Sitruspusertimet


Hanne Ahonen

Erilaisten sitruspusertimien teho irronneen mehun määränä mitattuna

 

Tutkittavat välineet ja niiden toimintaperiaatteet

Sitruspuserrinta käytetään apuvälineenä sitrushedelmän mehun ja hedelmälihan puristamisessa. Mäkisen, Kiikan, Meriluodon ja Väätäisen (2005, s. 281) mukaan hyvässä pusertimessa puserrinosa pureutuu tehokkaasti hedelmälihaan, ja mehu valuu siivilän pitkänomaisten reikien läpi tilavaan säiliöön. Hedelmäliha, siemenet tai mehupisaran pintajännitys eivät saa hidastaa mehun valumista säiliöön. Kiikka ja Huovinen (2001) puolestaan pitävät tärkeänä puserrinosan riittävää kokoa: pienen sitrushedelmän voi puristaa osan kärjellä ja suuren hedelmän koko puserrinosaa hyväksikäyttäen. Sitruspusertimen on oltava myös tukeva.

Tutkimuksen pusertimista kaksi oli sähkö- ja neljä käsikäyttöistä (kuva 1.). Testattavat sitruspusertimet olivat Krupsin Pressa C ja Braunin sähkökäyttöiset pusertimet sekä Fiskarsin Funktional form silikonisiivilällä ja muovisella puserrin- ja säiliöosalla, Westmarkin kokonaan metallinen puserrin kahdella vipuvarrella, Lèkuèn silikoninen ”puserrinkuppi” ja sauvamallinen, metallinen Oxo-puserrin silikonikahvalla. Viidessä tutkittavassa mallissa on suippo puserrinosa, joka pureutuu sitrushedelmän hedelmälihaan, ja mekaaninen liike irrottaa mehua, hedelmälihaa ja siemeniä. Lèkuèn silikonisessa kupissa ei ole puserrinosaa vaan mehu irtoaa pelkästään käden voimalla. Sähkökäyttöisissä pusertimissa puserrinosa pyörii sähkön avulla automaattisesti, Krupsin koneessa yhteen suuntaan ja Braunin koneessa suuntaa vaihtaen. Jokaisen pusertimen kanssa tarvitaan kuitenkin myös käsivoimaa, sillä sitrushedelmää täytyy painaa puserrinosaa vasten itse myös sähkökäyttöisissä koneissa. Sähkökäyttöisissä malleissa ja Fiskarsin laitteessa on siivilä sekä säiliöosa mehun keräämistä varten. Lèkuèn mallissa mehu valuu silikonikupin alaosaan, ja sen voi puristaa ulos pienestä reiästä, jossa on myös korkki. Muissa malleissa ei ole siivilää tai säiliötä.

IMG_2950

Kuva 1. Testattavana oli kuusi erilaista sitruspuserrinta.

Tutkimuksen tavoite

Tutkimuksessa selvitettiin, vaihtelevatko kuuden erilaisen sitruspusertimen sitruunasta irrottaman mehun määrät toisistaan. Tutkimuksen tavoite oli löytää tehokkain sitruspuserrin, kun tehoa mitataan irronneen mehun määrällä. Lisäksi arvioitiin aistinvaraisesti laitteiden ja välineiden käyttömukavuutta, toimivuutta, pusertamiseen vaadittua käsivoimaa sekä puhdistettavuutta. Hypoteesina oli, ettei eri pusertimilla saaduissa mehumäärissä ole suuria eroja. 

Tutkimuksen toteutus

Jokaisella testattavalla välineellä puserrettiin yhden punnitun sitruunan molemmat puolikkaat. Jos pusertimessa ei ollut siivilää, valutettiin mehu muovisen siivilän läpi, jotta siemenet ja hedelmäliha saatiin erotettua mehusta. Lopuksi punnittiin erikseen sitruunasta irronnut mehu sekä hedelmäliha yhdessä siementen kanssa. Punnitsemiseen käytettiin digitaalista keittiövaakaa. Saatuja lukuja verrattiin sitruunoiden alkupainoihin niin, että mehun paino jaettiin sitruunan alkupainolla. Näin saatiin jokaiselle laitteelle vertailukelpoinen prosenttiluku, joka kertoo, montako prosenttia sitruunan alkupainosta laite saa puserrettua mehua irti. Käytön jälkeen arvioitiin aistinvaraisesti laitteen käyttömukavuutta ja toimivuutta sekä käsivoiman tarvetta asteikolla 1–4 (1 = ei yhtään voimaa, 2 = vähän voimaa, 3 = paljon voimaa ja 4 = erittäin paljon voimaa). Tutkimuksen lopuksi kaikki välineet pestiin käsin, ja myös puhdistettavuutta arvioitiin. Suunniteltu aikataulu piti varsin hyvin paikkaansa, ja loppusiivous päästiin aloittamaan 20 minuuttia suunniteltua aikaisemmin.

Tutkimuksen tulokset

Sitruunoiden alkupainot vaihtelivat 170–189 gramman välillä. Yhdestä sitruunasta irtosi mehua 38–62 grammaa ja hedelmälihaa sekä siemeniä 1–10 grammaa. Osa laitteista siis jätti mehua, hedelmälihaa ja siemeniä kuoriin enemmän kuin toiset (kuva 2.). Parhaiten mehua pusersivat sähkökäyttöinen Braun (36 % sitruunan alkupainosta), käsikäyttöinen Fiskars (32 %) ja sähkökäyttöinen Krups (31 %). Muut kolme laitetta irrottivat alle 25 % mehua, vähiten käsikäyttöinen Oxo-puserrin (21 %). Tehokkain laite siis irrotti mehua yhdestä sitruunasta 24 grammaa enemmän kuin tehottomin väline (kuva 3.).

IMG_2956

Kuva 2. Kuvassa kaksi allekkain olevaa puolikasta puserrettiin aina samalla sitruspusertimella.  Kaikki pusertimet eivät irrottaneet hedelmälihaa yhtä hyvin. Sitruunat puserettiin seuraavassa järjestyksessä: vasemmalta alkaen Braun, Krups, Fiskars, Westmark, Lèkuè ja Oxo (lähimpänä veistä).

 IMG_2961

Kuva 3. Braun puristi 15 prosenttiyksikköä enemmän mehua sitruunasta kuin Oxo.

Hedelmälihaa ja siemeniä irtosi 0,5–5% sitruunoiden alkupainoista. Eniten näitä irrottivat sähkökäyttöinen Krups sekä käsikäyttöinen Oxo (molemmat 5 % sitruunoiden alkupainoista) ja vähiten irtosi käsikäyttöisten Westmarkin ja Lèkuèn avulla (molemmat 0,5 %) (kuva 4.).

 IMG_2963

Kuva 4. Krups irrotti hedelmälihaa ja siemeniä tehokkaammin kuin Lékuè.

Eniten käsivoimaa tarvittiin käsikäyttöisten Westmarkin ja Lèkuèn käytössä. Molemmat saivat arviointiasteikolla arvon 4 = erittäin paljon käsivoimaa. Westmarkin vipuvarsien yhteen puristamisessa tarvittiin kahta kättä ja Lèkuèn mallissa sitruuna puserrettiin kokonaan käsivoimalla. Nämä kaksi laitetta arvioitiin myös käyttömukavuudeltaan huonoimmiksi. Metallinen Westmark oli painava ja liukas märissä käsissä. Mehua myös roiskui laitteesta puserrettaessa. Silikonisen Lékuèn toimintaperiaatteen selvittäminen oli vaikeaa ilman ohjeita. Sitruunan asettaminen puserrinkupin sisään vaati paljon voimaa, ja laite on liukas käytössä. Puserrettaessa mehua valui sekä laitteen ylä- että alasuuaukosta, ja sitruuna pyrki jatkuvasti ulos pusertimesta. Koska sitruuna on silikonikupissa leikkauspinta alaspäin, ei pusertaessa näe, kuinka paljon sitruunassa on vielä mehua jäljellä. Liukkaus ja ahtaat välit haittasivat myös molempien välineiden pesemistä.

Käsikäyttöisten Oxon ja Fiskarsin käyttö vaati paljon voimaa (arviointiasteikolla arvo 3). Sitruunan pusertaminen oli helppoa ja miellyttävää molemmilla välineillä, vaikka Fiskarsin silikonisiivilän oikea asettelu vaati ensin hieman pohdintaa. Irrotettava siivilä asetetaan puserrinosan ympärille, ja jos siivilän nostaa ennen mehun poiskaatamista, siemenet valuvat taipuvan siivilän keskireiästä mehun joukkoon. Hedelmälihaa valui siivilän ohi joka tapauksessa. Oxon puserrinosa tuntui pureutuvan hedelmälihaan hyvin tehokkaasti mutta se irrotti silti kaikista vähiten mehua. Väline oli testissä ainoa, jossa ei ollut ollenkaan siivilää tai mehunkeräysastiaa. Molempien välineiden yksinkertainen muotoilu helpotti puhdistamista, ja ne olivatkin koko testijoukon kaksi helpointen pestävää välinettä.

Vain vähän käsivoimaa vaativat sähkökäyttöiset Braun ja Krups (molemmille arvo 2). Sähkökäyttöisten koneiden kokoaminen vaati hieman enemmän aikaa verrattuna käsikäyttöisiin pusertimiin. Koneet myös vievät enemmän säilytystilaa. Molemmat laitteet olivat varsin hiljaisia, ja niitä oli helppoa käyttää selkeiden käyttöohjeiden avulla. Molemmat laitteet olivat myös teholtaan varsin samanlaisia: Braunissa on 20 wattia ja Krupsissa 25 wattia. Puserruksen aikana hedelmäliha kerääntyi Krupsin siivilän aukkoihin, mistä sitä oli hieman haastavaa irrottaa punnitusta varten. Toisaalta Krups oli helpompi pestä kuin Braun, jossa oli enemmän ahtaita välejä.

Tutkimuksen, menetelmien sekä tulosten pohdinta ja arviointi

Parhaan pusertimen valinta ei ole yksiselitteistä. Jos tarkoitus on pusertaa suuri määrä sitruunoita, olisi paras vaihtoehto Braunin sähkökäyttöinen puserrin. Suureen mehumäärään nähden hieman enemmän aikaa ja vaivaa vaativa kokoaminen sekä peseminen eivät ehkä olisi niin suuri haitta. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan laskea, että yhtä mehulitraa varten täytyisi Braunilla puristaa 2,8 kiloa sitruunoita ja testin huonoimmalla pusertimella, Oxolla, 4,8 kiloa sitruunoita. Alussa esitetty hypoteesi ei siis pitänyt paikkaansa vaan pusertimien mehunpuristustehoissa oli eroja. Tehokkaimmat eli sähkökäyttöiset pusertimet vaativat myös vähemmän voimaa kuin käsikäyttöiset pusertimet. Yhden sitruunan pusertamiseen paras olisi käsikäyttöinen Fiskars, joka on nopea koota, käyttää ja puhdistaa. Fiskarsin ainoa huono puoli oli taipuva silikonisiivilä, joka ei siivilöinyt siemeniä ja hedelmälihaa parhaalla mahdollisella tavalla. On huomioitava, että hedelmälihan valuminen mehun joukkoon on voinut vaikuttaa vääristävästi punnitustuloksiin, eli punnitun mehun määrästä osa on todellisuudessa ollut hedelmälihaa. Fiskars ei olisi paras valinta suuren sitruunamäärän pusertamiseen, sillä sen mehusäiliö on pienempi kuin sähkökäyttöisissä pusertimissa. Oli mielenkiintoista huomata, että parhaiten testissä menestyneet pusertimet ovat kaikki muotoilultaan samankaltaisia, ja ne sopivat alussa esitettyihin hyvän pusertimen tuntomerkkeihin varsin hyvin.

Vaikka käsikäyttöinen Oxo-puserrin irrotti mehua testissä kaikkein vähiten, pidän sitä parempana valintana kuin Lékuèn tai Westmarkin pusertimia. Oxo oli erittäin miellyttävä käyttää, se vaatii vähän säilytystilaa ja puhdistettavuus oli erittäin hyvä. Se myös irrotti paljon hedelmälihaa ja siemeniä. Siemenethän ovat harvoin toivottavia, mutta hedelmälihan määrä riippuu mehun käyttötarkoituksesta ja käyttäjän mieltymyksistä. Jos etsitään parasta puserrinta paljon hedelmälihaa sisältävän mehun saamiseksi, ei tämä tutkimus anna luotettavaa vastausta, sillä siemenet ja hedelmäliha punnittiin yhdessä, eikä pelkän hedelmälihan osuutta laskettu. Pelkkä suuri mehun määrä ei siis tee pusertimesta hyvää sitruspuserrinta, vaan monet muutkin tekijät vaikuttavat sopivan välineen valintaan.

Tutkimuksen luotattavuutta haittaavat muutamat tekijät. Eri sitruunoissa voi olla jo alkujaan olla suhteessa eri määrät kuorta, siemeniä, hedelmälihaa ja mehua, mikä luonnollisesti vaikuttaa saadun mehun määrään. Jokaisella pusertimella puserrettiin vain yksi sitruuna, joten yleistettävämpiin tuloksiin vaadittaisiin isompi määrä hedelmiä. Yhden sitruunan pusertamiseen käytettävä aika ja käsivoima saattoivat vaihdella hieman pusertimien välillä. Näitä muuttujia on vaikeaa vakioida tällaisissa testiolosuhteissa, ja kun testaajana on ihminen. Jos testi tehtäisiin nyt uudelleen, olisi järkevää ottaa mukaan vertailuun myös käsin puserrettu sitruuna. Tässä testissä käytettiin ainoastaan sitruunoita, eikä tuloksia voida yleistää esimerkiksi ison greipin pusertamisen tehokkuuteen. Mielestäni Lékué-silikonikuppi oli kaiken kaikkiaan testin huonoin puserrin, mutta se saattaisi toimia pienen limen mehun pusertamisessa paljon paremmin. Erikokoisten hedelmien käyttäminen samassa testissä voisikin olla yksi jatkotutkimuksen aihe. Nyt tehdyn testin tuloksista voisi olla hyötyä, kun valitaan sitruunan pusertamiseen sopivaa laitetta vähäiseen käyttöön, esimerkiksi kotitalouksissa. Jos sitruunamehun tarve on suuri, esimerkiksi kaupallisiin tarkoituksiin, on järkevää valita sähkökäyttöinen kone. Tässä testissä ei tullut selkeästi esille kahden eri sähköisen pusertimien erot, joten esimerkiksi yritysten tarpeisiin voitaisiin tehdä jatkotutkimusta vertailemalla useampaa erilaista sähköistä sitruspuserrinta.

Lähteet

Kiikka, K. & Huovinen, M. (2001) Vispilästä vokkiin. Kotikeittiön työvälineet ja koneet. Porvoo: WS Bookwell Oy.

Mäkinen, E., Kiikka, K., Meriluoto, R. & Väätäinen, R. (2005). Keittiön kautta. Ruoanvalmistajan kirja. Helsinki: Otava. 

                                         

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.