30. Tieteidenvälisten tutkielmien ohjaus. Risto Willamo ja Päivi Salmesvuori

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin toisen tuotantokauden 14. jakson vieraana ovat Risto Willamo ja Päivi Salmesvuori.

Puhumme tässä jaksossa tieteidenvälisten tutkielmien ohjauksesta. Ymmärrämmekö riittävän hyvin tieteidenvälisyyden vaatimuksia tutkielmien ohjauksessa? Minkälaisia kokemuksia tieteidenvälisiä opinnäytetöitä tehneillä ja näitä tutkielmia ohjanneilla on? Miten yliopistot voisivat nykyistä paremmin tukea tieteidenvälistä tutkimusta ja tutkielmien tekemistä – ja ohjaamista?

Risto Willamo ja Päivi Salmesvuori kuuluvat Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaan. He olivat kirjoittamassa syyskuussa 2022 julkaistua Tieteidenvälisillä poluilla: kokemuksia tieteidenvälisten tutkielmien ohjauksesta ja arvioinnista -kirjaa. Muut kirjan kirjoittajat ovat Maijaliisa Erkkola, Harri Kettunen, Mika Rekola ja Anna-Maija Virtala.

Risto Willamo on työskennellyt Helsingin yliopistossa yli 40 vuoden ajan ja toimii nykyisin yliopistonlehtorina bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa.

Päivi Salmesvuori työskentelee nykyään professorina Åbo Akademissa. Aiemmin hän oli yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Kuuntele jakso Soundcloudissa

 

Jakson tekstivastine

Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 30. ja toisen tuotantokauden 14. jakso.

Jakson aiheena on tieteidenvälisten tutkielmien ohjaus. Vieraina yliopistonlehtori Risto Willamo ja professori Päivi Salmesvaara Helsingin yliopiston Opettajien akatemiasta.

Jakso ja tekstivastine on julkaistu 13.4.2023. Jakson pituus 59 minuuttia.

Litterointimerkinnät

Eric:	Juontaja, Eric Carver
Risto:	Vastaaja 1, Risto Willamo
Päivi:	Vierailija 2, Päivi Salmesvuori
sa-	sana jää kesken
(sana)	epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-)	sana, josta ei ole saatu selvää
(–)	useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? :	kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

 

Eric: Tervetuloa Opiskelijan ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijan ohjausta koskevien yliopistotason linjauksen valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijan ohjaus yliopistossa -podcastin toisen tuotantokauden 14:nnen jakson vieraana ovat Risto Willamo ja Päivi Salmesvuori. Willamo ja Salmesvuori kuuluvat Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaan. He olivat kirjoittamassa viime syksynä julkaistua Tieteidenvälisillä poluilla, kokemuksia tieteen välisten tutkielmien ohjauksesta ja arvioinnista -kirjaa. Muut kirjoittajat ovat Maija-Liisa Erkkola, Harri Kettunen, Mika Rekola ja Anna-Maija Virtanen. Risto Willamo on työskennellyt Helsingin yliopistossa 40 vuoden ajan ja toimii nykyisin yliopistonlehtorina bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Päivi Salmesvuori työskentelee nykyään professorina Åbo akademissa. Aiemmin hän oli yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Tervetuloa mukaan Risto ja Päivi.

 

Päivi: Kiitos.

 

Eric: Puhutaan tässä jaksossa Riston ja Päivin kanssa tieteidenvälisten tutkielmien ohjauksesta. Ymmärrämmekö riittävän hyvin tieteen välisyyden vaatimuksia tutkielmien ohjauksessa? Minkälaisia kokemuksia tieteen välisiä opinnäytetyötä tehneille ja näitä tutkielmia ohjanneilla on? Miten yliopistot voisivat nykyistä paremmin tukea tieteidenvälistä tutkimusta ja tutkielmien tekemistä ja ohjaamista? Alotetaan vähän tästä projektista ja sen taustasta. Haluaisin tietää, et miks te lähditte tekemään tätä Tieteidenvälisillä poluilla -kirjaa ja mihin tarpeeseen tämä kirja vastasi? Alottaako Risto?

 

Risto: Joo. Meidän ryhmän huutelin kasaan yhdessä Opettajien akatemian tilaisuudessa. Tieteidenvälisyys on mulle, jos mä alotan ihan omista motiiveista, niin se on mulle henkilökohtaisessa elämässä hyvin voimakkaasti aina läsnä ollut asia. Kerrottakoon nyt taustaks, että mulla oli isä, joka oli hyvin luonnontieteellisesti orientoitunut ja äiti, joka taas oli ihan selkeä humanisti maailmankuvaltaan ja katsomukseltaan. En tiedä, onko tällä mitään selitysvoimaa, ainakin mä oon kotona ja tottunu, että kaikenlaisista asioista puhutaan. Kaikki luuli, että musta tulee biologi silloin nuorena, mut mä ite muistan sen ihan selvästi lukiossa kun mä mietin, etten mä pitäny pelkästään luonnontieteellistä suuntautumista koskaan mitenkään houkuttelevana. Musta tuli siis ympäristötieteilijä ja mä oon nyt ympäristötieteiden yliopistolehtori. Nykykielellä mä mieluummin nimitän itseäni kestävyystieteilijäksi, joka on ehkä vielä paremmin orientoitumista kuvaava sana. Se on aina mulle ollu ihan selvä uravalintana, ympäristökysymykset ja kestävyyskysymykset ja niiden suhteen on itsestään selvää, varmaan nyt jokaiselle kuulijallekin on nykypäivänä selvää, että esimerkiksi kestävyysongelmien ratkaisemisessa tarvitaan kaikkien tieteenalojen panosta, kaikkien tieteenalojen näkökulmia. Ylipäätään nää maailman isot ongelmat on hyvin kompleksisia eikä niitä millään musta pysty ratkomaan ilman sellaista ajattelua, jota mä kutsun mielelläni sanalla kokonaisvaltainen ajattelu, jonka yksi ulottuvuus sit on tää, mitä tieteidenvälisyydellä yleensä tarkoitetaan. Tää on ehkä se mun henkilökohtainen tausta ja sitten mä tulin valituksi tähän Opettajan akatemiaan, niin kuin Päivikin. Yhdessä kokouksessa vaan sitten huutelin, et onko ketään, jota kiinnostaisi lähteä keskustelemaan. En tiedä, miten mä nyt sen asian siellä esitin, mut et perustetaan tämmönen työryhmä, joka pohtii itse asiassa tieteellisten opinnäytetöiden arvioinnista. Ennen kaikkea sitä pohtia. Mutta tänään puhutaan ohjaamisesta ja se tuli myöhemmin sitten siinä meidän kirjaprojektin mukana se ohjaaminen yhtä tärkeänä. Ja kun mä olin siis ympäristötieteitä opiskellu ite ja myöhemmin sit alkanu opettaa, siis 1977 aloin opiskella ja 80-luvulla opettaa, niin siellä omakohtasesti sitten. Se oli ihan itsestään selvää, että kun ympäristötieteissä tehdään opinnäytetöitä, niin ne on tieteidenvälisiä, koska ympäristöongelmien ymmärtäminen (vaatii) [05:22] luonnontieteiden (ratkaisemien) ja syvempi ymmärtäminen (–). Ja sit kun noita opinnäytetöitä tehtiin, (mitä mä ite ohjasin), niin (–) [äänite huonolaatuinen] huomattavan paljon henkilökohtaista kokemusta näistä ongelmista. (–) Ihan ekassa kokouksessa heti tuli selväksi, että kaikilla on vastaavia kokemuksia kuin (minulla). Ei meidän kauan siinä tarvinnu ihmetellä kun me todettiin, että kyllä meidän täytyy (–) kirjoittamaan tästä ja piti tehdä (–), kun sitä asiaa oli niin paljon. Semmoset taustat nyt lyhyesti.

 

Päivi: Mä voin jatkaa tota. Mä voin jatkaa, että tieteidenvälisyys, niin mä luulen, että meillä muilla paitsi Ripalla, joka on tehnyt väitöskirjan, joka löytyy muuten ihan avoimesti julkastuna ja joka on semmonen perusopus, kun lähtee miettimään, että mitä tarkotetaan tieteidenvälisyydellä ja monitieteisyydellä ja mitä eroja on. Ripalla oli jo sellanen meidän muitten mielestä vankka tietotaito ja meillä muilla taas oli ehkä semmonen, et me haluttiin päästä varmemmalle pohjalle, et mistä oikein on kysymys, kun puhutaan tieteidenvälisyydestä ja muista siihen liittyvistä ilmiöistä. Tää oli sellanen ihana paikka yhdessä opiskella. Me ollaan niin eri aloilta me kaikki kirjan tekijät, että se on ollu ihan älyttömän iso rikkaus tässä. Mä iteki, ku mä oon kirkkohistorioitsija ja sukupuolentutkija, niin me ollaan lähtökohtaisesti oikeastaan molemmat hyvinkin tieteidenvälisiä, mutta mä koin, että multa puuttuu tavallaan kyky sanoo auki, mitä tarkottaa kulloinkin. Ja täytyy sanoa, että tää meidän useampivuotinen prosessi on kyllä huomattavasti auttanu tässä asiassa ja sitten se, että meillä on tavallaan koko ryhmällä ollu Ripa johtajana ja semmonen tinkimätön käsitteiden peräänkuuluttaja. On itse asiassa muitakin ryhmässä tälläsiä, niin aina on yhessä pohdittu ja sit löydetty joku kaikkia tyydyttävä ratkaisu, et mitä tarkotetaan milläkin. Sille polulle me lähettiin ja niinku Ripa sanoi, niin tavoitteena oli tehdä yksi artikkeli Helsingin yliopistossa käytössä olevista arviointimatriiseista ja ei siinä sit ihan niin mennykkää. Homma vähän levähti käsiin positiivisella tavalla.

 

Eric: Tulikin takki niin sanottua vanhaa sanontaa lainatakseni. Mulla oli etuoikeus olla mukana tässä kirjan julkaisutilaisuudessa. Sain sen juontaa, silloin alottelin Opettajan akatemian koordinaattorina. Julkaisutilaisuudessa kun kuuntelin Riston alustusta näistä käsitteistä, niin mulle tuli semmonen olo, että oho. Et kyl täs tieteidenvälisyyden monitieteisyyden käsitteessä aikamoista sekamelskaa on ja sanoja käytetään ehkä aika… Siis en puhu teistä vaan tälleen yleiskeskustelussa silleen aika villisti. Minkälaisia käsitteitä te haluatte käyttää ja miksi? Jos Päivi alottaa.

 

Päivi: Itsellä oli kans tavallaan epävarmuus, mistä mennään ja sitten tän projektin aikana on käynyt ilmi, et se on myös englanninkielisellä alueella. Nyt mä oon tuolla ruotsinkielisessä yliopistossa ja voi vitsi, se on ihan sama tilanne, että aika villisti menee tieteidenvälisyys, poikkitieteellisyys, monitieteisyys niin, et kaikilla tarkoitetaan samaa. Me ollaan tossa meidän kirjassa, ja se johdanto varsinkin on sellainen, jossa on yritetty vääntää rautalangasta, mitä nämä eri sanat tarkottaa. Meillä nyt on esimerkiks tieteidenvälisyys sellaisena, mitä vois sanoa, ehkä me nyt kovastikin tykätään siitä, koska siinä on ajatuksena, että eri tieteenalat lähestytään jotain kysymystä useamman tieteenalan näkökulmasta ja tehdään yhteistyötä sen tutkimuskysymyspatteriston kanssa niin, että ei vaan rinnakkain etsitä eri alojen vastauksia, vaan tehään yhteiset tutkimuskysymykset ja yhteiset vastaukset. Me kutsutaan tätä, että ne on integroituneita, ne on limittäin ja lomittain ja siinä aidosti tulee sellanen tiedonvaihto, soveltaminen, yhdistyminen. Esimerkiks monitieteisyys, niin sekin on ihan fine, mutta siinä just rinnakkain katsellaan jotakin, esimerkiks vaikka kuolema, ja sit sitä katsotaan, mitä se tarkottais eri tieteenalojen näkökulmista. Meille semmonen uus, mihin mä oon törmänny koko ja enemmän ja enemmän, uusi ala, on sit transtieteellisyys, josta me ei niin kauheasti vielä tässä kirjassa puhuta, mutta se on hirvittävän mielenkiintoinen, kun se menee sit tonne tiedontuotannon puolelle. Ne vanhat ikään kuin tutkimuskohteet, objektit, otetaankin mukaan subjekteiksi siihen tiedon tuotantoon ja esimerkiks joku kaivostuotannon tutkiminen, niin voidaan ottaa ne maanomistajat, asukkaat mukaan siihen tutkijan tavallaan, ei vaan haastattelupatteristoon vaan ihan, et pohditaan yhdessä niitä ongelmia ja myös ratkaisuja. Se on tavallaan jo sitten yks askel uuteen suuntaan, mutta se on esimerkiks semmonen, mikä tuolla Euroopan tutkimusneuvostossa kiinnostais ja se liittyy oikeastaan suoraan tohon, mitä Ripa sano, et nää kestävyystieteet on alue ja koko maailman tila, johon me haluttas hakee vastauksia ja ratkaisumahdollisuuksia. Meillä ehkä se tieteidenvälisyys on ajatus, että sitä kautta löytyis niitä parhaiten.

 

Eric: Risto, haluatko sä jatkaa tuota Päivin ajatusta? Mikä on tärkeetä näissä käsitteissä?

 

Risto: No tota, tiedoksi, että tieteen termipankki on perustanu Kettusen Harri, joka on myös tässä meidän kirjaryhmässä. Vetää siellä semmosta työryhmää, joka pohtii näitä tieteidenvälisyyden käsitteitä. Siellä kun on keskusteltu, niin on kyl tullu tosi selväksi, että tämä on todella sekavaa ja iso haaste, nää termit. Ehkä mä haluisin sanoa sen nyt tähän kohtaan, että tää on musta tyypillistä, tai jotenkin mä koen tämän nykyajan kestävyystieteilijänä semmosena aika… Tai mä esitän tämmösen hurjan ennusteen, että 100 vuoden kuluttua, kun historioitsijat katsovat taaksepäin, niin tätä meidän aikaa tulee heidän mielestään luonnehtimaan muun muassa se, että jos nyt sanotaan 400 vuotta on ollut tämmöstä tieteen eri… Tiede on kehittynyt kohti semmosta erikoistuvaa ja tarkasti rajaavaa tarkastelutapaa. Ja nyt meillä on sit ympäristökriisit ja muut, jotka on tavallaan. Samalla kun me ollaan tämmönen tarkasti rajaava tiede on saanut mielettömän hienoja asioita aikaseks, niinku lääketieteen kehitys. Mä oon just ollu itse eturauhasen poistoleikkauksessa, herrajumala se kesti muutaman tunnin ja nyt mä oon tässä jo ihan taas terve mies. Aivan käsittämättömiä asioita on opittu tekemään kiitos tämän hienosti kehittyneen, tarkasti rajaavan tieteen. Osavaltanen, niinku me usein sitä sanotaan, kokonaisvaltaisen vastakohta. Mut sen kääntöpuolena on sit nää kompleksiset ympäristöongelmat ja muut tällaset nykyaikaa luonnehtivat ongelmat. Yksi niiden käsittelyn iso ongelma on se, et meillä ei oo sanoja. Yksinkertaisesti ei oo semmosia isoja sanoja, joilla kuvataan nyt kompleksisuutta ja kokonaisvaltaisuutta ja tieteidenvälisyyttä. Tää on yks semmonen ihan meidän aikaa luonnehtiva ilmiö, että meiltä puuttuu sanoja. Tää on tämmönen hyvin ison tason heitto tähän keskusteluun, et se, mikä tieteidenvälisyyden erikoispiirre, että on sekavaa sanojen kanssa, vaan ylipäätään meidän tiedekäsitykselle on aika uutta ja vähän vierasta se, että käsitellään isoja, kompleksisia, mutkikkaita asioita. Se ilmenee muun muassa sillä lailla, että meillä ei ole sanoja. Sit mä ehkä vielä, jos mä saan sanoa sen, että sitten, kun luodaan tämmöinen sana tieteidenvälisyys, niin siitä helposti tulee se olo, et se on jotain outoa, kun se sit tarvii oman sanan. Kun sille toiselle puolikkaalle ei oo sanaa, sille normaalille, vaikka tieteidenvälisyys on ihan yhtä normaalia kuin se tieteen… Me nyt käytettiin siis sanaa tieteenalakohtaisuus, kun me kirjassamme haluttiin puhua siitä toisesta puoliskosta tieteessä. Sit siinä on vähän semmonen riski, että kun me luodaan tämmönen sana tieteidenvälisyys, niin sit se on jotakin sellaista erikoista ja vähän ehkä pelottavaa ja jotain semmosta. Meidän pitäis päästä koko tiedekulttuurissa siihen, että isoja sanoja ois enemmän ja niistä puhuttaisiin ihan luontevasti ja niin edelleen.

 

Päivi: Toi on hirveen hyvä, mitä sanot Ripa ja se syy, miks on vaikea puhua luontevasti vaikka tieteidenvälisyydestä, niin mä muistan ite ainakin just, ku oli vähän epävarma, et mitä se nyt tarkottaa. Niin just se, et me jaksettais keskustella ja jumpata ja pohtia sillai, että kukin pääsis jo ihan opiskeluaikojen alusta asti jyvälle, mistä on kysymys. Äsken kun Risto sanoi, et meillä puuttuu sanoja, niin mä mietin just, että voiko se olla vähän niinku tää tällanen tarkemmin rajattu tieteenalakohtaisuus, mikä on tuottanut aika selkeitä juttuja, ymmärrettäviä, mut nyt tää mutkikkuus voi näkyä muuallakin kuin vaikka kestävyystieteissä. Siis mä ajattelen ihan vaikka ihmiskäsitystä. Meillä on ollu pitkään tavallaan hyvin semmonen selkeä, et on mies ja nainen ja mies ja nainen menee yhteen ja niin edespäin. Nyt tämä onkin muuttunut vähän monipuolisemmaksi. Ihmisten kokemus onkin, että ei ehkä koekaan itseään maskuliiniseksi, feminiiniseksi, mieheksi tai naiseksi, vaan joksikin ihan muuksi ja jälleen me ollaan vähän niitten sanojen puutteessa. Ja tässä esimerkiks tieteidenvälisyys auttaa, jos me sovelletaan sitä ja samalla me saadaan ihmiset ehkä ymmärtään itse itseään paremmin. Just sanojen ja käsitteiden etsimisellä.

 

Risto: Saanko mä vielä ottaa yhden esimerkin. Mä en millään malta olla ottamatta. Vähän tästä omasta alasta, niin sana luonto. Meillä on vain yksi sana ja nythän yksi länsimaisen ihmisen perisynti on se, että hän ei tajua kuuluvansa luontoon. Mut sit toisaalta meillä on se luonto, ne järvet ja metsät ja puut ja pensaat tuolla ikkunan ulkopuolella. Eihän me niihin jotenkin ehkä mielestämme kuuluta, mut sit kaikille opetetaan ala-asteella, et me kuulutaan luontoon. Jos meillä olisi ikään kuin kaksi sanaa, se iso kokonaisuus, jonka osa me ollaan, se ois yhdellä sanalla ja sit nuo ikkunan takana näkyvä kaunis metsä olis toisella sanalla. Jotenkin se tulee kauhean monessa meitä vastaan se, että meillä on isoille kokonaisuuksille kauheen vähän sanoja. Ja se on myös musta tän tieteidenvälisyyden sanasekamelskan yksi tausta.

 

Eric: Otetaas tämmönen nyt rapid fire -kysymyssarja. Miten tieteidenvälisyys, monitieteisyys ja poikkitieteellisyys eroaa? Haluaako jompikumpi ottaa näistä kolmesta sanasta kiinni?

 

Päivi: Mä vähän tossa, Ripa voi jatkaa ja täydentää, viittasin, et monitieteisyys on just ikään kuin, et voidaan olla rinnakkain ja katsella, tutkia, jotakin ilmiöö. Tieteidenvälisyydessä sitten muokataan oikeastaan jo sellaiset tutkimuskysymyksetkin itse yhteisiksi ja etsitään yhdessä aivot yhdistyen vastauksia. Sitten poikkitieteellisyys, siinä me päästäänkin ihanaan, vähän niinku sekametelisoppaan. Sitä on käytetty monessakin merkityksessä. Meillä ehkä tossa meidän kirjassa oli ajatus, että poikkitieteellisyys ois sit semmonen kunnon smoothie, jossa ollaan integroiduttu oikein mainiosti yhteen ja menty vielä pidemmälle tässä todella mutkikkaitten ongelmien ratkaisussa ja niihin vastauksien etsimisessä. Mites Ripa jatkaisit tähän?

 

Risto: No mä sanoisin, että yksi… Mä aina tykkään maalailla suurilla pensseleillä, niin mä meen taas tähän tämmöseen hirmu isoon kuvaan, että yksi tämmönen koko länsimaisen tiedekäsityksen iso ongelma on se, että me ei oikein olla kauheen taitavia näkemään asioita eri tasoilla. On tämmösiä hierarkioita, on alemman tason juttuja ja ylemmän tason juttuja. Toi luonto on musta kauheen hyvä esimerkki siitä, et toisaalta luonto on iso kokonaisuus, johon me kaikki kuulutaan ja sit toisaalta on se muu luonto, ikään kuin ihmisen ulkopuolinen luonto, ne järvet ja puut ja pensaat. Mutta siis tähän meidän keskusteluteemaan mennäkseni, niin kun me tota kirjaa tehtiin, niin me aika paljon jouduttiin just miettiä, että toisaalta on se iso juttu, josta me puhutaan. Se, että on monia tieteenaloja, jotka eriasteisesti tekee yhteistyötä. Ja sit on tarkempia alamuotoja, joihin sä ehkä Eric viittasit, kun sä sanoit nää kolme sanaa. Mehän päädyttiin siihen, mitä aika moni muukin käyttää. Tieteidenvälisyys on sekä yläkäsite että yhden tarkemman alaluokan nimi. Ja sehän on kauhean viheliäinen tilanne. Kun mä opetan tieteidenvälisyyttä, niin se on jatkuva ongelma, että opiskelijat koko ajan kysyy, et kumpaa sä nyt tarkotat, sitä alakäsitettä vai yläkäsitettä. Mut sillai suomen kieli on nyt tänä päivänä asettunu, että se koko jutun nimi on tieteidenvälisyys ja sit sillä on kolme alaluokkaa, jotka Päivi musta hyvin äsken selitti. Monitieteisyys se vähiten integroiva tieteidenvälisyys keskimääräisesti integroiva poikkitieteisyys, joka on sit se, tavallaan on jo ihan täysin yhteinen käsitejärjestö. Ei enää erota sieltä niitä tieteenaloja, vaan ne on vaan yks uus näkökulma syntynyt.

 

Eric: Kiitos. Mä tietosesti vähän halusin vielä palata tähän, koska tämä oli mulle ainakin siellä julkaisutilaisuudessa yks semmonen, et no niin. Itsekin yliopistosektorilla jonkun aikaa töissä olleena, niin ymmärsinkö vihdoinkin jotain tästä. Tää on ollu semmonen ehkä, että kaikkihan me ollaan tän puolella, eikö niin? Tosi hienoa, tärkeetä, mut sit kun vähän raaputetaan pintaa, niin minkä puolella me oikeastaan ollaankaan ja mistä tässä oikeasti puhutaan. Se on minun mielestä tän kirjan yksiä semmosia isoja anteja ainakin mulle. Mennään nyt siihen ohjaukseen. Ymmärretäänkö me riittävän hyvin, että mitä tämä tieteidenvälisyys edellyttää tai millaisia vaatimuksia se tuo ohjaukseen? Haluaako Risto aloittaa?

 

Risto: No ei, mut mä en tietysti voi puhua nyt kuin oman kokemukseni ja oman elämäni, oman piirini pohjalta. Mä oon siis ympäristötieteilijä, kestävyystieteilijä. Mä aina korskeasti opiskelijoille sanon, et meillä on ehkä mahdollisesti koko tiedeyhteisön tieteidenvälisin tää alas. Niinku me siellä kirjassakin puhutaan laaja ja jonkun verran käytetään suomen kielessä  tämmösiä sanoja kuin laaja tieteidenvälisyys ja kapea tieteidenvälisyys. Mä nyt taustaltani oon hyvin laajasti tieteidenvälinen, koska ympäristö varmasti, kaikille helppo ymmärtää, että ympäristöongelmat syntyy luonnossa ja niitä ymmärretään fysiikan ja kemian ja biologian ja niin edelleen pohjalta. Mut ne aiheuttaa ihmisen toiminta ja sitä taas ymmärretään psykologian ja sosiologian ja taloustieteiden pohjalta. Ja sit jos niitä halutaan ratkaista, niin edelleen on mentävä yhteiskunnan ja tekniikka viimeistään siinä vaiheessa vielä tulee mukaan. Eli on hyvin vaikea keksiä mitään tieteenalaa, joka ei liittyisi tähän mun edustamaan kokonaisuuteen. Ja siltä pohjalta jos sä kysyt multa, että ymmärretäänkö me tieteidenvälisyyden vaatimukset, vai mikä se olikaan, tutkielmien ohjauksessa se sun kysymys, niin mä kyl vastaan, että ei. Mä otan vaikka esimerkiks semmosen kysymyksen, jota varmaan kauheen moni opinnäytetöiden ohjaaja pitää hyvin tärkeänä, eli tutkielman rajaaminen. Siitä on ihan kirjoitettu aika paljon meidän kirjassa. Meillä siis kyselyaineistoon pohjaa tää meidän tutkimus ja sieltä vastauksista tuli aika paljonkin tähän rajaamiseen liittyvää. Ja kun mä oon ohjannu tosi paljon tieteidenvälisiä opinnäytetöitä, niin mä oon kyl huomannut, että esimerkiks sille rajaamiselle pitää antaa aikaa tosi paljon. Ainakin nyt ympäristötieteellistä tai kestävyystieteellistä tutkielmaa tekevän ihmisen täytyy saada miettiä pitkään, asetella niitä palikoita päässä järjestykseen. Jos joissain ohjausmalleissa on aika lailla sellainen lähtökohta, että rajaaminen tehdään melkein ekana, niin se on todella haastavaa näillä opiskelijoille, joilla on pää täynnä talouskysymyksiä, lakikysymyksiä ja ekologisia kysymyksiä ja ihmisten käyttäytymistä, kemiallisia reaktioita ja kaikki nää. Niin jos sit sille sanotaan, että rajaa työs, niin se menee helposti vähän lukkoon. Se nyt yhtenä esimerkkinä tämmösestä, et mun mielestä se ei siirry suoraan sieltä tieteenalakohtaisesta työskentelystä se rajaamisen ajatus tieteidenväliseen työskentelyyn. Mutta tää oli nyt tämmösen hyvin laajasta tieteenvälisestä perspektiivistä puhuvan vastaus. Päivi ehkä haluaa jatkaa, mut ennen ku Päivi jatkaa, niin mä sanon, et mä seurasin mun tytärtäni, joka opiskeli sukupuolentutkimusta, joka taas on Päiville tuttu tieteenala. Hän ei sitten tarvinnu kemiaa ja fysiikkaa ja biologiaa opinnoissaan, mutta oli tavattoman tieteidenvälistä kuitenkin. Jotenkin siellä se, kun mä esimerkiks seurasin, kun hän teki graduaan ja sitä ohjattiin, niin siellä se jotenkin tuntui luontevammalta. Enhän mä siis tiedä, mut mulle tuli olo, että siellä sukupuolentutkimuksessa oli tavallaan aika lailla semmonen, et tällaisia nää gradut esimerkiks on ja ne on lähtökohtaisesti tieteidenvälisiä. Ei siinä mitään, se on ihan ok ja tällai niitä meillä ohjataan. Se voi olla, että jossain mun edustamassa ympäristötieteessä on erityisen haastavaa tämä tutkielmien ohjaaminen ja siks mä oon taipuvainen ehkä olemaan aika semmonen… Tai kun sä kysyt, että ymmärretäänkö riittävän hyvin näitä tieteidenvälisyyden vaatimuksia, niin mä aika herkästi vastaan, että ei, mut ehkä mulla on erityisen herkkä ja kriittinen kuva tästä, kun tää mun tieteenalani on sillai niin extralaaja tieteidenvälinen. Päivi jatkaa.

 

Päivi: Hirveen hyvä esimerkki, minkä sä Ripa otit just se, että myös tavallaan semmonen kiire ja tehokkuus, et nyt pitää olla kompakti ja opiskelijoitten pitää edetä tietyssä ajassa plus sitten, mikä liittyy, mitä me vähän ehkä aikaisemmin puhuttiin, että kun ei olla ihan varmoja, mitä tarkoittaa se tieteidenvälisyys, niin pelätään, et homma levähtää käsiin. Tavallaan kun mä mietin esimerkiks jotain ympäristötieteitä tai vaikkapa sukupuolentutkimusta, niin se, että alusta asti päästäs vähä harjotteleen sillä tieteidenvälisyydellä. Se on haaste se rajaaminen. Tossa esimerkiks tulee hyvin, minkä Ripa otti esiin se, että erilaiset säännöt tai ideat sopii silloin tieteidenvälisen opinnäytetyön esimerkiksi semmoselle rakenneaikatauluttamisjutulle. Meillä tossa kirjassa on itse asiassa siellä lopussa liittyen väitöskirjoihin semmoset taulukot, että kun meillä on ne tieteenalakohtaiset kriteerit, oikeestaan mä en edes tiedä, onko muita kriteereitä väitöskirjoja- arvioinnille, niin meillä on siellä ehdotuksia, joita muut ulkomaiset tutkijat on pohtinut aikaisemmin, että miten tieteidenvälinen työ eroaa ja miten ne kriteerit vois olla erilaisia. Tämmönen työ on oikeastaan tekemättä. Hirveen hyvä esimerkki just toi, että tieteidenväliselle kandille, gradulle, vois miettiä sen aikataulun vähän erilailla. Siinä pitää ensin haarukoida ja hahmottaa ja sit se haaste, että miten saa sen rajattua niin, et se pysyy sopivissa rajoissa. Siinähän sit se opettajan kokemus ja tietotaito on tosi tärkeä, että se sit pysyy tehtävissä, ettei levähdä kandi graduksi ja gradu väitöskirjaks. Mut täs on paljon työtä vielä tekemättä.

 

Eric: Kyllä. Ajattelu vaatii aikaa, tämmönen breaking news havainto täältä juontajan puolelta tuli. No, niinku Ripa tossa aikasemmin viittasikin, niin Tieteidenvälisillä poluilla -kirjan taustalla on mittava kyselyaineisto. Minkälaisia kokemuksia tietojenvälisiä opinnäytetöitä tehneillä ja näitä tutkielmia ohjanneilla oli? Mitä sieltä nousi ne pääpointit? Jos Päivi alottaa tällä kertaa.

 

Päivi: Heti täytyy sanoa, että voi olla, että itsellä oli vähän sellanen, että siellä tulee kauheita kauhukertomuksia, mut siellä tuli tosi paljon positiivisia kokemuksia, et miten homma on onnistunu. Ne on itse asiassa tosi tärkeitä, kun me mietitään, että mitä vois vaikka koota ohjeeks, mut sit tuli kyl sellasia vähän epätoivosiakin kertomuksia, että miten melkein kaikki meni pieleen tai miten kesti paljon pitempään ja miten raskasta oli ja mitä ois toivottu, et ois voitu tehdä toisin. Usein vasta jälkeenpäin tajuaa sen, missä meni pieleen, mut tässäkin vähän ideana, että meidän kirja yrittää heittää konkretiaa, et mitä voitais nyt jo ottaa huomioon, kun jatkossa ohjataan eri tason tieteidenvälisiä tutkielmia.

 

Eric: Risto.

 

Risto: Toistatko kysymykset, siis mitä sieltä aineistosta?

 

Eric: Niin, mitä semmosta, jos ajattelet ite, ku sitä aineistoa ja johtopäätöksiä kokositte, niin mitä on semmosia keskeisiä asioita, sieltä nimenomaan kokemuksesta sen aineiston perusteella? Päivi sano, et hyviä kokemuksia paljon, mut myös niitä huonoja keissejä.

 

Risto: Joo. Se oli mulle kauheen leimaa-antavaa, että oli neutraaleja ja sit oli positiivisia ja oli negatiivisia aika sillai tasapuolisesti, mutta negatiiviset tietysti oli usein paljon monisanaisemmin kerrottuja. Ja olihan aika jäätäviä ne kaikista kauheimmat, et oli todellakin synkkiäkin kokemuksia, mut sit oli sellasia, että mulla oli ihana ohjaaja ja se tuki mua koko ajan ja semmosii just jotenkin kauheen sydämeen käyviä, että ei me ohjaajan kanssa oikein kumpikaan ymmärretty alussa, mut sit me yhdessä opiskeltiin ja sit siitä tuli kauhean hyvä kokemus ja niin edelleen. Mut semmosia… Mulle nyt jäi just tää rajaaminen ehkä mieleen. Siitä puhuttiin siellä aineistossa paljon varmaan siks, ku mä olin sitä ite niin paljon miettiny jo etukäteen. Toinen, mikä ehkä nyt oli semmonen, mitä mä olin tavallaan kokeillukin etukäteen ja sitten olin jotenkin iloinen, kun se tuli aineistossa esiin, oli se, että tämmönen vertaistuki. Opiskelijoiden keskinäinen, et perustetaan vaikka kandityötieteidenvälisiä kanditöitä tekevät perustaa keskenään tämmösiä vertaisryhmiä, niitä kehuttiin. Meillähän on siis kirjassa sivukaupalla siellä lopussa tämmösiä ehdotuksia, mitä yliopistoyhteisö vois… Tai tavallaan just, mitä meidän aineistosta nousi esiin ja sit me ollaan koitettu tiivistää niitä semmosiks ehdotuksiksi ja ideoiksi siitä, miten tätä tieteidenvälisten opinnäytetöiden sekä tekemistä että ohjaamista että arvioimista vois kehittää. Mut semmosta avoimuutta kauheasti peräänkuulutettiin. Meillä oli siis opiskelijavastauksia ja sit opettajavastauksia molempia, noin 200 opiskelijaa ja satakunta ohjaa arvioijaa. Molemmat korosti, esimerkiksi opiskelijat kauheasti toivo sitä, että opettajat ois avoimia ja tieteenalojen välisiä raja-aitoja pyrittäis kaatamaan ja pyrittäis luomaan tieteidenvälisiä käytäntöjä erilaisiin yksiköihin ja kannustettaisiin. Tän tyyppistä tuli aika paljon. Just sellasta, että henki oli tavallaan se, ettei sitä kukaan… Jos mä puhun nyt ehkä opiskelijoiden vastausten näkökulmasta, et kyllä me ymmärretään, että te opettajat ette osaa tätä. Ei me sitä oleteta, että te ootte kaikki kauhean taitavia tässä, koska me tajutaan, että tää on uutta ja vaikeeta, mut suhtautukaa avoimesti pliis. Älkää leiriytykö, älkää siilautuko, älkää olko siellä oman tieteenalanne kuopissa ja sit tuomitko sitä toista tieteenalaa, vaan koittakaa lähestyä niitä tämmösenä yhtenä kokonaisuutena. Se oli kans jännää, mulle vähän semmonen yllättävä, että monet puhu kahdesta. Ennen kaikkea opettaja-vastaajat puhu kahdesta tieteenalasta. Ne mielsi, että on se päätieteenala ja sivutieteenala, joka oli mulle ihan vieras, kun mä oon ajatellu, että niitä on vähintään kymmenen aina, kun joku rupeaa tekee ympäristötieteellistä opinnäytetyötä. Siinä ei todellakaan ole vaan kaksi tieteenalaa. Se on sellanen jännä yksityiskohta, että sieltä ilmeni semmonen kaksitieteisyys, et sul on se pääaine ja sit sul on se sivuaine ja ne on kaksi eri tieteenalaa ja sit niitä yhdistetään tutkielmassa.

 

Eric: Aivan.

 

Päivi: Tossa vois, saanko kommentoida vielä tohon. Just tulee tää tieteenalakohtaisuus, nyt ei saa puhua oppiaineesta nykyään enää, niin tää aiheuttaa melkoista hämmennystä eri oppiaineissa ja tieteenaloilla, et mistä me nyt oikein puhutaan. Sit se aiheuttaa pelkoa, että menetetäänkö me meidän ala kokonaan ja sulautetaanko meidät. Kun on koko ajan nää säästötoimet, mitkä vaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan ja sit samaan aikaan puhutaan just, et pitää monimutkaisiin kysymyksiin löytää vastauksia ja meille yliopistossa heitetään tavallaan isompia ja isompia palloja. Tämä myös tekee sen sellasen olon ehkä ohjaajillekin, että mitä mä tässä oikein teen ja mitä mä ehdin tehdä ja pystyn tekeen. Ei vain se ajattelu vaadi aikaa, vaan myös esimerkiks ohjaus vaatii aikaa ja tieteidenvälisten töiden ohjaus vaatisi yhteistyötä ja aikaa opettajien välillä. Ei oo välttämättä luontevia tilanteita tai käytänteitä, semmosia olemassa olevia, et jonkun toisen tai toisien alojen ohjaajat tulis mukaan siihen prosessiin. Siihenkin kyllä on olemassa esimerkkejä, mut nää aiheuttaa kyl sellasta tuskaisuutta varmaan opettajienkin ja sitä myötä myös opiskelijoittenkin kesken. Meillä on melkoisen mielettömät paineet ja sitten jos ajatellaan, että se isoin paine on toi maailman pelastaminen, niin tässä ollaan vähän niinku häpsingissä.

 

Eric: Niin, jos palataan tuohon ajatukseen, minkä Ripa sanoi ihan alussa, että jos tää tieteen… Ei ihan lähihistoria vaan tämä pitkä kaari on se eriytymisen tarina. Ja nyt sit pitäskin lähtee kulkee lähemmäs toisia, niin sehän vaatii aika paljon.

 

Risto: Kyllä.

 

Eric: Mennääs näihin suosituksiin ja ratkaisuihin, mitä tosiaan sieltä kirjasta löytyy. Miten yliopistot vois tukee tieteidenvälistä tutkimusta ja tutkielmien tekemistä ja ohjaamista nykyistä paremmin? Mitäs sanoo Risto?

 

Risto: Joo, no tässähän on jo tullutkin kaikenlaista esiin. Me siinä kirjassa vähän jäsenneltiin näitä. Meillä oli vinkkejä yksittäiselle opettajalle ja yksittäiselle opiskelijalle ja sitten tämmöselle tieteenalayhteisölle ja tiedekunnalle ja koko yliopistolle ja oisko meillä koko maailmallekin ollu lopulta vinkkejä. Tavallaan jaoteltiin niitä eri tasoille ja niitä on aika paljon, tosiaan muutamia sivuja hyvin tiiviissä muodossa siellä meidän kirjassa. Mutta semmosena yleisenä, jos aloitetaan yleisemmistä, niin kaikilla tasoilla yliopistossa ois tosi tärkeetä kannustaa tieteidenvälisyyttä ja riisua siltä sitä semmosta mörköviittaa pois. Taidettiin kirjassa kirjoittaa tieteen toinen puolikas, et jos tämä tieteenalakohtaisuus on toinen, niin tämä tieteidenvälisyys on sitten toinen. Ei se oo hyvä asia eikä se ole paha asia vaan se on ihan neutraali. Se on osa tiedettä ja se on ollut osa tiedettä niin kauan kuin tiedettä on ollu olemassa, että eihän se oo mitään uutta, joka ois nyt keksitty. Mut siihen pitäis suhtautua pelottomasti ja kannustaa niitä ihmisiä, jotka haluaa suuntautua tieteidenvälisesti. Sit ei ehkä niin pelätä sitä, et en mä osaa, kun ei sitä kukaan osaa. Sitä ei opeteta ja se on semmonen valtava yhdessä oppimisen prosessi ja sen taustalla on just tää 400 vuotta tätä vähän niinku tavallaan päinvastasta historiaa. Ei se nyt käy neljässä tai 40:ssäkään vuodessa, et me tavallaan sitten opitaan purkamaan niitä raja-aitoja, joita on rakennettu ja se vaatii positiivista asennetta. Se nyt on tämmöinen hyvin ympäripyöreä yleisneuvo. Toi oli yksi hyvä esimerkki, mistä Päivi äsken puhui, että useammat meidän opettajavastaajista nosti esiin sen ja mä ainakin itekin tiedän sen omassa työssäni, ku joskus käy niin, että vaikka toisen tiedekunnan opiskelija ottaa yhteyttä ja kysyy, et voisiks sä alkaa mun graduohjaajaksi tai kandityöohjaajaksi, niin sit tulee vähän semmonen, et en mä nyt millään ehdi ja kun sä et nyt kuulu mun määriteltyihin työtehtäviin, kun mun määritellyt työtehtävät on nää meidän opiskelijat, mistä mun pitää pitää huolta. Siellä aika monikin nosti sitä esiin siellä meidän vastauksissa, että pitäs ihan määritellä yliopiston käytäntöihin, et se on täysin suotavaa ja suositeltavaa ja kannustettavaa, että jokainen vaikka yliopistonlehtori voi sisällyttää omaan työnkuvaansa x tuntia vuodessa myöskin muiden tiedekuntien tutkielmien ohjaamiseen. Ja tietysti, opettajat varsinkin nosti tätä, mitä Päivikin jo toi esiin, että tämmöstä kuormittavuutta ja työtaakkaa eri muodoissa. Resurssien vähäisyyttä ja tällasta nostettiin tosi paljon esiin. No sit mä sanoin just, ne ryhmät, opiskelijoiden vertaistukiryhmät, mut ylipäätään vois olla ihan tilaisuuksia ja seminaareja ja muita, joissa jotenkin kiinnitetään huomiota. Nostetaan kissa pöydälle ja otetaan esiin tämmöstä, et pohdittais esimerkiksi opin- Mä oon ite vetäny semmosia paljon, jossa tavallaan tieteidenvälisyyttä yhtenä elementtinä opinnäytetyössä pohditaan. Mitä se tarkoittaa ja mitä siitä seuraa. Ainakin meidän opiskelijat on hirmu valmiita pohtimaan ja mielellään pohtii semmosia asioita. Tuleeko sulla Päivi jotain konkreettista mieleen?

 

Päivi: Mä vähän lunttasin meidän kirjasta. Tämä on nyt kaikille tasoille suunnattu tämmönen vinkki vitonen tai ehkä vähän isompikin juttu, mutta tää sopii musta oikeestaan sekä ohjaajille että opiskelijoille että yliopistoille. Tunnistakaa tieteidenvälisyyteen liittyvien oppimisprosessien erityispiirteet. Niistähän me ollaan nyt jo vähän tässä puhuttu, mut just ne oppimisprosessin erityispiirteet ja mitä siitä seuraa arvioinnille, ohjaukselle. Tässä kokemusten jakaminen ja vaihtaminen on kullan arvosta. Oikeestaan tää meidän kirja nyt on täynnä näitä vinkkejä, et tästä vaan vois jatkaa eteenpäin aika helpostikin. Varmaan se on se asenne, niinku Ripa sanoi, ettei pidettäis, että tää on semmosta outoa, kummallista tai vaikeeta tää tieteidenvälisyys, vaan se saatais solutettua vähän niinku itsestään selvänä ajattelutapana ihan opiskelujen alusta lähtien. Siinä musta ei oo mitään muuta kuin että me keskustellaan, me tehään sopimuksia, me mietitään näitä käsitteitä ja termejä, mitä ne tarkoittaa käytännössä. Silloin jokainen tulee varmemmaksi käyttämään niitä. Ja sit toi, että siinä työajassa olis tavallaan mukana se, että me ei tehdä aina extrana sitä, kun me ollaan jonkun toisen alan ohjaaja tai annetaan vinkkejä tai kun joku ihan muun alan opiskelija sanoo, että saanko mä lähettää sulle vähän tekstiä, kun sulla ois varmaan mulle just hyviä ja hedelmällisiä juttuja. Tää täytyis tavallaan siinä työsopimus- työsuunnitelmatasolla ratkasta. Siis jos me halutaan, että tää oikeasti, et ihmiset jaksaa tehdä töitä myös tän kanssa, ettei kaikki mee sillai, että sen lisäksi, mitä me tehään muuta.

 

Risto: Joo ja sit semmonen tosi tärkeä, minkä mä muistan sieltä aineistosta monesta kohtaa myös on se, että opiskelijat ja opettajatkin kuvas näitä sekä positiivisia että negatiivisia kokemuksia siitä, et ku on kahden eri, vaikka arvio… No miksei ohjaajanakin. Mä oon ite ohjannu eri tiedekuntien ihmisten kanssa ja se on ollut musta tosi jotenkin hienoa ja opettavaista. Mut siellä oli aika pahoja tarinoita siitä, kuinka nää on ollu ihan suunnilleen sodassa nämä kaksi ohjaajaa keskenään ja sit se opiskelija on siinä välissä. Taikka sitten arviointivaiheessa se, että… Ehkä ihan surullisimpia tarinoita meidän aineistossa oli ne, kun ohjaaja tai ohjaajat mahdollisesti ovat olleet hyvin sillai, siinä on ollut hyvä meininki ja opiskelija on kokenut saavansa hyvää ohjausta ja hänen tieteidenvälisyyttään on arvostettu ja kannustettu. Ja sit arviointivaiheessa se onkin arvioitu vain yhden tieteenalan, sen hänen pääaineensa, vanhalla kielellä sanottuna, pääaineensa kriteereillä. Mä oon jopa henkilökohtaisesti nähnyt ihan semmosia. Jos tämä ei olisi julkinen lähetys, niin käyttäisin sanaa oikeusmurha. Eli ihan sellasia minusta kauheita tapauksia siitä, että kun mun mielestä tosi hyvä tieteidenvälinen työ on saanu huonon arvosanan, koska arvioimassa on ollu, tai arvioinnissa on käytetty vain yhden tieteenalan kriteerejä. Tämmöset kaikki pitäs kyl saada pois ja äkkiä, ettei vaan tällaista tapahtuisi ja olis avoin suhtautuminen. Totta kai kriittinen täytyy siinäkin olla, en mä sitä tarkota, et sille pitää antaa anteeks asioita, et no joo tää on tämmönen tieteidenvälinen, ei tän tartte olla hyvä. Totta kai senkin täytyy olla hyvä, mut se on eri lailla hyvä silloin ja siitä pitää nähdä ne, jota me just tuolla kirjassa pohditaan myöskin. Mitä se tarkottaa, et joku työ on tieteidenvälisesti ansioitunut. Jännä yksityiskohta oli se, et kun mehän alotettiin tää meidän kirjaproggis sillä, että me käytiin läpi niitä arviointimatriiseja, niinku Päivi sano. Elikkä kaikkien Helsingin yliopistojen tiedekuntien, ainakin gradujen arviointimatriisit, niin ei siellä ollu mitään tieteidenvälisyydestä. Ei negatiivista eikä positiivista. Niistä ei irronnut mitään sellaista, joka haittaisi tai kannustais tieteidenvälisyyteen. Et ei tavallaan mitään, tai sanotaan, että suosisi tai epäsuosisi tieteidenvälisyyttä. Ettei mitään tavallaan rakenteellisia kirjattuja esteitä oo olemassa. Se on enemmän meidän kaikkien pään sisällä, et miten avoimia me osataan olla sitä kohtaan.

 

Eric: Mä huomaan, että mulle tulee päähän (-) [47:06] Communities of Practice -teoria ja se, miten näiden käytäntöyhteisöjen, jota nyt voisi vaikka tieteenaloiks tässä keskustelussa kuvata, niin niiden välille syntyvät tilat on aika herkkiä kapistuksia. Jos nyt vaikka tämmösessä, käytetään nyt sanaa oikeusmurha sitten, niin jos on käynytkin niin, että sinne väliin on syntynyt hyvä tila, jossa se tutkija ja sen ohjaajat operoi, mutta siellä ei ookkaan ne arvioitsijat mukana. Eli ne arvioitsijat onkin siellä tavallaan tieteenalakohtaisissa käytäntöyhteisössä kiinni ja ne tavallaan tulee siihen tilaan, et mitäs täällä tapahtuu. Että eihän tämähän nyt ole tieteenalan x käytäntöjen mukaista ja sit ne alkaa sieltä käsin opponoimaan sitä. Silloin tavallaan se… Onko tää ihan hullu, (-) -teorian sovellus, mikä mulla tossa tuli nyt mieleen.

 

Päivi: Sä kuvasit tilanteen, jossa mä olin syksyllä, jossa oli väitös. Se oli ihan huikee se väitöskirja. Se oli ihan supertieteidenvälinen. Sen lopputulokset ei ollutkaan tällanen lopputulos tai tulosluku, vaan se oli sanottu… Se oli otsikoitu eri kielellä kuin suomeksi, mutta liikkeitä. Ja itse asiassa se lopputulosluku oli sellanen, että se ikään kuin vastuutti lukijankin tekeen eettisiä ajatuksia, jos ei sit käytännön ratkaisuja päässänsä. Se oli iha huikea. Se oli musta semmonen tieteidenvälisen työn yksi malliesimerkki, että miten pitkälle ja syvälle voidaan mennä. Mut sit opponentti sano jotenkin näin, kun sä kuvasit äsken Eric, että no niin, että sori vaan, mulla on nyt nämä kriteerit annettu täältä yliopistosta ja näitten mukaan arvioidaan. Siltä puuttu tavallaan ehkä vähän tietotaito ja uskallus kattoa vähän pidemmälle ja ehkä kokemuskin, et nyt onkin useamman jutun ja mistäs tässä on kysymys. Mä saatoin sitten, mä olin arvosanatoimikunnassa, puolustaa tätä ja tavallaan nostaa sitä… Tai tavallaan ottaa just tän tilan, josta vähän on nyt puhuttu, puolustajat tai ymmärtäjät, niin saatoin, kun mä hiffasin, et tässä mennäänkin nyt johonkin tosi makeeseen, jota meidän yliopistossa kannattais kiittää mieluummin kuin kritisoida. Mut ajattelin siinä kyllä, et voi vitsi meidän pitäs kyllä nuo kaikki kriteerit miettiä tarkemmin, että ne ei oo liian kapeaan suunnattuja.

 

Eric: Joo ja tässä on varmaan se, että varsinkin jos aidosti… Tää menee nyt näihin paradokseihin. Yliopistolaitokselta halutaan tätä. Rikkokaa rajoja. Tulkaa siiloista ja poteroista ulos. Olkaa rohkeita, tehkää näin. Mut sit meidän konventiot ohjaakin eri suuntaan. Tää on tavallaan traagista, mut sit ehkä just semmonen humanisti mussa herää ja sanoo, että jos me ollaan 400 vuotta, niin kuin Risto sanoi, kuljettu tähän eriytymisen suuntaan, niin vaikka se ei oo ehkä meille aina meriitti, et me ei pystytä nopeasti kääntymään, mut se ei vaan ehkä oo hirveen helppoa.

 

Päivi: Sekin vaatii aikaa. Ja ehkä just, mitä nyt tässä on toisteltu, keskustelua, et me löydettäs niitä yhteisiä ajatuksia, sanoja, sääntöjä ja käsitteitä.

 

Eric: Kyllä. Ehkä rohkeutta tulkita sitä tilannetta silloin, jos tunnistetaan tämmöinen tieteidenvälinen tila siellä tutkimuksessa. Siinä ympärilläkin ois sit rohkeutta kattoa, mitä siellä on oikeasti (tapahtunu) [50:59].

 

Päivi: Toi on Eric tosi hieno toi tieteidenvälinen tila ja sen tunnistaminen. Siitä voitais tehä jatko-opus.

 

Eric: Oliko Ristolla vielä joku ajatus tähän liittyen?

 

Risto: Joo. Mä voisin vaan sanoo sen, et kun meitä oli siis kuusi tätä kirjaa tekemässä viidestä eri tiedekunnasta ja kuudelta, niinku Päivi sano, ihan erilaiselta tieteenalalta, niin kyllä me aikalailla konkreettisesti ja jatkuvasti koettiin siinä työssämme se, että mitä sä tarkotat. Voiks sä toistaa, mä en ymmärrä yhtään. Se keskustelu varsinkin alussa, mut sit meistä muodostu enemmän sellanen poikkitieteinen oma kupla, jossa rupes sit olemaan oma keskustelukulttuuri ja niin edelleen. Kyllä se oli kauheen havainnollistavaa meille revästä, pudottaa jostain avaruudesta kuusi olentoa yhteen huoneeseen, jotka ei yhtään puhu samaa kieltä ja sitten tehkää nyt kirja. Kyllä siinä sitten muutama vuosi sen takia meni, mutta hirveen jotenkin opettavaista.

 

Päivi: Vois sanoo luksusta. Päästiin usean vuoden ajan opiskelee yhdessä näitä asioita. Se on tuonu kyllä sellasta. Mä huomaan, et mulla on välillä semmosta kärsimättömyyttä, että ettekö te nyt hitto vieköön voi lukee sitä meidän kirjan johdantoa ja sit sanokaa, mitä mieltä te ootte näistä. Et päästäs puhuu samoista asioista.

 

Eric: Kyllä, mut ehkä se tavallaan, mitä mä nyt pidän vaikka Opettajan akatemian isona arvona, on se sivistys ja halu sinne tieteenväliseen tilassa olemiseen vaikka kaikki tajuu, et se ei oo helppoa. Ne akateemiset heimot, mistä kaikki tulee, ne on aika vahvoja ja niillä on suuria meriittejä taustalla. Just niinku Risto puhui vaikka siitä lääketieteestä, että ei ne heimot oo se ongelma vaan se, että niiden välillä ei oo niitä tiloja tarpeeks. Se on se mun nopea tulkinta tästä, mistä tänään on keskusteltu.

 

Päivi: Joo. Toi on musta hieno. Mä esimerkiks nytten yritän suunnitella kollegoitten kanssa maisteriohjelmaa, joka olis teologian sisällä ja sit siihen pitää ottaa tämä kestävä kehitys huomioon. Elikkä ihan humanistiala ja vielä uskonto siinä messissä. Kyllä mun täytyy sanoa, että mä huomaan, että tavallaan ihmiskäsitys ja maailmankuva liittyy tohon kestävään kehitykseen aika merkittävästi. Ripa tuolla nyökkäilee. On itellä semmonen, et nää liittyy tähän kestävään kehitykseen. Jos me saadaan nää jotenkin lanseerattua, et näistä voidaan oppia ja miettiä ja pohtia, niin sit me olla osaltamme mukana tämmösen kestävän kehityksen projektissa.

 

Risto: Kyllä.

 

Eric: Huomaan, että tällä triolla voisi toinenkin tunti mennä keskustelussa, mutta tehdään kuitenkin niin, että kysyn teiltä sen kysymyksen, jonka kysyn kaikilta vierailta, eli lukuvinkki. Tieteidenvälisillä poluilla -kirja on mun lukuvinkki. Siitä on tänään paljon puhuttu, mutta toiset lukuvinkit sitten. Jos Päivi alottaa. Aiheesta tai aiheen vierestä.

 

Päivi: No, mulle muodostu sellanen Repko Szostakin Introduction to Interdisciplinary -kirja, joka on tehty opettajille ja opiskelijoille. Olikohan 2021 viimeisin painos. Se oli sellanen kans, josta toivon, että mahdollisimman moni sais sen käsiinsä, koska se auttaa just siinä, et päästään eteenpäin siinä keskustelussa. Saadaan se joku yhteinen perusta ja siitä eteenpäin. Tämmönen Repko Szostak. Se löytyy meidän kirjallisuusluettelosta. Jos löytyy Ericin lukuvinkki, niin löytyy tämäkin.

 

Eric: Hyvä, Ripa?

 

Risto: No tota, mä voisin ehkä heittää tällaisen idean, että lukekaa joku villi, ajatuksia. Kun tieteidenvälisyys vaatii avaraa ajattelua ja avaraa mieltä ja niin edelleen. Mulle itelleni oli hirveen nuorena poikana, tää on 80-luvun kirja, semmonen kun James Blake. Muistaakseni ck. Kirjan nimi on kaaos eli Chaos. Se on suomennettu se kirja ja se kertoo kaaosteorian kaaostutkijoista ja siitä, miten kaaosteoria silloin aikanaan siihen 80-luvun pisteeseen asti kehittyi. Muistan, kun mä luin semmosta kohtaa siinä, kun oli yksi kaveri, joka vaan päätti kokeilla, et millasta olis elää 25-tuntista vuorokausirytmiä, kun koko muu yhteiskunta elää 24-tuntista. Sit se aina joka päivä tuli tunnin myöhemmin töihin ja sit se oli jossain välissä yöllä töissä, kun muut oli päivällä. Sit se oli kauhea miettiä, että mitä järkeä. Se oli varmaan amerikkalainen. Mietin, et saakohan toi oikeasti rahoitusta tolle tutkimukselle, mut sit ku mä olin sen koko kirjan lukenut, niin se oli kyllä valtava semmonen, että voi vitsi, että maailmassa voi ajatella monesta asiasta monella lailla. Ja että tää meidän tieteellinen… Meillä on aika semmonen, vaikka just se yks, mistä puhuttiin, kun me tehtiin kirjaa oli se, että ku meillä oli luonnontieteilijäjäsen ryhmässä (ja) [56:57] ihmistieteilijöitä, niin tehdäänkö me semmonen rakenne, et johdanto, aineisto ja menetelmät, tulokset, tulosten tarkastelu, joihin toiset oli tottunu, et näin se tehdään. Tai sit oli sillain, että puuduttaa, (–) aina tota samaa. Meillähän on tieteessä kauhean paljon tällasia. Tavallaan se luonnontieteilijä minussa ymmärtää sen valtavan arvon, mikä on sillä, että artikkelit on yhdenmukaisia. Ja sit se semmonen humanisti yhteiskuntatieteilijä minussa ymmärtää sen arvon, että kun tehdään, tää on kauheen luokittelevaa multa, mut toisaalta on paljon arvoa sillä, että tekee toisella lailla ja toisaalta on paljon arvoa sillä, että tekee aina samalla lailla. Ja tämä kaaos-kirja oli mulle semmonen, et se vähän opetti. Se opetti mua ajattelemaan sitä, että ei kaikki ajattele samalla lailla ja että on ihan okei ajatella hyvinkin erilailla samoista asioista. Sieltä sai niin villejä näkökulmia maailmaan. Mä oon ite pitäny siitä asti kaaosteoriaa yhtenä ihan tosi keskeisenä tieteidenvälisen työskentelyn systeemiajattelutyyppi, sen kanssa samassa työkalupakissa olevana. Mä vähän suren, että esimerkiks kaaosteoriaa ei opeteta yliopistossa se enempää, niin siks mä laitoin tämmösen lukuvinkin, kun pyydettiin.

 

Eric: No niin. Hei kiitos paljon Risto ja Päivi, kun olitte vieraana.

 

Risto: Kiitos, kun saatiin tulla.

 

Päivi: Kiitos.