Helsingin yliopisto
Puhumme tässä jaksossa opetussuunnitelmista ja opetussuunnitelmien ja opiskelijoiden ohjauksen suhteesta. Miten ohjaus tulisi huomioida opetussuunnitelmatyössä? Miten ohjauksen kehittämisessä tulisi huomioida opetussuunnitelmat? Miten opseja ja ohjausta voitaisiin kehittää kokonaisuutena?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 4. jakson vieraana on filosofian tohtori, dosentti Johanna Annala. Annala työskentelee yliopistopedagogiikan yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa opetussuunnitelmaa yhteisön sosiaalisena toimintana, tulkintoina ja prosesseina korkeakoulutuksen muutoksissa. Annala on myös tutkinut opetuksen ja tutkimuksen välistä yhteyttä, osaamisperustaisuuden tulkintoja, opintoihin kiinnittymistä sekä henkilökohtaisten opintosuunnitelmien ohjausta.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Jakson tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 36. ja kolmannen tuotantokauden neljäs jakso.
Jakson aiheena on opetussuunnitelmien ja ohjauksen kehittäminen. Vieraana on yliopistopedagogiikan yliopistonlehtori Johanna Annala Tampereen yliopistosta.
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 15.2.2024. Jakson pituus 46 minuuttia.
Eric Carver [00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden neljännen jakson vieraana on filosofian tohtori, dosentti Johanna Annala. Annala työskentelee yliopistopedagogiikan yliopiston lehtorina Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa opintosuunnitelmaa yhteisön sosiaalisena toimintana, tulkintoina ja prosesseina korkeakoulutuksen muutoksissa. Hän on myös tutkinut opetuksen ja tutkimuksen välistä yhteyttä, osaamisperustaisuuden tulkintoja, opintoihin kiinnittymistä sekä henkilökohtaisten opintosuunnitelmien ohjausta. Tervetuloa mukaan Johanna.
Johanna Annala [00:01:11]: Kiitoksia.
Eric Carver [00:01:13]: Puhutaan Johannan kanssa tässä jaksossa opetussuunnitelmista ja opetussuunnitelmien ja opiskelijoiden ohjauksen suhteesta. Miten ohjaus tulisi huomioida opetussuunnitelmatyössä? Miten ohjauksen kehittämisessä tulisi huomioida opetussuunnitelmat? Miten OPSeja ja ohjausta voitaisiin kehittää kokonaisuutena? Aloitetaan tutkimusmenneisyydestäsi. Olet tutkinut henkilökohtaisten opintosuunnitelmien, tai niin kuin alallamme puhutaan, HOPSien, ohjausta. Miten kuvaisit HOPS-ohjausta tutkimuksen valossa? Minkälainen rooli HOPS-ohjauksella on opiskelijoiden ohjauksen kokonaisuudessa?
Johanna Annala [00:01:58]: Siitä on tosiaan jo aikaa, kun tein väitöskirjan tästä aiheesta. Sen otsikkohan oli Merkitysneuvotteluja HOPSista ja sen ohjauksesta. Tätä podcastia varten vähän ryhdyin katselemaan, minkälaista tutkimusta sen jälkeen on tullut. Aika vähän. Yllättävän vähän on HOPSista tehty sekä kansallisesta että kansainvälisestä sen jälkeen tutkimusta, joten perustan nyt aika paljon ajatuksiani myös siihen, mitä omassa väitöskirjassani löysin ja mitkä ajatukset silloin pyörivät mielessä. Ehkä väitöskirjan otsikko Merkitysneuvotteluja on aika keskeinen. Edelleenkin kun päätetään tehdä linjauksia HOPSista tai kehittää sitä jollain tavalla, HOPSia ja sen ohjausta, aina ensimmäisenä pitäisi lähteä merkitysneuvotteluun, että mitä se tarkoittaa tässä instituutiossa, tässä tiedekunnassa tai tässä tietysti tutkinto-ohjelmassa, HOPSia kun voidaan ajatella niin kauhean monella tavalla. Puhutaanko nyt teknisistä kurssivalinnoista jossakin tietojärjestelmäsysteemissä vai onko kysymys kehityskeskustelunomaisista keskusteluista opiskelijan kanssa säännöllisesti, että mitä kaikkea hän on opiskellut ja mitä hän ehkä haluaa tulevaisuudelta ja elämältä ja miten tämä tutkinto siihen liittyy? HOPSia voi oikeastaan tulkita hyvin kapeasta hyvinkin laajaan. Ajattelen, että parhaimmillaan HOPSin ohjaus on merkityksellistä sekä opiskelijalle että ohjaavalle opettajalle. Sehän on valtava tietolähde puolin ja toisin parhaimmillaan. Se on tilaisuus vaihtaa ajatuksia kyseisen alan opiskelusta ja sen merkityksistä, jopa ajankohtaisista ilmiöistä ja työelämän näkymistä. HOPSin ohjaus on yksi keskeinen ohjauksen kokonaisuus. Aika paljon kun ohjauksista puhutaan, mietitään opinnäytteiden ohjausta. HOPSin ohjaus on parhaimmillaan liima, joka kaikki tutkinnon osat pystyy pystyy laittamaan yhteen ja jotenkin merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Parhaimmillaan.
Eric Carver [00:04:30]: Joskus on puhuttu siitä sellaisella jaottelulla, että on saatu suljettu HOPS, joka on vain sellainen, että tässä nämä palikat ja nämä menee näin yhteen, ja sitten avoin HOPS, jossa se on enemmän se ohjauskeskustelu, pitää sisällään ehkä tulevaisuuden suunnittelua ja ehkä koulutukseen, alaidentiteettiin tai ammatilliseen identiteettiin liittyviä asioita. Onko tämä suljettu/avoin HOPS -tyyppinen jaottelu mielestäsi relevantti enää?
Johanna Annala [00:04:58]: Ehkä se siinä mielessä on relevantti, mitä nyt olen katsonut, että mihin HOPSin ohjauksen kehittäminen tällä hetkellä on keskittynyt ja ehkä myös osin tutkimuskin. Puhutaan hyvin paljon tietojärjestelmistä. Ollaan siellä aika kapeassa päässä, että ne tietojärjestelmän erilaiset elementit ja mahdollisuudet ja rajaukset ovat siinä vahvasti läsnä ja fokuksessa. Jos miettii yliopiston opettajia HOPSin ohjaajina, jotka jo työskentelevät kaikenlaisten järjestelmien keskellä, että miten löytyy se mielekkyys HOPSin ohjaukseen, jos se mielletään sen järjestelmän kautta, eikä mielletäkään niin, että nyt olen juttelemassa nuoremman kollegan kanssa, joka on tulossa alalle, silloin se orientaatio voi olla aika toisenlainen.
Eric Carver [00:05:54]: Eli puhutaan silloin siitä, mihin nämä opintohallinnolliset järjestelmät, Sisut tai Pepit tai mitä missäkin korkeakoulussa käytetään, mihin ne taipuvat.
Johanna Annala [00:06:04]: Siitäkin, että onko se niiden ehdoilla tapahtuvaa. Ja onko se vain se, jonne tehdään konkreettisia valintoja. Molempia tarvitaan kyllä. Tarvitaanhan niitä valintoja ja päätöksentekoa, mutta myös sitä, ainakin toivoisin, tai sikäli kun muistelen väitöskirjani tuloksia, opiskelijalle ja opettajalle merkityksellisyys tulee muusta keskustelusta kuin niistä teknisistä valinnoista, vaikkakin ne joko edeltävät tai tapahtuvat sen jälkeen, kun on keskusteltu.
Eric Carver [00:06:39]: Kuulijoille vinkkinä, että nyt ilmeisesti HOPS-tutkimusta tarvittaisiin lisää, vai mitä, Johanna, ajattelet?
Johanna Annala [00:06:47]: Kyllä varmasti voisi olla sitä lisää, ja ehkä myös tänä aikana, jolloin opiskelijoiden mahdollisuudet tehdä erilaisia valintoja, niitä on rajattu enemmän. Ihan näiden koulutuspoliittisten painopisteidenkin takia. Vauhdilla pitäisi tehdä, ei kauheasti olisi aikaa miettiä. Voi olla, että se HOPSin luonne myös on, että onko niin, että kuinka paljon siinä lopulta on valittavaa. Tämä liittyy myös kysymykseen, että monesti kun tullaan opetussuunnitelmakysymykseen, että jos opetussuunnitelmia tehdään sen tyyppisillä linjauksilla, että pitää vähentää tarjontaa resurssien vuoksi ja pitää vauhdittaa opintoja, niin silloinhan mitä koulumaisempi on, sitä vähemmän siellä on opiskelijoille mitään pohdittavaa, mitä minä opiskelisin tai mitä tekisin, vaan sitten mennään sen. Voisi olla ihan kiinnostava nähdä, että mikä se HOPS-näkyää on tänä päivänä opiskelijoille koulutuspolitiikan vinkkelistä.
Eric Carver [00:07:53]: Kyllä, kyllä. Katsotaan, saadaanko joku kuulija tästä innostumaan. Mennään nyt tähän pääaiheeseen, eli opetussuunnitelman ja opiskelijoiden ohjauksen toimintamallien yhteispeliin tai sen puutteeseen. Moni ohjauksen alan tutkija ja asiantuntija on esittänyt eri konteksteissa huolensa myös eri koulutustasoilla siihen, että opetussuunnitelmat ja opiskelijoiden ohjauksen toimintamallit eläisivät eri todellisuuksissa. Opiskelijoiden ohjaus on vähän sellainen korjaussarja, erityistuki tai soppatykki Hakaniemen torilla, jolla on oma roolinsa, eikä se välttämättä näyttäydy, että se on niinkään osa opetuksen kokonaisuutta. Eikä näitä välttämättä suunnitella myöskään yhtenä kokonaisuutena. Ohjausta suunnitellaan vähän eri porukoissa tai eri aikaan kuin OPSia. Mitä mieltä sinä olet näistä huolista ja miltä ohjauksen ja opetussuunnitelmien yhteys näyttää tutkimustiedon valossa?
Johanna Annala [00:09:03]: Osittain tämä väitöstutkimus vei minut myös opetussuunnitelmatutkimuksen pariin, mitä olen tehnyt jo varmaan toistakymmentä vuotta ja keskittynyt enemmän siihen, että näen aika merkityksellisenä opetussuunnitelman ja opetussuunnitelmaan liittyvät keskustelut ja neuvottelut, että mitä pidetään tärkeänä yliopisto-opetuksessa ja miten sitä rakennetaan opiskelijan näkökulmasta ja toisaalta akateemisen yhteistyön jäsenten työn kokonaisuuksien näkökulmasta. Yksi tapa, miten olen sitä hahmottanut, on tällainen nelikenttä, jota voisin yrittää kuvailla pelkällä puheella, näkemättä sitä nelikenttää. Siinä nelikentässä näen yhtäältä sen, että miten ohjaus on joko hyvin vahvasti kytkeytyneenä opetussuunnitelmaan tai hyvin heikosti, ja toisaalta yksilöllisten tavoitteiden ja erilaisuuden ulottuvuuden versus samanlaisuudet ja normit ja se, mikä on kaikille sama. Tämä nelikenttä tuo ne erilaiset, yhtäältä HOPSin ohjaukseen liittyviä ohjauksen kohteita, mutta myös sitä ohjauksen tapaa, että puhutaanko enemmän neuvonnasta vai pedagogisesta ohjauksesta. Jos ajatellaan ensin näitä alueita, mitkä eivät liity opetussuunnitelmaan, yhtäältä on sellainen, mikä on kaikille sama. Siihen liittyy vaikka tämmöinen kysymys, että montako opintopistettä minun pitää suorittaa kuukaudessa, että saan opintotuen. Siinähän kaikille on samanlainen vastaus. Silloin puhutaan neuvonnasta ja tiedon antamisesta. Se on kuitenkin semmoinen asia, että opiskelija tarvitsee sen tiedon edistääkseen opintoja. Sitten taas jos ajatellaan sitä, mikä on heikosti kiinnittyneenä opetussuunnitelmaan ja osaamisen kehittämiseen, mutta onkin erilaista, on kaikki henkilökohtaiset kysymykset. Terveysasiat, mielenterveysasiat, hyvinvointi ylipäänsä, kaikki erityistarpeet, mitä pitää niitä huomioida, että pääsisit opinnoissa eteenpäin. Ei puhuta nyt edelleenkään opetussuunnitelmasta ollenkaan, vaan puhutaan sen tyyppisistä ohjauspalveluista, jotka ovat siellä taustalla, jotka mahdollistavat sen, että opiskelija pystyy etenemään opinnoissa. Jos mennään sille puolelle, että mitkä ohjaukset liittyvät opetussuunnitelmaan ja myös ihan osaamisperustaisiin tavoitteisiin, niin jokaisella kurssilla, opintojaksollahan on tietynlaiset tavoitteet. Jos ajatellaan, että koko ryhmä osallistuu samalle opintojaksolle, yhdenvertaisuuden takia kaikilla täytyy olla samat tavoitteet ja kriteerit. Silloin ajatellaan, että kaikki saavuttavat samanlaista osaamista. Siellä opettaja ohjaa kaikkia opiskelijoita. Jos ajatellaan, että opiskelijat opiskelevat monia eri kursseja, osa lähtee kansainväliseen vaihtoon, osa tekeekin jonkinlaisia erityisiä projektiopintoja tai harjoitteluja osana tutkintoa, niin siinä tulee taas se erilaisuus. Juuri siinä lohkossa, jolloin on kysymys erilaisista tavoitteista ja opiskelijoiden eroista ja opetussuunnitelmasta, siinä tulee se HOPS-ohjauksen pedagoginen ohjaus hyvin vahvasti kuvaan mukaan. Niin kuin sanoin aiemmin, minusta HOPS-ohjaus on silloin parhaimmillaan liima, joka kytkee sen kokonaisuuden. Voisi vaikka ensimmäisen opintovuoden jälkeen kysyä, että mitä sinä olet oppinut tänä vuonna? Minkälaiset opintojaksot ovat olleet sinulle tärkeitä? Miten koet kehittyneesi kohti tämän alan asiantuntijuutta, vaikka se vasta onkin idullaan? Mitä olet ajatellut tehdä seuraavaksi? Että jollain tavalla se olisi semmoinen kokonaisuus. Jos ajatellaan, että kaikki mikä on, tai tällä puolella joku koskien yksittäistä opintojaksoa tai sitä HOPSin ohjausta, niin jos se on opetussuunnitelmissa, se on osa opettajan normaalia työtä. Silloin se on resursoitua, koska se on siellä opetussuunnitelmassa. Kaikki se, mikä menee toiselle puolelle, nämä tämmöiset neuvontaan liittyvät asiat tai henkilökohtaisiin esimerkiksi opintopsykologin palveluihin liittyvät asiat, nehän eivät ole opetussuunnitelmaa. Silloin puhutaan osittain korjaussarjasta tai tukipalvelusta. Näiden rajan erottaminen on tärkeää. Se voisi opettajiakin jopa huojentaa, että okei, minun ei tarvitse mennä tuonne, minusta ei tarvitse tulla psykologia, mikä joskus on ollut sellainen ajatus.
Eric Carver [00:14:10]: Eikä saa, ellei ole psykologi.
Johanna Annala [00:14:12]: Eikä saa, nimenomaan. Että jotenkin löytää se oman roolinsa. Olen pedagoginen ohjaaja, olen mentori tälle alalle tulevalle ihmiselle. Siksi minusta on tärkeää, että HOPSin ohjaaja on alalla oleva tutkija tai opettaja, että hän tuntee alan kysymyksiä ja jollain tavalla on siinä. Jos HOPS-ohjaus siirretäänkin tukipuolelle, silloin irtaudutaan opetussuunnitelmasta. Se on ylimääräistä työtä, johon ei ole resursseja.
Eric Carver [00:14:50]: Tuo on mielenkiintoista, koska meillä Helsingin yliopistossa puhutaan erityisohjauksesta silloin, kun puhutaan opintopsykologin tai uraohjaajan ohjauksesta tai ryhmäohjauksesta tai näin. Sitten taas tätä ohjausta nimenomaan, kun se liittyy tutkintoon ja opintoihin, se on meillä tämän rehtorin päätöksen, jota minäkin tässä nyt sitten yritän sen toimeenpanoa edistää, nimenomaan nähty opetus- ja tutkimushenkilökunnan roolina. Hirveän mielenkiintoinen tuo nelikenttä. Huomasin itse ainakin, että heti rupesi eräänlaisia lamppuja sen osalta syttymään. Mitä mieltä sinä olet tästä kritiikistä, että opiskelijoiden ohjausta ja OPSia kehitetään jotenkin eri lailla tai eri sykleissä? Onko se totta?
Johanna Annala [00:15:44]: Ehkä ohjaus on myös vähän sen tyyppinen asia. Minusta tuntuu, että ennen vanhaan oli sellainen, että joillakin ihmisillä oli otsassa, että tämä on meidän nörtti, tämä on IT-ihminen ja tämä on meidän KV-ihminen. Onko se vähän niin kuin että tämä on meidän ohjausihminen? Jotkut ihmiset ovat kiinnostuneempia joistain asioista. Tänä päivänä olisi tärkeää, että meillä kaikilla olisi vähän kaikenlaista tietoa ja ymmärrystä monistakin asioista. Se varmaan riippuu hyvin paljon. Sikäli opetussuunnitelmatutkimusta olen tehnyt, mielestäni strategiset linjaukset ylimmän johdon taholta ovat tärkeitä. On tärkeä selkäranka, jos halutaan jotain asiaa kehittää, jos halutaan vaikka ohjauksen ja opetussuunnitelman välistä suhdetta jollain tavalla vahvistaa. Mutta sitä ei voi jättää yksittäisten opettajien vastuulle, vaan ne ovat ne lähiyhteisöt, ja usein lähiyhteisö on se, joka tekee tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmia, että siellä käytäisiin merkitysneuvotteluja myös siltä osin, että jos tänne linjataan, mitä tämä linjaus tarkoittaa käytännöissämme? Tai jos meillä on tietynlaisia käytäntöjä, voimmeko kirjata jotenkin ylös, että tämä käytäntö on paremmin jaettu ja myös uudet työntekijät hoksaavat, miten olemme ajatelleet opetussuunnitelman ja ohjauksen välistä keskinäistä yhteyttä? En näe, että olisi aina välttämätöntä, että yksittäinen ohjaaja seuraisi yliopisto-opiskelijaa viisi tai kolmeakaan vuotta. Se, että opetussuunnitelmassa olisi semmoisia kohtia opintojen alussa, ehkä kandivaiheessa, maisterivaiheessa, että siellä on vaikka opinnäytteiden ohjaajat tai jotkut, siihen jotenkin saisi kytkettyä HOPSin ohjauksen elementin, että se ei ole pelkästään sen tietyn opinnäytteen ohjausta. Opinnäyte nimenomaan on myös sellaista, että siinä tulee henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet esille ja ehkä tulevaisuuden näkymiäkin jo. Niitä ohjauskeskusteluja voisi laventaa niin sanotun HOPS-keskustelun suuntaan myös.
Eric Carver [00:18:05]: Että tavallaan keskustelun kohteet olisivat silloin laajemmin sen tutkinnon kokonaisuutta käsitteleviä kuin vaikka vain yhden kurssin tai opinnäytteen?
Johanna Annala [00:18:18]: Kyllä. Nimenomaan ajattelen, että jos ylipäänsä opetussuunnitelmaa uudistetaan, on tärkeää miettiä erilaisia jatkumoita. Yksittäinen opettaja, joka on keskellä sitä opetussuunnitelmaa opettavassa yksittäistä opintojaksoa, että hänellä on jonkinlainen käsitys siitä, mitä on ollut aiemmin ja mitä on seuraavaksi. Oli kysymys vaikka metodiosaamisesta tai jostain teoreettisista asioista, niin samalla tavalla se asiantuntijaksi kasvun kokonaisuus, minusta nyt voisi olla hyvä väline juuri tämä HOPSin ohjaus siihen. Se olisi ajateltu jatkumona läpi tutkinnon.
Eric Carver [00:18:57]: Kyllä. Tietysti edellyttää myös sitä, että on aika laajasti, ainakin hahmottaa, jos ei syvällisesti ymmärrä, mikä koulutuksen kokonaisuus on. Vaikka opettaisikin sieltä vain jotain osia.
Johanna Annala [00:19:11]: Kyllä. Tämä on ylipäänsä aika iso haaste. Jos ajatellaan varsinkin uusia yliopistoon tulevia opettajia, jotka tulevat tutkimustehtävään ja lähtevät opettamaan jotain liittyen siihen omaan tutkimukseen, että miten hyvin he hahmottavat sen kokonaisuuden. Opetussuunnitelmatyötä voidaan tehdä monella tavalla, että kuinka paljon siinä on siiloutumista erilaisiin pieniin osa-alueisiin. Tiedetään siitä omasta pelkästään. Itse pidän tosi tärkeänä yhteisöllistä opetussuunnitelmatyötä, jossa keskustellaan opetussuunnitelmasta opiskelijan prosessin kannalta. Ei vain sen yksittäisen opettajan työn tekemisen kannalta.
Eric Carver [00:20:00]: Niin. Aivan. Jos katsotaan opetussuunnitelmien kehitystä pidemmällä aikavälillä, niin onko tässä opiskelijoiden ohjauksen suhteessa opetussuunnitelmiin tapahtunut jotain muutosta?
Johanna Annala [00:20:17]: Jos mietitään sitä aikajännettä, kyllä muutosta on tapahtunut. Muinoin kun opiskelin yhteiskuntatieteissä maisterintutkintoa, muistan, että meitä kannustettiin todella paljon. HOPSin ohjauksesta ei kukaan puhunut mitään. Ehkä juuri siksi lähdin sitä tutkimaankin. Mutta meitä kannustettiin tosi paljon siihen, että opiskelkaa peruskursseja mahdollisimman monesta. Peruskurssit tai ehkä perusopinnot. Minullakin on varmaan, en kyllä muista, kuinka monesta oppiaineesta minulla on peruskurssit tehtynä ja jopa perusopintoja. Kannustettiin semmoiseen, että katso jotain, mikä on kenties, mistä ei tiedä mitään tai mikä vähän kiinnostaa. Tämän tyyppiseen tällä hetkellä, on semmonen fiilis, opiskelijoita ei a) kannusteta ja b) heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Opiskelijat ovat omaksuneet ehkä liiankin hyvin tämmöiset tehokkuusvaatimukset, että ei saisi lähteä liian pitkään pohtimaan kiinnostavaa tietoa tai teoriaa tai ajatusta tai älyllisiä haasteita tai mitä tutkinnolta, mitäs jänniä yhdistelmiä tähän tutkintoon voisi tehdä. Varmaan yhteiskunnallinen paine on luonut sen, että yllättävän paljon opiskelijat itsekin puhuvat hyötyajattelusta ja tehokkuusajattelusta. Pari vuotta sitten Toni Kososen, Leena Penttisen ja Marita Mäkisen kanssa kirjoitettiin tällainen artikkeli, lunttaan nimen, University Students’ Approaches to Making the Most of Their Study Time. Tässä keskusteltiin juuri siitä ja tutkittiin geneerisillä aloilla opiskelevia opiskelijoita, joilla voisi olla mahdollisuus tehdä aika monenlaisia valintoja. Löysimme sieltä kolme erilaista diskursiivista positiota. Ehkä perinteinen yliopisto-opiskelijan ajatus, mitä monet, varsinkin vanhemmat, yliopistohenkilökunta ajattelee, että minkälaisia opiskelijoita on yliopistossa, se oli yksi näistä profiileista. Se oli ajatus, että ei tässä ole kiire valmistua ja haetaan henkilökohtaista suhdetta tietoon ja ymmärtämiseen. Halutaan tulla osaksi tiedeyhteisöä myös. Se oli yksi näistä profiileista. Sitten oli tämmöinen, nimesimme sen käytännöllisinstrumentaalinen positio. Ajatellaan, että nyt vain tämä tutkinto tässä tehdään, ja myös luottamus suomalaisessa yhteiskunnassa siihen, että kun minulla on tutkinto, saan töitä. Että jollain tavalla nyt tehdään tämä ja haetaan sitä sellaista hyödyllistä, ei mitään ajanhukkakursseja. Tämä oli yksi orientaatio. Ajateltiin aikataulutuksen kautta myös koko opinnot. Kolmas profiili oli kompetenssin ja uran rakentamisen positio, jossa haettiin nimenomaan menestyksekkään uran kautta, mitä tehtiin valintoja, että halutaan isompi kuva. Ehkä nähtiin myös kaikki ainejärjestötoiminnat ja muut strategisina valintoina. Saan kokemusta puheenjohtajuudesta, tehdään itsestä hyvin työllistettävää profiilia. Nämä ovat sellaiset orientaatiot, joita sillä aineistolla tunnistimme. En tiedä, ehkä niitä voi tunnistaa myös muissa kuin geneeristen alojen kontekstissa. Opiskelijat ovat aika erilaisia. On hyvin monenlaisin tavoittein opiskelijoita. Se vaikuttaa myös valintoihin, mitä he tekevät yliopisto-opinnoissa.
Eric Carver [00:24:25]: Kyllä. Niin, kai tässä, missä määrin aina näihin pohdintoihin voi tietynlainen nostalgiakin sotkeutua, mutta ymmärrykseni on, että aika laajasti jaetaan ajatus, ja se varmaan ihan tietysti OPSeja ja näitä tutkintorakenteitakin tutkimalla voitaisiin todentaa, että haahuilun ja vapaan valinnan suhteellinen osuus suhteessa sellaiseen putkitutkintoon tai rajatun valinnan tutkintorakenteeseen, on varmaan ollut, jos puhutaan 20-30 vuoden perspektiivillä, se suunta. Vai mitä sinä ajattelet?
Johanna Annala [00:25:09]: Kyllä minusta tuntuu, että se on aika vahvasti juuri tähän suuntaan mennyt. Kyllä sen tietysti ymmärtää, että silloin jos on näinkin iso porkkana kuin opintolainan hyvitys siellä odottamassa, niin kyllähän se porkkana ajaa, ja se voi olla taloudellinen kysymys monelle opiskelijalle, että jos on lainapainotteisesti opiskellut ja sitten saa sen opintolainan hyvityksen, jos suorittaa opinnot tiettyyn aikaan. Silloin voi olla riskinä se, että haahuilee tai lähtee jonnekin vaikkapa vaihtoon tai ottaa siihen opintojen keskelle jotain ihan muita juttuja. Silloin se on joko tietoinen valinta, tai sitten se voi olla, että jollain on taloudellisesti mahdollista tehdä sellaisia, että ei tarvitse niin olla tarkkana palautettujen rahojen kanssa.
Eric Carver [00:26:10]: No, siitäpä ei ole edes aasinsilta, vaan suora yhteys seuraavaan kysymykseeni. Suomessa on usean vuosikymmenen aikana kannettu huolta opintojen etenemisestä ja siitä, että Suomessa suoritetaan yliopistotutkintoja keskimäärin vanhempana kuin monissa OECD-maissa. Tämän takia muun muassa opintotukimuutoksilla, joita muuten on aika monta, haastan kuulijani luettelemaan, kuinka monta kertaa opintotukea on muutettu 30 vuoden aikana, ja myös yliopiston rahoitusmallia on muutettu siihen suuntaan, että se tavalla tai toisella rohkaisisi ohjaamaan nopeampaan tutkintojen valmistumiseen. Vastaus tähän kysymykseen, kaikki varmaan koulutusjohtajat kautta Suomen, haluan nyt kuulla tämän seuraavan vastauksen, että miten opetussuunnitelmatyöllä ja ohjauksen kehittämisellä voidaan vaikuttaa opintojen läpäisyyn ja millaisiin asioihin pitäisi tutkimustiedon valossa erityisesti panostaa?
Johanna Annala [00:27:18]: Oikeastaan minulla tulee kaksi pääasiaa tästä mieleen. Ensinnäkin kyseenalaistaisin koko OECD:n ja sitä seuraavan koulutuspolitiikan trendin. Onko tämä vakava asia, että meiltä valmistuu opiskelijat vanhempana? Keskimäärin myös suomalaiset opiskelijat käyvät enemmän töissä kuin monissa Keski-Euroopan maissa. On myös monia tutkintoja, että kun sieltä valmistuu, niin jos olet tehnyt putkitutkinnon, sinulla ei ole töitä, jos ei ole työkokemusta.
Eric Carver [00:27:55]: Niin, kyllä.
Johanna Annala [00:27:56]: Se on semmoinen, että opiskelijat, jotka myös työskentelevät opintojen ohessa, hehän ovat tuottavaa työvoimaa jo siinä vaiheessa ja he kartuttavat sellaista osaamista, joka edistää heidän työllistymistään. En näkisi näitä OECD:n ikälukuja, ehkä ottaisi niitä niin vakavasti. Ne tunnutaan ottavan aika vakavasti vertailevissa tutkimuksissa. Sitten tämä kysymys, niin kuin sanoit, aika tiukka kysymys, että miten voitaisiin vaikuttaa tähän opintojen läpäisyyn. Kyllä, toki voidaan saada tutkintoja nopeasti, monellakin tavalla, mutta saadaanko korkeinta osaamista? Yliopistojen tehtävä on korkeinta koulutusta tarjota opiskelijoille ja tuottaa sellaisia ihmisiä asiantuntijatehtäviin, jotka pystyvät ratkaisemaan ongelmia, joita muut tällä hetkellä työelämässä olevat eivät ole osanneet ratkaista. Voidaanko saavuttaa sellainen, jos ensisijaisesti pyritään vain saamaan osaamista sieltä täältä tuolta erilaisina pisteinä. Suhtaudun hieman kriittisesti erilaisiin osaamismerkkeihin ja mikrotutkintoihin, jos niiden ensisijaisena tavoitteena on vauhdittaa opintoja ja saada suoritukset. Kun olet töissä, saat tästä tämän osaamisen, ja oikeasti se pisteiden anto luovutetaan samalla yliopistojen ulkopuolella äärimmissä esimerkeissä. Tällainen ylipäänsä osaamispuhe, osaajavaje ja kaikkea, niin emme me välttämättä saa uusia huippuosaajia sillä, että nopeutetaan ja tiivistetään tutkintoja. Tutkintoja tulee kyllä ulos. Silloin saavutetaan se numeerinen tavoite. Minulla on hyvin vahva näkemys siitä, että ei ole oikotietä osaamiseen. Ei ole oikotietä oppimiseen. Oppiminen vaatii aina työtä ja ponnistelua. Se vaatii lukemista. Se vaatii perehtymistä. Vaikka kuinka yritettäisiin nopeuttaa, ei se tapahdu välttämättä sen nopeammin. Ihmisen aivot pysyvät kutakuinkin samanlaisena. Meillä on muutakin elämää tässä. Tämä on sellainen kysymys, mitä mietin tässä. En tiedä, haastatko vielä lisää tuolla kysymyksellä, että keksinkö jotain muuta, mutta ainakin jollain tavalla uskon edelleen siihen, että yliopiston opetussuunnitelman keskeinen juttu on tieto, mitä ei muualla ole kuin yliopistoissa. Systeemaattinen, abstrakti tieto, jota ei pysty välttämättä saavuttamaan kokemustiedolla tai käytännön tiedolla. Yliopisto on paikka tälle hyvin erikoistuneelle ja systemaattiselle tiedolle. Kaikkien opiskelijoiden olisi tärkeää löytää jonkinlainen henkilökohtainen suhde siihen, jolloin se sparraa heitä eteenpäin. He pystyvät luomaan yhteyksiä erilaisten asioiden välillä ja ehkä löytämään sen merkityksen vasta vuosien päästä sitten, kun ovat työelämässä. Se tuottaa sellaista osaamista, uskoisin, paremmin kuin pikamatkana juostu yliopistotutkinto.
Eric Carver [00:31:52]: Huomaan itse nyt, kun kuulin vastauksen, olevani hyvin pitkälle samaa mieltä. Haastan nyt kuitenkin, kun podcastin kuulija saattaa sanoa, että no, aijaa, eikö mitään voi tehdä. Eikö näihin läpäisyn ja asiantuntijaksi kasvun tukeen ole mitään ratkaisuja? Tulisiko jotain mieleen semmoisia, vaikka suhtautuisi hyvin kriittisesti, niin kuin monet varmaan tämänkin podcastin kuulijat suhtautuvat tämmöiseen koulutuksen kehittämiseen jonkin OECD-kuvan perusteella, että mikä on valmistumisen keskiarvoikä, onko kuitenkin jotain sellaisia asioita, mitä meidän pitäisi erityisesti siellä OPS-pöydissä ja opetussuunnitelmapöydissä tai niissä, missä mietitään OPSin ja ohjauksen yhteyttä, joilla voitaisiin positiivisessa mielessä tukea opiskelijoita?
Johanna Annala [00:32:53]: Sillä tavalla ajattelen, että kaikki yhteisöllinen kehittäminen ja keskustelu siitä, mitä tutkinnolla haetaan, se on ihan ydinasia tässä. Jos ajattelisin opetussuunnitelman kehittämistä, niin varmaan, tämä on ehkä itselle itsestään selvää, mutta en ole varma, onko tämä kaikkialla, että sanotaanko näin, että jos opetussuunnitelmaa lähdetään uudistamaan, en lähtisi sitä koskaan uudistamaan siitä suunnasta, että miten minä ja sinä ja tuo ja hän kehittävät omaa kurssiaan, vaan lähtisin siitä isosta kuvasta, että mitä maisterin pitää osata, mitä kandin pitää osata, miten päästään sinne, mitkä ovat ne keskeiset, luovuttamattomat elementit, jolloin voidaan sanoa, että tämä on hyvä yliopistotutkinto. Mietitään erilaisia polkuja ja kokonaisrakennetta, ja vasta aivan viime vaiheessa mennään opintojakson tasolle ja yksittäisten opettajien intressien tasolle. Ymmärrän sen, että opetussuunnitelma ei voi olla voileipäpöytä, jossa on kaikkien tutkijoiden parhaat intressit ja suurimmat kiinnostuksen kohteet, koska sitten siitä tulee kokonaisuutena aika kallista, ja voi olla, että valinnaisuutta on jopa niin paljon, että se hajottaa sitä tutkintoa, ja siinä on omat ongelmaansa. Ehkä silloin voisi miettiä vaihtoehtoisia ja vuorovuosia tai jotain muuta sen tarjonnan suhteen, että erityisalueetkin saisivat tilaisuuden tulla opetetuiksi yliopistossa. Mutta se, että kokonaisuudesta keskusteltaisiin ja mietittäisiin niitä prosesseja ja opetussuunnitelman rakenteita sekä opiskelijan ja erilaisten opiskelijoiden näkökulmasta että henkilökunnan näkökulmasta. Jos on riittävä yhteinen kuva siitä, kuvittelisin, että opetussuunnitelma voi olla laadukas, vaikka se ei ole ikään kuin kaikkialle kurottuva. Sen tyyppisiä mahdollisuuksia näen. Se varmaan myös edellyttäisi sitä, että silloin kun linjataan ihan yliopiston ylätasolla vaikka opetussuunnitelmatyöhön tavoitteita tai opiskelijoiden valmistumiseen liittyvää, ettei se olisi niin numerokeskeistä, että meillä olisi myös laadullisia piirteitä ja laadullisia määritteitä siihen, mitä yliopistolta nyt oikein halutaan. Se on vähän semmoinen vinouttava ja kapeuttava, jos tämmöiset tietyt luvut, tämänikäisiä pitäisi meiltä valmistua tai näin monessa kuukaudessa pitäisi valmistua. Ne kapeuttavat. Mennään aika isoonkin kysymykseen, mutta tämähän myös tarkoittaa sitä, että yliopistot saisivat enemmän autonomiaa. Tällä hetkellähän opetus- ja kulttuuriministeriö määrittää paljon näitä. Rahoitusmalli määrittää sitä, mitä yliopistot edelleen odottavat eri tiedekunnilta. Siinä menee ruohonjuuritasolla ehkä tällaisena aika yksinkertaisenakin tavoitteena, että miten yliopistot saisivat enemmän autonomiaa siinä, että miten he haluavat koulutusta kehittää, ettei se olisi näin numeroperusteista kuin tällä hetkellä on, ja olisi vahvempi perusrahoitus, jolloin voitaisiin kehittää opetusta pidemmällä tähtäimellä.
Eric Carver [00:36:42]: Miten itse kehittäisit opiskelijoiden ohjauksen ja opetussuunnitelmien yhteyttä ja sitä kokonaisuutta tulevaisuudessa? Voitaisiinko näitä opetussuunnitelmia ja ohjauksen kehitystyötä tehdä jotenkin kokonaisvaltaisemmin? Onko siihen jotain ajatuksia? Osaan olet itse asiassa aika paljon vastannutkin, mutta mitä summaisit tätä?
Johanna Annala [00:37:07]: Luulen, että osittain tosiaan vastasinkin näihin kysymyksiin. Ehkä perusajatus minulla on se, että vaikka luotaisiin minkälainen ohjauksen tila tai rakenne, se ei kuitenkaan takaa sitä, että ohjausprosessit onnistuvat tai että hyvä ohjaussuhde syntyy opiskelijan ja ohjaajan välille. Pedagogisen yhteisön, sen lähiyhteisön arvot määrittävät aika paljon sitä, miten opettajat näkevät ohjauksen merkityksen osana omaa työtään ja miten se liittyy heidän muihin tehtäviinsä, opetukseen ja tutkimukseen ja löytävätkö he yhteyksiä erilaisten omaan työhönsä liittyvien elementtien välillä. Näistä olisi tärkeää keskustella, sillä myös ohjauksen kuormittavuus riippuu siitä, miten se on jäsennetty osaksi sitä työnkuvaa, osaksi opetussuunnitelmaa. Toivoisin ja ajattelisin ja erilaisissa kehittämistilaisuuksissa toivoisin, että puhuttaisiin sitä, että HOPSin ohjaus ei olisi joku lisäjuttu, vaan että se on osa tutkinnon kokonaisuutta ja opiskelijan polkua ja valintoja tukevaa keskustelua, että se nähtäisiin enemmänkin nuoremman alalle tulevan kollegan matkaan saattamisena kuin ei-työhön kuuluvana asiana. Näistä olisi varmaan hyvä keskustella avoimesti, että mitä näkemyksiä jossain yhteisössä on, mitä siellä ajatellaan ja myös annettaisiin kriittisten äänten tulla esille. Keskusteltaisiin siellä, mikä olisi kyseisen yhteisön koosta ja alasta riippuen. Aika eri tilanne on varmasti, jos kysymys on hyvin vahvasti tutkimuspainotteinen, geneerinen ala, tai jos on ammattiin suuntaava ala. Voi olla hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja tarpeita koko HOPS-ohjaukselle ja sen integroimiselle toteutussuunnitelman peruskäytänteisiin.
Eric Carver [00:39:32]: Eli kuulinko oikein, että periaatteessa tässä puhutaan sekä siitä, että miten se yhteisö, koulutusohjelmayhteisö tai koulutuksen yhteisö, miten sen arvot rakentuvat ja miten se osaa keskustella siitä, mikä sen ohjauksen rooli on osana opetusta ja opetussuunnitelmaa ja tutkintoa, että miten se integroituu osaksi ammatillisia työrooleja, mutta myös myös yksittäisen opettajan toimintaa?
Johanna Annala [00:40:10]: Tietyllä tavalla ajattelen, että kysymys on arvoista ja arvostuksista. Mikä on ohjauksen arvo ja arvostus? Tuossa vähän aikaa sitten kirjoitin blogin aiheesta Academic Hospitality, Akateeminen vieraanvaraisuus. Siinä kun asiasta kirjoitin ja sitä mietin ja siitä luin, niin aiemmissa kirjoituksissa on keskusteltu siitä, miten erilaiset vaatimukset, mitkä tutkijaopettajia kohtaavat, vähentävät mahdollisuuksia akateemiseen vieraanvaraisuuteen tai jopa ovat riskinä sille. Ihmiset alkavat enemmän ja enemmän keskittyä vain itseen ja siihen, että menestyy ja saa niitä erilaisia [?? 00:40:56] vaadittuja asioita eteenpäin ja saa tutkimusrahoituksia ja mitä milloinkin arvostetaan, että arvostuksetkin muuttuvat aika tiheää tahtia. Kun ajatellaan opiskelijaa ja opiskelijan ohjausta, että mikä sen rooli on arvostuksissa, näen, että se on akateemisen vieraanvaraisuuden yksi keskeinenkin kohta. Olenko vieraanvarainen opiskelijoille, jotka tulevat tähän saman alan yhteisöön, tutkijayhteisöön, opetusyhteisöön, opiskeluyhteisöön? Paljonko minulla on kiinnostusta ja aikaa? Ylipäänsä sitä sanotaan, että jos pieneksikin hetkeksi pysähtyy opiskelijan äärelle, opiskelijat kokevat sen valtavan arvostettavana. Minusta ollaan kiinnostuneita ja minut on otettu osaksi yhteisöä. Niiden ei välttämättä tarvi olla edes kovin pitkiä tai suuria keskustelua, vaan aika pieniäkin kohtaamisia, jolloin tulee semmoinen olotila, että hei, olen osata tätä yhteisöä. Tämä on myös sellainen viesti, mitä haluaisin loputtomasti toistaa. En haluaisi, että yliopisto-opiskelijoista tulee asiakkaita, vaan että he ovat osa yhteisöä. Opintoihin liittyvä ohjaus on osa alalle tulevan uuden opiskelijan sparrausta. Voi olla myös, että ihan opintojen lopussakin, että mitäs nyt? Muistan, että yhteen aikaan, silloin kun ohjasin graduja ja ohjasin siinä yhteydessä HOPSia, viimeisessä graduohjauskeskustelussa kysyin vähän tämmöisessä HOPSin ohjauksen hengessä, että no, nyt sinä olet käynyt läpi tämän kaiken, että minkälaisia terveisiä sinulla olisi tälle meidän tutkinto-ohjelmalle ja tiedekunnallemme? Se on myös semmoinen tietynlainen kohta, että voidaan myös päättää HOPSin ohjaus ja myös tukea opiskelijaa siinä, vaikka hän on usein aika epävarmanakin, että en minä nyt tiedä, mitä minusta tulee, ottaisinko vielä jotain lisää, mitä pitäisi opiskella, mutta voidaan tukea myös opiskelijaa ottamaan se seuraava askel. HOPSin ohjaus voi jatkua jopa sinne saakka.
Eric Carver [00:43:20]: Jos oikein pelkistää, niin on kyse siitä, että on tilaa ja aikaa. Tilaa ja aikaa pedagogisessa yhteisössä keskusteluun arvoista, siitä, mikä sen koulutusohjelman tai tutkinnon tai OPSin tavoite on ja rakenne on ja mikä on ohjauksen rooli siinä, mutta myös toisaalta sitä, että tilaa ja aikaa on pitkin sitä opiskelijan matkaa, joka on hänellä ainutlaatuinen.
Johanna Annala [00:43:44]: Kyllä.
Eric Carver [00:43:45]: Opetus- ja tutkimushenkilökunnan kanssa pysähtyä miettimään, mistä tullaan, missä ollaan ja mihin mennään.
Johanna Annala [00:43:53]: Kyllä.
Eric Carver [00:43:55]: Kiitos tosi paljon, Johanna. Voisin kysyä ja tekisi mieli kysyä kaiken näköistä, mutta kun on luvattu, että tässä on joku tietty järkevä aika tässä meidänkin keskustelussa, niin menen viimeiseen kysymykseen, joka on kaikille vieraille sama. Lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä. Mitäs haluaisit antaa kuulijoille vinkiksi?
Johanna Annala [00:44:19]: Mietin, että onko tämä kertomakirjallisuutta vai asiakirjallisuutta. Päädyin Paul Ashwinin teokseen Transforming University Education: A Manifesto. Tämä on Bloomsburyn 2020 julkaisema kirja. Tässä Paul Ashwin, professori Lancasterin yliopistosta, aika lailla tuulettaa monenlaisia itsestäänselvyyksiä, mitä ajatellaan yliopisto-opetuksen tarkoituksesta tänä päivänä. Hänellä aika vahva viesti tässä kirjassa on sellainen, että, yritän tästä vapaasti kääntää nyt hänen keskeisen viestinsä, että yliopisto-opetuksen ja yliopistokoulutuksen keskeinen koulutuksellinen tehtävä ei ole valmistaa jotakuta heidän rooliinsa tulevassa työvoimassa. Sen sijaan korkeakoulutuksen koulutuksellinen tavoite on saattaa opiskelijat transformatiiviseen suhteeseen tiedon kanssa. Se muuttaa heidän käsitystään siitä, keitä he ovat ja mitä kaikkea he voivat tehdä maailmassa. Tämä ilman muuta valmistaa heitä myös tuomaan oman kontribuutionsa yhteiskuntaan, mukaan lukien heidän kontribuutionsa työmarkkinoille. Tämä on yliopistokoulutuksen oheistuote, ei sen driving force, eli keskeinen työtä edistävä ja sitä linjaava asia. Tuo kannattaa lukea. Se on ehkä aika poleeminenkin, mutta myös pikkuisen ajatuksia uuteen asentoon vinksauttava kirja yliopistokoulutuksen tavoitteista ja tehtävistä.
Eric Carver [00:46:12]: Kiitos paljon tästä lukuvinkista ja kiitos paljon keskustelusta.
[äänite päättyy]