Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen euroviisuanalyysissa (6.5.2023) tarkasteltiin Käärijän Cha cha cha -kappaleen olemusta. Toimittaja Lauri Malkavaara totesi suomalaisen alkukantaisuuden olevan kappaleessa voimissaan ja vertasi alun rytmikkäitä puheosuuksia kalevalamittaiseen runouteen ja nelipolviseen trokeeseen. Täytyy tunnustaa, ettemme me folkloristit olleet lainkaan huomanneet Käärijän kappaleen ilmiselvää kalevalaisuutta, mutta tunnistamme laulun rytmisen alun hyödyntävän jo kalevalamitasta tuttua keinoa. Käärijä käyttää koronpolkua, joka palasi pitkän tauon jälkeen laululyriikkaan Suomi-rockin ja suomenkielisen rapin myötä. Ehkäpä voimmekin viedä rinnastuksen hiukan pitemmälle.
Onko Käärijä Väinämöinen?
Toimittajan pointtina on ylevöittää ja kansallistaa “alkukantaisuutta” antamalla sille “kalevalainen” leima. Tutkimustieto ei vahvista itämerensuomalaisilla alueilla tunnetun runolaulun (”kalevalamittaisen runouden”) olleen ensisijaisesti rajun rytmikästä, mutta pop-musiikissa tätä imagoa ovat olleet vahvistamassa esimerkiksi Sielun veljien suggestiivisen hakkaavat rytmit, joita aikanaan luonnehdittiin shamanistisiksi. Tulkinnat menneisyydestä tehdään ensisijaisesti tästä päivästä käsin, ja rajulle loveen lankeamisen mielikuvalle on ollut käyttöä ja tilausta. Tällaista kalevalaisuuden ja suomalaisen alkukantaisuuden populaaria imagoa seuraten Käärijäkin asettuu tämän ja tuonpuoleisen maailman rajalle.
Euroviisufanit ovat tulkinneet Käärijän kappaletta ujon ja estyneen suomalaisen vapaaillaksi, jonka aluksi hän hankkiutuu humalaan ennen kuin pystyy murtautumaan jäisestä kuorestaan ja uskaltautuu tanssimaan. Kappaleen hakkaavan alun ajan Käärijä onkin suljettuna maalaismaiseen, menneisyyttä edustavaan puisista “eurolavoista” (mitä symboliikkaa!) rakennettuun piha-aitausta muistuttavan rakennelman sisään. Tila muuttuu yhä ahtaammaksi, kun lattaritanssijat siirtyvät Käärijän kanssa samaan piha-aitaukseen ja houkuttelevat tämän mukaan tanssiin. Kappaleen lopussa Käärijä vapautuu, ja tunnelma muuttuu toiseksi – ikään kuin hän astuisi kuorestaan kokonaan toiseen maailmaan. Myös fyysiset menneisyyden ja nykyisyyden väliset raja-aidat kaadetaan kappaleen genren vaihtuessa.
Shamanistisessa tulkinnassa Käärijä on tietenkin shamaani – ehkä Väinämöinen itse –, joka lankeaa hakkaavan rytmin ja runsaiden virvokkeiden siivittämänä loveen. Lienette huomanneet, että Käärijän kuuluisa pottakampaus on kuin muistuma väinämöislakista? Kappaleen tanssillinen loppuosa tapahtuu tuonpuoleisessa, jossa Käärijä matkustaa tulisen tuhatjalkaisen selässä. Kappaleen videon lopulla näytetään ilmiselvästi, että laulaja on transsitilassa. Näin ollen voidaan tulkita Käärijä Väinämöiseksi ja mahdollinen euroviisumenestys Kalevalassa lupailluksi Väinämöisen paluuksi!
Asiaa voidaan tarkastella myös hieman vakavammin. Liikaa alkoholia nauttiva ujo mies, joka vapautuu vasta humalassa, on kansallisesti tuttu, perinteinen käsitys suomalaisesta miehestä. Laulutekstin tasolla tarkasteltuna Käärijän viisukappale jättääkin miessukupuolen moninaisuuden sekä muut sukupuolet täysin huomiotta. Euroviisujen lavaesityksen queer-kehyksessä tulkittuna sukupuolien moninaisuus ja suomalaisen miessukupuolen vapautuminen ovat kuitenkin mahdollisia. Euroviisut tarjoaa karnevalisoituna mediarituaalina mahdollisuuden tulkita, ilmentää ja neuvotella uudelleen sukupuoliin liitettyjä normeja. Samalla kansallisuuteen liittyvät perinteisetkin käsitykset pitävät yhä pintansa Euroviisujen eurooppalaista kansalliskeskeisyyttä korostavan ja poliittisen luonteen vuoksi.
Suomalaisuuden myyttejä Euroviisuissa
Ontuvakin rinnastus kalevalaisuuteen on yksi tapa ilmaista, että olemme jonkin kansallisesti merkittävän ja kulttuurisesti yhdistävän ilmiön äärellä, kuten Heidi Henriikka Mäkelä on tutkimuksessaan osoittanut. Suomalaisyleisö onkin ottanut innokkaasti omakseen rohkeasti heittäytyvän Käärijän, ja itse kappale, överiksi menevä kuvaus humalahakuisesta juomisesta, ravistelee yhtä suomalaisuuden isoista myyteistä. Myytit ja kansalliset mielikuvat ovat tapa keskustella siitä, keitä olemme ja miksi. Viisun tulkitseminen alkukantaisuudessaan kalevalaiseksi on sen suomalaistamista ja tekee meistä kaikista osallisia sen syntyyn. Suomalaisuuden myyttien liittäminen viisuihin ei ole pelkkä vitsi. Käärijällä on tiettävästi Liverpoolissa mukanaan sauna, jossa hän antaa haastatteluja.
Suomalaiset tunnistavat Käärijän rosoisessa ja rajussa esityksessä itsensä, mutta esitys on mahdollista kokea monella tavalla. Reaktiot kappaleeseen muualla maailmassa koskevat ensisijaisesti musiikkia ja lavashow’ta. Rohkea genren vaihtaminen kappaleen loppupuolella, tunnelman muutosta tukeva koreografia, lavashow’n räväkät värikontrastit ja Käärijän vimmainen esiintyminen ovat saaneet kansainväliset viisukommentaattorit haukkomaan henkeään. Kappaleen kaikki nämä ansiot ovat tiiviisti tätä päivää ja ennen kaikkea Käärijä vie viisuihin jotain aivan uudenlaista.
Päivystävä folkloristi rakentaa jo kisakatsomoa, suunnittelee vihreän Käärijä-tortun leipomista finaalipäiväksi ja tarkkailee silmä kovana vuosittain uusia muotoja saavia kansanomaisia viisutraditioita.
Kirjoittajat
Kaarina Koski ja Lotta Leiwo yhdessä Helsingin folkloristien lounasryhmän kanssa
Kirjallisuutta
Haapoja-Mäkelä, Heidi 2019. Näkymiä suomalaiseen muinaisuuteen: Aineeton kulttuuriperintö, kalevalaisuus, paikka ja maisema. Terra 131(2): 97–112
Tarkka, Lotte, Heidi Haapoja-Mäkelä & Eila Stepanova. 2019. Kalevalaisuus, kieli-ideologiat ja suomalaisuuden myytit. Teoksessa Ulla Piela, Pekka Hakamies & Pekka Hako (toim.) Eurooppa, Suomi, Kalevala: Mikä mahdollisti Kalevalan? Kalevalaseuran vuosikirja 98, 79–106. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Tekstiä täsmennetty 10.5.2023.