Mikä minusta tulee isona? — Työelämäkurssi fyysikoille

Fyysikko voi tehdä mitä vain. Näin kuulin sanottavan varmaan koko opiskeluaikani. Tämä ei kuitenkaan auta vielä nuorta aloittelevaa fyysikkoa, joka etsii sitä omaa alaa. Etenkin nyt kun opiskelupaikkoihin on tullut kiristyksiä ja ensikertalaisia hakijoita suositaan, niin opiskelijoiden huoli omasta alavalinnasta kasvaa. Tähän liittyy vahvasti mielikuva omasta tulevaisuudesta fysiikan parissa. Kuitenkin se mielikuva on osittain virheellinen vielä hyvin pitkään, jos opiskelija näkee vain yliopistolla tehtävää työtä. Maailma on täynnä muutakin puuhaa fyysikolle!

Opiskeluaikana tutuksi tulevat usein kuuluisat fyysikot Newtonista Feynmaniin, mutta todellisuudessa kuuluisia fyysikon koulutuksen saaneita on myös muilla aloilla kuin vain suoraan fysiikan tutkijoina. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikka Angela Merkel, joka opiskeli Karl-Marx- yliopistossa fysiikkaa ja kemiaa ja valmistui tohtoriksi fysiikan laitokselta vuonna 1986. Lienee sanomattakin selvää, ettei Merkelillekään varmasti rummutettu liittokanslerin uraa opiskeluaikana, vaan oma kiinnostus ja taidot veivät hyvin erilaiselle polulle, kuin mihin oma koulutus suoraan johti. Oman opiskelualan tarkoituksena on antaa tietynlaiset valmiudet työelämään, mutta se ei sanele suoraan sitä, mitä tekee työkseen loppuelämänsä. Keskimäärin henkilö vaihtaa neljä kertaa toimenkuvaansa työuran aikana.

Viime keväänä sain mahdollisuuden, johon oli pakko tarttua. Fysiikan laitos kuulemma kaipaisi jonkinlaista urakurssia, koska lets face it, tämän hetken työelämäkurssi (eli fysikaalisten tieteiden esittely) ei valmenna oikein mihinkään vaan juurikin esittelee. Mutta nyt sain tilaisuuden järjestää jotain uutta. Kyselin asiasta keväällä ja laitos suostui kuin suostuikin järjestämään fyysikoille oman työelämäkurssin.

Fyysikkona työelämässä järjestetään ensimmäistä kertaa toisessa jaksossa. Kurssi pitää sisällään erilaisia harjoituksia, joiden tavoitteena on auttaa opiskelijaa tunnistamaan omia vahvuuksia, joita työnhaussa voidaan hyödyntää. Kurssin tavoitteena on saada opiskelija suunnittelemaan omaa uraa jo opiskeluaikana, vaikka ei vielä tietäisikään, mitä haluaa opiskelujen jälkeen tehdä. Kurssi antaa apuvälineitä juuri siihen. Kurssilla tutustutaan myös fyysikon koulutuksen saaneiden henkilöiden työuriin, jotka eivät ole suunnanneet suoraan tutkimukseen, vaan jonnekin muualle.

Kurssin aikana opiskelijan on tarkoitus luoda itselleen tietynlainen työnhakuportfolio, joka pitää sisällään hyvin erilaisia asioita, joita työnhaussa voi hyödyntää. Kurssilla opetellaan myös perustaitoja hakemuksista alkaen. Kurssilla keskustellaan ja tehdään yhdessä harjoituksia pienryhmissä. Kurssilla käy myös fyysikoita kertomassa omista kokemuksistaan työelämässä. Fyysikon taidot kun eivät rajoitu vain fysiikkaan, vaan monia taitoja pystyy hyödyntämään useilla eri aloilla.

Kurssin jälkeen opiskelija hahmottaa paremmin omat mahdollisuutensa työelämässä. Lopputulema on jotakuinkin se, mitä itsellekin on aina hoettu: fyysikko voi tehdä mitä vain!

Mitä: Uusi fysiikan työurakurssi fyysikkona työelämässä
Kenelle: Suositus noin 3. vuoden fyysikoille ja vanhemmille eli siinä vaiheessa kun oma tulevaisuus ja ura alkaa kiinnostaa jo enemmän.
Milloin: Toinen periodi, luennot tiistaisin ja torstaisin klo 14-16 27.10. alkaen.
Missä: Physicum E205
Ilmo: Kannattaa ilmoittautua etukäteen weboodissa, koska seminaarisaliin mahtuu 35 opiskelijaa. Etusija niillä, jotka ovat ilmoittautuneet weboodissa.

Merli Lahtinen,
tohtorikoulutettava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *