Klusteri, ekosysteemi (vai) alusta..?

|
Vastaa

Päivi Pylkkänen.

Klusteri, ekosysteemi, innovaatioalusta ja niin edelleen. Onhan näitä kuultu. Kaikki termit ovat tuttuja muun muassa aluestrategioista. Voiko pohjimmiltaan samankaltaisella ilmiöllä – organisaatioiden verkostoilla ja yhteistyöllä – olla niin monta eri nimitystä?

Usein uudet käsitteet leviävät käytössä, vaikka ei ole selvää, mitä uudella käsitteellä tarkoitetaan ja miten ne eroavat aikaisemmin käytössä olleista. Käsitteet tulevat ja menevät kuin suhdanteet.  Tutkimus kietoutuu käsitteiden virtaan ja lisää niihin omat vivahteensa.

Nimestä riippumatta verkostokäsitteitä yhdistää ajatus, että yhteistyö liiketoiminnan, tutkimustoiminnan ja julkisen sektorin välillä luo hyvinvointia ja auttaa ratkaisemaan haasteita paremmin kuin yhdenkään toiminta yksin. Tutkimuksessa puhutaan erilaisista kierremalleista, on triple-helix ja niin edelleen. Taas syntyy veikeitä käsitteitä!

 Ei ole kummallista, että samankaltaista asiaa kuvataan monella eri käsitteellä.  Myös yksi ja sama kielen termi voi tarkoittaa eri asioita eri yhteyksissä. Esimerkiksi klusteri. Suomalaisessa tieteen termipankissa klusteri määritellään lähekkäisten yksiköiden muodostamaksi ryppääksi tai kasaumaksi.

Klustereita taloustieteissä tunnetuksi tehneelle Michael Porterille klusteri oli empiirinen havainto alueellisesti ryhmittyvistä yrityksistä. Teoksessa ”Kansojen varallisuus” (1990) Porter korosti, että tietyillä maantieteellisellä alueella keskenään kilpailevat yritykset olivat myös verkottuneet ja tekivät yhteistyötä. Tämä vaurastutti ja uudisti näiden alueiden taloutta.

Onko tarjolla muutakin kuin vanhaa viiniä uusissa leileissä?

Suomen kielessä klusterit löivät laajasti läpi 1990-luvun edetessä. Ei niinkään luonnostaan kasvaneina yritysryppäinä, vaan kehittämispolitiikan uudissanana.  Osaamiskeskusohjelman toteutuksessa oli mukana parhaimmillaan toistakymmentä osaamisklusteriksi kutsuttua teemallista verkostoa, joista kuhunkin kuului useita alueellisia osaamiskeskuksia.

Sittemmin ahkeraan käyttöön nousseet ”ekosysteemit” ja ”alustat” häivyttivät vähitellen klusterit Suomen vallitsevasta innovaatio- ja aluekehityskielestä. Klusterirahoituksen päättyessä kansalliset osaamisklusterit murenivat.  Osa niistä kuitenkin uudelleenrakennettiin – uudella nimellä.

EU:n tasolla klusteritkin yhä rokkaavat! EU:n pk-yrityspolitiikassa alueita kannustetaan klusterialoitteisiin ja kansainvälisten klusteriverkostojen vauhdittamiseen. Esimerkiksi Etelä-Savosta on rekisteröity hiljattain kaksi Euroopan klusteriyhteistyön verkkoalusta ECCP:n määritelmän mukaista klusteriorganisaatiota: Vesiklusteri BEM ja Etelä-Savon ruokaklusteri.

Eurooppalaisia verrokkiklustereita löytyy parisen tuhatta.  Kiinnostus klusteriorganisaatioiden perustamiseen on kasvamassa.

Klusterikehittäjien mietittäväksi jää kysymys, onko tarjolla muutakin kuin vanhaa viiniä uusissa leileissä?

Päivi Pylkkänen

Kirjoittaja on toiminut lukuisissa verkostohankkeissa ja osallistuu parhaillaan mm. ”Eurooppalainen klusteriverkosto – klusteriverkostosta tukea eteläsavolaisille ruoka-alan yrityksille” -ryhmähankkeeseen.

Kirjoitus on julkaistu myös Ruralia-lehdessä 1/2024 (PDF-näköislehti)

Liikennettä koskevien päätösten vaikutukset ovat moninaisia

|
Vastaa

Kuva: Etelä-Pohjanmaan rautatieyhdistys.

Nykyään monet yritykset haluavat siirtää ja osin myös joutuvat siirtämään kuljetuksiaan rautateille ympäristösyistä ja päästötavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla monet kuluttajatkin suosivat vähäpäästöisempiä junamatkoja automatkojen sijaan. Rautatiekuljetusten ja junaliikenteen voidaan siis katsoa olevan suosiossa.

Samaan aikaan pohditaan olemassa olevien ratojen kuten Suupohjan radan sulkemista. Aihe herättääkin erilaisia reaktioita puolesta ja vastaan, eikä syyttä, sillä liittyyhän siihen hyvin erilaisia ulottuvuuksia ja keskinäisriippuvuuksia.

Jos lähdetään liikkeelle sulku-uhan alla olevan Suupohjan radan tarjoamista hyödyistä ja mahdollisuuksista, niin ympäristö- ja päästöhyötyjen lisäksi huomioitavana on monia muitakin positiivisia asioita. Tuoreessa Suupohjan rataa koskevassa raportissamme tulee esiin, että rata voisi saavuttaa kannattavana pidetyn liikennemäärän ilman Kaskisiin suunniteltua taivekartonkitehdastakin. Erityisen tärkeä Suupohjan rata on alueen metsätaloudelle.

Lisäksi tarkastelu toi esiin henkilöliikenteen potentiaalin Suupohjan radalla. Henkilöliikenne voisi parantaa alueen houkuttelevuutta ja pitovoimaa sekä sen kautta jopa alueen väestökehitystä. Samalla radan liikennemäärien kehittyminen voisi houkutella alueelle uusia yrityksiä ja mahdollistaa nykyisten kasvun.

Toisaalta Suupohjan rata on huonossa kunnossa useiden vuosien korjausvelan kerryttyä, joten se vaatii kunnostusta. Nykyisessä taloustilanteessa monesta asiasta joudutaan karsimaan rahoitusta, joten päättäjien täytyy tarkkaan harkita, minne rahoja kohdistetaan. Päätökset eivät ole helppoja. Samalla täytyisi muistaa huomioida myös päätösten pitkän aikavälin vaikutukset, koska päätökset liikenneratkaisuista eivät lopulta koske vain liikennettä.

Päätökset esimerkiksi Suupohjan radan kohtalosta vaikuttavat erilaisten kytkösten ja keskinäisriippuvuuksien kautta paljon laajemmin rataa ympäröivään alueeseen kuin vain liikennemahdollisuuksiin. Päätös heijastuu laajemmin esimerkiksi alueen kehitykseen ja houkuttelevuuteen, metsätalouden ja metsäteollisuuden kannattavuuteen ja mahdollisuuksiin alueella, huoltovarmuuteen ja mahdollisesti pitkällä aikavälillä myös alueen väestönkehitykseen.

Liikennettä koskevia päätöksiä tehtäessä olisikin tärkeää huomioida laajasti ja pitkäjänteisesti päätösten moninaiset vaikutukset alueeseen. Tätä varten tarvitaan päätöksentekoa tukevaa tietoa erilaisten ratkaisujen vaikutuksista, niin määrillisillä kuin laadullisillakin mittareilla tarkasteltuna. Päätösten vaikutukset kun voivat olla myös lopullisia. Esimerkiksi Suupohjan rata on nyt olemassa, mutta jos se joskus päätettäisiin purkaa, ei sitä todennäköisesti koskaan enää rakennettaisi uudelleen.

Susanna Kujala, tutkijatohtori, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti
Outi Hakala, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

Kirjoittajat toteuttavat Suupohjan rata investointisuunnitelmien ja aluetalouden näkökulmasta -hanketta, jonka tavoitteena on tuottaa uutta tietoa Suupohjan radan liikennemäärän oletetun kehityksen kokonaisvaikutuksista. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Suupohjan kautta.

Ruralialaisia Ruotsin maatalousyliopiston vieraana

|
Vastaa
Joukko ihmisiä seisomassa yliopiston edessä.

SLU:n ja Ruralian väkeä kuvattuna SLU:n Uumajan kampuksen pääovella. Edessä keskellä punaisessa paidassa vierailun kokoonkutsuja Gun Lidestav. Kuva: Henri Karmehag.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti on tehnyt jo vuosia yhteistyötä maailman parhaimpiin lukeutuvan Ruotsin maatalousyliopiston, Sveriges lantbruksuniversitetin, (SLU) Uumajan yksikön kanssa.

Erityisen vilkasta yhteistyö on ollut Ruralian Anne Matilaisen ja SLU:n Gun Lidestavin välillä, joiden molempien juuret ovat metsätieteissä. Nämä kaksi asiantuntijaa ovat vierailleet toistensa luona Merenkurkun molemmin puolin useita kertoja lyhyempien tai pidempien työrupeamien puitteissa. Yhteistyön pohjalta on syntynyt niin yhteisiä hankkeita kuin julkaisujakin.

Lidestav ja Matilainen organisoivat huhtikuussa kaksipäiväisen vierailun, jonka tarkoituksena oli luoda pohjaa uusille yhteistyösuhteille tutkimus-, opetus- ja kehittämistoiminnassa.

Matkalle Ruralian Seinäjoen yksiköstä lähti viiden hengen delegaatio johtaja Sami Kurjen johdolla. Uumajassa SLU:n toimintaa esitteli kahden päivän aikana kaikkiaan parikymmentä kokenutta asiantuntijaa dekaanista tutkijoihin ja yliopistollisiin aluekehittäjiin. Myös Uumajan yliopiston maantieteen laitoksen edustajan tapaaminen kuului ohjelmaan.

Suuri ja monialainen SLU

Uumaja, jossa vierailimme, on yksi SLU:n kampuksista. Muita ovat muun muassa pääkampus Ultunassa Uppsalan lähellä sekä Etelä-Ruotsissa sijaitsevat Alnarp ja Skara.

SLU toimii suoraan Maaseutuasioiden ja infrastruktuurin ministeriön alaisuudessa. Tässä suhteessa se muistuttaa Suomen Luonnonvarakeskusta, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön toimialalla. Toisin kuin Luonnonvarakeskuksella SLU:lla on kuitenkin myös opetuksellisia tehtäviä, joita se hoitaa neljässä tiedekunnassa.

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan verrattuna opetus on kuitenkin pienemmässä roolissa. Toiminnan pääpainopiste on tutkimuksessa. Esimerkiksi Uumajan yksikössä opetukseen allokoitiin vain kuudesosa vuosittaisesta budjetista.

Toisaalta myös opiskelijamäärät ovat pieniä.  Tämä mahdollistaa huippututkimuksen lisäksi myös huippuopetuksen: Uumajan kampuksella yhtä opettajaa kohden oli yksi opiskelija. Uumajan yliopiston puolella tilanne oli heikompi. Opiskelijoita opettajaa kohden oli yli kymmenkertainen määrä.

Yliopistokoulutuksen tulevaisuus huolestuttaa myös Ruotsissa

Maatalous-metsätieteiden opintojen pariin hakeutuvien opiskelijoiden lähtövalmiudet puhuttivat SLU:ssa. Ala ei houkuttele, vaikka työllisyysnäkymät ovat hyvät. Esimerkiksi metsätieteisiin pääsivät Uumajassa sisään kaikki hakijat. Yliopistossa onkin suunniteltu opiskelijoiden sisäänottomäärien pienentämistä kilpailun ja opiskelijoiden tason parantamiseksi.

Suomeen verrattuna suunnitelma tuntuu nurinkuriselta. Meillähän on tavoitteeksi asetettu tutkintomäärien merkittävä lisääminen, jotta takamatka korkeakoulututkinnon suorittaneiden nuorten aikuisten määrässä saataisiin kurottua umpeen.

Erikoinen kosketinsoitin rakennuksen aulatilassa.

SLU:n aula- ja porrastiloissa oli esillä maaseutuun sekä maa- ja metsätalouteen liittyviä näyttelyesineitä ja taideteoksia. Kuva: Aapo Jumppanen.

Toisin kuin Suomessa, jossa yliopisto-opintojen nähdään edelleen päätyvän maisterintutkintoon, Ruotsissa kandidaatintutkinto riittää työllistymiseen. Yksi selitys ilmiölle on se, ettei erillistä ammattikorkeakoulujärjestelmää ole. Yliopistojen kandiohjelmat vastaavat Ruotsissa myös meikäläisestä AMK-koulutuksesta. SLU:stakin saattoi valmistua esimerkiksi niin eläintenhoitajaksi kuin eläinlääkäriksikin.

Tällä hetkellä Ruotsin korkeakoulujärjestelmään kohdistuu säästöpaineita. Yliopistoja ohjataan tekemään aiempaa tiiviimpää yhteistyötä keskenään. Myös tiedepolitiikan suunta ja rahoituksen painopisteet vaihtuvat nopeasti maan hallituksen vaihtuessa, minkä koettiin vaikeuttavan toiminnan pitkäjänteistä kehittämistä.

SLU:ssa näihin haasteisiin on pyritty vastaamaan ulkoisen rahoituksen hakemista tehostamalla. Tällä hetkellä muun muassa eri EU:n rahoitusohjelmista, säätiöiltä ja elinkeinoelämältä saatava rahoitus kattoi noin puolet yliopiston menoista. Ulkoisen rahoituksen hankkeita hallinnoimaan pyrittiin rekrytoimaan ammattimaisia projektipäälliköitä, joiden tehtävänä on mahdollistaa tutkijoiden keskittyminen tieteelliseen toimintaan.

Tutkimus- ja kehittämistoimintaan tutustuminen

SLU:n tutkimustoiminnassa näkyi monitieteisyys ja monipuolisuus: luonnon- ja yhteiskuntatieteitä yhdisteltiin tutkimushankkeissa ja perustutkimuksesta edettiin usein myös soveltavan tutkimuksen puolelle.

Metsänhoitomuotojen vaikutusten mallintaminen, porotalouden sovittaminen muiden maankäyttömuotojen kanssa ja sienten kasvattaminen bioetanolin tuottamiseksi sekä uudistavan luontomatkailun kehittäminen olivat esimerkkejä ensimmäisenä päivänä kuulluista tutkimushankkeista.

Toisena päivänä tutustuimme muun muassa ruuan tulevaisuuden sekä ruoka-alan innovaatio-ohjelmaan, joihin otti luonnontietelijöiden lisäksi osaa myös esimerkiksi ruokakulttuurin tutkijoita. Uumajan kampuksella oli käynnissä myös subarktisen alueen viljelykasveihin liittyvä tutkimushanke, jossa selvitettiin mahdollisuuksia lisätä ruuan tuotantoa Pohjois-Ruotsissa. Tässä hankkeessa oli myös luontevia yhteyksiä Suomen suuntaan, ovathan monet pohjoisessa Ruotsissa käytössä olevat lajikkeet alun perin Suomesta lähtöisin.

Ihmisiä istumassa kokouspöydän molemmin puolin.

Kokoustunnelmia. SLU:n tutkijat kuvassa pääosin oikealla ja ruralialaiset vasemmalla puolella pöytää. Kuva: Aapo Jumppanen.

Hieman Kokkolan eteläpuolella sijaitseva Uumaja kuuluu vahvasti Ruotsin Lappiin, joka ulottuu selvästi Suomen Lappia etelämmäksi. Pohjoinen ulottuvuus näkyi myös tutkimustoiminnassa. Saimme kuulla mm. saamelaisten perinteiseen ruokavalioon liittyvästä tutkimushankkeesta sekä Vindel-joen laaksoon muodostetun saamelaisiin ja porotalouteen monin sitein kytkeytyvästä Unescon Vindelälven-Juhttatahkkan biosfäärialueella toteutettavasta kehittämishankkeesta. Siinä luonnontieteiden lisäksi olivat vahvasti edustettuina myös kulttuuriperinnön ja elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittäminen.

Yhteistyön paikkoja maaseudun kehittämisessä?

Parin päivän vierailun pohjalta SLU:n ja Ruralia-instituutin yhteistyömahdollisuudet vaikuttavat sangen luontevilta esimerkiksi ruoka-, metsä- ja matkailualoilla sekä maaseudun yhteiskunnallis-kulttuurisessa tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Harvaan asuttujen ja ilmastoltaan karujen pohjoisten maaseutualueiden haasteet niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisenkin kestävyyden näkökulmista, kun ovat maissamme loppujen lopuksi sangen samankaltaisia.

Kenties jo seuraaviin kansainvälisiin hankehakemuksiin lähdetään yhteistyössä uusien uumajalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Aapo Jumppanen
yliopistotutkija
Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti

Aluekehitys geopoliittisen murroksen aikana

|
Vastaa

Sami Moisio.

Ruralia-instituutissa tehdään arvokasta tutkimusta koskien Suomen aluekehitystä ja ylipäätään epätasaista aluekehitystä. Kansainvälisessä tieteellisessä keskustelussa alueellisista eroista on tullut viime vuosien aikana jälleen kuuma teema.

Globalisaation edellinen vaihe, joka alkoi 1980-luvulla ja on alkanut asteittain muuntua Yhdysvaltain ja Kiinan teknologiakiistojen, COVID19-pandemian ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena, tuotti ja kasasi satumaisia rikkauksia, mutta myös kasvatti sosioekonomisia ja alueellisia eroja.

Kahdenkymmenen viime vuoden aikana erot menestyvien ja vähemmän menestyvien paikkojen ja alueiden välillä ovat tulleet esille myös Suomessa. Vasta Venäjän hyökkäyssota ja Suomen itärajan sulkeutuminen kuitenkin nostivat aluekehityksen poliittisen keskustelumme yhdeksi keskeisteemaksi.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuoden 2022 helmikuussa on johtanut perinteisen geopolitiikan paluuseen aluepoliittiseen keskusteluun. Globalisaation edellisen vaiheen suurkaupunkien merkitystä valtioiden taloudellisen menestyksen tuottamisessa korostanut sekä monenlaisia maaseutuja kovasti kurittanut ”Piilaakso-geopolitiikka” ei ole tietenkään kadonnut mihinkään. Mutta Venäjän sotilaallisen uhan korostaminen on tuonut Suomen aluekehitystä koskevaan keskusteluun uudenlaisen turvallisuuspoliittisen vireen.

Jonkinlaista uutta aluekehittämisideointia saattaakin olla kehittymässä. Noiden ideoiden kääntyminen aluekehitykseen aidosti vaikuttaviksi toimenpiteiksi vaatisi kuitenkin laajoja ja pitkäkestoisia julkisia ja yksityisiä investointeja. Julkisia investointeja tarvitaan, jotta yksityinen pääoma kanavoituu Suomen alueille.

Joskus globaalin geopolitiikan heijastumat hämmästyttävät. En olisi itse uskonut kymmenen vuotta sitten, että Euroopassa ja Suomessa aletaan keskustella uudelleen teollisuuspolitiikasta tai teollisen tuotannon palauttamisesta näille alueille. Juuri nyt on kuitenkin käynnissä siirtymä, jossa tuotantoketjuja pidentäneen talousglobalisaation monikymmenvuotinen jakso on tulossa päätökseen.

Euroopassa todistetaan alueellisen teollisuuspolitiikan uutta tulemista. Esimerkiksi Saksa ja Ranska investoivat voimakkaasti vihreän siirtymän teollisuuteen. Samaan aikaan EU rakentelee eri tuotannonaloille teollisuusstrategioita – enemmän taikka vähemmän Yhdysvaltoja mukaillen.

Myös Suomessa on herätty tähän kehitykseen. Kestävän tuotannon houkuttelemiseksi on alettu suunnitella investointeja ja verohuojennuksia. Olen itsekin ehdottanut, että Suomeen pitäisi saada aikaiseksi kestävyyssiirtymään liittyvä teollisuuspoliittinen kokonaisohjelma, joka pitäisi sisällään alueelliset teollisuusstrategiat. Näin myös maamme pienet ja keskisuuret keskukset ja niitä ympäröivät maaseutualueet voisivat päästä mukaan uuteen valtiolliseen teollisuuspolitiikkaan.

Suomessa maailman nopeaan muutokseen on liittynyt jonkinlaista hajataittoa. Hallitus haluaa houkutella Suomeen uusia teollisia investointeja, mutta samaan ollaan kiinni globalisaation edellisessä vaiheessa ja vastustetaan yhteisten EU-vetoisten teollisuuspoliittisten rahastojen luomista. Näitä kuitenkin tullaan nähdäkseni lähivuosina tarvitsemaan, jotta uutta teollisuutta saadaan Suomeenkin rakennettua.

Esimerkiksi Saksan ja Ranskan massiivisen valtiontukipolitiikan vastustaminen on täysin ymmärrettävää pääomien vähyydestä kärsivän ja EU:n sisämarkkinoiden toimivuutta korostavan pienvaltion näkökulmasta. Mutta EU-rahastot on mahdollista saada toimimaan myös järkevällä tavalla. Niistä voisi parhaimmillaan tulla Suomen ja sen alueiden kehitystä tukeva voima.

Sami Moisio

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston aluesuunnittelun ja -politiikan professori. Hän toimii matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaanina ja Ruralia-instituutin johtokunnan varapuheenjohtajana.

Kolumni on julkaistu myös Ruralia-lehdessä 1/2024 (PDF).

Nalle Puh -asenteella Irlannissa eli muutama huomio kotiseudusta, kotimatkasta ja vähän sateestakin

|
Vastaa

Sataa sataa…

Istun laivassa Dublinin ja Holyheadin, Irlannin ja Walesin välillä. Edessäni on pitkä matka kotiin. Se odottaa kahden lauttamatkan ja kahdeksan junamatkan takana.

Olisin viisi seuraavaa päivää eräänlaisessa välitilassa, jossa arkiset rutiinit ja järjestykset eivät määritä olemistani. Olen jättänyt taakseni Galwayn, johon olin hieman jo ennättänyt kiintyä. Viiden päivän päässä odottaa koti Mikkelissä.

Minut oli alun perin vienyt kolmeksi viikoksi Irlantiin kotiseutu ja juuret, joista työstin artikkelia yhdessä Galwayn yliopistossa työskentelevän kollegan kanssa. Siitäkö lie johtui, että mobiiliverkon lakattua toimimasta Irlannin merellä laitoin puhelimeni sivuun ja aloin miettiä kotia, kotiseutua ja juurtumista.

Mieleeni juolahti bussipysäkillä Galwayssa käymäni keskustelu hieman humaltuneen miehen kanssa:

– Are you a Galway woman?
– No.
– You are now, we’re gonna keep you.

…ropisee…

Olin varsin otettu, lähes liikuttunut siitä, että pysäkkimies laski minut galwaylaiseksi muutaman hänen kanssaan vaihdetun sanan jälkeen.

Minulle annettiin mahdollisuus uuteen kotiseutuun ja statukseen, jota kenties voisi kuvata varttuneeksi versioksi ”Galway girlista”, jota Ed Sheeran laulussaan muistelee. Omassa mielessäni kahteen sanaan, Galway woman, tiivistyi ja niistä aukesi mahdollisuus tulla hyväksytyksi ja juurtua uuteen paikkaan.

Kotiseudusta on moneksi. Se voi kiinnittyä tiettyyn paikkaan tai olla Marvin Gayen ”Wherever I lay my hat, that’s my homen” sanoin siellä mihin kulkija hattunsa laskee, mihin reissunainen pysähtyy edes hetkeksi. Ja kohta hattu lasketaan jälleen uuteen paikkaan. Ehkä kotiseutu onkin se hattu!

Kiintopisteenä voi käyttää myös omaa matkalaukkuaan: Marlene Dietrich jätti omansa Berliiniin (”Ich hab’ noch einen Koffer in Berlin”). Sinne voi palata aina, kun ikävä iskee. Kaikki tarpeellinen odottaa jo siellä, matkalaukussa Berliinissä.

Matkani eteni, mutta kotiseutu ei jättänyt rauhaan. Kun Eurostar-juna syöksyi Folkestonessa Englannin kanaalin alittavaan tunneliin, ajattelin kotinsa jättäneitä siirtolaisia, jotka pyrkivät keinolla millä hyvänsä paikkaan, johon he voisivat juurtua ja joka ottaisi heidät vastaan.

…tili-tili-tom.

Mutta missä välitilaan jumiutuneiden odottajien kotiseutu on? Voiko se muodostua junaraiteiden ja rekkaparkkien laitamien telttakyliin?

Entä Hampurin päärautatieaseman lähikaduilla norkoilevat kodittomat? Onko heidän kotiseutunsa siellä, mihin he illoin makuupussinsa yöksi levittävät? Vai jääkö kotiseutu unelmaksi paremmasta tulevaisuudesta, tavoittamattomissa olevaksi ylellisyydeksi?

Kotiseudun voi kuvitella monenlaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Kyseessä on henkilökohtainen tunne ja kokemus, jota kuitenkin määrittävät myös yksilön hallitsemattomissa olevat asiat, politiikat ja lainsäädännöt.

Läpikulkutiloissa odottavalle kotiseututunteesta voi muodostua pelastusrengas ja keino hallita elämää, johon itsellä muutoin on niukasti välineitä vaikuttaa. Luottaen siihen, että joskus hänestäkin voi tulla Galway woman.

Entä otsikossa mainittu Nalle Puh -asenne, mikä se sitten on ja miten se liittyy kotiseutuun? Ei sen kummemmin (joskin Nalle Puh on kovin kiintynyt Puolen Hehtaarin Metsään ja sen asukkaisiin), mutta sekin on Irlannin herättelemä tunne: mitäpä sateista, niitä tulee ja menee.

Ja kun elämä heittää eteesi sadepäivän, leiki lammikoissa!

Kirjoittaja Eeva Uusitalo tutkii Ruralia-instituutin projektissa Dynamics of localities and enterprises (SA 333447) paikallisyhteisöjen ja yritysten suhdetta ja sadepäivien sattuessa leikkii lammikoissa.

Restonomiopiskelijana tiedemaailmassa – Haasteita, ruokaa ja vastuullisuutta

|
Vastaa

Keväällä 2023 restonomin opinnoissani alkoi lähestyä jakso nimeltään ”restonomien syventävä harjoittelu”, jossa tarkoituksena oli suorittaa 60 päivää kestävä työharjoittelu. Ainoana kriteerinä harjoittelujaksossa oli, että harjoittelun pitää liittyä ruokaan.

Monet luokkatovereistani halusivat päästä ravintolaan tekemään esihenkilön tehtäviä, mutta minua koko ajatus ei kiinnostanut. Ennen restonomiopintojeni aloittamista tein pitkään töitä kokkina ja vuoropäällikön sijaisena, ja siksi halusin jotain uutta tulevalta harjoittelujaksolta.

Saman vuoden keväällä meille järjestettiin seminaari ylemmän vuoden restonomiopiskelijoiden harjoitteluista. Eräs opiskelija kertoi olleensa harjoittelussa ruokaan painottuvassa kehittämishankkeessa. Kiinnostuin saman tien.

Harjoittelupaikan hakeminen ruokahankkeiden parista osoittautui hankalammaksi kuin mitä odotin. Useat henkilöt jättivät vastaamatta viesteihini tai kertoivat, että he eivät voi ottaa tällä hetkellä harjoittelijoita. Tilanne vaikutti pahimmillaan siltä, että joudun siirtämään omaa harjoittelujakson ajankohtaa.

Muutaman viikon kuluttua sain tietooni, että eräs ruoka-alan kehittämishanke oli käynnistymässä Etelä-Pohjanmaalla. Lähdin selvittämään asiaa tarkemmin. Hankkeen projektipäällikkö otti minuun yhteyttä ja kertoi, että restonomiopiskelijana sopisin parhaiten Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin osioon hankkeessa.

Hanke oli ”Kestävä ja vastuullinen Ruokaprovinssi” -hanke, joka keskittyi ruokajärjestelmän ympäristövastuullisuuden kehittämiseen Etelä-Pohjanmaan alueella. Ruralian osuus painottui ruokapalvelujen ympäristövastuullisuuteen. Ympäristöasiat kiinnostivat minua jo ennen harjoittelua, joten hanke vaikutti mielenkiintoiselta.

Harjoittelujakson aikana pidemmän päälle hakusessa olleet tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyivät.

Ensimmäinen kuukausi harjoittelussa oli uusien asioiden opettelemista. Vaikka olin jo aiemmin työssäni ja opiskeluissani tutustunut ruoka-alaan, minun oli nyt perehdyttävä siihen, mitä hankemaailmassa tapahtuu. Ensimmäisten viikkojen aikana pääsin tutkimaan, mitä kaikkea ruokahankkeissa on tehty ympäristövastuullisuuteen liittyen ja minkälaisia tuloksia niissä on tullut.

Alkukartoituksen jälkeen siirryin haastattelemaan ruokapalveluja julkiselta sekä yksityiseltä sektorilta Etelä-Pohjanmaan alueelta. Ensimmäinen haastattelu toteutettiin yhdessä toisen harjoitteluohjaani kanssa, jossa pääsin tutustumaan haastattelutilanteeseen. Ensimmäinen itse tekemäni haastattelu meni jännityksessä, mutta hyvän haastattelulomakkeen avulla haastattelu sujui moitteettomasti. Mitä enemmän haastatteluja tein, sen varmemmin luotin siihen, että haastattelusta saadaan tutkimuskysymyksiin liittyviä vastauksia.

Haastatteluja saatiin järjestettyä yhteensä 12 kappaletta, mikä oli enemmän, mitä alun perin odotin. Haastattelujen lisäksi raporttien kirjoittaminen alkoi olla sujuvampaa harjoittelun edetessä ohjaajieni ohjeiden avulla.

Alkuperäinen harjoittelujaksoni kesti 3kk, jonka jälkeen jatkoin Ruraliassa vielä noin kuukauden verran. Parasta harjoittelujaksossa oli mahdollisuus päästä tutustumaan kehittämishankkeisiin, monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät sekä kannustavat harjoittelun ohjaajat.

Harjoittelujakson aikana oma tietämykseni ruokapalvelujen liiketoiminnasta ja ruoan ympäristövastuullisuudesta syventyi mm. ruokapalvelujen haastattelujen ja aiempien hanketulosten tutkimisella. Lisäksi pääsin harjoittelussa käyttämään jo osaamiani asioita. Harjoittelujaksosta jäi käteen päättäväisyyttä, luotto omiin kykyihin sekä opinnäytetyön aihe ja materiaalia opinnäytetyöhön. Motivaatio opiskeluun ja kiinnostus uuden oppimiseen kasvoi harjoittelujakson myötä.

Harjoittelujakson aikana pidemmän päälle hakusessa olleet tulevaisuuden suunnitelmat selkiytyivät. Tarkoitukseni on AMK-opintojen jälkeen hakea maisteri- tai YAMK-opintoihin.  Harjoittelujakso on ollut uskomaton kokemus ja suosittelen Ruralia-instituuttia harjoittelupaikkana jokaiselle. Ruralia-instituutti on yhteisöllisyydessä edelläkävijä, jossa harjoittelija otetaan erinomaisesti huomioon.

Miikka Jokinen

Kestävä ja vastuullinen Ruokaprovinssi -hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Women can change the entrepreneurial scenario in the Nordics: for better

|
Vastaa
Women sitting in tables and discussing.

Mira Valkjärvi (left), Heli Salmela and Maria Miller are discussing about sustainable development goals in Gengreen´s kickoff meeting. Photo: Heidi Väliaho.

In the Nordic countries, there’s a rising focus on entrepreneurship, fostering the growth of new national ecosystems. Despite recent efforts to support female entrepreneurs, a noticeable gender gap persists. In Finland, only 34% of entrepreneurs are women, while in Sweden, the figure is 23%. Additionally, industries remain heavily gendered.

According to studies female entrepreneurs are lacking capital and technical assistance. They have fewer role models and smaller networks. Because entrepreneurship predominantly can be considered masculine phenomenon women are having hard time to find their place in the field. Women experience more discrimination, and they are the ones who bear the costs of parenthood.

How to bridge the gender gap in entrepreneurship, how to create mechanisms and tools to support female entrepreneurs? These were the main topics at the center of the discussion which took place in Seinäjoki on the 11th of April 2024.

Researchers and developers from the Interreg Aurora sponsored GENGREEN project met in Skaalamo, a new start up facility established by Into Seinäjoki.  Skaalaamo will be, starting from May 2024, the physical place where regional entrepreneurs can meet, get trained, participate to workshops and events and exchange ideas and practices.

Discussion and debate were bustling. Mutual understanding among developers and researchers was that there is a strong need for safe places where female entrepreneurs can start to find their capabilities and flourish, but also where they can strengthen their resilience, acquire news skills and networking activities.

In the meeting it was decided that for the coming years these kinds of places will be launched in the form of Living Labs in South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia, Lapland, Kirkenes and Norrbotten. The aim of the facilities is to provide knowledge, tools and networks for the women green entrepreneurs and tackle the society-related issues they face. Also, the Living Labs will provide an opportunity for stronger, cross-border networks.

Various studies show that women outperform environmental, social and governance metrics and they can create sustainable solutions that serve better to other women. That is the reason why especially green female entrepreneurship is needed and worth of extra support.

Silvia Gaiani, Ada Trogen and Hannele Suvanto

Writers are working in GENGREEN project which aims at supporting green (female) entrepreneurship, specifically micro and small/medium size enterprises, in South and Central Ostrobothnia, Lapland, Norrbotten, Troms and Finnmark through several activities.

GENGREEN @ Facebook (group)
GENGREEN @ LinkedIn (group)

Ikääntyvät toisivat moneen yritykseen lisäbuustia

|
1

Kuva: Rodeo.

Ikääntyvien ei tarvitse vain istua kiikkustuolissa kutomassa sukkaa, sanoo esimerkiksi professori Taina Rantanen (STT 9.3.2024). He ovat potentiaalisia työntekijöitä, joilla voisi olla mielenkiintoisia rooleja työelämässä. Erityisen tärkeää tämä on maaseudulla.

Tilastot kertovat Etelä-Pohjanmaan osalta tuttua tarinaa: väki vähenee ja vanhenee. Vuonna 2022 Etelä-Pohjanmaan kuntien huoltosuhteen, eli sen kuinka monta alle 15-vuotiasta ja yli 65-vuotiasta henkilöä on suhteessa sataan työssäkäyvään, keskiarvo oli 85,1, kun koko maan huoltosuhde oli 62,3.

Maakunnasta muuttaa vuosittain opiskeluikäisiä nuoria pois prosentin verran maakunnan väestöstä ja alle puolet heistä palaa. Samaan aikaan maakunta ei houkuttele myöskään maahanmuuttajia; vuonna 2022 maahanmuutosta 1,7 % kohdistui Etelä-Pohjanmaalle.

Ikääntyvillä työntekijöillä olisi maakunnalle sellaista annettavaa, jota nuoremmilta ei löydy. He voivat olla dynaamisia ja uudistavia voimia työelämässä, koska he tuovat mukanaan ainutlaatuisen yhdistelmän kokemusta, joustavuutta, luovuutta ja sitoutumista. Lisäksi toimintakyky pysyy suurimmalla osalla ikääntyvistä ennallaan.

Ikääntyvistä työntekijöistä on siis syytä pitää kiinni ja houkutella heitä yrityksiin. Apuna tässä on ikäjohtaminen. Siinä otetaan huomioon työntekijän ikä ja ikäsidonnaiset tekijät eri osa-alueissa, kuten työn suunnittelussa ja organisoinnissa yksilön ja yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Maaseudun pienissä yrityksissä on erityisen tärkeää huomioida ikäjohtaminen. Se on oleellista osaamisen säilymisen, tiedon siirtymisen, hyvinvoinnin ja yrityksen elinvoiman näkökulmasta. Ikäjohtaminen täytyy soveltaa maaseutuympäristöön ja sen eri kokoisiin yrityksiin sopivaksi.

Ruralia-instituutissa ikäjohtamiseen pureudutaan yhdessä Siirtolaisuusinstituutin kanssa hankkeessa nimeltä ”Monimuotoinen työyhteisö rakentamassa paikallista innovaatioympäristöä, MONI-INNO”. Haastamme alueen yrittäjiä osallistumaan hankkeen työpajoihin ja oppimaan ikäjohtamisesta.

Ikääntyvissä työntekijöissä on näkemyksemme mukaan hyödyntämätöntä potentiaalia, jota Etelä-Pohjanmaalla ei ole varaa hukata.

Ada Trogen, Merja Lähdesmäki, Toni Ahvenainen, Marja Enbuska ja Markku Mattila

Kirjoittajat ovat MONI-INNO-hankkeessa työskenteleviä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja Siirtolaisuusinstituutin asiantuntijoita.