Karjalaiset itkuvirret eli itkut 

Pieni tietopaketti karjalaisista itkuista ja tutkimuskirjallisuutta aiheesta.

  • Perinteisesti itkut ovat tunteita, etenkin surua sen kaikissa sävyissä ilmaisevaa, useimmiten rituaaleissa esitettyä suullisesti välittyvää, muistinvaraista perinnettä.
  • Ilmaisun näkökulmasta itkuvirsi on tekstin, sävelmän ja tunteen esitystilanteessa syntyvä perinteisiä kielellisiä, temaattisia ja musiikillisia sekä esityksellisiä malleja noudattava kokonaisuus.
  • Perinteenä itkuvirret ovat esikristillistä perua. Karjalaisten itkujen maailmankuvassa yhdistyy kansanuskon ja ortodoksisuuden elementit.
  • Itkujen keskeiset rituaaliset merkitykset punoutuvat perinteisiin myyttisiin käsityksiin: pokoiniekka eli vainaja, antilas eli morsian sekä armeijaan lähtevät miehet on valmisteltu ja varustettu tulevaa varten itkuin.
  • Karjalassa, kuten myös Inkerissä, tunnetaan myös muita kuin riitti-itkuja, joita tutkimuksessa kutsutaan tilapää- tai arkipäivän itkuiksi. Näiden aiheet ovat muun muassa omaelämäkerrallisia, itkijän lapsiin, ystäviin tai muihin läheisiin liittyviä. Arkistoaineistoissa tunnetaan myös itkuja perinteentallentajille. Sotienjälkeisessä Suomessa raja-karjalaiset evakot itkivät äänellä myös kaipuutaan kotiin Karjalaan.
  • Perinteisesti karjalaiset itkuvirret ovat säestyksettömiä sooloesityksiä, ja niitä ovat esittäneet yhteisön vanhemmat naiset.
  • Itkuilla on omaleimainen poeettinen kieli. Teksti ja sävelmä eivät noudata tiettyä runomittaa, vaan itku on kuulokuvaltaan ikään kuin loppumaton, toisteinen ja vyöryvä kokonaisuus.
  • Itkuvirsiä on pidetty yhtenä vanhimpana kansanrunouden lajina rituaalisuutensa sekä muotonsa vuoksi.
  • Karjalaisessa yhteisössä itkuvirsien esittämistä ei kutsuta laulamiseksi, vaan eänel/iänel/äänel itkennäksi, viržittelyksi tai luvoitteluksi.
  • Virsi-sanasta huolimatta itkuilla ei ole yhteyttä kristilliseen virsiperinteeseen. Vanhastaan virsi viittaa (runo)lauluun, mikä näkyy monien kertovien runojen nimissä, esimerkiksi Mataleenan virsi.
  • Vastaavantyyppisiä rituaalisen suremisen perinteitä tunnetaan ympäri maailmaa. Ilmaisu- ja esityskäytännöt sekä merkitykset vaihtelevat kulttuureittain.
  • Itämerensuomalaisista kansoista itkuvirret ovat säilyneet pisimpään ortodoksisen uskonnon kulttuurialueilla, ja itkuperinnettä onkin tallennettu karjalaisilta, lyydiläisiltä, vepsäläisiltä, inkerikoilta, vatjalaisilta, inkerinsuomalaisilta ja setukaisilta. Myös Vienan Karjalan naapurista kolttasaamelaisilta on tallennettu itkuperinnettä.
  • Nykyajassa itkuvirret ovat usein ennalta laadittuja, kirjallisessa muodossa säilyviä teoksia. Merkitykset, määritelmät ja tavat itkeä itkuvirsiä vaihtelevat yksilöiden, yhteisöjen ja tilanteiden välillä paljonkin.
  • Karjalaisten yhteisöllisen, omaehtoisen oppimisen lisäksi Sibelius-Akatemiasta on valmistunut itkuihin perehtyneitä muusikoita, ja Äänellä itkijät ry on toiminut vuodesta 2001 alkaen itkuperinnettä nykyaikaan sovitteen ja tunnetuksi tehden.
  • Nykyään puhutaan myös muun muassa itkulaulusta tai hoitavasta itkusta, kun toimintaa määritellään uusissa yhteyksissä. Nämä muodot eivät asetu suoraan perinteisen karjalaisen itkuvirren määritelmän alle.
  • Karjalaista itkuvirsiperinnettä on tallennettu 1900-luvun kuluessa. Äänitteitä on kuultavissa muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossaTampereen yliopiston Kansanperinteen arkistossa ja Kotuksen Suomen kielen nauhoitearkistossa. Aineistoja pääsee kuuntelemaan ottamalla yhteyttä arkistoon etukäteen.

Kirjallisuutta

Ahavatuulien armoilla. Itkuvirsiä Aunuksesta. 1999. Toim. Raija Koponen & Marja Torikka. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura.

Honko, Lauri. 1963. Itkuvirsirunous. Teoksessa Suomen kirjallisuus I. Toim. Kuusi. Helsinki: SKS. 81–128.

Itkuja Karjalasta, Inkeristä, Suomesta. Laments from Karelia, Ingria, Finland. 2000. SKS CD3 -levy. Toim. Anneli Asplund.

Konkka, Unelma. 1985. Ikuinen ikävä. Helsinki: SKS.

Nenola, Aili. 2002. Inkerin itkuvirret. Ingrian Laments. Helsinki: SKS.

Nenola-Kallio, Aili. 1982. Studies in Ingrian Laments. Helsinki. FFC 234.

Pekkilä, Erkki (toim.) 1990: Hiljainen haltioituminen. A. O. Väisäsen tutkielmia kansanmusiikista. Helsinki: SKS.

Silvonen, Viliina. 2022. Apeus arkistoäänitteellä. Äänellä itkeminen performanssina ja affektiivisena käytäntönä Aunuksen Karjalassa. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Silvonen, Viliina. 2020. Apeus välittyvänä, kuunneltuna ja koettuna: Affektiiviset kehät ja itkuvirsien tunteiden ilmeneminen arkistoäänitteillä. Elore 27(2), 62–90. (äänite ladattavissa)

Stepanova, Aleksandra. 2012: Karjalaisen itkuvirsikielen sanakirja. Helsinki: SKS.

Stepanova, Aleksandra. 1999: Itkuvirret ja hautajaisrituaali Neuvosto-Karjalassa. Teoksessa Uskonto ja identiteetti. Suomalais-ugrilaisten kokemuksia ja vaiheita Venäjällä ja Neuvostoliitossa. Toim. Laitila, Teuvo & Saarinen, Tuija. Helsinki: SKS. 42–55.

Stepanova, Aleksandra & Terttu Koski. (toim.) 1976: Karelskie pricitanija (Karjalaiset itkuvirret). Petrozavodsk: ”Karelija”.

Stepanova, Eila. 2014. Seesjärveläisten itkijöiden rekisterit: Tutkimus äänellä itkemisen käytänteistä, teemoista ja käsitteistä. Helsinki: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.

Tenhunen, Anna-Liisa. 2006. Itkuvirren kolme elämää. Helsinki: SKS.

Wilce, James M. 2017. Tradition, Emotion, Healing and the Sacred: Revivalist Lamenting in Finland in Relation to Three Authenticities. Teoksessa Spirit & Mind.  Mental Health at the Intersection of Religion & Psychiatry. Toim. Basu & Littlewood & Steinforth.  227–252.

Aiheesta muualla

Karjalan Sivistysseura: Karjalaiset itkuvirret (ääninäytteitä)

Kyynelkanavat – Itkuvirret nyky-Suomessa -hanke, Itä-Suomen yliopisto

Tieteen termipankki: Folkloristiikka: itkuvirsi

Äänellä Itkijät ry

 

Kirjoittaja, kokoaja
Viliina Silvonen

KategoriatYleinen

Yksi vastaus artikkeliin “Karjalaiset itkuvirret eli itkut ”

Kommentit on suljettu.