Helsingin yliopisto
Pitkä ja kiemurainen polku tuli välipäätökseen tammikuun puolivälissä. Ensimmäinen artikkelikäsikirjoitukseni oli viimein kehittynyt luonnoksesta siihen vaiheeseen, että se oli valmis lähtemään maailmalle vertaisarvioitavaksi.
Käsikirjoitus oli pitkään lähes valmis, mutta primitiivisten kiviemme koostumusta varioivan kuorellisen kontaminaation mallinnus ei oikein asettunut kohdalleen. Tai jos osui, palapelista tuli liian epäelegantti ja liian monimutkainen. Ratkaisujen etsimistä ei helpottanut se, että läheltä tutkimusaluetta on olemassa varsin vähän isotooppimittauksia sellaisista kivistä, jotka tässä tapauksessa sopisivat kontaminoivaksi kivilajiksi. Jos sellaisia oli, samoista näytteistä ei ollut olemassa hivenalkuaineanalyysejä, ja jos oli, ei ainakaan kaikista tarvittavista alkuaineista yhtä aikaa. Kokosin useammankin ikään kuin toimivan mallin useammista palasista, mutta osoittautui mahdottomaksi ilmaista sellaista prosessia tyylikkäästi ja vakuuttavasti. Lopulta päätimme pelkistää kontaminaatiomallin pelkkiin neodyymi- ja strontiumisotooppeihin, jolloin asia muuttui yksiselitteisemmäksi. Suurin osa tämän pitkän viimeistelytyön tuloksista ei siis lopulta päätynyt itse käsikirjoitukseen mukaan, mutta sitä ei tietenkään olisi voinut välttääkään. Opin ainakin tuntemaan mallini kunnolla.
Lehden valinnasta keskusteltiin, ja päädyin lopulta valitsemaan yhden niistä, joissa on aikaisemmin julkaistu hyvin paljon laakiobasalttiprovinsseihin, sulien vaippalähteisiin ja supermanneraiheisiin liittyviä artikkeleja. Käsikirjoituksen muokkaamiseen lehden formaatin mukaiseksi ja itse submittausprosessiin meni pari päivää. Käsikirjoitus eteni elektronisen seurantajärjestelmän mukaan nopeasti editorille, ja sen jälkeen tilaan ”vertaisarvioijat kutsuttu”. Se ilahdutti – ainakaan käsikirjoitus ei tullut saman tien takaisin epärelevanttina tai keskeneräisenä. Nyt tehtäväni on olla kärsivällinen ja saada aikanaan palautetta sekä tieto siitä, onko artikkelilla jatkomahdollisuuksia tuossa lehdessä. Siinäkin tapauksessa, että sitä esitettäisiin hyväksyttäväksi muutoksin, se tietysti aikanaan palaa minulle työstettäviksi, mutta juuri nyt en voi tehdä mitään sen eteen.
Symbolisena siirtymäriittinä siivosin työpöytäni läjistä vanhoja kommentoituja tulosteita käsikirjoitusten aiemmista vaiheista, geokemian taulukoista, kirjoista ja post-it-lapuista. Siivosin myös tietokoneen aktiivisista työkansioista arkistoon kaiken muun paitsi viimeisimmän relevantin geokemiallisen datan.
Sen jälkeen avasin juhlallisesti tiedostot, jotka sisältävät syksyllä Carnegie-instituutissa syntyneen lyijy-, osmium-, renium-, neodyymi- ja strontiumisotooppidatan.
Pidimme myös ohjaajieni Jussin ja Arton kanssa uuden artikkelin aloituspalaverin. Kävimme läpi edellisen artikkelin työstöprosessia ja päätimme, miten tämän seuraavan kanssa edetään. Osia käytännöistä päädyttiin pitämään ja osaa muuttamaan. Minulla on kaksi erittäin sitoutunutta ohjaajaa, jotka kuitenkin istuvat eri paikoissa ja eri yksiköissä. Havaitsimme, että on luultavasti käytännöllisintä, jos tapaamme koko porukalla säännöllisesti ja silloin aina päätämme seuraavan etapin etenemissuunnan. Yksiselitteinen muotoiltu missio luultavasti virtaviivaistaa prosessiani – tyyppivikani on takertua johonkin kiinnostavaan sivupolkuun ja tutkiskella niitä, mihin menee aina aikaa. Kokonaan en tosin aio siitä luopua, koska aina välillä sivupolulta löytyy jotakin yllättävän relevanttia.
Joka tapauksessa on erittäin mukavaa olla taas tekemisissä uuden, tuoreen datan kanssa. Näytteet ovat tuttuja, mutta niiden isotooppidata on aivan uunituoretta, ja itse isotooppisysteemitkin ovat minulle uusia. En siis näe intuitiivisesti, mitä kukin esimerkiksi lyijyn isotooppisuhteista saattaa tarkoittaa. En siksi osannut hämmästyä, kun paras näyte osui kaikissa systeemeissä kellontarkasti tietyn primitiivisen vaipan kehityspolun geokroonille. Vasta jonkin aikaa opiskeltuani alan ymmärtää, että kyseessä on eräänlainen valkoinen valas, jota moni etsii koskaan löytämättä. Samalla havaitsen, että edessä on jälleen kokonainen tuntemattomien tarinoiden metsä. Joka tapauksessa mukavaa taas tutkia.