Lue lapselle ääneen ja varhain

Lapselle ääneen lukeminen on mukavaa ajanvietettä, joka herättää pehmoisia ja lämpöisiä tunteita. Se on kuitenkin myös tehokas keino kasvattaa lukutaitoisia lapsia. Lapsen tutustuttaminen lukemiseen ja kirjalliseen kulttuuriin kannattaa aloittaa jo varhain.

Helsingin Goethe-instituutissa pidettiin 24.1. seminaari Kännykkäpelejä vai ääneen lukemista?, jossa esiteltiin tutkimustietoa varhaisen lukemisen merkityksestä. Saksalaisen Stiftung Lesen -lukutaitojärjestön tutkija Simone Ehmig luennoi ääneen lukemisen merkityksestä, ja professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta puolestaan esitelmöi lukutaidon kehityksestä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Seminaari liittyi Lukukeskusken Lue lapselle -hankkeeseen.

Aluksi sananen Lue lapselle -hankkeesta, jota Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís ja projektipäällikkö Emmi Jäkkö esipuheessaan esittelivät. Hankkeen pontimena on ajatus, että lukeminen, lapsen kasvattaminen lukijaksi ja lukutottumusten kehitys alkavat heti syntymästä. Keskeinen osa hanketta on jakaa neuvoloiden kautta tietoa varhaislukemisen tärkeydestä. Neuvoloissa on tarkoitus tavoittaa nekin vanhemmat, jotka eivät muuten hakeudu lukutaitoa koskevan tiedon pariin esimerkiksi kirjastoihin. Hanke pyrkii tarjoamaan tietoa sekä vanhemmille että ammattilaisille esimerkiksi juuri neuvoloissa, joihin jaetaan ammattilaisen oppaita (myös verkossa). Ydinasiana on madaltaa kynnystä aloittaa lukuharrastus.

Sitten pääsi ääneen Simone Ehmig, joka esitteli tutkimustuloksiaan ääneen lukemisen vaikutuksista paitsi myöhempään lukuharrastukseen ja lukutaitoon myös muihin elämän osa-alueisiin. Hän peräänkuulutti ääneen lukemisen yhteiskunnallista tärkeyttä: se ei ole ainoastaan leppoisaa ajanvietettä vaan myös instrumentti, joka vastaa suureen ongelmaan. Euroopassa kun on tutkimusten mukaan 73 miljoonaa luku- ja kirjoitustaidoiltaan heikkoa aikuista.

Kuten Suomessakin hyvin tiedetään, heikko lukutaito periytyy. Heikkojen lukijoiden, joilla usein on matalampi koulutus, kotona on tavallisesti vähemmän kirjoja ja muuta luettavaa tarjolla, eivätkä vanhemmat tue lukutottumuksen kehittymistä omalla mallillaan yhtä lailla kuin paljon lukevat vanhemmat. Ehmigin tulokset ovat kuitenkin rohkaisevia: ääneen lukemisen vaikutukset eivät ole riippuvaisia ääneen lukevan vanhemman lukeneisuudesta tai koulutustaustasta – tärkeintä on, että ylipäänsä luetaan! Lisäksi on syytä rakentaa kotiin lukemista tukeva ympäristö, jossa on monenlaista luettavaa käsillä. Ehmig korosti kirjoihin itse tutustumisen merkitystä ennen lukutaitoa: jo koskettaminen ja silmäily tekevät kirjoista tutumpia ja niihin myöhemminkin tarttumisesta luontevaa.

Lukemisen tukeminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen koulua. Ehmig totesi lisäksi, että ääneen lukeminen tekee hyvää myös sen jälkeen, kun lapsi on jo oppinut lukemaan itse. Itsekseen ei esimerkiksi heti ole rahkeita kovin monimutkaisiin teksteihin, siinä missä kuunneltuna luettavuudeltaan hieman vaativammastakin tekstistä voi nauttia. Olennaista on, että ääneen lukemista usein lapsena kuunnelleet lukevat vielä keski-ikäisinä enemmän kuin ne, joille on luettu vain vähän tai ei lainkaan. Ääneen lukemisen vaikutukset siis säteilevät pitkälle.

Vielä se seikka on ääneen lukemisesta sanottava, että sen on todettu olevan kivaa! Saksalaistutkimuksessa lapset kertovat nauttivansa siitä, ja tuoreen Lukuklaani-kyselymme mukaan ääneen lukemista myös harjoitetaan paljon alakouluissa. Paikalla ollut Sanat haltuun -hankkeen edustaja tiesi kertoa, että ammattikoululaistenkin keskuudessa ääneen lukeminen on hyvin suosittua.

Lukutaitoa paljon tutkinut professori Marja-Kristiina Lerkkanen käsitteli laajemmin varhaislukemisen merkitystä ja lukutaidon kehittymistä. Vaikka lukutaito kehittyy kaikenlaisten tekstien parissa, printtitekstit ja kokonaisteokset kehittävät lukutaitoa kaikkein tehokkaimmin – nimenomaan pitkät tekstit ja kokonaiset kirjathan ovat myös Lukuklaanin ytimessä.

Lerkkanen puhui sukeutuvasta lukutaidosta, jonka keskeinen ajatus on, että lukutaito kehittyy pienin askelin ja tekstien maailmaan tutustumalla jo hyvän aikaa ennen kuin lapsi lukee itse kokonaisia kirjoja. Lapselle kannattaa lukea ja tämän huomio kiinnittää teksteihin jo varhain. Kiinnostavia käsitteitä olivat leikkilukeminen ja leikkikirjoittaminen: lapset ovat lukevinaan ja kirjoittavinaan jo ennen kuin varsinaisesti osaavat. Tällainen leikki osoittaa kuitenkin lukemis- ja kirjoitustoiminnan tuntemusta ja kiinnostusta sitä kohtaan sekä orientoi myöhempään lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Saksalaisen ja suomalaisen lukutaitotutkijan tulokset tarjosivat mahdollisuuden maiden vertailuun. Suomessa ensinnäkin opitaan lukemaan nopeimmin Euroopassa, mitä on luontevaa selittää kielen säännönmukaisella ortografialla. Suomalaisten lapsiperheiden kodeissa on kuitenkin keskimäärin myös paljon enemmän lastenkirjoja kuin saksalaisten. Kummassakin maassa tutkimustulokset paljastavat, että lukuharrastuksella on myönteinen vaikutus menestymiseen kaikissa oppiaineissa, ei siis ainoastaan äidinkielessä.

Sukupuolieroja käsiteltiin ja pohdittiin useaan otteeseen. Pojat lukevat kaikkialla vähemmän ja heikommin kuin tytöt, ja lukevan miehen roolimallin merkitystä pojan lukutottumuksille peräänkuulutti niin Villacís, Ehmig kuin Lerkkanenkin. Lukuklaaninkin erityisessä fokuksessa on poikien lukuharrastuksen tukeminen. Ehmigin aineistossa lapselle ääneen luki tavallisesti äiti, ja äidit myös lukevat kotona enemmän, etenkin kirjoja. Lerkkanen totesikin, että yhden ohjelmanjulistuksen tulisi olla: isät lukemaan! Lukemisen, kirjallisen kulttuurin ja kielen parissa työskentelevät ammattilaiset, kuten opettajat, ovat useimmiten naisia. Tämä kävi kouriintuntuvalla tavalla ilmi siitäkin huvittuneisuutta herättäneestä faktasta, että seminaarin kolmisenkymmenestä kuulijasta allekirjoittanut oli ainut mies.

Lukutaitotutkimus välittää jykevän sanoman varhaisen lukemisen tärkeydestä. Lue lapselle -hankkeen kehotukseen on siis syytä tarttua!

Henri Satokangas

 

Kauno- ja tietokirjallisuus rakentavat yhdessä ymmärrystä

Lukuklaanin pääosassa olevasta kirjallisuudesta on moneksi. Ensinnäkin, kuten hyvin tiedetään, on olemassa kaunokirjallisuutta ja tietokirjallisuutta. Kertooko tämä luokittelu vielä mitään siitä, millaisia lukuelämyksiä kirjat tarjoavat? Kaunokirjallisuus voi lisätä tietoa hyvinkin tehokkaasti siinä missä tietokirja saattaa olla kieleltään nautittava ja vetävän tarinallinen. Millä tavalla kauno- ja tietokirjallisuus voivat täydentää toisiaan ymmärryksen rakentajina?

Uusimmissa opetussuunnitelmissa korostetaan ilmiöoppimista, jossa samaa ilmiötä lähestytään eri oppiaineiden ja myös erilaisten oppimateriaalien näkökulmista. Tässä niin kauno- kuin tietokirjallisuus voivat tarjota kiehtovia ja toisiaan täydentäviä näkökulmia. Minulla tällainen ”ilmiölukeminen” on tapahtunut varkain, kun olen huomannut tunnistaneeni tuttua asiaa uudessa kirjassa. Esittelen seuraavaksi pari lukuelämystä toisiaan kummasti täydentäneestä kaunon ja tiedon yhteispelistä.

Risto Pulkkisen tietokirja Suomalainen kansanusko (2014) selvittää esihistoriallisen ajan suomalaisten uskomuksia jumalista, luonnosta, elämästä ja kuolemasta sekä maailman synnystä. Muinaisille suomalaisille niin kotipiha kuin metsäkin oli täynnä henkiä ja haltioita, ja runonlaulun taitajalla oli suuri valta ja arvostus. Juhani Ahon klassikkoromaani Panu (1897) puolestaan kertoo vuosisatojen takaisesta karjalaisesta kylästä, jossa muinaiset uskomukset ovat voimissaan. Kotona on oma haltiansa, metsän puilla ja joilla omansa. Sanalla on voimaa, sillä tuntemalla esimerkiksi karhun tai raudan syntysanat niitä voidaan hallita. Kyläläisten jokapäiväiseen elämään kuuluvat uhrilehdot ja henkiolentojen pitäminen tyytyväisinä. Eläytymällä Panun ja kumppaneiden elämään muinaisessa Karjalassa Suomalaisen kansanuskon välittämä tietämys silloisesta maailmankatsomuksesta herää eloon ja painuu mieleen tarinan muodossa.

Historioitsija Yuval Noah Hararin muhkean kansainvälisen suosion saavuttanut historiakirja Sapiens – Ihmisen lyhyt historia (2011) kuvaa ihmislajin taivalta ennen kaikkea ihmisten ajattelun kehityksen ja muuttuvan maailmankuvan kautta. Harari esimerkiksi esittelee empiirisen tieteen ja löytöretkien käynnistymistä ja 1400-luvun Euroopan siirtymistä keskiajasta uuteen aikaan. Eurooppa ei suinkaan ollut vaurain, väkirikkain tai edes teknisesti kehittynein maailmankolkka, mutta ratkaisevaa oli ajattelutavan muutos: ihminen voi itse saada tutkimalla lisätietoa maailmasta. Keskiajan ajatusmaailmassa kaikki tietämisen arvoinen tieto löytyi vanhoista kirjoituksista eikä mielenkiinto ulottunut merten taakse. Vastapainoksi suuria linjoja vetävään Sapiensiin voi esimerkiksi eläytyä keskiaikaiseen elämänmenoon ja siihen liittyviin arkisiin yksityiskohtiin Ilari Aallon ja Elina Helkalan mukaansatempaavassa tietokirjassa Matkaopas keskiajan Suomeen (2015).

Viime vuosien fantasiakirjallisuuden hittisarja, George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu (1996–), puolestaan kuvaa kovasti keskiaikaista Eurooppaa muistuttavaa Westerosia, jonka hallitsijat keskittyvät keskinäiseen nahisteluun ja valta(istuin)peliinsä. Maailmankartalla on suuri tuntematon joka puolella, eikä kuninkailla ole havaittavissa suurempia intohimoja löytö- tai valloitusretkiin kaukomailla, kun ajatukset pyörivät pientä piiriä kruunun ja valtaistuimen ympärillä. Myöskään tieteeseen tai teknologiaan panostaminen ei kiinnosta. Ainoastaan munkkeja muistuttavat mestarit opiskelevat, ja hekin enimmäkseen menneiden aikojen viisaiden kirjoituksia.

Westerosin valtakuntien vakaus ja armeijojen kasassa pysyminen perustuu pitkälti johdossa oleviin henkilöihin ja heidän persooniinsa, aivan kuten historioitsija Mirkka Lappalainen kuvaa Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin tilannetta 1600-luvulla tietokirjassaan Pohjolan leijona (2014). Kuninkaan suuri projekti oli rakentaa valtiojärjestelmä, joka ei ole riippuvainen yksittäisistä henkilöistä vaan jossa byrokratian pyörivät rattaat pitävät valtakunnan pystyssä: tämän päivän Ruotsi ja Suomi ovat tämän projektin tulosta.

Lisäksi ei voi olla huomaamatta, kuinka runsaasti Tulen ja jään laulussa käytetään retoriikkaa. Hahmot pitävät mitä paatoksellisimpia palopuheita ohjaillakseen muiden ihmisten mieliä. Retoriset peliliikkeet ovat kuin suoraan Juhana Torkin tietokirjasta Puhevalta (2006), joka käsittelee puhumalla vaikuttamista.

Omat esimerkkini eivät välttämättä sovellu aivan alaluokkalaisille. Eri-ikäisille lapsille on tarjolla kaunoa (ks. Kaisa Laaksosen Suuri lukuseikkailu, 2017) ja tietoa (ks. Pirjo Hiidenmaan ym. Tietokirjoja alakouluun!, 2017), jotka tarjoavat kiehtovia väyliä erilaisten ilmiöiden tuntemukseen. Itselleni tutuista opuksista voisin nostaa esiin Mauri Kunnaksen Koiramäki-sarjan, jossa kerrotaan sanoin ja kuvin hyvin opettavaisesti 1800-luvun suomalaisen talonpojan elämänpiiristä. Historiaa kuvittavat myös erittäin tarkasti Markku Löytönen ja Riikka Jäntti lapsille suunnatuissa, tutkimusmatkailijoista kertovissa tarinallisissa tietokirjoissaan (esim. Koillisväylän löytäjä – Tutkimusmatkaaja Adolf Erik Nordenskiöld Jäämerellä, 2005).

Miksi olen yllä selostanut historiaa käsittelevien, lähinnä aikuisille suunnattujen kirjojen antia? Koska ihmisen muuttuva maailmankuva ja menneet vuosisadat kiehtovat ja saavat minut hakeutumaan yhä uusien aihetta käsittelevien kirjojen pariin. Vastaavasti lukuharrastusta aloittelevaa lasta kannattaa auttaa häntä itseään kiinnostavaa aihetta käsittelevien kirjojen äärelle, sillä oma innostus on lukemisen paras motivaattori. Mukaansatempaavat tietokirjat ja eläytymään kutsuvat kaunokirjat kartuttavat yhdessä monipuolista ymmärrystä maailmasta ja antavat siten elämään eväitä, jotka pysyvät aina mukana.

Henri Satokangas

Tarvitseeko lukemista perustella?

Lukemista on tapana perustella: oppii uusia asioita, kasvaa kansalaiseksi, voi eläytyä moniin kohtaloihin, voi irrota arjesta ja kokea ihan uusia seikkailuja, kielentaju paranee, sanavarasto laajenee, empatiakyky kasvaa, lukutaitoinen ei ole virran vietävissä, lukeminen selvittää ajatuksia. Nämä kymmenen perustelua tulee etsimättä mieleen. Yhdentenätoista voi mainita senkin, että lukeminen on kivaa.

Tarvitseeko lukemista perustella? Jos haluamme kannustaa jotakuta määrätietoiseen harrastukseen, joka vaatii aikaa ja vaivaa, tarvitaan perusteluja. Lukeminenkin voi olla tällainen harrastus, ja harrastaa voi monella tavalla. Joku lukee mielikirjailijansa kaikki romaanit, toinen omaa suosikkilajiaan, olipa tekijä kuka hyvänsä. On niitä, jotka haluavat tietää uutuuskirjat heti tuoreeltaan, ja on niitä, jotka lukevat mitä eteen osuu. On niitä, jotka haluavat saada tietoa ja perehtyä. Joku keskittyy omaan aiheeseensa ja tietää kaiken keskiajasta. Toinen lukee tasaisesti luonnosta, historiasta, ravitsemuksesta, kulttuurista, uusista tutkimustuloksista ja keksinnöistä.

Kaikki eivät ole innokkaita lukemisen harrastajia; eivät kaikki saa elämäänsä suurta kipinää myöskään musiikista tai kuvataiteista. Lukemista ei kuitenkaan pidä tarkastella vain harrastuksena tai pääsynä yhteen taidelajiin ja kulttuurimuotoon.

Lukemista tarvitaan, kun haluaa välttää laktoosia tai gluteenia, tai kun haluaa varmistua siitä, että pakastevadelmat ovat taatusti kotimaisia. Lukemaan on ryhdyttävä, kun aikoo hakea asuntoa, asumistukea, pankkilainaa tai avioliittokuulutuksen. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin: äänestäminen, opiskelu, melkein mikä tahansa työnteko, laitteiden turvaohjeet, ruokareseptien soveltaminen….

On vaikea keksiä mitään toista ihmiselämän aluetta tai taitoa, joka haaroisi niin moneen suuntaan kuin lukeminen ja lukutaito. Siksi lukemisen opetustakaan ei voi sulkea yhteen elämänalueeseen.

Kyllä, koulu on aivan keskeinen. Mutta lukutaito alkaa jo neuvolasta ja äitiyspakkauksen ensikirjasta. Tarvitaan myös kirjasto, aineistot, vinkkarit ja satutunnit.

Kyllä, äidinkielenopetus on aivan ytimessä. Mutta lukutaitoa on ruokittava ja monipuolistettava kaikissa oppiaineissa.

Kyllä, kirjallisuus on lukutaidon perusruokaa. Mutta niin ovat myös media- ja käyttötekstit, oppikirjat ja oppilaan tiedonhankinta.

Kyllä, lukeminen on juuri sitä, mitä tarvitaan. Mutta tarvitaan myös luetusta keskustelemista, omaa kirjoittamista ja ideointia, omaa ja yhteistä tekemisen iloa.

Suomen Kulttuurirahasto ja Kopiosto tukevat Lukuklaani-hankkeessa alakoulujen lukutaitoa. Me opettajankouluttajat ja kielen- ja kirjallisuudentutkijat olemme kiinnostuneita siitä, miten koulut tarttuvat Lukuklaanien mahdollisuuksiin.

Pirjo Hiidenmaa

Luetaan! Ja luetaan sitten pitkiä tekstejä!

Lukuklaani-hankkeessa tiedetään jo ennalta, että kaikki lukevat ja kirjoittavat, ehkä jopa enemmän kuin ennen: chattaillaan, etsitään tietoa, luetaan blogeja, luetaan läksyjä.

Mutta nyt kysytään, mikä on pitkän tekstin asema: luetaanko kirjoja, luetaanko monenlaisia kirjoja ja mitä luetulle tehdään. Kuka lukee ja miltä lukeminen tuntuu?

 

Lukuklaani-hankkeen tutkimusosion kotisivu

Lukuklaani-hanke on Suomen Kulttuurirahaston ja Kopioston rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tukea lasten- ja nuorten lukutaidon ja -harrastuksen paranemista ja lukemista edistävien ympäristöjen ja käytäntöjen luomista. Hankkeeseen kuuluu mm. lukemista edistäviä kilpaluja ja tapahtumia. Hanke aloitettiin 2017 alakoulujen koulukirjastojen kehityskilpailulla, ja syksyllä 2018 lähes kaikkiin Suomen ala- ja yhtenäiskouluihin lahjoitettiin sadan kirjan Lukuklaani-kirjapaketti sekä Käsikirja lukupiireihin -opas.

Lukuklaani hanke laajeni syksyllä 2019 myös yläkouluihin. Jokainen yläkoulu saa valitsemansa sadan kirjan paketin, jotka toimitetaan kouluihin syyslukukauden 2019 alussa.  Yläkoulujen hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Lastenkirjainstituutti.

Tutkimusosio toteuteaan Helsingin ja Turun yliopistoissa alakoulun ja yläkoulun opettajille suunnatuilla laajoilla kyselyillä ja niiden analyysillä. Kyselyt jakautuvat siten, että ennen kirjapaketteja toimittamista kouluihin on lähetetty laaja alkukartoituskysely, joka tutkii kirjallisuuden käyttämistä opetuksessa. Kirjapakettien ja muun oheismateriaalin jakelun jälkeen kouluihin lähetetään seurantakysely, joka tutkii kirjapakettien käyttöä ja soveltamista opetuksessa ja niin ollen hankkeen vaikutuksia kirjallisuuden opetukseen.

Alakoulut: alkukartoitus (kevät 2018) ja seuranta (kevät 2019)

Yläkoulut: alkukartoitus (kevät 2019) ja seuranta (kevät 2020)

Tälle sivustolle kerätään tutkimuksen edetessä tutkimustuloksia ja uutta tietoa kirjallisuuden opetuksesta peruskoulussa. Tuloksista raportoidaan myös mediassa ja erilaisissa tapahtumissa.

Lukuklaanin kotisivu