Lukuklaani-hankkeen tutkimusosion kotisivu

Lukuklaani-hanke on Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea lasten- ja nuorten lukutaidon ja -harrastuksen paranemista ja lukemista edistävien ympäristöjen ja käytäntöjen luomista. Hankkeeseen kuuluu mm. lukemista edistäviä kilpaluja ja tapahtumia. Hanke aloitettiin 2017 alakoulujen koulukirjastojen kehityskilpailulla, ja syksyllä 2018 lähes kaikkiin Suomen ala- ja yhtenäiskouluihin lahjoitettiin sadan kirjan Lukuklaani-kirjapaketti sekä Käsikirja lukupiireihin -opas.

Lue lisää…

Yläkoulut – kohti lukevaa yhteisöä

Lukuklaani-tutkimuksen yläkoulujen alustavista tuloksista raportoidaan tänä lukuvuonna eri tapahtumissa ja julkaisuvälineissä. Tällä pyritään siihen, että uusi tieto ja vinkit olisivat heti hyödynnettävissä yläkouluissa, kun hanke on vielä käynnissä ja kirjapaketit juuri löytäneet tiensä opettajien pöydille.

Lisää aikaa lukea yhdessä – tässä yksi asia, jota voitaisiin nyt kouluissa pohtia.   Kehoitus on kaksimerkityksinen: ensikin alustavien tulosten mukaan äidinkielen opetuksessa olisi kentien varaa lisätä yhteistoiminnallisten menetelmien käyttöä ja murtaa lukemisen yksilökeskeistä kuvaa (ks. myös alakoulut Grünthal ym. 2019, Juntunen 2019). Jokainen luettu teksti ja tapa käsitellä sitä on tietenkin yhtä arvokas. Tutkimusten mukaan kuitenkin yhteistoiminnalliset työtavat voivat innostaa erityisesti lukemaan motivoitumattomia ja heikkoja lukijoita. Juuri näiden lukijoiden määrä on jatkuvasti kasvanut, mikä näkyy myös opettajien huolenaiheena. Alakoulujen tutkimus onkin jo viitannut yhteisöllisten lukutapojen toimivuuteen lukemaan innostamisessa (ks. Ketamo & Lindfelt 2019, Linnanmäki 2019, Ylämäki 2019).

Toiseksi lukemisen tukemisen soisi näkyvän nykyistä kokonaisvaltaisemmin myös muissa aineissa koko koulun yhteisenä asiana. Alustavien tulosten mukaan muissa aineissa kuin äidinkielessä kirjallisuutta hyödynnetään kuitenkin hyvin vähän. Yli 70 prosenttia vastaa käyttävänsä kaunokirjallisuutta harvemmin kuin lukuvuosittain. Kokonaista kirjaa opetuksessaan luettaa edes lukuvuosittain vain yksi kymmenestä. Kirjallisuuden käyttö rajoittuukin pitkälti lukutempauksiin, joita taas on liian vähän, jotta lukemista tuettaisiin systemaattisesti koko koulun kontekstissa.

Alustavien tulosten mukaan toimiva tapa tukea lukemisen pitkäjänteistä prosessia, on antaa lukemiselle oma, säännöllinen ja toistuva hetki kouluarjessa. Äidinkielen opetuksessa se voisi olla esimerkiksi yhden viikottaisen tunnin käyttäminen lukemiseen. Muissa aineissa tunnin voi vaikka aina aloittaa aiheeseen johdattavalla lukuhetkellä tai rauhoittaa oppilaat omien tehtävien ääreen lukemalla ääneen yhteistä luokkakirjaa. Äidinkielen ja muiden oppiaineiden väliseen yhteistyöhön olisi kenties myös varaa panostaa aiempaa enemmän lukuajan lisäämiseksi.

Lisää lukemista opetukseesi (opettajien vinkkejä):

  • Pidä kirjallisuutta näkyvillä ja helposti saatavilla luokassasi. Hyödynnä kirjaston ammattilaisia: he voivat koota pyynnöstä kouluille eri aihepiirien paketteja, joilla on pitkätkin laina-ajat.
  • Vinkkaa eri aiheisiin liittyvistä kiinnostavista kirjoista tai pyydä kirjaston kirjavinkkari tunnillesi! Aina joku innostuu.
  • Puhu kirjoista ja osoita, että kirjallisuuden lukemisella on merkitystä. Motivoi ja palkitse. Opettajan omalla mallilla on tutkitusti merkitystä.
  • Kokeile lukea kaunokirjallisuutta ääneen. Se voi johdattaa aiheeseen ja rauhoittaa oppilaat tehtävien ääreen. Muista myös äänikirjojen kasvava suosio.
  • Lasten kuvakirjat voivat olla kiinnostava käännöstehtävä kieltenopetuksessa, ja oppilas voi etsiä vaikka oman lempikirjansa lapsuudesta. Sadut toimivat esimerkkinä imperfektin käytöstä.
  • Innosta kiinnostavalla tarinalla. Esim. todella suosittu Salla Simukan Lumikki-trillerisarja on vastikään käännetty usealle kielelle. Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirjoja löytyy monella kielellä ja ne uppoavat yläkouluikäisille.
  • Yhteistyö on voimaa. Samaa teosta voi käsitellä eri aineiden tavoitteiden pohjalta, mikä kehittää kykyä soveltaa ja tulkita luettua sekä syventää kielentuntemusta. Yhteiset projektit voivat myös motivoida oppilasta työekonomisuudellaan.

Ehdota yhteistyötä (opettajien vinkkejä):

  • Historia ja yhteiskuntaoppi: sotakuvaukset, holokausti, elämäkerrat, muistelmat, politiikkaan liittyvä kaunokirjallisuus
  • Kielet: ”Matka ympäri maailmaa”, ”Muumit eri kielillä”, sadut imperfektin yhteydessä, sarjakuvat, novellikokoelmat, lastenkirjojen käännöstehtävät
  • Katsomusaineet: ihmisoikeustaistelijoiden elämäkerrat, uskonnolliset tietokirjat, kaunokirjat eettisestä näkökulmasta, Suomen taruolennot ja haltijat, mytologiat
  • Biologia ja maantieto: ilmastonmuutos, dystopiat, luonnonkatastrofit, lajioppaat, matkakertomukset, Avara maailma -sarja, eri maihin sijoittuva kaunokirjallisuus
  • Fysiikka, kemia ja matematiikka: tieteentekijöiden henkilökuvat, tiedelehtien artikkelit, tiedekirjat
  • Oppilaanohjaus: ammattikuvaukset, uratarinat, tietokirjallisuus luonteenvahvuuksista
  • Terveystieto: elämäntapaoppaat, elämäkerrat, nuoria koskettavat aiheet esim. syömishäiriö, masennus, sukupuolen moninaisuus
  • Kotitalous: ruokakulttuurit, erilaiset ruokavaliot ja -trendit
  • Kuvataide: taidetietokirjat, taiteilijoiden henkilökuvat, kirjan kannet grafiikkatyönä, henkilökuva romaanihahmosta, kirjatrailerit, Kalevalan tarinat

Ääneen lukemisen merkitys ei katso ikää

(Teksti: Lotta-Sofia Aaltonen ja Mira Mäkikokko)

Aikuisen ääneen lukemisella on tutkimuksissa todettu olevan useita hyötyjä kuuntelevan lapsen kielelliselle kehitykselle. Se tukee lapsen sanavaraston kasvua ja mielikuvitusta , ohjaa lukutottumuksia ja kehittää empatiataitoja. Lisäksi ääneen lukeminen – ja sen kuunteleminen – voi olla niin vauvalle kuin vähän isommallekin lapselle tärkeä yhteinen hetki aikuisen kanssa.

Aikuisen ääneen lukeminen on myös peruskoululaiselle tuttu juttu. Lukuklaani-kyselytulosten (2017 ja 2019) mukaan sekä ala- että yläkouluissa yhdeksän kymmenestä opettajista lukee oppilailleen ääneen. Opettajat kertovat vastauksissaan, että yläkouluissakin oppilaat rauhoittuvat kuuntelemaan kiinnostuneina kirjaa esimerkiksi samalla itsenäisesti työskennellen. Ääneen lukemisen vinkattiin olevan motivoiva tunnin aloitustapa, jolla johdatellaan opettavaan aiheeseen, tai ääneen luettu tekstipätkä voi rauhoittaa hektisen tunnin päätteeksi.

Mira Mäkikokko on Lukuklaani-aineistoihin perustuvassa pro gradu -tutkimuksessaan selvittänyt, mihin tarkoituksiin alakoulujen opettajat käyttävät ääneen lukemista opetuksessaan, minkälaisia piirteitä opettajien ääneen lukeminen sisältää sekä mitä asenteita opettajat liittävät ääneen lukemiseen. Kyselyaineistosta Mäkikokko tarkasteli ääneen lukemista käsitteleviä opettajien avoimia vastauksia, joita teemoiteltiin  ja tyypiteltiin tutkimustehtävän linjassa. Mäkikokon tutkimusote edustaa aineistolähtöistä laadullista sisällönanalyysia, jossa oli viitteitä teoriaohjaavasta analyysista.

Mäkikokon tutkimus osoittaa, että osalle opettajista ääneen lukeminen edustaa säännöllistä rutiinia, siinä missä osa hyödyntää sitä oppilaiden rauhoittamisessa, lukemisen motivoijana tai oppimisen tukitoimena. Lisäksi ääneen lukeminen näyttäytyy osana lukupiirityöskentelyä tai muita työtapoja, kuten kummioppilastoimintaa. Ääneen lukemisella on lukuisia eri toteutustapoja. Tutkimus antaa lisää tietoa opettajien ääneen lukemisesta, jolla tulosten mukaan on tärkeä rooli opetuksessa, mutta jota Suomessa ei laajamittaisesti juurikaan ole tutkittu. Merkittävää tuloksissa on myös  opettajien vastauksista välittyvä huoli lukuharrastuksen vähenemisestä ja kotien roolista lukemisen tukijoina. 

Lukukeskuksen tuoreessa Lue lapselle -hankeessa onkin tuotu näkyvästi esille ääneen lukemisen merkitystä jo vauvasta alkaen. Hankkeen tavoitteena on lisätä kasvattajien, kuten koulujen, neuvolatyöntekijöiden ja vanhempien, tietoutta ääneen lukemisen hyödyistä lapselle. Yhtä lailla painotetaan, että on tärkeää myös jatkaa ääneen lukemista, vaikka lapsi osaisikin jo itse lukea. Lukuklaaninkin tulokset viittaavat samaan: aikuisen ja lapsen yhteisellä lukuhetkellä on oma merkityksellinen paikkansa vielä teininkin kouluarjessa.

Mäkikokko, Mira (2019): Opettajan ääneen lukeminen osana alakoulun kirjallisuuden opetusta Lukuklaani-aineistossa. Pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Lue myös: https://lukukeskus.fi/lapselle-aaneen-lukeminen-on-ainoa-tehokkaaksi-todettu-keino-vaikuttaa-lukutottumuksiin/ (Lukukeskus)

Lukupiiri on mielekäs tapa lukea koulussa

Kirjoittaja: Laura Ylämäki

Lukuklaanin tavoitteena on ollut tukea lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukuharrastuksen syntymistä, sekä kehittää lukemista edistäviä käytäntöjä ja ympäristöjä. Tavoitteen saavuttaakseen hanke on lahjoittanut kirjapaketteja peruskouluille. Lisäksi on luotu käsikirja lukupiireihin, joka sisältää erilaisia tehtäväkokonaisuuksia toteutettavaksi kirjapakettien kirjoilla.

Erään koulun 5.-6.-luokkalaiset osallistuivat Narrit-lukupiiriin kolmen viikon ajan. Ylämäki (2019) tutki pro gradu -tutkielmassaan näiden oppilaiden (N=37) ajatuksia lukemisesta ja lukupiiristä. Lisäksi hän selvitti, miten lukupiiri tuki oppilaiden lukumotivaatiota ja mitä mieltä he olivat Narrit-lukupiirin tehtävistä. Tutkittu lukupiiri oli yleisesti ottaen kaikin puolin onnistunut – oppilaat pitivät lukemistaan kirjoista, tehtäviä oli sopivasti, aikaa oli riittävästi ja ryhmätyöskentely sujui hyvin. Toki joukkoon mahtui myös niitä oppilaita, joiden mielestä kirja ei ollut kovin hyvä tai tehtävien määrä ei ollut sopiva, mutta nämä oppilaat olivat selkeässä vähemmistössä.

Tutkituista oppilaista puolet luki kirjoja vapaa-ajallaan harvemmin kuin viikossa, mutta suhtautuminen lukemiseen oli kuitenkin melko myönteistä. Tutkitun lukupiirin aikana ei ollut havaittavissa muutosta oppilaiden lukumotivaatiossa tai -tottumuksissa, mutta työskentely tuki oppilaiden motivaatiota lukupiirimuotoista lukemista kohtaan. Lähes kaikki oppilaat halusivat lukupiirin työskentelymuodoksi myös seuraavalla kerralla, kun koulussa luetaan kirjaa. Lukupiiri onnistui tukemaan motivaation kannalta olennaisia perustarpeita (yhteenkuuluvuus, pystyvyys ja autonomia). Noin puolet oppilaista piti ryhmässä lukemisesta ja hieman vajaa puolet totesivat ryhmän helpottavan lukemista. Lukupiirin sosiaaliset elementit, kuten keskustelu ja ryhmäpaine lukemiseen, tukivat oppilaiden lukumotivaatiota. Sosiaalinen vuorovaikutus tuki siis erityisesti yhteenkuuluvuutta ja pystyvyyttä. Autonomiaa tuki se, että oppilaat saivat valita lukemansa kirjat useista vaihtoehdoista. (Ylämäki 2019.)

Kaiken kaikkiaan tutkittujen oppilaiden kohdalla oli nähtävissä, että lukemista on arvostettu koulussa ja sille on annettu aikaa. Narrit-lukupiiri oli osaltaan onnistunut myös siksi, että luokkailmapiiri oli hyvä ja oppilaat kokivat voivansa työskennellä kaikkien kanssa – vain harvan oppilaan tärkein kriteeri ryhmävalinnalle oli se, että paras kaveri on samassa ryhmässä. Lukupiirin onnistumisen kannalta onkin tärkeää, että oppilaat kokevat yhteenkuuluvuutta sekä saavat jonkin verran valinnanmahdollisuuksia esimerkiksi luettavien kirjojen suhteen. Lukupiiri puolestaan tukee oppilaiden pystyvyyttä, sillä ryhmässä voidaan pohtia yhdessä ja oppilaat voivat auttaa toisiaan. (Ylämäki, 2019.)

Lukupiiri on siis tämän tutkimuksen valossa oppilaille mielekäs tapa lukea ja käsitellä kirjallisuutta koulussa. Se voi motivoida oppilaita lukemaan, mikäli kirjavalinnat ovat onnistuneita ja ryhmätyöskentely sujuu hyvin.

Laura Ylämäki (2019). ”Kivaa kavereiden kanssa” Oppilaiden ajatuksia lukupiiristä ja lukemisesta Lukuklaanin Narrit-lukupiirissä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Miks lukisin? – Yläkoululaiset lukijoina

Suomalaiset nuoret lukevat yhä vähemmän. Tai oikeastaan – he kyllä lukevat ehkä enemmän kuin koskaan, mutta eivät kirjoja. Nuoret kommunikoivat, jakavat tietoa sekä hakevat elämyksiä pääasiassa älypuhelimella. Lukutaidon kannalta tämä on ongelmallista, sillä verkon sirpaleinen ja monimediainen tietoviidakko kehittää vain osaa lukutaidon repertuaarista. Tutkimusten mukaan erityisesti kokonaisteosten lukeminen kehittää syvälukutaitoa eli kykyä ymmärtää, tulkita ja soveltaa laajempia tietokokonaisuuksia.  Suomalaisnuorten lukutaito onkin laskenut jatkuvasti. Ongelma on merkittävä, sillä lukutaito vaikuttaa kokonaisvaltaisesti oppimiseen, ja kirjoja lukevat nuoret erottuvat oppimistuloksissa selkeästi vähemmän lukevista. Miten siis saada myös yläkoulujen vastahakoiset nuoret lukemaan kirjan kannesta kanteen?

Tutkimusten mukaan nuori on erityisen herkkä lukemisen kontekstille eli sille, millaisia tekstejä, missä ja ennen kaikkea miten kirjallisuutta luetaan. Omakohtaisesti kiinnostava kirja on avain innostukseen. Se ei silti vielä riitä, vaan moni tarvitsee tukea nimenomaan lukemisen pitkäjänteiseen prosessiin, joka on pikaviestimiin tottuneelle vierasta. Tässä kirjallisuuskasvatuksen menetelmät kouluissa ovat avainasemassa. Luetun vaiheittainen käsittely erityisesti yhteisöllisten ja toiminnallisten työtapojen, kuten lukupiirin tai draaman avulla, tukee ymmärtämistä ja yhdessä jaettu lukukokemus voi motivoida myös lukemisen kanssa kamppailevaa. Tähän tarvitaan kuitenkin korvamerkittyä lukuaikaa, joka opetuksessa on kortilla.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että lukuaikaa lisättäisiin myös muiden aineiden kuin äidinkielen opetukseen. Tai mikä parasta, puolitetaan lukutaakka! Samaa kirjaa voidaan käsitellä eri aineiden näkökulmista, mikä edistää luetun tulkintaa ja soveltamista ja voi innostaa työekonomisuudellaan yläluokkalaista. Lisäksi kirjan yhteys itselle mieluiseen aineeseen voi tehdä lukemisesta merkityksellisempää. Myös tietokirjallisuus kannattaa muistaa; urheilijaa saattaakin yhtäkkiä kiinnostaa tähtipelaajan elämäkerta tai tulevaa luonnontieteilijää ilmastonmuutoksen katastrofikuvaukset.

Selvää on, että yläkoulussa työtä lukumotivaation eteen on tehtävä hartiavoimin. Nuorella on jo enemmän valinnanmahdollisuuksia ja kapinahenki nostaa päätään. Lukeminen ei nyt vain ole trendikästä. Koska nuorten vapaa-ajan käyttötavat ovat muuttuneet ja kodeissa luetaan yhä vähemmän, koulun rooli lukumallin näyttäjänä korostuu. Peruskoulussa tulisikin noteerata se, että myös pidempien tekstien lukemiseen pitää harjaantua. Lukemisen tukemisen soisi siis näkyvän kokonaisvaltaisesti eri oppiaineissa eikä vain äidinkielen tunneilla.

Lukuklaani-kirjapaketit yläkouluihin toimitetaan syyslukukauden 2019 alussa. Niistä pitäisi löytyä mieleistä luettavaa moneen makuun. Jotta lukeminen ei jäisi alkuinnostuksen varaan, mukana jaetaan Lukuklaani-käsikirja yläkouluihin (LKI), jonka tarkoitus on tehdä kirjojen käyttöönotto opettajalle helpoksi. Käsikirja kannustaa kirjallisuuden yhteisölliseen ja monialaiseen käsittelyyn ja sisältää runsaasti kirjallisuusvinkkejä ja ohjeita kirjojen soveltamiseen eri aineissa. Se on myös ilmaiseksi ladattavissa TÄSTÄ.

 

Yhdessä lukeminen innostaa

Lukuklaani-kyselyissä on selvinnyt, että opettajat käyttävät lukemaan sitouttamisen menetelmänä eniten lukuvinkkausta ja lukudiplomia. Lukuvinkkaus on arvioitu myös eniten lukuintoa kasvattavaksi. Lukutavoissa suositaan eniten yksilöllisiä menetelmiä, kuten itsekseen lukemista tunnilla tai kotona, ja vähemmän yhteisöllisiä menetelmiä, kuten pareittain tai ryhmissä lukemista (Juntunen 2019). Tavallisinta on niin ikään käsitellä luettua kirjaa yksilöllisillä tehtävillä. Huolestuttavaa on, että osa opettajista ei käsittele luettua kirjaa millään tavalla.

Ristiriitaisesti opettajien myönteisimmät arviot käsittelytavan vaikutuksesta lukuintoon liittyvät kuitenkin nimenomaan yhteistoiminnallisiin työtapoihin (Juntunen 2019). Esimerkiksi lukupiirejä käyttäneet pääosin arvioivat työtavan innostaneen niin paljon kuin vähän lukevia sekä erityisesti kehittäneen oppilaiden taitoa keskustella luetusta.  Kuitenkaan lähes kolmannes opettajista ei ole koskaan kokeillut lukupiiriä ja verrattain harva hyödynsi Lukuklaanin lukupiiriopasta opetuksessaan. Tämä on harmillista, sillä oppaan käyttökokemukset olivat positiivisia: nähtiin, että opas on antanut uusi ideoita, auttanut lukemaan sitouttamisessa ja helpottanut opettajan työtä.

Hankkeen yhtenä päämääränä on tukea lukemisen yhteisöllisyyttä ja siten motivoida kokonaisen kirjan lukemisen prosessiin ja luetun reflektioon yhdessä. Lukuklaani-tulokset näyttävät, että lukupiireille kannattaa ainakin antaa mahdollisuus.  Alkuun pääsee Käsikirja lukupiireihin -oppaan avulla. Opasta voi soveltaa rajattomasti myös muihin kuin Lukuklaani-pakettien kirjoihin. Jos et ole vielä saanut opasta käsiisi, se on ladattavissa ilmaiseksi sekä suomeksi että ruotsiksi.

Katja Juntunen (2019), Lukuintoa etsimässä: yksilötyöskentelystä yhteistoiminnallisuuteen. Kirjallisuudenopetuksen työtapoja 3.–6. luokilla ja opettajien arvioita työtavoista. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto.

Kirja ei ole vain väline

Lukuhankkeissa ja lukemisen merkitystä korostavissa puheenvuoroissa on ollut tapana esitellä lukemisen käytännöllisiä hyötyjä. Ne ovatkin kiistämättömät ja moninaiset: esimerkiksi kyky asettua toisen asemaan, kokonaisuuksien hahmottaminen, kirjoittamisen mallien omaksuminen sekä keskittymisen, muistin ja ajattelun kehittäminen (ks. myös päivitys alla).

Lukemisen moninaisten hyötyjen esiin tuominen on ensiarvoisen tärkeää. Demokraattisessa tietoyhteiskunnassa lukutaito on kansalaistaito, jolla on keskeinen välinearvo esimerkiksi yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Keskittymisongelmat ja kyvyttömyys syventyä pidempiin teksteihin ja sitä kautta perusteelliseen ajatteluun puolestaan ovat valtavia uhkia, joihin muun muassa kirjojen lukeminen vastaa.

Kuitenkin on paikallaan muistaa myös kirjallisuuden itseisarvo. Kirja ei ole vain väline jonkin hyödyllisen ominaisuuden tavoitteluun. Kirjallisuuden kautta voidaan käsitellä käsittämätöntä, elämän ja ihmisenä olemisen rajallisuutta, mielettömyyttä ja pulmallisuutta. Se voi tarjota outouden kokemuksia ja vaikeasti määriteltäviä merkityksiä, laajentaa käsitystä maailmasta ja elämästä. Tällaista hyötyä – jos sitä hyödyksi voi ylipäänsä luonnehtia – on mahdotonta mitata.

Lukukokemus ja kirjallisuudesta nauttiminen ovat monessa mielessä lukuinnon ydintä. Kirjallisuus tarjoaa moniin muihin taiteen, tiedon välittämisen ja viihteen muotoihin verrattuna ”vaikeaa” nautintoa: romaanin, runoteoksen tai tietokirjan lukeminen palkitsee hitaasti.

Lukeminen elämyksenä on lopulta avain lukuilon ja -harrastuksen syntymiseen. Kuinka moni lukemista omasta halustaan harrastava tarttuu uuteen kirjaan mielessään ensisijaisesti aivojen trimmaaminen tai tekstilajitaitojen hiominen?

Tätä kirjoitusta innoitti eritoten Sari Kivistön ja Sami Pihlströmin teos Sivistyksen puolustus (Gaudeamus 2018) ja etenkin sen sivut s. 158–180, missä käsitellään kirjallisuuden ja filosofian välineellistämistä.

Henri Satokangas

Miten teknologian kehitys muuttaa lukemista?

Uudet teknologiset viestintävälineet ja nopeassa tahdissa muuttuva tekstimaisema vaikuttavat myös lukemisen tapoihin. 2010-luvun kirjoittamis- ja lukemiskäytänteisiin kuuluu perinteisten kirjojen, paperilehtien ja kirjeiden lukemisen lisäksi monenlaista pikaviestimistä, sosiaalisen median eri muotoja sekä esimerkiksi kommentoinnin muodossa toteutuvaa vuorovaikutteisuutta perinteisen median kentällä.

Lukemisen muutosta teknologian mukana voidaan pohtia monesta näkökulmasta. Koska Lukuklaanin keskiössä ovat kirjat, nostan tässä esiin kirjan tulevaisuuden muuttuvassa teknologisessa ympäristössä.

Harri Heikkilän teos Tämä ei ole kirja – sähkökirjan valtavirtaistumisen haasteet (Aalto-yliopisto 2017) tarkastelee sähkökirjaa ja sen ominaisuuksia. Sähkökirjan käsitteen ja käytön pohtiminen avaa näköalan laajemminkin kirjan ja lukemisen olemukseen. Esittelen tässä joitakin kirjan ajatuksia.

Ensinnäkin sähkökirjan ja sen myötä kirjan määritteleminen on yllättävän kinkkinen kysymys. Kirjasta on moneksi eri ympäristöissä ja muodoissa, ja jotkin julkaisut liikkuvatkin kirjuuden rajamailla: paperikirja, sähkökirja, äänikirja, online-kirja, rikastettu kirja, tietokanta, verkko-oppimateriaali. Missä kulkee raja, jolla sähköinen teksti lakkaa olemasta kirja?

Kirjaa on perinteisesti määritelty ainakin pituuden, tallennettavuuden ja viitattavuuden kautta. Kirja on laaja kokonaisesitys, ja sen ilmestyttyä siihen tulee voida viitata tietäen, että teksti pysyy samanlaisena. Uudistetut painokset luetteloidaan eri kirjoiksi. Unescon mukaan kirjassa on vähintään 49 sivua. Yläräjaa ei ole määritelty, ehkä käytännön syistä: miljoonasivuisen paperikirjan käsittely on sen verran hankalaa, että moni kustantaja ei välttämättä moiseen suostu. Sähköisessä maailmassa käytännön esteitä ylärajalle ei kuitenkaan ole. Kirjan on joka tapauksessa oltava rajallinen kokonaisuus ollakseen kirja – vai onko?

Toisaalta lukeminen on sekin käsitteenä moninainen: puhutaanko ainoastaan teknisestä merkkien ”koodinpurkamisesta”, vai otetaanko huomioon ymmärtävä, tulkitseva, kriittinen ja luova lukeminen? Lukemista voidaan erotella yhtäältä viihdelukemiseen ja toisaalta opiskelu- tai työlukemiseen. Lisäksi selaileva tai silmäilevä lukeminen poikkeaa Lukuklaanissakin peräänkuulutetusta paneutuvasta ja syventyvästä, elämyksellisestä kirjallisuuden lukemisesta aika lailla.

Sähköisen tekstin tiedetään edellyttävän lukijaltaan erityistä lukemisen ohjausta, ja sen tiedetään lisäksi olevan paperilta lukemista tehottomampaa oppimisen kannalta, raskaampaakin.

Paperikirjassa kokonaisuus on selkeästi nähtävissä  ja kosketeltavissa!  koko ajan. Luetun ja lukemattoman osuuden paksuus sekä sivun kääntäminen ovat kouriintuntuvia. Lisäksi kirja on informaatiotulvan aikana rauhallinen ja suljettu ympäristö, josta lukija ei lipsahda linkkien tai ilmoitusten kautta kyberavaruuden syövereihin. Silmä myös lepää paperilla mukavammin kuin näytöllä.

Tässä lopuksi pari asiaan liittyvää käsitehirviötä, joilla voi briljeerata kahvilakeskustelussa:

spatiaalinen affordanssi = paikan taju: hahmotamme kokonaisuuden ja tekstin fyysiset mitat

haptinen dissonanssi = kosketeltavuuden puute: emme tunne sähköistä tekstiä paperina kädessämme

Sähkökirjan huonot puolet ovat kuitenkin teknologisen kehityksen myötä lieventyneet: sähkömustenäyttö on silmille ystävällisempi kuin led-näyttö, laitteiden käytettävyys paranee koko ajan ja teksti piirtyy näytölle alati terävämmin. Voisiko samanlainen kehitys siirtyä myös muuhun sähköiseen lukemiseen?

Odottelemme mielenkiinnolla, millaiseksi sähköiset lukukokemukset tulevaisuudessa muuttuvat.

Tässä kirjoituksessa on hyödynnetty Heikkilän kirjan lisäksi Sara Routarinteen ja Kaisa Leinon esitelmiä ja kirjoituksia. Tutkijamme Sara Routarinne kirjoittaa aiheesta Kielikukko-lehden viimeisimmässä numerossa 4/2018 otsikolla Digi vastaan paperi lukemisen ja kirjoittamisen käytänteissä.

Katso lisäksi lukutaitotutkija Kaisa Leinon tuore haastattelu aiheesta Helsingin Sanomissa.

Henri Satokangas

Lukeminen tekee hyvää aivoille

Lukeminen jatkaa otsikoissa. Paitsi lukemisen merkityksestä perinteisesti puhuneet opettamisen, kielen ja kirjallisuuden asiantuntijat, myös muiden alojen – tekniikan, lääketieteen, yritysmaailman – edustajat peräänkuuluttavat lukemisen tärkeyttä. Lukemisen merkitys näyttäytyykin mediassa yhä monitieteisemmin.

Aivotutkimuksen ahkera yleistajuistaja, professori Minna Huotilainen erittelee tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, kuinka keskeinen lukemisen merkitys on aivojen ja ajattelun kannalta. Lukeminen tekee hyvää aivoille eri elämänvaiheissa: se esimerkiksi tukee lapsen kehitystä ja ylläpitää ikääntyneen muistia. Huotilainen mainitsee myös kirjallisuuden roolin empatian ja kanssaihmisten ymmärtämisen lisääjänä.

Toivottavasti lukemisesta kuullaan jatkossakin eri alojen asiantuntijoilta. Ja, ennen kaikkea, toivottavasti heidän sanomaansa myös kuunnellaan.

Henri Satokangas

Lukeminen ja lukutaito tapetilla tutkimuksessa

Viime vuosien näkyvä lukutaitoa koskeva keskustelu ja erilaiset lukutaidon ja -innon tukemiseen keskittyvät hankkeet saivat alkusysäyksensä ehkä ennen kaikkea laajoista määrällisistä lukutaitotutkimuksista, kuten PISA ja PIRLS. Niiden tulosten ja laajan julkisen keskustelun myötä ovat käynnistyneet lukuisat lukutaitoon keskittyvät hankkeet ja täydennyskoulutukset (ks. Lukutaitohankkeita).

Lukutaito on jatkuvasti esillä myös monissa uusissa, luonteeltaan laadullisissa tutkimuksissa. Viime viikolla julkaistiin kasvatuksen historiaa käsittelevän Kasvatus ja aika -lehden teemanumero lukemisesta. Tällä viikolla julkaistussa Kieliverkoston Kieli, koulutus ja yhteiskunta -lehdessä lukutaito on niin ikään näkyvästi läsnä.

Kasvatus ja aika -numerossa keskitytään lukemisen kokemuksiin Elämää lukijana -muistitietokeruun aineiston kautta. Lukemisen kokemuksia käsitellään artikkeleissa eri näkökulmista, ja keruuta varten lähetettyjä vastauksia on luettavana sellaisenaankin. Nostan tässä esille pari poimintaa; julkaisu on vapaasti luettavissa, joten siihen kannattaa sukeltaa tarkempaa tutkailua varten.

Kiinnostava on Ilkka Mäkisen historiallinen katsaus siihen, millaisilla käsitteillä lukumotivaatiosta on puhuttu eri aikoina: enemmän tai vähemmän samasta ajatuksesta on käytetty esimerkiksi nimityksiä lukuhalu, lukuinto, lukuinnostus, lukemisharrastus, lukemisaktiivisuus ja mainio kirjallisuudennälkä. Käytetyissä käsitteissä näkyvät niihin kulloinkin liitetyt sivumerkitykset ja se vaikutelma, joka käsitteellä on haluttu luoda.

Tuija Laine käsittelee lukemisen yhteisöllisyyttä historiallisena ilmiönä. Mielenkiintoista on huomata, kuinka tuore keksintö yksin hiljaa lukeminen on. Keskiajalle asti tavallista lukemista oli ääneen lukeminen, luki sitten kuulijajoukolle tai itsekseen. Luostareissa munkit höpöttivät ääneen kukin omia tekstejään. Kun munkki Augustinus 1300-luvulla luki kirjaa hiljaa, pidettiin moista eriskummallisena käytöksenä.

Aikanaan lukutaidottomille lukeminen on ollut tärkeä ääneen lukemisen ulottuvuus, mutta jo satoja vuosia sitten lukutaitoisetkin ovat viihtyneet kuunnellen ääneen lukemista. Ääneen lukemisella on ollut monenlaisia ominaistilainteita: ajaton ja edelleen tutuin lienee iltasadun lukeminen lapselle, mutta myös esimerkiksi hauskan katkelman lukeminen lehdestä on tänäkin päivänä tavallista. Sen sijaan kilpailevat ajanviettotavat ovat 1900-luvulta eteenpäin ymmärrettävästi vieneet tilaa kokoontumisilta, joissa kuunnellaan yhdessä ääneenlukua.

Paluulle monipuolisempaan yhteisölliseen lukemiseen on kuitenkin havaittavissa kysyntää esimerkiksi lukupiirien muodossa. Pedagogiikassa yhteinen lukukokemus luo turvaa ja yhteisöllisyyttä sekä lisäksi monipuolistaa lukukokemusta, kun oppilas kuulee muidenkin ajatuksia luetusta.

Kieli, koulutus ja yhteiskunta -lehdessä Minna Sorri käsittelee lukutaitohuolta koskevaa keskustelua mediassa sukupuolten näkökulmasta. Kun puhutaan erityisesti poikien heikosta lukutaidosta, tullaanko samalla vahvistaneeksi sukupuolia koskevia stereotypioita? Mediasta välittyvä kuva pojista ja heidän mieltymyksistään osoittautuu sangen yksipuoliseksi. Media tuleekin helposti välittäneeksi ahtaita käsityksiä siitä, millainen käytös on odotettavaa tytöiltä ja pojilta. Lisäksi saattaa olla paikallaan kyseenalaistaa sukupuolten välisen vastakkainasettelun asetelma.

Lukutaito liittyy tiiviisti moniin muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, ja aiheesta lienee odotettavissa tulevaisuudessakin eri alojen tutkimustietoa. Ehkäpä osaamme tarttua entistä paremmin lukutaidon moninaisiin syihin ja seurauksiin uuden tiedon valossa.

Henri Satokangas

 

PIRLS-tutkimus nostaa esille Lukuklaanin keskeisiä teemoja

Kansainvälinen PIRLS-lukutaitotutkimus keskittyy 4.-luokkalaisten luetun ymmärtämiseen (tutustu tarkemmin tästä). Jyväskylän yliopiston tutkija Kari Nissinen esitteli PIRLS:n keskeisiä tuloksia keskiviikkoaamuna 29.8. Helsingin Tiedekulmassa HY+:n järjestämässä tilaisuudessa, joka kulki otsikolla Lasten ja nuorten luku- ja kirjoitustaidon edistäminen. Tutkimuksen data on valtaisa, ja siihen voi tutustua  tarkemmin täällä. Nissinen kuitenkin nosti esiin joitakin tulosten osoittamia ilmiöitä, joilla on keskeinen rooli myös Lukuklaani-hankkeessa.

Siinä missä Suomessa huomattavasti tunnetumpi PISA tarkastelee 15-vuotiaita, PIRLS keskittyy alakoululaisiin. Lisäksi se painottaa PISA:a selkeämmin juuri koulumaailman lukemista yleissivistyksen sijaan.

Nissisen mukaan PIRLS-tuloksissa näkyy kotitaustan merkitys lukutaidolle. Paljon on kiinni siitä, mitä tehdään ennen koulua: kuinka paljon kotona luetaan, luetaanko ääneen lapselle ja miten luonteva osa elämää lukeminen on. Tutkimuksessa kartoitetaan erilaisten kodin resurssien kautta asenneilmapiiriä ja kulttuurista pääomaa. Nissinen huomauttikin, että raha yksinään ei ratkaise. Pihassa olevien autojen määrä ei korreloi lukutaidon kanssa, mutta kirjat, soittimet ja taideteokset kyllä.

Varhaislapsuus, kodin lähtökohdat ja kotoinen asenneilmapiiri ovat asioita, joihin opettajilla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa. Lukuinnon sytyttämiseen ja lukemisharrastuksen vakiinnuttamiseen opettajilla kuitenkin on työkaluja (joita Lukuklaanikin haalii). Uskoa koulujen mahdollisuuksiin valavat PIRLS:n tulokset eräästä suomalaisen koulujärjestelmän ehdottomasta vahvuudesta: tasalaatuisuudesta. Yksilöllisyyttä ja jokaisen ainutlaatuisuutta korostavassa kulttuurissamme tasalaatuisuus ei välttämättä ole yksinomaan houkutteleva määrite, mutta koulujärjestelmälle se on mitä arvokkain. Se merkitsee, että eri taustoista ponnistavilla on kaikilla mahdollisuudet saada koulussa lukuinnosta kiinni.

Henri Satokangas