Lukuhankkeissa ja lukemisen merkitystä korostavissa puheenvuoroissa on ollut tapana esitellä lukemisen käytännöllisiä hyötyjä. Ne ovatkin kiistämättömät ja moninaiset: esimerkiksi kyky asettua toisen asemaan, kokonaisuuksien hahmottaminen, kirjoittamisen mallien omaksuminen sekä keskittymisen, muistin ja ajattelun kehittäminen (ks. myös päivitys alla).
Lukemisen moninaisten hyötyjen esiin tuominen on ensiarvoisen tärkeää. Demokraattisessa tietoyhteiskunnassa lukutaito on kansalaistaito, jolla on keskeinen välinearvo esimerkiksi yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Keskittymisongelmat ja kyvyttömyys syventyä pidempiin teksteihin ja sitä kautta perusteelliseen ajatteluun puolestaan ovat valtavia uhkia, joihin muun muassa kirjojen lukeminen vastaa.
Kuitenkin on paikallaan muistaa myös kirjallisuuden itseisarvo. Kirja ei ole vain väline jonkin hyödyllisen ominaisuuden tavoitteluun. Kirjallisuuden kautta voidaan käsitellä käsittämätöntä, elämän ja ihmisenä olemisen rajallisuutta, mielettömyyttä ja pulmallisuutta. Se voi tarjota outouden kokemuksia ja vaikeasti määriteltäviä merkityksiä, laajentaa käsitystä maailmasta ja elämästä. Tällaista hyötyä – jos sitä hyödyksi voi ylipäänsä luonnehtia – on mahdotonta mitata.
Lukukokemus ja kirjallisuudesta nauttiminen ovat monessa mielessä lukuinnon ydintä. Kirjallisuus tarjoaa moniin muihin taiteen, tiedon välittämisen ja viihteen muotoihin verrattuna ”vaikeaa” nautintoa: romaanin, runoteoksen tai tietokirjan lukeminen palkitsee hitaasti.
Lukeminen elämyksenä on lopulta avain lukuilon ja -harrastuksen syntymiseen. Kuinka moni lukemista omasta halustaan harrastava tarttuu uuteen kirjaan mielessään ensisijaisesti aivojen trimmaaminen tai tekstilajitaitojen hiominen?
Tätä kirjoitusta innoitti eritoten Sari Kivistön ja Sami Pihlströmin teos Sivistyksen puolustus (Gaudeamus 2018) ja etenkin sen sivut s. 158–180, missä käsitellään kirjallisuuden ja filosofian välineellistämistä.
Henri Satokangas