Jakso 15. Väitöskirjatutkijoiden ohjauksen ja koulutuksen kehittäminen. Väitöskirjatutkija Pihla Rautanen ja tutkimusjohtaja Pirjo Nikander

Millaista on väitöskirjatutkijoiden ohjaus ja miten sitä pitäisi kehittää? Miten väitöskirjatutkijoiden paluuta niin sanottuun uuteen normaaliin pitäisi tukea koronaviruspandemian väistyessä? Minkälaista keskustelua eurooppalaisella tasolla käydään nyt tohtorikoulutuksen kehittämisestä?  Miten tohtorikoulutusta pitäisi kehittää?

Tämän jakson vieraana ovat Pirjo Nikander ja Pihla Rautanen.

Tutkimusjohtaja Pirjo Nikander johtaa Tampereen yliopiston tutkijakoulua, joka valvoo kehittää ja johtaa jatkokoulutusta yliopistossa. Nikander on yliopistojen eurooppalaisen kattojärjestön European University Association EUA:N alaisen Council for Doctoral Education´n CDE:N ohjausryhmän jäsen. EUA-CDE on Euroopan suurin tohtorikoulutuksen asiantuntijaelin (266 jäsenyliopistoa 36:ssa maassa).

Väitöskirjatutkija Pihla Rautanen työskentelee Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Rautanen tutkii väitöskirjassaan peruskouluoppilaiden saamaa sosiaalista tukea, ja sen yhteyttä oppilaiden hyvinvointiin ja oppimiseen. Rautanen on Tampereen yliopistossa toimivan Lapsuuden nuoruuden ja perheen tutkimuskeskus PERLAn hallituksen jäsen.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 15. jakso.

Aiheena väitöskirjatutkijoiden ohjauksen ja koulutuksen kehittäminen. Jakson vieraina tutkimusjohtaja Pirjo Nikander ja väitöskirjatutkija Pihla Rautanen Tampereen yliopistosta.

Jakson kesto 55 minuuttia.

Jakso ja tekstivastine julkaistu 21.4.2022.

Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olin Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjausten valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Tämän jakson vieraina ovat Pirjo Nikander ja Pihla Rautanen. Tutkimusjohtaja Pirjo Nikander johtaa Tampereen yliopiston tutkijakoulua, joka valvoo, kehittää ja johtaa jatkokoulutusta yliopistossa. Nikander on  yliopistojen eurooppalaisen kattojärjestön European University Associationin EUA:n alaisen Council For Doctoral Educiationin eli CDE:n ohjausryhmän jäsen. Tämä on Euroopan suurin tohtorikoulutuksen asiantuntijaelin, jossa on 265 jäsenyliopistoa 26 maassa. Väitöskirjatutkija Pihla Rautanen työskentelee Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa. Hän tutkii väitöskirjassaan peruskouluoppilaiden saamaa sosiaalista tukea ja sen yhteyttä oppilaiden hyvinvointiin ja oppimiseen. Rautanen on Tampereen yliopistossa toimivan lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskuksen Perlan hallituksen jäsen. Tervetuloa mukaan, Pirjo ja Pihla.

Pihla: Kiitos.

Pirjo: Kiitoksia.

 

Eric: Puhutaan tänään teidän kanssa siitä, että millaista on tohtorikoulutettavien ja väitöskirjatutkijoiden ohjaus, miten sitä pitäs kehittää, miten sitä on kehitetty viime vuosina ja mitä pitäs tehdä tohtorikoulutukselle tulevaisuudessa ja sitä kehittää eteenpäin. Mut alotetaan nyt tilanteesta nimenomaan Tampereen yliopistossa ja siitä, mitä vieraat näistä asioista ajattelee. Mitkä asiat on teidän mielestä kaikista tärkeimpiä väitöskirjatutkijoiden ja tohtorikoulutettavien ohjauksessa ja miten te määrittelisitte sen, mitä on hyvä väitöskirjatutkimuksen ohjaus? Väitöskirjatutkijana saat Pihla aloittaa.

 

Pihla: Kiitos, kiitos. Aika iso kysymys tietysti, ja pohdiskelin tossa vähän etukäteenkin, mikä olis se tärkein. Ja ajattelin et kyl se siihen vuorovaikutukseen jotenkin kiteytyy, koska se on se ohjauksen konteksti ja se vuorovaikutuksen laatu pitkälti määrittää sit sitä ohjauksen toimivuutta. Kun mietitään tavallaan sitä tuen tarvetta, niin se ois – opiskelijat tai sit väitöskirjatutkijat on hirveen erilaisissa tilanteissa, ja he tarvii prosessin aikana erilaista tukee eri vaihessa. Se voi painottua enemmän semmoseen emotionaaliseen tukeen, semmosta kannustusta ja arvostusta ja uskon luomista siihen, että sä et pystyt tähän, että tää on hyvä juttu. Sitten taas se voi olla sellasta informatiivista tukee toisessa vaiheessa. Jotta se toimis se vuorovaikutussuhde ja jotta se ois semmosta sopivaa tukee, niin se täytyy olla, siihen dialogisuuteen ja siihen vuorovaikutukseen se jotenkin kiteytyy ehkä se hyvä ohjaus. Ja ehkä siihen liittyen myös semmonen tietty molemminpuolinen arvostus jotenkin määrittää sitä. Se myöskin rakentaa semmosta hyvää ohjaussuhdetta, että sekä väitöskirjatutkija että ohjaaja arvostavat toisiaan ja kokevat semmosta jotenkin, et ollaan samalla levelillä niistä asioista. Usein ongelmat voi lähteä sit eskaloitumaan, että jos se vuorovaikutus ei toimi, niin sitten se ohjaus on hankalaa koska se konteksti ei toimi. Mut ehkä niin kun näin. Tosiaan ehkä sit ohjauksessa on kaks just semmosta keskeistä osaa. Toinen on se emotionaalinen puoli ja sitten toinen on se informatiivinen. Toisaalta myöskin mietin sitä, että se – nää on niin kun näitä – mut sit yks tapa myöskin, miten sitä voi hahmottaa, on se tasapaino siinä väitöskirjatutkijan ja nuoren tutkijan autonomian tukemisessa ja sitten taas toisaalta siinä osalliseksi ottamisessa. Että sekin on ehkä aika tärkeä osa sitä jotenkin sitä ohjaussuhdetta. Paitsi että se kahdenkeskinen vuorovaikutus toimii, niin myöskin et väitöskirjatutkija pääsis osaks sitä tiedeyhteisöä ja jotenkin, että se siinä ohjauksen kautta rakentuisi se osallisuus ja sitä kautta myöskin sit tavallaan se tuki siihen ja kannustus, että väikkärin tekijät muodostais keskenään semmosen yhteisön, jos se tapahtuu sellasta vertaisohjausta. Se myös vapauttaa ehkä sit ohjaajan resursseja siihen että, koska monet asiat on sellasii, että kun tekee sitä omaa väikkäriä ja omaa prosessia, niin oikeasti eniten kaipaa sellasta peiliä, jolle selittää sitä omaa juttua ja jonka kanssa käydä sitä läpi. Ja sen ei välttämättä tarvii olla aina ohjaaja, vaan että löytäisi jonkun yhteisön jossa sä voit saada sitä ohjausta useammaltakin eri tyypiltä ja erilaisilla vahvuuksilla. Nyt mulla tulee hirveen pitkä selitys, mutta tämä oli niin iso kysymys ja tässä on monta kulmaa. Mutta ehkä tämmösiä ajatuksia.

 

Eric: Niin että ohjaus voidaan nähdä laajemmin myös kuin sen pääohjaajan ja –

Pihla: Niin, kyllä.

 

Eric: – se ohjattavan suhteena.

 

Pihla: Kyllä. Se rakentuu myöskin osallisuudesta siihen tiedeyhteisöön. Ja se mikä se yhteisö voi olla, se voi olla väitöskirjaseminaariporukka ensin, se voi olla tutkimusryhmän porukka, se voi olla tiedekunnan väikkäritutkijoiden joku yhteisö. Sen oon ite ainakin kokenut tosi arvokkaana, et paitsi että on toimivat ohjaussuhteet siihen ohjaajaan, niin myöskin sit ne vertaissuhteet ja verkostot. Sit esimerkiksi vaikka metodisessa puolest meil on ollu tosi hedelmällisii metodityöpajoja, joissa on ollut sit asian äärellä olevia tyyppejä myöskin eri yliopistoista. Ja se on ollut hirveen arvokasta ohjausta myöski siihen oma juttuun ja sellasta, sieltä on löytyny semmosta osaamista myös mitä ei välttämättä oo sit esimerkiksi siinä omassa ohjaussuhteessa niin paljon. Että semmost.

 

Eric: Mitä ajatuksia sulle tuli, Pirjo, tästä samasta kysymyksestä tai siitä mitä Pihla sanoi?

 

Pirjo: Pihla nosti tossa jo aika hirveen monta olennaista asiaa, jotka on ihan ohjauksen ytimessä. Sehän on vuorovaikutussuhde ja sellasena tietysti hirveän monisyinen ja joka kerta erilainen. Tässä podcast-sarjassakin on varmaan todettu monta kertaa se, että jokainen ohjaussuhde räätälöityy tietynlaiseksi ja omanlaisekseen. Jokainen polku on omansa. Ja just tää heterogeenisyys väitöskirjatutkijoitten sisällä on sellanen äärimmäinen haaste myöskin ohjaajille ja yliopistolle, että paljon semmosia rakenteellisia kysymyksiä, jotka kehystää ohjaussuhdetta ylipäänsä. Siinä jos lähtee tosta vuorovaikutussuhteesta, miten se lähtee rakentumaan ohjaaja ja ohjattavan tai ohjaajien ja ohjattavan kanssa, niin mä näkisin sen että jotta se suhde voi kuitenkin rakentua niin – tai ainakin mä itse sanon sekä väitöskirjatutkijoille että ohjaajille, et siinä pitää olla joku kartta ja joku suunnitelma ja joku tämmönen, tää on ihan tätä perustavaraa. Mä kutsun sitä ite tämmöseks tavoite- ja taitoanalyysiksi, koska jokainen väitöskirjatutkija tulee kuitenkin, alottaa väitöskirjansa ihan jo älyttömästi osaavana henkilönä, mut siitä pitää niin kun – tai pitää tukea väitöskirjatutkijoita itse analysoimaan sitä jo olemassaolevaa osaamistaan ja sit toisaalta sitä, että missä ne haluaa olla neljän, viiden, kuuden vuoden päästä. Ja sit sitä pitää päivittää, et se on sillain jotenkin sen kartan päivittäminen ja tavoitteiden päivittäminen, ja sit peilata sitä niihin taitoelementteihin. Että jotta mä oon siinä ensin hämäränä näkyvässä tavoitteessa sitten jonain vuonna, niin että mitä se sitten edellyttää, et mitä taitoja mulla on ja mitä taitoja mun täytyy kehittää osana sitä polkua, että tän tyyppinen.

 

Ja sit toi Pihlan mainitsema se että ei pelkästään yhden tiskin politiikkaa, vaan että itse vahvasti oon sitä mieltä että pitää olla vähintään se kaksi ohjaajaa, ja sitä oon itse Tampereella hyvin vahvasti tuonut tuotu esille, ja se on meillä suosituksena ohjausryhmät ja sit tämmönen laajempi, just nää kaikki eri laajenevat piirit, että missä se ohjaus tapahtuu. Että se ei oo pelkästään se ohjaaja ja ohjattava vaan tämmönen myöskin rajat ylittävä ohjaussuhde. Sitten tän vuorovaikutussuhteen lisäks on tietysti äärimmäisen tärkeetä, että yliopistot investoi ohjaajiin, antaa sekä ajallisia että taidollisia ja kaikkia, että se tukielementti on siellä ja se arvostus on siellä. Aika paljon tämä on sellainen, jossa vielä on paljon parantamista mun mielestä. Että nähdään se myöskin semmosena resurssina ja sellasena suhteena, jossa tapahtuu hirveen paljon tärkeitä asioita.

 

Eric: Niin, eikös se ole tämmönen vanha viisaus, että jos joku on tärkeää niin se on tärkeää. Ja silloin siihen pitää tietysti varata just sitä aikaa ja myös niitä voimavaroja siinä. Mainitsit Pirjo jo, että haasteitakin liittyy liittyy tähän väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen, niin minkälaisia haasteita tai ongelmia, mitkä on yleisimpiä?

 

Pirjo: Hmm. Ehkä semmonen kaikista yleisin on se, että ohjaajalle asettuvat vaatimukset on monipuolistunut ihan hirveästi. Se on hirveän kompleksinen osaamisen alue, että se on hirveän tyypillistä – vähän riippuu siitä että kuinka kehittyneessä yliopistoympäristössä kansallisesti toimitaan. Tietysti Suomi on hirveän kehittynyt, pitkälle kehittynyt yliopistoyhteisö, jos sitä ajattelee sellasena maana, et on hirveästi semmosia lisääntyneitä vaatimuksia tutkimusosaamisen suhteen myöskin ohjaajilla. Heidän pitää osata paljon avoimen tieteen, tutkimusetiikan, aineistonhallinnan, kaikkea tällasta. Uusia elementtejä tulee siihen, mitä kaikkien tutkijoiden pitää hallita. Sit tietysti jotta ohjaus toimisi niin ohjaajan täytyy, ei sen tartte olla ekspertti ihan kaikessa tietenkään, jossain digitaalisissa välineissä tai digitaalisissa menetelmissä, mutta hänen täytyy osata ohjata se ohjattava, että miten teet jonkun niin kun aineistonhallintasuunnitelman tai niin tai näin. Että menepä tuonne sitten, että osaa ohjata sen ihmisen. Tämä on aika iso asia, et miten miten sit ylläpidetään ohjaajien omaa osaamista. Joskushan se kääntyy sit sillä tavalla, että ohjattava opettaa sitä ohjaajaa. Et sehän kääntyy niin kuin kakssuuntaseksi tieksi.

 

Ja tän suhteen tietysti sit se toinen, jonka haluan tässä ehkä nostaa, on tietysti se monesti varmaan jo mainittu on se, että meillä on ihan hirveesti erilaisia ohjaajakohortteja. Meillä on nuoria ohjaajia, jotka jo tulee toisenlaisella kompetenssilla. Mut et ainakin kun ajattelee sitä, että milloin mä väittelin Englannissa, niin kyllä nyt on tullut sellasia uusia elementtejä, että mä oon tämmöne vanhakantainen ohjaaja, joka kipuilee sen kanssa että tiedänks mä tarpeeks ja osaanks mä olla tarpeeks hyvä tässä hommassani. Sehän on ihan selvää, että meillä on kuitenkin ehkä vieläkin, no, ehkä se on vähän liiottelua et meil ois sellasia ohjaajia, jotka vieläkin ohjaa sitä seuraavaa professoria eikä ota huomioon sitä – nyt puhutaan moderneista tohtoreista tuolla kansainvälisesti, et suurin osa kuitenkin sijoittuu yliopiston ulkopuolelle. Että nähtäis ne taitokimarat ja tehtäisi semmostakin analyysia tiedekunnassa, että keitä rekrytoidaan, miks me rekrytoidaan tämmösiä väitöskirjatutkijoita. Miten me nähdään se, että mihin heidän pitäisi sijoittua sitten, ja mitä me sit tehdään sen eteen et näin tapahtuu. Että ihan tämmönen, tääkin on semmosii, aika lailla.

 

Sit on hirveesti muitakin ongelmia tai haasteita, että onhan sitä – jos mä hetken vielä – mä mainitsen vaan nuo, että tää heterogeenisuus tietystikin. Että on osa-aikaisesti työn ohella tekevät, sit nyt Euroopan tasolla nostetaan myöskin tämmöstä niin kun nää mature PhD candidates. Joskus ohjaajilla, oon itse havainnut että ohjaajilla on huolta siitä, että miten reagoida kun ohjattava onkin paljon itseään vanhempi, että sit tää ikäero. Näistä vähän vähemmän puhutaan.

 

Eric: Kyllä.

 

Pirjo: Sit on paljon semmosii piiloisia sääntöjä, joita mä oon ite ohjauskoulutuksessa ottanut huomioon, että alottelevat ohjaajat, niin siellä on semmosia mistä ei koskaan ääneen sanota, että siellä on paljo semmosta portinvartijatoimintaa, että ketkä saa ohjata, kenelle tarjotaan ohjattavia. Et nää on kaikki sellainen, must näistä on hirveen hyvä puhua ääneen, että miten tää homma ylipäänsä toimi. Mut täs on muutamia muitakin on varmaan.

 

Eric: Kyllä. Tässä on aika iso kulttuurinen ja historiallinen muutos tapahtunut, ja tohtorikoulutuksen volyymi. Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen, entinen vararehtori Helsingin yliopistossa, sanoi jossain kokouksessa silloin vielä Helsingin yliopiston aikoina, että aikasempaa kulttuuria kuvasi semmoinen ajattelu että professori ohjaa kahta. Toisesta tulee hänen seuraaja ja toinen menee teollisuuteen. Ja nyt jos ajatellaa, että mikä se tohtorikoulutuksen volyymi on ja se muutos, niin tässä on jo itsessään on aika iso ohjauksen praktiikan mut myös sen koko koulutuksen filosofian uudistuminen.

 

Pirjo: Kyllä, ja sitten ei ole suinkaan ykkösohjaajan ja kakkosohjaajan välisestä suhteesta ja vaan siinä tapahtuvassa neuvottelusta, et mikä heidän roolituksensa on. Itse mä ohjaan esimerkiksi tämmösessä Marie Curie Innovative Training Network, jossa siis koulutetaan viittätoista väitöskirjatutkijaa eri puolilla Eurooppaa. Ja tietysti se on hirveä resurssi niille ihmisille, jotka on siinä verkostossa, mut sitten tietysti komissiolta saatu rahoitus asettaa tietyt elementit siihen koko väitöskirjatutkijuuteen. Täytyy tehdä harjoitteluja, intersektoraalista liikkuvuutta, sekä akateemista liikkuvuutta että intersektoraalista liikkuvuutta, ja sitten tämmösten – puhutaan industry supervisors, mutta se on paljon laajempi – mutta et jos on jotain tämmösiä jossain sektoritutkimuslaitoksessa, esimerkiksi mun väitöskirjatutkija on ollut VHO:ssa harjoittelemassa, niin mikä niitten ihmisten rooli sitten on siellä. Tämä on paljon mennyt tämmöseen verkottuneempaan malliin ylipäänsä.

Eric: Niin se ei oo enää ihan, vaikka se on se tärkein suhde on se ohjaajan ja se väittelijän suhden, niin se ei ole ainoa.

 

Pirjo: Ja se ei riisu kuitenkaan sen pääohjaajan ja toisen ohjaajan roolia ja vaikutusta ja on yhä keskeinen, mutta nyt on tämmösiä uusia elementtejä sekä osaamisen että toimintakentän suhteen on tullut ihan hirveesti.

 

Eric: Kyllä. No Pirjo, kun olet Tampereen yliopiston tutkijakoulun johtaja, niin ajattelin että on ihan syytä kysyä, miten teillä Tampereen yliopistossa on kehitetty nyt sit väitöskirjatutkijoiden ohjaust viime vuosina? Millasiin asioihin on kiinnitetty huomiota?

Pirjo: Tampereen yliopistossa on ollut, tietysti niin kuin kaikissa yliopistoissa, niin yo-pedagogiikan asiantuntijuus, ja yo-pedagogiikkaan sisältyy sisältyy paitsi tämmösiä opetustaitoihin liittyvää niin myöskin ohjaukseen liittyviä elementtejä. Siellä on muistaakseni semmonen viiden op:n kokonaisuus, joka on ohjaukseen, ei pelkästään väitöskirjatutkijoitten mutta ohjaus noin laajemmin. Elikkä se on varmaan semmonen peruselementti, mikä löytyy kaikista yliopistoista. Se mihin mä oon tutkijakoulun johtajana jo monta vuotta miettinyt sellasta asiaa, niin on se että pedagoginen koulutus kattaa jotkut tietyt alueet, mutta sen rinnalle tarvitaan ehdottomasti sen tyyppistä lyhyempiä koulutusta kenties, jossa avataan sitä institutionaalista freimiä missä ohjaus tapahtuu. Että se on uusien ohjaajien perehdyttämisen kannalta, kv-ohjaajien perehdyttämisen kannalta hirveän olennaista. Mä oon tietysti, mulla on tää tutkijakoulun johtajan hattu päässä nyt tukevasti, niin että tiedetään se että mikä on siis tohtoriohjelmien ohjaajien ja sit tutkijakoulun välinen työnjako, kuka tarjoaa mitä. Meidän tutkijakoulu Tampereella tarjoaa kuitenkin 50-60 kurssia kaikille väitöskirjatutkijoille, meil on 2 500 väitöskirjatutkijaa give or take, se numero aina liikkuu. Mutta että ohjaajat ei välttämättä ole tietoisia kaikista näistä, ja sit kaikki se taustamateriaali joka kehystää ja ohjeistaa ja antaa myöskin resursseja siihen ohjaussuhteen rakentamiseen, että miten.

 

Se on niin hauska kun mä paljon keskustelen väitöskirjatutkijoitten kanssa, niin ohjauksesta kun puhutaan, niin ne aina kysyy sen et kuinka paljon mä voin vaatia ohjausta. Sit kun tekee ohjaajakoulutusta, niin erityisesti aloittelevat ohjaajat kysyy ihan samaa. Että teenkö mä tarpeeks, kuinka paljon on paljon, mikä on riittävää. On molemmin puolin tätä suhdetta esimerkiks. Sekin on aika jännä mun mielestä, mut mun mielestä se on sellainen olennainen juttu.

 

Me ollaan nyt sitten, se mitä Tampereen yliopistolla on tehty, niin me ollaan mukana semmosessa EU-hankkeessa nimeltään DocEnhance, jossa kehitetään tohtorikoulutuksen ohjausta myöskin ja ohjaussuhdetta. Mä oon aika pitkälti, meidän tutkijakoulu on vastuussa sen kurssiresurssien rakentamisesta. Se on semmonen. Nyt mulla just menossa yo-pedan kanssa pilotoidaan tätä kurssimateriaalia, johon on tehty videoita jossa on tässäkin podcastissa mukana olleita ihmisiä, Sanna Vehviläinen on siellä. Ne on videoita tietyistä teemoista, myöskin uraohjauksesta ja kaiketa tällasesta, ja sitten materiaaleja. Sen pitäs olla sit semmonen resurssi, joka tulee yleiseurooppalaiseen käyttöön ton Ph Hub, jo tämmöselle olemassa olevalle platformille. Se on semmonen aika iso ponnistus koska sitä tekee tässä kaiken ohella, mut sit meil on myöskin näitä tämmöisiä ohjaajakahveja ja sen tyyppistä tutkijakoulu järjestää muutaman kerran vuodessa, joka on vähän matalamman kynnyksen juttu. Semmonen tunti jonka ohjaajat voi tulla keskustelemaan tietyistä jonkun asiantuntijan pienen alustuksen jälkeen. Nää on niin kun sellasia. Mut mun mielest just sillä, että yo-peda ja semmonen pedagogiikkapainotteinen ohjaajakoulutus ja sit vähän sen rinnalle tarvitaan jotain tämmöstä vähän toisenlaista. Mä en tiedä vieläkään itsekään, että minkälaisen muodon se sitten ottaa ja kuka sitä tekee jatkossa. Nyt me pilotoidaan vaan tätä materiaalia, mutta katsotaan sitten et mikä tahtotila meillä yliopistossa on jatkon suhteen.

 

Eric: Mut et se mitä monessa jaksossa on keskusteltu ja mikä on nyt ollut pinnalla, että nimenomaan ohjausosaamiseen tukea ja sitten siihen vertaisuuteen tukea.

 

Pirjo: Kyllä, joo, juuri näin.

 

Eric: Mitäs ajatuksia tää sussa, Pihla, herättää? Tekeekö alma mater nyt oikeita asioita sitten?

 

Pihla: Joo, siis kuulostaa hyvältä. Oon Tampereella just, tai siis oon opiskellut tietysti ja opiskelijan näkökulmasta seurannut tätä kehitystä, ja ehkä oma näkökulma on ehkä just se, että mitä tässäkin kuvattiin, et nää eri tahot niin kuin tutkijakoulu ja sitten on ohjaaja ja sitten on se tiedekunnan tietynlainen yhteisö ja sit just tämä ajatus siitä, että olisi  useampi ohjaaja. Niin että mitkä ne on ne roolijaot ja myöskin sit tavallaan se systeeminen ajatus siitä, että tosiaan se ohjaus ei tapahdu pelkästään siinä ohjaajan ja  opiskelijan välisessä vuorovaikutuksessa vaan se tapahtuu laajemminkin. Esimerkiks meillä tiedekunnassa on ollut pohdintaa just siitä, et mitkä on sellasii kursseja, mitkä tulee tohtorikoulutuksen kautta, mitkä on semmosii generaaleja yleisiä tutkijantaitoja joita voidaan opettaa eri alojen opiskelijoille. Ja mitkä taas on ehkä sit sellasii teemoja ja aiheita, mitkä ois nimenomaan kasvatustieteen tiedekunnan tarjoamia kursseja ja jotka ois sellasii sisältöjä, joihin tarvitaan se kasvatustieteellinen näkökulma jotta se on hyvä kurssi. Niin nää on just niit pohdintoja mitä meilläkin oon seurannut, et nyt sitä haetaan ja sitä kehitetään. Myöskin sit ehkä just mietin, että ois hyvä et ois useampi ohjaaja ihan senkin takia, ettei ohjaajalla ole liikaa ohjattavia.

 

Mä huomaan et ehkä yhä enemmän myös puhutaan siitä, et opiskelijalla on – ja tämä on muuten yksi näkökulma, et onko väitöskirjatutkijat, onko he tutkijoita ja kollegoja vai onko he opiskelijoita, ja siitä meillä puhutaan myös aika paljon. Että itekin lipsauttelen tätä opiskelijajuttua, mutta se että he olis enemmän kollegoja ja et he ois ois tasavertasia. Kun mietitään yliopiston tasolla, niin kyllähän iso iso osa tutkimuksesta tehdään väitöskirjoissa yliopistossa, niin se et se on merkittävä resurssi tavallaan siinäkin mielessä, et ollaan kollegoja. Mut nyt mä vähän ehkä eksyin tästä kehittämisestä, että tavallaan se että väitöskirjan tekijällä on myös oikeus siihen ohjaukseen ja mä luulen että myöskin väikkärin tekijät on alkanut heräämään siihen, että hei, että mä voin myöskin vaatia ohjausta ja mä oon niin kun – että se on ehkä semmonen, en tiedä miten on aikaisemmin ollut, koska ite oon nyt, oonks mä nyt neljä vuotta opiskellut, että sen vuoden ajan seurannut tätä vasta, mut huomaan et ehkä siitä on alettu puhuun enemmän. Just tämä systeeminen, et se yhteisö ja mitkä ne on ne eri toimijoiden roolit, ja sitten se että ois hyvä olla useampi ohjaaja. Siihen oon huomannut, et sitä.

 

Myöskin tää ohjaajakoulutukset mistä puhuit, että teillä on erilaisia koulutuksia ohjaajille ja että on erilaisia myöskin tämmösii kevyempiä kahvitapaamisia ja semmosta myöskin ehkä kollektiivista kollegiaalista tukee siihen ohjaajan rooliin, niin sen oon huomannut myöskin väikkäritutkijan näkökulmasta. Siitä puhutaan että on tiettyjä ohjaajan taitoja, ja että voi olla tosi tosi hyvä tutkija, mut se ei välttämättä automaattisesti tarkota et on hyvä ohjaaja. Siinä on tiettyjä juttuja sit, jotka liittyy siihen vuorovaikutuksen toimivuuteen ja sen ylläpitämiseen ja miten osaa sit toimia siinä. Mut et semmosia ajatuksia heräsi tästä.

 

Pirjo: Toi oli hirveen tärkeä toi mitä Pihla sä toit esille. Että totta kai, siis mä käytän aivan systemaattisesti väitöskirjatutkija-nimikettä, on sitten millä rahoituksella, vaikka olis lasten kans kotona ja iltakasin jälkeen tekee väikkäriään, että kyllä se on väitöskirjatutkija. Ja se on ihan eurooppalainen linjaus, että väitöskirjaa tekevät ihmiset tekee tutkimusta. Totta kai siinä on opinnollisia elementtejä erityisesti siinä alkupäässä, ja pitääkin olla opinnollisia elementtejä on elämässä ihan kuule hamaan hautaan asti. Se on kuiteskin että se on tää early stage researcher, että väitöskirjatutkijat on tutkijanuran ensimmäisellä portaalla ja sellasena heidät pitää nähdä ja sellasena heidät pitää ymmärtää. Tää on just mä meen takas siihen, et miten yliopiston pitää nähdä se, että miten resursoidaan tätä asiaa ja miten nähdään myöskin väitöskirjatutkijat hirveen tärkeänä osana yliopiston tutkimusstrategiaa. Ja silloin ohjaus on osa tutkimusstrategiaa. Tää on hirveen tärkeä havaita, että se on ihan siellä ytimessä.

 

Pihla: Joo, ja jotenki ehkä vielä tartun tohon, mainitsit tosta että alkuvaiheessa on ehkä enemmän vielä silleen jotenkin uuden äärellä ja ehkä tavallaan, mut sit just se että kun väitöskirjaprosessi on aika pitkä ja mitä tavallaan ammatillista kasvamista ja kehittymistä siinä tapahtuu, niin tavallaan sit myöhemmissä vaiheissa vielä enemmän jotenkin tulee se jotenkin kollegiaalisuus ja ajatus siitä että on osa yhteisöä. Ja se on myöskin kuvaa semmost onnistunutta tohtorikoulupolkua, et siinä kokee osallisuutta tiedeyhteisössä sitten.

Eric: Kyllä. Tässä on korona-aikana paljon puhuttu opiskelijoiden hyvinvoinnista ja ehkä se näkökulma ainakin julkisessa keskustelussa on ollut siellä perustutkintoopiskeluissa, ja se on tärkeä tärkeä näkökulma että siitä on puhuttu, mut ehkä vähän vähemmän väitöskirjatutkijoista. Nyt kuitenkin tutkimusten mukaan, viime jaksossa tai toisessa jaksossa oli Pyhälän Kirsi joka on näitä tutkinut, niin hänen tutkimusten mukaan myös väitöskirjatutkijoilla ja tohtorikoulutettavilla on hyvinvointi laskenut pandemian aikana. Niin miten nyt Tampereen yliopistossa sitten tuetaan väitöskirjatutkijoiden paluuta? Tai ehkä me ei palata mihinkään vaan me mennään tämmöseen uuteen normaaliin, niin millasia asioita, mihin pitäs nyt keskittyä, Pirjo?

 

Pirjo: No oikeestaan viittaan takasin tohon mitä Pihla sanoi, että se täytyisi olla se pääasiallinen vastuu ja velvollisuus – ja se tohtorikoulutushan tapahtuu pääasiassa siellä tiedekunnissa ja tohtoriohjelmissa – elikkä siellä pitäs tukee paitsi sitä, just sitä että vieläkin on, niin kun mä kauheena koitan kannustaa sellasta kypsää ja kannattelevaa ohjauskulttuuria, et sitä voidaan kannatella – ei tutkijakoulu voi sitä tehdä, vaan sen täytyy tapahtua paikallisesti siellä tiedekunnissa ja tohtoriohjelmissa. Että sellasia että ohjaaja puhuu keskenään, et hiljaisuudet ja kissa nostetaan pöydälle, ja kaikki tällaset. Puhutaan vaikeuksista, puhutaan näistä ongelmista, puhutaan mielenterveydestä ja jaksamisesta, resilienssistä, millä nimellä tästä nyt halutaankin kulloinkin puhua. Musta sen pitää tapahtuu siellä, että tutkijakouluna, tämmösenä sateenvarjoapparaattina, niin me voidaan kannustaa siihen ja tuoda sitä eri tavalla esille, mut kyl se pääasiassa on siellä tiedekuntatasolla ja ohjaajaverkostoissa ja just näissä myöskin väitöskirjatutkijoiden verkostoissa. Että mä näen hirveesti että siinä on tämmösiä top-down- ja bottom-up-mahdollisuuksia, että jos joku heristää sormea ja sanoo että tehkää näin, niin ei se toimi. Se pitää ikään kuin aika orgaanisesti syntyä siellä paikallistasolla, ja se on se paras asia.

 

Se mitä me nyt sitten ollaan tehty, niin tietysti me reagoitiin äkkiä pandemiaan ja me alotettiin viikottaiset tutkijakoulun morning coffeet suomeksi ja englanniksi siinä heti, ja ne jää pysyväksi, että se on  tätä uutta normaalia. Että otetaan kurssien lisäksi tommosta kevyempää kamaa ja semmosii, missä nostetaan vähän kevyemmin semmosii kaikkia kiinno- myöskin hyvinvointiin liittyviä asioita. Ja nyt huomasin justiin osuu sillä tavalla, et meillä on nyt tällä viikolla taas morning coffee ja se osuu tähän opiskelijoiden hyvinvointi- tai  mielenterveysteemapäivään. Sit me pyydetään myöskin väitöskirjatutkijoita jäämään, kannustetaan tulemaan kampukselle, että tää on tietysti hirveän iso. Ja tämä on iso kysymysmerkki, että missä määrin ihmiset tulee palaamaan kampukselle. Se ei oo ihan yksinkertainen asia. Hyvin paljon on järkevä jatkaa online. Mut kyl me kovasti kannustetaan, koska me tiedetään kuiteskin että ihmiset, osa ihmisistä – no, se hyvinvointi rakentuu siitä että on vuorovaikutuksessa. Meillä on huomenna sitten myöskin mahdollisuus jäädä sen aamukahvin jälkeen, mikähän se oli, hengaa ja ja hengitä, tämmönen niin kun että tuu tänne ja juttele. Tai tee töitäni tai tuu jutteleen joistain asioista, me ollaan paikan päällä ja tällä tavalla. Mutta tää on tietysti, se on kivaa, mut sitten jos ei vastaavaa toimintaa ole siellä omassa tohtoriohjelmassa ja pidetä siellä, niin tää on ihan laastaria.

 

Eric: Kyllä. Mitä sä toivoisit Pihla, millaista tukee paluuseen tai tähän uuteen normaaliin, mikskä tätä nyt kutsutaan sitte?

 

Pihla: No joo, siis hirveän paljon samoilla linjoilla täs Pirjon kanssa siinä just, et se vuorovaikutus on ehkä se mikä nyt, pandemia on tavallaan sitä heikentänyt ja sen rakentaminen on nyt tärkeetä, koska se kannattelee sitä hyvinvointia monella tapaa. Toki väitöskirjatutkijat on erilaisissa elämäntilanteissa ja on erilaisia, et kuinka paljon pystyy osallistumaan erilaisiin juttuihin, mutta meilläkin on tiedekunnassa just tätä tämmöstä vertaistoimintaa ja on näitä aamukahveja myöskin meillä, keskinäisiä oman niin kun kasvatustieteen tutkijoiden kesken, ja oon ne kokenut hirveen hyvinä.

 

Me oikeestaan alotettiin sitä jo tossa ennen pandemiaa, meillä oli semmosia kuukausittaisia kahvitapaamisia ja niissä oli teemojakin, ja sit huomasin että pandemian aikana ne siirtyi tietysti etäjuttuihin, ja siinä ehkä myöskin vähän harveni, ja huomasin et se semmonen tietty yhteisö joka oli jo lähteny tai joka oli kivasti rakentunut, niin lähti pikkusen haparoitumaan. Nyt sit ehkä täs kohtaa, ja itse asiassa alotettiinkin tossa kun rajoitukset vähän löystyivät, niin päätettiin että nähdään kerran kuussa Telakalla, perjantaisin after work -istujaiset. Ei ole edes mitään teemaa, vaan tullaan vaan paikalle ja jutellaan. Koska se vertaistuki on tosi arvokasta ja sit se läsnäoleva tai face to face -keskustelu ja vuorovaikutus niistä aiheista, niin se on tosi arvokasta. Ja se on ehkä pandemian aikana jäänyt vähemmälle ja varmaan osasyy siihen, miksi porukalla menee nyt heikommin, koska ihmiset jää yksin niiden asioiden kanssa. Väitöskirjakin on iso projekti ja se vaatii aika paljon semmosta henkistä jaksamista ja tsemppaamista, ja voi tulla negatiiviset revisiot ja voi tulla kaikenlaista haastetta siihen, niin sitten tavallaan kun niitä pääsee juttelemaan ihmisten kanssa, jotka on samassa tilanteessa, niin se heti paljon keventää sitä juttua. Jos niiden kans jää yksin, niin se on paljon raskaampaa. Että ehkä just se.

 

Samaa mieltä Pirjon kanssa myöskin siinä, että jos se tulee ylhäältä alaspäin pelkästään, et joku tohtorikoulu järjestää jonkun jutun, niin se ei ehkä riitä. Se pitää kuitenkin tulla myös tavallaan niistä väitöskirjatutkijoiden yhteisön omista tarpeista ja siitä et mitkä on semmosii toimivia juttuja, niin se on just näin. Että molemmista suunnista tarvitaan. Toisaalta sit se että jos tohtorikoulutus tai tiedekunta tai joku järjestää jotain tapaamisia, niin se kannustaa tavallaan myöskin meitä siihen yhteisöllisyyteen ja sit se voi tuottaa tuottaa sitten myöhemmin semmosta omaehtoista tekemistä. Että näin se on.

 

Eric: Niin, se ei ole joko tai vaan sekä että sitten tässäkin asiassa.

 

Pirjo: Tohtoriohjelmien pitäs tarttua aina niissä hirveen tärkeissä saranakohdissa. Se että tutkijakoulu järjestää suomeksi ja englanniks orientaation uusille väitöskirjatutkijoille, niin se ei riitä. Mä olen aina toivonut sitä että tän meidän rautaisannoksen lisäksi, jossa paketoidaan aika paljon asioita että miten tämä toimii ja mitä sulle on tarjolla, mutta et sen lisäksi tämä taloontulovaihe on semmonen saranakohta, missä tohtoriohjelmien pitää olla hereillä. Koska se sit fasilitoi sitä, että sieltä tulee niitä uusia muotoja, omaehtoisia.

 

Pihla: Kyllä. Ja siinä kohtaa opiskelijat on myös orientoituneet siihen, että hei, että nyt me osallistutaan juttuihin ja mä alotan nyt tän uuden projektin, mä haluan tutustua muihin jotka alottaa sen yhtä aikaa. Siis tavallaan sama ilmiö kuin on perustutkintoopiskeluvaiheessa, niin siinä alotusvaiheessa tavallaan mä huomaan myöskin, et kun on näitä meidän omaehtosia aamukahveja ja muita, niin innokkaimmat osallistujat on yleensä niitä jotka on just alottanut sen oman väitöskirjan. Silloin me yleensä saadaan siihen ydinporukkaan lisää tyyppejä mukaan. Ja sit ne jää siihen helpommin kuin sit tavallaan että jos on lähtenyt jo, tehnyt pitkään sitä väikkäriä ja ei ole oikein integroitunut siihen vaikka tiedekunnan väikkäri muihin porukoihin, niin se on vaikeempaa. Että ne nivelkohdat on.

 

Mut sit tietysti siihen tuo tiettyä haastetta se, että kun ollaan niin erilaisissa elämäntilanteissa ja jos tekee vaikka päivätyötä lisäksi, tai tekee päivätyötä ja sit siinä rinnalla väitöskirjaa ja voi olla lapsia ja voi olla monta juttua, niin se tavallaan että se väitöskirja on yks semmonen projekti niiden muiden joukossa niin se tietenkin heikentää niitä mahdollisuuksia jotenkin käyttää aikaa siihen osallistumiseen. Että nää on näitä. Ja ehkä just erilaisia mahdollisuuksia myöskin, et sen takia mä luulen et nää etäjutut on hyvä jatkaa myös jatkossa, koska on ihmisiä jotka ei pysty tuleen paikalle, mut etäjuttuihin voi olla helpompi osallistua ja väikkäritutkijoita on vaihdossa ja kaikkea, niin etäjutut on hyviä.

 

Pirjo: Kyllä. Tosta etänä tekemisestä mä sanoisin vielä sellasenkin, että vaikka se on ollut, se on eristänyt meidät jonnekin erilleen toisista, niin mä oon kyl ite huomannut sellaisenkin tai mä oon kuullut, et jotkut väitöskirjatutkijat ovat sen takia että jotkut laitokset – hyvä kun mä puhun vanhoilla termeillä –

 

Pihla: [naurahdus]

 

Erci: [naurahdus]

 

Pirjo: Voi voi. Mutta että sen oman yhteisön aamukahvit tai mitkä tämmöiset palaverit tahansa on online, niin väitöskirjatutkija onkin päässyt eri tavalla mukaan siihen yhteisö. Tää on se kääntöpuoli.

 

Pihla: Kyllä, kyllä.

 

Pirjo: Toki se on eristänyt, mut se on myöskin mahdollistanut asioita. Ihan ehdottomasti varmaan monet ainakin meidän tutkijakoulun asioista tulee toimimaan online, koska kyllä se ottaa huomioon tasapuolisuuden. Mutta sit meillä on myöskin että meidän jatkossa, me mietitään sitä nyt että miten meidän toiminta esimerkiksi on, onko se kasvokkaista vai miten se toimii. Tätä varmaan mietitään monessa suunnassa.

 

Eric: Niin, tässä ehkä aika paljon energiaa käytetään tähän, että etä vai lähi. Ehkä enemmän pitäisi miettiä sitä, että mitä on yhteisöllisyys ja mitä on vuorovaikutus ja mitä on kuuluvuus, yhteisöön kuuluminen, ja mitä kaikkia edellytyksiä se tarvii. Tossa kun oli hyvinvointiteemaa käsiteltiin useammassa jaksossa ja ehkä enemmän perustutkinto-opiskelijoiden näkökulmasta, niin monet puhuu siitä että pitäs miettii niitä asioita, mitä nyt ei ole tapahtunut tämän pandemian takia, ja luoda tilanteita missä ne asiat pääsis tapahtumaan. Ja useinhan me puhutaan just ihmissuhteista, vuorovaikutuksesta, yhteenkuuluvuudesta, vertaistuesta. Näitä asioita on jäänyt väkisinkin pois, koska semmoset akateemisen maailman superpaikat kuten vessajonot ja tämmöset paikat missä vaan yhtäkkiä aletaan keskustelemaan, niin niitä ei ole ollut pariin vuoteen.

 

Pihla: Todellakin. Ja just esim. se että kymmenen minuuttia ennen luennon alkua on jotenkin jäänyt pois. Että juuri näin.

 

Eric: Että se on ollut business business.

 

Pirjo: Nimenomaan. Ja sit just sitä varten noi pandemian vaikutukset on, et jatkuvasti varmaan – no, itse elän tämmöisen jatkuvan huonon omantunnon kanssa, että onko tehty tarpeeksi. Varmasti ei. Mut sitten on tämmöisiä piilovaikutuksia ja sit semmosia vaikutuksia, jotka voi tulla pienellä viiveellä. Paljon puhutaan just näistä, että ei oo pystyny menemään laboratorioon, ei oo pystynyt tekemään kenttätöitä, mutta kyllä se hyvinvointi on – että nää ne praktiset puolet on yksi asia, mut sitten tää hyvinvointi niin se voi olla vähän semmonen, että sillä voi olla sellasia pidemmällä aikavälillä näkyviin tulevia vaikutuksia.

 

Eric: Kyllä, kyllä. No, mennään sitten sinne uuteen normaaliin tai sen taakse eli tuonne tulevaisuuteen ja mietitään vähän sitä, että miten tohtorikoulutusta pitäs kehittää. Saa puhua ohjauksesta mut saa puhua muistakin asioista. Sä saat nyt väitöskirjatutkijana Pihla ensimmäisen vuoron. Miten sä kehittäisi tohtorikoulutusta?

Pihla: Jotenki ehkä täs mun mielestä tässä keskustelun aikana on tullut jo monta semmosta tärkeetä teemaa, joihin ois syytä myös jatkossa panostaa ja ylläpitää. Just tää jotenkin tää erilaisten yhteisöjen rakentaminen ja se ajatus siitä, että tohtoriopinnoissa ei pelkästään tehdä sitä väitöskirjatutkimusta, vaan sä myöskin rakennat sitä ammatillista osaamista ja osallisuutta ja ammatillista identiteettiä tutkijana ja tiedeyhteisön jäsenenä. Niin jotenkin siihen kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen tai siihen kokonaisvaltaiseen kehitykseen tavallaan tukea, että ihan myöskin siis. Ja myöskin ehkä jatkossa näkisin yhä enemmän kansainvälistymisen semmosena tärkeänä teemana, et otetaan siihen tohtorikoulutuksen mukaan entistä enemmän – se on nytkin, mutta siis tavallaan tukee myöskin siihen, että on tärkeetä luoda niitä kansainvälisiä verkostoja. Yhä enemmän tavallaan tiedeyhteisö on kansainvälinen. Että miten lähteä vaikka vaihtoon, tai miten rakentaa sitä, että nyt mä huomaan että se on ehkä tässä kohtaa – on kaikenlaisia ohjelmia, on kaikenlaisia rahotuksia, ja toisaalta se on hyväkin, koska se vahvistaa sitä opiskelijan autonomiaa että sä teet itse, kun sä valitset et tä mihin sä meet ja kuka on mielekäs tyyppi ja sit sä rakennat sen kontaktin. Mut et tavallaan just se balanssi siinä, että sitten sais myöskin tukee.

 

Ja ylipäätään tavallaan tohtorikoulutuksessa se jatko-opiskelijan – taas mä käytän opiskelija-sanaa –  väitöskirjatutkijan autonomian tukeminen on jotenkin ehkä aika myöskin siis tärkeä. Itse huomaan että jotenkin antoisimpia ohjauskeskusteluja on semmoset, missä itse asiassa kysytään aika paljon eikä välttämättä sanota, vaan että vahvistetaan sitä väitöskirjatutkijan omaa toimijuutta siinä omassa tekemisessä, koska se on niin paljon palkitsevampaa, kun itse jotenkin saa luoda sen sisällön ja ne asiat, verrattuna siihen että ne jotenkin tulee annettuna. En mä tiedä, tää ei nyt ehkä liittynyt tähän kysymykseen, mutta höpötin vaan muita. [naurua]

 

Eric: Tää liitty siihen, joo. [naurahdus]

 

Pihla: Niin. Mut ehkä jotenkin tää kansainvälisyys myöskin tulevaisuudessa entistä enemmän.

Eric: Haluuks Pirjo kommentoida nopeasti jotain?

 

Pirjo: Joo. Suomen Akatemian uus johtajahan myöskin kannusti tutkijoita ulkomaille, ja se on yks semmonen kysymys että mitä tää pandemian jälkeinen, mitä on liikkuvuus tässä uudessa maailmassa. Että on sen jotenkin jatkuttava, kasvokkaisuutta ei korvata millään muulla. Tää voi olla kerettiläinen eikä ole kestävän kehityksen mukainen, mutta tää on mun mielipiteeni. Että se on kyllä. Mutta tämmönen verkottuminen ja sitten se että nimenomaan avautuminen, yliopistojen ja väitöskirjatutkijoitten tekemän tutkimuksen avautuminen yhteiskuntaan, osana yhteiskuntaa, ja se tarkottaa tietysti myöskin kommunikatiivisten, että osaa puhua. Inhottava sana on markkinoida, mutta että  osaa paketoida sen ja popularisoida. Kaikki nää tieteelliseen viestintään liittyvät taidot, et mun mielestä ne korostuu aina vaan. Enemmän siinä on sitten myös jälleen kerran, että tämmöset taidot jotka kiinnittyy yksittäiseen väitöskirjatutkijaan mut siihen rakenteeseen sitten, että oppialojen ja tohtoriohjelmien, tiedekuntien pitäis myöskin nähdä tää, että miten avaudutaan laajemmin yhteiskuntaan ja nähdään se semmosena, että tämä vaikutuspuoli. Nää ainakin tulee mieleen tässä kohtaa.

 

Eric: Sä oot tosiaan, Pirjo, tässä yliopistojen eurooppalaisen kattojärjestön, tän European University Associationin alla on tämmönen Council For Doctoral Education, ja sillä on ohjausryhmä missä sä toimit, eli se on tämmönen tohtorikoulutukseen keskittyvä ryhmä. Niin millaista keskustelua nyt eurooppalaisella tasolla käydään tohtorikoulutuksen kehittämisestä? Mitkä teemat siel on erityisesti pinnalla, ja onko ohjaus yksi teema?

 

Pirjo: No voi kuule. [naurua]

 

Eric: [naurua]

 

Pirjo: Tästä voisin tietysti puhua aika pitkään. Joo, mä oon siellä nyt ollut kolme vuotta tähän mennessä, ja toki mä olin siinä, olen seurannut, olen käynyt näissä EUACDE:n vuosittaisissa tapahtumissa ja havainnut sitten, että jotenkin aika pitkälle Tampereella tohtorikoulutusta on kehitetty myöskin niitten periaatteitten ja suositusten mukaisesti jo ennen ennen kuin mä menin tuohon toimintaan niin kun tällain nyrkit savessa mukaan. Siellä tapahtuu nyt tällä hetkellä aika paljon. CDE on esimerkiksi tehnyt tämmösen survey-kyselyn kaikkien kaikkien jäsentensä kesken ja siitä sen raportti – itse asiassa erittäin hyvään aikaan, Eric, tulet tekemään töitä podcastia – se tuli juuri tossa viime viikolla tai joskus tässä huhtikuun alussa ulos. Siinä on hirveän kiinnostavaa, tämmösiä surveyta on tehty silloin tällöin, siinä voi kattoa niitä trendejä että miten tohtorikoulutus on eri puolilla Eurooppaa. Sehän on hirveä heterogeeninen kenttä. Mutta se mikä siellä, ihan niin kun kysyit että lukeutuuko ohjaus näihin asioihin, mitä siellä käsitellään, niin toi ihan justiin valmistunut survey, niin ohjaus on ehdottomasti ihan siellä prioriteettien ykkösenä. Tietysti survey aina tuottaa tietynlaista tietoa, mutta kyllä se on, että se on ton tutkimusetiikan ja integriteetin ohella niin ohjauskoulutus ja ohjaus on painopiste. Että toi survey-juttu on yksi semmonen, mitä me ollaan konkreettisesti tehty.

 

Sitten on tulossa tossa toukokuussa, ei kun kesäkuussa, valitettavasti juhannuksen kans päällekkäin aina on, CDE:n annual meeting, ja tällä kertaa se on Manchesterissä. Siellä tullaan nyt sitten julkistamaan tämmönen kymmenvuotispaperi, jota me ollaan tossa steering committeessa kirjoitettu ja putsattu ja se rupeaa olemaan loppuvaiheessaan. Siinä on tämmönen, katsotaan niitä sekä sisäisiä että ulkoisia tekijöitä, jotka vaikuttaa tohtorikoulutukseen, minkälaisia trendejä on. Ohjaus on tietysti sielläkin yksi asia. Siellä painotetaan juuri tällasta, tätä mihin tässä viittasin, mistä Pihlakin puhui, niin just tämä verkottuneempi malli ohjauksesta. Ja myöskin painotetaan sitä, että yliopistojen riittävä investointi ja ohjauksen huomioiminen on hirveen tärkeetä.

 

Mut sit siel on näitä – tietysti se on tämmönen hyvin korkean tason suuntaviivoja maalaava paperi, eli siellä tietysti on hirveen paljon asioita – mutta että näitä kestävän kehityksen tavoitteita, että jos ajattelee ulkoisia tekijöitä joita on tohtorikoulutukseenkin, tai ulkoisia paineita joita tohtorikoulutukseen asettuu, niin siellä on kaikki nää. Ja sitten pandemian vaikutuksista siellä puhutaan, että just tästä, CDE:kin ottaa juuri sen kerettisen kannan jonka äsken sanoin, että liikkuvuuden täytyy jollain tavalla jatkua. Sen on oltava mahdollista, että online ei ikään kuin korvaa kuitenkaan sitä kasvokkaista kokonaan. Että siellä on paljon. Hirveen kiinnostava nähdä. Sit on tietysti tommosia, näitä papereita on tehty yhteistyössä tietysti CDE:n jäsenten kanssa, ja pidettiin semmonen workshop, missä jututettiin ihmisiä joka oli semmonen – ja nyt se vielä laitetaan sitten kommentoitavaksi kaikille jäsenille vielä. Tän tyyppistä siellä tapahtuu.

 

Eric: Itsellä on kokemusta tuolta EU-tehtävistä uraseurantojen kehittämisessä, ja jonkun verran näissä koulutuksen kehittämisissä tietysti aina ne maakontekstit näkyy. Niin haluatko Pirjo kommentoida, kuinka yksimielistä se on,  onko se selvää että esimerkiksi ohjaus on siellä, vai onko siellä erilaisia painopisteitä sitten eri puolella Eurooppaa?

 

Pirjo: Mä luulen että, no tietysti tässä vois puhua siitä, että minkälaista tietoa kyselytutkimus ylipäänsä tuottaa. Se on tietysti hirveen helppo sanoa, että tutkimusetiikka on keskeistä ja ohjaus, mut ne on olleet tietenkin CDE:n toiminnassa pidempään. Myöskin noissa  vuosittaisissa tapaamisessa, niin mä muistan yhtenä vuonna, siitä on jo pikkasen aikaa, niin oli nimenomaan tutkimusetiikka. Ja Suomi on näissä asioissa useesti just siellä kärkipäässä, että been there done that. Tyypillisesti voi vaan kattoa, että meillä menee keskimääräisesti paremmin.

 

Sit se mikä erityisesti on Suomessa erityistä, on se että meillä on kuitenkin tämä tohtorikoulutusverkosto. Eli kaikkien yliopistojen tutkijakoulut tai millä nimellä ne missäkin yliopistossa toimii, ja me pidetään yhteyttä ja sit meillä on yhteisiä resursseja. Meillähän on ollut pitkään jo FinDocNetin pohjalla tutkimusetiikan yhteisiä resursseja, ja nyt ohjauksen pohjalta juuri tällä viikolla pidettiin kokous tän tohtorikoulutusverkoston kanssa. Nää mun mainitsema tää Doc Enhance -hanke, jossa tuottuu jotain materiaaleja, ja sit meillä on olemassaolevia materiaaleja, elikkä näitten pohjalta tullaan kenties ennen pitkää rakentamaan sit tämmönen online-resurssi, jota kaikki suomalaiset yliopistot voivat yhdessä käyttää. Eli tää on ihan uskomattoman hyvä, tietysti pienen maan mahdollisuus tehdä asioita näin. Että tää on sellanen, että CDE aina laittaa tämmösiä tavotteita, mut Suomessa tehdään hirveän hyvää työtä yhteistyössä myöskin yliopistojen kesken. Se on ihan upeeta.

 

Eric: Kyllä, kansallista yhteistyötä onneksi Suomessa osataan aika hyvin tehdä yliopistokentällä.

 

Pirjo: Kyllä.

 

Eric: Siitä on itselläkin paljon kokemusta. No, aihe on iso ja lavea ja siitä voisi vielä keskustella pitkäänkin, mutta ehkä me päätetään kohta jakso. Mutta viimeisenä kysymyksenä teille molemmille niin kuin aikasemmillekin vieraille, niin tulee kysymys lukuvinkistä. Aiheesta tai sen vierestä. Pihla, aloitapa sitä tällä kertaa. Minkälainen lukuvinkki tulee kuulijoille?

 

Pihla: No joo, kiitos. Tää menee nyt ihan suoraan aiheeseen oikeestaan. Koska nyt ollaan akateemisen ohjauksen podcastissa ja tohtorikoulutuksen kontekstissa, niin tämmönen lukuvinkki meikäläisen väitöskirjaohjaajilta Tiina Soinilta ja Kirsi Pyhälältä. Tää on jo vähän vanha, 2012-vuodelta, mutta tämmönen kirja kuin Akateeminen ohjaus tohtorikoulutuksessa.

 

Pirjo: Hyvä kirja.

 

Pihla: Joo. Siinä on hyvin koottu, se on tämmönen kokoomateos teos, missä on useita artikkelityyppisiä tekstejä eri näkökulmista tohtorikoulutuksesta ja akateemisesta ohjauksesta. Mun mielestä siinä tulee monta semmosta teemaa mistä me nytkin puhuttiin käsitellyksi, että suosittelen.

 

Eric: Joo, kiitos. Pirjo, minkäslaista lukuvinkkiä sulta tulee?

 

Pirjo: Jos mennään kirjapituudesta lyhyempään, niin mä voisin mainita pari semmosta mun omaa lempiblogia. Eikse oo tapana aina sanoa, että mitä blogeja seuraa. Yks semmonen jonka monet varmaan tuntee on tää Pat Thomsonin blogi, joka on osoitteessa patthomson.net. Se on semmonen ehkä ei pelkästään ohjaukseen, hän on kasvatustieteen professori Britanniasta, että siinä on ihan hirveen paljon sekä ohjaajia että ohjattavia väitöskirjatutkijoita tukevaa kirjottamiseen, julkasemiseen, ohjaukseen liittyviä blogeja. Musta se on hirveen hyvä, että se on täyspäinen nainen. Että se on hirveen hyvä, mä tykkään kovasti. Ja toinen mun lempiblogi, joka on tietysti vähän kun mä oon itse yhteiskuntatieteilijä, niin on tämä London School of Economicsin Impact Blog, jossa on kanssa aika paljon ylipäänsä tutkijuuteen ja siihen liittyviä asioita eikä pelkästään London School of Economicsin perspektiivistä vaan aika paljon eri ihmiset siellä bloggaa. Nää on ainakin kaks, ja sitten tietysti viran puolesta mä suosittelen näitä mitä mä tossa mainitsin jo nää EUACDE:n, sielläkin on tämmönen blogin kuin The Doctoral Debate, jossa on ihan hirveän hyviä juttuja. Ja sit tietysti sieltä EUACDE:n sivuilta löytyy linkit sit esimerkiksi siihen survey-raporttiin, ja sitten kesäkuun jälkeen julkastaan tämä kymmenvuotisnäkymä eteenpäin. Eli sitä saittia kannattaa seurata jokaisen väitöskirjaohjauksesta kiinnostuneen ihmisen.

 

Eric: Joo. Hei, kiitos paljon, Pihla ja Pirjo, kun tulitte vieraiksi.

 

Pirjo: Kiitos, Eric.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.