Helsingin yliopisto
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin toisen tuotantokauden 9. jakson vieraana ovat Jussi Semi, Lasse Heikkinen ja Sanna Vehviläinen. Kaikki tämän jakson vieraat ovat Itä-Suomen yliopistosta, jonka tiloissa Joensuussa tämä jakso on nauhoitettu.
Tässä jaksossa puhutaan opiskelijoiden ohjauksen yhteisöllisestä kehittämisestä. Tutustumme Itä-Suomen yliopiston Kaikki ohjaavat –hankkeeseen. Mitä hankkeessa on tehty ja opittu? Miten ohjauksen yhteisöllistä kehittämistä voidaan käytännössä edistää? Mitä ongelmia tai haasteita tällaiseen työskentelyyn liittyy? Minkälaisiin teemoihin ohjauksen kehittämisessä pitäisi tulevaisuudessa keskittyä?
Jussi Semi työskentelee ohjauksen yliopisto-opettajana kasvatustieteiden ja psykologian osastolla.
Vanhempi yliopistonlehtori Lasse Heikkinen on teknillisen fysiikan laitoksen varajohtaja ja oppiainevastaava.
Kolmas vieras onkin tämän podcastin kuulijoille jo tuttu. Sanna Vehviläinen työskentelee opinto- ja uraohjauksen professorina kasvatustieteiden ja psykologian osastolla. Sanna oli Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin historian ensimmäisen jakson vieras.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 25. ja toisen tuotantokauden 9. jakso.
Jakson aiheena on Itä-Suomen yliopiston Kaikki ohjaavat -hanke. Vieraina ovat vanhempi yliopistonlehtori, teknillisen fysiikan laitoksen varajohtaja ja oppiainevastaava Lasse Heikkinen sekä opinto- ja uraohjauksen professori Sanna Vehviläinen ja ohjauksen yliopisto-opettaja Jussi Semi kasvatustieteiden ja psykologian osastolta Itä-Suomen yliopistosta.
Jakso ja tekstivastine julkaistu 9.3.2023. Jakson pituus 58 minuuttia.
Litterointimerkinnät
| Eric: | Juontaja, Eric Carver |
| Sanna: | Vierailija 1, Sanna Vehviläinen |
| Jussi: | Vierailija 2, Jussi Semi |
| Lasse: | Vierailija 3, Lasse Heikkinen |
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin toisen tuotantokauden yhdeksännen jakson vieraana ovat Jussi Semi, Lasse Heikkinen ja Sanna Vehviläinen. Kaikki tämän jakson vieraat ovat Itä-Suomen yliopistossa, jonka tiloissa Joensuussa tämä jakso myös nauhoitetaan. Jussi Semi työskentelee ohjauksen yliopisto-opettajana kasvatustieteiden ja psykologian osastolla. Vanhempi yliopistolehtori Lasse Heikkinen on teknillisen fysiikan laitoksen varajohtaja ja oppiainevastaava. Kolmas vieras onkin tämän podcastin kuulijoille tuttu. Sanna Vehviläinen työskentelee opinto- ja uraohjauksen professorina kasvatustieteiden ja psykologian osastolla. Sanna oli Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin historian ensimmäisen jakson vieras.
Eric: Tänään puhutaan ja tutustutaan Itä-Suomen yliopiston Kaikki ohjaavat -hankkeeseen. Mitä hankkeessa on tehty ja opittu, miten ohjauksen yhteisöllistä kehittämistä voidaan käytännössä tehdä ja edistää, mitä ongelmia tai haasteita tällaiseen työskentelyyn liittyy, minkälaisiin teemoihin ohjauksen kehittämisessä pitäisi tulevaisuudessa keskittyä. Eli puhutaan tässä jaksossa (opiskelijaohjaajien) [01:45] systemaattisesta kehittämisestä yliopistotasolla ja myös sitten vähän lähempänä. Tervetuloa vieraat kaikki.
[Vastaavat yhdessä kiitos]
Eric: Päästetään Jussi ensin ääneen. Kerro vähän tästä, että minkä takia tämmönen Kaikki ohjaavat -hanke on tehty. Mikä sen tavoite on ja miksi se laitettiin pystyyn ja millasia asioita sen hankkeen aikana on tehty?
Jussi: Tavoitteenahan siinä on oikeestaan kirkastaa ohjaustyötä yliopistossa ja sitä, että mitä ohjaus yliopistossa on. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että pyritään kirkastamaan eri toimijoitten, onko ne amanuensseja, onko ne lehtoreita, onko ne opettajia, onko ne professoreja tai jotain muuta, heidän rooliaan siinä, että miten ne toteuttaa ohjausta. Sit toisaalta myös sitä, että miten sitä on toteutettu. Ja toisaalta myös sitä, että millä tavalla ohjausta voisi kehittää. Tää on yksi pointti siihen, mitä meillä on tavoitteena olla. Toki me ollaan annettu ja annetaan erinäköistä fasilitointia, apua, ohjauksen kysymyksissä. Eli suomeks sanottuna ollaan tukena eri oppiaineisiin, eri osastoihin ja ihan tiedekuntiinkin ja erillisiin laitoksiin. Tämä on yksi pointti. Sitten meillä on myös tämmönen tutkimuksellinen ote. Eli vaikka tämä on kehittämishanke, niin pyritään tekee myös tutkimusta. Eli tutkitaan ohjausta yliopistossa. Mitä se on ja mitä kaikkia piirteitä siihen kuuluu. Nää on oikeestaan ne kolme keskeistä piirrettä. Sit toki meillä on myös hankkeita, jotka liittyy tähän Kaikki ohjaavat -hankkeeseen. Tässä on voinu hakee erinäköistä kehittämisrahaa niihin kysymyksiin ja niihin ongelmiin, jota sitten on kullakin osastolla tai kullakin laitoksella. Mut sitten tohon kysymykseen, että miks tää hanke laitettiin pystyyn. Alunperin yliopiston rehtoraatti on ollu se toimeenpaneva voima siellä taustalla ja semmoset laajemmat toimeenpanevat kysymykset, että miks tää on laitettu, liittyy nimenomaan mun mielestä tähän korona-aikaan ja niihin kysymyksiin, jotka heräs silloin korona-aikana. Musta tuntuu, että siinä on myös hyvin paljon sellasta, jotka on ollu aika paljon läsnä myös ennen sitä, mutta jotenkin tämä korona-aika, kun se omalla tavallaan teki uusia käytäntöjä, loi uusia käytäntöjä, muokkas sitä opetuksen ja ohjauksen ja koko yliopistotilaa, jossa toimitaan, niin se aiheutti uusia haasteita ja tavallaan se on myös jollain tasolla vastaus ja reagointi tähän, että miks tämmönen hanke on ylipäätään pystyssä. Mutta tää nyt lyhykäisyydessään siihen, että miks tämmönen on olemassa ja mitä me ollaan tehty nyt tähän mennessä.
Eric: Haluaako Sanna täydentää?
Sanna: Oikeestaan se oli aika kattava. Ehkä vois just sen todeta vielä, että se on ollut tosiaan strategista rahaa, jota tähän on saatu. Eli se on nähty yliopiston strategian eteenpäin viemisen kannalta tärkeänä asiana. Mä oon samaa mieltä just siitä, et se pandemia-aika ja merkillinen katkos, jonka se tuotti, ehkä myös kirkasti sitä, miten keskeistä ohjaus on, miten monella tavalla se on osa hyvin monen toimijan työtä ja samaan aikaan, miten ehkä sirpaleisesti sitä on kehitetty. Se on vähän semmonen, että eri toimijat eri tahoilla saattaa toisistaan tietämättä tehdä kaikenlaista. Ohjaus on ehkä just sellainen asia, jota pitää vähän niinku piirtää näkyviin ja auttaa ihmisiä tunnistaa ja selkiyttämään sitä, mitä tehdään. Se on yksi keskeinen tosiaan se selkiyttämistehtävä.
Jussi: Ja tähän liittyy myös oleellisena osana tää hyvinvoinnin tematiikka. Eli toisaalta opiskelijoitten hyvinvoinnin tematiikka, mutta myös yhtä lailla opettajien ja ohjaajien hyvinvointi. Toki hyvin paljon puhutaan opiskelijoitten hyvinvoinnista, mutta yhtä lailla siellä toisella puolella on myös henkilökunnan hyvinvointi. Tämä on sitten toinen puoli, mikä liittyy.
Eric: Lasse.
Lasse: Joo ja ehkä hankkeen ulkopuolelta katsovana se näkyy ehkä tuossa nimessä, eli Kaikki ohjaavat. Siinä ois minun käsityksen mukaan tarkoitus tuoda näkyväksi sitä koko henkilökunnalle, sitä ohjausta. Ja juuri niinkö Jussi sano, et missä roolissa sä nyt sitten ikinä oletkin. Sanna viittas tuohon, että se on ehkä voinu olla vähän pirstaleista meillä. Siellä on tehty hyviä toimia kyllä, mutta ehkä tällä ois tarkotus nyt tuoda sitä näkyväksi koko yliopistotasolle. Näin mä itse oon nyt sen nähny.
Eric: Onko teillä muistissa, milloin viimeksi olis jotain vastaavaa tehty Itä-Suomen yliopiston tai sen edeltäjien?
Jussi: Mulla ei kyllä… Nyt voin kyllä olla väärässä. Mulla on semmonen mielikuva, että ei nyt varmaan tämmösiä hankkeita. Voi olla, että niitä on ollu jotain pieniä, mut se on aina just tää, että kun ei tiedä kaikesta.
Lasse: Ehkä yliopistotasolla, mikä mulla nyt tulee mieleen tämmönen isompi mylläys, niin on ehkä se flippaushanke, mikä meillä on ollu, joka sitten myllersi ehkä läpi yliopiston. Se nyt on ehkä yks tämmönen, mikä tulee mieleen.
Eric: Mut oliks se enemmän opetusmenetelmiin liittyvä?
Lasse: Enemmän siihen suuntaan joo, ei niinkään ohjaukseen. Toki sielläkin se ohjauselementti on mukana.
Sanna: Mä luulen, että jotain siitä, mitä tässä haetaan, on tehty aikasemmin. Meil on ollu semmonen, olikohan se okke, semmonen ohjauksen ja koulutuksen ryhmä, jossa on yritetty sitä puolta jäsentää, et mikä sen ohjauksen kokonaiskuva oli. Siitä on muovattu ihan visuaalinen työkalukin, mut sitten taas jossain kohtaa, kun yliopiston sivut myllättiin, niin se tais silloin jäädä sivuun. Tavallaan ei varmasti pyörää keksitä uudelleen, et kyllähän näitä asioita on mietitty. Mä luulen, että tässä on ehkä kysymys nyt siitä, et se on tullut jotenkin eri tavalla näkyväksi. Ja se ajatus siitä kaikkien osallisuudesta. Nyt on ehkä selvästi semmonen… Ehkä just sen pandemian takia se näkyy, että me tarvitaan toisiamme. Ihmiset kaipaa yhteistyötä ja se on jotenkin mennyt läpi monilla se ajatus, että jos me halutaan ohjata opiskelijoita hyvin, niin meidän täytyy saada itse osaksemme kollegiaalista tukea ja jonkinlaisia tämmösiä tuen muotoja, jotka vähän muistuttaa ohjausta. Eli meitäkin pitää ohjata hyvin. Meidän yritys tässä hankkeessa on tavallaan tarjota semmonen ohjauksellinen tuki sinne, missä sitä tarvitaan.
Eric: Mulla oli ilo ja kunnia olla vierailevana etäluennoitsijana yhdessä teidän Kaikki ohjaavat -hankkeen webinaarissa. Siellä tutustuin, ja tää kuulostaa hassulta, että tutustuin, koska olin saamassa zoomissa Lassen kanssa. Mulle jäi mieleen se, kun Lasse kerroit siitä, et miten teillä se fyysinen tila Kuopiossa vaikuttaa siihen, miten sä kohtaat opiskelijoita ja millasii ohjauskeskusteluita arjessa syntyy. Haluaisitko sä vähän jakaa tätä tarinaa myös podcastin vieraille?
Lasse: Joo. Muistan tämän webinaarin kyllä varsin hyvin. Me lähetään siitä oikeestaan, ehkä siellä vois olla yhtenä sanana yhteisöllisyys, eli siitä, että me lähetään rakentamaan sitä opiskelijoiden ja opettajien yhteisöö, ehkä vois sanoa, että siitä ensimmäisestä päivästä lähtien. Siinä vahvana yhtenä elementtinä on tilat. Eli opiskelijat ei oo niin, että ne on levittäytynyt yliopiston tiloihin kuka minnekin, vaan se, että me on rakennettu meidän laitoksen yhteyteen semmoset tilat, mihinkä opiskelijat periaatteessa tulee aamulla paikalle ja jättää takin narikkaan ja heidän työskentelytilat on siinä laitoksen yhteydessä. Ne käy siitä luennoilla, tulee luentojen jälkeen siihen tekemään yhdessä hommia ja käyvät syömässä. Sitten iltapäivällä, illalla, miten pitkään kukin on, niin lähtevät pois. Ja se, että sitten meidän opetushenkilökunnan, lehtoreiden tilat, on siinä ihan samassa yhteydessä. Käytännössä mä tapaan meidän opiskelijoita päivittäin. Mä muistan, et tais siinä webinaarissa tämä kahvikuppi tulla esille. Eli kyllä mä siellä aika paljon sitten kahvikuppi kourassa opiskelijoiden kanssa oon tekemisissä ja kuuntelen heitä lähinnä. Siellä tulee aika paljon, ihan siinä arjessa niitä kysymyksiä. Se voi olla siellä käytävällä se keskustelu. Opiskelija huikkaa, että hei mulla on tämmönen asia. Ja se on ehkä siinä viidessä minuutissa käsitelty opiskelijan kanssa ja siihen ei tartte varata mitään aikaa eikä muuta. Se on hyvin ehkä tämmöstä epäformaalia keskustelua ja tukea. Sitten se, että me lehtorikunta tunnetaan meidän opiskelijat nimeltä, eli heillä on helppo tulla kysymään asioita. Toki sitten semmoset muodolliset ja varatut hops-keskustelut on kaikkien kanssa erikseen. Plus sitten me pidetään ryhmäohjaustunteja joka periodin jälkeen kukin tuota ohjaaja omalle ryhmälleen. Kyllä se minusta lähtee siitä semmosesta hyvinkin epämuodollisesta opiskelijoiden kohtaamisesta se ohjaus. Se ei oo semmosta virallista, että nyt on meidän ohjaustilaisuus ja minä ohjaan sinua, ole sinä nyt ohjattavana, vaan se on hyvinkin epämuodollista.
Eric: Kuinka moni ohjauskeskustelu tai sen tyyppinen keskustelu, jossa on ohjauksellisia elementtejä, tää on vaikea arvioida, mutta olis jäänyt tapahtumatta, jos teillä ei olis tätä jaettu tilaa?
Lasse: Joo, vaikea arvioida kyllä. Mutta kyl mä väitän, että aika iso osa niistä jäis. Ja kun ne on nimenomaan niitä pieniä hetkiä ja kohtaamisia. Pieni kysymys opiskelijalla, niin se saa siihen heti sen, tai aika lailla heti siihen sen vastauksen, se pääsee eteenpäin. Eli ei tartte oottaa, kysyä sähköpostilla, että voinko tulla käymään ja niin poispäin. Vaikea sanoa, että mikä ois se osuus, mitä jäis käymättä, mutta varmaankin aika iso osa.
Eric: Onko teillä Jussi ja Sanna mitään ajatuksia tuosta Lassen keissistä?
Jussi: No, mulle tulee tämä, että tuo on äärimmäisen hyvä esimerkki siitä, että… No ihan jos puhutaan ohjauksesta, miten se laajenee jo pelkästään tilaratkaisuilla, mitä kaikkia ulottuvuuksia saa. Mut sit toisaalta myös sekin, että mitä me mielletään ohjauksella. Sehän voi olla just nimenomaan, mitä Lasse kuvas, arjen normaalia rupattelua. Ja arjen rupattelu siinä mielessä, että me voidaan hirmu helposti ajatella, että no se on sellasta hyvin tavallista, eihän sillä oo mitään merkitystä, mut sitten, kun me katotaankin sitä tarkemmin, se voi olla äärimmäisen tärkeä asia ensinnäkin opiskelijalle, mut sit toisaalta myös sille ohjaajalle ja niitten vuorovaikutuksen syntymiselle. Eli tavallaan mun mielestä tää on tosi mielenkiintosta sinällään, että mitenkä loppujen lopuksi me voitas hyvinkin pienillä muutoksilla saada lisää sitä, että henkilökunta kohtais opiskelijoita jopa myös tälleen vähän vahingossa, että ois pakko jutella opiskelijoitten kanssa tai sitten opiskelijoitten ois pakko jutella henkilökunnan kanssa.
Eric: Sanna.
Sanna: Joo. Mä mietiskelin tota siltä puolen, että osa meistä on poissa kampukselta. Sit kuitenkin tuntuu siltä, että on aika helppo järjestää tilanteita, joissa me silti voidaan kohdata tolla tavalla. Siis jopa me voidaan tehdä sitä etänä. Tai sit meillä oon ainakin huomannut, että oppiaineessa puolin ja toisin, sekä opiskelijat että opettajat, on kokenut tarvitsevansa semmosta, et silloin tällön kutsutaan toisiamme koolle, istutaan kahvin ääreen ja jutellaan erilaisista asioista. Semmonen tarve sellaselle keskusteluajalle, joka ei oo mitään varten ja missä ei oo pakko päättää mitään tai tuottaa mitään. Se on tarpeellista. Musta tuntuu, että näitä kohtaamisen paikkoja on kauheen monia, jos vähän miettii, ja ne toteutukset voi olla myös hyvin monenlaisia. Mun mielestä kaikkea ohjaamista ei voi formalisoida. Mulla on itellä ollu kolme metaforaa, et mitä me kehitetään, kun me kehitetään ohjausta. Me kehitetään niitä polkuja, eli suunnitellaan sitä polkua ja tuetaan, mut sit me kehitetään myös ympäristöjä. Just tällasia. Ja sit me kehitetään sitä tilaa, joka on se mielentila ja kohtaamistila, joka tulee vuorovaikutuksesta. Eli ohjauksen kehittäminen on noita kaikkia.
Lasse: Tuossa Sanna nosti esille tämän verkossa tapahtuvan ohjaamisen. Kyl toi korona-aika, pandemia-aika, haastoi tietenkin meidänkin sitä, kun ei me voitu kohdata. Kyllä mä silloin 2020 keväällä pidin kerran viikkoon tämmösiä aamukahvitilaisuuksia opiskelijoille. Se oli ihan täysin vapaa Teams jaettuna kaikille opiskelijoille, tulee ketä tulee. Sillä ei ollut mitään agendaa, ei mitään muuta kun se, että tulla paikalle ja mitä asiaa nyt sitten sattuu olemaankaan. Kyllä opiskelijat näitä piti. Toki tietysti se kevät oli semmonen, että kaikki oli vähän, että mitä tässä tapahtuu. Ne varmaan kaipas sitä.
Eric: Tässä on varmaan… Osa voi ajatella, että jos on koulutusohjelman koko, sisäänottomäärät, fyysiset tilat semmoset, et ei vaan pysty kahvikuppi kädessä kohtaamaan päivittäin opiskelijoita, niin ehkä tässä sitten ite mietin, että ehkä se kysymyksen asettelu on silloin se, että miten niitä tiloja luodaan eikä se, että jää voivottelemaan, että ei ole sitä tilaa valmiina. Niin mietitään, mihin ne kohtaamiset sit syntyy.
Sanna: Ne voi syntyä myös ihan sinne opetuksen lomaan. Ja siihen opetuksen käynnistymisen tai päättymisen reunamille voi syntyä sellasia paikkoja, jossa voi ihan rauhassa jutella hetken aikaa.
Lasse: Kyllä ja se on mielentila myös, laskeutua sieltä norsunluutornista siihen opiskelijan tasalle. Juuri sen opetuksen yhteydessä, ennen sitä ja luentojen jälkeen jäädä rupattelemaan luentosaliin ja kysellä, mitä kuuluu. Mulla ehkä ensimmäinen kysymys aina, kun mä meen käymään siellä opiskelijoitten luona, niin mä kysyn ensimmäisenä, että mitä kuuluu. Eikä mulla oo sillä tavalla oikeastaan mitään asiaa.
[Naurahtelua]
Eric: Se antaa tilaa opiskelijoiden asioille.
Lasse: Niin, juuri näin.
Eric: No Sanna, kun olit ekan kerran vieraana tässä podcastissa, niin puhuit paljon yhteisöllisestä ohjaamisen kehittämisestä ja semmosen yksilökeskeisen, ei nyt sitä vastaan, mutta tavallaan et se ei riitä. Missä määrin nyt koet, että tässä Kaikki ohjaavat -hankkeessa on pystytty toteuttaa tätä yhteisöllistä näkökulmaa ohjauksen kehittämisessä?
Sanna: Mun mielestä me ollaan pystytty ainakin jo niissä lähtökohdissa, mitkä on upotettu siihen toteutukseen. Ensinnäkin se, et me toteutetaan sitä niin, et meidän oppiaine ja opintopalvelut yhdessä vastaa tästä. Se tuo siihen jo semmosen moniäänisyyden ja näkökulmasuuden. Sit toisaalta se, että me lähettiin kattoon sitä kenttää ei pelkästään tämmösten institutionaalisten laatikkojen kautta, vaan sen kautta, et mitä prosessia me ohjataan. Ketkä kaikki on mukana esimerkiksi kiinnittymisen ja hyvinvoinnin kannattelussa ja tukemisessa. Joka siis on omiaan lisäämään semmosta näkökulmaa, et meillä on yhteisiä intressejä vaikka meidän työtehtävät saattaa olla ihan erilaisia. Sit mun mielestä se fasilitoiva työote on kans semmonen, joka aika luontevasti nostaa sen yhteisön esiin, koska se kohdistuu… Siis me on toimittu sillä lailla, et me on ilmoitettu, et me ollaan saatavilla tämmöseen fasilitointiin. Me ollaan käytettävissä. Jonkin aikaa, kun oltiin siitä rummutettu, niin ihmiset hoksas, et mihin sitä voi käyttää ja me ollaan oltu hirveen monessa yksikössä tarjoamassa just semmonen pieni tuki, joka mahdollistaa sen, että ihmiset voi rauhassa keskittyä pohtimaan ja tuottamaan sisältöä. Joku muu orkestroi sen tilanteen ja pikkusen avittaa sitä eteenpäin. Sehän on semmonen työtapa, joka tuo sen tuen sinne, missä se asia oikeasti tapahtuu, missä sitä mietitään, kenen murhe se oikeasti on. Sinne se viedään. Tässä tapauksessa päätettiin, et me ei lähetä viemään mitään yhtä mallia kaikille, vaan mieluummin viedään pieni resurssi sinne, missä se on tarpeellinen. Ja sit viel yksi tekijä, joka on musta yhteisöllisyyden kannalta hyvä, on se, että me yritetään vaikuttaa useilla tasoilla yhtä aikaa. Meillä on semmosia koko yliopistolle suunnattuja asioita, joissa yritetään piirtää näkyväksi, et tätä ohjaus tarkoittaa. Tämä on kaikkien asia. Näin me haluttais tästä puhua. Sit mennään sinne yksikkötasolle. Sit on semmosiakin tilanteita, jotka on nimenomaan yksilöille suunnattuja. Eli yritetään usealla tasolla vaikuttaa. Sit vielä yks juttu. Meidän toiminnan ajatus on myös se, että se, mitä me nyt tehdään, oikeesti jää yliopistorakenteisiin. Meillä on tavallaan pikkasen myös tehtävänä miettiä, et mikä ois tulevaisuudessa se tapa, jolla ohjauksen asioita viedään eteenpäin. Siitä ehkä voin hetken päästä sanoa lisää. Siinä oli jotain. Ja ehkä palautteesta, mitä on niistä fasilitoinneista saanu, tuntuu kauhean palkitsevalta, koska ihmiset kokee, et se pieni apu, se puoltoista tuntia, vei hirveän paljon asioita eteenpäin. Se on tavallaan aika helppo satsaus, mut sillä voi olla iso merkitys siinä työyhteisön toiminnassa. Ihmiset nauttii siitä, et ne saa myös… Se on sitä ohjauksen tarjoamista, ohjauksellisen tuen tarjoamista. Ihmiset on ilosia, kun joku kattaa heille ikään kuin pöydän ja he voi tulla siihen. Semmonen kokemus mulla on. Mitä sä Jussi ajattelet?
Jussi: Tuosta fasilitoinnista mulle tuli sen verran mieleen, että musta tuntuu, että monet yksiköt ja monet tahot yllättävän paljon miettii näitä asioita. Tavallaan mikä se meidän rooli on, niin se on just tämmönen jonkinnäköinen, miten mä sanoisin, rakenteiden ja jopa sekalaisten ajatusten jonkinnäköinen jäsentäminen. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että me oltais jotenkin, että me tarvitaan, että nyt te teette tällä ja tällä tavalla, vaan monesti se jopa tuntuu siltä, että ne vastaukset on jo olemassa niihin ongelmiin siellä osastojen ja yksiköitten sisällä. Mut se sitten, että mitä ne tarkottaa ja miten niitä lähetään työstään, on sitten toinen juttu. Ja sit vielä yksi, mitä tuli tossa yleensä mieleen yliopistosta, vaikka tästä meidän Itä-Suomen yliopistosta, niin täällähän loppujen lopuksi on hyvin paljon erinäkösiä tahoja, jotka pystyis tarjoaan apua. Erityisopettajia, opinto-ohjaajia, psykologeja ja niin edes päin. Mut sit toinen juttu on, että miten monet ihmiset tietää, että vaikkapa tälläsiä on edes olemassa. Tai sitten toinen haaste siitä, toinen kysymys, että miten saattaa vaikkapa opiskelijat näitten tahojen piiriin ja niin poispäin. Eli tavallaan on jo olemassa hyvin monia eri rakenteita ja tahoja, mutta se vuoropuhelu saattaa olla se, mikä voi olla kynnyskysymys monesti.
Eric: Haluaako Lasse ottaa kiinni tästä?
Lasse: No joo, ehkä tuohon fasilitointiin. Mekin ollaan sitä käytetty ja se on kyllä ollu meille eduksi. Meidän uuden tekniikan koulutuksen ohjausprosesseja on mietitty monellakin tasolla. Siinä on Sanna ja Jussi ollu apuna. Kyl mä näen sen hyvänä, että ehkä sen oman yhteisön ulkopuolelta tulee joku, joka näkee sitä asiaa ehkä toisin ja asettaa ehkä niitä kysymyksiä, oikeita kysymyksiä, joihin sitten etsitään sitä vastausta. Joskus ei itse näe sitä, on liian lähellä. Kyllä mä sen oon pitänyt hyvänä.
Eric: Mähän tein (-) [23:58] erikoistumiskoulutuksen Itä-Suomen yliopistoon ja siinä mulla oli tämmönen kehittämistehtävissä, jossa työskentelin kahden maisteriohjelman kanssa Helsingin yliopistossa. Se oli hirveän palkitseva kokemus ja siitä on tullut tosi kiva palaute. Siinä tavallaan just se, että oli aikaa keskittyy kahden yhteisön kanssa yhteistyöskentelyyn ja kehittelyyn ja just, niinku tässä sanoitte, niin ei ne vastaukset oo sillä fasilitaattorilla vaan yhteisössä jo. Mut joskus tarvii vähän jeesiä. Nyt on puhuttu posin kautta ja se on hyvä. Se on hyvä tässä meidän ajassa, mutta kuitenkin ehkä on hyvä vähän miettii myös, että miks tää ei aina onnistu tai mitä ne esteet on. Minkälaisia haasteita tai ongelmia ohjauksen kehittämiseen liittyy? Haluaako Jussi aloittaa?
Jussi: Niitähän voi olla hyvinkin monenlaisia, mutta se, mikä käsitys minulla on, niin on ylipäätään se… Se on ehkä osittain myös asennoitumiskysymys. Toisaalta se, että jos ajatellaan yksittäistä opiskelijaa, niin minkälaista ohjausta hän saa, niin siinä saattaa olla yllättävän iso vaihteluväli. Voi olla, että joku opiskelija saa todella hyvä ohjausta, mut sit voi olla, et joku toinen opiskelija saa todella, jopa huono ja surkeaa ohjausta tai ei ohjausta laisinkaan. Sehän se kaikkein huonointa on, jos ei saa ohjausta laisinkaan. Tässä on myös se yksi haaste. Eli tavallaan se viuhka siinä, että mitä ohjausta annetaan, mitä tarjotaan, niin siinä voi olla tosi isoja eroja. Tää on mun mielestä yks haaste ja ehkä jopa kehittämisen paikka sinällään. Sit tietysti yksi myös on se, että monet ihan yliopiston sisällä ei välttämättä koe opetusta ja ohjausta semmosena pääsääntöisenä juttuna, jota vaikkapa pitäis kehittää ja mihin pitäis kiinnittää huomiota. Se on vähän semmonen, niinku monesti kuulee puhuttavan jossain, että minulla on näitä opetusvelvollisuuksia. Siis painosanalla velvollisuuksia. Ja se mun mielestä korostuu, et ne on jotain sellasia, et no hoidetaan ne pois alta ja nyt voidaan keskittyä ns. oikeeseen asiaan. Tää on mun mielestä sellanen, että ei nähäkkään, että kun yliopiston tehtävä on kuitenkin tehdä tutkimusta, opetusta, ja sit on se yhteiskunnallinen vuorovaikutus, niin miks ei näitä vois nähdä myös semmosena yhtenä kimppuna, jossa kaikki toimii samassa. Eihän tutkimusta voi olla ilman opetusta ja toisinpäin. Nää mun mielestä toimii myös kytköksissä toisiinsa. Nää on ensimmäiset haasteet ja ongelmat, mitä tuli itelle mieleen. Toki sitten se perinteinen vastaushan on tää, että kun kysytään, mitä ongelmia ja haasteita on, niin aina sanotaan, että resurssikysymys. Toki se on pakko sanoa ja tokihan se on aina, että opiskelijamäärät lisääntyy. Ne lisääntyy monella alalla ja sit toinen kysymys on, että lisääntyykö henkilökunnan määrä. Ei välttämättä. Ja mitä enemmän henkilökunnalla on ohjattavia/opetettavia, niin eihän siinä sitten voi ajatella, että pystyis keskittymään ihan samalla intensiteetillä, kun on vähemmän.
Eric: Mitäs Lasse?
Lasse: No joo. Mulle itse asiassa tuli juuri tuo sama mieleen, minkä Jussi nosti tuosta, et ohjausta ja opettamista ei nähdä sen saman asiantuntijaksi kasvun polun osasina. Eli että se tutkimus on jotain erillistä. Kuka muu niitä uusia tutkijoita kouluttaa, kuin ne tutkijat itse ja se on sitä opettamista ja ohjaamista. Kyl mä sen tunnistan, että ei kuulu minulle, minä vaan tutkin ja ohjaan näitä väitöskirjoja. Ei välttämättä ehkä nähdä myös sitä väitöskirjan ohjaamista. Se on ihan sitä samaa ehkä, mitä me tehdään sitten siellä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa, kun me törkitään niitä siinä sen polun alkupäässä. Ihan sama polku se on, mutta se on vaan vähän toisenlaista se tekeminen. Tuon mä näen semmosena haasteena. En niinkään ongelmana, mutta haasteena.
Eric: Sanna.
Sanna: Joo. Varmaan toi on totta ja ehkä sit ylipäänsä sellanen ajatus, että… Tai erilaiset toimintakulttuurit, jotka törmää. Se voi olla myöskin, et opiskelijoiden kesken on erilaisia toimintakulttuureja ja erilaisia oletuksia siitä, mikä on kenenkin tehtävä ja velvollisuus. Monesti ihmiset kuitenkin ehkä toimii sen oman näkövinkkelinsä sisältä niin, että tämä on se luonnollinen kulttuuri ja miks mun pitäis nyt selittää opiskelijoille, miten täällä toimitaan tai minkä takia mun pitäis ohjata, kun mua ei ohjattu näin. Eli siis tämmönen… Me eletään semmosessa toimintaympäristössä, joka on hirveän täynnä tosi monen tyyppisiä olettamuksia siitä, mitä on hyvä ohjaus, mitkä on ohjauksen pelisäännöt, keltä mä saan kysyä, kenen homma on mitäkin. Ja sen asian käsitteleminen vaatii semmosta, että vähän juteltais ja puhuttais ja meillä ei oo siihen aina aikaa. Tää on vähän klisee, että kiire, mut ohjauksen kysymykset on monesti sellasia, et ne ei oo mitään rakettitiedettä, mut ne vaatii sitä, et oikeasti istutaan alas ja mietitään. Ja sitä aikaa ei oo aina, kun me eletään semmosta tosi täsmäarkea.
Jussi: Mulla tuli tosta mieleen, että yksi haaste, mikä mun mielestä liittyy… Voisi tietysti ajatella, että tää on aina ollu olemassa, mutta se, että kun uusia opiskelijoita tulee yliopistoon, puhutaan nyt vaikka ihan nuorista opiskelijoista, niin heillä on myös erilainen kytkös siihen instituutioon eli yliopistoon. He tulee aina erilaisista lähtökohdista kuin missä sitten opettajat ja ohjaajat ovat. He kuuluu vaikkapa eri sukupolveen. Heillä on erilaiset tavat toimia, heillä on erilaiset tavat omaksua tietoa, olla tiedon kanssa läsnä. Aina paljon puhutaan vaikkapa nuorista, että ne ei oo niin pitkäjännitteisiä, ne ei jaksa keskittyä ja niin pois päin, mitä kaikkea siihen liittyykään. Niin totta kai tälläset asettaa sitten myös haasteita. Mun mielestä se kysymys myös laajenee siihenkin, että mitä on yliopistossa loppujen lopuks sellasta pysyvää, josta me ei voida tavallaan luopua. Aina puhutaan, nyt oli tässä lehdessä juttua vaikkapa poliiseista, poliisien sisäänotosta ja siitä, että siellä on tietyt jutut, mitkä pitää olla. Jos niitä ei täytä, niin ei oteta sisään vaikka paikkoja ois. Toki tätä jos lähtis viemään yliopistomaailmaan pohdintamielessä, ihan vaan pohdintamielessä, niin sit vois miettiä, että minkä näköisiä asioita yliopisto-opiskelu vaatii. Ja mitä juttuja pitäis olla, että opiskelusta tulis mielekästä. Toki eri aloilla on erilaisia juttuja, mutta laajemmassa mielessä haaste on just tää, niinku sanoin, niin eri ihmisillä on erilaisia tapoja toimia. Ei oo yhtä ainutta tapaa olla.
Eric: Ehkä meillä aika usein jää puhumatta perusasioista. Me oletetaan, että kaikkihan tietää tai kaikkihan me ajatellaan samalla tavalla ja se yksi asia, mistä puhuttiin Sannan kaa kun Sanna oli viimeks, on valta. Ja se jos joku on vallankäyttöä olettaa, että joku on itsestään selvää kaikille.
Sanna: Voiko vielä tuosta äskeisestä. Siis mä mietin sitä myös, että paitsi että meillä on eri oletuksia siitä, mitenkä täällä yliopistolla ollaan, et onko tämä koulu vai jotain muuta, mut myös sit se, et ehkä me tarvitaan ohjaajina ymmärrystä siitä, minkälaisia on erilaisista taustoista tulevan opiskelijan todellisuudet ja minkälaista on elää esimerkiks tilanteessa, jossa sä et puhu kieltä täydellisesti tai jos sulla on jotain muita tekijöitä, jotka vaikuttaa siihen, mistä horisontista sä katsot tätä maailmaa. Tai jos sulla semmonen kokemus, et sulla on jonkulainen vähemmistökulma tähän meidän todellisuuteen. Silloin mun mielestä se kysymys joskus asettuu niin, että onko meidän ohjaustilanteet rakennettu niin, että ne on oikeasti tasaveroisesti kaikille mahdollisia ja yhdenvertaisia vai pitäiskö meidän osata katsoa joidenkin rajojen yli ja tehdä niistä kohtaamisista jotenkin helpommin lähestyttäviä kaikille. Musta tuntuu, et kaikilla on joku sokea piste siinä omassa kulttuurisessa ymmärryksessä ja tämä on sellainen asia, mitä ei oikeastaan voi muuttaa millään muulla tavalla kuin että jokainen itse on valmis pikkusen miettimään omia ennakko-oletuksia. Tämä liittyy just tämmöseen moninaisuuteen ja monikulttuurisuuteen teemana ja musta tuntuu, et tästä asiasta ei voi hakata puhumasta eikä se myöskään muutu millään muulla tavalla kuin että me halutaan sitä koko ajan kysyä itseltämme. Tehdäänkö me varmasti mahdolliseksi meidän kohtaamiset.
Lasse: Joo. Tuo on semmonen, jota on nyt itse täytynyt ruveta miettimään. Ehkä se, että kun itse vanhenee ja kuitenkin on saman ikäisiä ne opiskelijat, ketkä tulee sisään, elikkä kyllä tässä semmonen kuilu opiskelijoiden ja meidän ohjaajien välillä tulee. Mä puhun nyt itsestäni. Mä oon huomannut, että on viimevuosina täytyny haastaa omia ajatuksiaan siitä, miten se aloittava nuoriso ajattelee ja miettii erinäköisistä asioista. Kyl siinä on ollu mulla ainakin se ajatus, että mä en pysty niitä muuttamaan. Mun täytyy itse ruveta miettimään sitten omia ajatuksiani ja toimintatapojani hivenen uusiksi.
Eric: Joo ja täähän on esimerkiksi yksi semmonen teema, missä oon pikkasen ollu ite aktiivinen oman työn kautta ja oon työpajalla, jossa meillä on semmonen oppimisseikkailu. Meillä on jonkun verran ollu nyt haasteita siitä, että on vaikeuksia saada opiskelijoita koulutusohjelman johtoryhmiin ja ehkä osallistumaan. Samallailla kun esimerkiksi vaikka silloin, kun on itse opiskellut. Ja silloin ei auta yhtään semmonen moralismi, että miksi nykyopiskelija ei samallailla tee vapaaehtoistyötä ilmaseksi hallinnossa, kun itse tein 20 vuotta sitten. Eihän sillä tee, siis, eihän se oo mikään analyysi, vaan sit pitää lähteä miettimään, millasii esteitä, mikä on muuttunu. Meillä on esimerkiksi ihan selkeesti yhteiskunta 20 vuotta sanonut, että valmistukaa nopeemmin, olkaa tavoitteellisempia, haahuilkaa vähemmän. Ja nyt kun opiskelijat keskittyy hyvin, ehkä enemmän siihen opiskeluun yksinomaan ja vähemmän siihen yhteisöllisen kulttuurin kehittämiseen ja ylläpitämiseen, niin me ollaan ihan pöyristyneitä, että mitä. He tekevät juuri niin kuin yhteiskunta heille sanoi. Tän tyyppisiä ongelmia meillä ehkä on. Kun me ollaan jonkun tietyn ikäpolven tai vuosirenkaan edustajia itse, niin me sokeudutaan sille, että se ei kerro tästä päivästä tai nykyopiskelijan kokemuksesta mitään.
Lasse: Itse, missä nyt oon viimeks pöyristynyt, on viestintä opiskelijoiden kanssa. Se sähköposti on ilmeisesti nykyajan opiskelijoilla vähän semmonen. Mulle sanottiinkin, opiskelijat sanokin, et se on semmonen, että kun he rupeaa sähköpostia kirjoittamaan, niin ryhti muuttuu ja pitää ottaa selkä suoraksi. Se on hyvin virallinen kanava heille. Tää oli semmonen, mihinkä mä nyt oon viimeks törmänny, että no miten minä saan teidät kiinni. Kuinka minä viestin teille. Tää on yks semmonen ja liittyy hyvinkin vahvasti siihen ohjaamiseen ja viestimiseen ja kaikkeen tähän. Tää on semmonen, mitä on ite pitänyt miettiä viime aikoina.
Eric: Siitä, mitä on pitäny miettiä viime aikoina, niin aasinsillalla keplotellaan seuraavaan kysymykseen. En tiiä, onko tää liian aikaista teidän mielestä kysyä, mutta kysynpä kuitenkin. Mitä te olette oppinut tän Kaikki ohjaavat -hankkeen aikana? Lasse saa aloittaa.
Lasse: No joo. Niinku tossa alussa sanoin, niin mä katson tämän hankkeen ulkopuolelta, eli oon ehkä hankkeen kohde, voisko nyt näin sanoa. Ehkä se nousikin tuossa jo esille. Se fasilitointi ja semmonen yhteisöllinen kehittäminen ja siihen tuotuna sitten se fasilitointi. Ehkä se on semmonen, minkä mä näen semmosena oppina. Nyt ruvetaan tosissaankin yhdessä viemään sitä, miettimään sitä ohjausta ja kokonaisuutta. Niinku tossa toin esille, niin me ollaan siihen uuteen tekniikan koulutukseen nyt mietitty niitä ohjausprosesseja uusiks. Siinä se semmonen yhteisöllinen kehittäminen ja siihen sopivasti tuotuna se fasilitointi, se on semmonen, mikä mulle on tullu uutena ja hyvänä.
Eric: Oliko se niin, että noin 100 dippainssiä ens syksyllä tulee sit teille?
Lasse: Kyllä ja sitten se, että ne on sitten kahdella kampuksella Kuopiossa ja Joensuussa. Myös sitten miettiä sitä, että ne ois sitten tasapuolisia kaikille ne ohjausmahdollisuudet. Tässä on paljon tehtävää.
Eric: No mitäs sitten hankkeen niin sanotusti siellä Back Officen puolella. Jussi, minkälaisia juttuja on jääny reppuun?
Jussi: No, varmaan jos tässä rupeais enemmänkin pohtiin, niin varmaan kaikennäkösiä, mutta kyllä mä ite kun mietin sitä, mitä tässä on ite ruvennu miettiin ja huomannu, niin on ehkä se tietynlainen moninaisuus ja se, miten eri tavalla ohjausta voidaan antaa ilman että yksikään niistä on sinällään oikein tai väärin. Tavallaan se opiskelijoitten kohtaaminen voi olla hyvinkin monen tasoista, monenlaista. Tää on sinänsä jännä huomata, mut toisaalta sitten myös on se, että kyllähän loppujen lopuks, vaikka tässä hankkeessa pyritään kehittämään ohjausta, niin niinku tossa alussa tuli osittain jo ehkä vähän puhetta, niin kyllähän ohjausta ja opetusta on kehitetty jo ennen tätäkin tavalla tai toisella. Jossain mielessä. Ja kyllä eri yksiköt ja eri yksilöt, on hyvin paljon ihmisiä, jotka myös ite näitä pohtii ja haluaa viedä sitä eteenpäin. On ilmeisesti ja ehdottomasti hyvin paljon tahoja ja on semmosta suurta halua siihen, että se ohjaus toimii ja opetus toimii. Se on oikeasti monelle, voisko sanoa jopa tämmönen vakava paikka, mut sit toisaalta myös tuokin, mitä Lasse on tossa sanonu ja mitä tässä on tullu puhetta, niin loppujen lopuks mitä se ohjaus voi olla. Se voi hyvinkin pienimuotosta olla. Niinku tossa tuli puhuttua sitä, et se voi olla just sitä arkista rupattelua, mitä kukaan ei ajattele, et se on ohjausta. Se voi olla hyvinkin tämmösiä pienen pieniä tekoja ja luodaan semmosia kohtaamispaikkoja ja yhdessä tekemisen paikkoja. Ei sen mun mielestä välttämättä tarvi olla yhtään mitään sen ihmeellisempää tai muuta.
Sanna: Joo tosta suoraan jatkan, että mä ite oon oppinu ehkä sen, että edelleen kannatan aika yksinkertasia perusjäsenyyksiä ohjauksesta ja että ne parhaimmillaan auttaa ihmisiä ymmärtää, et se mitä me tehdään, on järkevää ja nyt sillä on joku nimi. Se ohjaus ei oo monimutkaista, mut se vaatii sitä, että siihen asetutaan. Sitä on vaikea tehdä hyvin, jos sitä tehdään vähän vasemmalla kädellä, mutta sit se ei taas toisaalta vaadi mitään kauhean kummallista, jos halutaan ohjata. Mä oon hirveen samaa mieltä tosta, mitä Jussi sanoi, että mun kokemus sekä kehittämishankkeissa, tutkimuksen että kouluttamisen kautta on, että opettajat ja ne, jotka ohjaa, on sitoutuneita siihen. Ne kokee sen tärkeänä tehtävänä ja eettisesti velvoittavana tehtävänä ja painavana asiana. Ei nyt haudanvakavana, mut semmosena, et se halutaan tehdä hyvin ja se nähdään merkityksellisenä ja että on semmonen kohtaamisen halu. Se, mitä joskus ei oo, ei oo aina ihan kaikkia välineitä, mitkä vois toimia erityyppisissä tilanteissa. Sitten toinen asia, minkä mä pidän oppina tästä hankkeesta, on se semmonen, miten on kirkastunut kuva siitä, että yksiä isoimpia kysymyksiä on nää erilaiset opiskelijaprofiilit. Lähes kaikissa yksiköissä on puhuttu siitä, että meillä alkaa olla nyt selvästi erilaisii opiskelijaryhmiä, joilla on hirveän erityyppisiä tarpeita, tärkeitä kysymyksiä, toiveita. Ei pelkästään sen suhteen ollaanko etänä voi lähinä, vaikka me siitä usein keskustellaan, mut siellä on muutenkin semmosia mentaliteettieroja. Meidän täytyis ylipäänsä miettiä yhteisönä sitä, miten me käsitellään tätä kysymystä opiskelijoiden erilaisista tarpeista ja missä määrin meidän täytyy mennä tarpeiden kautta ja missä määrin jonkun muun asian kautta. Se on semmonen iso oppimishaaste. Ja sitten ehkä se, mikä tulee aina silloin, kun on paljon kouluttanu, niin joka kerta se tuntuu uudelta ja ihmeelliseltä se oivallus, että taas oli hyvä hetki, taas juteltiin, jotain tuli vähän selvemmäksi ja tuntuu mukavalta, kun saatiin jakaa. Se on joka kerta semmonen kiva asia.
Eric: Itse kun tosiaan yliopistolla ohjauksen kokonaisuutta yritän kehittää tietysti tässä isossa toimijoiden ketjussa, jota meilläkin on paljon, niin kyl mä oon alkanu ajattelee yhä enemmän, et vaikka on varmasti asenteisiin tai orientaatioon liittyviä haasteita, niin melkein aina kannattaa ajatella ensin sitä, että onko ollut tilaa keskustella aiheesta. Onko yhdessä selkiytetty ja työskennelty sen asian ympärillä. Onko tarjottu sitä yhteisöllistä tukea. Aika usein me mennään moralismin kautta ongelmiin, kun me voitais kattoa vaikka HR-näkökulmasta tai osaamisnäkökulmasta tai yhteisön näkökulmasta jotain kysymystä. Se on semmonen mun mielestä tärkeä oppia, et me ei aina mennä sen kautta, et siellä joku jo vastustaa hyvää jossakin, vaan enemmän sitä, että miksi hyviä asioita tapahtuu ja millasia esteitä voi niillä olla. Otetaan pikkasen kiikaria nyt tästä Kaikki ohjaavat -hankkeesta ja tästä hetkestä kauemmas ja mietitään sitä, mitä tämän hankkeen jälkeen Itä-Suomen yliopistossa tapahtuu. Mitä pitäs tehä seuraavaks ja minkälaisiin teemoihin pitäis nyt erityisesti keskittyä. Onhan näistä jo vähän tässä puhuttukin, mut Sanna aloita.
Sanna: Joo. Meillä ihan virallisestikin tehtävänä on muovata yhdessä opintopalvelujen kanssa jonkinlainen kuvaus siitä, mitä me tarkoitetaan ohjauksella tässä yliopistossa ja miten me ohjataan. Se on ihan tämmönen haaste tiivistää jotenkin ymmärrettävään muotoon tämä yhteinen ymmärrys asiasta ja sen johdosta varmaan tehdään kaikennäköstä dokumenttia, ehkä videoita. Mutta ajatus on se, että me ite ymmärretään ja opiskelija löytää. Ei ihan helppo tehtävä, mut aika välttämätön. Sitten toinen asia, mihin meidän täytyis vaikuttaa yhdessä monien muiden toimijoiden kanssa on se, minkälaisella rakenteella tässä yliopistossa jatkossa kehitetään ohjausta. Ja siihen varmasti vaikuttaa se, että meillä on muitakin tällaisia fasilitoivia toimintamuotoja. Meillä on digifasilitaattori muun muassa, joka on kans semmonen strateginen panostus ollu, joka on kytkeytynyt tähän pandemia-aikaan. He on sellasta opetushenkilökuntaa, joka auttaa toisia opettajia tässä digi-haasteessa. Se on osoittautunut tosi hyväksi toimintatavaksi ja mun mielestä meidän täytyis osata nyt löytää meidän yhteismaa tässä, et miten nää meidän toimintatavat vois tukea toisia ja mitkä ne pysyvät rakenteet mahollisesti ois. Digi-fasilitaattoreiden ja meidän yhteinen haaste on ollu semmonen, et mitenkä me opitaan käyttämään fasilitointia työtapana yliopistolla. Se on semmonen ehkä vähän uus juttu ja me on sitä harjoiteltu. Sit mä aattelen, että meillehän on tulossa tänne nyt semmonen iso satsaus, yliopistopedagogiikka. Meillä on siis haussa yliopistopedagogiikan professori ja siihen tulee muitakin tehtäviä. Sit meillä tulee noi yliopistopedagogiikan 60 opintopistettä. Mä näen tässä nyt kyllä ihan todella tärkeän panostuksen ja ohjaustoiminnan kehittämisen kannalta ison linkin. Toivon tätä myöten, että joka ikinen opettaja, joka haluaa ja myös väitöskirjatutkija, sais halutessaan pedagogista koulutusta ja koulutusta ohjaamiseen. Sit semmonen yksi asia, mitä ite on paljon miettinyt tässä osaston varajohtajan roolissa, miten me saatais meidän erilaiset palautejärjestelmät sillai… Meillähän on siis paljon tapoja kerätä palautetta opetuksessa, niin miten ne saatais rullaan sillain hyvin, että niistä tulis hyvällä tavalla luontuva osa meidän ohjaustoimintaa, koska mun mielestä ohjaus ja palaute kuuluu yhteen. Sellasia juttuja varmaan mietitään. Ja sit ehkä yksi teema, mikä tulee koko ajan vastaan, paitsi palautteeseen liittyen tää oppimisanalytiikka, se on semmonen pinnalla oleva asia, ja sitten tää opiskelijoiden moninaisuus, erilaiset tarpeet, mitä erilaisilla opiskelijoilla on. Sitä osaamista kaivataan koko ajan lisää. Tämmösiä.
Jussi: Mitään erityistä lisättävää ei oo tohon, mitä Sanna sano, mutta kyllä mä luulen, että just tää uus koulutus, mikä alkaa täällä, tulee olemaan hyvin keskeinen. Kyllä mä haluaisin nähdä sen nimenomaan, et se kytkeytyis yhä enemmän ja enemmän siihen, että henkilökunta kouluttautuu niin halutessaan myös ihan tähän opetus- ja ohjauspuoleen. Tän mä näen hyvin tärkeinä. Sit toinen, mitä Sannakin sanoi tossa lopuksi, on tämä moninaisten oppijoiden huomiointi. Mä luulen, että se on vieläkin vähän, voisko sanoa lasten kengissä ja alkutekijöissään. Mä luulen, että nyt ollaan siinä vaiheessa, että nyt aletaan heräämään ja huomioimaan, että hetkinen, aivan samalla tavalla kuin peruskoulussa toisella asteella on erilaisia oppijoita, joilla on erilaisia haasteita. Aivan samalla tavalla on myös yliopistossa. Mä luulen, että nyt on tapahtunut se herääminen ja seuraava vaihe on sitten siihen, että oikeasti aletaan jollain tasolla kehittämään ja huomioimaan sitä. Tää on mun mielestä se seuraava vaihe siinä ja sitä mä tietyllä tavalla haluaisin myös nähdä, koska tämä myös liittyy laajempaan kysymykseen siihen, että aina puhutaan, että yliopisto on avoin kaikille. Mutta sitten sen myös pitää oikeasti olla avoin kaikille eikä vain pelkästään juhlapuheissa.
Eric: Lasse.
Lasse: No joo. Toi yliopistopedagogiikan panostus tai siihen panostus meidän yliopistossa on noussut ja ei siitä voi olla kuin samaa mieltä, et se on ihan loistava panostus. Ja oikeestaan se, mikä itsellä on semmonen kiinnostus ja mielenkiinnon kohde nyt ollut tässä jo useamman vuoden, mutta se on se oma resurssipula eli se aikapula. Ei oo siihen päässyt keskittymään, mutta liittyy siihen, Sannakin nosti tämän oppimisanalytiikan ja mä ehkä puhuisin enemmänkin tämmösestä Academic Analytics. Eli miten meidän koulutus toimii. Ei niinkään, miten yksilön polku toimii, mut miten se meidän koulutus toimii. Miten meidän opsit, tutkintorakenteet toimii ja minkälaista dataa me saahaan sieltä. Tämän datan saaminen siihen ohjauksen tueksi hops-ohjaajille. Tietenkin minäkin koulutuksesta vastaavana varajohtajana, että näkee sen, miten meidän täytyy kehittää meidän koulutusta. Miten me ohjataan meidän ryhmiä ja sitä kautta myös yksilöitä. Mitä dataa me sieltä ruvetaan saamaan. Tää ois semmonen, se on ollu mulla monta vuotta jo pöydällä, mut siihen ei oo ollu aikaa vaan tarttua. Kyllä mä vielä siihen joku päivä pääsen kiinni.
Eric: Tossa edellisen jakson vieras Jasmin Rantasen kanssa puhuttiin Tampereen yliopistossa tehdystä ohjauksen kokonaiskehittämisestä ja siinä taisin todeta, että tämä on sekä vähän armollista että armotonta touhua, että tää ei lopu koskaan. Se yliopisto ilmoittaa ja laittaa lehdistötiedotteen STT:n kautta, et meillä ohjaus on tässä. Nyt se on kehitetty ja kuvattu ja olkaa hyvä, tästä maailmanloppuun asti –
Sanna: Älkää koskeko, se on nyt valmis.
Eric: Niin, se on nyt valmis, niin huonosti käy. Koska opiskelijat muuttuu, yhteiskunta muuttuu, kulttuuri muuttuu, tarpeet muuttuu, jossain määrin resurssit muuttuu ja vaikka se voi olla vähän ehkä lannistava sanoa, niin onhan tämä koulutusmäärien voimakas kasvattaminen valtava haaste, koska se tuo tietenkin tähän yksilöiden kohtaamiseen, yksilöllisten järjestelyihin, erityistarpeisiin, mut myös ihan vaan se matikka. Kuinka monta opiskelijaa per opettaja.
Jussi: Sit näihin ei ole kuitenkaan olemassa mitään sellasta, että jos ajatellaan, että koulutusmäärät lisääntyy, sit kun me teemme tämän ja tämän, niin ongelmat poistuu. Musta tuntuu, että aika monesti jotenkin ratkasuja pyritään lähtee sitä kautta, että tässä on ongelma, syy on tuolla, poistetaan se, tehdään se toisella tavalla. Mut eihän se oikeassa elämässä mee aivan tällä tavalla yksinkertasesti.
Lasse: Mä oon tuonu tuolta fysiikasta aina analogian itselleni ja kertonut sitä muillekin. Fysiikassa yksi eräs tärkeimpiä käsitteitä on vuorovaikutus. Se on myös opetuksessa ja ohjauksessa. Mä näen, että se on ihan tärkeimpiä, keskeisimpiä käsitteitä tässä koko hommassa. Se pitää saada tavalla taikka toisella. On se sitten digitaalinen tai analoginen tässä päivittäisessä kohtaamisessa, mut mä näen, että se on siellä sen kaiken juju. Se tulee sieltä yhteisöllisyydestä ja kaikesta tästä. Vuorovaikutus on minusta kaiken a ja o.
Eric: Niin ja jos tästä nyt jotain hopeareunusta etsimällä etsii tästä meidän kriisiajasta, niin on mun mielestä ihan eri lailla tällä hetkellä hereillä siitä, kuinka tärkeetä on yhteisöllisyys. Kuinka tärkeetä on ryhmään kuuluminen. Kuinka tärkeetä on vuorovaikutus. Ei niin, etteikö ne ois ollu ennen koronaa tärkeitä, mut se deprivaatio, se puute, on tehnyt ne näkyväksi erilailla kuin ehkä aikaisemmin. Tällä porukalla vois ehkä toinenkin tunti mennä, mutta ehkä me päätellään tätä jaksoa tähän perinteiseen, toistuvaan kysymykseen. Lopussa aina kysyn lukuvinkkiä kuulijoille. Saa olla aiheesta tai sen vierestä. Haluaako Lasse vaikka aloittaa?
Lasse: Joo. Mulla on pöydällä paljon aina kirjoja kesken ja kuuntelussa ja niin poispäin. Ehkä vähän semmonen tylsä tähän, mutta Daniel Kahnemanin Hidas ja nopea ajattelu mulla tuli tässä ensimmäisenä mieleen.
Eric: Toimii usein ajatuksen herättäjänä. Jussi.
Jussi: No, klassikko vastaus. Minulla olis tähän hirmu monta vaihtoehtoa, mutta mä mietin sitä, että mikä vois olla hyvä. Tää ei oo oikeastaan romaani, tää on elämäkerta. Antti Tuurin Mies kuin pantteri, Jalmari Wahlroosin elämästä kertova kirja. Mä ei oo ite tätä lukenu, mutta olen kuunnellut. Ehkä se on nykyisin sama asia, en tiiä. Mutta mun mielestä tässä kirjassa… Tätä ensinnäkin voi lukee niin kuin romaania tai kirjaa yleensä. Ottaa se semmosena nautintomielessä. Toisaalta siinä myös on nähtävissä ihan yhteiskunnallisia tasoja siitä, että miten me kohdataan… Miten rakentuu se, mitä me pidetään normaalina. Miten rakentuu normaalin rajat. Miten yhteiskunta rakentaa niitä ja miten me itse niitä kohdataan. Tää on mun mielestä se yksi taso kanssa. Ja sit on myös kolmas taso, joka myös haastaa lukijaa. Miten minä nämä asiat, miten minä suhtaudun. Ja se on mun mielestä hyvän kirjan merkki, jos se haastaa lukijan tai tässä tapauksessa kuuntelijan kysymään sitä, miten minä ajattelen nää. Miten minä oon aikasemmin ajatellu ja ehkä sitten tapahtuu jotain muutosta. En tiiä. Mut tää on mun vinkki.
Eric: Sanna.
Sanna: Joo. Mä suosittelen tulossa olevaa kirjaa. Se tulee tästä mun omalta tutkimusalueelta eli suomalaisten keskustelun tutkijoiden kokoomateos tulossa Gaudeamukselta tossa ennen kesää. Sen toimittaa Melisa Stevanovic. Sen kirjan nimi on Yhdessä päätetty kohti tasa-arvoista vuorovaikutusta ja osallistumista. Siinä on koottu tietoa siitä, mitä tapahtuu keskustelussa, kun tehdään päätöksiä ja miten se tehdään niin, et se mahdollistaa osallisuutta ja milloin se on näennäistä ja milloin se on tasa-arvosta ja miten tämmösten päätöksentekotilanteiden kautta rakentuu erilaisia ammatillisia kohtaamisia ja ohjauksellisia tai hoitavia tai strategisia kohtaamisia. Ja mitä semmoset asiat kun tunteet tai kielitaito tai valta-asema muovaa päätöksentekoa. Tämä on mun mielestä ohjauksen kannalta aika oleellinen juttu, mitä ei oo hirveesti vielä mietitty ohjauksen teorian näkökulmasta, mut siellä itse asiassa tapahtuu hirveän paljon erilaisia pieniä päätöksentekotilanteita. Mua kiinnostaa tosi paljon se, mitä ne on syönyt. Tää kirja on tehty sillä lailla, että ei tarvi olla vuorovaikutustutkija voidakseen hyödyntää sitä. Se on kirjoitettu aika yleistajuisesti. Semmonen.
Eric: Kuulostaa mielenkiintoiselta. Hei, kiitos paljon Sanna, Jussi ja Lasse.
Jussi: Kiitos.
Lasse: Kiitos.
Sanna: Kiitos.