Category Archives: Meta

Konferenssiraportti

|

Kuten blogini säännölliset lukijat muistavat, olen ollut toukokuussa Leedsissä Royal Armouriesissa luennoimassa I.33:sta sekä viime että sitä edellisenä vuonna. Tänä vuonna vastaavan tapahtuman yhteydessä järjestettiin kuitenkin konferenssi, jonka esitelmäkutsun julkaisin aiemmin. Raportoin tapahtumasta kiireen ja muiden tekosyiden vuoksi vähän jälkijunassa.

Keynote-luennon piti I.33-tutkimuksen pioneeri Jeffrey L. Forgeng. Forgeng käsitteli I.33:n tutkimushistoriaa omasta erityisestä näkökulmastaan tuoden kiinnostavalla tavalla esille olosuhteet, joissa I.33 tuli laajempaan tietoisuuteen 1990-luvulla.

Seuraavana oli oma esitelmäni otsikolla ‘Liber vetustissimus: Reception history of MS I.33’. Otsikko saattaa tuoda mieleen Turussa toissa syksynä pitämäni esitelmän, mutta sisältö oli käytännössä täysin eri. Kolmantena Stuart Peers esitti, että I.33 käsittelee oikeudelliseen kaksintaisteluun valmistautumista viitaten Sachsenspiegeliin. Yhtenä lähtökohtanaan hän käytti kirjallisuudessa viitattua Alphons Lhotskyn kirjoittamaa lappua, jonka mukaan I.33 on peräisin 1200-luvun lopun Würzburgista. (Parhaan tietoni mukaan tällaista lappua ei ole olemassa, kyse on rikkinäisestä puhelimesta.)

Jeffrey puhuu.

Lounastauon jälkeisessä sessiosa Herbert Schmidt puhui siitä, mihin tarkoitukseen I.33 on hänen mielestään kirjoitettu. Tämän jälkeen Cornelius Berthold ja Ingo Petri esittivät varsin perustellun ja oikeana pitämäni näkemyksen siitä, että kuvituksissa näkyvät terien risteämiset eivät merkitse sitä, että kärjet osoittavat kohti maata, vaan tarjoavat vain mahdollisuuden nähdä, miten päin miekat ovat ristissä. Lopuksi kollegani Rolf Warming puhui (vaihteeksi) viikinkikilvistä kiinnittäen erityistä huomiota skandinaaviseen kupurakilven käyttöön.

Kahvitauon jälkeen kuultiin päivän lopuksi vielä kaksi esitystä. Ensimmäisessä Dieter Bachmann esitti omalaatuisen näkemyksensä I.33:n didaktisen runouden olemuksesta, minkä jälkeen miekkailuopettaja David Rawlings kertoi, millaista jalkatyötä hän tykkää käyttää miekan ja kupuran kanssa.

Konferenssia seurasi viikonlopun mittainen käytännönläheisempi osuus. Itse pidin molempina päivinä työpajan Heinrich von Günteroden tulkinnoista I.33:n teknisestä sisällöstä. Pidin myös tästä aiheesta  lauantaina lyhyen esitelmän. Muuten olin mukana, kun osallistujat vierailivat kirjastossa ihastelemassa alkuperäistä käsikirjoitusta.

Ohjelmaan kuului myös tuttuun tapaan tutustuminen museon esineistöön. Vanhoja tuttuja esineitä olivat kolmetuhatta vuotta vanha pronssimiekka (IX.7887), muutama muu miekka (IX.5614, IX.13, IX.1083, IX.915, IX.1106), messer-tyyppinen miekka (IX.5608), flaamilainen sapeli (IX.634), korikahvamiekka (IX.4427) sekä joukko kupurakilpiä (V.21, V.110, V.47, V.94).

Uusia tuttavuuksia olivat englantilainen munuaistikari 1400-luvulta (X.1743), mannereurooppalainen puolentoista käden miekka 1400-luvun alusta (ainakin terän osalta, IX.32), englantilainen, piikkiporan näköinen kiekkotikari 1400-luvulta (X.1708), sveitsiläinen (tai sksalainen) baselardi 1400- ja 1500-lukujen vaihteesta (IX.3482), italialainen väistötikari 1600-luvun puolivälistä (X.367), eksoottisempi sudanilainen kaskara 1800-luvulta (XXVIS.63) ja espanjalainen kuppikahvarapiiri 1600-luvulta (IX.884).

Kuvatodiste työnteosta.

Maanantaina ennätin vielä viettää aikaa kirjastossa ennen lähtöä kohti Manchesterin lentokenttää.

Vappuaaton aatoksia

|

Vappu on aina vähän ahdistavaa aikaa. Vaikka vapaapäivä ja keväästä iloitseminen ovat sinänsä positiivisia asioita, tähän aikaan vuodesta on aina erinäisiä huolehdittavia asioita ja noudatettavia kalmalinjoja. Tänä vuonna kaikenlaisia asioita on hoidettavana aivan erityisen paljon, ja olen joutunut priorisoimaan sekä pakollisten aikataulujen että oman jaksamiseni pakottamana. Erinäiset pienet ja suuret sivuasiat, joita olen lupautunut hoitamaan, kummittelevat taustalla lisäten stressiä ja huonontaen unen laatua, mikä laskee etenkin tutkimuksellista työtehoa. Oikea ratkaisu voisi olla hoitaa aina heti kaikki, mikä hoidettavissa on. Viime aikoina olen noudattanut sellaista hyväksi havaitsemaani konstia, että kun mieleen tulee jokin (yleensä epämieluisa) asia, joka on tehtävissä mutta tekemättä, lasken kolmeen ja teen sen.

Bonam Walpurgis noctem!

En osallistu tänään mihinkään vappuaaton rientoihin, vaan työskentelen niin kauan kunnes väistyminen keskustasta muuttuu välttämättömäksi. Huomisen aion kuitenkin viettää tavanomaisten vappuaktiviteettien parissa miettimättä mitään työ- tai muitakaan asiallisia asioita.

Muuten olen toukokuussa lupautunut puhumaan klingonin kielestä fiktiivisten kielten seminaarissa (8.5.), minkä jälkeen osallistun Leedsissä konferenssiin (10.5.) pitämällä esitelmän (joka ei ole vielä ihan valmis), jonka perään pidän vielä toisen (11.5.), vähemmän akateemisen esitelmän Heinrich von Günterodesta sekä työpajan hänen näkemyksistään I.33:n miekkailutekniikoista (11. ja 12.5.). Näiden jälkeen osallistun tutkijakoulun (vai onko se koulutusohjelman) kesäkonferenssin (27.-28.5.) tekstityöpajaan tekstillä, joka pitäisi vielä kirjoittaa valmiiksi, mutta joka onneksi edustaa puhtaimmillaan “pitää enää kirjoittaa” -tyyppiä. Molemmat mainitut konferenssit liittyvät tutkimustyöhöni ja edistävät väitöskirjani valmistumista, mikä on tietysti hyvä asia.

Kuukauden kirja: Leibesübungen und körperliche Erziehung 52 (1933)

|

Maaliskuun (!) kirja on jälleen saksalaisen liikunta-alan lehden vuosikerta, tällä kertaa Leibesübungen und körperliche Erziehung 52 vuodelta 1933. Kyseinen lehti ilmestyi vuosina 1924-1942.

Vuosi 1933 on tunnetusti merkittävä Saksan historiassa, sillä tammikuussa Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri, mikä johti erinäisten vaiheiden kautta parlamentaarisen demokratian muuttumiseen keskusjohtoiseksi diktatuuriksi. Liikunnan rooli kansallissosialistisessa valtiossa näkyy selvästi käsillä olevassa lehdessä, kuten tietysti ajalle tyypilliset aatesuuntaukset. (Kansallissosialistisen opettajaliiton ruumiillisen kasvatuksen osasto esitellään sivulla 396.)

Aukeama Minkowskin artikkelista (s. 268-269). Kuvituksessa Nicolaes Petter, Fabian von Auerswald ja Paulus Kal.

Kamppailukirjallisuuden tutkimuksen (tai oikeastaan tutkimushistorian) kannalta merkittävintä vuosikerrassa on Helmut Minkowskin runsaasti kuvitettu artikkeli ‘Deutsche Ringbücher und Ringhandschriften des Mittelalters’ (s. 259-270). Artikkeli käsittelee niin käsin kirjoitettuja kuin painettujakin lähteitä tarjoten lähinnä yleiskatsauksen aiheeseen.

Minkowski mainitsee kamppailuterminologian palautuvan ainakin 1200-luvulle viitaten Nibelungeniin sekä muuten terminologian osalta Talhofferin tunnettuihin käsikirjoituksiin (Gotha, chart. A 558 sekä München, cod. icon. 394a) sekä I.33:een, jonka osalta hän jopa mainitsee relevantit sivunumerot.

Muuten saksalaisia tappelutaitoja verrataan artikkelissa japanilaiseen jiu-jitsuun, jonka otteet Minkowskin mukaan löytyvät vanhoista saksalaisista lähteistä. Minkowski toteaa myös, että kämmensyrjälyönti oli tunnettu Saksassa jo neljäsataa vuotta ennen kuin se tuli uudelleen tunnetuksi jiu-jitsun myötä.

Minkowskilta löytyy samasta vuosikerrasta myös artikkeli, joka käsittelee sotilaskoulutusta Englannin kouluissa ja yliopistoissa (‘Die militärische Ausbildung in Schulen und Universitäten Englands’, s. 109-114) sekä juttu englantilaisista partiotytöistä (‘Die Girl Guides. Ein Beiterag zur englischen Jugendbewegung’, s. 361-366). Sittemmin häneltä on ilmestynyt Das Ringen im Grüblein (1963), jota käsittelen toisella kertaa.

Minkowskin mukaan kunnollinen painitekniikka sai myöhemmin väistyä kyseenalaisempien liikkeiden tieltä, mistä esimerkkinä Paschen (1667) puolustus olutkannua vastaan.

Vuosikerrasta löytyy myös muita liikuntahistoriallisesti kiinnostavia artikkeleita. Max Uhligin artikkeli sisältää otteita Comeniuksen Orbis pictuksesta (145-147), joihin sisältyy myös luonnollisesti miekkailukoulua käsittelevä luku, jota olen käsitellyt tässä blogissa; Erwin Mehl käsittelee puolestaan saksalaista miekkatanssia (‘Schwerttanz und Achwerttanzspiel im germanischen Kulturkreis’, s. 305-308), Friedrich W. Heyden ruumiinkulttuuria renessanssin taiteessa (‘Kunst und Körperkultur in der Renaissance’, s. 329-336), ja Gisela Piaschewski anglosaksien ruumiinharjoituksia aikana ennen normannivalloitusta (‘Leibesübungen und körperliche Erziehung bei den Angelsachsen bis zur normannischen Eroberung 1066’, s. 540-547).

Mainittakoon myös päätoimittajan Martin Boyen  keilan- eli käsikranaatinheittoa käsittelevä artikkeli (‘Das Keulenwerfen, s. 285-291) sekä Hans Aignerin keilailun lyhyt historiikki (‘Kegel und Kugel. Ein Beitrag zur Geschichte des Kegelspieles’, s. 480-486).

Anglosakseja Piaschewskin artikkelin kuvituksesta (s. 546).

Muunlaista kulttuurihistoriallista mielenkiintoa on puolestaan dosentti A. Arnoldin artikkelissa rotuominaisuuksien ja urheilullisen lahjakkuuden suhteesta (‘Ein Beitrag zur Frage des Zusammenhanges zwischen “Rasseeigentümlichkeiten” und besonderer Begabung für Leibesübungen’, s. 49-50). Jotkut antropologit olivat esittäneet, että Puolan enimmäkseen varsovalaisista koostuvalla maajoukkueella esiintyvät lapanoidiset ja armenoidiser rotukomponentit erottaisivat heidät muista varsovalaisista ja toimisivat siten selittävänä tekijänä heidän urheilullisuudelleen. Arnold kuitenkin toteaa mittailtuaan saksalaisten liikunnanopettajien ja verrokkiryhmien kalloja, että urheilijat eivät eroa “rotuominaisuuksiltaan” muusta väestöstä.

Suomi mainittu! (S. 547.)

Muuten vuosikerran loppupuolella mainostetaan “Saksan kohtalonkäänteen” muistokolikkoa (s. 448) sekä kirjoitetaan saksalaisen urheilun tarkoituksesta ja organisoinnista kansallissosialistisessa Saksassa (s. 473-475), ruumiinharjoituksista uudessa kansallissosialistisessa valtiossa (s. 475-476, 517-520 ja 554-555) sekä siitä, mitä liikunnanopettajan tulee tietää rodunjalostuksesta (s. 501-503). Myös tuloillaan olevat Berliinin kesäolympialaiset ovat esillä (s. 108-109, 533-535).

Dies Mediaevales 2019 (konferenssiraportti)

|

Olin loppuviikosta Jyväskylässä Dies Mediaevales 2019 -konferenssissa, jonka tämänkertainen teema oli “kriisit”.

Konferenssi alkoi torstaina. Outi Merisalon alkusanojen jälkeen ensimmäisen keynote-luennon piti Albrecht Classen, jonka aiheena oli myöhäiskeskiajan henkinen kriisi paradigmamuutoksena.

Oma esitelmäni “Sodankäynti metaforana keskiaikaisessa miekkailuterminologiassa” oli onnekseni ensimmäisenä ensimmäisessä sessiossa, joten sain sen heti pois alta. Samassa sessiossa Elina Terävä puhui Raaseporin linnan löydöistä ja Andrew Pattison metsästävistä kirkonmiehistä. Kuulijoita oli paikalla mukavasti. Omasta aiheestani käydyt keskustelut niin keskustelulle varattuna aikana kuin myöhemmin tuopin äärellä osoittautuivat varsin hedelmällisiksi.

Elina Terävä puhuu Raaseporin varusesineistä.

Myöhämmin iltapäivällä osallistuin sessioon, jossa Erika Pihl puhui itselleni entuudestaan tuntemattomasta mutta äärimmäisen kiinnostavasta Le Roman de Silence -teoksesta. Samassa sessiossa Katja Fält käsitteli ruumista keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa, ja Leena Valkeapää puhui Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisten tutkimusretkikuntien materiaalin kaatuneesta julkaisuhankkeesta.

Vastaanoton jälkeen torstai-ilta jatkui pubiruoan sekä vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.

Turun tuohikirjeen alkua.

Perjantain plenaarissa Janne Harjula käsitteli kirjallista viestinnätää keskiajan Suomessa. Erityisen kiinnostava oli Turun tuohikirjeen transkriptio ja sen tulkitsemisen problematiikka (SKAS-lehden alustava artikkeli aiheesta löytyy täältä).

Aamupäivän istunnossa Harri Hihnala kertoi Sirpa Aallon kanssa kirjoittamansa artikkelin ”Saagat tuntevat Suomen kuninkaat” – pseudohistoriallisesta kirjoittelusta Suomen muinaisuudesta” taustoista. Aiheesta löytyy myös blogikirjoitus Glossan blogista, jonka kommentointi jouduttiin sulkemaan sinne eksyneiden kommentaattorien uhkaavan käytöksen vuoksi.

Iltapäivällä opin Kirsi Kanervan esitelmästä, että (Eyrbyggja sagan mukaan) maistamalla haavasta vuotanutta verta voi todeta sen olevan holblóð eli “onteloverta”, minkä perusteella voidaan todeta uhrin saaneen kuolettavan haavan. Lauri Ockenström puolestaan puhui keskiaikaisista talismaaniohjeista, mitä seurannut keskustelu ohjekirjallisuuden ja niiden käytön suhteesta oli äärimmäisen kiinnostavaa sekä tutkimusintressieni eli artes-kirjallisuuden että muiden kirjallisten harrastusteni kannalta.

Kahvitauon jälkeen myönnettiin Glossa ry:n Valoisa keskiaika -kunniamaininta dosentti Georg Haggrénille. Konferenssi-illallinen nautittiin Alvar Aalto -museossa. Kohokohta oli Minja Niirasen ja Pekka Toivasen musiikkiesitys, jonka ohjelmistossa oli muun muassa Walther von der Vogelweide ja Piae Cantiones Hemminki Maskulaisen suomennoksina.

Konferenssin viimeisestä, Virpi Mäkisen pitämästä keynote-luennosta otin talteen kiinnostavia kirjallisuusviitteitä siitä, miten kerjäläisiin tulisi suhtautua (mm. tämä ja tämä).

Kiitokset viekä tätäkin kautta järjestäjille, avustajille, puhujille ja osallistujille!

Kuukauden kirja: Deutsche Turn-Zeitung Nr. 9 (1864)

|

Huomaan, etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään koko helmikuun aikana. Tämä on harmillista, mutta joka tapauksessa helmikuun kirja on Deutsche Turn-Zeitungin yhdekäs vuosikerta vuodelta 1864. Lehti ilmestyi vuodesta 1856 toisen maailmansodan loppuun asti toimien Deutscher Turner-Bundin virallisena äänenkannattaja. Käsillä olevassa vuosikerrassa on monta mielenkiintoista artikkelia, joita käsittelen tässä kirjoituksessa. Tarkemmat viitteet löytyvät lopusta.

Ensimmäisessä numerossa alkaa Karl Hermann Scheidlerin juttusarja miekkailun historiasta, jossa esitettyihin virheellisiin näkemyksiin liikuntafilologi Karl Wassmannsdorff joutui tietysti myöhemmin vastaamaan omassa artikkelissaan, joka käsittelee Marxbrüder– ja Federfechter-miekkailukiltoja sekä vanhinta tunnettua saksankielistä painettua miekkailukirjaa. (Milloin ja mistä Wassmannsdorff sai kyseisen niteen haltuunsa, käsittelin edellisessä kirjoituksessa.) Erityisen maininnan ansaitsee Wassmannsdorffin kritiikki Scheidlerin artikkelin Carl Wilhelm Göttlingiltä peräisin olevaan ajatukseen “Feder”-nimisen aseen olemassaolosta.

‘Die Auslage rechts von der Seite gesehen.’ (S. 109.)

Vuosikerrasta löytyy myös Wassmannsdorffin pistinmiekkailua käsittelevä teknisempi kirjoitusten sarja sekä monta lyhyempää juttua. Yhdessä näistä hän käsittelee vanhoja anekdootteja miekkailijoista ja painijoista, muun muassa Johannes Paulin kaskuja, joista toista olen jo itsekin käsitellyt, sekä Juutalais-Ottoa ja Andreas Eberhard Rauberia koskevia kertomuksia.

Antiikkista urheiluhistoriaa puolestaan käsittelee W. L. Meyer, jonka juttusarjasta tässä vuosikerrassa löytyvät painia, nyrkkeilyä, pankrationia sekä uintia koskevat osat.

Lopuksi on mainittava indoeuropeistiikan suurnimi August Schleicher, joka oli tuohon aikaan Jenan miesten voimisteluseuran valvoja ja jonka kontribuutio käsittelee luonnollisesti liikuntaan liittyvää etymologiaa. Artikkelissaan Schleicher muun muassa kritisoi (Wassmannsdorffia vähemmän ronskein sanankääntein) saksalaisen liikunnan alullepanijan Friedrich Ludwig Jahnin näkemystä sanan turnen germaanisesta alkuperästä osoittaen sen olevan lainaa latinasta (tornare), johon sen kantasana (tornus) on puolestaan lainattu kreikasta (τόρνος).

Alla vielä edellä mainitut artikkelit luettelomuodossa:

  • W. L. Meyer, “Die leiblichen Leistungen der Alten.” 106 – 107 (E), 139 – 140 (F), 147 – 148 (F), 153 – 154 (G), 166 – 167 (H).
  • Karl Hermann Scheidler: “Kurze Geschichte der Fechtkunst in alter und neuer Zeit, namentlich in Deutschland, mit Bezug auf die Wehrfrage der Gegenwart.” S. 4 – 6 (1.), 25 – 28 (2.), 65 – 68 (3.), 169 – 171 (4.),  180 – 181 (4.), 203 – 205 (5.).
  • August Schleicher, “Turnetymologica”. S. 105 – 106.
  • Karl Wassmannsdorff, “Anleitung zum Gewehrfechten, den deutschen Turnvereinen gewidmet.” S. 97 – 100, 107 – 110, 123 – 125, 132 – 134, 145 – 147.
  • ————————, “Ueber die Marxbrüder und Federfechter und über das älteste – bisher noch unbekannte – gedruckte deutsche Fechtbuch.” 353 – 356.

Wassmannsdorffin lyhyemmät jutut:

  • Karl Wassmannsdorff, “Kleinere Mittheilungen”. S. 209 – 211, 388 – 390 (1.), 401 – 405 (2. ja 3.).
  • ————————, “Kürfechten”. S. 239.
  • ————————. “Reihen und Rotten; Vervielfachen der Rotten”. S. 45 – 46
  • ————————. “Turnsprachliches. S. 183 – 184, 416.
  • ————————. “Berichtigung einer Mittheilung über der Stuttgarter Jugendwehr.’ S. 238 – 239.

Kuukauden kirja: Jakob Sutor’s künstliches Fechtbuch (1849)

|

Edellisellä kerralla viittasin Schlichtegrollin Talhoffer-julkaisuun vanhemman kamppailukirjallisuuden uusintajulkaisemisen lähtölaukauksena. Käsikirjoituslähteiden faksimilejulkaisujen lisäksi on syytä huomioida, että 1800-luvulla ilmestyi uusintapainoksia myös vanhemmasta painetusta kirjallisuudesta. Tammikuun kirja onkin Jakob Sutor’s künstliches Fechtbuch zum Nutzen der Soldaten, Studenten und Turner, Johann Scheiblen Stuttgartissa vuonna 1849 julkaisema uusintapainos teoksesta, joka ilmestyi alunperin Frankfurtissa vuonna 1612 nimellä New Künstliches Fechtbuch. Kirja käsittelee miekkaa, tussakkaa, rapiiria sekä sauvaa ja hilparia kuvin ja tekstein.

Nimiösivun kuva.

Kuvat ovat melko tarkkoja jäljennöksiä alkuperäisistä, vaikka pienet erot onkin helppo huomata tarkasteltaessa niitä rinnakkain. Silmiinpistävimmät erot, jos sellaisista voi puhua, ovat initiaaleissa, vinjeteissä ja kirjasimissa. /-merkki on korvattu pilkulla. Uusintapainoksessa ei myöskään ole siirtymäsanoja tai arkin tunnuksia.

Alkuperäinen kustantaja Wilhelm Hoffman mainitsee esipuheessa, että miekkailutaidosta on kyllä ilmestynyt aikaisemmin painettua kirjallisuutta saksaksi, latinaksi (!), italiaksi ja ranskaksi, mutta Jakob Sutor on kerännyt parhaat kappaleet eri kirjoista, jotta miekkailun harrastajat voisivat helposti palauttaa unohtamansa liikkeet mieleensä, in pristinam memoriam. Pitkämiekkaosuuden kuvat on kopioitu suoraan Meyeriltä, mutta kustakin kuvasta on otettu vain päähahmot, paitsi kahdessa viimeisessä kuvassa, joiden painiotteisiin siirtyneet hahmot on kopioitu Meyerin kuvien taustalla olevista hahmoista (kuvasta D takavasemmalta ja kuvasta N päähahmojen välistä).

Zornhut & Hut deß Ochsens. (S. 13.)

Tussakkakuvat ovat myös suoraan Meyerilta lukuun ottamatta viimeistä, johon liittyy lystikäs värssy. Rapiiriosuus on monimutkaisempi: miekan jako edustaa Heußlerin ja Schöfferin traditiota, lyöntilinjakuva ja varoasentokuvat ovat Meyerilta, mutta muuten materiaali näyttäisi olevan peräisin Michael Hundtilta ja Salvatore Fabrisilta. Sauva- ja hilparimateriaali puolestaan vaikuttaa olevan puhtaasti Meyerilta. Kuten tussakkaosa, myös rapiiria ja salkoaseita käsittelevät osat päättyvät kuviin, joiden lähde on minulle tuntematon.

Veren roisketta (s. 86 – 87.)

Kirjan lopussa mainostetaan samana vuonna ja samalta kustantajalta ilmestynyttä kirjaa Der deutsche Soldat. Wahre und schöne Geschichten von ruhmwürdigen Thaten deutscher Krieger aus neuer und neuester Zeit, joka vaikuttaa sisällysluettelon perusteella aikansa Korkeajännitykseltä. Sutorin miekkailukirja ei ollut muutenkaan ainoa Scheiblen julkaisema kuriositeetti. Edelleen samana vuonna Jakob Sutor -painoksensa kanssa Scheible julkaisi kirjan nimeltä Das sechste und siebente Buch Mosis, joka on tuttu myös Suomessa Föreningen Veronican julkaisemana, saksankielisen alkuteoksen englanninkielisen käännöksen suomennoksen uusintapainoksena otsikolla Alkuperäinen Musta Raamattu. Mainittakoon vielä sekin, että Karl Wassmannsdorff osti oman kappaleensa ensimmäistä painettua saksankielistä eli 1516 ilmestynyttä Paurenfeindtin miekkailukirjaa kirjaa juurikin Scheiblen putiikista toisena helluntaipäivänä vuonna 1864.

Hyvää joulua!

|

Heinrich von Günterode päiväsi käsin kirjoitetun kirjansa mikkelinpäivänä 1579, mutta painettu versio, De veris principiis artis dimicatoriae tractatus brevis, on päivätty seuraavasti:

Datae Witeberg[a]e ex Musaeo, eo ipso die, quo ante annos 1579. Filius Dei natus est, et assumtione naturae humanae restituit nos Deo patri, et perpetua gestatione ac sustentatione eiusdem confirmat, nos sibi perpetuae curae esse.

(Korostus minun.)

Näin suoralta kädeltä ei tule mieleen muuta historiallisesta kamppailukirjallisuudesta löytyvää suoraa viittausta jouluun. Jouluiseksi tietovisakysymykseksi jätän mietittäväksi, mistä ennen vuotta 1700 tuotetusta miekkailuopuksesta löytyisi yhtä eksplisiittinen viittaus Suomeen. Vastaus paljastuu viimeistään seuraavassa kirjoituksessa. Sitä odotellessa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Kuukauden kirja: Talhofer (1817)

|

Varsinainen joulukuun kirja on juristi Nathanael Schlichtegrollin Münchenissä vuonna 1817 julkaisema Talhofer: Ein Beytrag zur Literatur der gerichtlichen Zweykæmpfe im Mittelalter.

Kuva 2. Kaksintaistelijat avustajiensa ja valmiiksi esille otettujen ruumisarkkujensa kanssa.

Teos koostuu seitsemästä lyhyehköstä luvusta, liitteestä (yhteensä 36 sivua) ja kuudesta Münchenin ammattikoulussa teetetystä kivipainokuvasta, jotka ovat jäljennöksiä Talhofferin silloisesta Gothan-koodeksista Cod. memb. I 114, joka sijaitsee nykyään Baijerin valtionkirjastossa hyllynumerolla Cod. icon. 394a. Kirjan vaakafoliosivut ovat kookkaita (43 cm x 29 cm), mikä johtuu alkuperäisestä käsikirjoituksesta läpipiirrettyjen kivipainatteiden luonnollisesta koosta.

Esipuheessaan Schlichtegroll tuo esille otsikostakin ilmenevän oikeushistoriallisen kiinnostuksensa aiheeseen. Hän viittaa käsillä olevaan lähteeseen yhtenä tuntemattomammista oikeudellista kaksintaistelua koskevista lähteistä ja perustelee julkaisunsa näennäisesti vähäistä arvoa sillä, että se on nähtävä täydellisen Talhoffer-laitoksen esityönä.

Luvuista kolme ensimmäistä käsittelevät oikeudellisia kaksintaisteluita, ja neljäs luku on luettelo aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta. Tässä yhteydessä tekijä mainitsee myös Paulus Hector Mairin Münchenin-koodeksit (s. 16). Viides ja kuudes luku muodostavan kuvauksen Talhofferin pergamenttikoodeksista ja siitä tehdyistä kuudesta jäljennesivusta. Seitsemännessä luvussa tekijä selostaa suunnitelmansa kerätä kaksisataa ennakkotilausta (neljän louisd’orin hintaan) koko käsikirjoituksen julkaisemiseksi.

Liitteenä on Johan Karl Heinrich Dreyerin vuonna 1754 ilmestynyt artikkeli oikeudellisesta kaksintaistelusta. Dreyer siteeraa toista, tuolloin prinssi Eugenin kokoelmassa ollutta Talhofferin käsikirjoitusta, jonka Schlichtegroll epäilee omana aikanaan olleen Wienissä (s. 15). Todellisuudessa käsikirjoitus oli tuolloin tanskalaisen Otto Thottin kokoelmassa, josta se sittemmin päätyi testamentin kautta Kongelige Bibliotekin kokoelmiin.

Kuva 4. Miehen ja naisen välinen kaksintaistelu.

Vaikka Schlichtegroll toteaa Talhofferin teoksen sisältävän aseenkäytön asentoja ja tunnustaa sen merkityksen myös kielentutkimukselle (s. 6), kuvavalikoima heijastelee hänen omaa mielenkiintoaan, joka on ensisijaisesti oikeus- tai tapa- eikä miekkailu- tai kirjallisuushistoriallinen: kuvissa 1 ja 2 nähdään kaksintaistelun valmisteluja kehässä (fol. 35v ja fol. 36r), ja kuvissa 3, 4 ja 5 on käynnissä kaksintaisteluita erikoisilla välineillä (fol. 53v, 65v, ja 122v). Näistä lienee mainittava jatkuvaa mielenkiintoa herättävä miehen ja naisten kaksintaistelua esittävä kuva, jonka jäljennöksen olivat julkaisseet Schlichtegrollia aiemmin puupiirroksena Ephraim Gerhard vuonna 1732 ja Karl Ferdinand Hommel vuonna 1763 sekä kuparikaiverruksena Christian August Vulpius vuonna 1812.

Schlichtegroll mainitsee pappien ja naistenkin voineen osallistua oikeudellisiin kaksintaisteluihin paitsi kemppien eli esitaistelijoiden kautta, naisten tapauksessa myös itse (s. 4). (Pappien osallistumisesta oikeudellisiin kaksintaisteluihin kirjoitin joskus aiemmin.)

Ainoastaan kuvassa 6 nähdään varsinainen kamppailutekniikan kuvaus, käsikirjoituksessa edellisen sivun varsijousi vastaan peitsi -asetelmasta suoritettu kappale (Stuck), joka on kuristusote ratsain (‘Hie ist das vorgeschriben Stuck mit dem Armbrost vnd Spieß volbracht vnd hatt In ergryffen by dem Halß’). Tämä kuva vaikuttaa otetun mukaan siksi, että sen yhteyteen on mahdutettu mukaan myös Talhofferin itsensä muotokuva, jonka kuvatekstin mukaan hän seisoi itse toimeksiantamansa kirjan mallina (alla olevassa kuvassa vasemmalla).

Kuva VI. Talhoffer ja kuristusote ratsain.

(Kuvien 4, 5 ja 6 kulmassa annetut sivunumerot 127, 240 ja 268 poikkeavat koodeksin sittemmin tarkistetusta sivunumeroinnista 128, 242 ja 270, jossa tyhjät sivut eli 65r ja 112v on laskettu mukaan. Schlichtegroll mainitsee tyhjien sivujen numeroimattomuuden sivulla 17.)

Teosta voidaan pitää suutariksi jääneenä lähtölaukauksena keskiaikaisen kamppailukirjallisuuden lähteiden julkaisutoiminnalle. Varsinaista painettua julkaisua Talhoffer sai odottaa vielä seitsemänkymmentä vuotta, mutta siitä lisää ensi kerralla.

Call for Papers: Exploring medieval manuscript I.33

|

Royal Armouries järjestää 10.5.2019 konferenssin otsikolla “The heart of the art of combat: Exploring medieval manuscript I.33”, jonka jälkeen (11.-12.5.2019) on tarjolla myös käytännön työpajoja historiallisiin lähteisiin perustuvassa miekkailussa:

Keynote-puhuja on Jeffrey Forgeng. Alla yllä linkitettyyn mainoslehtisen kolmannelta sivulta löytyvä esitelmäkutsu:

The conference aims to provide a multidisciplinary understanding of I.33 and welcomes submissions from scholars from various fields of study.

Submissions of original research papers that consider I.33 from a range of perspectives and disciplines are encouraged, as well as those that consider I.33 in a wider context. Delivery of papers should not exceed 30-minutes.

Topics might include:

  • I.33 perspectives – the codicology, language, art history, arms and armour or fighting techniques of the manuscript
  • I.33 in context – other sword and buckler traditions, art in medieval fight books, women and clerics in fencing

Contributions should be previously unpublished and speakers should be willing to offer their work as a 6,000 – 10,000 word article for peer review and publication in a Royal Armouries conference proceedings volume, edited by Jeffrey Forgeng.

Paper proposals Please email a 300-word abstract and 100-word biography to henry.yallop@armouries.org.uk by 18 January 2019.

Kuukauden kirja: A Complete Bibliography of Fencing and Duelling (1896)

|

Joulukuun Marraskuun kirja on Carl Thimmin A Complete Bibliography of Fencing and Duelling. Teos on edelleen paras yksittäinen esitys (painetusta) miekkailukirjallisuudesta, vaikka päättyykin vuoteen 1896, kuten J. Christopher Amberger toteaa teoksensa The Secret History of the Sword (1999) bibliografiassa (s. 276). Thimmin teos ilmestyi kahtena laitoksena, joista jälkimmäinen on sittemmin ilmestynyt myös uusintapainoksina.

Ensimmäinen (vas.) ja toinen, laajennettu painos (oik.)

Teoksen ensimmäinen, huomattavasti suppeampi laitos ilmestyi otsikolla A Complete Bibliography of the Art of Fence vuonna 1891. (Otsikon ja esipuheen osalta myös saksan- ja ranskankielisinä versioina.) Kyseisen teoksen puutteita Karl Wassmannsdorff kommentoi tyypilliseen kiivaaseen tapaansa Paurnfeindtin miekkailukirjaa käsittelevässä artikkelissaan (Monatschrift für das Turnwesen,1891, s. 129 – 130), minkä Thimm huomioi pidättyvän kohteliaasti toisen laitoksen esipuheessa (s. xii).

Teoksen pääosa muodostuu tekijän nimen (tai vastaavan) mukaan järjestetystä kirjallisuusluettelosta. Kuvituksena on yhteensä kolmekymmentäneljä kuvaa tekijöistä ja teosten nimiösivuista. Luetellut teokset löytyvät kätevästi hakemistosta järjestettyinä aihepiirin, kielen ja julkaisuajankohdan mukaan. Tässä kohden on syytä huomauttaa, että teoksen aihepiiri ei varsinaisesti rajoitu miekkaan, vaan mukana ovat myös pistimet ja muutkin kaksintaisteluvälineet kuten pistooli. Liitteenä on laaja kokoelma lyhyitä lehtijuttuja koskien miekkailua ja kaksintaistelua (s. 433 – 538).

Kappaleessani on omistus herra Croabbon’lle (ks. s. 71).

I.33 eli tuolloinen Gothan cod. memb. I 115 esiintyy teoksessa seuraavassa muodossa:

[Codex memb. 115-1091. An anonymous MS. on Fencing in the Gotha Library.]

Tässä kirjoittaja on luultavasti sekoittunut kaksi käsikirjoitusta, cod. memb. I 115 ja II 109. Otsikolla “Sword and buckler” löytyy viittaus British Libraryn käsikirjoituksiin Royal 14 E III ja 20 D IV, mutta näiden kohdalla kyse on vain yksittäisistä kuvituksista (s. 281). (Näiden viimeksi mainittujen hyllynumeroiden yhdistelmää on eräissä julkaisuissa jostain syystä tarjottu myös I.33:n vaihtoehtoisena hyllynumerona.)

Kuten todettua, teos ei ole läheskään täydellinen vanhempien käsin kirjoitettujen kirjojen osalta: Liechtenauerin traditiosta kyllä mainitaan Nürnbergin (3227a) ja Dresdenin (C. 487) käsikirjoitukset sekä Münchenin cgm 3712 (s. 166), mutta Lecküchnerin osalta vain viitataan tarkemmin määrittelemättömään “alkuperäiseen käsikirjoitukseen” hänen nimiinsä laitetun ns. Egenolphin miekkailukirjan yhteydessä (s. 162). Talhofferin käsikirjoituksista mainitaan neljä kuudesta alkuperäiskäsikirjoituksesta (s. 284), Mairin tuotannosta Dresdenin-koodeksi (s. 176). Huomionarvoinen on maininta Fioren Morganin-käsikirjoituksesta (s. 109), joka tuolloin oli vielä Walter Sneydin kokoelmassa.