Category Archives: Meta

Epilogi

|

Tiedekuntaneuvosto hyväksyi väitöskirjani tänään 6.9.2022 arvosanalla kiittäen hyväksytty. Jos tämän kääntäisi suoraan latinaksi, se ei kuulostaisi “kum”-moiselta, mutta Helsingin yliopiston verkkosivujen mukaan:

Väitöskirjat hyväksytään Helsingin yliopistossa pääsääntöisesti arvosanalla hyväksytty. Jos väitöskirja on kaikkien keskeisten arviointikriteerien valossa poikkeuksellisen ansiokas ja kunnianhimoinen, sille voidaan antaa arvosana kiittäen hyväksytty.

Kerrassaan erinomaista siis. Ulotan täten vielä erilliset kiitokseni arvosanalautakunnalle, jonka muodostivat Daniel Jaquet, Jaakko Tahkokallio ja Mika Kajava.

Uniikki kaksiniteinen versio.

Tämä onkin sopiva hetki huomioida vielä muutama väitöskirjassani oleva lapsus aiemmin mainittujen lisäksi.

Ensinnäkin, sivulla 65 alaviitteessä 287 lukee ‘cs.’, pitäisi olla ‘ca.’ Seuraavassa alaviitteessä lukee ‘fols.’, kun pitäisi olla ‘fol.’ Lisäksi sivun 71 rivillä 3 on ylimääräinen sana bishop. Edelleen, hieman myöhemmin sivulla 74 päädyn ajoittamaan käsikirjoituksen karkeasti n. 1340, minkä jälkeen kirjoitan seuraavasti:

Pushing the dating forward to the second quarter of the fourteenth century is somewhat corroborated by the observation that the first line of text is below the top line: this practice emerged in Bible manuscripts around the end of the twelfth century, in other manuscripts around the 1320s.

Olen sekoittanut vuosisadat muistiinpanoissani, minkä seurauksena väitöskirjaani on livahtanut yllä oleva pöljä väite. Oikeasti kyse on tietenkin 1220-luvusta, joten koko asialla ei ole juurikaan merkitystä I.33:n ajoittamisen kannalta, koska kukaan ei ole pyrkinyt ajoittamaan sitä 1200-luvun alkuun tai varhaisemmaksi. Tämä on onneksi korjattavissa yksinkertaisesti poistamalla yllä lainattu virke, jolla ei muutenkaan ole sanottavaa merkitystä kokonaisuuden kannalta.

Lisäksi tiedotettakoon, että esitelmöin kamppailukirjallisuudesta maanantaina 10.10.2022 keskiajantutkimuksen seuran Glossa ry:n järjestämässä esitelmäillassa. Mikäli Klassillis-filologisen yhdistyksen ohjelmaehdotus Tieteiden yöhön 2023 hyväksytään, minua kuullaan jälleen myös siellä. Muuten työskentelen tällä hetkellä Konrad Kyeserin Bellifortiksen parissa. Puhdetyönä työstän Vegetiuksen Epitoman suomennosta.

In memoriam perpetuam Johannis Henrici Nicolai amici hospitisque mei qui hodie septem annis ante de vita decessit.

Ohi on!

|

Väittelin tiistaina 16.8. aiheesta aiheesta “Study of the Language and Genre of Royal Armouries MS I.33”. Vastaväittäjänä oli Daniel Jaquet Bernin yliopistosta ja kustoksena toinen väitöstutkimukseni ohjaajista, apulaisprofessori Anneli Luhtala.

Lectio praecursoria löytyy YouTubesta kännykkäkameralla kuvattuna. Käsittelin siinä yleisellä tasolla kamppailukirjallisuutta ja annoin havainnollisia esimerkkejä I.33:n kuvasarjoista ja sitä kautta eräistä seikoista, joita väitöskirjassani käsittelen. Vaikka kyse on keskiaikaisen latinan kielen ja kirjallisuuden tutkimuksesta, sidoin käsittelemäni kysymykset lopuksi laajempaan asiayhteyteen käyttämällä esimerkkinä erästä Cosmopolitanissa ilmestynyttä artikkelia.

Perinteinen otsikkokuva sopii tähänkin.

Hermostustani lievensi hieman se, että vastaväittäjän puheenvuoro (alkaa edellä mainitun videon kohdasta 16:42) oli itse asiassa varsin positiivinen.

Itse tarkastuksessa vastaväittäjää kiinnosti muun muassa kamppailukirjan määritelmäni, mitä tarkoitan genren muuttumisella joksikin muuksi, onko esimerkkejä siitä, että kamppailukirjoja on käytetty mallikirjoina, ja mitä mieltä varsinaisesti olen I.33:n luostarialkuperästä. Yksi kysymys, joka liittyi erityisesti vastaväittäjän omiin tutkimusintresseihin, koski sitä, mikä oikeastaan on näkemykseni kamppailukirjojen kuvaaman tekniikan siirtämisestä tutkijan omaksi toiminnaksi tutkimustarkoituksessa. Vastaväittäjä siteerasi seuraavaa kohtaa (s. 17):

Such an approach, which implicitly assumes that techniques exist not as individual historical phenomena but are defined by some essential properties, easily results in anachronistic interpretations and unwarranted certainty.

…jonka hän esitti olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä sanon runosäkeiden selittämisestä toisaalla (s. 153):

Since the verses and their explanations deal with movements that would have manifested in physical reality, this will not be limited to the simple exercise of matching text passages or words with each other. Instead, some consideration of the external reality will be ventured.

Vastasin huomauttamalla, että aiempaa lainausta ei voi ymmärtää oikein huomioimatta, mitä sen edellä lukee:

In the case of practices mostly attested in iconographical form, the method of interpretation often seems to approach mapping the corresponding contemporary sports (or their individual movements) onto the historical sources.

Kyseisessä kohdassa viittasin siis vain eräänlaiseen erikoistapaukseen (‘such an approach’). Jatkoin selostamalla, millaista tulkinnan tarkkuutta pidän ainakin omissa tutkimuksissani sopivana, mitä käsittelen toki myös väitöskirjassani (s. 18).

Eräs muodollisiin seikkoihin liittyvistä kysymyksistä koski kohtaa, jossa käsittelen Marino Sanudon ohjetta, että Pyhän Maan asukkaiden tulisi lukea Vegetiusta ja tulla harjoitetuiksi viikottain “in the use of catapults and bows (‘in balistando vel sagittando’)”. Vastaväittäjä kysyi, eikö verbi balistare viittaa tässä varsijouseen, mikä on tietenkin totta, ja käy ilmi myös käsikirjoituksen kuvituksesta. Kömmähdyksen syynä oli luultavasti Vegetiuksen mainitseminen samassa kohdassa, mikä johti ajatukset antiikkisempaan semantiikkaan. (Heikkona puolustuksena voisi tietysti tarjota sitäkin, että “katapultin” voisi ymmärtää hyvällä tahdolla kattavan myös varsijouset.)

Edellisen yhteydessä silmiini osui kohta, jonka sanamuotoon en ollut tyytyväinen, minkä toin itse esille väitöstilaisuudessa. Kirjoitin joskus blogin puolella: “Ksenofonin kertomuksessa Kyyros varustaa persialaiset sotilaansa […] jonkinlaisin yksiteräisin yhden käden teräasein (κοπίς, σάγαρις, μάχαιρα)”. Vastaavansisältöisessä kohdassa väitöskirjassani kirjoitan kuitenkin “single-edged swords (κοπίς, σάγαρις, μάχαιρα)” (s. 67). En nyt muista, miksi olen päätynyt käyttämään sanaa sword, joka ei ehkä ihan sovi ainakaan sagariksesta puhuttaessa, mutta luultavasti päätin välttää turhan pedanttia sanankäyttöä. (Sitäkin siis tapahtuu.)

Väittelijä, kustos ja vastaväittäjä.

Lopulta vastaväittäjä ja minä nousimme seisomaan, ja vastaväittäjä antoi loppulausuntonsa, minkä jälkeen pyysin läsnäolijoita esittämään mahdolliset huomautuksensa. Ylimääräisenä vastaväittäjänä puheenvuoron käytti tiedekunnan edustaja Jaakko Tahkokallio, jonka asiantuntemukseen suhtaudun pelonsekaisella kunnioituksella. Selvisin kuitenkin jotenkuten hänenkin kysymyksestään.

Kustos julisti tilaisuuden päättyneeksi ennen kahtatoista, mikä oli varsin onnistunut ajoitus huomioiden tilaamani kakkukahvit. Paikalla oli tosin ajankohdasta huolimatta yli kolmekymmentä henkeä, joten kahvikupit pääsivät loppumaan kesken, koska olin arvioinut tarjoilun kuitenkin hieman alakanttiin (luulin kyllä arvioineeni sen yläkanttiin). Kauimpaa tullut yleisön jäsen oli iloiseksi yllätyksekseni Rolf Warming Tukholman yliopistosta.

Karonkka oli pienimuotoinen illallinen Suomenlinnan Panimossa. Selviytymiseeni sen järjestelyistä olen ihan tyytyväinen, vaikka joitakin perinteisen karonkan genrepiirteitä tuli sovellettua hieman luovasti. Suomenlinnasta osa jatkoi Kaislaan, jossa seuraan liittyi vielä väitöstilaisuudessa ollutta väkeä.

Kiitokset vielä tätäkin kautta vastaväittäjälle, kustokselle, ylimääräiselle vastaväittäjälle, väitöstyöni ohjaajille Anneli Luhtalalle ja Samu Niskaselle (quorum conservabam omnia verba conferens in corde meo), doktorandikollegoille ja kaikille eri tavoin läsnä olleille kaikissa päivän monimuotoisissa vaiheissa!

Väitös lähestyy

|

Lainaan Helsingin yliopiston tapahtumakalenteria:

FM Antti Ijäs väittelee 16.8.2022 kello 10.15 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta “Study of the Language and Genre of Royal Armouries MS I.33”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Metsätalo, sali 6, Unioninkatu 40.

 

Vastaväittäjänä on Senior researcher Daniel Jaquet, Universität Bern, ja kustoksena on professori Anneli Luhtala.

Väitöskirjan tieteellinen abstrakti (englanniksi), yleistajuinen tiivistelmä (suomeksi) ja pdf-versio löytyvät Heldasta. (Tätä kirjoittaessani pdf-versio ei ole vielä siellä, mutta tullee sinne pian.)

Standardikansi.

Väitöstilaisuutta odotellessa voi lukea taannoisen haastatteluni Yliopisto-lehden numerosta 6/20 (tai verkosta) tai kuunnella Areenasta haastatteluni Juuso Pekkisen puheohjelmasta (kesto 57:51). YouTube-kanavaltani löytyy toistaiseksi vain Tieteiden yössä pitämäni Vegetius-luento sekä soittolistojen puolelta Joachim Meyer -luentoni (englanniksi).

Kuukauden kirja: Das Recht in der Dichtung ([1931])

|

Koska edellinen kirjoitus oli mahdollisesti tylsin “kuukauden kirja” ikinä ja koska kuukauden kirjoja on jäänyt välistä säännöllisen epäsäännöllisesti, ajattelin kirjoittaa heti perään toisen. Tällä kertaa kirjahyllystä tarttui käteen Hans Fehrin Das Recht in der Dichtung (Bern), joka on muista lähteistä saadun tiedon mukaan ilmestynyt vuonna 1931.

Teos on jatkoa vuonna 1923 ilmestyneelle teokselle Das Recht im Bilde. Ensimmäinen osa käsittelee oikeushistoriallisia aiheita kuvataiteessa, jälkimmäinen osa runoudessa. Aihepiiri on siis oikeus-, taide- ja kirjallisuushistoriallinen.

Historiallisen kamppailuntutkimuksen kannalta teoksesta löytyy paljon kiinnostavia otteita kaksintaisteluiden kuvauksista keskiaikaisesta kirjallisuudesta, mutta kamppailukirjallisesti kiinnostavin on luku, jonka aiheena on Heinrich Neustadtilaisen Apollonius von Tyrland 1200-luvun lopulta (s. 219–26). Kyseessä on versio myöhäisantiikkisesta Apollonius Tyroslaisen tarinasta.

Flordelîse ja Silvian taistelussa. Gotha, cod. chart. 689, f. 156. (Fehrin kirjan s. 311.)

Heinrichin teokseen lisäämän kaksintaistelukuvauksen tekee merkittäväksi se, että kyseessä on miehen ja naisen välinen kaksintaistelu: Flordelîse haastaa Silvian Nasaretilaisen kaksintaisteluun, koska tämä on syyttänyt aiheettomasti hänen sisartaan Claramieta. Claramien mies, Lafet, oli nimittäin voittanut Silvianin turnajaisissa, josta suuttuneena Silvian oli kostoksi yrittänyt raiskata Claramien. Silvian ei ollut onnistunut tässä, mutta oli kuitenkin väittänyt Lafetille Claramien antautuneen hänelle. Uskoen Silviania Lafet oli rangaistukseksi vanginnut Claramien tyrmään syömään koirien kanssa ja juomaan likavettä.

Kun Flordelîse esittää syytöksensä kuninkaan edessä, Silvian tietysti kieltää kaiken ja vihjaa Flordelîsen olevan mielenvikainen (‘Herre, ich hab ir nicht getan. / Ist ir schwester ein kranckes weib’).

Flordelîse vaatii kaksintaistelua. Ongelmaksi muodostuu, että hän on nainen (‘Si ist ain weib, er ist ain man.’) Onneksi vanha satraappi, kaupungin piispa, kertoo lukeneensa kirjasta, että tällaisessa tilanteessa naiselle annetaan tasoitusta (‘Ain weyb ist ain halber man’) laittamalla mies seisomaan puolet hänen pituudestaan olevaan kuoppaan oikea käsi sidottuna selän taakse, aseenaan kyynärän mittainen keppi; naisella taas tulee olla liina, jonka sisään on sidottu kolmen naulan painoinen kivi.

Flordelîselle nämä ehdot sopivat (‘die rede gevellet mir gar wol’), mutta Silvian tietysti protestoi huomauttaen, että jos hän häviää, niin sitten sanotaan pilkallisesti, että sairas nainen on tappanut vahvan miehen; hän haluaisi taistella vain miestä vastaan, mikä ei kuitenkaan käy päinsä.

Solothurn, S 554, kuva 10. (Fehrin kirjan s. 221.)

Taistelu alkaa. Silvian lyö sinne tänne, mutta Flordelîse pomppii ympäriinsä kuin vuohi ja osuu häntä päähän. Lyönnillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, ja Silvian osuu häneen kepillään. Flordelîse huutaa kivusta. Silvian tarttuu hänen vaatteeseensa ja vetää hänet luokseen; katsojat luulevat Flordelîsen kuolevan (‘Flordelise di ist tod’). Flordelîse onnistuu kuitenkin lyömään Silviania käteen, jolloin hän pudottaa keppinsä; Flordelîse jatkaa lyömällä häntä päälakeen ja ohimoon, saaden Silvianin huutamaan kuin lammas:

Do slug sy im ains auff den schiel
Und dar nach ains auff den slaf,
Das er reret als ain schaff.

Silvian jää ilmeisesti kuolleena makaamaan ja Flordelîse julistaa voittaneensa. Yleisö haluaa polttaa Silvianin ruumiin, mutta yhtäkkiä hän alkaakin liikkua. Kuningas puhuttelee Silviania, joka vihdoin tunnustaa valehdelleensa.

Heinrichin kuvaus perustunee vuonna 1288 Bernissä käytyyn kaksintaisteluun, joka lienee herättänyt huomiota eriskummallisuudessaan. Heinrichillä on voinut olla käytössään jonkinlainen kuvaus kyseisestä tapauksesta. Taistelu sisältää elementtejä, joita löytyy kuvattuna Talhofferilta, mutta hänen kuvissaan nähdään molempien osapuolien suorittavan lopetusliikkeitä. Paulus Kalin vastaavassa kuvasarjassa taas mies kuvataan selvästi taistelun lopullisena voittajana.

Sivulla 221 on neljä kuvaa  jo aiemmin käsittelemästäni Solothurnin kamppailukirjasta (KdiH 38.3.7), joka on kopio Paulus Kalin kirjasta. Kuvista kaksi käsittelee miehen ja naisen (10–11), kaksi muuta kaksintaistelua terävillä kilvillä (23) ja haarniskassa (8).

Kuukauden kirja: L’Archiginnasio 5 (1910)

|

Muutaman aasinsillan kautta mieleeni tuli tämänkertainen kuukauden kirja, L’Archihginnasion vuosikerta 1910. Kyseessä on Bolognan kaupunginkirjaston julkaisu, jonka kyseisellä vuosikerralla sattuu olemaan kamppailukirjallista merkitystä.

Julkaisun alaotsikko.

Rainer Welle mainitsee vuonna 1993 ilmestyneessä, historiallisen kamppailuntutkimuksen kaanoniin kuuluvassa teoksessaan “…und wisse das alle höbischeit kompt von deme ringen”. Der Ringkampf als adelige Kunst im 15. und 16. Jahrhundert, että aiemmin tutkimus tunsi vain kolme Paulus Kalin käsikirjoitusta: Münchenin cgm 1507; Wienin P 5126 ja Gothan chart. B 1021. Welle kuitenkin ilmoittaa löytäneensä Bolognan yliopistonkirjastosta neljännen käsikirjoituksen (1825, KdiH 38.5.1).

Kyseinen käsikirjoitus oli tietenkin ollut tuntematon tutkimukselle, sillä Wierschin (1965) ja Hils (1985) eivät mainitse sitä, eikä sitä löydy Verfasserlexikonistakaan, jonka molemmissa painoksissa mainitaan vain Münchenin- ja Wienin-käsikirjoitukset. (Myöhemmin KdiH tuntee kaikki neljä käsikirjoitusta sekä Solothurnin kirjan, joka sijoitetaan siinä Talhofferin alle, 38.3.7; Deutsches Literatur-Lexikon: Mittelalter tuntee Kal-artikkelissaan kaikki viisi käsikirjoitusta ja mainitsee vielä senkin, että Paulus Hector Mair on kopioinut hänen kupuramiekkailukuviaan, ks. nide 7, 999–1001.)

Käsillä oleva julkaisu vuodelta 1910 joka tapauksessa sisältää Lodovico Fratin kirjoittaman tiedonannon otsikolla ‘Le tavole di scherma e di lotta di Paolo Kal’ (s. 6–7), jossa hän kuvailee käsikirjoituksen ja sen provenienssin. Frati myös mainitsee, että Maßmann ei tunne kyseistä käsikirjoitusta artikkelissaan (Serapeum 1844, s. 54), mutta Novati mainitsee sen kyllä Fiore-editiossaan (1902, s. 106, viite 162).

Frati mainitsee käsikirjoituksen myös katalogissa Inventario dei codici italiani conservati nella R. Biblioteca Universitaria di Bologna niteessä 15 (1909, s. 6) ja kuvailee sen niteessä 21 (1914, s. 151).

Artikkelin alku.

Fratin tiedonantoa voidaan ehkä pitää kohtuullisen obskyyrinä, eikä painetuista katalogeistakaan löydä mitään, ellei käytössä ole hakemistoa (tai liikaa aikaa), mutta Novatin Fiore-editio on sen verran merkittävä julkaisu, että Paulus Kalin Bolognan-koodeksin unohduksiin jääminen on suorastaan merkillistä. Myös Carlo Bascetta mainitsee käsikirjoituksen antologiassaan Sport e giuochi (1978, nide 1, s. 298, alaviite 2).

Miksi kaksintaistella

|

Tämä kirjoitus käsittelee oikeastaan enemmän tutkimus(lähi)historiaa kuin itse asiaa ja muistuttaa siitä, että käännökset ja edes editiot eivät aina korvaa alkuperäislähteitä.

Talhofferin Kööpenhaminan-käsikirjoitus (Det Kongelige Bibliotek, Thott 290 2º) on luultavasti hänen henkilökohtaisessa käytössään ollut mallikirja. Kirjasta löytyy paitsi kamppailu- ja Bellifortis-kuvia, myös selostuksen kaksintaisteluista (kempfen, f. 8r–10v). Vaikuttaa siltä, että Talhoffer on miekkailuopettajan ominaisuudessa valmentanut aatelisia kaksintaisteluihin, minkä vuoksi hänen itsensä on tietysti täytynyt olla perehtynyt aiheeseen.

Item zu dem ersten maul daz Im nymant gern sin Eer laut abschniden mit wortten ainen der sin genoß ist Er wolte Ee lieber mit im kempfen wie wol er doch mit recht wol von Im kem ob er wolte und darumb so ist kämpfen ain můtwill

‘Kukaan ei mielellään anna sellaisen, joka on hänen vertaisensa, riistää häneltä kunniaa sanoilla; hän haluaisi ennemmin taistella hänen kanssaan, vaikka voisi kyllä oikeutetusti poistua hänen luotaan, jos haluaisi, ja siksi taisteleminen on pahantahtoisuutta.’

(Ilmaisusta von jdm kommen vrt. Lutherin raamatunkäännöksen 1. Moos. 44:22.)

Kunnianloukkaukseen ei siis ole välttämätöntä vastata taistelulla. Edellisen jälkeen Talhoffer mainitsee seitsemän muuta syytä taistella:

Item der sachen und Ardickelen sind siben Darumb man noch pfligt zu kempfen
Item daz erst ist mortt
Daz ander verräterniß
Das dritt ketzerÿ
Daz vierd wölher an sinem herrn truloß wirt
Daz fünfft umb fanknuß in striten oder sunsst
Daz sechst um valsch
Daz sibent da ainer junckfrowen oder frowen benotzogt

‘On seitsemän asiaa ja artikkelia, joista on vielä tapana taistella: ensimmäinen on murha, toinen petos, kolmas harhaoppi, neljä uskottomuus herraansa kohtaan, viides vangitseminen kamppailussa tai muuten, kuudes valapatto, seitsemäs neidon tai rouvan hyväksikäyttö.’ En käsittele tätä listaa tässä enempää.

Kööpenhamina, Det Kongelige Bibliotek, Thott 290 2º, f. 8r.

Edellä käsitelty kohta löytyy myös Johann Carl Heinrich Dreyerin Rostockissa vuonna 1754 ilmestyneen teoksen Sammlung vermischter Abhandlungen zur Erläuterung der deutschen Rechte und Altertümer ensimmäisestä niteestä (s. 165). Siteeraan alla hänen lukutapansa ylemmästä kohdista:

Item zu dem erstenmaal, das jm niemant gern sin Eer laat abschneiden mit worten ainem der sin genoß ist, Er wolte lieber mit Im kampfen, wiewol es doch mit recht wol von Im käm, ob er wolte und darum ist kampfen ein mutwil.

Dreyerin kuvaus kyseisestä käsikirjoituksesta, joka sisältää yllä siteeratun kohdan, löytyy Gustav Hergsellin Prahassa vuonna 1889 julkaisemasta teoksesta Talhoffers Fechtbuch (Ambraser Codex) aus dem Jahre 1459 (s. 21). (Kyseessä on faksimile käsikirjoituksesta Wien, Kunsthistorisches Museum, MS KK5342, jota Hergsell erehtyy pitämään Dreyerin kuvaamana, nykyään Kööpenhaminassa olevana käsikirjoituksena vuodelta 1459.)

Ortografisten erojen lisäksi Dreyer lukee ainem eikä ainen ja es eikä er ja hyppää sanaa darum seuraavan sanan so yli. Ei käy ilmi, ymmärsikö hän tekstikohdan tästä johtuen merkittävästi eri tavalla kuin yllä oleva käännökseni.

Merkittävästi poikkeava lukutapa löytyy Jeffrey Hullin teoksesta Knightly Dueling vuodelta 2007 (joka sivumennen sanoen on muistaakseni viimeinen Akateemisesta kirjakaupasta löytämäni kirja aiheesta), joka sisältää myös englanninkielisen käännöksen:

Jtem zu dem ersten maul daz jm nymant gern sin Eer laut abschniden mit wortten ainem der sin genoß ist Er wolte Er hebet mit Jm kempfen wie wol er doch mit recht wol von Im kem ob er wölte und Darumb so ist kämpfen ain muotwill

 

Yet firstly this – nobody is happy when one of his comrades cuts him up with loud words. He who would have at dueling with such a comrade, indeed he is within his rights and may well fight him if he would. Thus dueling is wantonness.

(Transkriptista ovat vastanneet nimiösivun mukaan Monika Maziarz ja Grzegorz Zabinski.) Jo ensimmäisen virkkeen käännös on hieman erikoinen. Ilmeisesti Hull on käsittänyt verbimuodon laut (lasst) adjektiiviksi laut, mikä selittäisi sanan loud. Verbin abschnieden objekti sin Eer ‘kunniaansa’ on käännöksessä him. Keskimmäisen virkkeen osalta en osaa sanoa, miten kyseiseen käännökseen on päädytty.

Edellä käsitelty teos kannattaa ehkä kokonaisuudessaan jättää omaan arvoonsa, mutta kyseisen kohdan hämmentävät lukutavat ovat harmillisesti löytäneet tiensä myös tutkimuskirjallisuuteen.

Daniel Jaquet käsittelee kyseistä kohtaa artikkelissaan “Personne ne laisse volontiers son honneur être tranche. Les combat singuliers ‘judiciaires’ d’après les livres de combat” (teoksessa Armes et jeux militaires dans l’imaginaire xiie-xve siècles 2016, s. 389–412). Transkriptio löytyy sivulta  406 alaviitteestä 5. Huomion kiinnittävät ‘ainem der sin genoß ist’, ‘Er wolte Er hebat mit im kempfen’ ja ‘nit recht’ (joka tosin voi olla myös vain painovirhe). Ohessa samalta sivulta löytyvä ranksankielinen käännös:

En premier lieu, personne ne laisse volontiers son honneur être tranché tout haut par des mots de l’un de ses compagnons. S’il voulait le combattre à outrance, il le ferait en son plein droit et pourrait bien l’affronter s’il le souhaitait. Ainsi le combat à outrance est un acte de défi (můtwill).

Tässä on selvästi nähtävissä Hullin käännöksen vaikutus. Teoksessa Killing and Being Killed julkaistussa artikkelissa otsikolla “Six Weeks to Prepare for Combat” (2017, s. 131–163) on mukana käsitellyn kohdan osalta edellistä vastava lähde-editio Kööpenhaminan-käsikirjoituksen tekstistä (s. 155–159). Lähteeksi mainitaan [Dieter] Bachmannin verkosta löytyvä transkriptio, jonka tekijä on kuitenkin tarkistanut.

Viimeksi mainittu artikkeli on julkaistu uudestaan Michael Chidesterin toimittamassa, juuri ilmestyneessä oheisniteessä hänen tuottamaansa faksimileen käsitellystä Talhofferin käsikirjoituksesta (89–112).  Kyseinen nide on itsessään pienoinen pettymys, mutta tässä yhteydessä mainittakoon lievä toimitustyön kauneusvirhe, joka liittyy käsiteltyyn kohtaan. Jaquet’n lähde-edition lisäksi samassa niteessä on nimittäin transkriptio ja englanninkielinen käännös myös koko käsikirjoituksesta (s. 9–46). Transkription tekijäksi mainitaan edellä mainittu Dieter Bachmann. Transkription on tarkistanut ja tekstin kääntänyt Rebecca Garber. Transkriptio vastaa edellä siteerattua: ‘ainem der sin genoß ist’, ‘Er wolte Er hebet mit im kempfen’ ja ‘nit recht’. Käännös:

Item: Regarding the first point: that no one likes to have his honor loudly cut short with words by some-one who is his associate. He would rather fight with him, even though he could justifiably walk away from him if he wanted, and therefore fighting is [an act of] free will [that is legally unjustified].

Hieman yllättäen kohta ‘he would rather fight with him’ vastaa alkutekstin kohtaa ‘Er wolte Ee lieber mit im kempfen’, vaikka transkriptiossa lukee ‘Er wolte Er hebet mit im kempfen’. Käännöksessä kummittelee edelleen “loudly” (verbimuoto laut löytyy kyllä Grimmein sanakirjasta) ja turhan konkreettinen “cut short” (Grimmeiltä löytyy merkitys ‘ottaa pois’, esimerkkinä juuri kunnia). Tekijä ilmoittaa alussa, että käännös on ‘based on my extensive knowledge of [the] language’, mutta toteaa sen olevan vain ‘one interpretation’.

Lopussa olevan sanan muotwill käännöksessä viitataan Grimmein sanakirjasta löytyvään oikeushistorialliseen selitykseen. Ilmeisempi sanakirjalähde olisi varmaan erikoisalasanakirja Deutsches Rechstwörterbuch. Taivun tulkitsemaan sen tässä yhteydessä tarkemmin “pahantahtoisuudeksi” (DRW sv. Mutwille, III) omasta tahdosta tehdyn sijaan, mutta tästä voidaan tietysti keskustella.

Kuukauden kirja: Albrecht Dürers Fechtbuch (1907/9)

|

Mikäli olisin johdonmukainen, tämän kirjoituksen otsikko olisi yhtä massiivinen kuin kirja itse eli Jahrbuch der kunsthistorischen Sammlungen des allerhöchsten Kaiserhauses 27 (1907/9). Päädyin kuitenkin lyhyempään otsikkoon, jolla on myös enemmän potentiaalia herättää mielenkiintoa. Kyseessä on siis Friedrich Dörnhöfferin artikkeli ‘Albrecht Dürers Fechtbuch’, joka muodostaa mainitun vuosikirjan jälkimmäisen osan. Artikkeli käsittelee nimensä mukaisesti Albrecht Dürerin tekemäksi katsottua kamppailukirjaa, joka on jossain vaiheessa otsikoitu Ὁπλοδιδασκαλία sive armorum tractandorum meditatio (‘Hoplodidaskalia eli aseiden käytön harjoittelu’). Teos kuuluu nykyään Wienissä sijaitsevan Albertinan kokoelmaan (26232). Artikkeli jakautuu teksti- ja kuvaosiin, tekstiosa edelleen kolmeen osaan.

Eräs värillisenä painetuista kuvista.

Ensimmäinen osa (s. i–xxi) käsittelee käsikirjoituksen ja sen Breslaussa olleen kopion löytymistä, sisältöä, tekijyyttä ja lähdettä. Dürerin tekijyyttä Dörnhöffer pitää varmana kaikkien paitsi 25 kuvan osalta, joissa hän näkee kisällin kädenjälkeä. Lisäksi 52 ensimmäisen painikuvan tekstit ovat hänen mukaansa Dürerin käsialalla kirjoitettuja. Mitä taas tulee itse sisältöön, Dörnhöffer tunnistaa lähteeksi Baumannin koodeksin (UB Augsburg, Cod.I.6.4.2) ja huomauttaa Dürerin toisinaan korjanneen kuvia tekstin mukaan, toisinaan tehneen virheitä ja laittaneen kuvat muutenkin niiden merkityksen hämärtävään järjestykseen. Nykyään Glasgow Museumsin kokoelmassa oleva käsikirjoitus E.1939.65.341 ei ollut Dörnhöfferin saatavilla, missä ikinä se on hänen aikanaan sijainnutkin, mutta se on mitä ilmeisimmin ollut toinen Dürerin käyttämä lähde, ja sen painikuvat kuuluvat silminnähden yhteen Baumannin kirjan kanssa. (Kaikille Dürerin kuville ei ole osoitettavissa vanhempaa mallia.)

Breslaun-käsikirjoitukseen oli kopioitu myös kuvia Egenolffin kirjasta.

Tässä kohden on hyvä tehdä eräs huomio koskien käsikirjoitusten nimityksiä. Koska Dörnhöffer käsittelee kolmea käsikirjoitusta, hän voi puhua niistä Wienin-, Breslaun- ja Wallerstein-käsikirjoituksina. “Wiener Handschrift”, “Breslauer Handschrift” ja “Wallersteinische Handschrift” (tai “Codex Wallerstein” ilman yksilöivää loppuosaa “I.6.4º.2”) ovat siis väliaikaisia, tietyssä kontekstissa ymmärrettäviä nimityksiä. “Wallerstein” viittaa kokoelmaan, johon kuului tuolloin kahdeksan muutakin kamppailukirjaa, joista yksi, kuvanveistäjä Gregor Erhartin kamppailukirja, on sittemmin muuttanut Glasgow’hun (Glasgow Museums, E.1939.65.354). Baumann on ilmeisesti ollut käsikirjoituksen varhaisin tunnettu omistaja, ja hänen nimensä yksilöi sen parhaiten.

Ensimmäisen osan yhteydessä on myös kolme kuvalaattaa, joihin on jäljennetty käsikirjoituksesta BL, Add 5229 löytyvät messer-luonnokset (f. 67v & 69r) sekä kaksi niihin liittyvät Dürerin merkinnät (f. 67r & 68r) luonnollisessa koossa. Ensimmäisen osan lopussa Dörnhöffer puhuu yleisemmin kamppailukirjallisuudesta sekä mainitsee keisari Maksimilian I:n mahdollisena toimeksiantajana (ks. edellinen kirjoitus).

Cod. Wallerstein I.6.4º.2.

Toinen osa (xxi–lix) sisältää kodikologiset kuvaukset artikkelissa käsitellyistä käsikirjoituksista. Wienin-käsikirjoituksen yhteydessä annetaan siihen sisältyvästä Lecküchnerin kamppailukirjasta ne kohdat, jotka ovat liitettävissä edellä mainittuihin luonnoksiin. Muuten käsikirjoitukseen sisältyvät kamppailutekstit eivät kiinnostaneet Dörnhöfferiä, koska ne eivät olleet yhdistettävissä Dürerin toimintaan. Breslaun-käsikirjoituksen kuvaus ja siihen liittyvät kuvat ovat tärkeitä sikäli, että käsikirjoitus on kadonnut toisen maailmansodan aikoihin. Kiinnostavana yksityiskohtana Wienin-käsikirjoituksen alkusivut on irroitettu ja kiinnitetty Breslaun-käsikirjoitukseen, ja Wienin-käsikirjoitukseen on tehty niistä kopiot. Tämä on ilmeisesti tapahtunut kopion valmistamisen yhteydessä. Baumannin eli Wallerstein-käsikirjoituksen kuvausta seuraavat mustavalkoiset ja pienennetyt jäljennökset kaikista koodeksin uudemman osion kuvista (s. xxxiv-lix, ks. kuva yllä). Yksi sivu (f. 16r) annetaan esimerkinomaisesti kokonaisuudessaan luonnollisessa koossa.

Kolmas osa (s. lx-lxxix) sisältää transkription Wienin-käsikirjoituksen tekstistä, jonka yhteyteen liitetyssä apparaatissa annetaan sekä Baumannin käsikirjoituksen että Breslaun-kopion poikkeavat lukutavat. Transkriptia seuraa kaksi konkordanssitaulukkoa, joista näkee, mikä Wallerstein-käsikirjoituksen kuva vastaa mitänkin Dürer-käsikirjoituksen kuvaa, ja toisinpäin (s. lxxx-lxxxi). Viimeisellä sivulla (lxxxii) on jäljennökset tekstissä mainituista vesileimoista.

Laatta 1.

Tekstiosaa seuraava kuvaosa sisältää 75 laattaa. Sivut on jäljennetty luonnollisessa koossa (310 × 210 mm). Määrä ylittää numeroinnin (1–70) siksi, että viisi niistä on painettu myös värillisenä versiona (17a, 42a, 49a, 51a ja 59a).

Mainittakoon, että nykyiaikaisen julkaisuhistoriansa lisäksi (Dörnhöffer 1907/9, Hils 1991, Żabiński & Walczak 2002, Welle 2014) Baumannin käsikirjoituksella on ollut verrattain laaja levikki jo varhaisella uudella ajalla, ja sen kopioita tai mukaelmia löytyy Dürerin kirjan lisäksi useammasta 1500-luvulla käsin kirjoitetusta kirjasta, jotka ovat kytköksissä Augsburgin kaupunkiin (Antonius Rastin kirja, Gregor Erhartin kirja, cgm 3712, Paulus Hector Mairin tuotanto).

Lyhyt mediakatsaus

|

Blogin hiljaiselo on hyvä katkaista pienellä mediakatsauksella, vaikka sitten hieman post festum. Tämän kirjoituksen sisältö tuskin tulee kellekään uutisena, mutta löytyvätpähän linkit nyt sitten myös täältä.

Olin keväällä Yliopisto-lehden haastateltavana, ja juttu ilmestyi elokuussa numerossa 6/20. Jutun kirjoitti Tapio Ollikainen ja kuvat otti Veikko Somerpuro. Kiitän molempia sujuvasta yhteistyöstä. Juttu ilmestyi myöhemmin myös nettiversiona.

Painetun lehden aukeama.

Sivumennen sanoen pidän enemmän painetun lehden kuvasta ja otsikosta. (Kuvan miekka on Albionin Mauritius-miekka, jonka esikuvan olen maininnut tässä blogissakin.)

Lokakuun alkupuolella olin Juuso Pekkisen haastateltavana hänen puheohjelmaansa. Jakso tuli Yle Puheelta 19.10.2020 ja on kuunneltavissa Areenassa (kesto 57:51). Alla jakson kuvaus:

Helsingin yliopiston tutkija Antti Ijäs tutkii vanhoja kamppailutietokirjoja. Ijäksen väitöstutkimusta tukee se, että parisenkymmentä vuotta sitten hän innostui vanhan kamppailukirjallisuuden lisäksi historiallisesta miekkailusta. Jaksossa perehdytään vanhimpaan säilyneeseen eurooppalaiseen miekkailumanuaaliin, sekä siinä sivussa mm. oikeudellisen kaksintaistelun perusteisiin. Jälkimmäisessä on ollut kyse kiistojen ratkaisemisesta esimerkiksi sellaisissa oikeudenkäynneissä, joissa ollaan sana sanaa vastaan. Tässä haastattelussa mikrofonien lisäksi ovat mukana myös miekat ja kilvet.

Jakso onnistui mielestäni erinomaisen hyvin, mistä kiitos Juuso Pekkiselle. Kuunneltuani valmiin jakson en muistanut sanoneeni mitään sellaista, jonka jääminen (kuvaannollisesti) leikkaushuoneen lattialle olisi harmittanut. Eräänä kiinnostavimmista aiheista pidän juuri sitä, millaisia metodologisia ongelmia lähdeaineiston erityispiirteet tuottavat, mikä aihepiiri tuli jaksossa hyvin esille.

Kuukauden kirja: Ritterliche Waffenspiele (1935)

|

Maaliskuun kirja sijoittuu historiallisesti lähelle viime kuun kirjaa ja aiemmin käsiteltyä liikunta-alan julkaisua. Kyseessä on 1935 ilmestynyt Wilhelm Fabriciuksen kirjoittama ja kuvittama Ritterliche Waffenspiele Schwert- und Stockfechten, Bogenschießen, Armbrustschießen, Bau von Übungswaffen. Kirja on osa sarjaa nimeltä Rucksack-Bücherei (‘reppukirjasto’), joka käsitteli kaikenlaisia lapsille ja nuorille sopivia harrasteita. Otsikkonsa mukaisesti käsillä oleva kirja käsittelee miekkailua (puu)miekalla ja kepillä sekä jousi- ja varsijousiammuntaa.

Kirjan kansi.

Kirjoittaja Wilhelm Fabricius (1894–1989) oli Rudolf Steinerin perustaman Antroposofisen liiton Weinheimin osaston puheenjohtaja, Saksan partioliiton Badenin “maavouti” ja sittemmin “valtakunnanvouti” eli jonkinlainen kunniapuheenjohtaja, ja partioliiton lakkauttamisen jälkeen Hitler-Jugendin Stammführer. Hän opiskeli Leipzigissa metsänhoitajaksi ja toimi myös Saksan dendrologisen yhdistyksen puheenjohtajana. Muun toimintansa ohella kirjoitti lukuisia kirjoja ja artikkeleita.

Kirjan ensimmäisen esipuheen Fabricius on allekirjoittanut partiolaisnimimerkillä “Hartmut”. Hän mainitsee kurin ja järjestyksen olevan itsestäänselvää ritarillisissa taidoissa, ja että kyseinen kirja on syntynyt vuosien harrastamisen synnyttämän tietämyksen tuloksena. Toisen, kansallissosialistista ideologiaa tihkuvan esipuheen on kirjoittanut Friedhelm Kemper, Badenin HJ-päällikkö, joka toivoo kollegansa miekkailuleikkien kasvattavan nuorista ketteriä, pelottomia ja kovia taistelijoita.

Kirjan ensimmäinen osa käsittelee miekkailua kahden käden miekalla (“Bidenhandfechten“). Vaikka Fabricius on käyttänyt lähteinään vanhoja käsikirjoituksia, piirroksia ja kaiverruksia, hän mainitsee neljä seikkaa, missä hänen miekkailunsa eroaa historiallisesta. Ensiksikin se ei voi olla yhtä teknisesti yhtä korkealla tasolla kuin 1500- ja 1600-lukujen miekkailukiltalaisilla, koska kukaan ei enää harrasta yksinomaan miekkailua; toisaalta se ei saa olla yhtä rujoa kuin Landsknechtien miekan käyttö. Miekkailu ei saa myöskään aiheuttaa silmävammoja eikä luunmurtumia, ja sitä on voitava harjoitella ilman suojavarusteita itse tehdyillä (puisilla) aseilla.

Lähteiden soveltamisen osalta Fabricius myöntää ottaneensa vapauksia. “Pääsääntöinä” hän tarjoaa Joachim Meyerin tussakkasäkeet varustettuna selityksillä, jotka paljastavat, ettei hän ole lukenut Meyerin teosta kovin huolellisesti. Esimerkkinä mainittakoon seuraavat säkeet:

Wann er dir wollt einlauffen schier
Das vorder Ort, treib jn von dir.

…jossa mainittu das vorder Ort on hänen mukaansa etummainen osa miekkailualueesta, vaikka se todellisuudessa viittaa aseen kärkeen.

Vastustajan alue, keskialue (“das vorder’ Ort”) ja oma alue.

Tästä päästäänkin hänen järjestelmänsä sääntöihin. Miekkailualue muodostuu kahdesta maahan piirretystä, toisensa keskipisteeseen asti leikkaavasta ympyrästä. (Idea lienee peräisin Meyerin rapiirin kuvasta F). Leikkaus eli keskialue on kummankin ottelijan “das vorder Ort”, minkä lisäksi kummallakin ottelijalla on oma alueensa. Ottelun voittaa se, joka saa vastustajan ajettua pois miekkailualueelta. Pystypainiotteet (aseenriistot, heitot) ovat sallittuja keskialueella sekä viimeisenä puolustuskeinona, jos vain toinen jalka on enää omalla alueella. Maassa makaava ottelija on hävinnyt. Vaihtoehtoisesti voittaja voidaan määrittää laskemalla osumia.

Pistäminen ei ole sallittua, ja lyöntien pitää kulkea vähintään neljänneskaaren matka, jotta ne hyväksytään. Koko keho on osuma-alue, mutta on sopimatonta väsyttää vastustajaa lyömällä häntä käsiin tai jalkoihin: myös sellaisia lyöntejä on vältettävä, joiden tarkoitus on lyödä ase vastustajan käsistä, sillä “ne maksavat liikaa puuta”. Lyönnit on tarkoitus pysäyttää ennen osumaa.

Perusasioiden jälkeen seuraa joukko erilaisia miekkailu- ja painiliikkeitä. Lähteinä lienee käytetty Dörnhöfferin Dürer-editiota ja Schmied-Kowarzikin ja Kufahlin Fechtbüchleinia, eli pohjimmiltaan Baumannin kirjaa, Dürerin työpajan siitä tekemiä kopioita ja Joachim Meyeria. Yksi painiote on selvästi peräsiin Uffizin painiveistoksesta.

Kahden käden miekkaa seuraava keppimiekkailu (Stockfechten) on käytännössä eräänlaista sapeli- eli säilämiekkailua. Liiallista voimankäyttöä tulee välttää, ja osumien tulee olla niin kevyitä kuin aseen eli sormenvahvuisen saarnikepin luonne sallii. Tekniikka on hallittava, jotta miekkailu ei taannu pelkäksi tappelemiseksi, mikä ei ole enää hauskaa tai hyödyllistä. Osumien tulee näkyä iholla lyhyinä punaisina viiruina. Liiallisesta voimankäytöstä rangaistaan vapaalyönnillä rintaan, joka lasketaan ottelussa osumaksi.

Priimi rintalyöntiä vastaan. Keskimmäinen hahmo näyttää priimin edestä.

Lyönnit suoritetaan kyynärvarrella, ei (pelkällä) ranteella. Koska päähän lyöminen on kiellettyä, käytetään väistöinä tekstin mukaan vain terssiä, kvarttia ja sekondia, mutta kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa nähdään priimi rintalyöntiä vastaan (ks. kuva ylempänä).

Viiteen tai kymmeneen osumaan käytävän keppitaistelun todetaan olevan kinastelua ja nahistelua parempi tapa välienselvittelyyn hallituissa olosuhteissa. Itkeminen ottelussa ei ole sallittua “muttei kuitenkaan häpeäksi, kunhan jatkaa reippaasti taistelua.” Voimankäyttöä tulee kuitenkin valvoa, sillä toiminnan pitäisi olla nuoria kovettavaa eikä pehmittävää.

Jousiammuntaa käsittelevä osio alkaa jousipyssyn ja nuolten valmistusohjeilla. Tätä seuraavat ampumatekniikan kuvaukset erilaisista asennoista (muun muassa toisen henkilön olkapäillä istuen) sekä varomääräykset. Erityisesti kielletään antamasta jousipyssyä käteen järjestöön kuulumattomalle aikuiselle. Lopuksi kehotetaan harjoittelemaan tätä “Egil Watenpojan” taitoa.

Viimeisenä käsitellään varsijousi (“Jungvolkarmbrust 1935″), joka on ilmeisesti myös tarkoitus valmistaa tai ainakin koota itse. Varsijousiammunnan etuna pidetään sitä, että sen kautta oppii kivääriammuntaan siirrettävissä olevia taitoja kuten hyvän ampuma-asennon ja nopean tähtäämisen. Varsijousiammunta ei tähtää siis pelkästään henkisiin ja fyysisiin vaan myös motorisiin valmiuksiin.

Fabriciuksen opus on kiinnostava paitsi varhaisena esimerkkinä historiallisten miekkailutaitojen harrastamisesta, myös osana nuorisokasvatuksen historiaa laajemmin. Myös partiolaiset saattoivat suorittaa asemestarin (master-at-arms) taitomerkin harrastamalla keppitaistelua (single-stick), sauvataistelua (quarterstaff), florettimiekkailua, nyrkkeilyä, jujutsua tai painia. Partioliikkeenkin juuret ovat sotilaskoulutuksessa, joka luo laajemman kontekstin sekä sen että Hitler-Jugendin kasvatuksellisille tavoitteille.

Kuukauden kirja: Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936)

|

Berliinin vuoden 1936 olympialaisten yhteydessä järjestettiin kaikenlaista näyttelytoimintaa, jonka tarkoitus oli mainostaa saksalaista kulttuuria ja sen saavutuksia muulle maailmalle sekä tietysti saksalaisille itselleen. Erään tällaisen näyttelyn järjesti tieteen, kasvatuksen ja kansanvalistuksen valtakunnanmininsteriö Preussin valtionkirjastossa Berliinissä 15.7.–22.8.1936. Näyttelyn teemana olivat keskiaikaiset saksalaiset ruumiinharjoitukset kirjoissa ja kuvissa, ja näyttelystä julkaistiin myös luettelo otsikolla Die deutschen Leibesübungen des Mittelalters in Buch und Bild (1936), joka on siis helmikuun kuukauden kirja.

Nidotun laitoksen kansi.

Katalogin alkusanat on kirjoittanut asianomaisen ministeriön valtakunnanministeri Bernhard Rust, jonka jälkivaikutus näkyy tänäkin päivänä saksan oikeinkirjoitusuudistuksissa. (Häntä voisi siis kutsua alkuperäiseksi “kielioppinatsiksi”.) Ministerin mukaan näyttelyn tarkoitus on osoittaa, että saksalaiset ovat muinaisajoista lähtien pitäneet arvossa liikuntaa ja ruumiinharjoitusta.

Näyttelyesineet on jaoteltu eri otsikoiden alle. Ensimmäisenä on “urheilu ja hygienia”, jonka alla mainitaan kolme Saksaan levinnyttä terveyteen ja liikuntaan liittyvää teosta: Ibn Butlanin Tacuinum sanitatis (1533), Petrus Faberin Agnosticon (1595) ja Hieronymus Mercurialiksen De arte gymnastica (1601). Seuraavaksi tulevat ritarilliset ruumiinharjoitukset, joiden joukosta löytyvät luonnollisesti vanhemmat kamppailukirjat. Näitä seuraavat porvarilliset ruumiinharjoitukset, metsästys, akateeminen urheilu, miekkailu ja ratsastus 1600- ja 1700-luvuilla, ja lopuksi liikuntaa koskevaa saksalaista kirjallisuutta 1600-luvulta 1800-luvulle. Luettelossa on myös 32-lehtinen kuvaliite, jonka kuvista valtaosa on peräisin kamppailu- tai turnajaiskirjoista.

Luettelo ilmestyi sekä sidottuna että nidottuna, ja saksankielisen version lisäksi siitä on olemassa muunkielisen yleisön eduksi ainakin englanninkielinen versio, joka tosin eroaa saksankielisestä hyvin vähän: ylimääräisellä lehdellä lukee englanninkielinen otsikko German Sports in the Middle Ages, ja osa kuvaliitteen kuvateksteistä on myös englanniksi. En tiedä, “käännnettiinkö” luetteloa muillekin kielille, mutta pitäisin tätä todennäköisenä.

Painetuista kirjoista edustettuna ovat kaikki varhaiset saksaksi ilmestyneet kirjat: Hans Wurm, Andre Paurenfeindt, Fabian von Auerswald, Christian Egenolph ja Joachim Meyer.

Paurenfeindtin teosta pidettiin pitkään kadonneena, ja tällä hetkellä ainoa tunnettu kappale on Glasgow’ssa. Tiettävästi Karl Wassmannsdorff osti yhden kappaleen Johann Scheiblelta toisena helluntaipäivänä vuonna 1864. Näyttelyssä ollut kuva (s. 16, nro 21) on ollut peräisin joko jommastakummasta näistä tai sitten kolmannesta kappaleesta.

Egenolphin kirjan eri painoksia käsitellään luettelossa kuin ne olisivat eri teoksia (s. 14, nro 12 ja s. 17, nro 30). Egenolphilta ovat peräisin sekä luettelon kansikuva että yksi sisäsivulta (s. 15) löytyvä painikuva.

Meyer on puolestaan jaettu sekä ritarilliselle puolelle (s. 17, nro 31) että 1600-luvun puolelle (s. 39, nro 7): ensiksi mainittu on tussakointikuva vuoden 1570 painoksesta, jälkimmäinenen kuva esittää tikaritaistelua vuoden 1600 painoksesta. Lisäksi kuvaliitteestä ja itse luettelosta löytyy vielä kaksi miekkailukuvaa.

‘Fechten mit dem Messer. Fighting at knives.’

Käsin kirjoitettujen kirjojen osalta kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon I.33, tuolloin tosin signumilla I.115 (s. 15, nro 14). Tämä oli ensimmäinen muttei viimeinen kerta, kun I.33 oli esillä olympialaisten yhteydessä.

Talhofferilta ovat edustettuna molemmat tuolloin Gothassa olleet käsikirjoitukset (s. 14, nro 9 ja s. 14, nro 19). Münchenin kokoelmista oli puolestaan saatu Paulus Kalin (cgm 1507, s. 14, nro 13), Wilhelm Hütterin (cgm 3711, s. 15, nro 17 ja cgm 3712, s. 16, nro 18) ja Hans Lecküchnerin (cgm 582, s. 16, nro 20) käsikirjoitukset. Näistä käsikirjoituksista on myös kuvia kuvaliitteessä, mutta cgm 1507:stä oleva kuva ei koske painia (kuten luetteloitu kohde) vaan miekkaa ja kupurakilpeä, ja cgm 3711:sta on liitteessä haarniskapainin sijaan kuva, jossa mies taistelee naista vastaan istuen ammeessa.

Lisäksi mainittakoon Ludwig von Eyb nuoremman sota- ja kamppailukirja (s. 16, nro 26), nykyään Krakovassa oleva mgq 16 (s. 15, nro 16) ja entinen Donaueschingen 862 (s. 17, nro 27), joka on nykyään Pariisissa. Erikoisempi tapaus on kuva miekkailijoista Kasselin Hessische Landesbibliothekin käsikirjoituksesta math. 4, luettelon mukaan 16. vuosisadalta (s. 17, nro 28). Viittauksesta puuttuu tieto koosta, mutta kyseessä lienee 2° Ms. math. 4, josta voisin kuvitella löytyvän kuvaukseen sopivan kuvan.

‘Kolbenturnier.’

Myöhempiä edustettuja kamppailuauktoreita ovat Jakob Sutor (s. 40, nro 8), Salvator Faber (sic, s. 40, nro 10 ) ja hänen nimiinsä laitettu Heußlerin kirja (s. 40, nro 11), J. H. Eych (s. 40, nro 16), Friedrich Kahn (s. 40, nro 17), Heinrich Christoph Ranis (s. 41, nro 18) ja Nicolaes Petter (s. 42, nro 27). Kamppailukirjojen tematiikkaan liittyy lisäksi mm. Kassel, Landesbiboiothek, 2° Ms. astron. 1 sekä turnajaisaiheet.