Category Archives: Meta

Kuukauden kirja: Die altdeutschen Fechter und Spielleute (1901)

|

Lokakuun kirja on Die altdeutschen Fechter und Spielleute: ein Beitrag zur deutschen Kulturgeschichte (1901). Kyseessä on sveitsiläissyntyisen Alfred Schaerin tohtorinväitöskirja saksalaisen kulttuurihistorian alalta, jossa hän jatkaa opettajansa Ernst Martinin ajatusta pelimannien ja miekkamiesten historiallis-kielellisistä kytköksistä (Die Meistersänger von Strassburg, Strassburg 1882, s. 9 – 10). Väitöskirja hyväksyttiin silloisen Kaiser-Wilhelms-Universitätin eli nykyisen Strasbourgin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa maaliskuussa 1900, ja se ilmestyi painettuna seuraavana vuonna.

Väitoskirja jakaantuu neljään osaan. Ensimmäinen käsittelee kemppejä ja miekkailijoita (Kämpen und Fechter), toinen pelimanneja ja kiertolaisia (Spielleute und das fahrende Volk), kolmas näiden kahden ryhmän historiallisia yhtäläisyyksiä oikeudenkäytössä, sosiaalisissa suhteissa, kirjallisuudessa ja kielessä. Viimeinen osa on kokoelma aiemmin painettuja alkuperäislähteitä.

Kirjassa ei ole mitään kuvattavaa, joten tässä kuva pelimanneista Jakob Sutorin vuoden 1849 uusintapainoksesta.

Ensimmäinen osa on laajin (s. 13 – 86). Kemppien eli esitaistelijoiden osalta tekjiä käsittelee germaanien oikeudellisia kaksintaisteluita Tacituksesta alkaen mainiten myös naisten ja miesten väliset kaksintaistelut. (Mitä tulee tällaisten taisteluiden järjestelyihin, hän viitttaa Majeriin, joka puolestaan viittaa Thomasiukseen ja Efraimiin, joiden alkuperäislähteet ovat – kuinkas muuten – Talhofferin Wolfenbüttelin– ja tuolloinen Gothan-, nykyinen Münchenin-käsikirjoitus.)

Miekkailijoiden eli ylimystön kamppailuopettajien käsittelyssä tekijä siteeraa lukuisia kaunokirjallisia lähteitä, joissa luetellaan ritarillisia taitoja ja niistä käytettyjä nimityksiä. Tekijä myös esittää Wassmannsdorffista poikkeavan näkemyksensä Federfechter-nimityksen etymologiasta.

Ensimmäisestä osasta löytyy myös luettelo keisareiden miekkailijakilloille myöntämistä privilegioista, miekkailutapahtumia koskevista asiakirjoista (s. 68 – 73) ja miekkailukilpailuja (Fechtschulen) koskevia kuvauksia sisältävistä teoksista (s. 77 – 79).

Oppihistoriallisen bibliografian osalta huomionarvoinen on luettelo miekkailua koskevista teoksista (s. 76 – 77). Käsin kirjoitetuista lähteistä Schaer mainitsee Liechtenauerin miekkailuohjeet (ainoa, josta hän antaa tarkan tunnisteen: Nürnberg, GNM, Hs. 3227a), Lecküchnerin kirjan molemmat versiot (Heidelberg & München), Talhofferin teoksen vuodelta 1467 (eli Gustav Hergsellin 1887 ilmestyneen faksimilepainoksen edellä mainitusta Münchenin-käsikirjoituksesta; varsinaisesta kirjallisuusluettelosta löytyy Wassmannsdorffin murska-arvostelu Hergsellin laitoksesta), Paulus Hector Mairin Dresdenin-koodeksit (1542) sekä Paulus Kalin Münchenin ja Wienin kirjastoista löytyvät oppaat. Painetuista lähteistä hän luettelee tunnetut 1500-luvun teokset (Paurnfeindt, Auerswald, Egenolff, Meyer, Günterode) sekä muita teoksia 1700-luvun alkuun asti (Fabris, Hundt, Sutor, Heussler, Paschen, Schmidt, Doyle).

Tekijä ilmoittaa tutunstuneena edellä mainituista vain Hergsellin Talhoffer-editioon, Elzevierin Fabris-käännökseen, Sutorin Meyer-plagiaatin vuoden 1849 uusintapainokseen sekä Heussleriin ja Hundtiin. Vanhemmasta ei-miekkailuteknisestä kirjallisuudesta mainitaan August Vischerin Tractatus duo juris duellici universi (Jena 1617) ja G. Gumpelzhaimerin Gymnasma (Strasbourg 1652).

Pelimanneja ja kiertolaisia käsittelevä toinen osa on edelliseen verrattuna hyvin lyhyt (s. 86 – 97) ja toimiikin lähinnä siirtymänä kolmanteen osaan (s. 97 – 142), jossa tekijä muun muassa vertaa pelimanneja ja miekkamiehiä toisiinsa oikeudenkäytön kohteina, löytää mestarilaulajien värssyistä miekkailuhenkisiä sanankäänteitä sekä luettelee saksankielisiä idiomeja, jotka ovat peräisin soittoniekkojen ja miekkamiesten kielenkäytöstä (muun muassa einen Vorschlag machen).

Neljäs osa (142 – 199) koostuu, kuten jo todettu, muualla painetuista alkuperäislähteistä. Huomionarvoisimmat tässä yhteydessä ovat Wassmannsdorffin teoksesta Sechs Fechtschulen der Marxbrüder und Federfechter (Heidelberg 1870) kopioidut Nürnbergin miekkailukilpailulaulut (s. 156 – 170), Hans Sachsin miekkailuruno (s. 178 – 184) ja Paulus Rothin laulu miekkailutaidosta (s. 193 – 196), Schmied-Kowarzikin ja Kufahlin Fechtbüchleinista (Leipzig 1894) kopioitu Joachim Meyerin Zedel vuodelta 1570 (s. 170 – 172) ja vuoden 1849 uusintapainoksesta otetut Jakob Sutorin lorut vuodelta 1612 (173 – 174).

Kuukauden kirja: Sport e giuochi (1978)

|

Pyrin esittelemään kerran kuukaudessa jonkin alan kannalta kiinnostavan kirjan. Käytän sanaa “kirja” arkikielisessä merkityksessä ja lähinnä alkusoinnun vuoksi, sillä aiheena voi olla yhtä hyvin yksittäinen artikkelikin. Voi myös olla, etten pysty ylläpitämään kuukausittaista tahtia, tai että innostun kirjoittamaan tiheämmin.

***

Syyskuun kirja on Carlo Bascettan toimittama Sport e giuochi: trattati e scritti dal XV al XVIII secolo (Milano 1978). Kyseessä on kaksi nidettä käsittävä kokoelma urheilua ja pelejä käsitteleviä kirjoituksia 1400-luvulta 1700-luvun loppuun.

Molempien niteiden kannet.

Ensimmäisen niteen aiheita ovat voimistelu, jalkapallo, soutu, ratsastus ja paini; toisessa niteessä käsitellään uintia, luistelua ja hiihtoa, miekkailua, pallopelejä ja ammuntaa. Kutakin aihepiiriä ja yksittäistä teosta edeltää esittelyluku. Tässä yhteydessä kiinnostavimpia ovat tietysti paini ja miekkailu.

Painia koskeva teksti on tuntemattoman tekijän De la palestra 1400-luvulta, joka on säilynyt käsikirjoituksessa Biblioteca Estense, T VII 25. Kyseessä on itse asiassa italiankielinen versio Pietro Monten 1492 ilmestyneen teoksen De dignoscendis hominibus painia koskevasta osasta.

Toisessa niteessä käsiteltävät miekkailuauktorit teoksineen ja niiden ilmestymisvuosine ovat:

  • Fiore dei Liberi: Flos duellatorum (1410)
  • Filippo Vadi: De arte gladiatoria dimicandi (1482 – 1487)
  • Camillo Agrippa: Trattato di scienzia d’arme (1553)
  • Giacomo di Grassi: Ragione di adoprar sicuramente l’arme (1570)
  • Nicoletto Giganti: Scola overo teatro di parare e di ferire di spada (1606)
  • Torquato d’Alessandri: Il cavalier compito (1609)
  • Ridolfo Capoferro: Gran simulacro dell’arte e dell’uso della scherma (1610)
  • Giovanni Battista Gaiani: Arte di maneggiar la spada (1619)

Fiorea käsittelevä luku sisältää sivun kokoiset jäljenteet kahdestakymmenestäkolmesta Flos duellatorumin eli Pisani-Dossi-käsikirjoituksen sivusta (17r – 28r) sekä edition kyseisten sivujen teksteistä. Mukana on siis vajaa kolmannes koko teoksesta. Tekstissä on lisäksi korjattu muutamia Francesco Novatin lukutapoja.

Sivu 156 ja kuva 73: ‘Vadi, De arte gladiatoria, c. 15v. I colpi della spada.’

Filippo Vadia käsittelevä luku sisältää värifaksimilet käsikirjoituksen (Rooma, Biblioteca Nazionale, Fondo Vittorio Emanuele 1324) lehdistä 15v, 16r, 28r ja 28v.

Sivu 180 ja kuva 76: ‘Vadi, c. 28v. Gioco de lanza longa.’

Tekstieditio käsittää Vadin esipuheen, tekstiluvut 1 – 16, sekä kuvaliitteenä löytyvän lehden 28 molempien puolien kuvatekstit. Tämä siis kattaa käsikirjoituksen kuvittamattoman alkuosan (foll. 1r – 14v) sekä kaksi lopuista viidestäkymmenestäviidestä kuvitetusta sivusta. (Toisin kuin eräässä myöhemmässä englanninkielisessä käännöksessä, latinankieliset osat on luettu ja ymmärretty oikein; italiankieliset käännökset löytyvät apparaatista.)

Loput teokset ovat ilmestyneet painettuina.

Camillo Agripan teoksesta (1533) annetaan neljää varoasentoa koskevat luvut (1, 4 – 7) sekä niihin liittyvät kuvat. Tämä johtuu tietenkin siitä, että Agripalle on perinteisesti annettu kunnia olla ensimmäinen, joka on käyttänyt numeroita merkitsemään eri varoasentoja (hän ei oikeastaan ole ensimmäinen eikä edes toinen, vaikka nykyiset priimi, sekondi, terssi ja kvartti perustuvatkin pohjimmiltaan hänen kuvaamaansa järjestelmään).

Le quattro guardie principali. (Agrippa.)

Giacomo di Grassilta (1570) annetaan askelia ja varoasentoja koskevat luvut (sivut 11 – 13 ja 16 – 17), Nicoletto Gigantilta tempoa, väliä, pistoa ja vastakiertoa (contracavazione) koskevat luvut (sivut 4 – 7 ja 19 – 21) sekä kaksi näihin liittyvää kuvaa.

Torquato d’Alessandrin dialogimuotoisesta teoksesta (1609) on lainattu luonnollisesti sen miekkailua koskeva osio (sivut 67 – 87), Capoferrolta (1610) hänen tempoa koskeva lukunsa sekä lyhyt huomautus valehyökkäysten turhuudesta (luku 5 ja muistutus 7 sivulla 29). Giovanni Battista Gaianin dialogista (1619) on otettu mukaan ratsain tapahtuvaa miekkailua koskeva osio (sivut 84 – 91).

Konferenssiraportti

|

Takana on jälleen yksi Leedsin-reissu, tällä kertaa keskiaikakonferenssin merkeissä. Saavuin Leedsiin sunnuntaina samaa matkaa kuin moni muukin suomalainen keskiajan tutkija. Koska oli hyvin aikaa, pistäydyimme kollegan kanssa Kirkstall Abbeyssa, joka on bussimatkan päässä “keskustasta”, jossa hämäävästi nimetty hotellimme (“City Centre”) sijaitsi.

Maanantai alkoi Mary Carruthersin muistiaiheisella keynote-luennolla. Toinen keynote-puhuja oli Richard Dance, jonka aihe liittyi etymologiaan ja kielihistoriaan historiallisena aineistona, siis “sanojen muistiin”.

Dean Davidson (Society for Combat Archaeology) puhumassa otteesta miekasta.

Aloitin menemällä sessioon, joka oli ensimmäinen sarjassa, jonka aiheena oli  elävöitys ja keskiajantutkimus. Session kolmesta esitelmästä kaksi oli peruuntunut, joten Dean Davidson ja Stuart Ivinson (Society for Combat Archaeology) saivat puhua sydämensä kyllyydestä historiallisten kamppailutaitojen lähteistä ja harjoittamisesta. Lounaan jälkeen kävin kahdessa sessiossa, jotka käsittelivät oppimisen ja muistamisen keskiaikaisia apuja diagrammeista muistovärssyihin.

Esitelmäni käynnissä.

Oma esitelmäni oli tiistaiaamuna ohjelmatoimikunnan kokoamassa ja Lucie Doležalován moderoimassa sessiossa, jonka otsikko oli ‘Mnemonic Verses and Devices’. Ensimmäisenä puhui Hannah Schuhle-Lewis, viimeisenä Rafał Wójcik. Omassa paperissani esittelin perusteitani sille, että I.33:n säkeet todella ovat lainattu kadonneesta lähteestä. (Puhuin samasta aiheesta syskyllä Tampereella.) Esitykseni rakenne ja elocutio sai yllättäen jälleen kiitosta (mikä on tietysti mukavaa, koska yritän kovasti panostaa siihen), ja aistimani konsensus vaikutti olevan, että johtopäätökseni eivät ainakaan oikopäätä asettaneet itseään alttiiksi tyrmäykselle.

Ennen lounasta kävin vielä hevosten varusteita käsittelevässä sessiossa. Kiinnostavin oli Tobias Capwellin paperi, jossa hän puhui myöhäiskeskiajalla ratsuväen käytössä olleesta korotetusta satulasta, joka lisäsi ratsastajan vakautta sivusuunnassa. Yleisökeskustelussa enemmän tai vähemmän hevosen selässä istuneet ihmiset jakoivat tuttuun tapaan innokkaasti näkemyksiään.

Leon Jacobowitz Efron puhumassa mieleenjäävistä kuvista.

Lounaan jälkeen menin kuuntelemaan Society for Historical European Martial Arts Studiesin järjestämää sessiota. Esitelmistä kiinnostavin oli Daniel Jaquetin, jossa hän lähinnä selosti Marc’Antonio Paganon Napolissa 1553 ilmestyneen teoksen Le tre giornate taistelukuvauksen sisältöä. (Teoksen moderni laitos on ilmestynyt 2015.) Päivän päätteeksi kuuntelin vielä session muistitaidosta, jossa mieleenjäävin (yllättäen) oli Leon Jacobowitz Efronin esitelmä seksistä keskiaikaisissa muistitekniikoissa.

Minä ja Stuart Ivinson, Royal Armouriesin kirjastonhoitaja ja ahkera historianelävöittäjä.

Keskiviikkoaamuna menin kuuntelemaan keskustelua pohjoismaisista fragmenteista ihan yleisestä mielenkiinnosta. Ennen lounasta menin sessioon, jossa kolmas paperi vaikutti kiinnostavalta, mutta liian myöhään ymmärsin, että kolmas paperi oli peruttu. Lounaan söin kollegan kanssa vakiopubissani, josta jatkoimme Royal Armouriesiin tutustumaan museon kokoelmiin. Palasimme illalla kampukselle, missä menikin sitten huomattava osa keskiviikon ja torstain välisestä yöstä.

Torstaiaamuna menin Hampurin yliopiston yksikön Sonderforschungsbereich 950 ‘Manuskriptkulturen in Asien, Afrika und Europa’ sessioon, joka käsitteli käsikirjoitusarkkitehtuuria. Ehdin päivällä muiden sessioiden lomassa nähdä 3 Swordsin taistelunäytöksetkin, joissa nähtiin tällä kertaa 1400- ja 500-lukujen varusteita.

Multimodaalista lukemista?

Perjantain vietin Royal Armouriesissa takastelemassa erästä ranskalaista käsikirjoitusta (RAR.0032 eli “I.32”, hyvin lähellä tätä on BNF ms. fr. 2258) ja Francesco Novatin faksimilelaitosta Pisani Dossin Fiore-käsikirjoituksesta sekä tutustumassa hiljattain hankittuun niteeseen, joka sisältää Sir Clement Edmondesin Lontoossa 1600 ilmestyneen kommentaarin Caesarin Gallian sodasta sekä Robert Barretin 1598 ilmestyneen teoksen The theorike and practike of moderne warres.

Lentokoneessa luin syntymäpäivälahjaksi saamani Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin teoksen Rööperi: lestinheittäjät, gansterit ja kovanaamat (2017), joka on uudistettu laitos 2005 ilmestyneestä kirjasta. Suosittelen lämpimästi Punavuoren paikallishistoriasta kiinnostuneille.

Hämeen linnassa

|

Vastapainona edelliselle vietin viime viikonlopun perheen kanssa Hämeen linnassa turnajaisviikonlopun merkeissä. Ohjelma oli sekä lauantaina että sunnuntaina pääpiirteissään sama, mutta päällekkäisyydet ohjelmassa ja pienen lapsen päiväuniaikojen tuomat haasteet tekivät osallistumisesta molempina päivinä mielekästä. En aiemmin ehtinyt kirjoittaa aiheesta, mutta nyt viikkoa myöhemmin on sentään vielä mahdollisuuksien rajoissa, että muistan edellisestä viikonlopusta jotakin.

Aivan pienenä kritiikkinä järjestelyistä on sanottava, että tuntui hieman siltä, että museokortin käypyyttä ehkä vähän piiloteltiin – itsekin hölmöyksissäni maksoin lauantaina “kiinteän pääsymaksun” käteisellä portilla. (“Hei, oletteko tapahtumaan tulossa? Joo, siinä tapauksessa se on se viisi euroa”.) Kansallismuseon verkkosivuilla kieltämättä olisi lukenut varsin selväsanaisesti, että museokortillakin pääsee, ja olisinhan tietysti voinut kysyä.

Ohjelmassa oli taistelutalutuksen (poniratsastuksen) ja myyntikojujen lisäksi musiikkia, jonglööriesityksiä, luentoja sekä kaikenlaista historianelävöitystä. Pidin erityisesti Härkätien Leikarien esityksestä, jossa jonglööraus toimi yhdessä musiikin kanssa varsin miellyttävällä tavalla.

Tussakkaottelu.

Vallipihalla nähtiin myös keihäsäksiisiä. Ryhmän elävöitysohjelmaan kuului myös muun muassa miekka, hilpari, tussakka ja hakapyssy. Historiallisessa mielessä voitaneen miettiä, missä määrin esimerkiksi Pfalzin vaaliruhtinaalle 1400-luvun lopulla kirjoitetut Hans Lecküchnerin opit edustavat 1500-luvun lopun suomalaissotilaiden aseenkäyttöä, mutta toisaaltahan meille ei ole säilynyt varsinaisia sotilaslähteitä. Sotilasteemaan liittyen olisin kaivannut ammattisotilaiden hahmoihin ehkä hieman enemmän “sotilaallisuutta”…

Herra Fleming haastaa riitaa herra Kurjen kanssa.

Kokonaisuuden kruunasi Rohan Tallien turnajaisesitys, jossa neljä ottelijaa kilpailivat erilaisissa asetaidoissa ratsain, muun muassa hakkaamalla miekalla omenoita ja poimimalla renkaita. Lopuksi tietysti kilpailtiin siinä, kuka saa rikottua eniten peitsenkärkiä kohti ratsastavan vastustajan kilpeen. Erityisesti pidin Mikko Hokan esittämän Flemingin hahmosta, joka teki vaikutuksen myös kohta kaksivuotiaaseen tyttäreeni laukatessaan peitsi tanassa hurjasti yleisön ohi. Näytöksen juonelliset elementit täydensivät hyvin varsinaista tekemistä, eivätkä epähistorialliset elementit oikeastaan häirinneet lainkaan.

Peitsi pirstoutuu.

Asiallisten hommien kannalta oleellisin ohjelmanumero oli Hämeen linnassa hiljattain oppaana aloittaneen Joni Karjalaisen luento otsikolla ‘Miekkamestareita ja myrkkypulvereita – Keskiajan kamppailukirjat’.

Luento meneillään.

Luento käsitteli erityisesti I.33:ta, Fiore dei Liberiä sekä Achille Marozzoa. Sivumennen mainittiin Filippo Vadi, Hans Talhoffer, Paulus Hector Mair, Ridolfo Capoferro sekä Gladiatoria. Viimeksi mainitun osalta Karjalainen nosti esiin sen, että teoksessa mainitaan mahdollisuus ruuvata miekan ponsi irti ja heittää sillä vastustajaa (Wien, Kunsthistorisches Museum, MS KK5013, fol. 6r), mikä on erikoista ottaen huomioon, että teoksen syntyajalta ei ole säilynyt miekkoja, joilla näin olisi mahdollista tehdä. Vastaavaan tematiikkaan liittyi myös Talhofferilla tavattava hatun heitto vastustajan naamalle (Kööpenhamina, Det kongelige bibliotek, Ms. Thott 290.2º, fol. 77r) sekä luennon otsikossakin mainittu myrkkypulveri: Fiorelta löytyy nimittäin resepti tyräkistä ja kalialunasta valmistetulle pulverille, jonka voi piilottaa salkokirveen varteen ja viskata vastustajan silmille (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 37v).

Kyltymättömänä terminologian pohdiskelijana jäin miettimään luennon otsikon termiä “kamppailukirja”, joka on suora käännös saksankielisestä termistä Fechtbuch. Englannkielinen etymologinen vastine fight book on melko vakiintunut, ja olen käyttänyt sitä itsekin. Koska kyseessä on kuitenkin ensisijaisesti oikeastaan tekstilaji eli genre, käyttäisin suomeksi mieluummin jotain muuta sanaa kuin kirja, joka viittaa vahvasti kirjaan fyysisenä esineenä tai tuotteena. Tässä mielessä itsekin käytin hiljattain bibliografisen listauksen väliotsikoissa ilmaisuja “miekkailukirja” ja “painikirja”. Sivuhuomiona Rainer Welle on kritisoinut saksankielistä Fechtbuch-termiä siksi, että ei ole mielekästä erottaa toisistaan miekkailu- ja painioppaita (Fecht- & Ringbücher) tai käyttää miekkailun ja painin yhdistelmästä sanaa Fechten: olisi parempi käyttää termiä Zweikampfhandschrift. Historialliseen käsikirjoituskorpukseen (Wellellä vuodesta 1389 1500-luvun puoliväliin) viitattaessa tämä olisikin käypä termi, mutta se ei tietenkään oikein toimi puhuttaessa julkaisu- tai tuotantoformaatit ylittävästä kirjallisuudenlajista.

Kirjahistoriaan liittyvänä seikkana Karjalainen mainitsi myös vuoden 1436 ja sen, että kirjapainon keksimisen jälkeen kamppailukirjojen tuotanto siirtyi käsikirjoituksista painettuihin kirjoihin. Painettu kirjallisuus on tietysti ilmestynyt kirjapainotaidon keksimisen jälkeen, mutta väärinkäsitysten välttämiseksi on mielestäni syytä korostaa, että käsikirjoituskulttuuri ei päättynyt kirjapainotaidon keksimiseen, eikä painettujen kamppailuoppaiden historia ala kirjapainotaidon keksimisestä: ensimmäiset tunnetut painetut kamppailuoppaat Hans Wurmin inkunaabelia lukuun ottamatta ilmestyvät vasta 1500-luvulla, eikä seuraavina vuosisatoinakaan yksittäisellä henkilöllä ollut välttämättä mahdollisuutta hankkia itselleen kappaletta jotain kiinnostavaa (painettua tai käsin kirjoitettua) kirjaa muuten kuin kopioimalla se käsin, mistä esimerkiksi kelpaa Kansalliskirjaston miekkailuopas vuodelta 1619, josta kirjoittamani artikkeli ilmestyi juuri Bibliophiloksessa.

Matkakertomus

|

Vietin molemmista päistä pidennetyn viikonlopun Leedsissä. Lensin perjantaina Manchesteriin, mistä matka jatkui junalla ja lopulta taksilla päättyen tuttuun hotelliin Royal Armouriesin vieressä. Muuten perjantai kului lähinnä sosiaalisissa merkeissä. Ehdin tosin iltapäivällä nähdä myös museon elävöitystiimin näkemyksen I.33:n ensimmäisten sivujen sisällöstä.

Lauantaina oli KDF Internationalin yhteistyössä Society for Combat Archaeologyn ja Royal Armouriesin kanssa järjestämän miekka ja kupura -seminaarin ensimmäinen päivä. Osallistuin Herbert Schmidtin I.33-teemaiseen työpajaan, pidin oman työpajani sekä kävin koskettelemassa meitä varten esille asetettua esineistöä, joista kuusi yksilöä olivat ennestään tuttuja.

Luentomme museon ohjelmalehtisessä.

Vanhinta kantaa edustivat suunnilleen I.33:n aikoihin valmistetut perinteisen keskiaikaiset yhden käden miekat (IX.5614 ja IX.1083) sekä yksi puolentoista käden miekka (IX.2155). Astetta myöhemmäksi 1300-luvulle ajoitettuja olivat kolme muuta miekkaa (IX.13, IX.915 ja IX.1106). Vanha tuttu oli kullalla koristeltu saksalaismiekka (IX.949) 1400-luvun lopulta. Italialaisen miekkaestetiikan ystäville oli tarjolla puolentoista käden miekka (IX.763), ja olipa edustettuna englantilainen korikahvamiekkakin (IX.4427). Teeman mukaisesti paikalla oli myös neljä kupurakilpeä, joiden ajoitukset ovat välillä 1530 – 1600: yksi oli piikillä varustettu (V.21), toinen suorakulmainen (V.110), kolmas vain nyrkin peittävä (V.47) ja neljäs muodoltaan ja kooltaan perinteisin (V.93). Lisäksi nähtävillä oli pyhän Barbaran ja Katariinan kuvilla varustettu sapeli (IX.634), leveäteräinen siirtymärapiiri (IX.1225) ja turhankin pitkä varsinainen rapiiri (IX.2121), jonka terässä oli teksti ‘Johannes me fecit’. Pöydän päässä oli ainakin muutamien wingtsun-harrastajien iloksi näytteillä oli myös pari kiinalaisia perhosveitsiä (XXVIS.70), jotka todellakin ovat sileitä sisäpuoliltaan ja sopivat siten vastakkain. Sivulla telineessä oli salkokirves (VII.876) ja kahden käden miekka (IX.991).

Sunnuntaina ohjelmassa oli aamupäivän työpajojen jälkeen kolmen luennon sarja, jotka olivat avoimia muullekin museoyleisölle. Ensimmäisenä puhui Rolf Warming viikinkiaikaisista kilvistä, sitten Herbert Schmidt kupurakilvistä ja lopuksi minä I.33:sta. Luentojen jälkeen olivat vuorossa vielä viimeiset työpajat (mukaan lukien omani uusinta) ja tapahtuman lopetus. Kiitokset Dean Davidsonille järjestelyistä!

Maanantaina suuntasin kirjastoon. Kirjastonhoitaja Stuart Ivinsonin suosiollisella avulla aloitin aamupäivän tarkastelemalla vaihtelun vuoksi käsikirjoituksia I.34 ja I.35, nykyisiltä virallisilta numeroiltaan tietenkin RAR.0034 ja RAR.0035. Ensiksi mainittu eli I.34 on saksankielinen paperille kirjoitettu kuvitettu Feuerwerkbuch, joka käsittelee polttotaisteluaseita ja erilaisia piirityskoneita. I.35 on puolestaan kolme yhteensidottua ranskankielistä turnajaiskirjaa, joista kaksi on kirjoitettu pergamentille, yksi paperille; kahden ensiksi mainitun välissä on yksittäinen englanninkielinen paperilehti. Käsikirjoitukset edustavat kamppailukirjojen lähigenrejä ja ovat siksikin mielenkiintoisia tutkimukseni kannalta.

Tykkimerstari tarkastamassa työn laatua. Leeds, RA MS. I.34, fol. 88r.

Lounaan jälkeen tarkastelin kirjaston kokoelmiin kuuluvaa kappaletta Girard Thibault’n teoksesta L’academie de l’espée (1630). Huomasin myös ilmeisesti ensimmäisenä, että kirjaston kappaleesta puuttui jostain syystä kuva 24, jonka tilalla oli kuva 23 uudestaan. (Hieman vastaava painovirhe on Kansalliskirjaston Auerswald-niteessä, kuten totesin aiemmin.)

Vietin vielä tiistaiaamupäivänkin museossa, tällä kertaa konservointihuoneessa tarkastellen I.33:sta mikroskoopin alla. Sain nähtyä sen mitä halusinkin, minkä lisäksi vilkaisin Walpurgiksen päähän lisättyä kruunua (fol. 32) Herbert Schmidtin kanssa käydyn keskustelun innoittamana, ja vietin vielä pitkähkön hetken tarkastellen jotain, mistä en tullut hullua hurskaammaksi.

Huomenna suuntaan viikonlopuksi Hämeenlinnaan, mistä raportoin sitten ensi viikolla.

Konferenssiraportti

|

Kuten jo mainitsin, osallistuin alkuviikosta Kielitieteen päiville, jotka pidettiin Helsingin yliopiston järjestäminä hotelli Paasitornissa. Teemana oli “kielellinen ja kielitieteellinen diversiteetti”. Omassa asuinkaupungissa järjestettävissä tapahtumissa on luonnollisista syistä enemmän häiriötekijöitä kuin muualla (kokouksia, kotiintuloaikoja), mutta kaikesta huolimatta pääsin kuuntelemaan kiinnostavia esitelmiä ja nauttimaan tarjoiluista.

Illallisen yhteydessä oli kielitiedeaiheinen tietokilpailu, jossa muun muassa kysyttiin, missä puhutaan turkua ja missä savosavoa. Turku on tietenkin Tšadissa puhuttu pidgin-arabian muoto, ja savosavoa puolestaan puhutaan eteläisellä Tyynellämerellä, Salomonsaariin kuuluvalla Savolla.

Johannes Haapasalon nyrkkeilijäveistos konferenssipaikan edessä.

Historiallisen kielentutkimuksen, vanhojen kirjakielten ja tekstien teemaryhmän työpajan sijoittuminen aika-avaruudessa ei ollut lähtökohtaisesti ehkä paras mahdollinen: paikka oli Tieteiden talo, joka on suhteellisen kaukana varsinaisesta tapahtumapaikasta Hakaniemestä, ja ajankohta konferenssi-illallista seuraava viimeisen päivän aamu. Paikalla oli kuitenkn kiitettävästi myös muita kuin puhujia, ja keskustelu oli hyödyllistä. Kiitokset Aino Liiralle ja Sirkku Ruokkeiselle asian järjestelyistä!

Oman esitelmäni yleisökommenteissa nousi esille kysymys, esiintyykö vastaavaa “sporadista latinisaatiota” muissa genreissä. En ole oikeastaan törmännyt vastaavaan ilmiöön missään tai sitten en ole vain tajunnut sitä. Täytyy pitää silmällä.

Kielitieteen päivien päätyttyä oli vuorossa lounas ja historiallisen kielentutkimuksen teemaryhmän tekstityöpaja. Käsiteltävä tekstnii liittyi aiheeseen, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Kiitän kaikkia läsnä olleita kommenteista ja hyvästä seurasta!

Kaiken tämän jälkeen ehdin hengähtää Helatorstain ajan, mutta nyt olenkin jo viettämässä pidennettyä viikonloppua Leedsissä Royal Armouriesissä miekka ja kupura -tapahtuman merkeissä.

Kansalliskirjaston kirjallisuutta

|

Tämä kirjoitus palvelee alan tutkimuksesta kiinnostuneita olettaen, että sellaisia löytyy Kansalliskirjaston potentiaalisesta asiakaskunnasta. Käsittelen tässä siis (vain) Kansalliskirjaston kokoelmista löytyvää relevanttia tutkimus- ja lähdekirjallisuutta. Lista ei ole täydellinen, mikä johtuu siitä, että raja on ollut pakko vetää enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti johonkin. Lisäksi lähinnä tutkimushistorian kannalta kiinnostavien teosten sisällyttämisen suhteen en ole välttämättä täysin johdonmukainen. Kaikki hyväksytyt hankintaehdotukseni eivät myöskään ole vielä saapuneet, joten asiaan on joka tapauksessa palattava myöhemmin.

Aloitan vain lukusalilainaan saatavista vanhemmista teoksista. Ensimmäisenä mainittakoon Friedrich Jacobsin ja Friedrich August Ukertin vuosien 1835 ja 1843 välillä ilmestynyt Beiträge zur ältern Litteratur oder Merkwürdigkeiten der Herzogl. öffentlichen Bibliothek zu Gotha. Kolmannen niteen ensimmäisessä osassa (s. 102-144) on Ukertin kirjoittama luku nimeltä Fechtkunst (vai Fechtbücher), joka käsittelee Gothan avoimessa herttuallisessa kirjastossa tuolloin olleita kamppailuoppaita, mm. I.33:a. (Näistä Mbr. I. 114, Mbr. I. 115 eli I.33 ja Mbr. no. 109 eivät kuulu enää Gothan kokoelmiin.)

Seuraavaksi mainittakoon Serapeum-lehden vuoden 1844 vuosikerta, joka sisältää Sotzmannin artikkelin ‘Ueber ein unbekanntes xylographisches Ringerbuch’ (s. 33-44) sekä H. F. Massmannin ‘Ueber handschriftliche Fechtbücher’ (s. 44-45, 49-60). Ensiksi mainittu käsittelee Berliinin Kupferstichkabinettin kokoelmiin kuuluvaa Hans Wurmin painamaa laattakirjaa, ja mukana on erillisenä liitteenä jäljennös lehdestä, jonka toisella puolella on Hans Wurmin vaakuna ja toisella painiote (‘pruch und widerpruch ym hacken’, ks. kuva alla). Massmannin yleisluontoinen artikkeli käsittelee otsikkonsa mukaisesti käsinkirjoitettuja kamppailuoppaita mainiten myös I.33:n.

‘…Vnd ist ain Freyer wurff darin zue nemen.’ Liite Serapeumin numeroon 3/1844.

Kolmas toissavuosisadalla ilmestynyt teos on Die Ringer-Kunst des Fabian von Auerswald, G. A. Schmidtin vuonna 1869 toimittama ja Karl Wassmannsdorffin esipuheella varustettu uusintapainos Fabian von Auerswaldin vuonna 1539 Wittembergissä ilmestyneestä painikirjasta. Wassmannsdorffin esipuhe sisältää kuviin 1 – 77 liittyvät tekstit Paulus Hector Mairin Dresdenin-käsikirjoituksesta (‘Die Stend im Ringen’: Dresden, SLUB, C. 94, fol. 56r alkaen).

Toisin kuin 1980-luvun itäsaksalainen faksimile, tämä painos on hieman suurempi kuin alkuperäispainos (285 mm x 185 mm). Kansalliskirjaston kappaleesta puuttuu kuva 1, jonka tilalla on kuva 4; kuvien 2 ja 5 välistä puuttuvat kuvat 4 (‘die schweche des Arms’) ja 3 (‘Das ander stücke des Schlosringens’) löytyvät kuvien 38 (‘Ein Bruch uber das Radt’) ja 39 (‘Ein Bruch auff das Schlosringen’) välistä. Kuva 4 esiintyy siis kirjassa kahdesti.

Lukusaliin lainattavissa on myös Max Jähnsin Geschichte der Kriegswissenschaften, vornehmlich in Deutschland (1889-1891), jonka ensimmäisen niteen luku ‘Fachwissenschaftliche Werke’ (s. 366 alkaen) käsittelee mm. miekkailu- ja turnajaiskirjallisuutta.

Kellarin Akvaariosta löytyy käsikirjoitusluetteloiden joukosta (H Ref. Käsikirjoitusluett. Saksa Katalog) Katalog der deutschsprachigen illustrierten Handschriften des Mittelalters, jonka vuonna 2008 ilmestynyt Rainer Lengin toimittama osa (“Band 4/2, Lieferung 1/2”) käsittelee aihekokonaisuutta Fecht- und Ringbücher. Katalogista löytyy otsikon mukaisesti lähtökohtaisesti saksankielisiä kuvitettuja keskiaikaisia käsikirjoituksia: esimerkiksi Paulus Hector Mairin (38.8.) Münchenin-koodeksit puuttuvat, koska ne ovat latinankielisiä, mutta toisaalta I.33 (38.9.8.), joka on latinankielinen, on luetteloitu, kuten myös Nürnberg, GNM Hs 3227a (38.1.4), joka ei ole kuvitettu, sekä mm. Auerswaldin painikirja (38.10.g), joka ei ole käsin kirjoitettu. Relevantteja käsikirjoituksia löytyy tietysti myös kunkin kirjaston omista luetteloista.

Eteläsalin toisesta kerroksesta löytyy toinen painos (1978 – 2008) teoksesta Die Deutsche Literatur des Mittelalters: Verfasserlexikon (H Ref. Kirjailijahak. Saksa). Hakuteoksesta löytyvät seraavat kamppailuauktorit (hakusanajärjestyksessä):

  • Wolfram Schmitt, ‘Falkner, Peter’*,**
  • Wolfram Schmitt, ”Fechtbücher’ (anonyme)’*
  • Wolfram Schmitt, ‘Hundfeld (Hundsfeld, Hundsfelder), Martin’*,**
  • Wolfram Schmitt, ‘Jost von der Neißen’*
  • Volker Schmidtchen, ‘Kal, Paulus’**
  • Wolfram Schmitt, ‘Meister Kron (Cron)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Lecküchner, Hans’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Lew (Der Jude Lew)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Liechtenauer, Johann’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Liegnitzer, Andreas’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Ott (der Jude Ott)’**
  • Anna Jungreithmayr, ‘Peter von Danzig (Dancksg)’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Siegmund am Ringeck’ **
  • G. Keil, ‘Talhofer, Hans’**

Niteestä 11 (Nachträge und Korrekturen) löytyy vielä:

  • Rainer Leng, ‘Döbringer, Hanko’
  • Mandred Kern, ‘Hans von Speyer’

Yhdennestätoista niteestä löytyy myös korjauksia ylemmässä listassa tähdellä (*) merkittyihin artikkeleihin. Kahdella tähdellä merkityt (**) löytyvät myös samaisen hakuteoksen ensimmäisestä painoksesta (1933 – 1955) Eduard A. Geßlerin suppeampina artikkeleina (täydennysniteestä löytyy Gerhard Eisin artikkeli Siegmund em Ringeckistä), joilla on lähinnä tutkimushistoriallista arvoa. Tutkimushistoriasta kiinnostuneet voivat etsiä relevantteja henkilöitä myös eteläsalin ensimmäisestä kerroksesta löytyvistä biografisista hakuteoksista kuten Allgemeine deutsche Biographie, Neue deutsche Biographie ja Deutsche biographische Enzuklopädie (H Ref. Biogr. Saksa). Vastaavasti italiankielisestä hakuteoksesta Dizionario biografico degli Italiani (H Ref. Biogr. Italia Dizionario) löytyy ainakin Fiore dei Liberi.

Tuoreempaa tutkimustietoa kaipaavalle löytyy Rotundan neljännestä kerroksesta hakuteos Deutsches Literatur-Lexikon: Das Mittelalter (Ref 830 Deutsches…), jonka vuonna 2014 ilmestynyt kuudes nide Das wissensvermittelnde Schifttum bis zum Ausgang des 14. Jahrhunderts sisältää seuraavat artikkelit (sulkeissa palstanumerot, sillä artikkelit eivät ole aakkosjärjestyksessä):

  • Frank Fürbeth,  ‘Fechtbücher’ (648 – 653)
  • Rainer Welle, ‘Liechtenauer, Johannes (Hanns)’ (1169 – 1205)
  • Mike Malm, ‘Jost von der Neißen’ (1205 – 1206).

Vuonna 2014 ilmestyneestä seitsemännestä niteestä (Das wissensvermittelnde Schifttum im 15. Jahrhundert) löytyy puolestaan seuraavat artikkelit:

  • Rainer Welle, ‘Hundtfeld, Martin’ (239-241)
  • Rainer Welle, ‘Siber, Martin’ (241-242)
  • Rainer Welle, ‘Gladiatoria’ (243-247)
  • Volker Zapf, ‘Ott’ (425-428)
  • Rainer Welle, ‘Talhofer, Hans’ (428-434)
  • Thore Wilkens, ‘Beringois, H.’ (434-435)
  • Rainer Welle, ‘Liegnitzer, Andreas’ (599-602)
  • Rainer Welle, ‘Peter von Danzig’ (602-603)
  • Thore Wilkens, ‘Ringeck, Siegmund’ (603-605)
  • Rainer Welle, ‘Meister Lew’ (605-607)
  • Thore Wilkens, ‘Kal, Paulus’ (998-1003)
  • Rainer Welle, ‘Lecküchner, Hans’ (1003-1007)
  • Mike Malm, ‘Falkner, Peter’ (1280-1281)
  • Rainer Welle, ‘Hans, von Speyer’ (1345-1346)
  • Rainer Welle, ‘Medel, Hans’ (1552-1553)
  • Thore WIlkens, ‘Landshuter Ringerbuch’ (1627-1628)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Kölner Fechtbuch’ (1737-1740)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Paurnfeindt, Andre(as)’ (1740-1743)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Egenolffsches Fechtbuch’ (1743-1747)
  • Rainer Welle, ‘Jobst von Wirtenberg (1747-1748)’
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Czynner, Hans’ (1748-1749).

Ylempänä useampaan otteesseen tekijänä mainittu Rainer Welle painii tutkijoiden joukossa aivan omassa sarjassaan. Hän on hiljattain tutkinut käsikirjoitusta Augsburg, Oettingen-Wallerstein Cod. I.6.4o.2, joka tunnetaan hieman harhaanjohtavasti myös Wallerstein-koodeksina. Tutkimusten tuloksena ilmestyi vuonna 2014 teos …vnd mit der rechten faust ein mordstuk: Baumanns Fecht- und Ringkampfhandschrift, joka käsittää sekä faksimile- että kattavan kommentaariniteen. Nämä löytyvät Rotundan viidennen kerroksen pienehköstä liikuntahyllystä (H Avokok. 793 Welle). Samasta hyllystä löytyy myös Elisabeth Vavran ja Matthias Johannes Bauerin toimittama tuore (2017) artikkelikokoelma Die Kunst des Fechtens (H Avokok. 793 Kunst).

Rainer Wellen kuvakonkordanssia.

Pari kerrosta alempaa löytyy Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestynyt alan perusteos The Martial Arts of Renaissance Europe (H Avokok. 930.85 Anglo) sekä samana vuonna ilmestynyt Mark Rectorin käännös Hans Talhofferin vuoden 1467 käsikirjoituksesta (ylempänä mainittu olim Gotha, Memb. I. 114), Medieval Combat: A Fifteenth-Century Illustrated Manual of Swordfighting and Close-Quarter Combat (H Avokok. 940.1 Talhoffer). Saksankielinen teksti perustuu Gustav Hergsellin vuoden 1887 painokseen virheellisine lukutapoineen huomioimatta Wassmannsdorffin jo vuonna 1888 julkaisemaa kritiikkiä. Talhofferin käsikirjoituksia käsittelee Hans-Peter Hilsin artikkeli vuodelta 1983 Codices manuscripti -julkaisun 9. vuosikerrasta, joka löytyy varastosta; saman julkaisun 13. vuosikerrasta (1987) löytyy Hilsin editio ns. Gladiatoria-käsikirjoituksesta.

Lecküchneristä kiinnostuneille ylempänä mainittujen hakuteosartikkelien lisäksi löytyy varaston puolelta Jeffrey L. Forgengin englanninkielinen käännös The Art of Swordsmanship vuodelta 2015 (kirjan arvostelu löytyy APD:n vuoden 2016 ensimmäisestä numerosta s. 223, alimman artikkelin PDF:n lopusta) sekä Jan-Dirk Müllerin toimittaman artikkelikokoelman Wissen für den Hof: der spätmittelalterliche Verschriftungsprozeß am Beispiel Heidelberg im 15. Jahrhundert (1994) lopusta löytyvä artikkeli ‘Hans Lecküchners Messerfechtlehre und die Tradition: Schriftliche Anweisungen für eine praktische Disziplin’ (s. 355-384). Vanhempi Müllerin artikkeli ‘Bild – Vers – Prosakommentar am Beispiel von Fechtbüchern. Probleme der Verschriftlichung einer schriftlosen Praxis’ (1992) vastaavasta tematiikasta löytyy Rotundan ylimmästä kerroksesta edellisen kanssa samaan sarjaan kuuluvasta, vuonna 1992 ilmestyneestä niteestä Pragmatische Schriftlichkeit im Mittelalter: Erscheinungsformen un Entwicklungsstufen (09 Pragmatische). Kolmas Müllerin artikkeli, ‘Zwischen mündlicher Anweisung und schriftlicher Sicherung von Tradition. Zur Kommunikationsstruktur spätmittelalterlicher Fechtbücher’, joka on oikeastaan lyhyempi versio ensiksi mainitusta, löytyy teoksesta Kommunikation und Alltag in Spätmittelalter und Früher Neuzeit (1992).

Varastosta löytyy myös Martin Wierschinin vuonna 1965 ilmestynyt väitöskirja Meister Johann Liechtenauers Kunst des Fechtens (yksisssä kansissa kahden muun saman sarjan kirjan kanssa), joka sisältää edition käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487 sekä sanaston. (Wolfram Schmittin murska-arvostelu löytyy Studia neophilologican numerosta 38 vuodelta 1966.) Toinen merkittävä editio on Franck Cinaton ja André Surprenantin I.33-laitos vuodelta 2009 otsikolla Le livre de l’art du combat. Kansalliskirjaston kappale on toisesta, esipuheeseen lisättyjä kirjallisuusviitteitä lukuun ottamatta muuttumattomasta painoksesta vuodelta 2015. Kolmas merkittävä teos on Matthias Johannes Bauerin editio ja tutkimus Egenolffin miekkailukirjasta, “Der Allten Fechter gründtliche Kunst”: das Frankfurter oder Egenolffsche Fechtbuch: Untersuchung und Edition (2016). Hyvänä johdatuksena aihepiiriin toimii niin ikään varastosta löytyvä Sergio Boffan vuonna 2014 ilmestynyt, Typologie des sources du Moyen Âge occidental -sarjaan kuuluva Les manuels de combat (Fechtbücher et Ringbücher).

Italiankieliseltä alueelta löytyy Italian rapier combat (2004), Jared Kirbyn käännös Ridolfo Capoferron 1610 ilmestyneestä Gran simulacrosta. Varastosta löytyy myös Kirbyn toimittama laitos Domenico Angelon pukumiekkaa käsittelevästä teoksesta The School of Fence (2005).

Pohjoissalin kolmannesta kerroksesta löytyy aikakauslehti Das Mittelalter: Perspektiven mediävistischer Forschung vuodesta 1996 vuoteen 2015. Vuoden 2014 toinen numero Zweikämpfer. Fechtmeister – Kämpen – Samurai on pyhitetty relevantille aihepiirille, ja vuoden 2012 ensimmäinen numero puolestaan sisältää Daniel Faustmannin artikkelin ‘Eines für Alle? Liechtenauersche Fechtbücher vom 14. bis zum 16. Jahrhundert’.

Tätä kirjoittaessani uutuushyllyssä sijaitsee Daniel Jaquetin viime vuonna ilmestynyt Combattre au Moyen Âge: Une histoire des arts martiaux en occident xive – xvie (940.1 Jaquet). Erikoiskokoelmia käsittelen toisella kertaa.

Takaisin sorvin ääressä

|

Vietin joulun ja uudenvuoden Itävallassa, minkä yhteydessä onnistuin tekemään muutamia antikvaarisia kirjallisuushankintoja. Tämä johti kotona lievään kirjahyllyn uudelleenjärjestelyyn, sillä esim. Jahrbuch der kunsthistorischen Sammlungen des allerhöchsten Kaiserhauses (nide 27, 1907 – 1909) on yllättävän suuri.

Kirjakaupassa.

Koska tavoitteiden asettaminen on psykologisesti huono tapa, en asettanut itselleni sellaisia vaan laadin sen sijaan “lukujärjestyksen”, jonka sivutuotteena asioita alkaa (toivottavasti) tapahtua ikään kuin luonnostaan. Kirjoittaminen sujuu parhaiten siinä vaiheessa, kun juttu tarvitsee enää kirjoittaa (‘rem tene, verba sequentur!’).

Syksyllä esittelemieni papereiden saamat kommentit tulisi jossain välissä huomioida väitöskirjakäsikirjoituksen asianmukaisissa luvuissa. Vanhojen juttujen työstämistä haittaa tietysti palava halu valmistautua seuraavan työpaperin esittelyyn. Muuten keväällä on ainakin kaksi abstraktikalmalinjaa, ja pari artikkelikäsikirjoitustakin pitäisi saada valmiiksi ennen uusien aloittamista.

Mitä tulee varsinaiseen lukemiseen, edellisvuosina on ilmestynyt yhteensä kolme historiallisen miekkailun tutkimusta käsittelevää kokoomateosta, jotka aion nyt järjestelmällisesti lukea läpi. Muuten perehdyn genreteoriaan, koska en osannut syksyllä vastata järkevästi erääseen aihepiiriin liittyvään kysymykseen. Puhdetöiksi riittää tammikuun ajan papyrologiaa, mihin valmistauduin henkisesti vierailemalla Itävallan kansalliskirjaston papyrusmuseossa.

Kaamosseminaariraportti

|

Osallistuin tänään kielentutkimuksen tohtoriohjelman Kaamosseminaarin. Oman työpaperini vuoro oli ensimmäisenä, ja oma kommentointivuoroni toisena, mikä sopi minulle hyvin. Ennen työpajoja Arto Mustajoki puhui plenaarissaan ilmiölähtöisyydestä (erotuksena metodilähtöisyydestä) kielentutkimuksessa. Lounaan jälkeen loppuiltapäivä menikin iltapäiväväsymyksen tai oikeastaan -uupumuksen kanssa taistellessa.

Paperini syntyi viime viikon puolivälissä kasatessani tekstimuotoon ajatuksiani aiheesta, jota pohtimaan ryhtyessäni valitin, etten ole keksinyt tai kohdannut hyvää termiä sille.

Internetissä kysymykseensä saa parhaiten oikean vastauksen esittämällä kysymyksen sijaan väärän vastauksen. Hieman sama logiikka pätee tutkimustyöhön liittyvien ongelmien ratkaisuun: työpaperiseminaareissa parasta on juuri se, että kynnys koetella oman varmuusalueen rajoja on melko matala. Kiitän nöyrimmästi Edyta Jurkiewicz-Rohrbacherilta, Mervi Helkkulalta ja muilta osallistuneilta saamastani palautteesta!

Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisiin asioihin lähinnä nykykieliä tutkivat kielentutkijat kiinnittävät huomionsa verrattuna “perinteisiin” filologeihin ja historiantutkijoihin. Mukavaa oli tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä vanhoja tuttuja pitkästä aikaa.