Voiko säilytystilaa olla liikaa?

Säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa! Sekä laboratorioon että kerhotilaan asennetaan kaapistoja niin paljon kuin seinille mahtuu. Mikä parasta, ovet ovat valkotaulumateriaalia eli niihin voi kirjoittaa. Kerhotilaan rakentuva katsomo kätkee myös sisälleen huiman määrän säilytystilaa (tai vaihtoehtoisesti oivallisia piilopaikkoja :)).


Laboratorion kaapistot valmistuvat.


Kerhotilan kaappeihin mahtuu vaikka mitä: mikroskooppeja, tutkimusvälineistöä. Hyllyjen väliin jäävälle tasolle saattaa tulla akvaario tai hyönteisterraario – suunnitelmia piisaa.


Kerhotilaan rakentuu katsomo, jota voi hyödyntää vaikka tiedeteatteriesitysten katseluun. Istuimien kannet ovat avattavat ja katsomon sisällä on siten huikea määrä säilytystilaa. 

Remonttityöt jälleen käynnissä heinäkuun tauon jälkeen

Elokuun alussa sekä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen henkilökunta että remonttimiehet palasivat kesälaitumilta Niemeen ja taas on Tiedeluokkatyömaalla tohinaa.


Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen henkilökunta on aikalailla innoissaan Tiedeluokan valmistumisesta.


Kemian töissä tarvittavat kohdepoistotkin ovat jo paikoillaan!


Laboratorion ja kerhotilan väliin asennetaan lähitulevaisuudessa ovi ja ikkuna. Uunin, astianpesukoneen, kylmäkalusteiden ja lavuaarin taakse jäävä seinä kaakeloitiin.

Remontin startti

LUMA Tiedeluokan remontointi Niemen kampuksella alkoi. Mahtavaa! 

Muutos tietokoneluokasta laboratorioksi on alkanut.

 

Tilojen tyhjennys

HY :n Ympäristöekologian osaston tietokoneluokka ja luentosali eli tulevat LUMA Tiedeluokkatilat ennen tyhjennystä.

Reippaalla talkoomeiningillä tulevat LUMA Tiedeluokkatilat saatiin tyhjennettyä. Kaikki on valmista remontin alkaa!