Author Archives: Deleted User

About Deleted User

Special user account.

Isoveli valvoo tällä viikolla!

Viimeisiä viikkoja viedään niin kurssin kuin bloginkin osalta. Tällä viikolla Kohti tutkivaa-blogissa vauhtiin pääsee Isoveli-ryhmä. Ryhmämme nimikkotutkimus käsitteli uutta hallinnan tapaa alakouluissa, ja tutki valtaa ja hallintaa laadunarvioinnin kautta. Tulemme blogissa käsittelemään niin valtaa, kuin ensi tiistaina julkaistavia 2012 PISA tuloksia.

Tällä hetkellä elämme kurssin kannalta jännittäviä hetkiä, sillä kurssin loppuhuipennus eli tutkijatentti on vain hieman yli tunnin päästä. Onnea kaikille kurssilaisille tutkijatenttiin!

Plagioinnin monimuotoisuus

Saanko käyttää toisen säveltäjän sävellystä ilman lupaa? Entä kopioida kaverini oppimisraportin? Voinko esitellä Albert Edelfeltin taideteosta omissa nimissäni? Vastaus näihin kaikkiin kysymyksiin on ilmeinen.

Kuten jo ryhmämme aikaisemmassa blogitekstissä tuli ilmi, ei plagiointi liity ainoastaan erilaisiin teksteihin. Plagiointia esiintyy nimittäin myös eri taidemuodoissa, kuten musiikissa, kuvataiteissa sekä televisio-/elokuvaviihteessä. Etsimme erilaisia plagioinnin muotoja monista lähteistä ja tässä niistä muutamia.

Plagiointiteema on ollut viime aikoina paljon esillä mediassa mm. Marimekon tapausten vuoksi. Suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan yhtiö Marimekko on median mukaan syyllistynyt useisiin plagiointeihin. Syytöksien aiheena ovat siis olleet Marimekon kangasprinttien alkuperät. Kiistanalaisia kuoseja ovat olleet esimerkiksi suunnittelija Kristina Isolan Metsänväki- ja Ginkgo-kuosit. Plagionti liittyy siis vahvasti myös tällaiseen tekstiilisuunnitteluun sekä kuvataiteeseen. On hyvä, että Marimekon tapaukset ovat tulleet tietoisuuteen, sillä alkuperäisille taiteilijoille tämä merkitsee paljon. Kuitenkin tapausten lisääntyessä, on niistä jossakin määrin mennyt jo maku. On vaikea enää ottaa todesta tai kiinnostua Marimekko-kohuista, kun niitä on kärjistelty mediassa jo vaikka kuinka pitkään. Voimme myös miettiä asiaa siltä kannalta, että koko Marimekko ja plagiointi-aihe mennyt jo liian pitkälle? http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=129003

Yhtenä esimerkkinä voimme myös esitellä tapauksen, jossa Putous-ohjelmassa kolmannella tuotantokaudella hauskuuttanut Aku Hirviniemen hahmo, Usko Eevertti Luttinen, sai osakseen epäilyksiä plagioinnista. Hirviniemen epäiltiin kopioineen Soitinmenot sarjassa (1985-1987) Erkki Saarelan esittämää Pastori Silliä. Mtv3:n sivuilla 12.02.2012 julkaistussa artikkelissa Hirviniemi myöntää plagioineensa. ’’Terveisiä vaan sinne Veikkolaan, saa tulla pidättämään, suosikkinäyttelijä totesi lopuksi ja tarjosi ranteitaan raudoille.” http://www.mtv.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/putous/uutiset?1493503

Haluaisimme vielä nostaa esiin yhden esimerkin, joka tällä kertaa tulee musiikkimaailmasta. Löysimme internetiä selatessamme mielenkiintoisen ja hieman yllättävän plagiointiepäilyn. Epäilyn mukaan kuuluisa brittiläinen säveltäjä Andrew Lloyd Webber olisi plagioinut monia sävellyksiään toisilta muusikoilta. Webber on arvostettu säveltäjä maailmalla, jonka takia olimme todella yllättyneitä syytöksestä. Katsoimme asiasta tehdyn videon ja kyllähän sieltä samankaltaisuutta löytyi: enemmän ja vähemmän. Jokainen voi tulkita videon omalla tavallaan, joten katsokaa alla oleva linkki ja kertokaa mitä mietä olette. https://www.youtube.com/watch?v=wW5wwi4ahLc

Olivia ja Minna/Plagiointiryhmä

“Älä kopsaa!”

Kun valitsimme kurssin alussa plagiointi-lööpin, käsityksemme plagioinnista oli melko suppea. Ajattelimme plagioinnin olevan aina seurausta opiskelijan heikosta moraalista ja laiskuudesta, emmekä tajunneet kuinka monella tavalla plagiointia voi esiintyä. Perehdyttyämme nimikkotutkimukseemme Plagiaatintunnistamisjärjestelmä oppimisen ohjaamisen välineenä? ja Älä kopsaa-sivustoon saimme paremman käsityksen tieteellisen kirjoittamisen haasteista ja plagiointiin liittyvistä ilmiöistä.

Jokainen varmasti tietää, että toisen tekstin käyttäminen omanaan on kiellettyä. Mitä kaikkea muuta plagiointi on? Selkein plagiointitapaus on suora tekstin kopiointi. Tällaisen plagioinnin tunnistavat myös plagiaatintunnistusjärjestelmät (kuten Helsingin yliopistolla käytössä oleva Urkund ja vaihtoehtoinen järjestelmä Turnitin). Suoraa kopiointia on tekstin käyttö ilman lähdettä, mutta myös väärin tehty lainaus: tekstiä lainataan suoraan ilman lainausmerkkejä. Plagioinniksi lasketaan myös, jos tekstiä tai sanajärjestystä on muokattu vain vähän. Tällainen orjallinen jäljitteleminen on plagiointia, vaikka lähde olisikin ilmoitettu. Yliopistossa käytetään myös paljon vieraskielistä lähdemateriaalia ja moni saattaa turvautua tekstin suoraan kääntämiseen, joka lasketaan kuitenkin plagioinniksi. Plagiointi ei kuitenkaan ole vain muiden tekstien väärinkäyttöä, vaan itseäänkin voi plagioida. Itseplagiointi, eli oman aiemman työn tai tekstinosan uudelleen käyttäminen on plagioinnin muoto, jota ei ehkä koeta niin vakavaksi asiaksi. Työtä, josta on jo saatu opintopisteet ei pitäisi enää käyttää uudelleen. Plagiointia on siis monenlaista, mutta ongelma plagiaatintunnistusjärjestelmissä on se, että ne tunnistavat vain sanasta sanaan kopioimisen. Lisäksi järjestelmä ei erota oikein tehtyä lainausta kopioimisesta, joten järjestelmän antama tulos ei ole aivan yksiselitteinen.

Mikä sitten saa opiskelijat plagioimaan? Keskusteltuamme nimikkotutkijamme Erika Löfströmin kanssa tulimme siihen tulokseen, että plagiointi ei ole ainoastaan tahallista, vaan jopa yleisempi muoto on tahaton plagiointi. Tahaton plagiointi liittyy usein tieteellisen kirjoittamisen ongelmiin. Opiskelijoilla saattaa olla heikot tiedot siitä miten viitataan ja lainataan tekstiä oikein. Lisäksi tieteellinen kieli voi tuottaa haasteita. Tällaisiin ongelmiin olisi kuitenkin helppo puuttua opiskelijoiden opastamisen avulla. Toisin kuin voisi kuvitella, tahallisen plagioinnin keskeisin syy ei olekaan moraalittomuus, kuten lööpissämme väitettiin. Sen sijaan Erika Löfström esitti huolensa opiskelijoiden ajankäyttöongelmista. Opiskelijoilla on paljon kursseja, eikä aika riitä kaikkien töiden huolelliseen tekemiseen. Tällöin ne tehtävät, jotka koetaan vähemmän tärkeiksi, tehdään usein hieman huolimattomasti. Kiireessä saattaa helpommin sortua myös toisen tekstin plagioimiseen. Joskus syynä saattaa olla myös plagioinnin vakavuuden vähättely. Muutaman lauseen kopiointia ei pidetä tekijänoikeuksien rikkomisena.

https://blogs.helsinki.fi/alakopsaa/ Tässä vielä aihettamme käsittelevä ja hyviä vinkkejä tarjoava sivusto!

Koetko itse tieteellisen kirjoittamisen haasteelliseksi? Ja minkälaista ohjaamista kaipaisit siihen?

Suvi ja Nenna – plagiointiryhmä

Plagiaatti, suora lainaus vai peräti huolimattomuusvirhe?

Tutkija Salla Laaksonen julkaisi 1.marraskuuta Facebook- seinällään:

”Eettinen tulee sanasta etikka. Tyypin kirjassa on useita pätkiä aivan suoraan kopioituna meikäläisen gradusta, lähdeviitteetkin napattu kivasti. Verkkomaineesta päivää.”

Laaksosen julkaisussa oli mukana linkki Haaga- Helian verkkosivuille artikkeliin, jossa kerrottiin lehtori Pasi Tuomisen Virtuaalimaine- kirjasta.

Pasi Tuominen kertoo syyksi toiminnalleen huolimattomuuden ja kokemattomuuden kirjan kirjoittamisessa (HS 2.11.2013). ”En ole loppuun asti ollut niin tarkka kuin olisi pitänyt olla.”

”..monta eri pätkää ja sanasta sanaan kopioituna ei nyt oikeen mene enää minkään huolimattomuuden tai ainakaan etiikan piikkiin. Ja vielä se, että lähteen lisääminen viitteisiin auttaisi vähän, mutta ei siltikään oikeuta sanasta sanaan kopiointia”, huomauttaa Laaksonen fb- julkaisun yhteydessä käydyssä kommenttikeskustelussa.

Plagiaatin tunnistaminen voikin olla yllättävän haastavaa. Niin opiskelijoilla kuin tutkijoillakin vaikuttaa olevan vaihteleva käsitys siitä, mihin lainauksen ja plagiaatin häilyvä raja vedetään. Onneksi opetus- ja kulttuuriministeriön asettama tutkimuseettinen neuvottelukunta on kehittänyt tutkimuseettiset ohjeet loukkausepäilyjen käsittelemisen helpottamiseksi ja hyvän tieteellisen käytännön edistämiseksi. Ohjeissa mainitaan plagioinnista ainakin seuraavasti:

”…he kunnioittavat muiden tutkijoiden tekemää työtä ja
viittaavat heidän julkaisuihinsa asianmukaisella tavalla
ja antavat heidän saavutuksilleen niille kuuluvan arvon
ja merkityksen omassa tutkimuksessaan ja sen tuloksia julkaistessaan.”
(Tutkimuseettisen neuvottelukunnan julkaisema HTK- ohje eli Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa –ohje , kohdasta 3, http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf)

P.S. Nauroin tälle mitä Laaksonen vastasi fb- julkaisuaan kommentoineelle: ”Sampo, sain kirjan ystävän kautta ja ajattelin että kurkataanpa, oisko tässä mitään uutta omasta tutkimusaiheesta. No ei ollut :D”.

Lähteet ja plagiointikohusta kertovat HS- artikkelit:

http://www.aka.fi/fi/Apropos/Uutiset/Uudet-ohjeet-tutkimusvilpin-ennaltaehkaisemiseksi/ http://www.hs.fi/kaupunki/Plagioinnista+ep%C3%A4ilty%C3%A4+lehtoria+syytetty+jo+aiemmin/a1383293196235 http://www.hs.fi/kotimaa/Haaga-Helian+lehtorin+kirjaan+kohdistuu+toinenkin+plagiointiep%C3%A4ily+/a1383275416838 https://www.facebook.com/jahapaula?fref=ts

Förmedlar papper kultur och sanning?

Tänk dig en värld utan papper. Det är inte pappret i sig som är det viktiga, utan det som står på pappret. Var skulle all information och fakta vara, om inte på papper? Tal och prat kan föras vidare bara en gång. Då en historia berättas för andra gången har den högst antagligen ändrats en aning på grund av att berättaren inte minns det ursprungliga, använder synonymer eller kanske medvetet väljer att göra den lite mera spännande. En berättelse skriven på papper ändras däremot inte, pappret bevarar berättelsen som den skulle berättas varje gång för första gången.

Att något finns tryckt på papper gör det väl trovärdigare och ger ett visst värde. Så tänk dig att du inte skulle ha fått studentbetyget i handen vid dimissionen, utan den skulle bara ha skickats till dig per e-post, huvudsaken är väl att du fått den..? Visst känns det officiellt att skriva under ett kontrakt eller avtal med kulspetspenna? Fast det skulle vara lika legitimt att till exempel logga in med egna nätbankskoder och klicka på ”jag godkänner att…”.  Pappret betyder således tillförlitlighet för oss, att något är tryckt svart på vitt ger oss en trygg känsla av att något är bestämt och slutgiltigt. Ett blankt papper i sig är knappt ingenting värt, men så fort det står något viktigt, betydande eller hemligt på pappret kan dess värde förvandlas till oersättligt.

Det viktiga och betydelsefulla som står skrivet på pappret har för var och en olik betydelse. Man kan dock tänka sig att det skrivna bär vår kultur framåt och även förmedlar den framåt. Tidigare chef för Finlands nationalbibliotek, professor Esko Häkli är redaktör för verket ”Ingen dag utan papper”. I Kapitlet ”Papper som kulturbärare” konstatterar Häkli att papper fortfarande är viktigt för oss och kulturen. Han påpekar att vi inte kan tala om ”papperslösa” kontor i dagens värld, både av tekniska själ och på grund av att människor i allmänhet vill ha sina dokument i pappersformat arkiverade i pärmar. Det är något som gör den tryckta texten till mera sann och pålitlig, man skriver ut och sparar dokument för säkerhets skull. Kanske papprets tid inte är över.

Hanna/Pappersgruppen

Paperi-tutkimuksen merkitys maahanmuuttajien kannalta

Koska kasvatustieteissä mietitään myös tutkimuksen hyötyjä, aion tässä avauksessa miettiä, mitä hyötyä nimikkotutkimuksemme Paperi-osuudesta on maahanmuuttajien kotouttamiseen. Tutkimuksessa tosiaan tarkasteltiin sitä, millaisena työkaluna paperi nähdään oppimisen yhteydessä ja miten paperia käytettiin kulttuurilaboratorion käytännöissä. Tutkija Marjanne Teräs on puhunut tutkimuksestaan monta kertaa. Esimerkiksi netistä löytyy tiedosto, jota Teräs on selkeästi käyttänyt jossain tutkimustansa esitellessä (http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tapahtumakalenteri/2007/02/koulutuspolitiikka2012/WS2_Teras_260207_puheenvuoro.pdf. ).Tiedostossa on esimerkki tutkimusaineistosta, jossa kulttuurilaboratorion vetäjä kysyy opiskelijalta, mikä opiskelijan mielestä on papempi oppimistapa. Tähän opiskelija vastaa: “No ennen ei tietänyt, että opiskelijalla on täytyy pieni toimisto ja nyt mä tiedän et parempi jos on sinun kansio ja sinul on viivotin ja kaikki kaikki minulla ennen ei ollut, nyt on opiskelijalla täytyy oll pieni toimisto mukanaan.”

Tutkimus siis keskittyy tarkastelemaan paperin käyttöä, mutta ei anna kovinkaan paljon ehdotuksia opetustyökalujen kehittämisestä. Oikeastaan siitä voi vain päätellä, että maahanmuuttajalle paperin suuri määrä opiskelussa tulee yllätyksenä. Iso osa maahanmuuttajista ei ole tottunut paperin suureen rooliin oppimisvälineenä ja siihen totuttelu vie oman aikansa. Voisi olla syytä miettiä, voisiko maahanmuuttajien kouluttamisessa olla hyötyä myös toisenlaisista oppimismenetelmistä, kun kuitenkaan maahanmuuttajia ei olla Suomessa saatu sopeutettua yhteiskuntaan niin, että he esimerkiksi saisivat suhteessa yhtä paljon työpaikkoja kuin kantaväestön edustajat. Tästä aiheesta löysin myös netistä eduskunnan täysistunnon ja suullisen kyselytunnin puheenvuoroja elokuulta 2013 (http://puheenvuorot.kansanmuisti.fi/istunnot/8-2013/17353-maahanmuuttajien-kotouttaminen). Puheenvuoroissa asiasta keskustelevat Jaana Pelkonen (kok), Lauri Ihalainen (sd), Pirkko Mattila (ps), Anna Kontula (vas), Astrid Thors( r), Jussi Halla-aho (ps).

Keskustelu alkaa siitä kun Jaana Pelkonen kertoo maahanmuuttajien määrän lisääntyvän Suomessa tulevina vuosina. Pelkonen kysyy puhemieheltä, millä konkreettisilla toimilla hallitus aikoo taloudellisesti haastavina aikoina saavuttaa tavoitteensa maahanmuuttajien suomalaiseen työelämään kiinnittämisestä ja heidän työttömyytensä puolittamisesta. Ihalainen puolestaan huomauttaa, että tällä hetkellä maahaanmuuttajien työttömyysaste on kolminkertainen kantaväestöön nähden. Ihalainen sanoo, että maahanmuuttajien kotouttamiseen on vain kolme tapaa –kielitaito, koulutus ja työ. Mattila puolestaan vaatii lisää resursseja suomen kielen opetukseen maahanmuuttajille. Keskusteluihin nousevat myös maahanmuuttajien syrjintä työnhaussa, johon Halla-ahon mielestä pelkkä maahanmuuttajataustainen nimi työnhakulomakkeessa ei ole avain. Hänen mielestään todennäköisempi selitys maahanmuuttajien huonolle työllistymiselle on se, että “näiltä ihmisiltä vain keskimääräistä useammin puuttuu niitä ominaisuuksia, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa tarpeellisia tai välttämättömiä työllistymiseksi”. Tämä on mielestäni törkeä väite, sillä vaikka maahanmuuttajilla olisikin puutteita työn vaatimissa taidoissa, nämä puutteet tuskin kuitenkaan ovat puutteita ihmisen “ominaisuuksissa” vaan nimenomaan puutteita taidoissa ja tiedoissa. Suurin osa töistä kuitenkin perustuu ihmisten eri tietojen ja taitojen omaamiselle. Vaikka työn suorittamisessa auttaa tietyt henkilön “ominaisuudet”, niin nämä eivät välttämättä edes muodostu koulutuksen kautta. Voihan ihminen olla esimerkiksi tunnollinen, lojaali, ulospäinsuuntautunut, ahkera ja vastuuntuntoinen riippumatta siitä, mikä on hänen koulutustaustansa tai syntymämaansa. Mikäli taas maahanmuuttajalta puuttuu työssä tarvittavia tietoja tai taitoja, on siihen suomalaisen koulutuspolitiikan pystyttävä vastaamaan.

Kokonaisuudessaan keskustelu maahanmuuttajien työllistymisestä palautuu pitkälti puheeseen kielen oppimisen ja muiden eri taitojen oppimisen merkityksestä. Tähän voidaan vastata vain koulutuksen keinoin. Paperiin oppimisvälineenä opiskelijoiden lieneen totuttava, mutta se tuskin on ainoa koulutuksen haasteista. Suomessa voisi olla myös syytä miettiä, millä tavalla kantaväestöä koulutetaan kohtaamaan toisesta kulttuurista tulevat. Maahanmuuttajien koulutusta ja koulutuksen keinoja on jatkuvasti mietittävä, mutta myös valtaväestöä pitäisi opastaa maahanmuuttajien kohtaamisessa ja syrjinnän vähentämisessä.

Miisa/paperiryhmä

iAloha! Paljon paperia, paljon informaatiota – paljon oppimista?

…joo Sari, luulen että Platon olisi ollut ihan liekeissä näistä kaikista nykyajan tiedon varastoinnin käytännöistä, jollaista paperikin meidän “tutkimusryhmässä” edustaa. Kai Platoninkin aikana oli jo käytäntönä viestien vieminen, eli infon tallentaminen paperille, ja sen välittäminen. Tuon “puhtaan terveen oppimisen” kannalta olen kyllä samaa mieltä…

Paperin käytölle opetuksessa voi kyllä helposti löytää perusteita. Se on kuin “lisämuisti”, jonne infoa voi tallentaa, se on pysyvä ja kestävä tietopankki, toisin kuin puhuttu tieto, ja kommunikointia vahvistava, joissain tapauksissa myös mahdollistava apuväline. Lisäksi paperi on helppo ja nopea käyttää, ja opetuksen saa ainakin näennäisesti vaikuttamaan kattavalta, kun on paljon informaatiota esillä.

 

Marianne Teräs kysyy artikkelissaan “Learning in Paperland: Cultural Tools and Learning Practises in Finland” millainen työkalu paperi on suomalaisessa opiskelussa, ja miten sitä käytettiin kulttuurilaboratoriossa. Tutkimuksen yhteydessä nousee esille maahanmuutajien reaktioita suomalaisia paperinkäytön tapoja kohtaan. Suomi nimetään paperimaaksi, “…when you study in Finland, you need to have a little office with you.” Artikkelin “oheistuotteena” herää kysymyksiä: Mitä vaihtoehtoja paperin käytölle opiskelussa voisi olla? Onko informaation jakaminen paperilla aina mielekäs työtapa? Siinä missä oppiminen on kokemista, miten paperin käyttö edesauttaa/jarruttaa oppimista?

 

Opettaja-lehdessä 33/2013 ja 41/2013 tutustutaan kahteen afrikkalaiseen kouluun opettajien näkökulmasta. Ukombozin koulussa Tansaniassa on 460 oppilasta, luokkakoko parhaillaan 60 oppilasta, Mdunje Local Education Authority -koulussa Malawissa 1179 oppilasta, ja luokalla saattaa olla jopa 174 oppilasta. Oppikirja on vain opettajalla, muita työvälineitä ovat liitutaulu, ja vihot muistiinpanoja varten.

Näissä kouluissa toivotaan lisää työvälineitä kaiketi keventämään raskasta opiskelua ja nopeuttamaan työskentelyä. Meillä tilanne on erilainen; informaatiota on tarjolla runsain mitoin, ja sen levittämisen ja tallentamisen mekanismit ovat kokoajan käytössämme.

 

Jotta saavutetaan oppiminen, ei riitä että tieto on lähellä tai näkyvillä, se pitää vielä tiedostaa, kokea, oppia..

Keskitytäänkö suomalaisissa opiskelun käytännöissä toisinaan liikaa “paperiin”?

Patrick/Paperiryhmä

 

 

Mitä on teknologia?

Kysymys voi ensisilmäyksellä vaikuttaa niin itsestään selvältä, ettei sitä edes mietitä. Kuitenkin, ennen kuin aiheeseen voi kunnolla ottaa kantaa ja käydä keskustelua pitää ottaa huomioon, että teknologia merkitsee eri ihmisille ja kulttuureille eri asioita.

Minulle teknologia on kehitystä. Se on jokin ihmisen luoma väline tai keino, jolla helpotetaan elämää. Jonkin tietyn elämää helpottavan objektin lisäksi teknologiaan sisältyy sen soveltava osaaminen; tieto miten tiettyä apuvälinettä käytetään. Yleensä kun puhutaan teknologiasta, sillä tarkoitetaan sähköä, tietokoneita ja muita elektronisia vempaimia. Mutta minun maailmassani teknologia käsittää paljon enemmän. Teknologiaa on esimerkiksi kynä, kumi ja paperi, tuoli, pöytä, kirja, ikkuna jne. Jos teknologiaa tarkastellaan tästä näkökulmasta käy ilmi, että teknologia on hyvinkin monimuotoista ja että käytämme sitä jossain muodossa miltei koko ajan jokapäiväisessä elämässämme, jopa tiedostamattamme. Teknologiaa on kaikkialla, koko ajan.

Ryhmämme lööppi on ’’Suomalaisissa kouluissa ei käytetä teknologiaa!’’ Ensimmäinen reaktioni oli, että kylläpäs käytetään, naurettava väite! Mielipiteeni pysyy jokseenkin samana, vaikka luulen ymmärtäväni väitettä paremmin pohtiessani sitä kontekstissaan. Suomi on jo pidemmän aikaa profiloitunut informaatioyhteiskuntana ja tätä taustaa vasten on täysin ymmärrettävää, että koetaan teknologian käytön olevan puutteellista kouluissamme, kun tätä peilataan arkipäiväiseen teknologian käyttöömme. Koulun tulisi kuvastaa todellisuutta, jota se ei väittämän mukaan, riittävässä määrin nykytilanteessa tee. Mutta toisaalta, jos vaikka verrattaan suomalaisten koulujen teknologian käyttöä muun maailman koulujen käyttöön, niin käy ilmi, että olemme teknologian käytön kärkimaita. Vertailemalla meidän kouluja muitten maitten kouluihin, vaikuttaa siltä, että suomalaisissa kouluissa käytetään paljon teknologiaa. Onkin hyvin mielenkiintoista huomata, että sama väittämä voi olla sekä totta että väärin, näkökulmasta riippuen.

Kuten jo mainitsin, voidaan olla eri mieltä siitä millä teknologia käsitteellä tarkoitetaan. Tämä mm. vaikeuttaa vertailua eri maitten välillä, mutta mielestäni on kuitenkin mahdollista tehdä pelkistetty vertailu, jolla erot teknologian käytössä käyvät ilmi.

Olisi kiinnostavaa tutkia eri maitten asenteita ja käsityksiä teknologiasta. Eroaako kuvamme teknologiasta merkittävästi esimerkiksi chileläisten, japanilaisten tai etiopialaisten käsityksestä? Voidaanko edes ylipäätänsä tehdä maakohtainen yleistys ”meidän” kuvastamme ja ”muitten” käsityksestä teknologiasta? Maan sisäisiä mielipide-eroavaisuuksia löytyy nimittäin aivan varmasti. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä jos päästäisiin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä mitä teknologia käsitteellä tarkoitetaan, ainakin maakohtaisesti, jotta voitaisiin yhteisvoimin integroida teknologiaa suomalaiseen koulukulttuuriimme entistä tehokkaammin tulevaisuudessa. Tämän mahdollistaa avoin keskustelu ja blogi onkin tähän oiva näyttämö, jossa eroavat näkökannat pääsevät kuulolle, mitäs muutakaan kuin teknologiaa käyttäen 🙂

– Fabian

Teknologiaryhmän blogiviikko!

Nyt starttaa teknologiaryhmän blogiviikko. Eilen oli svenska dagen, niin ajattelin kirjoittaa tämän postauksen ruotsiksi!

Vår grupp är väldigt liten,vi är enbart 4 personer. Vi funderade en stund vad vi ska skriva om på bloggveckan. Vi alla har ju gått skola och vi alla använder dagligen teknologi, så egentligen var det inte så svårt att komma igång. Därför tänkte vi lite berätta egna och andras erfarenheter om teknologianvändningen i skolan, förr (då vi gick i grundskolan) och idag. Vi skall även berätta lite om i vilka andra sektorer i samhället teknologin har börjat utnyttjas allt mer.

Ikväll bjuder jag på mina egna erfarenheter av hur teknologi har använts under min skoltid. Jag gick i ett litet lågstadie i Vanda, ganska ute i skogen. Vi hade en stor datasal med datorer, men där vistades vi ytterst sällan. Jag tror vi var där ungefär 10 gånger under hela min lågstadietid. Från årskurs 1-3 tycker jag vi inte alls var i datasalen, detta är en sak som säkerligen idag har ändrats. Allt yngre barn använder teknologi, antagligen så också i skolan. Ifall vi på lågstadiet var i dataklassen, spelade vi mest spel på datorerna. Datorerna var inte en del av undervisningen. Dock har jag börjat lågstadiet år 2000, och då var datoranvändningen i skolor säkerligen mer sällsynt än idag.

Högstadiet har jag gått i Sibbo, i ett visserligen litet högstadium, men i jämförelse med lågstadiet jag kom ifrån kändes högstadiet stort! Där hade vi två olika dataklasser, en med nyare datorer och en med en aning äldre. Då började teknologianvändningen öka, men fortfarande var största delen av lektionerna i gammaldags klassrum och ingen av eleverna hade en egen laptop med sig. Under denna tid kom första Smart Boarden till skolan och de modigaste lärarna prövade sig på dessa. Vitsorden kom upp på nätet (programmet heter Wilma) och så också möjliga förseningarna och annat dylikt. Men detta program var menat mestadels till föräldrarna. Några essäer på modersmålslektionerna skrev vi på datorerna i datasalen. På sjuan hade vi några få lektioner gällande baskunskaper i datoranvändning. Känslan var att alla lärare tänkte att alla elever kan redan använda datorer, att vi sätt och vis vuxit upp med det. Men så var det ju inte, alla hade kanske inte lärt sig att använda en dator hemma.

I gymnasiet började användningen av teknologi öka. På lektionerna kunde man se allt fler elever med egna datorer. Några lärare tog Smart Boarden i användning riktigt på allvar. På nätet fanns en sida var lärarna kunde lägga upp anteckningarna från lektionen, hemuppgifterna samt extramaterial att öva på. Tyvärr var det endast en eller två lärare som använde sig av denna tjänst. Datasalen var ofta öppen och vi hade även några datorer i skolans aula som eleverna fick använda sig av. Då jag började i Sibbo Gymnasium gick det rykten om att alla elever skulle få en egen laptop av skolan. Dessa laptopar väntade vi på i tre år och ingen fick en. Det är naturligtvis en resursfråga.

Då teknologin förnyas konstant kan vi inte kräva att alla skolor skall ha den nyaste teknologin. Ingen skola har råd att förnya datorerna och ipaderna med ett års mellanrum. För inlärningens skull är det inte relevant hur ny maskinen du använder är. En annan fråga är ifall inlärningen skulle bli mer intressant ifall de allra nyaste metoderna skulle vara i användning.

Jag har aldrig upplevt något liknande som lektionerna på Minerva-torget, ipaderna och Flinga. Det är ett väldigt roligt system och jag tror det skulle väcka intresset hos eleverna i grundskolorna också.

Det är inte säkert ifall teknologi är enbart en positiv sak i utbildningen. Personligen föredrar jag att skriva t.ex. anteckningarna gammaldags, med papper och penna. Men å andra sidan behöver vi teknologi i dagens samhälle konstant och skolan skall förbereda oss till det framtida livet. På arbetsmarknaden är det nödvändigt att ha tekniska kunskaper. Hur man bäst skulle kunna integrera teknologin i den dagliga inlärningen i skolan är frågan.

 

-Arnella

 

 

 

 

Teknologian käyttö vanhuspalveluissa

Teknologian hyödyntäminen ja verkko-ympäristöt ovat yleistymässä myös kuntien sosiaali- ja terveyspalveluissa. Esimerkkinä tästä on VIRTU-projekti (Virtual Elderly Care Services on the Baltic Islands), joka toteutettiin vuosina 2010-2013. VIRTU-projektin tavoitteena oli tukea saaristossa asuvien ikäihmisten kotona asumista, kehittää heidän sosiaalisia vuorovaikutussuhteita ja toimia osana, projektissa mukana olleiden kuntien, vanhuspalveluita.

Lisätietoa päättyneestä VIRTU-projektista löytyy osoitteesta http://www.virtuproject.fi/fi/?page_id=33.

VIRTU-projektiin osallistui mm. Sipoon kunta, joka projektin päättymisen jälkeen on päättänyt jatkaa teknologian hyödyntämistä vanhuspalveluissaan. Kunta testaa lokakuussa 2013 Pieni piiri Oy:n videopuhelupalvelua Tempaus-hankkeessa ja jakaa sipoolaisille ikäihmisille 50 tablettitietokonetta. Hankkeen tavoitteena on rakentaa käyttäjää tukeva verkosto, joka lisää ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kunnan järjestämään toimintaan, kotoa käsin.

Tempaus-hankkeeseen osallistuu myös Sipoonlahden koulu, mikä mahdollistaa koulun oppilaiden ja Sipoon ikäihmisten väliset vuorovaikutussuhteet. Koulun oppilaat ovat ideoineet yhteistä, tablettien avulla harjoitettavaa toimintaa. Yhdessä voidaan jumpata, harrastaa musiikkia tai vaikkapa opiskella ruotsia, äidinkieleltään ruotsinkielisen ikäihmisen kanssa.

Projektissa mukana olevat kertovat aiheesta täällä videolla http://www.youtube.com/watch?v=N4kdrO3dclA#t=178

Mitä mieltä olette teknologian käytöstä osana hyvinvointipalveluita?

Fanny/Yhteisöllinen kohde