”Halu luoda jokin mysteeri luonnehtii lastenkirjallisuutta”, sanoi kirjailija Saku Heinänen eilen. ”Luovassa työssä täytyy minusta olla jokin musta aukko, jokin salaisuus. Arjesta aukeaa portti, jonka läpi pääsee toiseen todellisuuteen, mielikuvituksen maailmaan.”
Saku Heinänen oli maaliskuun ensimmäisenä päivänä vieraanamme Helsingin yliopiston kurssilla Lapsi kirjallisuudessa, joka on suunnattu luokanopettajaopiskelijoille. Kurssilla luettiin lapsikuvauksia eri ajoilta ja syvennyttiin niiden kautta lapsen elämään suomalaisessa yhteiskunnassa. Kurssi huipentui kirjailijavierailuun. Saku Heinänen, joka on paitsi kirjailija myös kuvataiteilija ja graafikko, tuli kertomaan työstään ja keskustelemaan kanssamme Zaida-trilogiastaan Zaida ja lumienkeli, Zaida ja elovalkeat sekä Zaida ja taistelupari (2014–2017). Kirjoista ensimmäinen oli Finlandia Junior -ehdokkaana, seuraava Arvid Lydecken -ehdokkaana. Kirjojen päähenkilö Zaida on Intiasta Suomeen adoptoitu 11-vuotias tyttö, joka kasvaa trilogian aikana murrosikäiseksi. Hän elää ikäkausien, maailmojen sekä toden ja kuvitellun rajoilla.
Narnia-sarjassa lapset löytävät portin toiseen todellisuuteen astumalla kaappiin, ja Liisa putoaa Ihmemaahan kaninkolosta. Harry Potterin matka Tylypahkaan alkaa laiturilta yhdeksän ja kolme neljäsosaa. Zaida-trilogian ensimmäinen salaperäiseen maailmaan johdattava portti kätkeytyy koirapuistoon, ja seuraavia siirtymiä symboloivat järvenranta ja nuorten kerhohuone.
Kun kirjailija ja lukijat kohtasivat arkisessa luentosalissa, aukesi toisenlainen portti: väylä tekijän ja vastaanottajan välillä. Keskustelu oli vilkasta ja haaroi moniin suuntiin, sillä kaikki tekivät toisilleen kysymyksiä ja saivat vastauksia. Sitä oli kiehtovaa seurata.
Opiskelijoita kiinnostivat kirjailijan keinot eläytyä lapsen maailmaan ja upota toisten elämään. Joku kiinnitti huomiota koskettavaan kuvaukseen lapsettomuudesta, toinen todenmukaisesti kerrottuun kiusaamiskohtaukseen. Löytyi kohtia, jotka olivat absurdiudessaan naurattaneet, ja henkilönnimiä, jotka kirjailijankin hämmästykseksi toimivat myös takaperin luettuina. Muutama kysyi, ovatko Zaida-kirjojen paikat, esimerkiksi koirapuisto, oikeasti olemassa. ”Totta kai ovat, vaikka eivät olekaan” kuului vastaus. Kuulimme myös, että 6-vuotias Saku oli lähettänyt piirustuksiaan Tove Janssonille ja saimme nähtäväksi kuvan, jonka kuuluisa kirjailija oli piirtänyt ja kirjoittanut vastaukseksi. Vilkkaimpina vuosina Jansson sai lukijakirjeitä noin 1000, eli kahdesta kolmeen päivässä, ja kaikkiin hän vastasi henkilökohtaisesti. Aikuiseksi kasvanut Saku oli lapsuudenkodistaan lähtiessään sanonut vanhemmilleen, että tavaroiden sijasta hän haluaa mukaansa vain tuon Toven Janssonin kirjeen.
Keskustelun jälkeen opiskelijat esittelivät luovia töitään, joita he olivat tehneet jonkin kurssiin liittyvän kirjan pohjalta. Yksi oli kirjoittanut otteita Zaidan päiväkirjasta, toinen tehnyt maalauksen Juhani Ahon koivuun kiivenneestä Papin tyttärestä, kolmas kerännyt pieneen laatikkoon Siian Kiltin yön lahjoja Marin Mörön romaanista. Teuvo Pakkalan lapsinovellien pohjalta tehtyä räppiä ja musiikkivideota jäimme kiihkeästi odottamaan. Kaikki työt kertoivat omaa tarinaansa tekstin ja lukijan kohtaamisesta: siitä, miten tarina oli lähtenyt lentoon.
Kirjoittamalla ja lukemalla pääsee pois omista nahoistaan, elämään monen muun elämää. Kun kirjailija ja lukija tai teksti ja lukija kohtaavat, syntyy aina jotakin uutta. Kirjallisuus on taikaportti.
Satu Grünthal