40. Yksilölliset järjestelyt ja saavutettava opetus. Anu Lehtinen

Mitä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat? Miksi yksilöllisiä järjestelyitä ylipäätään tarvitaan? Mikä on niiden tavoite? Miten yksilöllisiä järjestelyitä pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä yliopistossa opiskelusta saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille?

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 8. jakson vieraana on Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen. Hän on koulutukseltaan, neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on perehtynyt erityisesti kehityksellisiin häiriöihin, oppimisvaikeuksiin sekä tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin. Lehtinen on työssään opintopsykologina keskittynyt yksilöllisten järjestelyiden kehittämistyöhön ja siihen, miten yliopistossa voidaan tukea opiskelijoiden oppimista, jaksamista, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota.

Kuuntele  jakso Soundcloudissa

Tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 40. ja kolmannen tuotantokauden 8. jakso.

Jakson aiheena ovat yksilölliset järjestelyt ja saavutettava opetus.  Vieraana Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 14.3.2024. Jakson pituus 46 minuuttia.

Eric Carver[00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden kahdeksannen jakson vieraana on Helsingin yliopiston opintopsykologitiimin vetäjä Anu Lehtinen. Hän on koulutukseltaan neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti ja perehtynyt erityisesti kehityksellisiin häiriöihin, oppimisvaikeuksiin sekä tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vaikeuksiin. Lehtinen on työssään opintopsykologina keskittynyt yksilöllisten järjestelyiden kehittämistyöhön ja siihen, miten yliopistossa voidaan tukea opiskelijoiden oppimista, jaksamista, hyvinvointia ja opiskelumotivaatiota. Tervetuloa mukaan, Anu.

 

Anu Lehtinen [00:01:08]: Kiitos.

 

Eric Carver[00:01:09]: Puhutaan tässä jaksossa Anun kanssa yksilöllisistä järjestelyistä. Mitä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat? Miksi yksilöllisiä järjestelyjä ylipäätään tarvitaan? Mikä on niiden tavoite? Miten yksilöllisiä järjestelyjä pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Aloitetaan määrittelystä, niin kuin yliopistollisesti kuuluu tehdä. Mitä nämä yksilölliset järjestelyt ovat ja mihin ne perustuvat ja minkälaiset opiskelijat saavat yksilöllisiä järjestelyitä?

 

Anu Lehtinen [00:01:48]: Yksilöllisillä järjestelyillä tarkoitetaan yksilöllistä oppimisen tukea ja sitä voi opiskelija saada, jos opiskelijalla on joku pitkäaikainen sairaus, vamma tai joku muu toimintakykyyn vaikuttava haitta. Ja nämä oikeudet oikeastaan perustuvat yhdenvertaisuuslakiin, ja meillä on oppilaitoksen velvollisuus näitä järjestelyitä opiskelijoille antaa. Ja näitä voi saada tosi monenlaisissa tilanteissa, mutta ehkä tyypillinen esimerkki yksilöllisestä järjestelystä on lisäaika tenttiin tai tehtävien suorittamiseen. Eli voi saada ylimääräistä, palautuksen aikatauluun lisäaikaa. Voi olla rauhallisempi tai erillinen tenttitila tai vaihtoehtoiset suoritustavat. Nämä ovat ehkä esimerkkejä tyypillisimmistä yksilöllisistä järjestelyistä. Opiskelijoilla on oltava perustelut näiden järjestelyiden saamiselle ja heidän pitää osoittaa opettajalle, että heillä on oikeus näihin järjestelyihin. Nämä järjestelyt pyritään rakentamaan niin, että ne oikeasti tukisivat kunkin opiskelijan omaa tilannetta, jotta he saisivat juuri heille sopivat järjestelyt. Perusteena voi esimerkiksi olla lukivaikeus, adhd, mielenterveyden haasteet tai somaattiset sairaudet. Opiskelijoiden on lähtökohtaisesti saavutettava meillä tutkintoon liittyviä tavoitteita, mutta näiden järjestelyiden tavoitteena on se, että kaikki opiskelijat voisivat saavuttaa ne tavoitteet, ja heillä olisi yhtäläiset mahdollisuudet osallistua opetukseen ja näyttää osaamisensa näiden yksilöllisten järjestelyiden avulla.

 

Eric Carver[00:03:43]: Eli osaamistavoitteita ei sinänsä muuteta, vaan sitä, että miten niitä arvioidaan tai miten niihin päästään.

 

Anu Lehtinen [00:03:49]: Kyllä. Eli opetusta voidaan räätälöidä monella tavalla tai arviointimenetelmiä voidaan varioida.

 

Eric Carver[00:03:58]: No miksi me tarvitaan yksilöllisiä järjestelyitä ja mikä niiden tavoite on?

 

Anu Lehtinen [00:04:04]: No yhdenvertaisuus on oikeastaan se tärkein asia siinä. Pyritään tarjoamaan kaikille mahdollisuus siihen, että he voivat oppia. Ympäristö tukee juuri sitä heidän oppimistaan ja he voivat myös näyttää omaa osaamistaan. Näissä järjestelyissä huomioidaan juuri sen takia opiskelijoiden omat lähtökohdat. Toisaalta mitä saavutettavampi ja esteettömämpi oppimisympäristö jo valmiiksi on, sitä vähemmän tällaisia järjestelyitä tarvitaan. Meillä ei monessa suhteessa vielä ole optimaalinen oppimisympäristö. Ja toki eri opiskelijat hyötyvät myös erilaisista oppimisympäristöistä. Vaikka me tehtäisiin paljon, niin me ei ehkä aina saavuteta ihan sitä täysin optimaalista kaikille. Näitä järjestelyitä varmaan tarvitaan monessa suhteessa. Toki mikäli se ympäristö tukee enemmän sitä tai on saavutettavampi ja esteettömämpi, niin näitä järjestelyitä lähtökohtaisesti tarvitaan vähemmän, koska silloin monenlaiset opiskelijat pystyvät toimimaan siinä ympäristössä ja hyötymään tarjottavasta opetuksesta ja näyttämään sitä omaa osaamistaan. Toisaalta joskus kuulee sanottavan, että no eihän se ole reilua, että joku saa lisäaikaa. Se ei ole yhdenvertaista. Mutta tämä perustuu sen tyyppiseen asiaan, että tosiasiallisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei ole aina järkevää, että kaikilla on sama aika tehdä sitä tenttiä, vaan silloin annetaan lisäaikaa. Ja tätä kutsutaan joskus sanalla positiivinen erityiskohtelu ja jos siitä on kiinnostunut, niin voi yhdenvertaisuusvaltuutetun sivuiltakin lukea siitä lisää. Sekin perustuu lakiin ja meidän yhteiskunnassamme sitä paljon tehdään. Ja tietysti olisi tärkeää tehdä paljon enemmänkin, jotta asiat olisivat saavutettavia ja kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet.

 

Eric Carver[00:06:10]: Niin, siinä voi välillä mennä vähän sekaisin, että mitä se osaamisen kehittymisen tarvitsema aika tai menetelmä ja miten se arvioidaan, ja se itse asia. Eihän se ole kai millään alalla useinkaan kovin tärkeää, että joku kirjallinen teksti tulee synnytetyksi vaikka tietyssä ajassa, vaan sen sisältö ja laatu.

 

Anu Lehtinen [00:06:32]: Kyllä. Se on tosi tärkeää. Voi olla sairauksia, jotka vaikuttavat siihen toimintakykyyn. Tiettyinä aikoina ei vaikka pysty ja toisina aikoina pystyy tekemään ihan hurjankin tehokkaasti. Silloin on tosi tärkeää, että annetaan mahdollisuus näistä rajoitteista huolimatta edistyä näissä opinnoissa.

 

Eric Carver[00:06:58]: Tästä yhdenvertaisuudesta ja erityiskohtelusta, tarpeeseen ja todettuun, niin tulee mieleen sarjakuva, jossa on eri pituisia henkilöitä aidan takana katsomassa ottelua. Toisessa kuvassa osa heistä ei näe aidan yli ja toisessa kuvassa heille on laitettu joku jakkara alle, jotta he näkisivät sen aidan yli. Se on minusta jotenkin aika kuvaava ehkä. Vai onko tuo vertauskuvana hyvä?

 

Anu Lehtinen [00:07:27]: No minun mielestäni se on kyllä ihan hyvä. Minä ajattelen, että siinä ehkä konkreettisesti tulee selväksi, että se ympäristö on rakennettu tukemaan vaikka tietyn pituista, se katsomo. Tarvitaan joku systeemi. Tietysti optimaalisessa ympäristössä se katsomo on jo rakennettu sillä tavalla, että eri pituiset näkevät siitä. Se on juuri siinä oppimisympäristössä. Ainakin itse koen sen avaavana esimerkkinä. Välillä käytän itsekin tuon tyyppisiä, koska se auttaa meitä kuitenkin hahmottamaan, että mistä tässä oikeastaan on kyse.

 

Eric Carver[00:08:01]: Niin, koska se aidan korkeus ei tässä tapauksessa ole neutraali, koska se kohtelee eri tavalla eri henkilöitä siinä esimerkkikuvassa.

 

Anu Lehtinen [00:08:10]: Kyllä, ja vaikea ajatella, että pituudella olisi jotain merkitystä sen ottelun katsomisen näkökulmasta.

 

Eric Carver[00:08:15]: Koripallossa voi sillä olla pelaajille joku merkitys, mutta katsojille ei toki näin ole. No, ei hukuta vertauskuviin, mutta se tuli äkkiseltään mieleen, niin halusin sen sinulla testata, mitä siitä ajattelet. No mikä opintopsykologien rooli näissä yksilöllisissä järjestelyiden kokonaisuudessa on ja mitä muita tahoja tai toimijoita yliopistolla liittyy tähän?

 

Anu Lehtinen [00:08:40]: Joo. Voisin aloittaa kertomalla esteettömyysyhdyshenkilöistä, koska se on ehkä se näkyvin taho sekä opiskelijoille että opettajille. Eli meillä lähipalveluissa on jokaisella esteettömyysyhdyshenkilö, joka tapaa opiskelijoita, jotka tarvitsevat yksilöllisiä järjestelyitä, ja neuvoo opiskelijoita ja tarjoaa tukea. He voivat myös kirjoittaa suosituksia järjestelyistä. Suositusten tavoitteena on juuri se, että opettajienkin olisi helpompi järjestää näitä järjestelyitä, kun siinä suosituksessa on jotain valmiita ehdotuksia tai vähän kerrottu siitä tilanteesta, niin se ei jää aina sen opiskelijan vastuulle. Tai opettajan voi olla vaikea tulkita lääkärin tai psykologin tai erityisopettajan lausuntoja, niin me tuetaan näillä suosituksilla sitä, että opiskelijat saisivat sellaiset järjestelyt. Ja esteettömyysyhdyshenkilön kanssa keskustellaan siitä, että minkälaisista järjestelyistä voisi hyötyä. Esteettömyysyhdyshenkilöt usein tietävät, mitkä sen alan opinnoissa ovat hyödyllisiä tai tyypillisiä yksilöllisiä järjestelyitä, ja voivat käydä ohjauskeskustelua myös opiskelijan kanssa siitä. Ja koska opiskelijat usein tuntevat itse hirveän hyvin heidän oman tilanteensa, niin on tärkeää, että he tulevat kuulluksi siinä ja heidän näkökulmaansa huomioidaan. Ne ovat usein toimivampia järjestelyjä, joita opiskelijat ovat vaikka kokeneet jo monta kertaa. Tämän tyyppisissä kursseissa olen pystynyt näyttämään sitä osaamistani ja oppimaan. Niitä sitten huomioidaan. Näille esteettömyysyhdyshenkilöillä olisi tärkeä rooli myös opettajien ja henkilökunnan suuntaan. He voivat ohjata opiskelijoita opintoneuvontaan, ohjaavalle opettajalle ja koulutussuunnittelijalle. Ja informoida henkilökuntaa myös siitä, minkälaisia järjestelyitä olisi hyvä antaa ja mitä nämä yksilölliset järjestelyt tarkoittavat, jos ne eivät ole vielä jollekin opettajalle hirveän tuttuja. Opettajatkin voivat olla esteettömyysyhdyshenkilöihin yhteydessä ja saada opastusta ja ohjeistusta, miten tilanteessa voisi toimia.

 

Eric Carver[00:10:50]: Ja esteettömyysyhdyshenkilöt, se on jonkun toimen ohella siis?

 

Anu Lehtinen [00:10:54]: Joo, aika usein opintoneuvoja tai koulutussuunnittelija. Ja meidän tehtävämme opintopsykologeina on esimerkiksi tukea näitä esteettömyysyhdyshenkilöitä. Meillä on koulutusta liittyen vaikka oppimisvaikeuksiin ja muutenkin opiskeluun vaikuttaviin asioihin, opintojen etenemiseen ja sen tukemiseen, niin me voidaan tukea myös siinä, että minkälaiset järjestelyt ehkä minkälaisissa tilanteissa voisivat olla toimivia opiskelijoille. Tukea näiden suositusten kirjoittamisessakin. Ja perehdytetään näitä uusia esteettömyysyhdyshenkilöitä. Opintopsykologeina me itse ohjataan opiskelijoita, jotka tarvitsevat tukea. Tai esteettömyysyhdyshenkilöt voivat lähettää opiskelijan meille, jos opiskelija kokee sen tarpeelliseksi. Me voidaan opiskelijan kanssa käydä läpi sitä tilannetta ja miettiä, mitkä asiat tukisivat sitä opiskelijan oppimista ja myös tarkemmin miettiä yksilöllisiä järjestelyitä. Ja joskus se voi olla prosessikin, että ne yksilölliset järjestelyt, jotka heti ovat ilmeisiä, niin niitä pitääkin vähän jumpata ja kokeilla, että mitkä asiat toimivat siinä opiskelijan opiskelussa. Sen ohjauksen seurauksena saatetaan huomata, että tämän tyyppiset järjestelyt voisivatkin ehkä tukea sinua, kokeiletko näitä. Ja tavoitteena on, että löydetään juuri sen opiskelijan kannalta hyvät toimintatavat myös, mitkä tukevat sitä opiskelijaa, koska ne eivät ole aina niin helppoja. Joissain tilanteissa on helppo sanoa, että lisäaika tenttiin, mutta joissain tilanteissa ne voivat olla vähän ehkä monimutkaisempia tai muuta, niin niitä ratkaisuja voidaan etsiä. Oikeastaan kaikkien opintopsykologien työ on tukea näitä opiskelijoita, ja siinä ohjaus on myös tärkeässä roolissa. Vaikka me kirjoitamme paljon suosituksia, mutta myös se ohjaus siinä myös, että saataisiin sitä opiskelijan vahvuutta esille ja miten hän voisi hyödyntää sitä niissä opinnoissaan. Kaivella niitä järjestelyjä. Minä ajattelen niin, että työ vaatii kuitenkin aika paljon myös ohjauskokemusta, että pystytään tukemaan sitä opiskelijaa parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Eric Carver[00:13:10]: Meillä ilmeisesti kuitenkin opiskelijalla itsellään on tosi iso rooli tässä kokonaisuudessa sen oman tarpeen ja toiveiden ja myös oikeuksien esiintuojana. Olenko ymmärtänyt oikein?

 

Anu Lehtinen [00:13:26]: Joo, etenkin suhteessa opettajaan, että jos opiskelijalla on järjestelyjä, niin opiskelijan täytyy toimittaa se suositus. Me ollaan yritetty madaltaa tätä kynnystä juuri sillä tavalla, että meillä on ollut esteettömyysyhdyshenkilöt joitain vuosia, jotta olisi semmoinen yhden luukun periaate, mistä lähdetään aina liikkeelle. Ettei opiskelija joudu kohtuuttomaan limboon, keneltä kysyn ja mistä, koska meillä on opintopsykologien lisäksi vielä yksilöllisten järjestelyiden asiantuntijaryhmä. Siinä on ajatuksena, että ryhmässä käsitellään yksilöllisiä järjestelyjä, opiskelijoiden hakemuksia, että mitä he toivovat. Toki ryhmä voi opiskelijalle myös suosittaa sellaisia, mitä se opiskelija ei ole hakenut. Jos katsotaan, että jotkut muut opiskelijat vastaavassa tilanteessa ovat hyötyneet, koska opiskelija voi itse päättää käyttääkö hän sitä vai ei. Jotta opiskelijan ei kohtuuttomasti tarvitsisi etukäteen tietää, mitkä järjestelyt ovat mahdollisia, niin sen takia juuri tämä opintopsykologin ohjaus esimerkiksi tai yksilöllisten järjestelyiden asiantuntijaryhmä voi myös joissain tilanteissa tämmöisiä ilmeisiä suositella, mitä ei ole haettu. Tavoitteena tällä asiantuntijaryhmällä on sellainen laajempi kokoonpano, jossa on ihmisiä, jotka hoitavat tenttejä. On opintopsykologeja, jotka paljon kirjoittavat suosituksia, on opettajia, pedagogisia asiantuntijoita, koulutussuunnittelijoita ja esteettömyysyhdyshenkilöitä, jotta se pysyisi myös tasalaatuisena. Ja että me pystyttäisiin paremmin koko ajan tarjoamaan yksilöllisiä järjestelyitä. Korona on minusta hyvä esimerkki siitä, että tämä ei ole stabiilia, mitkä yksilölliset järjestelyt ovat keinovalikoimassa. Silloin asiat, jotka eivät olleet ehkä ennen tulleet ihmisten mieleen, niin ne ovat jo tavanomaisia järjestelyitä tällä hetkellä. Lähtökohtaisesti esimerkiksi asiantuntijaryhmä käsittelee, jos opiskelija ei pysty tulemaan paikalle ja haluaisi suorittaa paljon etänä opintoja. Tämä myös tarjoaa enemmän etäosallistumisen mahdollisuutta ja tuo yhdenvertaisuutta niille opiskelijoille, joilla voi olla jonkun sairauden takia esimerkiksi vaikeuksia tulla paikalle tai se vaikuttaa heidän toimintakykyynsä, että paljonko he pystyvät tekemään. Eli tämä on myös ajassa elävää asiaa, että mitä yksilöllisiä järjestelyitä suositellaan.

 

Eric Carver[00:16:10]: Aivan. Se oli ehkä minulle yksi yllätys. Ei sen olisi pitänyt olla, mutta niin paljon kuin korona-ajalla ja sillä totaalietäajalla olikin negatiivisia, vaikka hyvinvointivaikutuksia tai opiskelujen etenemisiin liittyviä vaikutuksia, niin joillekin se oli yhdenvertaisuuden ja korkeakoulutuksen saavutettavuuden kannalta merkittävä parannus. Sitä ei ehkä tullut ajatelleeksi. Tämä liittyy taas kerran siihen, mikä se oma eletty kokemus tuosta ajasta on.

 

Anu Lehtinen [00:16:46]: Kyllä. Joo, me tavattiin opintopsykologeilla molempia opiskelijoita, ja puhuttiinkin paljon siitä silloin korona-aikana, että osa hyötyy ja osa ei. Minä ajattelen, että korona-aika vei tosi paljon eteenpäin minun mielestäni yksilöllisiä järjestelyitä, vaikka se tuntuu vähän hassulta. Se on myös tuonut tiettyjä teknisiä ratkaisuja. Ne ovat itsestään selviä tällä hetkellä ja ovat normaalissa keinovalikoimassa, jotka tulevat ihmisten mieleen, miten asioita pystytään tekemään.

 

Eric Carver[00:17:17]: Kyllä. Ja ovat tuoneet joustavuutta ehkä siihen opintojen järjestelyihin ja muuta. Paljonkin.

 

Anu Lehtinen [00:17:22]: Kyllä, juuri näin.

 

Eric Carver[00:17:26]: No. Minkälaisia ongelmia tai haasteita yksilöllisiin järjestelyihin tällä hetkellä liittyy?

 

Anu Lehtinen [00:17:34]: Minä ajattelen, että ehkä isoin asia on se tietoisuus näistä. Sen kasvattaminen on tosi tärkeää. Meilläkin on kuitenkin iso yliopisto ja on paljon opettajia, ja osa voi olla tuntiopettajia, niin että saadaan sitä tietoisuutta yhä enemmän meidän opetus- ja hallintohenkilökunnallemmekin. Minä ajattelen, että se on ehkä isoin asia. Meillä on vähän konkreettisempiakin haasteita. Yksi, mistä tosi usein kysytään, että miksi meillä ei ole mitään järjestelmää tai miksi näitä yksilöllisiä järjestelyjä ei lue Sisussa, että opiskelijalla on oikeus näihin. Ja siihen ei ole valitettavasti keksitty tietoturvallista ratkaisua tällä hetkellä. Ja sen takia me joudutaan pelaamaan näillä suosituksilla, joita opiskelijat näyttävät opettajille. Sehän voi olla opiskelijan näkökulmasta kuormittavaa, että hän näyttää sen suosituksen opettajalle. Opettajalle sillä tavalla, että hän ei voi säilyttää sitä ja hänen pitää jotenkin hallita sitä massaa. Jos se olisi Sisun kautta ennakkoon ja opiskelija voisi antaa vaikka luvan, että tämä kurssin opettaja saa nähdä, että minulla on järjestelyt ja mitä minulle on suositeltu, niin silloin se olisi enemmän opiskelijan hallinnassa. Sen täytyykin olla, koska opiskelijan täytyy saada valita, kenelle hän kertoo näistä asioista.

 

Eric Carver[00:18:58]: Se on terveystietoa kuitenkin.

 

Anu Lehtinen [00:18:59]: Se on terveystietoa. Jos opiskelija ei halua käyttää niitä järjestelyjä jollain kurssilla, se on ok, mutta jos hän jollain kurssilla haluaa käyttää, niin opiskelija voisi vain klikata, että opettaja saa sen tiedon. Nyt me pelataan aika paljon manuaalisesti, että järjestelmää ei ole. Sisu ei valitettavasti tässä kohtaa ainakaan taivu tähän. Toki minä tiedän, että ollaan ehdotettu muutamia vuosia sitten ohjelma- tai ohjelmistosalkkuun, vai mikä sen nimi nykyään onkaan, että tulisi tämmöinen järjestelmä. Minä ajattelen, että se aika paljon edistäisi sitä. Opiskelija ei joudu ilmoittamaan aina, ja jos opettaja miettii, että mitä minun pitääkään huomioida, kun minä suunnittelen tätä kurssia, niin ne olisivat jo heti sillä opettajalla tiedossa. Mitä laajemmin me nähdään tämä asia, niin sitä parempi. Jos me nähdään yksilölliset järjestelyt, vaikka vain tenttien erityisjärjestelyt, että saako lisäaikaa tai eikö saa lisääaikaa, niin se on aika kapea. Monesti siellä opetuksessa voitaisiin jo huomioida monia asioita. Minä otan lukivaikeus-esimerkin, tämä on ehkä aika tyypillinen ja ymmärrettävä. Jossain luennolla jaetaan vaikka materiaali, joka pitää tosi nopeasti lukea ja sitten siitä pitää keskustella. Jos jollain on lukivaikeus, niin hän ei ehdi lukea sitä tai hän saa jo stressin siitä, että ehtiikö hän lukemaan ja paljonko tähän on aikaa lukea tätä materiaalia. Toisaalta nämä ovat myös asioita, joita me voisimme vähentää suunnittelutyöllä ja etukäteisjärjestelyillä. Materiaalit olisivat aina etukäteen ja saavutettavassa muodossa tarjolla. Jos opettaja tietää, että tulee opiskelijoita, joilla on vaikka lukivaikeus tai he tarvitsevat lisäaikaa, niin hän voi miettiä myös etukäteen, miten hän pystyisi tätä kurssin opetusta, opetustilannetta jo järjestämään sellaiseksi, että se toimisi kaikille.

 

Eric Carver[00:21:02]: Niin, ehkä korkeakoulutuksessa kuitenkin yksi määräävä tekijä on, että ihan joitakin koulutusaloja lukuun ottamatta, niin yksittäinen opettaja työskentelee yksittäisen opiskelijan kanssa aika vähän. Tietysti joku gradu-, kandityön ohjaussuhde voi olla pitkä, mutta ne ovat muutamia kursseja, joita opetetaan. Silloin se, että oppisi tuntemaan opiskelijan syvällisesti ja vaikka ne tarpeet ja muut, niin se ei ehkä ole realismia. Sitten mennään juuri siihen, että miten se järjestelmä tukee tätä.

 

Anu Lehtinen [00:21:30]: Kyllä. Ja tietysti joissain koulutusohjelmissa opiskelijan kanssa on voitu käydä keskustelua siitä jo ohjaavan opettajan kanssa. Ja suunnitellaan vaikka keväällä jo seuraavan lukuvuoden kurssit, jotta opettajilla on hyvissä ajoin tiedossa. Esimerkiksi se voi olla niinkin konkreettinen asia, että kaikki materiaalit ovat tiedossa. Opiskelijan vaikka pitää tietää ne kurssit etukäteen, jotta hän saa kaikki materiaalit sellaisessa muodossa, että hän pystyy osallistumaan. Vaikka kirjat pistekirjoina tai äänikirjoina tai vastaavaa. Tai kohokuvioina jotkut kuvat tai kaaviot. Vie kuitenkin aikaa valmistaa sitä materiaalia, jota yhteiskunnan palveluissa tarjotaan. Meidän pitää sitten vaan varmentaa, että opiskelija pystyy ennakoidusti tietämään materiaalin, jotta hän saa ne itselleen ajoissa. Silloin ei voi yhtäkkiä tuottaa mitä tahansa materiaalia, koska silloin voi käydä niin, että opiskelijalta jää se sitten, tai että hän ei pysty sitä hyödyntämään.

 

Eric Carver[00:22:44]: No, miten järjestelyjä pitäisi nyt sinun mielestäsi kehittää? Ehkä vähän tulkkaan taas, kun ymmärrykseni mukaan muuallakin kuin Helsingin yliopistossa kuunnellaan podcastia, eli Sisu on se meidän opintohallintojärjestelmämme. Monissa korkeakouluissa vastaava on Peppi, jossa ovat nämä suoritustiedot ja ilmoittautumiset kursseille ja muut, mihin Anu äsken viittasi. Nyt tosiaan Helsingin yliopistossa ei ainakaan toistaiseksi ole järjestelmää, jonka kautta opiskelija voisi antaa suostumuksen sille, että opettajat näkisivät, että onko yksilöllisten järjestelyiden tarvetta. Mennään nyt siihen tulevaisuuteen ja mitä pitäisi tehdä. Miten Anu Lehtinen kehittäisi yksilöllisiä järjestelyjä tulevaisuudessa?

 

Anu Lehtinen [00:23:31]: Yksi konkreettinen on tämä järjestelmä. Se varmaan konkreettisesti vähentäisi kaikkien työtä, mikä olisi pitkällä tähtäimellä tärkeä ja hyvä asia, mitä on tosi paljon toivottu. Ja myös ihan konkreettista, vaikka että kursseille tulisivat tiedot siitä, että kuka on kurssin vastuuopettaja, johon opiskelija on yhteydessä, jos tarvitsee yksilöllisiä järjestelyitä, ja se lukisi siellä kurssisivuilla. Tai siellä lukisi, että miten tämä kurssi suoritetaan, paljonko on fyysistä läsnäoloa, missä ne luennot sijaitsevat, milloin missäkin. Opiskelija voisi jo ennakolta katsoa, että mikä suoritusmuoto tästä kurssista olisi minulle saavutettava. Jos jonkun osaamisjakson voi suorittaa vaikka eri tavoin. Aika paljon myös konkretiaa, että tiedot oikeasti löytyisivät tosi hyvin. Paljon on myös semmoista, että me emme ehkä tule ajatelleeksi, että ihmiset tarvitsevat aika monenlaistakin tietoa kursseista. Eilen satuin olemaan yhdessä palaverissa. Itse olen matemaattis-luonnontieteellisen kummiopsy ja päässyt paljon tekemään opettajien kanssa ja lisäämään opettajien tietoisuutta, mikä minun näkökulmastani siellä on kuitenkin aika korkealla tasolla moneen paikkaan verrattuna. Se on ollut hienoa. Palaverissa tuli eilen juuri esille, että voisiko olla sellainen automatiikka näihin kurssisivuille, että opettajan ei tarvitse muistin varassa miettiä, että mitkä kaikki tiedot siellä kurssisivuilla tarvitsisi olla. Ja silloin yksilölliset järjestelytkin voisi olla sellainen, että on joku tietty automaattiteksti, johon vaan täytetään se opettajan nimi, johon ollaan yhteydessä. Ja päivämäärä. mihin mennessä se tulee opettajalle kertoa, jotta opettajalla on mahdollisuus reagoida niihin asioihin. Tämän tyyppisiä aika konkreettisiakin asioita.

 

Eric Carver[00:25:28]: Niin, että vaikka tässä on taustalla lainsäädäntö, jonka taustalla on tosi tärkeitä arvoja yhdenvertaisuudesta ja siitä, että korkeakoulutus on saavutettavaa, vaikka olisi lukihäiriö tai joku muu tekijä, niin lopulta ne ratkaisut eivät välttämättä ole suuria ja periaatteellisia, vaan ne voivat olla hyvinkin käytännönläheisiä. Kurssisivun täyttöohjeita tai tiettyjä pohjatekstejä tai toimintatapoja, jotka ovat ihan opittavissa ilman että on opintopsykologi, eikö niin?

 

Anu Lehtinen [00:26:01]: Kyllä. Ja ne tukisivat jo lähtökohtaisesti ja vähentäisivät aika paljon sitä työtä. Jos miettii, että opetuksen puolella on tärkeää miettiä myös opetussuunnitelmatyötä, että minkälaisia tavoitteita kurssille laitetaan. Ja meillä vararehtori on tehnyt päätöksenkin näistä yksilöllisistä järjestelyistä, niin siellä mainitaan tämä monimuotoisuus, että osaamisjakson voisi suorittaa useammalla tavalla. Ja se voi yksinkertaisuudessa olla, että on vaikka luentokurssille osallistuminen tai kirjatentti. Mutta olisi selkeästi raportoitu, mitkä ne ovat ja milloin ja miten ne voidaan suorittaa. Mitä ne vaativat. Onko Examinarium-tentti. Milloin se tenttipäivä on. Ja niin edelleen. Toki niitä tietoja paljon onkin, mutta huomaa, kun ohjaa näitä opiskelijoita, jotka miettivät, että no mitenhän minä suorittaisin tämän ja mitä suoritusvaihtoehtoja on, niin sitten huomaa, että sitä ei kuitenkaan konkreettisesti ole aina niin helppo löytää. Tai ei ole muistettu mainita, missä paikoissa luennot ovat, koska sillä voi olla aika iso merkitys, että miten se opiskelija vaikka pääsee paikalle, jos on joku fyysinen rajoite. Tai pitääkö olla yhteydessä jonnekin, että saisiko sen tilan vaihdettua ja niin edelleen. Aika konkreettisilla keinoilla jo tehdään tosi paljon työtä. Silloin se myös vähentää opiskelijoiden neuvonnan tarvetta, koska monet opiskelijat aika itseohjautuvasti pystyvät valikoimasta poimimaan juuri heille toimivia ratkaisuja. Se on siinä mielessä tärkeää.

 

Eric Carver[00:27:39]: Niin, onko tässä kyse läpinäkyvyyden asteen lisäämisestä oikeastaan siihen, miten kuvataan tutkintoa, miten kuvataan opetussuunnitelmaa ja myös, miten kuvataan yksittäisiä kursseja?

 

Anu Lehtinen [00:27:53]: Kyllä.

 

Eric Carver[00:27:56]: No mainitsitkin tämän jo, että kun puhutaan saavutettavuudesta tai inklusiivisuudesta, niin siinä meillä on vähän kaksi erilaista tietä, jotka eivät ole poissulkevia vaan toisiaan tukevia. Eli nämä yksilölliset järjestelyt, sen yksilön kohtaaminen, niiden tarpeiden ymmärtäminen, niistä käytävä keskustelu ja ratkaisut. Ja sitten rakenteet ja toimintatavat, jotka auttavat itse asiassa kaikkia. Tästä haluaisin sinulta kysyä, eli miten yliopisto-opetusta ja ohjausta kehittämällä voitaisiin tehdä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa kaikille opiskelijoille? Minkälaisiin asioihin pitäisi kiinnittää erityisesti huomioita? Olet näitä sanonutkin, mutta tämä on kertauslista.

 

Anu Lehtinen [00:28:40]: Jos lähdetään tästä opetussuunnitelmatyöstä, että ainakin meidän yliopistossamme se on taas ajankohtainen ja sitä taas seuraavalle kaudelle tehdään. Siinä kohtaa jo mietittäisiin, että kurssille on erilaisia suoritusvaihtoehtoja. Ainakin näille kandivaiheen isoille massakursseille. Ja silloin se vähentää myös yksilöllisten järjestelyiden räätälöinnin tarvetta. Ja monet opiskelijat pystyvät sieltä valikoimaan niitä. Toki aina vaihtoehdot eivät ole kaikille sopivia ja joudutaan edelleen miettimään. Mutta se kuitenkin vähentää sitä tarvetta. Ajattelen myös, että tärkeä asia on myös opetussuunnitelmatyössä, että miten me rakennetaan niitä. Meillä on tutkintojen tavoitteet ja niiden pitäisi jotenkin näkyä osaamisjakson tavoitteissa. Jos tutkintotavoitteena on vaikka, että opiskelija oppii vuorovaikutustaitoja, niin on tosi tärkeää, että niitä on myös siellä kurssin tavoitteissa, jotta varmennetaan, että opiskelijat oppivat. Jos mietitään näitä yksilöllisiä järjestelyjä, siinä ei tunneta vapautusta. Täytyy jollain tavalla mahdollistaa heidän oppimisensa ja osaamisensa osoittaminen myös vaikka näissä vuorovaikutustaidossa tai jossain muissa akateemisissa asiantuntijataidoissa. Mutta on tärkeää myös huomioida, että joka kurssilla ei ole aina ehkä akateemisista asiantuntijataidostakaan ne samat tavoitteet, että se hyödyttää kaikkia. Jos on vaikka vuorovaikutustaidot, niin usein se edellyttää läsnäoloa. Mutta voi olla hyvä, että opiskelijat pystyvät myös välillä tekemään jotain muita kuin läsnäolovaihtoehtoja. Se voi tukea oikeastaan kaikkien opiskelijoiden oppimisen etenemistä. Mutta jos opiskelijalla on myös joku sairaus tai vamma, joka vaikuttaa siihen vaikka, että miten he voivat osallistua ryhmätyöskentelyyn, niin on tärkeää miettiä, että onko se sen kurssin pedagoginen järjestely. Eli se on vain tapa toteuttaa opetusta, mutta se ei ole se osaamisjakson tavoite. Koska jos osaamisjakson tavoitteena ei ole vaikka vuorovaikutustaidot, niin opiskelijahan voi itsenäisesti tehdä sen kurssin. Ja osaamisjakson tavoitteet vaikuttavat tosi paljon siihen, minkälaisia suoritusmuotoja voidaan tarjota. Ja miksi minä otin tämän vuorovaikutustaidon nyt yhtenä esimerkkinä, koska sehän on pedagoginen järjestely, joka tukee tosi monia opiskelijoita, että tehdään ryhmissä ja opiskelijat kohtaavat. Ja se tukee yhteisöllisyyttä, se on tosi tärkeä. Mutta meillä on myös opiskelijoita, joiden näkökulmasta, jos niitä on tosi paljon, niin se voi olla heille kuormittavaa. Ja se ei olekaan heidän näkökulmastaan saavutettavaa. Esimerkiksi jos on autisminkirjon häiriö, niin voi olla, että kuormittuu tosi paljon niistä sosiaalisista tilanteista, jos niitä on liikaa. Ei niin, että vaikka haluaa osallistuakin moneen, mutta pitää säädellä monella kurssilla yhtä aikaa. Pystyy olemaan sitä vuorovaikutusta, jotta ne opinnot etenisivät ja saisi sitä itse sisältöä opiskeltua, on se sitten matikkaa, fyssaa tai tietojenkäsittelyä. Nämä ovat minun mielessäni, koska se on kummitiedekuntani. Toisaalta, jos on joku sairaus, jonka tila vaihtelee. Välillä voi olla joku viikko, että ei pysty edistämään opintoja. Voi tulla vaikka joku voimakas kiputila, ei pysty opiskelemaan. No syitä voi olla monenlaisia, että ei pysty koko ajan opiskelemaan samaan tahtiin. Joutuu olemaan viikon sillä tavalla, että ei pysty niin paljon tekemään. Jos siihen ajoittuu hirveästi ryhmätöitä, niin sekin on opiskelijalle ei-saavutettavaa. Hän kokee, että minä en pysy sen ryhmän aikataulussa, ja onko minun pakko tästä tilanteestani huolimatta yrittää räpistellä ja osallistua näihin ryhmiin, jos niitä on paljon. Ettei käy niin, että opiskelija joutuu jättämään kursseja sen takia kesken, että hän ei pysy vaikka siinä ryhmän aikataulussa, koska siinä ovat muidenkin ryhmäläisten aikataulut. Jos he tarvitsevat yksilöllisen aikataulun ja räätälöinnin, niin silloin se pitää huomioida myös sen opiskelijan kohdalla. Silloin pedagogiset ratkaisut, jotka tukevat joitain opiskelijoita, eivät tue kaikkia. Olisi niitä erilaisia suoritusvaihtoehtoja. Tai kaikilla kursseilla ei aina olisi pedagogisena ratkaisuna ne ryhmätyöt. Me saisimme vähän erilaisille opiskelijoille myös sopivia suoritusmuotoja, ettei se olisi niin, että kaikki kurssit tukevat tietynlaisten opiskelijoiden suorittamista ja tekevät sen hankalammaksi toisille opiskelijoille.

 

Eric Carver[00:33:23]: Tuntuu siltä, että palataan podcastin yhteen toistuvaan teemaan aina vaan. Eli mikä on kokonaisvaltainen koulutuksen suunnittelu ja tehdäänkö sitä siinä yhteisössä laajasti, jotta voidaan katsoa vaikka tiettyjen opintojaksojen tai kurssikokonaisuuksien osalta juuri näitä pedagogisia menetelmiä, jotta ei käy niin, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla kaikilla kursseilla on ryhmätöitä, jolloin ne voivat olla itse asiassa ihan kaikille myös aika kuormittavia. Ei vain heille, joilla on vaikka autismin kirjoa.

 

Anu Lehtinen [00:33:56]: Kyllä, juuri näin. Ja se on tosi tärkeää. Minä ajattelen, että se on opetuksen kehittämisen yksi tärkeä asia. Totta kai yksittäinen opettajakin voi tehdä paljon ja pohtia etukäteen sitä, että minulla on tämä kurssi, jossa on näitä ryhmätöitä. Jos minulla on opiskelijoita, jotka eivät vaikka pysty pysymään tässä aikataulussa, niin mitä minä tarjoan. Tai jos on vaikka vertaisarviointi, jossa on tietyt deadlinet, niin miten toimitaan opiskelijoiden kohdalla, joilla on lisäaikasuositus. Ehkä sen etukäteen miettiminen helpottaa sitä, että opiskelijalle voisi sanoa etukäteen kurssilla, että jos on lisäajan tarve, niin vaihtoehto on tämä. Ja se on kaikkien tiedossa, eikä se opiskelija joudu aina selvittämään opettajalta. Paljon siellä kurssien kohdallakin voidaan tehdä sen tyyppistä työtä. Ja myös se, että opiskelija ja opettajan kohtaaminen on tosi tärkeää. Vaikka sanoit, että se opettaja ei pysy niin kauaa sen opiskelijan rinnalla välttämättä, etenkään isoissa koulutusohjelmissa. Joskus vaikka alkukeskustelu voi olla tosi tärkeää, joka meillä on suosituksissakin. Välillä ihan kirjattu opettajan kanssa, että hän oikeasti keskustelee opiskelijan kanssa, että miten tämä kurssi toteutetaan niin, että opiskelija pystyy oppimaan. Meillä on toisaalta hienoa ja hyvää pedagogiikkaa tosi paljon ja ne pedagogiset ratkaisut voivat olla tosi erilaisia. Me emme niillä suosituksilla pysty ihan joka tilannetta huomioimaan. On senkin takia tärkeää, että opetuksessa on keskustelua ja sitäkin kehitetään.

 

Eric Carver[00:35:37]: Aivan. Itse asiassa edellisellekin vieraalle, Juuso Henrik Niemiselle, testautin tätä ajatusta, niin testautanpa sen sinullakin, että minusta on yhä enemmän alkanut tuntumaan siltä, että meidän opiskelijapopulaatiomme tulee yhä moninaisemmaksi. On tietysti perustutkinto-opiskelijaa ja samoilla kursseilla yhä enemmän on jatkuvia oppijoita, on avoimen opiskelijoita, voidaan tehdä jotain pienempiä oppimiskokonaisuuksia, erikoistumiskoulutusta. On hyvin erilaisia elämäntilanteita opiskelijoilla. Tullaan suoraan lukiosta tai on jo perhettä ja tehdään toista uraa, ja kansainväliset tutkinto-opiskelijat, niin hyvin monet tuntuisivat hyötyvän näistä samoista asioista. Kurssikuvaukset, työmääräkuvaukset, arvioinnin kuvaukset, missä, mitä, milloin, kuinka paljon tämä työllistää, mitä pitäisi lukea tämän kurssin aikana. Nämä olisivat mahdollisimman selkeitä. Eli se läpinäkyvyyden lisääminen näyttäisi lisäävän ja tukevan itse asiassa aika vahvasti meidän kaikkia opiskelijaryhmiämme, tai ainakin valtaosaa. Onko tämä ihan hupsu ajatus?

 

Anu Lehtinen [00:36:44]: Ei, minä olen ihan täsmälleen samaa mieltä. Ja se lähtee juuri niistä kurssikuvauksista ja oppimisalustasta. Vaikka Moodlessa, kuinka selkeästi siellä on kerrottu ne kaikki asiat. Jos on missannut luennolla mitä opettaja sanoo, ei ole pystynyt juuri sillä hetkellä keskittymään, niin pystyy sieltä selkeästi katsomaan. Ja vaikka ne tuntuvat itsestään selviltä asioilta, niin kyllä se on myös opettajan harjaantuneisuutta varmasti ja mitä opitaan. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista rakentaa aina niitä selkeitä ohjeita ja muita. Ne ovat tosi tärkeitä asioita. Ja monet sanovatkin, että vitsi kun olisi selkeät ohjeet. Ja minä en yhtään tiedä, mitä tällä kurssilla pitää tehdä. Voi olla myös, että ne opiskelijat, joilla on vähemmän yhteyksiä muihin opiskelijoihin ja uskaltavat ehkä vähän vähemmän kysyä, niin he joutuvat ihmettelemään enemmän kuin sellaiset opiskelijat, jotka ovat päässeet siihen yhteisöön enemmän käsiksi ja kuulleet jo puskaradiossa, että mitä tämä tarkoittaa, koska aika paljon on myös oletettua tietoa. Uudet opiskelijat kysyvät, että onko tämä luento, mitä tämä luento tarkoittaa, mitä nämä laskuharjoitukset ovat ja mitä siellä tapahtuu. Tavallaan korona on myös tehnyt sen, että opetus on monimuotoisempaa, mikä on hyvä asia. Mutta silloin opiskelija ei aina pystyy ennakoimaan sitä, että hetkinen, mitäs täällä tapahtuukaan. Pitää aika paljon eksplisiittisesti kertoa, että ehkä ennen me ollaan voitu pelata enemmän sillä, että meillä on joku tietty skeema, ajatus siitä, että tämä toimii näin. Junassa aina ostetaan matkalippu näin ja maksetaan näin ja matkustetaan näin ja poistutaan. Ja vähän niin kuin opetuksessa sama, että siellä on joku tietty logiikka. Nyt niitä logiikoita on aika paljon, niin niitä joudutaan ehkä eksplisiittisemmin kuvaamaankin. Me ollaan ehkä sillä tavalla uuden edessä, että me joudutaan ehkä enemmän kiinnittää siihen huomioon kuin aikaisemmin. Ja ehkä me ollaan sitä tässä opettelemassa myös.

 

Eric Carver[00:38:39]: Niin se on ehkä vähän raskas sana, mutta metateksti. Eli se, että miten me kerrotaan ja puhutaan ja kuvataan siitä, miten joku opiskelun kokonaisuus rakentuu, eikä oleteta hirveästi. Kaikkihan tietävät, että meidän tiedekunnassamme laskarit ovat tätä, luennot ovat tätä ja ryhmätyöt ovat tätä. Ei oleteta sitä, vaan hyväksytään se, että se pitää kertoa. Nyt minä otan Opettajien akatemian koordinaattorin hatun päähäni ja mietin, että joku opettaja voisi tätä jaksoa kuunnellessaan miettiä, Eric ja Anu, ihan hirveitä vaatimuksia minulle. Työtunnit paukkuvat jo nyt ja opiskelijamäärät ovat tosi kovia ja ohjattaviakin on vaikka kuinka paljon. Mitä sinä haluaisit sanoa opettajalle, joka pelkää, että tämän tekeminen hyvin tai ottaminen huomioon, että se muodostuu tosi työlääksi. Miten sinä puhuisit tilanteessa, niin kuin sinä olet varmaan joutunut tekemäänkin usein, kun opettaja ajattelee, että ei pysty, on liikaa.

 

Anu Lehtinen [00:39:49]: Silloin kannattaa juuri käydä sitä keskustelua ja miettiä vaikka sen opiskelijan kanssa. Tai voi soittaa joillekin, jotka tekevät näitä yksilöllisen järjestelyiden suosituksia tai ovat siinä asiantuntijaryhmän jäsenenä. Itse olen siinä puheenjohtajana ja kollegani Johanna Mikkonen varapuheenjohtajana. Me konsultoimme aika paljon opettajia. Ja mietitään juuri, että mitkä ne perustellut ratkaisut voisivat olla siten, että se opettajan työmäärä ei olisi kohtuuton. Usein ne kuitenkin sieltä löytyvät. Jos siinä suosituksessa olevat eivät tunnu ihan täsmällisiltä, tai mitä tämä nyt voisi minun kurssini kohdalla tarkoittaa. Nämä eivät oikein sovellu, ja opiskelija tarvitsee lisäaikaa, niin sitten pohditaan. Ja usein ne ratkaisut löytyvät sieltä. Se vaatii vähän sellaista aivojumppaa, että hetkinen, miten tämän kurssin kohdalla tämä tehdään niin, että oikeasti ne kurssin tavoitteet saavutetaan, ja se ei ole liian resurssisyöppö. Ja se on myös sille opiskelijalle reilua, eli opiskelija ei joudu tekemään enempää töitä kuin muut opiskelijat, ettei se ole sanktioitua. Tai tahattomasti liian tai enemmän kuormittava. Sitä joudutaan arvioimaan ja pohtimaan, että ne olisivat hyvin rakennettuja. Sanoisin, että sillä ennakkosuunnittelulla ja ennakkotekemisellä, mitä enemmän me koko ajan vähitellen kurssille lisätään saavutettavia elementtejä. Joku vuosi tarkastetaan, että Moodle on rakennettu saavutettavaksi ja joku toinen vuosi katsotaan, että kaikki kalvot ovat saavutettavia. Jos tulee sitä tarvetta, että opiskelijoiden tarvitsee kuunnella materiaaleja etukäteen, niin ne ovat valmiina. Ottaa sen projektiin ehkä vähitellen. Onhan se työlästä, mutta se on toisaalta tärkeää. Sitten kun sen oppii ja se on rutiinia, niin se ei myöskään vie niin paljon aikaa. Minä ajattelen, että ehkä se ensimmäinen ajatus voi olla, että se on työläämpää kuin se oikeasti on. Mutta jos työtunnit paukkuvat ja se on tosi työlästä, niin myös omaan esihenkilöön yhteyttä. Ja koulutusohjelman tasolla on hyvä miettiä, miten toimitaan. Yksilölliset järjestelyt eivät kuitenkaan ole yksittäisen opiskelijan vastuulla, ne ovat yliopiston vastuulla. Ja kun meillä on iso oppilaitos, niin meillä on aika iso vastuu myös, että mitä ne kohtuulliset mukautukset ovat. Eli se kohtuullinen tarkoittaa, että se olisi jollain tavalla yliopistonkin resurssien näkökulmasta kohtuullista, mutta koska meillä on iso yliopisto, niin ne vaatimukset meille sen kohtuullisuuden suhteen ovat kuitenkin isompia kuin vaikka jollekin pienelle oppilaitokselle. Sen takia ei voi jättää yksittäisen opettajan harteille kaikissa tilanteissa niitä järjestelyitä.

 

Eric Carver[00:42:35]: Yksi yliopiston strategian keskeinen tavoite on kestävyys. Tässäkin varmaan, että se osaaminen ja kyvykkyys näihin yksilöllisiin järjestelyihin löytyy talon sisältä, mutta silloin kun yksittäinen opettaja tarvitsisi tukea, niin hän sen löytäisi. On se sitten esteettömyysyhteyshenkilö tai opintopsykologi tai molemmat, että pystyy hakemaan tukea siihen. Ja myös se koulutusohjelman yhteisö voisi keskustella näistä yhdessä. Tässä yhteydessä minun on pakko mainita Opettajien akatemian keskusteluissa varsinkin tässä viime vuoden aikana esillä olleen. Kun on tiedekunnassa erilaisia tutkimusvapaita, niin on myös tarvetta ehkä välillä opetuksen kehittämisvapaalle. Olisi mahdollisuus vaikka tätä teemaa miettiä, että miten minä muutan jonkun ison kandivaiheen peruskurssin niin, että nämä eri ryhmien tarpeet tulisivat paremmin niissä järjestelyissä tai siinä tavassa, jolla se kurssi rakennetaan. Ja kun se vaatii aikaa, niin siihen myös voisi joskus oikeasti varata sitä aikaa.

 

Anu Lehtinen [00:43:37]: Joo, ja kyllä tämä on tärkeä keskustelu. Kyllähän pitää miettiä myös sitä, että miten me satsataan. Kaikki ei voi vaan tulla jonkun työn ohessa aina. Se vaatii myös tietysti jonkunlaisia resursseja tehdä. Ja että saavuttaa sitä tietoisuutta, niin se vie aikaa, että perehtyy siihen. Minä tiedän, että on näistä ja minä luen opetustyön ohjeista ja osallistun koulutukseen ja tämän tyyppistä. Ja se rakenne on siinäkin tärkeä, että viedään myös koulutusohjelman johtajien suunnalta ja opetuksen varadekaanien suunnalta sitä viestiä niistä tärkeistä asioista eteenpäin. Ja tiedekuntien sisällä löydetään toimivia malleja sinne isoille kursseille. Vähennettäisiin työmäärää sillä tavalla, että toimivia malleja pystyttäisiin monistamaan.

 

Eric Carver[00:44:28]: Kyllä. Hyvä. Tästä voisi kysyä paljonkin, mutta minusta tuntuu, että tässä on jo nyt ainakin itselle tullut aika paljon mietittävää ja pureskeltavaa, joten en yllätä Anua nyt millään jokerikysymyksellä tässä lopussa. Kysyn saman kysymyksen, jonka kysyn ihan kaikilta vierailta. Lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä.

 

Anu Lehtinen [00:44:53]: Minun lukuvinkkini on Johann Harin Kadonnut keskittymiskyky. Se kertoo meidän ihmisten keskittymiskyvystä tässä ajassa. Siinä on myös yhteiskunnallinen näkökulma siihen, miten yhteiskunta tai meidän ympäristömme vaikuttaa meidän keskittymiskykyymme. Usein ajatellaan, että voi ei, minä olen liikaa vaikka laitteella ja keskittymiskyky menee. Kirjassa esitetään näkökulmia siihen, miten tämä meidän ympäristömme toisaalta vaatii myös sitä, että me ollaan laitteilla. Se ei vain liity yksilöön. Vaikka nämä haasteet siinä, että ollaan paljon laitteilla ja keskittymiskyky ei tunnu enää olevan niin hyvä. Kiinnostavia erilaisia näkökulmia tämän tyyppisiin aiheisiin.

 

Eric Carver[00:45:39]: Kyllä. Meillä taitaa monilla olla itsekin aiheutettua tai kulttuurin aiheuttamaa keskittymishäiriötä, mikä ei ole mikään diagnoosi vaan se, mikä se meidän tapamme on. Hei, tosi paljon kiitoksia, Anu, kun tulit vieraaksi.

 

Anu Lehtinen [00:45:55]: Kiitos, Eric.