Helsingin yliopisto
Miten ulkomaalaistaustaisia ja maahanmuuttajia tuetaan korkeakouluissa SIMHE-toiminnan avulla? Minkälaisia tuen tarpeita heillä on? Minkälaisia rakenteellisia esteitä korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ja ulkomaalaistaustaiset kokevat koulutusjärjestelmässä ja työmarkkinoilla? Miten korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajien asemaa voitaisiin vahvistaa Suomessa? Minkälaisia toimenpiteitä yliopistoissa pitäisi tehdä tulevaisuudessa? Entä työnantajien, ammattiliittojen ja valtiovallan?
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin kolmannen tuotantokauden 11. jakson vieraana ovat uraohjauksen asiantuntija Kaisa Niskanen Helsingin yliopiston urapalveluista ja suunnittelija Marita Häkkinen Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluista. Niskanen ja Häkkinen työskentelevät omissa yliopistoissaan SIMHE-toiminnassa.
SIMHE on lyhenne englannin kielen sanoista Supporting Immigrants in Higher Education in Finland. Kyse on korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajien tuesta korkeakouluissa. SIMHE-toiminnan tavoitteena on sujuvoittaa korkeasti koulutettujen, eri statuksilla olevien maahanmuuttajien ja ulkomaalaistaustaisten aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä korkeakoulutukseen ohjautumista, tutkinnon suorittamista sekä työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille kansallisesti ja alueellisesti.
Kuuntele jakso Soundcloudissa
Tekstivastine
Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa podcastin 43. ja kolmannen tuotantokauden 11. jakso.
Jakson aiheena on kansainvälisten osaajien koulutuksen ja työllistymisen tuki korkeakouluissa. Vieraina uraohjauksen asiantuntija Kaisa Niskanen Helsingin yliopiston urapalveluista ja suunnittelija Marita Häkkinen Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluista.
Jakso ja tekstivastine on julkaistu 4.4.2024. Jakson pituus 65 minuuttia.
Eric Carver [00:00:01]: Tervetuloa Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin seuraan. Podcastissa tarkastellaan opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen yliopistoissa liittyviä kysymyksiä ja aiheita. Minä olen Eric Carver ja olen tämän podcastin juontaja. Työskentelen Helsingin yliopiston strategisissa palveluissa. Vastaan opiskelijoiden ohjausta koskevien yliopistotason linjauksien valmistelusta ja niiden toimeenpanon seurannasta. Koordinoin myös Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaa. Aiemmin työskentelin uraohjaajana Helsingin yliopiston urapalveluissa. Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa -podcastin kolmannen tuotantokauden 11. jakson vieraina ovat uraohjauksen asiantuntija Kaisa Niskanen Helsingin yliopiston urapalveluista ja suunnittelija Marita Häkkinen Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluista. Niskanen ja Häkkinen työskentelevät omissa yliopistoissaan SIMHE-toiminnassa. SIMHE on lyhenne englanninkielen sanoista Supporting Immigrants in Higher Education in Finland. Kyse on korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajien tuesta korkeakouluissa. SIMHE-toiminnan tavoitteena on sujuvoittaa korkeasti koulutettujen eri statuksella olevien maahanmuuttajien ja ulkomaalaistaustaisten aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä korkeakoulutukseen ohjautumista, tutkinnon suorittamista sekä työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille kansallisesti ja alueellisesti. Tervetuloa mukaan, Kaisa ja Marita.
Kaisa Niskanen [00:01:25]: Kiitos.
Marita Häkkinen [00:01:26]: Kiitos paljon.
Eric Carver [00:01:28]: Puhutaan tässä jaksossa Kaisan ja Maritan kanssa siitä, miten ulkomaalaistaustaisia ja maahanmuuttajia tuetaan korkeakouluissa SIMHE-toiminnan avulla. Minkälaisia tuen tarpeita heillä on? Minkälaisia rakenteellisia esteitä korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ja ulkomaalaistaustaiset kokevat koulutusjärjestelmässä ja työmarkkinoilla? Miten korkeasti koulutettujen ulkomaalaistaustaisten ja maahanmuuttajien asemaa voitaisiin vahvistaa Suomessa? Minkälaisia toimenpiteitä yliopistoissa pitäisi tehdä tulevaisuudessa? Entä mitä työnantajien, ammattiliittojen ja valtiovallan pitäisi tehdä? Helppoja aiheita meillä tänään. Aloitetaan siitä, että miten ulkomaalaistaustaisia ja maahanmuuttajia tuetaan korkeakouluissa SIMHE-toiminnan avulla. Jos Kaisa aloittaa.
Kaisa Niskanen [00:02:21]: Kiitos kysymyksestä. SIMHEhän tarjoaa ohjausta ja neuvontaa oikeastaan kaikille – ei kauheasti rajoiteta palveluun pääseviä – opinnoista ja työurasta. Tarkoittaa käytännössä henkilökohtaista ohjausta verkossa tai kasvokkain kampuksella. Erilaisia työpajoja näistä teemoista. Koitetaan järjestää myös vierailuluentoja ja erilaisia koulutusmahdollisuuksia. Nämä koulutusmahdollisuudet ovat usein valmentavia opintoja tai aikaisempia kotimaasta hankittuja opintoja täydentäviä, räätälöityjä koulutuspaketteja. Esimerkiksi opettajille. Kohderyhmänä on tietysti tosiaan erityisesti korkeasti koulutetut maahanmuuttajat, mutta esimerkiksi Helsingissä myös meidän kansalliset opiskelijamme ovat erittäin tervetulleita luennoillemme ja työpajoihimme. Meillähän on kymmenen AMKia ja yliopistoa Suomessa, jotka toimivat niin sanottuna vastuukorkeakouluina. Ja palvelut vähän vaihtelevat oppilaitoksittain. Esimerkiksi Turku tarjoaa valmennusta suomen kielen YKI-, eli yleisiin kielitutkintoihin. Siihen kohdennettua kielivalmennusta tai -koulutusta. Ja Jyväskylässä, Marita, teillä on varmaan myös omia juttujanne, vähän erilaisia profiileita palveluissa.
Marita Häkkinen [00:03:54]: Kyllä, kiitos. Hyvä kysymys ja näin tosiaan on. Täällä Jyväskylässä me ollaan vuodesta 2016 tarjottu SIMHEn ohjaus- ja neuvontapalveluita maahanmuuttajataustaisille henkilöille. Kuten Kaisa sanoitkin, niin matalan kynnyksen palvelu on se lähtökohtaidea. Oikeastaan toinen, jonka haluaisin nostaa palvelun suunnittelun näkökulmasta alusta saakka on ollut se, että meidän tehtävämme on ollut tarjota myös keskitetysti ohjausta sillä tavoin, että kuka vaan mistä päin vaan Suomea on voinut ottaa yhteyttä korkeakoulussa sijaitseviin ohjauspalveluihin. Täältä on voitu ohjata eteenpäin myös muihin korkeakouluihin. Eli siinä mielessä tämä tehtävä ja tämä palvelu on luonteeltaan myös valtakunnallista ja riippumatonta siitä kyseisestä korkeakoulusta, jossa sitä tarjotaan. Ja ehkä ajattelen, että yksi tärkeä näkökulma on, että me pyritään tarjoamaan mahdollisimman nopeasti alkuvaiheen keskusteleva tuki henkilöille korkeakoulutukseen hakemisen tai omaan urasuunnitteluun liittyvään tarpeeseen tai vaikkapa kielen opiskelun tarpeeseen, joka kytkeytyy esimerkiksi opintoihin ja työllistymiseen. Olen itse tykännyt tosi paljon tästä ideasta nimenomaan, että me toisaalta tarjotaan ohjausta keskitetysti, mutta toisaalta meillä on tämä melko laaja verkosto SIMHE-korkeakouluja, jotka Kaisa mainitsitkin jo. Ja toki koko korkeakouluverkosto toimii, että voidaan sitä ohjausta tarjota perustuen niihin maahanmuuttajataustaisen henkilön kysymyksiin. Se on yksi näkökulma. Meillä Jyväskylässä on myös tämmöinen JYU. Integra -koulutus. Tänä vuonna meillä on seitsemäs sisäänotto siinä. Vuodesta 2018 noin vuoden mittainen koulutus korkeakoulutetuille ja henkilöille, joilla jonkun verran on jo opintoja korkeakoulusta. Esimerkiksi keskeytyneet tutkinto-opinnot, niin suomen kieli integroiden siihen opiskelijan omaan koulutusalaan. Elikkä he opiskelevat myös omien koulutusalojensa mukaisia opintoja Integran aikana. Tätä tarjotaan meillä Jyväskylässä. Tähän kytkeytyen ajattelen, että tärkeä kehityksen paikka ja myös itse asiassa meillä rakenteissa tärkeä kohta katsoa on kenties saavutettavuuden eli sen korkeakouluun hakemisen tuen ja pääsyn parantaminen näille kohderyhmille, niin on nämä meidän valintaperusteemme. Eli aina kun haetaan korkeakoulutukseen, niin koulutuksen hakukohteita säätelevät tietyt valintaperusteet ja -kriteerit. Niiden kehittämiseen ollaan myös toki tässä koko SIMHE-verkostossa panostettu, mutta myös täältä Jyväskylästä me ollaan esimerkiksi vedetty yliopistojen yhteisiä ryhmiä, joissa on tarkasteltu vaikkapa kielitaitovaatimuksia yliopistojen valintaperusteissa ja niissä suosituksissa. Sen tyyppistä kehittämistyötä on ollut tässä ikään kuin varsinaisien – en välttämättä aina niin tykkää käyttää sanaa asiakas – potentiaalisten opiskelijoiden ja ohjattavien neuvontapalveluiden rinnalla viety eteenpäin.
Eric Carver [00:08:48]: Tässä kai keskeinen ero valtaosaan siitä palvelusta, jota korkeakoulut tuottavat, on se, että tämä ei liity millään tavalla siihen, onko opiskelijastatusta vai ei.
Kaisa Niskanen [00:08:59]: Joo, pääsääntöisesti tutkinto-opiskelijastatusta ei varsinaisesti ole. Tämä on tietynlaista, en ehkä tykkää sanasta poluttaminen, mutta ohjausta niihin näin yksinkertaisesti sanottuna. Hyvä Marita, kun muistit ottaa esille tuon, että yhteydenottoja voi tulla ympäri Suomen ja eri alojen ihmisiltä. Toimitaan sillä tavalla, että kuka tahansa voi olla yhteydessä mihin tahansa SIMHEn palveluissa. Hyvä, kun muistit kertoa. Periaatteessa ei ole kysymys tutkinto-opiskelijoista kohderyhmänä, jotka ovat tällä hetkellä välttämättä.
Eric Carver [00:09:51]: Millaisia tuen tarpeita näillä palveluiden kohderyhmillä on, eli koulutetuilla maahanmuuttajilla ja ulkomaalaistaustaisilla? Aloitatko sinä, Marita.
Marita Häkkinen [00:10:05]: Tämä on myös sinänsä aika laaja kysymys. Olen aina itse, tai sanotaanko, työn tekemisen myötä, kun olen omassa työssäni paljon tavannut henkilöitä, jotka ovat melko hiljattainkin tai vuoden muutaman kuluessa muuttaneet tai tulleet hyvin äskettäinkin Suomeen. Kun keskustellaan näistä tarpeista, niin se hahmottuu usein aika moninaisena se tarpeiden kenttä tai ne kysymykset. Ja minä ehkä ajattelen niin, että usein on kyseessä juuri aikuinen ihminen, jolla hyvin usein on suoritettu tutkinto jo toisessa maassa siinä vaiheessa, kun hän on Suomeen muuttanut. Itse asiassa aika monilla on jo sitä ammatillista uraa takana ja voi olla pitkiäkin työhistorioita. Ne tarpeet toki siis yleensä aina liittyvät jollain tavalla koulutukseen. Esimerkiksi oman korkeakoulututkinnon täydentämiseen tai sen loppuun opiskelemiseen Suomessa. Tai riittävän kielitaidon opiskeluun, että voisi opiskella korkeakouluopintoja Suomessa. Aika usein siinä rinnalla on myös työpaikan löytämisen, työllistymisen, oman uralla etenemisen tavoite. Nämä varmaan laajemmin kytkeytyvät ylipäätään asettumiseen, josta käytetään näitä integroituminen ja kotoutuminen ja oman paikan löytäminen tässä maassa ja yhteiskunnassa ja kaupungeissa. Ne tuen tarpeet näyttäytyvät minun mielestäni kaikessa tässä, mutta ehkä keskittyen toki sinne koulutukseen ja työpaikan löytämiseen. Ja nimenomaan hakemiseen näissä toimissa.
Eric Carver [00:12:49]: Haluatko Kaisa tähän?
Kaisa Niskanen [00:12:53]: No joo. Marita, tosiaan kuvasitkin jo, niin porukka on… Hyvin aikuisia, mutta toisaalta valtavan heterogeeninen porukka tietysti, että on vaikea, vähän haasteellista puhuakin ryhmänä, koska jokaisen keissi on niin yksilöllinen. Mutta ehkä joskus mietin sitä, että tässä roolissa joutuu tai saa toimia usein myös vähän kulttuuritulkkina. Eli erityisesti ehkä uraohjaajana mietin juuri meidän työkulttuuriamme siihen liittyvissä asioissa. Ne kysymykset ja tarpeet ja pohdinnat voivat olla joskus myös aika käytännönläheisiä liittyen vaikkapa tämmöiseen, että missä vaiheessa suomalaisessa rekrytointiprosessissa on hyvä esittää palkkapyyntö. Ja miten juuri nämä työkulttuurin detaljit täällä pelittävät ja toimivat. Eli semmoinen rooli ehkä tässä joskus uraohjauksen puolella lankeaa, että jotenkin tätä heille vierasta kulttuuria ja työkulttuuria joutuu tulkitsemaan ja avaamaan. Nyt oikeastaan tässä nousi mieleen. Kyllä ne koulutukseen ja työelämään liittyvät kysymykset liittyvät usein hakeutumiseen, niin kuin Marita sanoi.
Marita Häkkinen [00:14:31]: Voisin ehkä pikkaisen jatkaa vielä tähän. Tämä on hyvin mielenkiintoinen tämä näkökulma, jonka Kaisa nostit kulttuureista ja kulttuurien tulkinnasta ja myös ihan, voisiko sanoa, hiljaisen tiedon jakamisesta, joka liittyy esimerkiksi siihen työn hakemiseen ja työpaikkakulttuureihin. Yksi hyvin keskeinen asia, joka nimenomaan siinä työllistymisen haasteissa monia yhdistää, niin on se verkostojen puute. Se voi olla tiedostettu kysymys tai se voi nousta sieltä keskustelujen lomasta. Eli me emme ehkä välttämättä aina edes täällä, voisiko sanoa, kasvaneet, pitkään asuneet, kouluttautuneet, niin me emme aina ymmärrä, miten iso merkitys on sillä, että loppujen lopuksi me edetään täällä, tavalla tai toisella, verkostoissa, jotka rakentuvat pikkuhiljaa. Sen takia minun mielestäni tuen tarpeissa näkyy se, että sinne tarvitaan tukea myös niihin verkostojen muodostamiseen ja vahvistamiseen ja ylläpitämiseen. Siinä olen monesti miettinyt, että periaatteessa kuka vaan työelämässä, me voimme jakaa verkostoitumisen tukea ihan omana itsenämme ja työntekijöinämme. Omaa verkostoa hyödyntämällä tai kollegan kautta kysymällä. Se on aika keskeinen tarve myös.
Eric Carver [00:16:43]: No tässä jo tuleekin näitä esiin. Mennään tähän vielä ihan suoraan. Eli minkälaisia rakenteellisia esteitä korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ja ulkomaalaistaustaiset kokevat sekä täällä meidän koulutusjärjestelmässämme että työmarkkinoilla? Jos Kaisa aloittaa.
Kaisa Niskanen [00:17:02]: Joo, näitähän meillä riittää, haasteita. Marita toi jo sanan kotoutuminen esille. Meillähän nyt on kotoutumislaki uudistumassa ensi vuonna. Meillä astuu voimaan uusi kotoutumislaki Suomessa. Saa nähdä, mitä se käytännössä tuo. Tietenkin tavoitteena on nopeuttaa integroitumista ja vahvistaa kytköksiä työelämään ja näin päin pois. Meillä on ehkä vähän haasteena, että tällä hetkellä meidän kotoutumiskoulutuksemme ei oikeastaan tuota tarpeeksi korkeaa kielitaitoa siirtyä esimerkiksi tutkinto-opiskelijaksi tai asiantuntijaksi työelämään. Se on tunnistettu. Marita toi esille Integran ja meillä on Helsingin yliopiston AKVA-koulutus. Ne tavallaan hieman ehkä juuri silloittavat polkua kotoutumiskoulutuksesta sinne korkeakoulumaailmaan. Se on varmaan yksi taustatekijä, miksi näitä valmentavia koulutuksia tarvitaan. Meillä on tosiaan aika kovat kielitaitovaatimukset, kuten Maritakin toi esille. Opiskelupaikkoihin, koulutusohjelmiin ja tietysti myös työelämään. Ja meillä maahan muuttaneet voivat jäädä joksikin aikaa tietynlaiseen vaiheeseen, että he koittavat kartuttaa kielitaitoaan ja tekevät ehkä vaikka töitä siinä rinnalla ja tavallaan pyristelevät eteenpäin. Se prosessi ei ole kauhean sujuva ja sukkela vielä. Mielenkiintoista nyt nähdä, mitä tapahtuu jatkossa kotoutumiskoulutuksen kanssa. Rekrytoinnissa ehkä me ollaan vähän nurkkapatriootteja, jos saa käyttää tätä sanaa.
Eric Carver [00:19:10]: Saa käyttää.
Kaisa Niskanen [00:19:10]: Me emme ehkä ihan hirveän hyvin aina tunnista, niin kuin Maritakin toi esille, että ihmisillä on usein tosi paljon kokemusta sieltä omasta maasta tai jostain kolmannesta maasta. On paljon jo hankittua työkokemusta ja opintoja. Niitä ei aina tunnisteta. Ja jos tunnistetaankin, ei ehkä aina ihan arvosteta. Työelämän puolella meillä on ehkä semmoinen haaste. Meidän prosessimme ovat ehkä aika hitaita ja osittain myös aika kalliita ja monimutkaisia, kun puhutaan ihan säädeltyjen tutkintojen ja ammattien rinnastamisesta tai laillistamisesta Suomessa. Ne ovat aika kinkkisiä ymmärtää ja hitaita toteutumaan. Siinä välillä toivoisi pikkaisen sääntö-Suomen, ei nyt purkua, mutta että me saisimme ne prosessit jouheviksi, hyvin selkeiksi ja jollakin tavalla kohtuullisiksi. Tämmöiset asiat ehkä minulla nousevat nyt suurimpina haasteina, mitä meillä rakenteissa on.
Eric Carver [00:20:30]: Marita.
Marita Häkkinen [00:20:32]: No joo, tässä tuli todella monta tärkeää näkökulmaa, joita Kaisa käsittelit. En melkein tiedä, mitä oikeastaan osaisin lisätä. Minä ajattelen niin, että meidän rakenteissamme on paljon elementtejä. Jos me katsotaan vaikka koulutusjärjestelmää ja niitä rakenteita, jotka säätelevät koulutukseen pääsyä ja toisaalta niitä koulutuksia itseään, eli millä tavoin meidän koulutuksemme järjestetään ja minkälaisia vaatimuksia siellä vaikka tutkintojen rakenteissa, sisällössä on. Henkilö, joka on vielä niin sanotusti kielen opiskelun ja oppimisen vaiheessa – ei ole käynyt vaikkapa suomen- tai ruotsinkielistä koulupolkua -, Suomessa me odotamme aika valmista osaamista ennen kuin me jollain tavalla uskallamme myöntää vaikka opiskelupaikkaa. Aavistelen, että sama on työelämän puolella. Meillä on paljon keskustelua siitä, varsinkin nyt näissä hetkissä ja vuosissa, kun me yhä enemmän ymmärretään se, että me tarvitaan maahan muuttaneita työelämään ja meillä on työvoimapulaa monilla aloilla. Toisaalta meillä on paljon henkilöitä Suomessa, joilla olisi tarve työllistyä ja korkeakouluttautua. Minusta tuntuu, että meillä on tavallaan ymmärrystä jo siitä, mutta meillä on samalla hyvin jäykkiä asenteita ja rakenteita, joista me ei olla kauhean helposti valmiita joustamaan. Tämä on minun mielestäni asia, joka nyt ehkä pikkaisen rupeaa näyttäytymään, että siellä tapahtuu kehitystä. Minun mielestäni se on todella hyvä ja tärkeä asia. Se näkyy esimerkiksi siinä, että meillä on ollut vaikkapa näistä tutkintokoulutukseen hakemisen kielitaitovaatimuksista kohderyhmillä, kuten vaikka opettajat ja opettajakoulutus, josta ehkä ajatellaan perinteisesti, että opettaja kun rupeaa kouluttautumaan, niin tämä suomen kielen taito pitää olla jo lähes täydellinen ennen kuin voidaan edes ajatella, että opintoja voisi aloittaa. Tällaisissa kysymyksissä meillä rupeaa minun mielestäni näkymään enemmän ymmärrystä ja joustoa myös hakijaryhmille, jotka eivät vaikka puhu äidinkielenään tai vielä opiskelevat suomen tai ruotsin kieltä. Semmoista jäykkyyttä minä ajattelen, että meillä siellä rakenteissa edelleen on. Työtä täytyy tehdä paljon myös korkeakoulutussektorilla, että me saadaan sitä joustavoitettua. Toisaalta myös esimerkiksi opinnoissa samoin kuin työpaikoilla töitä tehdessä, että me hyväksyttäisiin ja kehitettäisiin toimia ja käytänteitä ja sitä meidän omaa toimintaamme niin, että me pystytään myös kollegoiden ja opiskelijoiden kanssa tukemaan siinä vaikkapa suomen kielen oppimisessa työn ja opiskelun lomassa. Sillä tavalla ajattelen, että rakenne voi myös joustavoitua ja kehittyä ajan ja kehittämistyön myötä.
Eric Carver [00:25:24]: Varoitin Maritaa, Kaisa, kun olen itse työskennellyt aikana uraohjaajana ja hyvin paljon kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden kanssa. Tätä teemaa on aika pitkään tässäkin yhteiskunnassa käsitelty. Muistan tässä samassa rakennuksessa, jossa tämä studio on, niin tuolla yläkerrassa vuonna 2010, jos oikein muistan, kansainvälinen tutkinto-opiskelija kysyi työelämätapahtumassa, että what does Finland want, suhteessa kansainvälisiin tutkinto-opiskelijoihin. Minulla ei ollut silloin erityisen selvää vastausta. Ei ole oikein nytkään. Rekrytoidaan, halutaan, on juhlapuheita. Tulkaa. Ja edelleenkin rakenteellisia esteitä on ja niitä välillä jopa lisätään. Pedagogiikassa puhutaan linjakkuudesta, tässä se vielä hakee itseään. Ja minä en nyt moiti mitään kehitystyötä, jota tässäkin on. Tästä on nyt 14 vuotta. En vähättele mitään hienoja juttuja, joita on tehty. Edelleen tuntuu, että se linjakkuus on vähän hakusessa. Onko tämä epäreilu ajatus?
Kaisa Niskanen [00:26:39]: Minusta hänellä on ollut oikein oivallinen kysymys. Kyllähän me haparoidaan vähän isossa kuvassa juuri tässä. Tai siis, että mitä me halutaan meidän kansainvälisille opiskelijoille ja mitä me halutaan heistä sen jälkeen, kun he valmistuvat. Itse soisin näkeväni heidän jäävän tänne. Puolethan heistä yleensä jää ja puolet lähtee pois maasta. Se on minusta aika iso haaste.
Marita Häkkinen [00:27:22]: Kyllä. Minä olen samaa mieltä ja myös tästä kysymyksestä. Tämä näyttäytyy monesti todella hämmentävänä tämä tilanne maahanmuuttajan näkökulmasta. Monesti ehkä juuri myös tilanteissa, kun kuitenkin jo koulutusta ja osaamista on paljon. Ja voisiko sanoa, että näyttöjäkin olisi, jos joku vaan antaisi mahdollisuuden. Valitettavan usein tuntuu siltä, että se vaatii aivan jotenkin äärettömän määrän niitä ponnistuksia, että saa jalan jonnekin oven väliin ja toisaalta se ei ole välttämättä kauhean rohkaisevaa ja kannustavaa. Kyllä tunnistan erittäin hyvin tämän kysymyksen edelleenkin. Minä kyllä ajattelen myös niin, että tuo kysymys pitää saada esittää ja siitä pitää saada keskustella. Se ei toki riitä vielä. Jos meillä olisi enemmän myös kommunikaatiota ja kohtaamista myös siellä, missä näitä rakenteita suunnitellaan ja kehitetään. Ja ihan ylipäätään lähtökohtaisesti meidän työelämämme, vaikkapa täällä korkeakouluhallinnossa, olisi moninaisempi niin sanotusti tämän kulttuuri-, kansalaisuus- ja kielitaustojen näkökulmasta, niin minä uskon, että sillä voisi olla jotakin vaikutusta myös näihin asioihin.
Kaisa Niskanen [00:29:20]: Ja ainakin voitaisiin toimia tietyllä tavalla esimerkkinä tässä.
Eric Carver [00:29:26]: Kyllä. No niin, päästäänkin sitten kohti niitä ratkaisuja. Miten teidän mielestänne korkeasti koulutettujen ulkomaalais- ja maahanmuuttajataustaisten asemaa voitaisiin vahvistaa Suomessa? Marita saa aloittaa.
Marita Häkkinen [00:29:50]: Minun mielestäni aivan keskeiset keinot tähän ovat nimenomaan työ ja koulutus, tai koulutus ja työ. Ihan kummin päin vaan ajateltuna. Nehän ovat niitä foorumeita ja paikkoja meidän yhteiskunnassamme, jossa me osallistutaan. Tehdään työtä tämän maan palveluihin ja kaikkeen, mitä meillä tuotetaan. Ja rakentamiseksi ja kehittämiseksi ja tarjoamiseksi. Minä ajattelen, että se asema vahvistuu sitä kautta, että ihmiset pääsevät kouluttautumaan ja pääsevät töihin ja osallistumaan. Hyvin tärkeä on kolmannen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan puoli ja näkökulma, mutta joskus minusta myös tuntuu, että me tietyllä tavalla vähän liikaakin saatetaan ajatella, että siellä on se paikka. Siellä tarjotaan niitä harjoitteluja ja vapaaehtoistyötä. Sitä kautta sinä voit osallistua. Minun mielestäni se ydin on siinä työelämässä ja koulutuksessa. Sitä myöten aseman parantamisen kannalta näyttää ehkä olevan myös niin, että suomen ja ruotsin kielitaidon opiskelumahdollisuudet ja vahvistaminen olisivat myös tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi siihen työpaikan löytämiseen ja urakehitykseen. Niitä vahvistamalla myös ajattelen, että on mahdollisuus tähän asemaan vaikuttaa.
Eric Carver [00:32:18]: Kaisa.
Kaisa Niskanen [00:32:18]: Kyllähän se tosiaan on koulutus ja työ. Hyvin tiivistettynä, sanottuna. Jokainen haluaa kokea olevansa hyödyksi ja tehdä merkityksellisiä asioita. Puhutaan meistä niin sanotuista kantasuomalaisista tai tänne maahan muuttaneista. Jokaiselle pitäisi siihen löytyä se mahdollisuus. Silloin se integraatiokin etenee aika jouhevasti. Ehkä jos vähän konkreettisia asioita tähän vielä nostaisin esiin, niin juuri tuo, mitä Marita toit tuossa aikaisemmin esille, että useinhan ihminen, jos tulee aikuisena, vaikkapa puolisona Suomeen, niin tosiaan aloittaa niin valtavan tyhjältä pöydältä niiden verkostojen ja ammatillisten kontaktien suhteen. Eli meidän täytyisi jotenkin luoda mahdollisuuksia rakentaa niitä verkostoja. Täällä se on niin oleellinen asia. Vaikka sinä nyt sanoit, että me liikaa ehkä nojataankin sinne kolmanteen sektoriin usein, minäkin myös tunnistan tuon ilmiön. Tietyllä tavalla kyllä, jos ei heti sitä työkokemusta pääse kerryttämään, niin kyllähän tietenkin kaiken näköinen aktiivinen toiminta muualla, vaikkapa järjestöissä on aina hyödyllistä. Mutta pääasia, että pääsisi kerryttämään ja saisi niitä paikallisia kokemuksia. Ja jotenkin siis me tarvitaan myös aika paljon korkean tason kielikoulutusta. Me tarvitaan niitä laadukkaita kielikoulutuksia ja mahdollisuuksia myös käyttää sitä kieltä. Ja siinä tavallaan oikeastaan kuka tahansa voi auttaa olemalla kääntämättä kieltä englantiin kovin nopeasti. Eli jos puhutaan ihan konkreettisista asioista, niin tällaisia minulla tulee päällimmäisenä mieleen.
Eric Carver [00:34:14]: No niin. Päästään kysymykseen, jossa nyt kaikki päättäjät ja valtaa käyttävät ovat korvat virittyneinä. Minkälaisia toimenpiteitä yliopistossa nimenomaan pitäisi tehdä tulevaisuudessa? Mikä se meidän sektorimme rooli on tämän ryhmän tueksi ja heidän työllisyytensä ja koulutuksensa eteen? Mitä työnantajien pitäisi tehdä? Mitä ammattiliittojen? Mitä valtiovallan? Kaisa pääsee pitämään ensimmäisen linjapuheen.
Kaisa Niskanen [00:34:53]: Toiveiden tynnyrit nyt kumisemaan. Jos aloitetaan tästä läheltä, eli omasta yliopistoyhteisöistämme ja -koulutuksestamme. Jos minä nyt rohkenen sanoa, niin minä ehkä toivoisin tietynlaista vastuullisuutta sinne. Me aidosti maalaisimme realistisen kuvan esimerkiksi suomalaisista työmarkkinoista. Sitä minä olen tosi paljon tässä itse asiassa miettinyt viime aikoina. Meillä on ollut paljon keskustelua myös tästä aiheesta mediassa. Ehkä minä erityisesti ajattelen tässä kotimaisten kielten merkitystä opintojen jälkeisessä työelämässä. Nyt puhun hieman ehkä enemmän tässä kohtaa nimenomaan kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista kuin perinteistä SIMHE-asiakkaista. Itselläkin kun on sitäkin taustaa paljon, niin tästä ei voi olla puhumatta. Tällä hetkellä se tilanne on vähän karrikoidusti se, että meillä usein opiskelijat tulevat sieltä lentokentältä suoraan luentosaliin ja opiskelevat tiiviissä maisteriohjelmassa, jossa on hyvin iso paketti jo niitä opintoja sen kaksi vuotta, tai vähän yli. Ja me toivotaan, että menestyt ja hyvinvoit suomalaisessa työelämässä ja löydät paikkasi. Jotenkin realistisesti ajatellen mehän tiedetään jo se, että sinne ei oikein paljon mahdu niitä kieliopintoja. Me ei oikeasti aidosti anneta kovin hyviä eväitä aina siihen suomalaisen työelämään. Me annetaan valtavan laadukasta, tasokasta substanssiopetusta. Me kaikki tiedetään, että niillä yleisillä työelämätaidoilla on valtava merkitys. Eli minä ehkä vähän toivoisin jopa tutkintorakenteen uudelleenskannausta, jos aidosti haluttaisiin ratkaista haastetta, joka me kaikki oikeastaan tunnistetaan. Meillä valmistuu valtavan taitavia, omassa substanssissaan hyvin osaavia maistereita, mutta jokin osa heidän osaamispaletistaan kuitenkin on vaillinainen. Tällainen pieni toivomus sinne tutkintorakenteisiin. Työnantajilta ehkä toivoisin rohkeutta rekrytointeihin, niin kuin Maritakin tuossa toi esille. Erityisesti kielitaidon osalta, että arvioitaisiin ihan realistisesti ja rohkeasti sitä, että kuinka paljon oikeasti kieltä tarvitaan ja voiko ihmistä rekrytoida, vaikka hän vasta opiskelee kieltä ja ottaa sitä haltuun. Ehkä semmoinen toive sinne suuntaan. Ammattiliitot näyttävät olevan hirveän eri vaiheissa tässä asiassa. Toiset ovat tehneet jo paljon sen eteen, että muualta tulleet alan ihmiset saisivat tukea ja jeesiä tässä asiassa, asettumisessa. Ehkä sellainen ihan konkreettinen toive. Nämä ammatilliset verkostot ja kontaktit ovat tosi tärkeitä aina. Suomessa ehkä erityisesti, kun sinne työmarkkinoille koitetaan päästä, että jotenkin luotaisiin tilaisuuksia ja alustoja siihen, että ihmiset pääsisivät luomaan niitä kontakteja. Ja ihan konkreettisia asioita, kuten englanninkielisiä sisältöjä ja ehkä käytännönläheistäkin neuvontaa. Nostin jo tuossa esiin sen palkka-asian. Saan siitä aika paljon kysymyksiä, niin voisiko niitä vähän vaikka tuoda esille selkeästi, että minkälaisia palkkoja tietyillä aloilla voi esimerkiksi pyytää Suomessa. Valtiovallan suhteen ehkä sanon vain lyhyesti, että tämän hetkinen kehitys ei ole oikein hyvä. Marita voi jatkaa vaikka tästä. Itse toivoisin, että me päästäisiin näkemään se maahanmuutto mahdollisuutena. Tällä hetkellä tuntuu, että se nähdään usein uhkana. Marita, ole hyvä ja täydennä.
Eric Carver [00:39:19]: No niin, Marita. Pääset jatkamaan toiveita eri sektoreille.
Marita Häkkinen [00:39:25]: Joo, kyllä. Voin vaikka aloittaa tästä Kaisan kutsumana tähän valtiovallan rooliin. Jos nyt itse vaikka mietin tätä noin reilun kuuden vuoden periodia, jota olen tässä nimenomaan näissä SIMHEn töissä ja maahan muuttaneiden ohjauksen ja koulutuskysymysten parissa tehnyt, niin minun mielestäni tämänhetkinen aika näyttäytyy vähän erilaisena kuin vaikkapa lähivuodet. Siinä mielessä yhdyn tuohon ajatukseen, mitä Kaisa sanoit, että on liikaa kielteisyyttä ja epäilyä ja negatiivisuutta meidän poliittisessa keskustelussamme. Toki on myös muuta, mutta valitettavasti tämä nyt tässä ajassa on saanut aika paljon alaa ja huomiota jollain tavalla. Siihen toki suhtaudun hyvin kriittisesti. Minä ennemminkin pitäisin tärkeänä, että kansainvälisten tai Suomeen muuttaneiden osaajien asema, rooli, ylipäätään heidän paikkansa suomalaisessa työelämässä, nähtäisiin ihan normaalina, tavallisena asiana. Toivoisin siihen keskustelua enemmänkin kuin vastakkainasettelua, jota meillä valitettavan paljon tällä hetkellä on. Minun mielestäni ammattiliitot ovat aika tärkeässä asemassa. Minä olen havainnut nyt tämän lähimenneisyyden tai kuukausien aikana, että ammattiliitot ovat myös aika vahvasti ottaneet kantaa myös kansainvälisten osaajien tarpeisiin ja kysymyksiin, ainakin osittain. Minun mielestäni se on hyvä ja tärkeä asia ja ammattiliittojen kannattaa jatkaa sitä. Ja heidän olisi tärkeää toimia myös näiden kohderyhmien äänenä. Ja sillä tavalla myös erilaiset hankkeet, joissa ulkomaalaistaustaisten vaikka korkeakoulutettujen kysymyksiä tarkastellaan, esimerkiksi Akava ja niin edelleen, niin ne ovat minun mielestäni tosi tärkeitä ja tervetulleita. Kaisa sanoi tosi hyvin tuosta työnantajien rohkeudesta. Ja ehkä myös sitoutumisesta. Monesti ehkä on myös tavallaan kyse siitä tiedosta, että meidän työnantajamme osaisivat myös riittävästi arvostaa niin sanotusti ulkomailla hankittua osaamista ja näkisivät sen nimenomaan etuna organisaatioille ja yrityksille. Tässä on varmaan varmasti paljon variaatiota ja ihan alueellista ja yritys- ja alakohtaistakin. Eri toimijoiden olisi tärkeä jakaa ja levittää hyviä käytänteitä ja esimerkkejä työsektorilla ja -markkinoilla. Itselle kaikesta tutuin ja läheisin toki näistä nyt on tämä korkeakoulutuspuoli. Siellä minä ajattelen, että työtä, jota on lähdetty kehittämään esimerkiksi niiden valintaperusteiden joustavoittamiseksi, täytyy jatkaa. Instrumentteja, jotka toimivat meillä lainsäädännön tavoin tai säätelevinä instrumentteina, niitä täytyy kehittää, koska niiden kautta me mahdollistetaan laajemmin asioita, pääsyä opintoihin, koulutusta ja sitä myöten myös harjoittelu-, työpaikkojen saavutettavuutta opiskelijoille. Opettajille mahdollisuutta saada työ- ja opetuskokemusta. Päästä esimerkiksi pätevöitymään ja työskentelemään opetussektorilla Suomessa. Korkeakouluilla on todella paljon minun mielestäni kysymyksiä ja tehtävää tähän asiaan. Kaisa, kerroit paljon näistä kieliopintokysymyksistä. En ehkä niistä nosta uutta näkökulmaa. Olen samaa mieltä siitä, että kielen opiskeluja ja joustoa limittäin opintojen, opiskelun ja työn tekemisen lomaan. Se on hyvin tärkeä asia myös. Ehkä tämmöisiä pointteja tähän kysymykseen. Vaikka vähän kiteytyksenä tähän, että tätä ei ole yhden tahon tai sektorin itsekseen mahdollista edistää, vaan kaikkia tarvitaan yhteistyössä tavallaan tekemään ja linjaamaan asioita.
Kaisa Niskanen [00:46:20]: Totta, kansalliset talkoot.
Eric Carver [00:46:25]: Joo ja kaksi käsitettä, jotka kansainväliset tutkinto-opiskelijat, joiden kanssa oli ilo työskennellä vuosikausia, opettivat minulle. Ensimmäinen oli English bubble eli englanninkielinen kupla. Se on yliopistossa ja pääkaupunkiseudulla, ravintoloissa, liikkeissä ja viranomaisten kanssa asioidessa. Ja meillä on paljon varsinkin kansainvälisiä yrityksiä, joissa työkieli on englanti tai sillä voi työskennellä. Ja toinen käsite on Finnish firewall. Kaikki se osa suomalaista yhteiskuntaa, joka on suomenkielinen, joissain tapauksissa ruotsinkielinen, mutta suomi on tietysti pääkieli tässä maassa edelleen, niin ei sinne pääsekään. Eli juuri tämä vaikka korkea kielitaitovaatimus. Tai ei välttämättä suoraan sanottuna korkea kielitaitovaatimus, mutta tietynlainen epäily juuri muualta hankittuun osaamiseen. Muissa maissa hankittuun koulutukseen tai työkokemukseen. Ja tietyllä tavalla nyt minulle näyttäytyy, kun tätä nyt katsoo aika lailla kauempaa, että me edelleen vähän kipuillaan näiden kahden kanssa. Se suomen kielen tulimuuri on edelleen aika vahva. Ja ne kielitaitokynnykset ovat edelleen aika vahvoja. Ja toisaalta se englannin kielen kupla voi muodostua edelleen vähän niin kuin vankilaksi. Eli juuri tämä, mistä Kaisakin puhuu, että se kieli vaihdetaan helposti ja yksi henkilö tulee huoneeseen, joka ei ole äidinkieleltään suomea puhuva. Kaikki vaihtavat heti englantiin. Ja silloin tavallaan ei olekaan tilaa, jossa suomen kieleen pääsisi kiinni ja sitä pääsisi harjoittelemaan, vaan sinut tavallaan myös suljetaan sinne englanninkieliseen kuplaan, kun tulet paikalle huoneeseen.
Kaisa Niskanen [00:48:39]: Precis.
Eric Carver [00:48:41]: Vaikka yliopistossa me yritetään, meillä on ohjeita siitä, että olisi monikielisiä kokouksia. Minäkin olen vaikka kuinka monta presentaatiota pitänyt suomeksi niin, että diat ovat kaksikieliset. Ja me pyritään tätä kohti. Ja se on hankalaa. Mutta niin kauan kuin me ajatellaan niin, että tilat ja organisaatiot ovat lähtökohtaisesti yksikielisiä, joko englannin- tai suomenkielisiä, niin meidän on aika vaikea luoda niitä tiloja, joissa korkeasti koulutetut osaajat siirtyvät, te puhuitte opiskelijasta, sen kielen käyttäjäksi ja sen hallitsijaksi ja sillä omaa osaamistaan ja asiantuntemustaan viestiväksi. Olenko minä ihan hakoteillä?
Kaisa Niskanen [00:49:29]: No et sinä ole. Et todellakaan. Meillähän on vähän, omaakin ajattelua on ohjannut aika pitkälle joko-tai. Esimerkiksi englanti tai suomi kielenä. Ehkä minä olen oppinut tässä viimeisen parin vuoden aikana ajattelemaan, että se voi olla sekä-että. Minä voinkin käyttää rinnakkain ja vaihtelevasti sitä kieltä. Se on tietysti vähän omanlaisensa taito sekin. Ja tässä on myös joutunut opettelemaan tai saanut opetella selkeän suomen käyttöä. Meillä on tapoja ja keinoja kyllä taklata tätä. Ei tämä nyt ole, että tässä ei voi mitään tehdä. Kyllä me voidaan asioille tehdä. Olisin toiveikas.
Eric Carver [00:50:15]: Kyllä, niin minäkin olen, mutta niin kuin varoitin teitä etukäteen, niin ehkä sieltä 15 vuoden takaa on myös vähän haavoja. Minusta tuntuu, että silloin oli jo aika hyvin tiedossa, että mitä meidän pitäisi tehdä.
Kaisa Niskanen [00:50:33]: Mutta bubble ja firewall, kyllä ne valitettavasti vielä… Asioita, joita ei ole täysin ratkaistu.
Eric Carver [00:50:39]: Kyllä, mutta kaikki tuki hienolle työlle, jota te ja muut asian eteen teette. Mennään vähän unelmaosastolle ja lähitulevaisuuteen, sanotaan viiden – kymmenen vuoden päähän. Kun te katsotte sinne vähän pidemmälle, niin minkälaisia asioita te haluaisitte nähdä nyt yliopisto-opetuksen ja ohjauksen kehittämisen agendalla, juuri liittyen ulkomaalaistaustaisiin korkeasti koulutettuihin tai maahanmuuttajiin. Minkälaisen yliopistokoulutuksen tai opetuksen tulevaisuuden eteen te haluaisitte tehdä töitä? Jos Marita aloittaa.
Marita Häkkinen [00:51:20]: Joo, tämä on hyvä kysymys. Minä ehkä aloitan nyt siitä näkökulmasta, vähän viittaa myös tuohon sinun kysymykseesi tästä English bubble – ja Finnish firewall -asiasta. Minun mielestäni perustuen tähän ohjaustyössä saamaani kokemukseen, niin tämä on kyllä aika keskeinen ja ytimessä oleva kysymys ja haaste. Juuri tämä, joka kiteytyy tavallaan kielen käyttämiseen, kielitaito- ja kieliasioihin ylipäätään. Sen takia ajattelen, että myös pidemmälle tulevaisuuteen, niin mitä saavutettavammaksi me saataisiin ohjausta korkeakouluissa sillä tavoin, että siihen voi tulla matalalla kynnyksellä ja siinä ohjaajat, jotka työskentelevät vaikkapa korkeakoulutukseen ohjauksen, korkeakouluhakujen neuvonnan parissa, niin tunnistaisivat myös juuri kielitaidon kysymystä. Ehkä nyt ajattelisin, en tiedä olisiko tarpeen viiden tai kymmenen vuoden päästä puhua enää SIMHE-ohjauksesta, vaan voisimmeko puhua ylipäätään, että meidän ohjauksemme olisi korkeakouluissa niin sanotusti inklusiivisempaa ja jotenkin moninaisesti tunnistavampaa. Ylipäätään kuka vaan sen pariin hakeutuu, niin voisi tulla kysymystensä kanssa kohdatuksi ja osaamisensa kanssa ohjaukseen, jossa tunnistetaan sitä osaamista ja jossa siitä voidaan keskustella. Ja minun mielestäni on hyvin tärkeää olla lukitsematta juuri siihen englanninkieliseen tai antamatta tilaa pääsyyn sinne suomen- tai ruotsinkieliseen. Eli tämä joustavoittaminen ja monikielisyys, niin se on tärkeä. Ja minun mielestäni se lähtee ihan meidän muistakin käytänteistämme. Vaikkapa nyt niistä kokouskäytänteistä ja ihan jokaisen korkeakoulussa työskentelevän omasta oppimisen ja itsetarkastelun prosessista, että mikä tämä kielikysymys ja kielen käyttämisen kysymys on. Siinä mielessä ohjausta kannattaa mielestäni kehittää kielitietoisuuden ja kielitietoisen ohjauksen ja pedagogiikan näkökulmasta. Minä tykkään hirveästi tästä ohjausasiasta ja sen takia minä paljon puhun siitä myös. Mutta ei riitä pelkästään, että me kehitetään ohjausta. Meidän täytyy myös tarjota koulutusta, joka on… Tässä on todella monta kertaa tänään puhuttu tästä. Kaisa, olet monta kertaa maininnut tämän kielen oppimisen siinä opiskelun lomassa. Siinä minä näkisin, että jos vaikka viiden vuoden perspektiivillä tarkastellaan eri alojen koulutusta yliopistossa, niin erityisesti myös nostaisin alat, joissa tyypillisesti tarvitaan hyvin paljon ja vahvaa suomen tai ruotsin kielen taitoa, vaikka opetussektorilla. Näitä koulutuksia itseään täytyisi kehittää siitä näkökulmasta, että ulkomaalaistaustainen opiskelija pystyy opiskelemaan ja saa riittävän tuen koulutuksen aikana. Minusta tuntuu, että meillä on näihin kyllä eväitä ja meillä olisi jo osaamistakin, mutta vahvaa tahtotilaa minä vieläkin kaipaan. Ja joskus näen sitä enemmän tuolla, kun on kansainvälinen konferenssi, ja minä juttelen jonkun toisen maan kollegan kanssa, jolta minä saatan kuulla, että on vähän enemmän kautta linjan jo kehitetty vaikka yliopistossa… On vaikea löytää oikeaa sanaa, kun se ei ole pelkkää kansainvälistymistä, eikä se ole pelkkää kulttuurienvälisyyttä tai monikulttuurisuutta, mutta ylipäätään moninaisuutta ja moninaisten merkitysten huomioimista siinä pedagogisessa. Tätä me tarvitaan minun mielestäni meidän koulutukseemme myös.
Eric Carver [00:57:26]: Kaisa.
Kaisa Niskanen [00:57:26]: Hyvä kun sanoit, Marita, että pelkästään ohjausta kehittämällä ei asioita ratkaista. Minä nyökkäilin kovasti täällä studiossa. Ehkä vähän sellaista ennakkoluulotonta kehittämistä noihin tutkintoihin myös kaipaisin. Ja juuri sanoit, että mehän tunnistetaan ne tietyt alat, esimerkiksi sote, oikeustiede, kasvatus ja opettajuus, joissa erityisesti ehkä korostuvat nämä kotimaisten kielten tarpeet, niin ei meidän välttämättä tarvitse puskea sellaista kauhean raskasta, isoa mallia jokaiseen ohjelmaan. Katsoa vähän räätälöidymmin niitä eri alojen tarpeita. Minä aina yritän heittää konkreettisia ehdotuksia kehiin. Tiedän, että jossain on toteutettu esimerkiksi tutkinto-ohjelmia, että on aloitettukin ensimmäinen vuosi englannilla ja sitten siirryttykin siihen paikalliseen kieleen vaikka toisen vuoden syksynä tai keväänä. Eli ehkä pitäisi kokeilla juuri vaikka kaksikielisyyttäkin tutkinto-ohjelmassa. Ei olisi ihan joko tai, että se voisi olla jotain in between. Ja nämähän ovat aina signaaleja myös. Meidän on tärkeää antaa vahvoja signaaleja siitä oikeasti, että mitä se reaali- ja työelämä vaativat. Esimerkiksi sen kielen suhteen. Monesti mietin tuota ohjausta, myös sillä tavalla ennen opintoja. Meillä on vähän sellaisia jänniä suvantopaikkoja, joissa ei oikeastaan ole selkeätä tahoa. Eli tarpeita on myös meillä ihan paikallisilla, jotka ovat täällä syntyneet ja asuneet, mutta myös esimerkiksi maahanmuuttajataustaisilla nuorilla ehkä siihen vahvaan ohjaukseen jo ennen kuin he valitsevat sitä opintopaikkaansa. Eli tietyllä tavalla eri urien ja vaihtoehtojen puntaroimista jonkun asiantuntijan kanssa. Minä sanon isoja toiveita, mutta ehkä minä toivoisin, että nähdään, että voisi olla pre-ohjausta jo ennen kuin hakeudutaan vähän vahvemmin. Tietysti me sitä tietyllä tavalla siinä mielessä toteutetaan ja annetaan. Ehkä ihan koulutusohjelmatasollakin hyvin sinne sisältöön syvälle menevää. Ehkä minä haluaisin, isossa kuvassa, että tehdään töitä vähän inklusiivisemman yliopistokoulutuksen eteen. Se katto olisi korkealla ja seinät leveällä. En tiedä, kenen sanonta tämä alun alkaen oli. Sillä tavalla, että hyvin monella tavalla eritaustaiset voisivat kokea kuuluvansa siihen yliopistoyhteisöön. Se olisi ehkä sellainen dream come true.
Eric Carver [01:00:50]: Näihin tavoitteisiin on tosi helppo yhtyä. Ja kyllä minä haluaisin voida vastata siihen kysymykseen. what does Finland want. Se olisi minulle henkilökohtaisesti ainakin tosi tärkeä. Hei, viimeinen kysymys on kaikille vieraille sama. Lukuvinkki aiheesta tai sen vierestä. Kaisa.
Kaisa Niskanen [01:01:11]: Tämä oli vaikea. Eric, tämä oli ihan kohtuuton kysymys. Tuosta monikulttuurisuudesta me usein ajatellaan, että se on uusi ilmiö Suomessa. Mutta näinhän ei ole. Meillä on ollut paljon omia vähemmistöjä täällä pitkään. Meillä on romanit, saamelaiset, juutalaisyhteisöjä, tataarit. Meillä on monenlaista monikulttuurisuutta ollut jo ennen tätä, ehkä voisi sanoa, viime vuosikymmenien uutta monikulttuurisuutta. Yksi sellainen mielenkiintoinen monikulttuurinen alue ehkä tässä meidän lähellämme on tuo Tornionjokilaakso, jossa kahden valtakunnan välillä tai alueella puhutaan useita kieliä: ruotsia, suomea, meänkieltä, saamea. Ja jos haluaa sukeltaa tähän maisemaan, niin Mikael Niemen romaaneita suosittelen. Ne ovat tosi hauskoja ja viihdyttäviä. Varsinkin, jos tykkää historiallisista romaaneista. Ja hänellä on tämmöinen hyvin dekkarimainen kirja kuin Karhun keitto. Ja se on minusta aivan oivallinen lukukokemus.
Eric Carver [01:02:19]: Kiitos. Marita.
Marita Häkkinen [01:02:21]: Tämä oli tosi hyvä kysymys. Minulla tuli kaksi kirjaa mieleen, jos sallit.
Eric Carver [01:02:29]: Sallin.
Marita Häkkinen [01:02:30]: Nämä ovat molemmat sellaisia, joita olen pitänyt myös aikanaan, kun olen ohjannut kulttuurien välisyyden ohjauksen kysymyksissä meillä pedagogisten opintojen opiskelijoita, niin toinen on enemmän tästä Suomen kontekstista. Tämä on Umayya Abu-Hannan Multikulti. Oliko tämä jo vuodelta 2012. Joka tapauksessa on jo vähän vanhempi teos, mutta tämä on mielestäni hyvä. Hänhän on Suomen palestiinalainen. Taitaa tällä hetkellä asua Hollannissa, mutta hän on nostanut tosi paljon tässä Multikulti-kirjassa myös tämmöisiä ihan käytännön vinkkejä ja toimintatapoja tämmöiseen kulttuurien välisyyden huomioimiseen vaikkapa työelämässä tai erilaisissa konteksteissa. Ja houkuttelee ja kutsuu meitä katsomaan myös asioita moninaisuuden perspektiivistä. Tämä on minun mielestäni hyvä kirja. Ja toisen minä nostaisin tuolta Amerikan maalta. Ja siinäkin toki monikulttuurisessa kontekstissa. Barack Obaman Unelmia isältäni. Minun mielestäni, vähän samaan tapaan kuin Umayya Abu-Hanna, myös Obama kirjoittaa todella kiehtovalla tavalla tästä omasta yhteiskunnallisesta heräämisestään ja miten paljon hän teki töitä, että pääsi eteenpäin ja ennen pitkään siihen asemaan, johon pääsi ja on päässyt Amerikassa. Hän kertoo siinä samalla myös oman kasvutarinansa ja omat kipukohtansa. Hän on minun mielestäni kirjoittanut tässä teoksessa tosi hyvin semmoisia asioita, jotka kytkeytyvät myös siihen, että miten voi omaa ympäristöään, omaa elämäänsä havainnoida ja pohtia myös erilaisista näkökulmista. Nämä kirjat tulivat minulla tähän mieleen.
Eric Carver [01:05:11]: Kiitos. Pakko sanoa, että luin ruotsiksi tämän Obaman kirjan, kun preppasin virkamiesruotsin kurssille. Se on edelleen yksi minun suurimmista akateemisista saavutuksista ikinä. Pääsin sen läpi ruotsiksi.
Marita Häkkinen [01:05:28]: Hyvä.
Eric Carver [01:05:28]: Paljon kiitoksia, Kaisa ja Marita, kun tulitte vieraaksi.
Kaisa Niskanen [01:05:30]: Kiitos.
Marita Häkkinen [01:05:31]: Kiitos paljon.