Kirjoittajat: Elina Hasanen (JyU) ja Anna-Katriina Salmikangas (JyU)
YLLI-tutkimuksessa on valmistunut Jesse Ukkosen pro gradu -tutkielma maahanmuuttajien liikunnan mahdollisuuksista ja esteistä Jyväskylän Huhtasuolla. Aihe on ajankohtainen, sillä yksi tämän hetken liikuntapolitiikan haasteista on parantaa kasvavan ulkomaalaistaustaisten joukon liikuntamahdollisuuksien yhdenvertaisuutta. Tutkimusten mukaan ulkomaalaistaustaiset, etenkin naiset, harrastavat liikuntaa vähemmän kuin kantaväestö. Kulttuuritaustaan liittyvää syrjintää ei myöskään ole saatu kitkettyä liikunnan ja urheilun kentiltä.
Tutkielmasta piirtyy koko lailla myönteinen kuva Huhtasuosta: venäläistaustaiset haastatellut viihtyivät alueella ja kokivat liikkumismahdollisuudet itselleen riittäviksi. Ulkomaalaistaustaisuuteen liittyviä esteitäkin liikkumiselle kuitenkin löytyi.
Tässä kirjoituksessa kerromme tutkielman päähavainnoista. Jesse Ukkosen liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielma Venäjänkielisten maahanmuuttajien liikkuminen ja liikkumisen esteet Huhtasuolla kokonaisuudessaan on luettavissa täällä: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202210104823.
”Samalla seurustelua”
Aineistona tutkielmassa oli yhdentoista 45–83-vuotiaan venäläistaustaisen henkilön haastattelu. Heistä kymmenen oli iäkkäitä ja he olivat yhtä lukuunottamatta naisia. Kaikki haastatellut asuivat Huhtasuolla, jossa juuri venäläistaustaiset ovat suurin maahanmuuttotaustaisten ryhmä.
Venäjää puhuvien yhteisö omalla asuinalueella olikin tärkeä asia liikunnan kannalta. Kävelylenkeille, jumppaan ja pelaamaan lähdettiin usein omaa kieltä puhuvien ystävien kanssa. Liikunnalla oli sosiaalista merkitystä; sen kautta oltiin yhteydessä omaan venäläisyhteisöön. Paikallinen Monikko-yhdistys oli venäläistaustaisten iäkkäiden merkittävä liikuttaja ja arjen monipuolistaja.
Terveyden ylläpito korostui myös liikunnan merkityksissä. Liikunnan terveysvaikutuksia tunnettiin ja liikkumattomuuden seurauksia haluttiin välttää. Iäkkäillä haastatelluilla oli henkilökohtaista kokemusta päivittäisen ulkoilun ja kuntoilun vaikutuksista hyvinvointiinsa. Kotisohvalle jäämistä pidettiin kehnona ajanviettotapana, jopa laiskuutena, ja ideaalina liikkumista harrastuksissa tai edes arkisen asioinnin yhteydessä. Venäläistaustaisten iäkkäiden liikkumismuodot olivat tyypillisiä suomalaisille iäkkäille, kuten kävely, ulkoilu, sienestys ja marjastus.
Esteinä ”laiskuus”, terveysongelmat, kieli ja korona
Liikkumisen esteistä kysyttäessä asuinympäristöön liittyviä syitä ei paljonkaan mainittu. Kuten Ukkonen toteaa, ”Vaikka haasteltavat osasivat nimetä monia erilaisia henkilökohtaisia ja olosuhteisiin liittyviä liikkumisen esteitä, hyvin harvat niistä liittyivät Huhtasuon liikkumisympäristöihin”.
Esteiksi koettiin usein terveysongelmat tai yleisemmin hyvinvointiin liittyvä voimattomuus tai ”laiskuus” – ”minä itse vain”, kuten yksi haastateltu totesi. Osalle oli ilmaantunut vaivoja, jotka saattoivat estää henkilölle aiemmin tärkeät liikuntamuodot. Urheilutarkoituksessa liikkuminen oli monelle ollut osa nuoruutta, ja siihen peilatessa nykyinen liikkuminen oli heille rajoittunutta.
Kielitaidon puutteen on havaittu muutamissa aiemmissa suomalaisissa tutkimuksissa rajoittavan ulkomaalaistaustaisten liikuntaa. Niin oli tässäkin tutkielmassa. Ohjaus omalla kielellä oli toivottua ja sen puutteen koettiin rajoittavan uuteen lajiin pääsyä. Esimerkiksi kuntosaliharjoittelu olisi hankalaa aloittaa.
Koronapandemia oli myös keskeisesti rajoittanut haastateltujen liikuntaa. Moni iäkkäiden suosima liikkumismuoto, kuten ryhmäliikunta ja vesiliikunta, olivat tauolla, tai huoli tartunnan saamisesta esti liikuntapaikoille menemisen.
Huhtasuon liikkumisympäristöjen saavutettavuus ja sen kehittäminen
Lähiön liikkumismahdollisuuksien saavutettavuuteen vaikutettiin olevan pääosin tyytyväisiä. Tärkeää oli, että kodin lähiympäristössä sijaitsi luonto- ja virkistysalueita, joissa pystyi liikkumaan ympäri vuoden, eikä liikkumisympäristöjä tarvinnut lähteä etsimään kauempaa. Tavallisiin liikkumisen paikkoihin, kuten kävelyteille, lähimetsiin ja järveä ympäröivälle kuntoradalle, oli helppo päästä kävelemään. Maantieteellinen saavutettavuus siis oli hyvä ainakin niissä liikkumismuodoissa, joita haastatellut koronapandemian aikana harrastivat.
Tiedollisen saavutettavuuden ulottuvuudella vaikutti osalla haastatelluista olevan hieman haasteita. He olivat melko niukasti liikkuvia ja kokivat, etteivät tiedä riittävästi siitä, missä kaikkialla ja miten kaikin tavoin voisivat liikkua.
Varsinaisia liikkumismahdollisuuksien yhdenvertaiseen saavutettavuuteen liittyviä merkittäviä ongelmia ei aineiston pohjalta löytynyt, mutta Ukkonen tunnistaa useita toimenpiteitä, joilla saavutettavuutta voisi parantaa. Seuraavaan olemme poimineet näitä suosituksia.
Iäkkäiden maahanmuuttajien liikkumisen edistämiseksi tarvitaan:
- Monikanavaista ja monipuolista tiedottamista, jossa hyödynnetään maahanmuuttajien yhdistyksiä ja järjestöjä. Yhdistyksiin kuulumattomien maahanmuuttajien tavoittaminen on haaste.
- Monipuolisten matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien tarjoamista, sillä fyysisistä vaivoista huolimatta on halua löytää toimintaa, johon pystyy osallistumaan.
- Omankielistä ohjausta liikuntaharrastuksen aloitusvaiheessa.
- Kevyen liikenteen väylien hyvää kunnossapitoa asuinalueilla, sillä lähiympäristön kävelymahdollisuudet ovat päivittäisen aktiivisuuden kannalta keskeisiä.
- Uusia toimenpiteitä liikuntatoiminnan uudelleen aktivoimiseksi koronapandemian jälkeen.
- Yhteistyötä kuntien ja yhdistysten, erityisesti maahanmuuttajien omien yhdistysten, välillä.
Helsingin yliopisto
