Efter att ha läst igenom kommentarer i tidigare inlägg, fastnade jag genast på en kommentar där det togs upp en artikel som publicerats i HS gällande teknologins användning på gymnastiklektioner. I sin korthet gällde det en högstadieskola i Esbo som gått med i Utbildningsstyrelsens Aktivitetsprojekt. Eleverna fick ha på sig en aktivitetsmätare i 3 veckor, som mäter steg mängden för dagen, kvaliteten av motionen, sömnrytmen mm. Gymnastikläraren har satt upp ett mål för eleverna – en och en halv timme motionering per dag.
På gymnastiklektionerna användes bl.a. pulsmätare och alla elevers puls syntes på väggen via en videoprojektor. På detta sätt kan både läraren och eleven själv hålla koll på träningens effektivitet. Målsättningen med användningen dessa aktivitetsmätare är att lära eleverna förstå sin kropp och vad som händer i kroppen då man motionerar.

Men detta handlar om högstadieelever, alltså om 13-15 åringar. Så länge som teknologin används för att motivera eleverna till träning, är det bra. Det nämndes att en av målsättningarna var att nå de som är intresserade av teknologi men inte av idrott, genom att kombinera de två, vilket i försöket även lyckats i viss mån. Jag ser ändå ett problem i att fokusera så mycket på effektivitet i denna ålder. Jag håller nog med om att det är mycket viktigt att man som ung lär sig känna sin kropp och vet hur den fungerar. Men att i skolan sätta så stor tyngd på just effektiviteten av träningen, låter inte bra.
I denna ålder är utseende mycket viktigt för många.  Flickor, speciellt, kan ha lågt självförtroende och ha tankar om att de borde se ut på ett visst sätt. Enligt min erfarenhet har detta för många lett till att de minskat på sitt ätande, ofta har det dessutom blivit en sorts tävling mellan lika tänkande flickor. Vem klarar sig med att äta minst eller vem kan bränna mest kalorier etc. Att sedan på gymnastiklektionen, och även utanför skolan i detta fall, tävla med klasskompisarna om vem som tränar effektivast och bränner mest kalorier, kan leda till problem. Samma kan förstås även hända bland killarna.  Det är ju förstås inte direkt teknologins fel om detta skulle hända, mer en följd av att fokus sätts på kroppens energibränning.

Även lärarna använde sig av teknologi i projektet. Förutom det vanliga att ta tid för t.ex. en konditionscirkel, använde de sig av tablets för att filma elevernas teknik i olika rörelser, och på detta sätt öka effektiviteten i rörelserna.
Är detta verkligen nödvändigt?
Som idrottare själv vet jag hur viktigt det är att känna sin kropp och att göra rörelser rätt, bl.a. för att minska skaderisken. Så jo, åtminstone för elever som är intresserade av idrott och är ivriga på att lära sig använda sin kropp rätt, fungerar säkert videofilmning bra och motiverar för vidare utveckling. Men de som verkligen är intresserade av träning och vill bli bra på någon idrottsgren, håller ju oftast på med den grenen på sin fritid. Där finns tränare som använder sig av liknande metoder. Räcker inte det? Varför ska det koncentreras på detta i skolan, istället för att t.ex. lära ut olika idrottsgrenar och öka allmänbildningen inom idrotten?

En annan användning för teknologin, som togs upp i artikeln, var orienteringen. Läraren gick själv igenom orienteringsrutten och fotade olika ställen eleverna skulle hitta, och laddar upp bilden på en applikation. Eleverna använder sig sen av applikationen och söker, med hjälp av bilderna, karta och koordinater, fram stället på bilden.
Denna idé tycker jag om. Även om detta kräver att åtminstone en del av eleverna har en smarttelefon. I dagens läge finns det nog i de allra flesta klasser så många smarttelefoner att denna orientering skulle fungera.
Själv har jag alltid haft problem med att läsa kartan. Det har aldrig varit så intressant att jag skulle ha orkat koncentrera mig på att lära mig det ordentligt. Bilder och telefon skulle säkert få mig också att gärna delta i orienteringen.

Det finns alltså bra möjligheter att använda teknologin även i gymnastikundervisningen. Men man måste då komma ihåg att det inte är toppidrottare man har att göra med, utan skolelever med olika mycket erfarenhet av och intresse för träning.

Den centrala frågan är ändå ifall det är nödvändigt eller inte?

Artikeln: http://www.hs.fi/urheilu/a1401254657255

Lukion teknologisoituminen – e-kirjat ja yo-tutkinnon sähköistyminen

Moikka! Täällä kirjoittelevat tällä kertaa Peppiina ja Emilia. Päädyimme tähän ryhmään, sillä lööppi ’’Muuttuuko kouluissa mikään teknologian käyttöönoton myötä?’’ herätti meissä paljon ajatuksia ja tunteita. Saatte nyt kuulla pohdintaamme toisen asteen oppilaitoksen, lukion näkökulmasta. Tärkeimmät aiheemme, joita käsittelemme tänään, ovat yo-tutkinnon sähköistyminen ja e-kirjat. Nämä ovat ajankohtaisia aiheita, jotka herättävät paljon kysymyksiä meissä ja varmasti myös teissäkin.

Teknologian näkyminen lukioissa on arkipäivää. Jokainen teistä osaa varmasti sanoa edes yhden teknologisen apuvälineen, jota käytettiin omana lukio-aikana. Oli opetuksen välineenä sitten piirtoheitin tai tuorein ilmestys, iPad, teknologia on koskenut meidän kaikkien kouluelämää. Kouluaikana tehdyt lukuisat PowerPoint –esitykset ja Word-tiedostot ovat helpottaneet työntekoa. Teknologia ei kuitenkaan ole ollut hallitseva osa koulua. Meistä kukaan ei ole sitä sukupolvea, jonka elämä olisi pyörinyt iPadin ympärillä jo pienestä lapsesta asti.

Nyt teknologiasta on tulossa vain yhä hallitsevampi osa koulua. Erityisesti lukiota koskevat isot muutokset. Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen on yksi näistä ajankohtaisista muutoksista. Muun muassa Helsingin Sanomat kirjoitti viime vuonna yo-kirjoitusten sähköistymisen aikataulusta (Linkki: http://www.hs.fi/kotimaa/a1367554467652 ). Kyseessä on nopealla aikataululla tapahtuva radikaali muutos, sillä uutisen mukaan jo vuoteen 2019 mennessä koko ylioppilastutkinto on sähköinen. Tästä herää paljon kysymyksiä. Onko tehty yhtään tutkimusta siitä, toimiiko yo-tutkinnon sähköisyys? Seuraako paljon ongelmatilanteita tietokoneiden toimimattomuudesta koetilanteissa? Ketkä joutuvat olemaan koekaniineja? Montako sukupolvea vaaditaan siihen, että tiedetään lopulliset käytännöt sähköisen yo-tutkinnon suhteen? Tuleeko käsin kirjoittamisesta turha taito, jos valmistaudutaan koko kouluajan vain sähköisiin yo-kirjoituksiin?

Yo-kirjoitusten sähköistämiseen liittyy myös se, että Internetin käyttö tullaan sallimaan yo-kirjoituksissa.  Tietomäärän loputon kasvu on johtanut siihen, etteivät oppilaat voi enää muistaa kaikkea olennaista. Tieto päivittyy nopeammin kuin oppikirjat uudistuvat. Onko Internetin käytön salliminen sitten hyvä asia? Romahtaako yleissivistys, jos turvaudutaan herra Googleen ulkoa opettelemisen sijaan? Miten oppia lähdekriittisyyttä netin loputtoman tietomäärän maailmassa?

Paitsi että yo-tutkinto sähköistyy, myös sähköiset oppikirjat yleistyvät lukioissa. Toisin kuin ala-asteella, jossa kierrätetään vanhoja oppikirjoja luokalta toiselle, lukion oppikirjat pitää hankkia itse. Lukiolainen päätyy vaikean kysymyksen eteen: ostaako uusi vai käytetty kirja tai sittenkin e-kirja? Ympäristötietoinen lukiolainen tietää, että ympäristö kuormittuu, kun Suomessa tuhannet lukiolaiset ostavat joka jaksolle uudet oppikirjat. Toisaalta taas esimerkiksi käytettyjen vieraan kielten oppikirjojen tehtävät ovat yleensä täytettyjä eikä niitä ole järkevä ostaa tällöin oppimisen kannalta. Onko siis e-kirja ratkaisu molempiin ongelmiin?  On selvää, että e-kirjojen ostaminen netistä kuormittaa ympäristöä vähemmän kuin paperisten, uusien oppikirjojen ostaminen kirjakaupasta. Toisaalta voidaan kysyä, kumpi kuormittaa ympäristöä enemmän: paperisten kirjojen vai e-kirjojen lukemiseen tarvittavien teknologisten laitteiden valmistaminen?

Myös toinen kysymys pitää lukiolaisen ottaa huomioon ennen kirjan ostamista. Kumpaa on helpompi ja miellyttävämpi lukea, e-kirjaa iPadilta vai konkreettista paperikirjaa? Miltä tuntuu selata loputtomalta määrältä tuntuvia dioja, joihin ei voi tehdä käsin alleviivauksia ja merkintöjä? Onko e-kirjan lukeminen tällöin motivaation tappamista? Rasittuvatko silmät koeviikoilla e-kirjoja lukiessa? Onko siis helpompi lukea käsissä olevaa kirjaa, josta pystyy hahmottamaan konkreettisesti kokeeseen luettavat sivumäärät?

Myös tasa-arvon kysymykset koskevat yhä enemmän lukiota. Kasvavatko lukioiden väliset erot, kun kaikilla lukioilla ei ole varaa ostaa viimeisimpiä, modernimpia opetusvälineitä? Pitääkö lukiolaisten ostaa itse kalliit vempeleet, joilla selata e-kirjoja ja osallistua yo-kokeisiin? Kuinka usein lukiolainen joutuu päivittämään uuteen teknologiseen laitteeseen? Onko kaikilla edes varaa mennä lukioon, jos täytyy olla pakollinen kone mukana opetuksessa? Tuleeko teknologisista laitteista statussymboleja lukiossa? Nämä kysymykset huolestuttavat meitä, sillä tasa-arvo on suomalaisen yhteiskunnan tärkeimpiä arvoja.

Toisaalta lukioiden teknologisoitumisessa on suuri etu. Ilman teknologista osaamista ei pärjää työelämässä, joten sitä pitää opettaa lukiossa. Erilaisten modernien vempeleiden käyttö opetuksessa tukee tätä. Koodaus on luultavasti pian tulossa peruskoulun opetussuunnitelman lisäksi myös lukion opetussuunnitelmaan. Koodaus on tulevaisuuden uusi hyödyllinen taito, jonka opettamisen vastuu lankeaa luultavasti matematiikan opettajille. Kuinka paljon koodausta sitten opetetaan varsinaisen matematiikan kustannuksella? Kuinka paljon teknologian ja sen käytön opettamisen annetaan ylipäätänsä hallita opetusta? Missä menee raja?

Haluaisimme todella mielellämme kuulla teidän kommenttejanne näistä aiheista. Mitä mieltä olette e-kirjoista? Entäpä yo-tutkinnon sähköistymisestä ja Internetin käytön sallimisesta?  Vaarantaako teknologisoituminen teidän mielestänne tasa-arvon?

Tässä myös pari mielenkiintoista linkkiä liittyen aiheeseen, käykää tutustumassa!

https://digabi.fi/kokeet/esimerkkitehtavat/

Tästä linkistä pääsee tutustumaan muun muassa siihen, miltä sähköinen koe näyttää. Sivustolta löytyy myös kaikkea muuta mielenkiintoista liittyen ylioppilastutkintoon!

http://oppiminen.yle.fi/abitreenit/aidinkieli-kirjallisuus/yo-kokeet/2014-kevat-esseekoe

teht. 12!

Tässä linkki viime kevään äidinkielen yo-kokeeseen, jossa tehtävä 12 käsittelee juuri digitalisoitumista.

Emilia&Peppiina/Teknologia kouluissa

Moikka kaikki! Kirjoittamassa täällä tänään Venla ja Wilhelmina aiheenamme teknologia ala-asteella. Yhä nuoremmat hallitsevat älypuhelimien, ipadien ja tietokoneiden käytön. Parhaimmillaan teknologia voisi tarjota siis jo ala-aste ikäisille uusia ja innostavia tapoja oppia.

Koulujen kovaa vauhtia tapahtuva teknologisoituminen herättää kuitenkin paljon kysymyksiä meissä ja varmasti myös monissa muissa. Lapset tulevat kouluun eri tasoisina teknologian käyttäjinä. Joku lapsista on saattanut koko lapsuutensa leikkiä käyttäen lelunaan ipadia, toinen taas on istunut hiekkalaatikolla tehden hiekkakakkuja. Kuinka nämä erot vaikuttavat lapsien selviytymiseen koulu-uransa ensimmäisistä vuosista?

Täytyy muistaa, etteivät kaikki vanhemmat halua tai pysty tarjoamaan lapsilleen lapsuutta teknologian ympäröimänä. Moni vanhemmista varmasti toivoo lapsensa mieluummin leikkivän ulkona toisten lasten kanssa, kuin internetin virtuaali- maailmassa. Tulee myös pohtia lasten motoristen taitojen kehittymistä, jos kaikki normaali leikkiminen ja työskentely jää pois tekniikan alta.  Toki ipad:in pyyhkiminen kehittää sorminäppäryyttä, mutta miten käy notkeuden ja liikkuvuuden? Osaavatko tulevaisuuden lapset vielä tehdä kuperkeikan kuin luonnostaan?

Vaikka lapsi osaisikin sujuvasti käyttää älypuhelinta ja Ipadia, se ei tarkoita että hän osaisi itse hyödyntää niitä opetuksessa. Tässä kohtaa mukaan tulevat opettajat, joiden tehtävänä olisi sekä hallita teknologisten laitteiden käyttö, mutta myös niiden hyödyntäminen sujuvasti opetuksen välineenä. Riittävätkö opettajien resurssit tähän?

Herää myös kysymys, mitä teknisten vempainten käyttö opetuksessa aiheuttaa lasten keskittymiskyvylle?  Ja kuinka paljon huomiota esimerkiksi ipad:in käyttö tunneilla  vie itse opetukselta? Jokainen on varmasti huomannut miten helppoa oppitunnin lomassa on viestitellä kavereiden kanssa, kun itsehillintä pettää ja ajattelee vain katsovansa parijuttua ihan nopeasti ja pian huomaakin jo kuinka puolet tunnista on kulunut eikä ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oppitunnin aikana on oikeasti tapahtunut. Teknologian mukana olo saattaa siis mahdollisesti hämärtää rajaa oppitunnin ja vapaa-ajan välillä.

Tekniikan käytöllä opetuksessa saattaa olla opetuksen mielekkyyteen erittäin positiivinen vaikutus, sillä sen avulla voidaan tehdä erilaisia harjoituksia ja tehdä opiskeltavista aiheista hauskempia ja mielenkiintoisempia, mikä  puolestaan parantaa keskittymistä ja sitä kautta toivottavasti myös oppimistuloksia.  Toisaalta ymmärrettävää myös on, etteivät kaikki vanhemmat välttämättä edes halua lastensa tuijottavan erinäköisiä ruutuja päivät pitkät, eihän se ole kovin hyväksi silmille ja eikö jatkuva ruudun tuijottaminen myös stimuloi aivoja eri tavalla?

Tekniikan käytöllä opetuksessa on varmasti myös erittäin positiivinen vaikutus, jos ajatellaan erilaisia oppijoita. Esimerkiksi visuaalisesti asiat sisäistävien lasten kannalta juuri ipad:in käyttö varmasti helpottaa oppimista. Mitä mieltä olette? Löytyykö teiltä omakohtiasia kokemuksia teknologian käytöstä ala-asteellanne? Meillä se taisi rajoittua lähinnä niihin säännöllisen epäsäännöllisiin ATK-tunteihin koulumme ainoassa tietokoneluokassa.

Venla & Wilhelmina/ teknologia kouluissa

Teknologian käyttö osana opetusta ja kouluissa on selkeästi hyvin ajankohtainen aihe. Mekin löysimme itsemme viime viikolla keskeltä interaktiivista Minerva-toria, jossa on heiteltäviä mikrofoneja, iPadeja ja älykkäitä tauluja. Myös blogien pitäminen on osoitus teknologian lisääntymisestä koulutuksen parissa; tämä ei ole tänä syksynä ainoa kurssini, jonka osana opiskelijoiden pitää pitää blogia. Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia siitä, miten teknologia näkyy kursseillanne.

Ryhmässämme lähdimme heittelemään ajatuksia ilmoille siitä, mitä teknologia ja koulutus tuovat meille mieleen. Esiin nousi sekä mahdollisuuksia että uhkia, joihin luodaan seuraavaksi lyhyt katsaus. Teknologia mahdollistaa monia asioita, mutta samalla se saattaa kouluissa tuottaa myös uusia ongelmia, joihin pitää löytää ratkaisu.

Mutta aloitetaanpa niistä mahdollisuuksista. Teknologia tuo helpotusta moniin asioihin. Esimerkiksi Wilma on helpottanut koulun ja kodin välistä viestintää jättäen reissuvihot ja kotiin vietävät lupalaput historiaan. Työelämässä teknologian roolia ei voida enää sivuuttaa, joten on tärkeää, että jo koulussa opitaan käyttämään teknologiaa sujuvasti. Virossa ohjelmointi on jo osa opetussuunnitelmaa ja Suomessakin aletaan pian matematiikan tunneilla opettaa ohjelmointia. Pian kokonainen sukupolvi osaa koodata. Suomessa on kuitenkin ongelmaksi muodostumassa se, että matematiikan opettajat, joille vastuu koodaamisen opettamisesta kaatuu, eivät välttämättä kaikki vielä osaa koodata. Teknologia mahdollistaa myös tiedonhaun helpottumisen, läksyjen tarkistamisen ja vähentänee paperijätteen määrää. Varmasti paljon muutakin hyvää teknologia tuo kouluihin, opetukseen ja oppimiseen, mutta mitä? Jakakaa ajatuksenne!

Uhkia nousi ryhmässämme enemmän esiin kuin mahdollisuuksia. Johtuuko se sitten suomalaisesta perusnegatiivisesta luonteesta vai yleisestä muutosvastarinnasta, en osaa sanoa. Keskeinen pelko joka nousi esiin, oli kysymys teknologiasta ja tasa-arvosta. Tuleeko teknologia niin keskeiseksi osaksi koulutusta, että lapsilta vaaditaan omat koneet/tabletit kouluihin jo alaluokista lähtien? Tämä on jo näkyvissä lukioissa. Alueiden välistä eriarvoistumista on myös vaarassa tapahtua, kun vauraiden alueiden oppilailla on kaikilla uusimmat pelit ja vehkeet, joita sitten käytetään opetuksessa hyväksi. Köyhemmät alueet jäävät paitsi teknologiasta ja jäävät samalla jälkeen myös IT-taidoissa. Mihin suuntaan Suomen kuuluisa tasa-arvoinen peruskoulutusjärjestelmä on menossa?

Keskustelimme myös teknologian mahdollisista terveysvaikutuksista. Mitä tapahtuu, jos lapsi tuijottaa joka päivä monta tuntia läppärin tai tabletin ruutua? Voidaan myös miettiä, mitä tapahtuu käsinkirjoitus- tai laskutaidolle. Ihmiselle on luonnollista tuottaa apuvälineitä oppimisen ja työnteon avuksi, mutta meneekö jossain raja? Viekö teknologian käyttö huomion pois opetettavasta asiasta keskittyen vain teknologiseen opetusmetodiin? Nämä ovat kysymyksiä, jotka luultavasti askarruttavat meitä kaikkia. Mitä uhkia tai mahdollisuuksia te liitätte teknologian käyttöön kouluissa?

Lopuksi haluaisin vielä osoittaa yhden käytännön esimerkin teknologiasta opetuksessa. Nimittäin tämän blogin. Ennen olisimme ehkä kirjoittaneet oppimispäiväkirjaa ja reflektoineet siinä omaa oppimistamme. Nyt kirjoitamme blogiin näitä samoja ajatuksia, mutta muut voivat kommentoida niitä, syntyy keskustelua. Kyseessä on eräänlainen oppimispäiväkirja 2.0.

Tuulikki/ Teknologia kouluissa

Heipähei! Täällä teknologia kouluissa ryhmä. Lööppinämme on ”Muuttuuko mikään kouluissa teknologian käyttöönoton myötä?”. Pohdimme ensimmäisellä kurssikerralla sitä, kuinka teknologian käyttöönootto vaikuttaa erilaisiin ja eri ikäisiin oppijoihin peruskoulussa, toisen asteen oopilaitoksissa ja jatko-opiskeluissa? Lisää aiheesta tulossa! Mitä mieltä te olette?

Terveisin: Kira, Venla, Wilhelmina, Peppiina, Emilia, Henna ja Tuulikki

Tänään aiheenani on kirjoittaa jotakin ensimmäistä oppimistehtävää koskien. Ihan ensiksi voisin paljastaa, että kylläpäs julkisesti kirjoittaminen jännittää. Itse en ole mikään sanataituri ja kielioppikin menee välillä vähän miten sattuu. Teoriat ja tutkimus eivät ole ensimmäisiä lähestymiskulmiani asioihin, joten tässäpä siis valitsin porkkanan purtavaksi.

Kuten jo aiemmista kirjoituksista on tullut esille, ryhmämme lähestyi lööppiämme yrittämällä ensin ymmärtää, mistä koko lööpissä on edes kyse. Lööppihän meni: ”Primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittisen reflektion siemeniä”. Oppimistehtävän aloittaminen oli ensimmäisellä kerralla haastavaa, sillä ymmärryksemme aiheesta oli kirjavaa. Näen ryhmäytymisen kannalta hyvänä, että lähestyimme aihettamme avoimella keskustelulla ja ihmettelyllä ilman suuria ratkaisuja ensimmäiseen oppimistehtävään. Kurssi kestää melko pitkään ja ryhmän tärkeys korostuu selvästi ajatellen sitä, kuinka paljon aikaa vietämme oman pikkuryhmämme kanssa. Ryhmäytyminen, ryhmädynamiikan löytäminen sekä mikä tärkeintä toisten tietojen, taitojen ja vahvuuksien esille tuleminen ovat mielestäni hieno tapa aloittaa ryhmän kanssa työskentely. Koenkin, että pistämällä aikaa aluksi avoimeen keskusteluun toi hedelmää pitkällä tähtäimellä ryhmätyöhömme. Ja mainittakoon, että meillä on mahtava ryhmä! Meidän ryhmäämme tupsahti eri alan osaajia, elämänkokemuksen omaavia, avoimia ja todella fiksuja tyyppejä. Varmasti näin on käynyt myös muissa ryhmissä.

Näinpä siis ryhmämme primitiiviset tunteet aloitti tutustumalla hieman toistensa taustoihin ja tapoihin ajatella ja ymmärtää. Jollain tasolla keskustelu tuntui minulle milteipä kaoottiselta ajoittain, sillä emme mustavalkoisesti päätyneet yhteen ratkaisuun. Ryhmätyöskentelyssä yksi taito varmasti onkin, miten antaa kaaokselle ja iloisesti poukkoileville ideoille tilaa sekä samalla löytää punainen lanka, jota kaikki loppujen lopuksi seuraavat. Ymmärrän nyt hyvin, miksi ryhmiin ei haluttu kahdeksaa ihmistä enempää. Tavoitteenamme onkin löytää tämä punainen lanka seuraavan viikon aikana, jotta voimme päästä esittämään selkeän kuvan oppimistehtävästämme muille kurssilaisille.

Joten miten siis lähteä tutkimaan ”Primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittisen reflektion siemeniä”? Lähdetäänkö tutkimaan syytä (primitiiviset tunnereaktiot) ja siitä seuraavia mahdollisia seurauksia, vai seurauksia (kriittinen reflektio) ja siihen johtavia syitä?

Itse koen, että seurausta tarkemmin tutkailemalla päästään kiinnostavien syiden pariin. Muita huomioon otettavia asioita ovat esimerkiksi: Onko tutkimus määrällinen vain laadullinen? Onko se pitkittäistutkimus vai otos lyhyeltä ajalta? Päädyimme ryhmämme kanssa, jos oikein ymmärsin, että tutkimuskohteena olisivat nuoret tai aikuiset. Otoskoosta emme vielä puhuneet mitään. Aiempien kirjoitusten kommenteissa tuli vastaan vinkki konkreettisen ilmiön valitsemisesta ja sitä kautta miettiä, miten sitä lähdettäisiin tutkimaan. Kiitos tästä vinkistä! 🙂

Kun lähdetään miettimään miten aihetta lähdetään tutkimaan, on olennaista asettaa tutkimuskysymys. Lööppi vastaa mielestäni kysymykseen: ”mitkä ovat yleisimpiä syitä, jotka johtavat kriittiseen reflektioon?” Tietysti tähän täytyisi vielä määrittää missä: työyhteisössä, opiskelijoilla, arjessa tms? Tulemme varmasti miettimään yhdessä ryhmämme kanssa tutkimuskysymystä, joten katsotaan mihin loppujen lopuksi päädymme. Teoriataustaa varten Otsolla olikin jo ehdotellut muutamia hyviä ideoita aiemmassa kirjoituksessaan. 1. oppimistehtävämme on siis vielä aiheen haastavuudesta johtuen alkutaipaleellaan, mutta muotoutummassa kuosiinsa kyllä.

Kun kerta lööppissämme on runnollista symboliikka, tulikin mieleeni vielä riikinkukon symboliikka. On tarinoita, että riikinkukot pystyvät syömään mitä tahansa myrkkyä ja muuntamaan tämän myrkyn pyrstönsä kauniiksi väreiksi. Jossain mielessä siis riikinkukko voidaan nähdä transformaation ja muuntamisen symbolina, joka mielestäni liippaa läheltä meidän aihettamme: primitiivisten tunnereaktioiden – miten tahansa epämiellyttävien – muuntaminen reflektion siemeniksi. Olikohan tämä hieman hölmö? No, itse ainakin tulin iloiseksi 😉

Toivottavasti kaikilla on lähtenyt ensimmäinen oppimistehtävä hyvin käyntiin! Mitä kokemuksia ja vinkkejä teillä on?

/Ruut

Näin kurssin alkuun olisi meidän ryhmän mielestä hyvä pohtia hieman siitä, mitä odotamme tältä kurssilta.

Jo kurssin nimi ”Kohti tutkivaa työtapaa” johdattaa ajattelemaan tutkimuksia, tutkimuksen tekoa ja ennenkaikkea tutkimusta osana työtä. Itselleni ajatus tieteellisen tutkimuksen tekemisestä saa jotenkin hieman ahdistavan olon. Tutkimuksia ja tutkimustuloksia on mielestäni mielenkiintoista lukea, mutta tutkimuksen tekeminen on tuntunut hieman kaukaiselta, ainakin ajatellen työuraa. Ehkä yksi syy on se, että tutkijan työ on ollut melko tuntematon kenttä minulle ja mielestäni oli hyvä, että saimme heti ensimmäisellä kerralla kuulla tutkijan suusta millaista tutkimuksen tekeminen ja tutkijan elämä on. Olen jotenkin aina kuvitellut tutkijantyö yksinäiseksi ja itsenäiseksi ja olikin kiva kuulla, että nykypäivänä suurin osa tutkimuksista tehdään ryhmissä.

Ensimmäinen luentokerta oli mielestäni innostava ja odotankin kurssilta mukaansatempaisevuutta. Odotan, että pääsemme oppimaan tutkimuksen tekemisestä sekä kuulemaan enemmän lööppimme tutkimuksesta ja siitä miten se on toteutettu. Pohdimme ryhmässämme pitkään miten kukakin oli aiheemme ymmärtänyt ja on mielenkiintoista päästä kuulemaan minkälainen tutkimus aiheemme taustalla todellisuudessa on.

Odotan paljon myös kurssin oppimistavoilta. Jo ensimmäisellä kerralla pääsimme tutustumaan Flingaan ja tähän blogiimme. On hienoa, että pääsemme hyödyntämään uudenlaisia oppimiskeinoja. On mielenkiintoista nähdä minkälainen blogistamme syntyy ja miten bloggausta voi hyödyntää opiskelussa. Mitä odotuksia teillä on tälle kurssille?

/Tiina

Heipä hei kaikille minunkin puolestani!:) Nyt kirjoitusvuorossa on Sade ja ajattelin kirjoittaa reflektoinnista. Lööppimme oli siis “Primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittisen reflektion siemeniä”. 

Minulle ‘reflektio’ erottui lööppimme sanoista eniten. Johtuen varmaankin siitä, että viimeksi pänttäämäni kirja sisälsi kyseisen sanan. Nimittäin VAKAVA-aineiston artikkelissa “Arvot nuorten aikuisten vapaaehtoistoiminnassa” (Henrietta Grönlund, Aikuiskasvatus-lehti 33 (1), 28-33) tarkasteltiin nuorten reflektoimia arvoja. VAKAVA:n sanastossa reflektointi on määritelty seuraavasti: reflektointi= itsearviointi, mietiskely, harkinta (Samalta viivalta 8, Tuuli Asunmaa ja Ismo Pellikka, s.191).

Vastaa ytimekkäästi seuraaviin kysymyksiin. Alussa on muutama ajatuksia herättävä ja ajatuksen kulkua nopeuttava tehtävä, jonka jälkeen alkaa reflektio osuus. Kysymykset 1A ja 1B toimivat niinsanotusti lämmittelynä. Reflektio tarkoittaa siis mm. omien toimiensa ja ajatustensa pohdintaa. Näillä kysymyksillä haluan saada meitä hieman harjoittelemaan reflektointia. Aiheemme liittyi myös primitiivisiin tunnereaktioihin, joten pääsette myös pohtimaan tunteitanne. Haastan teidät miettimään ja kaivamaan vastauksia mielenne syövereistä:)

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne!:) Ohessa myös ruotsiksi kysymykset, niille jotka vastaavat ruotsiksi, pahoittelut virheistä!!

1.A Mikä tunne/ajatus herää mieleesi seuraavista sanoista:

a) tenttikirja b) karhunpentu c) klovni d) suklaa e) hämähäkki f) doobermanni?

1.B Vastaa nopeasti ja sen pidempää miettimättä, mitä sanat tuovat mieleesi paria sanaa käyttäen:

a) salatut elämät b) Disney c) mopoauto d) minä e) keski-ikä f) Suomi g) kebab

2. Mikä oli viimeisin onnistumisesi/epäonnistumisesi? Kerro syy onnistumiselle/epäonnistumiselle.

3. Mitä olet viimeksi oppinut?

4. Mikä on hyvä opiskelutyyli sinulle ja miksi?

5. Miten voisit parantaa opiskelutyyliäsi?

6. Minkä taidon/asian haluaisit oppia elämäsi aikana ja miksi?

7. Miksi luet kasvatustieteitä?

8. Mikä saa sinut iloiseksi?

9. Oletko koskaan reagoinut johonkin asiaan voimakkaasti ja harkitsemattomasti? Kerro mihin. Jos et ole, seuraavan kerran niin tapahtuessa, pysähdy miettimään miksi reagoit siten miten reagoit.

10. Oletko koskaan kokenut hämmentävää tunnereaktiota? Esimerkiksi suru-uutisen saadessasi olet alkanut nauramaan?

11. Mistä suutut paljon ja miksi?

12. Mitä pelkäät ja miksi?

Och samma på svenska:

1A. Vilken känsla/tanke får du då du hör följande ord:

a) tentbok b) björnunge c) klovn d) chocklad e) spindel f) dooberman?

1B. Förklara med ett eller två ord vad du tänker på när du läser följande ord:

a) salatut elämät b) Disney c)mopobil d)jag e)medelålder f)Finland g)kebab ?

2. När har du senast lyckats/olyckats?

3. Vad har du senast lärt dig?

4. Vad är en bra inlärnings metod för dig och varför?

5. Hur skulle du kunna förbättra dina inlärningsmetoder?

6. Vilken kunskap vill du lära dig under dit liv och varför?

7. Varför läser du pedagogik?

8. Vad gör dig glad?

9. Har du någon gång reagerat kraftigt och utan omtanke på någonting? Nästa gång som du gör det, stanna och fundera varför du reagerat som du reagerade.

10. Har du erfarenhet av förvirrande känslereaktioner. Till exempel, du får dåliga nyheter men du börjar skratta.

11. Vad gör dig arg och varför?

12. Vad är du rädd för och varför?

Tack för dina svar:)

Vastauksia:

2. Viimeisin onnistumineni herättää mieleeni viime luennon (Yrjö Engeström, P1). Opin niin paljon uusia asioita,näkökulmia ja ajatuksia, että mielestäni ajatteluni on parantunut niin paljon, että koen onnistuvani tässä mitä olen ryhtynyt opiskelemaan. Ymmärrykseni on laajentunut ja avartunut niin paljon myös muiden uusien ihmisten kommunikaation ja yhteistyön takia. Koen itseni tällä hetkellä niin onnelliseksi, ja täten koen onnistumisen tunteen. Epäonnistumisen tunne tuli viimeksi juuri äsken, kun olin taas aikataulutustani jäljessä. Olen huono arvioimaan asioiden kulkua, ja yleensä varaan tuleviin tapahtumiin liian vähän aikaa. Se turhauttaa, ja synnyttää epäonnistumisen tunteen. Stressatessani koen epäonnistuvani. (Sandra)

3. Opin tarkemmin mitä kasvatustieteet on, ja mitä/miten sitä voidaan tutkia. (Nainen B)

4. Skriva ner mina tankar, har lättare att komma ihåg dem då (Kira)

5. Muistiinpanotekniikoita opettelemalla. Olen huono tekemään muistiinpanoja, koska ajattelen sen vievän enemmän aikaa, ja sitä kautta syövän ns. “lukuaikaa”. Minun täytyisi osata myöskin tiivistää kokonaisuuksia paremmin, ja hahmottaa asian ydin selkeämmin. PALJON on vielä opittavaa. Ihmisenä emme ole ikinä valmiita. (Sandra)

9. En ole. (Nainen B)

10. Vrickade foten för andra gången under samma halvår, gjorde ont och var frustrerande men jag bara låg och skrattade med en ispåse på foten (Kira)

11. Hmmmmm.. Viime aikoina, en ole kokenut mistään että “suuttuisin paljon”. Enemmänkin ärsyynnyn, ja ne johtuvat yleensä mitä pienimmistä asioista:D Esim. netti ei toimi, on sotkuista, aikataulut pettävät, viivästyneet päätöksenteot tai kun jokin ei mee suunnitelmien mukaan. Todellinen suuttuminen tapahtuu, jos koen asioiden menevän epäoikeudenmukaisesti joko itselläni tai jollakin toisella. Epäoikeudenmukaisuus on valitettavan yleistä varsinkin puhuttaessa koko maailmasta. Yksittäistä suuttumisrreaktiota, on kuitenkin vaikea tällä hetkellä kuvailla. (Sandra)

12. En osaa sanoa miksi, mutta pelkään menettää läheiseni. (Nainen B)

Koen itse reflektoinnin hyödylliseksi. Olen hirveän huono pukemaan ajatuksiani sanoiksi, sen ryhmänikin on varmaan jo pannut merkille. Sanottavaa riittäisi mutta järkevää muotoilua en onnistu saamaan aikaiseksi. Mietiskelyn ylöskirjoittaminen tai ääneen sanominen helpottunee ajan myötä.

René Descartesin sanoi: “Ajattelen, siis olen”.  Se mitä hän lauseella tarkoitti ei täysin sovi kontekstiimme, mutta mielestäni siinä kiteytyy sanallisesti reflektoinnin kaksi tärkeintä osaa: ajattelu ja siitä pääteltynä kuka olet. Ajatelkaa ja oppikaa tuntemaan itsenne!:) Kivaa kurssinjatkoa kaikille!

Niinpä. Eri syistä ryhmämme jäsenet tarttuivat tunnereaktiorikkaaseen lööppiaiheeseen “Primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittisen reflektion siemeniä“. Polveileva lööppi herätti huomion vielä muodostumattomassa ryhmässämme arvoituksellisuudellaan: mitä teksti oikeastaan edes tarkoittaa? Ryhmä tuntui muodostuvan tämän kimmokkeen ympärille ja ryhmämme keskustelu pyöri pitkälle edellä mainittua kysymystä peilaten. Siispä tässä blogi-kirjoituksessa avataan ryhmämme näkökulmaa lööpin “Primitiiviset tunnereaktiot ovat kriittisen reflektion siemeniä” merkityksestä.

Ryhmämme näkemykset, tuntemukset ja intuitiiviset ymmärrykset lööpin aiheesta vaihtelivat suuresti ja herättivät hedelmällistä keskustelua. Henkilökohtaisesti minua veti aiheessa puoleensa ajatus emootioiden vaikutuksesta oppimisprosessiin. Muita ensisijaisia kiinnostuksenherättäjiä olivat muun muassa mielenkiintoinen metafora siemenestä, ajatus primitiivisistä ja hallitsemattomista tunteista, kriittinen reflektio ajattelutapana sekä ylipäätänsä otsakkeen sisäänsä kätkemä arvoituksellisuus. Enteenomaisesti vaikutti siltä, että kimmoke aiheeseen löytyi nimenomaan ensisijaisesti intuitiivisesta ajatuksesta tai tunteesta, johon lööpin teksti johdatti.

Määrittelyssämme otsake jakautui kolmeen osaan: 1) Primitiiviset tunteet, 2) kriittinen reflektio ja 3)siemen-metafora.

1) Primitiiviset tunteet määrittyivät keskustelussamme intuitiivisiksi, äkillisiksi ja tiedostamattomiksi tunteiksi, kuten pelko, innostus, ahdistus tai vaikkapa kiireen tuntu.

2) Reflektion wikipedia-määrittely taas kuuluu “Reflektio on yleiskäsite niille kognitiivisille ja affektiivisille toiminnoille, joilla yksilö pyrkii selvittämään kokemuksiaan tavoitteenaan uuden tiedon konstruointi tai uusien näkökulmien löytäminen.” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Reflektio, alkuperäinen lähde Mezirow, J. et al.: Uudistava oppiminen. Helsinki: Painotalo Miktor, 1996). Kriittinen reflektio olisi siis henkilön tai organisaation tietoista oman toiminnan tai toimintojen tarkastelua kriittisessä valossa.

3) Otsakkeen siemenmetafora herätti pohtimaan tutkijan esittämää suhdetta primitiivisten tunnereaktioiden ja kriittisen reflektion välille: onko primitiivinen tunnereaktio kriittisen reflektion ehto tai seuraako primitiivisestä tunnereaktiosta aina kriittistä reflektiota. Siemen-metaforaa seuraten, tulkitsimme ettei tutkija suoraan esitä väittämää siitä, että tunnereaktiota seuraa aina reflektio tai ettei mikään muu kuin primitiivinen tunnereaktio voisi olla kriittisen reflektion kimmoke.

Lööppiotsakkeen tavaamisen jälkeen olimme vielä hieman ymmällämme siitä, mitä tutkija yrittää käytännön tasolla viestiä. Onko esimerkiksi turhautumisen tunne rakentava alusta toiminnan kriittiselle reflektoinnille? Olisiko primitiivisten tunnereaktioiden tuottaminen kätevä työkalu kasvattajalle? Primitiivinen tunnereaktio vaikuttaa hallitsemattomalta tilalta ja intuitiivisesti kokisin tyynen ja rationaalisesti hallitun tunnetilan olevan hyvä lähtökohta objektiiviseen otteeseen esimerkiksi oppimisprosessissa. Voisiko olla että tutkija ottaa kriittistä kantaa edellä kuvattuun järjen hallitsemaan maailmaan, missä tunteet on sysättävä syrjään, ja painottaa emootioiden merkitystä yksilön suhtautumisessa ympäristöönsä?

Kysymysten pohtiminen tuotti hyvää keskustelua ja viritti ajatuksia. Ensimmäisenä oppimistehtävänämme on pohtia mahdollisia tutkimuskysymyksiä ja -metodeita, joita aiheeseemme voisi soveltaa. Äkkiseltään mieleeni tulee muutamia viitekehyksiä, jotka liittyvät aiheeseemme. Esimerkiksi konstruktivistinen sekä tutkivan oppimisen oppimiskäsitys korostavat yksilön oman kontekstin merkitystä oppimisprosessissa. June Price Tangneyn tutkimus häpeästä ja syyllisyydestä sekä emootioiden vaikutuksesta sosiaaliseen käyttäytymiseen luotaa emootioiden ja toiminnan suhdetta. Kolmantena esimerkkinä voisi olla Daniel Kahnemanin ajatukset ihmisen nopeasta ja hitaasta ajattelusta sekä näiden suhteesta ihmisen kognitiivisiin vääristymiin.

Mitä tuntemuksia lööppiotsake herätti sinussa ja miten tulkitset sitä itse?

– Otso / primitiiviset tunteet

Oma ryhmämme painii erityisnuorten ohjaukseen liittyvän tutkimuksen parissa. Yksi osa meidän (kuten varmaan muidenkin) ryhmien työssä on pohtia kuinka saada nuorilta tietoa. Ajattelin siis ottaa tämän teeman esille blogissa, jotta sitä voisi pähkäillä porukalla enemmänkin.

Tutkimusta varten siis voimme haastatella nuoria tai teetättää heillä kyselylomakkeita. Moni nuori ei varsinkaan kouluympäristössä ole varmastikkaan kovin innostunut ja motivoitunut osallistumaan kyselyihin.

Kuinka siis nuoret saisi innostettua ja rohkaistua osallistuman tiedonkeruu prosessiin niin, että tulokset olisivat mahdollisimman hedelmällisiä?

Omassa työssämme mietimme jätskillä palkitsemista tai roolipelimäistä näytelmää, jolla tutkimusta voisia lähestyä erilaisesta kulmasta, joka voisi innostaa ja rentouttaa nuoria pelkää kynää ja paperia enemmän.

Mitäs muita työkaluja olisi tarjolla?