Viime vuosien näkyvä lukutaitoa koskeva keskustelu ja erilaiset lukutaidon ja -innon tukemiseen keskittyvät hankkeet saivat alkusysäyksensä ehkä ennen kaikkea laajoista määrällisistä lukutaitotutkimuksista, kuten PISA ja PIRLS. Niiden tulosten ja laajan julkisen keskustelun myötä ovat käynnistyneet lukuisat lukutaitoon keskittyvät hankkeet ja täydennyskoulutukset (ks. Lukutaitohankkeita).
Lukutaito on jatkuvasti esillä myös monissa uusissa, luonteeltaan laadullisissa tutkimuksissa. Viime viikolla julkaistiin kasvatuksen historiaa käsittelevän Kasvatus ja aika -lehden teemanumero lukemisesta. Tällä viikolla julkaistussa Kieliverkoston Kieli, koulutus ja yhteiskunta -lehdessä lukutaito on niin ikään näkyvästi läsnä.
Kasvatus ja aika -numerossa keskitytään lukemisen kokemuksiin Elämää lukijana -muistitietokeruun aineiston kautta. Lukemisen kokemuksia käsitellään artikkeleissa eri näkökulmista, ja keruuta varten lähetettyjä vastauksia on luettavana sellaisenaankin. Nostan tässä esille pari poimintaa; julkaisu on vapaasti luettavissa, joten siihen kannattaa sukeltaa tarkempaa tutkailua varten.
Kiinnostava on Ilkka Mäkisen historiallinen katsaus siihen, millaisilla käsitteillä lukumotivaatiosta on puhuttu eri aikoina: enemmän tai vähemmän samasta ajatuksesta on käytetty esimerkiksi nimityksiä lukuhalu, lukuinto, lukuinnostus, lukemisharrastus, lukemisaktiivisuus ja mainio kirjallisuudennälkä. Käytetyissä käsitteissä näkyvät niihin kulloinkin liitetyt sivumerkitykset ja se vaikutelma, joka käsitteellä on haluttu luoda.
Tuija Laine käsittelee lukemisen yhteisöllisyyttä historiallisena ilmiönä. Mielenkiintoista on huomata, kuinka tuore keksintö yksin hiljaa lukeminen on. Keskiajalle asti tavallista lukemista oli ääneen lukeminen, luki sitten kuulijajoukolle tai itsekseen. Luostareissa munkit höpöttivät ääneen kukin omia tekstejään. Kun munkki Augustinus 1300-luvulla luki kirjaa hiljaa, pidettiin moista eriskummallisena käytöksenä.
Aikanaan lukutaidottomille lukeminen on ollut tärkeä ääneen lukemisen ulottuvuus, mutta jo satoja vuosia sitten lukutaitoisetkin ovat viihtyneet kuunnellen ääneen lukemista. Ääneen lukemisella on ollut monenlaisia ominaistilainteita: ajaton ja edelleen tutuin lienee iltasadun lukeminen lapselle, mutta myös esimerkiksi hauskan katkelman lukeminen lehdestä on tänäkin päivänä tavallista. Sen sijaan kilpailevat ajanviettotavat ovat 1900-luvulta eteenpäin ymmärrettävästi vieneet tilaa kokoontumisilta, joissa kuunnellaan yhdessä ääneenlukua.
Paluulle monipuolisempaan yhteisölliseen lukemiseen on kuitenkin havaittavissa kysyntää esimerkiksi lukupiirien muodossa. Pedagogiikassa yhteinen lukukokemus luo turvaa ja yhteisöllisyyttä sekä lisäksi monipuolistaa lukukokemusta, kun oppilas kuulee muidenkin ajatuksia luetusta.
Kieli, koulutus ja yhteiskunta -lehdessä Minna Sorri käsittelee lukutaitohuolta koskevaa keskustelua mediassa sukupuolten näkökulmasta. Kun puhutaan erityisesti poikien heikosta lukutaidosta, tullaanko samalla vahvistaneeksi sukupuolia koskevia stereotypioita? Mediasta välittyvä kuva pojista ja heidän mieltymyksistään osoittautuu sangen yksipuoliseksi. Media tuleekin helposti välittäneeksi ahtaita käsityksiä siitä, millainen käytös on odotettavaa tytöiltä ja pojilta. Lisäksi saattaa olla paikallaan kyseenalaistaa sukupuolten välisen vastakkainasettelun asetelma.
Lukutaito liittyy tiiviisti moniin muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, ja aiheesta lienee odotettavissa tulevaisuudessakin eri alojen tutkimustietoa. Ehkäpä osaamme tarttua entistä paremmin lukutaidon moninaisiin syihin ja seurauksiin uuden tiedon valossa.
Henri Satokangas