Helsingin yliopisto
Mitä on hyvä ohjaus ja miten ohjaajana kasvetaan ja kehitytään? Minkälaista ohjausta opiskelijat tarvitsevat ja arvostavat? Minkälainen rooli opetus- ja tutkimushenkilökunnalla on opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuudessa. Miten opiskelijoiden ohjausta pitäisi kehittää tulevaisuudessa?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 2. jakson vieraana ovat Alexandra Bergholm ja Mari Hämäläinen Helsingin yliopistosta.
Filosofian tohtori, dosentti Alexandra Bergholm työskentelee uskontotieteen yliopistonlehtorina. Hänelle myönnettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYYn Hyvä ohjaaja -palkinto vuonna 2023. Palkinnon myöntämiskriteereinä olivat sitoutuneisuus, opintojen suunnittelun tukeminen, opiskelijan kohtaaminen sekä opiskelijan auttaminen osaksi yliopisto- ja tiedeyhteisöä.
Mari Hämäläinen toimii suhde- ja viestintävastaavana Helsingin yliopiston uskontotieteilijöiden ainejärjestö Mythos ry:ssä. Mythos ry ehdotti Bergholmille Hyvä ohjaaja -palkintoa.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 34. ja kolmannen tuotantokauden toinen jakso.
Jakson aiheena on opiskelijoiden tarpeet ja toiveet ohjaukselle. Vieraina uskontotieteen yliopistonlehtori Alexandra Bergholm ja uskontotieteilijöiden ainejärjestö Mythos ry:n suhde- ja viestintävastaavana Mari Hämäläinen Helsingin yliopistosta
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 1.2.2024. Jakson pituus 42 minuuttia.
Eric Carver [00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston opettajan akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden toisen jakson vieraana ovat Aleksandra Bergholm ja Mari Hämäläinen Helsingin yliopistosta. Filosofian tohtori, dosentti Aleksandra Bergholm työskentelee uskontotieteen yliopistonlehtorina. Hänelle myönnettiin Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan eli HYY:n Hyvä ohjaaja -palkinto vuonna 2023. Palkinnon myöntämiskriteerinä olivat sitoutuneisuus, opintojen suunnittelun tukeminen, opiskelijan kohtaaminen sekä opiskelijan auttaminen osaksi yliopisto- ja tiedeyhteisöä. Toinen vieras on Mari Hämäläinen, joka toimii suhde- ja viestintävastaavana Helsingin yliopiston uskontotieteilijöiden ainejärjestö Mythos ry:ssä. Mythos oli se taho, joka ehdotti Bergholmille hyvää ohjaajapalkintoa. Tervetuloa mukaan, Aleksandra ja Mari.
[Kiitoksia]
Eric Carver [00:01:22]: Puhutaan tässä jaksossa Alexandran ja Marin kanssa siitä, että mitä on hyvä ohjaus, miten ohjaajana kasvetaan ja kehitytään, millaista ohjausta opiskelijat tarvitsevat ja arvostavat, minkälainen rooli opetus- ja tutkimushenkilökunnalla on opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuudessa, miten opiskelijoiden ohjausta pitäisi kehittää tulevaisuudessa. Helppoja aiheita sitten tähän keskusteluun. Aloitetaan vähän tästä palkinnosta. Mari, miksi Mythos ry:ssä päätitte ehdottaa Aleksandralle tätä Hyvä ohjaaja -palkintoa?
Mari Hämäläinen [00:01:56]: Me ollaan Mythoksessa ja henkilökohtaisesti me hallituslaiset tosi läheisiä Aleksandran kanssa. Ollaan juuri paljon yhteistyössä järjestönä ja opiskelijoina. Ollaan oltu paljon kursseilla ja muutenkin törmäillään. Aleksandra vaan oli täydellinen esikuva tällaisesta hyvästä ohjaajasta. Meillä on ehkä vähän sellainen vitsikin, että kysy Aleksandralta. Sitten selviää. Tai että varaa aika Allulle, niin kaikki järjestyy. Se vastaa kuitenkin ihan just, että kaksi minuuttia, niin se vastaa sulle jo sähköpostiin. Me ollaan myös aikaisemmin suositeltu Aleksandraa opettaja-akatemiaan.
Eric Carver [00:02:47]: Nyt tulee tämmöinen urheilutoimittaja-tyyppinen kysymys. Miltä nyt tuntuu, Aleksandra, kun olet tämmöisen tunnustuksen saanut omasta työstä?
Alexandra Bergholm [00:02:58]: Kyllä se tuntuu tosi hienolta. Ja täytyy sanoa, että silloin kun se tuli sähköpostiin tämä tieto tästä palkinnosta, niin kyllä minä ehkä jopa vähän liikutuin itsekseni siellä työhuoneella tästä tunnustuksesta. Että niin kuin Mari sanoi, niin meillä on Mythoksen kanssa tosi paljon yhteistyötä. Ja kaikkia meidän uskontotieteen opiskelijoita, mutta erityisesti meidän humanistiopiskelijoita, pidän omina opiskelijoina, niin hyvin läheisesti. Tuntuu, että tässä yliopistonlehtorin työssä, niin ehkä nimenomaan juuri semmoinen jokapäiväinen ohjaaminen, mitä tehdään opiskelijoiden kanssa, että ihan näitä sähköpostiin vastaamista tai semmoista yleistä neuvontaa ja tukemista, sitä on kuitenkin tosi suuri osa siitä mun työnkuvasta. Sen takia ehkä erityisesti nuo palkinnon myöntämisen kriteerit myös lämmitti sydäntäni, että tuntuu, että tässä nämä opiskelijat, kenen kanssa ollaan päivittäin tekemisissä, niin kokee myöskin, että siitä on ollut heille iloa ja hyötyä.
Mari Hämäläinen [00:04:04]: Voin sanoa vielä, että kun siellä on myös se hyvän opettajan palkinto, niin tietenkin sitten me katsottiin vähän, että mihin me nyt, että kumpi näistä on, mutta kyllä meistä selkeästi, vaikka sun opettamisessa ei ole mitään moitittavaa, niin tämä ohjaaja oli kuitenkin sellainen, joka minusta sopi just suhun hyvin ja meistä kaikista.
Eric Carver [00:04:27]: Minkälaista kehitystä sulla on ollut opiskelijoiden ohjaajana Aleksandra? Kun tämmöisen palkinnon on saanut, niin miten sinä, kun katsot sitä omaa matkaa opettajana, niin onko sinun ajattelu tai toiminta nimenomaan ohjaajana muuttunut jotenkin vuosien varrella?
Alexandra Bergholm [00:04:46]: Kyllä se on ihan varmasti. Tietysti silloin kun olen alun perin tullut tähän yliopistonlehtorin tehtävään ensin määräaikaisena sijaisena ja sitten sen jälkeen ennen pitkää tähän vakituiseen tehtävään, niin eihän siinä ole mitään muuta kuin se oma käytännön kokemus siitä, että minkälaista on tehdä vaikka opinnäytetyötä tai olla itse opiskelijaroolissa. Mutta sitten kun siihen työhön tulee, niin se täytyy kuitenkin opetella se ohjaustehtävä ja kaikki, mitä siihen kuuluu. Minusta tuntuu, että nyt kun katson taaksepäin, niin aloittelevana opettajana tai tässä tehtävässä, koska sitä peilasi sitä ohjaamista niihin omiin kokemuksiin ja siihen, että minkälainen itse olin opiskelijana, niin ehkä oletusarvoisesti myöskin lähestyi sitä ohjausta sellaisena, että minkälaista ohjausta itse olisin silloin aikoinaan tarvinnut tai ollut tarvitsematta. Siinä huomasin, että olen omissa opinnoissani ollut hyvin itseohjautuva. Jos en tiedä, niin otan selvää. Kun minulla on homma selvä siinä, mitä gradussa tai väitöskirjassa tehdään, niin sitten teen sen. Sitten olen yhteydessä ohjaajaan, jos on tarvetta tai ei.
Tässä aika nopeasti huomasi tässä tehtävässä juuri sen, että siinä esimerkiksi opinnäytetyön ohjauksessa ei ole semmoista yhtä sapluunaa, joka sopii kaikille, ja se ei varsinkaan ole se sapluuna, joka sopii minulle henkilökohtaisesti, niin se ei välttämättä sovi kaikille. Ja sen takia olen lähtenyt sitten aktiivisesti miettimään ja kehittämään sitä, että minkälaisia tarpeita yksilöllisesti opiskelijoilla on esimerkiksi opinnäytetyön ohjauksessa ja millä tavalla niitä voi paremmin ottaa huomioon ja miettiä sitä omaa lähestymistapaansa ja ohjaustapaansa aina sen mukaan, että mitä se yksittäinen opiskelija tarvitsee.
Ja sitten ehkä toinen, mikä liittyy yleisemmin tähän opintojen ohjaamiseen, niin siinä myöskin tämä, että on löytänyt ehkä vuosien varrella jonkinlaisen tasapainon siihen, että kuinka paljon etsii opiskelijoille valmiiksi niitä vastauksia, mikä monesti on se helpoin ratkaisu, että vastaa vaan sähköpostiin, että tämä on se vastaus kysymykseen. Ja mitkä on sellaisia kohtia, missä ehkä onkin parempi auttaa opiskelijaa itse sen tiedon äärelle. Eli sanoa, että autan sinua nyt siinä, että seuraavalla kerralla sinä löydät sen tiedon täältä ja täältä. Eli se on mielestäni myös opiskelijoille eduksi siinä ohjauksessa ohjata heitä sinne tiedonlähteelle sen sijaan, että aina vaan itse tulee niiden valmiiden vastausten kanssa.
Vielä tähän ehkä lisäykseksi, että tietysti siinä vaiheessa, kun olen tullut tähän tehtävään, niin aloitin sitten noita yliopistopedagogiikan opintoja, mitkä olen sittemmin tehnyt loppuun, ne aineopinnot myös. Kyllä sieltä on saanut tosi paljon semmoisia konkreettisia neuvoja ja apuvälineitä siihen pedagogiseen puoleen sekä opinnäytteiden ohjauksessa että yleisessä opintojen ohjauksessa. Se on ehdottomasti ollut oman ammatillisen kehittymisen ja asiantuntijuuden tuki vuosien varrella.
Eric Carver [00:08:11]: Tuli kaksi semmoista pikareflektiota mieleen. Ensimmäinen on tämmöinen vanha ohjauksen alan paradigma, että milloin tarjotaan kalasoppaa ja milloin opetetaan kalastamaan? Ja sehän on, jos ajatellaan vaikka nyt niitä linjauksia, mitä meillä on yliopistotasolla, että mitä se ohjauksen tavoite, niin sehän on nimenomaan sen opiskelijan asiantuntijuuden ja kasvun tukemista. Ja sehän tarkoittaa myös sitä, että se ei voi olla sitä, että joku muu hoitaa tai joku muu vastaa, vaan että luodaan sitä tilaa. Mutta samalla semmoinen malli, jota ehkä vähän niin sanottu vanha yliopisto joskus välillä edusti, että tuossa on järvi, ui. Niin se ei ole oikein tätä päivää, eikä se ehkä silloinkaan erityisen hyvin toiminut. Tämä oli mielenkiintoinen, haluan kysyä tuosta, että sä tavallaan kehityit vähän eteenpäin siitä, että miten olisit itseäsi halunnut ohjattavan siihen, että sä näet niitä monenlaisia erilaisia kokemuksia. Haluatko kertoa lisää siitä, että miten se konkreettisesti tapahtuu semmoinen hoksaaminen, että hetkinen, on erilaisia opiskelijoita ja niillä on erilaisia tarpeita?
Alexandra Bergholm [00:09:19]: No kyllä se on mulle tullut ihan konkreettisesti siinä opiskelijoiden kanssa työskentelyssä ja niissä erilaisissa kohtaamisissa, mitä on. Että noissa ohjaustilanteissa, varsinkin jos ajattelee kahdenkeskisiä ohjaustapaamisia esimerkiksi, niin jo pelkästään se, että olet läsnä siinä tilanteessa ja pysähdyt sen tietyn opiskelijan kanssa siihen. Kuuntelet sitä, että mikä se hänen tilanteensa on ja mitkä ne hänen tarpeensa on. Aika nopeasti auttaa hahmottamaan sitä, että tätä en voi lähestyä nyt aina sillä samalla tekniikalla, mitä ehkä olin itse omaksunut. Ja tokihan siinä on myöskin semmoista jatkuvaa itsereflektiota, että olen oppinut paljon itsestäni myöskin tekijänä, tämmöisenä opinnäytetyöntekijänä tai tutkimuksen tekijänä tai muuta. Olen tunnistanut itsestäni niitä semmoisia piirteitä, että ahaa, että näinhän mä toimin. Koska silloin kun on ollut opiskelijaroolissa ja kuten sanottu, ei välttämättä ollut semmoisia puitteita yliopistossa ehkä olemassa, tämmöiseen opiskelijaa kokonaisvaltaisesti tukevaan ohjaukseen, mutta myöskin opinnäytetöiden tekemisessä. Se oli aika pitkälti sitä, että toki seminaarit pyörii, mutta muuten: aijaa, sulla on joku hyvä aihe. No tule sitten, kun väitöskirja on valmis, niin katsotaan, mitä sille tehdään. Niin tosiaan nyt jälkeenpäin miettinyt sitä, että ahaa, mullehan se sopi. Enhän mä sitten oikein tiedäkään, että kuinka moni sielläkin on matkan varrelle jäänyt siitä syystä, että ei ole ollut semmoista tukea saatavilla, mitä on. Huomaan, että kyllä se on varmaan jokaisen opiskelijan kanssa, kun tavataan jonkinlaisen ohjauksen merkeissä, niin siinä aina kuitenkin sitten oppii itsekin jotain.
Eric Carver [00:11:23]: Tulee mieleen, Mikko Inkinen vetää nykyään Aalto-yliopistossa tai tietääkseni edelleenkin, niin psykologitiimiä. Oli aikaisemmin itse asiassa meillä Helsingin yliopistossa ja täällä Viikin kampuksella, missä tätäkin nauhoitetaan. Mikko sanoi joskus jossain tilaisuudessa, että on ehkä noin 10-15 prosenttia opiskelijoista, jotka on hyvin itseohjautuvia, jotka ei juurikaan tarvitse tai hyödy ohjauksesta. Sitten on ehkä 5-kymmenen prosenttia opiskelijoista, joilla voi olla sen tyyppisiä haasteita tai ongelmia, että ohjaus ei ole se oikea työkalu niiden ongelmien ratkomiseen. Sitten on noin 80 prosenttia, jotka hyötyvät ohjauksesta. Sitten hän sanoi muistaakseni jotenkin niin: professorikunnassa on aika paljon yliedustettuna se ryhmä, joka kuuluu siihen hyvin itseohjautuvaan ryhmään. Tietyllä tavalla se oma kokemus voi vähän väärällä tavalla ohjata sitä, ainakin alussa sitä ohjaajan identiteettiä. Sen takia tartuin tähän, kun otit sen itse esiin.
Alexandra Bergholm [00:12:19]: Kyllä tunnistan tuon ihan ilman muuta. Musta tuntuu myöskin tämä, että… Yksi sellainen asia, jonka olen itse tässä ohjaustyössä ottanut hyvin vakavasti, on tämä, että haluaisin viestittää opiskelijoille sitä, että sitä ohjausta saa hakea ja sitä pitää hakea, että se kynnys olisi mahdollisimman matala siihen yhteydenottoon. Ja että ei kokisi, että kyllä minun täytyisi tietää, että nyt olen ihan huono, jos annan ohjaajan ymmärtää, että en löydä jotain tietoa tai että en ymmärrä jotain asiaa. Vaan todellakin aina saa ottaa yhteyttä ja aina lähdetään miettimään niitä ratkaisuja tai etsimään niitä vastauksia. Ja uskon, tai minun kokemus on se, että tämä viesti on mennyt perille. Minun mielestä se on tosi kiva, koska sillä tavalla huomaan itse opiskelijoissa sen, että heillä se niin sanotut pystyvyysuskomukset vahvistuu siitä, että itsevarmuus myös siihen tekemiseen tulee, että uskaltaa edetä niissä opinnoissa. Se on hienoa.
Eric Carver [00:13:28]: Millaisia ajatuksia sinulla, Mari, on tullut kun olet kuunnellut, mitä Aleksandra on tuosta omasta kehityksestä puhunut?
Mari Hämäläinen [00:13:34]: Näkyy kyllä konkreettisesti se, että olet halunnut kehittää sitä. Kyllä on mennyt viestit perille, että aina voi varata aikaa ja helposti voi lähestyä. Meillä varmaan myös opiskelijaporukassa viedään tätä eteenpäin. Olen ollut esimerkiksi tutorina ja tietenkin ainejärjestössä tapaan paljon uusia uskontotieteilijöitä. Aina on tosi helppo sanoa niille, että onko sinulla joku tällainen, että laita Aleksandralle viesti. Ei oikeasti tarvitse pelätä sitä, että laitat sähköpostia. Sekin on kiva, että voin laittaa sulle sähköpostia, mun ei tarvitse jännittää, että onko tämä nyt tosi asiallisesti kirjoitettu. Se voi olla sellainen, että hei, mulla on vähän tällainen juttu, että voitko auttaa mua? Että ei tarvitse ajatella siinäkään sellaista, että apua, että nyt mä laitan mun opettajalle viestiä, että nyt pitää laittaa hyvä allekirjoitus ja pitää olla pisteet ja kaikki pilkut oikeassa kohdassa.
Eric Carver [00:14:46]: Faksi kolmena kappaleena. Joo, kyllä kyllä, arvoisa opettaja se ja se. Haluaisin nöyrimmin lähestyä teitä… Joo, kyllä, se on tosi tärkeää. No, tässä on tullutkin… Mari, olet jo tuonut esiin sellaisia asioita, miksi te halusitte nimenomaan, että Aleksandra saa tämän palkinnon, mutta jos haluat vähän laajemmin ottaa kiinni tästä, että minkälaista ohjausta opiskelijat toivovat nimenomaan opetus- ja tutkimushenkilökunnalta?
Mari Hämäläinen [00:15:16]: Tässä tuli hyvin esiin, että on paljon erilaisia opiskelijoita. Mikä on hyvä ohjaaja varmasti riippuu siitä myös keneltä kysyy. Mä oon itse kasvanut pienissä kouluissa. Mä oon aina ollut tosi läheinen mun opettajien kanssa. Kun opettaja on sun naapuri. Sitten tiedät sen ja sen perheen ja se tietää sut ja sun perheen. Mä olin valmistautunut siihen, että yliopistossa ei ehkä ole tällaista, että on paljon enemmän opiskelijoita. Mutta mun onneksi mä kuitenkin koen, että olen onnistunut hyvin tutustumaan mun opettajiin ja koen, että me ollaan silleen läheisiä, että voi just tervehtiä. Opettajat tietävät, kuka minä olen. Se on mulle tärkeää henkilökohtaisesti.
Uskon, että se, että on helposti lähestyttävä ja hyvin saatavilla on tärkeää kaikille. Kaikki varmasti kokee helpotuksena sen, että tietää edes, että voi laittaa viestiä, jos tarvitsee. Ja sitten just se, ettei saisi tulla sellaista oloa, ettei uskalla kysyä jotain. Että vitsi nyt, jos se tietää, että mä en osaa tätä, niin se on tosi noloa tai jotain sellaista. Että ei tule sellaista oloa, niin se on tärkeää. Ja ehkä just tämä, että yliopistossa aika monella, varsinkin fukseilla, on sellainen fiilis, että nämä on professoreja, ja nämä on jotenkin korkea-arvoisia. Mä muistan fuksiviikolla, kun ensimmäisen kerran me oltiin siellä Topelian pihalla ja fuksit ensimmäisen kerran tapasivat teitä. Tämä oli siis tällainen rento tutustumistilaisuus, niin he olivat siellä ihan, että ei uskalleta puhua noille opettajille. Ne on niin jännittäviä ja pelottavia. Sitten olin ihan, että ne ovat kivoja tyyppejä, että ei hätää. On myös sillä tavalla helposti lähestyttävä, että ei tulisi sellaista, arvoisa opettaja -fiilistä. Tärkeää on se, että tuntuu, että susta ja opinnoista välitetään ja siitä, että sä menestyt ja että sun oleminen siellä on arvokasta ja opiskelu on arvokasta, niin se on varmasti tärkeää kaikille.
Eric Carver [00:17:44]: Aika paljon tuntuu, että itse asiassa puhut tämmöisestä kohtaamiseen liittyvistä asioista. Ja ehkä vähän ihmissuhde. Tavallaan puhutaan tietysti ammatillisista ihmissuhteista ja sen merkityksestä. Ymmärsinkö oikein?
Mari Hämäläinen [00:17:59]: Joo. Ja ehkä se on sitä, että olem tottunut siihen, että opettajien ja oppilaiden välillä on pienessä koulussa aina ollut sellainen tuttavallinen suhde, mutta se tuo musta myös tähän ohjaajan ja oppilaan suhteeseen lisää ja helpottaa varmasti sitten molempia.
Puhuja 1 [00:18:26]: Millaisia ajatuksia tulee Aleksandra, kun kuuntelet Maria?
Aleksandra Bergholm [00:18:29]: Kyllä tunnistan tuosta paljonkin asioita. Koen myöskin, että siinä voi varmasti olla niin, että omat kokemukseni toki on tästä oppiaineesta, missä olen kasvanut ja ollut nyt hyvin pitkään. Voi olla muunkinlaisia tieteenaloja ja koulutusohjelmia ja konstellaatioita, missä tätä opiskelijoiden ja opettajien kohtaamista tapahtuu. Mutta meillä tämä, minkä Mari mainitsi tässä meidän oppiaineissa esimerkiksi, niin on hyvin pitkät ja hartaasti vaalitut perinteet tähän. Me halutaan ylläpitää semmoisia välittömiä suhteita opiskelijoiden ja opettajakunnan välillä. Meillä on säännöllisiä tapaamisia, niin kuin järjestetään Mythoksen kanssa. Ihan tämmöisiä, vaan että vaikkei olisi mitään sen kummempaa virallista asiaa, niin vaihdetaan kuulumisia miten menee ja kerätään säännöllisesti Mythoksen kautta opiskelijoilta palautetta opetuksesta ja hyödynnetään sitä sitten seuraavien kurssien suunnittelussa. Mutta myöskin ihan tämmöiset just, että todellakin voi etunimien pohjalta lähestyä ja moikkailla kaikkia ja se, että opiskelijoille myös välittyy se kuva siitä, että professoreita myöten, että ihmisiähän tässä ollaan. Että me ollaan kaikki saman asian äärellä ja tehdään sitä omista kiinnostuksistamme ja lähtökohdistamme käsin, mutta kuitenkin se, että loppupeleissä tässä ollaan ihan ihminen ihmisen kanssa tekemisissä. Kyllä se on tosi keskeinen osa tätä ihan meidän tekemistä ilman muuta.
Eric Carver [00:20:23]: Joo, vaikka tässä tehdään vasta tai jo kolmatta tuotantokautta, en tiedä onko se paljon vai vähän, niin yksi perinne on ollut tämä, että tämän Hyvä ohjaaja -palkinnon saanut on tullut vieraaksi. Se on hienoa, että se on jatkunut. Ja jos mä muistan oikein, niin silloin ensimmäisellä kaudella meidän historian professori Anu Lahtinen oli saanut tämän palkinnon. Hän sanoitti sitä hänen ajattelua ohjauksesta, että se on nuoremman kollegan vastaanottamista ja kasvun tukemista tiedeyhteisön jäsenyyteen. Vähän kuulostaa nyt samalta mitä, tai uskontotieteellisesti laajemmin te ajattelette.
Alexandra Bergholm [00:21:03]: Kyllä, ihan ilman muuta. Olin ilahtunut siitä, että huomasin, että tämä oli nostona palkinnon myöntämisperusteissa otettu. Olen todella iloinen ja onnellinen, jos tuntuu siltä myös opiskelijoista, että tässä ollaan onnistuttu, koska me pidetään sitä tosi tärkeänä. Ei kukaan tule yliopistoon valmiina tutkijana. Ja senkin jälkeen, kun olet jonkun paperin saanut siitä, että olet valmistunut jossain mielessä tutkinnon tai muun puitteissa, niin sitten se on silti jatkuvaa kasvua siihen yliopistoyhteisön jäsenyyteen. Tämä on yksi konkreettinen tapa, millä me voidaan sitä opiskelijoiden osalta tukea.
Eric Carver [00:21:55]: Jos ajatellaan opiskelijaohjauksen neuvonnan kokonaisuutta, jota ehkä tämän äskeisen vastauksen innoittamana sanon, että yritän hahmottaa. Helsingin yliopisto on niin iso kuin se on pitkä ja leveäkin. Siinä opiskelijoiden ohjauksen ja neuvonnan kokonaisuudessa on tietysti opetus- ja tutkimushenkilökunnan lisäksi paljon muita. On ohjaajia, opintoneuvoja, koulutussuunnittelija, uraohjaajia, opintopsykologia ja muita asiantuntijoita, vaikka kansainvälisen koulutusyhteistyön palvelut, jotka liittyvät vaihto-opiskeluun ja näin. Minkälainen rooli nimenomaan opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuudessa on nimenomaan opetus- ja tutkimushenkilökunnalla? Mitä mieltä olet? Mikä on tavallaan sinun rooli siinä kokonaisuudessa, Aleksandra?
Alexandra Bergholm [00:22:40]: Luulen, että opetus- ja tutkimushenkilökunnassa varmaan yksittäiset ihmiset ottaa itsellensä myös vähän erilaisia rooleja, mutta näkisin sen kuitenkin kaiken kaikkiaan sillä tavalla, että se on hyvä ja se on tarpeellista, että meillä yliopistossa on näitä eri tahoja, jotka on erityisesti vastuussa tietystä neuvonnan tai ohjauksen osa-alueesta, kuten vaikka urapalvelut tai kansainväliset palvelut tai näin. Minulla itselläni tässä, niin kauan kuin olen ollut tässä tehtävässä, niin olen vähän lähtenyt siitä, kuten aikaisemmin mainitsin, että olen itse aina ollut sellainen, että jos en tiedä jotain, niin otan selvää. Olen sitten sitä mukaan selvittänyt aina asioita ja hahmottanut tätä kokonaisuutta, kun jotain kysymyksiä tulee eteen.
Musta tuntuu, että olen ehkä osittain tästä syystä ottanut itselleni vähän semmoisen roolin tässä ohjauksessa ja neuvonnassa, että en pyri olemaan mikään yhden luukun palvelu, mutta olen kuitenkin se, että jos muhun otetaan ensimmäisenä yhteyttä, niin vastaan niihin kysymyksiin, mihin pystyn, ja sitten ohjaan eteenpäin. Eli pyrin siihen, että minulla on kuitenkin ymmärrys siitä, mitä ne muut tahot on, johon kannattaa seuraavaksi mennä, ettei sitä opiskelijaa pompoteltaisi tarpeettomasti joka paikkaan. Mun kokemus tämän työn jokapäiväisessä tekemisessä on ollut se, että nämä erilaiset yhteistyötahot, mitä meillä on tässä neuvonnassa, on se sitten näitä kansainvälisiä palveluita tai opintopsykologia tai muita, on kyllä meille, opetushenkilökunnalle, helposti saavutettavia. Pystyy luottamaan siihen, että jos opiskelijan ohjaa eteenpäin, sieltä se vastaus tulee. Minun kokemus on ollut myös, että yhteistyö on ollut tosi sujuvaa, jos on itse tarvinnut kysyä neuvoa tai pyytää apua johonkin. Esimerkiksi koulutussuunnittelijathan ovat aivan huikeita siinä paletissa, mitä he pyörittävät, miten heillä on aina aikaa meidänkin kysymyksiin vastata.
Nyt täytyy sanoa tämmöisenä yhtenä nostona, että mä olin tosi ilahtunut tästä jo ennestään hyvästä resurssista eli opiskelijan ohjeista, mutta kun sinne oli nyt tänä syksynä sitten tuli tämä neuvontakompassi, joka on semmoinen työkalu, jossa on sitten vielä niin kuin kootusti ikään kuin nämä kaikki erilaiset neuvontaa ja ohjausta tarjoavat tahot, koottu opiskelijoille niin, että jos sulla on tämmöinen kysymys, niin hakeudut tänne tai ota yhteyttä tänne. Ja se on mun mielestä tosi hieno ja tervetullut juttu sinne, että kuka ikinä sitä onkin ollut kehittämässä, niin kiitos siitä.
Eric Carver [00:25:29]: Tämä vastaus herkistää minua joillakin tavoin, koska olin hankkeessa, en tehnyt itse mutta hankkeessa, jossa tämä neuvontakompassi uudistettiin sinne. Sofia Dahlskogille terveisiä. Hän ei ole enää Helsingin yliopistolla töissä, mutta teki siinä hienon työn. Muutenkin tätä ohjauksen kokonaisuutta on pyritty sillä lailla kehittämään, että sekä opiskelijat että ohjaavat opettajat löytäisivät ne tukipalvelut. Eli juuri se, mitä tässä sanoit, ja se kuulosti tosi hienolta, että kukaan ei kokisi olevansa yksin. Ja ehkä opiskelijan näkökulmasta tärkeää on se, ettei olisi semmoisia umpiperiä. Et sä tiput jonnekin palveluosoitteiden väliin tai jonnekin, ja kukaan ei ole sun asian kanssa sitten tekemisessä. Niitä varmasti edelleenkin meillä on, mutta mitä vähemmän, niin sen parempi. Mitä sä Mari ajattelet tästä, mikä sen opetus- ja tutkimushenkilökunnan rooli on tässä koko paletissa?
Mari Hämäläinen [00:26:28]: Mustakin on tosi tärkeää, että meillä on näitä palveluita ja niitä tarjotaan ja ne on saatavilla. Erityisesti koronan jälkeen, mutta yleisesti tämä kehityssuunta on tosi itsenäinen opiskelu. Itseohjautuvuus, mutta myös, että pitää yksin tehdä paljon. On näitä tällaisia, mistä saa apua, niin se on tärkeää. Ja sitten on tosi paljon työtä, kuten jotkut suunnittelijat, mitä opiskelijat ei näe, mutta se on tietenkin tosi arvokasta. Itse esimerkiksi olen myös ollut yhteydessä yhden kurssipalautteen kanssa, ja en tiennyt, että kenelle tästä laitan. Laitoin sitten jollekin opintovastaavalle, ja se välitti eteenpäin. Minulle tuli vielä tosi hyvä fiilis siitä, että se ihminen, joka oli suunnittelusta vastuussa, vastasi minulle vielä. Tuli just sellainen, että minun juttuni on kuultu, että löysi perille. Siitä tuli vaan hyvä fiilis. Vaikka välillä tuntuu, että mikään ei toimi, niin sitten kuitenkin tällaiset jutut taas antaa esimerkkiä siitä, että no kyllä ne toimii ja aina saa apua jostain.
Eric Carver [00:27:55]: Kyllä. Niin me varmaan tässä se iso kulttuuri, jos nyt verrataan moniin muihin akateemisiin kulttuureihin, puhutaan muista maista, niin meillä on edelleen hyvin itseohjautuvuuteen ja sellaiseen, että ajatellaan, että se opiskeluprosessi itsessään kasvattaa tämmöisen itsenäisen asiantuntijan, että me luotetaan siihen ja me oletetaan myös, että opiskelija löytää itse ja pystyy vaikka näitä ohjeita itse tulkitsemaan ja näin. Mutta yhä useammin tuntuu siltä, että jonkunlaisen inhimillisen kontaktin opiskelija kuitenkin haluaa ja siitä hyötyy. Vaikka olisi kuinka hyvät ohjeet, chattibotit ja tekoälyt vastailisi tuolla, niin sitten kuitenkin se inhimillinen kontakti tarvitaan osaksi sitä opiskelijan matkaa. Onko se, Mari, näin?
Mari Hämäläinen [00:28:46]: On. Mun mielestä ainakin on.
Eric Carver [00:28:48]: Miten sinä, Aleksandra, ajattelet?
Alexandra Bergholm [00:28:50]: Joo, kyllä mä oon ihan samaa mieltä ja kyllä mullakin monesti noissa just, että jos on joku sellainen asia, mikä vaatii, että täytyy jonkun muun tahon kanssa selvittää tai kysyä. Kyllä se aina, kun lähettää viestin palveluosoitteeseen, tuntuu vähän siltä, että tekisi mieli vaan, että haluan puhua ihmiselle. Vaikka kyllähän siellä palveluosoitteen takanakin ne ihmiset ihan omalla nimellään sitten reagoi ja nopeasti reagoikin. Siitä huolimatta se, että sä koet, että sä asioit jonkun ihmisen kanssa, niin kyllä se nyt muuttaa sitä tilannetta. Tuommoiset botti-tyyppiset ratkaisut, että sä keskustelet vaikka jonkun IT-palveluiden Harri-botin kanssa, niin aika nopeasti sinne yrittää vaan silleen, että saisiko sen ihmiskollegan nyt sinne toiseen päähän.
Eric Carver [00:29:44]: Kyllä. Niin meille eletään nyt semmoisen tietynlaisen muutoksen keskellä, että me ei ihan vielä hahmoteta, että missä kaikessa se tekoäly on hyvä ja milloin se voidaan ajatella, että se tämmöisissä hyvin yksinkertaisissa teknisluontoisissa kysymyksissä, missä sitä ihmistä ehkä ihan aidosti ei vaan tarvita, on se paras ratkaisu. Ja milloin on niin, että se joku sivulause tai se joku tunne, joka siinä vuorovaikutuksessa kertoo itse asiassa, että tässä ehkä tarvittaisiin vähän syvällisempää keskustelua. Että ehkä se opiskelijan asia ei ollutkaan se, että olihan se luento maanantaina, vaan se oli joku muu. Ja sitähän se tekoäly ei ainakaan mun ymmärryksen mukaan vielä ainakaan kovin nopeasti tule olemaan se, että se pystyisi aistiin tuntemuksia tai ehkä jotain ahdistusta tai isompaa sen kysymyksen taustalla.
Alexandra Bergholm [00:30:39]: Niin, ei ainakaan vielä katsota.
Eric Carver [00:30:40]: Ei ainakaan vielä katsota. Kyllä, kyllä. Nyt mennään vähän isomman pensselin kysymykseen. Miten teidän mielestä opiskelijoiden ohjausta pitäisi kehittää tulevaisuudessa? Nyt saa sitten ehkä vähän niitä realismin kahleitakin rikkoa ja ajatella ihan silleen tyhjältä pöydältä. Mari, saat aloittaa.
Mari Hämäläinen [00:31:05]: No, iso kysymys, vaikea vastaus. Mulle on tärkeää, mistä puhuttiin, että se kynnys ei olisi korkea. Se pitäisi oikeasti olla tosi ihan olematon, että kaikki uskaltaisi ja viitsisi ottaa yhteyttä. Sanoit, että pyritään siihen, että kukaan ei tuntisi, että on yksin, niin kuitenkin sitä valitettavasti näkyy paljon. Näen ja koen, että opiskelijat kokevat tällaista yksin jäämistä. Olisi paljon isoja kysymyksiä tulevaisuudesta ja kaikista muustakin, että miten minä työllistyn tai onko tässä mitään järkeä. Näen, että opiskelijat hakevat paljon vertaistukea, mutta vaikka se helpottaa sitä oloa ehkä, niin se ei ehkä anna kuitenkaan sitä vastausta, mitä etsitään, jota pitäisi tai voisi saada tällaisilta tahoilta, jotka ovat oikeasti spesialisoituneet siihen.
Sitten ehkä tähän kynnykseen liittyy tällainen henkinen kynnys, että ei viitsi hakea apua sen takia, että on sellainen pettymisen pelko. Monella on varmaan kokemuksia, että on jäänyt johonkin rakoon, siis ei välttämättä pelkästään yliopistossa, vaan yleisesti jossain palvelussa. Että ei olekaan kuultu, siellä on ollut se botti tai joku on vain sanonut, että no en mä tiedä, että tämä itse asiassa kuuluu jollekin muulle ja sitten on jäänyt siihen. Ei ehkä ole iso luotto ja siksi ei viitsi mennä. Mulla on itselläkin, että vaikka tietäisi, että on jotain uraohjausta olemassa, niin ehkä itsekin menisin vasta, jos joku kaverini sanoisi, että tämä juttu oikeasti auttoi mua. Että mä kävin tällaisessa ja se oli hyvä. Niin en nyt oikein mitään varsinaista vastausta antanut, että mitä pitäisi tehdä, mutta jonkun tuollaisen ongelman näen. Sitten jos jotenkin se tulisi myös opiskelijoiden sisällä sellainen tunne, että voi mennä, ei tarvitse pelätä.
Eric Carver [00:33:27]: Tällaisia isoja yhteisöllisyyteen, ryhmään kuulumisen, yliopistoon kuulumisen, tunteista kyse.
Mari Hämäläinen [00:33:36]: Tietenkin tähän liittyy yleisyhteiskunnallisia ongelmia. Se ei pelkästään ole meidän yliopiston ongelma, että nuorilla on tällaisia tunteita.
Eric Carver [00:33:50]: Aleksandra.
Aleksandra Bergholm [00:33:51]: Tuossa tuli paljon tärkeää asiaa, mitä Mari sanoi äsken. Kyllä me myös opetus- ja tutkimushenkilökunnan näkökulmasta ja tätä työtä päivittäin tekevinä tunnistetaan, nähdään näitä ongelmia tai haasteita, mitä opiskelijoilla on jaksamisen tai ylipäätään tämän laajemman yhteiskunnallisen globaalin tilanteen kanssa. Luulen, että meillä ehkä se isoin asia, ja jos saisin nyt tässä vain visioida, eikä tarvitse realiteeteista välittää, on resurssikysymykset. Eli isopyöräuudistuksen myötä, kun mentiin siihen, että meiltä katosi amanuenssit ja katosi toimistosihteerit ja heidän työnkuvansa ikään kuin sirpaloitui meille epämääräisesti, meille opetushenkilökunnalle, niin ettei siitä oikein kuka sitten otti enemmän koppia tai ei. Meiltä myöskin katosi lähituki, niin kuin monissa tämmöisissä opintohallintoon tai opiskelijoiden neuvontaan liittyvissä asioissa, missä me aikaisemmin ollaan voitu mennä siinä käytävällä kollegan ovelle ja sanoa, että miten tämä nyt menee. Toki jos saisimme toivoa, luulen, että olisi aika yleinen toive, että saataisiin sieltä YPA:sta ihmiset takaisin sinne käytäville.
Sitten toinen semmoinen, että musta tuntuu, että on valitettavasti monia semmoisia asioita, mitä me ei pystytä ratkaisemaan näissä opiskelijoiden kohtaamishaasteissa. Silloin tietenkin me tehdään vaan parhaamme siinä, mitä voidaan. Yritetään mahdollistaa se, että se kynnys on matala, ja että ohjataan niiden muiden neuvontaresurssien äärelle, mitä on tarjolla, ja että ollaan läsnä niissä kohtaamisissa. Mutta meillä on sitten myöskin esimerkiksi tuossa ihan oppiaineen tai sitten koulutusohjelman tasolla, me yritetään parhaamme jatkuvasti tehdä semmoista konkreettisempaa kehittämistyötä, millä sitä opiskelijoiden ohjausta saataisiin eteenpäin.
Meillä on uskontotieteessä esimerkiksi silloin, kun ison pyörän myötä tuli koulutusohjelman uudistukset, niin me pistettiin pystyyn meidän oma uskontotieteen blogi, joka on epävirallinen, mutta kuitenkin ajan tasalla pyritään pitämään, tiedotuskanava meidän omille opiskelijoille esimerkiksi, missä on kootusti meidän lukuvuoden opetus- ja tutkintovaatimukset ja henkilökunnan yhteistiedot ja se, että milloin kukakin on tutkimusvapaalla tai muuta vastaavaa. Mikä on sellainen, mikä konkreettisesti auttaa opiskelijoiden opintojen suunnittelua esimerkiksi. Sitten meillä on koulutusohjelmassa, eli kulttuurientutkimuksen kandiohjelmassa, me ollaan aktiivisesti kehitetty HOPS-ohjausta. Esimerkiksi sillä tavalla, että olen itse ollut muutaman vuoden siinä HOPS-koordinaattorina, ja meillä on upeasti sitoutuneita HOPS-ohjaajia mukana siinä hopsauksessa niin, että me ollaan varmistettu se, että se todellakin toimii niin, että joka ikinä meidän fuksi saa henkilökohtaista ohjausta ja tietää, että miten miten homma lähtee käyntiin.
Nyt me sitten ihan viimeisimpänä juttuna, mikä nyt juuri polkaistaan tässä käyntiin, on se, että me saatiin tätä yliopiston opetuksen kehittämisrahaa sitten tämmöiseen yleiseen opiskelutaitoja käsittelevään verkkokurssin kehittämiseen. Tämä verkkokurssi on tarkoitettu ensisijaisesti hopsauksen tueksi. Sitä tullaan pilotoimaan ensin meidän opiskelijoilla, mutta toivottavasti, jos resurssit riittää, se voitaisiin ottaa käyttöön laajemminkin. Jälleen yksi tapa, millä yritetään varmistaa, että tietoa ja tukea olisi saatavilla opiskelijoilla erilaisissa muodoissa.
Eric Carver [00:38:06]: Tietysti opiskelukyvyn ja opiskelutaitojen kehittäminen on iso asia. Puhutaan tästä kalasoppa versus kalastamaan opettaminen, niin se on hirveän tärkeä. Koska se tukee opiskelijoiden itseohjautuvuutta tai sitä kykyä. Tässä meidän systeemissä toimii. Pakko vähän tulkata kuulijoille, jotka ei tunne Helsingin yliopiston lähihistoriaa. Iso Pyörä on sellainen yleisnimi, jota käsitetään koulutusohjelman uudistuksesta. Meille tuli koulutusohjelmat ja johtoryhmät ja mentiin tästä pääaine/sivuaine -koulutusjärjestelmästä toiseen suuntaan. Samaan aikaan oli Sipilän hallituksen hyvin voimakas säästö, joka nimenomaan osui Helsingin yliopistoon. Meillä noin 400 henkilöä irtisanottiin, eli tämmöisen modernin paperitehtaan verran ihmisiä, jotka pääosin sitten olivat tukipalveluista. Ja sen takia niitä tukipalveluita karsittiin rankasti, koska niitä ihmisiä on niin paljon vähemmän. Tämmöinen pikkutulkki. Kun ne on ne YT:t, että kun itse ollut siellä läsnä, niin koen tarpeelliseksi aina myös muistuttaa, että meitä on todella paljon vähemmän kuin silloin aiemmin. Hyvä. Tuliko Marille jotain ajatuksia tuosta vielä, mitä Aleksandra sanoi, myös sitä, miten uskontotieteessä on ohjausta kehitetty?
Mari Hämäläinen [00:39:27]: No tästä blogista esimerkiksi olen tosi kiitollinen. Itse käyn sieltä aina katsomassa, että mitä kursseja on tarjolla. Me Mythoksessa mainostetaan sitä aktiivisesti, että kun kerran tällainen on tehty ja siis tämä on ihan täysin oma-aloitteisesti tehty, että Aleksandra sitä siellä pyörittää, aina kun aikaa on. Käyttäkää sitä, hyödyntäkää sitä. Rahakysymys. Aina olisi kiva, jos sitä olisi. Toinen täysin utopistinen toive, että jos jokaisella opiskelijalla olisi joku opettaja niin kuin Aleksandra, niin se olisi hyvä.
Eric Carver [00:40:15]: Tämä on ehkä hyvä tapa päättää tämä vastaus, tämän teeman käsittely. Sitten tulee vielä yksi kysymys. Tämä on kaikille vieraille sama. Lukuvinkki kuulijoille. Saa olla aiheesta toisen vierestä. Haluatko, Aleksandra, antaa ensimmäisen vinkin?
Alexandra Bergholm [00:40:33]: Joo. Mä tietenkin aktiivisesti yritän seurata kaikkia tämmöisiä opinnäytetöiden ohjaukseen liittyvien, menetelmäoppaiden tai muiden julkistuksia niin, että niitä voi aina suositella opiskelijoille. Olin hiljattain tuolla Kimmo Svinhufvudin blogissa, koska hänen Gradutakuu on nyt jo klassikoksi muodostunut on edelleen semmoinen, jota aina suosittelen opiskelijoille. Mutta sieltä minä tein tämmöisen bongauksen, ja nyt täytyy sanoa, että minä en ole ehtinyt tähän vielä tutustua, koska sen tänä aamuna löysin, mutta laitoin omalle lukulistalle tämmöisen hiljattain ilmestyneen Simo Ahosen kirjoittaman kirjan Opinnäyte jumissa – Mitä tehdä, kun homma ei etene? Tämän ajattelin heti laittaa kirjaston varausjonoon ja tutustua tähän seuraavaksi.
Eric Carver [00:41:26]: Svinhufvudin klassikon rinnalle on ehkä tulemassa uusi mielenkiintoinen teos tähän liittyen. Mitäs Marilla olisi mielessä lukuvinkiksi?
Mari Hämäläinen [00:41:34]: Minun lukuvinkki olisi Luvatun maan lumo. Sen on kirjoittanut Timo R. Stewart. Tämä on ajankohtainen aihe ja myös uskontotieteeseen liittyvä. Jos kiinnostaa, käykää lukemassa tai kuuntelemassa.
Eric Carver [00:41:52]: Sain isänpäivälahjaksi, mutta edelleen lukematta. Nyt ehkä sitten vihdoin otan Timon kirjan listoille. Hei, tosi paljon kiitos teille, kun tulitte vieraaksi.
[Kiitoksia]
[äänite päättyy]