Helsingin yliopisto
Miten Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ohjataan opiskelijoita? Minkälaiset tavoitteet ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten ohjaus nivoutuu opetussuunnitelmaan? Mikä rooli ohjauksella on ammatillisen identiteetin ja kasvun tukemisessa? Miltä näyttää opiskelijoiden ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 7. jakson vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori, Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliininen opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala. Junnikkala ja Mustonen ovat toimineet yli kymmenen vuotta ohjaavina opettajina tiedekunnassa.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 39. ja kolmannen tuotantokauden 7. jakso.
Jakson aiheena on opiskelijoiden ohjaus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori, Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliininen opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala.
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 7.3.2024. Jakson pituus 50 minuuttia.
Eric Carver [00:00:02]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajan akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijanohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotannon kauden seitsemännen jakson vieraina ovat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetuksesta vastaava varadekaani, vanhempi yliopistonlehtori Riikka Keto-Timonen ja samasta tiedekunnasta kliinin opettaja Eeva Mustonen ja yliopistonlehtori Sami Junnikkala. Junnikkala ja Mustonen ovat yli kymmenen vuotta toimineet ohjaavina opettajina tiedekunnassa. Tervetuloa mukaan.
Puhujat [00:00:59]: Kiitos.
Eric Carver [00:01:00]: Puhutaan tässä jaksossa siitä, että miten eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ohjataan opiskelijoita. Minkälaiset tavoitteet ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten ohjaus nivoutuu opetussuunnitelmaan? Mikä rooli ohjauksella on ammatillisen identiteetin ja kasvun tukemisessa? Miltä näyttää opiskelijoiden ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa? Meillä Suomessa tosiaan eläinlääkäreitä koulutetaan vain yhdessä paikassa, täällä Helsingin yliopistossa ja täällä Viikin kampuksella, missä tätäkin nauhoitetaan. Tästä syystä minä ajattelin, että me voitaisiin aloittaa keskustelu siitä, että kerrotte meille vähän siitä, että minkälainen eläinlääkärin koulutus on pääpiirteittäin ja mitä erityistä pitää ottaa huomioon ohjauksen kehittämisessä juuri teidän tiedekunnassanne, jos Riikka aloittaa.
Riikka Keto-Timonen [00:01:50]: Eläinlääketieteen koulutushan on kuusivuotinen koulutus eli ensimmäiset kolme vuotta tähdätään eläinlääketieteen kandidaatin tutkintoon ja siinä vaiheessa opintoja perehdytään minkälainen on terve eläin, miten terve elimistö toimii, mitkä seikat vaikuttavat eläinten hyvinvointiin, mitä ovat eri sairauksien mekanismit ja mitkä bakteerit ja virukset aiheuttavat sairauksia eläimille. Sen jälkeen kaikki opiskelijat jatkavat eläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaan, joka on myös kolmevuotinen. Siellä on vahvasti työelämä- ja työelämätaito-painotus. Eli lähdetään opiskelemaan tarkemmin eläinten sairauksien diagnostiikkaa ja hoitoa. Viides vuosi meillä on aivan uniikki, eli opiskelijat koko viidennen vuoden harjoittelevat käytännön taitoja yliopistollisessa eläinsairaalassa, jossa he osallistuvat potilaiden hoitoon eläinlääkärien ohjauksessa. Kuudentena vuonna opiskelijoilla on vielä edessä ruokaturvallisuuden opinnot, ympäristöterveyden opinnot ja perehdytään myös ympäristöterveydenhuollon valvontaan. Siinä vaiheessa viimeistään opiskelijat tekevät yleensä opinnäytetyön. Eläinlääkärikoulutus on todella vahvasti säännelty ala. EU-direktiivi jo määrittelee, mitä eläinlääkärikoulutuksen tulee sisältää ja millaisia osaamistavoitteita opiskelijoiden tulee saavuttaa. Lisäksi meidän koulutus on kansainvälisesti akkreditoitu. Tässä eurooppalaisessa eläinlääkärikoulutuksen laatustandardissa on hyvin pitkälti määritelty sisällöt, mitä siihen koulutukseen tulee kuulua. Samoin siellä on asetettu paljon geneerisiä osaamistavoitteita, että millaista osaamista eläinlääkäreillä pitää valmistuessaan olla. Tämä aiheuttaa sen, että valtaosa meidän opinnoista ovat pakollisia eli vuosikurssi etenee suunnitellun lukujärjestyksen ja tenttijärjestyksen mukaisesti. Opintoihin sisältyy myös hyvin paljon pienryhmäohjausta ja kädentaitoja. Eli meillä ei ohjaustarvetta ole niinkään siinä, että mitä opintoja opiskelijoiden tulisi valita, koska ne ovat kaikki käytännössä lähes pakollisia. Toisaalta ohjaustarvetta on eläinlääkäriksi kasvamisessa ja miten otetaan haltuun se iso tietomäärä, mikä eläinlääkärin tulee hallita. Miten kehitetään vuorovaikutustaitoja opintojen aikana. Painotus on eläinlääkäriksi kasvamisessa meidän ohjauksessa.
Eric Carver [00:04:20]: Eeva ja Sami, olette tehneet pitkään tätä ohjaavan opettajan roolia. Haluatteko vielä täydentää tuota, mitä Riikka sanoi?
Sami Junnikkala[00:04:28]: Kyllä Riikka hyvin kuvasi tämän tilanteen. Ohjaamisessa aika paljon keskitytään yksilöllisiin asioihin sen mukaisesti, miten opiskelijat etenevät. Jos tulee jotain, esimerkiksi etenemisen esteitä, niin niihin ohjaavat opettajat pystyvät tarttumaan matalalla kynnyksellä, toivottavasti. Opiskelijat ovat meillä sen mielestäni aika hyvin nähneet, että me pystymme viemään ohjausta eteenpäin niille tahoille, jotka parhaiten siitä pystyy vastaamaan. Me ohjaavat opettajat olemme ensimmäisiä sulakkeita, jotka pystyvät neuvomaan erilaisissa asioissa.
Eeva Mustonen [00:05:30]: Niin, se on totta, että meidän tiedekunnassamme ohjaavan opettajan rooli ei niinkään ole opintojen valinnassa, koska varsin vähän on valittavaa. Jonkin verran toki tulee keskustelua joihinkin yksittäisiin, valinnaisiin kursseihin tai kandi- tai lisensiaattitöihin liittyen, jos näitä haluaa pohtia. Totta kai ohjaavilla opettajilla on ryhmä- tai vuosikurssikohtaista ohjaustyötä, mutta on tietysti yksilöohjausta niille opiskelijoille, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat omaa. Täytyy valmiiksi laadittua opintosuunnitelmaa sitten yksilöllisesti vähän miettiä. Meillä on tosiaan neljä ohjaavaa opettajaa kaikkiaan meidän tiedekunnassamme. Opintojen eri vaiheissa voi eri henkilöihin ottaa yhteyttä. Toisaalta ohjaavat opettajat, meillä on hyvin tiivis työyhteisö, että voimme yhdessä pohtia ja miettiä, miten yksilöllistä opiskelijaa pystytään parhaiten auttamaan.
Sami Junnikkala[00:06:44]: Tuossa mietimme äsken, että kauanko me olemme ohjaavina opettajina toimineet. Päädyimme, että yli 10 vuotta olemme tätä verkostoa pyörittäneet. Mia Ruohoniemi sen aloitti. Sitten siinä on jonkun verran vaihtunut jäseniä, mutta me olemme kyllä esimerkiksi Eevan kanssa olleet alusta alkaen. Eikö vain?
Eeva Mustonen [00:07:08]: Juu. Näin se on. Jotkut pysyvät.
Riikka Keto-Timonen [00:07:13]: Ehkä semmoisen erityispiirteen voisi vielä mainita, että kun opiskelijat etenevät kuusi vuotta sen saman vuosikurssin kanssa, niin opiskelijat oppivat tuntemaan toisensa aika hyvin. Ja kun on paljon sitä pienryhmäohjausta, niin myös opettajat oppivat tuntemaan opiskelijoita aika hyvin. Se on ehkä semmoinen erityispiirre, mitä ei välttämättä muissa koulutusohjelmissa ole.
Eric Carver [00:07:29]: Kyllä. Ja tietysti opettaja-opiskelijasuhteet ja monet muut asiat erilaisissa tiedekunnissa myös vaikuttavat näihin asioihin. Helsingin yliopistossa päivitettiin opiskelijaohjauksen toimintamallit lukuvuonna 2022-2023. Sitä ennen eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa, niin kuin toki muissakin tiedekunnissa, tehtiin iso työ ohjauksen kehittämisessä, kun Helsingin yliopistossa päätettiin opiskelijaohjauksen linjaukset vuonna 2017. Minkälainen prosessi teille oli tämä uusin päivitystyö? Minkälaisia toiveita ohjauksen kehittämiseen tuli teidän opetus- ja tutkimushenkilökunnaltanne ja minkälaisia opiskelijoiltanne? Jos Sami aloittaa tästä.
Sami Junnikkala[00:08:18]: Me tosiaan mietimme tuota prosessia ja tartuimme heti toimeen, kun rehtorilta tuli pyyntö aikaisemmin. Silloin tehtiin pääosa tästä työstä. Nyt tämä oli lähinnä semmoista hienosäätöä tässä 2022-2023. Voisi sanoa, että tähän prosessiin osallistui kyllä laajasti tiedekunnan henkilökuntaa. Ohjaavat opettajat, vastuuopettajat. Laajasti keskeiset opetuksen kehittämiseen liittyvät tahot olivat mukana tässä. Kuten todettiin, meillä oli tämä ohjaavien opettajien systeemi jo valmiina ja me otimme siinä vuosikohtaisia vastuita. Toki kysyimme opettajilta ja tutkimushenkilökunnalta toiveita. Opettajilta kyllä tuli selkeästi toive, että ei tehtäisi tämmöistä mentorointia alusta loppuun asti eli ettei olisi vakio-opiskelijat kullakin opettajalla koko curriculumin ajan. Ja opiskelijoille tehtiin myöskin kysely, että millaista ohjausta he toivovat. Sieltä tuli ihan selkeästi toive, koska tämä curriculum on sellainen kuin se on, niin he kokivat, että eivät he tarvitse jatkuvaa ohjausta, vaan tarvittaessa nimenomaan yksilöohjaus. Sitä kautta sitten etenimme muun muassa tähän ohjaavien opettajien malliin, että sitä kautta saamme tehtyä muun muassa räätälöityjä HOPS:ia, jos tulee jotain etenemisesteitä. Hyvin monenlaisia tilanteita on tietysti, vaikka opiskelijoita meillä ei ole kuin 70 per vuosi. Tämmöinen taustatyö tehtiin siinä. Sitten me olemme osaamistavoitteita päivittäneet moneen kertaan opintojaksokohtaisestikin. Tätä käytettiin pohjana, kun mietimme myös geneerisiä taitoja opintojaksokohtaisesti.
Eeva Mustonen [00:10:49]: Minä luulen, että silloin tosiaan, kun tämä rehtorin päätös tuli ja tämä työ aloitettiin, niin siinä vaiheessa opintojaksojen vastuuopettajiin ja opettajiin otimme yhteyttä ja mietimme, että sillä tavalla tiedekunnan opettajakunta laajasti tuli siinä mukaan. Ja ehkä paremmin hahmotti sen ohjaamisvastuun, mikä opintojakson opettajuuteen liittyy. Se oli varmaan yksi syy sen lisäksi, että me siinä vaiheessa aika paljon mietimme sitä, että miten lääketieteellisessä, lääkiksessä, oli menty tähän, että heillä on tämmöinen mentori, joka seuraa opiskelijaa koko opiskelujen ajan. Ehkä myös senkin takia, että meillä oli tämä ohjaavien opettajien systeemi ollut jo kauan, niin ei sitä oikeastaan vakavasti harkittu. Ja tietysti, mitä opiskelijoilta tulleet vastaukset olivat, että pikemminkin mahdollisuutta siihen yksilöohjaukseen, silloin kun sille on tarvetta. Ja sitten koitimme miettiä ryhmäkeskusteluja, ryhmäohjauksen paikkoja curriculumin eri vaiheissa.
Riikka Keto-Timonen [00:12:15]: Yritimme tunnistaa curriculumista, mitkä ovat siirtymävaiheita, joissa opiskelijat tarvitsevat erityistä ohjausta. Meillä on esimerkiksi rutiinisti aloitustilaisuudet joka lukuvuodella, missä käydään läpi, mitä tänä vuonna tapahtuu ja siihen liittyviä keskusteluja eli ryhmäohjausta. Kehittämisvaiheessa työryhmässä oli toki myös opiskelijajäseniä mukana, mutta he eivät ole täällä tänään, koska ovat valmistuneet, että siitä on jo sen verran aikaa. Me kehitimme myös ihan tämmöiset akateemisten asiantuntijataitojen osaamistavoitteet joka vuodelle erikseen. Niitä sitten integroitiin opintojaksoihin, niitä osaamistavoitteita. Pyrimme myös sanoittamaan enemmän opiskelijoille. että tämmöisiäkin taitoja pitää oppia. Esimerkiksi ryhmätyötaidot tai vuorovaikutustaidot lähtevät siellä ensimmäisenä vuonna. Panostetaan, että ryhmätöitä osataan tehdä yhdessä. Ja kuudentena vuonna ollaankin jo siinä, että pitää osata neuvoa asiakasta haastavissa tilanteissa tai valvontatehtävissä rakentavasti käydä neuvottelua valvontakohteen kanssa. Ne tavoitteet muuttuvat vaativammiksi opintojen edetessä.
Eric Carver [00:13:33]: Minä voin paljastaa tässä nyt kuulijoille ja myös vieraille, että minun tehtäväni tässä yliopistossa on siis katsoa ja seurata, miten näitä linjauksia tehdään ja myös koordinoin sitä kokonaisuutta. Kun luin tämän teidän ohjausmallinne, niin koin ammatillista herkistymistä. Se oli mielestäni niin hyvä, hyvin tehty. Perustelen tätä sillä, että teillä tosiaan jokaiselle opiskeluvuodelle olivat ne osaamistavoitteet myös aukikirjoitettu, miten integroidaan eri kursseilla niitä ohjauksen tavoitteita ja myös sitä, miten palaute ja [?? 00:14:10] siihen integroituu. Kuulijoille tiedoksi, [?? 00:14:13] on tämmöinen, opiskelijat vastaavat kyselyyn tietyissä vaiheissa opiskelua, johon liittyy vaikka opiskelulähestymisjuttua ja tämmöistä. Mutta kun te sitä teitte, niin mistä nämä ajatukset tulivat, että te lähditte viemään kursseille integraatiota? Oliko se semmoinen jo aikaisemmin keskusteluissa ollut, pedagogisessa kehittämisessä, että tuodaan tutkinnon tason juttuja myös näkyväksi sinne vuosikursseihin?
Riikka Keto-Timonen [00:14:51]: Osa niistä oli jo valmiiksi niissä opintojaksoissa. Mutta niitä ei ollut kirjoitettu koskaan auki sillä tavalla, mitä nyt tehtiin. Ja halusimme varmistaa, että ne varmasti toteutuu siellä curriculumissa, ettei ne tipahda pois, että unohtuu, että ai niin, tällä kurssillahan meidän piti miettiä, miten ryhmässä toimitaan. Ne on nyt saatu sinne integroitua paremmin.
Sami Junnikkala[00:15:15]: Jäi mieleen, että silloin kun sitä tehtiin, niin vastuunopettajillakin monta kertaa tuli semmoinen tilanne, että he totesivat, että ai niin, onhan meillä tämäkin ja tämä.
Eeva Mustonen [00:15:26]: Niin, se tosiaankin, että ne olivat mielestäni hyvin laajasti olemassa, mutta niitä ei ollut niin aukikirjoitettu. Ja totta kai, kun sitä tällä tavalla mietitään, niin enemmän opettajat sen hahmottaa ja toivon mukaan opiskelijat myöskin.
Eric Carver [00:15:45]: Aika usein tämänkin podcastin vieraat ovat puhuneet siitä, vaikka se on vähän konstikas sana, mutta metatekstistä. Eli siitä tilasta ja puheesta, jolla sidotaan asioita yhteen ja tuodaan vaikka polkua tai kasvua näkyväksi tai tutkinnon idea. Ja välillä käy niin arjen kiireessä, että se tipahtaa pois, vaikka kursseilta. Ja sen takia sitten opiskelijat joutuvat välillä itse kirimään kasaan, että ”no mites nämä liittyy toisiinsa, nämä asiat”. Ja sen takia vain tämä ammatillinen herkistyminen oli ihan todellinen, että siitä on ihan Teams-jälki. Laitoin projektiryhmälle, että olen herkistynyt, kun luen täällä tätä eläinlääketieteellisen ohjausmallia. No, mennään sitten niihin tavoitteisiin, joita tässä jo mainittiin. Eli minkälaisia tavoitteita ohjaukselle on annettu tiedekunnassa? Miten teillä tämä yhteys OPS:aan on luotu sinne ohjauksen ja OPS:n välille? Sami voi jatkaa.
Sami Junnikkala[00:16:50]: Tosiaan, tuossahan Riikka jo ihan aluksi puhui näistä. Ja jos ajattelee tätä jakoa, tuohon kandivaiheeseen erityisesti, niin siinä keskitytään tai painotetaan erityisesti opiskelutaitoja, ajanhallintaa, ryhmätyöskentelytaitojen kehittymistä. Ja ehkä enemmän työelämävalmiuksiin liittyviä taitoja siellä lisensiaattivaiheen opinnoissa. Ja meillä on käytännössä semmoinen kuvio tuossa, sanotaanko geneeristen taitojen mukana pitämisessä, että meillä on Oppimassa eläinlääkäriksi -opintojuonne, joka on läpi kandivaiheen. Eli ensimmäiset kolme vuotta ja yhdeksän opintopistettä. Olen siinä itse vastuuopettajana. Siellä on hyvin monella tavalla mahdollista tuoda esiin näitä taitoja, opiskelutaitoja. Meillä on käynyt opintopsykologi siellä mukana. Opiskelija tekee osaamisen arviointia, itsereflektointia, pohdintaa. Tähän kuuluu etiikkaopetus, tutkimukseen liittyvää opetusta. Ja [?? 00:18:20] jonka mainitsit tuossa aiemmin. Me käymme myöskin opiskelijoiden kanssa ensimmäisenä vuonna Saaren tuotantoeläinyksikössä, jossa Eeva vastaa tästä toiminnasta. He pääsevät tämmöiseen näppityöskentelyynkin jo mukaan siinä vaiheessa.
Eeva Mustonen [00:18:42]: Niin, alusta saakka koitetaan antaa eväitä sen ammattiin kasvamiseen näkökulmiin ja eri näkökulmista, kun eläinlääkärit toimivat todella monenlaisissa tehtävissä. Toisaalta on näitä juonteita, joissa on pienryhmäkeskusteluja tai vuosikurssiin liittyviä tiettyjä asioita, mitä painotetaan. Mutta meidän ohjaavien opettajien tehtävänä on tarvittaessa ohjata eteenpäin, jos on sellaisia tilanteita, että tarvitaan muuta ammattiapua. Meidän ohjaavilla opettajilla on hyvät yhteydet yliopiston muihin tukirakenteisiin ja opintopsykologien kanssa ollaan yhteyksissä ja koetetaan ohjata opiskelijat eteenpäin silloin, kun tällaista tarvetta. Nämäkin ovat tärkeitä ohjauksen tavoitteita, että pystytään auttamaan mahdollisissa, elämän hankalissa tilanteissa ja nivomaan se opintojen eteneminen yksilölliseen elämäntilanteeseen. Tämäkin on tärkeä tavoite tuossa ohjauksessa mielestäni. Ja tietysti lisensiaattivaiheessa se on enemmän ammattiin valmistautumista, työelämään valmistautumista.
Sami Junnikkala[00:20:23]: Tämä Eevan mainitsema hyvinvointipuoli, niin se on meillä kyllä ihan vahvasti mukana tässä, oikeastaan alkuvaiheesta lähtien. Meidän opiskelijat ehkä ovat kohtuullisen vaativia itselleen ja me kohdataan problematiikkaa, jossa ehkä vähempikin riittäisi joskus. Ja meillä on tosiaan tämmöinen, voisko sanoa, punainen puhelin olemassa opintopsykologille. Pyritään mahdollisimman aikaisin tarttumaan tilanteisiin, joissa olisi hyvä keskustella sopivien tahojen kanssa. Haluaako Eeva tästä lisensisattivaiheesta vielä jatkaa?
Eeva Mustonen [00:21:24]: Lisensiaattivaihe on tietenkin aika paljon erilainen. Siitä kandivaiheesta siirrytään enemmän niihin työelämätaitoihin. Siinä on ihan konkreettinen muutos kliinisten opintojen pariin. Uskon, että meidän kaikki eläinlääkäriopettajat, tiedekunnan eri tehtävissä, ovat roolimalleina meidän opiskelijoillemme. Totta kai se korostuu siinä kliinisten opintojen vaiheessa, koska varmasti opintojen alussa valtaosa opiskelijoista ajattelee hyvin eläinlääkärin perinteistä työtä praktikkona, eläimiä hoitaen. Se ei ehkä sitten korostu tuolla meidän klinikkavuoden aikana. Meillä on tuo viides opintovuosi klinikkakiertoa eläinsairaalan eri yksiköissä. Hevosairaalassa, pieneläinsairaalassa ja Mäntsälässä, jossa on tuotantoeläinyksikkö. Minä olen ohjaavana opettajana. Koitan järjestää siellä pienryhmäkeskusteluja ja keskustelutilaisuuksia tukemaan sitä ammatillista kehittymistä. Mutta minä ajattelen, että se on kaikkien meidän eläinlääkäriopettajien tehtävä. Ja varmasti se, että kuinka hyvin sen itse kukin opettaja-eläinlääkäri tuolla hahmottaa, niin siinä on totta kai eroja. Ajattelen, että siinä meidän tiedekunnassa on tehty paljon työtä. On pedagogista koulutusta tarjottu ja oikeastaan vaadittukin eri opettajakunnalta. Uusin on se, että me olemme saaneet useita kliinisen vaiheen eläinlääkäreitä sitoutumaan mentori-eläinlääkärityöhön. Siihen on saatu nyt työnohjauskoulutusta, tähän mentoriryhmään. Meillä on siinä 11, mitä meitä on eläinlääkäreitä tässä porukassa. Eri puolilla eläinsairaalaa on erityisesti mentori-eläinlääkäreitä. Klinikkavuoden alussa meillä pienryhmissä käytiin läpi, muistutin opiskelijoille, mitä tukimuotoja meillä on ja rohkaisin heitä hakeutumaan keskusteluihin eläinlääkäreiden kanssa. Erityisesti meidän mentori-eläinlääkärit, jotka ovat siihen saaneet myös työnohjaustukea. Kliininen vaihe on yksi vaihe meidän opinnoissamme. Ja niin kuin Riikka mainitsi, on nämä elintarvikehygienian opinnot sitten ja valinnaiset opinnot, lisensiaattityö viimeisenä vuotena. Ja siellä on Eläinlääkärinä työelämään -jakso, jossa vielä koitetaan viimeisinä eväinä ennen työelämään siirtymistä, käydä näitä työelämäasioita läpi.
Eric Carver [00:24:27]: Minäkin olen opettanut sillä jaksolla työnhakua. Jatketaan ammatillisesta identiteetistä ja sen kasvun tukemisesta, niin mikä rooli nimenomaan ohjauksella on? Olet jo vähän, Eeva, puhunutkin siitä, mutta haluatko vielä syventyä siihen, että mitä nimenomaan se ohjauksen osa on siinä ammatillisen identiteetin kasvussa tai sen tuessa?
Eeva Mustonen [00:24:54]: Minun on vaikea ajatella sitä, että kuinka ajattelet itsesi ammattihenkilönä ja lääkärinä, mutta tiedekunnassa työssä oleva on opettajaa. Minä muistan silloin, kun ihan ensimmäisiä omia pedagogisia opintoja tein, niin minusta oli mahtavaa huomata se ohjaamistyö. Sinä et ole tavallaan opettaja, vaan sinä olet ohjaaja, ohjaat ja autat opinnoissa eteenpäin. Toivon, että meidän opiskelijat rohkaistuisivat keskustelemaan ihan avoimesti haasteista opinnoissa tai mitä ne näkevät tulevaisuuden työelämässä. Toivon mukaan, että ne minun ja muiden meidän opettajien ja eläinlääkäreiden kanssa rohkaistuisivat näistä keskustelemaan. Siinä se ohjaus tulee vähän niin kuin sivulauseissa huomaamatta. Se, mikä mielestäni tosi tärkeää olisi tässä, että meillä olisi, ja uskon, että meillä onkin, suhteellisen pienenä tiedekuntana ja suhteellisen vähän opiskelijoita, niin valtaosin hyvät välit opettajien ja opiskelijoiden välillä. Ei ole kynnystä jutella asioista. Sitä toki ei voi välttää, että nuorisolla on omat keskusteluaiheensa. He totta kai keskenänsä juttelevat paljon, mutta toivon mukaan he myös rohkaistuvat tähän ammattiin kasvamisessa käyttämään apuna opettajia, mitä meillä tiedekunnassa on ihan kautta linjan.
Eric Carver [00:26:55]: Mitä ajatuksia Riikalla on tästä?
Riikka Keto-Timonen [00:27:00]: Yksi, mitä tietysti opiskelijoille yritetään opiskeluvaiheessa kanssa jo opettaa, on kollegiaalisuus. Eli että tuettaisiin toisiaan, että opiskelijat oppisivat myös toisiaan tukemaan. Se on varmasti tosi tärkeä osa ammatillisuuden kasvua. Ja kyllähän se jo sillä Samin vetämällä juonteella aloitetaan siihen ammattiinkin kasvaminen. Tutustutaan vähän eri vaihtoehtoihin, mitä eläinlääkäri voi ylipäätään tehdä. Kaikki eivät välttämättä ole ajatelleet, miten monipuolinen työura eläinlääkäriammatti voi olla. Tulisi se jo tutuksi kandivaiheessa. Ja nämä eettiset kysymykset. Eläinlääkärit voivat kohdata aika vaikeita eettisiä kysymyksiä työuransa aikana. Sille luodaan pohjaa jo siellä kandivaiheessa. Näkisin, että ohjaus kandivaiheessakin luo hyvän pohjan sille, mistä ponnistaa eteenpäin, kun pääsee sinne kliiniseen vaiheeseen.
Eeva Mustonen [00:27:54]: Joskus minusta tuntuu, että meillä on todella lahjakkaita opiskelijoita ja he luovat paineita, tavoitteita, oppimiseensa, opiskeluunsa. Ja välillä he luovat paineita, joita on ehkä opettajan vaikea nähdä tai havainnoida. Ja on tosiaan hyvä, että ne sitten tulevat jollakin tavalla, joskus ne tulevat palautteiden tai [?? 00:28:22] kautta esille. Ja sitten pystytään vähän keskustelemaan. Yksi asia esimerkiksi, meidän opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä väliaikaisilla opiskeluoikeuksilla eläinlääkärin työhön viidennen opintovuoden jälkeen. Jotkut tunsivat, että se on painostavaa, että jokaisen täytyy lähteä eläinlääkärin praktiikkatyöhön viidennen vuoden jälkeen, joka itsestä tuntuu, että ei tietenkään, koska meillä on paljon mahdollisuuksia. Myös tällaista tukea ja keskusteluapua voitaisiin ja yritetään tarjota opiskelijoille.
Eric Carver [00:29:13]: Onko siinä eläinlääkäriksi kasvussa jotain toistuvia, vaikeita asioita tai kipukohtia? Muistan esimerkiksi, kun uraseurantoja pitkään tein ja teidänkin tiedekuunnan kanssa käytiin teidän tuloksia läpi, niin siellä nousi stressinsietokyky, ratkaisun pakko, tämmöiset jotkut tietyt asiat. Esimerkiksi minun työssäni harvoin pitää päättää kahden sekunnin sisällä, että teenkö X vai Y ja tämän tyyppiset asiat, mikä vaikka kliinisessä työssä voi olla aika arkipäivääkin. Jos te mietitte niitä keskusteluja, mitä te opiskelijoiden kanssa käytte, mitkä siellä ovat sellaisia, mihin sitä tukea haetaan tai mitkä pohdituttaa?
Eeva Mustonen [00:30:01]: Luulen, että näitä keskusteluja käydään siellä kliinisen vaiheessa ihan arkipäiväisesti eri eläinlääkäreiden kanssa. Luulen, että tämä on sellaista piilotyötä, mitä me opettajatkaan emme aina havaitse. Ja siinä on tosiaan se apuna, että pienryhmissä pystytään toimimaan. Minun mielestäni se tulee luontevasti sen työn mukana. Joskus sitä sitten keskustellaan, mutta uskon, että se myös tulee havainnoinnin kautta. Opiskelijathan näkevät hyvin erilaisia tilanteita meidän eri sairaalayksiköissä, että myöskin sillä tavalla. Joskus keskustelun kautta ja joskus havainnoimalla, että miten erilaisia toimintatapoja voi olla ja kaikki on ihan ok.
Eric Carver [00:30:54]: Tuleeko Samille mieleen jotain?
Sami Junnikkala[00:30:56]: Tämä ei liity suoraan kliiniseen työhön tai loppuvaiheeseen. Mutta yleisesti ottaen se kilpailu ja se, että on tottunut olemaan ehkä paras ja haastamaan itseään ihan hurjasti, se näkyy kyllä. Olemme koittaneet sitä heille tuoda esiin, että tämä Riikan mainitsema kollegialisuus on keskeisessä roolissa. Heidän ei tarvitse enää kilpailla, heillä on hyvä tilanne. He ovat päässeet todella vaikeaan tiedekuntaan, tai siis vaikea päästä sisään, että siinä on jo se voitto saavutettu. Eli koitetaan ohjata siihen suuntaan, että käytetään sitä energiaa niihin asioihin, mihin sitä tarvitaan. Ja tämä liittyy oikeastaan arviointiinkin sitten. Eli ei välttämättä tarvitse saada vitosia kaikesta. Tähän me ollaan nyt sitten siirtymässä myöskin arvioinnin osalta. Riikka, jos haluat virallisesti kertoa tästä.
Riikka Keto-Timonen [00:32:14]: Niin, ensi syksystä alkaen luovutaan numeroarvosanoista, eli hyväksytty-hylätty arviointiin siirrytään. Toivotaan, että sekin sitten vähentäisi sitä stressiä, mitä opinnoista aiheutuu. Se riittää, että osaa sen läpipääsyrajaan asti. Kaikesta ei tarvitse saada täydellistä arvosanaa.
Eric Carver [00:32:33]: Haluatko kertoa vähän, että millainen polku oli siinä, että te päädyitte tähän? Tämä tuntuu aika isolta päätökseltä kuitenkin.
Riikka Keto-Timonen [00:32:41]: Joo, oli. Kyllä me vuosi selviteltiin erilaisia, mitä tutkimustuloksia on siitä. Aika paljon löytyy lääketieteellisillä aloilla. Yhdysvalloissa on luovuttu paljon arvosanoista ja tutkittu, miten se vaikuttaa esimerkiksi oppimistuloksiin. Ja sieltä kävi ilmi, että oppimistulokset eivät kyllä mitenkään ole romahtaneet opiskelijoilla tämmöisissä tiedekunnissa, missä on luovuttu arvosanoista. Ja toisaalta opiskelijoiden hyvinvointi on parantunut ja kilpailullisuus on vähentynyt. Me toivotaan vastaavia vaikutuksia meillä. Ja toki selviteltiin myös sidosryhmien kanssa, että miten vaikuttaako tämä rekrytointiin, jos ei olekaan arvosanoja. Mutta sieltä tuli kyllä hyvin selkeätä viestiä, että eivät he arvosanoja katso, kun he rekrytoivat henkilöitä. Se on muut seikat, jotka ratkaisevat.
Eric Carver [00:33:29]: Onko tämä kuitenkin vähän myös pelottavaa ratkaisu tehdä?
Riikka Keto-Timonen [00:33:33]: Oli se meille aika iso päätös. Kyllä sitä pitkään eri kanteilta pohdittiin.
Eeva Mustonen [00:33:39]: Minun mielestäni tiedekunnassa tehtiin hyvä selvitystyö, miettimällä sitä eri näkökulmista, että miten se oikein vaikuttaa. Toisaalta kliinisissä jaksoissa ei ole ollut tämmöistä numeerista arviointia, vaan hyväksytty/hylätty. Siellä se muutos on pienempi. Mutta mielestäni oli erinomaisen hyvä tuo selvitys, että mitä eri vaikutuksia siinä voi olla. Muistan yhden, oli vaihto-opintoihin lähtiessä, että EU:n sisäisissä vaihdoissa sillä ei ole merkitystä, mutta joissakin vaihdoissa voi olla. Ja myöskin mietittiin sitä, että mitä se voi olla sitten valmistumisen jälkeen, jos ei ole näyttää tutkintotodistusta, jossa olisi arvosanoja. Mutta arvosanat säilyy kanditöissä ja lisensiaattitöissä. Ne on sitten ne arvosanat, jotka jää jäljelle.
Eric Carver [00:34:31]: Tässä oli taustalla nimenomaan se, että te halutte sitä opiskelijoiden kuormitusta vähentää.
Riikka Keto-Timonen [00:34:37]: Opiskelijoiden hyvinvointi oli siinä se näkökulma, miksi sitä lähdettiin selvittämään. Ja tässäkin toki opiskelijoiden mielipidettä kysyttiin selvityksen aikana.
Eric Carver [00:34:49]: Mennään vähän tuonne tulevaisuuteen ja voi ehkä vähän irtautua nyt näistä tämän hetken resursseista ja tilanteista ja miettiä siitä, että mitä te haluaisitte. Miltä teidän mielestänne näyttää ohjauksen tulevaisuus eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa? Minkälaisen opiskelijoiden ohjauksen eteen te haluaisitte nimenomaan tehdä töitä? Ehkä me annamme varadekaanin eli Riikan aloittaa.
Riikka Keto-Timonen [00:35:20]: Varmaan yksi ihan semmoinen kantava ajatus on se, että meillä on nyt tämä ohjausmallin runko. Mutta ei se tarkoita, että se pysyisi muuttumattomana tässä seuraavat vuodet. Pitää herkällä korvalla kuunnella sekä opiskelijoita että työelämäpalautetta. Mitä siellä koetaan, että mihin meidän pitäisi enemmän opiskelijaohjauksessa panostaa, että he pärjäävät työt aloittaessaan. Toivon, että meillä edelleen pysyisi matalana se kynnys ottaa yhteyttä opettajiin. Eli opiskelijoiden ja opettajan väliset vuorovaikutussuhteet olisivat niin hyvät, että jos on jotain haasteita, niin uskaltaisivat sitten ajoissa hakea apua. Ja toivon todella, että ohjaavat opettajat jatkavat edelleen tätä hyvää työtä, mitä he ovat jo pitkään tehneet tiedekunnassa. Siitä on paljon apua opettajalle, että hän tietää, että ”okei, nyt mä huomaan, että mun opiskelijalla on kurssilla haasteita ja mä voin ohjata hänet vaikka Eevan tai Samin luo juttelemaan asioista”. Se vähentää kuormitusta niin sanotusti tavalliselta opettajalta myös, joka ei ole niin paljon perehtynyt ohjauksen haasteisiin. Ja kyllä me varmasti tarvitsemme lisäkoulutusta opettajillekin. Työelämän vaatimukset muuttuvat koko ajan vaativammiksi ja meidän täytyy opettajillekin tarjota koulutusta, että miten he voivat tukea paremmin opiskelijoita. Tällä hetkellä meillä on suunnitteilla esimerkiksi eläinsairaalan tukihenkilöstölle, näille klinikka-eläinhoitajille ja muille, esimerkiksi laboratoriomestareille, koulutusta opiskelijaohjauksesta. Hekin on siellä roolimalleina moniammatillisessa työympäristössä. Toivottavasti saadaan sieltä vielä vähän lisätukea meidän opiskelijoiden ohjaukseen.
Sami Junnikkala[00:37:08]: Tämä on ollut mielenkiintoinen kombinaatio, tämä ohjaavan opettajan pesti tässä varsinaisen substanssiopetuksen, immunologian, ohella ja aika monimuotoisen työnkuvan muodostanut. Itse olen kyllä kokenut merkityksellisenä sen, että miten paljon tuossa loppujen lopuksi pystyy vaikuttamaan näiden meidän helmien tulevaisuuteen. Näkisin, että tässä ohjaavan opettajan roolissa meillä on aika laaja se työnkuva. Me kuitenkin olemme paljon tiedekunnan palautteiden kanssa tekemisissä, ohjaustyössä ja hyvin monimuotoisissa asioissa. Mielelläni jatkan tätä hommaa. Ja ehkä se pääasiallinen tavoite on, että me saamme meidän opiskelijoita terveinä työelämään. Eli että he jaksavat tämän tiukan setin käydä läpi ja ihan hyvä välillä muistuttaa niitä, että on muutakin kuin opiskelu ja työ, että elämää kuuluu muutakin. Olen koittanut sitä heille muistutella, vaikka he toki sen tietävät, mutta välillä se tuntuu, että se vähän unohtuu.
Eeva Mustonen [00:38:44]: Kyllä eläinlääkäreiden hyvinvointi ja jaksaminen työelämässä on ollut paljon viime vuosina keskustelussa. Ja kyllä se lähtee opiskeluajasta, että se on myöskin tärkeä ammatillinen taito, että sulla on keinoja oman hyvinvoinnin ja jaksamisen hallintaan siinä työelämässä, koska tosiasiassa se ei ole helppo ala välttämättä. Ja siinä on varmaan semmoinen iso, että varmasti tämä jatkuu tulevaisuudessa. Ja onhan meillä myös Eläinlääkäriliiton kanssa yhteistyötä ja liitto on tehnyt tämän eteen paljon. Kyllä nämä asiat varmasti korostuvat yhä enemmän vielä tästä eteenpäinkin.
Eric Carver [00:39:42]: Yksi teema, mistä tässä podcastissa on paljon puhuttu, on tietysti se, että opiskelukyky tai jos puhutaan, metakognitiotaidot, niin itsensä säätelyyn, omaan toiminnan suunnitteluun ja tämmöiseen liittyvät taidot. Nehän on siis sekä opiskeluprosessissa että töissä tosi tärkeitä. Mutta yhä enemmän puhutaan myös siitä, että nämä niin sanotut hyvinvoinnin taidot, omasta jaksamisesta huolehtiminen, omasta kuormituksesta huolehtuminen. Ne ovat molemmissa tärkeitä, opinnoissa ja työelämässä. Meidän ei tarvitse päättää, että tehdäänkö näiden taitojen kehittämistä opiskelun näkökulmasta vai työelämän näkökulmasta, koska ne aika nätisti kohtaavat siinä. Teillä on ollut tämä ratkaisu, että te olette lähteneet tällaiseen specialistimalliin. Tietyt opettajat ovat ottaneet tämän ohjaavan opettajan erityisroolin. Mitä hyvää ja mitä haastetta siihen liittyy? Te olette varmaan tyytyväisiä siihen, mutta onko siinä jotain huonoja puolia? Mitä Riikka ajattelee?
Riikka Keto-Timonen [00:40:52]: No välillä toki voi olla sitten aika iso työkuorma, että on paljon ohjattavia. Jos on joku semmoinen suma, että useampi opiskelija tarvitsee samanaikaisesti tukea, niin kyllähän se sitten vie muilta työtehtäviltä aikaa ne opiskelijaohjaustehtävät. Tietysti jos olisi enemmän ohjaavia opettajia, jotka ehtisivät siihen aikaansa käyttää ihan suunnitellusti, niin se olisi toki aina parempi. Mutta muuten koen, että siitä on ollut hirveästi hyötyä, että on pitkä kokemus ja pystyy auttamaan vähän niissä haastavammissakin tilanteissa opiskelijoita.
Eric Carver [00:41:27]: Tämä on semmoinen keskustelu, mitä hyvin monissa koulutusohjelmissa käydään, että mennäänkö semmoiseen, että joku saisi erikoistua tai jotkut saisivat erikoistua. Tai sitten semmoinen hyvinkin vahva, me kaikki ohjaamme. Ei mitään erityisrooleja. Te olette, Eeva ja Sami, olleet tässä erityisroolissa, niin keskustelkaa vähän, että plussat, miinukset.
Eeva Mustonen [00:41:48]: No joo, mutta meidän tiedekunnan tausta on se, että meillä on hyvin vahvasti valmiiksi suunniteltu opintomalli. Siinä ei tätä ohjaustyötä tarvita juurikaan. Ei tarvitse ohjata opiskelijoita, että mitä sinä valitsisit, kun kaikki on valittu hänen puolestaan. Ja aikataulukin on välillä. Me enemmänkin ohjaamme sitä, että miten sumplit siinä aikatauluviidakossa. Mielestäni valtaosin tämä on erittäin hyvä, toimiva malli ollut meidän tiedekunnassa. Näen, että muut opettajat kokevat, tai ne yhteydenotot ovat aina olleet, että he huomaavat, että olisiko syytä päästä keskusteluyhteyteen jonkun opiskelijan kanssa tai opiskelijaryhmän kanssa, kun pienryhmissä voi olla sitten keskinäisiä tilanteita. Opettajat kokevat, että on joku henkilö, johon on helppo ottaa yhteyttä ja sitä kautta sitten saadaan asioita eteenpäin. He tietävät, että mihin tahoon ottaa yhteyttä. Mutta toisaalta semmoinen pieni haittapuoli on siinä, että joissakin tilanteissa opettajat ajattelevat, että tämä ei kuulu minulle. Joku keskustelu jostakin asiasta, että ”no ei minun tarvitse tästä, vaan joku muu hoitaa sen”. Se on ehkä se haittapuoli, mutta kyllä mielestäni se on ihan vähemmistönä. Toisaalta, meidän tiedekunnan opetushenkilökunnan, opettajien ja muun henkilökunnankin, nämä pedagoginen koulutus, vuorovaikutuskoulutus, mitä meillä on. Se on kyllä hyvin harvinaista loppujen lopuksi, että tulisi tämmöisiä tilanteita, jossa joku tilanne, joka olisi ehkä voitu keskustellen purkaa siinä tilanteessa, niin sitten sanotaankin, että sinun täytyy keskustella siitä joskus myöhemmin ja silloin se ei ole ehkä niin ajankohtaista. On aika harvinaista tämmöinen. Valtaosin minun mielestäni opettajat ovat hyviä. Meillä on myöskin opettajien tuki, ohjausta ajatellen.
Eric Carver [00:44:02]: Onko se tärkeää, että teitä on kuitenkin useampi?
Sami Junnikkala[00:44:05]: On se oikeastaan aika välttämätöntä, koska meillä on jaettu näitä osastokohtaisesti ja vähän tähän vaiheeseen liittyen. Minä tunnen hyvin näitä alkuvaiheen opintoja, koska itse opetan kakkosvuonna immunologiaa ja sitten tosiaan tämä juonne on kandivaiheessa. Muut ovat sitten paremmin kartalla siitä, mitä kunakin vuonna tapahtuu. Eli on se tärkeätä. Tietysti tässä sitä Riikankin mainitsemaa työkuormaa tulee. Haittapuolena tietysti voisi sanoa sen, että substanssiin, opetukseen liittyvää tutkimusta olisi ehkä mahdollista tehdä enemmän, jos ei tekisi tätä. Mutta kuten sanoin, niin olen kyllä tämän monipuolisen kombinaation nähnyt tosi hyvänä työnkuvana. Siinä mielessä sanoisiko, että motivaatio tähän on edelleen ihan hyvä.
Eric Carver [00:45:18]: Syy, miksi kysyin tätä oli nimenomaan se, että kun tiedän, että tätä tosi monessa paikassa, vaikka meidänkin yliopistossa pyöritellään, että mikä se malli olisi. Riikka.
Riikka Keto-Timonen [00:45:27]: Se on varmasti siis yksi etu tässä, että nämä henkilöt tekevät sitä omasta mielenkiinnostaan ja halustaan, verrattuna siihen, että jollekin osoitetaan, että sinulle tulee nyt tämä 20 opiskelijan ryhmä, vaikka hän ei olisi yhtään kiinnostunut sen ohjaamisesta. Niin silloinhan se ei oikein toimi. Siinä mielessä on kyllä etu, että on henkilöt, jotka ovat motivoituneet sitä tekemään. Ja se jäi tuosta tulevaisuudesta sanomatta, että nythän meillä on kyllä tullut hyviä työkaluja, joita voimme hyödyntää ohjauksessa, niin kuin Oodi-kone esimerkiksi, josta me voidaan katsoa, miten opinnot etenee. Toivon, että me tulevaisuudessa pystytään paremmin tunnistamaan varhaisessa vaiheessa opiskelijoita, jotka alkavat jäädä vähän jälkeen, ja pystyttäisiin sitten tiedustelemaan, että tarvitseeko jotain tukea vaikka opiskelutekniikoihin tai onko jotain muuta.
Eric Carver [00:46:19]: Niin, sellaista varhaista tukea sitten. Kuulijoille tiedoksi, Oodi-kone siis käyttää meidän tietojärjestelmä Sisusta tulevia tietoja opintojen etenemisestä. Sitä sitten voi käyttää näiden opiskelijoiden etenemisen seurantaan. En kysy nyt mitään jokerikysymyksiä enää teiltä liittyen tulevaisuuteen tai muuhunkaan, mutta sen kysyn, minkä kysyn kaikilta muiltakin vierailta, eli lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä. Kuka haluaisi aloittaa?
Sami Junnikkala[00:46:51]: Minä voin vaikka tuosta omani ottaa. Minä valitsin edesmenneen lääkärin Aki Hintsan kirjan Voittamisen anatomia. Siellä on useita hyviä kappaleita liittyen yleiseen terveyteen, uneen ja ravintoon. Ja sitten tämmöinen kappale, kuin Henkinen energia, jossa oli aika hyvin kuvattu kyllä niitä asioita, jotka pitää sinut siinä oravanpyörässä mukana. Ja ehkä lainaisin sieltä pari asiaa, jotka on siellä esille tuotu. Eli ”aikaa pitäisi olla itselle, läheisille ja työlle”. Ja toinen, ”älä yritä tulla täydelliseksi, ainoastaan vähän paremmaksi”. Ihan hyvää luettavaa kyllä kaikkien paineiden keskellä tämäkin.
Eric Carver [00:47:59]: Mitä Riikka suosittelisi?
Riikka Keto-Timonen [00:48:01]: Minä valitsin Heini Harve-Rytselän kirjan Helikopterilääkäri, jonka kuuntelin alkuvuodesta koiran kanssa metsäkävelyillä. Sitä kuunnellessa minulle tuli mieleen, että on ehkä kirja, mikä nuorten kollegoiden kannattaisi kuunnella. Siinä hän hän kertoo, mitä vaativa ensihoitolääkärin työ on ja miten hän on pystynyt sen yhdistämään arkeensa ja mitä keinoja hän on löytänyt käsitellä näitä vaikeita tilanteita, mitä siinä työssä väkisinkin tulee vastaan. Erityisesti armollisuudesta hän kirjoittaa paljon, miten hän on pikkuhiljaa oppinut armollisemmaksi ja hyväksynyt sen, että riittää, että tekee sen parhaimpansa, mihin sillä hetkellä pystyy. Muuta ei pysty tekemään ja se riittää.
Eric Carver [00:48:50]: Armon teema. Ei ollut ensimmäinen lukuvinkki tästä teemasta tässä podcastissa. Eeva.
Eeva Mustonen [00:48:55]: Vaikeat elämäntilanteet tai vaikeat päivän tilanteet tai vaikeat työtilanteet voivat jäädä pyörimään mieleen illalla. kun sinun pitäisi saada unen päästä kiinni. Ja tästä olen muutamankin kerran jutellut opiskelijoiden kanssa, että mitä sitten tehdään, kun olet siellä pää tyynyssä, mutta uni ei vaan tule. Minun vinkkini on siihen kuunnella joko äänikirjana tai vaan lukea jotain klassikkoa, jotain tuttua kirjaa, josta tulee hyvälle mielelle. Ja minun klassikkosuosikkini on Jane Austen, minun ikiaikainen suosikkini ja erityisesti tämä Viisasteleva sydän. Minä kuuntelen sitä joskus äänikirjana, niin kyllä uni tulee nopeasti.
Eric Carver [00:49:39]: Se oli hyvä vinkki. Iso kiitos Riikka, Sami ja Eeva, kun pääsitte keskustelemaan. Hienoa, että otitte tämän ajan ja toitte teidän esimerkkejänne, miten te olette tehneet asioita teidän tiedekunnassanne ohjauksen kehittämisessä. Oli ilo teidän kanssa keskustella. Kiitos.
Puhujat [00:49:56]: Kiitos.