Helsingin yliopisto
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin toisen tuotantokauden 10. jakson vieraana on Sanna Siirilä.
Tutustumme tässä jaksossa opinto-ohjaajien työhön Helsingin yliopistossa. Opinto-ohjaajia tuli opinto-ohjaajan nimikkeellä Helsingin yliopistoon ensimmäistä kertaa vuonna 2021. Minkälainen rooli opoille on yliopistossa tullut? Minkälaisissa asioissa opiskelijat tulevat opojen vastaanotolle? Mitä muuta opot tekevät kuin ohjaavat opiskelijoita? Minkälainen rooli opoille voisi tulla tulevaisuudessa?
Sanna Siirilä työskentelee opinto-ohjaajana ja opinto-ohjaajien tiiminvetäjänä Helsingin yliopistossa. Sanna on koulutukseltaan opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Aiemmin hän on työskennellyt verkkopedagogiikan asiantuntijana Helsingin yliopistossa.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 26. ja toisen tuotantokauden 10. jakso.
Jakson aiheena on opinto-ohjaajien työ Helsingin yliopistossa. Vieraana opinto-ohjaaja ja opinto-ohjaajien tiiminvetäjä Sanna Siirilä, Helsingin yliopistosta.
Jakso julkaistu 16.3. ja tekstivastine 20.3.2023. Jakson pituus 40 minuuttia.
Litterointimerkinnät
| Eric: | Juontaja, Eric Carver |
| Sanna: | Vierailija, Sanna Siirilä |
| sa- | sana jää kesken |
| (sana) | epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja |
| (-) | sana, josta ei ole saatu selvää |
| (–) | useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää |
| , . ? : | kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa |
Eric: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistossa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijan ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijan ohjaus yliopistossa -podcastin toisen tuotantokauden kymmenennen jakson vieraana on Sanna Siirilä. Siirilä työskentelee opinto-ohjaajana ja opinto-ohjaajien tiiminvetäjänä Helsingin yliopistossa. Sanna on koulutukseltaan opinto-ohjaaja ja erityisopettaja. Aiemmin hän on työskennellyt verkkopedagogiikan asiantuntijana Helsingin yliopistossa. Tervetuloa mukaan, Sanna.
Sanna: Kiitos. Kiitos kutsusta.
Eric: Tutustutaan tässä jaksossa opinto-ohjaajien työhön Helsingin yliopistossa. Opinto-ohjaaja tuli opinto-ohjaajan nimikkeellä Helsingin yliopistoon ensimmäistä kertaa vuonna 2021. Minkälainen rooli opoille on yliopistossa tullut? Minkälaisissa asioissa opiskelijat tulevat opojen vastaanotolle? Mitä muuta opot tekevät kuin ohjaavat opiskelijoita? Minkälainen rooli opoille voisi tulla tulevaisuudessa? Tällaisista asioista ois tänään tarkoitus puhua. Ensimmäinen kysymys sulle, Sanna. Opinto-ohjaajat on siis tullut yliopistoon opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoituksen ja yliopiston oman strategisen rahoituksen myötä vuonna 2021 ja pääosa rekrytoitu vasta vuonna 2022. Minkälainen rooli opoille on tässä melko lyhyessä ajassa muodostunut meillä?
Sanna: Joo. No ihan alkuun opinto-ohjaajan palveluita oli vain yhdessä tiedekunnassa tarjolla, mutta aika nopeesti me ollaan laajennettu meidän toiminta koskemaan kaikkia tiedekuntia. Me ollaan haluttukin alusta saakka näyttäytyä opiskelijoiden suuntaan sellasena matalan kynnyksen kohtaamisen tarjoajana. Sen vuoksi meillä on ajanvarauksella tapahtuvaa ohjausta ja ryhmiä, joihin varataan paikka, mut sit meillä on myös paljon toimintoja, joihin opiskelija voi vaan tulla ilman ajanvarausta. Esimerkiksi drop in -ohjausta, työpajoja, kahvihetkiä, sekä kaikilla kampuksilla että Zoomissa. Vertauskuvallisesti ehkä meillä on ollu semmonen toive ja tavoite, että opoilla ois sellanen ovi auki -tyyppinen rooli yliopistolla, että meidän palvelu ois helposti saavutettavaa ja se olis monenlaisille ryhmille ja monenlaisiin tarpeisiin kohdennettua. Meillä on ollut lähtökohtana tässä toiminnan suunnittelussa, et opiskelija on keskiössä ja me rakennetaan tätä työnkuvaa nimenomaan opiskelijat huomioiden ja tietysti opinto-ohjauksen eettisiin periaatteisiin nojaten. Yksilöohjausten, ryhmien, työpajojen ja tällaisen matalan kynnyksen toiminnan lisäksi me ollaan etsitty tavoitteellisesti niitä kohtia, joissa me voitais parhaalla mahdollisella tavalla tukea ja täydentää toimintaa tiedekunnissa eli etsitty semmosii kohtia, missä me voidaan rikastuttaa lähiopon ja tiedekuntien ja erityisohjauspalveluiden tarjontaa.
Eric: Yksi osa tätä hankekokonaisuutta oli tavallaan kokeilla ja pilotoida tämmöstä putoamisvaarassa olevien opiskelijoiden tai mahdollisesti putoamisvaarassa olevien opiskelijoiden kontaktointia. Eli puhutaan semmosista opiskelijoista, joilla opinnot ei syystä tai toisesta oo edenny. Kerrotko vähän siitä, miten tää kontaktointi on menny ja toiminut ja mikä rooli opoilla oli tässä työssä?
Sanna: Joo. Tätä mahdollisuutta osallistua tähän kontaktoitiin tarjottiin tiedekunnille ja koulutusohjelmille ja koulutusohjelmat sai itse määritellä sitä, et millä perusteella opiskelijoita poimittiin. Monesti se oli esimerkiks opintopistemääräkertymä, minkä perusteella sitten poimittiin opiskelijoita tähän pilottiin mukaan. Sitten opiskelijoille lähetettiin tekstiviesti. Tässä opot oli koordinoimassa ja toteuttamassa tätä toimintaa ja opiskelija sai halutessaan vastata siihen yhteydenottoviestiin ja hän sai pyytää, että toivooko hän opolta soittoa vai viestiä. Tämän jälkeen sitten opinto-ohjaaja otti opiskelijaan yhteyttä opiskelijan toivomalla tavalla ja opiskelijan toivomalla kielellä. Eli opo oli tässä semmonen ensimmäinen helposti lähestyttävä kontakti yliopistolla sellasillekin opiskelijoille, jotka oli ollu ehkä pidempään poissa. Opon kanssa sai sitten keskustella puhelimessa tai tosissaan lähettää viestiä tai sitten tulla ohjaukseen joko etänä tai lähiohjaukseen. Yhteensä näitä yhteydenottoviestejä lähetettiin yli 500 ja reilut 100 toivo opoilta yhteydenottoa. Näitä kontaktoitavia on sitten kohdattu yksilöohjauksissa ja heille on myös tarjottu ryhmäohjausta. Osalle opiskelijoista opinto-ohjaaja on ollu sellanen ikään kuin tienviitta tai suunnannäyttäjä. Ollaan käyty vähän yhdessä läpi, että miten tästä vois ehkä jonkun opiskeluissa olleen tauon jälkeen esimerkiksi jatkaa eteenpäin ja sitten toisaalta opo on osannu taas ohjata uudelleen eteenpäin oikeille tahoille ja niiden toimijoiden luokse, jotka on parhaiten osannut opiskelijaa tukea.
Eric: Sä oot just tehny koontia opinto-ohjaajien viime syksystä. Minkälaisten asioiden äärellä opot työskentelee opiskelijoiden kanssa? Tai kun työskenteli viime syksynä, niin minkälaiset asiat tuo opiskelijat opon vastaanotolle?
Sanna: Joo, tää onkin ollu sellanen kysymys, mikä kiinnostaa monia myös tuolla opetuksen parissa, et millaisista asioista me oikeestaan ohjauksissa keskustellaan. Opinto-ohjauksessa korostuu sellanen opiskelijan holistinen kohtaaminen, eli me nähdään aina opiskelija kokonaisuutena ja osana sitä elämänkenttää. Todellisuudessahan ne aiheskaalat on tosi laajoja, mutta me ollaan pystytty sieltä kuitenkin aika hyvin poimimaan sellasii asioita, mitkä toistuu ja mitkä on keskeisiä opiskelijan tuomassa keskustelussa. Kaikkein yleisimpii aiheita viime syksynä oli opintoihin liittyvät valinnat eli erilaisten valintojen ja vaihtoehtojen pohtiminen yhdessä asiantuntijan, opinto-ohjaajan kanssa ja sitä kautta myöskin sitten päätöksentekokongitiivisena taitona. Opiskelijat on ehkä kokenu, että he on ollu jossain risteyskohdassa ja on tarvinnu kanssakulkijaa siihen, että miten lähtee niitä eri vaihtoehtoja punnitsemaan ja miten tekee niitä päätöksiä, et mihin suuntaan lähtee eteenpäin. Sitten tällaiset aikatauluttamiseen ja ajanhallintaan liittyvät kysymykset on todella yleisiä. Semmoset oman ajankäytön ja työskentelyn suunnittelun teemat. Niitä on runsaasti molempiin suuntiin. Osalla opiskelijoista on selkeesti tarve keskustella siitä, et he kokee, että he ei saa riittävästi aikaan suhteessa heidän omiin tavoitteisiin. He kokee ehkä vitkuttelua tai välttelyä tai tän tyyppisiä asioita opinnoissaan. Sitten taas osa opiskelijoista haluaa keskustella siitä, et he tekee liian paljon suhteessa omiin voimavaroihin, eli on vaikeutta asettaa rajoja ja sitten toisaalta sallia itselleen aikaa palautumiseen. Eli molempiin suuntiin tätä aikatauluttamista ja ajanhallintaa käydään läpi ja jaksaminen on tosi yleinen teema ohjauskeskusteluissa. Tässä on ehkä näkyny sellainen, mitä on mediassakin nostettu paljon esiin, et toisella asteella on jo paljon uupumista. Meillä on aika paljon ohjauksessa sellasii ensimmäisen vuoden opiskelijoita, jotka on aika väsyneitä. Tuntuu siltä, että osa ehkä tulee jo sieltä lukiosta melko väsyneenä ja sit se vaan pahenee sen ensimmäisen yliopistovuoden aikana. Se on aika yleinen teema.
Sanna: Sitten yksilölliset järjestelyt on aika yleinen teema. Opot on kaikki myös esteettömyysyhdyshenkilöitä ja me kirjotetaan yksilöllisten järjestelyiden suosituksia. Se on sellainen kasvava teema ollut yliopistolla muutenkin ja siihen liittyen sit tietysti oppimisvaikeudet. Niitä käydään paljon ohjauksissa läpi. Opiskelijan kanssa sit mietitään, että millasii opiskelutekniikoita hänellä on ja miten niitä voitaisiin kehittää ja tukee. Miten voitais sujuvoittaa ja helpottaa sitä opiskelua yliopistokontekstissa. Välillä puhutaan ihan esimerkiksi lukemisen ja kirjoittamisen strategioista ja apuvälineistä ja toisinaan sitten taas vaikka keskittymisestä tai tehtävien pilkkomisesta. Mä ajattelen, että opon anti just näissä yksilöllisissä järjestelyissä on se, että opot tarjoaa aina myöskin sitä ohjausta. Se ei oo pelkästään sitä, että annetaan se yksilöllisten järjestelyiden suosituspaperi käteen, vaan sit myös osana sitä prosessia käydään läpi niitä asioita, mitä opiskelija voi itse tehdä ja mitä hän vois ottaa huomioon sen opiskelun sujuvoittamiseen. Sitten tutkielman tekeminen on yksi ihan yleisimmistä aiheista sekä kandi- että maisterivaiheessa. Siihen yhdistyy sitten yleensä monia muita asioita, esimerkiksi keskittymisen pulmia tai toiminnanohjausta tai monenlaisii semmosii itsenäisen työskentelyn haasteita. Aikatauluttaminen liittyy myös tähän tutkielman tekemiseen hyvin vahvasti ja omatoimisen opiskelun ajankäyttö on sellainen aika keskeinen. Sitten voisin mainita vielä motivaation, mikä on myös sellainen teema, mikä nousee. Se ei ehkä hirveen usein nouse sillä tavalla yksinään siinä keskustelussa esiin, mutta se leipoutuu tosi moniin muihin teemoihin. Se linkittyy esimerkiksi tavoitteiden asettamiseen ja itsetuntemukseen ja tämän tyyppisiin kysymyksiin.
Eric: Jos peruutetaan vähän tonne yksilöllisiin järjestelyihin. Siitä vois tehä oman jaksonsa ja ehkä jossain vaiheessa teenkin, mutta mistä siinä puhutaan? Jos tiputetaan sieltä asiantuntijatasolta maallikkotasolle, niin mistä on kyse, kun opiskelija haluaa tai tarvitsee yksilöllisen järjestelyn? Millaisista asioista siinä voi olla kyse ja mitä ne yksilölliset järjestelyt sitten on?
Sanna: Joo, hyvä kysymys. No lähtökohta on se, että osaamistavoitteet on aina kaikille samat. Meillä on lähtökohtana se, että kaikki opiskelijat päätyy niihin samoihin osaamistavoitteisiin, mut välillä meillä on tosi tarpeellista miettii, että millasii polkuja pitkin ja millaisin tavoin eri opiskelijat sinne osaamistavoitteisiin päätyy. Ja tällöin jos on selkee syy sille, että tarvitsee jotain yksilöllistettyjä polkuja, niin sitten lähdetään miettii yksilöllisii järjestelyitä. Kaikkein yleisin syy järjestelyille on varmastikin lukemisen vaikeudet ja sitten lisäksi keskittymisen haasteet. Tarkkaavuuden haasteet, ADHD ja ADD on sellasii aika yleisiä teemoja, mut myöskin kaikkea muuta. Tää pakki, mitä me voidaan ikään kuin tarjota, niin sehän ei oo mikään sellanen rajaton työkalupakki. Näiden järjestelyiden tulee olla kohtuullisia sillä tavalla, et ne on yliopistolle mahdollisia järjestää ja sit just sellasii, että opiskelija kuitenkin saavuttaa ne osaamistavoitteet. Yleisimpii on esimerkiks lisäaika tenttiin tai sitten voi olla jotain joustavuutta deadlineissa. Voi olla pienempää tenttitilaa, erillistä tenttitilaa, tämän tyyppisii yleisimpänä.
Eric: Sannan kanssa näistä on juteltu aikaisemminkin, niin tämmösen jatkokysymyksen tähän teemaan, että pystyttäiskö me ihan niitä opseja ja opetuksen järjestelyitä muokkaamalla vähentää myös näiden yksilöllisten järjestelyjen tarpeita eli tehtäis niistä vähän huokeampia niistä tavoista. Opintoja järjestää vähän joustavammin jo lähtökohtaisesti. Auttaisko se?
Sanna: Kyllä ja mä itse näen niin, että tämä on se tie, mitä kohti meidän pitää mennä. Me ei voida loputtomasti kasvattaa näiden yksilöllisten järjestelyiden suositusten määrää, koska ei oo sit myöskään resursseja ja mahdollisuuksia toteuttaa niitä. Meillä täytyy olla visiona sellainen opetus, johon isompi joukko pystyy osallistumaan ja sellaset arviointikäytänteet, jotka tukee useampia opiskelijoita, jotta me ei sitten tarvita niitä yksilöllisii järjestelyitä ihan niin paljon. Ja tääkin tosissaan sillä tavalla, että ei tarvitse tinkiä osaamistavoitteista, mutta mietitään kriittisesti esimerkiks niitä arviointikäytänteitä.
Eric: Me tarvitaan tämmönen uusi tapa katsoa opintoja.
Sanna: Kyllä ja se on tietysti työlästä ja aikaa vievää, mut mä uskon, että pitkällä tähtäimellä se on välttämätöntä.
Eric: Kyllä. No puhuttiin äsken siitä, että millaisten asioiden äärellä opot työskentelee opiskelijoiden kanssa tällä hetkellä Helsingin yliopistolla. Ehkä semmonen yksi reflektio, mikä mulla tuli mieleen, kun Sanna yhdessä palaverissa esitteli tätä on se, että aika hyvin nopeesti on onnistuttu löytämään se tapa tarjota niitä palveluita. Ne ilmeisesti aika hyvin menee kaupaksi. Kaikki nää ohjausajat. Mut myös ne teemat, minkä äärelle opiskelijat hakeutuu opolle, on just niitä teemoja, mihin on ajateltukin, että niissä opot auttaa.
Sanna: Joo. Ja se on tosissaan, niinku mainitsit, tapahtunut ihan yllättävänkin nopeasti. Kun Helsingin yliopistolla ei oo ollu aikasemmin opoja, niin jotenkin tosi ripeällä aikataululla on kuitenkin löydetty sitä tapaa lähestyä opiskelijoita ja tarjota palveluita. Opiskelijoilla on myöskin ollu aika selkeetä, että milloin opinto-ohjaaja on se taho, johon he ottaa yhteyttä. Se on ollu tosi ilahduttavaa.
Eric: Mun mielestä se on aika hieno onnistuminen. Mä halusin sen ihan tässä sanoo ääneen, koska yksi huoli silloin ennen kuin opot tuli oli se, että sinne mentäis vähän väärin syin tai hakemaan jotain sellaista, mitä ehkä pitäis saada muualta. Se ei näytä käyneen, nää riskit.
Eric: Ei. En näkisi sitä huolta kyllä. Kyl meil on selkeästi sellasia omanlaisia teemoja ja omanlaisemme paikka tässä ohjauksen kentällä. Ja sitten toki välillä ollaan tarjottu myös ohjausta yhteistyössä jonkun toisen ammattilaisen kanssa. On saattanu olla esimerkiks sellasii prosessinomaisia ohjauksia, että on tavattu opiskelijaa vaikka 3-4 kertaa ja yhdelle kerralle on kutsuttu mukaan vaikka opintoneuvoja tai koulutussuunnittelija, joka sit on taas tuonut tietoa siitä tutkintorakenteesta ja kurssitason tietoa ja sellasta.
Eric: Aivan. Eikö opot myös esimerkiksi uraohjaajien ja opintopsykologien kanssa tee aika paljon yhteistyötä?
Sanna: Joo. No meillä on noita ryhmii. On ohjattu heidän kaa yhdessä ja uraohjaajien kanssa meillä on semmonen keskiviikkokahvikonsepti, joka on just tällasta kampukselle jalkautumista, matalan kynnyksen toimintaa. Eli sellasta, että opiskelija voi vaan tulla ilman mitään ajanvarausta. Yritetään näkyy siellä opiskelijan arjessa. Mut sit toki muutakin semmosta kehittämistyötä yhdessä muiden ammattiryhmien kanssa on tosi paljon.
Eric: Puhutaan siitä vähän tarkemmin. Mitä muuta opot tekee tällä hetkellä Helsingin yliopistossa kuin ohjaa opiskelijoita ja näitä pienryhmiä? Jos puhutaan työstä, joka suuntautuu muihin suuntiin kuin suoraan opiskelijoihin, niin minkälaisia asioita opot tekee?
Sanna: Joo. Tietysti kun tää on uus työnkuva, niin aika paljon meidän työhön kuuluu sellasta kehittämistyötä ja suunnittelua ja semmosta verkostoitumista eri tahojen kanssa. Me ollaan monissa eri työryhmissä mukana ja ollaan etsitty just niitä paikkoja, mitkä on ne keskeiset toimijat ja keskeiset työryhmät, mihin me voitais tuoda just nimenomaan sitä ohjausalan ammattilaisen asiantuntemusta. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa on tosi keskeinen osa tätä tätä työnkuvaa. Sit myöskin semmoinen viestintä ja tiedottaminen meidän toiminnasta, jotta opiskelijat löytää meidät ja jotta henkilökunta löytää meidät. Sentyyppistä on paljon. Sitten ihan siellä oppiaineiden suuntaan me ollaan viritelty tämmöstä luentoyhteistyötä, et oppiaineista opettajat voi kutsuu opoja puhumaan esimerkiksi opiskelutaidoista. Me ollaan osana ja tukena siellä kursseilla. Sit ollaan toisaalta luotu erilaista materiaalia. Esimerkiksi Moodle-kurssin ohjaukseen liittyen ollaan oltu luomassa mukana siinä ja sit muuta tämmöstä ohjattavan toimijuutta tukevaa itseopiskelumateriaalia, miten me voidaan tukee ohjattavii näiden varsinaisten ohjaustapaamisten välissä tai ennen niitä tai niiden jälkeen. Sit mä oon nähny tosi tärkeänä nyt just erityisesti, kun tämä työ on uutta, niin tällaisen meidän työn dokumentoinnin. Eli yksi osa meidän työnkuvaa on se, että me mietitään, millasta palautetta me kerätään. Kerätään strukturoitua palautetta, kirjataan, tilastoidaan. Eli tehdään näkyväksi sitä, että millaisten asioiden kanssa opiskelijat tulee ohjaukseen ja sitä kautta me halutaan tuoda tiedekunnille ja oppiaineille koottua tietoa siitä, et minkälaiset asiat esimerkiks hidastaa opiskelijoiden etenemistä opinnoissa ja miten niihin voitais ohjauksellisesti tai rakenteita kehittämällä vastata. Tää on mun mielestä ihan keskeinen ja tärkeä osa myös tätä toimintaa. Näissä dialogisissa kohtaamisissa ja suorassa vuorovaikutuksessa me saadaan tosi hyvää kuvaa siitä, millasten kysymysten ja millaisten tilanteiden kanssa opiskelijat tulee ohjaukseen ja miten näihin voitais vastata ja miten koko yliopistotason opiskelijan hyvinvointii voitais kehittää suhteessa näihin kysymyksiin.
Eric: Yks semmonen erityisohjauspalveluiden, eli siis opojen, uraohjaajien ja opintopsykologien vaikea kysymys on se, että missä määrin sitä työtä suunnataan suoraan opiskelijoille. Missä määrin siihen moniammatilliseen yhteistyöhön tai tämmöseen rakenteiden tai koulutuksen kehittämiseen. Minkälainen se balanssi tällä hetkellä teillä on ja onko se sun mielestä oikealla tasolla näiden erilaisten roolien odotusten välillä?
Sanna: Hyvä kysymys ja tämä on sellainen, mitä me ollaan paljon tietysti pohdittu tässä, et mikä on se oikea suhde. Ja ehkä myös sen näkeminen, että kun me tehdään näitä niin sanotusti muita töitä, et ei olla suorassa dialogissa tai vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa, niin kyllähän sekin sataa sinne heidän laariin. Ainakin haluun nähdä näin, että tehdään asioita, jotka parantaa heidän hyvinvointia ja oppimiskokemuksiin joka tapauksessa. Meillä on nyt tällä hetkellä muotoutunut sellainen, että noin kahdeksan tuntia viikossa kukin opo tekis ihan sitä suoraa vuorovaikutustyötä. Se voi kuulostaa pieneltä. Muutamat hallinnon puolella työskentelevät ihmiset on multa kysynytkin, että hetkinen, kahdeksan tuntia, mitä ihmettä te teette sen kaiken muun ajan. Mut se on yllättävää, miten paljon sit loppujen lopuks aikaa menee sellaseen materiaalien luomiseen ja opiskelijan tilanteeseen tutustumiseen ja jälkikirjaamiseen ja sen tiedon välittämiseen eteenpäin ja työryhmiin ja kehittämiseen ja kaikkeen tällaseen. Se kahdeksan tuntia viikossa ihan sitä suoraa ohjaustyötä on vaikuttanu nyt ainakin tällä hetkellä aika sopivalta suhteelta. Mut tietysti meidän työnkuva on uusi tällä hetkellä ja meillä toki menee edelleen sellaiseen kehittämistyöhön aikaa. Voi olla, et joidenkin vuosien päästä se suorien kohtaamisten määrä olis vielä suurempi, kun tavallaan tietyt toiminnot on hyvin vakiintuneita.
Eric: Aivan. Sen verran tietysti, kun itsekin ohjaustyötä tehneenä, et kyllähän ihminen voi vaikka kahdeksan opiskelijaa kohdata päivässä, mutta ei se laatu ehkä siellä iltapäivän päätteeks enää hirveän korkea ole. Se, että pystyy virittäytyy niihin ja olla läsnä ja on perehtynyt siihen opiskelijan lähtötilanteeseen ja muuta ja sitten myös miettinyt sen tapaamisen jälkeen, mitä siinä tapahtui ja jos jostain sovittiin. Se, että tekin vaan tekisitte aamusta iltaan yksilöohjausta, niin ehkä se ei olisi sitten myöskään opiskelijoiden etu.
Sanna: Ei. Mä joskus kuulin sellasen sananparren, Auli Toom tais sen jossain tuoda esiin, että opetus on monimutkaista toimintaa, joka näyttää helpolta. Ja mä ajattelen, et ohjauksessa on sama homma. Se on hyvin monimutkaista toimintaa, joka näyttää helpolta. Mut sit just se, että esimerkiksi 60 minuuttia tosi intensiivisesti kuuntelee, on dialogisessa vuorovaikutussuhteessa toiseen ihmiseen ja miettii sitä, et miten häntä vois tukee, miten hänen toimijuutta vois vahvistaa. Se ei oo mitään liukuhihnatyötä. Siinä on pakko olla vähän taukoa opiskelijoiden välillä, et ei voi esimerkiksi ottaa putkeen sillä tavalla, ettei ehdi jotenkin resetoida omaa päätä siinä välissä.
Eric: No opot on määräaikaisia meillä ja hankerahoja tähän omaan strategiseen rahoitukseen sidottuja. Mut ei me ihan tarkkaan tiedetä, että millä tavalla opojen palvelut jatkuu ja millä volyymillä tän hankerahoituksen jälkeen, mutta me ei nyt anneta sen häiritä vaan mietitään sitä tulevaisuutta ja sitä, mitä opot vois Helsingin yliopistossa tehä tulevaisuudessa. Minkälainen se rooli vois sitten olla. Millasia ajatuksia sulla on tästä?
Sanna: Joo. Tää on tosi kiinnostava ja hyvä kysymys ja itse asiassa oli hienoa, et kysyit tätä, koska nyt tän kysymyksen kautta mä itsekin jäin pohtimaan tätä, et mikä se rooli vois olla. No ihan alkuun mul tulee mieleen muutamia ihan sellasii tosi konkreettisii esimerkkejä, mitkä on semmosii työtehtävii, mitkä on nyt jo noussut tosi selkeesti, että niihin kaivattais tekijöitä ja ne on toisaalta sellasia, jotka tosi hyvin osuu siihen opinto-ohjaajan ammattitaitoon. Yks, mikä on selkeästi noussu, on yksilöllisten järjestelyiden suositusten kirjoittaminen ja se ohjaaminen niissä oppimisen vaikeuksissa. Eli se on sellainen, mikä ollaan kyllä tunnistettu. Tiedekunnissa on osaamista ja toimijoita, mut selkeesti nähdään, että olis hyötyä, mikäli ois vähän leveämmät hartiat siellä kohtaamassa opiskelijoita ja tekemässä tätä työtä. Siihen liittyy myös esimerkiksi esteettömyysyhdyshenkilöiden kouluttaminen ja sen tyyppiset asiat. Ja ehkä myös opetushenkilöstön informointi ja kouluttaminen just tähän inklusiiviseen opetukseen liittyen. No sitten tuutorikoulutukset on toinen sellainen, mikä on noussut nyt tänä keväänä keskeisesti esiin. Niihin on toivottu opojen työpanosta ja se onkin sellaista, mikä on tosi luontaisesti osa meidän ammattitaitoa. Eli tuutorikoulutusten toteuttamista ja kehittämistä ja sen tyyppistä. No sitten yhtenä tällaisena uutena palikkana on ollu nää opiskeluterveysneuvottelut, joita nyt YTHS:n kanssa mietitään, et miten ne YTHS:n ja yliopiston yhteistyönä järjestyy jatkossa. Siinä on ollut pohdintaa, että mikä ammattiryhmä ottaa koordinoinnin ja päävastuun näistä opiskeluterveysneuvotteluista. Sen näkisin myöskin hyvin luontevaks osaks opinto-ohjaajan työnkuvaa, mikäli saadaan täällä pidempään jatkaa.
Eric: Mitä siinä terveysneuvottelussa tehdään konkreettisesti vai onko se vielä vähän semmonen kehittyvä konsepti?
Sanna: No se on vielä kehittyvä konsepti, mutta siinäkin on siis se ajatus, niinku ohjauksessa muutenkin, että opiskelija on keskiössä ja hänellä on itsemääräämisoikeus ja se toimijuus. Eli opiskelijaa kuullen kutsutaan koolle tämmönen pieni porukka, jossa tulee olla sellasii ihmisiä, jotka voi aidosti auttaa hänen tilanteessa. Eli ei pelkästään semmosta hallinnollista pyörittelyy niin sanotusti, vaan myöskin semmosii konkreettisii toimii, et esimerkiks mietitään, minkälaiset yksilölliset järjestelyt vois tukee just tän kyseisen opiskelijan etenemistä opinnoissa. Ja sitten yhteistyössä tosissaan YTHS:n asiantuntijan kanssa.
Eric: Oliko muuta mielessä tulevaisuuteen kuin yksilölliset järjestelyt ja inklusiivisuuden vahvistaminen ja nää terveysneuvottelut?
Sanna: Joo. Nää oli nyt tälläsii konkreettisia, mitä mulle tuli ensin mieleen kun mä mietin, mitä me ollaan kohdattu tässä syksyn ja talven aikana. Mut sit jos mä ajattelen laajemmassa kuvassa, et mikä se opinto-ohjaajan rooli vois olla, niin kyl mä näen sellasen hyvinvoinnin vahvistamisen tosi keskeisenä. Helsingin yliopiston strategiaanhan kuuluu opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistaminen ja tällasten vuorovaikutteisten kohtaamisten mahdollistaminen yliopistoyhteisössä ja tämä kyllä kuulostaa hyvinkin vahvasti siltä, mitä me opot tehdään ja mihin meillä on myös koulutusta. Mä näen, että opinto-ohjaajat on yks sellanen tosi tärkeä taho, jotka voi luoda sellasii nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tiloja opiskelijoille. En ajattele, että kukaan tietenkään on vastuussa tai tekee näitä kohtaamisii yksin, vaan niitä toivottavasti tapahtuu pitkin viikkoa ja pitkin päivää useissa eri konteksteissa. Mut mä näen, et opinto-ohjaajat on yksi keskeinen taho tässä, koska sitten taas meidän tulokulmat ja työtavat on erilaisia kuin vaikka opettajan. Sitten tämän hyvinvoinnin ja nähdyksi ja kuulluksi tulemisen mahdollistajan roolin lisäksi mä näen, että opiskelukyvyn vahvistaminen ja sen tukeminen opiskelijoiden keskuudessa on tosi keskeinen osa opon työtä. Monet opiskelukykyyn liittyvät osatekijät aina opiskelutaidoista motivaatioon, omien voimavarojen tunnistamiseen, niin ne on hyvin sellasii keskeisiä osia opon työssä ja opon osaamisen kentässä. Opiskelukyky on opiskelijan työkykyä ja mun mielestä meidän tulee yliopistolla olla hyvinkin kiinnostuneita siitä, miten me tuetaan ja ylläpidetään opiskelijoiden työkykyä.
Sanna: Sit mä oon miettinyt paljon sitä, että kun välillä keskustelu opiskelukyvystä voi olla vähän sellasta mustavalkosta, et ikään kuin opiskelija olis opiskelukykyinen tai sitten hän ei olis opiskelukykyinen. Todellisuudessahan meillä on valtava joukko opiskelijoita, jotka on osaopiskelukykyisiä ja mun mielestä he on hyvin keskeinen ryhmä opinto-ohjaajien palveluissa. Opinto-ohjaajat olis ihan semmonen keskeinen ammattiryhmä siinä, et me voitais tukee opiskelijoita, jotka on osaopiskelukykyisiä. Kohdata heitä ja yhdessä opiskelijan kans miettiä heidän opintojen etenemistä, niitä kysymyksiä, mitkä heidän tilanteeseen liittyy ja yhdessä tutkii ja selkiyttää niitä tapoja, miten opiskelija pääsee kohti omia tavoitteita.
Eric: Mehän ei olla ehkä hirveästi hyödytty sen tyyppisestä ajattelusta, en nyt sano että se vallalla on, mut siihen välillä aina törmää, että ajatellaan, et opiskelijat ois staattisesti joissain kategorioissa. Just niinku sanoit, että on opiskelukykyinen tai ei, tai että jos on ekan vuoden syksyllä opiskelukykyinen, että missään vaiheessa ei vois tulla esimerkiksi siinä haasteita. Tai vaikka jos tulee meille jo uupuneena valmiiksi, etteikö se tilanne voisi siitä parantua ja se opiskelukyky ja jaksaminen palata siinä aikana. Ehkä semmonen, mitä itse miettinyt paljon, et on hirveen tärkeetä, et me mietitään meidän opetusjärjestelyitä ja niitä ohjauksen toimintamalleja niin, että mahdollisimman moni opiskelija pärjää ilman mitään erityistukea tai opon vastaanotolla käymistä. Mutta se ei tarkoita sitä, että me voitais koskaan saavuttaa sellaista tilannetta, jossa ei olisi tarvetta näille erityisohjauspalveluille, koska elämä on.
Sanna: Niin, eikä se varmaan voi eikä sen ehkä pidäkään olla mikään tavoite, et meillä ois sellainen tilanne, että kukaan ei tarvitse tukea tai apua.
Eric: Se on osa minkä tahansa koulutusorganisaation arkee ja elämää, että niitä tuen tarpeita on. Ja silloin molempia pitää pystyy tekee yhtä aikaa, kehittää niitä systeemejä, jotta mahdollisimman moni voisi niissä hyvin ja selviäisi opinnoissa niinkun siellä perustyössä. Ja sitten, että on tukipalvelua tarjolla silloin, kun se tarve on.
Sanna: Kyllä. Ja sit just sellanen ennaltaehkäisy, mistä paljon tuolla terveydenhuollon puolella puhutaan, mutta ei ehkä niin paljon koulutuksen kontekstissa. Mut just se, että meillä olis riittävästi tarjolla semmosii matalan kynnyksen palveluita opiskelijoille, joilla on ehkä jotain pientä mielen päällä, mut kuitenkin pääsääntöisesti asiat vielä rullaa ihan hyvin. Päästäis tukemaan ja vahvistamaan sitä toimijuutta ja kulkemaan rinnalla siinä kohdassa, jottei sitten ne haasteet eskaloidu ja pitkity ja vaikeudu.
Eric: Kyllä. No siitä, mitä kaikkea edessä on ja mitä opoille voi tulla, voidaan varmaan puhua pitkäänkin, mutta musta tuntuu tai mä koen, et mun on tärkeä sanoa nyt, kun on semiläheltä seurannu opojen polkua Helsingin yliopistolle, et mun mielestä se on aika ihme, kuinka nopeesti ja hienosti te ootte löytäny sen paikan. Sitä on ollut tosi hieno kattoa.
Sanna: Joo, kiitos.
Eric: Se on musta ollu ihan mieletöntä, koska kun miettii kuitenkin, et me on koko ajan eletty tätä kriisiaikaa. Tää ei oo silleen, et hyvien aikojen rauhassa tässä mietitään, vaan koronat päällä ja sota-ajat ja kriisit ja inflaatiot. Tavallaan kaiken tämän keskellä opot on tullut taloon. Musta se ollu tosi hieno nähdä.
Sanna: Bussilakosta toiseen.
Eric: Niin, bussilakosta toiseen vielä. Noh, minähän tässä kohta tulen tunteelliseksi, jos jatkan, mut se mun mielestä on tärkeää, kun näkee ympärillä hienoja asioita ja semmosia suuria saavutuksia nopeassa ajassa, niin sen ääneen sanominenkin tuntuu tärkeältä. Siksi olen sen tehnyt.
Sanna: Kiitos. Se on tosi tärkeetä, koska tuntuu, että kun ite tekee tätä työtä ja pitää sitä tosi arvokkaana, niin sit lähtee miettimään, et elänkö mä nyt jossakin mun omassa kuplassa. Tuntuu tosi hyvältä kuulla myös muilta, että tää on tärkeetä.
Eric: Kyl se on mun mielestä se fiilis, mikä mulla on ympäri yliopistoa, kun opoista puhutaan, et se on tosi arvostavaa ja kiitollista. Eli kiitos teille.
Sanna: Kiva kuulla.
Eric: Noh, sama kysymys kuin kaikille muillekin, tulee sulle tähän loppuun. Lukuvinkki. Saa olla aiheesta tai sen vierestä. Minkäslaista lukuvinkkiä suosittelisit?
Sanna: Joo. Tää oli ehkä kaikkein vaikein kysymys näistä kaikista.
Eric: Oho.
Sanna: Johtuen siitä, että mä luen ja siis erityisesti kuuntelen äänikirjoja ihan järjettömän paljon. Mä oisin halunnu vinkata ainakin 10 eri teosta tässä äkkiseltään, mutta mä valitsin nyt kuitenkin tämmösen ammatillisen teoksen, mitä tässä kontekstissa suosittelen kaikille. Eli tää on tällanen, Henri Pesonen ja Juuso Henrik Nieminen ovat kirjoittaneet tällasen teoksen kuin Huomioi oppimisen esteet, inklusiivinen opetus korkeakoulutuksessa. Tämä on siis sellanen kirja, mikä mun mielestä hirveen kivasti tuo esiin sitä, miten me voitais tukee inklusiivisuutta korkeakouluissa ja yliopistoyhteisöissä ja millasii pienii askeleita voidaan ottaa ja minkälaisiin ehkä isompiin lopputuloksiin ne pienet askeleet voi johtaa. Suosittelen tällästä kaikille opiskelijoiden parissa työskenteleville.
Eric: Kiitos, todella mielenkiintoinen vinkki. Meni ainakin mun listalle. Kiitos paljon Sanna, kun tulit vieraaksi.
Sanna: Kiitos.