On hienoa olla opettaja juuri nyt. Elämme nimittäin vallankumouksen aikaa. Sitä ei ehkä Kumpulan kampuksen opetuksellisissa nukkumalähiöissä vielä huomaa, mutta pienet tuulenvireet puhaltavat jo.
Opetin tänä syksynä analyyttisen mekaniikan kurssin. Luennoitsijana minulla oli hauskaa – toivottavasti myös opiskelijoilla. Pidin kurssilla viikoittaiset luennot perinteiseen tapaan, mutta tein myös pieniä uudistuksia aiempiin vuosiin nähden. Tärkeimpänä näistä oli kontaktiopetuksen uudelleenjärjestely niin, että luentojen lisäksi joka viikko järjestettiin kaksi laskupajatilaisuutta, joissa ohjatusti työstettiin viikon alussa jaettuja ja seuraavalla viikolla palautettavaksi määrättyjä tehtäviä. Lisäksi viikoittain pidettiin kertauslaskarit, joissa saattoi käydä kysymässä tarkennuksia jo palautettuihin harjoitustehtäviin. Kontaktiopetusta oli siis mahdollista saada halutessaan jopa 10 tuntia viikossa!
Tämän lisäksi olin aikatauluttanut kurssin sisällön huolellisesti ja materiaalit olivat säännöllisesti ja hyvissä ajoin saatavilla: joka viikolle oli agenda, jossa ilmoitin luentoja varten luettavan materiaalin ja annoin viikon harjoitustehtävät. Näistä osaa käytin luentojen esimerkkeinä, osa oli vapaavalintaisia pajassa tai kotona työstettäviä tehtäviä ja loput palautettavaksi määrättyjä tehtäviä. Luentojen jälkeen verkon kautta jaoin tiivistetyn tekstin siitä, mitä luennoitsija oli ajatellut viikon asiasta. Tätä tekstiä ei ollut tarkoitettu kurssikirjan korvaajaksi, vaan avaamaan erilaisia näkökulmia asiaan ja antamaan jotain, mitä kurssikirjasta ei aina suoraan löytyisi.
Samaan aikaan kun me puursimme mekaniikkaa enimmäkseen perinteisin menetelmin, hyvä ystäväni kävi kaksi Stanfordin yliopiston MOOC-kurssia Courseran kautta. Seurailin sivusta, kun hän katseli videomoduuleita ohittaen helpot asiat 1.5-kertaisella nopeudella ja kelaten askarruttavammat kohdat läpi pariin kertaan. Lyhyet kysymykset videoiden lomassa auttoivat seuraamaan, miten hyvin kartalla asiassa oltiin. Viikkotentit puolestaan auttoivat selvittämään epäselväksi jääneitä asioita uudestaan ja paremmin. Kaikkein vaikuttavimmiksi osoittautuivat viikoittaiset ohjelmointitehtävät. Tämä kaikki tapahtui virtuaalisessa oppimisympäristössä internetin välityksellä.
Perinteisesti opiskelijat ovat luokkahuoneen pikakirjoittajia, jotka tulkitsevat kotona yksin aikaansaannoksiaan. Viriävässä opetusvallankumouksessa kurssimateriaalin uudelleenformatointi tulee mahdollistamaan äärimmilleen käännetyn luokkahuoneen: Opiskelijat voivat keskittyä luentovideoihin valitsemaansa aikaan haluamassaan paikassa. Huolella laadittujen verkkomateriaalien avulla saadaan aikaan opetettavien asioiden synteesiä ja havainnollistetaan teoreettisia konsepteja. Kontaktiopetuksen aikana voidaan keskittyä kysymyksiin, vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön: yhdessä pohtiminen kehittää ongelmanratkaisutaitoja, vertaiskeskustelut auttavat käsitteenmuodostuksessa ja mahdollistavat yksikseen asioita käsitellessä syntyneiden väärinymmärrysten korjaamisen. Sekä opettajan että opiskelijan roolit korostuvat ja oppiminen tehostuu.
Verkkoresurssit sinänsä eivät ole automaattinen ratkaisu mihinkään, mutta opetuksen kehittäminen usealla rintamalla samanaikaisesti tuottaa varmasti tulosta. Videomoduulit, paremmat materiaalit ja oppimisen vapaus kellosta ja luentosalista ovat jo nyt teknologialla saavutettavia edistyksen kukonaskeleita.
Mitä tahansa teemmekin, katkaistaan vuosisatojen pölyttämä katederiperinne! Tietojenkäsittelytieteiden kurssit taipuvat helposti on-linereiksi. Meillä fysiikassa oppimisen prosessi, erityisesti sen dokumentointi, varmistaminen ja arviointi, vaativat hiukan erilaisia askelmerkkejä. Uskon, että kokeilemalla ennakkoluulottomasti tie virtuaaliseen luokkahuoneeseen löytyy.
Yhden asian voin varmuudella luvata: lupaavasti alkanut kehityskulku jatkuu analyyttisen mekaniikan kurssilla myös ensi syksynä.
Kimmo Tuominen
Yliopistonlehtori