Category Archives: Technica

Vasemmasta kädestä

|

Vasemmalla kädellä tarkoitan ei-asekättä eli sitä kättä, jossa ei ole miekkaa; vasenkätisellä kyse on oikeasta kädestä, mutta koska suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä, ja koska miekkailukirjallisuus on kirjoitettu pitkälti dekstronormatiivisesta näkökulmasta, puhun yksinkertaisuuden vuoksi vasemmasta kädestä. Tässä kirjoituksessa käsittelen muutamia seikkoja liittyen siihen, missä vasenta kättä on historiallisesti pidetty ja mihin sitä on käytetty, rajaten käsittelyn valikoituihin didaktisiin lähteisiin. Vaikka asiassa on havaittavissa tietynlainen historiallinen trendi, en lähesty alkuperäislähteitä puhtaasti kronologisesta näkökulmasta, koska en halua Karl Lochnerin tapaan antaa sellaista mielikuvaa, että miekkailun historia noudattaa lineaarista kehitystä epätäydellisyydestä täydellisyyteen.

Historiallisella trendillä viittaan siihen, että keskiajalta nykyaikaan on havaittavissa karkeasti sanottuna muutos siitä, että vasen käsi osallistuu taistelutoimintaan kilven kanssa siihen, että vasen käsi pysyy poissa tieltä. Ensiksi mainitusta esimerkkinä Manesse-koodeksin kuva Johann von Ringgenbergistä:

Heidelberg, Cod. Pal. germ. 848, fol. 190v.

…ja jälkimmäisestä kävisi esimerkiksi mikä tahansa kuva nykyaikaisesta urheilumiekkailusta. Erityisesti pään yläpuolelle nostettu käden asento tunnetaan klassisena asentona, josta esimerkkinä kuva Oskari Väänäsestä hänen teoksestaan Pistomiekkailu vuodelta 1930:

Ranskalainen varoasento. (Pistomiekkailu, kuva 31.)

(Väänänen käsittelee etupäässä italialaista pistomiekkailua, mutta vasemman käden asennon suhteen hän ei tee eroa koulukuntien välillä.)

Väänäsenkin eräänä lähteenään käyttämä Josef Schmied-Kowarzikin ja Hans Kufahlin Fechtbüchlein (1894) kertoo, että vasemman käden asento on pääero saksalaisen ja ranskalaisen varoasennon välillä, sillä jälkimmäisessä kättä pidetään pään yläpuolella hieman taivutettuna, jotta se voidaan syöksyn yhteydessä pudottaa alas ja palautumisen yhteydessä nostaa takaisin ylös, kun taas saksalaisessa pistomiekkailussa vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, mikä tuo mieleen italialaisen tavan käyttää vasenta kättä pistojen väistämiseen, mitä saksalainen koulukunta ei kiellä, vaikka sitä harvoin käytetäänkin (s. 185).

Asiaan palataan väistöjen yhteydessä (s. 217), missä todetaan, että entisaikoina pistoja väistettiin myös vasemmalla kädellä, mitä Italiassa yhä harrastetaan jäänteenä väistötikarin käytöstä; Saksassakin vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, jotta se olisi hätätilanteessa käytettävissä, ja ranskalaisetkin opettajat opettivat pitkään vasemman käden käyttöä. Vasemman käden käytön opettamista suositellaan hylättäväksi kuitenkin siitä syystä, että tositilanteessa (kaksintaistelussa) vasemman käden käyttö on kielletty.

Paroni César de Bazancourt (César Lecat de Bazancourt) menee 1862 ilmestyneessä teoksessaan Les Secrets de l’épée (ilmestyi englanniksi vuonna 1900 nimellä Secrets of the Sword) niinkin pitkälle, että vaikka tositilanteessa onkin sallittua erikseen sopia vasemman käden käytöstä, ei tällaiseen sopimukseen pidä missään nimessä suostua. Hän perustelee tämän sillä, että vasemman käden käyttö on jäänne tikarin käytöstä, joka on alkujaan osa aivan toisenlaista italialaista järjestelmää, josta vain yhden osan omaksuminen osaksi ranskalaista olisi mieletöntä. Vielä tärkeämpänä seikkana hän mainitsee vaaran vaistomaisesti ottaa vastustajan terästä kiinni pelkän väistön sijaan, mikä vastustajan kuolemaan johtaessa muuttaa kunniakkaan kaksintaistelun murhaksi ilman, että silminnäkijöiden on mahdollista erottaa, oliko kyse sovitusta ja siten laillisesta liikkeestä vai ei (8,1-2).

Syntyjään italialainen mutta Englannissa vaikuttanut ranskalaisen koulukunnan kasvatti Domenico Angelo mainitsee 1763 ranskaksi ja 1787 englanniksi ilmestyneessä kirjassaan, että sekä saksalaiset että italialaiset pitävät vasenta kättä rinnalla ja käyttävät sitä väistöihin; lisäksi hän käsittelee lyhyesti toimintaa italialaista miekkaa ja tikaria vastaan (kuvat 41 ja 42). Muuten vasemman käden käyttö mainitaan kvarttikontaktista vastustajan kylkeen alaulkolinjassa suoritettavan piston (flaconade) yhteydessä (kuva 9) sekä miekanriistojen yhteydessä (kuvat 33 – 40). Angeloa edeltäneen ranskalaisen P. J. F. Girardin 1736 ilmestynyt Nouveau traité de la perfection sur les fait des armes käsittelee vasemman käden käyttöä oppositioon ripostin yhteydessä (l’opposition de la main gauche). Jotta käsi olisi käytettävissä, on se taivutettu niin, että kyynärvarsi ja sormet osoittavat eteenpäin suunnilleen korvan tasalla.

Girardin (ranskalainen) varoasento.

Girard kertoo italialaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, mutta kuvituksessa vasemman käden osalta italialainen varoasento on ranskalaisen kaltainen. Saksalaiset pitävät hänen mukaansa vasenta kättään kehon edessä, koska he suosivat yhtaikaisia väistöjä ja riposteja; lisäksi hän mainitsee joidenkin espanjalaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, ja kuvituksessa espanjalainen vasemman käden paikka näyttää samalta kuin saksalainen (s. 87 – 90).

Suomen historian kannalta kiinnostavana seikkana mainittakoon, mitä ensimmäinen (ja puoleentoista vuosisataan ainoa) ruotsinkielinen miekkailukirja, ruotsinsaksalaisen Diedrich Porathin Tukholmassa 1693 ilmestynyt Palæstra Svecana sanoo vasemmasta kädestä. Kuvista nähdään, että varoasennossa vasen käsi on suunnilleen klassisessa asennossa siirtyen syöksyjen yhteydessä rinnan eteen tai ojentuen taaksepäin. Ensimmäisessä osassa käsitellään vasemman käden käyttöä väistämiseen (‘Föllier altså huru wijda den wenstra handen uti hwarjehanda tillfall är nödwändig och tillåtelig’, §§ 91-109) ja toimintaa vastustajan vasenta kättä vastaan (‘Emot den Wenstra handen’, §§ 110-118). Aiheeseen palataan myös jälkimmäisessä osassa (§§ 76-81, toiminta vasenta kättä vastaan §§ 83-85), ja teoksen alussa Porath huomauttaa, että yksinomaan vasenta kättä puolustukseen käyttävä yrittää pitää teränsä vapaana pitämällä sitä takana, minkä johdosta hänen paljaansa (blott) on suurempi eivätkä hänen ripostinsa tarpeeksi nopeita (cap. 14).

‘…parera hans Klinga med din wenstra hand till din wenstra / och stöt med secunda contra-tempo till hans öfwerlijf.’ Palæstra Svecana, §104 & fig. 14.

Tässä välissä on syytä mainita, että ylempänä mainitut tikari ja (kupura)kilpi eivät ole ainoita historiallisia vasemman käden aseita paljaan käden ohella. Giacomo di Grassi, jonka teos ilmestyi italiaksi 1570 ja englanniksi 1594, käsittelee näiden lisäksi käden ympärille kiedottua viittaa (joka ei ole tuntematon Angelollekaan tai Girardillekaan) ja kahden miekan yhtaikaista käyttöä. Grassi myös erikseen mainitsee, että kupurakilpeä tulee pitää lähes suoralla kädellä mahdollisimman lähellä vastustajaa, jotta se kattaa pienestä koostaan huolimatta suurimman mahdollisen kulman. Joachim Meyer käsittelee vuonna 1570 ilmestyneen opuksensa kolmannessa osassa pelkän rapiirin lisäksi myös viittaa ja tikaria; Heinrich von Günterode (1579) lisää listaan hänen mukaansa italialaisten suosiossa olleen panssarikäsineen (Bantzerhentzschuch).

Panssarikäsine Günteroden teoksen julkaisemattomassa kuvituksessa. Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fig. (fol. 112v).

Panssarikäsine ratkaisee ainakin leikkaavaan terään tarttumisen tai koskemisen ongelman (tosin terä ei juurikaan leikkaa, ellei se pääse liikkumaan eli viiltämään), mutta puhtaasti pistämiseen tarkoitetuissa aseissa ongelmaa ei ole. Lyömämiekkailussa yhden käden aseilla vasen käsi kannattaa pitää poissa tieltä jo siksikin, ettei se tarjoa ylimääräistä maalia. Tämä näkyykin saksalaisissa messeriä käsittelevissä lähteissä jo 1400-luvulla, mistä esimerkkinä kuva Hans Talhofferin kirjasta vuodelta 1467:

München, BSB, Cod.icon. 394 a, fol. 114v.

Talhofferilla ja muissakin lähteissä kuitenkin nähdään, miten vasenta kättä käytetään vastustajan asekäden sitomiseen tai muihin otteisiin. Selän takana pidettynä käsi ei ole tietenkään nopeasti käytössä, joten Hans Lecküchner välittää 1400-luvun lopulla asiasta seuraavan runomuotoisen neuvon (München, BSB, Cgm 582, foll. 1v – 2r):

Sechs hew lere
Auß eyner handt wyder dy were
Dy linck handt leg auff den rucken
Auff dy prust wiltu were zucken

‘Opi kuusi lyöntiä yhdellä kädellä asetta vastaan, pidä vasen käsi selän takana, rinnalla jos haluat vetää aseesta.’ Lecküchner lisäksi selittää tämän tarkoittavan sitä, että vasen käsi on pidettävä rinnalla, mikäli sitä aiotaan käyttää lukkoihin, aseenriistoihin tai muihin otteisiin.

Saksankielisellä alueella suosiota saavuttanutta messerin henkistä seuraajaa eli tussakkaa käsittelevä kirjallisuus ei valitettavasti ota kantaa vasempaan käteen muuten kuin erilaisten otteiden yhteydessä. Meyerin kuvituksissa vasen käsi joko lepää kyynärpää koukussa vasemmalla lonkalla tai on rinnan edessä tai sivussa (sama pätee rapiiriin), mutta 1591 päivätyssä käsin kirjoitetussa teoksessa Das Ander Theil Des Newen Kunstreichen Fechtbuches (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4. Aug.) vasen käsi näyttää ainakin lyöntien yhteydessä olevan säännöllisesti ojennettuna taaksepäin (fol. 76r alkaen): lisäksi eri asentojen (Posturen) luettelossa vasen käsi näyttäisi olevan ikään kuin tasapainona aseeseen nähden vastakkaisessa suunnassa (ks. kuvat alla).

Tussakan lyhyt (vas.) ja korkea (oik.) asento (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4 Aug. fol. 70rv).

Vaikka edellä sanottu ei yritä olla kattava katsaus vasemman käden käytön historiaan, voidaan jo senkin perusteella tehdä muutamia kokoavia huomioita. Mikäli vasenta kättä on tarkoitus käyttää vastustajaa vastaan, on sitä pidettävä sellaisessa paikassa, mistä käsin tämä on mahdollista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos vasenta kättä ei aiota käyttää, se voisi olla vaikka taskussa. Sen sijaan vasemmalla kädellä on eräänlainen tasapainottava ja liikettä täydentävä rooli: käden heittäminen taaksepäin syöksylinjaa pitkin tehostaa liikettä kohti vastustajaa sekä edesauttaa yläruumiin kääntymistä niin, että molemmat olkapäät ovat linjassa vastustajaa kohti, jolloin ase yltää pidemmälle; vastaavasti käden tempaiseminen takaisin ylös nopeuttaa palautumista syöksystä takaisin varoasentoon. Samalla vasemman käden pitäminen takana auttaa kääntämään kehon niin, että pienempi osuma-alue on suoraan vastustajaa kohti.

Kokonaan oma kysymyksensä on se, onko klassinen vasemman käden asento mielekäs miekkailu-urheilun nykymuodossa tai tositilanteessa, jossa kuolemanpelko aiheuttaa sellaisia asennonmuutoksia, joita on vaikea (ellei mahdotonta) harjoittelulla muuttaa. Ilmiö on nähtävissä Aldo Nadin (joukkuekultamitalisti kaikissa aselajeissa vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisissa) vuonna 1924 käymän kaksintaistelun kuvamateriaalissa.

Loppukevennyksenä paljastettakoon, että tämän kirjoituksen innoittivat erinäiset kansanetymologioihin vertautuvat legendat, joita vasemman käden klassisesta asennosta kerrotaan enemmän tai vähemmän tosissaan. Eräs näistä on se, että asento on peräisin siitä, että entisajan kaksintaistelijat pitivät vasemmassa kädessään lyhtyä taistellessaan pimeässä. On kuitenkin syytä huomata, että ote lyhdystä ei ole lähtökohtaisesti klassinen asento:

Miekka ja lyhty. (Domenico Angelo, kuva 46.)

Vaihtoehtoisina käyttötapoina Angelo kyllä mainitsee lyhdyn pitämisen pään yläpuolella tai selän takana. Mikäli näin varustautuneen vastustajan kehoon osuneella pistolla ei ole vaikutusta, Angelo kehottaa pistämään kurkkuun, kasvoihin tai vyötärön alapuolelle, sillä sellainen henkilö, joka käyttää lyhtyä, tuskin epäröi käyttää suojavarusteita vaatteidensa alla.

Kuvittamatonta

|

Viimeksi mainitsin, että kilvenriiston kuvitus puuttuu folion 16 jälkeen, vaikka “seuraavaan kuvaan” viitataan tekstissä. Kadonneiden lehtien lisäksi I.33:ssa on myös toisenlaisia puuttuvia kuvituksia eli liikkeitä, jotka mainitaan tekstissä mutta joita ei ole syystä tai toisesta kuvitettu. Mainitsin jo viimeksi yhden tällaisen tapauksen (fol. 4v puolustus painiotetta vastaan, kuvitettu fol. 18v eri otetta vastaan). Tässä kirjoituksessa käsittelen muita vastaavia tapauksia.

(Painiotteista on vielä sanottava, että kilpi- eli vasemman käden käyttö vastustajan käsien sitomiseen kuvataan seurauksena tilanteesta, jossa vastustaja on sitonut miekan [foll. 4v ja 12rv], mutta runosäkeen mukaan ote suoritettaisiin päinvastaisessa tilanteessa eli oman sidonnan jatkona [fol 2v]. Käsittelen tätä toisella kertaa.)

Ensimmäinen tapaus löytyy kirjan ainoasta alemman kuvan alle kirjoitetusta tekstikappaleesta (fol. 2r):

Nota quod prima custodia videlicet sub brach potest obsederi se ipsa, ita videlicet quod obsidens cum eadem custodia potest regentem primam custodiam obsidere. Nichilominus tamen regens custodiam primam e contrario possessorem obsidere potest obsessione quadam que quodammodo concordat cum possessione que vocatur halpshilt, differt tamen in eo quod gladius sub brach extenditur supra scutum taliter quod manus regens scutum includitur in manu regente gladium

Runosäkeissä mainittujen halbschiltin ja langortin sekä ensimmäisessä vihkossa käsitellyn krücken lisäksi priimiä vastaan voidaan siis toimia myös priimistä itsestään, mitä vastaan voidaan toimia “ojentamalla miekka käden alta kilven päälle niin, että kilpeä pitelevä käsi jää miekkaa pitelevään käden sisäpuolelle”. Priimi lienee ymmärrettävä metonyymisesti priimistä tehtäväksi lyönniksi, joka olisi siis oletettavasti vasen alalyönti, ja joka (halbschiltin tapaan) tukkisi vastustajan priimistä tekemän vastaavan lyönnin. Alkuperäiselle priimissä olijalle annetaan vielä toinen vaihtoehto edellistä vastaan eli käytännössä vielä yksi tapa toimia priimiä vastaan, eli edellä mainitun alalyönnin (?) sijaan tehdään jotain, joka vastaa halbschiltiä.

Minulle on epäselvää, mitä ‘manus regens scutum includitur in manu regente gladium’ oikeastaan tarkoittaa: ennemminkin miekkakäsi (joka on alla) jäisi jumiin (includitur ‘sisältyy, jää jumiin’ tms.) kilpikäteen (joka on päällä) kuin toisinpäin. Lausetta tuskin on ymmärrettävä niin, että kilpikättä jotenkin pidetään miekkakädessä, vaikka in manu includere sitäkin voisi sananmukaisesti tarkoittaa. Onko tekstissä virhe, vai viitataanko tässä kuitenkin myöhemmin (fol. 12rv) terssiä vastaan käytettävään alalyöntiin, joka katsoa alkavan priimiasemasta ja jossa miekkakäsi tosiaan on kilpikäden päällä?

Pappi (vas.) suorittaa priimistä (ylh.) vastatekniikan (alh.) oppilaan (oik.) halbschiltiä vastaan. Leeds, RA MS I.33, fol. 2r.

Seuraavat kaksi tapausta liittyvät molemmat tilanteisiin, joissa on kolme eri vaihtoehtoa.

Ensimmäinen tällainen tapaus edellä käsitellyn lehden kääntöpuolelta. Suoritettuaan yllä olevassa kuvassa näkyvän vastatekniikan (‘cade sub gladium quoque scutum’) ja päädyttyään oppilaan miekan ulkopuolelle papilla on kolme vaihtoehtoa, jotka ovat durchtrit, mutacio gladij tai ottaa kiinni oppilaan molemmista käsivarsista oikealla kädellään. Kaksi viimeksi mainittua tekniikkaa löytyvät teoksesta (foll. 3v ja 18v), mutta durchtrit nähdään kuvitettuna vain sisäpuolelta (fol. 9v), mitä olen jo käsitellyt aiemmin. Koska kaksi muuta esitettyä vaihtoehtoa edellyttävät jonkinlaista myötäämistä vasemmalle, tapahtunee durchtrit silloin, kun oppilaan ulkolinja ei ole suljettu.

Pappi (vas.) suorittaa sekondista (ylh.) vastatekniikan (alh.) oppilaan (oik.) tekniikkaa vastaan. Leeds, RA MS I.33, fol. 9r.

Sekondista suoritettu durchtit on sekin yksi kolmesta vaihtoehdosta, tällä kertaa yllä olevassa kuvassa näkyvästä tilanteesta. Kaksi muuta vaihtoehtoa kuvataan vain tekstissä (fol. 9v):

[Scolaris] posset tamen recepisse plagam tam sinistram, que ducitur ex parte dimicatorum generalium, quam dexteram, que consueuit duci ex parte sacerdotis & suorum iuuenum. Contrarium illarum duarum viarum erit sacerdotis euntis cum gladio sub brach, qui tunc attingit manus nudas ducentis plagas supradictas.

Jos oppilas ei vaan voi painaa papin miekkaa alas ja suorittaa durchtritiä, hän voi lyödä pappia joko vasemmalta tai oikealta puolelta. Vasen on se, mitä “tavalliset miekkailijat” tekevät, oikea taas on papin ja hänen oppilaidensa erikoisuus.

Vasen lyönti viittaa varmasti siihen, että oppilas kiertää papin miekan toiselle puolelle (vrt. Liechtenauerin abnehmen, eräänlainen kärjenheitto). Oikea lyönti tuskin tapahtuu papin miekan sisä- eli vasemmalta puolelta, eli samalta puolelta, missä oppilaan miekka jo on, sillä oletettavasti kyseinen linja on suljettu, kuten edellisessä tapauksessa.

Molempien lyöntien puolustus on se, että pappi siirtää miekkansa priimiä muistuttavaan asentoon viiltääkseen oppilaan käsiä (vrt. Liechtenauerin abschneiden tai unterschnitt vs. durchlaufen). Vasemman lyönnin osalta tämä on käytännössä mahdollista vain, jos sekin suoritetaan vaihtamalla puolta (ja nostamalla käsi lyöntiä varten sekondiin). Näin ollen sekä vasen että oikea lyönti näyttäisivät tapahtuvan papin oikean käden ulkopuolelta.

Edellisessä tapauksessa tekstissä viitattiin ainakin lyöntien puolustuksen osalta, että ‘istud non [est] depictum in exemplum ymaginum’. Kuvien puutteeseen viitataan myös seuraavassa tapauksessa (fol. 23r):

☩ NOta quod iterum hic resumitur vltima custodia videlicet Langort. Circa quod notandum est quod illa fixura ducetur hic mediante qua regens custodiam fingitur super ventrem siue penetratur gladio & nota quod non est plus depictum de illo frusto quam ille due ymagines quod fuit vicium pictoris.

Kyseessä on siis eräänlainen liukupisto langortia vastaan (ks. kuva alla), eikä kappaleesta puutu oikeastaan muuta kuin alkuasetelma, jossa oppilas seisoisi septimissä (langort, ultima custodia), pappi mahdollisesti sekondissa tai jo sidonnan suorittaneena.

Leeds, RA MS I.33, fol. 23r.

Lopuksi mainittakoon rajatapaus eli kvintistä tehtävä halbschilt “erittäin hyvää ja harvinaista” asentoa vastaan, joka on käytännössä priimin variaatio (ks. kuva alla).

Leeds, RA MS I.33, fol. 29r.

Yllä näkyvää alkuasetelmaa seuraavassa kuvasarjassa näytetään pisto pistoa vastaan, jota käsittelin jo aikaisemmin, mutta tekstissä mainitaan myös, että oppilas voisi tehdä halbschiltin ja pappi vastata siihen putoamalla miekan ja kilven alle, kuten priimin tapauksessa. Tekniikat sinänsä on siis kuvitettu ja käsitelty jo priimin yhteydessä: ‘tunc superueniunt ea que prius visa sunt in custodia prima’.

Painiotteita

|

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa, että I.33:ssa on nähtävissä painitekniikoita neljässä kuvassa (foll. 4v, 12v ja 18v). Näiden lisäksi kolmessa kuvassa tartutaan vastustajan miekkaan (foll. 4r, 16v ja 22r), minkä voitaneen katsoa kuuluvan painitekniikoiden piiriin. Lisäksi tekstissä viitataan puuttuvaan lehteen, jossa riistetään vastustajan kilpi (folion 16 jälkeen).

Otteiden vähäisestä määrästä huolimatta ne voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, jotka ovat aseellinen tekniikka (foll 4v, 12v ja 18v), aseeton tekniikka (fol. 18v) ja, kuten todettu, tarttuminen vastustajan aseeseen (foll. 4r, 16v ja 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 4v.

Aseellisia tekniikoita on kaksi erilaista, joissa ensimmäisessä sidotaan vastustajan käsivarret omalla kilpikädellä (foll. 4v ja 12v; kuvat ovat identtiset), toisessa omalla miekkakädellä kääntäen samalla selkä vastustajan suuntaan (foll. 18v, ks. alempana).

Tekstissä näistä tekniikoista käytetään nimitystä ‘recipere gladium et scutum’, kerran tarkennettuna ‘circumdatis brachijs aduersarij’ (fol. 4v). Runosäkeissä kilpikädellä tehtävään sidontaan viitataan muotoilulla ‘circumda[re] brachia’, miekkakädellä tehtävään ‘deprehendere gla[dium], scu[tum]’ (fol. 2v), mutta käsivarsien ja aseiden korostamiseen viittaavat sanamuodot ovat oletettavasti vain runomuodon motivoimia.

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Kumpaankin otteeseen näytetään puolustus, joista ensimmäinen on ennaltaehkäisevä lyönti kilvellä (fol. 5r ja tietysti myös 18r), jälkimmäinen on vapautuminen, joka luonnollisesti suoritetaan vasta vastustajan saatua otteen (fol. 18v).

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Viimeksi mainittu puolustus (‘derelinquere gladium & scutum’) johtaa ainoaan koodeksissa esiintyvään aseettomaan tekniikkaan: papin sidottua oppilaan kädet miekkakädellään oppilas pudottaa omat aseensa vapautuakseen otteesta, minkä jälkeen hän on vapaa tarttumaan pappiin takaapäin ‘volens luctare cum sacerdote’ (fol. 18v), jolloin pappi on ‘deprehensus … per scolarem in modum luctationis’ (fol. 19r). Liikkeen lienee tarkoitus jatkua maahanvientinä tai uhrautumisheittona. Samantyyppinen puolustus mainitaan tekstissä mahdollisena myös silloin, kun vastustaja on käyttänyt sitomiseen kilpikättään: ‘sacerdos non potest absolui a tali deprehensione sine amissione gladij & scuti’ (fol. 4v).

Miekkaan tarttumisista ensimmäisestä käytetään nimistystä luctatio (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r), jossa papin hidastelun vuoksi hänen miekkansa jää jumiin oppilaan käsivarsien väliin. Oletettavasti tämänkään liikkeen ei ole tarkoitus päättyä tähän vaan jatkua jonkinlaisena miekanriistona, jota ei kuitenkaan ole kuvattu sen tarkemmin tekstissä tai kuvissa.

Leeds, RA MS I.33, fol. 4r

Toisessa tapauksessa pappi siirtää miekkansa vasempaan käteen ja tarttuu oppilaan terään (‘deprehend[ere] gladium’), mistä oppilas vapautuu lyömällä pappia käteen kilvellään ja vetämällä miekkansa pois (fol. 16v). Tätä tilannetta seuraisi puuttuva kilvenryöstöä (‘frang[ere] scutum’) esittävä kuva.

Leeds, RA MS I.33, fol. 16v.

Kolmas tapaus on vidilpoge-asennosta tehtävä miekanryöstö (‘recip[ere] gladium’, fol. 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 22r.

Kielellisesti kiinnostavaa on, että tarttumiseen eli sitomiseen tai ryöstämiseen viitataan paitsi värittömällä verbillä deprehendere, myös sotilaallisemmalla termillä recipere ja värikkäämmällä ilmaisulla frangere. Suoraan painiin viittaava substantiivi luctatio esiintyy kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se opetetaan ikään kuin erikoisalaterminä (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r). Syy tähän lienee se, että opettaja on halunnut jotenkin korostaa painin (ringen) roolia aseellisen kamppailutaidon osa-alueena, mikä on sitten välittynyt tekstiin hieman oudolla tavalla ikään kuin luctatio olisi jonkin yksittäisen liikkeen nimi.

Vastaavia otteita tavataan muissakin lähteissä. Esimerkiksi kuvittamaton kilvenryöstö löytyy Andre Liegnitzeriltä (esim.  Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487, fol. 55v) ja Paulus Kalilta (München, Bayerische Staatsbibliothek, Cgm 1507, foll. 55v – 56r). Kilpikäden käyttö vastustajan miekkakäden sitomiseen löytyy myös Paulus Kalilta (id. fol. 56v) ja mm. Hans Talhofferilta (München, BSB, cod. icon. 394 a, fol. 118r), molempien vastustajan käsien sitomiseen (tosin ilman kilpiä) Fiore dei Liberiltä (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 29r). Uhrautumisheitto edestäpäin tehtynä aseetonta vastustajaa vastaan löytyy “Wallerstein”-koodeksista (Augsburg, Universitätsbibliothek, Oettingen-Wallerstein cod. I.6.4to.2, fol. 41r, Albrecht Dürerin kopiossa nro 21). Edestäpäin olisi mahdollista myös potkaista vastustajan polvi rikki, mikäli vastustajan jalka on ojennettu suoraksi, kuten ohjeistetaan Fabian von Auerswaldin painetussa kirjassa (1539, sig. F3v).

Meyer ja Günterode

|

Joachim Meyerin teos Gründtliche Beschreibung der freyen Ritterlichen und Adelichen kunst des Fechtens ilmestyi Strassburgissa vuonna 1570, uusintapainoksena Augsburgissa vuonna 1600. Teoksesta ottivat vaikutteita 1600-luvulla ainakin Jacob Sutor ja Theodor Ferolini. Kirja jakaantuu viiteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee kahden käden miekkaa (Schwerdt), toinen dussack-sapelia (Dusack), kolmas rapiiria (Rappier), neljäs tikaria ja painia, ja viides sauvaa, hilparia ja piikkiä. Kirja on kuvitettu puupiirroksin.

Vanhin tunnettu maininta Meyerin teoksesta on Heinrich von Günteroden teoksessa De veris principiis artis dimicatoriae tractatus brevis, joka ilmestyi Wittembergissä 1579. Kerrottuaan miekkailutaidon nykyisestä alennustilasta Günterode viittaa muutamia vuosia aiemmin ilmestyneeseen aihetta käsittelevään teokseen ja toteaa, että vaikka sen tekijä näyttää ymmärtäneen jotakin, ei hän kuitenkaan osoita hallitsevansa miekkailun todellisia perusteita (sig. C3v):

Repertus est ante annos aliquot Argentinensis quidam Joachimus Meier, qui conatus est firmas regulas demonstrare, & volumen etiam magnum hac ipsa de arte edidit germanico Idiomate, & licet aliquid intellexisse videatur, vsum tamen istorum fundamentorum non commonstrauit.

Tätä seuraa usein siteerattu kohta, jossa Günterode kertoo päättäneensä kirjoittaa oman kirjansa ja olevansa kykenevä tähän erityisesti siksi, että on saanut haltuunsa käsikirjoituksen, jonka tunnemme nimellä I.33. Koska Günteroden painettu kirja on vain kuvittamaton lyhennelmä hänen käsikirjoituksestaan (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15), viittaan jatkossa vain jälkimmäiseen.

Günterode luettelee teoksessaan kaikki Meyerinkin käsittelemät aseet, mutta teknisiä yksityiskohtia hän ei käsittele muuten kuin yhden käden miekan osalta, josta hän käyttää latinan sanaa framea ja marginaalissa saksan sanaa Rappier. Tästä hän luettelee aseen osat ja varoasennot sekä käsittelee lyöntien ja pistojen väistöjä ja toimintaa sidonnasta (ks. foliot 41r–50r, 63r–67v). (Sivuhuomautuksena todettakoon, että I.33 ei käsittele rapiiria vaan miekkaa ja kupurakilpeä.)

Kiinnostava kysymys on, miltä osin Günteroden voidaan sanoa näkemyksiltään eroavan Meyerista, ja ovatko nämä seikat miltään osin johdettavissa I.33:sta. Tässä kirjoituksessa käsittelen ensimmäistä kysymystä.

Asia, josta Günteroden mukaan voidaan johtaa ‘solidissimum fundamentum’, on aseen jako osiinsa. Tämä on aihe, jota myös Meyer käsittelee, joten tästä saadaan helppo vertailukohta näiden kahden auktorin välillä.

Joachim Meyer: Gründtliche Beschreibung (1570), sig. A3. (fig. A).

Meyer toteaa, että rapiiri jakaantuu samalla tavalla kuin miekka neljään yhtä suureen osaan (‘Die Wehr aber wirt hie nicht anders getheilt / dann hievor im Schwerdt auch beschehen / nemblich in vier glaiche theil’, fol. 3.52r). Hän aloittaa miekan jaon nimeämällä ponnen, kärjen, väistimen, kahvan, kouraimen ja terän (fol. 1.4v):

Des Schwerdtes teil / was seine form und Figur antrifft / sein Knopff / Ort / Creutz oder Gefeß / Hefft oder Bindt und die Klinge /

Terän hän jakaa kahteen puoliskoon, kahvaa lähellä olevaan vahvaan tyviosaan ja kärjenpuoleiseen heikkoon latvaosaan:

Die Sterck des Schwerdts nennet man den theil vom Kreutz oder hefft / biß mitten in die klinge / die Schweche von der mitten biß and das ort oder endt derselben /

Lisäksi Meyer selittää, mikä on etu- eli pitkä terä (Langeschneid) ja mikä on taka- eli lyhyt tai puoliterä (die Kurtze oder halbe schneide).

Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 30v (fig. o).

Günteroden jako on käytännössä sama, paitsi että se on latinaksi (fol. 30r):

Arma uero diuiduntur primo: in manubrium siue capulum, cuspidem, et verutum. Quod rursum in palmam siue superficiem et acies duas diuersas. Nec non in partes duas præcipuas firmam et debilem, inter quas medium veruti est.

Tähän asti varsinaista eroa ei näy, paitsi että Günterode mainitsee myös lappeen.

Meyer jatkaa omaa jakoaan jakamalla miekan vielä neljään osaan eli kahvaan, tyviosaan, keskiosaan ja latvaosaan (fol. 1.5r):

Der erst wirt genant / das Bindt oder Hefft begreifft in sich Knopff und Kreutz / […]

Der ander die Sterck […]

Der dritte theil ist das Mittel / wirt auß der sterck unnd schwech umb den halben theil zugleich genomen […]

Der vierte ist die Schweche […]

Tässä kohden Günteroden jako poikkeaa Meyerista, sillä hän jakaa terän neljään osaan (italialaiseen tapaan) sen keskikohdan sekä tyvi- ja latvaosien keskikohtien avulla (fol. 30 r-31r):

Quæ partes [firma et debilis] iterum subdistinguuntur suis medijs. Ex quo sequitur positis tribus medijs, necessario poni quatuor extrema.

Näistä neljästä “ääripäästä” ja kolmesta “keskikohdasta” Günterode johtaa ylempänä mainitun miekkailun perustan ja toteaa I.33:n langortia koskevaa sanamuotoa mukaillen, että ‘totus fere nucleus artis in hoc consistit’.

Vaikka miekan jako näyttää kuvissa samalta (kolme jakoviivaa terässä), on tekstissä selitettävä jako erilainen. Käsittelen toisella kertaa sitä, mikä käytännön merkitys tällä käsitteistön erolla on.

Vasemmalla vai oikealla

|

Mainitsin aiemmin, että I.33 ei käsittele jalkatyötä muuta kuin yhdessä kohdassa (liikkumiseen ylipäänsä viitataan jonkin verran kyllä muutenkin). Tämä kohta löytyy kappaleesta, jonka alkuasetelma näkyy alla olevasta kuvasta. Oppilas seisoo vasemmalla kvintissä (quinta custodia), pappi oikealla asennossa, joka esiintyy vain tässä ja sitä seuraavassa kuvassa:

Leeds, RA MS I.33 fol. 29r.

Kuvatekstissä mainitaan seuraavaa:

Hic iterum resumitur quinta custodia, de qua superius dictum est sepius, & est notandum quod sacerdos obsedit scolarem obsessione quadam rara & valde bona in exemplum suorum disciplorum & sciatur quod si scolaris ducet fixuram, que duci consueuit de consuetudine, sacerdos debet etiam ducere fixuram contra fixuram scolaris, quia sua magis valet intrando cum sinistro pede; si autem intrare nequiuerit, cedat cum dextro pede. nichilhominus non obmittatur quin etiam ipsa fixura perficiatur.

Ilmaisu ‘de qua superius dictum est sepius’ viittaa siihen, että käsikirjoituksen edelliset kolme kappaletta käsittelevät kvinttiä, joista kahdessa siitä suoritetaan pisto (foll. 27r-28v). Sekä oppilaan suorittama “tavanmukainen pisto” (ilman papin suorittamaa vastatekniikkaa; ylempi kuva) että papin vastapisto (alempi kuva) näytetään seuraavalla sivulla:

Leeds, RA MS I.33, fol. 29v.

Koska tekstissä mainitaan, että pappi voi suorittaa alemmassa kuvassa näkyvän pistonsa joko astumalla vasemmalla jalalla eteen (‘intrando cum sinistro pede’) tai oikealla jalalla taakse (‘cedat cum dextro pede’), voidaan olettaa, että alkuasennossa (ylempi kuva) oikea jalka on edessä, sillä vasen jalka voidaan muuttaa etujalaksi joko astumalla sillä eteenpäin oikean ohi tai astumalla oikealla jalalla taaksepäin vasemman jalan ohi: lopputulos olisi siis sama askeleen suunnasta huolimatta.

Käytännön kysymys kuuuu, miksi tässä nähdään tarpeelliseksi mainita, että papin pisto toimii oppilaan pistoa paremmin (‘sua magis valet’) siksi, että pappi astuu vasemmalla jalalla. Yllä näkyvässä kuvassa oppilaan ja papin pistot näyttävät olevan käytännössä symmetrisiä. Nähdäkseni riittävä selitys on, että oppilaan tekemä  pisto tapahtuu astumalla oikealla jalalla, mahdollisesti jopa ristiin vasemmalle, mikä kyllä helpottaa piston perille saamista, mutta tekee kieltämättä asennosta vähemmän voimakkaan ja siten kokonaisuudesta epäsymmetrisen, tässä tapauksessa papin eduksi.

Tässä kohden tulee mieleen Sydney Anglon mainitsema ‘visual repertoire of standardized postures […] reproduced almost as if from templates’ (2000: 45), ja millaisia ongelmia kohdataan, jos yritetään päätellä jalkatyöstä jotain I.33:n kuvituksen perusteella.