Helsingin yliopisto
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin toisen jakson aiheena on henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan eli HOPS:iin liittyvä ohjaus. Miten HOPS:in tekoa ohjataan? Minkälainen on HOPS-ohjaajan rooli? Mitä on hyvä HOPS-ohjaus?
Tässä jaksossa aiheesta keskustelee kaksi kokenutta HOPS-ohjaajaa Helsingin yliopistosta.
Yliopisto-opettaja Juha Eskelinen opettaa englannin kääntämistä sekä työelämäkursseja kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelmassa ja vastaa työelämä- ja asiantuntijuusopintojen kursseista kielten kandiohjelmassa.
Yliopistonlehtori Olli-Pekka Penttinen opettaa ekotoksikologiaa eli sitä, mikä tekee kemikaalista haitallisen ja miten haittavaikutukset tulevat näkyviin yksittäisillä eliöillä tai ympäristössä. Penttinen opettaa ja ohjaa opiskelijoita Ympäristötieteen kandiohjelmassa ja Ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa. Olli-Pekka on Ympäristötieteen kandiohjelman johtaja.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin jakso 2.
Aiheena HOPS-ohjaus. Vieraina yliopisto-opettaja Juha Eskelinen ja yliopistonlehtori Olli-Pekka Penttinen Helsingin yliopistosta.
Jakso ja tekstivastine julkaistu 20.1.
Äänitteen kesto: 42 min
Eric Carver:
Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavan ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aineita. Minä olen Eric Carver ja tämän podcastin juontaja.
Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan siellä opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa.
Tässä jaksossa meillä on kaksi vierasta. Yliopisto-opettaja Juha Eskelinen opettaa englannin kääntämistä sekä työelämäkursseja kääntämisen ja tulkkauksen maisteriohjelmasta ja vastaa työelämä- ja asiantuntijaopintojen kursseista kielten kandiohjelmassa.
Toinen vieraamme yliopistolehtori Olli-Pekka Penttinen opettaa ekotoksikologiaa, eli sitä mikä tekee kemikaaleista haitallisen ja miten haittavaikutukset tulevat näkyviin yksittäisillä eliöillä tai ympäristöissä. Penttinen opettaa ja ohjaa opiskelijoita ympäristötieteen kandiohjelmassa ja ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa. Olli-Pekka on myös ympäristötieteen kandiohjelman johtaja.
Tervetuloa mukaan Olli-Pekka ja Juha.
Juha Eskelinen:
Kiitos.
Olli-Pekka Penttinen:
Kiitos.
Eric Carver:
Tässä jaksossa puhutaan henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta eli HOPSista ja siitä, minkälainen on HOPS-ohjaajan rooli, mitä on hyvä HOPS-ohjaus, miten eri tavalla sitä voi tehdä ja mikä siinä on keskeistä.
Miten te itse määrittelisitte henkilökohtasen opintosuunnitelman eli tän HOPSin? Mitä siihen kuuluu ja mikä on HOPS-ohjaajan rooli, ja haluisko vaikka Juha alottaa?
Juha Eskelinen:
Kiitos. Mä näen HOPSin toisaalta sellasena asiakirjana, joka mahdollistaa opiskelijalle ilmottautumisen kursseihin ja valmistumisen. Eli se on tämmönen hallinnollinen dokumentti. Mut ensisijaisesti HOPS on opiskelijan itsenäistä työtä, suunnittelua, jossa hän tutustuu siihen omaan koulutusohjelmaan ja tieteenalaan, kandivaiheessa hieman eri tavalla ku maisterivaiheessa, ja pyrkii sitä kautta sitten hahmottamaan sitä omaa tulevaa polkuaan kohti asiantuntijuutta ja osaamista ja tekee siinä päätöksiä, jotka sitten suuntaa tän polun. Eli se on opiskelijan omaa luovaa työtä.
HOPS-ohjaajan rooli taas on auttaa opiskelijaa tässä työssä eli avata semmosia lukkoja, mitä opiskelijalle tulee vastaan. Ei antaa valmiita vastauksia vaan suuntia ja semmosia näkymiä siihen koulutusohjelmaan ja alaan, joiden avulla opiskelija pystyy sitten ohjaamaan sitä omaa työtään itse. Viime kädessä sitten varmistaa, että opiskelija tuottaa sen dokumentin, jota opiskelija tarvitsee tässä, sekä tässä etenemisessään muodollisesti siellä polulla opiskelijana että myös oppijana ja tulevana asiantuntijana.
Olli-Pekka Penttinen:
Jos mä jatkan tuosta, niin ohjaus on tietenkin luottamuksellista. Ja toi suunnitelma, minkä opiskelija tekee, niin sehän ei oo sitova. Sitä voi aina muokata ja tuleekin muokata, koska opiskelijan mieli voi muuttua. Ohjaaja voi tukea aina sitä. Parhaimmillaan tietenkin ohjaus on semmosta, että se tekee ohjauksesta lopulta tarpeettoman, että opiskelija on riittävän vahva ja tietää riittävästi asioista, että hän ei (– vaikka kandivaihetta) [0:03:47] niin se ei siinä (kolmantena –) ohjausta. Sillon se ohjaus on saavuttanu sen tavotteen.
Eric Carver:
Niin ohjauksen tavotteena on tukea sitä opiskelijan omaa toimijuutta ja sitä, että tavallaan se tuen tarve vähenee sen ohjauksen kautta, eikö niin?
Olli-Pekka Penttinen:
Kyllä.
Eric Carver:
No, te ootte molemmat Helsingin yliopiston koulutusohjelmissa töissä ja ohjauksen kehittäjiä omissa ohjelmissa, missä opetatte ja ohjaatte. Helsingin yliopiston opiskelijaohjauksen linjauksissa määritellään, että henkilökohtainen opintosuunnitelma kuuluu kaikkiin tutkintoihin ja se on koko opiskeluajan kattava prosessi, joka tukee opintojen etenemistä ja asiantuntijuuden kehittymistä ja sen avulla on tarkoitus edistää opintojen suunnittelua ja opiskeluprosessin hallintaa. Onko tää tiedän mielestä hyvin määritelty linjaus sille, mitä HOPS on ja mitä sillä tavotellaan? Haluuko vaikka Olli-Pekka alottaa täl kertaa?
Olli-Pekka Penttinen:
No, mä voin alottaa. Tää on kunnianhimonen määritelmä. Jos mietitään menneitä, niin muistan tämän, kun 2005, 2006 alotettiin puhumaan HOPSista tosissaan, niin sillonhan tää julkistettiin, otettiin esiin nämä tavotteet. Sillon mä pidin tätä tärkeenä, että me oikeesti keskitytään tähän ja tuetaan opiskelijaa tässä. Tässä minusta tää on oikeessa. Meidän täytyy keskittyy siihen, että me tuetaan opiskelijaa koko opintojen ajan tavalla tai toiselle.
Ja miten se toteutetaan, niin tällä hetkellähän se on koulutusohjelmasta kiinni. Meidän täytyy ite päättää se. Meil on hirvittävä vastuu tässä. (Sitähän) [0:05:40] mä ite näen tän tällä hetkellä sillä tavalla, et se on koulutusohjelmien vastuulla, miten me toteutetaan tämä. Se henkilökohtaisesti herättää minussa huolta, että pystymmekö me oikeesti toteuttamaan tämän, mikä täs on kirjotettuna.
Juha Eskelinen:
Mä oon ihan samaa mieltä kyllä. Meillä kielten kandiohjelmassa niin, kun tuli tää rehtorin päätös 2017, jossa pyrittiin ohjaamaan tai todettiin, että tää kuuluu kaikkiin tutkintoihin ja koko ajalle, niin me mietittiin, että miten me voidaan toteuttaa tää. Sillonen kandiohjelman johtaja niin sai ajettua läpi sit sellasen päätöksen, jossa me luotiin tällainen koko kanditutkinnon kestävä kahden opintopisteen kurssi, johon se HOPS sidottiin. Samalla siihen sidottiin myös asiantuntijuuden kehittymisen ja tämmösen opiskelijan oman asiantuntijaidentiteetin kehittymisen tukeminen.
Tällä kurssilla portfoliotyöskentelykurssilla opiskelijat itse HOPS-ohjaajan tukemana rakentaa sitä omaa asiantuntijuuttaan tämmösten erilaisten, nimitetään niitä etappitehtäviksi kautta. Et hänel on tavotteena, jokaselle lukukaudelle on tavotteita. Semmosia pohdintakysymyksiä, joihin hän vastaa ja sitä kautta pyrkii rakentamaan sitä omaa polkuaan, omaa osaamistaan. Tää on haastava tavote ja resurssit on ongelmana, mutta mun mielest tää linjaus on onnistunu. Sen jalkauttaminen vaan on sitten vaikeata sinne käytäntöön.
Eric Carver:
Ootteko samaa mieltä siitä tavallaan molemmat, että tavote on hyvä ja kannatettava mut et hyvin kunnianhimonen (–) [0:07:21]?
Juha Eskelinen:
Kyllä. Kyllä.
Eric Carver:
Miten jos puhutaan teidän omist kokemuksist, teil on molemmilla pidempi kokemus tuolta tän HOPSin historialta, niin mitä te ootte oppinu tästä HOPSista ja siitä roolista HOPS-ohjaajana? Minkälaiset ajatukset on pysyny samana ja toisaalta et mikä on muuttunu? Juha?
Juha Eskelinen:
No, mä alotin itse ohjaajana 2006. Olin sillon, taisin olla tutkijan tai suunnittelijan roolissa täällä sillon ja sillonen esimies, laitoksen johtaja totes mulle, että sulla nyt on tilaa työsuunnitelmassa, niin otapas vastuulles tää hopsaus. Sitten lähettiin sitä hiljalleen kehittämään.
Alkuvaiheessa täällä kääntämisen ohjelmassa se suuri ongelma ei ollu se opiskelijoitten pitkän ajan tavotteet, koska useimmat heistä oli tullu ohjelmaan tavotteenaan valmistua kääntäjäks tai tulkiks. Et sillon ehkä enemmän työllisti sellanen tutkintoon liittyvät pikku detaljit niinku, et minkä sivuainekokonaisuuden voi valita ja mitä kursseja siihen voi laittaa. Tai sit se, että missä opiskelija voi suorittaa jonkun toisen kotimaisen kielen kurssin.
Mut tän jälkeen sitten, kun aika meni eteenpäin ja erityisesti sen kielten kandiohjelmaan mukaan lähtiessä, niin ongelmaks asettu semmonen yleisempi humanistinen ongelma, humanistiopiskelijoitten ongelma, eli mihin mä olen menossa sen tutkinnon jälkeen. Jos humanistiopiskelija ei haluu opettajaks tai sitten kielten opiskelijan tapauksessa sinne kääntäjäks, tulkiks, niin hänel on hirvee valikoima sellasia tulevaisuudenkuvia, uria, ammatteja, joihin hän voi mennä. Hyvin harva niistä on semmonen, että se tutkinto suoraan valmentaa siihen. Meil ei oo sellasta linjaa, jossa valmennetaan opiskelijaa vaikka jonkun järjestön toiminnanjohtajaks, johon monet kuitenkin työllistyy.
Eli mulla se työnkuva muuttu sellasesta tutkinnon pikkudetaljien kanssa pelaamisesta siihen, että miten mä autan opiskelijaa löytämään sen oman polkunsa. Tää kasvatti mua tosi paljon HOPS-ohjaajana. Mä aloin nähdä opiskelijan yksilönä, joka asettaa tavotteita, sen sijaan, että mä näen hänet sellasena opiskelijana, joka pelaa siellä byrokratian rattaissa.
Toinen asia, mikä on jostain syystä kasvanu todella merkittäväks, on opiskelijoitten mielenterveydelliset kysymykset, eli jaksaminen ja se, miten opiskelijat kestää stressiä ja miten he yleensä pärjää yliopistomaailmassa. Mä en tiedä, mistä johtuu, että 15 vuoden aikana onko opiskelijat, heidän terveytensä heikentynyt. Onko he vapaampia puhumaan näistä asioista HOPS-ohjaajien kanssa? Ja mä oon oppinu sen, et mun täytyy asettaa ne omat rajat. Eli mä tiedän suunnilleen, missä mun osaaminen loppuu ja missä kohtaa mun täytyy sitten auttaa se opiskelija, ohjata se tän tukiverkoston piiriin, joka HOPS-ohjaajilla on. Eli tämmösissä urakysymyksissä urapalveluihin, mielenterveyskysymyksissä YTHS:lle tai Nyytille tai opintopsykologeille. Eli mä oon oppinu omat rajani tai ainakin toivon oppineeni ne. Tää on muuttunu tää HOPS-ohjaajan työ aika paljon tässä 15 vuoden aikana.
Eric Carver:
Eli se tavallaan se ensimmäinen muutos oli se, että sä aloit näkemään laajemmin sen. Et se ei oo vaan se, että nyt se tutkinto suoritetaan tämmösenä teknisenä, vaan että siin on laajempi tämmönen oppimiseen ja sen tulevaisuuteen liittyvä alue.
Juha Eskelinen:
Kyllä, kyllä. Joo.
Eric Carver:
Mutta sitten samalla myös, kun se sun rooli ohjaajana laajentu, niin sit sun piti myös määrittää niitä rajoja, että mitä se ei pidä sisällään.
Juha Eskelinen:
Kyllä. Pitää täysin paikkansa. Samalla sitten mä aloin nähdä tän tukiverkoston, ja toisaalt tää tukiverkosto myös, sitä on kasvatettu koko ajan. Et sillon 2006 oli ne HOPS-ohjaajat. Se on sitten siitä hieman semmosina polveillen kasvanu siihen tilanteeseen, joka meillä nyt on. Eli meillä on paljon semmosta tukea, johon me voidaan nojata täällä HOPS-ohjauksessa.
Eric Carver:
Kiitos Juha sun vastauksesta. Aika tosi, tosi tärkeitä asioita nostit esiin. Olli-Pekka, mitä sä ite nostasit siitä omasta nimenomaan historiasta, kokemuksesta HOPS-ohjaajana? Mitä sä oot oppinu? Minkälaisia asioita sä oot oivaltanu+
Olli-Pekka Penttinen:
Jossain vaiheessa mä ymmärsin sen, että mun kannattaa alkaa HOPS-ohjaajaks. Että olin opintoneuvojana ja sitten oli tilaus siihen, että pystyy alkaa kehittämään itteään ohjaajana. Mä otin osaa niihin koulutuksiin, mitä oli tarjolla valtakunnallisesti. Sitä kautta pääs pikkasen ymmärtämään, että mitä mahdollisuuksia on kehittyä. Tietenkin se työmäärä kokonaisen tavallaan oppiaineen ohjaajana niin se on aika suuri. Että siihen suhtautu vakavasti ja koko ajan joutu käyttämään paljon aikaa siihen pieniin asioihin ja sitten paljon suurempiinkin asioihin. Koska sitten oppi tuntemaan opiskelijat, ja ne lähesty monissa eri asioissa. Oppi ymmärtämään sen, että kuitenkin että tää on henkilökohtanen opintosuunnitelma, niin se ei saanu olla välttämättä henkilökohtasta opettajalle tai sille ohjaajalle.
Sen rajan luominen, kesti jonkin aikaa tajuta, että täytyy olla opettajana siinä. Ja se, tällä hetkellä pidän tärkeenä myös sitä, että tietenkin mä oon nyt paljon vanhempi ku sillon. Se on helpompi ymmärtää se, että (–) [0:13:20] ohjaaja tai opettaja. Ja sitten nää on opiskelijoita, joille tää on tietenkin tärkee asia.
Se että miten tää on kehittyny nyt viime vuosina, niin tää minusta uus tää rehtorin päätös, että kaikki opettajat on ohjaajia, niin se ei minuun vaikuttanu niin kauheen paljon, koska ei se työmäärä oo siitä vähentyny, koska mulla säily valtava määrä ohjaajia, niinku ohjattavia. Mul on ollu koko ajan sellanen tilanne, että mulla on ollu niitä haastavia ohjaustilanteita alusta alkaen. Ja sitten että miten mä selviin, niit on oikeestaan annetukin mulle. Niitten kanssa toimiminen on ollu se hankala tilanne. Mul on myös ollu samalla tavalla tukiverkko ympärillä. Mä tiedän, miten niitten kanssa toimii. Pystyn myöskin keskustelemaan erilaisten tahojen kanssa ja sitä kautta sitten saan ite tukea siihen ohjaukseen.
Mutta viime aikoina ehkä kaikkein tärkeintä, kaikkein tärkein havainto on ollu se, että ihan normaaleissakin ohjaustilanteissa ei välttämättä tarvii ohjata yksin, vaan me voidaan ohjata porukalla. Se on ollu oikeestaan aika antosaa. Että ihan tämmösiä tavallisia asioita, niin jos joku pieni asia kiikastaa. Koska esimerkiks tää ECGS-ohjelma on aika monimutkanen, siin on paljon oppiaineita. Niin voidaan pirauttaa kaverille. Sitä kautta me saadaan tieto nopeesti liikkeelle. Meil on muodostunu tämmönen aika mukava rinki, jossa me saadaan tavallaan jaettua sitä tietoa toisillemme ja sitä kautta myös nopeesti opiskelijoille. Minusta se on toiminu tosi hyvin. Tää on toisenlaista kuin aikasemmin. Että vaikka me tavallaan ajatellaan, että meil on henkilökohtaset ohjattavat, niin me ei nyt kuitenkaan aina henkilökohtasesti ohjata niitä vaan salaperäsellä tavalla, niinku ohjataan niitä ryhmänä. Ja se toimii.
Sitten meillä on sitten enemmän ja enemmän on tämmösii ryhmätilaisuuksia, jois me saadaan se tilanne tehokkaasti esiin. Se on tavallaan voimaannuttava se ite tilanne, jossa sitten sen ryhmän tuki opiskelijoille itelleen. Sitten että meit on monta mukana siinä, niin pystytään jakamaan se osaaminen tehokkaammin ku yksikkäistilanteessa.
Totta kai on sitten semmosia tilanteita, joissa yksin pystyy paremmin käsittelemään niitä hankalia asioita. Joskus voi olla tietenkin ihan mukaviakin asioita. Että pääasiassa jos meil on henkilökohtasia ohjaustilanteita, niin ne liityy joihinki haasteisiin. Se mikä siin on tärkeinä, niin sillon pitää varata aikaa. Joskus minuu rasittaa se, että puhutaan, että se 15 minuuttii on riittävä, mutta sillon se vaatii sen tunti, puoltoista tuntii, että meidän pitää keskustella siinä se asia. Siihen mä oon oppinu nytten, että pitää varata se aika sille opiskelijalle, ja mä tiedän etukäteen, että sillon se joku haastava tilanne. Ja se on kaikkein tärkeintä, et huomioidaan yksilöinä, etukäteen otetaan selvää niistä asioista. Toivon myös, että opiskelija etukäteen valmistautuu siihen tilanteeseen. Sillon kaikki sujuu hyvin.
Eric Carver:
Mielenkiintosta että te molemmat tuotte esiin aika samanlaisia oivalluksia tavallaan rajoista ja sen tuen hakemisesta. Ettei oo ohjaajana yksin, et käyttää näit erikoisohjauspalveluita tukena, urapalvelut, opintopsykologit. Mut myös tää on mun mielest tärkee tää, minkä nostit esiin Olli-Pekka tää niinku se opettajien kollegiaalisuus ja yhteistyö siin ohjausroolissa.
Mitä sulla heräs Juha mieleen tosta, mitä Olli-Pekka sano?
Juha Eskelinen:
No, kyllä se opettajien ja ohjaajien tuki toisilleen on tärkeetä. Että täällä taaskin kielten kandiohjelmassa, niin siel on tosiaan 20 opintosuuntaa. Monissa opintosuunnissa on vain yks tai kaks opettajaa. Me opettajat niin me ei olla ohjaamisen ammattilaisia. Me ollaan erikoistuttu johonkin ihan muuhun, että mul on kollegoita, jotka on koko uransa tutkinu vaikka Shakespearen näytelmiä, kieltä. Ei he oo missään vaiheessa erikoistunu ohjaamiseen. He tekee sitä kuitenkin. Tämmösissä tilanteissa se, että on se toinen ohjaaja, jolta voi kysyä, miten sä oot hoitanu tämmöset kysymykset, tämmöset ongelmat, niin se on todella tärkee resurssi.
Tämä ehkä ensimmäisenä nous tästä esiin, kyllä joo. Samoin se, että yliopisto on tosiaan tarjonnu koulutusta meille ja siihen kannattaa osallistua. Pyrin ite käymään muutaman vuoden välein niissä uusille ohjaajille tarkotetuis tilaisuuksis, jos sattuu sopivasti kohalle, koska tää rakenne muuttuu koko ajan.
Eric Carver:
No, mitkä asiat on teijän mielest HOPS-ohjaukses kaikkein tärkeimpiä teidän mielestä? Minkälaista on hyvä ohjaus? Alottaako vaikka Olli-Pekka tän?
Olli-Pekka Penttinen:
(Tuota toi — helppo vastata siihen. Minusta tää, ite ajattelen silleen) [0:19:19], että ymmärtää, että tää asia itessään on tärkeetä. Tiedän, että aikasemmin tähän ei oo välttämättä kiinnitetty huomiota. Että hyväksytään se, että me tarvitaan tämmönen järjestelmä. Otetaan se vakavasti. Ja kaikki suhtautuu siihen vakavasti, jotka ottaa osaa tähän. Sitä kautta tää saa sen arvosensa huomion. Tavallaan annetaan aikaa tälle.
Tavallaan ite mä tunnen hirveesti huonoo omatuntoa siitä, että tavallaan aina tuntuu siltä, että laiminlyö niitä opiskelijoita sen takia, että se aikaresurssi joskus tuntuu siltä, että sitä ei vaan pysty hyödyntää, käyttämään riittävästi niihin opiskelijoihin. Vaikka ei ne, minusta tuntuu, ettei ne kärsi siitä. Koska ottaahan ne yhteyttä siinä vaiheessa, jos niillä on kuitenkin hätä, vaikka tää nykyinen systeemi on semmonen, että aika helpolla jää huomiotta niitten opiskelijoiden viesti. Mutta kaikkein tärkeintä ois, että pystyis huomioimaan ne opiskelijat ajallaan, riittävän ajoissa, kun ne lähettää sen viestin, ottaa yhteyttä. Ja sitten ottaa vakavasti niitten asiat ja huomioi ne tavalla tai toisella. Niitä tapoja on niin monta. Ottaa huomioon sen yksilön.
Sitten kokonaisuutena myös se, että niitä opettajia, jos ajatellaan silleen, että niinku Juha äsken toi esiin sen, että on monenlaisia opettajia, että niillä tavallaan se ohjaus ei tuu automaattisesti. Niin pitää ottaa myös huomioon, että ohjaajia on erilaisia. Se vaikuttaa myös siihen, että miten se ohjaus toteutetaan. Pitää kaikki nää asiat ottaa. Täs näitä liikkuvia osia on niin paljon, että se ei oo automaatiota. Kaikki ei saa samanlaista ohjausta. Pitää hyväksyä se, että kaikki ohjaus on kuitenkin arvokasta. Ehkä se on se minun viesti tässä.
Eric Carver:
Juha.
Juha Eskelinen:
Kyllä. Kyllä, oon ihan samaa mieltä. Tää on tärkeää työtä. Aika monella se työsuunnitelmassa ilmeisesti jää semmoseen jamaan, et siihen laitetaan ne tunnit, mitkä jää yli. Se koetaan semmosena joissakin tilanteissa nyt esimerkiks (-) [0:21:45] mulle. Mun on nyt hampaat irvessä pakko tehdä tää. Siinä ehkä unohdetaan sit se kokonaiskuva, kun ei nää, jos tuijottaa vaan siihen, että minä opetan nytten näiden teknisten tekstien kääntämistä englannista suomeen. Unohtaa sen koko tutkinnon kuvan. Eli jos me annetaan, jätetään ne opiskelijat harhailemaan sinne niinku monille käy, kun ne tulee yliopistoon. Tää on niille ihan uus ympäristö. Jos niillä ei oo sitä HOPS-ohjaajaa siinä tukena, niin ne harhailee ja valmistuu paljon hitaammin.
Me ollaan kaikki kuunneltu tässä viime kuukausina varmaan luentoja tai puheita eri tasoilta sit, et miten meiltä on rahat lopussa yliopistoilla, koska opiskelijat ei valmistu ja näin ees päin. Tää on ihan tämmönen budjettikysymys. Mut vielä tärkeempää on se, et meidän täytys nähdä ne opiskelijat yksilöinä. Tulevina ehkä kollegoina, tulevina asiantuntijoina. Niin meidän täytys auttaa heitä siinä heidän polullaan eteenpäin kohti sitä tavotetta. Me ollaan heille se, joskus se olkapää, joskus se isoveli, joskus se mentori. Mut se henkilö, jolle on annettu tehtäväks auttaa heitä. Sitä ei muut välttämättä tee.
Sit tässä yksilöllisyydessä myös huomioida se, että meille tulee hyvin erilaisia opiskelijoita yliopistolle tähän kandiohjelmaan. Niin suurin osa tulee kyllä suoraan lukiosta, mut sit siel on niitäkin, jotka on ollu 20 vuotta työelämässä. Heidän tarpeensa ja vaatimuksensa on hyvin erilaisia. Molempia pitää auttaa ymmärtämään se tutkinnon kokonaisuus siinä alussa, et he ymmärtää, et mikä tää ympäristö on. Mut sen jälkeen ne työelämästä tulijat, niin niil on selkee tavote ja ne menee sitten ku juna. He tarvii hyvin erilaista tukea kun taas sit se suoraan lukiosta tullu eksynyt opiskelija. Eli kohdataan ne opiskelijat yksilöinä ja huomioidaan se tilanne ja kohta tutkinnossa, missä he on, ja autetaan siinä sitten heitä eteenpäin. Aluks enemmän ja sit myöhemmin sillä taval, et kun opiskelija ite ottaa yhteyttä, niin yksilöllisesti eteenpäin. Et ihan niinku Olli-Pekka puhu. Eli joskus on tarvetta käyttää enemmän aikaa yhteen opiskelijaan. Aika usein monet niistä rullaa eteenpäin ihan ilman tukea.
Olli-Pekka Penttinen:
Voinko mä jatkaa tästä vielä hyvin lyhyesti?
Eric Carver:
Juu, kommentoi.
Olli-Pekka Penttinen:
Joo, se ensimmäinen vuosi on todennäköisesti kaikkein tärkein. (–) [0:23:59]. Siit on tutkimustietoo. Ja se, mitä Juha sano, on kauheen tärkeetä. Opiskelijat on erilaisia. Mikä on jännää, niin se on huomattu, että kaikkialla maailmassa opiskelijat on erilaisia. Jos se kohortti otetaan vaikka Australiasta, Englannista, Suomesta, Ruotsista, mistä tahansa, niin siellä havaitaan, että sen kohortin sisällä opiskelijat on samalla tavalla erilaisia. Mikä on tosi jännää ja hauskaa minusta. Ne on kaikki opiskelijoita, ja ne on ihan samanlaisia mutta erilaisia sitten keskenänsä. Mikä on mukavaa minusta. Ja ne on opiskelijoita, jotka tarvitsee ohjausta omalla tavallaan.
Juha Eskelinen:
Kyllä.
Eric Carver:
No, te ootte jo viitannu resurssikysymyksiin, työpaineeseen, onko tarpeeksi aikaa. Haluais antaa enemmän. Ootte nostanu tän esiin. Niin resursseist ymmärrettävästi puhutaan täs yhteydessä ja siitä, et miten niitä resursseja pitäis käyttää. Onko teidän mielestä ryhmämuotonen ja kurssimuotonen ohjaus vaihtoehto tai osa hyvää ohjausta? Pitäiskö olla myös yksilöohjaukselle varattuu aikaa? Kuinka paljon pitäis varata aikaa näissä vuosittaisissa työsuunnitelmissa opettajien ohjaukseen? Ja pitäiskö olla joku yläraja sille, et kuinka monta opiskelijaa voi olla yksittäisen opettajan ohjausvastuulla? Haluuko vaikka Juha alottaa?
Juha Eskelinen:
Joo. No, useimpiin noista sun kysymyksistä vastaus on kyllä. Eli se ryhmäohjaus, niin se erityisesti, ku mennään sitten pitemmälle siellä toisen ja kolmannen vuoden ohjaus kandiopinnoissa ja maisterivuoden ehkä toinen vuosi. Niin se ryhmäohjaus toimii, jos HOPS-ohjaaja on kokenu tai jos hänellä on joku semmonen tukihenkilö tai jonkinlainen tukiranka siinä. Et hän osaa puuttua niihin tyypillisiin ongelmiin ja hoitaa ne sitten siellä yhteisis tapaamisissa. Samoin ensimmäisenä vuonnakin sen ensimmäisen syksyn ohjaus, niin siin on paljon semmosta, mikä pitää kertoo kaikille ja minkä voi tehä sitten yhteisillä luennoilla. Pari isoa tapaamista, joissa käydään läpi sitä tutkinnon rakennetta.
Mut sit on niitä opiskelijoita, jotka tarvii enemmän tukea. Osa ehkä sen takia, et he vaan tarvii sellasta ehkä psykologista tukea. Et he kaipaa sitä jotakuta, jonka kanssa he voi keskustella asioista kahden kesken. Se on semmosta henkilökohtasta tarvetta. Sit on niitä, jotka on eksyksissä ja sen takia tarvii sitä henkilökohtasta tukee. Et he ei jostain syystä löydä sitä omaa polkuaan siellä. He tuskailee vaikka sen valintansa kanssa, et onko tää nyt oikee koulutusohjelma. Sillon heitä täytyy auttaa joko pääsemään sisään siihen ohjelmaan. Enemmän auttaa siinä. Tai sitten hakea heidän kanssaan yhdessä sitä, et pitäiskö vaihtaa ohjelmaa. Eihän tätä nyt usein tapahdu mutta silloin tällöin.
Eli molemmille on paikkansa, ja ohjaajan ois hyvä ymmärtää näiden ohjaustapojen erot. Ryhmää ja yksilöä käsitellään ihan eri tavalla. Käyttää niitä silloin, kun se tilanne sitä vaatii. Isompi ongelma on sit se, että onko siihen aikaa. Et meillä erityisesti nyt humanistisessa on, muuallakin kyllä varmaan, leikattu tuntiopetusta todella rankalla kädellä. Nää tuntiopetetut kurssit on sitten siirretty vakituiselle henkilökunnalle. Meil on ollu linjauksena se, et vakituinen henkilökunta ja erityisesti opetushenkilökunta on ne, jotka hopsaa. Eli tavotteena on se, että opiskelijaa hopsaa se oman opintosuunnan opettaja. Jos opintosuunnassa on vaan kaks opettajaa ja toinen kenties kielten opetuksessa on vaikka japaninkielinen. Hän ei pysty hopsaamaan suomeks. Hän ei osaa suomea riittävästi, ja opiskelijat ei haluais englanninkielistä HOPS-ohjausta. Niin sillon se ohjausvastuu kaatuu kokonaan sen suomenkielisen opettajan niskoille. Kandiohjelmassa on kolme vuosikurssia, jolloin niitä ohjattavia opiskelijoita on paljon.
Tää on nyt se ongelma. Et mistä löytää se aika tehdä se, mitä tarvitsee, jos sitä aikaa koko ajan leikataan. Sitä mitä aiemmin oli. Meil on näkyny sellasta kurjistumista, että se alkuvaiheessa opettajalle tullu ohjausvastuu on ollu sellanen 15 opiskelijaa vuodessa. Mut se on koko ajan kasvanu, koska muita resursseja on leikattu. Tää on mun mielest semmonen isompi ongelma, johon yliopiston johdon pitäis vastata. Eli jos annetaan tällaisia ohjeistuksia, että ohjausta on oltava koko tutkinnon ajan ja sitä ohjausta suositellaan annettavan, varattavan vaikka 15 opiskelijaa ja 45 tuntia vuodessa. Jos siihen ei oo mahdollisuutta, eli tunteja tarvitaan enemmän, niin sillon niitä tunteja pitäis antaa enemmän. Eli rahotusta pitäis ohjata siihen, et nää HOPS-ohjausta hoitavat opettajat, niin heiltä siirretään sitten sitä opetusvastuuta sinne tuntiopetukseen. Eli annetaan tuntiopetusrahoja. Niin tää tasapainotus siinä, et se ohjaava opettaja saa mahdollisuuden tehdä työnsä hyvin. Se ois tärkeetä.
Eric Carver:
Olli-Pekka.
Olli-Pekka Penttinen:
Mul on tosi mukava, että Juha selitti tuon alussa. Helpottaa huomattavasti, mitä mä aion puhua nyt. Y-kandis ja ECGS:ssä toteutetaan pikkasen eri tavalla tuo HOPS-ohjaus, mutta meillä on kuitenkin ryhmät, joihin noi opiskelijat jaetaan. ECGS:ssä mä oon jakanu, jostain syystä se tuli mulle tänä vuonna. Mä oon jakanu uudet opiskelijat ryhmiin ja mä oon miettiny sitä että. Tai niilt on kysytty se, että onko joku opettaja, jolle ne haluavat. Oikeestaan ne ei tunne niitä opettajia. Hyvin vähän.
Mä oon valinnu niille ne opettajat. Kysyn heiltä, että voitteko te ottaa vaikka neljä opiskelijaa tai vähän enemmänkin niitä. Yleensä se on käyny. Joskus on kyseenalaistettu, että millä valtuutuksella sinä kysyt minulta tämmöstä asiaa. Tunnetko sinä minut? Tiedätkö, kuka minä olen? Että en tiedä. Sitä minä arvelinkin, ettet tiedä. Saatto olla dekaani tai joku vastaava, mikä oli tosi noloa. Mutta muuten se on menny tosi hyvin.
Mun on pakko sanoa, että meillä oli siinä maisteriohjelmassa alun perin kaks vuotta ongelma HOPSin kanssa. Nyt me (–) [0:30:13] siinä, että periaattees se toimii nyt ihan hyvin. Et jokasella opiskelijalla on HOPS-ohjaaja. Sitten me toimimme ryhmässä (ja –) [0:30:20].
Y-kandissa tilanne on semmonen, että siin on koko ajan ollu noin kymmenkunta opettajaa, joille jaetaan niitä vuosittain niitä opiskelijoita. Me tiedetään, että ohjauksen laadussa on eroja. Se on ehkä pienoinen ongelma. Me kuullaan palautetta siitä. Meil on ryhmäohjaustilanteita, jotka toimii tosi hyvin. Me saadaan siellä palautetta suoraan. Opiskelijat ei yhtään ujostele kertoa sitä, jos on ongelmia ohjauksessa. Me pystytään reagoimaan siihen, mutta me ei mahdeta mitään sille, että opettajat ohjaa eri tavalla. Tai ne ei sitten ohjaa ollenkaan, mikä on tietenkin ikävää. Mutta siihen pitää jollakin tapaa pystyy puuttumaan.
Tää oma rooli täs on tietenkin se, että myös minulla on paljon ohjattavia. Se aikaresurssi on tässä se minun oma ongelma. Että mä käytän paljon aikaa sellasiin opiskelijoihin, jotka tarvii ennen kaikkee sitä ohjausta. Juuri siten miten Juha kuvas. Niihin opiskelijoihin mä keskityn kaikkein eniten, jotka tarvitsee kaikkein eniten ohjausta. En tiiä, onks se oikein, mutta mä oon ite ajatellu sen sillä tavalla.
Mul on koulutussuunnittelija apuna, jolla on oma lista HOPS-ohjattavia. Ne on hänen nimellään siellä. Sitten hän pudottaa mulle uusia ohjattavia, jos tuntuu siltä, että mulla on tavallaan aikaikkuna, jossa mä voin käyttää aikaa tiettyihin opiskelijoihin. Niin (me keskitytään) [0:31:59] esimerkiks valmistumiseen tällä tapaa. Täs on niinku tämmönenkin tehokkuusajattelu mukana.
Täs on monenlaisia tekijöitä. Kokonaisuutena meillä on voimakas tarve tai halu kehittää tätä HOPS-ohjausta siihen suuntaan, että siin olis joku systeemi. Se, että meillä on nyt tämmönen ympäristöasiantuntija 1, 2 ja 3, jotka pyörii kuitenkin ensimmäisestä vuodesta kolmanteen vuoteen, jossa ne opiskelijat on läsnä. Ne tekee asiantuntijuusopintoja ja ne tekee HOPSia koko ajan. Me pystytään seuraamaan sitä. Me saadaan palautetta. Ne oppii siinä kaikkea samalla. Se on ollu toimiva. Se on tämmösiä ryhmätilaisuuksia, jotka on tehokkaita minun mielestä. Sitä täydennetään sitten henkilökohtasella yksilöohjauksella, niin se kokonaisuus on periaatteessa toimiva, mutta se vaatii kuitenkin hiontaa.
Mä oon tolle Juhalle tosi kateellinen siitä, että heillä on se toimiva portfoliosysteemi, josta mä tällä hetkellä vaan haaveilen. Jonka mä oon luvannu kehittää, mutta joka on vielä kaukana tulevaisuudessa.
Eric Carver:
Te molemmat, jos mä oikein kuulen ja ymmärrän, niin te näätte sen kurssi- ja ryhmämuotosen kuitenkin tosi tärkeenä, tavallaan osana sitä ohjelman kokonaista pedagogiikkaa. Meillä on nyt Helsingin yliopistossa opetussuunnitelmien uudistustyö käynnissä. Onks teillä jotain, mitä haluaisitte tavallaan siit omaks kokemuksest jakaa, et miten siinä, kun sitä koko ohjelman toimintaa suunnitellaan, niin miten siinä pitäis ohjaus huomioida? Onks Juhalla ajatuksia siihen?
Juha Eskelinen:
No, tää Olli-Pekan mainitsema, ja mistä mä itekin puhuin äsken, tää meidän portfoliotyöskentelykurssi. Niin se on mun mielestä todella vahva semmonen työkalu, jolla se HOPS-ohjaaja voi rakentaa sitä omaa ohjaustaan, joka auttaa opiskelijaa. Eli siinä kolmen vuoden jaksolle jaettu kurssi. Kahen opintopisteen kurssi jonka opiskelija saa sinne asiantuntijuusopintoihinsa. Pakollinen kurssi, jonka opettaja saa työsuunnitelmaansa. Tää joustavoittaa sitä ja mahdollistaa sen, että opettajalla on enemmän aikaa tehä sitä, ja opiskelijalla toisaalta on siinä semmonen tukiryhmä. Ne muut kurssilaiset joiden kanssa se etenee.
Samoin sit sen kurssin ennalta rakennetut tämmöset pohdintatehtävät, jotka perustuu siihen, mitä me tiedetään opiskelijoitten tarpeista tutkinnon eri vaiheissa. Se auttaa siinä ohjauksessa molempia. Aktivoi opiskelijaa itse pohtimaan sitä polkuansa, jota monet tekee kyllä muutenkin. Mutta joitakin opiskelijoita erityisesti alkuvaiheessa pitää auttaa semmoseen itsereflektioon ja sen oman asiantuntijuuden sanoittamiseen ja rakentamiseen. Tämmöset kurssimuotoset tavat ohjata ja sen hopsauksen palauttaminen sinne työsuunnitelmaan, se on tärkeetä.
Nythän tää uudistus sillon kolme vuotta sitten poisti ne opintopisteet siitä aineopintojen HOPSista, joka mun mielestä oli virhe. Tutkinnossa tarvitaan totta kai enemmän tilaa sille kaikelle muulle, mut se että se hopsaus poistettiin sieltä, niin johti siihen, että ne resurssit väheni. Se aika jota siihen oli käytettävissä väheni (–) [0:35:28] henkilökunnan puolelta, jolloin hopsaus saatto heiketä monessa ohjelmassa. Sen takia meillä vastattiin tähän sillä, et rakennettiin tää kahen opintopisteen kurssi. Semmosia mä suosittelisin kaikille mukaan sinne tutkintoon. Asiantuntijuus (–) opintoihin.
Eric Carver:
Mitä mieltä Olli-Pekka oot?
Olli-Pekka Penttinen:
Joo, mä oon ihan samaa mieltä. Että meil on toi kolmen opintopisteen. Hetkinen, meil on neljä opintopistettä niitä ympäristöasiantuntijaopintoja, joihin kuuluu se HOPS on sisällä siellä. Mä oon kyllä samaa mieltä siitä, että se oli yllätys, että siitä HOPSista lähti ne opintopisteet pois. Koska en mä tiedä, heikkenikö se HOPSin laatu. Tai kyl mä tiedän, että se heikkeni ainakin maisterivaiheessa meillä oli käynnistysvaikeuksia niin paljon. Et tietenkin koko systeemi muuttu sillon toisenlaiseksi. Meillä oli tavallaan uudelleen alko ne kaikki ajatukset, millä tavalla nää kaikki toteutetaan tässä vaiheessa. Nyt ei enää lähdetä puhtaalta pöydältä. Sen takii on ollu aika hankalaa työstää jotain uutta.
Mut nyt meil on 2023–26 opintosuunnitelma kehitteillä. Sitä varten on hyvä tilaisuus, mahdollisuus uudistaa tää tavallaan asiantuntijuusopinnot ja tää HOPS. Laittaa siihen jotain uutta tilalle, jos se mahtuu siihen tutkintovaatimuksiin. Sen takii mä pidän tätä kauheen tärkeenä, että tästä asiasta puhutaan nyt. Se pitää meidät aktiivisena. Sitten tavallaan ne omat haaveet siitä, että me saadaan tähän jotain lisää, niin ehkä ne toteutuu. Koska mä pidän tätä kauheen tärkeenä.
Tää on yliopistonkin kannalta tärkeetä, koska meitä kuitenkin kannustetaan siihen, että opiskelijat valmistuu tavoiteajoissa. HOPS työkaluna on tärkee myös siihen, että me saavutetaan näitä tuloksia. Se ei oo itseisarvo, mutta se on hyödyllistä myös opiskelijoille monessa tapauksessa.
Eric Carver:
Harva opiskelijakaan haluaa tai toivoo, että opintoaika ois hirveen pitkä. Että siinä tietysti tavallaan, et on oma rytmi ja oma tahti, ja sille pitää olla tilaa ja kunnioitusta ja aikaa sitten koulutusohjelmissa. Mutta harva opiskelijakaan toivoo, että ne paukkuis hirveen pitkälle ne opintoajat, että se on myöskin semmonen asia, mikä musta on hyvä pitää mielessä siinä tässä keskustelussa.
Kiitos todella paljon Olli-Pekka ja Juha, kun tulitte vieraaksi ja toitte teidän kokemusta, asiantuntemusta ja ajatuksia tähän mukaan. Jos ajatellaan, että tätä kuuntelis nyt joku HOPS-ohjaaja tai HOPS-ohjauksen kehittämistä miettivä koulutusohjelmassa opettava ihminen, niin onko jotain semmosia rohkasun sanoja tai vinkkejä, joita haluisitte vielä lopuks antaa. Juha?
Juha Eskelinen:
No. Se hopsauksen suunnittelu ja rakentaminen ennalta helpottaa sitä itse työtä. Et se hyvin suunniteltu on oikeesti puoliks tehty. Toinen juttu on se, että meillä, kun tää otettiin käyttöön tää kurssi, niin aluks opiskelijat, semmonen 50 % kyselyissä oli sitä mieltä, et tää on ihan kauheeta eikä me haluta tehä tätä. Nyt se on muuttunu siihen, et 90 % tykkää tästä. Et se 10 %, jotka ei oo kauheen tyytyväisiä, ne on yleensä sellasia, jotka tulee sielt työelämästä takas. Ne pitää tätä vähän hassuna, ku niil on selkeet tavotteet. Ne haluu sen täydentävän tai tutkinnon, jotta ne voi tehdä jotain asioit työelämässä. Ne ei koe tarvitsevansa tätä. Niitä varten sit täytyy pikkasen rukata niitä. Et siellä ekan vuoden HOPSeis tai etapeissa ei ehkä tarvii pohtia niin paljon sitä, että miksi tulin yliopistolle, kun se vastaus sillä opiskelijalla jo on.
Mut kannattaa lähtee suunnittelemaan. Opiskelijat arvostaa sitä hopsaamista. Se helpottaa kaikkien työtä, sekä ohjaajien että sitten hallinnon, urapalveluiden ja muiden, kun ne opiskelijat tulee paljon valmiimpina sitten sinne urapalveluihin, kun niit on jo autettu alkuun siellä opintosuunnassa että. Tää on semmonen aihealue, jota täytyy kehittää ja kannattaa kehittää. Se elää tässä yliopiston arjessa siinä missä muukin opetus, muukin ohjaus.
Eric Carver:
Olli-Pekka.
Olli-Pekka Penttinen:
(Jos oot) [0:40:20] kiinnostunut ympäristöpuolella HOPS-ohjauksesta, niin ole toki yhteydessä HOPSista vastuussa oleviin tahoihin. Kaikki ois tosi innoissaan siitä, jos me saadaan uusia ihmisiä mukaan siihen. Me tarvitaan tosi paljon kaikkia, jotka on vähääkään innostuneita siitä. Se helpottaa kaikkea. Ennen kaikkee innostuneet (HOPS-ohjaajat tai opettajat) on tervetulleita.
Eric Carver:
Kiitos Juha ja Olli-Pekka. Hyvää jatkoa teille. Onnea ja menestystä hopsaamiseen ja muuhunkin, mitä teette. Kiitos.
Juha Eskelinen:
Kiitos paljon.
Olli-Pekka Penttinen:
Kiitos paljon.
Litterointimerkinnät
| Haastattelija: | Eric Carver |
| Vastaaja: | Juha Eskelinen |
| Vastaaja: | Olli-Pekka Penttinen |
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |