Heippa kaikki ja hyvää maanantaita! 🙂 Täällä kirjoittelevat musaryhmän Anni ja Anna. Päätimme pohdiskella blogitekstissämme musikaalisuutta ja sen periytyvyyttä.

Hiljattain julkaistun suomalaisen tutkimuksen mukaan musikaalisuudelle tosiaan löytyy biologista taustaa, mutta sen ilmenemiseen vaaditaan musiikille altistumista ja ympäristöä, jossa musiikkikulttuuri on esillä. Tämä herättääkin kysymyksen siitä että kuinka suuri osa musikaalisuudesta on perittyä ja voiko perimältään ”epämusikaalisesta” ihmisestä harjoituksen kautta kehittyä huippumuusikko? Onko musikaalisuus ylipäätään mitattavissa tai arvioitavissa oleva ilmiö?

Varmasti kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän musikaalisia omalla tavallaan. Jollain voi olla hyvä rytmitaju, vaikka laulaminen ei suju laisinkaan. Toisella taas saattaa olla erittäin tarkka sävelkorva, mutta sorminäppäryys ei riitä esimerkiksi kitaran kielien hallintaan. Musikaalisuus, kuten kaikki muutkin taide- ja taitolajit ovat harjoittelulla kehitettäviä asioita: harva syntyy mestarimuusikkona. Jotkut kuitenkin tuntuvat tarvitsevan vähemmän harjoitusta vaikkapa uuden soittimen kanssa kuin toiset – voisiko perimällä olla osuutta asiaan?

Perhe on varmasti myös suuri vaikuttava tekijä musikaalisuuden kehittymisessä. Usein vanhemmat, joille musiikki on tärkeä osa elämää, johdattelevat lastaankin musiikin pariin esimerkiksi ehdottamalla musiikkiharrastuksen aloittamista. Tällaisissa perheissä lapsi altistuu arjessakin musiikille enemmän, kuin perheessä, jossa musikaalisuus ei ole niin vahvasti läsnä muiden perheenjäsenten elämässä. Näin vanhempien musikaalisuus vaikuttaa lapseen myös ulkoapäin – geneettisen perimän lisäksi.
Kuulisimme mielellämme teidän omia kokemuksia musikaalisuudesta. Löytyykö teidän suvustanne taipumusta musikaalisuuteen? Ja jos löytyy, niin uskotteko sen johtuvan perimästä, vai kenties ihan muista syistä?

-Anni ja Anna/”Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä”-ryhmä

Torstain (9.10.) blogikirjoituksessa esiteltiinkin jo peruskoulun opetussuunnitelman luonnehdintoja musiikinopetuksesta. Ylevän kuuloisessa kuvauksessa korostetaan musiikin kontekstisidonnaisuutta ja erilaisten kulttuurien ymmärtämistä opetuksen tavoitteena. Monipuolisen musiikkikäsityksen välittäminen alakouluikäisille lienee kuitenkin melko haasteellista.

Jos perinteisesti musiikintunnit ovat koostuneet ainakin melko suurelta määrin yhdessä soittelusta, rajoittuu mahdollisesti musisoitavat kappaleet yleensä laulukirjojen mahdollisimman monille tuttuihin ja helppoihin viisuihin. Musiikinopettajan on soitettavia kappaleita valitessaan tehtävä monta kompromissia sen vuoksi, että suurin osa lapsista ei osaa soittaa, kappaleet pitää olla mielellään useimmille tuttuja, sanoitusten pitää olla lasten korville soveliaita jne. Uusiin musiikkityyleihin tutustuminen ei myöskään oikein tahdo onnistua suoraan soittamisen kautta. Lopputuloksena on helposti sisällöltään kädenlämpöistä ja mahdollisimman keskivertolapselle tähdättyä kulttuurisesti yksipuolista musiikkitoimintaa.

Pitäisikö musiikinopetukseen siis sisällyttää enemmän esimerkiksi musiikin kuuntelua? Oletko itse kokenut muusiikintuntien myötä oppineesi jotakin uutta muista kulttuureista? Vai onko musiikinopetukselle riittävä funktio vain tarjota lapsille mahdollisuus eri soitinten kokeilemiseen?

Tero / ”Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä” -ryhmä

Oman ryhmäni tutkimusaiheen innoittamana päädyin hieman syvällisemmin pohtimaan musiikkia ja musiikin merkitystä, erityisesti nuorten elämässä. Näin ollen satuin törmäämään erääseen mielenkiintoiseen tutkimukseen, jossa oli selvitelty musiikin merkitystä peruskouluikäisten nuorten elämässä. (Kyseinen tutkimus oli osana laajaa taito-, ja taideaineiden  arviointikokonaisuutta vuodelta 2011.)

Tutkimuksen tuloksissa ilmeni, miten merkittänä ja tärkeänä nuoret pitivät musiikkia heidän omassa elämässään. Nuoret kertoivat musiikin rentouttavan ja piristävän. Se tuo mielihyvää, motivoi, antaa energiaa ja parantaa itsetuntoa.  Musiikki voi myös lisätä luovuutta, ruokkia mielikuvitusta, kuljettaa muistojen ääreen tai herätellä haaveita tulevasta.

Musiikin avulla nuoret vahvistivat keskenäistä yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä ystävien ja heille tärkeiden vertaisryhmien parissa. Musiikilla koettiin olevan olevan merkittävä rooli nuorten sosiaalisessa kanssakäymistä sekä vapaa-ajan vietossa (konsertit, bileet, illanvietot, festarit, tanssiminen, laulaminen…) Nuoret kokivat musiikin tuovan yhdessäoloon merkitystä, luovan taustalla tunnelmaa ja sitä hyvää, rentoa ja oikeanlaista “fiilistä.”

Suurin osa tutkimukseen osallistuneista nuorista koki musiikin olevan tärkeä osa heidän omaa identiteettiä ja omakuvan rakentamista, työstämistä ja ilmaisua. (Tyyli, pukeutuminen, ulkonäkö, vertaisryhmät, ystävät, vapaa-aika, elämänkatsomus..)

Musiikilla oli merkittävä rooli myös tunteiden, erityisesti negatiivisten tunteiden käsittelyssä. Tutkimuksessa nuoret kertoivat musiikin..

Mutta vaikka päädyin pohtimaan musiikin merkitystä nuorten elämästä käsin, koskettaa se varmasti meitä jokaista. Musiikilla on kautta aikojen ollut  merkittävä rooli ihmisten elämässämme, oli kyse sitten yksilöstä, ihmisryhmästä, rodusta, yhteisöstä, uskonnosta tai kansakunnasta.

“Sellaista kulttuuria ei ole, jossa musiikkia ei lainkaan olisi”

Musiikin voima ja vaikutus on todellista. Sen on todistettu esimerkiksi aktivoivan aivojamme ja vilkastavan verenkiertoa. Musiikilla on moniulotteinen vaikutus niin mielen, kuin koko kehon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Ehkäpä tästä  syystä  meillä onkin käytössä erilaisia musiikillisia menetelmiä edistämässä ja tukemassa hyvinvointiamme ja kehitystä. Meillä on esimerkiksi..

Minusta olisikin nyt mielenkiintoista tietää, mikälainen merkitys musiikilla on sinun elämässäsi?

(Auttaako musiikki rentoutumaan pitkän koulupäivän jälkeen? Vai auttaako se sinua nukahtamaan? Antaako se tehoa ja puhtia siivoamiseen tai lenkkeilyyn? Auttaako se keskittymistäsi opiskeluun? Fiilisteletkö musiikkia autolla ajaessasi? Vai kenties tanssit ja laulat kotona ruokaa laittaessa?..)

T/Mirjam-Laura Hyrynen

Tutkijamme Janne (Jan-Erik Mansikka) kertoi tapaamisessamme ohimennen, että on tutkimusta siitä, että uskontoa ja musiikkia pidetään vähiten arvostettuina kouluaineina. Ne nähdään ikään kuin “extra-oppiaineina” , vaikka kyseisillä tunneilla viihdytäänkin hyvin. Toisaalta ne saattavat olla juuri niitä inhokkiaineita.

Tunnustaudumme molemmat teologian pääaineopiskelijoiksi, joten erityisesti uskonnon opetuksen merkityksellisyys kiinnostaa meitä. Tutustuimme uskonnon ja musiikin opetussuunnitelmiin ja huomasimme että, uskonnon yleiskuvaus on lyhyt verrattuna musiikin yleiskuvaukseen. Sen sijaan musiikin yleiskuvauksessa tuodaan runsaasti esille opetuksesta saatavia hyötyjä. Tässä  peruskoulun viimeisimmän opetussuunnitelman yleiskuvaukset kyseisistä oppiaineista:

“Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen lähtökohtana on tutustuttaa oppilas monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin ja tuoda esiin oppilaan kehityksen ja kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. Oppilasta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä näkemään uskontojen vaikutuksia yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Opetuksen tavoite on laaja-alainen uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys.”

“Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen  kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisunvälineitä ja tukea hänen kokonaisvaltaista kasvuaan. Opetuksen tehtävänä on myös saattaa oppilas ymmärtämään, että musiikki on aika- ja tilannesidonnaista. Se on erilaista eri aikoina, eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa, ja sillä on erilainen merkitys eri ihmisille. Opetuksessa tulee ottaa huomioon, että musiikin ymmärtämisen ja käsitteellistämisen perustana ovat musisoinnin ja musiikin kuuntelun yhteydessä saadut merkitykselliset kokemukset. Musiikin opetus antaa välineitä oppilaan oman musiikillisen identiteetin muodostumiseen prosessissa, jonka tavoitteena on rakentaa arvostavaa ja uteliasta suhtautumista erilaisiin musiikkeihin. Musiikillisia taitoja kehitetään pitkäjänteisellä, kertaamiseen perustuvalla harjoittelulla. Yhdessä musisoiminen kehittää sosiaalisia taitoja, kuten vastuullisuutta, rakentavaa kriittisyyttä sekä taidollisen ja kulttuurisen erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Oppilaan kokonaisvaltaisen ilmaisun kehittymistä tulee tukea myös etsimällä yhteyksiä muihin oppiaineisiin. Musiikin opetuksessa sovelletaan teknologian ja median tarjoamia mahdollisuuksia.“ 

(Lähde: Valtakunnallinen OPS http://opspro.peda.net/porvoo/viewer.php3?DB=porvoon)

Arvaatte varmaan että teologian opiskelijoina meillä on monia erilaisia syitä uskonnonopetuksen tukemiseen (vaikka nykyisessä muodossa kehitettävääkin löytyy). Haastammekin teidät korvaamaan musiikki sanan uskonto sanalla, erityisesti lihavoiduissa kohdissa. Toimisiko kuvaus muutoksen jälkeen? Lisäksi haluaisimme kuulla, miksi mielestänne  uskontoa ja musiikkia (tai muita taideaineita) ei pidetä yhtä relevantteina oppiaineina kuin reaaliaineita?

Heini & Saara / “Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä” -ryhmä

Heippa kaikki!

Täällä Minervatorin ryhmätyötilassa keskiviikkona 8.10.2014 klo 12.07 on julistettu alkaneeksi “Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä” -ryhmän blogiviikko! Täällä kirjoittelevat blogin ensikertalaiset Heini, Anni, Anna, Karoliina, Mirjam, Tero, Hanna ja Saara. Yritämme parhaamme mukaan viihdyttää teitä tämän viikon ajan…

Aloitamme blogiviikon kysymyksellä, jonka avulla haluaisimme kartoittaa teidän näkemyksiä lööppimme todenperäisyyteen. Meitä kiinnostaisi tietää, millaisia kokemuksia teillä on musiikinopetuksesta peruskoulussa. Hyviä vai huonoja? Onnistumisia vai epäonnistumisia? Onko opettajalla ollut vaikutusta tuntien mielekkyyteen? Millainen ryhmähenki musiikintunneilla on ollut?

Haluaisimme myös muutamia konkreettisia esimerkkejä musiikintuntien sisällöstä. Mitä musiikintunneista on jäänyt mieleen? Onko jotain, mitä olisit muuttanut opetuksessa?

“Peruskoulun musiikinopetuksessa ei ole mitään järkeä. Se erottaa enemmän kuin yhdistää.”

Mitä mieltä olette?

(Ps. Oma tutkijamme Jan-Erik Mansikka on myös kiinnostunut vastauksistanne! :D)

Vad är motivation och hur skapas motivation? Den forskare som kunde slå huvudet på spiken och forma en universell motivationsformel skulle garanterat vara alla pedagogers bästa vän. Dock är sannolikheten för en universell motivationsformel inte speciellt stor. Alla är vi olika och det som motiverar mig behöver nödvändigtvis inte motivera dig. Det som motiverade mig igår kanske inte längre motiverar mig i lika hög grad nästa år. Stensmo har definierat motivation så som en process, som sätter människan i rörelse. Andra definitioner på motivation är att det handlar om ett inre tillstånd som väcker, styr eller behåller ett beteende.

Motivation är ett svår mätt begrepp. I skolvärlden har en del förespråkat betygsystem som en sporre gällande motivationen och inlärningsprocessen. Det finns olika syn på betygens existens och huruvida de hjälper eller stjälper eleverna. En del anser att betygen enbart hjälper eleverna till en ytlig yttermotivation, där elevernas huvudintresse inte kommer att vara att lära sig utan att enbart prestera bra vitsord. Yttremotivation syftar nämligen på en motivation som kommer utifrån, exempelvis i form av straff eller belöningar. Den inrebelöningen däremot syftar på elevens egen motivation, man vill exempelvis lära sig någonting på grund av att man vill lära sig. En människa som enbart motiveras av de yttre faktorerna är oftast inte intresserad av uppgiften, utan enbart på vad hen ska vinna på att utföra den. De flesta människor motiveras dock av både yttre och inre motiv i de flesta fall och skalan däri mellan är inte svartvit.

Hjälper och motiverar betygen överhuvudtaget eleverna att prestera bättre? Enligt Skinners operanta beteendeteori kan olika typer av belöningar och bestraffningar fungera som motiverande faktorer (Skinner, 1974). Betyg anses vara en sådan motiverande faktor, speciellt om man kan sammankoppla betygen som ett socialt incitament tillsammans med positiv respons. En elev kan antingen öka sin arbetsinsats på grund av att man är medveten om att det finns en möjlighet att nå ett högre betyg eller på grund av rädslan att falla ner på betygsskalan. Beroende på elevens orsaker, kan man prata om en positiva yttre motivation eller negativ yttre motivation.

De undersökningar som har gjorts visar dock på att betygen inte är hela sanningen för att man ska prestera bra och motiveras till kunskap. Andra viktiga faktorer för elevernas lärande och motivation är läraren, påverkningsmöjligheter och skolmiljön. Lärarens engagemang anses vara en viktig motivationsfaktor (Nian & Arvidsson, 2011) och i och med detta kan man dra slutsatsen om att dagens elever är medvetna om vilket ansvar läraren innehar när det kommer till studiemotivation. Enligt Rosenthal och Jacobsen (Nian & Arvidsson, 2011) så är lärarens förväntningar, både positiva och negativa, det som påverkar elevens beteende och prestation.
En annan faktor som har betydelse för elevernas motivation är att kraven är anpassade efter varje elev (Conradsson, 2012). Skoluppgifterna måste kännas relevanta för eleverna för att de ska kännas meningsfulla och därmed motiverar elevernas inlärning. Det är även viktigt för eleverna att få vara med och bestämma för att på så vis höja deras engagemang och göra dem mer motiverade (Conradsson, 2012). Det är även viktigt med både långsiktiga och kortsiktiga mål för att hålla motivationen på topp. Betygen kan fungera som ett slags långsiktigt mål, men det är även viktigt att komma ihåg att den yttre motivationen som betygen ger kan skapa både en positiva yttre motivation och negativ yttre motivation. Betygen är precis lika individuella som oss människor och andra faktorer så som lärarnas intresse, trygg skolmiljö och meningsfulla uppgifter spelar in när det gäller vår lärande motivation.

//Alexandra – Motivaatio-ryhmä

Hejjsan alla!

Täällä kirjoittelee Sandra motivaatioryhmästä:) Olen myöskin blogineitsyt, aivan kuten monet muutkin ovat jo edellä kertoneet. Varoituksen sana: suomenkielen taituri en ole:D

Vitsi mikä fiilis! Luulin, että yliopiston alkuviikkojen luennoilla koetut euforiset tunteet olisivat jo jääneet taakseen alkuhuuman vallitessa, mutta väärässä olin. Nämä onnelliset tuntemukset kohtaamisista Siltavuorenpenkereellä sen kuin jatkuvat… Miten tämä voikaan olla näin ihanaa?? Välillä minun on vaikea käsittää, miten olen päässyt osaksi tätä kaikkea kokonaisuutta ja yhteisöä. Motivaatio opiskeluun kasvaa päivä päivältä; kiitos siitä teille kanssaopiskelijat ja henkilökunta. Erityiskiitos tieteenalalle yleinen- ja aikuiskasvatustiede, joka on yllättänyt pääkoppani totaalisesti.

Halusin jakaa kanssanne niin omia kokemuksiani kuin ryhmämme fiiliksiä tutkijatapaamisesta tältä viikolta. Olimme osan kanssa tapaamisen jälkeen todella ihmeissämme. Onnekseni valitsin muutama viikko sitten tutkittavaksi aiheeksi jo edellä mainitun ”Kiinnostus on katsojan silmässä”. Tajunta mielenkiinnosta tätä motivaatiotutkimusta kohtaan heräsi viimeistään nyt ymmärtäessäni tutkijan kertomusten myötä, kuinka monet asiat sanoihin motivaatio ja kiinnostus linkittyykään. Sehän on kaikkea sitä, mitä olen pohtinut reflektoidessani itseäni juuri ennen nukkumaanmenoa. Kaikkea sitä, mitä läheisteni kanssa olen pohtinut viinilasi(e)n äärellä! Minkälaisia tuntemuksia teidän ryhmienne tutkijatapaaminen herätti?

Ainakin meidän tutkija oli kovin sympaattinen, avoin sekä puhelias. Hän herätti mielenkiintomme heti alusta alkaen kertoessaan omakohtaisista kokemuksistaan, joihin pystyimme itsekin samaistua. Aihepiirimme käsitteli suurimmaksi osaksi pienten lasten oppimismotivaatiota sekä lasten haavoittuneisuutta. Oli helppoa asettua lasten asemaan, sillä olemmehan jokainen joskus itsekin olleet sottaisia vaippahousuja 😀

Tutkijan argumentit olivat ainakin itselleni merkityksellisiä. Ne jättivät mieleeni pohdintoja ihmisen haavoittuvaisuudesta. Siitä, kuinka jokainen olemme omanlaisemme yksilö; meillä on erilaiset kiinnostuksen kohteet ja henkilökohtainen halu toteuttaa asioita. Jo pienelle lapselle annetut palautteet saattavat vaikuttaa negatiivisesti tulevaisuudessa tapahtuviin vuorovaikutustilanteisiin. Toinen innostuu aikuisen antamasta palautteesta samalla kun toiselle jää siitä elinikäiset traumat. Mitkä vaikuttavat siihen miten vastaanotamme kehuja? Käytämmekö kehut positiivisena energiana tulevissa tilanteissa, vai imaisemmeko kommentit synkkään varastoomme, jota emme järjestä, vaan jonka jätämme purkamatta oman onnensa nojaan?

Onko teillä jäänyt mieleenne joitakin opettajanne ohjeistuksia vuosien takaa, jotka vaikuttaisivat vahvasti käyttäytymiseenne vielä tänä päivänä?

Kiinnostus ohjaa meitä tekemään valintoja, joihin meillä on motivaatiota. Koska motivaatio esittäytyy niin monimuotoisena, toimintaa ohjaavana voimana, miten selvitämme kaikki ne tekijät, jotka motivaatioon ja sitä kautta toimintoihin vaikuttavat?Tiettyyn toimintoon ryhtyminen syntyy välillä itsestäänkin ilman motivaation tiedostamista. Ihastuin ilmaisuun ”a road is made by walking”, jonka bongasin Sanna Ryynäsen ja Juha Suorannan teoksesta nimeltä Taisteleva tutkimus. Sanonta sisällyttää mielestäni mainiosti sekä tietoiset että tiedostamattomat elementit, joista motivaatiokin koostuu. Joistakin asioista tiedämme, mistä mielenkiinto niihin on syntynyt. Osaan kiinnostuksen kohteista emme taas millään tahdo löytää ratkaisua. Vaikka kuinka yrittäisi pakottaa itsensä pitämään fysiikasta, se ei vain onnistu. Miksi näin?

Heipparallaa täällä kirjoittelee Senja-Riitta (Seikku) ja Johanna (Nanna) !

Meidän ryhmän otsakkeemme oli ¨Kiinnostus on katsojan silmässä¨. Aloimme pohtimaan omia harrastuksiamme sekä motivaatiota ja kiinnostusta niitä kohtaan kyseisen väitteen pohjalta. Kaikki ihmiset kiinnostuvat eri asioista erilaisten syiden takia. Seikku on aloittanut nyt syksyllä uutena harrastuksena tankotanssin ja Nanna puolestaan on pelannut pesäpalloa jo 13 vuotta. Molemmilla meillä on omat syymme harrastaa ja sen taustalla paljon erilaisia motivaatiotekijöitä.

Seikun pitkäaikainen sirkusharrastus päättyi kolme vuotta sitten. Nyt tänä syksynä Seikku halusi uuden harrastuksen, joka olisi kuitenkin samankaltainen sirkuksen kanssa. Siitä se kiinnostus tankotanssin kokeiluun sitten lähti. Tankotanssissa Seikkua eniten motivoi se, että siinä on sopivasti uutta ja vanhaa. Sirkuksesta tuttu akrobaattisuus sekä yhdistelmä liikuntaa ja esittävää taidetta tuovat tutun lajin tuntua ja helpottavat uuden lajin haltuunottoa. Toisaalta tankotanssi eroaa entisestä sirkusharrastuksesta sopivasti tuoden harjoitteluun uusia haasteita. Yhtenä suurena motivaatiotekijänä toimii myös se, että oman kehittymisen uuden lajin parissa huomaa nopeasti. Uutuudenviehätys tuo myös motivaatiota ja intoa treenaamiseen.

Nanna on ihan uudenlaisessa tilanteessa oman harrastuksensa kanssa. Viime kauden päätyttyä joukkue hajosi ja tuleva on kokonaan auki. Nannan pitää alkaa suunnitella seuraavaa kautta sekä pohtia, missä pelata seuraava kausi ja kenen kanssa. Tämä onkin paikka Nannalle miettiä omia motivaatiotekijöitään harrastustaan kohtaan. Onko suurimpana motivaationa itse kilpaileminen ja kehitys vai kenties porukka, ystävät tai hauskuus. Nannan kohdalla motivaatioon vaikuttavat monet tekijät ja siksi päätöksen muodostaminen onkin vaikeaa.

Olisi mielenkiintoista kuulla vastaavia asioita teiltä.

Mikä teitä motivoi omissa harrastuksissanne?

Minkälaisia kokemuksia teillä on?

T. Seikku & Nanna

Moikka kaikki!
Täällä kirjoittelee Ida Motivaatio-ryhmästä. Niin kuin selvästi monella muullakin, tämä on myös minun eka blogiteksti. Saa nähdä, mitä tulee!
Ajattelin kirjoittaa motivaatiosta ja erityisesti siitä, mikä meitä motivoi tekemään erilaisia asioita. Käsittelen aihetta oheisen videon kautta: https://www.youtube.com/watch?v=u6XAPnuFjJc . (KLIK!)
Löysin netistä tämän aivan täydellisesti aiheeseeni liittyvän videon. Video käsittelee juuri sitä, mikä meitä ihmisiä oikeasti motivoi. Klikkasin videon innoissani auki ja aloitin katsomisen.
Videossa kerrotaan kahdesta tutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa MIT:ssä (Massachusetts Institute of Technology) opiskeleville opiskelijoille annettiin erilaisia haasteita, esimerkiksi sanaristikoiden ratkomista ja fyysisiä tehtäviä. Tutkittiin, miten kolme eri suuruista palkkiota vaikuttivat oppilaiden tehtävien suorittamiseen (hyvä suoritus —> hyvä palkkio, huono suoritus —> huonompi palkkio). Mielenkiintoista olikin se, että kun kyse oli ns. mekaanisesta tekemisestä (tehdään vaa samalla tutulla kaavalla tiettyjen ohjeiden mukaan) palkkiot motivoivat suoriutumisessa MUTTA kun kyseeseen tuli “oikeasti” haastava tehtävä, joka vaatikin kognitiivisia taitoja ja asian kunnollista sisäistämistä, palkkioiden vaikutus oli päinvastainen – suoritus huononi. Tehtiin toinen tutkimus samaan aiheeseen liittyen mutta toiselle alueelle, nimittäin Intiassa, jossa käsitys rahan arvosta on erilainen. Tutkimuksessa testattiin, miten työntekijöiden palkkaerot (matala, keskinkertoinen, korkea) vaikuttivat heidän suoritustasoonsa työssä. Tuloksena oli, että ne, jotka saivat keskinkertaista palkkaa, eivät suoriutuneet työtehtävässään yhtään sen paremmin kuin ne, joille tarjottiin matalaa palkkaa. Yllätys olikin, että ne, jotka saivat korkeinta palkkaa, suoriutuivat kaikkein huonoiten! Mutta, vaikka tässä vaiheessa viimeistään oma otsani kurtistui, videossa todetaan, ettei tieto ole mitenkään poikkeuksellinen. Psykologit, sosiologit ja ekonomit ovat todenneet jo näin kauan sitten. Ja tottahan se on. Tämän kaltaiset palkitsemistavat, jotka muistuttavat behavioristisia käytäntöjä, eivät loppupeleissä ole niitä, jotka johtavat niihin parhaisiin ja tuottavimpiin tuloksiin. Jo 1970-luvun tutkimuksissa tähdättiin selittämään behaviorismin perusajatusten vastaisia tuloksia erottamalla toisistaan sisäisen ja ulkoisen motivaation. Oppilaat, joilla oli sisäinen motivaatio, saivat parempia tuloksia, kuin ne joiden käyttäytymistä ohjasivat ulkoiset palkkiot.

Videossa todetaan vielä, että palkkio (tässä tapauksessa raha) on kuitenkin myös luonnollinen motivaattori – jos ihmiset eivät saa mielestään tarpeeksi esimerkiksi palkkaa, he eivät ole motivoituneita. Tämän takia pitäisikin antaa ihmisille tarpeeksi rahaa, jotta “rahan ongelma” katoaisi ja ihmiset ajattelisivat töitä, eivätkä palkkaansa. Videolla painotetaan kuitenkin kolmea tekijää, jotka loppupeleissä tekevät suorituksesta tehokkaimman ja myös itse työntekijä on tyytyväinen: 1) autonomy  2) mastery 3) purpose. (=itsenäisyys/itseohjautuvuus, osaaminen/hallinta, tarkoitus/päämäärä)
Videolla nämä kolme sanaa esitetään työhön liittyvin esimerkein. Ajattelin soveltaa esimerkit huipulle tähtäävän kilpaurheilijan kannalta ja miten nämä kolme asiaa liittyvät täten myös minkä tahansa muunkin kuin vain työelämän suoritusten parantamiseen. Toivottavasti ymmärrätte esimerkeistä pointtini.

1. Autonomy: Jotta urheilija pystyisi saavuttamaan päämääränsä, tarvitsee hän välttämättä itsenäisyyttä ja itseohjautuvuutta. Aamulla on mentävä treenaamaan, vaikka väsyttäisi. Illalla taas on jaksettava raahautua vielä salille tekemään oheisharkat. Valmentajan tehtävänä on tietysti kannustettava omaa suojattiaan mutta kaikki lähtee loppupeleissä urheillijasta itsestä. Ne, jotka ovat tarpeeksi itsenäisiä ja itseohjautuvia, ovat niitä, jotka saavuttavat parhaimmat tulokset.
2. Mastery: Jos urheilija ei rakasta lajiaan, eikä tunne sitä kohtaan intohimoa, myös suoritukset heikkenevät. Suoritukset paranevat, kun urheilija itse haluaa tulla paremmaksi ja kehittyä. Kuitenkin treenamisen on oltava myös hauskaa, niin että urheilija myös haluaa mennä treeneihin haastamaan itsensä.
3. Purpose: Treenaamisella on oltava tarkoitus – joku johon tähdätään. Maailmalla tiedetään vanhempia, jotka tekevät, mitä vain, jotta lapsesta tulisi huippu. He palkitsevat ja rankaisevat – käyttävät behavioristisia menetelmiä. Mutta kuitenkaan loppupeleissä palkkio tai rangaistus eivät ole keinoja, joilla suoitukset paranevat., vaan päämäärä, johon urheilija itse haluaa.

Jos vähän sekava tekstini herätti ajatuksia, laittakaa kommentteja! Ja painakaa ylläolevasta linkistä ja katsokaa video, jossa on paljon muutakin mielenkiintoista tietoa. Tekstissäni käsittelin vain osaa videosta. Suosittelen siis lämpimästi! 🙂
Ida – Kiinnostus on katsojan silmissä, Motivaatio-ryhmä