Helsingin yliopisto
Miten opiskelijaneuvonta toimii Helsingin yliopistossa yliopistotasolla ja kampuksilla? Minkälaisia asioita on pinnalla opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämisessä? Miltä näyttää opiskelijaneuvonnan tulevaisuus?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 3. jakson vieraana ovat Jaana Lehtinen ja Jukka T. Lehtonen Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluista.
Jaana Lehtinen työskentelee opintokoordinaattorina Kaisatalon opiskelijaneuvonnassa sekä kehittää opiskelijaneuvonnan asiakaspalvelutyötä ja palveluyhteistyötä opiskelijapalveluiden lähipalvelupisteiden kanssa.
Jukka T. Lehtonen työskentelee Viikin kampuksen lähipalveluissa opintokoordinaattorin tehtäviä hoitavana koulutussuunnittelijana.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 35. ja kolmannen tuotantokauden kolmas jakso.
Jakson aiheena on opiskelijaneuvonta Helsingin yliopistossa. Vieraina jakson vieraana ovat opintokoordinaattori Jaana Lehtinen ja koulutussuunnittelija Jukka T. Lehtonen Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluista.
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 8.2.2024. Jakson pituus 50 minuuttia.
Eric Carver [00:00:01]: Tervetuloa opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin Eric Carver. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjausten valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden kolmannen jakson vieraina ovat kollegat Jaana Lehtinen ja Jukka T. Lehtonen Helsingin yliopiston opetus- ja opiskelijapalveluista, eli sitä samasta pumpusta, missä itsekin työskentelen. Jaana Lehtinen työskentelee opintokoordinaattorina Kaisa-talon opiskelijaneuvonnassa sekä kehittää opiskelijaneuvonnan asiakaspalvelutyötä ja palveluyhteistyötä opiskelijapalveluiden lähipalvelupisteiden kanssa. Jukka T. Lehtonen työskentelee Viikin kampuksen lähipalveluissa opintokoordinaattorin tehtävää hoitavana koulutussuunnittelijana. Tervetuloa mukaan, Jaana ja Jukka.
Jaana Lehtinen [00:01:11]: Kiitos.
Jukka T. Lehtonen[00:01:12]: Kiitos. Mukava olla täällä.
Puhutaan tässä jaksossa Jaanan ja Jukan kanssa siitä, miten opintoneuvonta toimii yliopistossa yliopistotasolla ja kampuksilla. Tietysti Helsingin yliopisto on tässä nyt case-esimerkki. Minkälaisia asioita on pinnalla opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämisessä ja miltä näyttää opiskelijaneuvonnan tulevaisuus? Mutta tulevaisuuden sijaan me ehkä vähän katsotaan nyt alussa peruutuspeiliin, koska teillä, Jaana ja Jukka, molemmilla on todella pitkä kokemus opiskelijoiden neuvonnan ja ohjauksen tehtävistä täällä Helsingin yliopistossa. Miten opiskelijoiden ohjaus ja neuvonta on muuttunut teidän oman työhistorianne aikana? Jukka saa aloittaa.
Jukka T. Lehtonen[00:01:56]: Kiitos. Käytän tässä sen verran vapautta, että aloitan siitä pisteestä, kun siirryin oman työhistoriani alkuun eli valmistumisen kynnykselle. Se oli 90-luvun loppupuolella, ja se oli omana opiskeluaikanani ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kävin opiskelijaneuvonnassa. Menin amanuenssin ovelle, ja silloin oli omaan päähän syttynyt seppeleen kuva silmiin, että ajattelin, että on ehkä tässä nyt valmistuminen, ja oli listaus kaikista kursseista. Koska en ollut itse tutkintorakenteesta saanut mitään ohjausta, niin se oli lähinnä sitä, että mitä näillä nyt tehdään. Tietenkin tiesin oman pääaineeni ja jonkun sivuaineenikin, mutta kyllä siihen aikaan, kun seitsemän vuoden opinnoissa oli tullut kerättyä varmaan 120 nykyiseksi opintopisteeksi muutettuna ylimääräisiä opintoja, niin siinä amanuenssi sitten katsoo, että kyllähän täältä vielä yksi tällainen 35 opintoviikon sivuainekokonaisuus löytyi, jota en ollut itse ajatellutkaan. Ehkä sitä kuvastaa, että silloin 90-luvun lopulla ei kyllä puhuttu HOPS:eista mitään, mutta se muuttui sillä hetkellä, kun alkoi Bologna-prosessi 2000-luvun alkupuolella, ehkä vuonna 2004. Silloin järjestelmällisesti päätettiin, että jokaiseen yliopistotutkintoon tehdään HOPS:eja. Olin itsekin sellaisessa yliopiston työryhmässä, jossa mietittiin, että mitäs nämä HOPS:it ja henkilökohtaiset opintosuunnitelmat tulisivat olemaan. Siinä ehkä tapahtui aika raju muutos sen jälkeen. Ehkä se on isoin muutos, mutta nyt tietenkin tilanne on se, että jos ajattelee, että silloin mietti, mitähän tästä tutkinnosta syntyy, niin nyt taas Sisu-järjestelmä ohjaa HOPS:ia erityisesti tutkintorakenteen puolelta jo niin paljon, että siellä ei voi tehdä edes virheitä. Heti Sisu valittaa, että on sääntöjen vastainen, ja sitten sinne järjestelmään syttyy se seppeleen kuva, että olet nyt valmis. On sitten parissa kymmenessä vuodessa iso taival tältä osin takana.
Eric Carver [00:04:52]: Aivan. Paljon enemmän sellaista rakennetta ja ehkä valintoja ohjaavia malleja kuin mitä aiemmin?
Jukka T. Lehtonen[00:05:02]: Joo, juuri näin.
Eric Carver [00:05:11]: Mitäs Jaana?
Jaana Lehtinen [00:05:07]: Jos minunkin kohdallani peruutetaan sinne itsekkäästi, minähän olen tullut joskus 2000-luvun alussa yliopiston silloiseen opiskelijaneuvontaan, joka toimi tuolla päärakennuksessa, yliopiston tämänkin hetkisessä päärakennuksessa, missä nykyään lienee Yliopistomuseo Liekki, niissä tiloissa. Minä olen tehnyt, ehkä toisella tavalla kuin Jukka, enemmän tällaista keskitettyä niin sanottua neuvontatyötä, ja ehkä siinä, jos ajatellaan muutosta, niin se näkyy, mielestäni ei niinkään välttämättä siten, mitä neuvontatyö on sisällöltään. Se on edelleen opiskelijoiden kohtaamista. Se on aika paljon siltä osin samaa, mutta maailma ympärillä on muuttunut, se nimenomaan akateeminen maailma. Nyt jos minä sanon tän näin, niin moni tietysti nousee siitä barrikadeille, mutta sanon nyt kuitenkin, että vapausasteita on jonkun verran karsiutunut akateemiselta uralta. Siksi Jukan kuvaus oli hyvä tästä, että silloin vain katsottiin, että vielähän tästä saa tämmöistä ja tämän tyyppistä. Senhän me tiedämme, että se on myöskin ohjausta ylempää, että se ei ole yliopiston oma valinta pelkästään, että niitä tutkintoja pidetään kasassa enempi. Eli minusta se on vähän muuttunut siinä. Se muuttaa ehkä neuvonnan tarvetta, koska, no Jukka sanoi, että nykyään Sisu on se järjestelmä, missä opiskelijat opintojaan hallinnoivat, tavallaan tietojärjestelmä sekä hallinnolle että opiskelijalle itselleen. Se jo pääosin määrittelee, mitä saa opiskella, mitkä kuuluvat tutkintorakenteeseeni, ja vapausasteita on tosiaan vähemmän, sekä mahdollisuuksia ylittää tietty tutkinnon kokonaismäärä on vähemmän. Eli siinä mielessä mielestäni meidän työmme neuvonta on muuttunut ehkä itse opintojen rakenteesta järjestelmäneuvonnan suuntaan, että miten sitä järjestelmää käytetään ja mitä jos poiketaan. Sitten myöskin ehkä niin, ehkä tullaan siihen myöhemmin, mutta minä erotan nimenomaan neuvonnan ja ohjauksen, että olen aina kokenut työssäni olevani neuvoja nimenomaan, enkä ohjaaja. Ehkä tuo amanuenssikysymys oli hyvä sen takia, että Jukka otti sen esille, sehän oli tosiaan aikaisemmin tämmöinen sekasikiö tavallaan hallinnon ja opetuksen välissä. Eli meillä oli amanuenssi, joka jopa opetti välillä, amanuenssithan myös opettivat, mutta kuitenkin tekivät tätä, mikä nykyään on kokonaan hallintotyötä. Siinä on minusta ehkä pieni muutos myös, että me emme ole… Minäkin olen ollut töissä myös laitoksella tavallaan omassa tiedekunnassani, ja silloin ollaan lähempänä ehkä sitä, mikä on nykyään sitä opettajaohjaustyötä. Joitain tämmöisiä pieniä siirtymiä, tiettyjen rajojen hakemista ehkä näissä väleissä, myös koulutussuunnittelun ja neuvonnan rajoja. Ehkä tämän tyyppistä tarkentumista. Mutta sitten enemmän minusta on kysymys aika paljon siitä, että ne tavat, millä me joudumme tekemään työtä, ovat muuttaneet myös neuvonnan sisältöä. Siinä missä me ennen käytimme aikaa näpräilyyn, sanon näpräilyyn, koska asiat tehtiin manuaalisesti, minä kutsun sitä hallintotyöksi, eli ihmiset jonottivat maksukuittien kanssa ja me keskityimme ihan toisenlaisiin asioihin, kun nykyään automaatio hoitaa onneksi. Sanon tässä tapauksessa onneksi, koska se vapauttaa meitä ehkä kohtaamiseen sitten paremminkin. Minä tykkään, että neuvontatyö on kivampaa nykyään, siis tietyllä tavalla kivampaa, koska meidät on vapautettu siitä manuaalisesta tietotyöstä ehkä, mitä ennen tehtiin. Sekä se akateeminen eteneminen sillä opintopolulla että ehkä juuri nämä digitaaliset muutokset ovat muuttaneet ehkä hyväänkin suuntaan sitä, mutta kohtaaminen on toki taustalla sama.
Jukka T. Lehtonen[00:09:25]: Ehkä tuohon sen voisin lisätä, että sillä tavalla kohtaaminen on muuttunut, kun amanuenssiaikaan itsekin oli laitoksella pitkään, niin silloin ehkä paremmin tunsi vaikka tietyn alan kaikki opiskelijat, että se ovi oli silloin, että sinne pystyi helpommin tulla käymään, mutta toisaalta se oli vähän kaoottisempaa työntekijällekin, että sitä saattoi välillä tulvia sitä opiskelijaa ja opiskelijaviestiä. Se ei ollut kauhean hallittavaa kyllä, ja saattoivat jotkut jäädä paitsioon, jos ei tajunnut itse, että käydään edes ikinä keskustelemassa sen amanuenssin… tai myöhemmin nämä ovat opintosuunnittelijoita.
Eric Carver [00:10:14]: Tässä kuulijoille tiedoksi, jotka eivät ole Helsingin yliopiston historiasta tietoisia, niin silloin, kun meillä oli nämä isot rakennemuutokset, joihin liittyivät merkittävät säästöt ja isot yt-neuvottelut, niin silloin luotiin yliopiston palvelut, ja laitos- ja tiedekunnassa hallinto- ja tukipalvelutyötä tekevät tulivat sitten osaksi tätä yhtä isoa yliopistopalveluja. Sitten syntyivät nämä niin sanotut lähipalvelut, jos puhutaan opiskelijapalveluista, niin on sitten nimenomaan koulutussuunnittelu- ja opintoneuvontaan liittyviä palveluita. Tämmöinen toim. huom. -väli tähän. Mennään nyt nykypäivään vähän ja katsotaan, missä ollaan nyt. Jaana, sinä työskentelet itse opintokoordinaattorina, niin sanotusti juuri näissä keskitetyissä palveluissa siellä Kaisa-talossa. Minkälainen rooli teidän tiimillänne Kaisa-talon neuvonnassa on opiskelijoiden ohjauksen ja neuvonnan kokonaisuudessa yliopistolla?
Jaana Lehtinen [00:11:16]: No tuo osittain liittyy juuri tuohon, mitä Erik kuvasit muutosta, milloin tämä yliopistopalvelut luotiin. Luotiin tavallaan jako siihen, että meillä on nämä lähipalvelupisteet, mitä on siis yliopiston eri kampuksilla. Ehkä ei määritellä kampuksia, jos kaikki eivät tunne, mutta kuitenkin, että Helsingin yliopisto on sen verran suuri, että meillä on useita kampuksia. Lähipalvelut ovat ehkä sitä, joka on enemmän sisällä siinä Jukan äsken kuvaamalla tavalla, kuitenkin vielä meitä paljon enemmän sisällä opiskelijan… Me puhumme sisällöllisestä neuvonnasta tai ohjauksesta. Eli he tuntevat kuitenkin paremmin tai ainakin heillä on mahdollisuus selvittää koulutusohjelman osaajien ja opettajien kanssa paremmin opiskelijan akateemiseen kehittymiseen ja sen tutkinnon valintoihin liittyviä asioita. Sitten taas me keskitetyissä palveluissa, minä tykkään kuvata sen niin, että me teemme semmoisia neuvonta-asioita ja hallinnollisia asioita, mitkä koskevat kaikkia yliopiston opiskelijoita samalla tavalla, riippumatta siitä, missä he opiskelevat. Eli muutama esimerkki voisi nyt olla opiskeluoikeudet, lukuvuosi-ilmoittautuminen, sitten tällä hetkellä aiemmin mainittu Sisu-neuvonta, eli se käytön neuvonta. Sitä on meillä nykyään paljon. Mutta sitten esimerkiksi ihan uutena tulokkaana Kielikeskuksen neuvonta on siirtynyt meille. Eli ajatellaan, että kieliopinnot aika lailla samalla tavalla koskevat kaikkia tutkintojen tekijöitä. Me teemme tämän tyyppistä palvelua, tätä keskitettyä palvelua, sen verran ehkä korjaan. Tätä on paitsi Kaisa-talossa, niin tätä on myös kahdella muulla kampuksella, eli Meilahdessa ja Viikissä. Heillä on lähipalveluvastuun lisäksi vastuu tehdä samalla, että heilläkin voi asioida kuka tahansa.
Eric Carver [00:13:30]: Jukka, sinä työskentelet nimenomaan täällä Viikin kampuksella, missä tätä podcastiakin nykyään nauhoitetaan ja näissä niin sanotussa lähipalveluissa. Minkälaista opiskelijoiden ohjausta ja neuvontaa sinun omaan työrooliisi kuuluu ja minkälainen rooli laajemmin näillä lähipalveluiden opintoneuvojilla ja koulutussuunnittelijoilla ja tietysti opintokoordinaattoreilla on opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden kokonaisuudessa?
Jukka T. Lehtonen[00:13:57]: Jaana ihan hienosti jo kuvasikin tätä lähipalveluiden roolia, mutta voin sanoa, että itselläni koordinaattorina yhdessä opintoneuvojan kanssa on erilaisia tehtäviä. Aika iso osa on vastaamista meileihin, jotka tulee osoitteeseen viikki-student@helsinki.fi. Näitä on vastaavia eri kampuksilla. Sitten päivystetään viikoittain puhelinneuvonnassa ja meidän asiakaspalvelupisteissämme. Mutta sitten, missä tulee syvällisempää ohjausta, niin tulee yleensä ajanvarauksen kautta. Siitä minä itse tykkään, koska yllättävän usein opiskelija on aika perusteellisesti jo kirjoittanut sinne ongelmista, ja siinä voidaan joskus huomata, voidaan joutua etsimään, että kuka olisi sitten oikea henkilö, että se ei aina osu. Tai on voinut itse jo sitten valmistellakin, jos on vähän kiperämpiä kysymyksiä, ja kysyä jollain kollegalta neuvoa, niin sitten niistä tulee minun mielestäni ajanvaraus. Tapaamisista tulee hyviä ja syvällisempiä kohtaamisia. Mutta jos ajatellaan opintoneuvontaa, niin koulutussuunnittelijan rooli on vähän erilainen. Hän tekee paljon lukujärjestyssuunnittelua ja johtoryhmien sihteerinä tehtäviä, mutta hän tuntee ihan kaikkein parhaiten sen jonkun tietyn koulutusohjelman tutkintorakenteen, jos mennään todella syvälle hifistelyyn. Jos tässä meidän Sisu-järjestelmässämme on jotain teknisiä ongelmia, niin he ovat kaikkein parhaita neuvojia silloin, jos kysytään juuri tietystä koulutusohjelmasta. Mutta meillä täällä Viikissä on sikäli todella pitkään talossa olleita opintoneuvojia, niin hekin ovat erikoistuneet tiettyihin tiedekuntiin ja pystytään siltä osin aika monenlaisiin kysymyksiin vastaamaan.
Eric Carver [00:16:02]: Jukka tuossa kuvasi tavallaan, että miten se neuvonta käytännössä tapahtuu. Sähköpostilla on iso rooli, puhelinpäivystys, sitten tuonne ajanvarauksella, niin onko tässä niin sanotussa keskitetyssä opiskelijaneuvonnassa samat työkalut, miten se neuvonta käytännössä tapahtuu?
Jaana Lehtinen [00:16:17]: Joo, tuo onkin hyvä kysymys tuo arkityö. Eli neuvonta, juuri nämä asiakaskohtaamiset, tapahtuvat asiakaspalvelussa eli ihan face to face -palveluna. Meillä on Kaisa-talossa kaksi kertaa viikossa, maanantai- ja torstai-iltapäivisin. Nämä vähän eroavat Viikin ja Meilahden kampuksilla, että meillä on vähän laajemmat palveluajat. Mutta meillä esimerkiksi ei ole puhelinta. Sähköposti toki on, ja se on se kaikista käytetyin. Meillä on chat myöskin kolme kertaa viikossa, tiistai, keskiviikko, perjantai, ja tämän lisäksi meillä on Zoom-neuvonta. Eli meidän yhteystietosivuiltamme löytyy pysyvä linkki. Zoom on tiistaisin ja keskiviikkoisin. Siellä saa sekä Sisu-neuvontaa että ihan muutakin neuvontaa. Se on korona-aikana tietysti juurrutettu. Se on aika pidetty ja se on hyvä Sisu-neuvonnassa. Se toimii hyvin siinä, koska opiskelijat jakavat omaa Sisu-näkymäänsä meille, ja meidän on helppo siinä ohjata, että paina tuosta tai tuolta. Mutta nämä on tämänhetkiset muodot.
Jukka T. Lehtonen[00:17:31]: Ehkä tuohon vielä sen verran täydentäisin, että kuten itse huomaatte, opiskelijoiden kysymyksiin pitää vähän kahdella tapaa vastata. Sähköpostissa tulee tosi paljon viestejä. Niissä on ehkä kaksi strategiaa. Toinen, että yritetään saada mahdollisimman nopeasti ratkaisu, jos on sikäli ihan puhtaasti hallinnollisia kysymyksiä tai muuta. Varsinkin täällä Viikissä tuntuu, että on tosi tehokkaita opintoneuvoja, jotka tosi nopeasti pystyvät niihin vastailemaan, kun on jo kokeneita. Mutta esimerkiksi ajanvarauksen kautta tulee syvällisempiä ongelmia, mutta myös kun tulee sähköpostiviestiä, niin sieltä aina välillä pitää vähän haistella sivulauseista, että milloin siellä on opiskelijalla jotain isompaa ongelmaa, johon pitäisi puuttua. Itse ainakin yritän aina, jos opiskelija ehdottaa kasvotusten tapaamista, vaikka se voisi olla helpompi itsellekin hoitaa etänä, niin jos opiskelija ehdottaa, yritän siihen aina suostua, koska aika usein, kun opiskelija tulee kasvotusten, hän voi kysyä vain jotain yhtä teknistä tai vaikka Sisu-järjestelmään liittyvää asiaa, mutta useasti sieltä paljastuu kasvotusten tapaamisessa jotain muita asioita.
Eric Carver [00:18:56]: Joo, näin. Huomasin itse silloin usein, kun tein uraohjaajan työtä, pääosin opetin ja koulutin ryhmien kanssa, mutta silloin varsinkin kun yksilöohjausta teki myös, niin se tavallaan ilmoitettu agenda voi olla joku semmoinen niin sanotusti… miten se nyt sanottaisi, ok aihe tulla, että voitaisiinko katsoa minun CV:täni? Se ei ole se, mitä teen elämälläni, koska se tuntuu vähän pelottavalta laittaa johonkin lomakkeeseen, että haluaa käydä jonkun ison keskustelun. Siinä voi olla helpompi laittaa, että voitaisiinko puhua vaikka CVstä. Sitten alkaakin ehkä syvällisempi keskustelu siitä, että mihin nämä opinnot oikeastaan nyt suuntaan tai mitä tässä tapahtuu. Onko tämä se, Jukka, mitä sanoit? Että tullaan sellaisella turvallisella agendalla tai vähän suppeasti rajoitetulla agendalla, mutta itse keskustelun aikana se lavenee.
Jukka T. Lehtonen[00:19:49]: Joo. Kyllähän se sitten voi äärimmillään mennä, että siinä voi opiskelijoiden suurin piirtein romahtaa kokonaan, kun alkaakin sitten sieltä kumpuaan niitä isompia aiheita.
Jaana Lehtinen [00:20:03]: Tämä on toki ero, ehkä nyt kun puhuimme lähipalveluista ja meidän keskitetyistä palveluistamme, että meillähän ei ole ajanvarausneuvontaa, vaan meillä on pop in -tyyppinen, drop in -tyyppiset. Meillä ei ehkä tule tätä, mutta sen verran noin, kun Jukka kuvasi tuota… Tämä ehkä kertoo siitä muutoksesta, missä minä olen ollut tyytyväinen, että pystytään tiettyjä asioita automatisoimaan on juurikin tämä, että mainitsen tuon chatin yhteydessä, että meillä on myös botti, joka toimii siellä silloin kun me emme ole paikalla. Se botti on ilahduttavasti poistanut meiltä sellaista, että se osaa ratkaista osan opiskelijan ongelmasta, tällaisia käytännön juttuja, että he eivät ole vaan löytäneet, niin botti heittää kivasti ne, ja sitten he löytävät kaiken. Tavallaan nyt sanon näin, että juuri tämä osa automaatiossa tai digitalisaatiossa vapauttaa meitä juuri, kuten Jukka sanoi, haistelemaan ja keskittymään siihen, että joku muu tarvitsee ihan oikeasti tukea. Toki meidän opiskelijamme joutuu hakemaan sen. Se ei voi olla se, että katsotaanko minun CV -tyyppinen, vaan hän joutuu… että jos se botti osaa vastata johonkin simppeleihin, mutta hänellä olisi oikeasti, niin ehkä se tulee avattua. Mutta me olemme ehkä tuossa haistelijan roolissa myöskin. Eli meidän roolimme siinä drop in -jutussa on usein tavallaan aika paljon juurikin tuo, että mistähän tässä nyt oikeasti on kysymys, ja sitten eteenpäin ohjaus. Se unohtui ehkä sanoa tuossa, että se on meillä aika iso nykyään juuri se tämmöinen, että siinä keskustellessa mietitään, että mihin hän tarvitsisi apua. Sitä kautta ehkä, se tulee myöhemminkin, mutta mainitsen nyt jo, jos unohdan, niin minusta neuvontatyöhön on tullut tarvetta moniammatillisuudelle. Sen näkisin juuri näin, että ovat ne, jotka haistavat ja osaavat etsiä siihen tilanteeseen niitä muita osaajia.
Eric Carver [00:22:11]: Puhutaan tästä moniammatillisesta yhteistyöstä ja opintoneuvonnan koordinoinnista. Sinä koordinoit, Jaana, opintokoordinaattorien verkostoa täällä Helsingin yliopistolla. Mitä tämä verkosto käytännössä tekee ja minkälaisia asioita siellä käsitellään?
Jaana Lehtinen [00:22:29]: Joo. Verkostohan asetettiin, nyt en muista, kun minä olen ollut myös ennen tätä Kaisa-taloa lähipalveluissa, Kruununhaassa ja Kumpulan lähipalveluissa. Sitten siirryin, olisikohan se ollut nyt sitten 2018, kun tämä Kaisa-talo on perustettu, ja siinä ilmeisesti taisi olla, perustamisasiakirja on väärä sana tähän, mutta siinä tavallaan, kun annettiin tämä tehtäväksianto minulle, niin siinä tuli mukana tämmöinen koordinaattoriverkoston vetäminen. Silloinhan sitä ei tietysti ollut olemassa, ja mielestäni tehtäväksianto oli se, että tiettyjen mahdollisuuksien rajoissa, meillä on aika kirjava määrä samoihin asioihin, samoihin teemoihin liittyviä käytäntöjä, niin tietyllä tavalla tämä, kun meillä on 11 tiedekuntaa ja lähipalvelupisteitä on useita, ja periaatteessa hallinnollisissa päätöksissä tai asioissa, missä ehkä ei pitäisi olla tiedekuntakohtaisia tai lähipalvelupistekohtaisia eroja, niin pyrittiin siihen, että saataisiin käytäntöjä yhtenäistettyä, virtaviivaistettua, ihan resurssisyistäkin ja vapautettua henkilökunnan aikaa juuri esimerkiksi mielellään neuvontaan, ohjaukseen, opiskelijoiden kohtaamiseen. Eli mielestäni lähtöpiste oli se, että katsotaan näitä, tuodaan pöydälle tämmöisiä käytäntöjä. Yritän nyt ottaa esimerkki, mikä kuvaisi jotain jollekin, joka ei tunne yliopistomaailmaa ehkä, jos sattuu kuuntelemaan tätä. Usein on kysymys siitä, että pitää tulla oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti kohdeltua riippumatta siitä, missä tiedekunnassa vaikka opiskelet tietyt asiat. Vaikka se, että opiskelijalla on tietty rajallinen määrä opiskeluoikeutta, kun hän aloittaa täällä, mutta hänelle voidaan myöntää tiettyjen asianhaarojen vallitessa lisäaikaa, kun se päättyy, niin esimerkiksi tämmöinen niin sanottu lisäaikaprosessi. Tehtävänä on vähän katsoa yhdessä sitä, että ne kriteeristöt ovat suurin piirtein samat, millä sitä… Ettei niin, että jos opiskelet vaikka oikeustieteellisessä, niin tietyillä perusteilla et saa lisäaikaa, mutta jos olet vaikkapa kasvatustieteellisessä, niin saat. Eli tämän tyyppisten asioiden ehkä silmälläpito, tunnistaminen ja edistäminen, jos nähdään, että siellä on monestakin syystä virtaviivaistamisen paikkaa. Tämä yhteistyöhän on niin, että siellä on lähipalveluista, kuten Jukka esimerkiksi tästä Viikistä, niin lähipalveluista joko koordinaattori, tiiminvetäjä tai kuka sinne on nimetty, eli lähipalvelut on itse sitten päättänyt tämän, mutta sitten siellä on myös usein riippuen aiheesta eri… Meillähän on kovasti paljon erilaisia teemoja. Sinne kutsutaan asiantuntijoita muilta toimialoilta, mutta siellä on pysyviä jäseniä myös esimerkiksi meidän opiskelijarekisteristämme ja tällä hetkellä Kielikeskuksesta. Sitä on laajennettu vähän yli tämän sitä ajatellen, että siellä olisi mahdollisimman laaja edustus. Se nyt olisi pääosin meidän tehtävämme. Meillä on ollut tämä niin sanottu Sisu-uudistus. Se on vienyt aika paljon senkin kyseisen työryhmän voimia, kun siinä on ollut niin paljon uuden järjestelmän aiheuttamaa kaaosta, mitä on sitten sielläkin osin ratkaistu.
Eric Carver [00:26:10]: Kuten Jaana mainitsi, niin Jukka, niin sinä olet ollut tuossa mukana nimenomaan Viikin näkökulmaa edustavana ja niiden tieteenalojen. Miten sinä olet kokenut tuon työskentelyn ja yliopistotason yhteistyön opintoneuvonnan kehittämisen?
Jukka T. Lehtonen[00:26:25]: Kun Jaana korosti tätä, että yritetään muodostaa näitä yhtenäisiä linjoja, niin sen koen juuri kaikkein tärkeimmäksi. Vaikka välillä voisi tuntua kivalta, että mentäisi samalla linjalla kuin Viikissä on aina menty, niin kyllä mielestäni se kuitenkin aina on yliopistolle paras, että löydetään semmoinen yhtenäinen linja, mikä helpottaa kaikkien ohjeiden kirjoittamista ja joka puolella ohjaamista, jos mennään samalla linjalla. Aina siinä ei sitten onnistuta, ja tietysti voi olla joitakin yksiköitä, jotka haluavat aina jossain asiassa sooloilla. On sen verran erilaisia koulutusohjelmia, että se on välillä ihan tarpeenkin, että jossain puolella yliopistoa tehdään asiaa eri lailla, ja voi olla todella toimiva käytäntö, mutta ehkä joskus voi tulla mieleen, että joku joka haluaa sooloilla, voi ehkä saada pikkuisen liian helposti saada valtaa. Siltä osin ehkä itsekin siihen voi joskus sortua, että haluaa sitä Viikin linjaa joskus pitää, vaikka ei tajua, että se yhtenäinen olisi parempi.
Eric Carver [00:27:43]: Niin, näissä ollaan näissä työn autonomian ja toimijuuden ydinkysymyksissä, mutta myös vähän sen yliopiston sielun ydinkysymyksissä, että missä asioissa nähdään, että se koulutus- ja tieteenalakohtainen harkinta on ensisijainen, ja missä asioissa nähdään, että joku prosessi opiskelijoiden yhdenvertaisuuden tai tehokkuuden näkökulmasta tai molemmista näkökulmista on se paras ratkaisu, ja tämä on jatkuva neuvottelun kenttä ja välillä vähän tietysti päätkin kolisevat siinä.
Jaana Lehtinen [00:28:13]: Kyllä. Se ehkä mikä siinä, jos voin kuvitella, että Jukkaakin turhauttaa, ja varmaan meitä kaikkia välillä, on juuri se, että sitä ei tahdo löytyä sitä sellaista yhteisen tekemisen… ja ehkä se, että me emme aina ihan tunnista tuota, mitä… Tuo oli hyvä, mitä Erik otit esille, että me emme ehkä aina tunnista tuota, että milloin esimerkiksi se toimintatavan ero todella on, että siihen on olemassa joku mikä lähtee siitä tieteen luonteesta tai koulutusohjelman luonteesta, milloin se on todella fine. Silloin meidän täytyy vain tunnistaa se ja todeta, että okei, tässä on kysymys tästä. Jos on kysymys pelkästä hallinnosta esimerkiksi, niin se harvoin selittyy sillä. Silloin meidän pitäisi jaksaa vain punnertaa. Tietysti olisi helpointa, että luotaisiin kokonaan uusi, eikä mitään, mikä on jo osalla käytössä. Mutta useinhan osalla on jo käytössä niin, että se on tavallaan se toivetilan mukainen, niin sitten minusta tuntuu, että monesti siinä ne, joilla tämä ei ole ollut käytössä, jotka joutuvat muuttamaan, niin siinä tulee sitä, kuten sanoit, päät kolisee ja näin. Onhan se hidasta, se on kauhean turhauttavaa, mutta ehkä minusta jo se, että me kykenemme edes löytämään ja tunnistamaan asioita, mitkä on kipeitä ja näin, niin se on ollut siinä ihan mielenkiintoinen.
Jukka T. Lehtonen[00:29:39]: Ja tietysti se, mikä sitten on ehkä välillä epäselvää, että missä sitten se voidaan, tai milloin voi tuo joukko tehdä sen päätöksen ja milloin se päätös tarvitsee tehdä jossain muualla, niin se on varmaan ainakin, missä olisi selkeyttämisen paikka.
Eric Carver [00:29:55]: Kyllä. Joo, nämä ovat monimutkaisia asioita itse, kun tietysti yritän katsoa tätä yliopistotasoa ja aika paljon nimenomaan opiskelijan oikeuden ja tietysti laadun kautta, niin nämä eivät ole aina ihan yksinkertaisia, että missä sen viivaan pitäisi mennä. Milloin se paikallinen harkinta ja koulutus- ja tiedekuntakohtaisuus on se paras, ja milloin itse asiassa sitten pitäisikin vähän vahvemmin ehkä katsoa sitä, että se olisi niin kuin linjakasta läpi yliopiston. Mutta eikö se ollut aikaisemmin niin, että esimerkiksi tutkinnon, sitten kun on opinnot suoritettu ja pitää hakea se todistus, niin siihen oli aika montakin erilaista prosessia? Se on juuri ehkä hyvä esimerkki siitä, että olikohan siinä mitään järkeä. Eikö se nyt ole virtaviivaista?
Jaana Lehtinen [00:30:45]: Kyllä.
Jukka T. Lehtonen[00:30:48]: Joo, tai tämä Sisu-järjestelmä on virtaviivaistanut sitä erityisesti.
Eric Carver [00:30:54]: Kyllä. Siinä on hyvä esimerkki, että siinä ei ehkä se lääketieteellinen todistus, tai oikeustieteellinen todistus, kun puhutaan sitä tutkintatodistuksesta, niin siinä, miten se prosessi menee, ei se tieteenalakohtaisuus sitten ihan hirveästi… siinä ei ollut hirveästi järkeä, että niitä tehtiin niin eri tavalla. Joo. Hyvä. No mennään sitten nykyhetkeen. Itse asiassa voidaan kertoa kuulijoille, että olemme olleet mukana osaamisen kehittämisen hankkeessa täällä meidän opetus- ja opiskelijapalveluissamme ja siinä semmoisessa tiimissä, joka kulki otsikolla Opiskelijan kokonaisvaltainen tuki. Jukka nyt sitä vetää, vedin sitä vuodenvaihteeseen asti, ja Jaana ollut siinä mukana, ja on paljon pohdittu juuri neuvonnan ja ohjauksen ja niihin liittyvien osaamisten kehittämistä. Minkälaisia asioita teidän mielestänne on tällä hetkellä erityisesti pinnalla opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämisessä? Jukka saa aloittaa tästä.
Jukka T. Lehtonen[00:31:51]: Nimenomaan ehkä täältä ohjaamisen puolelta pinnalla on, että ollaan yliopistolle muodostamassa ohjaamiseen keskittyvää verkostoa, johon tulee eri lähipalvelupisteitä ja muita asiantuntijoita. Siinä on juuri, että mikä tällaisen verkoston tehtävä tulee olemaan, niin se on nyt se iso kysymys. Yksi iso muutos, mikä tässä tämän vuoden aikana on tapahtunut, on että yliopistolla on olleet näitä opinto-ohjaajia ja heitä ei enää ole, niin miten pystytään paikkaamaan sitä aukkoa, kuinka paljon me pystymme sitten lähipalveluissa muuttamaan työnkuvaa. Esimerkiksi itse olen tässä ihan tämän vuoden aikana koko ajan enemmän ottanut ohjaavaa roolia ja ottanut opiskelijoita huostaani, jotka olivat aikaisemmin opinto-ohjaajien ohjattavia. Se on ehkä isompia kysymyksiä, että lähdetäänkö sille linjalle, että yritetään kouluttaa kaikki opintoneuvojat ja koulutussuunnittelijat paremmiksi kohtaamaan opiskelijoita vai sitten, että lähdetäänkö enemmän siihen, että osa opintoneuvojista ja koulutussuunnittelijoista kouluttautuu ja erikoistuu tähän ohjaamiseen. Totta kai ehdottomasti tarvitaan, että kaikki kehittävät osaamistaan tällä saralla.
Eric Carver [00:33:34]: Aivan. Kuulijoille tiedoksi, että meillä oli tällainen iso hanke kaikissa korkeakouluissa, oli koronaan liittyen opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusta, ja meillä vielä Helsingin yliopiston hallitus myönsi strategista rahoitusta juuri näihin asioihin, ja meillä oli opinto-ohjaajia muutama vuosi sitten, mutta valitettavasti eivät voimavarat riittäneet niiden palveluiden jatkoon. Jaana, kun sinä katsot tätä hetkeä, niin mitä näet, että on nyt juuri pinnalla?
Jaana Lehtinen [00:34:05]: Minä näen tuon, minkä Jukka otti esille. Näen sen ehkä siitä näkökulmasta, että minusta se opiskelijoiden ohjauksen tarve on kyllä… en tiedä, onko se kasvanut, mutta se näkyy joka tapauksessa paremmin. Sanoisin, että tämmöinen ilahduttava puheeksi ottamisen kulttuuri on muuttanut sitä, eli opiskelijat osaavat itse ehkä jopa vaatia sitä, ja todella hyvä näin. Sitä taustaa vastenhan se on onnetonta, että me päädyttiin siihen ratkaisuun, tai jouduttiin päätymään, että ne opinto-ohjaajat, että heidän työpanoksestaan siinä luovuttiin. Mutta minä näkisin ehkä kaksi trendiä. Pidän aika tarkan eron neuvonnan ja ohjauksen välillä ihan jo eettisistä syistä, ja sitten sen takia, että ohjaus on oma osaamisen alueensa, ja ainakaan toistaiseksi neuvonnan piirissä toimivilla ihmisillä ei ole sen tyyppistä osaamista, mitä ohjaukseen tarvitaan. Sitten on juuri noin kuin Jukka sanoo, niin sitä toki voidaan sitten lähteä siihen, että henkilökuntaa lisäkoulutetaan ja pitääkin, ja minusta pitää kouluttaa neuvontahenkilökuntaa asiakkaiden tai opiskelijoiden kohtaamiseen, tapaamiseen, vaikka ei lähdettäisi siitä, että se muuttuu ohjaukselliseen suuntaan, niin siitä huolimatta. Mutta juuri ohjaustarpeen lisääntymisen vuoksi yksilöllisten järjestelyiden lisääntymisen vuoksi, niin minä nyt taas jälleen kerran, en tiedä, mennäänkö siihen suuntaan, mutta toivoisin, että me menisimme moniammatillisempaan suuntaan, koska silloin pienillä resursseilla saadaan parempia palveluita sille opiskelijalle. Sen näkisin ja toivoisin. En tiedä, näenkö jotakin, mitä ei ole olemassa, mutta sitä kaipaisin. Toki tässä rinnalla koko ajan, mistä aloitin, kun meillä edelleen on, vaikka olemme neuvoja-nimikkeellä, niin meillä on aika paljon hallinnollista työtä. Siis ihan tämmöistä edelleen järjestelmän näpräämistä ja tämän tyyppistä, niin kyllä minä näen siinä toisen, jos voisi puhua tämmöisestä megatrendistä, niin sehän on tämä etenevä digitalisaatio, että kyllä se myöskin varmaan vaikuttaa ja muuttaa sekä sitä neuvonnan että ohjauksenkin työtä, ehkä enemmän nimenomaan neuvonnan työtä, ja toivon, että vapauttaa resursseja sinne kohtaamisiin sitten.
Eric Carver [00:36:33]: Joo, ja nämähän ovat tietysti ohjauksen alan ydinkysymyksiä aina, että miten me määrittelemme ne työotteet ja palvelut, mitä meillä on. Itse määrittelisin neuvonnan juuri sen tyyppiseksi työksi, jossa joku tietää ne oikeat vastaukset, miten ilmoittaudutaan läsnäolevaksi, miten se tutkinto haetaan, mitä siihen tutkintoon kuuluu, voinko mennä vaihtoon Belgiaan, mitä siitä seuraa, mahtuuko se. Joku voi vastata, että kyllä voit, et voi, voit, näin ehdoin. Siinä on kysymys, johon voidaan vastata. Ohjauksellinen työote minun määritelmässäni on enemmän semmoinen, että se vastaus on lähtökohtaisesti sillä ohjattavalla itsellään. Mikä minusta tulee? Mitä minä haluaisin kehittää, millaista osaamista haluaisin kehittää, minkälaiset asiat kiinnostavat, haluanko minä vaihtoon, tämän tyyppisiä, jossa sitten se ohjaaja on siinä peilinä, kysyy kysymyksiä, useimmiten ehkä avoimia kysymyksiä ja tukee sitä reflektiota. Meneekö tämä määrittely teille läpi vai tekisittekö te jotain tarkennuksia?
Jukka T. Lehtonen[00:37:46]: Joo kyllä minusta menee. Ehkä se minusta hyvin kuvaa tätä neuvontaa ja ohjauksen eroa, niin ainakin mitä itse olen käynyt ohjauskoulutuksessa, niin siinähän sanoo, että silloin kun alkaa neuvotuttamaan, niin silloin menee jotain pieleen. Eli se on sikäli aika iso ero ehkä ohjauksen ja neuvonnan välillä. Mutta sen kyllä huomaa, että sitä rajaa on varmaan itse kunkin aina sillä tavalla vaikea pitää ja ehkä se ei ole opiskelijoillekaan hyväksi, että sitten ollaan ihan tiukasti aina, jos on tultu opiskelijaneuvontaan, niin ettei siinä sitten yhtään autettaisi ohjauksessa ja kysyttäisi mitään avoimia kysymyksiä yhtään.
Eric Carver [00:38:34]: Joo, ja tietysti sitten kun mennään sinne ohjauksen tutkimukseen ja vaikka keskusteluanalyysiin siitä, mitä ohjauskeskustelussa tapahtuu, niin siellähän on valtavasti neuvoja. Jos ajatellaan kokeneita vaikka neuvoja meidän yliopistossamme, niin aivan varmasti he kysyvät avoimia kysymyksiä, aivan varmasti kutsuvat miettimään, mitä opiskelija oikeasti itse haluaa. Eli eihän se ole niin kauhean tarkkarajaista. Sinä voit tehdä opintoneuvontaa niin, että siinä on ohjauksellisia elementtejä. Todella paljon tutkimus näyttää, että ohjauksellisessa keskustelussa on itse asiassa neuvonnallisia elementtejä. Sitten on enemmän kyse siitä, että milloin ne työotteet ja työtavat palvelevat sitä opiskelijan, tässä tapauksessa opiskelijan, tarkoitusta. Milloin joku neuvo vaikka sulkee sen keskustelun? Opiskelija olisi halunnut vielä pohtia, mutta ohjaaja sanoo, että no ei, kun tässähän tämä oli. Ratkaisu tuli, eikö niin?
Jukka T. Lehtonen[00:39:35]: Tässä olen joitakin kertoja itse ollut mukana moniammatillisissa ohjauksissa, oli ehkä aikaisempi opinto-ohjaajia tai opintopsykologi ja sitten siinä on vaikka koulutussuunnittelija tai opintoneuvoja, että saadaan yhdessä vastattua moniin kysymyksiin. Olen huomannut, että voi ajatella, että onko tämä työajan haaskausta, että yhdellä opiskelijalla on nyt siinä kaksi ammattilaista käytössä, mutta itse huomannut, että ne ovat tosi tehokkaita. Siinä säästyy loppujen lopuksi kaikkien aikaa, kun ei tarvitse pompotella sitten vaikka sähköposteja välissä. Tietenkään kovin useasti ei voida sellaista tilannetta järjestää.
Eric Carver [00:40:14]: Niin, ja se on tietysti varmaan meillä, muillakin kuin opiskelijoilla, niin silloin kun meillä on joku vähän monimutkaisempi tarve, niin varmaan me yleensä pidämme siitä, jos tulee sellainen olo, että siihen halutaan kerralla se apu, eikä niin, että nyt tämän palveluosoitteen jälkeen käänny tämän palveluosoitteen piiriin. Arjessahan me emme voi sitä välttää, mutta silloin kun pystytään palveluissa juuri luomaan noita tilanteita, että voidaan kokonaisvaltaisesti auttaa, niin se on varmaan opiskelijalle hyvin arvokasta.
Jaana Lehtinen [00:40:47]: Kyllä.
Jukka T. Lehtonen[00:40:42]: Ja tuolta Kaisa-talostakin keskitetyistä palveluistakin tulee aina välillä, vaikka tänne Viikkiin voi tulla, että nyt täällä on opiskelija, pystyisikö joku juuri tähän kysymykseen saman tien vastaamaan? Jos siinä on joku sillä hetkellä, niin silloinhan varmaan se on ihan arvokas, mutta aina se ei tietenkään onnistu niin, että juuri sillä hetkellä olisi siellä vapaana se, joka siihen parhaiten osaisi vastata.
Eric Carver [00:41:08]: No, tässä podcastissa on välillä vähän vaikeitakin kysymyksiä, ja nyt tulee semmoinen. Miltä näyttää opiskelijaneuvonnan tulevaisuus? Ehkä vielä enemmän minua kiinnostaa se, mitä te siltä itse toivotte? Jaana saa aloittaa.
Jaana Lehtinen [00:41:25]: No, miltä se näyttää, niin tällä hetkellähän se näyttää ainakin ehkä resurssien osalta vähän supistuvalta. Mutta sitten toisaalta, kun lisää siihen sen, että se näyttää myöskin ehkä digitalisoituvalta, missä ainakin lähtökohtaoletus olisi se, että automaatio tai erilaiset järjestelmät tekevät osan siitä, mitä on neuvonnassa ennen tehty, niin sitten se siirrytään ehkä siihen miltä toivoisin, että se näyttää. Toivoisin juurikin sitä, että se näyttäisi moniammatillisemmalta. Toivoisin sitä, että meillä olisi enemmän aikaa niihin puhtaisiin kohtaamisiin. Tietyllä tavalla näen sen ihan hyvänä, jos se, että automatisoidaan tai digitalisoidaan, ei tarkoita sitä, että joka kerta kun näin tapahtuu, niin menetetään yksi neuvoja. Eli aina kun joku jää eläkkeelle niin tilalle… Toivon, että siellä kuitenkin edes pidettäisiin sellainen minimiresursointi, ja eiköhän. Onhan kaikilla julkisen vallan alla toimivilla laitoksilla neuvontavelvollisuus, että jonkun täytyy aina tietyllä tavalla vastata asioihin. Mutta näen tulevaisuuden sillä tavalla hyvänä, että ainakin uskon, että me kykenemme paremmin ja rauhallisemmin ja ehkä keskittyneemmin kohtaamaan opiskelijoita sen sijaan, että… Tämä kuulostaa nyt hirveästi, että me olisimme tehneet pelkkää hallinnollista… Tai tämä kertoo ehkä myöskin siitä, ehkä jokainen tietää tässä vaiheessa, minkälaisista tehtävistä minä nimenomaan pidän ja mistä en pidä. En tarkoita sitä, että nekin ovat arvokkaita ja on välttämätöntä, että jos opiskelija tarvitsee nopean ja hyvän avun siihenkin, että jotakin tehdään hänelle jossakin hallinnollisessa järjestelmässä, että hän sen saa toki. Mutta näen hyvänä ja toivon, että se on sellainen.
Eric Carver [00:43:45]: Eli automatisaatio, digitalisaatio loisi tilaa niin kohtaamisiin?
Jaana Lehtinen [00:43:57]: Niin, juuri näin.
Eric Carver [00:43:58]: Joo, mitä Jukka?
Jukka T. Lehtonen[00:44:00]: Joo, no tässä Jaana hienosti veikin jo paljon sanoja suustani. Olen sikäli hyvin samoilla linjoilla, että näen, että tässä digitalisaatio ja erityisesti tekoäly varmaan tulevaisuudessa, niin ehkä kun sanoin, että on näitä opiskelijoiden kysymyksiä, joihin yritetään mahdollisimman nopeasti vastata, niin varmaan jossain vaiheessa sitten tekoäly niihin pystyy vastailemaan, ja toivon myös, että jäisi enemmän aikaa siihen kohtaamiseen. Tietenkin voi tekoälylle käydä niin, että ei pysty sitä aina huomaamaan, että sivulauseessa olikin isompi ongelma, mutta toivon mukaan opiskelijat pystyvät enemmän varaamaan, kun heillä on oikeasti tarve kohdata jotain kasvotusten. Mikä ehkä sitten opintoneuvojen työhön tulee myös paljon vaikuttamaan, niin sähköiset todistukset ovat kehitteillä, tai niitähän on monessa yliopistossa jo olemassa, mutta Helsingin yliopiston osalta kanssa, niin se tulee kyllä todistusprosessia jonkun verran nopeuttamaan.
Eric Carver [00:45:17]: Olemme mielenkiintoisessa hetkessä. Tekoälystä puhutaan valtavasti. Monet toivovat ja uskovat, niin minäkin ja Jaanakin, että me pystymme sitä kautta sellaista suorittavaa, ”Lue ohjeen sivu 2, kappale 3, siinä on se vastaus kysymykseesi”… Suorittavaa neuvontaa löytyy ehkä siellä tekoälystä, mutta tietysti juuri kuten Jukka hyvin sen sanoittikin, että usein joku niin sanottu helppo kysymys pitää sisällään jotain enemmän, ja sitä se tekoäly ei varmaan hyvinkään pitkään aikaan pysty tunnistamaan, että olisiko tässä tarve juuri sille kohtaamiselle. Tässä varmaan meillä on iso haaste, että miten me siihen teknologian käyttöönottoon ja sen suunnitteluun osallistumme neuvonnan ja ohjauksen asiantuntijoina, eikä oteta annettuna, että siitä tulee hyvä tai huono, vaan ollaan myös osa sitä keskustelua, että millainen siitä pitäisi tulla.
Jukka T. Lehtonen[00:46:21]: Tietty tekohälyhän ei synny itsenään, että se nimenomaan on, niin kuin siinä on se sana ”teko”, niin joku sen tekee ja kouluttaa. Siinä tarvitsisi olla sitten riittävän hyviä asiantuntijoita taustalla.
Eric Carver [00:46:42]: Jokainen vieras saa vastata tähän kysymykseen, oli aihe tai asiantuntemus mikä tahansa, ja se on siis lukuvinkki kuulijoille, niin mitä te haluaisitte suositella? Saa olla aiheesta tai sen vierestä. Aloittaako Jukka?
Jukka T. Lehtonen[00:46:56]: Huomasin, että tässä on itse asiassa ihan tammikuun alussa ilmestynyt Eino Saaren Kuuntelemisen taito, mutta en ehtinyt sitä vielä haalimaan, niin en uskalla suositella, mutta varmaan siihen itse perehdyn. Tässä kuitenkin nostaisin kaunokirjallisuuden ystävänä muuten kyllä jo ihan paljon pinnalla olleen Iida Turpeisen Elolliset, ja minkä takia se, vaikka kertoo sukupuutosta, niin se mielestäni kuitenkin kertoo varsinkin ensimmäisessä osassa, jossa on tämä Stellerin merilehmälöytäjä, niin se kertoo minusta erityisesti intohimosta ja toivon, että ohjauksessakin muistetaan, että täällä on Helsingin yliopistossa ihan mielettömän lahjakkaita ja innostuneita, motivoituneita opiskelijoita. Voin Stelleristä kuvata, että hän neljä vuotta käytännössä matkusti, jonka jälkeen Beringin laivalla pääsee ensimmäisen kerran kohtaamaan Alaskan ja sen Amerikan osan, mutta sitten siinä on ehkä kaikkein traagisinta, että hänkin on neljä vuotta ollut matkassa, niin sitten lopulta Bering antaa aikaa olla siellä saarella vain alle vuorokauden. Joskus tässä, tai nyt on huomannut, että kirja luettuani mietin myös opiskelijoita, että täällä saattaa olla tosi motivoituneita tyyppejä, jotka ovat myös matkanneet tutkinnossa useita vuosia, ja sitten, että ei vaan tyrehdyttäisi siinä, että on tehnyt pitkän matkan. Yrittää pitää mielessä sen, minkälaisia motivaatioita ja intohimoa siellä on taustalla, ja osaisi ehkä sitten, jos joku on hukannut sen intohimonsa, minkä takia ylipäätänsä lähtenyt opiskelemaan, että se sieltä löytyisi.
Eric Carver [00:49:07]: Se on tärkeää muistaa, kun mekin olemme aika iso talo, että jokaisella opiskelijalla se matka on aina ainutlaatuinen ja ainutkertainen. Jaana, mikä olisi sinun lukuvinkkisi?
Jaana Lehtinen [00:49:19]: Joo, sanon Jukan tuohon ainutkertaiseen ja ainutlaatuiseen matkaan sen, että tuo on nimenomaan juuri se, minkä haluaa palvelukokemuksena välittää, että minä olen tässä sinua varten, eikä ole samanlaista kysymystä, että kysy. Mutta joo, viimeisin lukukokemus oli se Finlandia-palkittu 36 uurnaa, tuo Kähkösen. En osannut hakea tuommoista paralleelia kuin Jukka, mutta tokihan se on ikiaikainen kertomus tietyllä tavalla, jos sen niin haluaa nähdä, meidän ihmisten kasvutarina, ja ehkä sekin siinä, että miten odottamatonta voi tässä tapauksessa olla… Jopa kirjailijan oman äitisuhteen takaa paljastui äidin kehittymiseen liittyneet… mitkä ovat voimakkaasti traumatisoineet tai vaikuttaneet siihen, miksi se myöhempi äitisuhde on muodostunut sellaiseksi kuin on, mutta loistavaa luettavaa joka tapauksessa, ja kertoo toki sitä, mikä on aina hyvä muistaa. Meillä kaikilla on oma menneisyys ja omat kompastuskivet, myös näillä opiskelijoilla.
Eric Carver [00:50:33]: Valtavasti kiitoksia, Jaana ja Jukka, kun pääsitte mukaan.
Jaana Lehtinen [00:50:38]: Kiitos. Oli kiva olla mukana.
Jukka T. Lehtonen[00:50:40]: Kiitos.
[äänite päättyy]