Rakennusarkeologinen dokumentointi
Projektin tutkimuskohteena oleva kortteli muodostuu taloista, jotka koostuvat erilaisista huoneista. Huoneet koostuvat yleensä seinistä ja lattioista sekä muista rakenteista, esimerkiksi erilaisista vesikanavista, vesisäiliöistä, portaista. Näiden rakenteiden kuvailu muodostaa suuren osan koko projektin työstä. Korttelissa on 18 talossa yli 150 huonetta, joten dokumentoitavia seiniä on jo noin 600 ja lattioita ainakin 150.
Työ koostuu muutamasta vaiheesta. Ensin rakenteet tulee puhdistaa niitä peittävästä maasta tai kasvillisuudesta – lattioilla on usein jopa 20 cm paksuinen moderni maakerros, jonka tarkoituksena on suojata lattian pintaa, jotta rakenne olisi kokonaisuudessaan näkyvissä. Sen jälkeen kustakin seinästä, lattiasta ja muusta rakenteesta tehdään luonnos, jossa näkyy rakenteen kuvailtavat osat. Tämän jälkeen rakenne myös valokuvataan sekä mitataan ja kuvataan fotogrammetrista dokumentaatiota varten.
Rakennusten kuvailu perustuu samoihin periaatteisiin kuin yksikkökaivausten maakerrosten kuvailu ja tulkinta. Kukin rakenne, esimerkiksi seinä, jaetaan pienempiin yksiköihin materiaalien ja tekniikan perusteella. Kuvaus tehdään etukäteen valmistelulle lomakkeelle ja siihen kirjataan ylös kunkin yksikön sijainti, stratigrafiset suhteet muihin yksiköihin, koko, rakennustekniikka, sekä materiaalien laatu ja koko. Lisäksi yksiköstä tehdään sanallinen kuvaus ja tulkinta sen käyttötarkoituksesta ja ajoituksesta.
Lopuksi rakenteen kaikki yksiköt kootaan yhteen kokoomalomakkeelle, jossa käydään läpi esim. koko seinän rakennusvaiheet ajoituksineen. Kokonaisista rakenteista voidaan lopulta koota eri huoneiden rakennushistoria ja huoneista eri talojen rakennushistoria.
Seinämaalausten dokumentointi
Seinämaalausten dokumentoinnin tarkoituksena on koota kaikki talon maalauskoristeluun liittyvä tieto. Tätä varten maalausten nykytila valokuvataan, piirretään, maalauksista otetaan näytteitä ja kirjoitetaan sanalliset kuvaukset. Kaikki varhaisempi informaatio arkistoista ja vanhoista julkaisuista kootaan yhteen. Marcus Lucretiuksen talon hyvin säilyneestä maalauskoristelusta on mahdollista muodostaa kokonaiskuva: tekemisestä (esimerkiksi eri maalarit tai työpajat, tekniikan kysymykset), kuvaohjelmista, suhteista muihin maalauksiin sekä muutoksista ja vaurioista.
Seinät, joissa maalaukset ovat jotenkin säilyneitä piirretään fotogrammetristen valokuvien pohjalta mittakaavaan 1:20. Tähän työpiirustukseen merkitään kenttäkaudella yksityiskohtia, jotka eivät näy valokuvissa, ja tärkeimmät maalausten osat kopioidaan suoraan seinästä kalvolle mittakaavassa 1:1. Yksityiskohdat yhdistetään kenttäkauden jälkeen mittakaavassa 1:20 olevaan piirustukseen. Tällä metodilla ei tarvita valtavia koko seinän kokoisia kalvoja, ja säilyneet osat maalauksesta saadaan silti tarkasti kuvattua.
Työpiirustuksiin voidaan myös kirjoittaa havaintoja. Varsinainen sanallinen kuvaus tehdään kuitenkin lomakkeelle, joita paremmin säilyneistä seinistä voi täyttyä useampikin. On ajateltava myös kunkin tilan kokonaisuutta. Koska suuri osa seinämaalausten tärkeimmistä keskuskuvista on Marcus Lucretiuksen talosta 1800-luvulla irrotettu, on kyseiset maalaukset dokumentoitava Napolin arkeologisessa museossa. Seinän kokonaisuuden hahmottamiseksi on tutkittava myös vanhempia piirustuksia ja valokuvia, joissa maalaukset ovat paremmassa kunnossa. Vanhojen akvarellien ja julkaistujen rekonstruktioiden suhteen on kuitenkin oltava kriittinen.
Yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun (aik. EVTEK Muotoiluinstitituutti) kanssa on tehty pigmenttianalyyseja seinämaalauksissa käytetyistä väreistä. Alkuperäinen värimaailma on nyt osin muuttunut, sillä maalaukset ovat kärsineet suuria vaurioita ja niitä on myös peitetty esimerkiksi vahalla.
Kaivaus
Projektin työn pääpaino on näkyvien rakenteiden dokumentoinnissa, mutta huolella valituissa paikoissa tehdään myös pieniä kaivauksia, joiden avulla pyritään selvittämään alueen aikaisempia vaiheita. Ensimmäiset kuopat kaivettin vuonna 2003 atriumissa (huone 2) ja atriumin alueelta puutarhan ympäristöön johtavassa käytävässä (huone 17). Kaivauksia jatkettiin vuonna 2004 keittiön alueella kahdessa huoneessa (12 ja 14) sekä puutarhassa (huone 18) kahdella kaivausalueella. Vuonna 2005 puutarhan kaivausalueita laajennettiin ja uusia kaivettiin kolmessa paikassa Marcus Lucretiuksen talon pohjoisosassa (huoneet 26-27, 29 ja 31). Viimeinen kaivausvuosi oli 2006 ja silloin kaivettiin korttelin pohjoisosan kadulla kahdessa kohdassa sekä talossa IX 3,25. Yhteensä kaivauksia tehtiin 12 alueella.
Kaivausalueiden sijainti merkittynä tummilla väreillä korttelin pohjakaavaan.
Projektin kaivaukset tehdään nykyisin kaikkein yleisimmin käytettävissä olevan stratigrafisen eli yksikkökaivauksen periaatteiden mukaisesti. Yksikkökaivaus tarkoittaa sitä, että kaivettaessa jokainen toisesta poikkeava maakerros kaivetaan ja dokumentoidaan omana kokonaisuutenaan ja sen suhteet muihin yksiköihin määritellään tiettyjen periaatteiden mukaisesti. Jokainen yksikkö merkitsee jonkinlaista toimintaa alueella ja sille on mahdollista antaa ainakin suhteellinen ajoitus sen sijainnin perusteella, esimerkiksi kun oja kaivetaan se leikkaa aikaisempia kerroksia, joten nuo kerrokset ajoittuvat aikaisemmaksi kuin niitä leikkaava oja. Kaivauksen lopuksi tapahtumat kaivausalueen sisällä voidaan esittää kaavamaisesti ja vaiheet ajoittaa tarkemmin löytöaineiston tai muiden ajoitusmenetelmien perusteella.
Maakerrokset kuvaillaan omalla lomakkeellaan. Löydöt otetaan talteen kustakin yksiköstä. Kenttäkauden aikana ne puhdistetaan ja lajitellaan löytötyyppien perusteella, jolloin ne myös lasketaan ja punnitaan. Kenttäkausien välisinä aikoina löydöt käydään tarkemmin läpi löytöryhmittäin sekä piirretään ja valokuvataan.
Löytöjen käsittely
Kaivauksista talteen otettujen löytöjen käsittely on monivaiheista työtä ja vaatii paljon erilaista asiantuntemusta. EPUHin tutkijat tekevät suurimman osan työstä, varsinkin keramiikan, seinämaalausfragmenttien sekä monien pienempien materiaaliryhmien (luu, metallit, lasi) jatkokäsittelyn. Lisäksi projektin tutkijat vastaavat suurimmasta osasta 1800-luvun kaivausten esineistön analyyseista. Joidenkin materiaalien käsittely on ulkoistettu alan asiantuntijoille – esimerkiksi luiden analyysiin saimme kanadalaisen arkeo-osteologin Michael MacKinnonin.
Aiemmin kenttäkausien aikana löydöt oli paitsi puhdistettu, myös jaoteltu tyyppinsä mukaan, laskettu, punnittu ja laitettu konteksteittain säilöön löytölaatikoihin odottamaan jatkokäsittelyä, joka aloitettiin vuonna 2005 keramiikankappaleiden numeroinnilla. Löytöjä on viiden kenttäkauden jäljiltä reilusti; tutkimuksen kannalta oleellisia, diagnostisia paloja jopa muutama tuhat. Diagnostisella tarkoitetaan sellaista osaa astiasta, jonka perusteella voidaan päätellä enemmän astian muodosta, lähinnä suun reunaa, kahvaa tai pohjaa. Jatkokäsittelyn ensimmäisessä vaiheessa kaikki diagnostiset löydöt ensin numeroidaan. Kun fragmentit näin numeroituina ”ovat olemassa”, ne piirretään ja valokuvataan, minkä jälkeen kaikki keramiikankappaleet jaotellaan ja varastoidaan tyypeittäin. Tämä työvaihe saatiin valmiiksi vuonna 2006.
Varsinainen löytöjen rekisteröinti ja analyysi alkavat, kun numeroidut löydöt on piirretty. Rekisteröintivaiheessa jokainen diagnostinen pala käydään läpi ja fragmentin olennaiset tiedot kirjataan ylös. Ajan säästämiseksi tiedot syötettiin alkuvaiheessa heti kentällä suoraan tietokantaan. Keväällä 2007 jatkuneen löytökauden aikana käytössä oli myös paperilomakkeet. Lomakkeeseen merkityt tiedot koostuvat palan funktiosta (reuna, pohja, kädensija, kansi, koristeltu fragmentti), mitoista (palan säilynyt korkeus, leveys, paksuus, suuaukon tai pohjan läpimitta), värin, materiaalin, muodon ja koristelun ym. kuvailusta. Savityypin analyysiä tehtiin myös kenttäkaudella, mutta astiamuotojen tarkempi analyysi ja esineiden ajoittaminen jatkuu lomaketietojen, piirustusten ja valokuvien avulla vielä kotimaassa.
Aineistomme koostuu useasta eri keramiikkatyypistä: amforoista, tavallisesta käyttökeramiikasta (plain ware, cooking ware, pompeian red,), laadukkaammista astioista (black gloss, terra sigillata, thin walled ware) sekä lampuista, hajuvoidepulloista ja kangaspuiden painoista. Mukaan on päässyt myös jonkin verran varhaista bucchero-keramiikkaa, sekä muutama pala mustakuvioista kreikkalaista keramiikkaa.
Vuoden 2009 kenttäkaudella aloitettiin myös kaivauksista löytyneiden seinämaalausfragmenttien tarkempi tutkiminen. Epuhin tutkijat dokumentoivat fragmenteista värit, koristelun, tyylin sekä laastin koostumuksen. Koristelun ja laastin analyysillä pyritään tunnistamaan ennen kaikkea samaan maalukseen kuuluneita kappaleita, joiden perusteella voidaan nähdä esimerkiksi kuinka monta seinää jätekuoppiin on päätynyt ja miten maalaukset ajoittuvat.
Mittausdokumentaatio
Projektin mittausdokumentaatio jakautuu kahteen osa-alueeseen, jotka kuitenkin osittain kohtaavat: korttelin pohjakaavan tarkempaan mittaukseen takymetrin avulla ja rakenteiden fotogrammetriseen dokumentointiin.
Korttelin pohjakaavamittausta on suoritettu takymetrillä kaikkina kenttäkausina. Vuonna 2002 keskityttiin kiintopisteverkon rakentamiseen ja mitattiin vain vähän uutta pohjakartta-aineistoa. Vuonna 2003 keskityttiin Marcus Lucretiuksen talon pohjakartta-aineiston mittaamiseen. Vuonna 2004 siirryttiin ympäröiviin taloihin ja kenttäkauden 2004 jälkeen noin puolet korttelin näkyvistä rakenteista oli saatu mitatuksi. Pohjakartta valmistui vuonna 2005 ja sen jälkeen suurin osa mittauksista on liittynyt lattioiden ja rakenteiden puhdistuksissa esiin tulleiden rakenteiden dokumentointiin osaksi karttaa.
Fotogrammetrisen dokumentaation oli tarkoitus toimia toisaalta seinämaalausryhmän ja toisaalta takymetrimittausten täydentäjänä. Työ painottui kuitenkin vuodesta 2003 seinämaalausryhmän tukemiseen oikaistuja ja mittakaavassa olevia seinäpintoja tuottamalla. Näiden avulla seinämaalausryhmän työ nopeutui ja helpottui.
Samasta kohteesta mutta eri suunnista otettujen kuvien pohjalta tuotetut fotogrammetriset mallit saatiin samaan koordinaatistoon takymetrimittausten kanssa mittaamalla kuvilta näkyviä signaalipisteitä takymetrillä. Näin kuvat ja mallit muodostavat myös eräänlaisen ”arkiston”, josta voi tarkastaa ja mitata niissä näkyviä ilmiöitä jälkikäteen, vaikka ne olisivat tuhoutuneet.