Jakso 14. Säätiöiden tuki väitöskirjatutkijoille. Tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen

Minkälaista tukea Koneen Säätiö ja muut säätiöt tarjoavat tohtorikoulutettaville ja väitöskirjatutkijoille rahoituksen lisäksi? Miten säätiöiden rooli väitöskirjatutkijoiden tukena on kehittynyt? Mikä on säätiöiden rooli väitöskirjatutkijoiden ja koulutuksen tukena tulevaisuudessa?

Jakson vieraana on Kalle Korhonen.

Kalle Korhonen työskentelee Koneen Säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtajana. Hän on toiminut aktiivisesti Säätiöt ja rahastot ryn piirissä väitöskirjatutkijoiden rahoituksen ja tutkijoiden rahoituksen kehittämiseksi Suomessa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 14. jakso.

Aiheena säätiöiden tuki väitöskirjatutkijoille. Jakson vieraana on Kalle Korhonen, Koneen Säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtaja.

Jakson kesto 44  minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 13.4.2022.

Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Tämän jakson vieraana on Kalle Korhonen. Korhonen työskentelee Koneen säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtajana. Hän on toiminut aktiivisesti Säätiöt ja rahastot ry:n piirissä väitöskirjatutkijoiden rahoituksen ja tutkijoiden rahoituksen kehittämiseksi Suomessa. Tervetuloa mukaan Kalle.

 

Kalle: Kiitos.

 

Eric: Puhutaan tänään siitä, että minkälaista tukea Koneen säätiö ja muut säätiöt Suomessa tarjoavat tohtorikoulutettaville ja väitöskirjatutkijoille rahoituksen lisäksi. Miten säätiöiden rooli väitöskirjojen tutkijoiden tukena on kehittynyt ja mikä sen roolin pitäisi olla väitöskirjatutkijoiden ja koulutuksen tukena, tohtorikoulutuksen tukena sitten laajemminkin tulevaisuudessa? Aloitetaan ensin Koneen säätiön lyhyellä esittelyllä. Kalle, kerrotko hieman siitä mittakaavasta millä Koneen säätiö rahoittaa tutkimusta ja erityisesti tohtorikoulutusta ja väitöskirjatutkimusta tällä hetkellä ja millä tieteenaloilla te olette aktiivisia?

 

Kalle: Joo, Koneen säätiöhän on sellainen yleissäätiö, joka tukee tällä hetkellä sekä tiedettä että taidetta. Säätiö on alkanut tukemaan taidetta vasta tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana enemmän. Eli tiedettä tuetaan selvästi enemmän kuin taidetta ja viime vuonna tutkimusrahoitusta myönnettiin vuonna 2021 noin 32 miljoonaa euroa. No, sehän ei kerro paljon tällainen luku, mutta havainnollisempi on ehkä se, että kuinka monta täyttä henkilön työvuotta säätiö tuki vuonna tai maksoi vuonna 2021. Se on 650 kaikkiaan, tässä on siis tieteen ja taiteen tekijät mukana ja tästä väitöskirjatekijöiden osalta, niin päästään noin kahteen sataan eli noin 200 täyttä väitöskirjatyövuotta tuimme viime vuonna. Meillähän on erikseen, jokainen voi nähdä miten paljon olemme myöntäneet väitöskirja apurahoja, mutta sitten niiden lisäksi meillä on hankkeissa paljon väitöskirjan tekijöitä. Tämän takia se summa on lopulta niin suuri tai määrä on niin suuri.

 

Eric: Mitkä tieteenalat teillä on nimenomaan väitöskirjatutkimuksen rahoituksessa mukana?

 

Kalle: Meillä on humanistiset tieteet on säätiön suurin tieteenala tai tieteenalakokonaisuus, noin 40 – 50 prosenttia tutkimusrahoituksesta. Sitten yhteiskuntatieteet ehkä 30, riippuu tietenkin vähän jaottelusta. Sitten ympäristötiede parikymmentä prosenttia. Lisäksi meillä on taiteellista tutkimusta eli Taidekorkeakouluissa tehtävää tutkimusta, joka on yleensä juuri väitöskirjatyötä, mutta se on noin viiden prosentin luokkaa säätiön rahoituksesta. Niitäkin siis monta tekijää tälläkin hetkellä tekemässä väitöskirjaa siellä.

 

Eric: Eli aika iso jalanjälki joka vuosi tässä suomalaisessa tohtorikoulutuksessa ainakin näillä aloilla, missä olette aktiivisia.

 

Kalle: Joo, kyllä. Nythän se mitä me ei oikein hyvin tiedetä edelleenkään Suomessa on se, että miten väitöskirjan tekijät saavat rahoituksensa ja mistä kaikista lähteistä. Ja myös se, että kauanko väitöskirjan tekeminen keskimäärin nykyisin kestää. Sitä itseasiassa meidän on tarkoitus selvittää tänä vuonna Säätiöt ja rahastot ry:n piirissä, tilaamaan selvitys joltakin akateemiselta taholta.

 

Eric: Tämä on tavallaan niin laajakenttä ja kun niitä rahoituskanavia on niin paljon, niin sen kokonaisuuden hahmottaminen aina välillä tekee sitten, tai se on vähän haastavaa.

 

Kalle: Joo, se että mikä on julkisenrahoituksen rooli, mikä on yksityisen rooli ja millaisia väitöskirjapolkuja Suomessa nykyään on. Nämä nykyiset, toki on olemassa uraseurantaselvityksiä ja muita Tilastokeskuksen tietoja, mutta ne ei vastaa näihin kysymyksiin joihin haluaisimme nyt saada ihan tarkkoja vastauksia.

 

Eric: Aivan. Mitä muuta tukea Koneen säätiö tällä hetkellä tarjoaa tohtorikoulutettaville ja väitöskirjatutkijoille tämän rahoituksen lisäksi, mikä on tietysti todella tärkeä asia näille tätä työtä tekeville?

 

Kalle: Me tietysti teemme eron siinä, että emme ryhdy ohjaamaan väitöskirjoja. Tämä ei ole sellainen laitos tai tiedeinstituutio, joka sitten harjoittaisi ihan sitä väitöskirjaohjausta. Se olisi väärin yliopistoa kohtaan ja tutkijakoulutettaviakin kohtaan. Sen sijaan me tuetaan sellaisissa asioissa, missä olemme kokeneet, että yliopisto ei ole niin paljon tukenut väitöskirjan tekijöitä eli järjestämme koulutuksia, esimerkiksi hankkeen johtamisesta, tiedehankkeen johtamisesta sekä johtamisen kannalta että eettisen toiminnan kannalta. Sitten tuemme viestinnässä, järjestämme myös viestintäkoulutusta. Koulutusta myös ihan oman toiminnanohjaamisesta, moni väitöskirjan tekijä kuitenkin tekee juuri näillä ihmistieteiden aloilla työtään aika yksin ja silloin on tärkeää tukea sitä oman toiminnanohjaamista. Sitten me tarjotaan tiloja, ei niinkään työtiloja vaan ennemminkin tapaamistiloja, sellaisia palaveritiloja, missä hankkeet voi tavata toisiaan, väitöskirjan tekijät voi tavata vertaisiaan, väitöskirjan tekijät voi tavata ohjaajiaan jos ne ei tapaa yliopistossa. Tällaisia tiloja meillä on tällä hetkellä Helsingissä Koneen säätiön kamari Tehtaankadulla ja sitten tänä vuonna meillä on myös Sofia Helsingin tilat keskustassa apurahasaajien käytössä. Lisäksi on erilaisia pienempiä hankkeita ollut ihan viestinnän tukea tarjotaan. Tällä hetkellä meillä on uusilla nettisivuilla kaikilla säätiön rahoittamilla tieteilijöillä ja taiteilijoilla mahdollisuus paremmin mahdollisuus esitellä omaa hankettaan. Tällaisia tukimuotoja.

 

Eric: Miten nämä on kehittynyt ajan myötä? Onko ne ollut sellaisia, että niitä on ihan teiltä pyydetty vai miten se tämä muu tuki kuin rahoitus on teillä kehittynyt, nimenomaan Koneen säätiöllä?

 

Kalle: Tässä on yksi tekijä ollut varmasti se, että on seurattu mitä maailmalla tapahtuu ja meillä Koneen säätiössä varsinkin alettu ajattelemaan, että rahoitettaville on hyötyä muustakin tuesta kuin pelkästään siitä rahasta. Se voi parantaa ja helpottaa heidän toimintaansa, että siinä on tavallaan sellainen tietysti perinteisesti, sanotaanko ihan sellainen kaikkein perinteisin suomalaisen säätiön tapa rahoittaa väitöskirjaa on se, että lähetetään se raha ja sitten sen jälkeen odotetaan ehkä sitä jotain raporttia lopulta. Mutta odotetaan, että henkilö väittelee ja menestyy hyvin tieteellisellä uralla. Tämä ei ole, tämä on syntynyt sekä omasta aktiivisuudesta että jossain määrin myös siitä, että Koneen säätiössä on koettu, että ollaan jossain määrin lähempänä sitä itse kenttää ja ollaan osa sitä tieteen ja taiteen kenttää myös, vaikka tietysti samaan aikaan ollaan siellä rahoittaja-aidan toisella puolella.

 

Eric: Sä olet toiminut aktiivisesti tämän säätiöiden ja rahastojen yhteiselimen eli tämän Säätiöt ja rahastot ry:n eri toimielimissä ja hallituksessa, tämän väitöskirjatutkijoiden rahoituksen kehittämiseksi. Miten säätiöt yleisesti tukee sitten väitöskirjatutkijoita tämän rahoituksen lisäksi? Puhuttiin äsken Koneen säätiöstä, mutta että mikä se yleinen tilanne on?

 

Kalle: Yksi ihan tällainen rakenteellinen tärkeä asia on, että se lähtee siitä, että Suomessa on aktiivinen säätiöyhteistyö. Meillä on tämä hyvin aktiivinen yhdistys Säätiöt ja rahastot ry, jolla on hyvin sellainen tarmokas toimitusjohtaja ja meillä siinä ja aktiivinen hallitus, siinä yhdistyksessä on pyritty saamaan aikaan monenlaisia parannuksia säätiörahoitteisten tutkijoiden tai erityisesti apurahatutkijoiden aseman parantamiseksi. Sitä on tehty ainakin kymmenen vuoden ajan ja itse ollut säätiössä lähes kymmenen vuotta tällä hetkellä ja tämä työ on alkanut joskus siellä nolla-luvulla. Mutta sitten mitä muuta, ja tässäkin on saatu tuloksia aikaan yhteistyössä yliopistojen kanssa, mitkä nyt sitten näkyy siinä, että vähitellen apurahalla tai säätiön rahoittamana työskentelevät on alettu ottaa yhä paremmin osaksi yliopistoyhteisöä. Mutta samalla tietysti pitää muistaa, että siinä on joitakin eroja suhteessa työsuhteeseen sekä niitä kaikkia hyviä puolia, mitä työsuhteessa, mutta sitten on myös suurempaa vapautta. No, mitä muuta tukea. Viestintätuki on lisääntynyt, muillakin säätiöillä on vastaavanlaista tukea kuin Koneen säätiöllä. Esimerkiksi Nesslingin säätiöllä, joka on hyvin aktiivinen rahoittamiensa tutkijoiden työn tuomisessa julkisuuteen. Heidän kanssa me teemme myös yhteistyötä tässä viestintäkoulutuksessa. Muutenkin on sitten erilaisia tukemisen muotoja, esimerkiksi semmoista työterveysvakuutusta käyttävät jotkut säätiöt, joka jossain määrin kompensoi sitä, että säätiöiden rahoittamilla apurahatutkijoilla varsinkaan ei tavallisesti ole yliopiston työterveyshuoltoa. Sitten tavallaan muut asiat, säätiöt on Suomessa kuitenkin yleensä henkilöstöltään hyvin pieniä eli silloin sellaisia kauhean suuria mahdollisuuksia ihmisten tukemiseen ei ole. Muutenkin tavallaan rahallisestihan nämä muut tukimuodot, joita säätiö antaa rahoittamilleen tutkijoille on hyvin pieni osa sitä kaikkea, hyvin pieni verrattuna siihen rahamäärään jota säätiöt jakavat tutkijoille. Ja sitten voi olla myös sellaista ajattelua säätiöissä, että ei haluta edes tukea niitä omia rahoitettavia, vaan ikään kuin ajatellaan sitten koko kenttää ja tuetaan sitten taas muita tilaisuuden tullen. Meillä se, meillä on kyllä aika vahva se ajatus siitä, että me voidaan ja siitä on myös hyötyä näille rahoituksen saajille, että säätiö tarjoaa jotain muutakin kuin pelkästään rahaa.

 

Eric: Niin tavallaan se yhteistyösuhde on vähän tiiviimpi kuin se rahoita ja seuraa -tyyppinen, mikä on sitten usein muissa perinteisempi malli.

 

Kalle: Toki se on aina määräaikainen eli se aina jossain vaiheessa loppuu ikävä kyllä ja se on säätiölle tyypillistä, että emme rahoita hyvin pitkiä aikoja. Emme tarjoa työsuhteita toisin kuin yliopisto tai sellaisia pitkiä työ- tai apurahasuhteita.

 

Eric: Miten teillä tuo väitöskirjatutkijoiden rahoitus, niin kuinka pitkiä ne jaksot teillä keskimäärin on?

 

Kalle: Meillä myönnetään siihen asti, että rahoitus on kestänyt neljä vuotta. Eli aloittava väitöskirjatutkija, joka hakee Koneen säätiöltä, niin jos hänelle myönnetään se, niin se on neljä vuotta heti. Sitten jos hänellä on ollut jo muuta rahoitusta siihen väitöskirjaan, niin sitten se kattaa loppuajan. Me tietysti toivotaan, että neljä vuotta riittäisi ja toivotaan sitten ohjaajiltakin sitä, että he ohjaisivat väitöskirjoja sillä tavalla, että se tulisi neljässä vuodessa valmiiksi. Tämähän liittyy nyt moneen asiaan tukeen ja kysymyksen asetteluun ja kaikkeen. Mutta meillä tosiaan se kesto on sellainen ja tässä säätiöillä on erilaisia linjoja, mutta puhutaanko me.

 

Eric: Lähinnä ehkä siitä, että mietin just Koneen säätiö itse, niin tuntuu että teillä tavallaan se vähän, kun se rahoitusjakso on ehkä pidempi kuin monilla muilla, niin ehkä silloin teille on luontaisempaa miettiä sitä suhdetta vähän syvemmin myös. Onko tämä oikea hypoteesi?

 

Kalle: Joo, onhan se totta.

 

Eric: Sä olet itse Kalle filosofian tohtori ja sulla on henkilökohtainen kokemus sekä siitä väitöskirjaohjattavan että sitten ohjaajan positiosta, sä olet ohjannut väitöskirjoja sun omalla tieteenalalla, joka on siis antiikintutkimus ja klassiset kielet. Miten sä toivoisit, että väitöskirjojen ohjaajia ja väitöskirjatutkijoita tuettaisiin työssään yliopistoissa, säätiöissä ja yhteiskunnassa laajemmin? Mihin sä haluaisit, että me kiinnitettäisiin huomioita erityisesti, kun me ajatellaan sitä väitöskirjatutkijan työn arkea ja toisaalta hyvinvointia siinä tehtävässä?

 

Kalle: Mä oikeastaan aloitan vähän, koska usein asiat riippuu siitä, mitä on itse kokenut, niin aloitan vähän lyhyesti tästä omasta taustastani, jonka mainitsit. Eli mun väitöskirjassahan pääaine oli antiikin kreikan kieli ja kirjallisuus ja käytännössä myös latinan kieli ja kirjallisuus eli tällaiset hyvin käytännönläheiset humanistiset oppiaineet. Mä tein sen osittain Roomassa ja tavallaan löysin sitten hyvän ohjaajan sieltä sitten, kun sain aiheen säädettyä järkeväksi. Mulla oli sitten onnea myös tutkimusaineistojen kanssa juuri tämän Italiasta saavutetun ohjausyhteistyön takia. Kaikkeahan ei ole aina helppo tutkia, vaikka tutkisi 2000 vuotta vanhoja aineistoja. Ja siihen liittyen juuri tuli se kokemus, että on virallisia ohjaajia ja sitten on muita ohjaajia. Ja tämä tällainen, se kokemus siitä, että sitä ei voi tehdä yksin tai jotenkin täytyy vaan löytää se tilanne ulos siitä, jos jää yksin, se on tärkeää. Sitten mä olen itse ohjannut aika eri alojenkin ihmisiä itse asiassa. Kyllä antiikin tutkimuksia, mutta myös italian kielen ja kirjallisuuden väitöskirjaa. Sitten sellaista kielentutkimuksen ja biologian rajoilla toimivaa väitöskirjaa, nyt viimeksi taas kreikan kielen ja kirjallisuuden, antiikin kreikan metriikkaa käsittelevää väitöskirjaa. Tämähän on ihan tyypillistä humanistisilla aloilla, että se ohjaaminen ei aina kohdistu pelkästään siihen omaan täsmäalaan. Mä en tässä maininnut niitä, mutta yhtä italialaista olen myös ohjannut taas antiikin tutkimuksessa. Mutta ohjaaminen ei aina kohdistu omaan täsmäalaan, vaan se tulee myös sinne vähän niin kuin oman alan viereen tai johonkin siihen liittyvään alaan ja se on myös sellainen tilanne, joka on mun mielestä hyvä muistaa. Että usein tärkeää on se väitöskirjan ohjaajan asenne ennemminkin kuin se positio. Tietysti kokemusta pitää olla ja pätevyyttä, mutta asenne on tärkeä. Nyt mennään tähän yleisempään kysymykseen, niin sehän väikkäri on valtava mahdollisuus syventyä johonkin tutkimusaiheeseen tai aihepiiriin kunnolla muutaman vuoden ajan. Tavallisesti se on tieteellisen uran alkupäässä niin kuin kaikki tietää ja siinä vaiheessa on vielä epävarmaa, että tuleeko ihmisestä tutkija vai jotain muuta. Toki on ihmisiä, jotka tekee sen myös jossakin myöhemmässä uran vaiheessa, ainakin Suomessa. Ja Koneen säätiön kannalta kumpikaan näistä vaihtoehdoista ei ole toista parempi. Sekin että tekee vähän myöhemmin sen elämässään kuin heti maisteriksi valmistumisen jälkeen, voi tuottaa ihan hyviä tuloksia sekä väistökirjan tekijälle että tieteellisesti. Tärkeintä on kuitenkin se, että pystyy jonkin aikaa keskittymään työhön ja just siellä tutkijan uran alkuvaiheessa, silloinhan me puhutaan neljästä vuodesta vaikka tiedämme sitten, että se ei käytännössä ihan riitä. Yksi ihan olennainen asia on se, että väitöskirjan tekijä ei saa jäädä yksin. Se täytyy, väikkäri kun on työ, niin sitä aina tehdään kokeneempien tutkijoiden ohjauksessa. On äärimmäisen harvinaista, että siitä jotenkin voisi syntyä mielekästä työtä ja kiinnostavaa tutkijan itsensä tai tiedeyhteisön kannalta, jos sitä tehtäisiin ihan yksin. Mutta niin kuin äsken mainitsin, niin sitten käytännönohjaajathan eivät aina ole samat kuin viralliset ohjaajat, mutta täytyy olla niin, että on ohjausta. Tämä nyt varmasti tuntuu itsestään selvältä kaikista, mutta ei se ole edelleenkään sitä. Sehän on hirveän hyvä kehitys tässä tohtorikoulutuksessa Suomessa ollut se, että tohtorikoulutukseen pääsy ei ole enää yhtä itsestään selvää kuin aiemmin oli. Vaan että yliopisto myös varaa sitten ohjausresursseja, kun tietää ketä siellä on tekemässä väitöskirjaa. Sitä kautta on, käy ehkä harvinaisemmaksi se, että väitöskirja tehdään täysin yksin, koska siitä täysin yksin tekemisestä voi seurata sitten juuri henkisiä vaikeuksia ja tutkimuksellisia vaikeuksia ja muita hankaluuksia.

 

Eric: Eli keskeistä on se, että sille tutkimustyölle muodostuu tietysti se, että siellä on se hyvä ohjaus, mutta että myös laajemmin se ohjaus nähdään niin, että mitä osaamista siihen prosessiin tarvitaan. Niin jos ei se kaikki tule siltä niin sanotulta nimetyltä viralliselta ohjaajalta, niin kunhan se tulee. Eli löytyy se keskustelukumppanit ja se laajempi ohjauskehys siihen tekemiseen.

 

Kalle: Tässähän itseasiassa tavallaan se säätiöiden tarjoama tuki voi myös auttaa eli rahoittajan tarjoama tuki. Mehän on nyt järjestetään myös mentorointia ja se on nimenomaan vertaismentorointia eli se toimii mentorointiryhmien kautta. Ei sillä lailla, että siinä on yksi aktori ja yksi mentori tai yksi mentoroija ja yksi mentoroitava. Se on sellainen asia, jota jonka merkitystä ei voi liikaa korostaa, että miten vaan kaikin mahdollisin tavoin tuetaan sitä, että väitöskirjan tekijät löytää itselleen, löytää henkilöitä jotka pystyy tukemaan siinä. No nyt mä tietysti puhun enemmän ihmistieteistä kuin luonnontieteistä tai sellainen, vähän sellainen arkityyppinen tai stereotyyppinen luonnontieteellinen tutkimushan tapahtuu ryhmissä. No ei sekään aina ole niin, kyllä sitäkin tehdään yksin. Sitten humanistisissa ja ihmistieteissä on paljon ryhmissä tekemistä nykyään myös, mutta siellähän sitä ei olekaan välttämättä sitten tällaista ongelmaa, että ei olisi ohjausta ryhmän piirissä. Mutta sielläkin on tärkeää se, että miten otetaan osaksi ryhmää sitten, jos se ryhmä on olemassa ja miten tuetaan siinä ryhmän puitteissa.

 

Eric: Onko teillä semmoista tukea tai voimavaraa, mitä sä toivoisit että väitöskirjaohjaajille lisättäisi?

 

Kalle: Se on, tavallaan se sitten menee vähän meidän vaikutuspiirin ulkopuolelle. No joo, tavallaan mehän tuetaan hankkeiden johtajia, koska meiltä saa sitä hankerahoitusta. Se on hyvin haluttua se Koneen säätiön tutkimushankerahoitus ja sitä kautta pystymme tukemaan myös väitöskirjojen ohjaajia. Mutta sellainen, mun käsitys on se, että yliopistollinen tohtorikoulutus on kehittynyt koko ajan parempaan suuntaan tämän tietyn institutionaalisen myötä. Ja sitten se, että siellä tällä hetkellä jo paljon paremmin huolehditaan sekä väitöskirjan tekijöistä että väitöskirjojen ohjaajista. Tavallaan juuri se, että tässäkin meidän täytyy aika paljon seurata sitä tai pitää olla kärryillä siitä, mitä yliopistot tekevät ja miten ne tukevat ohjaajia.

 

Eric: Jos puhutaan, tietysti nyt kun on tämä pitkä virus, koronaviruspandemia ollut päällä ja tiedetään, että sen vaikutukset myös väitöskirjatutkijoiden hyvinvointiin on ollut toki moninaisia, mutta sillä on ollut paljon myös negatiivisia hyvinvointivaikutuksia. Niin jos ajatellaan tuota sun positiota sekä täältä rahoittajan päästä että sitten itse aikanaan sen tien kulkeneena ja sitten toisten ohjaajana ollen, niin onko tässä sellaisia asioita, mitä sä toivoisit nimenomaan tämän hyvinvoinnin näkökulmasta? Onko se sitten mitä yliopistossa voitaisiin tehdä tai yhteiskunnassa laajemmin, että väitöskirjatutkijat voisi paremmin?

 

Kalle: Joo, tässäkin se, mitä me tarjotaan nyt, pyrkii vähän tukemaan sitä väitöskirjan tekijöiden hyvinvointia. Mehän on oltu myös hyvin joustavia rahoituksen suhteen niin kuin juuri käyttöaikojen ja sellaisten kannalta. Me on myönnetty myös, korona-aikana myönnettiin myös tällaisia lyhyehköjä lisärahoituksia juuri säätiön tukemille tutkijoille. Mutta tämä on asia, jossa meidän pitää varmasti miettiä yhä enemmän hyvinvointia yhdessä yliopistojen kanssa. Sitten meillä kuitenkin on pieni organisaatio, meilläkin tulee tavallaan ehkä se hankaluus siinä, että sitten asiantuntemusta ei ole taas sellaisissa hyvinvointiasioissa.

 

Eric: Sanoit tämän vertaismentoroinnin, onko se nimenomaan Koneen säätiön toimintaa vai onko siinä joku laajempi säätiö?

 

Kalle: Se on Koneen säätiön.

 

Eric: Niin sitä mentoroinnin ja vertaismentoroinnin jonkun verran tunnen ja tietysti siinäkin yksi tavoite on nimenomaan se hyvinvoinnin lisääminen tai semmoinen vertaistuen lisääminen. Niin oliko se yksi osasyy, miksi te lähditte siihen nimenomaan tämä hyvinvointi näkökulma vai minkälaisia tausta-ajatuksia siinä vertaismentoroinnin aloittamisessa oli?

 

Kalle: Joo, se oli hyvinvointi näkökulma ja nimenomaan se, että yleensä parannetaan ihmisten mahdollisuuksia tehdä omaa työtään. Mulla on siitä omaa kokemusta siltä ajalta, kun toimin itse yliopiston lehtorina, no siitä tulee jo lähes kymmenen vuotta kun lähdin sieltä. Mutta silloin järjestin kollegoiden kanssa sekä tohtoripiiriä että gradupiiriä, joissa väitöskirjan tekijät pääsi puhumaan keskenään. Ei niinkään tällaisessa seminaarihengessä eli ei niinkään esittelemään sitä tutkimusaihettaan seminaarin tapaan ottaen vastaan kritiikkiä, vaan vähän niin kuin vähemmän muodollisessa hengessä. Tällaiset verkostoitumismahdollisuudet, niitä täytyy, niitä me pidetään hyvin tärkeinä myös täällä säätiössä. Tällaisia erilaisia kohtaamismahdollisuuksia. Nythän me niin kuin muutkin, niin me on siirretty tilaisuuksia paljon verkkoon. Siinä on se hyvä, että kun meillä esimerkiksi näihin tiloihin liittyvät palvelut sijoittuu tänne Helsingin seudulle ja tilaisuudetkin on aiemmin sijoittunut Helsinkiin. Niin nyt meillä on paljon enemmän mahdollisuuksia huomioida muualla asuvia henkilöitä, että heidän ei aina tarvitse matkustaa tänne, jos he haluavat osallistua tilaisuuksiin.

 

Eric: Me on nyt puhuttu siitä, että mitä Koneen säätiö ja vähän laajemmin muut säätiöt tekee tässä väitöskirjatutkijoiden työn tukena sen rahoituksen lisäksi. Mutta jos pikkasen yritetään katsoa pidemmälle ja mietitään sitä esimerkiksi, mitä just te olette ajatellut tai mitä sä itse toivoisit, että miten tämä säätiöiden rooli nyt kehittyy sitten. Sekä tässä rahoitustoiminnassa siinä, miten väitöskirjatutkimusta rahoitetaan että sitten siinä muussa tuessa, että onko jotain semmoisia asioita, mitä itse haluaisit muuttaa tai tehdä toisin kuin nyt tulevaisuudessa?

 

Kalle: Yksi sellainen kysymys on se, että miten jos verrattaisiin Ruotsia ja Suomea toisiinsa. Tästä mä todella haluaisin saada tietoa, koska Ruotsissahan käytännössä kaikki väitöskirjatekijät on palkka, on siis työsuhteessa yliopistoonsa. Siellä ilmeisesti aiemmin oli jonkinlaisia apurahojakin, varsinkin sellaisille tutkijoille, jotka tekee sitten vähän myöhemmässä työelämävaiheessa väitöskirjaa. Mutta näitä reittejä ei käsittääkseni sitten enää ole tai on tosi vähän eli nyt se, että miten tämä Suomen mallin ja Ruotsin mallin, millai nämä eroaa toisistaan. Kun tässähän on se valtavan suuri kysymys, että yleinen tiedepoliittinen kysymys, miten paljon väitöskirjoja on mielekästä rahoittaa vaikka Suomessa tai Ruotsissa. Niin siinä auttaisi, jos me vähän tiedettäisiin, että miten tämä vaikuttaa tämä malli, jossa tavallaan, siinähän tavallaan julkinen valta määrittelee, että miten paljon niitä väitöskirjoja tulee. Suomessahan kun tieteen yksityinen rahoitus on nyt viime vuosina aika vahvasti noussut, niin sellainen ei ole olemassa sellaista tahoa, joka määrittelisi, että nyt Suomessa tuotetaan näin ja näin paljon väitöskirjoja. Ei ole sellaista keskitettyä keskushallintoa, joka sanoisi sen. Meillä tietysti, eli tämä on sellainen tutkimuskysymys, josta haluaisin saada lisätietoa, mutta jos joku voisi akateemisen tutkimuksen tehdä, niin se olisi tosi hyvä. Meillähän puhutaan paljon siitä, että mikä on säätiöiden rooli esimerkiksi tässä väitöskirjarahoituksen kestossa. Koneen säätiö niin kuin sanoin, tarjoaa sen koko väikkärirahoituksen tai pyrkii tarjoamaan sen loppuun asti. Sitten on esimerkiksi Kordelinin säätiö linja on se, että rahoitus sijoittuu siihen viimeistelyvaiheeseen eli heillä on tällainen selkeä nich, johon rahoitus sijoitetaan. Sitten esimerkiksi Kulttuurirahasto, joka on suuri väitöskirjarahoittaja, niin on alkanut myöntää pidempiä rahoituksia, mutta edelleenkin niitä on vaan pieni osa heidän rahoituksestaan. Tämä on sellainen keskustelu, joka on jatkuvasti käynnissä. Mä kyllä itse ajattelen, että sellaista pidennettyjä rahoituksia tulee yhä enemmän. Ehkä pystyttäisiin tarjoamaan. Meillähän on toki paljon pieniä säätiöitä, jotka rahoittaa ehkä puolen vuoden tai sellaisia muutaman tuhannen euron, antaa sellaisia starttirahoja tai tukirahoituksia. Ja sielläkin voisi ajatella, jos edes sellaisille säätiöille sopisi, että yhdistäisivät voimiaan ja tarjoaisivat sellaista boolirahoitusta väitöskirjan tekijöille. Sitten tämä kansainvälinen yhteistyöhän on koko ajan pohdinnassa ja nyt se on tällä hetkellä, meillä on sota käynnissä tässä lähimaassa ainakin tätä äänitettäessä. Ja se, että miten me tuetaan Euroopan mitassa väitöskirjan tekijöitä, mikä suomalaisten säätiöiden rooli on siinä, niin sekin on kiinnostava kysymys. Meillähän ei ole sellaista säätiöiden tutkimusrahoitusyhteistyö rajojen yli on kuitenkin aika rajallista, siinä on rajoja ja se on asia, jota me ei olla mukana ollenkaan siinä määrin kuin esimerkiksi tällaiset yliopistot tai Suomen Akatemia on mukana kansainvälisissä verkoissa. Koska niitä verkostoja ei yksinkertaisesti vaan ole sillä tavalla. Se mitä, niin eli mä ajattelen, että kyllä yhä useampi alkaa tarjota myös muuta tukea rahan lisäksi, yhä useampi säätiö on ryhtynyt viestimään ja silloinhan, viestintähän ei sitten tarkoita sitä, että kerrotaan kuinka hieno säätiö on, vaan viestintä tarkoittaa säätiöillä jokseenkin aika sitä, että tuodaan esille niitä säätiön rahoittamia henkilöitä ja niitä ryhmiä ja tukijoita ja toimijoita. Eli sellaista tukea on tulossa yhä enemmän. Ja siinä pitää tietysti seurata sitä, että mitä yliopistot tarjoaa. Yliopistotkin tarjoaa viestintätukea ja yliopistot tarjoaa viestintäkoulutuksia, kaikenlaista muuta tukea. Pyritään tekemään asioita pysyen kartalla siitä, että mitä yliopistot tekevät ja myös yhteistyössä yliopistojen kanssa.

 

Eric: Oma perspektiivi tohtorikoulutukseen oli aikaisemmin uraohjaaja ja nyt sitten tässä nykyisessä positiossa ehkä enemmän sieltä työllisyyden seurannan kautta ja sitten tämä ohjauksen yleisten linjojen kautta. Mutta en tiedä miten kauas sen itse näet, mutta jos nyt katsotaan vaikka tätä kymmenen vuoden jaksoa tässä, niin mun tulkinta on kuitenkin se, että sekä yliopistossa tehtävä tohtorin koulutuksen kehittäminen ja reformi että sitten Säätiöiden liikkumiseen, tämmöiseen pidempään, vähän ennakoitavampaan rahoitukseen, että meillä kuitenkin tohtorikoulutus on nyt paremmalla tolalla, kun se oli kymmenen vuotta. Onko tämä reilu arvio?

 

Kalle: Kyllä mun mielestä näin on. Tässä on niin ristiriitaista tämä keskustelu. Tavallaan tuodaan esiin usein sellaista anekdootillista evidenssiä siitä, kuinka jotkut asiat on huonosti ja sitten monet asiat on myös tässä tohtorikoulutuksessa mennyt tosi paljon parempaan suuntaan. Sellaisia asioita ei niinkään ehkä tuoda esiin, koska ne on aika hitaita prosesseja olleet ja kukaan ei voi oikeastaan verrata, koska väitöskirjan tekijänä, tekijät eivät voi verrata tilannetta siihen, minkälaista se oli vaikka 15 – 20 vuotta sitten. Se on kyllä, mutta toki aina kun me kuullaan siitä, miten esimerkiksi apurahalla työskentelevät tutkija on selkeästi epäoikeudenmukaisesti kohdeltu jossain tutkimusinstituutiossa tai yliopistossa, niin kyllähän me siihen yritetään jotenkin puuttua ja tukea sitä väitöskirjan tekijää. Tällaisen, sellainen puhe siitä, että tai no vaikka se, että useinhan tiedeyhteisössä saattaa olla, että tulee tutkijapuolelta sellaista, että suurin osa haluaa vaihtaa alaa tai jotain tällaista. Sitten siellä ei ole niin vaarallista, ylipäänsä ihmisethän haluaa usein vaihtaa ja alaa, mutta sen ei tietenkään pidä johtaa siihen, että hyvät tekijät haluavat vaihtaa alaa, koska heidän tutkimusedellytykset ovat käyneet mahdottomiksi. Tässä, en mä tiedä, mä toivon tietysti parempaa lähitulevaisuutta. No nyt tämä nykyinen sota epäilemättä johtaa jonkunlaiseen taloudelliseen kriisiin taas, mutta sitten sen jälkeen ainakin toivomme jatkuvasti tai uskoisin, että tilanne taas paranee.

 

Eric: Niin ja yhtä aikaan pitäisi voida nähdä asiat, missä on kehitytty ja pystytty parantamaan asioita ja sitten kuitenkin nähdä ne ongelmat niitä kaunistelematta ratkoa ja katsoa niitä. Tämä pitäisi olla yhtä aikaa mahdollista. Itse ainakin toivon, että samanlailla kuin nähdään mitä yliopistoissa on tehty, mitä säätiöt on tehnyt, niin sitten myös silloin kun tulee niitä ongelmia eteen tai me nähdään, että siinä väitöskirjatutkija arjessa tai siinä hyvinvoinnissa tai siinä ohjauksessa on puuttumista, että niistä sitten myös uskalletaan puhua avoimesti. Nämä  on molemmat tärkeitä näkökulmia. Kiitos tosi paljon Kalle, kun tulit vieraaksi ja toit tätä säätiön näkökulmaa ja säätiöiden tuen näkökulmaa tähän väitöskirjatutkijoiden ja tohtorikoulutettavien arkeen. Mun podcastin lopussa kysyn aina vieraalta lukuvinkkiä kuulijoille, joka liittyy aiheeseen tai on sen vierestä, sekin on ok. Onko sulla Kalle minkälainen lukuvinkki tänään?

 

Kalle: Esimerkiksi tällainen kirja, joka ilmestyi viime tai toissa vuonna, jonka nimi on Tutkiva mielikuvitus. Se on Sanna Ryynäsen ja Anni Rannikon toimittama kokoelma, hyvin kiinnostava ja mun mielestä inspiroiva. Erityisesti se on suunnattu ikään kuin tai siinä alaotsikossa puhutaan yhteiskuntatieteistä, mutta se sopii mun mielestä kyllä kaikille, jotka tutkii varsinkin nykyajan ilmiöitä ihmistieteissä. Sellainen lukuvinkki.

 

Eric: Kiitos Kalle kun tulit vieraaksi.

 

Kalle: Kiitos.