Author: Jenni Vartiainen

 

Etädemon sisältö

Lähdimme suunnittelemaan tuokiota pohtien, kuinka voisimme hyödyntää etänä oloa ja zoomin tarjoamia mahdollisuuksia. Keksimme nopeasti eläinteeman, tarkemmin ottaen safarimatkan, johon jokaisen eläimen kohdalle sisällyttäisimme erilaisia taitoalueita. Lähetimme lapsille ennakkoon tulostettavat lentoliput, joka pohjusti tuokiota lapsille. Halusimme kiinnittää erityisesti huomiota vuorovaikutukseen ja lapsilta tuleviin aloitteisiin, joten jaoimme tuokion kolmeen, jolloin vain osan vetäjä näkyi kamerassa. Tämä tuntui lisäävän myös lasten osallisuutta, kun ylimääräisiä häiriötekijöitä ei ollut. Tuokion jakaminen kolmeen eri eläimeen helpotti lisäksi työnjakoa ryhmässä ja selkeytti siirtymiä, jolloin myös virtuaalitaustoja vaihdettiin. Yleisesti ottaen eläimet ovat lapsille positiivisia mielikuvia luovia hahmoja ja niiden avulla voidaan toteuttaa esimerkiksi draamakasvatusta, tai tässä tapauksessa matemaattisia- ja ongelmanratkaisutaitoja. Halusimme pitää demon aiheet iloisina ja välittää lapsille hyvänolon tunnetta, ryhmään kuuluvuutta ja lasten omien ajatusten esille tuontia, joka myös lisää ryhmän tasa-arvoisuutta (Paananen & Rainio 2019. S. 2).

Demo alkoi lentokentältä, jonka jälkeen lensimme safarille, jossa tapasimme eri eläimiä ja lapset pääsivät esimerkiksi keräämään kirahville ruokaa, juoksemaan leijonia karkuun ja selvittämään krokotiilin kanssa lukon avaavan koodin. Meillä oli käytössä rekvisiittaa (vihreitä pienesineitä, kuvakortit) ja hyödynsimme lasten vilkasta mielikuvitusta ja teimme käsillä esimerkiksi kiikarit ja joimme juomapullosta vettä. Alussa levitimme kuvitteellisesti aurinkorasvaa, jottemme palaisi auringossa ja joimme juostuamme vettä, joita voidaan pitää perustoimintoina ja terveyttä edistävinä tekoina (Kettukangas & Härkönen. 2014. S. 1; Opetushallitus, 2018. S. 27).

Etädemon tavoitteet

Meidän etädemomme keskeisimmät tavoitteet olivat motoristen toimintojen harjoittaminen, etenkin karkeamotoristen sekä ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitojen harjoittaminen.

Tuokiossamme väistelimme erilaisia kuvitteellisia esteitä ja juoksimme paikoillamme, jolloin motoriset taidot tulivat eniten esille. Varhaiskasvatuksen tavoitteena onkin lasten innostaminen liikkumaan monipuolisesti ja saada heidät kokemaan liikunnan iloa (Opetushallitus, 2018, s. 47). Tähän pyrimme demossamme. Ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitojen harjoittaminen tulivat esille tehtävässä, jossa lasten oli tarkoitus muodostaa näytetyistä muodoista (ympyrä, kolmio, neliö) omilla kehoillaan yhteinen muoto, esimerkiksi asettautumalla tarvittaessa opettajan avustuksella piirin. Tehtävässä tuli myös esille matemaattisen ajattelun tukeminen, jolloin lapset tutustuivat matematiikkaan ja sen osa-alueisiin havainnollisen ja leikinomaisen toiminnan avulla (Opetushallitus, 2018, s. 46). Ongelmanratkaisutaitojen harjoittaminen nousee Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa esille kannustamalla lapsia oppimisympäristöön liittyvien ongelmien löytämisessä sekä ratkaisujen etsimisessä (2018, s. 46). Tehtävässä tulivat hyvin nämä asiat esille.

Pohdimme yhdessä myös muita tavoitteita, jotka halusimme sisällyttää demoomme. Tavoitteeksi nousivat elämyksellisyys ja uudenlainen kokemus etäyhteyksin sekä zoomin virtuaalitaustojen hyödyntäminen. Lapsella on oikeus iloita oppimastaan ja he haluavat oppia uutta (Opetushallitus, 2018, s. 21–22). Zoomin taustojen hyödyntäminen oli keskeistä demossamme, sillä ilman taustoja lasten mielenkiinnon ja osallisuuden ylläpitäminen olisi ollut haastavampaa. Taustat toivat demoomme elämyksellisyyttä ja olivat havainnollistamassa erilaisia tehtäviä, joita demo sisälsi.

Näkökulmat toteutukseen

Demossamme tavoitteet toteutuivat onnistuneesti ja lapset lähtivät innostuneesti toteuttamaan suunnittelemaamme toimintaa. Demon vetäjillä oli ilo nähdä, miten kaikki sujui hyvin alun teknisistä ongelmista huolimatta. Alussa yksi ryhmän lapsista ei ollut halukas osallistumaan toimintaan, mutta alkujännityksen jälkeen hänenkin kiinnostuksensa heräsi, jolloin hän lähti mukaan tuokion tehtävien tekemiseen. Osallisuudessa oikeanlainen tunnetila ja onnistuneet osallisuuden kokemukset herättävät osallistuvissa myönteisiä tunteita (Turja & Vuorisalo, 2017, s. 49). Osallisuudessa on kyse siitä, että luottaa itseensä ja muihin (Turja & Vuorisalo, 2017, s. 49). Kun tämä kyseinen lapsi sai siis positiivia kokemuksia tuokiosta, uskalsi hän tulla mukaan toimintaan. Tämä tarkoittaa, että hän luottaa kyseiseen tilanteeseen ja läsnä oleviin aikuisiin sekä itseensä toimijana (Turja & Vuorisalo, 2017, s. 50).

Kehittämiskohteiksi demossamme nousee kiireettömyys. Varhaiskasvatuksen toiminnassa tulee huomioida mahdollisuudet toimia kiireettömässä ympäristössä (Opetushallitus, 2018, s.80). Joissakin demon kohdissa, esimerkiksi alun tasapainoharjoituksessa, jossa tuli seistä yhdellä jalalla flamingon lailla, lapsille ei annettu riittävästi aikaa tehtävään perehtymiseen tai kokeiluun. Kiireen tuntua saattoi lisätä suorituksessa jännityksen tunne ja etukäteen

annettu tiukka aikataulu. Lopussa sillan koodin ratkaisussa ryhmän opettaja otti vahvan roolin lasten ohjaamisessa, jolloin lasten omat ongelmaratkaisutaidot eivät päässeet harjaantumaan. Henkilöstöltä edellytetään työssään herkkyyttä havaita lasten aloitteita ja tunnistaa eri tilanteiden pedagogisia mahdollisuuksia (Opetushallitus, 2018, s. 38). Jälkeenpäin jäimme pohtimaan, millaisia erilaisia työtapoja olisimme voineet hyödyntää, jotta olisimme saaneet lasten omat aloitteet vahvemmin näkymään demon kulussa.

Etäyhteyksin demon ohjaaminen oli meille kaikille uutta ja vierasta, mutta lähdimme toteuttamaan sitä innostuneesti ja oli kiinnostavaa päästä kokeilemaan jotain uutta. Olimme suunnitelleet ohjaavamme demon noin 14 lapselle ennakkoon annetun tiedon perusteella, mutta osa lapsista olikin estyneitä, joten etädemossa oli mukana lopulta vain viisi lasta. Se ei kuitenkaan vaikuttanut demomme suorittamista vaan saimme toteutettua eri tehtävät myös pienemmälle lapsimäärälle. Kokonaisuudessaan koimme tuokiomme onnistuneeksi, mikä ilmeni erityisesti siinä, kun lapset sitoutuivat toimintaan hyvin ja jaksoivat keskittyä suunniteltuun toimintaan demon loppuun asti. Saimme etädemon päätyttyä kirjallisesti palautetta varhaiskasvatuksen opettajalta, joka kertoi, että käyttämämme mielikuvitus kiikarit ja eläinteemat jatkuivat lasten leikeissä demon loputtua.

Kirjoittajat: Lilli Lindblom, Emilia Maaskola ja Ruut Nikula VO6

Lähteet:

Kettukangas, T., & Härkönen, U. (2014). Lasten osallisuus perustoiminnoissa. Teoksessa Heikka, J., Fonsén, E., Elo, J. & Leinonen, J.(toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa. Tampere: Suomen Varhaiskasvatus ry, 96-114.

OPH (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 1.11.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet. Pdf

Paananen, M. & Rainio, A. P. (2019). Micro-policies of adult-child joint play in the context of the Finnish ECEC system. In S. Alcock & N. Stobbs (Eds.) Rethinking Play as Pedagogy. Thinking about Pedagogy in Early Education Series, Vol 4. Routledge.

Turja, L., & Vuorisalo, M. (2017). Lasten oikeudet, toimijuus ja osallisuus oppimisessa. Valloittava varhaiskasvatus. Vastapaino. Tampere 2017.

Kuva: Papunet https://kuvapankki.papunet.net/haku/safari

Suunnittelimme ja toteutimme etädemon keravalaiselle 3–5-vuotiaista lapsista koostuvalle ryhmälle. Ryhmän varhaiskasvatuksen opettajan pyynnöstä rakensimme demomme draaman sekä Itämeri-teeman ympärille. Draama on monipuolinen keino käsitellä erilaisia sisältöjä varhaiskasvatuksessa (Opetushallitus, 2018). Käytimme draaman keinona nukketeatteria esittämällä tuokion hahmoja itse pehmoleluilla. Toivasen (2010, s. 86) mukaan nukkejen hyödyntäminen opetuksessa tukee erinomaisesti kasvatuksellisia tavoitteita ja mahdollistaa esimerkiksi yhteisen ilon kokemisen sekä yhdessä viihtymisen.

Tuokiomme kertoi Itämerennorpasta, jonka kanssa lapset lähtivät uintimatkalle. Matkalla Norppa eksyi ja sai apua Hauelta, Rantakäärmeeltä ja tuokioon osallistuneelta lapsiryhmältä. Tuokion aikana kalastettiin, tunnistettiin Itämeren erilaisia lajeja, väisteltiin meressä vastaan tulevia asioita, etsittiin vihreitä esineitä sekä erilaisia kuvioita yhdessä lasten kanssa. Pyrimme luomaan elämyksellisen kokemuksen Itämerestä hyödyntämällä tuokiossa merenalaista musiikkia, kuvaa Itämerestä etädemon taustana sekä pehmoleluja nukketeatterin keinoin. Barićin (2009, s. 37) mukaan lapsi vastaanottaa elämyksiä nukketeatteriesitystä seuratessaan, jolloin lapsi on ulkopuolisen tarkkailijan sijaan kokija. Nukketeatteri mahdollistaa lisäksi erilaisiin hahmoihin samaistumisen (Barić, 2009, s. 37). Tuokiossa lapset saivat mahdollisuuden erilaisiin samaistumisen kokemuksiin esimerkiksi auttajan ja autettavan roolissa toimien.

Tavoitteet ja niissä onnistuminen

Etädemolle asettamamme tavoitteet muodostuivat demon suunnittelun jälkeen. Keskityimme ensin yhdistämään ryhmän toiveet draamallisuudesta ja Itämeri-teemasta elämykselliseksi kokonaisuudeksi. Tarkastelimme suunnitelmaamme ja pohdimme, mitä tavoitteita tuokiolle voisi suunnitelmamme puitteissa asettaa ja mitkä tavoitteet sopisivat kyseiselle lapsiryhmälle. Demomme tavoitteiksi päätyivät Itämeren eläimistön tunnistaminen, lapsen kielellisen kehityksen tukeminen, vuorovaikutuksen luominen ja ylläpitäminen etäyhteyksin sekä elämysten tuottaminen.

Halusimme sisällyttää tuokioon mahdollisimman paljon lasten osallistamista sekä luoda tuokioon positiivisen ja kannustavan ilmapiirin, jossa lasten olisi helppoa ja mukavaa osallistua toimintaan. Kettukangas & Härkönen (2014, s. 9) toteavat, että osallisuus on keskeinen ajatus lapsen kehityksen ja oppimisen kannalta. Osallisuuden keskeinen määritelmä piilee siinä, että lapsi kokee olevansa tärkeä, ja että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa. Jotta lapsille saatiin luotua onnistumisen kokemuksia, valitsimme tunnistettaviksi lajeiksi sellaisia, joista lapsiryhmällä oli jo kokemusta. Olimme etukäteen keskustelleet ryhmän opettajan kanssa siitä, mitä Itämeren eläimiä lasten kanssa oli päiväkodissa käsitelty. Näin lapset saivat kokea asiantuntijuutta eri lajeja tunnistaessaan. Lapset osallistuivat tehtäviin innokkaasti ja tehtävien ratkaisu sujui nopeasti.

Tuokion kaikki tehtävät oli suunniteltu niin, etteivät ne olisi lapsille liian hankalia. Ryhmässä oli paljon sellaisia lapsia, joiden äidinkieli ei ollut suomi. Kielellisen kehityksen tukemiseksi päädyimme käyttämään ohjeistuksen ja tehtävien tukena kuvakortteja. Pyrimme myös kiinnittämään huomiota mahdollisimman selkeiden ja yksinkertaisten ohjeiden antamiseen sekä rauhalliseen puhetyyliin, jotta kaikki lapset pysyisivät mukana. Sanallisten vastausten lisäksi mahdollistimme lapsille sanattoman ilmaisun keinon käyttämällä tuokiossa “peukalo ylös tai peukalo alas” -vastaustyyliä. Osallistumisen ja kielen kehittymisen kannalta tarvitaan toimintaa, johon lapsi voi sanallisen ilmaisun sijaan osallistua myös ilmein, elein ja tekemällä (Keravan kasvatus- ja opetustoimi, 2019, s. 18).

Kehittämisnäkökulmia ja ajatuksia etäpedagogiikasta

Tuokiota voisi kehittää lisäämällä siihen yksityiskohtaisempaa lajintunnistusta. Lapsilta voisi esimerkiksi kysyä, mistä juuri ahvenen tunnistaa. Tuokioon voisi liittää myös kestävän elämäntavan tarkastelua pohtimalla saaliiksi saatuja mereen kuulumattomia esineitä. Lasten kanssa voisi keskustella siitä, kuinka tavarat ovat sinne mahdollisesti joutuneet ja kuinka tulisi toimia, ettei mereen päätyisi lajeille haitallisia tavaroita. Luonnon, sen kasvien ja eläinten kunnioittaminen sekä lasten luontosuhteen vahvistaminen kuuluvat lasten ympäristökasvatuksen tavoitteisiin (Keravan kasvatus- ja opetustoimi, 2019, s. 42). Lapsia tulisikin kasvattaa ekologisesti kestävään tulevaisuuteen (Keravan kasvatus- ja opetustoimi, 2019, s. 14). Yhteisen keskustelun, esimerkiksi roskaamattomuudesta, avulla näihin tavoitteisiin olisi voitu syventyä.

Etäpedagogiikan haasteeksi koimme lapsiryhmän havainnoinnin tuokion aikana. Tuokioon osallistuneen lapsiryhmän koko oli suuri, jolloin yksittäisten lasten aktiivista osallistumista ja innokkuutta oli hankala havainnoida pieneltä ruudulta. Etätuokion aikana ilmeni lisäksi hieman teknisiä ongelmia äänten kanssa. Äänet saatiin onneksi kuulumaan, eikä lasten keskittyminen tuokioon ehtinyt herpaantua. Olimme yllättyneet siitä, kuinka paljon huomioon otettavia seikkoja etäpedagogiikan suunnittelussa oli. Kaikesta huolimatta onnistuimme mielestämme luomaan eheän ja lapsia innostavan kokonaisuuden, jossa osallisuus toimintaan pystyttiin mahdollistamaan etäyhteyksin ja tuokion tavoitteet toteutuivat.

Kirjoittajat: Iina Virtanen, Vilma Ruulio ja Sanni Rantanen

Lähteet

Barić, M. (2009). Nukketeatteri taidekasvatuksen ja leikin välineenä. Teoksessa I. Ruokonen, S. Rusanen & A. Välimäki (toim.), Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa – Iloa, ihmettelyä ja tekemistä. (s. 36–39). Helsinki: Yliopistopaino. Luettu 26.10.2021. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/80314/3ade1cb7-b61e-4c73-b0a8-b0305b3f927b.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Keravan kasvatus- ja opetustoimi (2019). Keravan varhaiskasvatussuunnitelma. Keravan kaupungin verkkosivut. Luettu 26.10.2021. https://www.kerava.fi/palvelut/PublishingImages/kasvatusopetus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/Keravan%20varhaiskasvatussuunnitelma%202019%20final.pdf

Kettukangas, T. & Härkönen, U. (2014). Lasten osallisuus perustoiminnoissa. Teoksessa Heikka, J., Fonsén, E., Elo, J. & Leinonen, J.(toim.), Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa. Tampere: Suomen Varhaiskasvatus ry, 96–114.

OPH (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 26.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Toivanen, T. (2010). Kasvuun! Draamakasvatusta 1–8-vuotiaille. WSOYpro Oy.

Demon sisältö, tavoitteet ja näkökulmia toteutukseen

Valitsimme etädemomme tavoitteiksi tunteiden tunnistamisen, yhteistyötaitojen harjoittamisen sekä kaverin fyysisten rajojen huomioimisen. Päädyimme kyseisten tavoitteiden valintaan koska tunteiden tunnistamisella, säätelyllä sekä vuorovaikutustaidoilla on merkityksellinen vaikutus oppimiseen (Neitola & Koivula, 2020, s. 29). Lisäksi meidän yhteistyöpäiväkotimme erityisesti toivoi tunnetaitojen ja sopivan kosketuksen opettelua.

Tuokion toteutettiin kehystarinan avulla etenevänä, yhteistyötä vaativia tehtäviä sisältävänä seikkailuna, jossa lapset auttoivat riitaantuneita ritareita löytämään taikasanan riitansa sopimiseksi. Hahmoina tarinaa johdattamassa olivat kaksi ritaria, Taikuri, sekä Kiltti Viisas Lohikäärme, joita kukin ryhmäläisistä esitti. Taikasanan (ANTEEKSI) tavut saatiin aina, kun jokainen kolmesta tehtävästä oli suoritettu onnistuneesti. Ensimmäisenä tehtävänä oli Taikurin tunnemuistipeli, jossa lasten täytyi löytää perustunteita vastaavat kuvat, joissa tunteet ilmenivät ilmeiden ja kehonasentojen avulla. Tehtävän tarkoituksena oli harjoittaa erityisesti toisten tunteiden tunnistamista ja arvioimista osana lasten tunnetietoisuutta (Neitola & Koivula, 2020, s. 29). Toisessa tehtävässä tarkoituksena oli rakentaa pienryhmissä Multilinkeistä mallin mukaiset taikasauvat, jotka lopulta yhdistettiin yhdeksi isoksi taikasauvaksi. Tehtävän tavoitteena oli erityisesti vuorovaikutus- ja yhteistyötaitojen harjoitteleminen, joka on yksi varhaiskasvatuksen tavoitteista (VASU, 2018, s. 16). Tehtävän onnistumiseksi vaadittiin lasten välistä vuorovaikutusta, sillä lasten vuorovaikutustaidot kehittyvät erityisesti juuri vertaissuhteissa (Laaksonen, 2012, s. 19). Yhteistyötaitojen harjoittelu ulottui tavoitteeksi myös kolmanteen tehtävään, jossa lapsille oli etukäteen lähetetyssä kirjeessä annettu tehtäväksi ideoida yhteinen ystävyysloitsu ja esittää se Taikurille ja ritarille viimeisen taikasanan tavun saamiseksi. Näin lapsilla oli useampi päivä aikaa kehitellä ja harjoitella ystävyysloitsua, mikä myös näkyi tehtävän onnistumisessa itse tuokion aikana.

Tuokio lopetettiin ritarien sovintoon, muodostamalla taikasana. VASU (2018, s. 26) mukaan lapsia on tuettava kunnioittamaan sekä omaa että toisten kehoa, joka oli perusteena myös etädemomme lopetuksessa. Lopussa ritarit kysyivät toisiltaan “saanko halata sinua?” ja halasivat toisiaan. Myös lapsille annettiin mahdollisuus halata toisiaan, mutta painotettiin, että ei ole pakko halata ja että toiselta on aina saatava lupa halaamiseen. Lapset esittivät ystävyysloitsunsa vielä kerran tuokion lopussa.

Tuokion tausta, jossa Taikurin torni ja Kiltti Viisas Lohikäärme, joka esiintyy tarinassa. Piirtänyt Elina Pursiainen.

Onnistumisia, kehittämisnäkökulmia, ajatuksia etäpedagogiikasta

Onnistuimme luomaan etädemon aikana lapsia osallistavaa ja motivoivaa vuorovaikutusta. Pyrimme kysymään lapsien mielipiteitä koko demon ajan ja kiinnitimme huomiota kielenkäyttöömme esimerkiksi kysymällä ”Auttaisitteko minua?” ja ”Mennäänkö yhdessä tapaamaan taikuria?” sekä kehumalla ja kannustamalla lapsia heidän onnistumisistaan. Olimme suunnitelleet tehtävät niin, että jokainen lapsi pääsisi osallistumaan mahdollisimman tasapuolisesti ja lapsiryhmän oman opettajan aktiivisuus oli hyvin tärkeää sen varmistamisessa. Demon lopuksi kysyimme myös lasten mielipiteitä toiminnasta, joita he saivat ilmaista kehollisesti näin mahdollistaen, että jokainen saa ilmaista mielipiteensä todella matalla kynnyksellä. Saimme vielä demon jälkeen sähköpostia opettajilta, jossa hän kertoi lasten keskustelleen tuokiosta vielä myöhemmin päivän aikana.

Etäpedagogiikka on monia asioita mahdollistava ja uudenlaiseen toimintaan innostava työtapa, mutta sillä on myös omat haasteensa. Mekin kohtasimme demon aikana teknisiä ongelmia, joita ei valitettavasti voi ennustaa, mutta olimme onneksi varautuneet tähän. Toisaalta normaalissakin päiväkodin arjessa tapahtuu asioita, jotka yllättävät ja opettajan täytyy osata sopeutua nopeasti uusiin tilanteisiin. Vähintäänkin se oli oppimiskokemus meille, miten pysyä rauhallisena ja pitää homma kasassa, samalla yrittäen ratkoa ongelmaa. Kokemus etädemon toteutuksesta avasi silmämme sille, kuinka monta asiaa täytyy ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa ja monet niistä on sellaisia, joita ei normaalin tuokion suunnittelussa tarvitse ajatella sen suuremmin. Etäpedagogiikka kuitenkin mahdollisti meille erilaisten taustojen käytön, jossa myös yksi tuokiommekin hahmoista esiintyi. Kaiken kaikkiaan etädemo oli positiivinen ja omaa opettajuutta rikastuttava kokemus ja haluamme varmasti tutkia etäpedagogiikan mahdollisuuksia myöhemmin työelämässä.

Kirjoittajat: Sara Heimonen, Meeri Kekkonen, Maija Lohi, Elina Pursiainen

Lähteet

Neitola, M., & Koivula, M. (2020). Lasten sosiaalisemotionaalinen oppiminen varhaiskasvatuksessa. Teoksessa Neitola, M., Aerila, J.-A., & Kauppinen, M. (toim.). Rinnalla: taide, kerronta ja sosiaalisemotionaalinen oppiminen varhaiskasvatuksessa (s. 25–40). Turun yliopisto. Haettu osoitteesta https://sites.utu.fi/rinnalla/wp-content/uploads/sites/56/2021/01/rinnalla_e-kirja.pdf

Opetushallitus. (2018). Varhaiskasvatuksensuunnitelman perusteet. Helsinki.

Laaksonen, V. (2010). Lasten vuorovaikutustaidot tutkimuksen kohteena. Prologi: Puheviestinnän vuosikirja. (s. 6–24). https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/26503

Lapsiryhmämme opettaja ei esittänyt toiveita etätuokion sisällöstä, joten päätimme Jenni Vartiaisen tutkivan oppimisen -luennosta inspiroituneina suunnitella tiedetuokion. Toivoimme eskariryhmäläisten innostuvan tiedekokeiluista ja kävimme paljon keskustelua siitä, miten pystymme toteuttamaan etätiedetuokion lapsille. Halusimme ehdottomasti, että tuokio olisi lapsia osallistava ja että heillä olisi mahdollisuus tehdä omia havaintojaan tuokion aikana, joita he voisivat jakaa meidän kanssamme vuorovaikutuksessa. Esiopetussuunnitelman perusteissa (2014, s. 17, 35) tuleekin esille, että tutkivaan oppimiseen tutustutaan muun muassa itse kokeilemalla, tekemällä havaintoja, päättelemällä sekä lasten saavan oivaltamisen iloa erilaisista tutkimustehtävistä.

Löysimme paljon mielenkiintoisia tiedekokeiluja, mutta lopulta kaikki neljä kokeilua tuokiollamme rakentuivat ilmapallojen ympärille, koska niitä oli helposti saatavilla päiväkodissa, sekä uskoimme niiden herättävän mielenkiintoa lapsissa. Alustimme tiedetuokiota kyselemällä lapsilta mitä kaikkea ilmapalloilla voi tehdä, ja kerroimme, että niillä voi tehdä pallottelun lisäksi kivoja tiedekokeiluja. Tiedekokeiluissa lapset saivat itse kokeilla mitä käy, kun villasukkaan hangatun ilmapallon vie hiusten lähelle, saavatko he ilmapallon tarttumaan seinään, pystyykö sillä liikuttamaan tyhjää tölkkiä sekä nostamaan sen avulla silkkipaperisilpun lattialta. Tiedekokeilujen aikana kerroimme lapsille hankaussähköstä ja sähkövarauksesta, ja siitä miten ne vaikuttavat tiedetuokiossa käyttämiimme esineisiin ja tarvikkeisiin. Lapset pääsivät toimimaan jokaisessa tiedekokeilussa mukana, ja saivat esittää omia havaintojaan ja ajatuksiaan tapahtuneesta jokaisen kokeilun jälkeen. Rohkaisimme kysymysten avulla lapsia tuomaan omia näkemyksiään esiin. Ihmettely ja kysymysten esittäminen onkin lapsille luontainen tapa oppia heitä ympäröivästä maailmasta lisää, mitä Vartiaisen (2020) mukaan tiedekasvatus pyrkiikin vahvistamaan. Tuokion lopuksi kyselimme lapsilta heidän kokemuksistaan ja kerroimme lähettämistämme lisätiedekokeilujen ohjeista, joiden avulla he voisivat jatkaa ilmapallokokeiluja esimerkiksi vanhempiensa kanssa.

Halusimme luoda etätuokion, jossa lapset saavat kokemuksen yhdessä tekemisestä ja toimimisesta. Tutkivan oppimisen perusajatus onkin, että oppiminen on merkityksellisintä silloin, kun se on yhteisöllinen tutkimusprosessi (Lipponen, 2020). Asettamiemme tavoitteiden mukaisesti halusimme antaa etätuokiossa tilaa ja mahdollisuuksia lasten omille havainnoille, joten esitellessämme kokeita emme näyttäneet lopputulosta, vaan annoimme lasten yhdessä kokeilla ja havainnoida mitä kokeissa tapahtuu. Uskomme, että näin lapset saivat oppimisen kokemuksia, oivaltamisen iloa ja toivottavasti heillä heräsi myös innostusta tutkimista kohtaan. Mielestämme tuokiomme sujui todella hyvin; lapset osallistuivat innokkaasti tiedekokeiluihin seuraten kärsivällisesti ohjeitamme, sekä päätellen nauruista ja ilon kiljahduksista, heillä oli myös hauskaa. Saimme myös paljon hyvää palautetta muun muassa lapsiryhmän opettajalta.

Pohtiessamme kehittämisen kohtia, tuli meille mieleen erään lapsen toteamus, kuinka häntä jännitti, puhkeaako ilmapallo. Emme olleet osanneet ottaa tätä huomioon, mutta onneksi lapsi osallistui iloisesti tuokioon jännityksestä huolimatta. Lisäksi koimme, että jos olisimme päässeet toimimaan lasten kanssa normaaleissa oloissa, olisimme pystyneet entisestään rikastamaan toimintaa sekä tarttumaan pieniinkin lasten aloitteisiin, varsinkin niihin, jotka nyt saattoivat hukkua etäyhteyksien välillä.

Etäopetuksen toteuttaminen oli meille kaikille ennestään tuntematonta ja suhtautuminen etäpedagogiikkaa kohtaan oli jokseenkin epäilevää. Mielsimme etätoiminnan ennemmin nopeasti kehitetyksi laastariksi lasten ollessa kotona, kuin varsinaiseksi ”oikeaksi” tavoitteelliseksi ja suunnitelmalliseksi pedagogiseksi toiminnaksi. Ennakkoajatuksiamme ohjasivat selvästi tietämättömyys ja kokemattomuus. Etätuokion suunnittelu ja ennen kaikkea onnistunut toteuttaminen saivat kuitenkin ajatuksemme muuttumaan. Jännitimme erityisesti tekniikan pettämistä, mutta muutamaa pientä teknistä katkosta lukuun ottamatta, tuokio onnistui paremmin kuin uskalsimme edes toivoa. Jännityksestä huolimatta olimme itse erittäin innostuneita aiheestamme ja uskoimme pystyvämme tarjoamaan lapsille mielenkiintoisen tuokion. Sintonen, Nordström, Sairanen ja Kumpulainen (2020, s. 57) tuovatkin esiin, että kasvattajan ollessa innostunut toiminnasta, tarttuu hänen innostuksensa myös lapsiin.

Etätuokion jälkeen olemme miettineet, kuinka laajasti ja luovasti etäpedagogiikkaa voisikaan jatkossa käyttää. Sen avulla voitaisiin mahdollistaa virtuaalisia etätuokioita ympäri Suomea, tehden retkiä muun muassa museoihin, teattereihin, eläintarhoihin tai musiikkitapahtumiin. Etäyhteyksin voitaisiin myös tarjota monipuolisia pedagogisia tuokioita esimerkiksi tiedekasvatuksesta, varsinkin kun Vartiainen (2020, luku Varhaisen tiedekasvatuksen tavoitteet) tuo esille, että opettajat kokevat tiedekasvatuksen toteuttamisen olevan hankalaa esimerkiksi esiopetuksessa, vähäisten tiedekasvatustaitojensa vuoksi. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, säilyykö etäpedagogiikka tulevaisuudessa lähikontaktissa tapahtuvan pedagogiikan rinnalla, vai katoaako se elämän palatessa normaaleihin uomiinsa.

Kirjoittajat:

Lähteet EOPS (2014). Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus. Luettu 24.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/esiopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014. pdf

Lipponen, L. (2020). Tutkiva oppiminen varhaispedagogiikassa. Teoksessa E. Hujala & L. Turja (toim.), Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.

Sintonen, S., Nordström, A., Sairanen, H., & Kumpulainen, K. (2020). Pedagogisen Haltijan kuiskaus -materiaalin soveltaminen varhaiskasvatuksessa J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelun luentana. Ainedidaktiikka, 4(2), 44–62. Luettu 24.10.2021. https://journal.fi/ainedidaktiikka/article/view/79782/54343

Vartiainen, J. (2020). Leikitään tutkijaa – pedagogisia näkökulmia leikilliseen tiedekasvatukseen. Teoksessa T. Kyrönlampi, K. Mäkitalo & M. Uitto (toim.), Esi- ja alkuopetuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus. Luettu 24.10.2021. https://www.ellibslibrary.com/book/9789523700499

Kuva: Pixabay

Etädemomme aiheina olivat ystävyys ja ryhmätyötaidot. Leikkien, tarinan ja tehtävien avulla oli tarkoitus tukea ja harjoitella lapsiryhmän yhdessä tekemisen taitoja, ryhmäytymistä, ohjeiden kuuntelua sekä oman mielipiteen esille tuomista. Lisäksi tavoitteena oli ajattelun taitojen kehittäminen säännönmukaisuuksien hahmottamisen ja tuottamisen avulla.

Halusimme keskittyä demossamme erityisesti ystävyyteen ja ryhmätyötaitojen harjoittelemiseen, sillä näillä on runsaasti myönteisiä vaikutuksia lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen. Positiiviset vertaissuhteet ja vertaisten hyväksyntä ovat yhteydessä lapsen sosiaaliseen ja emotionaaliseen kehitykseen sekä vuorovaikutustaitojen kehittymiseen (Hartup 1983; Ladd & Kochenderfer 1996; Laine, 1998; Newcomb & Bagwell 1996, viitattu lähteessä KARVI, 2018, s. 59). Vertaissuhteet antavat lapsille mahdollisuuden oppia toisilta lapsilta sekä toistensa kanssa (Tahkokallio, 2014, s. 68). Positiiviset vertaissuhteet ja vertaisten hyväksyntä voivat lisäksi toimia lasta syrjäytymiseltä suojaavina tekijöinä (Hay ym., 2004; Ladd, 2000; Neitola, 2013; Syrjämäki ym., 2017, viitattu lähteessä KARVI, 2018, s. 59).

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (VASU, 2018, s. 38) mukaan muun muassa lasten ikä, tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet ohjaavat työtapojen valintaa. Yhteinen toiminta, joka on lapsille mielekästä ja arvokasta, tuottaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta sekä vahvistaa jo olemassa olevaa yhteisöä (Ikonen, 2006; Koivula, 2010, viitattu lähteessä Tahkokallio, 2014, s. 69). Aloitimmekin toiminnan suunnittelun tiedustelemalla lapsiryhmän opettajalta lasten mielenkiinnon kohteita sekä heidän ryhmässään käsiteltäviä ajankohtaisia aiheita. Tämän pohjalta valitsimme käyttämään demossamme ryhmälle ennestään tuttua hahmoa, Vahvuusvarista sekä Vahvuusvariksen tarinaa ryhmätyötaidoista.

Ensimmäisessä osiossa Varis esittelee lapsille oman lempileikkinsä, jossa on tarkoituksena kertoa omia mielipiteitään liikkumalla vihreälle, punaiselle sekä keltaiselle merkille. Kysymyksiä oli mm. pidätkö enemmän koirista vai kissoista. Halusimme tuoda lapsille tilaisuuden leikkiä, sillä se on varhaiskasvatusikäiselle lapselle hyvin merkityksellistä. Leikkitilanteissa lapset oppivat monia taitoja sekä omaksuvat tietoa. (VASU, 2018, s .22). Käytimme sanallisten ohjeiden kanssa myös kuvallisia ohjeita varmistaaksemme sen, että kaikki demoon osallistuvat lapset pystyisivät seuraamaan ohjeitamme, jos kielellinen ymmärtäminen olisi jollain lapsella ollut heikkoa. Tuimme näin lasten kielellisten ymmärtämisen taitoja (VASU, 2018, s. 42).

Aloitimme toisen osion lukemalla lapsille Huomaa Hyvä! -kirjasta Vahvuus Variksen tarinan ryhmätyötaidoista (Uusitalo & Vuorinen, 2021, s. 60). Tarinan aikana lapset saivat ottaa mieleisensä asennon ja vain kuunnella rauhassa. Tarinan lukemisella ja kuuntelulla annoimme lapsille tilaisuuden tutustua lastenkirjallisuuteen sekä tuimme lasten kielellistä kehitystä ja monilukutaitoa (VASU, 2018, s. 42). Tarinan lukemisen jälkeen Varis tarvitsi omenoita piirakkaan ja pyysi lapsia auttamaan häntä. Jokainen lapsi sai etsiä huoneesta yhden piilotetun omenan ja tuoda sen kameran edessä olevaan koriin. Tämän jälkeen yksi lapsista ojensi korin kohti kameraa, jolloin se ilmestyi Variksen ja meidän luoksemme. Tässä kohtaa lapsissa oli havaittavissa sanoinkuvailematonta iloa ja hämmästystä, kun omenakori ilmestyi kuin taiottuna etäyhteyden toiseen päähän. Toisessa osiossa, kuten muissakin osioissa, lapset pääsivät harjoittelemaan ongelmanratkaisutaitojaan. Jokaista lasta kehuttiin sekä kannustettiin toiminaan pienistä haasteista huolimatta, ja etsimiselle annettiin rauhassa aikaa ja tilaa (VASU, 2018, s. 24).

Kolmannessa osiossa Varis auttaa ystäväänsä matikkatehtävän parissa yhdessä lasten kanssa. Tehtävässä tarkoituksena oli kuvasarjan täydentäminen sopivalla hedelmällä tai marjalla. Tavoitteena oli tutustuttaa lapset matematiikkaan leikinomaisen toiminnan myötä tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia säännönmukaisuuksien löytämiseen ja tuottamiseen (ks. VASU, 2018, s. 46). Lapset pohtivat puuttuvaa kuvaa ensin pienissä ryhmissä, minkä jälkeen jokainen lapsi nosti puuttuvaa kuvaa vastaavan kuvakortin. Säännönmukaisuuksien parissa voidaan työskennellä pienissä ryhmissä tai yksilöllisesti (Kajetski & Salminen, 2020, s. 81). Ryhmässä oppimista ja yhdessä tekemistä, mutta myös oman mielipiteen esille tuomista tukeaksemme halusimme sisällyttää molemmat tavat demoomme. Kuvakorttia nostamalla lapset pääsivät kuvailemaan matemaattisia havaintojaan (ks. VASU, 2018, s. 46) sekä viemään ryhmäänsä eteenpäin tehtävässä, sillä kaikkien lasten korttien noustessa ylös, näytölle ilmestyi oikea vastaus. Lapsen motivaation ylläpitämiseksi opetuksen on tarjottava tarpeeksi haastetta (Kajetski & Salminen, 2020, s. 23). Demossamme kuvajonoja oli yhteensä neljä, joista kaksi ensimmäistä olivat helpompia ja kaksi viimeistä vaikeampia. Säännönmukaisuuksista puhuttaessa suositellaan käytettävän sarjan sijaan esimerkiksi käsitteitä jono, malli tai toistuvuus, sillä kuvasarja terminä voi olla pienelle lapselle liian abstrakti ja haasteellinen (Kajetski & Salminen, 2020, s. 81). Jatkossa samankaltaisia tehtäviä toteutettaessa termin käyttöön tulee siis kiinnittää huomiota.

Onnistumisia

Onnistuimme kokonaisuutena omasta mielestämme oikein hyvin. Myös vertaispalautteet demon jälkeen olivat positiivisia. Tarkkaan laadittu suunnitelma teki demon vetämisestä selkeää, kun kaikilla oli oma tehtävä selvillä, eikä tarvinnut arvailla mitä tapahtuu seuraavaksi. Valitsimme demoon tarkoituksella monenlaisia tehtäviä, ja saimmekin lasten mielenkiinnon säilymään hyvin koko demon ajan. Suhteellisen pienen ryhmän kanssa vuorovaikutus onnistui myös hyvin, ja olimmekin suunnitelleet tehtävät niin, että kaikki saavat mielipiteensä kuuluviin, mutta ei tapahtuisi esimerkiksi päälle puhumista.

Ajatuksia etäpedagogiikasta

Etäpedagogiikka oli ryhmällemme uusi aihe, mutta alkukankeudesta huolimatta etädemon pitäminen oli positiivinen kokemus. Huomasimme, että etäpedagogiikassa olisi hyvä huomioida pienempi ryhmäkoko, jotta vuorovaikutus onnistuisi täydellisesti. Myös lasten ehdotukset ja huomiot on helpompi havaita, kun lapsia on vähemmän. Huomasimme myös suunnittelun ja yksityiskohtaisen suunnitelman tärkeyden. Keskustelimme, että näin etädemon pidossa ei olisi voinut poiketa suunnitelmasta samalla tavalla mitä sellaisessa tilanteessa, jossa ryhmä olisi ollut paikan päällä. Silloin myös lasten huomautukset ja ajatukset olisivat otettu paremmin huomioon.

Tekijät: Henna Hagström, Heini Salminen, Emilia Savitski & Jessica Räsänen

Lähteet

Kajetski, T. & Salminen, M. (2020). Uusi Matikasta moneksi – Toiminnallista matematiikkaa varhaiskasvatuksesta esiopetukseen. Lasten keskus.

KARVI. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. Haettu osoitteesta: https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_vaka_laadun-arvioinnin-perusteet-ja-suositukset.pdf

Tahkokallio, L. (2014). Lastentarhanopettajan ammatillinen kehittyminen havainnointiin perustuvan reflektion avulla (pro gradu-tutkielma, Helsingin yliopisto). Haettu osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42873 Uusitalo, L. & Vuorinen, K. (2021). Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen tarinakirja. PS-kustannus.

VASU. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Haettu osoitteesta: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Kuvalähde: https://kuvapankki.papunet.net/haku/varis, CC BY-NC-SA Sami Älli

Pidimme viskareille etänä liikunnallisen tuokion, jonka lähtökohtana oli liikunnan ilo ja motoristen perustaitojen harjoittelu (Vasu 2018, s. 47–48). Tuokion tarinallisena teemana oli viidakko ja sen eläimet. Harjoittelimme motorisia perustaitoja käymällä läpi liikunnan kolmea perustaitoa: liikkumis-, tasapaino- sekä käsittelytaitoja. Näiden motoristen perustaitojen harjoittamisen avulla lapsi oppii taitoja, joilla selviää arkipäivän askareista. Niiden kehittyminen luo pohjan lapsen liikkumiselle ja kokonaisvaltaiselle fyysiselle aktiivisuudelle (Rintala, P. & Iivonen, S., 2016). Liikkuminen myös mahdollistaa aivojen oppimiskyvyn (Huotilainen, 2019).

Kutsuimme lapsia yhteiseen tarinalliseen leikkimaailmaan (Paananen & Rainio, 2019) kanssamme etsimään haikaran aarretta. Aloitimme esittelymme sillä, olimme pukeutuneet apinaksi, pandaksi ja tiikeriksi. Tämän jälkeen kuvailimme ympäristöämme viidakossa. Matkan varrella oli erilaisia tehtäviä, kuten hyppyjä, juoksua, tasapainottelua ja pallojen kiinniottoa. Tehtävien jälkeen olimme tarinassa matkustaneet aarteen luo, jonka lapset etsivät. Aarre löytyi viskareiden salissa olevasta aarrearkusta. Aarrearkun sisältä oli tarkoitus löytyä tekemämme timantit lapsille, mutta ne olivat kadonneet postissa. Toivomme postin vielä kuljettavan timantit perille. Ryhmän opettaja kirjoitti aarrearkkuun lapun aarteen katoamisesta leikkimielisesti. Olimme antaneet lapsiryhmän opettajalle ideoita, jota lapset voisivat timanttien kanssa jatkossa tehdä. Esimerkiksi timanttien jakaminen ja niiden vertailu sekä timantteihin oman nimen kirjoittaminen, joka luo lasten osallisuutta tuokioon. Aarteen löytyminen lasten omasta ympäristöstä, vaikka me olimme vain kuvina näytöllä, sai toivottavasti aikaan lasten oppimisympäristön moninaistumista eri suuntiin. Tiedon yhteisöllinen muodostaminen (Kumpulainen ym. 2019) näin etäyhteydellä ei ole helppo tehtävä, mutta ainakin meille opiskelijoille oli nautinnollista tavata lapsia myös etänä.

Tuokiomme tavoitteena oli leikillisen ja tarinallisen liikuntatuokion keinoin vahvistaa lapsiryhmän osallisuuden ja liikkumisen ilon kokemuksia. Osallisuuden kokemuksia tuimme, kun lapset saivat aluksi esitellä omia roolieläimiään ja kun he saivat kertoa lopussa, mikä oli helppoa, vaikeaa ja kivaa. Osallisuutta kehitettiin myös motoristen perustaito harjoitteiden avulla, kun lapset näyttivät omia onnistumisiaan erilaisissa liikkeissä. Onnistumisen ilon huomasi lapsista selvästi; he nauroivat ja olivat iloisia tehdessään liikkeitä. Huomasimme, että suunnittelemamme liikkeet olivat heille melko helppoja. Emme tunteneet lapsiryhmää etukäteen, joka vaikeutti suunnittelua. Opimme, miten tärkeää on tuntea ryhmän lasten motoriset taidot ja tunnistaa, jos jollain kehitysalueella on vielä harjoittelemista. Liikkumisen riemun lisäksi tavoitteena oli monilukutaito: lasten kyky lukea moninaisia viestejä ja luoda omia merkityksiä multimodaalisesti: kehollisesti kokeillen, sanoilla, naurulla ja tietokonevälitteisesti. (Kumpulainen ym. 2019).

Suunnitellessamme tuokiotamme otimme huomioon digitaalisen etäopetuksen mukanaan tuomat haasteet. Halusimme taata lapsille mahdollisimman liikkuvan tuokion, jossa yhdistyy leikillistä, tarinallista sekä draamallista pedagogiikkaa. Monilukutaito on tärkeä tulevaisuuden taito, jossa yhdistyvät yhdessä kokemisen elementit, niin lapsiryhmän kuin meidän yhteinen kokemisemme, hassuttelu, yhteinen leikki ja mielikuvittelu. (Kumpulainen ym. 2019).

Tuokion kulku sujui oikein hyvin, vaikka timantit eivät löytäneetkään perille. Pieniä kehityskohteita löytyy kuitenkin. Seuraavaa kertaa varten kehittäisimme vielä tarinan eheyttä, joka vähän rikkoutui demossamme roolien vaihtojen aikana. Lisäksi tuokiosta olisi voinut saada pidemmän, sillä lapset olisivat selkeästi jaksaneet keskittyä kauemmin. Uskomme kuitenkin, että tällaiset tilanteet olisivat selvempiä silloin kun lapsiryhmä on jo tuttu. Itse etätuokion pitäminen oli jännittävää ja stressaavaa. Harjoittelimme monta kertaa zoomissa, jossa saimme kokeiltua ääniä ja etäisyyksiä, joita ei tavallisesti tulisi kokeiltua. Positiivista etätuokiossa oli, että karanteenissa oleva opiskelija pystyi osallistumaan tuokion pitoon ja toteutimme suunnitelman erityistilanteesta huolimatta, mikä ei olisi onnistunut tavallisessa tilanteessa. Kokonaisuudessaan etätuokion pitäminen opetti meille taitoja tuokion pitämisestä sekä tapoja suhtautua muutokseen nopeallakin aikataululla.

Lähteet:

Huotilainen, M. (2019). Näin aivot oppivat. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kumpulainen, K., Byman, J., Nordström, A., Renlund, J., Sairanen, H., Sintonen, S., & Vartiainen, J. (2019). Kurittomat palaset: monilukutaitoa opitaan ilolla. Helsingin yliopisto.

Rintala P., Sääkslahti A. & Iivonen S. 2016. 3–10-vuotiaiden lasten motoriset perustaidot. Liikunta & Tiede 53 (6), 49–55.

Vasu (2018) Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.

Ohjasimme etädemon esikouluryhmälle, jossa oli 21 lasta: lapsista kuusi sai tehostettua tukea ja kaksi lasta tarvitsi erityistä tukea. Ryhmän lapsista 13 oli eri kieli- ja kulttuuritaustaisia lapsia. Demossa halusimme huomioida lapsiryhmän erityispiirteet ja tässä blogitekstissä tuomme esille niiden vaikutuksen demon suunnitteluun, valmistautumiseen ja toteutukseen. Arvolan (2021, s. 64) mukaan eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuutta voidaan tukea kehittämällä lasten tunneilmaisua ja rohkaisemalla lapsia vuorovaikutukseen muiden kanssa. Mielestämme jooga tarjosi mahdollisuuden vuorovaikutukseen kaikille ryhmän lapsille.

Ryhmän opettajan toiveena oli kaveritaitoihin keskittyminen. Demon aiheeksi valitsimme eläinjoogan, sillä ajatuksenamme oli toteuttaa lapsille yksinkertainen ja innostava tuokio. Koimme tärkeäksi lasten aktiivisen osallistumisen koko tuokion ajan. Eläinjoogassa yhdistyi rauhallisuus ja toiminnallisuus. Eläinjooga vaati lapsilta myös keskittymistä, yhteistyötä ja antoi mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Ohjeistimme liikkeitä tehtäväksi sekä yksin että parin avustamana eri vaikeustasoilla.

“Tukeudun maata vasten” – Realistiset tavoitteet

Tavoitteet demolle muotoutuivat ryhmän toiveena olleen teeman eli kaveritaitojen pohjalta. Tavoitteiksi muodostui yhdessä tekeminen, toisten huomioiminen ja tasapuolinen mahdollisuus osallistua toimintaan, sekä kehollinen ilmaisu. Arvolan (2021, s. 65) mukaan yhteiset liikunnalliset leikit ovat hyvä keino lisätä myös yhteisöllisyyttä ja hänen mukaansa eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten motoriset taidot ovat lähtökohtaisesti hyvät. Ohjauksessamme kehollinen ilmaisu näyttelee vahvaa roolia, näin ollen osallistuminen ei jää kiinni yhteisen kielen puutteesta tai siihen liittyvistä haasteista.

“Uskallan olla erilainen” – Huomio ryhmän erityispiirteisiin

Demo pidettiin lapsiryhmän rakenteen vuoksi lyhyenä ja selkeärakenteisena. Valitsimme helppoja etänä ohjattavia joogaliikkeitä, jotta lapset pystyivät seuraamaan ohjeistusta ja osallistuminen mahdollistui.

Ennen demoa kartoitimme taustatiedot lapsiryhmän opettajilta. Lähetimme kuvat joogaliikkeistä ja niiden järjestyksestä opettajille etukäteen ja pyysimme heitä tarvittaessa auttamaan ohjauksessa. Arvolan (2021, s. 64) mukaan erityisesti eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset tarvitsevat apua kiinnittyäkseen ja päästäkseen mukaan toimintaan. Varhaiskasvatuksen henkilöstön on ohjattava ja sanoitettava tilanteita sekä varmistettava, että lapset ymmärtävät mitä ollaan tekemässä. Ryhmän opettajien panos valmistautumiseen näkyi demon aikana: lapsiryhmä oli rauhallinen, he olivat ulkoilleet juuri ennen demoa ja eläimet olivat tuttuja edellisenä päivänä läpikäydyistä kuvista. Opettajat olivat aktiivisesti mukana demon aikana mallintamassa liikkeitä ja osallistuivat yhdessä lasten kanssa joogaan. Henkilöstön tukemana myös eri kielija kulttuuritaustaisten lasten osallisuus ja osallistuminen ryhmän toimintaan mahdollistui (Arvola, Reunamo & Kyttälä, 2020, s. 54).

Ohjauksessa huomiomme lapsiryhmän erityistarpeet ohjeistamalla sanallisesti jokaisen liikkeen alusta loppuun ja suunnittelemalla selkeät siirtymät. Liikkeisiin annettiin myös tarpeeksi aikaa. Sanallisen ohjeistuksen lisäksi hyödynsimme kuvakortteja, pehmoleluja ja mallinsimme liikkeitä itse. Myös VASU (2018, s. 41) kannustaa lasten kielen ymmärtämisen taitojen tukemiseen mallintamisen avulla. Kuvaileva ja tarkka kieli sekä kuvien ja tukiviittomien käyttö tukevat lapsen oppimista ja kielen ymmärtämisen taitojen kehittymistä.

Jooga toteutettiin oheisen kuvan mukaisesti. Hyödynsimme ohjauksessa Meri Mortin joogakorttikuvia, ja ohjasimme liikkeitä vuorotellen.

“Olen valmis lentoon” – Miten siipemme kantoivat?

Kurssiaikataulussa ryhmämme demon suunnitteluun oli varattu vain muutama päivä aikaa. Lyhyt suunnitteluaika pakotti yksinkertaistamaan alkuperäisiä suunnitelmia. Uusi yksinkertaisempi suunnitelma onnistui hyvin ja lapset osallistuivat innolla joogaan.

Etädemon ohjaaminen jännitti: mitä jos verkkoyhteys katkeaa, ääni ei kuulu tai lapset eivät näe meitä? Etäpedagogiikka vaati erilaista ennakointia toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Onnistuimme hyödyntämään ohjauksessa zoomin mahdollisuuksia, esimerkiksi kääntämällä kameran välittämän kuvan ylösalaisin ja käyttämällä taustakuvaa. Yllättävät yksityiskohdat kiinnittivät lasten huomion, pitivät kiinnostusta yllä ja sitouttivat lapset toimintaan.

Seuraavalla kerralla voisimme osallistaa lapsia enemmän toimintaan. Lapset voisivat keksiä itse eläimiä ja niille sopivia liikkeitä. Demoon voisi myös lisätä tarinallisuutta. Tutumman lapsiryhmän kanssa voisimme yhdessä ideoida jatkoa eläinjoogalle myös muilla oppimisen alueilla.

“Kurkistan uusiin suuntiin” – Miten tästä eteenpäin?

Etädemon ohjaaminen oli meille kaikille uutta ja vaati poistumista omalta mukavuusalueelta. Etäyhteys rajoitti vuorovaikutuksen mahdollisuuksia ja vaati uudenlaista luovuutta pedagogiikalta. Mielestämme etäpedagogiikka ei kuitenkaan korvaa lähikontaktissa syntyvää vuorovaikutusta, jossa ilmeet, eleet ja kehonkieli ovat merkityksellinen osa kommunikointia. Etäpedagogiikka on hyvä lisä varhaiskasvatukseen, mutta teknologia ei korvaa kokonaisvaltaista ja läsnäolevaa lapsen kohtaamista.

Kirjoittajat: Hongisto Iida, Leskinen Roosa, Ojalehto Eleonoora, Saajola Marjo, Sadinmäki Satu

Lähteet

Arvola, O. (2021). Varhaiskasvatus eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuuden ja oppimisen mahdollistajana. Turun yliopisto. Luettu 6.10.2021. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8468-8

Arvola, O., Reunamo, J., & Kyttälä, M. (2020). Kohti kieli- ja kulttuuritietoista kasvatusta. Kasvattajat lasten osallisuuden mahdollistajina varhaiskasvatuksen oppimisympäristöissä. Ammattikasvatuksen Aikakauskirja, 22(1), 44–60. Luettu 6.10.2021. https://journal.fi/akakk/article/view/91032

VASU (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Kuvat ja otsikoiden lainaukset Mort, M. (2017). Eläinjooga-korttipakka.

Me Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat saimme toteuttaa etädemon Varhaispedagogiikka toiminnassa-kurssin aikana. Tämä oli meille kaikille uusi ja innostava kokemus, jonka avulla pääsimme edistämään osaltamme suomalaisen varhaiskasvatuksen monilukutaidon ja viestintäteknologisen osaamisen kehittämistä. (Vasu, 2018)

Olimme yhteydessä sähköpostitse ryhmän opettajaan kerätäksemme tietoa lapsiryhmässä nousseista mielenkiinnon kohteista, ryhmän koosta ja ikäjakaumasta. Lapsilähtöisyys ja kokonaisvaltainen pedagoginen suunnittelu toimi ohjenuorana suunnitelman laatimiselle (Vasu, 2018). Demosuunnittelun edetessä informoimme opettajaa demon tarkemmasta kulusta ja minkälaista yhteistyötä toivoimme heiltä valmisteluissa ja sen aikana. Yhteydenpito päiväkodin kanssa toimi aktiivisesti ja vastavuoroisesti. Hyödynsimme päiväkodin tablettitietokoneita, joiden avulla lapset havainnoivat omia ilmeitä ja tunnetilojaan. Samoin pyysimme opettajaa tulostamaan valmiiksi nallevärityskuvat, jotka lähetimme kuin taikatemppuna meidän ruudultamme lasten käsiin.

Aloitimme tuokion tervehtimällä ryhmää ja esittäytymällä nalleina. Kerroimme hieman mitä tuokiomme käsittelee ja mitä tulemme tekemään. Tämän jälkeen kerroimme ryhmän lapsille miltä meistä tuntuu ja innostimme heitä laulamaan mukana Miltä tuntuu nallesta -laulun. Laulu alusti tuokion seuraavaa osaa käsittelemällä eri tunteita laulun ja viittomien avulla. Lähdimme käsittelemään tunteita tunnekorttien avulla laulun jälkeen. Näytimme kuusi eri tunnetta ja pyysimme lapsia kokeilemaan, miltä tunne näyttää heidän kasvoillaan tai kehossaan. Tunnekorttien avulla pääsimme avaamaan tunteita hieman enemmän lapsille ja saimmekin aikaan keskustelua. Tunnekorttien aikana opimme lasten kanssa muun muassa, että jos tuntuu iloiselta, ei tarvitse välttämättä edes kokeilla olla vihainen.

Tuokion päätteeksi pääsimme kyselemään lasten tuntemuksista. Pyysimme lapsia hyppäämään ylös, jos heillä oli hauskaa ja saimmekin iloisia hypähdyksiä ruudun toiselta puolelta. Kokonaisvaltainen tapa ilmaista itseään korostuu erityisesti taaperoiden kanssa toimiessa. (Vasu, 2018). Lopuksi kiitimme opettajaa ja ryhmän muita aikuisia sekä tietenkin innokkaasti osallistuneita lapsia.

Olimme hyvin tyytyväisiä vetämäämme tuokioon. Lapset ja ryhmän aikuiset lähtivät mukaan toimintaan innokkaasti. Käyttämämme laulu oli lapsille tuttu ja pääsimmekin yhdessä laulamaan ja leikkimään, mikä lisäsi tuokion vuorovaikutuksellisuutta. Onnistuimme käsittelemään tunnetaitoja ja tunteiden tunnistamista 2–3-vuotiaille mieleisellä tavalla, mikä näkyi lasten osallistumisessa ja innokkuudessa. Lisäksi tämä oli ryhmän toive teemalle. Lapset lauloivat mukana ja ilmensivät tunnekorttien tunteita edistyksellisesti. Varhaiskasvatuksen tavoite on kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, ja tämän mahdollistimme tuokiomme aikana. (Varhaiskasvatuslaki, 2018)

Halusimme toteuttaa tuokiostamme helposti seurattavan ja lapsille mielenkiintoisen. Tässä auttoi toiminnallisuus, ääniefektit, innostava puhetapa, teemaan sopivat asusteet, sekä virtuaalitausta. Olimme panostaneet tuokion visuaalisuuteen pukeutumalla nalleiksi ja laittamalla taikametsää esittävän taustan Smartboardia hyödyntäen. Tämä edesauttoi niin meidän kuin lasten eläytymistä toimintaan. Onnistuimme eheyttämään tuokioomme musiikkia, liikuntaa, monilukutaitoa, sekä tunneilmaisua tunteiden esittämisen kautta. Teemamme koettiin myös tärkeänä perustana jokaisen lapsen tasapainoiselle kehitykselle. (Vasu, 2018)

Demon innoittamana voisimme kehittää moniosaisen etäopetuskokonaisuuden varhaiskasvatuksen käyttöön, jossa jokaisella opetuskerralla keskityttäisiin käsittelemään muutamaa tunnetta perusteellisemmin. Jokaisessa opetustuokiossa käytettäisiin Kielinupun Miltä tuntuu Nallesta-laulua tai vaihtoehtoisesti itse tuotettua uutta lasten tunnetaitoja käsittelevää musiikkia, joka olisi lapsille merkkinä tuokion aloittamisesta. Alle 3-vuotiaiden laulu onkin aina tilannesidonnaista ja toiminnallisuuteen liittyvää (Ruokonen, Rusanen & Välimäki, 2009, s. 24). Tunteita käsittelevää laadukkaaseen pedagogiikkaan perustuvalle materiaalille löytyisi varmasti käyttöä varhaiskasvatuksessa.

Käytimme demossamme Fannin tunnekortteja. Fannin tunnemöykky-kirja sekä muu Fanni-materiaali voisikin olla luonnollinen suunta lähteä työstämään jatkoa demollemme. Askeleittain/ Pienin askelin – ohjelma, Tunnemuksu ja Mututoukka –tunnetaito-ohjelma voisivat osittain toimia myös perustana uudelle tunnetaito materiaalin kehittämiselle. Voisimme lähteä itse kehittelemään viimeisimpään sosio-emotionaalisia taitoja tukevan tutkimustiedon valossa uutta monilukutaitoa tukevaa ja hyödyntävää materiaalia, esim. tunnetaitopelejä alle 3-vuotiaille. Tunnetaitoja käsiteltäisiin erilaisin visuaalisin keinoin: kuvin, animaation, draaman tai esim. pöytäteatterin avulla. Keskeistä on, että jokainen lapsi nähdään ainutlaatuisena yksilönä. (Vasu, 2018)

Saimme demoa seuranneilta opponenteilta hyvää palautetta onnistuneesta vuorovaikutuksesta lapsi ryhmän kanssa muun muassa kunnioittavasta tavasta huomioida lapset sekä selkeästä puhetavastamme. Pidimme puhetahtimme hyvin rauhallisena, harkittuna ja ymmärrettävänä. Nalleasumme saivat paljon kehuja ja roolissa toimiminen myös. Saimme ryhmän lapsilta palautetta demon jälkeen. Lapset pitivät erityisesti rooliasuistamme ja taikatempusta. Loimme lapsille elämyksen. Saimme demoa seuranneilta palautetta tuokion lopetuksesta. Sen olisi voinut liittää tunteisiin paremmin. Koimme rakentavan palautteen hyvänä, sillä se saikin miettimään kehittämiskohteita. Olisimme voineet tuokiota varten suunnitella tunnekorttien käyttöä tarkemmin. Tuokiossa käsittelimme tunnekortit nopeaan tahtiin, ja jokainen kertoi omasta tunnekortistaan hieman eri asioita. Toisaalta eri asioiden ilmi tuominen eri tunteiden kohdalla antoi mahdollisuuden käsitellä tunteita monipuolisesti. Tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja harjoitellaan vuorovaikutuksessa lasten välillä, sekä lasten ja aikuisten välillä. Empatiakykyä opetellakseen lapsi tarvitsee kasvattajan tukea. (Heinonen, 2020)

Lähteet: Finlex (2018). Varhaiskasvatuslaki 540 / 2018. Luettu 12.10.2021. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540 Heinonen, M., (2020)

Taaperot toveri- ja tunnetaitoja oppimassa (Blogi), Taapero Hanke, Turun yliopisto, sites.utu.fi Opetushallitus (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Luettu 12.10.2021 https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf Ruokonen, I., Rusanen S., Välimäki, A-L., (2009).

Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa. Iloa ihmettelyä ja tekemistä. Helsinki: Yliopistopaino Oy

Kuva 1: Laurin kuva oli liitetty lapsille lähetettyyn tervehdykseen.

Etädemomme koostui kuvitellusta tarinasta Lauri lohikäärmeen matkasta linnan juhliin. Lasten tuli auttaa Lauria matkan varrella, jotta tarina etenisi juhliin saakka. Tavoitteenamme oli kaveritaitojen harjoittelu ja tunnetaidot, sillä päiväkotimme paikallisessa vasussa (VoxForssa, 2019, s. 30) viisivuotiaiden pedagogiikassa keskitytään tunne- ja yhteisötaitoihin, ja niistä etenkin tunteiden tunnistamiseen eri keinoin, toisista huolehtimiseen ja lasten osallistumisen auttamiseen. Valitsimme kaveri- ja tunnetaidot samaan demoon, sillä lapsen vastuullisen sosiaalisen käyttäytymisen pohjana on toimivat tunnetaidot (Koivula & Laakso, 2017, s. 116). Toisena tavoitteenamme oli luoda lapsille onnistumisen kokemuksia kavereiden auttamisesta sekä kokemuksellinen elämys tarinasta. Perusteiden mukaan lasten tulee saada onnistumisen kokemuksia omasta toiminnastaan (OPH, 2018, s. 22). Vertaissuhteiden kautta oppiminen ja lasten yhteinen ongelmanratkaisu oli keskeistä pienryhmälle järjestetyssä demossamme. Vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa voi tapahtua eri tasoilla, ja pienryhmän tasolla on mahdollisuus tukea lasten keskinäisiä suhteita (Salminen, 2017, s. 171).

Tuokio koostui kolmesta eri osasta, jotka esitimme kaikki eri tiloissa. Käytimme tarinan tukena erilaisia virtuaalisia taustoja, joissa Laurin kuva seikkaili mukana. Lauri oli mukana seikkailemassa käsinukkena myös tarinan alussa ja lopussa. Aloitimme tuokion tutustumalla Lauriin ja valmistamalla hänet juhlaan. Lapset pääsivät miettimään hänen kanssaan sopivaa vaatetusta juhliin ja auttoivat pareittain löytämään niitä Laurin sotkuisesta huoneesta. Käytimme kuvakortteja vaatteiden etsimisen tukena, ja niitä olisi voinut hyödyntää myös tunteiden tunnistamisen apuna. Tässä osassa emme harjoitelleet vielä aktiivisesti tunteiden tunnistamista, mutta panostimme kaveritaitoihin eli kaverin auttamiseen. Laurin tunnetilat kuten innostus, jännitys ja hätä mainittiin, mutta emme käsitelleet niitä erityisesti. Kannustimme lapsia aktiivisesti vastamaan ja osallistumaan sekä kiitimme heitä avusta. Tarinan toinen osa kertoi matkasta juhliin, jonka aikana lasten tuli pohtia, miten autetaan Laurin ystävää, jonka kävelykeppi oli katkennut sekä millaisia tunteita tässä kohtaa tarinaa hahmoilla heräsi. Lapset pääsivät osallistumaan tarinan etenemiseen rakentamalla yhteistyöllä uuden kävelykepin multilinkeistä ja lopuksi kiirehdittiin yhdessä paikallaan juosten linnaan. Tarinan viimeinen osa päättyi siihen, että Lauri pääsi lasten avustuksella linnaan juhliin. Siellä häntä alkoi hirmuisesti jännittämään, ja hän tarvitsi lasten apua tunteen tunnistamisessa sekä päästäkseen juhlatunnelmaan kiinni. Lapset opettivat Laurin tanssimaan pää-olkapää-peppu-laulun tahtiin, ja pääsivät osallistumaan juhliin. Lopussa lapset tulivat Laurin kanssa kotiin, jossa koostimme vielä lyhyesti tilanteet, joissa he auttoivat, millaisia eri tunnetiloja esiintyi sekä kiitimme heitä vielä avusta. Annoimme lapsille mahdollisuuden arvioida toimintaa peukkumerkeillä.

Onnistuimme suunnittelemaan tarinan oheen tehtäviä, joissa lapset pääsivät osallistumaan toiminnan toteuttamiseen, ja he osallistuivat niihin innokkaasti. Perusteiden mukaan pedagoginen toiminta tuleekin rakentua henkilöstön ja lasten välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteisessä toiminnassa (OPH, 2018, s. 36). Lapset osallistuivat yhteiseen keskusteluun tunteista ja lisäksi saimme myös aiheeseen liittyvää keskustelua esimerkiksi anteeksipyytämisen tilanteesta lasten aloitteesta. Lasten ajatusten kuunteleminen ja aloitteisiin vastaaminen tukevat lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja (OPH, 2018, s. 27). Etäyhteydet vaikeuttavat lasten aloitteisiin vastaamista, sillä osa vastauksista saattaa jäädä huomioimatta, eikä kaikkia lapsia välttämättä näe koko ajan.

Etäpedagogiikassa tulee huomioida riittävän lyhyet puhejaksot kerrallaan sekä vuorovaikutuksen luominen. Vuorovaikutus tapahtuu etäpedagogiikassa kaksitasoisesti; lasten kesken sekä lasten ja ruudun välillä. Ohjaajana on tärkeää antaa välitöntä palautetta sanoilla ja eleillä, mikä lisää myös lasten onnistumisen kokemuksia. Huomasimme myös, että lapset auttoivat Laurin lisäksi myös toisiaan tehtävissä sekä ratkaisivat keskenään ongelmia, joita tuli yhteisen kävelykepin rakentamisessa. Lasten vertaisoppiminen voi olla yhteisöllistä, jolloin he ratkaisevat tehtävää aidosti yhdessä vuorovaikutuksessa keskenään (Koivula, 2017, s. 271). Jokainen lapsi sai osallistua kävelykepin osien rakentamiseen oman parinsa kanssa, ja lopuksi osa lapsista yhdessä keskustellen yhdisti osat yhdeksi kävelykepiksi. Tämä vahvisti kaveritaitoja ja toi lapsille onnistumisen kokemuksen, mikä vastasi demomme tavoitteita.

Lähteet

Koivula, M. & Laakso M.-L, Lapsen varhainen kehitys kommunikaation, vuorovaikutussuhteiden ja leikin näkökulmasta. Teoksessa Koivula, M., Siippainen, A. & Eerola-Pennanen (toim.), Valloittava varhaiskasvatus. Oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia, 2017. Tampere: Vastapaino, s. 108–128

Koivula, M, Lasten vertaisoppiminen päiväkodissa. Teoksessa Koivula, M., Siippainen, A. & Eerola-Pennanen (toim.), Valloittava varhaiskasvatus. Oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia, 2017. Tampere: Vastapaino, s. 265–280

OPH (2014). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 15.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Salminen, J., Kasvattaja lasten kehityksen ja oppimisen tukijana. Teoksessa Koivula, M., Siippainen, A. & Eerola-Pennanen (toim.), Valloittava varhaiskasvatus. Oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia, 2017. Tampere: Vastapaino, s. 163–176

VoxForssa (2019). Forssan varhaiskasvatussuunnitelma. Luettu 15.10.2021.  https://peda.net/forssa/varhaiskasvatus/vv2l/v:file/download/7ec40c752005e20740068c83fa601a502217d741/voxforssa2019_valmis1.pdf

Kuva 1: Cordula Tröster-Blomberg

Kirjoittajat

Cordula Tröster-Blomberg, Nenna Tapaninen ja Sanni Mäntynen

Demon sisältö

Demon aiheena on viidakkoseikkailu viskareille, jossa tutkija lähtee etsimään apinoiden varastamaa salkkuaan. Tutkija on lähettänyt jo ennen demoa lapsille kirjeen varastetusta salkusta, jossa pyytää lapsia auttamaan sen löytämisessä. Seikkailu alkaa kuva-arvoituksesta, jossa lapset pääsevät päättelemään eläimen, joka on vienyt salkun. Matkalla he kohtaavat leopardin sekä pantterin, jotka auttavat heitä selvittämään apinoiden olinpaikan ja löytämään tutkijan aarteita täynnä olevan salkun. Demo koostuu erilaisista tehtävistä, joiden onnistumiseen tarvitaan lasten aktiivista osallistumista. Tehtävät ovat suurimmilta osin liikunnallisia, joissa lapset auttavat tutkijaa etenemään viidakossa erilaisin tavoin ehdottamalla kulkutapoja ja liikkumalla yhdessä tutkijan kanssa. Myöhemmin leopardin kanssa jumpataan yhdessä tehden erilaisia hyppyjä, kyykkyjä, tasapainoharjoituksia ja venyttelyä, minkä jälkeen lapset pääsevät näyttämään omia suosikkiliikkeitään halutessaan. Leopardin kanssa myös rytmitetään kulkemista eteenpäin. Pantterin ohjeistuksella lapset pääsevät liikkumaan omassa ryhmätilassaan etsien keltaisia esineitä apinoiden esiin houkuttelemiseksi, jossa yhdistyy liikkumisen lisäksi myös ongelmanratkaisutaidot, erityisesti päättelykyky. Salkun löytymisen jälkeen lapset pääsevät avaamaan salkun kanssamme näyttämällä sormenjälkiään smartboardille salkkua vasten yhteisöllisen ratkaisun hetken luomiseksi. Kiitämme lapsia avusta, minkä jälkeen ryhmän opettajalle annettujen ennakko-ohjeiden mukaan hän jakaa lapsille omat langasta ja pahvista tehdyt vahvuusmitalit. Lapset pääsevät taiteilemaan omia vahvuuksiaan mitaleihin demon jälkeen, koska vahvuudet ovat olleet ryhmän teemana syksyn aikana.

Suunnittelu ja tavoitteet

Valitsimme varhaispedagogiikan näkökulmaksemme lasten osallisuuden, koska se on yksi varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan keskeisistä tavoitteista (Alasuutari, Hautakangas, Hautala, Merjovaara, Mustola, Ranta & Sevón, 2021, s. 114). Halusimme suunnitella demomme lasten mielenkiinnon kohteiden pohjalta. Kysyessämme näistä sekä muista huomioon otettavista seikoista saimme tietää, että kyseisessä ryhmässä on kielellisiä haasteita ja että ryhmän lapset ovat erityisen kiinnostuneita liikunnasta. Koska kyseessä oli etädemon suunnittelu meille tuntemattomalle lapsiryhmälle, halusimme asettaa tuokiolle vain muutaman pedagogisen tavoitteen, jotka pystyisimme toteuttamaan 20 minuutissa. Tavoitteinamme oli leikillisen ja iloisen tunnelman ja kokemuksen luominen, lasten osallisuuden ja onnistumisen tunteen mahdollistaminen sekä karkeamotoristen perustaitojen, erityisesti tasapaino- ja liikkumistaitojen, kehittäminen. Keksimäämme viidakkoteemaan oli helppoa yhdistää liikunnallisuutta, ja rekvisiitan ja maskeerausten avulla vahvistimme leikillistä tunnelmaa. Halusimme sitoa ja osallistaa lapsiryhmän toimintaan heti alusta lähtien, ja käytimme kuvia tukemassa alun arvuutustehtävän ohjeistusta. Lisäksi näytimme mallia demon eri vaiheissa sanallisten ohjeiden lisäksi. Iloisella, kehuvalla ja kannustavalla vuorovaikutuksella lasten kanssa onnistuimme luomaan heille onnistumisen kokemuksia.

Näkökulmia toteutukseen

Etädemomme täytti asettamamme tavoitteet ja koemme onnistuneemme etenkin osallistamisessa, liikkumiseen kannustamisessa ja rooleihin eläytymisessä. Näimme tärkeäksi, ettei demon vuorovaikutus jää ainoastaan opiskelijoiden väliseksi, minkä vuoksi halusimme ottaa toimintaan mukaan liikettä ja yhdessä tekemistä lasten kanssa. Myös Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018, s. 26–27) nousee esiin tavoite siitä, että lasten osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja tuetaan. Lasten osallistaminen toimintaan etäyhteyksin luo myös yhteisöllistä ja vuorovaikutuksellista tunnelmaa, vaikkemme konkreettisesti olisi samassa tilassa. Vaikka koemme lasten osallisuuden onnistuneen melko hyvin, huomasimme, että etäyhteyden välityksellä voi jäädä helposti huomaamatta, jos joku lapsi kaipaisi vielä lisää kannustusta toimintaan. Ja vaikka tilanteen huomaisi etäyhteyden takaa, siihen reagoiminen voi olla haastavaa. Lisäksi tulisi muistaa, että myös lasten mahdollisuus palautteen antoon on osa osallisuuden toteutumista, mutta demomme aikana unohdimme pyytää lasten palautetta. Täten etänä toteutettava toiminta tuo mukanaan toisaalta haasteita, mutta myös erittäin paljon mahdollisuuksia. Pystyimme esimerkiksi tuomaan lapset viidakkoon ilman, että heidän olisi tarvinnut liikkua omasta tilastaan mihinkään. Etätoiminta on myös siksi innostavaa, koska se rikastaa oppimisympäristöä ja tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia. Erilaiset työtavat sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen ovat mukana rakentamassa monipuolista varhaiskasvatusta (VASU, 2018, s. 38), ja täten myös etäpedagogiikka on osa rikasta ja muuttuvaa varhaiskasvatusarkea.

Lähteet

VASU (2018). Varhaiskasvatussunnitelman perusteet. Luettu 13.10.2021.
https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Sevón, E., Hautala, P., Hautakangas, M., Ranta, M., Merjovaara, O., Mustola, M., & Alasuutari, M. (2021). Lasten osallisuuden jännitteet varhaiskasvatuksessa. Journal of Early Childhood Education Research, 10(1), 114–138. Luettu 13.10.2021. https://jecer.org/fi/lasten-osallisuuden-jannitteet-varhaiskasvatuksessa/

 

Kirjoittajat: Kaisa Koivuniemi, Lauriina Korpi, Niina Lehtinen

Etädemossamme johdattelimme lapset matematiikan maailmaan avaruusseikkailun avulla. Lasten tehtävänä oli auttaa astronautteja ratkaisemaan avaruusolioiden jättämiä matemaattisia tehtäviä, joiden avulla saimme avaruusaluksemme kadonneet osat takaisin ja pääsimme matkaaman takaisin maapallolle. Lapset orientoituivat toimintaan lähettämämme kirjeen avulla, jossa pyysimme heidän apuaan ja lähetimme myös portaalin, jota pitkin he pääsevät avaruuteen, sekä tietenkin avaruuspuvut. Toimintaan osallistui 9 esiopetusikäistä lasta sekä mukana ollut varhaiskasvatuksen opettaja. Avaruus kuului lasten mielenkiinnon kohteisiin ja kuten esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, s. 35) todetaan, on erityisen tärkeää liittää matemaattisten taitojen opettelu osaksi lasten kokemusmaailmaa sekä hyödyntää opetuksessa eri aisteja, leikkejä, tarinoita sekä teknologiaa.

Tavoitteenamme oli vahvistaa matemaattisia taitoja, kuten vertailu, luokittelu, järjestykseen asettaminen ja tutustua geometrisiin muotoihin. Tämän lisäksi tavoitteena oli tukea ongelmanratkaisutaitoja ja tuottaa elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia. EOPSIN (2014, s. 28) mukaan kokemukselliset ja toiminnalliset työtavat vahvistavat lasten oppimismotivaatiota ja tarjoavat elämyksiä. Tämän lisäksi nostimme tärkeäksi tavoitteeksi vuorovaikutustilanteen luomisen ja ylläpitämisen, sillä etäyhteyksin toteutettava toiminta asettaa omat haasteensa vuorovaikutukselle. Huolimatta näistä haasteista, tuo se myös rajattomasti mahdollisuuksia ja moninainen mediaympäristö tarjoaakin mahdollisuuksia hyödyntää pedagogiikassa lapsien tarvitsemia ja heille tuttuja ympäristöjä ja taitoja (Mustola ja Rissanen, Valloittava varhaiskasvatus, luku 19). Toteutimme etädemomme pelkkien Zoom-ohjelman virtuaalitaustojen avulla, joka loi tunnelmaa ja tuki lasten mielikuvitusta sekä leikillisen roolin ottamista.

Lehtisen ja Koivulan (2017) mukaan leikin avulla lapset oppivat moninaisia taitoja, kuten matemaattista ajattelua, ongelmaratkaisu- ja yhteistyötaitojen vahvistamista sekä vuorovaikutus tilanteiden kehittämistä; eli leikkiminen toisten lasten ja aikuisten kanssa mahdollistaa lapselle erilaisten taitojen oppimisen. Tuokiossamme painotimme matemaattisten taitojen kehittämistä, jossa käytimme hyödyksi lasten mielenkiinnon kohteita, sekä hyödynsimme leikillisyyttä, joka jatkuu koko tuokion ajan. Etädemossa pyrimme lasten kanssa vuorovaikutukseen, sekä sanallisesti, että kehollisesti. Jokaisella tuokion pitäjällä oli oma roolihahmo eli astronautti, joita lapset avustivat. Tuokion aikana matkustimme aurinkokunnan halki, poiketen Saturnuksessa, asteroidivyöhykkeellä, Marssissa ja kuussa ennen kuin pääsimme takaisin maapallolle, suoraan lasten päiväkodin pihalle. Vaikka toimintamme ei perustunut leikkituokioon, voidaan siihen sisällyttää leikkiä, jossa aikuinen toimii leikin järjestäjänä ja organisoi leikeille sopivan sosiaalisen ja fyysisen tilan (Lehtinen & Koivula 2017).

Tuokiomme yksi pedagogisista tavoitteista oli lasten osallistaminen. Aikuisen tehtävänä on huolehtia, että toimitaan lapsen ikää ja kehitystä vastaavalla tavalla. Ennen kaikkea täytyy miettiä, miten lapsen osallisuus voi toteutua mahdollisimman hyvin kussakin tilanteessa ja elämänvaiheessa (Turja & Vuorisalo, 2017). Olimme etukäteen selvittäneet lapsiryhmän iän, koon sekä mielenkiinnon kohteet, jotka auttoivat tuokion suunnittelemisessa juuri osallistamisen kannalta. Lasten osallisuus kävi toteen jo lähettämässämme avunpyyntökirjeessä, jossa annettiin ymmärtää, että juuri heidän apunsa on korvaamatonta ja juuri heidän osaamisensa auttaa meidät takaisin kotiin avaruudesta. Samanlainen ilmapiiri säilyi mielestämme läpi tuokion, joka loi lapsille kuvaa omasta pystyvyydestä. Priscilla Aldersonin mukaan lasten on helppo osallistuessaan osoittaa omaa kypsyyttään, kun aikuinen antaa sille tilaa ja on itse kypsä ja luotettava omassa toiminnassaan (Turja & Vuorisalo, 2017).

Tunnelma oli selvästi vuorovaikutukseen kannustava. Kaikki olivat innoissaan tehtävistä ja osallistuivat aktiivisesti. lapset saivat toimia itsenäisesti ja ruudun läpi välittyi tunnelma, josta huomasi lasten kokevan kykenevänsä itsenäiseen tehtävien ratkomiseen, mikä on elintärkeää lapsen itsetunnon vahvistamiseksi ja ylläpitämiseksi. Onnistumisen tunteet välittyivät meille erinomaisesti kunkin tehtävän päätteeksi.

Yksi tehtävistä sisälsi geometristen muotojen muodostamista kivien avulla. Tämä oli ainoa tehtävä, jossa lasten osallisuus jäi epäselväksi. Pohdimme olisiko tehtävän voinut tehdä pienryhmissä, mikä olisi varmistanut jokaisen lapsen tasapuolisen osallistumisen. Olemme tyytyväisiä tuokioomme, saimme kuitenkin palautetta yksittäisistä siirtymistä, joissa vuorovaikutusta olisi voinut pitää yllä paremmin. Siirtymät tehtiin pimentämällä kamera taustan vaihdon ajaksi, jonka aikana osa lapsista ihmetteli varsinkin aluksi mitä tapahtuu. Olisimmekin voineet sanoittaa siirtymää enemmän.

Lähteet:

EOPS (2014). Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 11.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/esiopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Koivula M., Siippainen, A. & P. Eerola-Pennanen (toim.) (2017). Valloittava varhaiskasvatus. Tampere: Vastapaino.

 

Kirjoittajat: Maya Häkämies, Kaspian Makkonen ja Oona Toukolehto

Olimme etukäteen lähettäneet päiväkotiin varhaiskasvatuksen opettajalle demomme rungon sekä listan siinä tarvittavista välineistä sekä tunnekortit. Tarvitsimme sillan rakennukseen lego/dublopalikoita, tunnekortteja sekä viltin taikamatto-rastia varten. Tunnekortit lapset saivat värittää etukäteen ja näin he pääsivät jo hieman orientoitumaan demoomme.

Tunnekortit valikoituivat Mieli.fi -sivustolta, joista kahdestakymmenestä erilaisesta mustavalkoisesta kortista valitsimme ja tulostimme viisi kappaletta. Tunnekorttien avulla lapset voivat tutustua erilaisiin tunteisiin niistä keskustellen ja ne tunnistaen (Mieli.fi, tunnekortit varhaiskasvatukseen).

Demolapsiryhmämme koostui viidestä lapsesta. Lapset olivat iältään 4–5-vuotiaita. Mukana oli myös yksi heidän varhaiskasvatuksenopettajistansa. Demomme kesto oli noin 20–25 minuuttia.

Etädemomme alkoi sillä, että Silja tervehti lapsiryhmää ja kysyi, onko postimme (tunnekortit) saapuneet heille. Demo jatkui sillä, että siirryimme riitelyn äänten luokse, jossa kaksi pehmolelua, Pupu ja Nalle, riitelivät hukkuneesta korusta. Pyysimme osallistuvaa lapsiryhmää keksimään keinoja sopia Nallen ja Pupun välinen riita. Tässä käytimme apuna kysymystä, miten he sopivat mahdolliset riitatilanteet päiväkodissa. Tämän jälkeen kysyimme, lähtisivätkö lapset Pupun ja Nallen mukaan etsimään korua.

Olimme suunnitelleet kolme erilaista rastia etsimismatkalle. Ensimmäisellä rastilla tapasimme Heinin, jolta kysyimme, oliko hän mahdollisesti nähnyt korua. Hän kertoi alakuloisena nähneensä korun sillan toisella puolella, joka oli mennyt rikki. Sillan rikki menemisen takia Heini oli surullinen, ja koska Pupu eikä Nalle osanneet auttaa sillan korjaamisessa, kysyimme lapsilta apua sen korjaamiseen. Heini näytti paperilta minkälaisia palikkarakennelmia, milloinkin tarvittiin ja lapset saivat yhteistyössä korjattua sillan. Näin matka pääsi jatkumaan seuraavalle rastille, jossa Silja näytti lapsille tunnekortteja. Tunnekortteihimme valikoitui vihainen, surullinen, pettynyt, iloinen ja innostunut. Lapsille perustunteiden tunnistaminen oli jo helppoa, jonka takia valitsimme mukaan muutaman haastavamman tunteen (Kokkonen, luettu 12.10.2021).  Innostustumista kuvaava tunnekortti oli lapsille tuntemattomampi ja he yhdistivät sen iloon. Samaten oli pettymyskortin kanssa. Sen he yhdistyvät suruun.

Viimeisenä rastina meillä oli taikamaton kääntäminen oikeinpäin. Maton kääntäminen oikein päin oli tehtävä, jotta taikamatto toimisi. Silja näytti mallia Nallella ja Pupulla sekä pienellä kankaalla. Tämä rasti oli tarkoituksella hieman haastavampi ja se vaati muutaman yrityksen lapsilta. Lapset eivät malttaneet kuunnella ohjeita, joten teimme tehtävän uudestaan. Varhaiskasvatuksen opettaja auttoi hieman lapsia tehtävässä. Tehtävän haastavuudesta huolimatta lapset nauttivat rastista ja heidän kommenttinsa olivat “Helppoa kuin peruna!” sekä “Helppo kuin nakki!”.

Demon lopuksi tulimme kaikki vielä kameran eteen ja kysyimme lapsilta, oliko heillä ollut hauskaa ja mitä mieltä he olivat demosta. Lapset pitivät demosta ja toivotimme heille hyvät päivänjatkot. Meidän etädemomme pedagogiset tavoitteet olivat kaveritaidot, yhdessä tekeminen ja tunnetaidot.

Varhaiskasvatuksen arjessa on tärkeää, että kaikilla ryhmän jäsenillä on hyvä olla. Hyvät kaverisuhteet ovat lasten hyvinvoinnin kannalta tärkeitä (Kallinen, Nikupeteri, Laitinen, Lantela, Turunen, Nurmi & Leinonen, 2021, s.5). Hyvät kaverisuhteet päiväkodissa luovat lapsille turvallisuuden tunteen, jonka seurauksena varhaiskasvatuksessa olokin on mieleisempää (Kallinen, Nikupeteri, yms., 2021, s.12). Tunnetaitojen oppiminen on tärkeää, jotta tulevaisuudessa olisi tasapainoinen ja kunnollinen tunne-elämä. Niitä korostetaan niin kansainvälisessä kuin paikallisessa varhaiskasvatuksessa (Kokkonen, luettu 12.10.2021.)

Demomme pitäminen sujui mielestämme hyvin. Oli mukavaa päästä kokeilemaan omaa osaamista etäpedagogiikassa. Etäpedagogiikassa on aina haasteena nettiyhteyksien toimiminen. Meilläkin pätkäisi kerran nettiyhteydet, siitä onneksi varhaiskasvatuksen opettaja heti mainitsi ja pyysi toistamaan. Pidämme erityisen tärkeänä yhteistyötä varhaiskasvatuksen opettajan kanssa, jotta demon vetäminen olisi sujuvaa. Jälkikäteen saimme vielä tuokiossa olleelta varhaiskasvatuksen opettajalta hyvää palautetta sähköpostitse.

Lähteet

Kallinen, K., Nikupeteri, A., Laitinen, M., Lantela, L., Turunen, T., Nurmi, H., & Leinonen, J. (2021). Lasten arjen hyvinvoinnin tekijät. Kasvatus & Aika, 15(2), 4–21. https://doi.org/10.33350/ka.80332

Kokkonen, M. Artikkeli: Marja Kokkonen – Tunnetaidot varhais- ja keskilapsuudessa. Luettu 12.10.2021. https://mediataidekasvattaa.fi/oppimateriaalit/milta-tuntuu/artikkeli-marja-kokkonen-tunnetaidotvarhais-ja-keskilapsuudessa/ Mieli.fi, (2021).

Tunnekortit varhaiskasvatukseen. https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/tunnekortit-varhaiskasvatukseen/

Tekijät: Silja Etula, Kati Heino, Sanna Sinisalo ja Heini Kukkonen

Varhaispedagogiikka toiminnassa kurssin puitteissa saimme mahdollisuuden pitää esiopetusryhmälle kiva kaveri- teemaan pohjautuvan etädemon, johon osallistui kymmenen lasta. Toisinaan lapsen on vaikea puhua omista tunteistaan ja ajatuksistaan ja saada ne puettua sanoiksi (Kumpulainen, Mikkola, Rajala, Hilppö & Lipponen, 2015, s. 232). Myönteinen, yhteisöllinen toimintakulttuuri vahvistaa sosiaalisia suhteita, oppimista ja hyvinvointia, sekä tunteiden tunnistamista, voi myös tuottaa sinnikkyyttä, mikä edesauttaa lasta sietämään paremmin pettymyksiä ja muita negatiivisia tunteita (Kumpulainen, Mikkola, Rajala, Hilppö & Lipponen, 2015, s. 228–232). Nämä olivat demohetkemme lähtökohdat huomioiden Imatran Esiopetussuunnitelma (Imatran EOPS, 2015 s. 9) sekä ryhmän vähäinen tunnetaitojen käsittely.

Demossa oli pedagogisesti suunniteltu etäpedagogiikkaan sopiva selkeä aloitus, keskiö ja lopetus. Nallekarhut K, I, V ja A toimivat hetkemme päätähtinä, sillä nallet ovat sopivan neutraaleja hahmoja tunnetaitojen harjoitteluun. Nallekarhun kolme ystävää olivat huonon päivän ja pahan mielen vuoksi joutuneet surun ja murheiden luolaan. Meidän täytyi lasten kanssa erilaisilla tunnetaitoihin liittyvillä tehtävillä pelastaa yksi nalle kerrallaan pois luolasta. Toiminnan aloitus oli tärkeä, sillä se virittää lapset tulevaan hetkeen. Aikuisen ilmeet, eleet, eläytyminen nallen kanssa on aloituksessa erittäin tärkeää. Tässä mielestämme onnistuimme hyvin ja saimme lasten mielenkiinnon heräämään, vaikka toiminta tapahtui etäpedagogiikan avulla. Ensimmäisenä tehtävänä oli nalle-tunnekortit ja niihin tutustuminen. Tunteet olivat ilo, suru, viha ja tyytyväisyys. Tunteiden tunnistaminen ja niiden ilmaisemisen harjoittelu monipuolisesti kuuluu tasapainoiseen tunnekasvatukseen (EOPS, 2014, s. 23). Etäpedagogiikan mahdollisuuksia hyödyntäen lapset saivat tulla kameran eteen näyttämään tunnekorteissa esiintyvän tunteen. Tällä tuimme lapsen kokemusta kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta (VASU, 2018, s. 30).

Toisena tehtävänä oli Nallekarhu loru, jonka avulla saimme yhdistettyä liikunnallista toiminnallisuutta, loruilua sekä nalle- ja ystävyysteeman. Monivivahteisuuden lisäksi lorut ja runot auttavat lapsia tunnistamaan eri äänen laskevia ja nousevia kuvioita, sävyjä ja rytmiä (Heikkilä-Halttunen, 2016, s. 16). Demossa halusimme, että lapset pääsevät liikkumaan ja osallistumaan leikillisesti koko tuokion ajan. Olimme rakentaneet etädemon kerronnallisuuden varaan. Heikkilä-Halttunen (2016, s. 156) toteaakin, että ennen erilaiset runoleikit ja hokemat olivat kiinteä osa lasten leikkejä, mutta nykyisin niitä on käytössä yhä harvemmin. Mielestämme varhaiskasvatuksessa on tärkeää käyttää kieltä monipuolisesti ja innostaa lapsia loruiluun, riimittelyyn sekä omiin kielellisiin oivalluksiin. Etädemon kohderyhmän ollessa kuusivuotiaita on hyvä tuoda esiin, että kouluun valmistautuvan lapsen kirjallisuuskasvatuksen tärkeä osa-alue on viihdytys- ja taputuslorut, sillä juuri liikkeen rytmi luo pohjaa tavu-, sana- ja lorurytmin omaksumiselle (Heikkilä-Halttunen, 2016, s. 159).

Kolmantena tehtävänä oli vuorovaikutteinen keskustelu lasten kanssa aiheesta ystävä- ja vuorovaikutustaidot. Osallistimme lapsiryhmää peukaloäänestyksen ja ääneen kertomisen kautta. Tarinallisuutta hyödynnettiin suuren norsun kohdatessa pienen hiiren. Lasten on tärkeää ymmärtää, että erilaiset ihmiset ajattelevat ja toimivat kaikki yksilöllisesti (Imatran EOPS, 2015, s. 26). Tätä harjoiteltiin vuorovaikutteisessa keskustelussa. Lapsiryhmän kanssa kokeilimme ilmaista pelon tunnetta sekä norsun, että hiiren rooleista omalla äänellä. Lopuksi mietimme yhdessä, voisivatko hiiri ja norsu erilaisuudestaan huolimatta olla kavereita. Tällä tavoiteltiin lasten omaa pohdintaa aiheesta, ja keskustelun avulla kannustimme lapsia itse keksimään norsulle ja hiirelle yhteistä mieluisaa puuhaa. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä, sekä vastuu kohdella muita yhdenvertaisesti (EOPS, 2014, s. 15).

Lopulta kaikki nallet oli autettu yhteistyöllä pois surujen ja murheiden luolasta ja nalleilla oli omat kirjaimet kaulassaan, sekä yhteinen viesti, mistä arvoituksen kautta muodostui lause kiva kaveri. Kirjainten tutkimisen ja arvuuttelun kautta tuettiin kehittyvää luku- ja kirjoitustaitoa ja esiopetuksen tehtävänä onkin edistää lasten kielellistä kehitystä, sekä vuorovaikutustaitoja (EOPS, 2014, s. 33)

Tehtävien jälkeen otimme rauhoittumishetken, jossa yksi demon vetäjistä lauloi ja soitti ukulelella demon teemaan sopivan laulun “Miltä tuntuu nallesta”. Rauhoittumisen avuksi lapset saivat tuoda kotoaan mukaan oman pehmolelun, jonka kanssa sai ottaa hyvän asennon ja rauhoittua. Laulun tavoitteena oli toimia toiminnallisen ja vauhdikkaan demon jälkeen tilanteen rauhoittelijana. Tavoitteena oli myös tuottaa lapsille musiikillinen kokemus, jossa he saivat kuunnella laulua ja ukulelen soittoa. Kertosäkeissä toistui vuorotellen ensimmäisestä tehtävästä tutut tunteet, joten niiden nimet pääsivät kertaantumaan.

Etädemon lopuksi kyselimme lapsilta, oliko heistä mukavaa auttaa nallet pois surun ja murheiden luolasta. Kerroimme myös, että nallet olivat lähettäneet ryhmän opettajalle vielä yhden tehtävän, joka toimi samalla diplomina etädemoon osallistumisesta. Etädemo oli kokonaisuudessaan onnistunut ja lapset osallistuivat innokkaasti. Demon sisältö oli kattava ja monipuolisesti suunniteltu, mikä tuki lasten sitoutumista. Olimme kaikki uuden edessä, mutta tässä kurssitehtävässä opimme hyödyntämään etäpedagogiikan mahdollisuuksia konkreettisesti.

Lähteet:

EOPS (2014). Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/esiopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Heikkilä-Halttunen, P. (2015). Lue lapselle. Atena Kustannus Oy.

Imatran esiopetussuunnitelma 2015. Imatran kaupungin verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://www.imatra.fi/sites/default/files/atoms/files/esiops_0.pdf

Kumpulainen, K., Mikkola, A., Rajala, A., Hilppö, J. & Lipponen, L. (2015). Positiivisen pedagogiikan jäljillä. Teoksessa Uusitalo-Malmivaara. L (toim.), Positiivisen psykologian voima. PS-kustannus

Tekijät: Tiina Gustafsson, Katariina Pehkonen, Neea Lee & Hanna-Mari Hakola-Riihisaari

 

 

Etädemo toteutettiin esikouluikäisille lapsille. Tuokioon osallistui lapsia kahdesta eri ryhmästä. Tuokion teemaksi valikoitui kaveritaidot päiväkodin toiveiden mukaisesti. Kaveritaitoja lähdimme käsittelemään hyödyntäen Katri Kirkkopellon Piki kirjassa olevaa tarinaa, jossa Piki ei pääse mukaan muiden leikkiin (Kirkkopelto, 2016, s. 5-7). Lisäksi demon tehtävien suunnittelussa hyödynnettiin kirjaa Mun ja Sun juttu! Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä (Haapsalo, Kirkkopelto & Repo, 2016, s. 31 & 51).

Demo koostui ryhmän ja Piki paperinuken esittäytymisestä, Piki tarinasta, oikein ja väärin- väittämistä (peukaloäänestys), tarinan lopetuksesta sekä Unelmakuvituskaveri -tehtävästä, jonka ryhmä voi tehdä sopivana hetkenä tuokion jälkeen sekä tuokion lopetuksesta.

Poissulkeminen on alle kouluikäisillä lapsilla yksi yleisimmistä kiusaamisen muodoista (Repo 2015, viitattu lähteessä Pikkumäki & Peltola, 2017, s. 10). Poissulkemisessa joku jätetään tahallisesti yhteisen toiminnan ulkopuolelle ja se yleensä tarkoittaa useamman ihmisen välistä vuorovaikutusta (Fanger, Frankel & Hazen 2012, viitattu lähteessä Pikkumäki & Peltola, 2017, s. 10). Tämän vuoksi tuokiomme tarina ja teema sopivat hyvin päiväkodissa toteutettavaksi.

Lasten kanssa on myös tärkeää pohtia yhdessä ryhmässä; millaista on kiva kaveruus, miltä tuntuu, jos leikistä jätetään ulkopuolelle, päiväkodin kaverisuhteita ja tunnetaitoja.

Etätuokion haasteena on Internet-yhteyden mahdollinen pätkiminen tai toimimattomuus, lasten vastausten kuulemisen sekä näkemisen vaikeus. Tuokio onnistui teknisiin olosuhteisiin nähden todella toimivasti ja ryhmän suunnitelman mukaan.

Etätuokiota pidettäessä haluaisi pystyä tarjoamaan lapsiryhmälle, jotain sellaista mikä ei olisi mahdollista samassa huoneessa kohdatessa. Tämän vuoksi kaveritaitojen lisäksi tuokion taustalla olevana teemana oli myös mediakasvatus. Lapset kokevat median innostavana ja mediavälineiden käyttö opetuksessa voi motivoida lasta oppimaan (Salomaa & Sommers-Piiroinen, 2013, s. 9). Tarinan edetessä ja lukijoiden vaihtuessa vaihtui myös lukijoiden taustalla näkyvät tarinan hahmot, jotka oli toteutettu Zoom-videoneuvotteluohjelman taustakuvia hyödyntäen. Taustakuvien tarkoituksena oli tuoda lapsille sadun seurantaan mielenkiintoa ja toivottavasti samalla jotain uutta ihmeteltävää, jota Internet-ympäristö mahdollistaa verrattuna perinteiseen sadun lukuun. Taustakuvien tuoma ihmetys voisi parhaimmillaan herättää ryhmässä keskustelua virtuaalimaailmojen todellisuudesta ja samalla lisätä lasten mediakriittisyyttä. Olisi hienoa, jos satuhetki Pikin maailmassa innostaisi ryhmää kaveritaitojen käsittelyyn esimerkiksi esikoululaisten videoprojektin muodossa. Videoprojektissa voisi seikkailla, vaikka lasten unelmakuvituskaverit, joita pyysimme lapsia piirtämään tuokion jälkeen sopivana hetkenä.

Pohdimme yhdessä, mitä asioita tekisimme toisin, sekä miten kehittäisimme tuokiota lisää. Vaikka olimmekin sopineet puheenvuoroista etukäteen, etänä toteutettu tuokio haastoi meitä pitäjiä suoriutumaan sulavasti puheenvuorojemme vaihdossa. Toinen huomiomme oli se, että tuokiolle on oltava selkeä lopetus. Sitä emme etukäteen olleet suunnitelleet tarpeeksi ja se jäi siksi hieman sekavaksi. Ryhmä, jolle pidimme tuokion, oli innokas ja osallistuva. Heiltä olisi selkeästi löytynyt energiaa osallistua enemmän, joten tuokioon olisi voinutkin lisätä jonkin kehollisesti osallistavan toiminnan tai sitä olisi voinut jatkaa ryhmän kanssa seuraavalla viikolla. Myös medialukutaidon sisällyttäminen tuokioon olisi sopiva lisä mediakasvatuksen tueksi.

Tuokiota voi kehittää eteenpäin medialukutaidon näkökulmasta esimerkiksi näyttämällä lapsille erilaisia kuvia kirjasta ja keskustelemalla siitä mitä kuvissa näkyy, mitä niistä puuttuu eli mitä jää kuvan ulkopuolelle ja miksi. Kuvien hahmoja voidaan tarkastella lähemmin ja pohtia miltä niistä saattaisi tuntua. Voidaan pohtia miksi hahmot toimivat niin kuin toimivat ja olisivatko he voineet tehdä toisin. Näin tieto ja viestintäteknologiaa voidaan hyödyntää sekä oppimisen välineenä että oppimisen kohteena (Mertala, 2020, s. 10) . Teknologia toimii oppimisen välineenä tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn oppimiselle ja oppimisen kohteena, kun kuvien kriittisen tarkastelun avulla harjoitellaan medialukutaitoa.

Tuokio on suunniteltu esikouluikäisille lapsille, mutta se voidaan soveltaen toteuttaa myös pienempien lasten kanssa. Piki materiaalia on lisää myös saatavilla varhaiskasvatuksen käyttöön täällä:

http://www.pikitoimintamalli.fi/materiaalit/

Lasten kanssa medialukutaitoa voidaan harjoitella pohtimalla mikä luetussa sadussa voisi tapahtua oikeasti ja mikä ei. Näin harjoitellaan toden ja tarun erottamista toisistaan. Etäyhteydellä toteutettu keskusteleva tuokio vaatii kuitenkin sen, että käytössä olevat laitteet mahdollistavat keskustelun. On tärkeää varmistaa, että tuokion vetäjä ja lapset kuulevat toisensa.

Lähteet:

Haapsalo, T., Kirkkopelto, K. & Repo, L. (2016). Mun ja Sun juttu! Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä. (2. painos) Helsinki: Seurakuntien Lapsityön Keskus ry.

Kirkkopelto, K. (2016). Piki. Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy

Mertala, P. (2020) Laaja-alaisen tieto- ja viestintäteknologiaosaamisen tukeminen varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Journal of Early Childhood Education Research, 9(1), 6-31. Luettu 7.10.2021. https://jecer.org/fi/wp-content/uploads/2020/02/Mertala-issue9-1.pdf

Pikkumäki, S. & Peltola, M. (2017). Poissulkeminen ja siihen liittyvät vaikuttamiskeinot varhaiskasvatuksessa. Prologi-puheviestinnän vuosikirja 2017(1), 8–23. Luettu 5.10.2021. https://journal.fi/prologi/article/view/95919/54317

Salomaa, S. & Sommers-Piiroinen, J. (2013). Mediakasvatus kuuluu kuvaan varhaiskasvatuksessa: Kokemusten jakamista ja toimintamalleja varhaisen mediakasvatuksen yhteiseen kehittämiseen. Mediakasvatus ja kuvaohjelmakeskus MEKU. Luettu 7.10.2021. http://www.mediataitokoulu.fi/kuuluukuvaan.pdf

Kirjoittajat:

Meidän demoryhmämme sai päiväkodilta toiveen käsitellä kaveritaitoja lapsiryhmän kanssa. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelman (2019, s.20, 26) mukaan lasten kanssa käsitellään vuosikellon mukaisesti tunnetaitoja, kaveritaitoja sekä sovittelutaitoja, joita myös yhdessä kaveritaitoportaiden avulla arvioidaan. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa korostetaan vertaissuhteiden ja ystävyyssuhteiden tärkeyttä sekä ristiriitojen käsittelyä ja niiden ratkaisemista turvallisessa ympäristössä, joten aihe on erittäin tärkeä varhaiskasvatuksessa (OPH, 2018, s. 30). Yhdessä pienryhmämme kanssa harkitsimme erilaisia vaihtoehtoja, mutta meidän ollessamme ensimmäinen demoryhmä, valitsimme aiheen nopeasti saatuamme tietää lapsiryhmän iän, koon sekä toimintatoiveen.

Lähdimme käsittelemään kaveritaitoja viisivuotiaiden lasten kanssa Mieli ry:n Eläinlasten elämää, mielenterveystaitoja pöytäteatterin keinoin -materiaalin avulla (Suomen mielenterveysseura, 2021). Valitsemamme tarina kertoo kaveruksista, jotka kamppailevat tunteiden kanssa, jotka tulevat esille, kun yksi jätetään leikkien ulkopuolelle hänen ollessa muita villimpi. Eläinlasten pöytäteatteri tarjoaa herkullisia mahdollisuuksia käsitellä lasten kanssa hankalia aiheita vieraannuttamalla heidät tarinan maailmaan ja näin aiheita saatiin käsiteltyä yhdessä. (Herva, henkilökohtainen tiedonanto, 15.9.2021) Pyysimme ryhmää tutustumaan eläinlasten taustatarinaan ja sadussa olevien hahmojen esittelyihin ennen etädemoa, jolloin lapset pystyivät paremmin keskittymään tarinan kulkuun. Tikkuteatterin toteuttamisessa oli omat haasteensa toteutettaessa tuokiota etänä, mutta lasten kanssa toimivan opettajan aktiivinen työote oli todella helpottava lisä meidän työskentelyämme ajatellen. Ennakkomateriaalit oli tulostettu päiväkodille niin kuin olimme toivoneet ja meidän etukäteen valmistelemat lavasteet istuivat Yliopiston PLC:n tilaan todella hyvin.

Kesken tikkuteatteriesityksen, hahmoista pöllö heräsi eloon ja lähti osallistamaan lapsia esittämällä heille kysymyksiä tarinan aiheeseen liittyen käyttäen apuna Mahti- tunnekortteja (Tukiliitto, n.d.). Ajattelimme, että lasten on helpompi heittäytyä mukaan leikkiin, kun he saavat keskustella hahmon kanssa ja lapset ottivatkin Pöllön iloisina vastaan. Lapset pääsivät mukaan toimintaan ja etsimään tunnekortteja hulavanteiden sisältä, mikä sai lapsia liikkumaan hieman toimintatuokion aikana. Olimme suunnitelleet, että lapset saavat tulla näyttämään kameralle tunnekorttien tunteita, jotka parhaiten heidän mielestään kuvasivat kuvaamaamme eettistä ongelmaa. Lapset kuitenkin toimivat yhdessä ryhmänä pohtien erilaisia tunteita ja näyttivät kameralle jopa useampaa erilaista tunnetta saman aikaisesti, joka oli pienryhmämme mielestä erittäin positiivinen seuraus kysymykseemme. Havainnoitsijoina meillä nousi iho kananlihalle, kun lapset osallistuivat niin upeasti. Lapsien oli mahdollista vastata kysymyksiin yksinkertaisin tavoin, joko näyttämällä peukkua ylös tai alas, mutta myös esittämällä tunnekortin kuvaa. Tämä helpotti etätuokion haasteita muun muassa äänestä johtuvissa ongelmissa, ei haitannut, vaikka emme kuulleet lapsia.

Kysymysten jälkeen esitimme tikkuteatterin loppuun ja tarina sai onnellisen lopun, jossa tikkueläimet löysivät yhdessä ratkaisun tilanteeseen, missä yksi eläinlapsista olisi jäänyt ulkopuoliseksi. Tikkuteatterin avulla pyrimme tukemaan ryhmän lasten kaveritaitoja draaman keinoin. Ryhmän lasten ollessa tuttuja, olisi toteutusta voinut muuttaa siten, että lapset olisivat saaneet päättää, kuinka tarina päättyy ja mahdollisesti itse esittää erilaisia ehdotuksia loppuratkaisuksi. Tällöin lapset pääsisivät konkreettisesti itse mukaan käytettäessä roolin vaihto -työtapaa (Toivanen, 2010, s.72).  Näin lapset saisivat pienryhmissä ratkaista, mitä valituille roolihahmoille tarinassa tapahtuu sekä tukea eettisen ajattelun kehittymiseen (OPH, 2018, s. 44). Lasten kanssa on hyvä tutkia erilaisia loppuratkaisuja pienryhmissä, sillä heidän ollessa aktiivisia toimijoita tikkuteatterissa, saavat lapset rauhassa käsitellä esillä olevaa aihetta (Toivanen, 2010, s.15).

Etänä tehdyssä tuokiossa vaikutti toimivalta se, että lapset pääsivät liikkeelle etsimään tunnekuvia hulavanteiden sisältä. Tarinan pituus oli sopiva ja osa lapsista jaksoi kuunnella erittäin aktiivisesti koko tarinan. Muutama lapsista oli levottomampia ja he lähtivät muun muassa kesken pöllön keskustelun makoilemaan ryhmätilan pöydän päälle, mutta silti katsoivat, mitä näytöllä tapahtuu. Tuokio päättyi pöllön lopputervehdykseen, jossa lapset saivat itselleen Värinauttien kaveritaitopelin (Värinauttien verkkosivut, 2021) yhdessä kavereiden ja perheen kanssa pelattavaksi.

Lähteet:

Eläinlasten elämää, Mielenterveystaitoja pöytäteatterin keinoin. Suomen mielenterveysseuran verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/materiaalit/elainlasten-elamaa-mielenterveystaitoja-poytateatterin-keinoin-kirja/

Herva, R., (2021) Lastenkirjallisuus ja draama. Luento Helsingin yliopisto, 15.9.2021

Keravan varhaiskasvatussuunnitelma. Luettu 7.10.2021. https://www.kerava.fi/palvelut/PublishingImages/kasvatusopetus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/Keravan%20varhaiskasvatussuunnitelma%202019%20final.pdf

Mahti- tunnekortit. Tukiliiton verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/kehittamistoiminta/paattyneet-hankkeet/mahti-projekti/mahti-tunnekortit/

OPH, (2018) Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Opetushallituksen verkkosivut. Luettu 6.10.2021. https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf

Toivanen, T., (2010) Kasvuun! Draamakasvatusta 1–8-vuotiaille. Sanoma Pro.

Värinauttien kaveritaitopeli. Värinauttien verkkosivut. Luettu 7.10.2021 https://www.varinautit.fi/wpcontent/uploads/2021/02/varinautit_kaveritaitopeli.pdf

Kuva: Susanna Suominen