Yhdistelmänä ihmismielen ja kulttuurien tutkimus

Poikkitieteellisyys kulttuurien ja ihmismielen tutkimusalojen välillä on herättänyt keskustelua jo pitkään. Keskustelu on rantautunut myös folkloristiikan pariin.

Osallistuin viime syksynä norjalaisen tutkijakouluorganisaation ATTR:n (Authoritative Texts and Their Reception) seminaariin Trondheimissa. Seminaarin teemana oli kognitiiviset teoriat humanistisissa, teologisissa ja oikeustieteellisissä tutkimuksissa. Yhteen keskustelunaiheeseen tunnuttiin palaavan monta kertaa pitkin viikkoa: miksi ihmeessä tätä kannattaa tehdä? Keskusteluissa palattiin usein tutkijoiden kohtaamiin ennakkoluuloihin siitä, tarjoavatko kognitiiviset lähestymistavat kuitenkaan mitään hyödyllistä näille tieteenaloille?

Mieleeni palasi myös moni itsekin käymäni keskustelu. Oli lohduttavaa kuulla, että samoja kysymyksiä on pohdittu muissakin yliopistoissa, maissa ja oppiaineissa. Tässä puheenvuorossa avaan hieman näkökulmaani tähän tutkimusmenetelmälliseen keskusteluun käymällä läpi, mitä tällainen kognitiotieteiden (ja muiden kvantitatiivisten ihmismieltä tutkivien tieteiden) sekä kulttuurintutkimuksen yhdistäminen voi mahdollisesti olla ja mitä on esimerkiksi kognitiivinen uskontotiede, jonka parista minäkin tulen.

Ihmismieli ja kulttuurintutkimus

Pelkästään kognitiotieteistä puhuminen tässä yhteydessä on nykyään hieman harhaanjohtavaa. Tosiasiassa tämäntyyppisessä poikkitieteellisessä tutkimustavassa kulttuurintutkimukseen voidaan yhdistää yhtä lailla esimerkiksi evoluutiopsykologiaa tai neurotieteitä. Näissä keskittymispiste suuntautuu sen tarkasteluun, mitä ihmismielessä tapahtuu tietyissä tilanteissa ja miksi.

Kulttuurintutkimuksen eri lähtökohdissa pyritään usein esittämään vastauksia kysymyksiin, millainen tai mitä on jokin perinne, taiteenmuoto, uskomus, kielenkäyttötapa tai muu vastaava, miksi se on sellaista, ja millaisin (kulttuurisin) keinoin se tuotetaan. Näihin vastauksiin ihmismielen tutkimus ei voi useinkaan sanoa juuta eikä jaata. Sen sijaan mieltä tutkivasta näkökulmasta voidaan kysyä miksi ja miten nämä asiat tapahtuvat ihmisessä itsessään. Miksi ihminen tuottaa kieltä, perinteitä, taiteita, rituaaleja, mielipiteitä, retorisia keinoja, kirjallisuutta? Miten ihminen ne tuottaa? Joissain tapauksissa näihinkin kysymyksiin vastaamalla voidaan ymmärtää paremmin myös kulttuurisia sisältöjä.

Kun mielen tutkimuksen näkökulmasta tarkastellaan kulttuurista toimintaa, todetaan, että toiminta tapahtuu tiettyjen universaalien (tai kulttuurienvälisten) ihmisille tyypillisten mentaalisten prosessien sekä kulttuurikohtaisten mallien yhteistoiminnassa. Nämä mentaaliset prosessit ovat universaaleja, koska ne ovat helposti omaksuttavissa jo varhaisella iällä. Esimerkiksi jo alle parivuotiaat lapset eri kulttuureissa ymmärtävät, että toiset ihmiset vastaavat, kun niille puhutaan, mutta puut eivät ainakaan ihmisille tyypillisellä tavalla. Kasvaessaan lapset kuitenkin oppivat kulttuurisia malleja, joilla täydentää mielen prosesseja.

Kulttuurien spesiaalisuus

Kulttuurintutkimuksen kentällä yksi yleisimmistä kritiikin aiheista ihmismielen tutkimuksen näkökulmaa kohtaan on kritiikki reduktionismista eli siitä, että kulttuuripiirteet olisivat palautettavissa ihmismielen toimintaan. Kritiikin mukaan kulttuuri ”selitetään pois” tällaisella tutkimuksella. Koska mielen tutkimusnäkökulmasta kulttuuriset tarkastelukohteet – esimerkiksi vaikka rituaalinen käyttäytyminen – tulkitaan sellaisena toimintana, johon universaalit ihmismielen prosessit vaikuttavat, voidaankin väittää, että tällaisesta näkökulmasta iso osa tarkasteltavan kulttuurin ”spesiaalisuudesta” näin ollen ”katoaa”, kun niitä pyritään palauttamaan mielen toimintoihin.

Vastauksena kritiikkiin: totta, kyllä näin on. Mutta vain osittain.

Kun kulttuurintutkimuksessa teoreettisena lähtökohtana on ihmismielen toimintojen tarkastelu, on vaikea välttää ilmiöiden palauttamista mielen toimintoihin. Kuitenkin, kuten jo edellä kirjoitan, kognitio ei määritä kaikkea, vaan myös ihmistä ympäröivät vaikutteet osallistuvat kulttuuristen ilmiöiden muotoutumiseen. Esimerkiksi rituaalista käyttäytymistä löytyy ympäri maapalloa lukemattomien eri kulttuuritaustoista tulevien ihmisten keskuudesta (eli sitä voi pitää ihmismielelle tyypillisenä universaalina), mutta mitkä ovat niitä pieniä eroja erilaisten rituaalien välillä?

Eli vaikka mielen toimintoihin redusoimisella kulttuurisista ilmiöistä ”poisselitetäänkin” paljon, jotain jää kuitenkin jäljelle. Miten se sitten taas on spesiaalia?

Poikkitieteellinen paradigma

Yksi asia, mihin Trondheimin seminaarissa palattiin vielä viimeisessä loppukeskustelussakin, oli se, minkälaisessa tasapainossa kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimusta yhdistetään. Kuten joku läsnäolija asian ilmaisi: “Kuinka kauan on sopivaa lähinnä “shoppailla” yliopistokaupassa sopivia metodeja omalle tutkimusaiheelleen? Missä vaiheessa voidaan alkaa puhua jo läheisemmin sulautuneesta poikkitieteellisestä tutkimusparadigmasta?” Kysymys liittyy oleellisesti tällaisen tutkimusnäkökulman uskottavuuteen.

Esimerkkinä esille nostettiin kognitiivisen uskontotieteen tutkimussuuntaus. Viimeistään 1990-luvulla kognitiotieteet alkoivat tarjota uusia näkökulmia uskontotieteellisiin ja antropologisiin keskusteluihin, mutta aluksi vain yksittäisinä tutkimuksina. Myöhemmin tästä näkökulmasta on kehittynyt varsin vakiintunut poikkitieteellinen paradigma. Vakiintuminen on lopulta vaikuttanut myös paradigman leviämiseen ja laajentumiseen ei pelkästään kognitiotieteellisistä teorioista kohti muita ihmismielen tieteenaloja, vaan samaa tutkimusnäkökulmaa käytetään nyt jo myös esimerkiksi Raamatun tutkimuksen ja folkloristiikan parissa.

Poikkitieteelliset tutkimuslähtökohdat herättävät aina keskustelua. Tasapainottelua tehdään monien asioiden välillä. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, kuinka säilyttää eri tieteenalojen keskeiset painotusalueet kahden tai useamman tieteenalan yhdistelmissä. Poikkitieteellisyys ei kehity ilman avointa keskustelua, jossa on tarpeeksi tilaa avarakatseisuudelle ja uusille näkökulmille.

 

Yksi vastaus artikkeliin “Yhdistelmänä ihmismielen ja kulttuurien tutkimus”

  1. Kiitos, Siria, mainiosta tekstistä! Kaikkiaan kiinnostavaa tämä monitieteisyys etenkin kulttuurintutkimuksen ja ”kovien tieteiden” välillä. Kognitiiviset näkökulmat ja kulttuurintutkimus tulee todella lähelle sitä, mitä itse pohdiskelen ja pyörittelen affektiivisuuden ja emootioiden kanssa. Mikä tunnekokemuksesta on niin sanotusti kulttuurienvälistä tai ”universaalia” – kuten neurotieteiden puolella toisinaan puhutaan – eli palautetavissa ihmisen biologis-fysiologisiin toimintoihin aivokemiaan ynnä muuhun, mikä taas kulttuurisessa ja sosiaalisessa todellisuudessa, ympäristössä ja toiminnassa kiinni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *