Monestiko Perämeri on ylitetty hiihtämällä 2000-luvulla?

Kirjoitusta on muokattu 19.4. – ks. sivun loppu.

Jos joku olisi kysynyt minulta otsikon aihetta viime syksynä, en olisi osannut vastata. Ehkäpä olisin veikannut nollaa alueella kulkevien ympärivuotisten laivaväylien vuoksi.

Tänään Helsingin sanomat julkaisi Ismo Uusituvan artikkelin kolmen suomalaisen (Kari Suomela, Jermi Tertsunen ja Kari Kossila) muodostamasta ryhmästä, joka on viime viikonloppuna hiihtänyt Merenkurkun poikki Ruotsiin. Juttu oli mukava ja kuvat lohkareiselta taipaleelta hienoja. Ingressissä todettiin, että ryhmä on tiettävästi ensimmäinen, joka on taittanut matkan 1960-luvun jälkeen, säännöllisen laivaliikenteen alettua. Tiettävästi, mietin.

Muistui silloin mieleeni, että Etelämantereella, majoittuessamme Venäjän tutkimusasema Novolazarevskayan lähellä, kanssamme samaan päivällisseurueeseen kuului espanjalainen José Naranjo. Puhelias henkilö, jolla oli kaikenlaisia juttuja hauskoista kaskuista seikkailutarinoihin. Kiehtovaa kyllä, tarinat vaikuttivat olevan totta – yksityiskohdat esimerkiksi Suomessa tapahtuneisiin sattumuksiin täsmäsivät omiin tietoihini. Herra Naranjo olikin vieraillut Suomessa taajaan harjoitellessaan naparetkiä varten. Siinä yhteydessä hän kertoi hiihtäneensä toverinsa kanssa myös Perämeren poikki Suomesta Ruotsiin. Rannikon asukkaat olivat kuulemma pitäneet heitä hulluina, mutta matka oli onnistunut. Päivällispöydässä vielä pohdittiin, liekö tuollainen hanke enää koskaan on mahdollinen, kun merijäät näyttävät vuosi vuodelta jäävän heikommiksi ilmastonmuutoksen vuoksi. Merenkurkkuhan toki kohoaa edelleen voimakkaasti jääkauden jälkeen, joten sitä pidettiin varteenotettavan hiihdon mahdollistajana, mikäli tulevaisuuden talvina on vielä lunta.

Piti nyt oikein ryhtyä internet-maailmasta selvittelemään, pitikö tämä muisto paikkansa. Ja kyllä: Jose Naranjo ja José Mijares hiihtivät Suomesta Ruotsiin laivaväylien poikki maaliskuussa 2003. Heillä on aiheesta pieni espanjankielinen sivustokin.

Lähetin toimittajalle viestin aiheesta, ja palaute oli kiinnostunut. Tuota pikaa Helsingin sanomat julkaisi Ari Virtasen artikkelin espanjalaisten Perämeren ylityksestä. Mukava sattumus! Tuli nyt samalla katsottua kuvat Josén porukan reissusta. Se oli tietenkin jo Antarktiksella mielessä, mutta siellä internet-mahdollisuutta ei ollut.

Lisäys: Kari Kossila lähetti minulle viestin, että muiden muassa hänen, Poppis Suomelan ja muutaman muun henkilön muodostama suomalaisretkikunta on myös hiihtänyt Perämeren poikki Luulajasta Ouluun vuonna 2013. Hän totesi, että tämän vuoden ylityksen kohteena ollut Merenkurkku ja Perämeri ovat jääoloiltaan hieman erilaisia. Asia selsivi mukavasti myös hänen lähettämästään Suomelan kirjoittamasta hiihtoretkeä käsittelevästä jutusta Retki-lehdessä 3/2013 (s. 44–51). Tosiaan reipashenkinen etappi, ja varmasti mainio paikka koetella retkueen taitoja, jos päämääränä on taipale arktisella alueella.

2 vastausta artikkeliin “Monestiko Perämeri on ylitetty hiihtämällä 2000-luvulla?”

  1. Isäni Eino Johannes Peltonen hiihti Perämeren yli 1960-luvun alussa Luulajan kohdalta Ouluun. Se saatta olla ensimmäinen tunnettu Perämeren ylitys hiihtäen. Hiihtoretkestä oli artikkeli Oulussa ilmestyvässä päivälehdessä. Muistaakseni lehden nimi oli Liitto. Minulla ei valitettavasti ole sitä artikkelia.

    1. Mielenkiintoista! Tuo on epäilemättä ollut varhainen ylitys. Tekikö hän matkan yksin? (Pahoittelen myöhäistä viestin hyväksymistä – olen parhaillani äitiyslomalla kuusiviikkoisen vauvan kanssa.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *