Joulukuun 2023 verkostoviesti

Tiedeluokka SOLU:n kevätlukukausi

Tiedeluokka SOLU tarjoaa keväällä 2024 vierailuja maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Aikoja voi varata tammikuun 31. päivä klo 14 alkaen.

https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/

Tiedekasvatuksen juhlaa

Marraskuussa Lahdessa juhlittiin tiedekasvatusta, kun Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen perustamisesta tuli kuluneeksi 10 vuotta. Helsingin yliopiston tiedekasvatusverkostoon kuuluva keskus on kehittynyt vuosien varrella vahvaksi alueelliseksi toimijaksi.

Lue lisää juhlista ja meistä blogista: https://blogs.helsinki.fi/phlumakeskus/2023/11/22/tiedekasvatuksen-juhlaa/

Samuli Siltasen yleisöluento 12.12. klo 17-18:30 Sibeliustalossa

Siltasen luennolla liikutaan kahdella tasolla: ylätasolla kurkistetaan tekoälyn hämmästyttäviin saavutuksiin tekstin sekä kuvataiteen saralla ja alatasolla rakennellaan maailman yksinkertaisin hermoverkko ja katsotaan, miten sen matematiikka pyörii.

Esitietovaatimukset: utelias mieli sekä plus- ja kertolaskun perusteet.

Samuli Siltanen on matematiikan professori Helsingin yliopistossa ja pitää tunnettua Samun tiedekanavaa Youtubessa.

Luento on kaikille avoin osa LUT-yliopiston ja Suomen inversioseura ry:n järjestämää Inverse Days -tiedekongressia. Lahden kaupunki tukee kongressia.

Lisätietoa: https://www.lahdenyliopistokampus.fi/event/yleisoluento-samuli-siltanen-tekoalyn-matematiikka/

Hyvää joulua toivottaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus!

Marraskuun 2023 verkostoviesti

NÄE METSÄ PUILTA 

 Helsingin yliopiston Tiedekulman ympäristösarjan luennot sopivat tunnilla näytettäväksi, oppilaiden itsenäisen opiskelun materiaaliksi tai opettajalle lisämateriaaliksi. 

 Luennot katsottavissa suorina lähetyksinä tai tallenteina 

 Tallenteet Youtubessa: Akkuja, mutta millä hinnalla (23.10), Mitä metsille pitäisi tehdä (25.10), Mistä virtaa tulevaisuudessa (30.11).  

 Tulevat lähetykset: 

Lisätietoa: https://www.helsinki.fi/fi/tiedekulma/ohjelma-ja-sisallot/tapahtumasarjat/ymparisto-nyt/ymparisto-nyt-2023 

 Mikä on LUMA-kehittämisyhteisö? 

 Yhteistyössä on voimaa! LUMA-kehittämisyhteisö on joukko opettamisen ammattilaisia, jotka yhdessä LUMA-keskusten asiantuntijoiden kanssa kehittävät LUMA-opetustaan (https://www.luma.fi/keskus/luma-kehittamisyhteiso/). Etäyhteyksin tapahtuva toiminta on monipuolista ja maantieteellisesti kattavaa: yhteisöön kuuluu yli 100 opettajaa varhaiskasvatuksesta lukioon, Helsingistä Utsjoelle ja pienistä kyläkouluista suurten kaupunkien yhtenäiskouluihin. 

 Toiminta jakautuu neljään teemaryhmään: i) Korkeakoulu-, tutkija- ja yritysyhteistyö, ii) Luonto oppimisympäristönä, iii) Teknologiakasvatus, ohjelmointi ja matematiikka, sekä iv) Yhteisöllisyyttä tukevat mallit ja projektioppiminen. Teemaryhmissä pureudutaan LUMA-aineisiin eri näkökulmista. ”On mielenkiintoista pohdiskella yhteisiä teemoja näin monipuolisen ammattilaisjoukon kesken. Porukassamme on monipuolista osaamista ja tietämystä, joita pääsemme jakamaan toisillemme”, kertoo Luonto oppimisympäristönä -teemaryhmän puheenjohtajana toimiva Veera Pukkila Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta. 

 Luonto oppimisympäristönä -teemaryhmä järjestää myös tietoiskuja, joissa jaetaan vinkkejä luonnossa ja luonnosta oppimiseen. Tietoiskuissa aiheina ovat olleet esimerkiksi kivien tutkiminen, lumitutkimukset ja luontohavaintojen kerääminen. Marraskuussa vuorossa on Hyytiälän metsäaseman tiedekasvatus. ”Osallistuin viime kesänä Hyytiälän metsäaseman tiedekasvattaja Reetta Matilaisen mainioon työpajaan UlosUtOut-tapahtumassa, ja pyysin häntä esittelemään Hyytiälän tarjoamaa tiedekasvatusta tietoiskussamme”, taustoittaa Veera Pukkila. Tietoiskut ovat avoimia kaikille opettajille. Tervetuloa kuulolle, aikataulun ja osallistumislinkin löydät alta! 

 Tietoisku opettajille: Hyytiälän metsäaseman tiedekasvatus ti 21.11. klo 14–15 

 Tule oppimaan puista ja hiilidioksidin sitomisesta! Hyytiälän metsäasemalla tehdään kansainvälistä huippututkimusta, mutta myös aktiivista tiedekasvatusta (https://www.helsinki.fi/fi/tutkimusasemat/hyytialan-metsaasema/tiedekasvatus). 

Lisätietoa: phluma(a)helsinki.fi

Tiedeluokka SOLU:n kevätlukukausi 

 Tiedeluokka SOLU tarjoaa keväällä 2024 vierailuja maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Aikoja voi varata tammikuussa. Lisätietoja luvassa joulukuun verkostoviestissä. 

Lokakuun verkostoviesti 2023

Tervetuloa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen ja Tiedeluokka SOLU:n syntymäpäiväjuhliin!

Ilmoittaudu 11.10-29.10.2023 Huom. paikkoja rajoitetusti. (linkki).

Tietoiskuja opettajille luonnossa ja luonnosta oppimiseen

Päijät-Hämeen LUMA-keskus, Keski-Pohjanmaan LUMA-keskus ja Lounais-Suomen LUMA-keskus toteuttavat tänä lukuvuonna yhdessä sarjan lyhyitä tietoiskuja.

Aiheet ja aikataulu ovat:

Luontohavaintojen kerääminen uusintana ti 3.10. klo 14–15

Talviseurantaa ja lumitutkimuksia ti 10.10. klo 14–15

Hyytiälän metsäaseman tiedekasvatus ti 21.11. klo 14–15

Ötökkäakatemia (varmistumatta)

Jokaisessa tietoiskussa pyritään tarjoamaan aiheeseen liittyviä vinkkejä ja valmiita työohjeita niin eskari-, luokan- kuin aineenopettajillekin. Tervetuloa mukaan!

Tietoiskut toteutetaan verkon välityksellä, osallistumislinkin ja lisätietoja saat Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntija Veera Pukkilalta (veera.pukkila(a)helsinki.fi).

Päijät-Hämeen LUMA-keskus Skotlannissa

Asiantuntijamme Tarja, Veera ja Moona (Helsingin yliopisto) sekä Lappeenrannan Junior Universityn koordinaattori Leena (LUT-yliopisto) matkasivat syyskuun alussa Skotlantiin tutustumaan paikallisen Geobus-projektin toimintaan. Matkan tarkoituksena oli hakea inspiraatiota myös Lahden ja Lappeenrannan alueen liikkuvan LUMA-toiminnan kehittämiseen ja osa reissusta toteutuikin osana Junior Universityn LUMA-Paku-hanketta. Matkan ohjelmaan kuului myös tutustuminen Edinburghin Dynamic Earth-tiedekeskukseen, jonka tarjontaan kuuluu erittäin monipuolinen valikoima työpajoja koululaisryhmille ja lisäksi paljon oheistoimintaa kaiken ikäisille ympäri vuoden. Mukaan reissusta tarttui paljon uusia ideoita ja kontakteja, jotka varmasti auttavat kehittämään liikkuvaa tiedekasvatusta myös Suomessa.

Lue lisää Skotlannin matkasta ja sen sisällöstä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen blogista: https://blogs.helsinki.fi/phlumakeskus/

Geobus toiminta on alkanut jo vuonna 2012. Projektin tarkoituksena on tarjota ilmaista ja liikkuvaa maantieteen ja geologian opetusta ympäri Skotlantia. Geobusia ylläpitää St Andrewsin yliopiston School of Earth and Environmental Sciences ja se työllistää tällä hetkellä täysiaikaisesti kaksi ohjaajaa. Geobus kuljettaa opetussisällöt, asiantuntevat ohjaajat sekä kaikki opetusmateriaalit- ja tarvikkeet St Andrewsista minne tahansa Skotlannissa. Sen lisäksi toimintaan kuuluu tarvikelaatikoiden lainaus skotlantilaisille kouluille ja säännölliset opettajien koulututustilaisuudet. Geobusin toimintaan pääset tutustumaan lisää heidän verkkosivuiltaan: https://geobus.st-andrews.ac.uk/

Reissuporukka ja Geobusin ohjaajat Kingsbarns Beachilla mukavan geologiakävelyn jälkeen.
Tarja, Veera ja Moona ottamassa maaperänäytteitä Geobusin järjestämässä opettajien koulutuspäivässä.

 

 

 

 

 

 

 

Tervetuloa LUMA-Suomen juhlaseminaariin!

Lisätietoa: https://www.luma.fi/tapahtuma/juhlaseminaari/

Syyskuun verkostoviesti

Syyslukukauden kerhot

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää alakouluikäisille suunnattua LUMA -kerhotoimintaa syyslukukaudella paikan päällä Tiedeluokka SOLUssa Lahdessa, Lyseonmäen koululla Heinolassa sekä Tiedekerho Onlinen kautta virtuaalisesti. Huom! Kerhot eivät kokoonnu syyslomaviikolla 43. Ilmoittautuminen kaikkiin kerhoihin avautuu pe 8.9. klo 12.

LUMA-kerhotoimintaa Lahdessa

Tieteiden taikaa

Kenelle:                                    1.-3. -luokkalaisille (7-9 vuotiaille / 2014-2016 syntyneet)

Osallistujamäärä:                 12

Kerhokertojen määrä:        7 kertaa

Kerhopäivä:                            Maanantai klo 17-18

Ajankohta:                              2.10 – 20.11.2023

Paikka:                                     Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, Lahti

Ilmoittautumislinkki:          https://www.lyyti.in/Tieteiden_taikaa_4428

 

Kuvaus:                                   

Haluatko nähdä, mitä kaikkea ihmeellistä tieteen keinoin voi tehdä? Tieteiden taikaa -kerhossa pääset tutustumaan jännittävien töiden kautta siihen, miten ihmeellistä tiede voi olla. Kerhossa syvennytään ennen kaikkea kemian maailmaan ja sivutaan samalla muita tieteenaloja.

Avaruus -tiedekerho

Kenelle:                                    4.-6. -luokkalaisille (10-12-vuotiaille / 2011-2013 syntyneet)

Osallistujamäärä:                 12

Kerhokertojen määrä:        6 kertaa

Kerhopäivä:                            Tiistai klo 17-18

Ajankohta:                              3.10. – 14.11.2023

Paikka:                                     Niemenkatu 73, Lahti / Tiedeluokka SOLU

Ilmoittautumislinkki:                           https://www.lyyti.in/Avaruus_tiedekerho_2487

 

Kuvaus:

Tervetuloa Avaruus-tiedekerhoon, missä avaruus kohtaa kemian ja fysiikan kiehtovan maailman! Avaruus-kerho on innostava ja opettavainen ympäristö 4.–6. luokkalaisille avaruudesta ja tieteellisistä kokeista kiinnostuneille. Kerhossamme pääsee tekemään upeita avaruusteemaisia fysiikan ja kemian kokeita.

LUMA –kerhotoimintaa Heinolassa

Pikku Tutkijat

Kenelle:                                    1.-3. -luokkalaisille (7-9 -vuotiaille / 2014-2016 syntyneet)

Osallistujamäärä:                 8

Kerhokertojen määrä:        7 kertaa

Kerhopäivä:                            keskiviikko klo 17-18

Ajankohta:                              4.10 – 22.11.2023

Paikka:                                     Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Ilmoittautumislinkki:          https://www.lyyti.in/Pikku_Tutkijat_5920

 

Kuvaus:

Pikku Tutkijat -kerhossa tutustutaan monialaisesti luonnontieteisiin kokeellisten töiden ja tutkimusten avulla. Tutustumme viikoittain erilaisiin aiheisiin luonnontieteiden parissa ja opimme samalla ympäröivästä maailmasta ja sen erilaisista ilmiöistä.

Virtuaalista LUMA -kerhotoimintaa

Tiedekerho Online

Kenelle:                                    1.-3. -luokkalaisille (7-9 -vuotiaille / 2014-2016 syntyneet)

Osallistujamäärä:                 20

Kerhokertojen määrä:        6 kertaa

Kerhopäivä:                            Keskiviikko klo 17-18

Ajankohta:                              1.11. – 13.12.2023 (HUOM! viikolla 45 kerho kokoontuu TO 9.11.. Kerho ei kokoonnu itsenäisyyspäivänä)

Paikka:                                     Virtuaalisesti Teams-yhteydellä

Ilmoittautumislinkki:          https://www.lyyti.in/Tiedekerho_Online_7436

 

Kuvaus:

Tervetuloa mukaan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämään virtuaaliseen tiedekerhoon! Tiedossa kivaa ja oivaltavaa tekemistä yhteensä kuuden kerhokerran verran. HUOM! Tiedekerhon sisältö on sama kuin syksystä 2021 lähtien. Kerho kokoontuu Teams-yhteydellä.

 

Tietoiskuja luonnossa ja luonnosta oppimiseen

Päijät-Hämeen LUMA-keskus toteuttaa tänä lukuvuonna yhdessä Keski-Pohjanmaan LUMA-keskuksen kanssa sarjan lyhyitä tietoiskuja. Aiheet ja aikataulu ovat:

  • Luontohavaintojen kerääminen, ke 20.9.23 klo 14-15
  • Talviseurantaa ja lumitutkimuksia, ti 10.10.23 klo 14-15
  • Hyytiälän metsäaseman tiedekasvatus, ti 21.11. klo 14-15
  • Ötökkäakatemia (varmistumatta)

Jokaisessa tietoiskussa pyritään tarjoamaan aiheeseen liittyviä vinkkejä ja valmiita työohjeita niin eskari-, luokan- kuin aineenopettajillekin. Tervetuloa mukaan!

Tietoiskut toteutetaan verkon välityksellä, osallistumislinkin ja lisätietoja saat Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen asiantuntija Veera Pukkilalta (veera.pukkila@helsinki.fi).

Ohjelmointityöpaja 3 – 6 –vuotiaille

Varaa ryhmällesi ohjelmointityöpaja, joka toteutetaan joko Tiedeluokka SOLUssa (Niemenkatu 73, Lahti) tai päiväkodillanne Lahden kaupungin alueella. Työpajoissa tutustutaan toiminnallisesti ohjelmoinnin saloihin. Aluksi tehdään yhdessä harjoituksia ja sitten päästään ohjaamaan söpöä pandarobottia. Työpajan sisällön voi muokata ikäryhmälle sopivaksi. Työpajat toteutetaan LUMA-paku –hankkeessa https://www.lut.fi/luma-paku

Ryhmän maksimikoko: 12 lasta

Kesto: 30-45 min

Missä: Tiedeluokka SOLUssa tai teidän päiväkodillanne (Lahden kaupungin alueella)

Ilmoittautuminen: maiju.rintakumpu@lut.fi (ks varattavissa olevat ajankohdat alla). Kerro viestissä ikäryhmä, ryhmän koko ja valitsemanne vierailutapa ja sen päivämäärä. Ajankohdat täytetään varausjärjestyksessä.

 

Yhteistyössä:

Helsingin yliopisto, Tiedeluokka SOLU, LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu

Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Tiedeluokka SOLU juhlivat

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen perustamisesta tulee marraskuussa kuluneeksi 10 vuotta ja sen osana Tiedeluokka SOLU on tarjonnut alueellista tiedekasvatustoimintaa jo 6 vuoden ajan. Vuosien kulumista juhlistetaan keskiviikkona 8.11.2023 Tiedeluokka SOLUn ja Lahden Tiedepuiston tiloissa. Kutsu ja ilmoittautumislinkki juhlaan verkostollemme lokakuun verkostoviestissämme.

LUMA-keskus Suomi -verkoston juhlaseminaari

Lämpimästi tervetuloa LUMA-keskus Suomi –verkoston juhlaseminaariin!

Aika:                Perjantaina 10.11.2023 kello 13.15–15.00. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 12.30–13.15.

 

Paikka:            Juhlasali, Unioninkatu 33, Helsinki ja etäyhteydellä.

 

Tapahtumaan avataan ilmoittautuminen elo-syyskuussa.

 

Alustava ohjelma

12.30–13.15 Kakkukahvit

13.15–13.35 Pääpuheenvuoro

13.35–13.50 Helsingin yliopiston puheenvuoro

13.50–14.10 LUMA-strategia ja sen merkitys

14.10–14.40 LUMA-verkostostan matka – LUMA-keskustoimintaa Suomessa 20 vuotta ja verkostona 10 vuotta

14.40–15.00 Tunnustuspalkinnot ja onnittelupuheenvuoro

Kiihdytin hiukkasen – korkeajännitteinen kilpailu lukiolaisille

Kiihdytin hiukkasen -hanke on lukiolaisryhmille ja niiden opettajille suunnattu kilpailu. Kilpailun pääpalkintona on mahdollisuus tehdä oma tutkimushanke Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratorion hiukkassuihkuilla ja laitteilla oikeiden tutkijoiden tapaan. Kilpailuun ilmoittaudutaan vapaamuotoisella hakemuksella, jossa ryhmä kertoo, miksi juuri heidän tulisi päästä tekemään koe Jyväskylässä. Raati valitsee hakemusten perusteella neljä ryhmää, jotka kutsutaan kiihdytinlaboratorioon. Ryhmien matkat kustannetaan. Jokaiselle ryhmälle nimetään tutor, jonka kanssa ryhmät työstävät tutkimussuunnitelman. Tutkimussuunnitelmien mukaiset kokeet suoritetaan kiihdytinlaboratoriossa tutorien ja henkilökunnan avustuksella. Kilpailun tavoitteena on tehdä tutkimusta tunnetuksi ja innostaa nuoria luonnontieteiden pariin.

Kilpailu on hyvin linjassa uuden opintosuunnitelman kanssa, jossa painotetaan laaja-alaista osaamista. Opettajille kilpailu antaa poikkeuksellisen mahdollisuuden laajentaa omaa osaamistaan, ja toimii siten täydennyskoulutuksena.

Kilpailuun ilmoittautuminen on alkanut. Osallistumishakemuksia voi toimittaa 22.9.2023 saakka. Hakemus on vapaamuotoinen sähköpostikirje, jossa tulisi esitellä ryhmä (4-6 opiskelijaa + opettaja) ja motivaatio osallistua kilpailuun. Valitut ryhmät julkaistaan Tutkijoiden yö-tapahtumassa 29.9.2023.

 

Lisätietoja

www.jyu.fi/ajankohtaista

sekä

Janne Pakarinen

Yliopistotutkija

janne.pakarinen(a)jyu.fi

040 805 4900

 

Elokuun verkostoviesti

Tiedeluokka SOLU :n syyslukukausi käynnistyy

Tiedeluokka SOLU :n syyslukukauden opetusvierailutoiminta käynnistyy syyskuussa. Vierailuajat ovat varattavissa SOLU :n nettisivun varauskalenterin kautta tiistaina 15.8. klo 14 alkaen. Vierailusisältöihin tulee päivityksiä ennen kalenterivarauksen avautumista. Kalenteriin lisätään varattavia aikoja mahdollisuuksien mukaan syyslukukauden kuluessa. Tiedotamme lisäyksistä some-kanavillamme.

Sisältöjen yhteydessä on määritelty vierailevan ryhmän maksimikoko. Jos haluat varata opetuksen suuremmalle ryhmälle, ole yhteydessä suoraan kyseisestä aineesta vastaavaan LUMA-asiantuntijaan.

Tiedeluokka SOLU :n uusia, mielenkiintoisia sisältöjä:

Metsän mikrobiologiaa (Ympäristötiede; 7-9lk, toinen aste)

  • Työssä tutustutaan metsien monimuotoisuuteen, kasvupaikkoihin sekä hyönteisten ja mikrobien vaikutuksiin metsän ravinnekiertoon. Työ sisältää mikrobien kanssa työskentelyä laboratoriossa.

Luonnonmullistukset (Maantiede; 1-6lk) 

  • Työssä selvitetään kokeellisten töiden avulla luonnon voimien salaisuuksia ikäryhmälle soveltuvalla tavalla. Vierailun aikana tutuksi tulevat mm. tulivuoret, maanjäristykset ja hirmumyrskyt.

Ilmastonmuutos ja katastrofit (toinen aste) 

  • Mitä eroa on luonnon ilmiöllä ja ”luonnon”katastrofilla? Miten katastrofien riskejä voidaan hallita? Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan katastrofien esiintyvyyteen? Vierailulla tutustutaan monipuolisesti erilaisiin katastrofeihin ryhmätöiden ja kokeellisen demonstraation johdattelemana.

Tiedeluokka SOLU :n varauskalenteri ja LUMA-asiantuntijoiden yhteystiedot:

https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/

Tutustu alla olevasta linkistä Helsingin yliopiston sekä muiden yliopistojen tiedeluokkien tarjontaan. Myös virtuaalisia sisältöjä tarjolla!

https://www.luma.fi/opettajille/luma-keskusten-tiede-ja-teknologialuokat/

Syyslukukauden kerhot

Tiedeluokka SOLU :ssa järjestetään alakouluikäisille suunnattua LUMA -kerhotoimintaa syyslukukaudella alkaen syyskuun loppupuoli/lokakuun alku. Myös virtuaalinen Tiedekerho Online järjestetään syksyllä. Tarkemmat tiedot kerhosisällöistä sekä ilmoittautumislinkit julkaistaan syyskuun verkostoviestissämme.

Maksuttomia luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian verkkokursseja

Luon­non­tie­teet nyt ja tu­le­vai­suu­des­sa: Ke­mia tie­tee­nä ja yh­teis­kun­nas­sa, Helsingin yliopisto

Mitä kemia on nyt ja tulevaisuudessa? Minkälaisia kysymyksiä siinä tutkitaan ja ratkaistaan? Miten kemian osaamisella voi osallistua globaalien kysymysten ratkaisemiseen? Minkälaisia opiskelu -ja uramahdollisuuksia kemia tarjoaa?

Kemia tieteenä ja yhteiskunnassa -verkkokurssi on suunnattu lukiolaisille, mutta se on avoin myös kaikille muille kiinnostuneille. Kurssi koostuu kahdesta yhden opintopisteen kokonaisuudesta, ja opiskelija voi suorittaa sen joko kokonaan tai osittain (1 op tai 2 op). Kurssista saa kurssitodistuksen. Opettaja voi käyttää kurssia myös osittain monilla lukion kursseilla. Korvaavuuksista tulee sopia opettajan kanssa.

Katso koko kurssitarjonta täältä:

https://www.luma.fi/lapsille-nuorille-perheille/korkeakoulujen-luma-opetustarjontaa-lukiolaisille/

Hae mukaan Science on Stage –festivaaleille

Opettaja, varhaiskasvattaja tai alan muu toimija, löytyisikö sinulta opetusidea tai -käytänne, jonka haluaisit jakaa muiden kanssa?
Science on Stage -festivaalit ovat Euroopan suurin opetustapahtuma LUMA-aineita opettaville. Kansainvälisen messutapahtuman tavoitteena on jakaa ideoita, oppia uutta ja tutustua kansainvälisiin kollegoihin. Vuonna 2022 festivaalit kokosivat yhteen 450 eurooppalaista opettajaa yli 30 maasta.
Haku on nyt auki! Suomesta valitaan 30 opettajaa tai ohjaajaa, jotka pääsevät osallistumaan festivaaleille maksutta koko neljän päivän ajan ja esittelemään omia opetusideoitaan tapahtumassa.

https://www.luma.fi/science-on-stage/

LUMAn lumoa -täydennyskoulutus eheyttävästä opetuksesta erilaisissa oppimisympäristöissä

Opetuksen eheyttäminen, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja laaja-alainen osaaminen ovat kirjattu opetussuunnitelmien perusteisiin, mutta kuinka niitä tulisi toteuttaa koulussa tai päiväkodissa? Mitkä työtavat ja oppimisympäristöt on todettu tutkimuksen perusteella toimiviksi? Entä miten tällaista opetusta voidaan arvioida?

Tutkimuksen mukaan linjakkaasti toteutettu eheyttävä ja laaja-alainen opetus lisää oppioiden kiinnostusta LUMA-aineita (luonnontieteet, matematiikka ja teknologia) kohtaan. Opetusta eheytetään tavallisesti yhdistelemällä eri tiedonaloja jonkin ajankohtaisen aiheen käsittelyssä. Opetuksessa voidaan esimerkiksi tehdä yhteistyötä eri oppiaineiden kanssa tai vaikka koulun tai päiväkodin ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Tässä koulutuksessa pääset kuulemaan tavoista rakentaa monialaisia oppimiskokonaisuuksia erilaisissa ympäristöissä. Esiteltäviä työtapoja voit toteuttaa joko yhteistyössä oman koulusi tai päiväkotisi sisällä tai muiden kumppanien kanssa. Ideoiden lisäksi saat koulutuksesta kontakteja yhteistyön aloittamiseen. Tervetuloa oppimaan kanssamme!

Lue lisää ja katso mm syksyn 2023 lähikoulutusten ajankohdat:

https://www.luma.fi/opettajille/luman-lumoa/

Teknologiateollisuus haluaa olla tukemassa tiedeleirien toimintaa valtakunnallisesti

Teknologiateollisuus mahdollistaa nuorten vierailut Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksiin. Maksamme leiriläisten tilausbussin suoraan liikennöitsijälle. Asian koordinointi yritykseen ja liikennöitsijään hoidetaan leirin järjestäjien toimesta, samoin matkatuen hakeminen hyvissä ajoin ennen vierailua.

 

Katso Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritykset täältä: https://teknologiateollisuus.fi/fi/jasenluettelo

(valitse ”Näytä toimipaikat” kohta)

Matkatukihakemus löytyy täältä: https://www.lyyti.fi/reg/MyTech_matkatukihakemus

(tee hakemus viimeistään kaksi viikkoa ennen vierailua)

 

Kesäkuun verkostoviesti

Tiedeluokka SOLU :n syyslukukausi

Tiedeluokka SOLU :n syyslukukauden opetusvierailutoiminta käynnistyy syyskuussa. Vierailuajat ovat varattavissa SOLU :n nettisivun varauskalenterin kautta keskiviikosta 15.8. klo 14 alkaen. Vierailusisältöihin tulee päivityksiä ennen kalenterivarauksen avautumista.

Sisältöjen yhteydessä on määritelty vierailevan ryhmän maksimikoko. Jos haluat varata opetuksen suuremmalle ryhmälle, ole yhteydessä suoraan kyseisestä aineesta vastaavaan LUMA-asiantuntijaan.

Tiedeluokka SOLU :n varauskalenteri ja LUMA-asiantuntijoiden yhteystiedot:

https://luma.lahdenyliopistokampus.fi/tiedeluokka-solu/

LUMA-toiminta lähtee liikkeelle!

Päijät-Hämeen LUMA-keskukselle myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston apurahahaussa 13 000€ Liikkuvan LUMA-toiminnan kehittämiseen ja käyttöönottoon Päijät-Hämeen alueella. Toiminnan tavoitteena on laajentaa Tiedeluokka SOLU :ssa toteutetun tiedekasvatustoiminnan tavoittavuutta ja tarjota lapsille ja nuorille tasa-arvoisempia ja yhdenvertaisempia mahdollisuuksia saada kosketus tieteeseen.

Apurahan avulla kehitetään malli, jossa tiedekasvatusta liikutetaan päiväkodeille ja kouluille LUMA-asiantuntijan johdolla toteutettavaksi. Lisäksi Tiedeluokka menee laatikkoon: apurahan turvin suunnitellaan opetusta tukevia tiedetyölaatikkoja, joita lainataan alueen koulujen ja päiväkotien käyttöön. Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston apurahat jaettiin Lahden Sibeliustalolla pidetyssä vuosijuhlassa 31.5.2023. Yhteensä rahasto jakoi myöntöinä 540 000 euroa.

Luonnon hyvinvointivaikutuksia tutkivalle Riikka Puhakalle akatemiapalkinto

Suomen Akatemia palkitsee Helsingin yliopistossa Lahden Yliopistokampuksella akatemiatutkijana työskentelevän Riikka Puhakan poikkeuksellisesta tieteellisestä rohkeudesta ja luovuudesta sekä toiminnasta tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi.

Luonnon vaikutuksia nuorten hyvinvointiin ja terveyteen tutkiva Riikka Puhakka ja Aalto-yliopiston energiatekniikan professori Ville Vuorinen saavat vuoden 2022 akatemiapalkinnot. Kyseessä on merkittävä tunnustus, jonka Suomen Akatemia voi myöntää tutkijalle, joka on työssään osoittanut poikkeuksellista tieteellistä rohkeutta, luovuutta tai ennakkoluulottomuutta. Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa toimiva Puhakka johtaa parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamaa monitieteistä NATUREWELL-hanketta (2019–2024), jossa tutkitaan suomalaisnuorten ulkoiluharrastusten vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin.

Katso esittelyvideo

”Akatemiapalkinto 2022: luonnon vaikutuksia nuorten hyvinvointiin ja terveyteen tutkiva Riikka Puhakka” Suomen Akatemian YouTube-kanavalla: https://www.youtube.com/watch?v=BUcnEOas6wY

Hyvää kesää!

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tiimi kiittää kuluneesta lukuvuodesta ja toivottaa lämmintä ja leppoisaa kesää! Ensi syksynä tavataan jälleen tiedeluokkavierailujen, lukiokurssien, koulutusten, kerhojen ja leirien parissa. Näistä enemmän seuraavassa verkostoviestissä, joka ilmestyy 9.8.

Kivaa tiedetekemistä kesäpäiviin löytyy Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen virtuaalisen tiedekerhon YouTube –videoista, linkki alla.

https://www.youtube.com/playlist?list=PLk_aoilNJwBX_PzHLDXDoVx4p5nZ4gNEk

 

Toukokuun verkostoviesti

Kevään tiedekerhojen toiminta on ollut suosittua

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämät tiedekerhot ovat kiinnostaneet kevään aikana monia ja osallistujia on riittänyt sekä lähi- että etäkerhoihin. Tieteen maailmaan on tutustuttu tiedeluokka SOLUssa tekemällä mm. soodamaalauksia, superpalloja, katuliituja ja jopa jäätelöä. Kemiaa ja kosmetiikkaa -kerhossa osallistujat ovat päässeet tekemään saippuaa, mittaamaan kosmetiikkatuotteiden pH:ta sekä tutkimaan miltä oma iho näyttää mikroskoopilla katsottuna. Tiedeluokka SOLUssa, Lahdessa toteutettujen lähikerhojen lisäksi ohjattuja tiedetöitä on päässyt tekemään kotoa käsin virtuaalisessa Tiedekerho Onlinessa, joka tavoitti Lahden ympäristökuntien ja Kanta-Hämeen lisäksi osallistujia myös muualta Suomesta.

Kerhoista saadun palautteen perusteella tiedetöiden tekeminen on ollut innostavaa:

”Lapsi tykkäsi joka kerrasta ja oli hienoa, että tehtiin paljon muutakin kuin niitä klassisia värijuttuja.” 

”Kivaa opettavaista tekemistä monipuolisesti ja ilmainen niin ei voi muuta, kun peukuttaa ylöspäin.” 

”Lapset tykkäsi ja ohjeet olivat suht helppoja toteuttaa. Hienosti ohjattu, innostava kerho! Tätä lisää 😊” 

Lahden kaupungin varhaiskasvattajat kouluttautumassa Tiedeluokka SOLUssa

Tiedeluokka SOLUn opetuksen kohderyhminä eivät ole ainoastaan lapset ja nuoret – myös aikuiset pääsevät kouluttautumaan ja oppimaan meillä uutta! Lahden kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijöitä kävi huhtikuussa SOLUssa kemiakoulutuksessa ja toukokuun alussa ötökkäaiheisessa koulutuksessa.

Molempien koulutusten tavoitteena oli lisätä varhaiskasvattajien tietoisuutta ja kiinnostuneisuutta tiedekasvatusta kohtaan. Tavoitteena oli myös antaa heille ideoita, joita voisi hyödyntää varhaiskasvatuksen arjessa.

LUMA-aiheista koulutusta on järjestetty myös aiempina vuosina.

Saatu palaute on ollut kannustavaa ja positiivista:

”Asiat helposti omaksuttavissa ja voidaan viedä heti käytäntöön.” 

”Todella kiva ja käytännönläheinen koulutus. Suoraan lasten kanssa käyttöön otettavia juttuja.” 

”Sai paljon uusia ideoita ja uskallusta.” 

Koulutuksia on varmasti tiedossa myös tulevana lukuvuonna. Räätälöimme niitä myös osallistujien ennakkotoiveiden perusteella.

LUMA-tutkimuksia Tiedeluokka SOLUssa

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen, osana Lahden JunnuYliopiston toimintaa toteuttama LUMA-tutkimuksia Tiedeluokka SOLUssa tavoitti jo viidentenä peräkkäisenä lukuvuonna kaikki lahtelaiset 9. luokkalaiset. Yli 1000 oppilasta ratkoi vuoden aikana vuorollaan kadonneen sometähden rikosmysteerin johtolankoja biologian, kemian ja maantieteen keinoja hyödyntäen. Ysit sekä heidän opettajansa kokivat luonnontieteiden opiskelun rikostarinan avulla innostavaksi. Syyllisen jäljille päästiin mm mikroskopoimalla rikospaikalta löytyneitä kuituja, määrittämällä tuntemattomien jauheiden koostumusta ja tekemällä matkapuhelinpaikannusta tukiasematietojen avulla. LUMA-tutkimuksia Tiedeluokka SOLUssa jatkuu lukuvuonna 2023-2024.

9lk-ohjelman maantiede-osuuden tutkimusvälineistöä 

Miten luontotutkimus voi edistää opetusta eri asteilla? Tervetuloa mukaan oppimaan LUMAT-tutkimusseminaariin 16.6.

LUMA-keskus Suomi järjestää Joensuussa perjantaina 16.6. LUMAT-tutkimussymposiumin. Tapahtuma on maksuton ja kaikki ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan ulkona oppimisen tutkimuksesta Itä-Suomen yliopiston kampukselle tai verkon välityksellä. Ilmoittautuminen ja ohjelma julkaistaan lähempänä tapahtumaa tapahtuman verkkosivuilla https://www.luma.fi/en/lumat-symposium/ . Pääpuhujana tapahtumassa on Tuomas Aivelo.

Oletko kiinnostunut esittelemään tapahtumassa omaa tutkimustasi? Lähetä lyhyt kuvaus esityksestäsi meille sähköpostilla luma-keskus((at))helsinki.fi

Koulutuksia ja materiaaleja tähtitieteen opetukseen

ESERO Finland tarjoaa varhaiskasvatukseen, perusopetukseen sekä toiselle asteelle avaruusaiheisia opettajakoulutuksia, oppimateriaaleja ja luokkahuoneaktiviteetteja sekä tähtitieteeseen ja avaruuteen liittyviä tapahtumia.

Lue lisää verkkosivuilta ja ilmoittaudu koulutuksiin: https://www.esero.fi/

Kuva Pixabay

Huhtikuun verkostoviesti

Kesäleirit tulevat taas!

Ilmoittautuminen Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kesäleireille aukeaa 17.4. klo 8. Järjestämme kesäkuussa kolme leiriä alakoululaisille:

LUMA-kesäleiri I

Kenelle           1.–3. luokkalaisille (2013–2015 syntyneet lapset)

Missä               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Milloin            5.–9.6. klo 9–15

Leirimaksu 30 euroa, sisältää lämpimän lounaan.

Ilmoittautuminen aukeaa ma 17.4. klo 8.00 linkki: https://www.lyyti.in/LUMAkesaleiri_I_

LUMA-kesäleiri II

Kenelle           4.–6. luokkalaisille (2010–2012 syntyneet lapset)

Missä               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73,  15140 Lahti

Milloin            12.–16.6. klo 9–15

Leirimaksu 30 euroa, sisältää lämpimän lounaan.

Ilmoittautuminen aukeaa ma 17.4. klo 8.00 linkki: https://www.lyyti.in/LUMAkesaleiri_II_

Matikka- ja koodausleiri

Kenelle           2.–4. luokkalaisille (2012–2014 syntyneet lapset)

Missä               Tiedeluokka SOLU, Niemen yliopistokampus, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Milloin            19.–21.6. klo 9–13

Ei leirimaksua. Leiripäivän kesto on neljä tuntia, leiriläiset tuovat mukanaan omat eväät.

Ilmoittautuminen aukeaa ma 17.4. klo 8.00 linkki: https://www.lyyti.in/Matikka_ja_koodausleiri

Heippa opiskelija!

Etsimme maisterivaiheen maantieteen (ope)opiskelijaa tekemään gradua osana maantieteen opetuksen tutkimus- ja kehittämishanketta. Hanke liittyy maantieteen opetussisältöjen suunnitteluun ja kehittämiseen Helsingin yliopiston Tiedeluokka SOLU:ssa Lahdessa. Gradusta maksetaan 2500€ palkkio. Osa-aikainen työ alkaa toukokuun 2023 alussa ja vaatii läsnäoloa Lahdessa ainakin toukokuussa, elokuussa ja syyskuussa.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä 10.4. mennessä.

Yt. Noora

Noora Kivikko, asiantuntija

Helsingin yliopisto, Päijät-Hämeen LUMA-keskus

Lahden Yliopistokampus

Niemenkatu 73 (B-osa)

15140 LAHTI

+358 50 4489 390

noora.kivikko(a)helsinki.fi

Kemiaa ja kosmetiikkaa 5.-7. luokkalaisille – 3 kerhopaikkaa vapaana

Mitä kaikkea pitävät sisällään hoito- ja kosmetiikkatuotteet? Toimivatko ne oikeasti? Kerhossa tehdään itse mm. huulirasvaa ja tutkitaan kosmetiikkaa kemian keinoin hyödyntäen Tiedeluokka SOLU :n välineistöä.

AIKA                                              keskiviikkoisin 26.4.–17.5. klo 17.00–18.00

PAIKKA                                     Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

ILMOITTAUTUMISLINKKI   https://www.lyyti.in/Kemiaa_ja_kosmetiikkaa_5__7_luokkalaisille_2650

Kerho on maksuton.

Tiedeluokka laatikossa

Keväällä 2023 Kivimaan koululla pilotoidaan Kasvien kasvatuskokeita -työkokonaisuutta, joka tuo LUMA-toiminnan suoraan kouluille.

Kasvien kasvatuskokeita -työkokonaisuus laajentaa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen lainattavien materiaalien ja välineistön kokonaisuutta. Se on samalla myös askel käytäntöön Liikkuva LUMA -toimintatavassa, jossa Tiedeluokka SOLU:n vierailutoiminnan rinnalle kehitetään erilaisia ketteriä tapoja tavoittaa myös oppilasryhmiä, jotka syystä taikka toisesta eivät pääse vierailemaan SOLU:ssa esim. pitkän välimatkan takia tai heidän on muuten järkevämpää perehtyä asiaan omalla koululla.

Kasvatuskokeiden tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat kasvien kasvuun vaadittaviin tekijöihin, sekä erilaisten olosuhteiden vaikutukseen kasvin menestymisen kannalta. Kouluille lainattavassa tarvikepaketissa on kaikki tarvikkeet ja ohjeistus neljään erilaiseen koejärjestelyyn, joista voi halutessaan suorittaa vain yhden tai kaikki neljä erilaista. Kokeiden keston voi itse valita, mutta vähimmäisajaksi suositellaan 2 viikkoa, pisimmillään 6 viikkoa. Koejärjestelyissä erona ovat kasvien kasvatusolosuhteet.

Jos pilottikokeilu onnistuu Kivimaalla, tulee Kasvien kasvatuskokeet -työkokonaisuus myös muiden koulujen lainattavaksi ensi syksystä lähtien.

Tiedeluokka SOLU etsii ohjaajia

Oletko luonnontieteiden tai tekniikan alan opiskelija? Tule ohjaajaksi Tiedeluokka SOLU :un!

Helsingin yliopiston Tiedekasvatusverkostoon kuuluva Päijät-Hämeen LUMA-keskus innostaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden harrastamisen ja opiskelun pariin. Lahdessa tiedekasvatusta toteutetaan Niemen yliopistokampuksella sijaitsevassa Tiedeluokka SOLU :ssa, joka on alueen kouluja ja oppilaitoksia palveleva vierailulaboratorio. Opetusryhmät varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle voivat varata ohjattuja tiedeluokkavierailuja.

Ohjaajalta edellytämme kykyä ja halua toimia eri-ikäisten lasten ja nuorten parissa sekä osaamista joltakin LUMA-alalta. Maksamme palkkion toteutuneen opetuksen mukaan.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päijät-Hämeen LUMA-keskukseen phluma(a)helsinki.fi niin kerromme lisää.

Keksi mikrobeille nimet

Koneen Säätiön rahoittamassa projektissa Jaettu valo – Shared light lukiolaiset ovat keränneet kasvimikrobinäytteitä tutuista metsäkasveista Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteen laitoksen tutkijoille. Näytteiden sekvensoinnissa on ilmennyt tieteelle ennestään tuntemattomia bakteereja, joille tässä leikkimielisessä nimeämiskisassa haetaan nimiehdotuksia!

Tule mukaan keksimään nimiä kuudelle bakteerille. Ohjeet sekä printattava taulukko nimien pähkäilyyn Jaettu Valo –projektin sivuilla https://peda.net/jaettu-valo-shared-light

Leikkimielinen kisa on tarkoitettu kaikille Suomen lukiolaisille. Deadline perjantai 28.4.2023.
Tulokset julkistetaan Jaettu Valo -projektin Zoom-seminaarissa 9.5.2023 ja sivuillamme https://peda.net/jaettu-valo-shared-light

Verkostoviesti maaliskuu 2023

Torstaina 9.3. aukeavat ilmoittautumiset keväällä järjestettäviin isompien LUMA-tiedekerhoihin!

Kevät tuo tullessaan neljä erilaista ja eri-ikäisille suunnattua LUMA-tiedekerhoa, jotka johdattelevat lapset ja nuoret luonnontieteiden ihmeelliseen maailmaan.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kevään 2023 aikana kerhoja sekä Tiedeluokka SOLU:ssa että virtuaalisesti.

Tiedettä ja tutkimuksia, 3.–5. luokkalaisille

Miten syntyy salakirjoitus, katuliidut tai supersaippuakuplat? Kuinka paljon appelsiinimehussa on C-vitamiinia? Tiedettä ja tutkimuksia -kerhossa tutkitaan tiedettä kaikille tuttujen ilmiöiden takana kokeellisten töiden ja hauskojen esimerkkien kautta!

AIKA: torstaisin 13.4.–11.5.2023 klo 17.00–18.00
PAIKKA: Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti
ILMOITTAUDU: ilmoittautuminen aukeaa torstaina 9.3.2023 klo 8.00
ILMOITTAUTUMISLINKKI https://www.lyyti.in/Tiedetta_ja_tutkimuksia_3__5_luokalaisille_0748

Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

Kemiaa ja kosmetiikkaa, 5.–7. luokkalaisille

Mitä kaikkea pitävät sisällään perus hoito- ja kosmetiikkatuotteet? Toimivatko ne oikeasti? Tehdään itse mm. huulirasvaa ja tutkitaan kosmetiikkaa kemian keinoin hyödyntäen tiedeluokka SOLU:n välineistöä.

AIKA: keskiviikkoisin 26.4.–17.5. klo 17.00–18.00
PAIKKA: Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti
ILMOITTAUDU: ilmoittautuminen aukeaa torstaina 9.3.2023 klo 8.00
ILMOITTAUTUMISLINKKI https://www.lyyti.in/Kemiaa_ja_kosmetiikkaa_5__7_luokkalaisille_2650

Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

HUOM! Maaliskuun 14. päivä alkavaan Värien maailma -lähikerhoon (1.–2. luokkalaisille) on vielä muutama paikka vapaana. Katso tarkemmat tiedot Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen tapahtumat-sivulta ja ilmoittaudu pian mukaan!

Maaliskuussa käynnistyvä, virtuaalisesti toteutettava Tiedekerho-online oli huippusuosittu ja se on jo täynnä.

Lukio-ope, tilaa väriä tuottavia bakteerikantoja!

Jaettu valo -hankkeen pohjalta on rakennettu oppimateriaalipaketti, jossa keskeisessä osassa ovat Suomen luonnosta eristetyt, väripigmenttiä tuottavat bakteerikannat. Päijät-Hämeen LUMA-keskus on mukana mahdollistamassa näiden bakteerikantojen toimittamista lukioihin ympäri Suomen. Väriä tuottavilla, turvallisilla bakteerikannoilla voi tehdä agartaidetta ja näin yhdistää taiteen tieteeseen. Lue lisää Jaettu valo -hankkeesta.

Väriä tuottavia bakteerikantoja voi tilata koulun käyttöön 17.3. asti tämän linkin kautta. Tilauksia otetaan vastaan rajallinen määrä.

Hyödynnä lainattavaa opetusmateriaalia

Päijät-Hämeen LUMA-keskus lainaa maksutonta opetusmateriaalia opetuksen tueksi Kanta- ja Päijät-Hämeen oppilaitoksille. Tarjolla on mm. Bee- ja Blue bot -robotteja, Easi Scope-mikroskooppi sekä seikkailukasvatusta. Lainattavaan materiaaliin sisältyy myös valmiita työohjeita. Lue lisää:

https://www.lahdenyliopistokampus.fi/hyodynna-lainattavaa-opetusmateriaalia-mikroskooppeja-robotteja-seikkailukasvatusta/

Tiedeluokka SOLU rakkautta tulvillaan

Helmikuussa, ystävänpäivän tienoilla, Niemen kampuksella Lahdessa oli rakkautta ilmassa. Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjesti jo toista kertaa Rakkauden kemiaa -yleisötapahtuman kaikille luonnontieteistä kiinnostuneille ja rakkaudesta huumaantuneille kaupunkilaisille Tiedeluokka SOLUssa. Tiedeluokka oli koristeltu hempeästi punaisen eri sävyillä ja jopa tavallisesti hyvin jäyhä laboratorioluuranko Risto katseli maailmaa sydämenmuotoisten lasien läpi.

Rakkauden kemiaa -tapahtumassa teemaan ja luonnontieteisiin tutustuttiin erilaisten, aihetta sivuavien pajatöiden kautta. Esimerkiksi sydän ja sen rooli rakkauden symbolina avautui (konkreettisestikin) osallistujille uudella tavalla sian sydämien tutkimisen kautta. Lisäksi tapahtumassa pääsi määrittämään oman veriryhmänsä ja rakentamaan upean värisiä sokerisateenkaaria sekä tekemään oman kauneustuotteen, huulirasvan. Tapahtuman päätteeksi osallistujille tarjottiin Sinuhen loihtimia, rakkausteemaisia suolaisia ja makeita pikkusyötäviä kahvin ja teen kera.

Helsingin yliopiston Tiedekasvatusverkostoon kuuluvan, Lahdessa toimivan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen ja sen yhteydessä toimivan Tiedeluokka SOLUn tehtävänä on innostaa lapsia ja nuoria luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian harrastamiseen ja opiskeluun. Lasten ja nuorten innostamisen ohella LUMA-toiminnalla halutaan lisätä suuren yleisön tietoisuutta luonnontieteiden kiehtovuudesta ja näiden alojen opiskelun tarjoamista mahdollisuuksista. Rakkauden kemiaa -tapahtuma tarjosi kaikille vähintään 15-vuotiaille lahtelaisille mahdollisuuden tutustua Tiedeluokka SOLUun ja sen tarjoamaan tiedekasvatustoimintaan.

Millennium Youth Prize

Kansainvälinen Millennium Technology Prize eli Millennium teknologiapalkinto etsii elämäämme parantavia teknologisia innovaatioita. Tästä inspiroituneena Tekniikan Akatemia-säätiö, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja LUMA-keskus Suomi järjestävät neljättä kertaa kilpailun 19-vuotiaille ja sitä nuoremmille innovaattoreille.

Yliopistojen professorit antavat nuorten selvitettäviksi kolme erilaista globaalia kestävän kehityksen haastetta. Kilpailuun osallistujien tulee esittää uusia, toteuttamiskelpoisia ratkaisuja näihin haasteisiin.

Kilpailun kolmelle parhaalle osallistujalle/tiimille on luvassa 5 000, 3 000 ja 2 000 euron rahapalkinnot. He pääsevät myös tapaamaan vuoden 2022 Millennium Technology -palkinnon voittajaa.

Kilpailuun osallistujat saavat valita, mihin kolmesta haasteesta he tarttuvat:

  • Millaisia ovat tulevaisuuden hyvät biomateriaalit ja tuotteet?
  • Mistä ravinteet kasvintuotantoon?
  • Miten saamme suurkaupunkien ilmanlaatua puhtaammaksi ja samalla ne ilmastoneutraaleiksi?

Kilpailuaikaa on jatkettu! 23.4.2023 on lopullisten kilpailutöiden viimeinen palautuspäivä.

Lue lisää: https://www.luma.fi/millennium-youth-prize/

Verkostoviesti helmikuu 2023

Rakkauden kemiaa Tiedeluokka SOLUssa 15.2.2023

Millaista tiedettä liittyy esimerkiksi rakkauteen, kauneuteen ja onnellisuuteen? Entä mitä pitää sisällään rakkauden symbolina pidetty sydän? Helmikuussa ystävänpäivän tienoilla Tiedeluokka SOLUn Rakkauden kemiaa –tapahtumassa pääsee mm tutustumaan Sydämen symboliikkaan rakkauden tunnuksena, määrittämään oman veriryhmänsä ja rakentamaan upean värisiä sateenkaaria. Tapahtumaan pitää ilmoittautua ja sen ikäraja on 15 vuotta. Ilmoittautuminen aukeaa pe 20.1. ja sulkeutuu to 9.2.

Aika                                           ke 15.2.2020 klo 18-20

Paikka                                       Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Ilmoittautumislinkki           https://www.lyyti.in/Rakkauden_kemiaa_5701

Tapahtuman toteuttaa Päijät-Hämeen LUMA-keskus.

Talvilomaleiri tiedeluokka SOLUssa

Tarjolla kivaa tekemistä talvilomalle! Tiedeluokka SOLUssa järjestetään LUMA-leiri koululaisille. Leirillä tehdään kokeellisia töitä, tutustutaan erilaisiin ilmiöihin ja leikitään kavereiden kanssa. Leirille mahtuu 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen alkaa ma 30.1. klo 8.00, linkki alla

(3.2. tilanne: 8 vapaata paikkaa jäljellä).

Ajankohta                                 27.2.-1.3.2023 päivittäin klo 9-15

Kenelle                                       1.-3. luokkalaisille

Paikka                                        Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti

Leirimaksu                                25€, sis. lämpimän lounaan Sinuhen lounaskahvilassa.

Ilmoittautumislinkki               https://www.lyyti.in/LUMAtalvilomaleiri2023

Kevään 2023 kerhot

Kevät tuo tullessaan neljä erilaista ja eri-ikäisille suunnattua LUMA-tiedekerhoa, jotka johdattelevat lapset ja nuoret luonnontieteiden ihmeelliseen maailmaan. Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää kevään 2023 aikana kerhoja sekä Tiedeluokka SOLU :ssa että virtuaalisesti.

Värien maailma, 1. – 2. -luokkalaisille

Värit ympäröivät meitä kaikkialla mihin ikinä katsommekaan. Mutta mitä väri itse asiassa on? Miten valo liittyy väriin? Sukella kanssamme tähän upeaan ja henkeäsalpaavaan maailmaan, jossa seikkailut värien parissa vasta alkavat!

AIKA                                          tiistaisin 14.3. – 25.4.2023 klo 17.00 – 18.00
PAIKKA                                    Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti
ILMOITTAUDU                     ilmoittautuminen aukeaa keskiviikkona 8.2.2023 klo 8.00

ILMOITTAUTUMISLINKKI       https://www.lyyti.in/Varien_maailma_1__2_luokkalaisille_0054

MUUTA                                    Kerho on maksuton! Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

Tiedekerho-online, 7–9 -vuotiaille

Tervetuloa mukaan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämään tiedekerhoon! Tiedossa kivaa ja oivaltavaa tekemistä yhteensä kuuden kerhokerran verran. HUOM! Tiedekerhon sisältö on sama kuin syksyllä, ja keväällä 2022 sekä syksyllä 2021.

Kerho kokoontuu Teams-yhteydellä.

 

AIKA                                           keskiviikkoisin 15.3. – 19.4.2023 klo 17.00 – 18.00
PAIKKA                                     vaikka oman kodin keittiö!

TARVITSET                             kerho on virtuaalinen, osallistumiseen tarvitaan   toimiva nettiyhteys ja tietokone
ILMOITTAUDU                       Ilmoittautuminen aukeaa keskiviikkona 8.2.2023 klo 8.00
ILMOITTAUTUMISLINKKI   https://www.lyyti.in/Tiedekerho_Online_5490

TARVIKKEET                            Osallistujille lähetetään pieni tutkijan tarvikepaketti, minkä lisäksi käytetään tiettyjä yleisesti kotoa löytyviä tarvikkeita. Niistä saa erillisen listan.

MUUTA                                    Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

Loppukevään kerhot

Loppukeväästä tulossa lisäksi Tiedekerho 3. – 5. -luokkalaisille sekä uutuutena Kosmetiikkakerho. Molemmat toteutetaan Tiedeluokka SOLUssa. Tarkemmat tiedot maaliskuun verkostoviestissä.

Tiedettä ja tutkimuksia, 3. – 5. -luokkalaisille

AIKA                                          torstaisin 13.4. – 11.5..2023 klo 17.00 – 18.00
PAIKKA                                     Tiedeluokka SOLU, Niemenkatu 73, 15140 Lahti
ILMOITTAUDU                      ilmoittautuminen aukeaa torstaina 9.3.2023 klo 8.00
ILMOITTAUTUMISLINKKI  https://www.lyyti.in/Tiedetta_ja_tutkimuksia_3__5_luokalaisille_0748

MUUTA                                    Kerho on maksuton. Mukaan mahtuu 12 ensimmäiseksi ilmoittautunutta kerholaista.

Henkilöesittelyssä Noora, maantieteen lähettiläs

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen henkilöstön esittelysarjassa on vuorossa asiantuntija, filosofian maisteri Noora Kivikko, joka on työskennellyt keskuksessa sen perustamisvuodesta 2013 saakka. Noora on valmistunut Helsingin yliopistosta maantieteen ja biologian aineenopettajaksi ja tekee parhaillaan väitöskirjaa maantieteen oppimisesta ja tiedeluokkaympäristön hyödyntämisestä maantieteen opetuksessa. Osana jatkotutkimustaan Noora toteuttaa OPH:n rahoittamaa hanketta (Asikkala suunnannäyttäjänä ilmastonmuutos- ja kestävyysopetuksen merkityksellisyyden vahvistajana; kts juttu hankkeesta tässä verkostoviestissä), jossa pyritään kehittämään Asikkalan kunnan tiedekasvatusta sekä maantieteen opetusta koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä.

Lasten ja nuorten innostaminen maantieteen opiskeluun on Nooralle sydämen asia. Hän on suunnitellut ja opettanut maantieteen kokonaisuuksia Tiedeluokka SOLU:ssa ja tuonut luokkaan opetusta rikastavan lisätyn todellisuuden hiekkalaatikon (AR Sandbox), jota hyödynnetään esimerkiksi kartografian opetuksessa.

Tiedekasvatustyön lisäksi Noora kilpailee maastohiihdossa SM-tasolla Lahden hiihtoseurassa, sekä kansainvälisissä pitkän matkan kilpailuissa edustaen suomalaista Team Edux-tallia.

LUMA- ja tiedekasvatustyössä Nooran mielestä parasta on nähdä lasten ja nuorten innostus ja olla mukana oivallusten syntymisessä.

Asikkala suunnannäyttäjänä ilmastonmuutos- ja kestävyysopetuksen merkityksellisyyden vahvistajana

Asikkalan kunta ja Helsingin yliopisto saivat Opetushallitukselta rahoituksen hankkeelle, jossa tutkitaan maantiedon oppimista, sekä kehitetään maantiedon opetusmenetelmiä ja toimivaa tiedekasvatusmallia Asikkalan kunnalle. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ja lisätä erityisesti Asikkalan yläkoululaisten maantiedon opiskelun merkityksellisyyden kokemuksia ja vahvistaa yleisesti kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan. Tavoitteeseen pyritään tiedeluokkavierailujen avulla ja kehittämällä kunnan toimintatapoja.

Nuorten kiinnostus luonnontieteisiin on yleisesti laskussa huolimatta siitä, että he kokevat arjessaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastamisen ja kestävät elämäntavat merkityksellisinä. Molemmat teemat ovat keskeisiä sisältöalueita maantiedon opetussuunnitelmassa ja hankkeen avulla tutkitaan, miten merkitykselliseksi juuri asikkalalaiset yläkoululaiset kokevat maantiedon opiskelun.

Helsingin yliopistolla on Lahdessa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen alaisuudessa toimiva Tiedeluokka SOLU, jossa koululuokat toteuttavat toiminnallisia, ohjattuja vierailuja mm. maantiedon sisällöissä. Tässä yhteistyöhankkeessa Asikkalan yläkoululaiset vierailevat tiedeluokassa useita kertoja ja pääsevät tutustumaan maantiedon toiminnalliseen ja kokeelliseen puoleen. Samalla kehitetään uusia maantiedon opetussisältöjä ja kerrytetään niistä tietoa.

Asikkala on noin 8000 asukkaan päijät-hämäläinen kunta. Se painottaa toiminnassaan taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristön näkökulmista kestäviä toimintatapoja ja panostaa vahvasti kunnan vetovoiman kehittämiseen ja kuntalaisten hyvinvointiin. Tässä hankkeessa Asikkalalle kehitetään heille parhaiten sopivia toimintatapoja toteuttaa tiedekasvatusta siten, että oppilaat kokevat opiskelun entistä merkityksellisemmäksi.

Hanke alkoi 1.1.2023 ja se päättyy 31.5.2024.

Lisätietoja: Noora Kivikko, Helsingin yliopisto

LUMA-viikot 1.-10.2.2023

LUMA-viikoilla jaetaan oivaltamisen ja onnistumisen iloa! Kannustamme kaikkia oppimisyhteisöjä järjestämään viikoilla pienempää tai isompaa luonnontieteisiin ja matematiikkaan liittyvää toimintaa. Lukuvuonna 2022–2023 LUMA-viikkoja vietetään 1.2.–10.2.2022 teemalla 10 vuotta LUMA-toimintaa. Tuona aikana alueelliset LUMA-keskukset järjestävät innostavaa toimintaa sekä eri paikkakunnilla, että myös verkon välityksellä. Voitte siis joko osallistua verkostomme järjestämään ohjelmaan tai kehittää jotain aivan omaa. Lämpimästi tervetuloa mukaan! https://www.luma.fi/luma-viikot/

LUMA-viikkojen yhteydessä lanseerattiin Jaettu valo –hankkeen pohjalta rakennettu oppimateriaalipaketti, jossa keskeisessä osassa ovat Suomen luonnosta eristetyt, väripigmenttiä tuottavat bakteerikannat. Päijät-Hämeen LUMA-keskus on mukana mahdollistamassa näiden bakteerikantojen toimittamista lukioihin ympäri Suomen. Väriä tuottavilla, turvallisilla bakteerikannoilla voi tehdä agartaidetta ja näin yhdistää taiteen tieteeseen. Lue lisää Jaettu valo –hankkeesta: https://www.luma.fi/sanomat/2022/09/05/jaettua-valoa-keraamassa/

Väriä tuottavia bakteerikantoja voi tilata tämän linkin kautta: https://forms.gle/g2Av5uSWYQiLCTuc8

Tilauksia otetaan vastaan rajallinen määrä.