin itse asiassa rakenteita tarkastelemaan. Minkälaiset toimintatavat ovat kaikille tai valtaosalle hyviä. Ja esimerkiksi tämä koulutuksen rakenteen avaaminen, mitä tällä kurssilla tehdään, mitä se työllistää, mitä ne materiaalit ovat, ja näiden asioiden etukäteen mahdollisimman selkeä kertominen, niin palvelee itse asiassa aika monia opiskelijaryhmiä. Se ei ole vain erilaisten oppijoiden etu.

 

Heli Turja [00:35:10]: Ei. Ja silloin voitaisiin luopua tästä erilainen oppija -nimikkeestä. Voitaisiin mennä siihen, että meidän oppiminen on monimuotoista. Ja se myös tukisi sitä, kun opiskelijat siirtyvät. Sieltä jää noin kymmenesosa korkeakouluihin tähän tutkimuspuolelle tai menee johonkin yksityisiin tutkimuslaitoksiin. Mutta siirrytään myös muihin työtehtäviin, jotka vaativat sen korkeakoulutaustan ja -pohjan, niin heillä olisi tämä monimuotoajattelumalli. Ja myös, kun puhut tuosta tekoälystä, se tulee, niin monimuotoinen tiedonkäsittely, monimuotoinen lähdekritiikin tarve. Se kasvaa koko ajan ja se myös tukisi sitä ja valmistaisi opiskelijoita sinne työelämän puolelle. Ja silloin kun se olisi rakenteisiin mietitty, niin tämän tyyppiset, mitä tulee siinä opiskelun aikana, näitä pieniä nivelvaiheita, että päästään sieltä fuksivuodesta sinne syventäviin opintoihin ja lähdetään niihin opinnäytetöihin ja mahdollisiin jatko-opintoihin. Ne ovat aina niitä niveliä, joissa sitten opiskelija voi huomata, että hän tarvitseekin enemmän tukea, mitä aiemmin. Koska se aina muuttaa ja vie syvemmälle sitä metodiikkaa. Ja myös tulee tämä vaihe, että kun sieltä siirrytään, valmistutaan. Ja se on tällä hetkellä meillä vähän kuin kiviseinä, toisella asteella, ammattikorkeakoulu- ja korkeakoulupuolella. Eli sitä tukea tulee siellä opintojen aikana, mutta kun lähdetään sinne työelämään, niin se tuki päättyy. Eli jos olisi ollut se monimuotoinen mahdollisuus, niin hekin, jotka eivät välttämättä ole itse, niin voisivat hyötyä siitä. Ajatellaan, että miten nyt siellä työelämässä näitä asioita, mitä voi pyytää esimerkiksi työnantajalta tai mitä voi tuoda esiin, että olen vahvimmillani tiimityöskentelijänä tai tällaisena, joka tekee itsenäisiä tehtäviä.

 

Eric Carver [00:37:27]: Niin tässä tavallaan lainsäädäntö on nyt siellä perusasteella ja toisella asteella vahva ja se tuen ja yksilöllisten järjestelyiden kyvykkyys ja näiden rakenteiden kehittämisen kyvykkyys kehittyvät meillä korkea-asteella. Mutta tosiaan, miten se työelämä?

 

Heli Turja [00:37:45]: Niin, se vaatii hyvin paljon työtä tällä hetkellä. Suomessakin tietyt, muutamat työnantajat ovat huomanneet, että he suosivat esimerkiksi autismin kirjolla olevia henkilöitä rekrytoinneissaan, koska heillä on tiettyjä ominaisuuksia. He ovat joissain työtehtävissä todella vahvoja. Mutta jos oletkin autismin kirjolla, etkä olekaan niistä työtehtävistä kiinnostunut. Ja olet saanut ehkä siellä korkeakoulupuolellakin sitä tukea ja valmistut, niin ensinnäkin siinä hyvin paljon nyt pohditaan sitä, että siinä vaiheessa, kun on rekrytointiprosessissa, niin kannattaako tuoda esille vai ei. Ja vähän sama tilanne on silloin, kun tullaan sinne korkeakouluopiskelijoiksi. Osa opiskelijoista ei esimerkiksi halua siinä vaiheessa kertoa sitä, että olen aiemmissa opinnoissa saanut tukea. Halutaan lähteä yrittämään itsenäisesti.

 

Eric Carver [00:38:56]: Puhtaalta pöydältä.

 

Heli Turja [00:38:57]: Puhtaalta pöydältä juuri sen vuoksi, kun tuossa alussa puhuttiin, että kun ollaan uudessa paikassa, kaikki on uutta, niin halutaan kokeilla sitä, että mitä jos en tarvitsisikaan sitä tukea. Voi olla, on niitä tarinoita myös tullut vastaan. Se korkeakoulutapa työskennellä ja opiskella on ollut heille se sopiva ja heidän ei ole tarvinnut tuoda asiaa esille. He ovat hyvin menestyneet ja menneet hyvin eteenpäin. Mutta on ollut niitä, että siinä alun jälkeen on jouduttu katsomaan, että okei, nyt tarvittaisiin sitä tukea ja mistä sitä tukea saa, jos ei ole sattunut sitä olemaan omassa tiedekunnassa tarjolla.

 

Eric Carver [00:39:45]: Tähän me nyt jo viitattiinkin, mutta mennään siihen vielä syvemmin. Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistokoulutuksesta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota?

 

Heli Turja [00:40:09]: Se, miten siitä tulee saavutettavampaa kaikille, niin se on varmaan se struktuurin luominen niihin lähi-, hybridi- ja verkkokoulutustilanteisiin. Oli se koulutustilanne missä muodossa tahansa. Ja se, että me ollaan huomattu, että erilaisilla oppijoilla on vähän, voisiko sanoa, sellainen kuudes aisti. Eli he ovat hyvin herkkiä sille, jos se oppimisympäristö ei ole turvallinen. Tai siellä on jotain sellaista, mitä he eivät osaa ihan suoraan nimetä. Eli varmaan, jos ajatellaan, mistä voisi lähteä liikkeelle, niin esimerkiksi verkkokursseilla tuoda selkeästi kurssien alussa esille se, että tämä on turvallinen kurssiympäristö. Ja jos ei ole, niin luoda vaikka sen ryhmän kanssa yhdessä turvallisen kurssin pelisäännöt. Ja samoin kaikkien kurssien alussa. Se ehdottomasti auttaa kaikenlaista tällaista hyvinvointia ja tuo uskallusta, riippumatta siitä oletko erilainen oppija vai et, esimerkiksi tällaisissa interaktiivisissa oppimistilanteissa lähteä mukaan ja tuoda sitä omaa osaamista esille. Se on sellainen, mitä voisi ajatella. Ja myös se, että nyt tällä hetkellä tekoäly tuo niin ison murroksen nyt joka tapauksessa meillä oppimiseen ja työelämään ja kaiken kaikkiaan yhteiskunnalliseen toimimiseen. Eli sen myötä myös tätä moninaisuuden miettimistä, että miten se olisi siellä rakenteissa. Se todennäköisesti voi olla, että tekoäly mahdollistaisi sen, että tämmöinen moninainen oppimismahdollisuus olisi siellä rakenteissa jo kiinni. Sieltä voi valita, että miten esimerkiksi jonkun kurssin suorittaa. Nythän on jo kurssikokonaisuuksia, joissa voi valikoida, että esimerkiksi osan kursseista, ottaako luentosuorituksena vai tenttiikö kirjapakettina koko kurssin tai tekeekö verkossa verkkokurssina. Eli sitä valikoimaa on tullut, mutta myös, että kurssitilanteissa itsessään olisi semmoinen olo, että tämä on hyvä, turvallinen paikka osallistua.

 

Eric Carver [00:43:08]: Niin, tuo on jännä ajatus tuo kuudes aisti. Liittyykö se enemmän siihen, että onko se jotenkin arvaamaton se ympäristö tai se ei suvaitse erilaisuutta vai mitä se voi käytännössä tarkoittaa se turvattomuus?

 

Heli Turja [00:43:28]: On huomattu, että silloin kun lukivaikeutta tai jotain muuta oppimisen vaikeutta kokeva henkilö ei ihan pysy siinä kurssitilanteen vauhdissa. Tai joillain on esimerkiksi, että äänteitä ei ihan erota. Eli tulee vähän semmoinen ylikuormittuva tilanne ja et saa ihan kaikkea viestiä prosessoitua siinä vauhdissa. Silloin nämä henkilöt, sitä ei ole vielä saatu ihan selville, että minkä vuoksi, mutta he rupeavat lukemaan enemmän sitä ilmapiiriä ja esimerkiksi puhujan mimiikkaa. Ja siinä vaiheessa he lähtevät aistimaan sen. Esimerkiksi joku neuvottelutilanne työpaikalla, niin jos siellä on jotain kireyttä tai tällaista ilmapiirissä, niin he aistivat sen hyvin nopeasti. Eli voisi sanoa, että kun henkilö, jolla on oppimisen haasteita, voi kurssitilanteessa, oppimis- tai työympäristössä hyvin, niin silloin se työ- ja opiskeluilmapiiri on kunnossa.

 

Eric Carver [00:44:45]: Niin me mennään ehkä tähän pedagogisen hyvinvoinnin käsitteeseen. Tämän tuotantokauden keskustelun valossa näyttää aika tärkeältä, että silloin kun me lähdetään yliopistokoulutusta kehittämään inklusiivisempaan, saavutettavampaan suuntaan, niin se ei voi tapahtua niin, että opettajat uupuvat tai väsyvät tai kokevat riittämättömyyttä, koska silloin se näkyy ja kuuluu. Vaikka he eivät sitä haluaisi .Myös näissä tilanteissa. Eli se, että on niitä voimavaroja ja resursseja kehittää opetusta ja ohjausta inklusiivisempaan suuntaan ja tuottaa myös sitä hallinnan ja toimijuuden tunnetta opettajiin ja muihin henkilökuntaan, jotka tätä muutosta ovat tekemässä, niin se on myös tosi tärkeää.

 

Heli Turja [00:45:30]: Kyllä, ja juuri tämä, että puhutaan tässä nyt, että miten opiskelija, niin se monimuotoisuus ei välttämättä tarkoita sitä, että se opettaja jäisi paitsi. Itse tein yhden, hän oli lukio-opettaja. Ja hän oli sellaisessa tilanteessa, että hän oli vähän työuupunut. Ja hän oli työterveydessä testauttanut itsensä. Hänellä oli muutama vuosi eläkeikään ja siinä vaiheessa hänellä oli todettu, että hänellä on lukivaikeus. Hän ajatteli, että hyvänen aika, hän on näin pitkään tehnyt töitä.

 

Eric Carver [00:46:19]: Se on aika hurja tarina kyllä.

 

Heli Turja [00:46:20]: Nyt tuli vastaan tämä. Siinä oli käynyt se, että siinä elämänpiirissä oli hänen työnkuvassaan oli tapahtunut muutoksia. Ja siellä oli tullut myös tätä tekniikkaa, eli hänelle oli tullut lähiopetuksen lisäksi nettikursseja. Ja se tekniikka tietysti vei aluksi sitä huomiota häneltä. Ja hän halusi yhtä pedantisti antaa opiskelijoille muun muassa esseepalautukset .Kirjoittaa ihan kunnon vastaukset sinne. Ja siinä vaiheessa häneltä loppui se aika. Ja sitten käytiin sitä hänen käyttämäänsä opiskeluympäristöä lävitse ja leikittiin sillä ajatuksella, että mitä jos hän antaisikin suullisen palautteen. Vaikka opiskelija kirjoittaa hänelle esseen, niin hän antaa suullisen palautteen. Ja häntä jännitti hyvin paljon se ja hän testasi sitä. Ja kun tavattiin sen jälkeen, kun hän oli sen testin tehnyt. Hän sanoi, että hän sai valtavan positiivisen vastaanoton opiskelijoilta. Yhtäkkiä siellä sähköisessä ympäristössä sen sijaan, että siellä olisi muutaman rivin kertomus, miten oli kurssitehtävä mennyt. Niin siellä oli, että hei. Sinä sait kolmosen. Tässä oli se ja se hyvää. Tai sinä sait kolmosen, mitä on tapahtunut. Eli opiskelija heti kuuli siitä opettajan äänestä, että mihin suuntaan oli kehitys tapahtunut. Ja opiskelijat myös rupesivat sinne työalustalle osallistumaan monipuolisemmin sen jälkeen. Ja hän sai pidettyä sen ajan kurissa, eli ei tarvinnut lähteä kirjoittamaan tai sanelemaan niitä tekstejä, vaan hän pystyi tekemään sinne pienen äänitiedoston.

 

Eric Carver [00:48:06]: Niin, tämä muutos, tietenkin, kun sitä otetaan haltuun ja pyritään tekemään paremmin. Ja mitä minä nyt opettajia vaikka tässä talossa tunnen, niin halutaan tehdä hyvää. Halutaan tehdä saavutettavaa, inklusiivista, pedagogisesti linjakasta, hyvää opetusta. Mutta tietenkin halutaan myös se aika ja resurssi tehdä se hyvin. Niin missä määrin nyt nämä kehitysaskeleet, mitä meillä on edessä, niin ovat myös mahdollisuuksia opettajalle keventää tai ainakin tehdä eri tavalla ja ehkä myös vähentää kuormitusta.

 

Heli Turja [00:48:44]: Kyllä, eli ihan yhtä lailla se antaa myös opettajille mahdollisuuden ja luvan tehdä monipuolisesti. Aika paljon vielä on se tilanne, että jotain toisten lähdeaineistoa ladataan sinne sähköiselle. Ehkä sitä omaa ei tuoteta. Vielä ei olla ehkä uskallettu lähteä siihen, että se voi olla ihan yhtä lailla tehokasta ja vaihtelevaa sinne opiskelijoidenkin suuntaan saada sitä. Ja myös kannustaa heitä tekemään eri tavalla. Esimerkiksi juuri, että voisiko pro gradun tehdä vaikka tieteellisenä podcast-sarjana tai jotain tällaista. Suoritusmahdollisuuksia isompiinkin opintokokonaisuuksiin erilaisia.

 

Eric Carver [00:49:41]: Niin, siinä on mietittävää. No, ehkä me emme käy kaikkia mahdollisia tulevaisuuksia tässä läpi, mutta paljon ajatuksia tässä herää. Mennään viimeiseen kysymykseen, joka on kaikille vieraille sama. Lukuvinkki, saa olla aiheesta tai sen vierestä. Mitäs Heli suosittelee?

 

Heli Turja [00:50:05]: Minä suosittelen nyt pikkaisen aiheesta ja hieman vierestä.

 

Eric Carver [00:50:08]: No niin.

 

Heli Turja [00:50:10]: Jotpa, tämä uusi jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. He noin vuosi sitten tekivät kyselytutkimuksen, mitä työikäiset ihmiset ajattelevat jatkuvasta oppimisesta 2023. Ja se on aika mielenkiintoinen. Ja jos sitä ei ole vielä käynyt Jotpan sivuilta lukemassa, niin suosittelen. Siihen on sisällytetty korkeakouluopiskelijoiden tai korkeakouluopinnot tehneiden, nyt tällä hetkellä työelämässä olevien, erilaisten oppijoiden kokemuksia. Myös siitä, että mitä he ajattelevat tästä jatkuvasta oppimisesta sen jälkeen, kun lähdetään sieltä opinto-osuudesta eteenpäin. Ja tuon kyselytutkimuksen pohjana, tuloksena tuli se, että tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia työelämässä olevista aikuisista tiedostaa, että heillä on oppimisen haasteita. Noin 11 % ei mielellään lähtenyt työnantajien tarjoamiin koulutuspäiviin mukaan. Kun sitä vähän raaputettiin pidemmälle, niin he kokevat oppimisen haasteita, mutta heillä ei ole sitä tutkittu eikä tunnustettu vielä. Eli siinä mennään lähemmäs sitä 20 %:a, eli joka viides. Tämä on iso potentiaali. Jos ajatellaan meidän tulevaisuuttamme ja sen kehitystä, koska jatkuva oppiminen tulee olemaan meillä jollain tavalla siellä mukana. Ja jos sieltä viidennes ei halua lähteä siihen tai kokee sen jotenkin liian haastavaksi olla mukana siinä jatkossa.

 

Eric Carver [00:52:19]: Kyllä. Iso yhteiskunnallinen kysymys, kun puhutaan työikäisestä väestöstä ja sen osallistumisesta työelämään.

 

Heli Turja [00:52:27]: Kyllä, ja muuhun yhteiskuntaan.

 

Eric Carver [00:52:29]: Kiitos paljon, Heli.

 

Heli Turja [00:52:30]: Kiitos.

Mitä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat? Miksi yksilöllisiä järjestelyitä ylipäätään tarvitaan? Mikä on niiden tavoite? Miten yksilöllisiä järjestelyitä pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistossa opiskelusta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille?

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 8. jakson vieraana on Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen. Hän on koulutukseltaan, neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on perehtynyt erityisesti kehityksellisiin häiriöihin, oppimisvaikeuksiin sekä tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin. Lehtinen on työssään opintopsykologina keskittynyt yksilöllisten järjestelyiden kehittämistyöhön ja siihen, miten yliopistossa voidaan tukea opiskelijoiden oppimista, jaksamista, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota.

Kuuntele  jakso Soundcloudissa

Tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 40. ja kolmannen tuotantokauden 8. jakso.

Jakson aiheena ovat yksilölliset järjestelyt ja saavutettava opetus.  Vieraana Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 14.3.2024. Jakson pituus 46 minuuttia.

Eric Carver[00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden kahdeksannen jakson vieraana on Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen. Hän on koulutukseltaan neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti ja perehtynyt erityisesti kehityksellisiin häiriöihin, oppimisvaikeuksiin sekä tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin. Lehtinen on työssään opintopsykologina keskittynyt yksilöllisten järjestelyiden kehittämistyöhön ja siihen, miten yliopistossa voidaan tukea opiskelijoiden oppimista, jaksamista, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota. Tervetuloa mukaan, Anu.

 

Anu Lehtinen [00:01:08]: Kiitos.

 

Eric Carver[00:01:09]: Puhutaan tässä jaksossa Anun kanssa yksilöllisistä järjestelyistä. Mitä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat? Miksi yksilöllisiä järjestelyjä ylipäätään tarvitaan? Mikä on niiden tavoite? Miten yksilöllisiä järjestelyjä pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Aloitetaan määrittelystä, niin kuin yliopistollisesti kuuluu tehdä. Mitä nämä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat ja minkälaiset opiskelijat saavat yksilöllisiä järjestelyitä?

 

Anu Lehtinen [00:01:48]: Yksilöllisillä järjestelyillä tarkoitetaan yksilöllistä oppimisen tukea ja sitä voi opiskelija saada, jos opiskelijalla on joku pitkäaikainen sairaus, vamma tai joku muu toimintakykyyn vaikuttava haitta. Ja nämä oikeudet oikeastaan perustuvat yhdenvertaisuuslakiin, ja meillä on oppilaitoksen velvollisuus näitä järjestelyitä opiskelijoille antaa. Ja näitä voi saada tosi monenlaisissa tilanteissa, mutta ehkä tyypillinen esimerkki yksilöllisestä järjestelystä on lisäaika tenttiin tai tehtävien suorittamiseen. Eli voi saada ylimääräistä, palautuksen aikatauluun lisäaikaa. Voi olla rauhallisempi tai erillinen tenttitila tai vaihtoehtoiset suoritustavat. Nämä ovat ehkä esimerkkejä tyypillisimmistä yksilöllisistä järjestelyistä. Opiskelijoilla on oltava perustelut näiden järjestelyiden saamiselle ja heidän pitää osoittaa opettajalle, että heillä on oikeus näihin järjestelyihin. Nämä järjestelyt pyritään rakentamaan niin, että ne oikeasti tukisivat kunkin opiskelijan omaa tilannetta, jotta he saisivat juuri heille sopivat järjestelyt. Perusteena voi esimerkiksi olla lukivaikeus, adhd, mielenterveyden haasteet tai somaattiset sairaudet. Opiskelijoiden on lähtökohtaisesti saavutettava meillä tutkintoon liittyviä tavoitteita, mutta näiden järjestelyiden tavoitteena on se, että kaikki opiskelijat voisivat saavuttaa ne tavoitteet, ja heillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua opetukseen ja näyttää osaamisensa näiden yksilöllisten järjestelyiden avulla.

 

Eric Carver[00:03:43]: Eli osaamistavoitteita ei sinänsä muuteta, vaan sitä, että miten niitä arvioidaan tai miten niihin päästään.

 

Anu Lehtinen [00:03:49]: Kyllä. Eli opetusta voidaan räätälöidä monella tavalla tai arviointimenetelmiä voidaan varioida.

 

Eric Carver[00:03:58]: No miksi me tarvitaan yksilöllisiä järjestelyitä ja mikä niiden tavoite on?

 

Anu Lehtinen [00:04:04]: No yhdenvertaisuus on oikeastaan se tärkein asia siinä. Pyritään tarjoamaan kaikille mahdollisuus siihen, että he voivat oppia. Ympäristö tukee juuri sitä heidän oppimistaan ja he voivat myös näyttää omaa osaamistaan. Näissä järjestelyissä huomioidaan juuri sen takia opiskelijoiden omat lähtökohdat. Toisaalta mitä saavutettavampi ja esteettömämpi oppimisympäristö jo valmiiksi on, sitä vähemmän tällaisia järjestelyitä tarvitaan. Meillä ei monessa suhteessa vielä ole optimaalinen oppimisympäristö. Ja toki eri opiskelijat hyötyvät myös erilaisista oppimisympäristöistä. Vaikka me tehtäisiin paljon, niin me ei ehkä aina saavuteta ihan sitä täysin optimaalista kaikille. Näitä järjestelyitä varmaan tarvitaan monessa suhteessa. Toki mikäli se ympäristö tukee enemmän sitä tai on saavutettavampi ja esteettömämpi, niin näitä järjestelyitä lähtökohtaisesti tarvitaan vähemmän, koska silloin monenlaiset opiskelijat pystyvät toimimaan siinä ympäristössä ja hyötymään tarjottavasta opetuksesta ja näyttämään sitä omaa osaamistaan. Toisaalta joskus kuulee sanottavan, että no eihän se ole reilua, että joku saa lisäaikaa. Se ei ole yhdenvertaista. Mutta tämä perustuu sen tyyppiseen asiaan, että tosiasiallisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei ole aina järkevää, että kaikilla on sama aika tehdä sitä tenttiä, vaan silloin annetaan lisäaikaa. Ja tätä kutsutaan joskus sanalla positiivinen erityiskohtelu ja jos siitä on kiinnostunut, niin voi yhdenvertaisuusvaltuutetun sivuiltakin lukea siitä lisää. Sekin perustuu lakiin ja meidän yhteiskunnassamme sitä paljon tehdään. Ja tietysti olisi tärkeää tehdä paljon enemmänkin, jotta asiat olisivat saavutettavia ja kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet.

 

Eric Carver[00:06:10]: Niin, siinä voi välillä mennä vähän sekaisin, että mitä se osaamisen kehittymisen tarvitsema aika tai menetelmä ja miten se arvioidaan, ja se itse asia. Eihän se ole kai millään alalla useinkaan kovin tärkeää, että joku kirjallinen teksti tulee synnytetyksi vaikka tietyssä ajassa, vaan sen sisältö ja laatu.

 

Anu Lehtinen [00:06:32]: Kyllä. Se on tosi tärkeää. Voi olla sairauksia, jotka vaikuttavat siihen toimintakykyyn. Tiettyinä aikoina ei vaikka pysty ja toisina aikoina pystyy tekemään ihan hurjankin tehokkaasti. Silloin on tosi tärkeää, että annetaan mahdollisuus näistä rajoitteista huolimatta edistyä näissä opinnoissa.

 

Eric Carver[00:06:58]: Tästä yhdenvertaisuudesta ja erityiskohtelusta, tarpeeseen ja todettuun, niin tulee mieleen sarjakuva, jossa on eri pituisia henkilöitä aidan takana katsomassa ottelua. Toisessa kuvassa osa heistä ei näe aidan yli ja toisessa kuvassa heille on laitettu joku jakkara alle, jotta he näkisivät sen aidan yli. Se on minusta jotenkin aika kuvaava ehkä. Vai onko tuo vertauskuvana hyvä?

 

Anu Lehtinen [00:07:27]: No minun mielestäni se on kyllä ihan hyvä. Minä ajattelen, että siinä ehkä konkreettisesti tulee selväksi, että se ympäristö on rakennettu tukemaan vaikka tietyn pituista, se katsomo. Tarvitaan joku systeemi. Tietysti optimaalisessa ympäristössä se katsomo on jo rakennettu sillä tavalla, että eri pituiset näkevät siitä. Se on juuri siinä oppimisympäristössä. Ainakin itse koen sen avaavana esimerkkinä. Välillä käytän itsekin tuon tyyppisiä, koska se auttaa meitä kuitenkin hahmottamaan, että mistä tässä oikeastaan on kyse.

 

Eric Carver[00:08:01]: Niin, koska se aidan korkeus ei tässä tapauksessa ole neutraali, koska se kohtelee eri tavalla eri henkilöitä siinä esimerkkikuvassa.

 

Anu Lehtinen [00:08:10]: Kyllä, ja vaikea ajatella, että pituudella olisi jotain merkitystä sen ottelun katsomisen näkökulmasta.

 

Eric Carver[00:08:15]: Koripallossa voi sillä olla pelaajille joku merkitys, mutta katsojille ei toki näin ole. No, ei hukuta vertauskuviin, mutta se tuli äkkiseltään mieleen, niin halusin sen sinulla testata, mitä siitä ajattelet. No mikä opintopsykologien rooli näissä yksilöllisissä järjestelyiden kokonaisuudessa on ja mitä muita tahoja tai toimijoita yliopistolla liittyy tähän?

 

Anu Lehtinen [00:08:40]: Joo. Voisin aloittaa kertomalla esteettömyysyhdyshenkilöistä, koska se on ehkä se näkyvin taho sekä opiskelijoille että opettajille. Eli meillä lähipalveluissa on jokaisella esteettömyysyhdyshenkilö, joka tapaa opiskelijoita, jotka tarvitsevat yksilöllisiä järjestelyitä, ja neuvoo opiskelijoita ja tarjoaa tukea. He voivat myös kirjoittaa suosituksia järjestelyistä. Suositusten tavoitteena on juuri se, että opettajienkin olisi helpompi järjestää näitä järjestelyitä, kun siinä suosituksessa on jotain valmiita ehdotuksia tai vähän kerrottu siitä tilanteesta, niin se ei jää aina sen opiskelijan vastuulle. Tai opettajan voi olla vaikea tulkita lääkärin tai psykologin tai erityisopettajan lausuntoja, niin me tuetaan näillä suosituksilla sitä, että opiskelijat saisivat sellaiset järjestelyt. Ja esteettömyysyhdyshenkilön kanssa keskustellaan siitä, että minkälaisista järjestelyistä voisi hyötyä. Esteettömyysyhdyshenkilöt usein tietävät, mitkä sen alan opinnoissa ovat hyödyllisiä tai tyypillisiä yksilöllisiä järjestelyitä, ja voivat käydä ohjauskeskustelua myös opiskelijan kanssa siitä. Ja koska opiskelijat usein tuntevat itse hirveän hyvin heidän oman tilanteensa, niin on tärkeää, että he tulevat kuulluksi siinä ja heidän näkökulmaansa huomioidaan. Ne ovat usein toimivampia järjestelyjä, joita opiskelijat ovat vaikka kokeneet jo monta kertaa. Tämän tyyppisissä kursseissa olen pystynyt näyttämään sitä osaamistani ja oppimaan. Niitä sitten huomioidaan. Näille esteettömyysyhdyshenkilöillä olisi tärkeä rooli myös opettajien ja henkilökunnan suuntaan. He voivat ohjata opiskelijoita opintoneuvontaan, ohjaavalle opettajalle ja koulutussuunnittelijalle. Ja informoida henkilökuntaa myös siitä, minkälaisia järjestelyitä olisi hyvä antaa ja mitä nämä yksilölliset järjestelyt tarkoittavat, jos ne eivät ole vielä jollekin opettajalle hirveän tuttuja. Opettajatkin voivat olla esteettömyysyhdyshenkilöihin yhteydessä ja saada opastusta ja ohjeistusta, miten tilanteessa voisi toimia.

 

Eric Carver[00:10:50]: Ja esteettömyysyhdyshenkilöt, se on jonkun toimen ohella siis?

 

Anu Lehtinen [00:10:54]: Joo, aika usein opintoneuvoja tai koulutussuunnittelija. Ja meidän tehtävämme opintopsykologeina on esimerkiksi tukea näitä esteettömyysyhdyshenkilöitä. Meillä on koulutusta liittyen vaikka oppimisvaikeuksiin ja muutenkin opiskeluun vaikuttaviin asioihin, opintojen etenemiseen ja sen tukemiseen, niin me voidaan tukea myös siinä, että minkälaiset järjestelyt ehkä minkälaisissa tilanteissa voisivat olla toimivia opiskelijoille. Tukea näiden suositusten kirjoittamisessakin. Ja perehdytetään näitä uusia esteettömyysyhdyshenkilöitä. Opintopsykologeina me itse ohjataan opiskelijoita, jotka tarvitsevat tukea. Tai esteettömyysyhdyshenkilöt voivat lähettää opiskelijan meille, jos opiskelija kokee sen tarpeelliseksi. Me voidaan opiskelijan kanssa käydä läpi sitä tilannetta ja miettiä, mitkä asiat tukisivat sitä opiskelijan oppimista ja myös tarkemmin miettiä yksilöllisiä järjestelyitä. Ja joskus se voi olla prosessikin, että ne yksilölliset järjestelyt, jotka heti ovat ilmeisiä, niin niitä pitääkin vähän jumpata ja kokeilla, että mitkä asiat toimivat siinä opiskelijan opiskelussa. Sen ohjauksen seurauksena saatetaan huomata, että tämän tyyppiset järjestelyt voisivatkin ehkä tukea sinua, kokeiletko näitä. Ja tavoitteena on, että löydetään juuri sen opiskelijan kannalta hyvät toimintatavat myös, mitkä tukevat sitä opiskelijaa, koska ne eivät ole aina niin helppoja. Joissain tilanteissa on helppo sanoa, että lisäaika tenttiin, mutta joissain tilanteissa ne voivat olla vähän ehkä monimutkaisempia tai muuta, niin niitä ratkaisuja voidaan etsiä. Oikeastaan kaikkien opintopsykologien työ on tukea näitä opiskelijoita, ja siinä ohjaus on myös tärkeässä roolissa. Vaikka me kirjoitamme paljon suosituksia, mutta myös se ohjaus siinä myös, että saataisiin sitä opiskelijan vahvuutta esille ja miten hän voisi hyödyntää sitä niissä opinnoissaan. Kaivella niitä järjestelyjä. Minä ajattelen niin, että työ vaatii kuitenkin aika paljon myös ohjauskokemusta, että pystytään tukemaan sitä opiskelijaa parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Eric Carver[00:13:10]: Meillä ilmeisesti kuitenkin opiskelijalla itsellään on tosi iso rooli tässä kokonaisuudessa sen oman tarpeen ja toiveiden ja myös oikeuksien esiintuojana. Olenko ymmärtänyt oikein?

 

Anu Lehtinen [00:13:26]: Joo, etenkin suhteessa opettajaan, että jos opiskelijalla on järjestelyjä, niin opiskelijan täytyy toimittaa se suositus. Me ollaan yritetty madaltaa tätä kynnystä juuri sillä tavalla, että meillä on ollut esteettömyysyhdyshenkilöt joitain vuosia, jotta olisi semmoinen yhden luukun periaate, mistä lähdetään aina liikkeelle. Ettei opiskelija joudu kohtuuttomaan limboon, keneltä kysyn ja mistä, koska meillä on opintopsykologien lisäksi vielä yksilöllisten järjestelyiden asiantuntijaryhmä. Siinä on ajatuksena, että ryhmässä käsitellään yksilöllisiä järjestelyjä, opiskelijoiden hakemuksia, että mitä he toivovat. Toki ryhmä voi opiskelijalle myös suosittaa sellaisia, mitä se opiskelija ei ole hakenut. Jos katsotaan, että jotkut muut opiskelijat vastaavassa tilanteessa ovat hyötyneet, koska opiskelija voi itse päättää käyttääkö hän sitä vai ei. Jotta opiskelijan ei kohtuuttomasti tarvitsisi etukäteen tietää, mitkä järjestelyt ovat mahdollisia, niin sen takia juuri tämä opintopsykologin ohjaus esimerkiksi tai yksilöllisten järjestelyiden asiantuntijaryhmä voi myös joissain tilanteissa tämmöisiä ilmeisiä suositella, mitä ei ole haettu. Tavoitteena tällä asiantuntijaryhmällä on sellainen laajempi kokoonpano, jossa on ihmisiä, jotka hoitavat tenttejä. On opintopsykologeja, jotka paljon kirjoittavat suosituksia, on opettajia, pedagogisia asiantuntijoita, koulutussuunnittelijoita ja esteettömyysyhdyshenkilöitä, jotta se pysyisi myös tasalaatuisena. Ja että me pystyttäisiin paremmin koko ajan tarjoamaan yksilöllisiä järjestelyitä. Korona on minusta hyvä esimerkki siitä, että tämä ei ole stabiilia, mitkä yksilölliset järjestelyt ovat keinovalikoimassa. Silloin asiat, jotka eivät olleet ehkä ennen tulleet ihmisten mieleen, niin ne ovat jo tavanomaisia järjestelyitä tällä hetkellä. Lähtökohtaisesti esimerkiksi asiantuntijaryhmä käsittelee, jos opiskelija ei pysty tulemaan paikalle ja haluaisi suorittaa paljon etänä opintoja. Tämä myös tarjoaa enemmän etäosallistumisen mahdollisuutta ja tuo yhdenvertaisuutta niille opiskelijoille, joilla voi olla jonkun sairauden takia esimerkiksi vaikeuksia tulla paikalle tai se vaikuttaa heidän toimintakykyynsä, että paljonko he pystyvät tekemään. Eli tämä on myös ajassa elävää asiaa, että mitä yksilöllisiä järjestelyitä suositellaan.

 

Eric Carver[00:16:10]: Aivan. Se oli ehkä minulle yksi yllätys. Ei sen olisi pitänyt olla, mutta niin paljon kuin korona-ajalla ja sillä totaalietäajalla olikin negatiivisia, vaikka hyvinvointivaikutuksia tai opiskelujen etenemisiin liittyviä vaikutuksia, niin joillekin se oli yhdenvertaisuuden ja korkeakoulutuksen saavutettavuuden kannalta merkittävä parannus. Sitä ei ehkä tullut ajatelleeksi. Tämä liittyy taas kerran siihen, mikä se oma eletty kokemus tuosta ajasta on.

 

Anu Lehtinen [00:16:46]: Kyllä. Joo, me tavattiin opintopsykologeilla molempia opiskelijoita, ja puhuttiinkin paljon siitä silloin korona-aikana, että osa hyötyy ja osa ei. Minä ajattelen, että korona-aika vei tosi paljon eteenpäin minun mielestäni yksilöllisiä järjestelyitä, vaikka se tuntuu vähän hassulta. Se on myös tuonut tiettyjä teknisiä ratkaisuja. Ne ovat itsestään selviä tällä hetkellä ja ovat normaalissa keinovalikoimassa, jotka tulevat ihmisten mieleen, miten asioita pystytään tekemään.

 

Eric Carver[00:17:17]: Kyllä. Ja ovat tuoneet joustavuutta ehkä siihen opintojen järjestelyihin ja muuta. Paljonkin.

 

Anu Lehtinen [00:17:22]: Kyllä, juuri näin.

 

Eric Carver[00:17:26]: No. Minkälaisia ongelmia tai haasteita yksilöllisiin järjestelyihin tällä hetkellä liittyy?

 

Anu Lehtinen [00:17:34]: Minä ajattelen, että ehkä isoin asia on se tietoisuus näistä. Sen kasvattaminen on tosi tärkeää. Meilläkin on kuitenkin iso yliopisto ja on paljon opettajia, ja osa voi olla tuntiopettajia, niin että saadaan sitä tietoisuutta yhä enemmän meidän opetus- ja hallintohenkilökunnallemmekin. Minä ajattelen, että se on ehkä isoin asia. Meillä on vähän konkreettisempiakin haasteita. Yksi, mistä tosi usein kysytään, että miksi meillä ei ole mitään järjestelmää tai miksi näitä yksilöllisiä järjestelyjä ei lue Sisussa, että opiskelijalla on oikeus näihin. Ja siihen ei ole valitettavasti keksitty tietoturvallista ratkaisua tällä hetkellä. Ja sen takia me joudutaan pelaamaan näillä suosituksilla, joita opiskelijat näyttävät opettajille. Sehän voi olla opiskelijan näkökulmasta kuormittavaa, että hän näyttää sen suosituksen opettajalle. Opettajalle sillä tavalla, että hän ei voi säilyttää sitä ja hänen pitää jotenkin hallita sitä massaa. Jos se olisi Sisun kautta ennakkoon ja opiskelija voisi antaa vaikka luvan, että tämä kurssin opettaja saa nähdä, että minulla on järjestelyt ja mitä minulle on suositeltu, niin silloin se olisi enemmän opiskelijan hallinnassa. Sen täytyykin olla, koska opiskelijan täytyy saada valita, kenelle hän kertoo näistä asioista.

 

Eric Carver[00:18:58]: Se on terveystietoa kuitenkin.

 

Anu Lehtinen [00:18:59]: Se on terveystietoa. Jos opiskelija ei halua käyttää niitä järjestelyjä jollain kurssilla, se on ok, mutta jos hän jollain kurssilla haluaa käyttää, niin opiskelija voisi vain klikata, että opettaja saa sen tiedon. Nyt me pelataan aika paljon manuaalisesti, että järjestelmää ei ole. Sisu ei valitettavasti tässä kohtaa ainakaan taivu tähän. Toki minä tiedän, että ollaan ehdotettu muutamia vuosia sitten ohjelma- tai ohjelmistosalkkuun, vai mikä sen nimi nykyään onkaan, että tulisi tämmöinen järjestelmä. Minä ajattelen, että se aika paljon edistäisi sitä. Opiskelija ei joudu ilmoittamaan aina, ja jos opettaja miettii, että mitä minun pitääkään huomioida, kun minä suunnittelen tätä kurssia, niin ne olisivat jo heti sillä opettajalla tiedossa. Mitä laajemmin me nähdään tämä asia, niin sitä parempi. Jos me nähdään yksilölliset järjestelyt, vaikka vain tenttien erityisjärjestelyt, että saako lisäaikaa tai eikö saa lisääaikaa, niin se on aika kapea. Monesti siellä opetuksessa voitaisiin jo huomioida monia asioita. Minä otan lukivaikeus-esimerkin, tämä on ehkä aika tyypillinen ja ymmärrettävä. Jossain luennolla jaetaan vaikka materiaali, joka pitää tosi nopeasti lukea ja sitten siitä pitää keskustella. Jos jollain on lukivaikeus, niin hän ei ehdi lukea sitä tai hän saa jo stressin siitä, että ehtiikö hän lukemaan ja paljonko tähän on aikaa lukea tätä materiaalia. Toisaalta nämä ovat myös asioita, joita me voisimme vähentää suunnittelutyöllä ja etukäteisjärjestelyillä. Materiaalit olisivat aina etukäteen ja saavutettavassa muodossa tarjolla. Jos opettaja tietää, että tulee opiskelijoita, joilla on vaikka lukivaikeus tai he tarvitsevat lisäaikaa, niin hän voi miettiä myös etukäteen, miten hän pystyisi tätä kurssin opetusta, opetustilannetta jo järjestämään sellaiseksi, että se toimisi kaikille.

 

Eric Carver[00:21:02]: Niin, ehkä korkeakoulutuksessa kuitenkin yksi määräävä tekijä on, että ihan joitakin koulutusaloja lukuun ottamatta, niin yksittäinen opettaja työskentelee yksittäisen opiskelijan kanssa aika vähän. Tietysti joku gradu-, kandityön ohjaussuhde voi olla pitkä, mutta ne ovat muutamia kursseja, joita opetetaan. Silloin se, että oppisi tuntemaan opiskelijan syvällisesti ja vaikka ne tarpeet ja muut, niin se ei ehkä ole realismia. Sitten mennään juuri siihen, että miten se järjestelmä tukee tätä.

 

Anu Lehtinen [00:21:30]: Kyllä. Ja tietysti joissain koulutusohjelmissa opiskelijan kanssa on voitu käydä keskustelua siitä jo ohjaavan opettajan kanssa. Ja suunnitellaan vaikka keväällä jo seuraavan lukuvuoden kurssit, jotta opettajilla on hyvissä ajoin tiedossa. Esimerkiksi se voi olla niinkin konkreettinen asia, että kaikki materiaalit ovat tiedossa. Opiskelijan vaikka pitää tietää ne kurssit etukäteen, jotta hän saa kaikki materiaalit sellaisessa muodossa, että hän pystyy osallistumaan. Vaikka kirjat pistekirjoina tai äänikirjoina tai vastaavaa. Tai kohokuvioina jotkut kuvat tai kaaviot. Vie kuitenkin aikaa valmistaa sitä materiaalia, jota yhteiskunnan palveluissa tarjotaan. Meidän pitää sitten vaan varmentaa, että opiskelija pystyy ennakoidusti tietämään materiaalin, jotta hän saa ne itselleen ajoissa. Silloin ei voi yhtäkkiä tuottaa mitä tahansa materiaalia, koska silloin voi käydä niin, että opiskelijalta jää se sitten, tai että hän ei pysty sitä hyödyntämään.

 

Eric Carver[00:22:44]: No, miten järjestelyjä pitäisi nyt sinun mielestäsi kehittää? Ehkä vähän tulkkaan taas, kun ymmärrykseni mukaan muuallakin kuin Helsingin yliopistossa kuunnellaan podcastia, eli Sisu on se meidän opintohallintojärjestelmämme. Monissa korkeakouluissa vastaava on Peppi, jossa ovat nämä suoritustiedot ja ilmoittautumiset kursseille ja muut, mihin Anu äsken viittasi. Nyt tosiaan Helsingin yliopistossa ei ainakaan toistaiseksi ole järjestelmää, jonka kautta opiskelija voisi antaa suostumuksen sille, että opettajat näkisivät, että onko yksilöllisten järjestelyiden tarvetta. Mennään nyt siihen tulevaisuuteen ja mitä pitäisi tehdä. Miten Anu Lehtinen kehittäisi yksilöllisiä järjestelyjä tulevaisuudessa?

 

Anu Lehtinen [00:23:31]: Yksi konkreettinen on tämä järjestelmä. Se varmaan konkreettisesti vähentäisi kaikkien työtä, mikä olisi pitkällä tähtäimellä tärkeä ja hyvä asia, mitä on tosi paljon toivottu. Ja myös ihan konkreettista, vaikka että kursseille tulisivat tiedot siitä, että kuka on kurssin vastuuopettaja, johon opiskelija on yhteydessä, jos tarvitsee yksilöllisiä järjestelyitä, ja se lukisi siellä kurssisivuilla. Tai siellä lukisi, että miten tämä kurssi suoritetaan, paljonko on fyysistä läsnäoloa, missä ne luennot sijaitsevat, milloin missäkin. Opiskelija voisi jo ennakolta katsoa, että mikä suoritusmuoto tästä kurssista olisi minulle saavutettava. Jos jonkun osaamisjakson voi suorittaa vaikka eri tavoin. Aika paljon myös konkretiaa, että tiedot oikeasti löytyisivät tosi hyvin. Paljon on myös semmoista, että me emme ehkä tule ajatelleeksi, että ihmiset tarvitsevat aika monenlaistakin tietoa kursseista. Eilen satuin olemaan yhdessä palaverissa. Itse olen matemaattis-luonnontieteellisen kummiopsy ja päässyt paljon tekemään opettajien kanssa ja lisäämään opettajien tietoisuutta, mikä minun näkökulmastani siellä on kuitenkin aika korkealla tasolla moneen paikkaan verrattuna. Se on ollut hienoa. Palaverissa tuli eilen juuri esille, että voisiko olla sellainen automatiikka näihin kurssisivuille, että opettajan ei tarvitse muistin varassa miettiä, että mitkä kaikki tiedot siellä kurssisivuilla tarvitsisi olla. Ja silloin yksilölliset järjestelytkin voisi olla sellainen, että on joku tietty automaattiteksti, johon vaan täytetään se opettajan nimi, johon ollaan yhteydessä. Ja päivämäärä. mihin mennessä se tulee opettajalle kertoa, jotta opettajalla on mahdollisuus reagoida niihin asioihin. Tämän tyyppisiä aika konkreettisiakin asioita.

 

Eric Carver[00:25:28]: Niin, että vaikka tässä on taustalla lainsäädäntö, jonka taustalla on tosi tärkeitä arvoja yhdenvertaisuudesta ja siitä, että korkeakoulutus on saavutettavaa, vaikka olisi lukihäiriö tai joku muu tekijä, niin lopulta ne ratkaisut eivät välttämättä ole suuria ja periaatteellisia, vaan ne voivat olla hyvinkin käytännönläheisiä. Kurssisivun täyttöohjeita tai tiettyjä pohjatekstejä tai toimintatapoja, jotka ovat ihan opittavissa ilman että on opintopsykologi, eikö niin?

 

Anu Lehtinen [00:26:01]: Kyllä. Ja ne tukisivat jo lähtökohtaisesti ja vähentäisivät aika paljon sitä työtä. Jos miettii, että opetuksen puolella on tärkeää miettiä myös opetussuunnitelmatyötä, että minkälaisia tavoitteita kurssille laitetaan. Ja meillä vararehtori on tehnyt päätöksenkin näistä yksilöllisistä järjestelyistä, niin siellä mainitaan tämä monimuotoisuus, että osaamisjakson voisi suorittaa useammalla tavalla. Ja se voi yksinkertaisuudessa olla, että on vaikka luentokurssille osallistuminen tai kirjatentti. Mutta olisi selkeästi raportoitu, mitkä ne ovat ja milloin ja miten ne voidaan suorittaa. Mitä ne vaativat. Onko Examinarium-tentti. Milloin se tenttipäivä on. Ja niin edelleen. Toki niitä tietoja paljon onkin, mutta huomaa, kun ohjaa näitä opiskelijoita, jotka miettivät, että no mitenhän minä suorittaisin tämän ja mitä suoritusvaihtoehtoja on, niin sitten huomaa, että sitä ei kuitenkaan konkreettisesti ole aina niin helppo löytää. Tai ei ole muistettu mainita, missä paikoissa luennot ovat, koska sillä voi olla aika iso merkitys, että miten se opiskelija vaikka pääsee paikalle, jos on joku fyysinen rajoite. Tai pitääkö olla yhteydessä jonnekin, että saisiko sen tilan vaihdettua ja niin edelleen. Aika konkreettisilla keinoilla jo tehdään tosi paljon työtä. Silloin se myös vähentää opiskelijoiden neuvonnan tarvetta, koska monet opiskelijat aika itseohjautuvasti pystyvät valikoimasta poimimaan juuri heille toimivia ratkaisuja. Se on siinä mielessä tärkeää.

 

Eric Carver[00:27:39]: Niin, onko tässä kyse läpinäkyvyyden asteen lisäämisestä oikeastaan siihen, miten kuvataan tutkintoa, miten kuvataan opetussuunnitelmaa ja myös, miten kuvataan yksittäisiä kursseja?

 

Anu Lehtinen [00:27:53]: Kyllä.

 

Eric Carver[00:27:56]: No mainitsitkin tämän jo, että kun puhutaan saavutettavuudesta tai inklusiivisuudesta, niin siinä meillä on vähän kaksi erilaista tietä, jotka eivät ole poissulkevia vaan toisiaan tukevia. Eli nämä yksilölliset järjestelyt, sen yksilön kohtaaminen, niiden tarpeiden ymmärtäminen, niistä käytävä keskustelu ja ratkaisut. Ja sitten rakenteet ja toimintatavat, jotka auttavat itse asiassa kaikkia. Tästä haluaisin sinulta kysyä, eli miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää erityisesti huomioita? Olet näitä sanonutkin, mutta tämä on kertauslista.

 

Anu Lehtinen [00:28:40]: Jos lähdetään tästä opetussuunnitelmatyöstä, että ainakin meidän yliopistossamme se on taas ajankohtainen ja sitä taas seuraavalle kaudelle tehdään. Siinä kohtaa jo mietittäisiin, että kurssille on erilaisia suoritusvaihtoehtoja. Ainakin näille kandivaiheen isoille massakursseille. Ja silloin se vähentää myös yksilöllisten järjestelyiden räätälöinnin tarvetta. Ja monet opiskelijat pystyvät sieltä valikoimaan niitä. Toki aina vaihtoehdot eivät ole kaikille sopivia ja joudutaan edelleen miettimään. Mutta se kuitenkin vähentää sitä tarvetta. Ajattelen myös, että tärkeä asia on myös opetussuunnitelmatyössä, että miten me rakennetaan niitä. Meillä on tutkintojen tavoitteet ja niiden pitäisi jotenkin näkyä osaamisjakson tavoitteissa. Jos tutkintotavoitteena on vaikka, että opiskelija oppii vuorovaikutustaitoja, niin on tosi tärkeää, että niitä on myös siellä kurssin tavoitteissa, jotta varmennetaan, että opiskelijat oppivat. Jos mietitään näitä yksilöllisiä järjestelyjä, siinä ei tunneta vapautusta. Täytyy jollain tavalla mahdollistaa heidän oppimisensa ja osaamisensa osoittaminen myös vaikka näissä vuorovaikutustaidossa tai jossain muissa akateemisissa asiantuntijataidoissa. Mutta on tärkeää myös huomioida, että joka kurssilla ei ole aina ehkä akateemisista asiantuntijataidostakaan ne samat tavoitteet, että se hyödyttää kaikkia. Jos on vaikka vuorovaikutustaidot, niin usein se edellyttää läsnäoloa. Mutta voi olla hyvä, että opiskelijat pystyvät myös välillä tekemään jotain muita kuin läsnäolovaihtoehtoja. Se voi tukea oikeastaan kaikkien opiskelijoiden oppimisen etenemistä. Mutta jos opiskelijalla on myös joku sairaus tai vamma, joka vaikuttaa siihen vaikka, että miten he voivat osallistua ryhmätyöskentelyyn, niin on tärkeää miettiä, että onko se sen kurssin pedagoginen järjestely. Eli se on vain tapa toteuttaa opetusta, mutta se ei ole se osaamisjakson tavoite. Koska jos osaamisjakson tavoitteena ei ole vaikka vuorovaikutustaidot, niin opiskelijahan voi itsenäisesti tehdä sen kurssin. Ja osaamisjakson tavoitteet vaikuttavat tosi paljon siihen, minkälaisia suoritusmuotoja voidaan tarjota. Ja miksi minä otin tämän vuorovaikutustaidon nyt yhtenä esimerkkinä, koska sehän on pedagoginen järjestely, joka tukee tosi monia opiskelijoita, että tehdään ryhmissä ja opiskelijat kohtaavat. Ja se tukee yhteisöllisyyttä, se on tosi tärkeä. Mutta meillä on myös opiskelijoita, joiden näkökulmasta, jos niitä on tosi paljon, niin se voi olla heille kuormittavaa. Ja se ei olekaan heidän näkökulmastaan saavutettavaa. Esimerkiksi jos on autisminkirjon häiriö, niin voi olla, että kuormittuu tosi paljon niistä sosiaalisista tilanteista, jos niitä on liikaa. Ei niin, että vaikka haluaa osallistuakin moneen, mutta pitää säädellä monella kurssilla yhtä aikaa. Pystyy olemaan sitä vuorovaikutusta, jotta ne opinnot etenisivät ja saisi sitä itse sisältöä opiskeltua, on se sitten matikkaa, fyssaa tai tietojenkäsittelyä. Nämä ovat minun mielessäni, koska se on kummitiedekuntani. Toisaalta, jos on joku sairaus, jonka tila vaihtelee. Välillä voi olla joku viikko, että ei pysty edistämään opintoja. Voi tulla vaikka joku voimakas kiputila, ei pysty opiskelemaan. No syitä voi olla monenlaisia, että ei pysty koko ajan opiskelemaan samaan tahtiin. Joutuu olemaan viikon sillä tavalla, että ei pysty niin paljon tekemään. Jos siihen ajoittuu hirveästi ryhmätöitä, niin sekin on opiskelijalle ei-saavutettavaa. Hän kokee, että minä en pysy sen ryhmän aikataulussa, ja onko minun pakko tästä tilanteestani huolimatta yrittää räpistellä ja osallistua näihin ryhmiin, jos niitä on paljon. Ettei käy niin, että opiskelija joutuu jättämään kursseja sen takia kesken, että hän ei pysy vaikka siinä ryhmän aikataulussa, koska siinä ovat muidenkin ryhmäläisten aikataulut. Jos he tarvitsevat yksilöllisen aikataulun ja räätälöinnin, niin silloin se pitää huomioida myös sen opiskelijan kohdalla. Silloin pedagogiset ratkaisut, jotka tukevat joitain opiskelijoita, eivät tue kaikkia. Olisi niitä erilaisia suoritusvaihtoehtoja. Tai kaikilla kursseilla ei aina olisi pedagogisena ratkaisuna ne ryhmätyöt. Me saisimme vähän erilaisille opiskelijoille myös sopivia suoritusmuotoja, ettei se olisi niin, että kaikki kurssit tukevat tietynlaisten opiskelijoiden suorittamista ja tekevät sen hankalammaksi toisille opiskelijoille.

 

Eric Carver[00:33:23]: Tuntuu siltä, että palataan podcastin yhteen toistuvaan teemaan aina vaan. Eli mikä on kokonaisvaltainen koulutuksen suunnittelu ja tehdäänkö sitä siinä yhteisössä laajasti, jotta voidaan katsoa vaikka tiettyjen opintojaksojen tai kurssikokonaisuuksien osalta juuri näitä pedagogisia menetelmiä, jotta ei käy niin, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla kaikilla kursseilla on ryhmätöitä, jolloin ne voivat olla itse asiassa ihan kaikille myös aika kuormittavia. Ei vain heille, joilla on vaikka autismin kirjoa.

 

Anu Lehtinen [00:33:56]: Kyllä, juuri näin. Ja se on tosi tärkeää. Minä ajattelen, että se on opetuksen kehittämisen yksi tärkeä asia. Totta kai yksittäinen opettajakin voi tehdä paljon ja pohtia etukäteen sitä, että minulla on tämä kurssi, jossa on näitä ryhmätöitä. Jos minulla on opiskelijoita, jotka eivät vaikka pysty pysymään tässä aikataulussa, niin mitä minä tarjoan. Tai jos on vaikka vertaisarviointi, jossa on tietyt deadlinet, niin miten toimitaan opiskelijoiden kohdalla, joilla on lisäaikasuositus. Ehkä sen etukäteen miettiminen helpottaa sitä, että opiskelijalle voisi sanoa etukäteen kurssilla, että jos on lisäajan tarve, niin vaihtoehto on tämä. Ja se on kaikkien tiedossa, eikä se opiskelija joudu aina selvittämään opettajalta. Paljon siellä kurssien kohdallakin voidaan tehdä sen tyyppistä työtä. Ja myös se, että opiskelija ja opettajan kohtaaminen on tosi tärkeää. Vaikka sanoit, että se opettaja ei pysy niin kauaa sen opiskelijan rinnalla välttämättä, etenkään isoissa koulutusohjelmissa. Joskus vaikka alkukeskustelu voi olla tosi tärkeää, joka meillä on suosituksissakin. Välillä ihan kirjattu opettajan kanssa, että hän oikeasti keskustelee opiskelijan kanssa, että miten tämä kurssi toteutetaan niin, että opiskelija pystyy oppimaan. Meillä on toisaalta hienoa ja hyvää pedagogiikkaa tosi paljon ja ne pedagogiset ratkaisut voivat olla tosi erilaisia. Me emme niillä suosituksilla pysty ihan joka tilannetta huomioimaan. On senkin takia tärkeää, että opetuksessa on keskustelua ja sitäkin kehitetään.

 

Eric Carver[00:35:37]: Aivan. Itse asiassa edellisellekin vieraalle, Juuso Henrik Niemiselle, testautin tätä ajatusta, niin testautanpa sen sinullakin, että minusta on yhä enemmän alkanut tuntumaan siltä, että meidän opiskelijapopulaatiomme tulee yhä moninaisemmaksi. On tietysti perustutkinto-opiskelijaa ja samoilla kursseilla yhä enemmän on jatkuvia oppijoita, on avoimen opiskelijoita, voidaan tehdä jotain pienempiä oppimiskokonaisuuksia, erikoistumiskoulutusta. On hyvin erilaisia elämäntilanteita opiskelijoilla. Tullaan suoraan lukiosta tai on jo perhettä ja tehdään toista uraa, ja kansainväliset tutkinto-opiskelijat, niin hyvin monet tuntuisivat hyötyvän näistä samoista asioista. Kurssikuvaukset, työmääräkuvaukset, arvioinnin kuvaukset, missä, mitä, milloin, kuinka paljon tämä työllistää, mitä pitäisi lukea tämän kurssin aikana. Nämä olisivat mahdollisimman selkeitä. Eli se läpinäkyvyyden lisääminen näyttäisi lisäävän ja tukevan itse asiassa aika vahvasti meidän kaikkia opiskelijaryhmiämme, tai ainakin valtaosaa. Onko tämä ihan hupsu ajatus?

 

Anu Lehtinen [00:36:44]: Ei, minä olen ihan täsmälleen samaa mieltä. Ja se lähtee juuri niistä kurssikuvauksista ja oppimisalustasta. Vaikka Moodlessa, kuinka selkeästi siellä on kerrottu ne kaikki asiat. Jos on missannut luennolla mitä opettaja sanoo, ei ole pystynyt juuri sillä hetkellä keskittymään, niin pystyy sieltä selkeästi katsomaan. Ja vaikka ne tuntuvat itsestään selviltä asioilta, niin kyllä se on myös opettajan harjaantuneisuutta varmasti ja mitä opitaan. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista rakentaa aina niitä selkeitä ohjeita ja muita. Ne ovat tosi tärkeitä asioita. Ja monet sanovatkin, että vitsi kun olisi selkeät ohjeet. Ja minä en yhtään tiedä, mitä tällä kurssilla pitää tehdä. Voi olla myös, että ne opiskelijat, joilla on vähemmän yhteyksiä muihin opiskelijoihin ja uskaltavat ehkä vähän vähemmän kysyä, niin he joutuvat ihmettelemään enemmän kuin sellaiset opiskelijat, jotka ovat päässeet siihen yhteisöön enemmän käsiksi ja kuulleet jo puskaradiossa, että mitä tämä tarkoittaa, koska aika paljon on myös oletettua tietoa. Uudet opiskelijat kysyvät, että onko tämä luento, mitä tämä luento tarkoittaa, mitä nämä laskuharjoitukset ovat ja mitä siellä tapahtuu. Tavallaan korona on myös tehnyt sen, että opetus on monimuotoisempaa, mikä on hyvä asia. Mutta silloin opiskelija ei aina pystyy ennakoimaan sitä, että hetkinen, mitäs täällä tapahtuukaan. Pitää aika paljon eksplisiittisesti kertoa, että ehkä ennen me ollaan voitu pelata enemmän sillä, että meillä on joku tietty skeema, ajatus siitä, että tämä toimii näin. Junassa aina ostetaan matkalippu näin ja maksetaan näin ja matkustetaan näin ja poistutaan. Ja vähän niin kuin opetuksessa sama, että siellä on joku tietty logiikka. Nyt niitä logiikoita on aika paljon, niin niitä joudutaan ehkä eksplisiittisemmin kuvaamaankin. Me ollaan ehkä sillä tavalla uuden edessä, että me joudutaan ehkä enemmän kiinnittää siihen huomioon kuin aikaisemmin. Ja ehkä me ollaan sitä tässä opettelemassa myös.

 

Eric Carver[00:38:39]: Niin se on ehkä vähän raskas sana, mutta metateksti. Eli se, että miten me kerrotaan ja puhutaan ja kuvataan siitä, miten joku opiskelun kokonaisuus rakentuu, eikä oleteta hirveästi. Kaikkihan tietävät, että meidän tiedekunnassamme laskarit ovat tätä, luennot ovat tätä ja ryhmätyöt ovat tätä. Ei oleteta sitä, vaan hyväksytään se, että se pitää kertoa. Nyt minä otan Opettajien akatemian koordinaattorin hatun päähäni ja mietin, että joku opettaja voisi tätä jaksoa kuunnellessaan miettiä, Eric ja Anu, ihan hirveitä vaatimuksia minulle. Työtunnit paukkuvat jo nyt ja opiskelijamäärät ovat tosi kovia ja ohjattaviakin on vaikka kuinka paljon. Mitä sinä haluaisit sanoa opettajalle, joka pelkää, että tämän tekeminen hyvin tai ottaminen huomioon, että se muodostuu tosi työlääksi. Miten sinä puhuisit tilanteessa, niin kuin sinä olet varmaan joutunut tekemäänkin usein, kun opettaja ajattelee, että ei pysty, on liikaa.

 

Anu Lehtinen [00:39:49]: Silloin kannattaa juuri käydä sitä keskustelua ja miettiä vaikka sen opiskelijan kanssa. Tai voi soittaa joillekin, jotka tekevät näitä yksilöllisen järjestelyiden suosituksia tai ovat siinä asiantuntijaryhmän jäsenenä. Itse olen siinä puheenjohtajana ja kollegani Johanna Mikkonen varapuheenjohtajana. Me konsultoimme aika paljon opettajia. Ja mietitään juuri, että mitkä ne perustellut ratkaisut voisivat olla siten, että se opettajan työmäärä ei olisi kohtuuton. Usein ne kuitenkin sieltä löytyvät. Jos siinä suosituksessa olevat eivät tunnu ihan täsmällisiltä, tai mitä tämä nyt voisi minun kurssini kohdalla tarkoittaa. Nämä eivät oikein sovellu, ja opiskelija tarvitsee lisäaikaa, niin sitten pohditaan. Ja usein ne ratkaisut löytyvät sieltä. Se vaatii vähän sellaista aivojumppaa, että hetkinen, miten tämän kurssin kohdalla tämä tehdään niin, että oikeasti ne kurssin tavoitteet saavutetaan, ja se ei ole liian resurssisyöppö. Ja se on myös sille opiskelijalle reilua, eli opiskelija ei joudu tekemään enempää töitä kuin muut opiskelijat, ettei se ole sanktioitua. Tai tahattomasti liian tai enemmän kuormittava. Sitä joudutaan arvioimaan ja pohtimaan, että ne olisivat hyvin rakennettuja. Sanoisin, että sillä ennakkosuunnittelulla ja ennakkotekemisellä, mitä enemmän me koko ajan vähitellen kurssille lisätään saavutettavia elementtejä. Joku vuosi tarkastetaan, että Moodle on rakennettu saavutettavaksi ja joku toinen vuosi katsotaan, että kaikki kalvot ovat saavutettavia. Jos tulee sitä tarvetta, että opiskelijoiden tarvitsee kuunnella materiaaleja etukäteen, niin ne ovat valmiina. Ottaa sen projektiin ehkä vähitellen. Onhan se työlästä, mutta se on toisaalta tärkeää. Sitten kun sen oppii ja se on rutiinia, niin se ei myöskään vie niin paljon aikaa. Minä ajattelen, että ehkä se ensimmäinen ajatus voi olla, että se on työläämpää kuin se oikeasti on. Mutta jos työtunnit paukkuvat ja se on tosi työlästä, niin myös omaan esihenkilöön yhteyttä. Ja koulutusohjelman tasolla on hyvä miettiä, miten toimitaan. Yksilölliset järjestelyt eivät kuitenkaan ole yksittäisen opiskelijan vastuulla, ne ovat yliopiston vastuulla. Ja kun meillä on iso oppilaitos, niin meillä on aika iso vastuu myös, että mitä ne kohtuulliset mukautukset ovat. Eli se kohtuullinen tarkoittaa, että se olisi jollain tavalla yliopistonkin resurssien näkökulmasta kohtuullista, mutta koska meillä on iso yliopisto, niin ne vaatimukset meille sen kohtuullisuuden suhteen ovat kuitenkin isompia kuin vaikka jollekin pienelle oppilaitokselle. Sen takia ei voi jättää yksittäisen opettajan harteille kaikissa tilanteissa niitä järjestelyitä.

 

Eric Carver[00:42:35]: Yksi yliopiston strategian keskeinen tavoite on kestävyys. Tässäkin varmaan, että se osaaminen ja kyvykkyys näihin yksilöllisiin järjestelyihin löytyy talon sisältä, mutta silloin kun yksittäinen opettaja tarvitsisi tukea, niin hän sen löytäisi. On se sitten esteettömyysyhteyshenkilö tai opintopsykologi tai molemmat, että pystyy hakemaan tukea siihen. Ja myös se koulutusohjelman yhteisö voisi keskustella näistä yhdessä. Tässä yhteydessä minun on pakko mainita Opettajien akatemian keskusteluissa varsinkin tässä viime vuoden aikana esillä olleen. Kun on tiedekunnassa erilaisia tutkimusvapaita, niin on myös tarvetta ehkä välillä opetuksen kehittämisvapaalle. Olisi mahdollisuus vaikka tätä teemaa miettiä, että miten minä muutan jonkun ison kandivaiheen peruskurssin niin, että nämä eri ryhmien tarpeet tulisivat paremmin niissä järjestelyissä tai siinä tavassa, jolla se kurssi rakennetaan. Ja kun se vaatii aikaa, niin siihen myös voisi joskus oikeasti varata sitä aikaa.

 

Anu Lehtinen [00:43:37]: Joo, ja kyllä tämä on tärkeä keskustelu. Kyllähän pitää miettiä myös sitä, että miten me satsataan. Kaikki ei voi vaan tulla jonkun työn ohessa aina. Se vaatii myös tietysti jonkunlaisia resursseja tehdä. Ja että saavuttaa sitä tietoisuutta, niin se vie aikaa, että perehtyy siihen. Minä tiedän, että on näistä ja minä luen opetustyön ohjeista ja osallistun koulutukseen ja tämän tyyppistä. Ja se rakenne on siinäkin tärkeä, että viedään myös koulutusohjelman johtajien suunnalta ja opetuksen varadekaanien suunnalta sitä viestiä niistä tärkeistä asioista eteenpäin. Ja tiedekuntien sisällä löydetään toimivia malleja sinne isoille kursseille. Vähennettäisiin työmäärää sillä tavalla, että toimivia malleja pystyttäisiin monistamaan.

 

Eric Carver[00:44:28]: Kyllä. Hyvä. Tästä voisi kysyä paljonkin, mutta minusta tuntuu, että tässä on jo nyt ainakin itselle tullut aika paljon mietittävää ja pureskeltavaa, joten en yllätä Anua nyt millään jokerikysymyksellä tässä lopussa. Kysyn saman kysymyksen, jonka kysyn ihan kaikilta vierailta. Lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä.

 

Anu Lehtinen [00:44:53]: Minun lukuvinkkini on Johann Harin Kadonnut keskittymiskyky. Se kertoo meidän ihmisten keskittymiskyvystä tässä ajassa. Siinä on myös yhteiskunnallinen näkökulma siihen, miten yhteiskunta tai meidän ympäristömme vaikuttaa meidän keskittymiskykyymme. Usein ajatellaan, että voi ei, minä olen liikaa vaikka laitteella ja keskittymiskyky menee. Kirjassa esitetään näkökulmia siihen, miten tämä meidän ympäristömme toisaalta vaatii myös sitä, että me ollaan laitteilla. Se ei vain liity yksilöön. Vaikka nämä haasteet siinä, että ollaan paljon laitteilla ja keskittymiskyky ei tunnu enää olevan niin hyvä. Kiinnostavia erilaisia näkökulmia tämän tyyppisiin aiheisiin.

 

Eric Carver[00:45:39]: Kyllä. Meillä taitaa monilla olla itsekin aiheutettua tai kulttuurin aiheuttamaa keskittymishäiriötä, mikä ei ole mikään diagnoosi vaan se, mikä se meidän tapamme on. Hei, tosi paljon kiitoksia, Anu, kun tulit vieraaksi.

 

Anu Lehtinen [00:45:55]: Kiitos, Eric.

 

Miten Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ohjataan opiskelijoita? Minkälaiset tavoitteet ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten ohjaus nivoutuu opetussuunnitelmaan? Mikä rooli ohjauksella on ammatillisen identiteetin ja kasvun tukemisessa? Miltä näyttää opiskelijoiden ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa?

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 7. jakson vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori, Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliininen opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala. Junnikkala ja Mustonen ovat toimineet yli kymmenen vuotta ohjaavina opettajina tiedekunnassa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

 

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 39. ja kolmannen tuotantokauden 7. jakso.

Jakson aiheena on opiskelijoiden ohjaus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa.  Vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori, Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliininen opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 7.3.2024. Jakson pituus 50 minuuttia.

Eric Carver [00:00:02]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajan akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijanohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotannon kauden seitsemännen jakson vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliinin opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala. Junnikkala ja Mustonen ovat yli kymmenen vuotta toimineet ohjaavina opettajina tiedekunnassa. Tervetuloa mukaan.

 

Puhujat [00:00:59]: Kiitos.

 

Eric Carver [00:01:00]: Puhutaan tässä jaksossa siitä, että miten eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ohjataan opiskelijoita. Minkälaiset tavoitteet ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten ohjaus nivoutuu opetussuunnitelmaan? Mikä rooli ohjauksella on ammatillisen identiteetin ja kasvun tukemisessa? Miltä näyttää opiskelijoiden ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa? Meillä Suomessa tosiaan eläinlääkäreitä koulutetaan vain yhdessä paikassa, täällä Helsingin yliopistossa ja täällä Viikin kampuksella, missä tätäkin nauhoitetaan. Tästä syystä minä ajattelin, että me voitaisiin aloittaa keskustelu siitä, että kerrotte meille vähän siitä, että minkälainen eläinlääkärin koulutus on pääpiirteittäin ja mitä erityistä pitää ottaa huomioon ohjauksen kehittämisessä juuri teidän tiedekunnassanne, jos Riikka aloittaa.

 

Riikka Keto-Timonen [00:01:50]: Eläinlääketieteen koulutushan on kuusivuotinen koulutus eli ensimmäiset kolme vuotta tähdätään eläinlääketieteen kandidaatin tutkintoon ja siinä vaiheessa opintoja perehdytään minkälainen on terve eläin, miten terve elimistö toimii, mitkä seikat vaikuttavat eläinten hyvinvointiin, mitä ovat eri sairauksien mekanismit ja mitkä bakteerit ja virukset aiheuttavat sairauksia eläimille. Sen jälkeen kaikki opiskelijat jatkavat eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaan, joka on myös kolmevuotinen. Siellä on vahvasti työelämä- ja työelämätaito-painotus. Eli lähdetään opiskelemaan tarkemmin eläinten sairauksien diagnostiikkaa ja hoitoa. Viides vuosi meillä on aivan uniikki, eli opiskelijat koko viidennen vuoden harjoittelevat käytännön taitoja yliopistollisessa eläinsairaalassa, jossa he osallistuvat potilaiden hoitoon eläinlääkärien ohjauksessa. Kuudentena vuonna opiskelijoilla on vielä edessä ruokaturvallisuuden opinnot, ympäristöterveyden opinnot ja perehdytään myös ympäristöterveydenhuollon valvontaan. Siinä vaiheessa viimeistään opiskelijat tekevät yleensä opinnäytetyön. Eläinlääkärikoulutus on todella vahvasti säännelty ala. EU-direktiivi jo määrittelee, mitä eläinlääkärikoulutuksen tulee sisältää ja millaisia osaamistavoitteita opiskelijoiden tulee saavuttaa. Lisäksi meidän koulutus on kansainvälisesti akkreditoitu. Tässä eurooppalaisessa eläinlääkärikoulutuksen laatustandardissa on hyvin pitkälti määritelty sisällöt, mitä siihen koulutukseen tulee kuulua. Samoin siellä on asetettu paljon geneerisiä osaamistavoitteita, että millaista osaamista eläinlääkäreillä pitää valmistuessaan olla. Tämä aiheuttaa sen, että valtaosa meidän opinnoista ovat pakollisia eli vuosikurssi etenee suunnitellun lukujärjestyksen ja tenttijärjestyksen mukaisesti. Opintoihin sisältyy myös hyvin paljon pienryhmäohjausta ja kädentaitoja. Eli meillä ei ohjaustarvetta ole niinkään siinä, että mitä opintoja opiskelijoiden tulisi valita, koska ne ovat kaikki käytännössä lähes pakollisia. Toisaalta ohjaustarvetta on eläinlääkäriksi kasvamisessa ja miten otetaan haltuun se iso tietomäärä, mikä eläinlääkärin tulee hallita. Miten kehitetään vuorovaikutustaitoja opintojen aikana. Painotus on eläinlääkäriksi kasvamisessa meidän ohjauksessa.

 

Eric Carver [00:04:20]: Eeva ja Sami, olette tehneet pitkään tätä ohjaavan opettajan roolia. Haluatteko vielä täydentää tuota, mitä Riikka sanoi?

 

Sami Junnikkala[00:04:28]: Kyllä Riikka hyvin kuvasi tämän tilanteen. Ohjaamisessa aika paljon keskitytään yksilöllisiin asioihin sen mukaisesti, miten opiskelijat etenevät. Jos tulee jotain, esimerkiksi etenemisen esteitä, niin niihin ohjaavat opettajat pystyvät tarttumaan matalalla kynnyksellä, toivottavasti. Opiskelijat ovat meillä sen mielestäni aika hyvin nähneet, että me pystymme viemään ohjausta eteenpäin niille tahoille, jotka parhaiten siitä pystyy vastaamaan. Me ohjaavat opettajat olemme ensimmäisiä sulakkeita, jotka pystyvät neuvomaan erilaisissa asioissa.

 

Eeva Mustonen [00:05:30]: Niin, se on totta, että meidän tiedekunnassamme ohjaavan opettajan rooli ei niinkään ole opintojen valinnassa, koska varsin vähän on valittavaa. Jonkin verran toki tulee keskustelua joihinkin yksittäisiin, valinnaisiin kursseihin tai kandi- tai lisensiaattitöihin liittyen, jos näitä haluaa pohtia. Totta kai ohjaavilla opettajilla on ryhmä- tai vuosikurssikohtaista ohjaustyötä, mutta on tietysti yksilöohjausta niille opiskelijoille, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat omaa. Täytyy valmiiksi laadittua opintosuunnitelmaa sitten yksilöllisesti vähän miettiä. Meillä on tosiaan neljä ohjaavaa opettajaa kaikkiaan meidän tiedekunnassamme. Opintojen eri vaiheissa voi eri henkilöihin ottaa yhteyttä. Toisaalta ohjaavat opettajat, meillä on hyvin tiivis työyhteisö, että voimme yhdessä pohtia ja miettiä, miten yksilöllistä opiskelijaa pystytään parhaiten auttamaan.

 

Sami Junnikkala[00:06:44]: Tuossa mietimme äsken, että kauanko me olemme ohjaavina opettajina toimineet. Päädyimme, että yli 10 vuotta olemme tätä verkostoa pyörittäneet. Mia Ruohoniemi sen aloitti. Sitten siinä on jonkun verran vaihtunut jäseniä, mutta me olemme kyllä esimerkiksi Eevan kanssa olleet alusta alkaen. Eikö vain?

 

Eeva Mustonen [00:07:08]: Juu. Näin se on. Jotkut pysyvät.

 

Riikka Keto-Timonen [00:07:13]: Ehkä semmoisen erityispiirteen voisi vielä mainita, että kun opiskelijat etenevät kuusi vuotta sen saman vuosikurssin kanssa, niin opiskelijat oppivat tuntemaan toisensa aika hyvin. Ja kun on paljon sitä pienryhmäohjausta, niin myös opettajat oppivat tuntemaan opiskelijoita aika hyvin. Se on ehkä semmoinen erityispiirre, mitä ei välttämättä muissa koulutusohjelmissa ole.

 

Eric Carver [00:07:29]: Kyllä. Ja tietysti opettaja-opiskelijasuhteet ja monet muut asiat erilaisissa tiedekunnissa myös vaikuttavat näihin asioihin. Helsingin yliopistossa päivitettiin opiskelijaohjauksen toimintamallit lukuvuonna 2022-2023. Sitä ennen eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, niin kuin toki muissakin tiedekunnissa, tehtiin iso työ ohjauksen kehittämisessä, kun Helsingin yliopistossa päätettiin opiskelijaohjauksen linjaukset vuonna 2017. Minkälainen prosessi teille oli tämä uusin päivitystyö? Minkälaisia toiveita ohjauksen kehittämiseen tuli teidän opetus- ja tutkimushenkilökunnaltanne ja minkälaisia opiskelijoiltanne? Jos Sami aloittaa tästä.

 

Sami Junnikkala[00:08:18]: Me tosiaan mietimme tuota prosessia ja tartuimme heti toimeen, kun rehtorilta tuli pyyntö aikaisemmin. Silloin tehtiin pääosa tästä työstä. Nyt tämä oli lähinnä semmoista hienosäätöä tässä 2022-2023. Voisi sanoa, että tähän prosessiin osallistui kyllä laajasti tiedekunnan henkilökuntaa. Ohjaavat opettajat, vastuuopettajat. Laajasti keskeiset opetuksen kehittämiseen liittyvät tahot olivat mukana tässä. Kuten todettiin, meillä oli tämä ohjaavien opettajien systeemi jo valmiina ja me otimme siinä vuosikohtaisia vastuita. Toki kysyimme opettajilta ja tutkimushenkilökunnalta toiveita. Opettajilta kyllä tuli selkeästi toive, että ei tehtäisi tämmöistä mentorointia alusta loppuun asti eli ettei olisi vakio-opiskelijat kullakin opettajalla koko curriculumin ajan. Ja opiskelijoille tehtiin myöskin kysely, että millaista ohjausta he toivovat. Sieltä tuli ihan selkeästi toive, koska tämä curriculum on sellainen kuin se on, niin he kokivat, että eivät he tarvitse jatkuvaa ohjausta, vaan tarvittaessa nimenomaan yksilöohjaus. Sitä kautta sitten etenimme muun muassa tähän ohjaavien opettajien malliin, että sitä kautta saamme tehtyä muun muassa räätälöityjä HOPS:ia, jos tulee jotain etenemisesteitä. Hyvin monenlaisia tilanteita on tietysti, vaikka opiskelijoita meillä ei ole kuin 70 per vuosi. Tämmöinen taustatyö tehtiin siinä. Sitten me olemme osaamistavoitteita päivittäneet moneen kertaan opintojaksokohtaisestikin. Tätä käytettiin pohjana, kun mietimme myös geneerisiä taitoja opintojaksokohtaisesti.

 

Eeva Mustonen [00:10:49]: Minä luulen, että silloin tosiaan, kun tämä rehtorin päätös tuli ja tämä työ aloitettiin, niin siinä vaiheessa opintojaksojen vastuuopettajiin ja opettajiin otimme yhteyttä ja mietimme, että sillä tavalla tiedekunnan opettajakunta laajasti tuli siinä mukaan. Ja ehkä paremmin hahmotti sen ohjaamisvastuun, mikä opintojakson opettajuuteen liittyy. Se oli varmaan yksi syy sen lisäksi, että me siinä vaiheessa aika paljon mietimme sitä, että miten lääketieteellisessä, lääkiksessä, oli menty tähän, että heillä on tämmöinen mentori, joka seuraa opiskelijaa koko opiskelujen ajan. Ehkä myös senkin takia, että meillä oli tämä ohjaavien opettajien systeemi ollut jo kauan, niin ei sitä oikeastaan vakavasti harkittu. Ja tietysti, mitä opiskelijoilta tulleet vastaukset olivat, että pikemminkin mahdollisuutta siihen yksilöohjaukseen, silloin kun sille on tarvetta. Ja sitten koitimme miettiä ryhmäkeskusteluja, ryhmäohjauksen paikkoja curriculumin eri vaiheissa.

 

Riikka Keto-Timonen [00:12:15]: Yritimme tunnistaa curriculumista, mitkä ovat siirtymävaiheita, joissa opiskelijat tarvitsevat erityistä ohjausta. Meillä on esimerkiksi rutiinisti aloitustilaisuudet joka lukuvuodella, missä käydään läpi, mitä tänä vuonna tapahtuu ja siihen liittyviä keskusteluja eli ryhmäohjausta. Kehittämisvaiheessa työryhmässä oli toki myös opiskelijajäseniä mukana, mutta he eivät ole täällä tänään, koska ovat valmistuneet, että siitä on jo sen verran aikaa. Me kehitimme myös ihan tämmöiset akateemisten asiantuntijataitojen osaamistavoitteet joka vuodelle erikseen. Niitä sitten integroitiin opintojaksoihin, niitä osaamistavoitteita. Pyrimme myös sanoittamaan enemmän opiskelijoille. että tämmöisiäkin taitoja pitää oppia. Esimerkiksi ryhmätyötaidot tai vuorovaikutustaidot lähtevät siellä ensimmäisenä vuonna. Panostetaan, että ryhmätöitä osataan tehdä yhdessä. Ja kuudentena vuonna ollaankin jo siinä, että pitää osata neuvoa asiakasta haastavissa tilanteissa tai valvontatehtävissä rakentavasti käydä neuvottelua valvontakohteen kanssa. Ne tavoitteet muuttuvat vaativammiksi opintojen edetessä.

 

Eric Carver [00:13:33]: Minä voin paljastaa tässä nyt kuulijoille ja myös vieraille, että minun tehtäväni tässä yliopistossa on siis katsoa ja seurata, miten näitä linjauksia tehdään ja myös koordinoin sitä kokonaisuutta. Kun luin tämän teidän ohjausmallinne, niin koin ammatillista herkistymistä. Se oli mielestäni niin hyvä, hyvin tehty. Perustelen tätä sillä, että teillä tosiaan jokaiselle opiskeluvuodelle olivat ne osaamistavoitteet myös aukikirjoitettu, miten integroidaan eri kursseilla niitä ohjauksen tavoitteita ja myös sitä, miten palaute ja [?? 00:14:10] siihen integroituu. Kuulijoille tiedoksi, [?? 00:14:13] on tämmöinen, opiskelijat vastaavat kyselyyn tietyissä vaiheissa opiskelua, johon liittyy vaikka opiskelulähestymisjuttua ja tämmöistä. Mutta kun te sitä teitte, niin mistä nämä ajatukset tulivat, että te lähditte viemään kursseille integraatiota? Oliko se semmoinen jo aikaisemmin keskusteluissa ollut, pedagogisessa kehittämisessä, että tuodaan tutkinnon tason juttuja myös näkyväksi sinne vuosikursseihin?

 

Riikka Keto-Timonen [00:14:51]: Osa niistä oli jo valmiiksi niissä opintojaksoissa. Mutta niitä ei ollut kirjoitettu koskaan auki sillä tavalla, mitä nyt tehtiin. Ja halusimme varmistaa, että ne varmasti toteutuu siellä curriculumissa, ettei ne tipahda pois, että unohtuu, että ai niin, tällä kurssillahan meidän piti miettiä, miten ryhmässä toimitaan. Ne on nyt saatu sinne integroitua paremmin.

 

Sami Junnikkala[00:15:15]: Jäi mieleen, että silloin kun sitä tehtiin, niin vastuunopettajillakin monta kertaa tuli semmoinen tilanne, että he totesivat, että ai niin, onhan meillä tämäkin ja tämä.

 

Eeva Mustonen [00:15:26]: Niin, se tosiaankin, että ne olivat mielestäni hyvin laajasti olemassa, mutta niitä ei ollut niin aukikirjoitettu. Ja totta kai, kun sitä tällä tavalla mietitään, niin enemmän opettajat sen hahmottaa ja toivon mukaan opiskelijat myöskin.

 

Eric Carver [00:15:45]: Aika usein tämänkin podcastin vieraat ovat puhuneet siitä, vaikka se on vähän konstikas sana, mutta metatekstistä. Eli siitä tilasta ja puheesta, jolla sidotaan asioita yhteen ja tuodaan vaikka polkua tai kasvua näkyväksi tai tutkinnon idea. Ja välillä käy niin arjen kiireessä, että se tipahtaa pois, vaikka kursseilta. Ja sen takia sitten opiskelijat joutuvat välillä itse kirimään kasaan, että ”no mites nämä liittyy toisiinsa, nämä asiat”. Ja sen takia vain tämä ammatillinen herkistyminen oli ihan todellinen, että siitä on ihan Teams-jälki. Laitoin projektiryhmälle, että olen herkistynyt, kun luen täällä tätä eläinlääketieteellisen ohjausmallia. No, mennään sitten niihin tavoitteisiin, joita tässä jo mainittiin. Eli minkälaisia tavoitteita ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten teillä tämä yhteys OPS:aan on luotu sinne ohjauksen ja OPS:n välille? Sami voi jatkaa.

 

Sami Junnikkala[00:16:50]: Tosiaan, tuossahan Riikka jo ihan aluksi puhui näistä. Ja jos ajattelee tätä jakoa, tuohon kandivaiheeseen erityisesti, niin siinä keskitytään tai painotetaan erityisesti opiskelutaitoja, ajanhallintaa, ryhmätyöskentelytaitojen kehittymistä. Ja ehkä enemmän työelämävalmiuksiin liittyviä taitoja siellä lisensiaattivaiheen opinnoissa. Ja meillä on käytännössä semmoinen kuvio tuossa, sanotaanko geneeristen taitojen mukana pitämisessä, että meillä on Oppimassa eläinlääkäriksi -opintojuonne, joka on läpi kandivaiheen. Eli ensimmäiset kolme vuotta ja yhdeksän opintopistettä. Olen siinä itse vastuuopettajana. Siellä on hyvin monella tavalla mahdollista tuoda esiin näitä taitoja, opiskelutaitoja. Meillä on käynyt opintopsykologi siellä mukana. Opiskelija tekee osaamisen arviointia, itsereflektointia, pohdintaa. Tähän kuuluu etiikkaopetus, tutkimukseen liittyvää opetusta. Ja [?? 00:18:20] jonka mainitsit tuossa aiemmin. Me käymme myöskin opiskelijoiden kanssa ensimmäisenä vuonna Saaren tuotantoeläinyksikössä, jossa Eeva vastaa tästä toiminnasta. He pääsevät tämmöiseen näppityöskentelyynkin jo mukaan siinä vaiheessa.

 

Eeva Mustonen [00:18:42]: Niin, alusta saakka koitetaan antaa eväitä sen ammattiin kasvamiseen näkökulmiin ja eri näkökulmista, kun eläinlääkärit toimivat todella monenlaisissa tehtävissä. Toisaalta on näitä juonteita, joissa on pienryhmäkeskusteluja tai vuosikurssiin liittyviä tiettyjä asioita, mitä painotetaan. Mutta meidän ohjaavien opettajien tehtävänä on tarvittaessa ohjata eteenpäin, jos on sellaisia tilanteita, että tarvitaan muuta ammattiapua. Meidän ohjaavilla opettajilla on hyvät yhteydet yliopiston muihin tukirakenteisiin ja opintopsykologien kanssa ollaan yhteyksissä ja koetetaan ohjata opiskelijat eteenpäin silloin, kun tällaista tarvetta. Nämäkin ovat tärkeitä ohjauksen tavoitteita, että pystytään auttamaan mahdollisissa, elämän hankalissa tilanteissa ja nivomaan se opintojen eteneminen yksilölliseen elämäntilanteeseen. Tämäkin on tärkeä tavoite tuossa ohjauksessa mielestäni. Ja tietysti lisensiaattivaiheessa se on enemmän ammattiin valmistautumista, työelämään valmistautumista.

 

Sami Junnikkala[00:20:23]: Tämä Eevan mainitsema hyvinvointipuoli, niin se on meillä kyllä ihan vahvasti mukana tässä, oikeastaan alkuvaiheesta lähtien. Meidän opiskelijat ehkä ovat kohtuullisen vaativia itselleen ja me kohdataan problematiikkaa, jossa ehkä vähempikin riittäisi joskus. Ja meillä on tosiaan tämmöinen, voisko sanoa, punainen puhelin olemassa opintopsykologille. Pyritään mahdollisimman aikaisin tarttumaan tilanteisiin, joissa olisi hyvä keskustella sopivien tahojen kanssa. Haluaako Eeva tästä lisensisattivaiheesta vielä jatkaa?

 

Eeva Mustonen [00:21:24]: Lisensiaattivaihe on tietenkin aika paljon erilainen. Siitä kandivaiheesta siirrytään enemmän niihin työelämätaitoihin. Siinä on ihan konkreettinen muutos kliinisten opintojen pariin. Uskon, että meidän kaikki eläinlääkäriopettajat, tiedekunnan eri tehtävissä, ovat roolimalleina meidän opiskelijoillemme. Totta kai se korostuu siinä kliinisten opintojen vaiheessa, koska varmasti opintojen alussa valtaosa opiskelijoista ajattelee hyvin eläinlääkärin perinteistä työtä praktikkona, eläimiä hoitaen. Se ei ehkä sitten korostu tuolla meidän klinikkavuoden aikana. Meillä on tuo viides opintovuosi klinikkakiertoa eläinsairaalan eri yksiköissä. Hevosairaalassa, pieneläinsairaalassa ja Mäntsälässä, jossa on tuotantoeläinyksikkö. Minä olen ohjaavana opettajana. Koitan järjestää siellä pienryhmäkeskusteluja ja  keskustelutilaisuuksia tukemaan sitä ammatillista kehittymistä. Mutta minä ajattelen, että se on kaikkien meidän eläinlääkäriopettajien tehtävä. Ja varmasti se, että kuinka hyvin sen itse kukin opettaja-eläinlääkäri tuolla hahmottaa, niin siinä on totta kai eroja. Ajattelen, että siinä meidän tiedekunnassa on tehty paljon työtä. On pedagogista koulutusta tarjottu ja oikeastaan vaadittukin eri opettajakunnalta. Uusin on se, että me olemme saaneet useita kliinisen vaiheen eläinlääkäreitä sitoutumaan mentori-eläinlääkärityöhön. Siihen on saatu nyt työnohjauskoulutusta, tähän mentoriryhmään. Meillä on siinä 11, mitä meitä on eläinlääkäreitä tässä porukassa. Eri puolilla eläinsairaalaa on erityisesti mentori-eläinlääkäreitä. Klinikkavuoden alussa meillä pienryhmissä käytiin läpi, muistutin opiskelijoille, mitä tukimuotoja meillä on ja rohkaisin heitä hakeutumaan keskusteluihin eläinlääkäreiden kanssa. Erityisesti meidän mentori-eläinlääkärit, jotka ovat siihen saaneet myös työnohjaustukea. Kliininen vaihe on yksi vaihe meidän opinnoissamme. Ja niin kuin Riikka mainitsi, on nämä elintarvikehygienian opinnot sitten ja valinnaiset opinnot, lisensiaattityö viimeisenä vuotena. Ja siellä on Eläinlääkärinä työelämään -jakso, jossa vielä koitetaan viimeisinä eväinä ennen työelämään siirtymistä, käydä näitä työelämäasioita läpi.

 

Eric Carver [00:24:27]: Minäkin olen opettanut sillä jaksolla työnhakua. Jatketaan ammatillisesta identiteetistä ja sen kasvun tukemisesta, niin mikä rooli nimenomaan ohjauksella on? Olet jo vähän, Eeva, puhunutkin siitä, mutta haluatko vielä syventyä siihen, että mitä nimenomaan se ohjauksen osa on siinä ammatillisen identiteetin kasvussa tai sen tuessa?

 

Eeva Mustonen [00:24:54]: Minun on vaikea ajatella sitä, että kuinka ajattelet itsesi ammattihenkilönä ja lääkärinä, mutta tiedekunnassa työssä oleva on opettajaa. Minä muistan silloin, kun ihan ensimmäisiä omia pedagogisia opintoja tein, niin minusta oli mahtavaa huomata se ohjaamistyö. Sinä et ole tavallaan opettaja, vaan sinä olet ohjaaja, ohjaat ja autat opinnoissa eteenpäin. Toivon, että meidän opiskelijat rohkaistuisivat keskustelemaan ihan avoimesti haasteista opinnoissa tai mitä ne näkevät tulevaisuuden työelämässä. Toivon mukaan, että ne minun ja muiden meidän opettajien ja eläinlääkäreiden kanssa rohkaistuisivat näistä keskustelemaan. Siinä se ohjaus tulee vähän niin kuin sivulauseissa huomaamatta. Se, mikä mielestäni tosi tärkeää olisi tässä, että meillä olisi, ja uskon, että meillä onkin, suhteellisen pienenä tiedekuntana ja suhteellisen vähän opiskelijoita, niin valtaosin hyvät välit opettajien ja opiskelijoiden välillä. Ei ole kynnystä jutella asioista. Sitä toki ei voi välttää, että nuorisolla on omat keskusteluaiheensa. He totta kai keskenänsä juttelevat paljon, mutta toivon mukaan he myös rohkaistuvat tähän ammattiin kasvamisessa käyttämään apuna opettajia, mitä meillä tiedekunnassa on ihan kautta linjan.

 

Eric Carver [00:26:55]: Mitä ajatuksia Riikalla on tästä?

 

Riikka Keto-Timonen [00:27:00]: Yksi, mitä tietysti opiskelijoille yritetään opiskeluvaiheessa kanssa jo opettaa, on kollegiaalisuus. Eli että tuettaisiin toisiaan, että opiskelijat oppisivat myös toisiaan tukemaan. Se on varmasti tosi tärkeä osa ammatillisuuden kasvua. Ja kyllähän se jo sillä Samin vetämällä juonteella aloitetaan siihen ammattiinkin kasvaminen. Tutustutaan vähän eri vaihtoehtoihin, mitä eläinlääkäri voi ylipäätään tehdä. Kaikki eivät välttämättä ole ajatelleet, miten monipuolinen työura eläinlääkäriammatti voi olla. Tulisi se jo tutuksi kandivaiheessa. Ja nämä eettiset kysymykset. Eläinlääkärit voivat kohdata aika vaikeita eettisiä kysymyksiä työuransa aikana. Sille luodaan pohjaa jo siellä kandivaiheessa. Näkisin, että ohjaus kandivaiheessakin luo hyvän pohjan sille, mistä ponnistaa eteenpäin, kun pääsee sinne kliiniseen vaiheeseen.

 

Eeva Mustonen [00:27:54]: Joskus minusta tuntuu, että meillä on todella lahjakkaita opiskelijoita ja he luovat paineita, tavoitteita, oppimiseensa, opiskeluunsa. Ja välillä he luovat paineita, joita on ehkä opettajan vaikea nähdä tai havainnoida. Ja on tosiaan hyvä, että ne sitten tulevat jollakin tavalla, joskus ne tulevat palautteiden tai [?? 00:28:22] kautta esille. Ja sitten pystytään vähän keskustelemaan. Yksi asia esimerkiksi, meidän opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä väliaikaisilla opiskeluoikeuksilla eläinlääkärin työhön viidennen opintovuoden jälkeen. Jotkut tunsivat, että se on painostavaa, että jokaisen täytyy lähteä eläinlääkärin praktiikkatyöhön viidennen vuoden jälkeen, joka itsestä tuntuu, että ei tietenkään, koska meillä on paljon mahdollisuuksia. Myös tällaista tukea ja keskusteluapua voitaisiin ja yritetään tarjota opiskelijoille.

 

Eric Carver [00:29:13]: Onko siinä eläinlääkäriksi kasvussa jotain toistuvia, vaikeita asioita tai kipukohtia? Muistan esimerkiksi, kun uraseurantoja pitkään tein ja teidänkin tiedekuunnan kanssa käytiin teidän tuloksia läpi, niin siellä nousi stressinsietokyky, ratkaisun pakko, tämmöiset jotkut tietyt asiat. Esimerkiksi minun työssäni harvoin pitää päättää kahden sekunnin sisällä, että teenkö X vai Y ja tämän tyyppiset asiat, mikä vaikka kliinisessä työssä voi olla aika arkipäivääkin. Jos te mietitte niitä keskusteluja, mitä te opiskelijoiden kanssa käytte, mitkä siellä ovat sellaisia, mihin sitä tukea haetaan tai mitkä pohdituttaa?

 

Eeva Mustonen [00:30:01]: Luulen, että näitä keskusteluja käydään siellä kliinisen vaiheessa ihan arkipäiväisesti eri eläinlääkäreiden kanssa. Luulen, että tämä on sellaista piilotyötä, mitä me opettajatkaan emme aina havaitse. Ja siinä on tosiaan se apuna, että pienryhmissä pystytään toimimaan. Minun mielestäni se tulee luontevasti sen työn mukana. Joskus sitä sitten keskustellaan, mutta uskon, että se myös tulee havainnoinnin kautta. Opiskelijathan näkevät hyvin erilaisia tilanteita meidän eri sairaalayksiköissä, että myöskin sillä tavalla. Joskus keskustelun kautta ja joskus havainnoimalla, että miten erilaisia toimintatapoja voi olla ja kaikki on ihan ok.

 

Eric Carver [00:30:54]: Tuleeko Samille mieleen jotain?

 

Sami Junnikkala[00:30:56]: Tämä ei liity suoraan kliiniseen työhön tai loppuvaiheeseen. Mutta yleisesti ottaen se kilpailu ja se, että on tottunut olemaan ehkä paras ja haastamaan itseään ihan hurjasti, se näkyy kyllä. Olemme koittaneet sitä heille tuoda esiin, että tämä Riikan mainitsema kollegialisuus on keskeisessä roolissa. Heidän ei tarvitse enää kilpailla, heillä on hyvä tilanne. He ovat päässeet todella vaikeaan tiedekuntaan, tai siis vaikea päästä sisään, että siinä on jo se voitto saavutettu. Eli koitetaan ohjata siihen suuntaan, että käytetään sitä energiaa niihin asioihin, mihin sitä tarvitaan. Ja tämä liittyy oikeastaan arviointiinkin sitten. Eli ei välttämättä tarvitse saada vitosia kaikesta. Tähän me ollaan nyt sitten siirtymässä myöskin arvioinnin osalta. Riikka, jos haluat virallisesti kertoa tästä.

 

Riikka Keto-Timonen [00:32:14]: Niin, ensi syksystä alkaen luovutaan numeroarvosanoista, eli hyväksytty-hylätty arviointiin siirrytään. Toivotaan, että sekin sitten vähentäisi sitä stressiä, mitä opinnoista aiheutuu. Se riittää, että osaa sen läpipääsyrajaan asti. Kaikesta ei tarvitse saada täydellistä arvosanaa.

 

Eric Carver [00:32:33]: Haluatko kertoa vähän, että millainen polku oli siinä, että te päädyitte tähän? Tämä tuntuu aika isolta päätökseltä kuitenkin.

 

Riikka Keto-Timonen [00:32:41]: Joo, oli. Kyllä me vuosi selviteltiin erilaisia, mitä tutkimustuloksia on siitä. Aika paljon löytyy lääketieteellisillä aloilla. Yhdysvalloissa on luovuttu paljon arvosanoista ja tutkittu, miten se vaikuttaa esimerkiksi oppimistuloksiin. Ja sieltä kävi ilmi, että oppimistulokset eivät kyllä mitenkään ole romahtaneet opiskelijoilla tämmöisissä tiedekunnissa, missä on luovuttu arvosanoista. Ja toisaalta opiskelijoiden hyvinvointi on parantunut ja kilpailullisuus on vähentynyt. Me toivotaan vastaavia vaikutuksia meillä. Ja toki selviteltiin myös sidosryhmien kanssa, että miten vaikuttaako tämä rekrytointiin, jos ei olekaan arvosanoja. Mutta sieltä tuli kyllä hyvin selkeätä viestiä, että eivät he arvosanoja katso, kun he rekrytoivat henkilöitä. Se on muut seikat, jotka ratkaisevat.

 

Eric Carver [00:33:29]: Onko tämä kuitenkin vähän myös pelottavaa ratkaisu tehdä?

 

Riikka Keto-Timonen [00:33:33]: Oli se meille aika iso päätös. Kyllä sitä pitkään eri kanteilta pohdittiin.

 

Eeva Mustonen [00:33:39]: Minun mielestäni tiedekunnassa tehtiin hyvä selvitystyö, miettimällä sitä eri näkökulmista, että miten se oikein vaikuttaa. Toisaalta kliinisissä jaksoissa ei ole ollut tämmöistä numeerista arviointia, vaan hyväksytty/hylätty. Siellä se muutos on pienempi. Mutta mielestäni oli erinomaisen hyvä tuo selvitys, että mitä eri vaikutuksia siinä voi olla. Muistan yhden, oli vaihto-opintoihin lähtiessä, että EU:n sisäisissä vaihdoissa sillä ei ole merkitystä, mutta joissakin vaihdoissa voi olla. Ja myöskin mietittiin sitä, että mitä se voi olla sitten valmistumisen jälkeen, jos ei ole näyttää tutkintotodistusta, jossa olisi arvosanoja. Mutta arvosanat säilyy kanditöissä ja lisensiaattitöissä. Ne on sitten ne arvosanat, jotka jää jäljelle.

 

Eric Carver [00:34:31]: Tässä oli taustalla nimenomaan se, että te halutte sitä opiskelijoiden kuormitusta vähentää.

 

Riikka Keto-Timonen [00:34:37]: Opiskelijoiden hyvinvointi oli siinä se näkökulma, miksi sitä lähdettiin selvittämään. Ja tässäkin toki opiskelijoiden mielipidettä kysyttiin selvityksen aikana.

 

Eric Carver [00:34:49]: Mennään vähän tuonne tulevaisuuteen ja voi ehkä vähän irtautua nyt näistä tämän hetken resursseista ja tilanteista ja miettiä siitä, että mitä te haluaisitte. Miltä teidän mielestänne näyttää ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa? Minkälaisen opiskelijoiden ohjauksen eteen te haluaisitte nimenomaan tehdä töitä? Ehkä me annamme varadekaanin eli Riikan aloittaa.

 

Riikka Keto-Timonen [00:35:20]: Varmaan yksi ihan semmoinen kantava ajatus on se, että meillä on nyt tämä ohjausmallin runko. Mutta ei se tarkoita, että se pysyisi muuttumattomana tässä seuraavat vuodet. Pitää herkällä korvalla kuunnella sekä opiskelijoita että työelämäpalautetta. Mitä siellä koetaan, että mihin meidän pitäisi enemmän opiskelijaohjauksessa panostaa, että he pärjäävät työt aloittaessaan. Toivon, että meillä edelleen pysyisi matalana se kynnys ottaa yhteyttä opettajiin. Eli opiskelijoiden ja opettajan väliset vuorovaikutussuhteet olisivat niin hyvät, että jos on jotain haasteita, niin uskaltaisivat sitten ajoissa hakea apua. Ja toivon todella, että ohjaavat opettajat jatkavat edelleen tätä hyvää työtä, mitä he ovat jo pitkään tehneet tiedekunnassa. Siitä on paljon apua opettajalle, että hän tietää, että ”okei, nyt mä huomaan, että mun opiskelijalla on kurssilla haasteita ja mä voin ohjata hänet vaikka Eevan tai Samin luo juttelemaan asioista”. Se vähentää kuormitusta niin sanotusti tavalliselta opettajalta myös, joka ei ole niin paljon perehtynyt ohjauksen haasteisiin. Ja kyllä me varmasti tarvitsemme lisäkoulutusta opettajillekin. Työelämän vaatimukset muuttuvat koko ajan vaativammiksi ja meidän täytyy opettajillekin tarjota koulutusta, että miten he voivat tukea paremmin opiskelijoita. Tällä hetkellä meillä on suunnitteilla esimerkiksi eläinsairaalan tukihenkilöstölle, näille klinikka-eläinhoitajille ja muille, esimerkiksi laboratoriomestareille, koulutusta opiskelijaohjauksesta. Hekin on siellä roolimalleina moniammatillisessa työympäristössä. Toivottavasti saadaan sieltä vielä vähän lisätukea meidän opiskelijoiden ohjaukseen.

 

Sami Junnikkala[00:37:08]: Tämä on ollut mielenkiintoinen kombinaatio, tämä ohjaavan opettajan pesti tässä varsinaisen substanssiopetuksen, immunologian, ohella ja aika monimuotoisen työnkuvan muodostanut. Itse olen kyllä kokenut merkityksellisenä sen, että miten paljon tuossa loppujen lopuksi pystyy vaikuttamaan näiden meidän helmien tulevaisuuteen. Näkisin, että tässä ohjaavan opettajan roolissa meillä on aika laaja se työnkuva. Me kuitenkin olemme paljon tiedekunnan palautteiden kanssa tekemisissä, ohjaustyössä ja hyvin monimuotoisissa asioissa. Mielelläni jatkan tätä hommaa. Ja ehkä se pääasiallinen tavoite on, että me saamme meidän opiskelijoita terveinä työelämään. Eli että he jaksavat tämän tiukan setin käydä läpi ja ihan hyvä välillä muistuttaa niitä, että on muutakin kuin opiskelu ja työ, että elämää kuuluu muutakin. Olen koittanut sitä heille muistutella, vaikka he toki sen tietävät, mutta välillä se tuntuu, että se vähän unohtuu.

 

Eeva Mustonen [00:38:44]: Kyllä eläinlääkäreiden hyvinvointi ja jaksaminen työelämässä on ollut paljon viime vuosina keskustelussa. Ja kyllä se lähtee opiskeluajasta, että se on myöskin tärkeä ammatillinen taito, että sulla on keinoja oman hyvinvoinnin ja jaksamisen hallintaan siinä työelämässä, koska tosiasiassa se ei ole helppo ala välttämättä. Ja siinä on varmaan semmoinen iso, että varmasti tämä jatkuu tulevaisuudessa. Ja onhan meillä myös Eläinlääkäriliiton kanssa yhteistyötä ja liitto on tehnyt tämän eteen paljon. Kyllä nämä asiat varmasti korostuvat yhä enemmän vielä tästä eteenpäinkin.

 

Eric Carver [00:39:42]: Yksi teema, mistä tässä podcastissa on paljon puhuttu, on tietysti se, että opiskelukyky tai jos puhutaan, metakognitiotaidot, niin itsensä säätelyyn, omaan toiminnan suunnitteluun ja tämmöiseen liittyvät taidot. Nehän on siis sekä opiskeluprosessissa että töissä tosi tärkeitä. Mutta yhä enemmän puhutaan myös siitä, että nämä niin sanotut hyvinvoinnin taidot, omasta jaksamisesta huolehtiminen, omasta kuormituksesta huolehtuminen. Ne ovat molemmissa tärkeitä, opinnoissa ja työelämässä. Meidän ei tarvitse päättää, että tehdäänkö näiden taitojen kehittämistä opiskelun näkökulmasta vai työelämän näkökulmasta, koska ne aika nätisti kohtaavat siinä. Teillä on ollut tämä ratkaisu, että te olette lähteneet tällaiseen specialistimalliin. Tietyt opettajat ovat ottaneet tämän ohjaavan opettajan erityisroolin. Mitä hyvää ja mitä haastetta siihen liittyy? Te olette varmaan tyytyväisiä siihen, mutta onko siinä jotain huonoja puolia? Mitä Riikka ajattelee?

 

Riikka Keto-Timonen [00:40:52]: No välillä toki voi olla sitten aika iso työkuorma, että on paljon ohjattavia. Jos on joku semmoinen suma, että useampi opiskelija tarvitsee samanaikaisesti tukea, niin kyllähän se sitten vie muilta työtehtäviltä aikaa ne opiskelijaohjaustehtävät. Tietysti jos olisi enemmän ohjaavia opettajia, jotka ehtisivät siihen aikaansa käyttää ihan suunnitellusti, niin se olisi toki aina parempi. Mutta muuten koen, että siitä on ollut hirveästi hyötyä, että on pitkä kokemus ja pystyy auttamaan vähän niissä haastavammissakin tilanteissa opiskelijoita.

 

Eric Carver [00:41:27]: Tämä on semmoinen keskustelu, mitä hyvin monissa koulutusohjelmissa käydään, että mennäänkö semmoiseen, että joku saisi erikoistua tai jotkut saisivat erikoistua. Tai sitten semmoinen hyvinkin vahva, me kaikki ohjaamme. Ei mitään erityisrooleja. Te olette, Eeva ja Sami, olleet tässä erityisroolissa, niin keskustelkaa vähän, että plussat, miinukset.

 

Eeva Mustonen [00:41:48]: No joo, mutta meidän tiedekunnan tausta on se, että meillä on hyvin vahvasti valmiiksi suunniteltu opintomalli. Siinä ei tätä ohjaustyötä tarvita juurikaan. Ei tarvitse ohjata opiskelijoita, että mitä sinä valitsisit, kun kaikki on valittu hänen puolestaan. Ja aikataulukin on välillä. Me enemmänkin ohjaamme sitä, että miten sumplit siinä aikatauluviidakossa. Mielestäni valtaosin tämä on erittäin hyvä, toimiva malli ollut meidän tiedekunnassa. Näen, että muut opettajat kokevat, tai ne yhteydenotot ovat aina olleet, että he huomaavat, että olisiko syytä päästä keskusteluyhteyteen jonkun opiskelijan kanssa tai opiskelijaryhmän kanssa, kun pienryhmissä voi olla sitten keskinäisiä tilanteita. Opettajat kokevat, että on joku henkilö, johon on helppo ottaa yhteyttä ja sitä kautta sitten saadaan asioita eteenpäin. He tietävät, että mihin tahoon ottaa yhteyttä. Mutta toisaalta semmoinen pieni haittapuoli on siinä, että joissakin tilanteissa opettajat ajattelevat, että tämä ei kuulu minulle. Joku keskustelu jostakin asiasta, että ”no ei minun tarvitse tästä, vaan joku muu hoitaa sen”. Se on ehkä se haittapuoli, mutta kyllä mielestäni se on ihan vähemmistönä. Toisaalta, meidän tiedekunnan opetushenkilökunnan, opettajien ja muun henkilökunnankin, nämä pedagoginen koulutus, vuorovaikutuskoulutus, mitä meillä on. Se on kyllä hyvin harvinaista loppujen lopuksi, että tulisi tämmöisiä tilanteita, jossa joku tilanne, joka olisi ehkä voitu keskustellen purkaa siinä tilanteessa, niin sitten sanotaankin, että sinun täytyy keskustella siitä joskus myöhemmin ja silloin se ei ole ehkä niin ajankohtaista. On aika harvinaista tämmöinen. Valtaosin minun mielestäni opettajat ovat hyviä. Meillä on myöskin opettajien tuki, ohjausta ajatellen.

 

Eric Carver [00:44:02]: Onko se tärkeää, että teitä on kuitenkin useampi?

 

Sami Junnikkala[00:44:05]: On se oikeastaan aika välttämätöntä, koska meillä on jaettu näitä osastokohtaisesti ja vähän tähän vaiheeseen liittyen. Minä tunnen hyvin näitä alkuvaiheen opintoja, koska itse opetan kakkosvuonna immunologiaa ja sitten tosiaan tämä juonne on kandivaiheessa. Muut ovat sitten paremmin kartalla siitä, mitä kunakin vuonna tapahtuu. Eli on se tärkeätä. Tietysti tässä sitä Riikankin mainitsemaa työkuormaa tulee. Haittapuolena tietysti voisi sanoa sen, että substanssiin, opetukseen liittyvää tutkimusta olisi ehkä mahdollista tehdä enemmän, jos ei tekisi tätä. Mutta kuten sanoin, niin olen kyllä tämän monipuolisen kombinaation nähnyt tosi hyvänä työnkuvana. Siinä mielessä sanoisiko, että motivaatio tähän on edelleen ihan hyvä.

 

Eric Carver [00:45:18]: Syy, miksi kysyin tätä oli nimenomaan se, että kun tiedän, että tätä tosi monessa paikassa, vaikka meidänkin yliopistossa pyöritellään, että mikä se malli olisi. Riikka.

 

Riikka Keto-Timonen [00:45:27]: Se on varmasti siis yksi etu tässä, että nämä henkilöt tekevät sitä omasta mielenkiinnostaan ja halustaan, verrattuna siihen, että jollekin osoitetaan, että sinulle tulee nyt tämä 20 opiskelijan ryhmä, vaikka hän ei olisi yhtään kiinnostunut sen ohjaamisesta. Niin silloinhan se ei oikein toimi. Siinä mielessä on kyllä etu, että on henkilöt, jotka ovat motivoituneet sitä tekemään. Ja se jäi tuosta tulevaisuudesta sanomatta, että nythän meillä on kyllä tullut hyviä työkaluja, joita voimme hyödyntää ohjauksessa, niin kuin Oodi-kone esimerkiksi, josta me voidaan katsoa, miten opinnot etenee. Toivon, että me tulevaisuudessa pystytään paremmin tunnistamaan varhaisessa vaiheessa opiskelijoita, jotka alkavat jäädä vähän jälkeen, ja pystyttäisiin sitten tiedustelemaan, että tarvitseeko jotain tukea vaikka opiskelutekniikoihin tai onko jotain muuta.

 

Eric Carver [00:46:19]: Niin, sellaista varhaista tukea sitten. Kuulijoille tiedoksi, Oodi-kone siis käyttää meidän tietojärjestelmä Sisusta tulevia tietoja opintojen etenemisestä. Sitä sitten voi käyttää näiden opiskelijoiden etenemisen seurantaan. En kysy nyt mitään jokerikysymyksiä enää teiltä liittyen tulevaisuuteen tai muuhunkaan, mutta sen kysyn, minkä kysyn kaikilta muiltakin vierailta, eli lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä. Kuka haluaisi aloittaa?

 

Sami Junnikkala[00:46:51]: Minä voin vaikka tuosta omani ottaa. Minä valitsin edesmenneen lääkärin Aki Hintsan kirjan Voittamisen anatomia. Siellä on useita hyviä kappaleita liittyen yleiseen terveyteen, uneen ja ravintoon. Ja sitten tämmöinen kappale, kuin Henkinen energia, jossa oli aika hyvin kuvattu kyllä niitä asioita, jotka pitää sinut siinä oravanpyörässä mukana. Ja ehkä lainaisin sieltä pari asiaa, jotka on siellä esille tuotu. Eli ”aikaa pitäisi olla itselle, läheisille ja työlle”. Ja toinen, ”älä yritä tulla täydelliseksi, ainoastaan vähän paremmaksi”. Ihan hyvää luettavaa kyllä kaikkien paineiden keskellä tämäkin.

 

Eric Carver [00:47:59]: Mitä Riikka suosittelisi?

 

Riikka Keto-Timonen [00:48:01]: Minä valitsin Heini Harve-Rytselän kirjan Helikopterilääkäri, jonka kuuntelin alkuvuodesta koiran kanssa metsäkävelyillä. Sitä kuunnellessa minulle tuli mieleen, että on ehkä kirja, mikä nuorten kollegoiden kannattaisi kuunnella. Siinä hän hän kertoo, mitä vaativa ensihoitolääkärin työ on ja miten hän on pystynyt sen yhdistämään arkeensa ja mitä keinoja hän on löytänyt käsitellä näitä vaikeita tilanteita, mitä siinä työssä väkisinkin tulee vastaan. Erityisesti armollisuudesta hän kirjoittaa paljon, miten hän on pikkuhiljaa oppinut armollisemmaksi ja hyväksynyt sen, että riittää, että tekee sen parhaimpansa, mihin sillä hetkellä pystyy. Muuta ei pysty tekemään ja se riittää.

 

Eric Carver [00:48:50]: Armon teema. Ei ollut ensimmäinen lukuvinkki tästä teemasta tässä podcastissa. Eeva.

 

Eeva Mustonen [00:48:55]: Vaikeat elämäntilanteet tai vaikeat päivän tilanteet tai vaikeat työtilanteet voivat jäädä pyörimään mieleen illalla. kun sinun pitäisi saada unen päästä kiinni. Ja tästä olen muutamankin kerran jutellut opiskelijoiden kanssa, että mitä sitten tehdään, kun olet siellä pää tyynyssä, mutta uni ei vaan tule. Minun vinkkini on siihen kuunnella joko äänikirjana tai vaan lukea jotain klassikkoa, jotain tuttua kirjaa, josta tulee hyvälle mielelle. Ja minun klassikkosuosikkini on Jane Austen, minun ikiaikainen suosikkini ja erityisesti tämä Viisasteleva sydän. Minä kuuntelen sitä joskus äänikirjana, niin kyllä uni tulee nopeasti.

 

Eric Carver [00:49:39]: Se oli hyvä vinkki. Iso kiitos Riikka, Sami ja Eeva, kun pääsitte keskustelemaan. Hienoa, että otitte tämän ajan ja toitte teidän esimerkkejänne, miten te olette tehneet asioita teidän tiedekunnassanne ohjauksen kehittämisessä. Oli ilo teidän kanssa keskustella. Kiitos.

 

Puhujat [00:49:56]: Kiitos.