Myös päivystäjä Siria on tänä syksynä ollut tutkimusmatkoilla ulkomailla. Millainen on Tromssa folkloristille, yliopistolla työskentelevälle tutkijalle ja luontoa rakastavalle vaeltajalle?
Kun lähtee Kilpisjärveltä kävelemään kolmen maan rajalle, ja sieltä jatkaa vielä päivämatkan luoteeseen Norjan puolta, muuttuvat maiseman tunturit vuoriksi.
Tämän tiesin etukäteen, olen noilla seuduilla ennenkin vaeltanut. Vaan Tromssaan en ollut kuunaan mennyt. Siellä on Jäämeren portti, väittävät. Tämän syksyn olen nyt täällä tutkijavaihdossa viettänyt tutustuen näihin Jäämeren rantoihin.
Tromssa ja folkloristi
Vaikka Tromssa sijaitsee vain noin 100 kilometrin päässä Suomesta, on tämä silti oma kulttuurinsa, joka on varsinkin helsinkiläiselle folkloristille uusi. Monet asiat saavat minut toteamaan: mitä ihmettä! Kun katson vähän ympärilleni, katson kohoavia vuoria, lyhenevää päivää ja iltaisia revontulia, huomaan totisesti, että tämä paikka on minulle uusi ja tuntematon.
Folkloristihan ei kuitenkaan moista kavahda, vaan toteaa tässä olevan oivallinen tilaisuus hypätä kansanperinteenkerääjän nahkoihin. Mitä tekisi esimerkiksi Samuli Paulaharju, tunnettu perinteen kerääjä, joka kiersi muun muassa Lapissa ja Ruijassa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja talletti perinnettä lukuisiin julkaisuihinsa?
Samuli Paulaharju menisi ihmisten pariin ja selvittäisi, mikä tämä tämmöinen kulttuuri oikein on. Ja erityisesti, mikä on tämä erityinen luonto, joka vyöryy vastaan jopa aamuisella työmatkallani, kun bussin ikkunasta näen viereisen saaren Kvaløyan huiput? Jo heti vierailuni alussa minulle alkoi muodostua oma erityinen suhteeni tähän ympäristöön, joten oli houkuttavaa ajatella, että sellainen on varmasti myös paikallisilla.
Innostunut folkloristi saattaa kuitenkin helposti astua “maisemadominanttiansaan”. Käytännössä kyse on siitä, että pitää kaikkia maisemaa dominoivia luonnonkohteita paikallisille pyhinä ja erityisinä ottamatta huomioon moniäänisiä tulkintoja.
Hyvänä esimerkkinä toimii suhtautuminen Tromsdalstindeniin, pohjoissaameksi Sálašoaiviin, Tromssan alueella mantereen puolella yli 1200 metriin kohoavaan vuoreen. Hyvin pian kuulin, että vuori olisi saamelaisille pyhä. Sitten kuulin, että vuori on myös suosittu urheilukohde. Viereisessä huoneessa työskentelevä tutkijakin aloitti lausahduksen sanoilla “joka kerta, kun kiipeän Tromsdalstindenille”. Ja sitten kuulin, että pyhyydestäkin on useampia tulkintoja: vuori on ollut pyhä menneisyydessä, mutta sen asema ei ole enää kristillistymisen jälkeen ollut sama kuin ennen, ja vasta viime vuosikymmeninä on pyhyyttä alettu jälleen korostaa. Asia nousi pinnalle, kun julkisuuteen tuli suunnitelmia rakentaa vuorelle laskettelurinteitä ja hiihtohissejä.
Pyhyyskään ei ole mustavalkoista.
Tromssa ja tutkija
En kuitenkaan saapunut Tromssaan tekemään kenttätöitä tai keräämään kansanperinnettä. Tulin tänne vaihtoon työstämään väitöskirjani teoriaosuutta paikallisen Raamatun tutkimuksen professorin ohjauksessa. Tutkin suomalaista historiallista kansanparannusta yhdistäen tutkimukseen sellaisia kognitiivisia teorioita, joita myös kyseinen professori on soveltanut varhaiskristillisten tekstien tutkimukseen.
Tromssan yliopistossa ei ole folkloristiikkaa oppiaineena. Sijoitukseni on Arkeologian, historian, uskontotieteen ja teologian laitoksella. Täällä minut niputetaan yhteen uskontotieteilijöiden kanssa, mikä tuntuu ikään kuin paluulta menneeseen: olenhan suorittanut maisterintutkintoni uskontotieteessä ja teologisessa tiedekunnassa.
Välillä täällä kuitenkin tuntuu siltä, että jonkun mystisen taustavaikuttajan mielestä olen valepukuinen Raamatun tutkija. Eräässä tutkijakouluseminaarissa päädyin olemaan kahden raamatuntutkimuksen esitelmän pääkommentoija, ja myöhemmin ajauduin pitämään luentoa magiasta Vanhan Testamentin maisteriopiskelijoille. Tällaisten ajautumisten myötä olen huomannut, kuinka paljon yhtäläisyyksiä on niissä keinoissa, joilla tutkitaan sekä Raamatun tekstejä että arkistoaineistoja. Molemmille historiallisen tekstin muodoille esitetään lopulta hyvin samanlaisia kysymyksiä: kuka tämän on kirjoittanut ja miksi, miten kirjoittaja (tai toimitustyö) vaikuttaa tekstiin, mistä näkökulmasta ja millä tavoin kirjoittaja peilaa kuvattuja tilanteita, millainen on perinne tekstin takana?
Tämä on pieni yliopisto. Täällä tällaiset eri oppiaineiden väliset kohtaamiset ovat helppoja. Samalla käytävällä minun kanssani työskentelevät niin teologit kuin historioitsijatkin, arkeologit taas seuraavalla, eivätkä kielitieteilijät ja sukupuolentutkijatkaan ole kaukana. Syömme yhdessä lounaita ja käymme kerran kuukaudessa laitoksen ”walk and talk” -ekskursioilla. Yksi monitieteellisyyden ja poikkitieteellisyyden haasteista on saada eri alojen edustajat tasa-arvoisesti saman pöydän ääreen tarpeeksi usein. Olen huomannut, että näitä haasteita helpottaa huomattavasti se, että eri alojen ihmiset ovat helpommin saatavilla.
Tromssa ja Siria
Palataan hetkeksi Tromsdalstindeniin. Vuori kutkutti uteliaisuuttani, joten päätin, että sinne on kiivettävä.
Lähdimme vierailulla olevan avopuolisoni kanssa matkaan eräänä syyskuisena aamupäivänä. Matkan kuljin iloisesti, kuljin hankalasti, olin innostunut, pelkäsin, itkin, kestin kipeytyviä jalkoja ja yritin torjua lähellä olevien äkkipudotusten aiheuttamaa korkean paikan kammoa. Pääsimme huipulle ja laskeuduimme myös onnistuneesti. Huipulla olin iloinen, ettei hiihtohissejä oltu rakennettu. Mikä uskomaton rauhan tunne! Tuulinen vuoren laki yhdistettynä siihen mahtavaan oivallukseen, että on omin jaloin jaksanut kiivetä paikalle, josta maisema näyttää kuin lentokoneesta katsoessa.
Minusta tuntui, että nyt olen sinut tämän erikoisen pyhän-tai-ehkä-pyhän vuoren kanssa, joka tuijottaa suoraan asuntoni ikkunaan. Ehkä alkaisin hiljalleen olla sinut myös tämän kulttuurin kanssa.
Kun sitten lokakuun lopussa palasin Tromssaan lyhyeltä Helsingin visiitiltä, havaitsin lentokoneen ikkunasta ensin vuorijonon keskellä yhden tutunmuotoisen valkonyppylän muiden huippujen yläpuolella. Sen takaa avautuivat Tromssan valot, ja tajusin, että tämä laskeutuminen on hyvin erilainen kuin silloin syyskuun alussa, kun tulin ensimmäistä kertaa tähän outoon kaupunkiin ja uuteen kulttuuriin.
Tuntematon, nyt me tunnemme.
Kirjoittaja
Siria Kohonen