Laboratoriolihaa maatilalta: Suomalaisten viljelijöiden silta uuteen ruoantuotannon aikakauteen

Väitöskirjatutkija Niko Räty.

Teimme aiheesta tutkimusta suomalaisten maanviljelijöiden keskuudessa ja yllätyimme heidän avarakatseisuudestaan vielä varsin uutta ja tulevaisuusorientoitunutta aihetta kohtaan.

Solumaataloudella tarkoitetaan ruoantuotantotapaa, jossa pyritään korvaamaan perinteiset tuotantoeläimet, kuten lehmät, siat ja kanat bioreaktoreilla.

Bioreaktoriksi taas kutsutaan oikeastaan mitä tahansa säiliötä tai astiaa, jossa biologinen reaktio tapahtuu. Solumaatalous ei toki rajoitu pelkästään eläinperäisiin tuotteisiin, sillä myös kasveja voidaan korvata soluviljelmillä.

Ehkäpä yksi kuuluisimmista solumaatalouden tuotteista on bioreaktorissa kasvatettu liha, jota myös labralihaksi kutsutaan. Kyseessä ei siis ole lihaa imitoiva kasvispihvi, vaan oikeita lihasoluja sisältävä tuote.

Solumaatalous on kuitenkin paljon muuta kuin vain laboratoriolihaa. Sitä ovat myös esimerkiksi tarkkuuskäymiseen (presicion fermentation) pohjautuvat tuotteet, kuten maitoproteiini kaseiini ja valkuainen, jota tuotetaan mikrobien avulla. Kasvisolujen puolelta kiinnostavaksi tuotteeksi suomalaisille nousee esimerkiksi soluviljelmissä kasvatettu kahvi ja kaakao.

Käytössä jo nyt olevista solumaatalouden tuotteista voi kuluttajalle olla tutuin esimerkiksi vanilliini, tuo vaniljan synteettinen pikkuveli, jota perinteisesti valmistetaan mm. raakaöljystä, mutta jota nyt voidaan myös tuottaa solumaatalouden menetelmin hiivasta.

Solumaatalous herättää viljelijöiden keskuudessa monenlaisia mielipiteitä. Tekstin kuvat on luotu tekoälyn avulla. Kuva: Niko Räty.

Kaikki nämä erilaiset tavat tuottaa tuttuja raaka-aineita soluviljelmien avulla ovat tuotteita, jotka linkittyvät alkutuotantoon ja siten myös maatalouteen. Vaikka solumaatalous voi tuntua ensisilmäyksellä etäiseltä verrattuna nykymuotoiseen ruoantuotantoon, voi sillä olla tulevaisuudessa paljonkin vaikutuksia siihen, miten maanviljelijät ammattiaan harjoittavat.

Lähdimme selvittelemään näitä kytköksiä suomalaisten kotieläintuottajien kanssa.

Mitä solumaataloudesta tuumivat viljelijät?

Solumaatalous herättää viljelijöiden keskuudessa monenlaisia mielipiteitä. Osa näkee siinä mahdollisuuden maaseudun uudistamiseen ja elinvoiman säilyttämiseen, kun taas toiset pelkäävät sen vaikutuksia perinteisiin viljelytapoihin ja maaseudun tulevaisuuteen.

Solumaatalouden tuoma toiveikkuus liittyy sen mahdollisuuksiin muuttaa ruoantuotannon tapoja, mutta joillekin se edustaa negatiivista kehitystä, joka voi johtaa maaseudun näivettymiseen.

Kuluttajakysyntä solumaatalouden tuotteille on epävarma. Viljelijät vertaavat asiaa aiempiin trendeihin, kuten sirkanviljelyyn, joka ei saavuttanut odotettua suosiota. Toisaalta kasviperäisten tuotteiden, kuten kauramaidon, kasvava kysyntä antaa toivoa solumaatalouden tuotteiden mahdollisista tulevaisuuden markkinoista. Monet viljelijät ajattelevat, että tuotanto mukautuu kysynnän mukaan.

Jotkut maanviljelijät arvioivat solumaatalouden vielä lisäävän perinteisten elintarvikkeiden arvoa kuluttajien silmissä. Kuva: Niko Räty.

Solumaatalouden mahdollinen taloudellinen kannattavuus kiinnostaa viljelijöitä, mutta he pohtivat myös, miten se vaikuttaisi heidän työtapoihinsa ja elämäänsä maaseudulla. Eläinten kanssa työskentely on tärkeää monille viljelijöille, ja solumaatalous tarjoaa uusia näkökulmia eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Jotkut viljelijät näkevät siinä mahdollisuuden vähentää tai jopa korvata perinteisen eläintuotannon.

Eräs luomuviljelijä esimerkiksi visioi tilannetta, jossa lehmiä pidettäisiin lannan ja kantasolujen tuottamiseksi, mikä mahdollistaisi eläinten täysipainoisen pitkän elämän. Toisaalta jotkut epäilevät, että heidän roolinsa solumaataloudessa jäisi rajalliseksi nykyisten maatalouden rajoitteiden ja teknologioiden korkeiden kustannusten vuoksi.

Tähän tutkimukseen osallistuneet viljelijät eivät pitäneet solumaataloutta välittömänä uhkana nykymuotoiselle maataloudelle, eikä toisiaan poissulkevina tuotantomuotoina tulevaisuudessakaan. Sen sijaan he uskoivat suomalaisten maataloustuotteiden kysyntään myös tulevaisuudessa, vaikka solumaatalous yleistyisikin. Jotkut jopa arvioivat sen lisäävän perinteisten elintarvikkeiden arvoa kuluttajien silmissä.

Perinteinen maanviljely ja solumaatalous voisivat hakea tukea toisistaan. Kuva: Niko Räty.

Tulevaisuudessa olisikin keskeistä tietää, miten maanviljelijät ja ennen kaikkea maaseutukunnat voisivat hyötyä solumaatalouden kaltaisesta teknologisesta kehityksestä. Olisi erityisen kiinnostavaa tietää, miten tulevaisuuden ruuantuotantoa voitaisiin rakentaa siten, että se ottaisi huomioon sen parissa toimivat ihmiset ja heidän tarpeensa. Erityisesti tämä on merkittävää siksi, että maanviljely ei ole pelkästään työ, se on myös elämäntapa.

Tätä kirjoittaessa Italiasta kantautuu kuitenkin päinvastaisia ajatuksia solumaataloudesta, sillä maa on juuri päättänyt kieltää viljellyn lihan myynnin ja tuotannon. Se ennakoi kivistä tietä solumaatalouden hyväksyttävyydelle Euroopassa. Toisaalta Italia ehti aluksi kieltää myös tekoälyn käytön, mikä myöhemmin kumottiin, antaen viitteitä siitä, kuinka maan suhtautuminen uusiin teknologioihin voi muuttua ajan myötä.

Niko Räty on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa työskentelevä ja Poliittisten, yhteiskunnallisten ja alueellisten muutosten tohtoriohjelmassa opiskeleva väitöskirjatutkija, jonka väitöskirjan aiheena on maanviljelijöiden näkemykset solumaataloudesta.

Blogiteksti on julkaistu aiemmin Ruralia-lehden numerossa 2/2023 (PDF) hieman lyhyempänä versiona.

Aiheesta lisää:

– Räty, N. S., Ryynänen, T., & Tuomisto, H. (2023). On What Basis is it Agriculture? A Qualitative Study of Farmers’ Perceptions of Cellular Agriculture. SSRN Electronic Journal. 

Räty, N., & Ryynänen, T. (2023). Tulevaisuuden ruokateknologiat ja maaseutujen muutosjoustavuus: Kotieläintuottajien näkemyksiä solumaataloudesta. Maaseutututkimus, 31, 81–110. 

– www.nikoraty.net

Pako tutkijan kammioon

Väitöskirjatutkija Hannele Suvanto.

Olen jo pitkään kaivannut mahdollisuutta paeta kirjoittamaan. Väitöskirjani taakka on painanut harteillani, sillä sen edistäminen tuntuu työn ja arjen kiireiden keskellä kovin raskaalta. Halusin irrottautua arjesta ja sukeltaa syvälle väitöskirjan kirjoittamiseen.

Haaveilin virikkeettömästä tutkijan kammiosta, jossa voisin keskittyä kirjoittamaan aamusta iltaan. Mieluiten jossain maaseudun rauhassa, ympäröivän metsän hiljaisuudessa. Paon kestoksi arvioin neljästä viiteen arkipäivää, mikäli voisin ottaa mukaani koirani – olen siunannut itseäni läheisriippuvaisella nelijalkaisella ystävällä.

Toiveeni kuultiin. Marraskuussa minulla oli ilo päästä Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien Agforeen ja Denvin kirjoitusretriittiin yhdelle yliopiston tutkimusasemista. Matkustin Hyytiälän metsäasemalle, joka on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan metsätieteellinen kenttäasema Juupajoella Pirkanmaan maakunnassa. Aseman uudet majoitustilat ovat juuri valmistuneet ja niitä ympäröi kaunis luminen järvimaisema lenkkipolkuineen.

Kirjoitusretriittiin oli kokoontunut yli 20 väitöskirjatutkijaa eri aloilta ja ohjattua ohjelmaa ei juurikaan ollut – onneksi – sillä tarkoituksena oli häiriötön kirjoittaminen. Päivät koostuivat ruokailuista, koiran ulkoiluttamisista ja iltasaunasta, jossa jaetut kokemukset, urahaaveet ja onnistumisen ilot eivät ainoastaan ravinneet tutkijan sielua, vaan siivittivät ajatuksia jo kohti post-doc-vaihetta. Kaikki muu aika oli omistettu kirjoittamiselle. Ilman arjen askareita, kokkaamisia ja keskeytyksiä sain uppoutua kirjoittamiseen täysillä, ylittäen omat odotukseni tuloksellisuudestani.

Suosittelen lyhyttä pakoa kammioon, oli se sitten tutkijan, taiteilijan tai toimarin.

Paluumatkalla mietiskelin, onko tällainen arjesta pako mahdollistanut suurten taiteilijoiden uran syntymisen. Monet kansallistaiteilijat, kuten Runeberg, Edelfelt ja Sibelius, pystyivät keskittymään taiteeseensa, sillä heidän vaimonsa hoitivat kodin, lapset ja metatyöt. Ei ollut aamupuuron keittoa tai imurointivuoroja, ei tarvinnut kuskata lapsia harrastuksiin. Toki tuottamisen pakko taloudellisessa paineessa oli tuttua kansallistaiteilijoillekin.

Tolppien päällä lepääviä harjakattoisia, uusia puurakennuksia hämärässä valossa.

Hyytiälän metsäaseman uudet rakennukset ovat valmistuneet tänä vuonna. Kuva: Hannele Suvanto

Vaikka väitöskirjani ei runosuonta kutittele, eikä sen lukija kajauta sulosointujakaan, oli pako tutkijan kammioon onnistunut. Tiivis, vaikkakin lyhyt, keskittyminen loi hyvän pohjan ja antoi uutta puhtia työhöni eli visio väitöskirjasta on kirkas, strategiat muuttuvat tarvittaessa.

Suosittelen lyhyttä pakoa kammioon, oli se sitten tutkijan, taiteilijan tai toimarin. Kunnon rykäisy sopivasti nautittuna laittaa töihin vauhtia, eikä käy pitemmän päälle raskaaksi. Kirjoitusretriitin perusajatuksena on keskittyminen ilman häiriötekijöitä, mutta nykyelämässä keskittyminen tuntuu olevan yhä haastavampaa. Jonnekin kännykän ja monikanavaisen tiedontyrkytyksen uumeniin se on ainakin minulla kadonnut.

Itse voisin aloittaa keskittymisharjoittelun sulkemalla sähköpostit ja kännykän. Niihin vastaan myöhemmin. Ehtiihän sitä. Minipako tutkijan kammioon on taas alkanut.

Kiitos kaikille Hyytiälän kirjoitusretriittiin osallistuneille sekä Helsingin yliopistolle kirjoitusretriitin mahdollistamisesta.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa työskentelevä väitöskirjatutkija, jonka väitöskirja käsittelee liikesuhteiden johtamista elintarvikeketjuissa.

The Female Entrepreneurship Dilemma in Finland

Silvia Gaiani, Senior Researcher.

The fear of failure prevents women from becoming entrepreneurs.

The Ministry of Economic Affairs and Employment –  in its Finland’s vision for 2030 – stresses the importance of entrepreneurship. The proposal envisions Finland as a society with strong and growth-oriented entrepreneurial and start-up culture, where the occupation is highly valued. The government’s primary task is described as “to ensure a safe and market-based foundation for all entrepreneurs”. (Sipilä et al. 2021, 12–14.)

So, what is current status of entrepreneurship in the country? According to Statistic of Finland, in March 2023 the number of registered new enterprises in Finland was 13,954. Compared to the corresponding period of the year before, the number of registrations went up by 4%. Of the registered enterprises 5,237 were limited companies and 8,577 were natural persons.

However, despite the fact that the number of entrepreneurs has increased, the striking data is that only 20% of them are women. One of the possible reason for that emerges in the last GEM report (Global Entrepreneurship Monitor) about Finnish entrepreneurship.

2,000 Finns were interviewed regarding entrepreneurship themes. Finland has the 16th best entrepreneurship conditions for women at global level, but the fear of failure prevents women from becoming entrepreneurs. 53% of men, but only 32% of women think that they have the required knowledge and skills to start a new business.

The figure below shows these differences at regional (NUTS3) level. In South Karelia and South Savo more than 60% of adults think they have the required skills and knowledge to start a business, whereas in Southwest Finland and Päijät-Häme only about 40% of adults thought this. Fear of failure is high in South Ostrobothnia (55%) and North Savo (61%). Regions with fewer than 30 respondents were excluded from the map.

Figure 1. –  Differences in skills and knowledge to start a business at regional level in Finland

A figure where is compared do people feel they have the required knowledge and skills to start a business. Comparison has been done between Finnish regions. In South Karelia and South Savo more than 60% of adults think they have the required skills and knowledge to start a business, whereas in Southwest Finland and Päijät-Häme only about 40% of adults thought this. Fear of failure is high in South Ostrobothnia (55%) and North Savo (61%).

Source: https://www.gemconsortium.org/file/open?fileId=51137 (page 25)

The background variables for Finland show a significant gender gap: the fear diminished slightly with greater age, but region, education, and household income had little impact on the fear of failure as the table below shows.

Figure 2. Fear of failure would prevent starting a business in different respondents groups

Figure shows variables on how fear of failure would prevent starting a business. The fear diminished slightly with greater age, but region, education, and household income had little impact on the fear of failure. Women's fear of failure is significantly higher than men's.

Source: https://www.gemconsortium.org/file/open?fileId=51137 (page 28)

According to the same study, female entrepreneurs have smaller networks than male entrepreneurs do, leaving women at a disadvantage. Hence, the importance of providing opportunities to form relationships and network is of pivotal importance.

A study carried out by Nordic Innovation and the Nordic working group as part of the Nordic Female Entrepreneurship initiative, running from 2018 -2021, has highlighted other important measures to support women entrepreneurs. Among them the needs to establish female mentoring schemes and networks, to increase female entrepreneurs’ access to capital and to remove competitive disadvantages in industries where women often operate as entrepreneurs.

“Despite the fact that the number of entrepreneurs has increased, the striking data is that only 20% of them are women.”

As a researcher on food entrepreneurship, for me a central question is: how can academia produce and support women entrepreneurs? Are mentoring and extensive outreach enough? If more university-based programs could follow steps to support women entrepreneurs, would gender disparities in Finnish (and global) entrepreneurism be better address?

To this regard, Ruralia Institute has recently taken a responsibility. Starting from January 2024 it will be the academic institution leading the GENGREEN project, a pioneering initiative involving 9 organizations from Finland, Sweden and Norway and financed by Interreg Aurora programme.

Aim of the project will be to develop a cross-border program for green entrepreneurial training directed to women at different stages in their entrepreneurial path.

The project will represent a testfield for Ruralia’s third mission and will reinforce the university’s constant effort to promote more linkages with society.

Silvia Gaiani is a senior researcher at Ruralia Institute where she leads a long term research on The role of food innovation and entrepreneurship in transition to sustainability. She is also involved in EU, national and regional projects on sustainable food systems.

Resources:

– Sipilä, J., Aminoff, P., Aho, KJ., Hasu, J., Ikäheimo, J., Lounasmeri, S. & Mäkynen, J. 2021. Visio 2030 Kohti vastuullista ja osaavaa omistajayhteiskuntaa. Työ- ja elinkeinoministeriö. Available at http://urn.fi/URN:ISBN:978- 952-327-689-5

– Statistics of Finland. Registered new enterprises numbered 13,954 in January to March 2023. Available at: https://www.stat.fi/en/publication/cl89trjnvs1k70avyy4xep0h3

– Global Entrepreneurship Monitor 2021/2022 Finnish report. Available at: https://www.gemconsortium.org/report/global-entrepreneurship-monitor-20212022-finnish-report

Nordic innovation, 2020,  Female Entrepreneurship In The Nordics 2020 – A comparative study. Available at: https://www.menon.no/wp-content/uploads/2020-Female-entrepreneurship.pdf

Yhteistyö Green Care -yritysten kanssa on mahdollisuus hyvinvointialueille

Väitöskirjatutkija Ada Trogen.

Vanhempi tutkija Merja Lähdesmäki.

Green Carella tarkoitetaan luontoon perustuvia vuorovaikutteisia toimintatapoja, joilla edistetään ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia ennaltaehkäisevänä tai kuntouttavana toimintana erityyppisissä ympäristöissä. Ympäristönä voi olla esimerkiksi metsä, puutarha tai maatila.

Green Caren hyvinvointivaikutukset syntyvät yhtäaikaisesti luonnon elvyttävyyden, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Green Carea voi olla esimerkiksi perhetyö, jossa hyödynnetään luonnossa käsillä olevia elementtejä, kuten eläimiä ja hyönteisiä. Sitä voi olla myös esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien työskentely maatilan toimissa tai alpakkavierailut vanhusten palveluyksikössä.

Sosiaali- ja terveysalalla kokonaisvaltainen ja monimenetelmällinen lähestymistapa palveluiden tuottamiseen tarjoaa mahdollisuuden yksilön tarpeiden huomiointiin ja luonnon hoivaavan vaikutuksen hyödyntämiseen. Green Care -toiminnassa tulee luontoperustaisuuden, yhteisöllisyyden ja kokemuksellisuuden lisäksi toteutua ammatillisuus, tavoitteellisuus ja vastuullisuus.

Green Care on erityisesti maaseutujen hyvinvointialueille mahdollisuus, koska jos palveluiden hyödyntämisessä onnistutaan, tuloksena on kestävää hyvinvointia ja uusia vaihtoehtoja sekä valinnan mahdollisuuksia palveluita käyttäville asiakkaille.

Lisäksi Green Caren avulla voidaan luoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa työntekijöiden sitoutumista sosiaali- ja terveysalalle arvoihin perustuvan työotteen kautta. Tämä kaikki vaikuttaa maaseudun pitovoimaan.

”Yrittäjiä tuntuu vaivaavan epätietoisuus siitä, miten yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa tulisi aloittaa.”

Epätietoisuutta yhteistyön aloittamisessa

Monelle Green Care -alan yrittäjälle hyvinvointialue näyttäytyy houkuttelevana ja haluttuna yhteistyökumppanina.  Myös hyvinvointialueilla ollaan kiinnostuneita luontoperustaisista palveluista. Tästä huolimatta yrittäjiä tuntuu vaivaavan epätietoisuus siitä, miten yhteistyö hyvinvointialueiden kanssa tulisi aloittaa ja miten Green Care -toimintaan hyvinvointialueilla suhtaudutaan.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin toteuttamassa ”Vihreän talouden innovaatiot – Boostia julkisen ja yksityisen sektorin väliseen yhteistyöhön (VITALI)” -hankkeessa on pohdittu haasteita yhteistyön ja kumppanuuden synnyttämiseksi Green Care -alalla.

Laatumerkki takaa palveluiden korkean tason

Yhdistäessään uudenlaisia menetelmiä, toimialoja ja palveluntuottajia, voi Green Care -toiminta innovaatioille tyypilliseen tapaan herättää epäilyksiä siitä, mistä oikein on kyse – varsinkin kun toiminnan institutionalisoituminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita on vielä kesken.

Näitä epäilyksiä yritykset voivat hälventää ottamalla käyttöön laatumerkin, mikä on tehokas tapa viestiä ulkoisille sidosryhmille, kuten julkiselle sektorille, yrityksen ammattimaisuudesta ja laadusta.

Green Care -alalla on kehitetty kaksi laatumerkkiä, LuontoHoiva ja LuontoVoima, joiden kautta voidaan varmistua palvelun laadusta. Laatumerkityn yrityksen tuottamat palvelut sisältävät luontoperustaisen, yhteisöllisen ja kokemuksellisen palvelun, joka toteutetaan ammatillisesti, tavoitteellisesti ja vastuullisesti. (1)

”Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten olisi hyödyllistä tutustua toimintaan käytännössä esimerkiksi vierailemalla yrityksissä.”

Vuoropuhelun lisäämisellä kohti yhteistä kehittämistä

Green Care -toiminnan lisääminen ja vahvistaminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarjontaa edellyttää molemminpuolista tiedon lisäämistä. Yrityksillä ei välttämättä ole tietoa siitä, miten julkinen sektori yhteistyökumppanina toimii ja miten esimerkiksi julkisiin hankintoihin osallistutaan. Tähän tarvitaan yrityksissä lisää osaamista.

Monelle pienelle yritykselle hyvinvointialue näyttäytyy liian suurena yhteistyökumppanina, mikä nostaa kynnystä ottaa yhteyttä sosiaali- ja terveysalan toimijoihin. Hyvinvointialue on myös organisaationa uusi ja yrittäjät eivät tiedä, mihin tahoon heidän kannattaisi olla yhteydessä. Olisikin tärkeää, että hyvinvointialueet lisäisivät mahdollisuuksia keskusteluun yritysten kanssa.

Myös sosiaali- ja terveydenhuollon puolella vuoropuhelun ja keskinäisen ymmärryksen lisäämiselle on tarvetta. Monelle Green Care -konsepti on vielä vieras ja luontoperustainen toiminta tulisi integroida paremmin osaksi sosiaali- ja terveysalan opintoja, jolloin alan ammattilaiset kasvavat ymmärtämään ja tunnistamaan Green Care -toiminnan mahdollisuudet.

Teoreettisen tiedon ohella Green Care -toiminnan potentiaalin ymmärtämistä edesauttaa omakohtaisen kokemuksen saaminen toiminnasta. Siksi sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten olisi hyödyllistä tutustua toimintaan käytännössä esimerkiksi vierailemalla yrityksissä ja siten saamaan näkemyksen siitä, millaisille asiakkaille luontolähtöinen toiminta sopii parhaiten.

Kirjoittajat väitöskirjatutkija Ada Trogen ja vanhempi tutkija Merja Lähdesmäki työskentelevät Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa VITALI-hankkeessa.

1 – Vehmasto, E., Salonen, K., Ilmarinen, K. ym. Suomalainen Green Care: Green Care-toimintatavan käsikirja & LuontoVoiman ja LuontoHoivan laatutyökirja. Luonnovarakeskus 2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-380-189-9

Rohkeasti maailmalle – Ruralia on hyvä paikka kansainvälistyä

Olin kutsuttuna puhujana aluehistorian tutkijoiden ensimmäisessä maailmankongressissa, joka järjestettiin webinaarina syyskuussa 2023. Kaksipäiväistä tapahtumaa (ISRH 2023) isännöi eteläafrikkalainen North-Westin yliopisto.

Osallistujia oli yli sata ja alustuksia kuultiin jokseenkin tasapainoisesti neljältä mantereelta, vaikka tapahtuman aikaikkuna oli hankala esimerkiksi japanilaisille ja kiusallisen epäedullinen amerikkalaisille.

Tämä on aidosti globaalien verkkotapahtumien varjopuoli: lauteille voi joutua keskellä yötä. Mutta nousevathan penkkiurheilijatkin ruudun ääreen tarvittaessa vaikka pikkutunneilla. Itse olen valmis epämukavuuksiin, sillä ISRH on vähän kuin oma lapsi: osa tutkimusryhmäni kansainvälistä perhettä.

Tiede on kansainvälistä

Kansainvälisyys on tieteentekijän perusominaisuuksia: On seurattava ulkomaista kirjallisuutta. Kongressit, hankkeet ja verkostot ylittävät kansallisuuksien rajat. Käydään tutkijavaihdossa ja otetaan vastaan vieraita. Tutkimuskohteet, aiheet ja ilmiöt noudattavat harvoin valtiollisia rajoja.

Ruralia-instituutin tärkein kansainvälistymistyökalu on oma vaihto-ohjelma, Ruralia Visiting Scholar. Sen avulla työyhteisömme vieraaksi on vuodesta 2011 otettu tähän mennessä ainakin 44 kollegaa, yleensä noin kuukauden jaksolle. Osa on ollut vanhoja tuttuja. Jotkut ovat tienneet Ruraliasta, vaikka meillä ei ole ollut heihin yhteyttä. Joukkoon mahtuu myös villejä kortteja: vierailijan kiinnostus on virinnyt hakuilmoituksesta tai silkasta uteliaisuudesta.

Kaikki kontaktit eivät johda pitkälle, mutta joskus tuloksena on elävä ja monipuolinen yhteistyö. Omat kokemukseni aluehistorian parista ovat kannustavia.

Nainen seisoo hallin ylätasanteella. Taustalla hallissa näkyy kymmeniä erivärisiä vanhoja traktoreita.

Sosiologian professori Derya Nizam Izmirin taloustieteellisestä yliopistosta Turkista on viimeisin vieraamme. Hän keräsi aineistoa muun muassa Nurmon traktorimuseossa syksyllä 2023. Kuva: Sulevi Riukulehto.

Kansainvälisyys sopii aluehistoriaan

Aluehistorialla tarkoitetaan kaikkea sellaista historian tutkimusta, jossa tilallisuudella on olennainen merkitys ja jossa alue tarkoittaa jotakin muuta kuin (kansallis-)valtiota. Mittakaava voi siis vaihdella paikallisyhteisöistä kansainvälisiin suuralueisiin asti.

Harvoin aluehistorialla tarkoitetaan paikallishistoriaa eikä koskaan kansallista historiankirjoitusta. Kun valtioille ei anneta erityisasemaa, tutkimus avartuu sekä mikrotasolle että valtiolliset rajat ylittäviin kansainvälisiin ilmiöihin.

Aluehistoria ei ole eriytynyt omaksi tieteenalaksi eikä se sellaiseksi pyrikään. Alueita tullaan vastakin tutkimaan historian perinteisillä osa-alueilla. Omat aluehistorian tutkimusinstituutiot ovat kuitenkin vahvistumassa, ja tähän myös Ruralian kansainvälisellä työllä on ollut oma osuutensa.

International Society for Regional History (ISRH), on juuri toimintansa aloittanut aluehistorian tieteellinen seura, joka on järjestäytymässä myös aluetieteen maailmanjärjestön, Regional Studies Associationin (RSA), verkostokumppaniksi. Julkaisuyhteistyö on avattu arvostetun brittiläisen tiedekustantajan Taylor & Francisin kanssa. Uusi lehti, Histories of People and Place, lähtee nöyrästi Julkaisufoorumin alimmalta portaalta.

Ruralia-instituutti on ollut tärkeä solmukohta aluehistorian järjestäytymisessä. Voi jopa sanoa, että ISRH on syntynyt Ruralian verkostoista. Ohjausryhmän seitsemästä jäsenestä kolme on ollut Ruraliassa vierailevana tutkijana. Yksi heistä on seuran puheenjohtaja, North-Westin yliopiston (NWU) aluehistorian professori Elize S. Van Eeden.

Kolme ihmistä istuu ravintolan terassilla ulkona ja katsoo kameraan. Taustalla näkyy muita ravintolan pöytiä ja leveät kiviportaat.

Kansainvälisen aluehistorian järjestön ISRH:n puheenjohtaja professori Elize S. Van Eeden North-Westin yliopistosta, varapuheenjohtaja Sulevi Riukulehto ja ohjausryhmän jäsen professori Marijn Molema Groningenin yliopistosta RSA:n maailmankongressin yhteydessä järjestetyssä aluehistorian tutkijatapaamisessa Ljubljanassa kesäkuussa 2023. Kuva: Sulevi Riukulehto.

Yhteyksiä Etelä-Afrikkaan

Yhteistyö Van Eedenin kanssa alkoi vuonna 2014 aluetieteen maailmankongressiin (RSA 2014) järjestämästäni aluehistorian työryhmästä. Afrikkalainen kollega innostui hakuilmoituksesta siinä määrin, että etsi käsiinsä aiempia julkaisujani. Hän oli yksi kirjoittajista, kun toimitin tapaamisen tuotoksista kirjan Between Time and Space (CSP 2015).

Seurasivat kuukauden pituiset tutkijavierailut puolin ja toisin. Niihin sisältyi muun muassa luentoja, hankesuunnittelua, kirjoitus- ja kenttätyöjaksoja sekä jatko-opiskelijoiden kirjoitusleiri.

North-Westin yliopisto vahvisti yhteistyötämme nimittämällä minut sosiaalisen transformaation ylimääräiseksi professoriksi vuonna 2018. Nyt menossa on toinen 3-vuotiskausi. Se on tuonut mukanaan arviointitehtäviä afrikkalaisissa lehdissä ja rahoitusorganisaatioissa.

Henkilöitä seisoo selin kameraan eteläafrikkalaisella maaseudulla kaivamassa kultaa. Yksi henkilö haastattelee kullankaivajia.

DoLE-hankkeessa tutkitaan paikallisyhteisöjen ja yritysten kohtalonyhteyttä maaseudulla. Aineistoja on kerätty muun muassa eteläafrikkalaisessa kaivosyhteisössä, Merafongissa. Keskellä paljain kasvoin siniasuinen tutkimusavustaja, muut henkilöt ovat laittomia kullankaivajia. Kuva: Sulevi Riukulehto.

Yhteistyöstä on syntynyt ainakin kuusi yhteistä kongressiesitelmää, viisi tieteellistä artikkelia ja yksi suomenkielinen tutkimusraportti (Kaiken takana kaivos. Merafongin kotiseutukeskustelut Etelä-Afrikassa, 2020) NWU on ollut avustajana kahdessa Ruralian hankehakemuksessa, joista toinen (Yritysten ja paikallisyhteisöjen kohtalonyhteys, DoLE, päätös numero 333447) sai Suomen Akatemian rahoituksen vuonna 2020. Hankkeessa tutkitaan myös eteläafrikkalaisia kaivosyhteisöjä.

Kenties vaikuttavinta Ruralian ja North-Westin yhteistyö on kuitenkin ollut aluehistorian järjestössä, ISRH:ssa, johon olen osallistunut alusta lähtien. Seuraava aluehistorian maailmankongressi järjestetään ensi marraskuussa Jawaharlal Nehru -yliopistossa New Delhissä, ja alustavan suunnitelman mukaan Suomessa tavataan vuonna 2026.

Kirjoittaja Sulevi Riukulehto on Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin aluehistorian ja kulttuuriperinnön tutkimusjohtaja.

Lähiruokatiedon äärellä

Päivi Töyli toimii Ruralia-instituutissa projektipäällikkönä Seinäjoella.

Vuonna 2007 kokoontui kahdeksan hengen työryhmä pohtimaan, mikä auttaisi sekä ruoka-alan ammattilaisia että kuluttajia löytämään paremmin pientuottajien tuotteita. Tärkeimmäksi asiaksi nousi, että tieto olisi löydettävissä jostakin helposti ja avoimesti.

Ryhmä päätyi siihen, että luodaan verkkosivut, joille kerätään yritystietoa eri alueilta. Aikaisemmin tietoa oli jaettu lähinnä painettujen tuotekatalogien avulla, ja ne olivat hyvin paikallisia ja tietojen päivittäminen oli hidasta.

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Ruoka-Suomi-teemaryhmä julkaisi vuonna 2006 strategian ”Elintarvikealan pienyrittäjyyden imagon parantaminen ja menekinedistäminen – valtakunnallinen strategia vuosille 2007-2013”. Sen viitoittamana teemaryhmä loi yhteistyössä laajan verkoston kanssa viestinnän tueksi elintarvikealan pienyrittäjyyden ydinviestin: ”Aitoja makuja”. Tämän ydinviestin ympärille muodostuikin pitkäkestoinen koti lähiruokaviestinnälle.

Ruoka-Suomi-teemaryhmän kautta oli olemassa maakunnallisten elintarvikealan kehittäjien verkosto. Siksi nähtiin hyväksi, että oman alueensa parhaiten tuntevat asiantuntijat vastaavat verkkosivuille laitettavan yritystiedon lisäämisestä ja päivityksestä.

Tekeminen on silloin koordinoidumpaa ja paikallisten yritysten on helpompaa ottaa yhteyttä jo ennestään tuttuun ja lähellä olevaan henkilöön. Maakunnallista yhteyshenkilöistä muotoutui yhä voimissaan oleva Aitoja makuja -verkosto.

Kyllä ostaisin paikallisten yritysten tuotteita, mutta mistä niitä löydän?

Aitojamakuja.fi avattiin 30.9.2008 ja silloin sivustolla oli noin 500 yrityksen tiedot. Nyt, kun juhlistamme sivuston 15-vuotispäivää, hakupalvelusta löytyy noin 2200 yrityksen tiedot. Sivusto luotiin juuri oikeaan aikaan, sillä lähiruoka lähti nousukiitoon vuonna 2010 ja yritystiedolle ilmeni suuri tarve. Muutaman vuoden sisällä vahvistui ajatus siitä, että sivusto toimisi hakupalvelun ohella lähiruokaan liittyvän tiedon kokoajana.

Elintarvikealan kehittämistoiminta kytkeytyy tiiviisti yritysten kehittämiseen, joten yrittäjille luotiin oma alasivu, jonne kerättiin ennen kaikkea heille suunnattuja oppaita, ohjeita ja vinkkejä. Sivustolla on tietoa myös lähiruoka-alan hanketoiminnasta ja alan tutkimustiedosta. Erittäin hyödylliseksi sidosryhmän piirissä on koettu Aitoja makuja -tapahtumakalenteri, jonne kerätään kattavasti ruoka-alaan liittyviä tilaisuuksia eri puolilta Suomea.

Kuvakaappaus verkkosivusta, jonka keskellä on iso kuva, jossa rypytetään rönttösiä.

Aitoja makuja -verkkosivu nykymuodossaan.

Aitojamakuja.fi on kotipesä REKO- ja nimisuojatiedolle. 

Heti alkuvuosina oli selvää, että viestinnän tueksi ja tiedonlevittämiseksi tarvitaan toimia, joten Turun yliopiston Brahea-keskus haki ja toteutti valtakunnallisia Aitoja makuja -hankkeita maaseutuohjelman rahoituksella. Hankkeiden puitteissa kehitettiin sivuston sisältöä ja tehtiin monipuolista viestintää tiiviissä yhteistyössä maakunnallisten toimijoiden kanssa. Sivuston rakennetta ja ilmettä on uudistettu vuosien saatossa useamman kerran. Alun vaaleanpunaisesta värimaailmasta siirryttiin hyvin äkkiä sinivalkoiseen, jota myöhemmin täydennettiin vihreällä.

Yksi kantava ajatus koko ajan on ollut, että pidetään tietty yhtenäisyys Aitoja makuja -ilmeessä, jotta siitäkin saadaan viestintään toistuvuutta ja tunnettuutta.

 

Sivusto otti ensiaskeliaan tämännäköisenä.

Aitojamakuja.fi-sivuston viestintä laajeni myös sosiaalisen median kanaviin ja ensimmäisenä otettiin käyttöön Facebook-sivut. Myöhemmin tiedonvälittämisen kanaviksi tulivat myös X (ent. Twitter), Instagram ja oma YouTube-kanava. Samaa linjaa noudattaen Ruoka-Suomi-tiedotuslehti muuttui nimeltään Aitoja makuja -lehdeksi vuonna 2018.

Edellä mainittuna vuonna yhdistettiin lähiruoan, luomun ja luonnontuotteiden kehittämistoiminnan koordinointi valtakunnallisella tasolla Ruokasektorin koordinaatioksi. Luomulla ja luonnontuotteilla on myös omat viestintäkanavansa (luomu.fi ja aitoluonto.fi), mutta aitojamakuja.fi toimii hankkeen yhteisenä tiedotuskanavana ja se on edelleen myös lähiruoan tietolähde. Yhdistävänä tekijänä lähiruoalla, luomulla ja luonnontuotteilla on muun muassa pienyrittäjyys ja sitä kautta paikallisten raaka-aineiden hyödyntäminen.

Nyt on aika juhlia ja tehdään se nauttimalla paikallista ruokaa ja juomaa. Aika näyttää, millaiseen suuntaan teini-ikäinen aitojamakuja.fi tästä jatkaa.

Kirjoittaja on ollut mukana luomassa aitojamakuja.fi-sivustoa sen alkuhetkistä lähtien. Nykyisin hän koordinoi Lähiruokaa, luomua ja luonnontuotteita – Ruokasektorin koordinaatio -hanketta, jota toteuttavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti ja Pro Luomu ry. Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ruokaketjuhankkeista.

Countdown to InnoFood – the international event where food innovators, entrepreneurs and researchers meet

Silvia Gaiani.

How does the future of food look like? What is the role that food entrepreneurs can play in shaping it? What is South Ostrobothnia currently doing to support food innovations that combine sustainability with high quality nutrition?

These are just some of the questions that will be at the center of the InnoFood event, taking place in Seinäjoki (Frami) on the 7th and 8th of September 2023 for the second time.

The event is organized by Ruralia Institute which is sponsoring it in collaboration with the University Consortium of Seinäjoki and the Regional Council of South Ostrobothnia.

Partners are a number of national and international organizations, including Into Seinäjoki, FIBAN (Finnish Business Angels Network), Viikki Food Design Factory, Agriventure Finland, Concilio Oy and Kirkenes Innovation Festival in Norway. InnoFood will be part of the Food Days, organized by RDI Institutions in South Ostrobothnia.

The idea of the event came at the end of 2021 when, while doing research on food entrepreneurship and innovations in South Ostrobothnia and interviewing entrepreneurs, I understood that – despite a thriving regional food economy – food start-ups were having a hard time in being established and innovations were happening at a slow speed.

Therefore, I started to think how to possibly contribute to spread and enhance a start-up culture in South Ostrobothnia and attract an international community for cross contamination and exchange of ideas: there was (and still there is) a strong need for the food supply stakeholders to meet, for researchers to discuss project ideas with food companies and for food entrepreneurs to meet with investors and business developers.

Thanks to the support of UCS and Tampere University, a first edition of the event took place in 2022, with a great regional and international participation. This year InnoFood will be even more international, with a strong focus on the Nordic countries and Finland and with a day completely devoted to start-ups promotion.

The event is expected to be a disruptive happening with the main aims to inspire, promote brainstorming and networking, give place to new business initiatives and enhance the Finnish food ecosystem. The event is expected to give place to collaborations among different businesses (large companies, SMEs and start-ups) and between research and potential start-ups.

South Ostrobothnia food ecosystem will be at the centre of an interesting panel conversation that will involve major national and regional stakeholders and will discuss about regional food strategies, the smart food sector renewal and how to promote regional food start-ups.

At the end of the first day, a photo exhibition about the connection between food and different people (farmers, students, entrepreneurs) organized by Katja Juhola with photos taken by Fabio Scito during the ISEAS project, will be shown. The exhibition will represent an additionally mean to think about the future of food and make the audience reflect on the meaning of food.

InnoFood will also serve as a barometer to monitor changes and advancements in the food innovation ecosystem – not only in Finland but in the Nordic countries and Europe –, will respond to the skills needs of the labour market and will attract international, national, regional experts, food start ups and companies in a stimulating and enriching environment.

The event – unique its format and content – is free of charge and only requires registration. It will be opened by Jaakko Kiiskilä, Mayor of Seinäjoki.

Speakers include Paul Iske, Professor of Open Innovation & Business Venturing at the School of Business and Economics of Maastricht University and founder of the Institute for Brilliant Failures, Jan Ameri, Executive Chairman of ArcticStartup and Arctic15, Nima Sophia Tisdall, co-founder of Blue Lobster in Denmark and investor, Jonathan Eng, Project Leader for Healthy and Sustainable Food Systems at the Nordic Council of Ministers, Sara Roversi, founder  of the Future Food Institute in Italy, Laura Forsman, Manager at Viikki Food Design Factory, Elena Inguglia, Business developer at Helsinki Innovation Services, Maja Kruuse, founder of ICE Innovation Festival in Kirkenes, Norway and many others.

Please check the event webpage!

Maisteriopiskelijat verkostoituvat syksyllä lakeuksilla

Katja Perttu.

”Ajattele, siitä on jo 10 vuotta kun tutustuimme Etelä-Pohjanmaalla Kestävän ruokaliiketoiminnan opinnoissa! Sinä opiskelit neljättä vuotta kauppatieteitä Vaasan yliopistossa ja minä neljättä vuotta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.

Ilman niitä opintoja emme olisi varmaan koskaan tavanneet tai työskentelisi nykyisissä työtehtävissämme saati omaisi niitä verkostoja, joita meillä tänään on. Ihan mahtavaa, että järjestivät täällä tämän alumnitapaamisenkin. Nythän meitä on täällä jo useampi sata henkilöä paikalla.”

Suurin piirtein tällaista opiskelijakokemusta lähdettiin tavoittelemaan muutama vuosi sitten, kun Kestävän ruokaliiketoiminnan opintojen suunnittelu käynnistyi Helsingin ja Vaasan yliopistojen yhteistyönä. Nyt suunnittelutyö on vihdoin siinä vaiheessa, että opinnot käynnistyvät tulevana syksynä. Viimeisiä käytännön järjestelyjä hiotaan vielä ennen kesälomia, mutta muuten alkaa olla kaikki valmiina ottamaan uudet opiskelijat vastaan.

”Jokainen opintojakso sisältää yhden lähijakson Etelä-Pohjanmaalla, mikä tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua alueen ruokaketjuun.”

Opintoihin tavoitellaan noin kolmeakymmentä Helsingin ja Vaasan yliopiston maisterivaiheen opiskelijaa, jotka pääsevät pilotoimaan nämä uudet opinnot. Kestävän ruokaliiketoiminnan opinnoissa yhdistyvät Helsingin yliopiston ruoka- ja kestävyysasiantuntemus sekä Vaasan yliopiston liiketoimintaosaaminen. Opintokokonaisuus tarjoaa kolme täysin uutta opintojaksoa, jotka käsittelevät innovatiivista kestävyyden johtamista, kestävyyslähtöistä kuluttajamarkkinointia ja monimuotoista ruokataloutta.

Yksi opintojen erikoisuuksista on, että jokainen opintojakso sisältää yhden lähijakson Etelä-Pohjanmaalla, mikä tarjoaa opiskelijoille ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua alueen ruokaketjuun. Etelä-Pohjanmaa on vahva ruokamaakunta, josta alan toimijoita löytyy runsaasti. Useat näistä toimijoista ovat myös aktiivisesti lähteneet mukaan yhteistyökumppaniksi opintoihin. Opiskelijat tulevat tekemään muun muassa oppimistehtäviä ja yritysvierailuja näihin yrityksiin.

Ruoka-alan yritykset tarvitsevat yhä enemmän innovatiivisia ja osaavia työntekijöitä vastaamaan kestävyysmurroksen aiheuttamiin haasteisiin ja tähän tarpeeseen opinnoilla pyritään omalta osaltaan vastaamaan. Opintojen tavoitteena on myös kasvattaa alueen tunnettuutta niin Vaasan kuin Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa ja sitä kautta myös lisätä Etelä-Pohjanmaan kiinnostavuutta mahdollisena tulevana työpaikkakuntana.

Näillä opinnoilla haluamme yliopistokeskuksen tutkimus- ja koulutusstrategian mukaisesti lisätä alueelle vetovoimaista yliopistokoulutusta, laajentaa ja syventää vuorovaikutusverkostoja eri toimijoiden välillä, panostaa digitaalisiin opiskelumahdollisuuksiin, edistää tutkinto-opiskelijoiden ristiinopiskelumahdollisuuksia ja luoda jatkuvaa yritysyhteistyön toimintamallia. Kestävän ruokaliiketoiminnan opinnot ovat loistava esimerkki yliopistojen välisestä yhteistyöstä, jota peräänkuulutetaan myös uudessa hallitusohjelmassa.

Vaikka alkava koulutus vastaakin moniin kansallisiin ja alueellisiin tavoitteisiin, on kaiken keskiössä kuitenkin yksittäinen opiskelija. Hänelle haluamme tulevana lukuvuonna luoda unohtumattomia oppimiskokemuksia, joita muistella vielä vuosienkin kuluttua. Opintojen syyskuisella kick-off-jaksolla tarjolla onkin jo monenmoista asiantuntijapaneelista maatilamajoitukseen, kokkikoulusta yritysvierailuun. Sitä odotellessa…

Hyvää kesää!

Kirjoittaja on Ruralia-instituutin koulutuspäällikkö. Kestävän ruokaliiketoiminnan opinnoista voit lukea lisää instituutin verkkosivuilta täältä.