XIX SOSIAALITYÖN TUTKIMUKSEN PÄIVÄT

Abstraktikirja

1. Digitalisaatio, vuorovaikutus ja sosiaalityö

Työryhmän puheenjohtajat: YTL, sosiaalityöntekijä Katri Ylönen, Nuorten aikuisten palvelukeskus (J-Nappi), Jyväskylän kaupunki katri.ylonen@jkl.fi ja VTT, yliopistonlehtori Camilla Granholm, Svenska social- och kommunalhögskolan camilla.granholm@helsinki.fi

Dialogi auttavissa verkkopalveluissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen ammattilaisten kertomuksia kommunikaatiosta.

Anne Rahikka, Miina Sillanpään Säätiö, anne.rahikka@miinasillanpaa.fi

Johdanto Sosiaali- ja terveyspalveluita ollaan digitalisoimassa, mikä muuttaa alalla tehtävää työtä ja ihmisten välistä kommunikaatiota. Sosiaalityön näkökulmasta kyse ei ole päämäärästä vaan uusista keinoista, joilla voidaan tukea ihmisten hyvinvointia ja auttaa heitä ongelmallisissa elämäntilanteissa.

Menetelmät Tutkimuksessa tarkasteltiin työntekijöiden ja asiakkaiden välistä verkkokommunikaatiota sosiaali- ja terveysjärjestöjen auttavissa verkkopalveluissa työntekijöiden kertomusten pohjalta. Verkkokommunikaatio käsitteellistettiin tekstuaalisuudesta, prosessista ja sosiokulttuurisista tekijöistä muodostuvaksi kokonaisuudeksi ja sitä tarkasteltiin dialogin ja erityisesti Mihail Bahtinin dialogisuutta jäsentävien käsitteiden lähtökohdista. Tutkimusaineisto koostui aktiivisen teemahaastattelun avulla kerätyistä 18 työntekijän haastattelusta, jotka analysoitiin kategorisen muodon- ja sisällönanalyysin avulla.

Tulokset Tutkimuksessa auttavat verkkopalvelut määrittyvät ajasta ja paikasta riippumattomiksi ja nimettömyyteen perustuviksi palveluiksi, jotka paikantuvat auttamisen jatkumolla siirtymävaiheen palveluiksi. Työntekijän ja asiakkaan välinen suhde näyttäytyy kohtaavana ja tasavertaisena. Tutkimustulokset kertovat jännitteisestä verkkokommunikaatiosta, jossa työntekijät tasapainoilevat asiantuntijamaisen ja etäisen sekä kohtaavan ja persoonallisen kommunikaation välillä. Avoimen dialogin syntyminen edellyttää työntekijältä kohtaavan verkkotekstin ja prosessimaisen dialogin elementtien hallintaa. Kommunikaation säätelyn vaikeus ja viestien monitulkintaisuus ohjaavat vuorovaikutusta monologisuuden suuntaan. Verkkoryhmissä työntekijät pyrkivät dialogisilla interventioillaan ohjaamaan kommunikaatiota pois regressiivisitä kertomuksista kohti progressiivisia, uusia näkökulmia avaaviin näkökulmiin. Työntekijöiden verkkoryhmissä käyttämät ohjaukselliset interventiot jakautuivat tieto- ja tunneinterventioihin.

Johtopäätökset Tutkimustulokset osoittavat, että verkkopalvelut eivät korvaa, vaan täydentävät olemassa olevia palveluita. Verkkoauttamisen yleistyminen edellyttää työntekijöiltä uudenlaista työorientaatiota ja kommunikaatiotaitoja. Sosiokulttuuriset tekijät tuottavat moniäänisyyttä sekä organisaation sisäiseen että ulkoiseen kommunikaatioon. Verkkopalvelut purkavat toisaalta perinteistä kansalaisten eriarvoisuutta, mutta samalla ne saattavat synnyttää uutta digitaalista syrjäytymistä. Verkkopalveluille asetettujen tavoitteiden ja kommunikatiivisten keinojen eettinen harkinta on tarpeellista palveluja suunniteltaessa.

Digitaalinen ja monialainen palveluintegraatio: hyvinvoinnin integroitu toimintamalli – Case Kuopio

Erityisasiantuntija, YTM Anna-Mari Juutinen, Kuopion kaupunki/Perusturva ja terveydenhuolto anna-mari.juutinen@kuopio.fi,

Avainsanat: palveluintegraatio, nuoret aikuiset, hyvinvointisuunnitelma, digitaalisuus, Kuopio

Tausta. Kuopio osallistui vuosina 2015-2016 valtiovarainministeriön kansalliseen kuntakokeiluhankkeeseen kehittäen ns. hyvinvoinnin integroitua toimintamallia nuorten 16-29-vuotiaiden palveluihin aidossa asiakasympäristössä kokeilemalla. Kokeiluun osallistui 17 ammattilaista kymmenestä toimintayksiköstä (nuorisopalvelut, oppilashuolto, aikuissosiaalityön nuorten tiimi, sijaishuoltoyksikkö, opiskelijaterveydenhoito, päihdepalvelut ja psykiatrian keskus) sekä 34 kuopiolaisnuorta.

Tavoitteet. Kuntakokeilulain (Finlex 1350/2014, luku 2) mukaan kehitettävään toimintamalliin oli sisällytettävä asiakasvastaavatoimintaa (Kuopiossa vastuutyöntekijä), palvelusuunnitelmien yhdistämistä sekä palvelujen integrointia. Kuopion tavoitteeksi asetettiin myös, että toimintamalli on monialainen ja digitaalinen, ja lisää nuoren osallisuutta. Palvelusuunnitelmien yhdistämisen sijaan kokeiltiin henkilökohtaista hyvinvointisuunnitelmaa, jonka tavoitteet perustuvat nuoren elämäntilanteen, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden toiveiden itsearviointiin. Arvioinnit tehtiin ns. MUN ELÄMÄ -menetelmällä, johon sisältyy visuaalinen 3X10D Elämänpyörä ja 3X10D Kysely. Menetelmä on kehitetty kokeilun aikana yhdessä Diakonia-ammattikorkeakoulun Sakari Kainulaisen kanssa. Menetelmä koostuu kymmenestä nuoren elämän kannalta keskeisestä aihepiiristä (kuten asuminen, raha-asiat, perhe, ystävät), joita kutakin nuori arvioi kolmesta näkökulmasta (tärkeys, tyytyväisyys, tulevaisuus). Nuoren itsearviointia hyödynnetään hyvinvointisuunnitelmassa, jonka laatimiseen hänen lisäkseen osallistuu nuorelle nimetty vastuutyöntekijä ja muu nuoren tukiverkosto. Sekä nuoret että ammattilaiset voivat hyödyntää tietoja sähköisen, mobiililaitteelle skaalautuvan, palvelualustan avulla.

Tulokset. Nuoren ja ammattilaisten yhdessä laatima, elämänhallinnan kokonaisvaltaiseen arviointitietoon perustuva ja monialaisesti nuoren palvelut kokoava hyvinvointisuunnitelma lisää nuoren osallisuutta, auttaa palvelujen kohdentamisessa ja helpottaa mahdollisten ristiriitojen tai päällekkäisyyksien tunnistamisen erillisissä palvelusuunnitelmissa. Digitaalisen palvelualustan avulla osapuolet pystyvät työskentelemään yhdessä ja jakamaan tietoa, mikä mahdollistaa nuoren elämänhallinnan tukemisen entistä kokonaisvaltaisemmin ja asiakaslähtöisemmin sekä resursseja tehokkaasti hyödyntäen.

Utilising information and communication technology (ICT) to prevent loneliness. A case study from a participatory perspective in rural area of Finland

Qingyun FAN, University of Jyvaskyla, Finland, oingyun.fan@chydenius.fi

Increasing geographic distances between the generations and difficulties for the elderly to maintain contact with the younger generation are evident especially in the rural areas. The elderly might experience loneliness, which can hinder their active participation in community activities. The usage of ICT can significantly improve and enhance the quality of life among older adults and provide an alternative method for communication to enrich social interaction. There is a large number of practical projects helping the elderly to learn how to use ICT. However, empirical research about the concrete options and experiences of these welfare services from the participatory perspective is lacking. This case study focuses on the experiences of the elderly service users participating in a service in rural Finland that offers support in using ICT. The case is a local offer of a national-wide project which provides services to help the elderly in using ICT to promote the well-being of the aged through the use of ICT. The data was collected by methods of case study, including my participatory observation as a volunteer; focus group interviews with the elderly participants; interviews with the practitioners as well as the project’s documents. The material is analysed by data-lead content analysis in accordance with the research question. One of the results is that in the welfare services for supporting the use of ICT to prevent loneliness of the elderly, a participatory structure has been implied which can be explained by using the welfare mix approach of voluntary organisations, public services and market provision.

Key words: Loneliness, ICT, Social service, Participation

Lastensuojelu ja sosiaalinen media

Sonja Perttula, Lastensuojelun Keskusliitto, sonja.perttula@lskl.fi, Juuli Hurskainen, Lastensuojelun Keskusliitto, juuli.hurskainen@lskl.fi

Lastensuojelun ja julkisuuden suhde on jännitteinen, ja sosiaalinen media tuo anonyymiydellään lastensuojelusta käytävään julkiseen keskusteluun omat lisähaasteensa. Lastensuojelu ei voi kuitenkaan toimia ympäröivästä yhteiskunnasta irrallaan, vaan sen tulee kehittyä sen mukana.

Toistaiseksi lastensuojelu näkyy sosiaalisessa mediassa vähän ja lastensuojelun työntekijät käyttävät sen kanavia niukasti. Lastensuojelun Keskusliiton toteuttaman kyselyn (2015 ja 2017) perusteella suurimpia syitä sosiaalisen median hyödyntämättömyyteen ovat riittämätön tieto, työhön liittyvät salassapitosäännökset, työvälineiden puutteet sekä se, ettei esimiestaso kannusta sosiaalisen median käyttöön. Vuosien 2015 ja 2017 välillä on kyselyn perusteella tapahtunut vain pientä kehitystä lastensuojelun sosiaalisen median käytössä. Samanaikaisesti sosiaalisen median kenttä ja käyttö ovat kehittyneet paljon.

Vaikka lastensuojelu loistaisikin sosiaalisessa mediassa poissaolollaan, sen asiakkaat ovat siellä jo ja käyvät keskustelua omista lähtökohdistaan. Jos lastensuojelu ei osallistu siihen, keskustelu saattaa vinoutua ja väärät tiedot ja ennakkoluulot saattavat värittää sitä. Sosiaalisen median puhetta seuraamalla ja siihen osallistumalla saataisiin selville asiakkaiden huolia ja tiedontarpeita ja voitaisiin vastata niihin. Sosiaalinen media tarjoaa monia mahdollisuuksia matalan kynnyksen kohtaamiseen ja avun tarjoamiseen, sekä toisaalta asiakkaiden ottamiseen tiiviimmin mukaan palveluiden suunnitteluun. Lastensuojelun somepioneerit ovat todenneet asiakkaiden kohtaamiseen tietoverkossa olevan tilausta ja tarvetta.

Esitys perustuu sekä yllämainittuihin kyselyihin että Lastensuojelun Keskusliitossa vuonna 2016 toteutettuun selvitykseen Verkossa, joka käsitteli lastensuojelupuhetta sosiaalisessa mediassa. Esityksessä katsotaan, millainen kuva lastensuojelusta sosiaalisessa mediassa välittyy, ketkä siellä puhuvat sekä miten lastensuojelu voisi olla paremmin läsnä sosiaalisessa mediassa. Lisäksi pohditaan, millaista tutkimusta lastensuojelusta ja sosiaalisesta mediasta tarvittaisiin, sillä niiden välistä suhdetta on toistaiseksi tutkittu vasta vähän.

2. Aikaa ihmiselle —digitaalisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja haasteet

PERUUNTUNUT!

3. Sosiaalityön asiantuntijuus terveyssosiaalityön muuttuvissa toimintakonteksteissa

Työryhmän puheenjohtajat: YTM, yliopisto-opettaja Leena Leinonen, Itä-Suomen yliopisto leena.leinonen@uef.fi, VTM, vastaava sosiaalityöntekijä, sosiaalityön jatko-opiskelija Katariina Bärlund, HUS, Psykiatria katariina.barlund@hus.fi

Arki ja sosiaalityön asiantuntijuus – näkökulma toimijuuteen sairausarjessa

Suvi Holmberg, Tampereen yliopisto,mailto:suvi.holmberg@uta.fi

Keskityn puheenvuorossani jäsentämään syöpään sairastuneiden henkilöiden toimijuutta osana sairausarkea ja peilaan havaintojani (terveys)sosiaalityön asiantuntijuuteen osana sairastumisen prosessia. Esitykseni perustuu syöpään sairastumisen arkea käsittelevän väitöstutkimukseni osa-artikkeliin, jonka keskeisinä teoreettisina käsitteinä ovat toimijuus (agency) sekä arki (everyday life). Tutkimusaineisto koostuu rinta- ja eturauhassyöpään sairastuneiden henkilöiden tuottamista teksteistä (n=37) ja aineisto on analysoitu soveltamalla kuvailevaa ja sisällöllistä koodausta hyödyntäen laadullisen tutkimuksen analyysiohjelma Atlas.ti:tä. Tutkimustuloksina raportoin kolme toimijuuden muotoa sairausarjessa: tasapainoinen (stabile), murtuva (cracking) ja uusi (new) ja johtopäätöksinä esitän, että syöpään sairastuminen muuttaa toimijuutta sairausarjessa, mutta tästä huolimatta toimijuus jatkuu ja arjen rutiinit ja tavat (daily modalities) määrittävät toimijuutta. Pohdin esityksessäni tutkimukseni tuloksia ja tekemiäni johtopäätöksiä erityisesti terveyssosiaalityön mahdollisuuksien näkökulmasta tukea syöpään sairastuneiden ihmisten toimijuutta sairausarjessa.

Reaaliaikainen etäsosiaalityö – Videovälitteinen sosiaalityö työkäytännöksi 

Katariina Bärlund, Hyks psykiatria, katariina.barlund@hus.fi, Teija Frangén, Hyks psykiatria, teija.frangen@hus.fi, Päivi Parikka, Hyks psykiatria, paivi.parikka@hus.fi

Hyks psykiatrian etähoidot täydentyvät jatkossa myös etäsosiaalityöllä. Reaaliaikaisen etäsosiaalityön eli videovälitteisen sosiaalityön käytäntöön implementointi on meneillään. Käytettävä sovellus on Lync. Tammikuussa 2017 sosiaalityöntekijöille tehdään videovastaanoton käyttöön liittyvä kysely.

Käytännössä etäsosiaalityö tarkoittaa, että asiakas ja sosiaalityöntekijä ovat reaaliaikaisessa yhteydessä toisiinsa internetin tai muun etäyhteyden avulla. Käytettävän videoyhteysjärjestelmän tärkeimmät kriteerit ovat tietoturvallisuus, toimivuus internet-selaimella ja Windows-, Android- tai Applen ios-käyttöjärjestelmällä. Lisäksi sen hyötyjä ovat mm. Maksuttomuus asiakkaalle ja palvelun tuottajalle, helppous käyttää ja ottaa käyttöön, tekninen vaivattomuus ja hyvät käyttömahdollisuudet.

Etäyhteyden käyttöön sosiaalityöntekijä tarvitsee tietokoneen, jossa on kamera ja mikrofoni tai kannettavan. Asiakas tarvitsee jommankumman edellä mainituista tai tabletin. Kun sosiaalityöntekijän vastaanotosta on sovittu, niin työntekijä laittaa asiakkaalle viestin Lync-kokouksesta, jossa ilmoitetaan aika etävastaanotolle ja sovittuna ajankohtana yhteydet avataan. Sosiaalityöntekijä tarvitsee soveltuvan työtilan ja asiakas on vastaanoton aikana kotonaan tai muussa suojatussa tilassa.

Sosiaalityön etäpalveluiden antaminen edellyttää, että noudatetaan Valviran ohjeita terveydenhuollon etäpalveluiden antamisesta. Ohjeet sisältävät palvelun antajalle salassapito-, tietoturva- ja tietosuojasäännöksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että potilaalle sopii etäpalvelu, niin että potilas on antanut siihen tietoisen suostumuksensa. Lisäksi sosiaalityöntekijä arvioi asiakkaan soveltuvuutta etäpalvelun käyttäjäksi. Potilasasiakirjamerkinnät tehdään ohjeistuksen mukaisesti. Etävastaanotto vastaa edellytyksiltään kasvokkain tapahtuvaa potilastapaamista. Potilaalla tulee olla tarvittaessa mahdollisuus myös henkilökohtaiseen käyntiin. Yhteistyösuhteen kehittymisen osalta voi olla joidenkin potilaiden kannalta hyvä, että on jo aiemmin tavattu kasvokkain.

Etävastaanottona tehty työ voidaan laskuttaa samalla tavalla kuin kasvokkain tehty työ. Psykiatrian sosiaalityön etävastaanotot aloitetaan samaan aikaan, kun etähoitojen käyttö laajenee Hyks psykiatriassa. Psykiatrian sosiaalityö on mukana myös valtakunnallisen mielenterveystalon itsehoito-ohjelmissa tietokoneella internetvälitteisesti tapahtuvalla ”taloudellisen ahdingon itsehoito-ohjelmalla”. Myös muita omahoito-ohjelmia sosiaalityön näkökulmasta on tulossa.

Valmius etävastaanottoon saattaa etenkin nuorilla asiakkailla olla hyvä ja sosiaalityöntekijöillä puolestaan voi olla harjoittelemista uuteen työskentelytapaan. Tekniikka on kuitenkin helppo ja tuo sosiaalityön palveluihin helpompaa saavutettavuutta ja uudenlaista asiakaslähtöisyyttä – lyhyesti parempaa palvelua terveydenhuollon sosiaalityön asiakkaille.

Mitä voimme oppia katoavan sosiaalitoimiston mielenterveyssosiaalityöstä?

Ilmari Rostila, Tampereen yliopisto, ilmari.rostila@staff.uta.fi, ilmari.rostila@gmail.com

Kuvaan pienimuotoisen laadullisen tutkimuksen avulla mielenterveyssosiaalityöhön liittyvää asiakastyön problematiikkaa sosiaalitoimistossa ja esitän analyysiin perustuvia kysymyksiä mielenterveyssosiaalityön tehtävästä ja paikasta. Analysoitu asiakastyö koski psykiatrian avohoidon potilaana olevia henkilöitä. Sosiaalitoimisto mielenterveyssosiaalityön tarkastelun kontekstina näyttäisi olevan väärä ajatellen työryhmän teemaa ja sosiaalityön tulevaisuutta, eihän työ tapahdu terveydenhuollon organisaatiossa ja lisäksi, toimeentulotuen ja sosiaalihuollon muutoksiin liittyen, perinteinen sosiaalitoimisto on kadonnut. Mielenterveyssosiaalityötä ei tulla tekemään sellaisessa sosiaalitoimistossa, jossa esimerkiksi asiakkuus usein alkaa toimeentulotukiasioiden käsittelyllä. Olettaen että organisatoriset muutokset eivät ratkaise tarkasteltavana olevaa asiakkaiden problematiikkaa, analyysi nostaa esille kysymyksen siitä, missä ja miten kyseistä työtä tullaan tulevaisuudessa tekemään.

Laadullinen analyysi perustuu sosiaalityöntekijän haastatteluun, jossa työntekijä kertoo työstään sellaisten asiakkaiden kanssa, joilla on vakavia mielenterveyden ongelmia. Tuloksena analyysista, jossa sovelletaan ns. objektiivista hermeneutiikkaa, esitetään sosiaalityöntekijän toimintatavan (tutkimuksessa käytetty teoreettinen käsite on ’professionaalinen habitus’) rekonstruktio eli malli. Toimintatapa sisältää ongelmanratkaisun rakenteen, johon kuuluu ”luonnollisen asenteen” ylittävä abstraktin tapaustyön käytäntö ja siihen niveltyvä eläytyminen asiakkaan asemaan, tilanteen odottava seuraaminen ja neuvottelu ongelmasta. Toimintarakennetta koskeva kuvaus nostaa esille kahdentyyppisiä kysymyksiä: (1) mikäli kuvattu problematiikka on olemassa ja sitä koskevaa työtä tarvitaan, missä ja miten tätä työtä tullaan tekemään ja (2) voiko mielenterveyssosiaalityötä tekevä sosiaalityöntekijä olla ”rinnalla kulkeva kriisissä avustava liittolainen” (työkäytännön suhde ”professionaaliseen interventiokäytäntöön”)?

Esitys jakaantuu kolmeen osaan: (1) aineiston esittely, (2) analyysin tulokset ja (3) kysymyksiä sosiaalityölle.

Tuotteistaminen ja sosiaalityö kohtaamispisteessä: Hyks psykiatrian sosiaalityön palvelukuvaushanke

Katariina Bärlund, katariina.barlund@hus.fi, Teija Frangén, teija.frangen@hus.fi, Päivi Parikka, paivi.parikka@hus.fi

Palvelukuvaushanke tuottaa HYKS Psykiatrian sosiaalityön palvelukuvauksia vastauksena lähivuosien sosiaali- ja terveyspoliittisiin muutoksiin. Hankkeeseen ovat sitoutuneet lasten-, nuorten- ja aikuispsykiatria. Hanketta on esitelty Tampereella terveyssosiaalityön päivillä 21.10.16 jolloin on koottu valtakunnallinen yhteistyöverkosto.

Sosiaalityön tuotteistaminen on ajankohtaista ja välttämätöntä muuttuvissa yhteiskuntarakenteissa. Palvelut tullaan muotoilemaan asiakaslähtöisesti ja digitalisaation myötä myös monikanavaisesti. Sosiaalityön ja tuotteistamisen yhteensovittaminen ei ole ongelmatonta. Sosiaalityön etiikka haastaa tuotteistamisajattelua – ovatko tuotteistaminen ja sosiaalityö toisensa poissulkevia, voidaanko kahta perinteisesti etäällä toisistaan olevaa ajattelutapaa sovittaa yhteen ja saada hyötyjä jotka palvelisivat parhaalla mahdollisella tavalla asiakasta ja yhteiskuntaa?

Psykiatrian sosiaalityön Hyksissä on lähtenyt kehittämään omia palvelukuvauksia keskeisinä tavoitteinaan selkeyttää sosiaalityön tehtäviä, turvata työn tasalaatuisuus ja oikea-aikainen kohdentuminen sosiaalityön erityisosaamista tarvitseville, toiminnan mitattavuuden parantaminen, virtauksen sujuvoittaminen sekä psykiatrisen sosiaalityön erityisyyden esiin tuominen myös toimintaa tuntemattomille tahoille. Hankeen tavoitteena on parantaa psykiatrisen sosiaalityön kilpailukykyä Sote- ympäristössä.

Hankkeen tarkoitus on tuottaa psykiatrian sosiaalityöhön kuusi keskeisintä sosiaalityön palvelukokonaisuutta joiden toteutumista voidaan seurata ja mitata. Hanke toteutetaan yhteistyössä valtakunnallisen terveyssosiaalityön kanssa ja tavoitteena on laaja sosiaalityön yhteistyö ja konsensus sosiaalityön palvelukuvausten yleisestä sisällöstä. Kevään 2017 aikana järjestetään palvelukuvaustyöpaja valtakunnalliselle verkostolle.

Palvelukuvaukset ja toimenpiteiden seuraaminen on tarkoitus ottaa käyttöön HYKS Psykiatriassa kevään 2017 aikana jonka jälkeen on mahdollista tarkastella kokemuksia laajemmin. Lähivuosina sosiaalialan ammattityöntekijät valitsevat työnsä yhä useammin julkisen ja yksityisen palveluntuottajan välillä tai toimivat itse yrittäjinä. Sosiaalityöntekijät vaikuttavat omalta osaltaan sosiaalityön sisältöön ja laatuun palveluiden siirtyessä enenevässä määrin julkiselta sektorilta yksityiselle. Sosiaalityölle ja sen tekijöille avautuu jännitteinen asiakkaiden, julkisten ja yksityisten palveluiden, yksityisten omistajien, rahoittajien ja mahdollisesti monikansallisten yritysten toimintakenttä. Nähtäväksi jää, miten talousajattelun ja palvelujen tuottamisen muutos vaikuttaa kansalaisten saman- tai eriarvoisuuteen Sote-Suomessa.

Terveydenhuollon sosiaalityön akateeminen tutkimus näkyväksi

VTM, jatko-opiskelija  Mark Hovi, (HY), terveydenhuollon sosiaalityön akateeminen tutkimusverkosto, mark.hovi@hus.fi, YTM, jatko-opiskelija Miina Arajärvi, (Itä-Suomen yliopisto) terveydenhuollon sosiaalityön akateeminen tutkimusverkosto, miina.arajarvi@hus.fi

Sosiaalityön asiantuntijuus terveyssosiaalityön muuttuvissa toimintakonteksteissa tarkoittaa moniammatillisuutta ja verkostoitumista yli omien organisaatiorajojen. Muuttuvat toimintakontekstit edellyttävät uudenlaisia tiedon tuottamisen tapoja yksittäisten työntekijöiden ja organisaatioiden tarpeisiin. Terveydenhuollon sosiaalityö on avainpaikalla sosiaalityön asiantuntijuuden muutoksessa.

Terveydenhuollon sosiaalityön akateeminen tutkimus otti askeleen eteenpäin syyskuussa 2016 kun yliopistoissa tohtoriväitöskirjojaan ja lisensiaatintutkielmiaan tekevät HUS-organisaation sosiaalityöntekijät verkostoituivat. Verkoston tarkoituksena on koota yhteen ajankohtaista tutkimusta ja lisätä terveydenhuollon sosiaalityön vaikuttavuutta akateemisen tutkimuksen tuottaman tiedon kautta, hyödyntää tutkimustietoa koulutuksissa sekä tarjota tukea ja mentorointia aloitteleville tutkijoille matalalla kynnyksellä. Tutkimusverkostossa on tilaa vapaamuotoiselle keskustelulle ja ajatusten jakamiselle. Tarkoituksena on myös jakaa ryhmän jäsenille hyödyllistä tietoa muun muassa tutkimuksen rahoituksesta. Yhtenä yhteistyökumppanina tutkimusverkostolla on pääkaupunkiseudun sosiaalialan kehittämiskekus Socca. Muita kumppaneita ovat tulevaisuudessa muut tutkijayhteisöt ja yliopistot.

Vuonna 2019 voimaan astuvan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain luonnoksen (lakiluonnoksen 41§) mukaan valtion varoista voidaan korvata yliopistotasoisesta sosiaali- ja terveystieteellisestä tutkimuksesta maakunnille ja myös muille julkisille ja yksityisille tahoille aiheutuvia kustannuksia. Laki avaa uusia mahdollisuuksia myös terveydenhuollon sosiaalityön tutkimukselle ja vahvistaa samalla sosiaalityön tutkimuksen roolia terveydenhuollon tutkimuksessa sote-hengen mukaisesti. Tässä kehityksessä sosiaalityön akateeminen tutkimusverkosto on aktíivisesti mukana erityisesti terveydenhuollon sosiaalityön alaan kuuluvien väitöskirjojen tuottajana. Verkostoon kuuluu niin jatko-opintojaan suunnittelevia kuin tutkimuksissaan jo pidemmälle ehtineitä. Tutkimusverkoston jäseneksi pääsee vaikka oma jatkotutkimus olisikin vielä tutkimussuunnitelman asteella. Verkoston jäsenyys on maksuton.

Sosiaalityö terveydenhuollossa – sosiaalinen osana potilaan hoitoa

Tiina Toiminen, Helsingin yliopisto, tiina.toiminen@helsinki.fi

Sosiaali- ja terveydenhuollossa valmisteilla olevalla palvelurakenneuudistuksella tavoitellaan yhteisen vastuun jakamista asiakkaiden parhaan tukemisen saavuttamiseksi. Pro gradu -tutkielmassani selvitettiin, miten yhteistä vastuuta voidaan jakaa sairaalassa potilaiden somaattisessa hoidossa, millaiseksi sosiaalityö määrittyy sairaalan monialaisessa yhteistyössä sekä miten terveydenhuollossa ymmärretään sosiaalisen osuus potilaan hoito- ja kuntoutusprosessissa.

Tutkimusaineisto kerättiin eteläsuomalaisessa aluesairaalassa. Tutkimusta varten haastateltiin kuutta lääkäriä, kahta kätilöä, kolmea hoitajaa sekä kahta sairaalan sosiaalityöntekijää. Laadullisen aineiston rinnalle kerättiin sairaalassa työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä määrällistä tilastotietoa heidän työstään. Tutkimuksen analyysi jäsentyy sosiaalityön perustehtävän, sairaalaorganisaation ja sairaalan sosiaalityöntekijän tehtävien käytäntömallien, toimintaroolien ja yhteistyösuhteiden ympärille.

Tutkimuksen tuloksissa hahmottuvat selkeästi sairaalan eri ammattiryhmien käsitykset sosiaalityöstä, sairaalaorganisaation vaikutus kontekstina, sosiaalityöntekijän tehtävät käytäntömalleina sekä sosiaalityöntekijän toimintaroolit asiakas- ja kehittämistyössä. Lisäksi hahmottuu sosiaalityön asiantuntijuuden merkitys moniammatillisissa yhteistyösuhteissa. Keskeisenä tuloksena näyttäytyy tiedon merkitys; terveydenhuollon edustajilla on oltava tietoa siitä, mitä sosiaalityön sisällöt ovat, jotta he osaavat hyödyntää potilastapauksissa sairaalan sosiaalityön resursseja. Sairaalan sosiaalityöntekijöiden tulee aktiivisesti siirtää tietoa sosiaalityön mahdollisuuksista terveydenhuollon henkilöstölle. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyön tulisi alkaa jo ammattien perusopinnoissa, jotta siitä muodostuisi luonnollinen osa ammatillista työskentelyä. Tällä hetkellä kentällä työskentelevien yhteistyötä on tärkeä vahvistaa. Sosiaalityöntekijä tekee sairaalassa asiakastyötä sekä tukee terveydenhuollon henkilöstön toimintaa sosiaalityön asiantuntijuudellaan.

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että sairaalassa sosiaalityöllä on selkeät tehtävät, sosiaalityötä arvostetaan ja sosiaalityöntekijälle tarjotaan usein vahvaa roolia moniammatillisessa yhteistyössä. Sosiaalityön ei tule kokea paikkaansa lääketieteelle alisteisena vaan tuoda omaa osaamistaan tasavertaisesti osaksi terveydenhuollon prosesseja, koska sosiaalityö on joidenkin potilasryhmien kohdalla välttämätön yhteistyökumppani terveydenhuollolle. Uudistuvalla sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä työskentelyä tulee kehittää moniammatilliseksi ja dialogiseksi tiimityöskentelyksi.

Vanhuus ja vanhusten asumisen ongelmat

Eveliina Kaukkila, Tampereen yliopisto, Porin yksikkö, kaukkila.eveliina.t@student.uta.fi

Terveyssosiaalityön toimintakonteksteissa, sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnoilla, politiikan mikrotason toteuttamisen jännite asettaa sosiaalityölle omat erityiskysymyksensä. Palvelualuerajat ylittävää SO- ja TE -yhteistyötä tehdään erityisesti vanhusten asumisen kysymyksissä. Esityksessäni tarkastelen vanhusten asumisen ongelmallisuutta ja asumisen ongelmien asettumista yhteiskunnan eri tasoille sosiaalityössä muodostuneiden käsitysten kautta. Tarkastelen myös sosiaalityön asettumista suhteessa näillä monialaisilla rajapinnoilla ratkottaviin vanhusten asumisen kysymyksiin.

Esitys pohjautuu pro gradu -tutkielmaani, jossa selvitän eri palvelualueilla työskentelevien sosiaalityötä tekevien käsityksiä vanhuudesta, vanhusten asumisen ongelmista ja sosiaalityön toiminnasta vanhusten asumisen kontekstissa teemahaastattelujen muodostaman aineiston kautta. Pro gradu -tutkielmani metodologinen viitekehys rakentuu fenomenografiseen ymmärrykseen käsityksestä ihmisen ja ympäristön välisen suhteen ilmentäjänä. Tutkimustulosten rakenteellisessa jäsentelyssä sovellan tutkimuskarttaa, jonka mukaisesti tulokset asettuvat kuvaamaan vanhusten asumisen ongelmia yhteiskunnan eri tasoilla.

Tutkimustulokseni osoittavat, miten sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnoilla monialaisesti ratkottavissa vanhusten asumisen kysymyksissä sosiaalityön asiantuntijuus näyttäytyy sosiaalityön vaihtuvina positioina. Vaihtuvia positioita ilmentävät sosiaalityöntekijän mukautuva rooli, toiminta ja yhteistyö. Vanhusten asumisen ongelmat yhteiskunnallisessa kontekstissa kiinnittyvät kysymyksiin itsemääräämisoikeudesta, asumisen normatiivisuudesta, muistisairauksista sekä taloudesta. Vanhusten asumisen puitteisiin ja toimintaympäristöön liittyvinä asumisen ongelmina näyttäytyvät palvelujärjestelmän ja palvelujen vastaamattomuus vanhusten tarpeisiin sekä palvelualueristiriidat. Vanhusten subjektiiviseen positioon liittyviä asumisen ongelmia ovat yksinäisyys, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä ongelmat omaissuhteissa.

Tutkimuksessani havaitsin vanhusten ongelmien olevan monin paikoin samoja kuin nuoremmillakin sosiaalityön asiakasryhmillä. Sosiaalipoliittisilla kehittämisohjelmilla annettu vanhuskäsitys tuottaa ristiriitaa suhteessa todellisiin vanhuuden haasteisiin. Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän toteuttaessa annettua vanhuuskäsitystä, tuottaa se samalla vanhusten asumisesta sosiaalisen ongelman. Vanhusten kanssa tehtävän sosiaalityön erityispiirre myös muuttuvissa terveyssosiaalityön toimintakonteksteissa on sosiaalityöntekijältä vaadittava eettinen ja moraalinen harkinta palvelujärjestelmän ja palvelujen ollessa vastaamattomia vanhusten moniulotteisiin ongelmiin.

Rahapelien ongelmapelaajien kohtaaminen sosiaalipalveluissa: tunnistaminen, taloudellinen tuki ja tulevaisuuden parhaat käytännöt

Väitöskirjatutkija Maria Heiskanen, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos, yhteiskuntapolitiikka PL 54, 00014, maria.heiskanen@helsinki.fi

Valtaosa suomalaisista, noin 80 prosenttia oli vuonna 2015 pelannut rahapelejä edellisen vuoden aikana, ja noin 124 000 henkilön arvioitiin kärsineen liialliseen rahapelaamiseen liittyvistä ongelmista (Salonen & Raisamo, 2015). Rahapelien ongelmapelaaminen on terveydellinen, sosiaalinen ja taloudellinen ongelma, josta selviämisessä moniammatillinen ote on tärkeää. Rahapeliongelmista kärsiville tarjottava tuki on usein terapiamuotoista työskentelyä tai vertaisryhmiin osallistumista, jotka ovat tärkeitä pelaamisen hallintaan saamisessa. Koska myös taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat saattavat olla erittäin vakavia, on tärkeää tutkia ja kehittää erityisesti sosiaalipalveluiden valmiutta vastata niihin.

Tässä väitöstutkimukseen kuuluvassa esityksessä kysytään, millaista taloudellista tukea ongelmapelaajat tarvitsevat ja saavat, ja toisaalta miten sosiaalijohtajien näkemyksen mukaan ongelmapelaajia voidaan auttaa? Aineistona on 17 ongelmapelaajan haastattelua ja 11 sosiaalijohtajien sähköposti- ja puhelinhaastattelua.

Laadullisen sisällönanalyysin tulosten mukaan tärkeitä teemoja kummastakin aineistosta ovat ilmiön tunnistaminen, rahan kontrolli ja suora taloudellinen apu. Tulevaisuuden toimintakontekstien kannalta sosiaalityössä olisi tärkeää tunnistaa ja tilastoida ongelmapelaamista, joka voi jäädä esimerkiksi häätöuhan tai velkaantumisen taakse. On myös pohdittava, millainen sosiaalityön ja riippuvuushoidon välinen työnjako tulevaisuuden sote-rakenteissa kunnallisten terveys- ja sosiaalipalvelujen sekä kolmannen sektorin välillä olisi paras mahdollinen ongelmapelaajan auttamiseksi. Rahapeliongelmien tarkastelu lisää ymmärrystä sosiaalityön asiantuntemuksesta riippuvuusongelmien kohtaamisessa.

Vammaissosiaalityön asiantuntijuus konsultaatiota edellyttäneiden tilanteiden valossa

Marjo Romakkaniemi, Lapin yliopisto, mailto:marjo.romakkaniemi@ulapland.fi

Tutkimukseni käsittelee vammaissosiaalityön asiantuntijuutta. Toteutan tutkimukseni Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa –hankkeessa, joka on ESR-rahoitteinen valtakunnallinen tutkimus- ja kehittämishanke. Hankkeen osatoteuttajia ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Invalidiliitto ry, Kynnys ry, Espoon kaupunki, Rovaniemen kaupunki, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (EKSOTE) ja Eteva kuntayhtymä. Hankkeen yleisenä tarkoituksena on vahvistaa asiakasosallisuutta vammaissosiaalityössä sekä tunnistaa vammaissosiaalityön edellyttämää erityisasiantuntijuutta sekä kehittää sitä. Hankkeessa tarkastellaan myös sujuvien asiakasprosessien edellytyksiä ja mekanismeja, palveluiden oikeaa kohdentumista sekä valtakunnallisen yhdenvertaisuuden toteutumista. Hankkeessa tuotetaan tietoa vammaissosiaalityön asiakkaista, heidän tilanteistaan, asiakasprosesseistaan sekä vammaissosiaalityön tuloksellisuudesta. Hankkeen läpäisevänä periaatteena on hankkeen kaikissa vaiheissa asiakasosallisuuden toteutuminen.

Oma tutkimukseni kohdentuu vammaissosiaalityön asiantuntijuuteen ja sen erityisyyteen. Vammaissosiaalityön asiantuntijuus on jäänyt tutkimuksen katvealueelle Suomessa. Vammaissosiaalityön asiakkaiden tilanteista, osallisuudesta ja kuntoutuksesta on tehty Suomessa muutamia tutkimuksia (esim. Ahponen 2008; Koukkari 2010; Kivistö 2014; Martin 2016), vammaissosiaalityön asiantuntijuudesta sen sijaan lähinnä pro gradu -tutkimuksia.

Tutkimukseni teoreettis-käsitteellinen viitekehys kiinnittyy keskusteluihin harkintavallasta (Evans 2010; Lipsky 2010) ja sosiaalityön asiantuntijuudesta (esim. Karvinen-Niinikoski 2005). Näen harkintavallan kontekstuaalisena ilmiönä. Harkintavallan käyttö on aina sidoksissa organisatorisiin ja professionaalisiin sitoumuksiin ja periaatteisiin sekä tilannekohtaisiin tekijöihin. Harkintavalta-käsitteeseen liittyvät myös kysymykset sosiaalityön vallasta, arvoista ja tiedosta, jotka ohjaavat sosiaalityöntekijän päätöksentekoa ja toimintaa. Tiedot, taidot ja eettisyys nähdään usein myös asiantuntijuuden kulmakivinä (Trevithick 2005).

Olen kiinnostunut vammaissosiaalityön ja vammaisen asiakkaan kohtaamisesta sekä sen kriittisistä kohdista konsultaatiota vaatineissa tilanteissa. Ajatteluni pohjautuu systeemis-relationaaliseen ajattelutapaan, jonka mukaan asiakkaan ja palvelujärjestelmän kohtaamisessa kytkeytyy eri järjestelmiä toisiinsa: vammainen ihminen elämäntilanteessaan ja elämänvaiheessaan perheineen, sosiaalisine verkostoineen ja toisaalta vammaissosiaalityö professionaalisine sitoumuksineen, toimintaa ohjaavine säädöksineen, toimintapolitiikkoineen ja taustaideologioineen. Tässä rajapinnassa risteävät odotukset ja tavoitteet kohtaavat. Näiden jännitteiden kohtaantoa tarkastelen sosiaalityön näkökulmasta.

Mahdollisia tutkimuskysymyksiäni ovat:

1) Millaisena sosiaalityön asiantuntijuus näyttäytyy konsultaatiota vaatineissa vammaissosiaalityön päätöksentekotilanteissa? 2) Millaista asiantuntijuutta vammaispalvelun sosiaalityöntekijät kokevat tarvitsevansa konsultaatiopyyntöjen perusteella? 3) Millaisissa kehyksissä asiakkaiden tilanteita tulkitaan?

Tutkimusaineistona on sosiaalialan osaamiskeskukseen vuosina 2006-2016 osoitetut vammaispalvelun konsultaatiopyynnöt. Pyyntöjä on kaikkiaan 94 ja tutkimusaineistoa pyyntöihin liittyvine vastauksineen 170 sivua.

Tutkimusprosessi on alkuvaiheessa ja tulee vielä tarkentumaan sekä rajauksiltaan että käsitteellisiltä ja metodologisilta valinnoiltaan

Lähteet

Ahponen, Helena (2008) Vaikeavammaisen nuoren aikuistuminen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 94. kelan tutkimusosasto. Helsinki. Evans, Tony (2010) Professional Discretion in Welfare Services. Beyond Street-Level Bureaucracy. Farnham: Ashgate. Karvinen-Niinikoski, Synnöve (2005) Sosiaalityön opetus, tutkimus ja kehittyvä asiantuntijuus. Teoksessa Mirja Satka, Synnöve Karvinen-Niinikoski, Marianne Nylynd  & Susanna Hoikkala (toim.) Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsinki: Palmenia-kustannus, 73-96. Kivistö, Mari (2014) Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen. Acta Universitatis Lapponiensis 283. Rovaniemi: Lapin yliopisto Koukkari, Marja (2010) Tavoitteena kuntoutuminen. Kuntoutujien käsityksiä kokonaisvaltaisesta kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta. Acta Universitatis Lapponiensis 179. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Laitinen Merja & Uusitalo Tuula (2007) Sensitiivisen haastattelututkimuksen eettiset haasteet. Janus 15 (4), 316−332. Lipsky, Michael (2010) Street-Level Bureaucracy: Dilemmas of the Individual in Public Services. New York: Russell Sage Foundation. Martin, Marjatta (2016) Nuoruus, vammaisuus ja kuntoutuksen merkitys. Acta Universitatis Lapponiensis 328. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Pohjola, Anneli (2003) Eettisesti kestävä sosiaalitutkimus. lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisia julkaisuja C. Työpapereita 47. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Trevithick, Pamela (2005) Social Work Skills: A Practice Handbook

4. Sosiaali- ja terveydenhuollon interventiot ja niiden vaikuttavuus

Työryhmän puheenjohtajat: YTT, yliopistontutkija Sirpa Kannasoja, Jyväskylän yliopisto sirpa.kannasoja@jyu.fi, VTT, projektitutkija Elisa Tiilikainen, Itä-Suomen yliopisto elisa.tiilikainen@uef.fi

Osallistavin menetelmin vaikuttavaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen

Marja Vaarama, professori, Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä- Suomen yliopisto, marja.vaarama@uef.fi

 Tausta: Hyvinvointi- ja terveyserot kasaantuvat sosio- ekonomisesti haavoittuviin ryhmiin, eivätkä nykyiset erojen kaventamiseen tähtäävät menetelmät näytä saavuttavan näitä ryhmiä. Lisäksi sosiaalityö ei ole näkyvästi mukana nykyisissä kaventamistoimissa, vaikka erojen juurisyyt liittyvät sosiaalityön ytimessä oleviin yksilöllisiin, yhteisöllisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin ja rakenteellisen sosiaalityön tehtäviin.

Tavoitteet: Osallistava hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen – tutkimushanke (PROMEQ, www.promeq.fi) kehittää vaikuttavia menetelmiä parantaa koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten, pitkäaikaistyöttömien, aikuisten maahanmuuttajien ja kotona asuvien paljon apua tarvitsevien vanhusten edellytyksiä parempaan terveyteen ja hyvinvointiin.

Menetelmät: Osallistavat menetelmät, sosiaalityön ja sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoimien integrointi, sosiaalinen markkinointi, politiikkasuositukset. Kokeelliset ja kvasikokeelliset tutkimusasetelmat. Vaikuttavuusmittarit: elämänlaatu, hyvinvointi, elämäntavat, pystyvyys, kustannukset.

Tulokset: Alustavat tulokset fokusryhmistä saatavilla, interventiot suunniteltu, alkumittaukset helmi- maaliskuussa. Hankkeen kesto 2016–2019, rahoitus STN. Konsortiossa viisi yliopistoa ja kaksi tutkimuslaitosta. Sessiossa esitellään hankkeen vaikuttavuustutkimuksen teoreettinen viitekehys, tutkimusasetelmat sekä alustavia tuloksia.

Sosiaalisen markkinoinnin tehokkuudesta on vain vähän näyttöä

Leena Forma, Jussi Partanen ja Pekka Rissanen, Tampereen yliopisto, leena.forma@uta.fi

Sosiaalista markkinointia kuvataan usein tehokkaaksi tavaksi saada aikaan muutoksia ihmisten käyttäytymisessä. Tehokkuudella tarkoitetaan panosten suhdetta toiminnalla aikaan saatuun vaikuttavuuteen (kustannus-vaikuttavuus). Tässä PROMEQ-konsortioon kuuluvassa tutkimuksessa 1) tarkastellaan aikaisempaa tehokkuustutkimusta sosiaalista markkinointia hyödyntävistä interventioista ja 2) arvioidaan konsortiossa toteutettujen interventioiden kustannus-vaikuttavuutta suhteessa kohderyhmien käyttämiin tavanomaisiin palveluihin. Tässä esitelmässä esitetään tuloksia aiheeseen liittyvästä kirjallisuushausta ja esitellään tutkimuksen toteutussuunnitelma. Esimerkkinä käytetään NEET-nuorille (koulutuksen ja työn ulkopuolella olevat nuoret) suunnattuja interventioita.

Kirjallisuushaut tehtiin tietokannoista Medline, Scopus, Cinahl, Applied Social Sciences Index and Abstracts sekä Web of Science. Hakutermeinä käytettiin kolmea pääteemaa lähi- ja alakäsitteineen: 1) sosiaalinen markkinointi, 2) taloudellinen arviointi ja 3) NEET-nuoret. Yhtään tälle kohderyhmälle suunnatun intervention kustannus-vaikuttavuustutkimusta ei ole löytynyt. Nuorille suunnatut interventiot ovat usein kouluperustaisia.

PROMEQ-konsortiossa toteutettavien interventioiden kustannus-vaikuttavuutta arvioidaan koe-kontrolli -asetelmassa. Koeryhmä saa intervention ja kontrolliryhmä tavanomaiset palvelut. Lähtötilannemittauksessa kysytään lomakkeella sekä koe- että kontrolliryhmään kuuluvien henkilöiden sosiaali- ja terveyspalvelujen, työvoimapalvelujen sekä nuorisotoimen palvelujen käyttöä 12 edeltäneen kuukauden ajalta. Palvelujen käyttö kysytään myös intervention jälkeen ja 12 kuukauden kuluttua lähtötilannemittauksesta. Intervention vaikuttavuutta mitataan WHOQOL-BREF elämänlaatumittarilla samoina ajankohtina kuin kysytään palvelujen käyttöä. Palvelujen kustannukset lasketaan niiden käytön perusteella kansallisia yksikkökustannustietoja käyttäen. Intervention inkrementaalinen kustannus-vaikuttavuus suhteessa tavanomaisiin palveluihin lasketaan. Näin saadaan vastaus kysymykseen, mitkä ovat vaikuttavuuden yhden yksikön lisäyksen kustannukset.

Sosiaalisen markkinoinnin kustannus-vaikuttavuudesta on vielä melko niukasti näyttöä. On tärkeää saada tietoa interventioiden kustannus-vaikuttavuudesta, jotta niukat voimavarat voidaan kohdentaa järkevästi. Tämä on yksi keskeinen näkökulma, kun pohditaan, kannattaako intervention toimintamalli ottaa laajemmin käyttöön.

Voiko verkossa vaikuttaa? Nuorten aikuisten hyvinvoinnin edistäminen digitaalisen intervention avulla

Sanna Aaltonen, Nuorisotutkimusseura, sanna.aaltonen@nuorisotutkimus.fi, Antti Kivijärvi, Nuorisotutkimusseura, antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi

Niin sosiaali-, mielenterveys- kuin nuorisotyössä on viime vuosina pohdittu yhä enemmän sitä, miten hyödyntää digitaalisia alustoja ja kanavia nuorten hyvinvoinnin edistämisessä, ongelmien ehkäisyssä ja varhaisessa puuttumisessa (esim. Webb, Burns & Collin 2008). Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen –konsortiohankkeen (Strategisen tutkimuksen neuvosto 2016-2019) yhdessä osahankkeessa on syksystä 2016 lähtien kehitetty interventiota, joka kohdistuu etsivän nuorisotyön ja moniammatillista tukea tarjoavien Ohjaamojen 16-29 –vuotiaisiin asiakkaisiin. Etsivä työ ja Ohjaamot tavoittavat osin erilaisia nuoria, mutta palvelun lähtökohdat ovat pääosin samat: nuorille aikuisille tarjotaan yksilölähtöistä ohjauspalvelua asiakkaan ja ohjaajan välisissä kohtaamisissa. Ensisijaisena tavoitteena on nuorten koulutuspolkujen ja työmarkkina-asemien edistäminen. Moni nuorista kuitenkin kaipaa aktivoinnin sijasta hyvinvoinnin vahvistamista (Aaltonen ym. 2015) ja huomattava osa nuorten asiakkaiden ongelmista kytkeytyy yksinäisyyteen ja sosiaalisen tuen puutteisiin. Suunnitteilla olevan intervention tarkoitus on tarkastella vertaistuen mahdollisuuksia ja tuoda ryhmäpohjainen on-line toimintamuoto yksilölähtöisen ja kasvokkaisen palvelun rinnalle. Esityksessämme avaamme intervention suunnitteluprosessia, jota tehdään yhdessä nuorten aikuisten ja heidän kanssaan toimivien ammattilaisten kanssa, ja tarkastelemme prosessia palveluissa käytettävien tiedon muotojen kohtaamisena (tieteellinen, kliininen ja kokemustieto, Baillergeau & Duyvendak 2016). Lisäksi pohdimme digitaalisen intervention mahdollisuuksia kohdennetussa nuorisotyössä sekä interventioon liittyvän aineistonkeruun ja tutkimuksen eettisiä kysymyksiä.

Asiantuntijatyöllä palvelujen läpinäkyvyyteen ja tavoiteltuihin asiakastason muutoksiin?

YTT, Dosentti, Keijo Piirainen, Diakonia-ammattikorkeakoulu, keijo.piirainen@diak.fi

Esityksen tarkoituksena on pohtia sosiaalityön vaikutuksiin ja niiden läpinäkyvyyteen liittyviä rajoja ja mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuun siirtyessä maakuntien vastuulle. Painopiste on erityisesti niiden nuorten tilanteissa tavoitelluissa muutoksissa, jotka liittyvät koulutukseen liittyviin siirtymiin ja työmarkkinoihin kiinnittymiseen. Joitakin esimerkkejä hyväksi käyttäen kysyn, millaisilla kehittämisen saavutuksilla ja intervention muodoilla on tulevaisuudessa toteutumismahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluja maakuntavetoisesti järjestettäessä.

Nuorten koulutukseen liittyviin siirtymiin ja työmarkkinoihin kiinnittymiseen on ollut käytettävissä useita keinoja. Mahdollisuuksia ovat tarjonneet sosiaalivakuutus, sosiaali- ja terveyspalvelut ja niihin kytkeytyvät huoltopainotteiset toimenpiteet, työvoimapalvelut ja järjestöt. Saatavissa olevan tuen käyttöönotossa ja asiakasyhteistyössä on kuitenkin ollut haasteita: palvelut ovat olleet usein hajallaan, tarvittavan viranomaisyhteistyön kokonaisvastuu on puuttunut, tavoitteenasettelu on ontunut eivätkä palvelujen vaikutukset ole avautuneet.

Epäkohtiin voidaan puuttua erilaisilla palvelujen tuotantotavoilla, johtamisella, kannustinjärjestelmillä sekä kehittämistoiminnalla (usein hankeperusteista). Myös asiantuntijalähtöinen paikallinen verkottuminen ja asiantuntijatoiminta tarjoavat mahdollisuuksia sen puitteissa, miten palvelut on järjestetty ja johdettu.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen vastuun siirtyminen maakuntatasolle merkitsee isoa muutosta. Palvelujen tilaajataho ja tuottajat erotetaan yhä selvemmin toisistaan. Lisäksi palveluilta ja muilta interventioilta aletaan odottaa aiempaa vahvemmin läpinäkyvyyttä ja vaikutuksia. Vaikutusten esiin saamista voidaan perustella paitsi käytettävissä olevien resurssien näkökulmasta myös siksi, että asiakkailla on lupa vaatia selkoa siitä, mitä muutoksia heillä on lupa odottaa hyvinvointiinsa saamiltaan palveluilta.

 Vaikuttavuuden arviointi asiakastyytyväisyyskyselyllä

Yliopistonlehtori Katja Kuusisto,, Tampereen yliopisto, katja.n.kuusisto@uta.fi, väitöskirjatutkija Eeva Ekqvist, Tampereen yliopisto, eeva.ekqvist@uta.fi

Vaatimus vaikuttavuustiedon tuottamiselle on tänä päivänä vahva ja siitä säädetään sosiaalihuoltolaissa. Vaikuttavuuden arvioiminen on sosiaalialalla vaikeaa, mutta myös vaikuttavuustiedon implementointi käytäntöön kohtaa haasteita. Esitys pohjautuu toteutettuun tutkimukseen siitä, miten aikuissosiaalityön asiakkaat kokevat asiakkuuden vaikutuksen heidän elämäntilanteeseensa. Tämän nähdään tuottavan vaikuttavuustietoa asiakkaan näkökulmasta. Aineistona oli avopalveluiden aikuissosiaalityön asiakkailta (N=272) kerätty kysely. Tutkimuksessa selvitettiin, miten asiakkaan palvelukokemukseen liittyvät tekijät, kuten asiakkaan kokema vuorovaikutus työntekijän kanssa, työskentelyn tavoitteellisuus ja palveluodotusten täyttyminen ovat yhteydessä elämäntilanteen muutokseen. Tuloksissa elämäntilanteen muutos oli yhteydessä asiakkaan ikään ja työttömyyden kestoon sekä asiakkuutta kuvaavien muuttujien osalta asiakkuuden kestoon, kokemukseen vuorovaikutuksesta työntekijän kanssa, työskentelyn tavoitteellisuuteen, palveluodotuksiin ja tulevaisuuteen suhtautumiseen. Työskentelyn tavoitteellisuus oli merkittävä selittäjä elämäntilanteen positiiviselle muutokselle. Tavoitteellisen työskentelyn myötä todennäköisyys elämäntilanteen paremmaksi kokemiseen oli moninkertainen verrattuna vastaajiin, joiden asiakkuutta ei voinut kuvata tavoitteelliseksi. Pidempiaikainen asiakkuus ennakoi voimakkaasti asiakkaan kokemusta elämäntilanteen muuttumisesta huonompaan suuntaan.

Aikuissosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteen muutosta positiiviseen suuntaan tuki huomion kiinnittäminen työntekijän ja asiakkaan välisen vuorovaikutuksen laatuun ja palveluodotuksiin vastaaminen. Tavoitteellinen työote tuki positiivista muutosta asiakkaan elämässä. Asiakkuuden pitkittymisellä ilmeni asiakkaan elämäntilanteeseen negatiivisia ja laaja-alaisia vaikutuksia, joten riittävään tukeen on syytä kiinnittää huomiota heti asiakkuuden alussa. Esitys problematisoi sitä, miten tämä tulosten tuottama tieto voi muuttua vaikuttavuustiedoksi osaksi työn organisointia ja käytänteiden kehittämistä ja muuttuuko se ylipäätään.

Osallistava ryhmämuotoinen palveluohjaus ikäihmisten arjen tukena – miten tutkia sen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia?

Tutkijatohtori Elisa Tiilikainen, Itä-Suomen yliopisto, elisa.tiilikainen@uef.fi, yliopistotutkijaSirpa Kannasoja, Itä-Suomen yliopisto, sirpa.kannasoja@jyu.fi

Osallistava hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (PROMEQ) -tutkimushankkeeseen kuuluvan osatutkimuksen tavoitteena on tutkia osallistavan ryhmämuotoisen palveluohjauksen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia yksin asuvien ja paljon palveluita tarvitsevien iäkkäiden keskuudessa. Ryhmämuotoisen palveluohjauksen malli toteutetaan Jyväskylän, Eksoten ja Siun Soten alueella yhteystyössä alueen toimijoiden kanssa. Osallistuva ryhmämuotoinen palveluohjaus toteutetaan 6 kuukauden ajanjaksolla ja se pitää sisällään ohjattua ryhmämuotoista toimintaa. Lisäksi tuetaan osallistujien omatoimisia kokoontumisia ja yhteistä osallistumista alueen toimintaan ja tapahtumiin. Ryhmämuotoiseen palveluohjaukseen kutsutaan mukaan 60 henkilöä kultakin tutkimusalueelta (N=180). Toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan koe–kontrolli-asetelman avulla. Kultakin alueelta tutkimukseen osallistuu myös kontrolliryhmä (N=3×60, yhteensä 180), joka osallistuu ainoastaan tutkimuksen puitteissa toteuttaviin alku- ja loppukyselyihin. Sekä koe- että kontrolliryhmään osallistuvia ikäihmisiä rekrytoidaan mukaan ennakkoon sovittujen valintakriteerien pohjalta sosiaalista markkinointia apuna käyttäen. Valikoituminen ryhmämuotoiseen palveluohjaukseen tapahtuu satunnaistetusti. Alku- ja loppukyselyn lisäksi tutkimuksessa kerätään osallistuvaa havainnointiaineistoa ryhmätapaamisista sekä haastatteluaineistoa ryhmiä ohjaavien palveluohjaajien parissa. Esityksessä kuvataan erityisesti intervention ja tutkimusasetelman suunnitteluprosessia sekä pohditaan tutkittavien rekrytointiin ja aineiston keruuseen liittyviä haasteita vaikuttavuuden näkökulmasta.

5. Sosiaalityö maailmanyhteiskunnassa – globaalit dialogit

Työryhmän puheenjohtajat: YTM, tohtorikoulutettava Miina Kaartinen, Tampereen yliopisto miina.kaartinen@uta.fi , dosentti, tutkija Marja Katisko, Diakonia-ammattikorkeakoulu  marja.katisko@diak.fi ja VTT, lehtori Ari Nieminen, Diakonia-ammattikorkeakoulu ari.nieminen@diak.fi

Grassroots Challenges to the Crisis of Missing and Murdered Indigenous Women in Canada

Ph.D. Research Fellow Samira Saramo, John Morton Center for North American Studies University of Turku,mailto:samira.saramo@utu.fi

In Canada, Indigenous women and girls are 4.5 times more likely to become victims of homicide than any other women in Canada. Over the last 30 years, more than 1000 women identified as First Nations, Inuit, or Métis were murdered in Canada, and more than 100 are still missing (though the true numbers are likely much higher). While the families of missing and murdered Indigenous women, girls, and Two-Spirit people have worked tirelessly to honour and seek justice for their lost loved ones, the Canadian government has failed to address the economic, social, and environmental colonialism that has allowed violence toward Indigenous womanhood to continue to be naturalized. The violence has largely been framed as individual acts of crime and the underlying sociological factors have been neglected. Moving beyond statistics and “official” responses to violence, a study of grassroots activism around the crisis of missing and murdered Indigenous women, girls, and Two-Spirit people in Canada reveals powerful, multifaceted responses to insecurities and vulnerabilities felt by women. These grassroots initiatives challenge Canadian politics, reclaim streets and liminal zones, and make space for sacred commemoration. Specifically, online campaigns, the REDress Project, and Walking With Our Sisters are studied. While the study is focused on Canada, the crisis of violence against women and Indigeneity is global. These Canadian grassroots actions share much in common with anti-femicide movements in communities such as Ciudad Juárez, Mexico, and in the United States. This study contributes to dialogue on global human rights, inequalities, and colonialism.

Ihmisoikeudet, haavoittuvuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus – oikeustieteen ja sosiaalityön jäsennyksiä

Anna Pekkarinen, Tampereen yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, sosiaalityö, pekkarinen.anna.k@student.uta.fi, Elina Pekkarinen, Tampereen yliopisto, Johtamiskorkeakoulu, julkisoikeus, elina.pekkarinen@uta.fi

On argumentoitu, että sosiaalityö on luonteeltaan moraalista. Myös ihmisoikeuskysymykset ovat moraalisia, eivätkä tällaiset kysymykset sosiaalityön perustavanlaatuisen moraalisen luonteen vuoksi ole sen ulkopuolella. Kuten myös oikeus, sosiaalityön käytännöt heijastelevat senhetkistä yhteiskunnallista todellisuutta. Ihmisoikeudet tulevat tulkituiksi sosiaalityön käytännöissä ja tutkimuksessa osana sosiaalityön yhteiskunnallista tehtävää. Joskus tehdyt tulkinnat ovat tietoisia, mutta tätäkin useammin tiedostamattomia.

Haavoittuvuuden käsite on vahvistunut eurooppalaisessa ihmisoikeuskeskustelussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen omaksuttua se osaksi oikeuskäytäntöään. Määrittelemällä yksilö haavoittuvaksi, ihmisoikeustuomioistuin on pyrkinyt edistämään tosiasiallista yhdenvertaisuutta, sillä ihmisoikeuksien universaalin on katsottu vaarantavan kestävän, kaikkia yksilöitä koskevan kohtuullisen suojan tason.

Vaikka ihmisoikeuksia on totuttu jäsentämään ensisijaisesti juridisina oikeuksina ja poliittisina päämäärinä, olennaista on huomata, että ihmisoikeudet saavat todellisen merkityksensä toiminnassa. Koska ihmisoikeudet saavat merkityksensä ja tulkintansa myös sosiaalityön todellisuudessa, ei oikeustieteellinen tai -teoreettinen tulkinta välttämättä riitä turvaamaan yksilöiden oikeuksia. Kun ihmisoikeudet ymmärretään sellaisiksi moraalisiksi oikeuksiksi, joihin yksilöillä on oikeus vain ihmisyytensä perusteella, eivät ne voi saada merkitystään ja tarkoitustaan ainoastaan juridisissa tai poliittisissa ympäristöissä.

Sosiaalityön moraalinen luonne lähentää sosiaalityötä ihmisoikeuskeskustelun kanssa. Haavoittuvuus, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus kiinnittyvät toisiinsa jakamattomalla tavalla, ja näihin käsitteisiin kytkeytyvät keskustelut ovat luonteeltaan perustavanlaatuisia myös sosiaalityössä. Esityksen tehtävänä on pohtia, kuinka sosiaalityön orientaatio voi kontribuoida ihmisoikeuksista käytyyn keskusteluun, ja kuinka sosiaalityön näkökulmaa on mahdollista hyödyntää juridisessa päätöksenteossa. Sosiaalityö voi esimerkiksi täydentää tätä keskustelua tarpeellisella käsitteellisellä herkkyydellä. Tuomioistuimet voivat päättelyssään rakentaa syrjäyttäviä puhetapoja, joita ei ole mahdollista purkaa puhtaasti oikeustieteellisen orientaation keinoin.

Turvapaikanhakijat ja tunnustamisen rajat

Kati Turtiainen, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius kati.turtiainen@chydenius.fi

Sosiaalityössä turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ja heidän elämäntilanteen tarkastelemiseksi joudutaan etsimään kansalliset rajat ylittäviä käsitteellisiä ja menetelmällisiä välineitä. Sosiaalityön delegoitua päätösvaltaa käytetään kansallisvaltion puitteissa, mikä jättää paperittomien tai turvapaikanhakijoitten auttamisen ohueksi. Myös hyvän yhteiskunnan ja elämän ehtoja määrittelevät teoriat eivät välttämättä tunnista nationalismin loukkuja. Esimerkiksi Axel Honnethin tunnustuksen teoria tarjoaa mahdollisuudet tarkastella sosiaalityön ja palveluiden käyttäjien suhteita, mutta teoriaa on kritisoitu ainakin osittain kansalliseksi ja siksi kansalliset rajat ylittäviin suhteisiin soveltumattomaksi. Tässä esityksessä tarkastelen sitä, miten tunnustamisen suhteet näyttäytyvät turvapaikanhakijoitten auttamismahdollisuuksina. Toinen tunnustusteoreetikko Nancy Fraser kirjoittaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ”kehystämisen” ongelmista, jossa ei tunnisteta globaalin liikkuvuuden muotoja, erityisesti pakkomuuttoa.

Tunnustusteoriaan perustuvat hyvän elämän edellytyksiä mahdollistavat tunnustussuhteet ovat ensinnäkin mahdollisuus saada huolenpitoa ja toiseksi mahdollisuus käyttää osaamista ja kykyjä ja siten saada osakseen sosiaalista arvostusta. Kolmantena tunnustussuhteena on keskinäinen kunnioitus kohtelun ja yhdenvertaisten oikeuksien muodossa. Mikäli nämä suhteet jäävät toteutumatta, estää se henkilön toimijuuden mahdollisuuksia ja voi vaurioittaa itsesuhteita esimerkiksi itsetunnon alueella. Turvapaikanhakijoitten kohdalla kaikkien kyseisten suhteitten mahdollistuminen riippuu oikeuksista. Esityksen keskeinen argumentti on, että tunnustussuhteiden kansallinen raami tulee laajentua kaikilla tunnustussuhteiden alueilla. Sosiaalityö joutuu etsimään paikkansa kansallisen lainsäädännön ja ihmisoikeuksiin sidotun tehtävänsä välissä. Näissä määrittelyissä etsitään muun muassa globaaleja tiloja avaavia kunnioituksen mahdollisuuksia (esim. kosmopoliittisuus) ja käytäntöjä (esim. huolenpitosuhteitten arvioiminen ja mahdollistaminen).

Unga vuxna, deras resor till konfliktområden i Syrien och deras behov efter hemkomsten

Opiskelija Ann-Sofie Nyström, oHelsingin Yliopisto, anso.nystrom@gmail.com

Polarisering och våldsam jihadistisk radikalisering utgör stora utmaningar för de lokala samhällena i dagens Europa. Samtidigt som allt fler omfattande terroristattacker genomförs på olika håll i Europa väcks frågan kring varför tusentals muslimska ungdomar, både kvinnor och män, reser till konfliktområdena i Irak och Syrien. Enligt polisens uppskattning har upp till 70 personer åkt iväg från Finland till konfliktområdena , varav några  tiotals personer har återvänt till Finland.

I min pro gradu studerar jag radikalisering, med fokus på hurudana behov de personer som återvänt från konfliktområden har. Det finns olika typer av åtgärdsprogram som erbjuds de personer som återvänt från konfliktområden i Norden. Dels undersöker jag hur de som ansvarar samt implementerar det finska programmet ser på de som återvänder och vilka behov de tror dessa personer har. Dessutom undersöker jag hur ungdomarna som återvänt själva har upplevt myndighetsreaktionerna och sina egna behov efter hemkomsten. Materialet består av sammanlagt åtta semistrukturerade intervjuer. Som teoretisk referensram används terorierna kring sociala problem samt sociala representationer.

Resultatet visar att radikalisering som fenomen är oerhört svårt att definiera och att den allmänna diskussionen kring terrorism och radikalisering av unga muslimer uspplevs ha ökat islamofobin i det finländska samhället. Studien visar även att de personer som återvänt rest med intentioner att hjälpa de lidande. Efter hemkomsten har de unga dock upplevt stigmatisering och isolering och saknar skyddsnätverk. Det faktum att de återvändande personerna blir mål för myndighetsåtgärder och sträng övervakning av Skyddspolisen, innebär det för de personer som återvänt en psykisk belastning och traumatisering.

Paperittomuuden ammattieettinen haaste sosiaalialan työntekijöille

Milla Elo, Diakonia-ammattikorkeakoulu, milla.elo@fshky.fi

”Paperittomat” ovat heterogeeninen ryhmä Suomessa oleskelevia ihmisiä, joita yhdistää oleskeluoikeuden ja/tai sosiaaliturvaoikeuden puuttuminen. Paperittomien määrän on arvioitu lähitulevaisuudessa kasvavan Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden ja kielteisten turvapaikkapäätösten määrän kasvun sekä valtioiden välisten palautussopimusten puuttumisen takia. Paperittomat elävät usein vaikeissa olosuhteissa, joissa elämää leimaavat pelko, köyhyys ja tunne yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä.

Paperittomien kohtaamat haasteet ovat Suomessa tähän saakka olleet lähinnä rajatun, usein ideologisella pohjalla toimivan auttajajoukon asia, eikä heitä olla totuttu julkisessa sosiaalialan työssä kohtaamaan. Paperittomien määrän ja profiilin muutos tulee jatkossa kuitenkin nostamaan heidän elämäntilanteensa ja avuntarpeensa yhä laajemman ammattilaisten joukon tietoisuuteen.

Sosiaalialan työn keskeinen velvoite on vaikeissa elämäntilanteissa olevien tukeminen ja yhteiskunnalliselta asemaltaan heikoimpien puolustaminen. Sosiaalialalle hakeudutaan ihmisten auttamiseksi, ja alalla toimivien keskeisiä arvoja ovat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, vapauden ja ihmisarvon edistäminen. Sosiaalialan ammattiauttamiseen yhdistyy kuitenkin ristiriitaisia paineita niin asiakkaiden, organisaatioiden kuin laajan yleisönkin taholta. Työtä tehdään moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa yksiselitteistä totuutta tai ainoaa oikeaa toimintatapaa on vaikea löytää. Työssä jaksamista kuormittavat usein eettiset ristiriidat, jotka nousevat selkeimmin esille silloin, kun asiakkaiden avuntarve on suuri ja resurssit siihen vastaamiseksi vähäiset.

Sosionomi AMK -opintojeni lopputyönä tutkin sosiaalialan työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia paperittomien asiakkaiden kohtaamiseen liittyvistä ammattieettisistä haasteista. Tutkimukseen on osallistunut yhteensä 17 kunta-alalla työskentelevää johtavaa sosiaalityöntekijää, sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaajaa. Tutkimusaineiston olen kerännyt puolistrukturoiduilla haastatteluilla ja kirjallisella kyselyllä, jotka analysoin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla.

Tutkimuksessa pyrin selvittämään, missä määrin työntekijät pystyvät noudattamaan sosiaalialan ammattieettisiä periaatteita paperittomien asiakkaiden kohdalla, millä tavoin sosiaalipalveluiden myöntämiseen tai eväämiseen liittyvä harkinta poikkeaa oleskeluoikeuden omaavien asiakkaiden kohdalla tehtävästä, mistä tekijöistä eettisten ristiriitojen kokemukset syntyvät ja kenen suuntaan työntekijät kokevat eettisen vastuunsa painottuvan.

Kaupunkisosiaalityöllä kohti vaikuttavaa kotoutumista?

Ilse Julkunen, Helsingin yliopisto, ilse.julkunen@helsinki.fi, Aija Kettunen, Diakonia-ammattikorkeakoulu, aija.kettunen@diak.fi, Marianne Nylund, Diakonia-ammattikorkeakoulu, marianne.nylund@diak.fi, Erja Saurama, Helsingin yliopisto, erja.saurama@helsinki.fi , Maria Tapola-Haapala, Helsingin yliopisto, mailto:maria.tapola@helsinki.fi

Maahanmuuttajien lukumäärä on kasvussa Suomessa. Maahanmuuttajuus ei sinänsä ole uusi ilmiö, joskin kotoutumisen haasteet ovat määrällisesti kasvaneet aiheuttaen laadullisesti uudenlaisen tilanteen varsinkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien kanssa tehtävää työtä on kehitetty sekä julkisella että kolmannella sektorilla viime vuosina. Silti tiedämme vähän siitä miten sosiaalialan työ menestyy uudessa tilanteessa ja miten eri menetelmät edistävät kotoutumista kaupunkimaisessa toimintaympäristössä.

Tutkimuksen lähestymistapa on samanaikaisesti uudenlaisia sosiaalityön tekemisen tapoja etsivä että urbaanin sosiologian chicagolaisesta perinteestä ammentava kaupunkisosiaalityön viitekehys. Maahamuuttajien kotoutumisesta on jo olemassa paljon tietoa ja kokemuksia, mutta koemme ettei tätä tietoa ole hyödynnetty tarpeeksi. Kaupunkisosiaalityö ei rajoitu perinteiseen toimistokeskeiseen ja julkisen sektorin harjoittamaan sosiaalityöhön, vaan se on ennen kaikkea monitoimijaista, paikallista ja ruohonjuuritasolla tapahtuvaa.

Hankkeen metodologia perustuu analyyttiseen moninäkökulmaisuuteen ja monimetodisuuteen tavoitteena kokonaisvaltainen ymmärrys ilmiön luonteesta. Lähtökohtana on oletus, että sosiaaliset verkostot ovat keskeisiä paikalliseen yhteisöön integroitumisen edellytyksiä. Haastatteluilla ja tuetuilla lomakekyselyillä kerätään tietoa maahanmuuttajien sosiaalisista verkostoista ja kokemuksista maahanmuuttajapalveluista. Tarkastelun kohteena ovat maahanmuuttajien kokemat tuen ja vallankäytön muodot sekä toisin toimimisen mahdollisuudet.

Hankkeessa muodostetaan alueellisia monitoimijaisia tiedontuotantotiimejä, jotka keräävät tietoa temaattisesti. Tavoitteena on, että maahanmuuttajat ovat osana tiedontuotantotiimejä, eivät vain tutkimuksen kohteena. Näistä aineistoista muodostuu käsitys niistä keskeisistä ilmiöistä, jotka ovat kotoutumisen kannalta oleellisimmat. Kerätyn moniulotteisen tiedon pohjalta luodaan hankkeen ensimmäisenä vuonna indikaattorit osoittamaan miten sosiaalityön palveluita tulee kehittää. Toisena hankevuonna tavoitteena on kaupunkisosiaalityön palvelukonsepti-mallin kehittäminen ja kehitettyjen indikaattoreiden testaaminen.

Hanketoimijoina ovat tutkijat, ammattilaiset, maahanmuuttajat ja kolmannen sektorin toimijat sekä Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijat ja Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat. Tiedontuotanto kytketään osaksi oppilaitosten perusopetusta, mikä tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden projektiosaamisen kartuttamiseen ja osallisuuteen aidossa tutkimusympäristössä.

Yksintulleiden pakolaislasten kokemukset tutkimuksen kohteena

Sosiaalityön professori Merja Anis, Turun yliopisto, merja.anis@utu.fi

Esitykseni aiheena ovat ilman huoltajaa turvapaikkaa hakeneiden lasten ja nuorten kokemukset heidän saavuttuaan Eurooppaan. Tarkastelen aihetta uusimpien tutkimusten valossa. Kirjallisuuskatsaukseen valikoitui 24 suomen-, ruotsin- tai englanninkielistä tutkimusraporttia ja -artikkelia.

Vuonna 2015 lähes 96 500 yksin saapunutta lasta haki turvapaikkaa EU-maista. Yksintulleet lapset ovat usean tekijän suhteen marginaalitilassa – he ovat maahanmuuttajia, vanhemmistaan ja läheisistään eroon joutuneita lapsia, useimmat aikuisuuden kynnyksellä uudessa maassa, kulttuurissa ja elämäntilanteessa. Vaiheessa, jossa oleskelulupaa käsitellään, nämä lapset ovat hyvin epävarmassa ja ennakoimattomassa tilanteessa. Myönteisen oleskelulupapäätöksen saatuaankin yksintulleilla lapsilla on lukuisia haasteita edessään. Tämä asettaa tulomaiden vastaanotto- ja lastensuojelupalveluille erityisen vastuun.

Tutkijoiden kiinnostus yksintulleita lapsia ja nuoria kohtaan on lisääntynyt 2000-luvulla. Psykologiseen näkökulmaan perustuvat tutkimukset ovat yleisimpiä. Ne painottavat yksintulleiden lasten traumakokemuksia, erityistä haavoittuvuutta ja heidän muita lapsia isompaa riskiään saada tunnetason ongelmia ja psykiatrisia diagnooseja elämänsä eri vaiheissa. Sosiologiseen lapsuustutkimukseen pohjautuva näkökulma korostaa haavoittuvuuden lisäksi resilienssiä, jossa lapset nähdään heidän toimijuutensa valossa. Näkökulma tuo esiin vaikeissa olosuhteissa olevien lasten mahdollisuutta olla vahvoja sosiaalisia toimijoita, jotka voivat vaikeissakin elämäntilanteissa toimia mielekkäällä tavalla. Sosiaalityön tutkimus puolestaan korostaa enemmän myös uuteen maahan asettumisen ja integraation näkökulmaa sekä sosiaalityön käytäntöjen kehittämistä yksintulleiden lasten kanssa työskenneltäessä.

Valtaosa tutkimuksista on tehty vastaanottojärjestelmien, viranomaisten ja muiden auttamistahojen tai oikeudellisen aseman näkökulmasta. Tarkasteluni painottuu näistä poiketen erilaisin laadullisin menetelmin toteutettuun tutkimukseen yksintulleiden lasten omista kokemuksista heidän saavuttuaan Eurooppaan. Tarkastelen myös monia tutkimuksissa esiin tulleita aineistonkeruuseen ja metodologiaan liittyviä vaikeuksia ja eettisiä kysymyksiä.

Perheenyhdistämisen läpi käyneiden maahanmuuttajaperheiden kotoutuminen

VTM, tohtorikoulutettava, Tuire Niinimäki-Silva, Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto, tuire.niinimaki-silva@utu.fi

Perhesideperustaisesta maahanmuutosta eniten voimakkaita tunteita julkisuudessa nostattaa pakolaisten perheenyhdistäminen. Tämä keskustelu on rajoittunut melko yksipuolisesti hakuprosessiin ja lainsäädäntöön, mutta se mitä perheiden elämässä perheiden yhdistyttyä tapahtuu, on jäänyt vaille huomiota.

Väitöskirjani käsittelee perheenyhdistämisen läpi käyneiden perheiden kotoutumista. Tutkin eroajan vaikutusta sekä pakolaistaustaisten perheiden että työperäisten maahanmuuttajaperheiden perhedynamiikkaan ja perhetason kotoutumiseen etnografian keinoin. Erityisesti olen kiinnostunut perheenkokoajan asemasta muiden perheenjäsenten kotouttajana, sekä perheiden nuorten asemasta. Tutkimus sijoittuu maahanmuuton ja perhetutkimuksen sekä monikulttuurisen sosiaalityön tutkimuksen kentille. Keskeinen kysymys on, miten perheenyhdistäminen vaikuttaa perheen kotoutumiseen Suomessa. Tavoitteenani on tarkastella yhtäältä maahanmuuttajaperheiden kotoutumista perheen yhdistyttyä vuosien eron jälkeen, ja toisaalta tarkastella yhteiskunnan tukea perheen kotoutumiseen.

Huomio tutkimuksen tarpeesta nousi työstäni Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry:n ”Onnistuneeseen perheenyhdistämiseen” projektissa vuosina 2012-2014. Perheen yhdistyminen pitkän eron jälkeen ja perheenkokoajan rooli muiden perheenjäsenten kotouttamisessa luovat hyvin erityisen taustan ja ympäristön kunkin perheenjäsenen arkeen ja kotoutumiseen. Perheenkokoajalla on usein korostunut rooli suhteessa niin muuhun perheeseen kuin yhteiskunnan toimijoihinkin päin, joten hänen resurssinsa, tietonsa ja taitonsa vaikuttavat vahvasti sekä perheen sisälle että sen ulkopuolelle. Saapuvat perheenjäsenet ovat usein riippuvaisia perheenkokoajan valmiuksista opastaa heitä, mutta toisaalta perheenkokoajalla on harvoin riittävästi sellaista kotouttamiseen liittyvää tietotaitoa, jota hänellä oletetaan olevan. Erityisen haastava tilanne on, jos perheenkokoaja ei ole perheestä luonnollisesti vastuussa oleva henkilö, vaan esimerkiksi perheen nuori.

Tavoitteenani on kuluvan vuoden aikana aloittaa tutkimusaineiston kerääminen. Koska tutkimukseni on alkuvaiheessa, tarkoituksenani on esitellä tutkimussuunnitelmaani ja käydä aiheesta keskustelua.

The Dilemmas of Immigrant Families and Professionals in the Finnish Welfare State

Annika Lillrank, Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet, annika.lillrank@helsinki.fi

A central principle in the Finnish welfare state is to provide equal access to health- and social care for all residents regardless of their ethnicity. Finland has received an increasing number of immigrant families whose children may have disabilities, and whose experiences of public service we do not know about. In this study I ask, how do immigrant families with a disabled child develop reciprocal dialogues with health- and social care providers?

This study has two purposes; it explores how immigrant families, which have a child /children with various disabilities, experience interactions with child health- and social care professionals. Second, the study explores how social workers (other professionals) within child health- and social care do interact with immigrant families.

The data I use draw on qualitative interviews with immigrant parents of disabled children. The parents were not fluent in Finnish.

The preliminary findings focus on the first question and highlight that parents have communication problems with professionals, because of lack of knowledge of how the health- and social care system function. Parents experienced that professionals did not facilitate them to overcome the lack of system knowledge and language problems increased the sense of misunderstandings. Secondly, parents experienced that professionals tended to downplay their concerns of developmental delays that often slowed down investigations and rehabilitation. Thirdly, parents experienced that professionals often behaved in an authoritative way and did not make efforts to develop reciprocal dialogues with them. Some parents successfully consulted private professionals and service providers.

6. Kaunokirjallisuuden mahdollisuuksia sosiaalityön opetuksessa

Työryhmän puheenjohtajat: Tohtorikoulutettava Eveliina Heino, Helsingin yliopisto eveliina.heino@helsinki.fi, yliopistonlehtori Pirkko-Liisa Rauhala, Helsingin yliopisto pirkko-liisa.rauhala@helsinki.fi  ja yliopistonlehtori Maria Tapola-Haapala, Helsingin yliopisto maria.tapola@helsinki.fi

Työryhmän tavoitteena on kutsua keskusteluun sosiaalityöntekijöitä ja sosiaalityön opettajia, jotka ovat kiinnostuneita kaunokirjallisuuden mahdollisuuksista sosiaalityön opetuksessa. Kaunokirjallisuutta on käytetty ja käytetään useissa maissa sosiaalityön opetuksessa, ja sitä on perusteltu mm. siten, että kaunokirjallisuuden avulla opiskelijat voivat sekä laajentaa ihmiskäsitystään ja ymmärrystään erilaisista elämäntilanteista sekä kehittää kykyjään eksistentiaalisten, moraalifilosofisten ja ideologisten kysymysten reflektoinnissa. Kaunokirjallisuus antaa mahdollisuuden syventää yleistä merkitysten tajua sekä ymmärrystä merkityksellistämisen prosesseista. Kaunokirjallisuus auttaa tutustumaan omaan ja muihin kulttuureihin sekä niiden välisiin suhteisiin. Empatia-taitojen opettamisessa voidaan käyttää kaunokirjallisuutta ja siten lisätä ihmisten välisissä kohtaamisissa tarvittavaa osaamista. Myös tarinoiden tulkinnan ja kirjoittamisen taitoja voidaan edistää kaunokirjallisuuden lukemisella.

Työryhmä kokoontuu torstaina 16.2.2017 klo 15.30–17.30. Työryhmässä on 15 minuutin mittaisia alustuksia, joissa esitetään ideoita tai tuodaan esiin kokemuksia kaunokirjallisuuden käytöstä opetuksessa. Työryhmä on aihetta tunnusteleva ja ideoiva. Olemme keränneet aiheesta tausta-aineistoa, jota esittelemme omissa työryhmäpuheenvuoroissamme.

7. Taidelähtöinen sosiaalityö

Työryhmän puheenjohtajat: VTT, yliopistolehtori/ VTT Harry Lunabba, Svenska social och Kommunalhögskolan harry.lunabba@helsinki.fi, VTM, yliopisto-opettaja Anu-Riina Svenlin, Jyväskylän yliopisto anu-riina.svenlin@chydenius.fi sekä TM, tohtorikoulutettava, kuva- ja yhteisötaitelija Ulla Remes.   

Improvisaatio sosiaalityön käytännönopetuksen opetusmenetelmänä

Harry Lunabba, Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet

Esityksessäni pohdin ja esittelen miten improvisaatiota voidaan hyödyntää sosiaalityön käytännönopetuksen menetelmänä. Esitys pohjautuu omaan opetustyöhöni sosiaalityön oppiaineessa Helsingin yliopistolla. Tavoitteenani on kuvailla miten improvisaatioharjoitteet toteutetaan käytännön opetustilanteissa yhteistyössä näyttelijä Emma Klingenbergin kanssa, sekä pohtia harjoitteiden pedagogista ja menetelmällistä tausta-ajatusta.

Improvisaatioon perustuvassa opetuksessa turvaudun Erving Goffmanin kirjoitusten inspiroimana käsitteeseen ammatillinen itse-representaatio (eng. professional self representation). Käsitteellä viittaan erilaisiin tapoihin olla ammatillisissa vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutustilanteiden ohjaamisessa ja analyysissä hyödynnämme lisäksi Thomas J Scheffin sosiologista mikro-analyysiä sekä teatteri- ja näyttämötaiteessa käytettyä ja Yat Malmgrenin kehittelemää YAT-tekniikka.

Kuvailen esityksessä myös omaa etnografisen tutkimustyöhön perustuvaa teoreettista mallinnusta, jota voidaan hyödyntää vuorovaikutustilanteiden analyysissä, sosiaalityön käytännöntyön merkityksellisyyden arvioinnissa sekä opetustilanteiden ohjaamisessa.

 Arts-based Methods in Social Work as Means for Inclusion and Democracy

Petra Malin, University of Helsinki, petra.malin@helsinki.fi

The objective of the study is to analyze the impact of using arts-based methods in social work and the ways in which these methods can be used to promote inclusion and democracy among hard-to-reach adults and young people. The study will particularly analyze the significance of cultural factors and social structures in arts-based social work. The increasing interest in arts-based methods has given rise to the question of the actual impact of these interventions. There is a need to assess the inclusion of the participating marginalized groups into society and also the chances of society to adjust to the experiences of the excluded.

The study is an ethnography with a critical realist perspective. It will be conducted through participating in practical trials of different arts-based interventions, such as playback theatre and social circus, in a group social work context. The target groups of the study are long-term unemployed people who experience loneliness, immigrants who have experienced difficulties in their process of integration and young people who do not attend work or education.

The research questions are: 1) How and on what conditions can arts-based methods in social work be used to advance inclusion and democracy? 2) How do cultural and structural factors influence the possibilities of inclusion and democracy among hard-to-reach groups?

Ilmaisullisen käsityön merkityksellisyys syrjäytymistä ehkäisevässä sosiaalityössä

Vuokko Isaksson, Itä-Suomen yliopisto, vuokko.isaksson@gmail.com, Sirkka Alho, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, sirkka.alho@chydenius.fi

Tässä esityksessä esittelemme tutkimusidean, jossa yhdistyvät sekä sosiaalityön että ilmaisullisen käsityön näkökulmat. Sosiaalityön näkökulmassa korostuvat naisemansipatorinen käsitys ilmaisullisen käsityöharrastuksen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Haluamme kysyä, onko ilmaisullisella käsityöllä mahdollisesti erityistä merkitystä syrjäytymistä ehkäisevässä kuntouttavassa sosiaalityössä sekä naisemansipatorisessa ja yhteisöllisessä sosiaalityössä? Jos on, niin mitä nuo merkitykset ovat ja millä tavalla niiden vaikutus ilmenee eri asiakasryhmissä ja yhteisöissä? Tarkastelumme perustuu aiheeseen liittyvään kirjallisuuskatsaukseen, kokemuksellisiin esimerkkeihin sekä mahdollisesti pienimuotoiseen empiiriseen tutkimukseen.

Esityksessä pohdimme käsillä tekemisen luonteen muuttumista mallista tekemisen ja hyötykäsityön traditiosta itseilmaisun välineeksi, jolloin päätösvalta tekemisen sisällöstä on tekijällä itsellään. Lähtökohtamme on, että kuntouttavassa sosiaalityössä, kuten myös opetustyössä, päätösvalta oman tekemisen sisältöön ja tekemisen ilmaisullisuus toimivat voimaannuttavina elementteinä ja minäkuvan positiivisina vahvistajina. Tekemisen kohde voi olla käyttöesine tai taiteellinen ilmaisu.

Esityksemme sisältää myös lukuisia esimerkkejä siitä, miten ilmaisullinen käsityö ja ennen kaikkea tekijän päätösvalta tekemisensä sisältöön toimivat voimaannuttavina minäkuvan vahvistajina kuntouttavassa sosiaalityössä eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohdalla

Sosiaalityöntekijä taiteen portinvartijana

Päivimaria Seppänen, School of Business and Management, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom, paivimaria.seppanen@socom.fi, p. 044 748 5310

Esitykseni pohjautuu väitöskirjatutkimukseeni, joka käsittelee yksilössä olevaa moniammatillisuutta ja sen merkitystä taiteen institutionalisoitumiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteisiin. Sosiaalityöntekijällä voi olla muu tutkinto sosiaalityön lisäksi. Usean tutkinnon synnyttämä professionaalinen tila voidaan nähdä transdisciplinaarisena tilana, jossa se todellinen professionaalisuus on eri professioiden synnyttämässä välitilassa. Tässä tutkimuksessa ajatellaan, että tämä välitilassa oleva professionaalisuus mahdollistaa toisin toimimisen ja taiteen paikan löytymisen osana sosiaali- ja terveyspalveluja.

Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen lähtökohtana on sosiaalipedagogiikka, Freireläisyys, ja ihmisten tasa-arvoinen kohtelu. Työntekijöiden tasa-arvo syntyy siitä, että heillä on mahdollisuus käyttää kaikkea olemassa olevaa osaamistaan omassa työssään edistämään asiakkaiden yhdenvertaisuutta. Jean Piaget on kehittänyt käsitteen transdisciplinaarisuus 1970-luvun alussa. Teoriaa on edelleen kehitellyt Basarab Nicolescu kvanttifysiikan pohjalta. Jotta triangulaatiosta saadaan täydellinen, Davide Nicolinin kehittämä cross-disciplinäärisyys sulkee kehän. Nicolinin mukaan tarvitaan välittäjiä, objekteja joiden avulla välitilassa oleva osaaminen tulee näkyväksi. Välittäjäobjektien kautta, joka tässä tutkimuksessa on ollut metodi, savityöpaja, työntekijät ovat saaneet muotoilla omaa osaamistansa konkreettisiksi olioiksi. Muotoiltujen objektien myötä työntekijät ovat konkretisoineet osaamistaan (knowing) ja kompetenssiaan, joiden sanallinen tuottaminen arjessa ei ole tullut mieleen.

Taiteen instutionalisoitumista on ollut kiinnostavaa tutkia taidementelmillä. Tutkimuksessa on käytetty savityöpajaa, jossa osallistujat ovat muotoilleet savesta omaa osaamistaan ja suhdettansa työhön. Taidemenetelmä tarjoaa kiinnostavan ja innovatiivisen mahdollisuuden tutkia kompleksista, moniammatillisista työntekijöistä muodostuvaa organisaatiota ja sen toimijoita. Aineisto on analysoitu videolta sisällön analyysiä käyttäen.

Tutkimuksessa on havaittu, kuinka yksilössä oleva moniammatillisuus voi tarjota välineitä arkisten innovaatioiden toteuttamiseen. Sellainen voi olla asiakkaalle toteutettu taidetuokio tai asiakasryhmälle järjestetty taidetyöpaja. Työntekijät tarvitsevat vain pienen herättelyn oman moninaisen osaamisensa havaitsemiseen. Tutkimuksessa toteutettujen savityöpajojen aikana syntyi ajatuksia siitä, kuinka kuntouttavaa asiakastyötä voisi tehdä taidemenetelmiä hyödyntäen.

Taidelähtöinen interventio sosiokulttuurisena innostajana

Ulla Remes, Itä-Suomen yliopisto

Taidelähtöisyys ja dialogisuus vertaisryhmässä ovat ne teoreettiset ja menetelmälliset viitekehykset, joissa kehitän menetelmiä sosiaalityön kenttään. Osallistaminen ja aktivointi ovat keskeisiä tavoitteita toteuttamissani taidelähtöisissä interventioissa.

Esityksessäni Taidelähtöinen interventio sosiokulttuurisena innostajana painotun esittämään kuvallisesti caseja, joissa toteutuu edellämainittu sosiaalipedagoginen orientaatio.

Esityksen yhtenä tavoitteena on herätellä jalkauttamaan taiteen ja taidelähtöisyyden mahdollisuuksia omaan työhön ja myös havahtua sosiaalityön kehittämiseen yhteistyössä yhteisötaiteilijoiden kanssa: taidelähtöisyys avaa uudenlaisen kontaktin, näkyväksi tulemisen ja dialogin mahdollisuuden monenlaisille kohderyhmille.

Esittelen, miten kaupunginosan väestöä kutsutaan yhteisötaiteellisella projektilla osallistumaan alueen rakennuksen 30-vuotisjuhlaan ja miten kaupunkilaisille tarjotaan yhteisötaiteen keinoin mahdollisuus surutyöhön, kun 1700-luvulta säilytetty historiallinen ja poikkeuksellinen pappilamiljöö, joka toimii päivittäin jopa 300 ihmisen virkistysalueena, muuttuu kerrostalorakentamisen myötä. Dialogisesti kuljetettu kuntaliitokseen liittyvä yhteisötaideprojekti auttaa kuntalaisia sopeutumaan uuteen. Kuvaan myös, miten aikojen saatossa joen varrella kokoontuva yhteisö jakaa tunteitaan ja toiveitaan yhteisöllisesti nykypäivän osallistavassa taiteessa, ja miten innostaminen voi toteutua jopa somessa.

8. Sosiaalityö ja ympäristö – social work and environment

Työryhmän puheenjohtajat: professori Aila-Leena Matthies, Jyväskylän yliopisto, aila-leena.matthies@chydenius.fi, professori Kati Närhi, Jyväskylän yliopisto kati.narhi@jyu.fi, tutkijatohtori Satu Ranta-Tyrkkö, Tampereen yliopisto satu.ranta-tyrkko@uta.fi

Kestävä elämäntapa toimijan projektina

Marianne Väyrynen, Jyväskylän yliopisto, marianne.h.vayrynen@student.jyu.fi

Esityksen pohjana oleva sosiaalityön pro gradu-tutkielma käsittelee kestävää elämäntapaa sekä sitä mahdollistavia ja estäviä tekijöitä. Tutkielman lähtökohtana on vallitseva tilanne, jossa maapallon ympäristö on ihmisen toiminnasta johtuvien muutosten kourissa, jotka vaarantavat sekä luonnon että ihmisen hyvinvoinnin. On esitetty, että ekologisesti kestävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta edellyttää yksilöiden valintojen lisäksi yhteiskunnallisten rakenteiden muutosta.

Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä nojataan kriittiseen realismiin, erityisesti Margaret Archerin toimijuutta koskevaan teoretisointiin. Kestävä elämäntapa mielletään tutkielmassa Archerin termein toimijan projektiksi, jossa yksilön valinnat ovat jatkuvan refleksiivisen pohdinnan alaisena. Archer nimittää tätä refleksiivistä pohdintaa sisäiseksi keskusteluksi, joka välittää yksilön tekemiä havaintoja toimijan projektia koskettavista sosiaalisista olosuhteista ja kulttuurisista tekijöistä. Teoreettisen viitekehyksen perusteella muodostetut tutkimuskysymykset ovat, millaisia kestävään elämäntapaan liittyviä sisäisiä keskusteluja ja sitoumuksia haastateltavat tuovat esille sekä mitkä tekijät mahdollistavat tai estävät kestävän elämäntavan toteuttamista.

Tutkimusaineisto koostuu yhdestätoista puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkielmaa varten on haastateltu henkilöitä, jotka pyrkivät ottamaan huomioon omissa valinnoissaan ja toimintavoissaan maapallon kantokyvyn rajat siten, että elämäntapa kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Haastatteluaineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Esityksessä käydään läpi aineiston analyysin alustavia tuloksia, joiden mukaan kestävä elämäntapa kietoutuu elämän keskeisiin osa-alueisiin, kuten asumiseen, arkisiin käytäntöihin ja sosiaalisiin suhteisiin, mutta myös yhteiskunnalliseen toimijuuteen. Kestävä elämäntapa näyttäytyy pyrkimyksenä toteuttaa omaa elämänprojektiaan mahdollisimman tarkasti omien tavoitteiden ja ihanteiden mukaisesti, mutta vallitseviin elämän olosuhteisiin mukautuen.

Sosiaalityön asiakasprosessien jäljillä maaseudulla ja kaupungissa

YTM, sosiaalityöntekijä, jatko-opiskelija, Terhi Myller, Itä-Suomen yliopisto, terhimy@uef.fi

Tutkimuksessani analysoin sosiaalityön asiakasprosessien rakentumista suomalaisen maaseudun ja kaupungin konteksteissa 2010-luvulla. Tavoitteena on muodostaa aikalaiskuvaus ammatillisen sosiaalityön sisällöllisistä piirteistä sekä analyysi asiakasprosessien rakentumisesta asiakkaan näkökulmasta. Tutkimus kohdentuu sekä maaseudun että kaupungin paikallisen kontekstin huomioimiseen sosiaalityön toimintaympäristönä. Tutkimuskysymykset ovat: miten maaseudulla ja kaupungissa tehtävän sosiaalityön periaatteet kyseenalaistavat perinteiseksi ja yleiseksi miellettyä sosiaalityön tekemistä ja miten asiakasprosessit rakentuvat asiakkaiden näkökulmasta yhtäältä yleisellä tasolla ja toisaalta kontekstista katsoen?

Tutkimuksen teoreettinen perusta kytkeytyy rakenteellisen sosiaalityön keskusteluun, kontekstuaalisuuden ja ammatillisen sosiaalityön lähtökohdat huomioiden. Tiedonmuodostamisessa keskeistä on käytännön toimijoiden äänen kuuluville tuominen. Tutkimusta ohjaa emansipatorinen tiedonintressi ja kriittinen lähestymistapa. Tämän lähestymistavan tavoitteena on tuoda esille yhteiskunnallisia, rakenteellisia ja sosiaalityön kannalta eettisesti tärkeitä seikkoja sosiaalityön asiakasprosesseihin liittyen. Tutkimusstrategia perustuu etnografiseen tutkimusperinteeseen ja aineistona käytän sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön asiakkaiden haastatteluita, havainto- ja muistiinpanoaineistoa maaseutu- ja kaupunkikonteksteista sekä sosiaalityön toiminnan järjestämiseen liittyviä julkisia perusturvalautakuntien asiakirjoja vuoden ajalta eräistä kunnista. Haastatteluaineisto on primaariaineistoa ja muistiinpano- ja asiakirja-aineistot ovat komplementaarisia. Haastatteluaineisto on käsitelty Erving Goffmanin kehysanalyysin avulla ja asiakirja-aineisto sisällönanalyysilla. Aineistonkäsittelyssä käytän abduktiivista päättelyä.

Alustavien tulosten perusteella sosiaalityö maaseudulla näyttäytyy kokonaisvaltaisena työtapana, johon liittyy erilaisia kontekstilähtöisiä ilmiöitä. Vastaavasti myös kaupunkiympäristöistä on löydettävissä sosiaalityön tekemistä määrittäviä ilmiöitä, jotka kuitenkin ovat osin erilaisia kuin maaseudulla. Asiakasprosessien määrittely aineiston perusteella kuvastaa sitä, että sosiaalityön asiakasprosesseja voidaan kuvata moniulotteisiksi, dynaamisiksi, erilailla ilmentyviksi, lukuisiksi toiminta- ja suhdeprosesseiksi. Toisaalta, tässä vaiheessa tutkimusta voidaan myös kysyä, miten konteksti ylipäätään tulisi ottaa huomioon sosiaalityön tekemisessä tai miten asiakasprosessit pitäisi määritellä, jotta ne toisivat parhaiten esille asiakkaan näkökulman?

Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 ja sen toimeenpano STM:n hallinnon alalla erityisesti sosiaalihuollon näkökulmasta

Laatupäällikkö sosiaalityö Harriet Rabb, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, harriet.rabb@perhehoitokumppanit.fi

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen Kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunitelmasta 2022 marraskuussa 2014 osana ilmastolakia. Suunnitelma velvoittaa kaikkia yhteiskunnan toimialoja ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitteluun. Kansalliseen suunnitelmaan liittyy tarvittavien toimenpiteiden ja vastuu- ja toteuttajatahojen nimeäminen ja ajoitus sekä myös sen edistymisen seuranta tähän tehtävään nimetyn seurantaryhmän toimesta. Suunnitelman väliarviointi, kansallinen sopeutumistilanne ja sen raportointi eduskunnalle tullaan tekemään vuonna 2018 osana ilmastolain seurantaa, jolloin myös määritellään mahdollisesti tarvittavat lisätoimet sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Esityksessä nostetaan keskusteluun ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnittelun tila sosiaalihuollon hallinnon alalla ja esitetään suunnitelma sen kansallisen tason edistymisen tutkimiseksi. Kansallisessa sopeutumissuunnitelmassa ministeriöitä kehotetaan laatimaan mm. hallinonalakohtaisia sopeutumissuunnitelmia ja toimintaohjelmia, lisäämään tietoisuutta viestinnällä ja neuvonnalla, tukemaan kokeiluhankkeita, tarjoamaan ja kehittämään työkaluja sopeutumissuunniteluun sekä toimimaan näiden kehittämiseksi ja jalkauttamiseksi laaja-alaisesti yhteistyössä eri yhteiskunnan tasoilla kansalllisesta aina alueelliseen ja paikalliseen tasoon asti sekä yhteistyössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa. Vuoden 2017 alkuun mennessä sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalihuollon hallinnon alan sopeutumissuunnittelun toimenpiteet sellaisina kuin Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 antaa ymmärtää, eivät ole näkyneet sosiaalihuollon kentälle päin. Tämä antaa aiheen tarkastella asiaa systemaattisemmin ja myös tutkimuksen muodossa.

Sosiaalihuollon hallinnon alalla on mahdollisuus rakentaa oman toimialueensa sopeutumissuunnittelua ekososiaalityön tutkimusalueen ja orientaation avulla. Esityksessä tuodaan esille minkälaisia odotuksia sosiaalihuollon toimialueen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnittelulle voi asettaa, reflektoiden ekososiaalityön alan kotimaista ja ulkomaista tutkimuskirjallisuutta, joista etenkin jälkimmäisessä nousee esille sosiaalityön tärkeä rooli ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnittelussa. Sosiaalihuollon hallinnonalan vastuita ja mahdollisuuksia sopeutumissuunnitteluun tarkastellaan myös sen kokemustiedon avulla, jota Perhehoitokumppanit Suomessa Oy on kerryttänyt osana ekososiaalityön alueen käytännön kehittämistyötä.

Sosiaalityön tulevaisuuden etiikka epävarmuuden ja ympäristökriisin maailmassa?

YTT Satu Ranta-Tyrkkö, Tampereen yliopisto, satu.ranta.tyrkko@uta.fi

Maailma ja Suomi sen osana on paraikaa rajussa murroksessa, joka on nimetty niin historialliseksi käännekohdaksi kuin globaaliksi järjestelmäkriisiksi ja jota etenevä ympäristökriisi, talouskriisit, nopeat kulttuuriset muutokset ja konfliktit osaltaan ilmentävät. Vaikka tulevaisuudesta on vaikea sanoa mitään varmaa, tiedossa on että esimerkiksi ilmastonmuutos voi edetä ennusteita nopeammin ja rajummin ja että siihen linkittyvät ilmiöt ovat jo nyt monien konfliktien ja pakolaisuuden taustalla ja lisäävät sosiaalista epätasa-arvoa ja haavoittuvuutta. Ilmastonmuutoksen rinnalla pitäisi ratkoa monia muita mittavia pulmia huoltosuhteen rapautumisesta keskiluokan työpaikkojen katoamiseen, hyvinvointivaltioiden rahoituspohjan ongelmiin, resurssiniukkuuteen ja yhteiskuntien polarisoitumiseen.

Suomalaisessa sosiaalityössä ollaan – sosiaalityön tavalla – kaikkien yllä mainittujen kysymysten äärellä ja samalla ei kuitenkaan olla, ainakaan siinä mielessä että murroksen sosiaalityölle asettamista haasteista ja mahdollisuuksista käytäisiin laajapohjaista keskustelua. Vaikka viime vuosina vahvistunut ekososiaalinen, vihreä tai ekologinen tutkimussuuntaus on tuonut ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden teemat vahvemmin osaksi sosiaalityön keskusteluja, arkityössä ekologiset ja muut järjestelmätason kysymykset tuppaavat jäämään perustyön jalkoihin. Näin on siitä huolimatta, että ilmastonmuutos ja muut planeetan monitasoiseen epätasapainotilaan liittyvät ongelmat tunnistetaan laajalti nopeaa reagointia vaativiksi ihmiskunnan kohtalon kysymyksiksi.

Miten ajatella ja tehdä tulevaisuutta sosiaalityössä? Esityksessäni ehdotan, että yksi mahdollinen tapa hahmottaa, artikuloida ja luoda sosiaalityön kannalta mielekkäitä lähestymis- ja toimintatapoja käsillä oleviin haasteisiin on lähteä liikkeelle sosiaalityön eettisistä sitoumuksista. Millaista tulevaisuutta ja tulevia sukupolvia koskevaa etikkaa sosiaalityössä tarvitaan? Mitä tulevaisuusnäkökulma voisi tuoda sosiaalityön nykyisiin käytäntöihin ja tärkeysjärjestyksiin? Mahdollisia visioita tulevasta haen niin sanottua tulevaisuuden etiikkaa koskevasta keskustelusta. Tässä lähteitäni ovat erityisesti kaksi ympäristökriisiä ja tulevaisuuden etiikkaa käsittelevää kirjaa, Stefan Skirmshiren toimittama artikkelikokoelma Future Ethics: Climate Change and Apocalyptic imagination (2010) sekä Tim Mulganin kirjoittama Ethics for a Broken World: Imagining Philosophy After Catastrophe (2011).

Ekososiaaliset innovaatiot ympäristöllisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden linkittäjinä

Aila-Leena Matthies, Tuuli Hirvilammi, Kati Närhi ja Ingo Stamm, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, aila-leena.matthies@chydenius.fi

Monitieteiset tutkijayhteisöt katsovat, että haasteellisinta siirtymässä kohti kestävää yhteiskuntaa on, miten monimutkaisesti sen ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset ulottuvuudet liittyvät toisiinsa. Sosiaalityössä kohdataan sosiaalisia ongelmia, jotka usein ovat linkittyneet yhteiskunnan taloudelliseen ja ekologiseen kestämättömyyteen. Siksi on oletettavaa, että sosiaalityöllä voisi olla annettavaa monitieteiselle kestävän siirtymän (Sustainability Transition) tutkimukselle varsinkin konkreettisena, arjen tasolta nousevana näkökulmana. Yksi tällainen poikkitieteellinen kysymys on nuorten ikäluokkien epävarma integraatio perinteisen toimentulon ja hyvinvoinnin lähteille, ja sitä kautta yhteiskunnallisen osallistumisen hauraus.

Suomen Akatemian rahoittamassa (2015–2019) ECOSOS-tutkimushankkeessa paneudumme tähän haasteeseen tutkimalla ’ekososiaalisia innovaatiota’ joihin nuoret voivat osallistua, ja joista voi tunnistaa yhteyksiä ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Useimmiten hankkeet, yhteisöt ja toimintamallit esimerkiksi säästävät tai kierrättävät luonnonvaroja, sijoittuvat vaihtotalouden tai sosiaalisen talouden kenttään ja pyrkivät mahdollistamaan nuorten sosiaalista osallisuutta yhteisölähtöisesti. Tällaisia toimintamalleja kehitetään esimerkiksi luonnonvarojen uusiokäyttöön perustuvissa työpajoissa, sosiaalisissa keittiöissä ja ruoka-osuuskunnissa. Hankkeen ensimmäisessä empiirisessä vaiheessa ennen tapaustutkimuksia olemme kartoittaneet ekososiaalisten innovaatioiden maisemaa kokoamalla niistä tietoa verkosta, omien yhteyksiemme kautta ja vierailemalla niissä.  Kartoitusta on tehty Suomesta sekä rajatuilta alueilta Belgiassa, Saksassa, Italiassa ja Englannissa.  Kartoituksen aineisto on analysoitu temaattisella sisällönanalyysilla ja kategoria-analyysilla. Esitämme nyt ensimmäisiä analyysituloksia kartoituksen pohjalta muodostuvasta kokonaiskuvasta koskien erityisesti ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden liittymäkohtia. Pyrimme tuomaan lisätietoa siitä, miten kestävään siirtymään suuntaava toiminta ja nuorten osallistumismahdollisuudet kietoutuvat toisiinsa konkreettisissa käytännön ratkaisuissa.

 Prekaarien nuorten käsityksiä työn merkityksestä – kohti kestävää työtä?

Tuuli Hirvilammi, Ingo Stamm, Marianne Väyrynen, Aila-Leena Matthies & Kati Närhi, Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius ja Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, tuuli.hirvilammi@chydenius.fi

Talouden globalisaation ja talouskriisien seurauksena epävarmat työsuhteet ovat lisääntyneet ja kilpailu työpaikoista on kiihtynyt. Työelämän prekarisaation sanotaan koskettaneen erityisesti nuoria ikäryhmiä, mikä näkyy pitkittyneenä nuorisotyöttömyytenä vaikeassa asemassa olevien nuorten kohdalla. Aktivointipolitiikan fokuksena on usein kapeasti yksilöiden työelämävalmiuksien parantaminen, vaikka prekarisoituminen liittyy laajaan työelämän murrokseen. Tällöin sivuutetaan myös se, miten työelämän monimuotoistuminen ja työn käsitteen hämärtyminen ovat yhteydessä globaaleihin ympäristökriiseihin ja kestävyyteen tähtääviin politiikkatoimiin. Työn tutkijat ovatkin hahmotelleet kestävää työtä, jossa yhdistetään ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmia. Tähän keskusteluun liittyen tarkastelemme, miten epävarmassa työmarkkina-asemassa olevat nuoret käsitteellistävät työn merkityksiä ja mitä odotuksia heillä on työhön liittyen.

Esitys perustuu Suomen Akatemian rahoittamaan ECOSOS-tutkimushankkeeseen. Olemme haastatelleet syksyllä 2016 yhteensä 29 työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevaa nuorta. Kuusi ryhmähaastattelua järjestettiin sellaisilla työpajoilla tai kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua tarjoavissa paikoissa, joissa on huomioitu luontoyhteys ja ekologisen kestävyyden näkökulma. Haastatteluaineistoa on analysoitu temaattisen analyysin menetelmin. Esitämme alustavia tuloksia siitä, minkälaista nykyisiin työmarkkinoihin liittyvää kritiikkiä nuoret esittävät ja minkälaista työtä he pitävät mielekkäänä. Haastatteluaineistossa nuoret tunnistavat nykyisten työmarkkinoiden kestämättömyyden ja kritisoivat ympäristöhaittoja lisäävää työtä. He korostavat yhtäältä taloudellisen turvan merkitystä ja toisaalta mielekkään tekemisen mahdollisuuksia palkkatyöstatuksesta riippumatta. Merkityksellisen työ liitetään laajasti yhteiskunnallisen arvon tuottamiseen. Tulokset haastavat pohtimaan, miten sosiaalityössä ja sosiaaliturvajärjestelmässä voidaan tukea nuorten osallistumista merkityksellisen työn tekemiseen.

9. Lastensuojelu ja sosiaalinen media

PERUUNTUNUT!

10. Sosiaalityöntekijöiden toimijuuden vahvistaminen digitalisaatiossa

Työryhmän puheenjohtaja: Projektipäällikkö, yliopisto-opettaja Maarit Kairala, eSosiaalityön maisterikoulutus, Lapin yliopisto maarit.kairala@ulapland.fi

Sosiaalityöntekijöiden toimijuuden vahvistaminen digitalisaatiossa –teknologiaosaamisen vahvistamisen näkökulma

Projektipäällikkö/yliopisto-opettaja, Maarit Kairala, Lapin yliopisto, eSosiaalityön maisterikoulutus, maarit.kairala@ulapland.fi

Sosiaalityön haasteet digitalisaatiossa nousevat useista toimintaympäristön muutoksista, joista keskeisimpiä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio. Valtioneuvoston tuoreiden selvitysten mukaan digitalisaatiossa ei ole kyse pelkästään tietojärjestelmäintegraatiosta vaan oleellista on sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnallinen kokonaisuus, jonka keskiössä on eri tasojen, organisaatioiden ja professioiden tuottamien palveluiden asiakaslähtöinen kokonaisuus, joka tukee asiakkaiden elämänlaatua ja hyvinvointia. Toimintaympäristön muutosten lisäksi sosiaalityön haasteet digitalisaatiossa nousevat myös ihmisten arjen muutoksesta, johon vaikuttavat mm. arjen nopea teknologisoituminen kaikilla elämänalueilla, sosiaalisten ilmiöiden ja ongelmien siirtyminen osittain verkkoon, virtuaali- ja realimaailman kietoutuminen ihmisten arjessa sekä syrjäytyminen digitalisaatiossa. Digitalisaatio on osa laajempaa yhteiskunnallista sekä ihmisten elämismaailman koskevaa muutosta.

Sosiaalityön asiantuntijuuden ja aseman hahmottaminen digitalisaatiossa ja rakenteellisissa uudistuksissa on haasteellista ja ongelmana on työn teknistyminen taloutta, terveyttä ja teknologiaa sisältävissä diskursseissa ja toiminnallisessa kehittämisessä. Haasteeksi muodostuu, miten sosiaalityö pystyy osoittamaan ja säilyttämään oman professionsa erityispiirteet ja toisaalta tekemään näkyväksi teknologiaan liittyvää sosiaalista ulottuvuutta ja muutosten sosiaalisia vaikutuksia ihmisten arjesta selviytymiselle ja hyvinvoinnille. Sosiaalityössä palveluiden digitalisaatio ei edellytä pelkästään osaamista liittyen teknologian hyödyntämiseen sosiaalityön tavoitteiden mukaisesti vaan myös kriittisyyttä ja osallisuutta yhteistoiminnalliseen kehittämiseen monialaisissa ja monitieteisissä verkostoissa sekä sosiaalitieteellisen tutkimuksen vahvistamista. Sosiaalialan ammattilaisten asemaa, roolia ja osaamista digitalisaatiossa ja laajemmin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksessa ja sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiossa tulisi tietoisesti selkiyttää sosiaalityön omista lähtökohdista.

Sosiaalityössä digitalisaatioon vastaaminen edellyttää tulevaisuuteen suuntautuvaa asiantuntijuutta ja teknologiaosaamista, joiden perustana on sosiaalityön aikaisempi asiantuntijuus, tietoperusta ja sosiaalityön tehtävät, tavoitteet ja etiikka, joita sovelletaan uudella tavalla muuttuneessa toimintaympäristössä ihmislähtöisesti. Tarkastelen esityksessäni sosiaalityöntekijöiden toimijuuden vahvistamista laaja-alaisesti sosiaalityössä tarvittavan teknologiaosaamisen näkökulmasta. Esitykseni perustuu eSosiaalityön maisterikoulutuksessa jäsentämiini osaamistarpeisiin, joita on toteutettu maisterikoulutuksen opetuksessa. Teknologiaosaamista tarvitaan kaikissa sosiaalityön työorientaatiossa ja tehtäväalueissa sekä erilaisissa työtehtävissä olevien sosiaalityöntekijöiden työssä, joten se nähdään osana kaikkien sosiaalityöntekijöiden perusosaamista. Tällä hetkellä osa eSosiaalityön maisterikoulutuksen teknologiaosaamista vahvistavasta opetuksesta on siirretty osaksi Lapin yliopiston sosiaalityön opetusta. Lisäksi opetusta pilotoidaan kevään aikana Sosnet verkkokurssissa ’Sosiaalityön teknologiaosaaminen’.

Sosiaalityön asiantuntijuus teknologisoituvassa toimintaympäristössä – Silloittavan asiantuntijuuden malli

Leena Tikkala, Sosiaalityön pääaineopiskelija, eSosiaalityön maisterikoulutus, Lapin yliopisto, ltikkala@gmail.com

Sosiaalityön asiantuntijuutta haastaa nykyisessä toimintaympäristössä teknologia- ja verkkovälitteisyys. Ihmisten tavat olla sosiaalisissa suhteissa ovat merkittävällä tavalla muuttuneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Ihmiset toteuttavat sosiaalisia suhteitaan yhä enemmän verkon välityksellä ja verkossa. Sosiaalityötä kuitenkin toteutetaan pääasiassa perinteisessä, välittömässä kohtaamiskontekstissa. Sosiaalityössä asiantuntijuus ja osaaminen on ollut kovin stabiilia ja muuttumatonta, kun toisaalla ihmisten elämismaailma on muuttunut. Sosiaalityön ja teknologian välinen suhde on näyttäytynyt jännitteisenä, minkä vuoksi sosiaalityön ja teknologian suhdetta käsitteleviä sekä niitä yhdistäviä työkäytäntöjä ja teorioita on vähän. Sosiaalityö ja teknologia mielletään helposti vastakkaisiksi suhteiksi, joissa teknologiat tai verkkoulottuvuus nähdään välineinä, joilla ei voida toteuttaa sosiaalityön tavoitteiden mukaista asiantuntijuutta.

Esitys pohjautuu sosiaalityön pro gradu -tutkimukseen, jossa tarkasteltiin sosiaalityön asiantuntijuuteen ja osaamiseen liittyviä diskursseja. Tutkimus toteutettiin eläytymismenetelmällä, jolla tutkittiin sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä asiantuntijuudesta sekä perinteisessä kohtaamiskontekstissa että verkkokohtaamisen kontekstissa. Tutkimuksessa vertailtiin ja tuotiin näkyväksi asiantuntijuus- ja osaamisdiskurssien (verkoton ja verkkoulottuvuus) välisiä eroja. Tutkimuksen aineistossa esiintyneitä näkemyksiä analysoitiin diskursiivisesti ja eroja tarkasteltiin kriittisen reflektion menetelmällä. Tutkimuksen tarkastelukulma oli kriittinen ja siinä sovellettiin sosiaalityön postmodernia kriittistä teoriaa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sosiaalityö ja teknologia asettuvat diskursseissa vastakkaisiin, binäärisiin suhteisiin. Sosiaalityöntekijät näkevät perinteisen, verkottoman sosiaalityön asiantuntijuuden olevan konkreettista kohtaamistyötä, jota on vaikea toteuttaa verkkoulottuvuudessa. Verkkokontekstissa sosiaalityön asiantuntijuus ja osaaminen konstruoidaan välineinä (laitteina ja sovelluksina), joita on vaikea mieltää sosiaalityön kohtaamiskontekstina. Sosiaalityön perinteinen, verkoton konteksti näyttäytyi näkyvänä, konkreettisena työnä, kun puolestaan verkkoulottuvuus näyttäytyi näkymättömänä, persoonattomana ja välineellisenä työnä.

Tutkimuksen analyysin pohjalta rekonstruoitiin silloittavan asiantuntijuuden malli, joka kuvaa käsitteellistä ja konkreettista mallia siitä, kuinka sosiaalityön ja teknologian yhdistäminen on mahdollista tulevassa sosiaalityössä. Sosiaalityö tarvitsee uudenlaista teknologian ja sosiaalityön erot ylittävää asiantuntijuutta, jossa painottuu sosiaalisen elämismaailman havaitseminen laajana. Sosiaalityön asiantuntijuuden muutos silloittavaan malliin on mahdollista uuden sosiaalityön työtyypin mieltämisen kautta. Sosiaalityön silloittava asiantuntijuus esittää sosiaalityön laajennusta, silloittamista sosiaalityön asiakkaiden todellisuuden konteksteihin. Mallin pohjalta voidaan kehittää sosiaalityön käytäntöjä ja sosiaalityön asiantuntijuutta sosiaaliseksi, joka vastaa asiakkaiden ja ihmisten toiminnan konteksteja. Sosiaalityön asiakkaiden näkökulmasta uusi sosiaalityön asiantuntijuus tähdentää asiakkaan osallisuutta hänen elämisen ympäristöstään, jolloin sosiaalityö on kontekstilähtöistä asiantuntijuutta. Silloittavan asiantuntijuuden mallilla pyritään tavoittamaan ideaa siitä, kuinka ihmisten elämisen haasteet tulisivat paremmin kohdatuiksi sosiaalityössä.

Asiakasosallisuutta mahdollistavien ja tukevien toimijuuksien vahvistaminen vammaissosiaalityön prosessissa: kontekstina digitalisaatio

YTT, yliopistonlehtori (ma) Mari Kivistö, eSosiaalityön maisterikoulutus –hanke’ Lapin Yliopisto, mari.kivisto@ulapland.fi

Tutkimuksen idea on syntynyt osana Lapin Yliopiston eSosiaalityön maisterikoulutus –hanketta. eSosiaalityön maisterikoulutuksessa opiskelijoille pyritään tuottamaan myös niin sanottua sosiaalityön teknologiaosaamista, joka tarkoittaa paitsi kykyä käyttää teknologiaa sosiaalityön tavoitteiden, tehtävien ja etiikan mukaisesti, myös sosiaalityössä sovellettavan teknologian kehittämiseen ja tutkimukseen liittyvää osaamista. Koulutuksen yhteydessä tapahtuvan verkostoitumisen ja tiedontuotannon myötä tavoitteena on laajempikin sosiaalityön toimijuuksien vahvistaminen teknologisoituvissa toimintaympäristöissä. Suunniteltu tutkimus rakentuu jatkossa osaksi ”Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa” –hanketta (VamO), jossa tarkoituksena on tutkimusperustaisesti kehittää sellainen vammaissosiaalityön prosessi, joka vahvistaa vammaisten asiakasosallisuutta vammaisten ja sosiaalityöntekijöitten toimijuuksien, sekä sosiaalityön osaamisen vahvistumisen myötä.

Vammaiset ovat yksi sosiaalityön erityinen asiakasryhmä. Teknologisoituvan arjen ja digitalisoituvan palvelujärjestelmän kontekstissa sosiaalityössä on tunnistettava vammaisten kansalaisten teknologiasuhteitten ja teknologiaosallisuuden vaihtelevuus. Myös sosiaalityöntekijöitten teknologiasuhteet on todettu vaihteleviksi ja teknologia on usein nähty sosiaalityölle haasteellisena. Haasteiden rinnalla teknologia on kuitenkin myös mahdollisuus, ja sekä asiakkaitten että sosiaalityöntekijöitten toimijuuksia voidaan vahvistaa myös teknologisoituvissa toimintaympäristöissä. Tähän tarvitaan tutkimusperustaisuutta.

Tässä tutkimuksessa on tarkoituksena paikantaa vammaisten osallisuuden toteutumista ja sen vahvistamisen mahdollisuuksia sosiaalityön asiakasprosessissa ja sen eri vaiheissa asiakasosallisuuden, toimijuuden sekä niin sanotun teknologia- tai digitaalisen osallisuuden näkökulmasta. Aiempien kokemusten reflektoinnin ja olemassa olevien hyvien käytäntöjen tunnistamisen lisäksi tutkimuksessa tullaan visioimaan uusia mahdollisuuksia. Tutkimuksen tuloksena voidaan tutkimusperustaisesti osoittaa osallisuuden kannalta merkityksellisiä, myös teknologiavälitteisiä tai digitaalisia toimintatapoja ja käytäntöjä, jolloin voidaan edelleen kehittää asiakasosallisuutta vahvistavaa vammaissosiaalityön asiakasprosessia ja vammaissosiaalityön osaamista. Sekä tässä osatutkimuksessa että koko tutkimuskokonaisuudessa sovelletaan moniaineistollisuutta ja yhteistutkijuutta. (Osa)tutkimuksen aineistonkeruu aloitetaan loppukeväästä 2017.

Digitaalinen toimintaympäristö haastaa ammatti-identiteetin

Sosiaalityöntekijä, projektikoordinaattori Katariina Kohonen, HYKS Psykiatria, katariina.kohonen@hus.fi

Digitaalisessa ympäristö toimiminen edellyttää selkeää, tiivistä ja ymmärrettävää ilmaisua sekä usein myös nopeaa reagointia. Etenkin sosiaalisessa mediassa omasta toiminnasta saa palautetta, mikä auttaa kehittymään. Verkossa ja sosiaalisessa mediassa toimiessa joutuu myös hyväksymään jatkuvan muutoksen, keskeneräisyyden ja kilpailun huomiosta. Se opettaa keskittymään olennaiseen ja tiivistämään. Digitaalisessa ympäristössä toimiminen ei edellytä etukäteen hankittua sosiaalisen median osaamista tai erityisiä teknisiä taitoja, vaan niitä voi opetella vähitellen.

Sosiaalityö ammatillisena toimintana on suurten muutosten ja muutospaineiden kohteena. Ne taidot joita digitaaliseen ympäristöön osallistuminen vahvistaa, ovat välttämättömiä myös ei-digitaalisessa ympäristössä toimiessa. On tärkeää ja välttämätöntä osata kertoa lyhyesti ja selkeästi, mitä on sosiaalityön ammatillinen osaaminen ja mitä hyötyä se tuottaa. Digitaalinen ympäristö ja sosiaalinen media tarjoavat myös tilaisuuksia pitää yhteyttä päättäjiin ja tuoda esille sosiaalityöntekijöiden kannalta merkittäviä teemoja ja yhteiskunnallisia epäkohtia. Onnistumisen kokemukset digitaalisessa ympäristössä voimaannuttavat ja tukevat toimijuutta myös työpaikoilla sekä muissa ei-digitaalisissa ympäristöissä.

Mistä oikeastaan on kyse, kun tavoittelemme sosiaalityöntekijöiden toimijuuden vahvistumista verkossa. Kyse on yleisemmin sosiaalityöntekijöiden toimijuudesta, niin työpaikoilla kuin verkossakin. Kyse on ennen kaikkea sosiaalityöntekijöiden ammatillisesta identiteetistä, rohkeudesta esiintyä yliopistokoulutettuina sosiaalialan ammattihenkilöinä. Toimijuus verkossa ei ole muusta ammatillisesta toimijuudesta erillistä, mutta verkko on ympäristö, jossa tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia ammatti-identiteetin kehittämiseen. Vahvaa ammatillista identiteettiä tarvitaan arkipäivän asiakastyössä ja työn kehittämisessä sekä sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalityön asiakkaiden etujen puolustamisessa. ¨

11. Sosiaalihuollon asiakastiedot ja niiden hyödyntäminen

Työryhmän puheenjohtaja: Johtava asiantuntija Jarmo Kärki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jarmo.karki@thl.fi

Havaintoja asiakkuuden käsitteen haasteista sosiaalihuollon Kanta-palveluiden pilottihankkeessa

Kaisa Pesonen ja Jaana Taina, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, SosKanta-hanke kaisa.pesonen@eksote.fi ja jaana.taina@eksote.fi

Asiakkuus on sosiaalihuollossa keskeinen ja sosiaalihuollon ammattilaisille arkipäiväinen käsite. Asiakkuutta ja siihen kytkeytyviä velvoitteita, kuten kirjaamista, on määritelty mm. sosiaalihuoltolaissa ja asiakasasiakirjalaissa. Sosiaalihuollon asiakkuuden muodostuminen ja asiakkuuden määrittely sosiaalihuollon asian käsittelyn eri vaiheissa on monimuotoinen prosessi. Sosiaalihuollon tiedonhallinnan kansallisessa kehittämistyössä ja sosiaalihuollon Kanta-palveluiden käyttöönotossa asiakkuuden käsite kytkeytyy sosiaalihuollon palveluiden toteuttamisen lisäksi erityisesti asiakasasiakirjoihin ja niiden arkistointiin.

Asiakkuuden käsitettä tulee tarkastella sosiaalihuollon prosessien lisäksi myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden integraatiossa. Potilaan ja asiakkaan käsitteet, potilas- ja asiakastiedon kirjaamiseen liittyvät toimintatavat sekä lainsäädännöllinen määrittely poikkeavat toisistaan. Eksotessa sosiaali- ja terveyspalvelut on integroitu samaan organisaatioon. Eksoten alueella toimii useita matalan kynnyksen hyvinvointikeskuksia, joissa tuotetaan sekä sosiaali- että terveyspalveluita. Asiakas- ja potilastietoa tallennetaan eri asiakas- ja potilastietojärjestelmiin. Ihminen on terveydenhuollon tietojärjestelmässä potilas heti syntymästään lähtien, mutta sosiaalihuollon asiakkaaksi tullaan vasta, kun sosiaalihuoltoon vireille tullutta asiaa ryhdytään käsittelemään, lastensuojelussa vieläkin myöhemmin. Sosiaalihuollon asiakkuus voi alkaa ja päättyä, myös useita kertoja elämän aikana.

Eksote pilotoi sosiaalihuollon Kanta-palveluihin liittymisen Kansa-hankkeen I-vaiheen mukaisesti THL:n rahoittamassa SosKanta-hankkeessa. Hanke on käynnistynyt syksyllä 2016 ja liittyminen Kanta-palveluihin tapahtuu helmikuussa 2018. Asiakirjojen tallentaminen asiakastiedon arkistoon edellyttää kansallisesti määriteltyjä metatietoja. Hankkeessa on käyty läpi asiakkuuden prosessia ja siinä syntyviä asiakirjoja. Laki velvoittaa kirjaamaan asiakastiedot heti asian vireilletulon jälkeen, mutta miten asiakkuus sosiaalihuollon tietojärjestelmässä tulee määritellä? Miten palveluprosessin eri vaiheissa syntyviä asiakasasiakirjoja tulee kytkeä eri palvelutehtävien tai palvelujen asiakkuuteen?

Esityksessämme kerromme hankkeessa tehdyistä asiakkuuden käsitteeseen ja sen monimuotoisuuteen kytkeytyvistä havainnoista. Tuomme esiin asiakastiedon kirjaamiseen liittyviä kynnyskysymyksiä sekä toiminnallisesta että tietojärjestelmän näkökulmasta ja havainnollistamme käsitteiden määrittelyn tärkeyttä eri toimijoiden välistä yhteistyötä kehitettäessä.

Sosiaalihuollon luokitusten käyttö ja tiedon rakentuminen Apotissa

Kehittämispäällikkö, VTL Annukka Paasivirta, Oy Apotti Ab, annukka.paasivirta@apotti.fi, kehittämispäällikkö, VTM Susanna Kaisla, Oy Apotti Ab, susanna.kaisla@apotti.fi

Apotti on muutoshanke, jossa kehitetään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita ja otetaan käyttöön alueellisesti yhtenäinen sote-tietojärjestelmä. Apotissa ovat mukana Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS), Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi ja Kauniainen. Kyseessä on laaja toiminnnan muutoshanke. Tavoitteena on yhteinen järjestelmä, joka tukee sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistä kehittämistä. Apotti otetaan ensimmäisenä käyttöön sosiaalihuollon osalta Vantaalla marraskuussa 2018.

Sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmän suunnittelussa ja rakentamisessa on tehty tiiviisti yhteistyötä kansallisella tasolla. Tavoitteena on rakentaa järjestelmä, joka tukee yhtenäistä kirjaamista sosiaalihuollossa. Esityksessä käydään läpi sitä, millä tavalla Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tekemä palvelutehtäväluokitus toimii Apotissa sosiaalihuollon perusrakenteena, kuinka sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmää rakennettaessa hyödynnetään kansallisia asiakirjarakenteita ja kuinka käytetään sosiaalityön kohde- ja asialuokituksia.

Keskeinen tavoite Apotissa on saada tiedolla johtaminen sosiaalihuollossa täysin uudelle tasolle. Esityksessä kerrotaan, kuinka järjestelmässä mahdollistetaan yhä paremmin rakenteisen kirjaamisen ja erilaisten työn kulkuihin sisältyvien mittareiden avulla tiedon kertyminen sosiaalihuollossa. Tavoitteena on, että järjestelmästä saadaan seurantatietoa niin asiakkaalle, työntekijälle kuin johdolle. Tavoitteena on, että sosiaalityön tiedontuotanto on jatkossa luotettavampaa ja laajempaa, kuin aiemmin.

Kansa-kouluSosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpano

Maarit Hiltunen-Toura, Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy/ Kansa-koulu-hanke, maarit.hiltunen-toura@socom.fi

Kansa-koulu-hanke on sosiaalihuollon asiakasasiakirjalain toimeenpanoa tukeva hanke. Hankkeen toimintakausi on 1.8.2015 – 30.6.2018. Laki 2015/254 tuli voimaan 1.4.2015, mutta lain voimaantulo tapahtuu vaiheittain.

Asiakasasiakirjalaki toi kirjaamisvelvoitteen sosiaalihuollon ammatilliselle henkilöstölle sekä asiakastyöhön osallistuvalle avustavalle henkilöstölle. He ovat velvollisia kirjaamaan sosiaalihuollon järjestämisen, suunnittelun, toteuttamisen, seurannan ja valvonnan kannalta tarpeelliset ja riittävät tiedot määrämuotoisina asiakirjoina. Tiedot kirjataan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamien tarkempien määräysten mukaisesti.

Kansa-koulu-hankkeen toisena kehittämiskokonaisuutena on ’Kirjaamisosaamisen kehittäminen’. Tämän kokonaisuuden keskeisimpänä tarkoituksena on lisätä ja uudistaa sosiaalihuollon henkilöstön määrämuotoisen kirjaamisen osaamista sekä valmentaa alan ammattilaisia asiakasasiakirjalain mukaisten vaatimusten toteuttamiseen käytännön asiakasprosessissa. Hanke järjestää kirjaamisvalmentajien valmennusta koko Suomen alueella. Valmistuvat kirjaamisvalmentajat taas järjestävät omissa organisaatioissaan koulutusta koko henkilöstölle. Näin tullaan tavoittamaan merkittävä osa sosiaalihuollon ammattilaisista. Kirjaamisvalmentajat tulevat toimimaan kirjaamisen asiantuntijoina ja jäseninä alueellisissa kirjaamisvalmentajien verkostoissa. Verkosto käsittelee kirjaamisen käytännöissä ilmenneitä kysymyksiä ja kehittää kirjaamisosaamista valtakunnallisesti yhtenäisellä tavalla.

Hankkeen toinen kehittämiskokonaisuus on ’Toiminta- ja tietomääritysten toimeenpano’. Tässä kokonaisuudessa otetaan käyttöön Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen määritysten mukaisesti sosiaalihuollon palvelutehtäväluokitus, sosiaalihuollon palveluprosessiluokitus sekä sosiaalihuollon asiakasasiakirjarakenteita. Toimeenpanon ensimmäisessä vaiheessa seitsemän pilottia on ottanut THL:n määräyksiä ja määrityksiä käyttöön. Pilotit ovat ottaneet osin tai kokonaan käyttöön palvelutehtäväluokituksen ja palvelutehtäviin kuuluvia asiakasasiakirjarakenteita asiakas- ja potilastietojärjestelmissään. Tähän työhön ovat vaikuttaneet järjestelmien tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet. Toisessa vaiheessa pilottien tuotoksia, kokemuksia ja havaintoja levitetään sosiaalialan muihin organisaatioihin.

Rakenteinen tieto ja asiakastietojärjestelmä – sosiaalityön pakotettu muutos

Erikoistutkija Paula Saikkonen, Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikkö, THL, paula.saikkonen@thl.fi

Sosiaalihuollon käytäntöjä määritellään lainsäädännössä ja paikallisesti organisaatiotasolla, käytännön sosiaalityössä ja kuntapäätöksenteossa. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta (sote-uudistus) odotetaan säästöjä, joista osan ajatellaan syntyvän palveluiden digitalisoinnista. Jo ennen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen käytännön toteutusta on perustoimeentulotuki siirtynyt Kelan hoidettavaksi, täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen jäädessä kuntien sosiaalityöhön. Muutoksen on arveltu tai ainakin toivottu lisäävän resursseja sosiaalityössä, kun perustoimeentulotukipäätösten tekeminen ei enää vie sosiaalityöntekijöiden aikaa. Muutoksessa on nähty mahdollisuus uudenlaisiin työotteisiin ja jalkautuvaan sosiaalityöhön.

Sosiaalihuollon tietojärjestelmät vaikuttavat siihen, minkälaista dataa sosiaalityöstä tuotetaan. Olemassa oleva data asettaa reunaehdot sille, minkälaista informaatiota sosiaalityöstä on saatavilla kuntapäätöksentekoon ja myöhemmin maakuntien päätöksentekoon. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedämme, että sosiaalityöstä kuntapäätöksentekoon on välittynyt varsin kapeasti informaatiota. Tietojärjestelmien tuottamaa tietoa ohjaavat määritykset ja määrämuotoinen kirjaaminen. Jonkinlainen määrämuotoinen kirjaaminen on edellytys sille, että sosiaalialan organisaatiot saadaan liitettyä valtakunnallisiin Kanta-palveluihin. Kanta-palvelut tarkoittavat käytännössä mm. valtakunnallista asiakastiedon arkistoa ja muita toimintaa tukevia tietojärjestelmäpalveluita.

Digitaaliset ratkaisut eivät ole irrallaan käytännön työstä vaan ne väistämättä vaikuttavat siihen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus- ja kehittämistyössä näitä vaikutuksia on selvitetty aikuissosiaalityössä ja sen vaikuttavuuden arvioinnissa tarkasteltaessa, miten asiakassuunnitelman uudelleen strukturoiminen muuttaa käytännön työtä. Esityksessä keskitytään kolmeen tiedonkäyttöä ja tuotantoa käsittelevään kysymykseen: Miten erilaiset tiedon muodot palvelevat käytännön työtä ja päätöksentekoa? Miten tiedon muodot ovat sidoksissa keskenään? Miten tietojärjestelmät voisivat paremmin tukea vaikuttavaa sosiaalityötä?

Lastensuojelun asiakirjojen tulkinnallisuus dokumentoinnin ja sen kehittämisen haasteena

Lehtori, Niina Pietilä, Metropolia ammattikorkeakoulu, niina.pietila@metropolia.fi

Lastensuojelussa asiakirjoilla on suuri merkitys niin asiakkaan kuin työntekijänkin kannalta. Asiakirjojen kirjoittaminen on vuosien varrella lisääntynyt merkittävästi ja niiden kirjoittamiseen kuluu merkittävä osa lastensuojelun työntekijöiden työajasta. Tästä huolimatta lastensuojelun asiakirjoja hyödynnetään vähän esimerkiksi kunnallisen päätöksenteon perustana. Esimerkiksi tutkimustietoa syistä, miksi lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, on edelleen vähän. Eri kunnissa luokitellaan erilaisin kriteerein sijoitussyitä, minkä vuoksi tiedon uudelleen hyödyntäminen on vaikeaa.

Esitykseni perustuu ammatilliseen lisensiaatin tutkimukseeni, jossa tutkin miksi 17 vuotta täyttäneitä nuoria sijoitetaan kodin ulkopuolelle ja mitkä sijoituksen tavoitteet ovat. Kiinnostukseni kohteena on, millä sosiaalityöntekijät päätösasiakirjoissa perustelevat nuoren sijoituksen ja minkälaisissa tilanteissa aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria sijoitetaan. Tutkimusaineistona ovat lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden kirjoittamat asiakirjat. Esityksessä yhdistän tutkimusprosessin aikana tekemiini havaintoihin aiempaa käytännön kokemustani lastensuojelutyöstä sekä nykyisessä työssäni ammattikorkeakoulussa heränneitä ideoita.

Esityksessäni kuvaan tutkimusaineiston pohjalta dokumentointiin liittyviä haasteita. Käytän esimerkkinä tutkimusaineistoni luokitteluja ja kuvaan sen avulla esimerkiksi luokittelujen tulkinnallisuutta. Pohdin myös millä tavalla esimerkiksi jo tällä hetkellä kerättäviä luokittelevia tietoja voitaisiin hyödyntää ja mitä se edellyttäisi. Lisäksi esitän ideoita mitä ja millä tavalla kirjaamista tulisi kehittää ja tukea, jotta asiakasasiakirjojen dokumentaatio hyödyttäisi nykyistä paremmin niin asiakastyötä kuin tutkimustakin.

Asiakastietojärjestelmät osana lastensuojelun asiakasta koskevaa tiedonmuodostusta

Susanna Salovaara, Lapin yliopisto (eSosiaalityön koulutusohjelma), ssalovaa@ulapland.fi

Lastensuojelussa tehtävät päätökset voivat vaikuttaa asianosaisten elämään merkittävällä tavalla ja muuttaa jopa koko elämän kehityssuuntia. Päätökset tehdään pitkälti asiantuntijatiedon pohjalta. Lastensuojelun sosiaalityön kehittämisen tavoitteina on nähty mm. eri tahojen näkökulmien näkyväksi tekemisen ja asiantuntijuuden kehittämisen vaativan lastensuojelutyön tarpeisiin. [1,2]

Tarkasteltaessa lastensuojelun asiakastietoa tietojärjestelmissä korostuu tiedon hyödynnettävyyden merkitys sosiaalityön tehtävien kannalta. Lastensuojelun tavoitteiden saavuttamiseksi on keskeistä, että sosiaalityöntekijät kykenevät muodostamaan selkeitä käsityksiä asiakastapauksista. Ilman pätevää jäsennystä asiakkaan tilanteesta ja tarpeista on mahdotonta tehdä informoituja päätöksiä. Tämä voi pahimmillaan johtaa tuhoisiin seurauksiin asiakkaana olevien lasten ja perheiden kannalta. Jenni-Mari Räsäsen [3] mukaan tiedon kirjaamisen ja siirtymisen tärkeys korostuu erityisesti lastensuojelussa ja tässä mielessä asiakastietojärjestelmien merkitys näiden tehtävien mahdollistajana korostuu.

On tärkeää tutkia sitä tietoa ja tiedonmuodostusta niistä asioista, jotka vaikuttavat lastensuojelun asiakkaiden saamaan palveluun ja päätöksiin. Päätöksenteon pohjalla olevassa tiedossa painottuvat asiakassuhteessa syntynyt tieto, eli käsitykset ja tulkinnat asiakkaan tilanteesta. Tutkin sitä, miten näitä tietoja jäsennetään asiakastietojärjestelmissä ja miten erilaiset asiakastietojärjestelmät asettuvat osaksi lastensuojelun asiakasta koskevaa tiedonmuodostusprosessia.

Tavoitteeni on tuottaa käyttökelpoisempi jäsennys lastensuojelun asiakasta koskevasta tiedonmuodostuksesta ja asiakastietojärjestelmästä sen osana. Lähtökohtanani on, että ymmärtämällä paremmin lastensuojelun asiakasta koskevan tiedonmuodostuksen dynamiikkaa, on mahdollista kehittää tietojärjestelmiä, jotka tukevat käytännön työtä. Lähtökohtaisesti sosiaalityön tavoitteiden ulkopuolelta tulevien määrittelyiden mukaisesti rakennetut tietojärjestelmät voivat aiheuttaa merkittäviä esteitä ja riskejä sosiaalityön tavoitteiden saavuttamiselle. Tiedonmuodostuksen näkökulman huomioiminen asiakastietojärjestelmiä kehitettäessä voi mahdollistaa tiedon esittämisen tietojärjestelmässä lastensuojelua hyödyttävää tiedonmuodostusta tukevalla tavalla. Toteutan pro gradu-tutkimukseni tekemällä integroivan kirjallisuuskatsauksen aiheesta.

Lähteet:

[1] Heino, Tarja & Kaatra, Anne & Korhonen, Liisa & Possnauer, Monika & Vuorio, Juha-Pekka 2005: Läheisneuvonpidon ja sosiaalityön kriittinen kohta: lapsi. Teoksessa Satka, Mirja & Karvinen-Niinikoski, Synnöve & Nylund, Marianne & Hoikkala, Susanna (toim.): Sosiaalityön käytäntötutkimus. Palmenia-kustannus. Helsinki, 279-303.

[2] Kuusisto-Niemi, Sirpa & Kääriäinen, Aino 2005: Hiljaisen tiedon vallasta näkyvän tiedon valtaan – puheenvuoro tiedon näkyväksi tekemisen puolesta. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, Janus 13 (4), 452-460.

[3] Räsänen, Jenni-Mari 2014: Tietotekniikkaan pohjautuva asiakastiedon käyttö sosiaalipäivystyksessä: Etnometodologinen puheen ja vuorovaikutuksen tutkimus. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95264/978-951-44-9447-5.pdf?sequence=1. Viitattu 9.1.2017.

Asiakastiedon hyödyntämisen eettisiä näkökulmia

VTM, KTM Soili Vento, Laurea-ammattikorkeakoulu, soili.vento@laurea.fi, puh 040 700 7379

Esityksessä tarkastellaan sosiaalihuollossa tallennettavan asiakastiedon hyödyntämiseen liittyviä eettisiä näkökulmia. Sosiaali- ja terveydenhuollossa digitalisaatiolla tarkoitetaan asiakkaita koskevan tiedon saattamista sähköiseen muotoon sekä tiedon siirtämistä sähköisessä muodossa tietoa käyttävien kesken*. Selvityksen mukaan (Kärki & Ryhänen 2015, 95) sosiaalihuollossa asiakastietojen katseluoikeuksien laajentamisen sijaan on erityisesti tarve kehittää tiedonsiirron mahdollisuuksia ja tiedon kulun varmistamista. Asiakastiedolla on merkitystä sekä asiakkaalle itselleen että hänen kanssaan työskenteleville ammattilaisille, jotka hyödyntävät tietoa työssään ja päätöksenteossaan (Laaksonen ym. 2011, 53). Tulevaisuuden palvelujen kehittämisessä hyödynnetään asiakastietoja yhä enemmän. Kansallinen tietoarkisto mahdollistaa sosiaalihuollon asiakastietojen entistä paremman hyödyntämisen. Kansalaisten oikeus kontrolloida omien tietojensa hyödyntämistä vahvistuu EU:n tietosuojaa koskevan lakiuudistuksen jälkeen vuonna 2018. Sosiaalihuollossa asiakastiedot sisältävät salassa pidettäviä tietoja. Asiakkaan valinnanvapauden lisääntyminen vahvistaa asiakkaan asemaa omien tietojensa siirtämisen ja tietojen hyödyntämisen suhteen.

Asiakastiedon hyödyntämiseen liittyy myös eettisiä näkökulmia, joita tässä esityksessä tarkastellaan. Ensiksikin sosiaalihuollon asiakastietojen hyödyntämiseen tarvitaan asiakkaan suostumus, josta lääketieteen etiikassa käytetään termiä informed consent. Tämän tietoisen suostumuksen antamisella tarkoitetaan sitä, että asiakas ymmärtää tiedon hyödyntämiseen liittyvät hyödyt ja mahdolliset haitat. Suostumuksen antaminen tulisi tapahtua tilanteessa, jossa asiakas pystyy vapaasti harkitsemaan. Tämä edellyttää asiakkaan autonomian mahdollistumista. Toiseksi tietojen hyödyntämisessä tulisi pyrkiä eettisesti hyvän edistämiseen ja vahingon välttämiseen, jolloin siihen liittyy vahingon ja vastuun käsitteet. Kolmanneksi asiakastietojen hyödyntäminen perustuu oikeuden käsitteeseen eli siihen kenellä tai millä taholla on oikeus tietojen hyödyntämiseen. (Heikkerö 2009, 68-69, 81.)

*Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto 1/2014 Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvinvointia

Sote-palvelujen käyttä peruskuntayhtymä Karviaisessa ja Lohjalla 2009-6/2015 – tutkimus- ja kehittämishanke Sift

Toimitusjohtaja Merja Salmi, Sosiaalitaito, merja.salmi@sosiaalitaito.fi, kehittämispäällikkö Petteri Heino, Sosiaalitaito, petteri.heino@sosiaalitaito.fi, suunnittelija Kristian Vepsäläinen, Sosiaalitaito, kristian.vepsalainen@sosiaalitaito.fi

Sosiaalitaito on yhteistyössä Lohjan kaupungin, Perusturvakuntayhtymä Karviaisen ja HUSin kanssa käynnistänyt vuonna 2015 tutkimus- ja kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää kuntien asukkaiden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttöä kokonaisvaltaisesti ja kattavasti. Aineistona käytetään Lohjan kaupungin ja Perusturvakuntayhtymä Karviaisen (Karkkilan kaupunki ja Vihdin kunta) kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluja vuosina 2009-6/2015 käyttäneiden asukkaiden asiakastietoja. Asiakkaita tutkimusaineistossa on 22 289, joka on 26 % alueen koko väestöstä.

Tutkimusaineistoon on koottu kaikki ne kunnan asukkaat, jotka ovat käyttäneet edellä mainittuna tarkastelujaksolla perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon sekä sosiaalihuollon palveluja. Aineistossa on yhdistetty sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon asiakaskohtaiset tiedot, niin että asiakkaiden eri palveluiden käyttöä ja palvelukokonaisuuksia voidaan mallintaa suhteessa aikaan ajanjaksolla 2009 – 6/2015. Lähtökohtana on tunnistaa paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja käyttävien asiakkaiden profiilit ja palvelukokonaisuudet / -palvelupolut aikaulottuvuudella sekä tutkia mahdollisia riskitekijöitä näiden taustalla. Tarkoituksena on myös tunnistaa ja hahmottaa palvelujen käytön alkamiseen liittyviä ilmiöitä ja tekijöitä.

Hankkeen tavoitteena on

1. tunnistaa asukkaiden keskeiset palvelujen käytön kerrostumat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, kuvata paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja saavien kuntalaisten palvelukokonaisuudet sekä analysoida niiden taustalla olevia tarpeita.
2. toteuttaa ennustemalli asukkaiden palvelujen käytöstä, ja kehittää palvelukokonaisuuksien hallintaa tietojohtamisen ja tiedonhallinnan avulla aikaisempaa proaktiivisemmaksi.

Analyysissa aineistosta on poimittu eniten palveluja käyttävä neljännes, joita on 7018 (8,2 % väestöstä). Tästä on muodostettu kaksi ryhmää:

1. Laaja palvelukirjo-ryhmä. Asiakkaat, jotka kuuluvat eniten palveluja käyttävään 25 %:iin ja jotka ovat olleet palvelujen käyttäjinä vähintään 12 kk:n aikana ja ovat saaneet vähintään kolmea eri palvelua N672 (0,8 % koko väestöstä)
2. Paljon palveluja-ryhmä. Asiakkaat, jotka eivät täytä ym. kriteereitä N6346 (7,4 %)

Sosiaalihuollon rakenteisten asiakastietojen hyödyntämismahdollisuudet tietojohtamisen näkökulmasta

Jaakko Penttinen, Turun hyvinvointitoimiala, jaakko.penttinen@turku.fi

Esityksessä tarkastellaan iäkkäiden palvelutehtävässä rakenteisesti tallennettavien tietojen hyödyntämistä sosiaali- ja terveyspalveluiden tietojohtamisessa. Esityksessä lähtöoletuksena on, että rakenteisesti tallennettu data avaa uusia mahdollisuuksia asiakassegmentointiin, palvelu- ja hoitopolkujen kehittämiseen ja niiden toteutuksen seurantaan sekä sitä kautta tietojohtamiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Turun hyvinvointitoimialalla tutkittiin vuonna 2016 tietojohtamisen koulutusohjelmassa tehdyssä diplomityössä saman palvelun piirissä olleita yli 65-vuotiaita vanhuspalveluiden asiakkaita tietojohtamisen näkökulmasta. Tutkimuksen yhtenä johtopäätöksenä todettiin, että kotihoidon 5. (1-5) palveluluokassa koko vuoden hoidettujen asiakkaiden kokonaishoito on kalliimpaa ja kokonaiskustannukset ovat suuremmat kuin hoito kalleimmassa ympärivuorokautisessa hoidossa.

Tietojohtamisen koulutusohjelman diplomityön tuloksiin nojaten esityksessä tarkastellaan iäkkäiden palveluiden rakenteisen asiakasdatan hyödyntämistä asiakkaan palveluiden suunnittelussa ja seuraamisessa tietojohtamisen näkökulmasta.

 Lapset, nuoret ja perheet – väestötason tieto sosiaalityön tietopohjan vahvistajana

Johanna Hietamäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö johanna.hietamaki@thl.fi

Tavoitteena on esitellä THL:ssä, Lapset, nuroet ja perheet yksikössä toteutettavia ja suunnitteluvaiheessa olevia lapsia, nuoria ja perheitä koskevia väestötason tiedonkeruita. Lisäksi tavoitteena on herättää keskustelua siitä, miten tiedonkeruut voivat tukea sosiaalityön tietopohjan vahvistamista, voisiko osaan tiedonkeruista mahdollisesti yhdistää tulevaisuudessa myös sosiaalihuollon asiakastietoja ja mitkä tiedot ovat tärkeitä sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen näkökulmasta?

Kouluterveyskyselyyn vastaavat peruskoulujen 8. ja 9. luokan oppilaat, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat. Vuodesta 2017 alkaen kyselyyn osallistuvat myös peruskoulujen 4. ja 5. luokan oppilaat sekä heidän huoltajansa. Uutena tiedonkeruuna on alkamassa 4kk ja 4-vuotiaita lapsia ja heidän perheitään koskevat valtakunnalliset tiedonkeruut. Näihin tiedonkeruihin osallistuvat neuvolan terveydenhoitajat ja lasten huoltajat.

Edellä mainitut tiedonkeruut ovat sisällöltään laajoja. Sisältöalueita ovat esimerkiksi lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointi, terveys, päihteet, tapaturmat, väkivalta, elinolot, sosiaaliset ongelmat, koulunkäynti, osallisuus sekä avun saaminen ja palvelujen tarpeisiin vastaavuus. Pieniä lapsia ja heidän perheitään koskeva tiedonkeruu tulee poikkeamaan kouluterveyskyselystä siinä, että se sisältää myös henkilötunnuksen. Se puolestaan voi antaa monenlaisia mahdollisuuksia erilaisten rekisteritietojen yhdistämiseen.

Tiedonkeruiden keskeisenä tehtävänä on toimia päätöksenteon tukena. Sosiaalityön ja sosiaalipalvelujen näkökulmasta on keskeistä, miten lapsia, nuoria ja perheitä koskeva tiedonkeruu toimii sosiaalityön ja kaikkien lapsiperhepalvelujen järjestämistä koskevan päätöksenteon tukena.

Tiedonkeruuseen liittyy valintoja siitä, mistä asioista ja millä mittareilla kerätään tietoa. Tämän voi myös nähdä valtaa koskevaksi ulottuvuudeksi. Kerättävä tieto on yhteydessä siihen, mistä asioista ja mihin perustuen voidaan esimerkiksi antaa suosituksia.

Digitalisaation edellytykset sosiaalityössä

Lehtori, FT, Sirpa Kuusisto-Niemi, Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon maisteriohjelma, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio

Vaikka digitalisaatiota käsitteenä ei olekaan määritelty yksiselitteisesti, sillä tarkoitetaan yleisesti toiminnan ja toimintakulttuurien muutosta tekniikan avulla. Suomen tietoyhteiskuntakehitystä ohjaavan VM:n mukaan digitalisaatiolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista toimintatapojen uudistamista, joka sisältää myös uusien digitaalisten teknologioiden käyttöönottoa. Näitä ovat mm. analytiikka, big data, mobiiliteknologiat, pilvipalvelut, robotiikka, sosiaalinen media ja asioiden internet (Internet of Things, IoT).

Sosiaalihuoltoa ja sosiaalityötä ei ole perinteisesti pidetty edelläkävijänä uusien tekniikoiden käyttöönotossa; kansainvälisten tutkimusten mukaan sosiaalityössä on ollut vallalla epäilevä ja kriittinen suhde tekniikkaan, mutta muutosta näyttäisi nyt tapahtuneen. Kehitys kulkee kuitenkin vääjäämättä tekniikan lisääntyvän käytön suuntaan, ja kun meillä on jo 1970-luvulta alkaen otettu tekniikkaa käyttöön alan erilaisissa tehtävissä, on nyt korkea aika siirtyä tekniikan käytöstä sen analysointiin, millä edellytyksillä tekniikkaa voitaisiin hyödyntää aiempaa tehokkaammin.

Keskityn esityksessäni ammattilaisten tarvitsemaan tekniikkaan, sillä heidän käyttämänsä tekniikan laatu vaikuttaa merkittävästi asiakkaiden saaman palvelun laatuun. Esittelen sosiaalihuollon tiedonhallinnan paradigman, jonka avulla on mahdollista jäsentää tiedonhallinnan ulottuvuuksia ja esittää myös vaatimuksia digitalisaation toteuttamisessa. Jos tekniikka ei tue toimintakulttuuria ja sen muutosta, kriittisyys ja ongelmat jatkuvat. Parempi tekniikka ei kuitenkaan yksin ratkaise toiminnassa mahdollisesti esiintyviä ongelmia. Sosiaalityö on tietotyötä, johon yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat. Niiden lisäksi sosiaalityön arvojen on myös näyttävä sekä toimintakulttuurissa että tietojärjestelmissä. Tietojärjestelmien rakentamisessa merkityksellistä on tietosisältöjen määrittely. Vain johdonmukaisesti määritellyt ja jäsennellyt tietosisällöt tukevat asiakastyötä ja tuottavat asiakastyössä syntyvästä big datasta louhittavaa, analysoitavaa palautetietoa sekä ammattilaisille että johtamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Kysymyksessä on siis monitasoinen, sekä substanssi- että teknistä osaamista vaativa tehtävä, jonka toteuttamisessa ammattilaisten tulee olla aktiivisia.

12. Sosiaalityön käytäntötutkimus

PERUUNTUNUT!

13. Sosiaalityön koulutus digitalisoituvassa yhteiskunnassa

Työryhmän puheenjohtajat: Verkko-opetuksen koordinaattori (Sosnet) ja yliopisto-opettaja Mari Suonio, Itä-Suomen yliopisto mari.suonio@uef.fi

Formatiivinen arviointi korkeakoulujen verkko-opetuksessa 

Yliopistonlehtori Kirsi Günther, Tampereen yliopisto, kirsi.gunther@uta.fi, Yliopistonlehtori Katja Kuusisto, Tampereen yliopisto, katja.n.kuusisto@uta.fi

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten formatiivista arviointia korkeakoulujen on hyödynnetty korkeakoulujen verkko-opetuksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten formatiivista arviointia on hyödynnetty korkeakoulujen verkko-opetuksessa ja millainen sen rooli on opiskelijan oppimisen tukemisessa. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa käytetään systemaattista kirjallisuuskatsausta. Tutkimuksen aineisto koostuu 13 empiirisestä vertaisarvioidusta artikkelista, jotka on julkaistu tieteellisissä aikakauslehdissä aikavälillä 2003–2015. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että formatiivista arviointia on tutkittu verkko-opetuksen kontekstissa varsin vähän. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia hyödyntäen. Tavoitteena oli koota ja jäsentää aineistoa tutkimuskysymysten suunnasta ja niiden rajoissa tutkimuksia, niiden tuloksia ja piirteitä analysoiden sekä edelleen temaattisesti ryhmitellen. Syntetisoivan työskentelyn kautta saadut tulokset jakautuivat kuuteen tulosluokkaan: opiskelijan toiminnan ohjaus, opettajan toiminnan ohjaus, oppimistulokset, yhteisöllisyys, opiskelijan tyytyväisyys sekä formatiivisen arvioinnin suhde summatiiviseen arviointiin.  Tutkimus tuotti tietoa siitä, että opetuksen siirtämisen verkkoon ei tee siitä automaattisesti opiskelijan oppimista ja oppimisprosessia tukevaa. Verkko-opetuksessa arvioinnin monipuolisiin käytäntöihin tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Sosiaalialan osaaminen – kyselytutkimuksen anti koulutukselle ja ideoita rakenteellisen sosiaalityön opetukseen

Laura Tiitinen, Lapin yliopisto, Sociopolis-hanke

Kuvailen esityksessäni, millaisia osaamisvajeita ja -vahvuuksia on tuoreen kyselytutkimuksen mukaan sosiaalialan korkeakoulutetuilla (sosionomi AMK ja sosiaalityöntekijä, maisteri). Kvantitatiivinen kysely on tehty Lappilaisille sosiaalialan työntekijöille (N=256) Webropol -ohjelmalla. Aineisto on kerätty pääosin 2016 kevään aikana ESR:n rahoittaman Sociopolis ‑hankkeen toteuttamilla kuntakäynneillä Lapissa. Kyselyn tulosten mukaan sosiaalialan ammattilaisten digipalveluiden hyödyntämisen osaaminen on heikkoa. Digiosaamisvajeen lisäksi vajetta on erityisesti saamelaiserityisen työskentelyn sekä rakenteellisen sosiaalityön osaamisessa.

Koska rakenteellisen sosiaalityön osaamisessa on selkeää osaamisvajetta, kuvailen esitykseni loppuosassa rakenteellisen sosiaalityön opetukseen liittyvää tutkimusta, kokemuksia ja siihen liittyvää monimuoto-opetuksen kehittämistä. Olen kehittänyt rakenteellisen sosiaalityön opetusta verkko-opetuksen suuntaan ja kokemukseni mukaan digiopetus on erityisen hedelmällistä juuri rakenteellisen sosiaalityön opetuksessa.

Osaamista digitalisoituvaan sosiaalityöhön: eSosiaalityön maisterikoulutus – hankkeen esittelyä ja reflektointia

YTT, yliopistonlehtori (ma) Mari Kivistö, eSosiaalityön maisterikoulutus –hanke, Lapin yliopisto, mari.kivisto@ulapland.fi

On tärkeää, että sosiaalityön koulutus, käytäntö ja tutkimus kykenevät muuntumaan sosiaalityön tekemisen kontekstin, eli sosiaalisen muuttuessa. Nykyisen kontekstin yksi merkityksellinen ulottuvuus on digitalisaatio. Erilaisten strategioiden perusteella digitalisaatiota pyritään toteuttamaan yhteiskunnassa ja palvelujärjestelmässä mahdollisimman laajalti. Digitalisaatio vaikuttaa myös kansalaisten ja sosiaalityön asiakkaiden arkeen. Digitalisaatio tuottaa sosiaalityölle uudenlaisia osaamistarpeita, jotka tulee huomioida myös sosiaalityön koulutuksen sisällöissä, sekä opettamis- ja oppimisratkaisuissa.

Lapin Yliopisto on järjestänyt tähän osaamistarpeeseen vastaavaa sosiaalityön koulutusta jo pitkään. Nykyinen eSosiaalityön maisterikoulutus -hanke pyrkii tuottamaan opiskelijoille sosiaalityön substanssiosaamisen lisäksi niin sanottua sosiaalityön laaja-alaista teknologiaosaamista, jolla tarkoitetaan sosiaalityössä sovellettavan teknologian käyttötaitojen lisäksi kykyä tutkia ja olla mukana kehittämässä teknologiaa sosiaalityöhön. Sosiaalisesti ja eettisesti kestävän teknologian näkökulmasta ensisijaisesti tulee huomioida sosiaalityön tavoitteet, tehtävät ja etiikka.

eSosiaalityön maisterikoulutuksen sisällöissä on huomioitu edellä mainitut tarpeet muun muassa yhdistämällä erikoistumisopinnoissa sosiaalityötä ja teknologiaa. Esimerkkejä tästä ovat aineopintoihin kuuluva opintojakso ”eSosiaalityön työmenetelmät” ja syventäviin opintoihin sisältyvä opintojakso ”Hyvinvointipalvelujen sähköinen tuottaminen”. Digitalisaation sosiaalityölle tarjoamaan haasteeseen vastataan koulutuksen sisältöjen lisäksi koulutuksen toteuttamistavoilla. Suurimpaan osaan opetuksesta on voinut osallistua etäyhteyksien avulla. Lisäksi oppiminen on ollut paljolti yhteistoiminnallista; opiskelijat ovat muun muassa tehneet pari- ja ryhmätöitä joiden tekemisessä he ovat hyödyntäneet muun muassa videoneuvottelu -sovelluksia, sosiaalista mediaa ja muita teknologisia ratkaisuja. Myös käänteisen opetuksen menetelmää on sovellettu, sekä opeteltu digitaalisuutta hyödyntävää yhteiskunnallista vaikuttamista. Näin myös eSosiaalityön maisterikoulutuksen opiskelijoiden konkreettisilla sosiaalityöllisillä toimijuustaidoilla digitalisoituvassa sosiaalisessa on ollut mahdollista vahvistua.

14. Monialaiset oppimisen muodot sosiaalityön koulutuksessa

Työryhmän puheenjohtajat: Yliopistonlehtori, Kaarina Mönkkönen, Itä-Suomen yliopisto kaarina.monkkonen@uef.fi, yliopistonlehtori Taru Kekoni, Itä-Suomen yliopisto taru.kekoni@uef.fi, yliopisto-opettaja Anne-Mari Jaakola, Turun yliopisto anne-mari.jaakola@utu.fi, professori Leo Nyqvist, Turun yliopisto leo.nyqvist@utu.fi ja professor Ilse Julkunen, Helsingfors universitet ilse.julkunen@helsinki.fi

Moniammatillisen vuorovaikutusosaamisen opiskelu – simulaatio-oppiminen ja flipped classroom -menetelmä

Taru Kekoni, Itä-Suomen yliopisto, taru.kekoni@uef.fi, Kaarina Mönkkönen, Itä-Suomen yliopisto, kaarina.monkkonen@uef.fi

Simulaatio-opetuksella tarkoitetaan erilaisten (ammatillisten) taitojen harjoittelua aidon tuntuisissa olosuhteissa usein teknisten apuvälineiden (esimerkiksi erilaiset simulaattorit, tilanteiden videointi jne.) avustuksella. Simulaatio-opetusta käytetään terveysalan opetuksessa myös moniammatillisten tilanteiden harjoittelussa, mutta sosiaalialan koulutuksessa se on ollut vähäisempää.

Kokeilimme simulaatio-opetusta syksyllä 2016 syventävien opintojen kurssilla ”Moniammatillinen vuorovaikutusosaaminen”. Kurssi toteutettiin flipped classroom – eli ns. käänteisen oppimisen menetelmällä, jossa perinteisen luento-opetuksen sijaan opiskelijat tutustuvat aluksi kurssimateriaaleihin itsenäisesti, ja kontaktiopetuksessa paneudutaan tämän pohjalta nousseiden kysymysten ja oivalluksien käsittelyyn ja analysointiin. Kurssi muodostui kahdesta osiosta: monitieteisestä verkko-osiosta (3op) sekä simulaatioharjoituksista (2op).

Simulaatioissa harjoittelimme moniammatillisia vuorovaikutustilanteita kahden erityyppisen casen avulla. Simulaatioharjoituksessa casen mukaisiin rooleihin valittiin opiskelijat ja he suorittavat harjoituksen case-kuvauksen ”käsikirjoituksen” pohjalta. Tällä kurssilla harjoiteltiin moniammatillisia asiakastilanteita ja tiedon rakentamista niissä yhteisesti eri ammattien edustajien sekä asiakkaan (ja tämän läheisten) kesken. Osa opiskelijaryhmästä seurasi tilannetta erillisessä tilassa monitorin välityksellä. Purkukeskustelu käytiin yhteisesti ns. debriefing-tilassa simulaatioharjoituksen päätyttyä, ja simulaatio-opetuksen periaatteiden mukaisesti sen tuli olla hyvin hienotunteinen, luottamuksellinen ja opiskelijoiden omia oivalluksia edistävä.

Simulaatio-opetus soveltuu mielestämme erinomaisesti sosiaalityön käytäntöjen harjoittelemiseen. Oleellisin asia simulaatio-opetuksessa on tilanteiden yhteinen analysointi simulaatioharjoituksen jälkeen ja tilan antaminen opiskelijoiden omille havainnoille. Moniammatillisen vuorovaikutusosaamisen opetukseen simulaatio-opetus soveltuu erinomaisesti, sillä simuloiduissa tilanteissa erilaisten roolien kokeilun kautta opiskelijan on helppo hahmottaa, mikä on olennaista vuorovaikutuksen rakentumisessa. Esimerkiksi palaverin aloittamistavan tärkeys, selkeä rakenne, asiakkaan vahvuuksien esiin nostaminen ja kunnioittava suhtautuminen muita ammattiryhmiä kohtaan havaittiin harjoituksissa tärkeiksi vuorovaikutuksen alueiksi. Miltei kaikki opiskelijat kokivat simulaatio-opetuksen mielekkääksi ja hyödylliseksi opiskelutavaksi. Simulaatioiden purkukeskustelut olivat opiskelijoiden mukaan kurssin parasta antia, ja moni koki saaneensa niistä eväitä tulevaisuuden työelämään.

Moniammatillisuuden oppiminen yli oppiainerajojen -esimerkit Turun yliopistosta

Anne-Mari Jaakola, Leo Nyqvist

Turun yliopiston sosiaalityön opetuksessa on sovellettu vuodesta 1999 lähtien moniamma­tillista klinikkaopetusta asiakastyön valmiuksien kehittämisessä yhdessä psykologian ja logopedian oppiaineiden kanssa. Opetuksessa opiskelijat kohtaavat eri alojen opiskelijaryhmissä palvelujärjestelmistä ohjattuja asiakkaita. Työnohjaajina toimivat kunkin alan opettajat ja ammattilaiset. Työmuotoja ovat luennot, asiakastutkimukset, siihen liittyvä työnohjaus ja tapausseminaarit.

Valinnaisia moniammatillisia kursseja sosiaalityön opiskelijoille on tarjolla kolme. Vuodesta 2016 sosiaalityön oppiaine on ollut mukana lääketieteellisen tiedekunnan järjestämällä Ai­vot-kurssilla, jonka yhteydessä tarkastellaan kipuun, muistiin, aivovammoihin, depressioon ja päihdeongelmiin liittyviä kysymyksiä aivoterveyden näkökulmasta. Ammattiryhminä ovat mukana lääketiede, hammaslääketiede, hoitotiede ja sosiaalityö. Kurssin sisältö koostui lu­ennoista, verkkotyöskentelystä, opintokäynneistä ja loppuseminaarista. Opiskelijaryhmät koostuivat eri oppiaineiden opiskelijoista.

Syksyllä 2016 käynnistyi Monelle-kurssi, jossa mukana on kahdeksan profession opiskelijat: lääketiede, hammaslääketiede, logopedia, psykologia, sosiaalityö, fysioterapia, toimintatera­pia ja sosiaaliala (amk). Kurssilla käsiteltiin neljän ns. papericasen avulla erilaisia neurologisia ongelmia eri asiakas/potilasryhmissä. Opiskelumuotoja olivat luennot, verkkotyöskentely ja tapausten analyysiin liittyvä loppuseminaari opiskelijoiden muodostamissa moniammatilli­sissa ryhmissä. Opettajien osuus kommentoijina loppuseminaareissa oli keskeinen.

Kolmantena moniammatillisena valinnaiskurssina käynnistyi tammikuussa 2017 lapsen kal­toinkohtelun tunnistamiseen, kohtaamiseen ja työskentelypraktiikkaan liittyvä kurssi yhteis­työssä Porin ja Turun sosiaalityön koulutusohjelmien ja sosiaalialan ammattikorkeakoulu­koulutuksen yksiköiden välillä. Kurssiin kuuluvat alkuseminaari, väliseminaarit ja loppusemi­naari, verkkokeskustelut ja eri toimintakonteksteihin kytkeytyvät asiakastapaukset, joita ovat varhaiskasvatus, koulu, lastensuojelun avohuolto, perhetyö ja lasten laitoshoito.

Critical Case Reflections and Simulations in a Social and Health Context

Ilse Julkunen and Frida Westerback, Helsinki Univetsity

While critical reflection refers to general thinking processes to make meaning from experience, there are several specific theories that differentiate those processes and changes. In this seminar we want to scrutinize the processes and underlying epistemologies when dealing with interprofessional practices and education. We build on our experience and newly planned interprofessional education at Helsinki University.

Our starting point is transformative learning that refers to the process by which we transform our taken-for-granted frames of reference to make them more inclusive and reflective as that they may generate beliefs and opinions that will prove more true or justified to take action (Mezirow, 2000). By recognizing and allowing the expression of the disquieted or emotional elements of professional practice, critical reflection may provide invaluable support in sustaining workers in difficult or anxiety-producing work situations. It also may assist in managing some of the organizational dynamics which are driven by emotions. By understanding how power works in an organization, critical reflection may help workers gain a sense of their own power and see different ways in which to create organizational changes. Engaging different professionals  in critical reflection allow also practitioners from different disciplines and professions to examine differing views from their own. The process brings awareness of an event or situation that creates puzzlement, surprise or discomfort, an analysis of the situation leading to an examination of current knowledge, perceptions and assumptions, and finally ro a revised assumptions that lead to a new sense of knowledge.

Critical reflection may be used as a form of dialogue which involves learning how to learn from one’s own experiences and learning how to learn from the experiences of others.There are different techniques that can be used including critical incidents, diaries, and small group processes and the more developed models of the Mirror method (Laura Yliruka) and The Fictive Reflections (Katarina Fagerström).

In this seminar we will discuss the method Critical Case Reflection that has been tried in a Nordic comparative and multiprofessional context. This method will also be used as a tool for an interprofessional teaching module for medical and social work students at Helsinki University. Our argument is that these forms of tools that have their basic starting point in practice and in real cases may lead to revised assumptions and openings of epistemological perspectives.

Vuorovaikutuksen kokonaisvaltaisuus ammatillisten valmiuksien käytännön opetuksessa

Yliopistonlehtori Kaija Hänninen, Helsingin yliopisto, kaija.hanninen@helsinki.fi

 Olennaisinta postmodernin sosiaalityön erilaisille lähestymistavoille on sitoutuminen sosiaaliseen konstruktionismiin. Ajattelutavassa korostuvat epävarmuus, tiedon kontekstuaalisuus ja asiantuntijuuden neuvoteltavuus sekä erilaisten tulkintojen mahdollisuus. Postmoderni sosiaalityön keskustelu on pyrkinyt osoittamaan paikallisissa toimintayhteyksissä rakentuvan tiedon, ajattelun ja toiminnan sekä kriittisen reflektion tärkeyden. (Karvinen-Niinikoski 2009.)

Sosiaalityöntekijän ammatillisessa osaamisessa ja sosiaalityön koulutuksessa korostuvat oivaltavuus, ongelmaperustaisuus, syvällinen ymmärrys, analyyttinen ja tutkiva ote sekä soveltamisen taidot. Opetus ei perustua vain tutkimustiedon välittämiseen, vaan opiskelijat toimivat oppiessaan myös tiedon tuottajina ja uudistajina yhdessä opettajien kanssa. Ammatilliset valmiudet K3 -opintojakso on Helsingin yliopiston sosiaalityön oppiaineen pitkä käytännön opintojakso, jonka tavoitteena on, että opiskelija oppisi sosiaalityöntekijälle tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Sosiaalityön käytännön opetuksen pedagoginen ajattelu pohjaa trialogiseen oppimiseen, jossa keskeistä on tiedonluomisen näkökulma ja yhteistoiminnallinen tutkiva oppiminen. (Hakkarainen 2008.) Trialoginen oppiminen ei ole erityinen pedagoginen malli vaan lähestymistapa yhteisölliseen oppimiseen, jossa pyritään hakemaan keinoja tukea työskentelyä yhteisten kohteiden kanssa (Paavola 2012, 116).

Keskeisenä ja läpäisevänä opittavana kohteena opintojaksolla on viime vuosina ollut Toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutus (Hänninen & Poikela 2016) asiakastyössä. Sitä on opeteltu ammatillisen asiakastyön metataitona, jonka varassa opiskelijat voivat rakentaa osaamistaan sosiaalityön eri aloilla ja tehtävissä. Teoreettisesti Toimintalähtöinen, dialoginen ja kohtaava vuorovaikutuksen malli on konstruoitu (kulttuurihistoriallisen) toiminnan teorian (Leont´ev 1978; Vygotsky 1978; Engeström, Y. 2005; 2004; 1987) mikroanalyyttisellä otteella (Engeström, R. 2002).

Esitykseni koostuu Toimintalähtöisen, dialogisen ja kohtaavan vuorovaikutuksen mallin esittelystä sekä K3 -opintojakson vuorovaikutteisesta ja pedagogisesta rakentumisesta ja sen jäsentämisestä trialogisuuden ja kehittävän työntutkimuksen toimintajärjestelmämallin (Engeström, Y. 2005; 2004) avulla.

15. Tutkittu tieto ja julkisten palvelujen laadun parantaminen – kolme näkökulmaa sosiaalityön käytäntötutkimuksesta:

Työryhmän puheenjohtaja: Maija Jäppinen, maija.jappinen@helsinki.fi

Esiintyjät: Nanne Isokuortti ja Kaisa Pasanen, Aino Kääriäinen, Mirja Satka ja Petra Malin sekä Heidi Muurinen, Helsingin yliopisto.

Työryhmässä esitetään otsikon teemasta ennalta valitut kolme tutkijoiden esitystä (a’ 15 min.) ja jokaista esitystä seuraa lyhyt kommentti (5 min). Voit ilmoittautua ryhmän puheenjohtajalle kommentoimaan valitsemaasi yhtä esitystä alla kuvatuista. Puheenjohtaja informoi ilmoittautuneita päätöksistä etukäteen ja lähettää tarkemman kuvauksen esityksestä ennen päiviä. Kommenttia ei tarvita etukäteen kirjallisena. Loppukeskustelu tutkimuksen ja tutkitun tiedon roolista palvelujen laatutalkoissa ja julkisten palveluorganisaatioiden kehittämisen kysymyksistä on avoin koko läsnä olevalle yleisölle.

Suomalaiset julkisen hallinnon organisaatiot ovat suuressa murroksessa: aiemmin tärkeä tehtävä, toimeentulotuki, siirtyi KELA:an 2017 ja pian organisoidaan maakunnan palvelulaitokset sekä osaamistukikeskukset. Samaan aikaan sosiaalihuoltolaki ohjaa sosiaalityötä tutkittuun tietoon perustuvaksi ja omaa vaikuttavuuttaan arvioivaksi toiminnaksi. Tämä tilanne kutsuu esiin innovatiivisia avauksia ja asettaa kovimmatkin asiantuntijat oppijoiksi ja kansalaisten kokemukset ja tietämyksen tärkeäksi dialogin aiheeksi.

Ensimmäinen esitys käsittelee Helsingissä kehitettyä sosiaalista raportointia innovatiivisena tiedonlouhinnan välineenä. Toinen esitys kuvaa Learning Lab -nimistä, monien toimijoiden ’satelliittiorganisaatiota’, joka perustuu trialogisen oppimisen ideoille sekä korkea-asteen opetuksen ja tutkimuksen jalkauttamiseen monikulttuuriseen, urbaaniin ympäristöön. Osaksi kyse on paluusta Settlementti-toiminnan juurille Espoossa pian avattavan asukastalon kehyksessä. Learning Lab vie opiskelijat, opettajat, virkamiehet, järjestöaktiivit sekä asukkaat ja poliitikot yhteisen oppimisen äärelle. Kolmas esitys käsittelee tiedonmuodostuksen epistemologisia kysymyksiä abduktion kannalta. Se kysyy: Millainen ajattelun ja keksimisen logiikka auttaa toimijoita todennäköisimmin pääsemään innovatiivisiin käytännöllisiin avauksiin?

16. Kuntouttava sosiaalityö ja marginalisaatio-kysymysten sosiaalityö

    PERUUNTUNUT!