Kesäkuu 2017

TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ –KESÄLEIRI ELOKUUN ALUSSA

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Vesijärvisäätiön tuella Tutkimuksia Vesijärvestä –kesäleirin 10-12 vuotiaille alakoululaisille 1.-3. elokuuta Niemen yliopistokampuksella, Lahdessa. Leirillä tutustutaan Vesijärven eliöstöön ja sen erityispiirteisiin tutkimuksellisella otteella hauskuutta unohtamatta. Leirin aikana leiriläiset rakentavat esimerkiksi pienoismalleja Vesijärven ekologiasta, joita havainnoidaan ja tutkitaan. Leirillä kerätään vesi-, eliö- ja kasvinäytteitä ja tutkitaan niitä oikeassa laboratorioympäristössä. Teemoihin tutustutaan myös leikin kautta

Leiri on päiväleiri (ei majoitusta) ja sisältää lounaat ja välipalat!

Leirille mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen on sitova. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varasijoille jääneet kutsutaan mukaan mahdollisten peruutuspaikkojen ilmaantuessa.

Leiri on maksuton

AIKA                                 1.-3.8.2017 klo 9.30-15.00

PAIKKA                           Niemen yliopistokampus, B-siipi, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI

KENELLE                        10-12-vuotiaille alakoululaisille

VIELÄ MUUTAMIA PAIKKOJA TIEDETTÄ KESÄÄN- JA MOBIILIKOODAUSLEIREILLE !

HEINOLA

Tiedettä kesään!

Aika                                    12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään Heinolan kaupungin ja Päijät–Hämeen LUMA –keskuksen yhteistyönä.

LAHTI

Mobiilikoodausleiri

HUOM!                             Paikkoja vapaana 6 kpl (tilanne 29.5.)

Aika                                   5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Kenelle                               10 -16 vuotiaille

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen yhteistyönä.

 

LAHDELLE TUNNUSTUSTA AKTIIVISESTA LUMA-TOIMINNASTA

Lahden kaupunki palkittiin aktiivisimpana kuntana LUMA-keskus Suomen StarT-hankkeessa.

Tunnustus luovutettiin StarT-gaalaillallisella tiistaina 23.5. Helsingissä.

StarT-hanke tukee uusien opetussuunnitelmien mukaista ilmiöpohjaista ja monialaista oppimista kouluissa. Opettajille tarjotaan materiaalia ja tukea. Ideoita jaetaan myös järjestämällä science fair -tyylisiä alueellisia tapahtumia ympäri Suomen sekä projektivideoiden kautta, joista järjestettiin yleisöäänestys Youtubessa. Tänä lukuvuonna näitä ilmiöpohjaisia projekteja on toteutettu 800 oppimisyhteisössä 36:ssa maassa ympäri maailmaa.

Lahdelle nyt myönnetty LUMA-tunnustus perustuu myös Lahden Yliopistokampuksella toimivan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen vetämään suunnitelmalliseen yhteistyöhön. Lahden LUMA-toimintaa on kehitetty vuodesta 2012. Sen yhtenä huipentumana Lahteen Niemen kampukselle Helsingin yliopiston tiloihin avataan syyslukukauden aikana LUMA Tiedeluokka.

Lue koko tiedote Lahden kaupungin sivuilta:

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjesti Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteiset StarT-aluefestivaalit Lahden Sibeliustalolla huhtikuun lopussa. StarT-aluefestivaalit kokosivat yhteen noin 200 lasta ja nuorta ja noin 30 projektia.

LUMA TIEDELUOKAN REMONTTI ALKOI NIEMEN KAMPUKSELLA

Niemen kampukselle, Tiedepuiston B-siipeen Helsingin yliopiston tiloihin remontoidaan kesän 2017 aikana LUMA Tiedeluokka, joka koostuu laboratoriotilasta sekä kerho/luentotilasta. Remonttityöt käynnistyivät 22.5. ja tilojen arvioitu valmistumisajankohta on elokuun loppupuolella. LUMA Tiedeluokkatiloissa järjestetään lasten ja nuorten LUMA-toimintaa, kuten tiedekerhoja ja -leirejä, tiedeteatteria sekä koodaamispajoja.

Kouluille ja oppilaitoksille Tiedeluokkatilat tarjoavat loistavan mahdollisuuden LUMA-aineiden opetuksen monipuolistamiseen. Opettajat voivat hyödyntää tiloja laitteistoineen opetuksessaan. Tämän lisäksi tarjolle tulee valmiita LUMA-aineisiin liittyviä oppimiskokonaisuuksia, joita voi tulla tekemään luokkaan ohjatusti. Kokonaisuuksia suunnitellaan esimerkiksi kemian, ympäristöekologian, molekyylibiologian ja genetiikan sekä maantieteen alalta. Myös koodaamiskokonaisuuksien sekä robotiikan laajaan tarjontaan panostetaan.

Tiedeluokkatoiminnan käynnistämiseen liittyy myös kaksivuotinen ESR-hanke ”LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen”. Tämän hankkeen tavoitteena on tukea nuoria koulutusvalintojen tekemisen nivelvaiheissa. Lisäksi pyritään edesauttamaan Päijät-Hämeen oppilaitosten ja alueen yritysten yhteistyötä ja -toimintaa. Hankkeen kohderyhminä ovat yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat opettajineen sekä alueen yritykset.

Seuraa LUMA Tiedeluokan remontin etenemistä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuilta:

KILPAILU TULOSSA: KEKSI NIMI JA LOGO LUMA TIEDELUOKALLE !

Päijät-Hämeen LUMA-keskus julistaa elokuussa kilpailun nimen ja logon keksimiseksi Niemen kampukselle avattavalle LUMA Tiedeluokalle. Sekä voittaneen logon että nimen keksineelle on luvassa palkinto. Voittajat julkistetaan Tiedeluokan avajaisissa marraskuussa 2017. Tarkemmat kilpailuohjeet elokuussa!

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

 

 

Remontin startti

LUMA Tiedeluokan remontointi Niemen kampuksella alkoi. Mahtavaa! 

Muutos tietokoneluokasta laboratorioksi on alkanut.

 

Tilojen tyhjennys

HY :n Ympäristöekologian osaston tietokoneluokka ja luentosali eli tulevat LUMA Tiedeluokkatilat ennen tyhjennystä.

Reippaalla talkoomeiningillä tulevat LUMA Tiedeluokkatilat saatiin tyhjennettyä. Kaikki on valmista remontin alkaa!

Toukokuu 2017

TUU KOODAA MUN KANS ÄITIENPÄIVÄNÄ!

Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa äitienpäivänä 14.5. Tule tutustumaan koodaamisen saloihin ja luo peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla. Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin! Koodaustyöpajan päätteeksi tarjoillaan kakkukahvit !

 

Paikka:                              Lahden Rudolf Steinerkoulu, Eeronkatu 2A

Aika:                                  14.5.2017 klo 14:00-16:00

Koulutuksen järjestää: Päijät-Hämeen LUMA-keskus, www.luma.fi/phluma

 

VIELÄ MUUTAMIA PAIKKOJA TIEDETTÄ KESÄÄN- JA MOBIILIKOODAUSLEIREILLE !

HEINOLA

Tiedettä kesään!

Aika                                    12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Leiri järjestetään Heinolan kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen yhteistyönä.

 

LAHTI

Tiedettä kesään!

HUOM!                             Paikkoja vapaana 2kpl (tilanne 3.5.)

Aika                                   5. -9.6.2017 Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Jalkarannan koulu, Sarvikuja 1, Lahti

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa 

LAHTI

Mobiilikoodausleiri

HUOM!                             Paikkoja vapaana 9 kpl (tilanne 3.5.)

Aika                                   5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Kenelle                               10 -16 vuotiaille

 

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen yhteistyönä.

StarT-festarit

Lahden Sibeliustalolla vietettiin huhtikuun lopulla kaksipäiväisiä StarT-festareita. Paikalle oli kutsuttu monia hienoja tiimejä ja projekteja niin ala- kuin yläkoulusta sekä toiselta asteelta. Tuomaristolla oli molempina päivinä haastava tehtävä valita lasten ja nuorten tiimeistä voittajat, sekä kaksi Hyvää käytännettä, jotka lähtevät toukokuussa edustamaan Lahtea Helsingissä järjestettävään kansalliseen StarT-gaalaan, jossa palkitaan parhaimmat työt kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Gaalaan valittujen lisäksi StarT-festareilla palkittiin molempina päivinä toiseksi ja kolmanneksi tulleet tiimit, parhaan ryhmähengen omannut tiimi sekä yleisön suosikki.

Lahden StarT-festareilta Gaalakutsun saivat:

Lasten tiimi                                             Ahtialan koulu, Aurinkokunta

Nuorten tiimi                                          Orimattilan yhteiskoulu, Älyvaate

Tämä Toimii! –liikkuva lelu                 Yhteistiimi Jalkaranta ja Länsiharju

Hyvä Käytänne 1                                    Ahtialan koulu

Hyvä Käytänne 2                                    Huippis- tiimi, Koulutuskeskus Salpaus ja LAMK

 

VALTAKUNNALLISET LUMA-PÄIVÄT HELSINGISSÄ TOUKOKUUSSA

Vuoden 2017 Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Helsingissä 22.-24.5. Lisätiedot, ohjelma ja

Osallistumismaksuttoman, kansallisen ja kansainvälisen tapahtuman kohderyhmänä ovat:

  • kaikki matematiikkaa, luonnontieteitä (ympäristö- ja luonnontietoa, biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, maantietoa/maantiedettä), tietotekniikkaa ja teknologiaa opettavat opettajat kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin
  • lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi ja em. aineiden opettajaksi opiskelevat
  • LUMA-keskus Suomen toimijat eri puolilta Suomea
  • LUMA-aineiden opettajankouluttajat ja opetuksen tutkijat ja kehittäjät eri puolilta Suomea
  • LUMA-keskus Suomen sidosryhmät elinkeinoelämästä, opetushallinnosta, opettajajärjestöistä ym.

 

URBAANI ESTETIIKKA AIHEENA KESÄSEMINAARISSA LAHDESSA

Helsingin yliopiston Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti ja Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitos järjestävät Lahdessa konferenssin Considerations in Urban Aesthetics: Planning, Mobilities, and Everyday Life 31.5.2017.

Konferenssi pidetään 31.5. – 1.6. Lahdessa Niemen kampuksella (Niemenkatu 73)  ja 2.6. Helsingissä Arkadia-rakennuksessa (Lapuankatu 2).

Konferenssiin osallistuminen on maksutonta. Pyydämme kuitenkin osallistujia ilmoittautumaan 

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

Huhtikuu 2017

VERKOSTOILTA JA ORIGAMIT MATEMATIIKAN OPETUKSESSA -KOULUTUSTAPAHTUMA

Matematiikkaa voi oppia iloisesti origamitaittelun avulla. Koulutuksessa osallistujat tutustutetaan origamien maailmaan. Koulutus sopii kaikkien kouluasteiden matematiikan opettajille, myös alakoulun opettajille. Mukaan mahtuu 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus alkaa Päijät-Hämeen LUMA -keskuksen verkostotapaamisella. Voit myös osallistua pelkästään verkostotapaamiseen.

Aika              to 4.5. klo 16-19:00

Paikka          Lahden yliopistokampus, Aalto luentosali B-talo, 1. kerros (Niemenkatu 73,15140 LAHTI)

Tarjolla pientä välipalaa.  Tapahtuma on maksuton.

Ohjelma:

16:00-16:45 Päijät -Hämeen LUMA -keskuksen verkostoilta. Ajankohtaiset kuulumiset mm LUMA Tiedeluokkahankkeen etenemisestä.

16:45- 19:00 Origamit matematiikan opetuksessa -koulutus.

Kouluttajana toimii FM Erja Salmela.

 

KESÄN 2017 LEIRIT

Tiedettä Kesään-leirit

Leirit on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

LAHTI

Aika                                    5. -9.6.2017  Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Jalkarannan koulu, Sarvikuja 1, Lahti

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

 

HEINOLA

Aika                                   12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään yhdessä Heinolan kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen kanssa.

RIIHIMÄKI                     

Aika                                    12. -16.6.2017 Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Peltosaaren koulu, Telluskatu 8, Riihimäki

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään yhdessä Riihimäen kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen kanssa.

Mobiilikoodausleiri

LAHTI

Aika                                    5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                 Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Leiri on suunnattu 10 -16 vuotiaille

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään yhteistyössä LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen kanssa.

ÄITIENPÄIVÄNÄ KOODATAAN ÄITIEN KUNNIAKSI!

Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa äitienpäivänä 14.5. Tule tutustumaan koodaamisen saloihin ja luo peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla. Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin! Koodaustyöpajan päätteeksi tarjoillaan kakkukahvit J

Paikka: Lahden Rudolf Steinerkoulu, Eeronkatu 2A

Aika: 14.5.2017 klo 14:00-16:00

Lisätietoja: phluma(at)helsinki.fi

 

LAINAA BEE-BOT-ROBOTTEJA KOODAAMISEN OPETTELUUN!

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksella on lainattava setti Bee-Bot-robotteja. Robotteja on 6 kpl ja niiden lisäksi lainauspakettiin kuuluu opetusmateriaalia. Bee-Bot-lähettiläämme tuo ja hakee robotit, sekä opastaa tarvittaessa niiden käytössä. Lainaaminen on varhaiskasvatukselle ja kouluille ilmaista.

Tämänhetkinen lainaustilanne: Bee-Botit ovat nyt maailmalla, mutta vapaina jälleen viikosta 22 eteenpäin, hyödynnettäviksi kesällä esimerkiksi päiväkodeissa! Varauksia voi tehdä myös jo ensi syksylle!

Laina -aika on 3 viikkoa. Lainaamme robotteja Kanta- ja Päijät-Hämeen alueille.

VALTAKUNNALLISET LUMA-PÄIVÄT HELSINGISSÄ TOUKOKUUSSA

Vuoden 2017 Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Helsingissä 22.-24.5.

Osallistumismaksuttoman, kansallisen ja kansainvälisen tapahtuman kohderyhmänä ovat:

  • kaikki matematiikkaa, luonnontieteitä (ympäristö- ja luonnontietoa, biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, maantietoa/maantiedettä), tietotekniikkaa ja teknologiaa opettavat opettajat kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin
  • lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi ja em. aineiden opettajaksi opiskelevat
  • LUMA-keskus Suomen toimijat eri puolilta Suomea
  • LUMA-aineiden opettajankouluttajat ja opetuksen tutkijat ja kehittäjät eri puolilta Suomea
  • LUMA-keskus Suomen sidosryhmät elinkeinoelämästä, opetushallinnosta, opettajajärjestöistä ym.

SUOMEN LASTEN METSÄRETKIPÄIVÄ

Suomen lasten metsäretkipäivää vietetään tänä vuonna keskiviikkona 17.5. Tapahtumaa organisoivat Helsingin yliopiston kasvatustieteiden osaston biologian didaktiikan tutkimusryhmä ja luokanopettajaopiskelijat. Suomen lasten metsäretkipäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Metsäretkipäivän tarkoituksena on kannustaa kaikkia aikuisia, niin perheitä, lasten kanssa työskenteleviä kuin muitakin metsäretkistä kiinnostuneita tahoja viemään lapsia metsäretkille. Metsäretken voi tehdä milloin tahansa, mutta tämä erityinen päivä muistuttaa metsissä liikkumisen tärkeydestä ja on kunnianosoitus suomalaiselle metsäluonnolle.

Toivomme, että saisimme mahdollisimman monet opettajat ja ohjaajat, äidit, isät, mummit, kummit ja muut aikuiset mukaan viemään lapsia metsäretkelle. Annetaan lapsille muistoja!

“Meillä on unelma. Unelmassa tuoksuu metsä. Sellainen, jonka notkelmissa helisee lasten ilo ja maistuu mustikka! Sellainen, jossa syvä sammaleen vihreys ja tuulessa huojuvien mäntypuiden humina kohtaa. Millaista onkaan kulkea metsässä ja pysähdellä! Ihmetellä. Miltä tuntuu puron vesi varpaissa, sadepisara olkapäällä tai auringon säde kasvoilla, kun on kuljettu tovi? Jos on kulkenut aamusumuisessa metsässä jossa kevätlintu laulaa, on ollut onnellinen.”

Lahden kouluista mukana ovat Mukkula, Kärpänen, Kivimaa, Liipola, Harju ja Rakokivi.

Tänä vuonna Suomen lasten metsäretkipäivä on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa!

MIKROBEJA KAUPAN HYLLYLTÄ

Tekesin rahoittama, Helsingin yliopiston koordinoima ADELE-hanke (Autoimmune Defense and Living Environment) selvittää uusia tapoja parantaa immuunijärjestelmän toimintaa kaupunkiympäristössä. Hankkeen vetäjä, yliopistotutkija Aki Sinkkonen Ympäristötieteiden laitokselta Lahdesta yhdessä muiden hankkeen tutkijoiden kanssa on pystynyt osoittamaan mekanismin, miten mikrobialtistusta pystytään siirtämään erilaisiin tuotteisiin.

UNDER PRESSURE: SOILS UNDER ANTHROPOGENIC STRESS. ECOSYSTEM SERVICES, REMEDIATION AND MANAGEMENT

This two days symposium hosted in the city of Lahti 15th-16th May 2017 will gather international experts with the aim of discussing and presenting the current state of soil ecology with a focus on soils under anthropogenic stress. The symposium is open to everybody free of charge and held in the Aalto auditorium at Lahti Tiedepuisto, Niemenkatu 73. Master and doctoral students are particularly welcome. See more information:

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

 

 

Maaliskuu 2017

LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA
Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin
pääkirjaston lastenosastolla! Tule tutustumaan viikoittain vaihtuviin
luonnontieteellisiin aiheisiin itse tekemällä ja kokeilemalla. Ei
ennakkoilmoittautumista – voit osallistua yksittäiselle kerhokerralle tai
vaikka joka kerralle. Mukaan mahtuu joka tiistai 20 ensiksi paikalle
saapunutta lasta. Hedelmävälipala.
Aika klo 16-17.00
Paikka Pääkirjaston lastenosasto
Tulevia teemoja:
7.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Kaupunkiluonto
14.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Luontodokumentti
21.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Ekologiset liikkumistavat
28.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Kevään merkit
Tervetuloa mukaan!

TUU MUKAAN KOODAAMAAN!
Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomatTuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat
jatkoa. Pajassa tutustutaan koodaamisen saloihin luomalla peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla.
Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi
opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin!
Seuraavat pajat:

LAHTI
Koska? Keskiviikkona 8.3. klo 16-17
Missä? Liipolan monitoimitalo ONNI, Lahti
Ilmoittautuminen HUOM! Tähän tapahtumaan ei poikkeuksellisesti ole ennakkoilmoittautumista!
Mukaan mahtuu enintään 12 paria.

LAHTI
Koska? Keskiviikkona 15.3.2016 klo 17:30-19
Missä? Liipolan monitoimitalo ONNI, Lahti

NASTOLA
Koska? Keskiviikkona 29.3.2016 klo 17.30-19
Missä? Nastolan kirjasto, Toritie 4 NASTOLA

VERKOSTOILTA JA KOULUTUSTAPAHTUMA TORSTAINA 4.5.
Varaa jo kalenteriisi torstai 4.5. ja tule Niemen kampukselle klo 16-19 kuulemaan uusimmat LUMAkuulumiset
mm Tiedeluokkahankkeen etenemisestä sekä osallistumaan hyödylliseen ja kiehtovaan Origamit matematiikan opetuksessa –koulutukseen. Kuulet ja pääset kokeilemaan, kuinka monipuolisesti origameja
voidaan hyödyntää matematiikan eri käsitteiden opettamisessa ja oppimisessa. Koulutus ei ole rajattu tietylle
kohderyhmälle, vaan siinä huomioidaan kaikki luokka-asteet.

LUMA TIEDELUOKKA TULEE NIEMEEN!
LUMA Tiedeluokka on tulossa Niemen yliopistokampukselle Lahteen! Tilasuunnittelu nykyisen luentosalin
ja tietokoneluokkatilan muuntamiseksi Tiedeluokkalaboratorioksi ja kerho-/luentotilaksi on käynnistynyt.
Tavoitteena on viettää avajaisia ja saada tila maakunnan oppilaitosten käyttöön syksyn 2017 aikana. Tätä
päämäärää tukee myös vuoden alusta käynnistynyt kaksivuotinen ESR-hanke LUMA Tiedeluokka – tukea
nuorten koulutusvalintojen tekemiseen. Lisää LUMA Tiedeluokasta kuulet ja tulevien tilojen sijainnin näet
esimerkiksi tulemalla Päijät-Hämeen LUMA keskuksen kevään verkostoiltaan torstaina 4.5. Niemen
yliopistokampukselle (kts edellä).

TIEDETTÄ KESÄÄN -LEIRIT
Lahdessa, Heinolassa ja Riihimäellä järjestetään kesäkuun alussa Tiedettä kesään –leiri syksyllä 5.-7. luokan
aloittaville. Maanantaista perjantaihin kestävillä leireillä tutustutaan luonnontieteisiin eri kanteilta:
seikkaillaan metsässä ja hämmästellään pieniä eliöitä, kerätään näytteitä ja havainnoidaan mikroskoopeilla
silmälle näkymätöntä maailmaa. Leirillä tutkitaan myös materiaalien kemiallisia ominaisuuksia ja fysiikan
lakeja esim. kanamunan laskuvarjohypyillä.

Kesän 2017 leirit:
LAHTI 5.-9.6.2017
Paikka Jalkarannan koulu
Aika MA – PE 9:30-15
HEINOLA 12. -16.6.2017
Paikka Lyseonmäen koulu
Aika MA-PE 9:30-15
RIIHIMÄKI 12 -16.6.2017
Paikka Peltosaaren koulu
Aika MA-PE 9:30-15
Leirit ovat viikon mittaisia päiväleirejä (ei majoitusta) ja leiripäivät sisältävät lounaan ja välipalan.

GLOBAALI NÄKÖKULMA KIERTOTALOUTEEN
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (Lappeenranta University of Technology, LUT) on aloittanut
Suomen ensimmäisenä kestävyystieteen professorina MTT Helena Kahiluoto. Helena pitää
luennon/keskustelutilaisuuden aiheesta Globaali näkökulma kiertotalouteen to 30.3. klo 14-15.30,
paikkana Niemen kampus, kokoustila Hule (Niemenkatu 73, B-osa)
LUMOUDU KASVEISTA –TEEMAPÄIVÄN KILPAILU
Miksi kasvit ovat niin kiehtovia? Miksi ihmiset tarvitsevat kasveja? Lumoudu kasveista –teemapäivän 18.5.
yhteydessä yläkoululaisille (luokat 7.-9.) järjestetään kilpailu, johon voi osallistua tekemällä lyhyen videon
aiheesta “Ihmiset ja kasvit”, joka osoittaa kuinka kiehtovia kasvit ovat ja miksi ne ovat meille tärkeitä.
Kilpailun palkintona on 1000 € luokan tilille sekä mahdollisuus osallistua Pohjoismaiden ja Baltian-maiden
väliseen kilpailuun!

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!
Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:
Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

Helmikuu 2017

Taas me koodataan!

Tuu koodaa mun kans Jalkarannan kirjastoon 8.2.! Tapahtuma on lapsille ja heidän huoltajilleen suunnattu 90 minuutin työpaja. Pajassa tutustutaan koodaamisen saloihin luomalla peli Scratch ohjelmalla. Scratch on helppo ja hauska tapa tutustua koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saada kuvaa siitä, mitä uusi opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin!

Koska?         Keskiviikkona 8.2. klo 17-18.30

Missä?          Jalkarannan monitoimitalo Jalossa, Sarvikuja 1, Lahti

Mukaan mahtuu 16 huoltaja – lapsi paria ilmoittautumisjärjestyksessä, ole nopea ja ilmoittaudu alla olevan linkin kautta 3.2. mennessä:

 

Tuu koodaa mun kans myös

Liipolan kirjastoon keskiviikkona 15.3.2016 klo 17:30-19

Nastolan kirjastoon keskiviikkona 29.3.2016 klo 17-18:30

Lisätietoja ja ilmoittautumislinkit päivitetään Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkkosivuille lähempänä ajankohtia. Infoa myös tulevissa verkostoviesteissä.

LUMA Tiedekerho Lahden pääkirjastossa

Alakoululaisille suunnattu LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla! Tule tutustumaan viikoittain vaihtuviin luonnontieteellisiin aiheisiin itse tekemällä ja kokeilemalla. Ei ennakkoilmoittautumista – voit osallistua yksittäiselle kerhokerralle tai vaikka joka kerralle. Mukaan mahtuu 20 ensiksi paikalle saapunutta lasta. Hedelmävälipala.

Tulevia teemoja:

7.2.                Suurpedot ja nisäkkäät

14.2.              Vuodenajat

28.2.              Luontoleikit

Aika              klo 16-17.00

Paikka          Pääkirjaston lasten osasto

 

Helsingin yliopiston Lahden rahasto jakaa apurahoja ja stipendejä HY:n opiskelijoille ja tutkijoille

Helsingin yliopiston Lahden rahastosta jaetaan v. 2017 Helsingin Yliopiston perustutkinto-opiskelijoille, tohtorikoulutettaville tai tutkijoille enintään yhteensä 10 kappaletta 2000 euron stipendejä (perustutkinto-opiskelijat) tai apurahoja (tohtorikoulutettavat ja tutkijat) Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukeviin opintoihin ja tutkimukseen.

Kaikki hakemukset ja suositukset jätetään sähköisesti hakujärjestelmän kautta 24.1.-9.2.2017. Apurahahakemusten arvioinnissa käytetään Helsingin yliopiston rahastojen yhtenäisiä arviointikriteereitä.

 

Tiedettä kesään

Kesäkuun alussa järjestetään Tiedettä kesään –leiri 4.-6. luokkalaisille Lahdessa, Heinolassa ja Riihimäellä.

Maanantaista perjantaihin kestävillä leireillä tutustutaan luonnontieteisiin eri kanteilta: seikkaillaan metsässä ja hämmästellään pieniä eliöitä, kerätään näytteitä ja havainnoidaan mikroskoopeilla silmälle näkymätöntä maailmaa. Leirillä tutkitaan myös materiaalien kemiallisia ominaisuuksia ja fysiikan lakeja esim. kanamunan laskuvarjohypyillä. Katso ja lue viime kesän kurssitunnelmia

Tiedettä Kesään-leiri 5 -9.6.2017 Jalkarannan koululla. Leiri on viikon mittainen päiväleiri (ei majoitusta) ja sisältää lounaan ja välipalan.

LAHTI         5.-9.6.2017

Paikka           Jalkarannan koulu

Aika              MA – PE 9:30-15

 

HEINOLA   12 -16.6.2017

Paikka           Lyseonmäen koulu

Aika              MA-PE 9:30-15

 

RIIHIMÄKI                      12 -16.6.2017

Paikka           Peltosaaren koulu

Aika              MA-PE 9:30-15

Leirit ovat viikon mittaisia päiväleirejä (ei majoitusta). Lisätietoa leireistä ja ilmoittautumisesta kevään kuluessa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen www- sivuilla.

Studia Generalia tulee taas!

Kevään Studia Generalia -yleisöluennoilla ”katsotaan Suomi – myytit ja todellisuus” satavuotiasta Suomea ja suomalaisuutta tutkimuksesta käsin – myyttejäkin murtaen. Luentosarja on osa Helsingin yliopisto ja Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Se on kaikille avoin ja maksuton. Voit seurata verkkolähetyksiä suorana vaikkapa kotona.

Aika: 9.2.–23.3.2017 torstaisin klo 17.00–19.00. Luennot Helsingissä, Porthaniassa. Luentoja voi seurata myös verkossa suorina lähetyksinä ja jälkikäteen.

Löydät Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nyt sekä Twitteristä että Instagramista!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

 

Matikkatarmo kaipaa kemiaa osaavia opettajia tiimiinsä

Matikkatarmo tarjoaa matematiikan, fysiikan ja kemian yksityisopetusta peruskoululaisille, lukiolaisille ja aikuisopiskelijoille pääkaupunkiseudulla ja Tampereella tavoitteenaan tarjota hyvää ja hyödyllistä opetusta. Yksityisopetuksen ohella Matikkatarmo järjestää myös tiedekerhoja ja tiedeaiheisia synttäriohjelmia. Opettajat toimivat hyvin itsenäisesti ja Matikkatarmon roolina on välittää asiakkaita sekä tarjota opettajien käyttöön brändi ja opettajien yhteisö. Matikkatarmossa jokainen opettaja laskuttaa itse asiakkaitaan joko toiminimellä (yksityinen elinkeinonharjoittaja) tai jonkin laskutuspalvelun kautta (Ukko, Eezy tms).

Matikkatarmolla on tällä hetkellä tarve jopa kahdelle kemiaa osaavalle opettajalle, etenkin jos he pystyvät opettamaan myös matikkaa ja/tai fysiikkaa ja/tai tilastotiedettä.

 

 

Opiskelijan kertomus kurssista

Joukko Lahden lukiolaisia on saanut tilaisuuden tutustua kansainväliseen opiskeluyhteistyöhön . Tiede 2 kurssille osallistuu Lahdesta 15 opiskelijaa, joista noin puolet on lyseon LUMA-linjalaisia ja loput lyseon muilta luokilta sekä Kannaksen ja Tiirismaan lukioista.

Vastaavan kokoinen joukko on koottu pietarilaisista kouluista. Kurssi alkoi, kun pietarilaiset kävivät syyskuussa vierailulla Lahdessa. Vierailun aikana tutustuimme esimerkiksi vesistöihin liittyviin ympäristöongelmiin. Opiskelijat oli jaettu suomalais-venäläisiin työpareihin. Yhteistyö sujui hienosti. Osa opiskelijoista otti vesinäytteitä Vesijärvestä ja selvitti niistä ravinnepitoisuudet, osa etsi rantavyöhykkeen kasvillisuuden seasta pohjaeläimiä. Opiskelupäivän lopuksi kävimme tuloksia ja lajistoa sekä tulosten merkityksiä läpi. Yhden päivän ryhmämme seikkaili pääkaupunkiseudulla. Tutustumiskohteina olivat tiedekeskus Heureka sekä Helsingin yliopiston Biokeskus, jossa tutkija Petriina Köngäs esitteli suomalaista vesistötutkimusta ja Vesijärven tilan parantamiseksi tehtyjä toimia. Petriina olikin erinomainen asiantuntija, koska hän on mm. tutkinut hapetuksen vaikutuksia. Hänen ystävällisellä avustuksellaan saimme myös mikroskopoida kurssilaboratoriossa planktonnäytteitä.  Viimeisenä päivänä tutustuimme LUMA-keskuksen Noora Kivikon opastuksella Pirunpesän kiehtovaan geologiaan sekä Sibeliustaloon.  Suurkiitokset Nooralle, Petriinalle sekä erityisesti LADECin Saija Tillgrenille ja Julia Kurhiselle, joiden panos vierailun eteen oli todella suuri.

Pietarilaisten pakkauduttua kotimatkalle Allegro-junaan alkoi parin kuukauden odotus ennen vastavierailua Pietariin. Tänä aikana opiskelijat ovat valmistelleet kertaavan esityksen Suomessa opiskelemistamme asioista. Pietarissa meitä odottaa paikallisen vesilaitoksen Vodokanalin ja paikallisten koulujen järjestämä ohjelma. Käymme mm. suomalaisten osaksi rahoittamalla lounaisella jäteveden puhdistamolla ja vesimuseossa, joka on edellisten vierailijoiden kertoman mukaan todella upea. Lisäksi lisatalla on osa Pietarin lukemattomista kulttuurikohteista.  Matkan tapahtumista kerromme sitten myöhemmin.