Lukuklaani-tutkimus julkaisee tuloksia 2017–2019

Suomen Kulttuurirahaston Lukuklaani-hankkeen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten lukutaitoa sekä lukemista edistävien ympäristöjen luomista.  Hankkeen yhteydessä toimiva Lukuklaani-tutkimus kartoittaa kirjallisuuskasvatuksen menetelmiä peruskoulussa. Kiinnostuksen kohteena on, mitä kouluissa luetaan, miten luetaan ja ennen kaikkea miten luettua käsitellään. Tutkimuksessa selvitetään myös kirjojen saatavuutta, kirjastopalveluita sekä opettajien omaa lukuharrastusta.

Tutkimuksessa lukemista kartoitetaan kokonaisvaltaisesti kaikissa oppiaineissa, ei vain äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa.  Tutkimus toteutetaan Helsingin ja Turun yliopistoissa kaikille alakoulun ja yläkoulun opettajille suunnatuilla laajoilla kartoituskyselyillä, joihin on saatu yli 2000 vastausta.

Lukuklaani-tutkimuksen ainutlaatuisesta aineistosta on 1/2020 julkaistu viralliset tulokset 2017–2019:

Tiedote tuloksista (pdf)

Kokonaisraportti tuloksista (pdf)

Taitettava kortti tuloksista ja opettajien vinkeistä (pdf) (Tulosta vaikka A3-julisteeksi)

Lukuklaani-tutkimus

Kirjallisuus ja lukeminen yläkoulujen kieltenopetuksessa

Lukuklaani-tutkimuksen mukaan myös muiden aineiden kuin äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa on huomattu nuorten heikkenevä taito ja tottumus lukea pitkiä tekstikokonaisuuksia. Osalle nuorista yhden oppikirjan kappaleenkin lukeminen on koettelemus, saati sitten kokonaisen kirjan. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan pidempien tekstien lukeminen kehittää sanavarastoa ja syvälukutaitoa eli kykyä ymmärtää, tulkita ja soveltaa laajempia tietokokonaisuuksia. Näin lukutaito vaikuttaa oppimiseen myös monialaisesti. Taitava lukija ei hyödy vahvasta lukutaidosta vain äidinkielen tunneilla, vaan todennäköisesti hänelle uuden tiedon omaksuminen on helpompaa myös muissa aineissa. Heikommalle lukija jo eri aineiden tehtävänantojen ymmärtäminen voi tuottaa vaikeuksia.

Lukutaidon taso, sanastontuntemus, ymmärrys kielen rakenteista ja toisaalta luetun sisällöistä, vaikuttaa myös uuden kielen oppimiseen. Osana Lukuklaani-tutkimusta kieltenopettaja Päivi Haatainen ja Helsingin yliopiston kielididaktikko Milla Luodonpää-Manni aloittivat keväällä 2020 pedagogisen tutkimushankkeen lukemisen lisäämiseksi A-ruotsin opetuksessa. Hanke käynnistyi lukupiirien pilotoinnilla 8. ja 9. luokan oppilaiden ruotsin opetuksessa. Lukupiirikokeilun alussa kartoitettiin oppilaiden kokemuksia kirjallisuuden käytöstä oppitunneilla ja vapaa-ajalla. Tämän jälkeen kahdessa oppilasryhmässä aloitettiin lukupiirikokeilu normaalien oppituntien puitteissa.

Lukupiirit toteutettiin mukaillen Lukuklaani-käsikirjan ohjeita, joiden mukaisesti tapaamiskertoja lukupiireillä on yhteensä neljä. Ensimmäisellä tapaamisella valittiin kirjat ”pikatreffeillä”, joilla jokainen oppilas luki viittä eri kirjaa viisi minuuttia. Tämän jälkeen oppilas valitsi itseään eniten miellyttäneen kirjan, ja näin muodostuivat lukupiirit. Sitten sovittiin luku-urakat eri tapaamiskerroille.

Toisessa tapaamisessa keskusteltiin lukukokemuksesta ja jaettiin odotuksia kirjan juonesta. Tässä kohtaa projektissa pyydettiin oppilaita arvioimaan myös lukemisen vaikeutta ja kirjan kiinnostuvuutta kouluarvosanoin. Vastauksista käy ilmi, että lukukokemuksissa oli paljon hajontaa. Kirjan vaikeusaste vaihteli välillä 5-9 ja kiinnostavuus 6,5-10. Luokan etevin oppilas oli lukenut jo ensimmäisellä viikolla yli 100 sivua, kun taas osa ei ollut päässyt alkua pidemmälle.

Kolmannella tapaamiskerralla pohdittiin syvemmin henkilöhahmoja ja arvailtiin kirjan loppuratkaisua. Viimeisellä kerralla tehtiin Lukuklaani-käsikirjan tehtäviä ja päätettiin lukupiirit. Loppujen lopuksi osa oppilaista luki koko kirjan sovitussa ajassa, osa vain pari lukua. Lukupiirityöskentelyä pidettiin kuitenkin alustavien tulosten mukaan kiinnostavana vaihteluna oppitunneille. Tutkimusprojektissa tehtiin myös loppukartoitus, jolla tutkitaan tarkemmin, miten lukupiirityöskentely vaikutti oppilaiden kielen oppimiseen ja motivaatioon. Hanke jatkuu edelleen, joten analysoiduista tuloksista saadaan tietoa tulevaisuudessa. Tavoitteena on laajentaa lukupiirien pilotointia myös muiden kielten kuin ruotsin opetukseen.

Milla Luodonpää-Manni puhuu lisää hankkeesta Lukuklaanin päätösseminaarissa Oodi-kirjastossa 27.4.2020: ”Lukupiirien pilotointi ruotsin opetuksessa” klo 13.45-14.00.

Katso myös:

Lukuklaani-tutkimus julkaisee tuloksia: Yhteisöllinen lukeminen tukee lukumotivaatiota

Yläkoulut – kohti lukevaa yhteisöä 

Lukupiiri on mielekäs tapa lukea koulussa

Sukupuolten väliset erot lukutaidossa ja lukuinnossa huolestuttavat

(Lotta-Sofia Aaltonen ja Eveliina Linnanmäki)

Vaikka nuoret kauttaaltaan lukevat nykyään vähemmän kuin ennen, lukutaitoa ja lukemisharrastusta mittaavissa tutkimuksissa on huomattu, että erityisesti heikosti lukevien tai lukemista välttelevien poikien määrä on jatkuvasti kasvanut. Niin ikään paljon lukevien joukossa on huomattavasti suurempi osuus tyttöjä kuin poikia. Erityisesti poikien lukuintoa onkin yritetty herättää erilaisilla hankkeilla, jotka lähestyvät lukemista eri näkökulmista kuin perinteisesti. Sanat haltuun -hankkeessa tekstien lukemiseen motivoitiin rap-lyriikoiden avulla, ja Mun tarina tutustuttaa kirjalliseen ilmaisuun lavarunouden menetelmin.

Lukuklaani-tutkimuksessa Eveliina Linnanmäki on pro gradu -työssään (2019) tarkastellut, mitä vähän lukevat pojat ajattelevat lukemisesta ja koulussa käytettävistä kirjallisuudenkäsittelytavoista, ja millaisina lukijoina pojat näyttäytyvät Lukuklaani-tutkimushankkeen valossa. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä kahdeksaa 5.- ja 6.-luokkalaista poikaa, jotka identifioituivat vähän lukeviksi pojiksi. Aineistona käytettiin lisäksi myös Lukuklaani-tutkimushankkeen syksyllä 2017 toteuttamaa kyselyä, johon vastasi 885 opettajaa.

Linnanmäen tutkimuksessa selvisi, että poikien suhtautuminen lukemiseen oli pääosin positiivista, mutta siinä oli havaittavissa ristiriitaisuuksia. Pojat kuvasivat lukemista tylsäksi, vaikka jokainen kertoi joskus lukeneensa kiinnostavaa kirjaa. Luettavan kiinnostavuudella oli suuri merkitys: kiinnostavan kirjan lukeminen oli pojista mukavaa, mutta tylsää kirjaa ei jaksaisi lukea. Myös yhteisöllisyys nousi merkittäväksi tekijäksi. Poikia motivoi, kun saa keskustella toisten kanssa luetusta. Sosiaalista ja yhteisöllistä lukemista kannattaa suosia koulussa, esimerkiksi lukupiirien muodossa. Huoli pojista ei ole täysin aiheeton, sillä muut aktiviteetit, kuten videopelit, menevät usein lukemisen edelle. On kuitenkin positiivista, että poikien suhde lukemiseen on varsin myönteinen ja he lukevat mielellään kiinnostavia kirjoja.

Aiemmin jo on kartoitettu, että erityisesti poikien lukuinnostukseen vaikuttaa digitaalisten laitteiden ja pelien keskeisyys vapaa-ajalla. Ruutu kiinnostaa enemmän kuin sanat paperilla. Eri yhteyksissä onkin pohdittu, voisiko digitaalinen lukeminen, e- tai äänikirjat, motivoida erityisesti poikia kirjojen pariin. Vastakkainasettelu paperikirjan ja digikirjan välillä onkin usein turhaa, vaikka luetunymmärtämisen kannalta digitaalisuus ja lukeminen näyttäytyvät väliin ongelmallisena parina. Digitaalinen laite mahdollistaa helpommin selailun ja poukkoilun eri alustojen välillä, mikä ei välttämättä tue pitkäkestoisen lukemisen päämääriä. Varmaa kuitenkin on, että on parempi lukea e-kirjaa tai äänikirjaa kuin ei mitään. Lukutapaa relevantimpaa ovatkin kiinnostavat tekstit sekä luetun käsittely yhdessä pohtien.

Katso myös:
https://lukukeskus.fi/5-faktaa-lasten-ja-nuorten-lukemisesta/

Miten teknologian kehitys muuttaa lukemista?

Yläkoulut – kohti lukevaa yhteisöä

 

LATAA JULISTE TULOKSISTA JA OPETTAJIEN VINKEISTÄ

Lukuklaani-tutkimuksen yläkoulujen alustavista tuloksista raportoidaan tänä lukuvuonna eri tapahtumissa ja julkaisuvälineissä. Tällä pyritään siihen, että uusi tieto ja vinkit olisivat heti hyödynnettävissä yläkouluissa, kun hanke on vielä käynnissä ja kirjapaketit juuri löytäneet tiensä opettajien pöydille.

Lisää aikaa lukea yhdessä – tässä yksi asia, jota voitaisiin nyt kouluissa pohtia.   Kehoitus on kaksimerkityksinen: ensikin alustavien tulosten mukaan äidinkielen opetuksessa olisi kentien varaa lisätä yhteistoiminnallisten menetelmien käyttöä ja murtaa lukemisen yksilökeskeistä kuvaa (ks. myös alakoulut Grünthal ym. 2019, Juntunen 2019). Jokainen luettu teksti ja tapa käsitellä sitä on tietenkin yhtä arvokas. Tutkimusten mukaan kuitenkin yhteistoiminnalliset työtavat voivat innostaa erityisesti lukemaan motivoitumattomia ja heikkoja lukijoita. Juuri näiden lukijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut, mikä näkyy myös opettajien huolenaiheena. Alakoulujen tutkimus onkin jo viitannut yhteisöllisten lukutapojen toimivuuteen lukemaan innostamisessa (ks. Ketamo & Lindfelt 2019, Linnanmäki 2019, Ylämäki 2019).

Toiseksi lukemisen tukemisen soisi näkyvän nykyistä kokonaisvaltaisemmin myös muissa aineissa koko koulun yhteisenä asiana. Alustavien tulosten mukaan muissa aineissa kuin äidinkielessä kirjallisuutta hyödynnetään kuitenkin hyvin vähän. Yli 70 prosenttia vastaa käyttävänsä kaunokirjallisuutta harvemmin kuin lukuvuosittain. Kokonaista kirjaa opetuksessaan luettaa edes lukuvuosittain vain yksi kymmenestä. Kirjallisuuden käyttö rajoittuukin pitkälti lukutempauksiin, joita taas on liian vähän, jotta lukemista tuettaisiin systemaattisesti koko koulun kontekstissa.

Alustavien tulosten mukaan toimiva tapa tukea lukemisen pitkäjänteistä prosessia, on antaa lukemiselle oma, säännöllinen ja toistuva hetki kouluarjessa. Äidinkielen opetuksessa se voisi olla esimerkiksi yhden viikottaisen tunnin käyttäminen lukemiseen. Muissa aineissa tunnin voi vaikka aina aloittaa aiheeseen johdattavalla lukuhetkellä tai rauhoittaa oppilaat omien tehtävien ääreen lukemalla ääneen yhteistä luokkakirjaa. Äidinkielen ja muiden oppiaineiden väliseen yhteistyöhön olisi kenties myös varaa panostaa aiempaa enemmän lukuajan lisäämiseksi.

Lisää lukemista opetukseesi (opettajien vinkkejä):

  • Pidä kirjallisuutta näkyvillä ja helposti saatavilla luokassasi. Hyödynnä kirjaston ammattilaisia: he voivat koota pyynnöstä kouluille eri aihepiirien paketteja, joilla on pitkätkin laina-ajat.
  • Vinkkaa eri aiheisiin liittyvistä kiinnostavista kirjoista tai pyydä kirjaston kirjavinkkari tunnillesi! Aina joku innostuu.
  • Puhu kirjoista ja osoita, että kirjallisuuden lukemisella on merkitystä. Motivoi ja palkitse. Opettajan omalla mallilla on tutkitusti merkitystä.
  • Kokeile lukea kaunokirjallisuutta ääneen. Se voi johdattaa aiheeseen ja rauhoittaa oppilaat tehtävien ääreen. Muista myös äänikirjojen kasvava suosio.
  • Lasten kuvakirjat voivat olla kiinnostava käännöstehtävä kieltenopetuksessa, ja oppilas voi etsiä vaikka oman lempikirjansa lapsuudesta. Sadut toimivat esimerkkinä imperfektin käytöstä.
  • Innosta kiinnostavalla tarinalla. Esim. todella suosittu Salla Simukan Lumikki-trillerisarja on vastikään käännetty usealle kielelle. Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjoja löytyy monella kielellä ja ne uppoavat yläkouluikäisille.
  • Yhteistyö on voimaa. Samaa teosta voi käsitellä eri aineiden tavoitteiden pohjalta, mikä kehittää kykyä soveltaa ja tulkita luettua sekä syventää kielentuntemusta. Yhteiset projektit voivat myös motivoida oppilasta työekonomisuudellaan.

Ehdota yhteistyötä (opettajien vinkkejä):

  • Historia ja yhteiskuntaoppi: sotakuvaukset, holokausti, elämäkerrat, muistelmat, politiikkaan liittyvä kaunokirjallisuus
  • Kielet: ”Matka ympäri maailmaa”, ”Muumit eri kielillä”, sadut imperfektin yhteydessä, sarjakuvat, novellikokoelmat, lastenkirjojen käännöstehtävät
  • Katsomusaineet: ihmisoikeustaistelijoiden elämäkerrat, uskonnolliset tietokirjat, kaunokirjat eettisestä näkökulmasta, Suomen taruolennot ja haltijat, mytologiat
  • Biologia ja maantieto: ilmastonmuutos, dystopiat, luonnonkatastrofit, lajioppaat, matkakertomukset, Avara maailma -sarja, eri maihin sijoittuva kaunokirjallisuus
  • Fysiikka, kemia ja matematiikka: tieteentekijöiden henkilökuvat, tiedelehtien artikkelit, tiedekirjat
  • Oppilaanohjaus: ammattikuvaukset, uratarinat, tietokirjallisuus luonteenvahvuuksista
  • Terveystieto: elämäntapaoppaat, elämäkerrat, nuoria koskettavat aiheet esim. syömishäiriö, masennus, sukupuolen moninaisuus
  • Kotitalous: ruokakulttuurit, erilaiset ruokavaliot ja -trendit
  • Kuvataide: taidetietokirjat, taiteilijoiden henkilökuvat, kirjan kannet grafiikkatyönä, henkilökuva romaanihahmosta, kirjatrailerit, Kalevalan tarinat

Ääneen lukemisen merkitys ei katso ikää

(Teksti: Lotta-Sofia Aaltonen ja Mira Mäkikokko)

Aikuisen ääneen lukemisella on tutkimuksissa todettu olevan useita hyötyjä kuuntelevan lapsen kielelliselle kehitykselle. Se tukee lapsen sanavaraston kasvua ja mielikuvitusta , ohjaa lukutottumuksia ja kehittää empatiataitoja. Lisäksi ääneen lukeminen – ja sen kuunteleminen – voi olla niin vauvalle kuin vähän isommallekin lapselle tärkeä yhteinen hetki aikuisen kanssa.

Aikuisen ääneen lukeminen on myös peruskoululaiselle tuttu juttu. Lukuklaani-kyselytulosten (2017 ja 2019) mukaan sekä ala- että yläkouluissa yhdeksän kymmenestä opettajista lukee oppilailleen ääneen. Opettajat kertovat vastauksissaan, että yläkouluissakin oppilaat rauhoittuvat kuuntelemaan kiinnostuneina kirjaa esimerkiksi samalla itsenäisesti työskennellen. Ääneen lukemisen vinkattiin olevan motivoiva tunnin aloitustapa, jolla johdatellaan opettavaan aiheeseen, tai ääneen luettu tekstipätkä voi rauhoittaa hektisen tunnin päätteeksi.

Mira Mäkikokko on Lukuklaani-aineistoihin perustuvassa pro gradu -tutkimuksessaan selvittänyt, mihin tarkoituksiin alakoulujen opettajat käyttävät ääneen lukemista opetuksessaan, minkälaisia piirteitä opettajien ääneen lukeminen sisältää sekä mitä asenteita opettajat liittävät ääneen lukemiseen. Kyselyaineistosta Mäkikokko tarkasteli ääneen lukemista käsitteleviä opettajien avoimia vastauksia, joita teemoiteltiin  ja tyypiteltiin tutkimustehtävän linjassa. Mäkikokon tutkimusote edustaa aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia, jossa oli viitteitä teoriaohjaavasta analyysista.

Mäkikokon tutkimus osoittaa, että osalle opettajista ääneen lukeminen edustaa säännöllistä rutiinia, siinä missä osa hyödyntää sitä oppilaiden rauhoittamisessa, lukemisen motivoijana tai oppimisen tukitoimena. Lisäksi ääneen lukeminen näyttäytyy osana lukupiirityöskentelyä tai muita työtapoja, kuten kummioppilastoimintaa. Ääneen lukemisella on lukuisia eri toteutustapoja. Tutkimus antaa lisää tietoa opettajien ääneen lukemisesta, jolla tulosten mukaan on tärkeä rooli opetuksessa, mutta jota Suomessa ei laajamittaisesti juurikaan ole tutkittu. Merkittävää tuloksissa on myös  opettajien vastauksista välittyvä huoli lukuharrastuksen vähenemisestä ja kotien roolista lukemisen tukijoina. 

Lukukeskuksen tuoreessa Lue lapselle -hankeessa onkin tuotu näkyvästi esille ääneen lukemisen merkitystä jo vauvasta alkaen. Hankkeen tavoitteena on lisätä kasvattajien, kuten koulujen, neuvolatyöntekijöiden ja vanhempien, tietoutta ääneen lukemisen hyödyistä lapselle. Yhtä lailla painotetaan, että on tärkeää myös jatkaa ääneen lukemista, vaikka lapsi osaisikin jo itse lukea. Lukuklaaninkin tulokset viittaavat samaan: aikuisen ja lapsen yhteisellä lukuhetkellä on oma merkityksellinen paikkansa vielä teininkin kouluarjessa.

Mäkikokko, Mira (2019): Opettajan ääneen lukeminen osana alakoulun kirjallisuuden opetusta Lukuklaani-aineistossa. Pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Lue myös: https://lukukeskus.fi/lapselle-aaneen-lukeminen-on-ainoa-tehokkaaksi-todettu-keino-vaikuttaa-lukutottumuksiin/ (Lukukeskus)

Lukupiiri on mielekäs tapa lukea koulussa

Kirjoittaja: Laura Ylämäki

Lukuklaanin tavoitteena on ollut tukea lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukuharrastuksen syntymistä, sekä kehittää lukemista edistäviä käytäntöjä ja ympäristöjä. Tavoitteen saavuttaakseen hanke on lahjoittanut kirjapaketteja peruskouluille. Lisäksi on luotu käsikirja lukupiireihin, joka sisältää erilaisia tehtäväkokonaisuuksia toteutettavaksi kirjapakettien kirjoilla.

Erään koulun 5.-6.-luokkalaiset osallistuivat Narrit-lukupiiriin kolmen viikon ajan. Ylämäki (2019) tutki pro gradu -tutkielmassaan näiden oppilaiden (N=37) ajatuksia lukemisesta ja lukupiiristä. Lisäksi hän selvitti, miten lukupiiri tuki oppilaiden lukumotivaatiota ja mitä mieltä he olivat Narrit-lukupiirin tehtävistä. Tutkittu lukupiiri oli yleisesti ottaen kaikin puolin onnistunut – oppilaat pitivät lukemistaan kirjoista, tehtäviä oli sopivasti, aikaa oli riittävästi ja ryhmätyöskentely sujui hyvin. Toki joukkoon mahtui myös niitä oppilaita, joiden mielestä kirja ei ollut kovin hyvä tai tehtävien määrä ei ollut sopiva, mutta nämä oppilaat olivat selkeässä vähemmistössä.

Tutkituista oppilaista puolet luki kirjoja vapaa-ajallaan harvemmin kuin viikossa, mutta suhtautuminen lukemiseen oli kuitenkin melko myönteistä. Tutkitun lukupiirin aikana ei ollut havaittavissa muutosta oppilaiden lukumotivaatiossa tai -tottumuksissa, mutta työskentely tuki oppilaiden motivaatiota lukupiirimuotoista lukemista kohtaan. Lähes kaikki oppilaat halusivat lukupiirin työskentelymuodoksi myös seuraavalla kerralla, kun koulussa luetaan kirjaa. Lukupiiri onnistui tukemaan motivaation kannalta olennaisia perustarpeita (yhteenkuuluvuus, pystyvyys ja autonomia). Noin puolet oppilaista piti ryhmässä lukemisesta ja hieman vajaa puolet totesivat ryhmän helpottavan lukemista. Lukupiirin sosiaaliset elementit, kuten keskustelu ja ryhmäpaine lukemiseen, tukivat oppilaiden lukumotivaatiota. Sosiaalinen vuorovaikutus tuki siis erityisesti yhteenkuuluvuutta ja pystyvyyttä. Autonomiaa tuki se, että oppilaat saivat valita lukemansa kirjat useista vaihtoehdoista. (Ylämäki 2019.)

Kaiken kaikkiaan tutkittujen oppilaiden kohdalla oli nähtävissä, että lukemista on arvostettu koulussa ja sille on annettu aikaa. Narrit-lukupiiri oli osaltaan onnistunut myös siksi, että luokkailmapiiri oli hyvä ja oppilaat kokivat voivansa työskennellä kaikkien kanssa – vain harvan oppilaan tärkein kriteeri ryhmävalinnalle oli se, että paras kaveri on samassa ryhmässä. Lukupiirin onnistumisen kannalta onkin tärkeää, että oppilaat kokevat yhteenkuuluvuutta sekä saavat jonkin verran valinnanmahdollisuuksia esimerkiksi luettavien kirjojen suhteen. Lukupiiri puolestaan tukee oppilaiden pystyvyyttä, sillä ryhmässä voidaan pohtia yhdessä ja oppilaat voivat auttaa toisiaan. (Ylämäki, 2019.)

Lukupiiri on siis tämän tutkimuksen valossa oppilaille mielekäs tapa lukea ja käsitellä kirjallisuutta koulussa. Se voi motivoida oppilaita lukemaan, mikäli kirjavalinnat ovat onnistuneita ja ryhmätyöskentely sujuu hyvin.

Laura Ylämäki (2019). ”Kivaa kavereiden kanssa” Oppilaiden ajatuksia lukupiiristä ja lukemisesta Lukuklaanin Narrit-lukupiirissä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Miks lukisin? – Yläkoululaiset lukijoina

Suomalaiset nuoret lukevat yhä vähemmän. Tai oikeastaan – he kyllä lukevat ehkä enemmän kuin koskaan, mutta eivät kirjoja. Nuoret kommunikoivat, jakavat tietoa sekä hakevat elämyksiä pääasiassa älypuhelimella. Lukutaidon kannalta tämä on ongelmallista, sillä verkon sirpaleinen ja monimediainen tietoviidakko kehittää vain osaa lukutaidon repertuaarista. Tutkimusten mukaan erityisesti kokonaisteosten lukeminen kehittää syvälukutaitoa eli kykyä ymmärtää, tulkita ja soveltaa laajempia tietokokonaisuuksia.  Suomalaisnuorten lukutaito onkin laskenut jatkuvasti. Ongelma on merkittävä, sillä lukutaito vaikuttaa kokonaisvaltaisesti oppimiseen, ja kirjoja lukevat nuoret erottuvat oppimistuloksissa selkeästi vähemmän lukevista. Miten siis saada myös yläkoulujen vastahakoiset nuoret lukemaan kirjan kannesta kanteen?

Tutkimusten mukaan nuori on erityisen herkkä lukemisen kontekstille eli sille, millaisia tekstejä, missä ja ennen kaikkea miten kirjallisuutta luetaan. Omakohtaisesti kiinnostava kirja on avain innostukseen. Se ei silti vielä riitä, vaan moni tarvitsee tukea nimenomaan lukemisen pitkäjänteiseen prosessiin, joka on pikaviestimiin tottuneelle vierasta. Tässä kirjallisuuskasvatuksen menetelmät kouluissa ovat avainasemassa. Luetun vaiheittainen käsittely erityisesti yhteisöllisten ja toiminnallisten työtapojen, kuten lukupiirin tai draaman avulla, tukee ymmärtämistä ja yhdessä jaettu lukukokemus voi motivoida myös lukemisen kanssa kamppailevaa. Tähän tarvitaan kuitenkin korvamerkittyä lukuaikaa, joka opetuksessa on kortilla.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että lukuaikaa lisättäisiin myös muiden aineiden kuin äidinkielen opetukseen. Tai mikä parasta, puolitetaan lukutaakka! Samaa kirjaa voidaan käsitellä eri aineiden näkökulmista, mikä edistää luetun tulkintaa ja soveltamista ja voi innostaa työekonomisuudellaan yläluokkalaista. Lisäksi kirjan yhteys itselle mieluiseen aineeseen voi tehdä lukemisesta merkityksellisempää. Myös tietokirjallisuus kannattaa muistaa; urheilijaa saattaakin yhtäkkiä kiinnostaa tähtipelaajan elämäkerta tai tulevaa luonnontieteilijää ilmastonmuutoksen katastrofikuvaukset.

Selvää on, että yläkoulussa työtä lukumotivaation eteen on tehtävä hartiavoimin. Nuorella on jo enemmän valinnanmahdollisuuksia ja kapinahenki nostaa päätään. Lukeminen ei nyt vain ole trendikästä. Koska nuorten vapaa-ajan käyttötavat ovat muuttuneet ja kodeissa luetaan yhä vähemmän, koulun rooli lukumallin näyttäjänä korostuu. Peruskoulussa tulisikin noteerata se, että myös pidempien tekstien lukemiseen pitää harjaantua. Lukemisen tukemisen soisi siis näkyvän kokonaisvaltaisesti eri oppiaineissa eikä vain äidinkielen tunneilla.

Lukuklaani-kirjapaketit yläkouluihin toimitetaan syyslukukauden 2019 alussa. Niistä pitäisi löytyä mieleistä luettavaa moneen makuun. Jotta lukeminen ei jäisi alkuinnostuksen varaan, mukana jaetaan Lukuklaani-käsikirja yläkouluihin (LKI), jonka tarkoitus on tehdä kirjojen käyttöönotto opettajalle helpoksi. Käsikirja kannustaa kirjallisuuden yhteisölliseen ja monialaiseen käsittelyyn ja sisältää runsaasti kirjallisuusvinkkejä ja ohjeita kirjojen soveltamiseen eri aineissa. Se on myös ilmaiseksi ladattavissa TÄSTÄ.

 

Yhdessä lukeminen innostaa

Lukuklaani-kyselyissä on selvinnyt, että opettajat käyttävät lukemaan sitouttamisen menetelmänä eniten lukuvinkkausta ja lukudiplomia. Lukuvinkkaus on arvioitu myös eniten lukuintoa kasvattavaksi. Lukutavoissa suositaan eniten yksilöllisiä menetelmiä, kuten itsekseen lukemista tunnilla tai kotona, ja vähemmän yhteisöllisiä menetelmiä, kuten pareittain tai ryhmissä lukemista (Juntunen 2019). Tavallisinta on niin ikään käsitellä luettua kirjaa yksilöllisillä tehtävillä. Huolestuttavaa on, että osa opettajista ei käsittele luettua kirjaa millään tavalla.

Ristiriitaisesti opettajien myönteisimmät arviot käsittelytavan vaikutuksesta lukuintoon liittyvät kuitenkin nimenomaan yhteistoiminnallisiin työtapoihin (Juntunen 2019). Esimerkiksi lukupiirejä käyttäneet pääosin arvioivat työtavan innostaneen niin paljon kuin vähän lukevia sekä erityisesti kehittäneen oppilaiden taitoa keskustella luetusta.  Kuitenkaan lähes kolmannes opettajista ei ole koskaan kokeillut lukupiiriä ja verrattain harva hyödynsi Lukuklaanin lukupiiriopasta opetuksessaan. Tämä on harmillista, sillä oppaan käyttökokemukset olivat positiivisia: nähtiin, että opas on antanut uusi ideoita, auttanut lukemaan sitouttamisessa ja helpottanut opettajan työtä.

Hankkeen yhtenä päämääränä on tukea lukemisen yhteisöllisyyttä ja siten motivoida kokonaisen kirjan lukemisen prosessiin ja luetun reflektioon yhdessä. Lukuklaani-tulokset näyttävät, että lukupiireille kannattaa ainakin antaa mahdollisuus.  Alkuun pääsee Käsikirja lukupiireihin -oppaan avulla. Opasta voi soveltaa rajattomasti myös muihin kuin Lukuklaani-pakettien kirjoihin. Jos et ole vielä saanut opasta käsiisi, se on ladattavissa ilmaiseksi sekä suomeksi että ruotsiksi.

Katja Juntunen (2019), Lukuintoa etsimässä: yksilötyöskentelystä yhteistoiminnallisuuteen. Kirjallisuudenopetuksen työtapoja 3.–6. luokilla ja opettajien arvioita työtavoista. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto.

Kirja ei ole vain väline

Lukuhankkeissa ja lukemisen merkitystä korostavissa puheenvuoroissa on ollut tapana esitellä lukemisen käytännöllisiä hyötyjä. Ne ovatkin kiistämättömät ja moninaiset: esimerkiksi kyky asettua toisen asemaan, kokonaisuuksien hahmottaminen, kirjoittamisen mallien omaksuminen sekä keskittymisen, muistin ja ajattelun kehittäminen (ks. myös päivitys alla).

Lukemisen moninaisten hyötyjen esiin tuominen on ensiarvoisen tärkeää. Demokraattisessa tietoyhteiskunnassa lukutaito on kansalaistaito, jolla on keskeinen välinearvo esimerkiksi yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Keskittymisongelmat ja kyvyttömyys syventyä pidempiin teksteihin ja sitä kautta perusteelliseen ajatteluun puolestaan ovat valtavia uhkia, joihin muun muassa kirjojen lukeminen vastaa.

Kuitenkin on paikallaan muistaa myös kirjallisuuden itseisarvo. Kirja ei ole vain väline jonkin hyödyllisen ominaisuuden tavoitteluun. Kirjallisuuden kautta voidaan käsitellä käsittämätöntä, elämän ja ihmisenä olemisen rajallisuutta, mielettömyyttä ja pulmallisuutta. Se voi tarjota outouden kokemuksia ja vaikeasti määriteltäviä merkityksiä, laajentaa käsitystä maailmasta ja elämästä. Tällaista hyötyä – jos sitä hyödyksi voi ylipäänsä luonnehtia – on mahdotonta mitata.

Lukukokemus ja kirjallisuudesta nauttiminen ovat monessa mielessä lukuinnon ydintä. Kirjallisuus tarjoaa moniin muihin taiteen, tiedon välittämisen ja viihteen muotoihin verrattuna ”vaikeaa” nautintoa: romaanin, runoteoksen tai tietokirjan lukeminen palkitsee hitaasti.

Lukeminen elämyksenä on lopulta avain lukuilon ja -harrastuksen syntymiseen. Kuinka moni lukemista omasta halustaan harrastava tarttuu uuteen kirjaan mielessään ensisijaisesti aivojen trimmaaminen tai tekstilajitaitojen hiominen?

Tätä kirjoitusta innoitti eritoten Sari Kivistön ja Sami Pihlströmin teos Sivistyksen puolustus (Gaudeamus 2018) ja etenkin sen sivut s. 158–180, missä käsitellään kirjallisuuden ja filosofian välineellistämistä.

Henri Satokangas

Miten teknologian kehitys muuttaa lukemista?

Uudet teknologiset viestintävälineet ja nopeassa tahdissa muuttuva tekstimaisema vaikuttavat myös lukemisen tapoihin. 2010-luvun kirjoittamis- ja lukemiskäytänteisiin kuuluu perinteisten kirjojen, paperilehtien ja kirjeiden lukemisen lisäksi monenlaista pikaviestimistä, sosiaalisen median eri muotoja sekä esimerkiksi kommentoinnin muodossa toteutuvaa vuorovaikutteisuutta perinteisen median kentällä.

Lukemisen muutosta teknologian mukana voidaan pohtia monesta näkökulmasta. Koska Lukuklaanin keskiössä ovat kirjat, nostan tässä esiin kirjan tulevaisuuden muuttuvassa teknologisessa ympäristössä.

Harri Heikkilän teos Tämä ei ole kirja – sähkökirjan valtavirtaistumisen haasteet (Aalto-yliopisto 2017) tarkastelee sähkökirjaa ja sen ominaisuuksia. Sähkökirjan käsitteen ja käytön pohtiminen avaa näköalan laajemminkin kirjan ja lukemisen olemukseen. Esittelen tässä joitakin kirjan ajatuksia.

Ensinnäkin sähkökirjan ja sen myötä kirjan määritteleminen on yllättävän kinkkinen kysymys. Kirjasta on moneksi eri ympäristöissä ja muodoissa, ja jotkin julkaisut liikkuvatkin kirjuuden rajamailla: paperikirja, sähkökirja, äänikirja, online-kirja, rikastettu kirja, tietokanta, verkko-oppimateriaali. Missä kulkee raja, jolla sähköinen teksti lakkaa olemasta kirja?

Kirjaa on perinteisesti määritelty ainakin pituuden, tallennettavuuden ja viitattavuuden kautta. Kirja on laaja kokonaisesitys, ja sen ilmestyttyä siihen tulee voida viitata tietäen, että teksti pysyy samanlaisena. Uudistetut painokset luetteloidaan eri kirjoiksi. Unescon mukaan kirjassa on vähintään 49 sivua. Yläräjaa ei ole määritelty, ehkä käytännön syistä: miljoonasivuisen paperikirjan käsittely on sen verran hankalaa, että moni kustantaja ei välttämättä moiseen suostu. Sähköisessä maailmassa käytännön esteitä ylärajalle ei kuitenkaan ole. Kirjan on joka tapauksessa oltava rajallinen kokonaisuus ollakseen kirja – vai onko?

Toisaalta lukeminen on sekin käsitteenä moninainen: puhutaanko ainoastaan teknisestä merkkien ”koodinpurkamisesta”, vai otetaanko huomioon ymmärtävä, tulkitseva, kriittinen ja luova lukeminen? Lukemista voidaan erotella yhtäältä viihdelukemiseen ja toisaalta opiskelu- tai työlukemiseen. Lisäksi selaileva tai silmäilevä lukeminen poikkeaa Lukuklaanissakin peräänkuulutetusta paneutuvasta ja syventyvästä, elämyksellisestä kirjallisuuden lukemisesta aika lailla.

Sähköisen tekstin tiedetään edellyttävän lukijaltaan erityistä lukemisen ohjausta, ja sen tiedetään lisäksi olevan paperilta lukemista tehottomampaa oppimisen kannalta, raskaampaakin.

Paperikirjassa kokonaisuus on selkeästi nähtävissä  ja kosketeltavissa!  koko ajan. Luetun ja lukemattoman osuuden paksuus sekä sivun kääntäminen ovat kouriintuntuvia. Lisäksi kirja on informaatiotulvan aikana rauhallinen ja suljettu ympäristö, josta lukija ei lipsahda linkkien tai ilmoitusten kautta kyberavaruuden syövereihin. Silmä myös lepää paperilla mukavammin kuin näytöllä.

Tässä lopuksi pari asiaan liittyvää käsitehirviötä, joilla voi briljeerata kahvilakeskustelussa:

spatiaalinen affordanssi = paikan taju: hahmotamme kokonaisuuden ja tekstin fyysiset mitat

haptinen dissonanssi = kosketeltavuuden puute: emme tunne sähköistä tekstiä paperina kädessämme

Sähkökirjan huonot puolet ovat kuitenkin teknologisen kehityksen myötä lieventyneet: sähkömustenäyttö on silmille ystävällisempi kuin led-näyttö, laitteiden käytettävyys paranee koko ajan ja teksti piirtyy näytölle alati terävämmin. Voisiko samanlainen kehitys siirtyä myös muuhun sähköiseen lukemiseen?

Odottelemme mielenkiinnolla, millaiseksi sähköiset lukukokemukset tulevaisuudessa muuttuvat.

Tässä kirjoituksessa on hyödynnetty Heikkilän kirjan lisäksi Sara Routarinteen ja Kaisa Leinon esitelmiä ja kirjoituksia. Tutkijamme Sara Routarinne kirjoittaa aiheesta Kielikukko-lehden viimeisimmässä numerossa 4/2018 otsikolla Digi vastaan paperi lukemisen ja kirjoittamisen käytänteissä.

Katso lisäksi lukutaitotutkija Kaisa Leinon tuore haastattelu aiheesta Helsingin Sanomissa.

Henri Satokangas