Ryhmän 9 blogilopetus

Hei kaikki,  

Vaikka blogiviikkomme viimeisessä postauksessa puhuimme vähän kurssin fiiliksistä, palaamme nyt vielä kokoamaan ajatuksiamme kurssin loppusuoralla.  

Tutkijatentistä saamamme palaute antoi meille positiivisen lopetuksen kurssille. Tutkijatentin arvosana oli meille iloinen yllätys kovasta työstä huolimatta. Itsearvioinnissa arvioimme suoriutumista hieman kriittisemmin, joten tutkijan arvio tentistä tuntui mahtavalta. Kuten kerroimme viimeisessä blogipostauksessamme, kurssi on ollut meille antoisa kokemus. Kurssin alku vaikuttaa hyvin kaukaiselta, sillä käsityksemme ja lähestymistapamme tutkimuksiin on muokkautunut niin valtavasti. Tästä on mielestämme hyvä lähteä tulevissa opinnoissa tutkimuksiin sukeltamiseen.   

Varjoryhmän seuraaminen oli mahtava kokemus, ja muutenkin kiitämme kurssin järjestäjiä muiden ryhmien kanssa käydyn keskustelun edistämisestä. Mielestämme itse tutkijatentin ohella vuorovaikutus muiden kanssa on ollut yksi ehdottomista kohokohdista.  Kurssin vaiheittainen eteneminen myös piti tehtävät lähestyttävinä eikä nostanut ryhmämme stressitasoja. 

Kiitämme vielä nimikkotutkijaamme hänen artikkelistaan, joka on auttanut meitä eteenpäin akateemisissa, sekä ryhmäämme yhteistyöstä. 

Toivottavasti kurssi toi myös teille paljon uutta opittavaa!  

Terveisin,  

Ryhmä 9 ? 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *