Elokuu 2017

LUMA-KERHON OHJAAJAKOULUTUS SYYSKUUSSA 2017
Oletko kiinnostunut työskentelemään luonnontieteiden, matematiikan ja teknologian parissa yhdessä lasten ja nuorten kanssa? Haluatko oppia uutta oppimisesta ja opettamisesta luma-aineissa? Kolmipäiväinen LUMA-kerhon ohjaajakoulutus antaa valmiudet kerhon suunnitteluun ja kerhon ohjaajana toimimiseen. Koulutus on tarkoitettu kaikille, joilla on kiinnostusta ja osaamista luonnontieteistä, matematiikasta ja teknologiasta.

Koulutus on maksuton.
Aika
Lähiopetuspäivät ovat 12.9.2017 tiistaina, 13.9.2017 keskiviikkona sekä 26.9.2017 tiistaina klo 16-19:30.
Paikka
Niemen kampus, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI.

Koulutukseen otetaan enintään 20 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus
www.luma.fi/phluma

ASTU ASKARTELUTUKKU
ASTUsta koulut voivat tilata ekologista kierrätysaskartelumateriaalia tekstiilitaidon, kuvaamataidon ja
teknisen työn tunneille. Askartelumateriaali on ilmaista, ja sitä voi tilata niin paljon kuin haluaa, 10€
kuljetusmaksun hinnalla (Hollolan puolelle 15€).
LUMA-keskus tekee yhteistyötä Kierrätyskeskus Patinan kanssa, joka on luvannut antaa ja kuljettaa
askartelumateriaalit tilaajille.
Löydät Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen www-sivuilta kohdasta Materiaalit ASTUn kuvagallerian
askartelumateriaaleista, tilauslomakkeen, sekä valmiita askarteluohjeita käytettäviksi !
http://www.lahdenyliopistokampus.fi/fi/paijat-hameen_luma-keskus/materiaaleja
Lukuvuoden 2017-2018 tilaus- ja toimituspäivät:
Materiaalien toimituspäiviä on neljä lukuvuodessa. Toimitus tapahtuu kaksi viikkoa viimeisen tilauspäivän
jälkeen, perjantaiaamupäivisin klo 9 alkaen.
Elokuu 2017: Viimeinen tilauspäivä pe 25.8. toimituspäivä pe 8.9.
Marraskuu 2017: Viimeinen tilauspäivä pe 3.11. toimituspäivä pe 17.11.
Tammikuu 2018: Viimeinen tilauspäivä pe 12.1. toimituspäivä pe 26.1.
Maaliskuu 2018: Viimeinen tilauspäivä pe 16.3. toimituspäivä pe 30.3.

PIKKUTUTKIJAT VAUHDISSA TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ –KESÄLEIRILLÄ
Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjesti Vesijärvisäätiön tuella
Tutkimuksia Vesijärvestä –kesäleirin 8-12 vuotiaille
alakoululaisille elokuun alussa Niemen yliopistokampuksella,
Lahdessa. Innokkaat leiriläiset keräsivät näytteitä Vesijärvestä
ja sen rannoilta ja rakensivat mm Vesijärven ekologiaa
kuvaavia pienoismalleja akvaarioihin havainnointia varten.
Katso lisää leiristä

LUMA TIEDELUOKAN REMONTTI ETENEE NIEMEN KAMPUKSELLA
Niemen kampuksella Helsingin yliopiston tiloissa käynnissä oleva LUMA Tiedeluokan remontti on edennyt
kesän aikana ripeästi. Meneillään ovat kalusteasennukset sekä laboratorio- että kerhotiloissa ja lähiaikoina
laboratorioon asennetaan mm veto- ja laminaarikaappi. Seinien värejäkin on mietitty värikartat käsissä.
Remonttitöiden arvioidaan valmistuvan syyskuun alussa.
Loistava tilaisuus koulujen LUMA-opetuksen monipuolistamiseen
Kouluille ja oppilaitoksille Tiedeluokkatilat tarjoavat loistavan
mahdollisuuden LUMA-aineiden opetuksen monipuolistamiseen.
Opettajat voivat hyödyntää tiloja laitteistoineen opetuksessaan. Tämän
lisäksi tarjolle tulee valmiita LUMA-aineisiin liittyviä
oppimiskokonaisuuksia, joita voi tulla tekemään luokkaan ohjatusti.
Kokonaisuuksia suunnitellaan esimerkiksi kemian, ympäristöekologian,
molekyylibiologian ja genetiikan sekä maantieteen alalta.
Myös koodaamiskokonaisuuksien sekä robotiikan laajaan tarjontaan panostetaan. Lisäksi LUMA
Tiedeluokkatiloissa tullaan järjestämään lasten ja nuorten LUMA-toimintaa kuten tiedekerhoja ja -leirejä,
tiedeteatteria sekä koodaamispajoja. Tiedeluokkatoiminnan käynnistymisestä tiedotetaan Päijät-Hämeen
LUMA-keskuksen nettisivuilla.
Tiedeluokkatoiminnan
käynnistämiseen liittyy myös
kaksivuotinen ESR-hanke ”LUMA
Tiedeluokka – tukea nuorten
koulutusvalintojen tekemiseen”. Tämän hankkeen tavoitteena on tukea
nuoria koulutusvalintojen tekemisen nivelvaiheissa. Lisäksi pyritään
edesauttamaan Päijät-Hämeen oppilaitosten ja alueen yritysten yhteistyötä ja
-toimintaa. Hankkeen kohderyhminä ovat yläkoululaiset ja toisen asteen
opiskelijat opettajineen sekä alueen yritykset.
Seuraa LUMA Tiedeluokan remontin etenemistä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuilta.

PELISSÄ YHTEINEN KAUPUNKI! -TYÖPAJA
Kaupunkiympäristö oppimisen ja osallistumisen paikkana − kokemuksellista oppimista opettajille
Lahti 13.9.2017 klo 8.30-15.30
Pelissä yhteinen kaupunki! on työpaja, jossa opitaan kaupunkisuunnittelua tekemällä ja kokemalla. Päivän
aikana rakennat monialaisen tiimin kanssa unelmien kaupunginosan ja kohtaat todellisuuden haasteet.
Koulutuspäivä antaa intoa ja osaamista monialaiseen oppimiseen nuorten elinympäristössä.
Päivän tavoitteena on oppia ymmärtämään kaupunkisuunnittelun monialaisuutta ja tulevaisuusajattelua ja
löytää linkkejä opetussuunnitelmaan ja oppiaineiden välille. Työpajan ohjaavat Suomen ympäristöopisto
Syklin kokeneet fasilitaattorit ja sen asiantuntijoina toimivat Lahden kaavoituksen, liikenteen, viher- ja
kulttuuriympäristöjen asiantuntijat ja vuorovaikutussuunnittelija. Päivän aikana tutustut myös heihin ja
kuulet koulujen yhteistyömahdollisuuksista kaupunkiympäristön kehittämisessä ja opetuksessa.
Ilmoittaudu Pelissä yhteinen kaupunki! -työpajaan viimeistään 1.9. − 15 nopeinta mahtuu mukaan!
Oppimispolku kotikaupunkiin ja osallisuuteen
Koulutus on osa jatkumoa, jossa useista Lahden kouluista tulevat opettajat rakentavat lähiympäristöön ja
osallistumiseen liittyvää oppimispolkua. Työpajapäivässä kuulet lisää polusta ja voit halutessasi lähteä
mukaan sen rakentamiseen.
Oppimispolku muodostuu alaluokilla, yläkoulussa ja lukiossa toteutettavista monialaisista
oppimiskokonaisuuksista, joita kehitetään syksyn 2017 aikana. Polun tavoitteena on tukea lasten ja nuorten
kasvua, oppimista ja osallistumista omassa kotikaupungissaan, eri ikävaiheissa. Polku linkitetään
opetussuunnitelman perusteisiin sekä koulujen ja muiden toimijoiden olemassa oleviin toimintamalleihin.
Oppimispolku tulee olemaan kaikkien Lahden koulujen vapaasti käytettävissä ja sovellettavissa. Sen
suunnittelussa ja toteutuksessa kouluja tukevat Lahden kaupunkisuunnittelu ja ympäristöneuvonta, Lahden
museot ja Päijät-Hämeen LUMA-keskus.
Oppimiskokonaisuuksien ja -polun kehittämistyö tapahtuu syksyllä 2017 Opetushallituksen rahoittaman
henkilöstökoulutuksen tuella. Koulutus- ja kehittämisprosessiin sisältyy mm. ohjattuja työpajoja ja
asiantuntijawebinaareja. Osallistumisesta on mahdollista saada opintopisteytetty osallistumistodistus.
Voit ilmoittaa koulusi mukaan jo nyt ottamalla yhteyttä Heli-Maija Nevalaan!
Työpaja ja oppimispolkuprojekti ovat Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja
siten maksuttomia. Lue lisää: www.kaupunkipeli.fi
Lisätietoja:
Opettajankoulutus: Heli-Maija Nevala, kouluttaja, SYKLI
Kaupunkisuunnittelu: Henrik Saari, vuorovaikutussuunnittelija,

HYÖDYNNÄ PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN LAINATTAVAA MATERIAALIA
Päijät -Hämeen LUMA –keskus lainaa esiopetukselle ja kouluille Bee-Bot- ja Blue-Bot-robotteja koodauksen
opetteluun sekä Easi-Scope-mikroskooppia ja tietokonetta. Lainaaminen on maksutonta.

LUMA-PÄIVILTÄ 2017 ON SAATAVILLA VAPAASTI HYÖDYNNETTÄVÄÄ AINEISTOA JA MATERIAALIA

http://www.luma.fi/paivat-2017/#aineistot%29

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:
Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

Tiede2 -ohjelma Lahden vierailusta 2017

International Advanced Water Technologies Centre, IAWTC

Visit of the group of students from St. Petersburg to Lahti 4.-7.9.2017

PROGRAM 4.-7.9.2017

 Monday 4.9.2017

14.09            Allegro in Lahti

Accommodation at the hotel Scandic (Vesijärvenkatu 1)

15.30            Welcome to Lahti –meeting and lunch at the school: Get accounted with the school by Petri Ojala and with each other by the Russian group.

17.00            Introduction to the subjects and themes of the project. Lecture by Petri Ojala, teacher of biology and geography

17.40            Presentation of the project work of the Russian group

18.00            Preparing for the themes of the following days

19:00            Evening meal at the school

Free time (Finnish students will guide Russian students in the city center until 9.00 p.m.)

Tuesday 5.9.2017

Helsinki University/ Department of Environmental Sciences/ LUMA Center Lahti/ Niemi Campus/ Lahti Science and Business Park, Niemenkatu 73

8.30              Departure/ walking from the hotel to the lake Pikku-Vesijärvi

9.00              Samples at the lake Pikku-Vesijärvi

10.00            Making Science – lecture

11.00            Group1: WWF work

Group2: Oxygen lab

12.00            Lunch

13.00            WWF work and oxygen lab

14.00            Oxygen work

15.00            Departure/ walking from the Niemi campus

15.45            Patina recycling center

17.00            Ski Jump Tower

18.30            Dinner at the restaurant RAX

Free time (Finnish students will guide Russian students in the city center until 9.00 p.m.)

Wednesday 6.9.2017

Lammi Biological Station: University of Helsinki, Faculty of Biological and Environmental Sciences

8:00              Breakfast at the hotel

Booking out from the hotel, luggages of the Russian group to the bus

9:00              The bus leaves from the hotel

09:40            Arrival and accommodation at the Lammi biological station

Address: Pääjärventie 320, 16900 Lammi

Program by Petri Ojala, see the attachments in Russian and Finnish

Thursday 7.9.2017, theme: Lahti surroundings and culture

Take with you hiking/ weatherproof clothes, comfortable shoes, ambrella/ raincoat if needed

7:00              Wake up

7:30              Breakfast at the Lammi biological station

Luggages to the bus

8:30              Departure from Lammi

9:00              The terrain of Pirunpesä = Devil`s Nest

Guidance by Noora Kivikko, Lahti University Campus/ LUMA-center

11:45            Departure to the town by bus

12:00            Lunch at the Lyseo

13:00            Tour to the Sibelius Hall

14.00            Free time and walking to the railway station. The taxi takes all luggages from Lyseo to the railway station.

16:47            Allegro to SPb

Saija Tillgren

Lahti Region Development LADEC Ltd

Project leader, Growth & Business Services

Kesäkuu 2017

TUTKIMUKSIA VESIJÄRVESTÄ –KESÄLEIRI ELOKUUN ALUSSA

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää Vesijärvisäätiön tuella Tutkimuksia Vesijärvestä –kesäleirin 10-12 vuotiaille alakoululaisille 1.-3. elokuuta Niemen yliopistokampuksella, Lahdessa. Leirillä tutustutaan Vesijärven eliöstöön ja sen erityispiirteisiin tutkimuksellisella otteella hauskuutta unohtamatta. Leirin aikana leiriläiset rakentavat esimerkiksi pienoismalleja Vesijärven ekologiasta, joita havainnoidaan ja tutkitaan. Leirillä kerätään vesi-, eliö- ja kasvinäytteitä ja tutkitaan niitä oikeassa laboratorioympäristössä. Teemoihin tutustutaan myös leikin kautta

Leiri on päiväleiri (ei majoitusta) ja sisältää lounaat ja välipalat!

Leirille mahtuu 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen on sitova. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varasijoille jääneet kutsutaan mukaan mahdollisten peruutuspaikkojen ilmaantuessa.

Leiri on maksuton

AIKA                                 1.-3.8.2017 klo 9.30-15.00

PAIKKA                           Niemen yliopistokampus, B-siipi, Niemenkatu 73, 15140 LAHTI

KENELLE                        10-12-vuotiaille alakoululaisille

VIELÄ MUUTAMIA PAIKKOJA TIEDETTÄ KESÄÄN- JA MOBIILIKOODAUSLEIREILLE !

HEINOLA

Tiedettä kesään!

Aika                                    12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään Heinolan kaupungin ja Päijät–Hämeen LUMA –keskuksen yhteistyönä.

LAHTI

Mobiilikoodausleiri

HUOM!                             Paikkoja vapaana 6 kpl (tilanne 29.5.)

Aika                                   5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Kenelle                               10 -16 vuotiaille

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen yhteistyönä.

 

LAHDELLE TUNNUSTUSTA AKTIIVISESTA LUMA-TOIMINNASTA

Lahden kaupunki palkittiin aktiivisimpana kuntana LUMA-keskus Suomen StarT-hankkeessa.

Tunnustus luovutettiin StarT-gaalaillallisella tiistaina 23.5. Helsingissä.

StarT-hanke tukee uusien opetussuunnitelmien mukaista ilmiöpohjaista ja monialaista oppimista kouluissa. Opettajille tarjotaan materiaalia ja tukea. Ideoita jaetaan myös järjestämällä science fair -tyylisiä alueellisia tapahtumia ympäri Suomen sekä projektivideoiden kautta, joista järjestettiin yleisöäänestys Youtubessa. Tänä lukuvuonna näitä ilmiöpohjaisia projekteja on toteutettu 800 oppimisyhteisössä 36:ssa maassa ympäri maailmaa.

Lahdelle nyt myönnetty LUMA-tunnustus perustuu myös Lahden Yliopistokampuksella toimivan Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen vetämään suunnitelmalliseen yhteistyöhön. Lahden LUMA-toimintaa on kehitetty vuodesta 2012. Sen yhtenä huipentumana Lahteen Niemen kampukselle Helsingin yliopiston tiloihin avataan syyslukukauden aikana LUMA Tiedeluokka.

Lue koko tiedote Lahden kaupungin sivuilta:

Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjesti Kanta- ja Päijät-Hämeen yhteiset StarT-aluefestivaalit Lahden Sibeliustalolla huhtikuun lopussa. StarT-aluefestivaalit kokosivat yhteen noin 200 lasta ja nuorta ja noin 30 projektia.

LUMA TIEDELUOKAN REMONTTI ALKOI NIEMEN KAMPUKSELLA

Niemen kampukselle, Tiedepuiston B-siipeen Helsingin yliopiston tiloihin remontoidaan kesän 2017 aikana LUMA Tiedeluokka, joka koostuu laboratoriotilasta sekä kerho/luentotilasta. Remonttityöt käynnistyivät 22.5. ja tilojen arvioitu valmistumisajankohta on elokuun loppupuolella. LUMA Tiedeluokkatiloissa järjestetään lasten ja nuorten LUMA-toimintaa, kuten tiedekerhoja ja -leirejä, tiedeteatteria sekä koodaamispajoja.

Kouluille ja oppilaitoksille Tiedeluokkatilat tarjoavat loistavan mahdollisuuden LUMA-aineiden opetuksen monipuolistamiseen. Opettajat voivat hyödyntää tiloja laitteistoineen opetuksessaan. Tämän lisäksi tarjolle tulee valmiita LUMA-aineisiin liittyviä oppimiskokonaisuuksia, joita voi tulla tekemään luokkaan ohjatusti. Kokonaisuuksia suunnitellaan esimerkiksi kemian, ympäristöekologian, molekyylibiologian ja genetiikan sekä maantieteen alalta. Myös koodaamiskokonaisuuksien sekä robotiikan laajaan tarjontaan panostetaan.

Tiedeluokkatoiminnan käynnistämiseen liittyy myös kaksivuotinen ESR-hanke ”LUMA Tiedeluokka – tukea nuorten koulutusvalintojen tekemiseen”. Tämän hankkeen tavoitteena on tukea nuoria koulutusvalintojen tekemisen nivelvaiheissa. Lisäksi pyritään edesauttamaan Päijät-Hämeen oppilaitosten ja alueen yritysten yhteistyötä ja -toimintaa. Hankkeen kohderyhminä ovat yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat opettajineen sekä alueen yritykset.

Seuraa LUMA Tiedeluokan remontin etenemistä Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen nettisivuilta:

KILPAILU TULOSSA: KEKSI NIMI JA LOGO LUMA TIEDELUOKALLE !

Päijät-Hämeen LUMA-keskus julistaa elokuussa kilpailun nimen ja logon keksimiseksi Niemen kampukselle avattavalle LUMA Tiedeluokalle. Sekä voittaneen logon että nimen keksineelle on luvassa palkinto. Voittajat julkistetaan Tiedeluokan avajaisissa marraskuussa 2017. Tarkemmat kilpailuohjeet elokuussa!

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

 

 

Remontin startti

LUMA Tiedeluokan remontointi Niemen kampuksella alkoi. Mahtavaa! 

Muutos tietokoneluokasta laboratorioksi on alkanut.

 

Tilojen tyhjennys

HY :n Ympäristöekologian osaston tietokoneluokka ja luentosali eli tulevat LUMA Tiedeluokkatilat ennen tyhjennystä.

Reippaalla talkoomeiningillä tulevat LUMA Tiedeluokkatilat saatiin tyhjennettyä. Kaikki on valmista remontin alkaa!

Toukokuu 2017

TUU KOODAA MUN KANS ÄITIENPÄIVÄNÄ!

Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa äitienpäivänä 14.5. Tule tutustumaan koodaamisen saloihin ja luo peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla. Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin! Koodaustyöpajan päätteeksi tarjoillaan kakkukahvit !

 

Paikka:                              Lahden Rudolf Steinerkoulu, Eeronkatu 2A

Aika:                                  14.5.2017 klo 14:00-16:00

Koulutuksen järjestää: Päijät-Hämeen LUMA-keskus, www.luma.fi/phluma

 

VIELÄ MUUTAMIA PAIKKOJA TIEDETTÄ KESÄÄN- JA MOBIILIKOODAUSLEIREILLE !

HEINOLA

Tiedettä kesään!

Aika                                    12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Leiri järjestetään Heinolan kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen yhteistyönä.

 

LAHTI

Tiedettä kesään!

HUOM!                             Paikkoja vapaana 2kpl (tilanne 3.5.)

Aika                                   5. -9.6.2017 Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                Jalkarannan koulu, Sarvikuja 1, Lahti

Kenelle                               Leiri on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa 

LAHTI

Mobiilikoodausleiri

HUOM!                             Paikkoja vapaana 9 kpl (tilanne 3.5.)

Aika                                   5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Kenelle                               10 -16 vuotiaille

 

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen yhteistyönä.

StarT-festarit

Lahden Sibeliustalolla vietettiin huhtikuun lopulla kaksipäiväisiä StarT-festareita. Paikalle oli kutsuttu monia hienoja tiimejä ja projekteja niin ala- kuin yläkoulusta sekä toiselta asteelta. Tuomaristolla oli molempina päivinä haastava tehtävä valita lasten ja nuorten tiimeistä voittajat, sekä kaksi Hyvää käytännettä, jotka lähtevät toukokuussa edustamaan Lahtea Helsingissä järjestettävään kansalliseen StarT-gaalaan, jossa palkitaan parhaimmat työt kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Gaalaan valittujen lisäksi StarT-festareilla palkittiin molempina päivinä toiseksi ja kolmanneksi tulleet tiimit, parhaan ryhmähengen omannut tiimi sekä yleisön suosikki.

Lahden StarT-festareilta Gaalakutsun saivat:

Lasten tiimi                                             Ahtialan koulu, Aurinkokunta

Nuorten tiimi                                          Orimattilan yhteiskoulu, Älyvaate

Tämä Toimii! –liikkuva lelu                 Yhteistiimi Jalkaranta ja Länsiharju

Hyvä Käytänne 1                                    Ahtialan koulu

Hyvä Käytänne 2                                    Huippis- tiimi, Koulutuskeskus Salpaus ja LAMK

 

VALTAKUNNALLISET LUMA-PÄIVÄT HELSINGISSÄ TOUKOKUUSSA

Vuoden 2017 Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Helsingissä 22.-24.5. Lisätiedot, ohjelma ja

Osallistumismaksuttoman, kansallisen ja kansainvälisen tapahtuman kohderyhmänä ovat:

  • kaikki matematiikkaa, luonnontieteitä (ympäristö- ja luonnontietoa, biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, maantietoa/maantiedettä), tietotekniikkaa ja teknologiaa opettavat opettajat kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin
  • lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi ja em. aineiden opettajaksi opiskelevat
  • LUMA-keskus Suomen toimijat eri puolilta Suomea
  • LUMA-aineiden opettajankouluttajat ja opetuksen tutkijat ja kehittäjät eri puolilta Suomea
  • LUMA-keskus Suomen sidosryhmät elinkeinoelämästä, opetushallinnosta, opettajajärjestöistä ym.

 

URBAANI ESTETIIKKA AIHEENA KESÄSEMINAARISSA LAHDESSA

Helsingin yliopiston Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti ja Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitos järjestävät Lahdessa konferenssin Considerations in Urban Aesthetics: Planning, Mobilities, and Everyday Life 31.5.2017.

Konferenssi pidetään 31.5. – 1.6. Lahdessa Niemen kampuksella (Niemenkatu 73)  ja 2.6. Helsingissä Arkadia-rakennuksessa (Lapuankatu 2).

Konferenssiin osallistuminen on maksutonta. Pyydämme kuitenkin osallistujia ilmoittautumaan 

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma

Huhtikuu 2017

VERKOSTOILTA JA ORIGAMIT MATEMATIIKAN OPETUKSESSA -KOULUTUSTAPAHTUMA

Matematiikkaa voi oppia iloisesti origamitaittelun avulla. Koulutuksessa osallistujat tutustutetaan origamien maailmaan. Koulutus sopii kaikkien kouluasteiden matematiikan opettajille, myös alakoulun opettajille. Mukaan mahtuu 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus alkaa Päijät-Hämeen LUMA -keskuksen verkostotapaamisella. Voit myös osallistua pelkästään verkostotapaamiseen.

Aika              to 4.5. klo 16-19:00

Paikka          Lahden yliopistokampus, Aalto luentosali B-talo, 1. kerros (Niemenkatu 73,15140 LAHTI)

Tarjolla pientä välipalaa.  Tapahtuma on maksuton.

Ohjelma:

16:00-16:45 Päijät -Hämeen LUMA -keskuksen verkostoilta. Ajankohtaiset kuulumiset mm LUMA Tiedeluokkahankkeen etenemisestä.

16:45- 19:00 Origamit matematiikan opetuksessa -koulutus.

Kouluttajana toimii FM Erja Salmela.

 

KESÄN 2017 LEIRIT

Tiedettä Kesään-leirit

Leirit on suunnattu syksyllä 5.-7. luokan aloittaville

LAHTI

Aika                                    5. -9.6.2017  Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Jalkarannan koulu, Sarvikuja 1, Lahti

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

 

HEINOLA

Aika                                   12.-16.6.2017 klo 9:30 -15, Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Lyseonmäen koulu, Savontie 19, Heinola

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään yhdessä Heinolan kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen kanssa.

RIIHIMÄKI                     

Aika                                    12. -16.6.2017 Ma-pe joka päivä klo 9:30-15:00

Paikka                                 Peltosaaren koulu, Telluskatu 8, Riihimäki

Sisältää lounaat ja välipalat! Leirimaksu 30 euroa.

Leiri järjestetään yhdessä Riihimäen kaupungin ja Päijät –Hämeen LUMA –keskuksen kanssa.

Mobiilikoodausleiri

LAHTI

Aika                                    5.-9.6.2017, Ma-pe joka päivä 9:00 -15:00

Paikka                                 Ståhlberginkatu 10, LAHTI, ohjelmistotekniikan labra

Leiri on suunnattu 10 -16 vuotiaille

Sisältää lounaat ja mehut! Leirimaksu 100€

Leiri järjestetään yhteistyössä LAMK:n ja Päijät- Hämeen LUMA -keskuksen kanssa.

ÄITIENPÄIVÄNÄ KOODATAAN ÄITIEN KUNNIAKSI!

Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomat Tuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat jatkoa äitienpäivänä 14.5. Tule tutustumaan koodaamisen saloihin ja luo peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla. Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin! Koodaustyöpajan päätteeksi tarjoillaan kakkukahvit J

Paikka: Lahden Rudolf Steinerkoulu, Eeronkatu 2A

Aika: 14.5.2017 klo 14:00-16:00

Lisätietoja: phluma(at)helsinki.fi

 

LAINAA BEE-BOT-ROBOTTEJA KOODAAMISEN OPETTELUUN!

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksella on lainattava setti Bee-Bot-robotteja. Robotteja on 6 kpl ja niiden lisäksi lainauspakettiin kuuluu opetusmateriaalia. Bee-Bot-lähettiläämme tuo ja hakee robotit, sekä opastaa tarvittaessa niiden käytössä. Lainaaminen on varhaiskasvatukselle ja kouluille ilmaista.

Tämänhetkinen lainaustilanne: Bee-Botit ovat nyt maailmalla, mutta vapaina jälleen viikosta 22 eteenpäin, hyödynnettäviksi kesällä esimerkiksi päiväkodeissa! Varauksia voi tehdä myös jo ensi syksylle!

Laina -aika on 3 viikkoa. Lainaamme robotteja Kanta- ja Päijät-Hämeen alueille.

VALTAKUNNALLISET LUMA-PÄIVÄT HELSINGISSÄ TOUKOKUUSSA

Vuoden 2017 Valtakunnalliset LUMA-päivät järjestetään Helsingissä 22.-24.5.

Osallistumismaksuttoman, kansallisen ja kansainvälisen tapahtuman kohderyhmänä ovat:

  • kaikki matematiikkaa, luonnontieteitä (ympäristö- ja luonnontietoa, biologiaa, fysiikkaa, kemiaa, maantietoa/maantiedettä), tietotekniikkaa ja teknologiaa opettavat opettajat kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta yliopistoihin
  • lastentarhanopettajaksi, luokanopettajaksi ja em. aineiden opettajaksi opiskelevat
  • LUMA-keskus Suomen toimijat eri puolilta Suomea
  • LUMA-aineiden opettajankouluttajat ja opetuksen tutkijat ja kehittäjät eri puolilta Suomea
  • LUMA-keskus Suomen sidosryhmät elinkeinoelämästä, opetushallinnosta, opettajajärjestöistä ym.

SUOMEN LASTEN METSÄRETKIPÄIVÄ

Suomen lasten metsäretkipäivää vietetään tänä vuonna keskiviikkona 17.5. Tapahtumaa organisoivat Helsingin yliopiston kasvatustieteiden osaston biologian didaktiikan tutkimusryhmä ja luokanopettajaopiskelijat. Suomen lasten metsäretkipäivän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Metsäretkipäivän tarkoituksena on kannustaa kaikkia aikuisia, niin perheitä, lasten kanssa työskenteleviä kuin muitakin metsäretkistä kiinnostuneita tahoja viemään lapsia metsäretkille. Metsäretken voi tehdä milloin tahansa, mutta tämä erityinen päivä muistuttaa metsissä liikkumisen tärkeydestä ja on kunnianosoitus suomalaiselle metsäluonnolle.

Toivomme, että saisimme mahdollisimman monet opettajat ja ohjaajat, äidit, isät, mummit, kummit ja muut aikuiset mukaan viemään lapsia metsäretkelle. Annetaan lapsille muistoja!

“Meillä on unelma. Unelmassa tuoksuu metsä. Sellainen, jonka notkelmissa helisee lasten ilo ja maistuu mustikka! Sellainen, jossa syvä sammaleen vihreys ja tuulessa huojuvien mäntypuiden humina kohtaa. Millaista onkaan kulkea metsässä ja pysähdellä! Ihmetellä. Miltä tuntuu puron vesi varpaissa, sadepisara olkapäällä tai auringon säde kasvoilla, kun on kuljettu tovi? Jos on kulkenut aamusumuisessa metsässä jossa kevätlintu laulaa, on ollut onnellinen.”

Lahden kouluista mukana ovat Mukkula, Kärpänen, Kivimaa, Liipola, Harju ja Rakokivi.

Tänä vuonna Suomen lasten metsäretkipäivä on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa!

MIKROBEJA KAUPAN HYLLYLTÄ

Tekesin rahoittama, Helsingin yliopiston koordinoima ADELE-hanke (Autoimmune Defense and Living Environment) selvittää uusia tapoja parantaa immuunijärjestelmän toimintaa kaupunkiympäristössä. Hankkeen vetäjä, yliopistotutkija Aki Sinkkonen Ympäristötieteiden laitokselta Lahdesta yhdessä muiden hankkeen tutkijoiden kanssa on pystynyt osoittamaan mekanismin, miten mikrobialtistusta pystytään siirtämään erilaisiin tuotteisiin.

UNDER PRESSURE: SOILS UNDER ANTHROPOGENIC STRESS. ECOSYSTEM SERVICES, REMEDIATION AND MANAGEMENT

This two days symposium hosted in the city of Lahti 15th-16th May 2017 will gather international experts with the aim of discussing and presenting the current state of soil ecology with a focus on soils under anthropogenic stress. The symposium is open to everybody free of charge and held in the Aalto auditorium at Lahti Tiedepuisto, Niemenkatu 73. Master and doctoral students are particularly welcome. See more information:

PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUS TWITTERISSÄ, INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA !

Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:

Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma. LUMA-uutisia näet myös tykkäämällä Lahden Yliopistokampuksen Facebook-sivusta.

 

 

Maaliskuu 2017

LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA
Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin
pääkirjaston lastenosastolla! Tule tutustumaan viikoittain vaihtuviin
luonnontieteellisiin aiheisiin itse tekemällä ja kokeilemalla. Ei
ennakkoilmoittautumista – voit osallistua yksittäiselle kerhokerralle tai
vaikka joka kerralle. Mukaan mahtuu joka tiistai 20 ensiksi paikalle
saapunutta lasta. Hedelmävälipala.
Aika klo 16-17.00
Paikka Pääkirjaston lastenosasto
Tulevia teemoja:
7.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Kaupunkiluonto
14.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Luontodokumentti
21.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Ekologiset liikkumistavat
28.3.2017 tiistaina klo 16 -17 Kevään merkit
Tervetuloa mukaan!

TUU MUKAAN KOODAAMAAN!
Suositut lapsille ja heidän huoltajilleen suunnatut, maksuttomatTuu koodaa mun kans! koodauspajat saavat
jatkoa. Pajassa tutustutaan koodaamisen saloihin luomalla peli helpolla ja hauskalla Scratch ohjelmalla.
Scratchin kautta tutustutaan koodaamiseen tarvittavaan logiikkaan ja saadaan kuvaa siitä, mitä uusi
opetussuunnitelma tuo mukanaan kouluihin. Scratchista riittää iloa vielä pitkään työpajan jälkeenkin!
Seuraavat pajat:

LAHTI
Koska? Keskiviikkona 8.3. klo 16-17
Missä? Liipolan monitoimitalo ONNI, Lahti
Ilmoittautuminen HUOM! Tähän tapahtumaan ei poikkeuksellisesti ole ennakkoilmoittautumista!
Mukaan mahtuu enintään 12 paria.

LAHTI
Koska? Keskiviikkona 15.3.2016 klo 17:30-19
Missä? Liipolan monitoimitalo ONNI, Lahti

NASTOLA
Koska? Keskiviikkona 29.3.2016 klo 17.30-19
Missä? Nastolan kirjasto, Toritie 4 NASTOLA

VERKOSTOILTA JA KOULUTUSTAPAHTUMA TORSTAINA 4.5.
Varaa jo kalenteriisi torstai 4.5. ja tule Niemen kampukselle klo 16-19 kuulemaan uusimmat LUMAkuulumiset
mm Tiedeluokkahankkeen etenemisestä sekä osallistumaan hyödylliseen ja kiehtovaan Origamit matematiikan opetuksessa –koulutukseen. Kuulet ja pääset kokeilemaan, kuinka monipuolisesti origameja
voidaan hyödyntää matematiikan eri käsitteiden opettamisessa ja oppimisessa. Koulutus ei ole rajattu tietylle
kohderyhmälle, vaan siinä huomioidaan kaikki luokka-asteet.

LUMA TIEDELUOKKA TULEE NIEMEEN!
LUMA Tiedeluokka on tulossa Niemen yliopistokampukselle Lahteen! Tilasuunnittelu nykyisen luentosalin
ja tietokoneluokkatilan muuntamiseksi Tiedeluokkalaboratorioksi ja kerho-/luentotilaksi on käynnistynyt.
Tavoitteena on viettää avajaisia ja saada tila maakunnan oppilaitosten käyttöön syksyn 2017 aikana. Tätä
päämäärää tukee myös vuoden alusta käynnistynyt kaksivuotinen ESR-hanke LUMA Tiedeluokka – tukea
nuorten koulutusvalintojen tekemiseen. Lisää LUMA Tiedeluokasta kuulet ja tulevien tilojen sijainnin näet
esimerkiksi tulemalla Päijät-Hämeen LUMA keskuksen kevään verkostoiltaan torstaina 4.5. Niemen
yliopistokampukselle (kts edellä).

TIEDETTÄ KESÄÄN -LEIRIT
Lahdessa, Heinolassa ja Riihimäellä järjestetään kesäkuun alussa Tiedettä kesään –leiri syksyllä 5.-7. luokan
aloittaville. Maanantaista perjantaihin kestävillä leireillä tutustutaan luonnontieteisiin eri kanteilta:
seikkaillaan metsässä ja hämmästellään pieniä eliöitä, kerätään näytteitä ja havainnoidaan mikroskoopeilla
silmälle näkymätöntä maailmaa. Leirillä tutkitaan myös materiaalien kemiallisia ominaisuuksia ja fysiikan
lakeja esim. kanamunan laskuvarjohypyillä.

Kesän 2017 leirit:
LAHTI 5.-9.6.2017
Paikka Jalkarannan koulu
Aika MA – PE 9:30-15
HEINOLA 12. -16.6.2017
Paikka Lyseonmäen koulu
Aika MA-PE 9:30-15
RIIHIMÄKI 12 -16.6.2017
Paikka Peltosaaren koulu
Aika MA-PE 9:30-15
Leirit ovat viikon mittaisia päiväleirejä (ei majoitusta) ja leiripäivät sisältävät lounaan ja välipalan.

GLOBAALI NÄKÖKULMA KIERTOTALOUTEEN
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (Lappeenranta University of Technology, LUT) on aloittanut
Suomen ensimmäisenä kestävyystieteen professorina MTT Helena Kahiluoto. Helena pitää
luennon/keskustelutilaisuuden aiheesta Globaali näkökulma kiertotalouteen to 30.3. klo 14-15.30,
paikkana Niemen kampus, kokoustila Hule (Niemenkatu 73, B-osa)
LUMOUDU KASVEISTA –TEEMAPÄIVÄN KILPAILU
Miksi kasvit ovat niin kiehtovia? Miksi ihmiset tarvitsevat kasveja? Lumoudu kasveista –teemapäivän 18.5.
yhteydessä yläkoululaisille (luokat 7.-9.) järjestetään kilpailu, johon voi osallistua tekemällä lyhyen videon
aiheesta “Ihmiset ja kasvit”, joka osoittaa kuinka kiehtovia kasvit ovat ja miksi ne ovat meille tärkeitä.
Kilpailun palkintona on 1000 € luokan tilille sekä mahdollisuus osallistua Pohjoismaiden ja Baltian-maiden
väliseen kilpailuun!

LÖYDÄT PÄIJÄT-HÄMEEN LUMA-KESKUKSEN NYT SEKÄ TWITTERISTÄ ETTÄ INSTAGRAMISTA!
Seuraa meitä ja kuule ensimmäisenä uusimmat LUMA-kuulumiset maakunnan alueelta:
Twitterissä PH LUMA –keskus (@PHLUMAkeskus) ja Instagramissa paijathameenluma